Luontoselvitys Liedon Tuulissuon kaava-alueen laajennuksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luontoselvitys Liedon Tuulissuon kaava-alueen laajennuksesta"

Transkriptio

1 Luontoselvitys Liedon Tuulissuon kaava-alueen laajennuksesta Tmi Hannu Klemola Sammakko (Rana temporaria) esiintyy metsälammella.

2 Johdanto Liedon kunta tilasi Tmi Hannu Klemolalta otsikon mukaisen luontoselvityksen osana Tuulissuon kaava-alueen laajentamista. Läheiseltä Etelä-Tuulissuon alueelta on laadittu luontoselvitys vuonna 2006 (Tmi Hannu Klemola). Alue on kokonaisuudessaan yksityisessä omistuksessa. Sen pinta-ala on n. 5,77 hehtaaria. Selvityksessä on kartoitettu luontoarvoiltaan edustavimmat ja mahdolliset suojelua tarvitsevat kohteet, alueen lajistoa sekä esitetty suosituksia maankäyttöön. Selvityksen yhteydessä päivitettiin alueella kasvavan rauhoitetun tuulenpesäkuusen ( ) kohtalo. Aiemmin julkaistu luontotieto ja tehdyt luontoselvitykset käytiin läpi. Toimeksiantoon kuului selvittää, esiintyykö alueella luonnonsuojelulain suojeltuja luontotyyppejä (luonnonsuojeluasetus /160), metsälain arvokkaita elinympäristöjä (ML 10 ), vesilain suojeltuja kohteita (1. luku 15a ja 17a ), lintudirektiivin liitteen I lajeja, luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeja tai kansallisen uhanalaisuusluokituksen (v. 2010) lajeja. Kiinteistöt no 1:39 ja 1:40 on kaiketi asumattomia, mutta 1:39: sta on kuitenkin huolehdittu ja siellä käydään säännöllisesti. Kiinteistö 1:40 ei ole asunto vaan iso piha-rakennus. Kiinteistön 1:40 alueella näkyy jonkinlainen lammikko ja jossain lammikon läheisyydessä pitäisi olla rauhoitettu ( ) tuulenpesäkuusi. Menetelmät Suuri osa alueesta kuuluu neljään alueella oleviin kiinteistöön, joiden piha-alueita on luonnollisestikaan inventoitu, mutta joitakin luontohavaintoja, kuten lintujen reviirejä kuvaillaan myös tässä selvityksessä. Pihoilla on runsaasti puutarhakasvillisuutta, istutettuja puita ja kuusiaitoja, nurmikkoa, piharakennuksia ja yksi aidattu lammikko. Lähialueelta julkaistut luontoselvitykset käytiin läpi sekä erilaiset tietokannat. Kohteella käytiin 11.5, 29.5, 20.6 ja sekä 1.7. Linnustoa ja nisäkkäitä selvitettiin luontotyyppien kartoituksen yhteydessä. Kasvillisuudesta tehtiin huomioita erityisesti kesäkuussa. Mahdollisia liito-oravia (luontodirektiivin liitteet IV (a) laji) selvitettiin kiertämällä kaikki metsäkuviot ja tarkastamalla haapojen, raitojen ja suurien kuusien tyvet mahdollisten liito-oravan papanoiden löytämiseksi. Myös sopivia pesäkoloja ja risupesiä etsittiin. Kiinteistön 1:40 alueella olevan metsälammen sammakkoeläimet pyrittiin kartoittamaan, koska luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin kuuluu alueemme murtovesissä esiintyvä viitasammakko. Alueella ei ole muille tiukasti suojeltujen luontodirektiivin liitteen IV a lajeille sopivaa elinympäristöä lain tarkoittamaksi lisääntymis- tai levähdyspaikaksi. Tiukasti suojelluista lepakoista kohteella esiintyy ainakin yleinen pohjanlepakko, mutta viitteitä lajin lisääntymis- tai levähdysyhdyskunnista ei selvityksessä saatu. Toisaalta yksityisillä pihoilla tai rakennuksissa ei liikuttu. Lepakot voivat asustaa mm. asuntorakennusten ullakoilla tai pihakellareissa. Aluekuvaus ja kasvillisuus Kohde sijaitsee Liedon kunnan eteläosassa kantatie 40 (ohikulkutie) pohjoispuolella. Alueen eteläpuolella kulkee Alhontien ja kevyen liikenteen väylä ja idässä pelto ja Päivöläntie. Pohjoisessa alue rajautuu Tuulissuon teollisuusalueeseen, asuttuun kiinteistöön ja piha-alueeseen ja lännessä peltoon. Selvitysalueeseen kuuluu tien pohjoispuolella metsää, kalliopaljastumia, asutusta ja piha-alueita sekä metsälampi. Metsässä kulkee polku, se on paikoin roskaantunut ja itäosassa ja runsaasti vanhoja linnunpönttöjä ja yksi siirtolohkare lammen rannalla. Alueen metsät ovat metsätalouskäytössä, siellä on ajouria, karsittuja ohuita runkoja ja tuoreita kantoja, osaksi ilmeisesti viime talven myrskynkaatojen kantoja. Alueen itäosat ovat paikoin lehtomaista valkovuokko-ketunleipä-oravanmarja kuusikkoa, jossa kasvaa korkeita raitoja, isoja mäntyjä, saarnia, pieniä vaahteroita, hieskoivuja ja pieniä pihlajia. Sanajalka viihtyy, kuten myös metsäalvejuuri. Koillisosa on nuorempaa ja tiheämpää kuusikkoa, jossa aluskasvillisuutta on vähemmän. Kuusikon reunalla pihaa vasten on lehtomainen harvapuustoinen kuvio, jossa kasvaa mm. kevätesikkoa, isotalvikkia, ahomansikkaa, vuohenputkea, runsaasti valkovuokkoa ja reunalla kieloja ja taikinamarjaa. Maitohorsmakin viihtyy aukean laiteilla luvulla rauhoitetusta tuulenpesäkuusesta ei ole enää mitään merkkejä, vaikka muutama iso pihakuusi kasvaakin tontilla. Linnustosta mainittakoon puukiipijä ja rautiainen.

3 Alueen itäosassa on lehtokuusikon reunalla metsälampi, jossa elää tuhansia sammakoita ja telkkä. Kohde tulisi pyrkiä säästämään. Kiinteistön 1:39 eteläpää on nuorta tiheää aidattua istutusmännikköä ja koivikkoa, jonka reunoilla kasvaa mm. yksittäinen seljapensas, nuoria raitoja ja koivuja. Pihatien itäpuolella on erillinen pienialainen kuusikko. Pihalla on huvimaja ja istutettuja hevoskastanjoita, orapihlaja, tuijia ja marjakuusia, hedelmäpuita, vierasperäisiä kuusia jne. Tienpientareilla kasvaa koiranputkea, harakankello, pelto-ohdake, pukinpartaa, rönsyleinikki, piharatamo, pujo, apiloita, siankärsämö, hiirenvirna, peltolemmikki, ahomatara, idänukonpalko, jauhosavikka ahosuolaheinä, särmäkuisma, peltoukonnauris, ojissa myös leveä osmankäämiä. Kiinteistön 1:40 keskellä on kaunis ruskeavetinen metsälampi, jossa elää sammakoita ja vesimittareita. Lammen rannalla on yksittäinen pieni siirtolohkare ja kaatuneita ja pystyssä olevia kuusia, raitoja sekä yksi tuomi ja harmaaleppä (ja pieniä taimia) Lammella pesii pöntössä telkkä. Maassa on muutamia lehtilahopuita. Keskiosissa talojen välissä on pieniä kallioita, joissa kasvaa katajia ja kallioiden välissä mustikkavaltaista kangasmetsää, jossa sekä kuusia että mäntyjä. Lehtipuita on vähän: koivuja ja pihlajia. Länsiosa on myös puolukkavaltaista mäntykangasta. Reunoilla myös raitoja. Vanhan tienpohjan reunoilla kasvaa pajuja ja generalisteja poimulehti, metsäkorte ja metsätähtiä jne., mutta myös metsänkurjenpolvia. Kuusta esiintyy enemmän selvitysalueen länsiosassa, jossa sen pohjoispäässä on suuri aukko, jolta on kaadettu runsaasti kuusia. Puut ovat kannoista päätellen todennäköisesti Tapaninpäivän myrskyn kaatamia. Muutama vanhempi pökkelö tai peini maapuu löytyy kuviolta, kuten myös risukomposteja. Paikoin metsässä kasvaa suuria mäntyjä. Länsireunalla on ketomainen hiekkainen penger, jossa kasvaa runsaana huopakeltano, mutta myös jonkun verran vadelmaa, kieloa, puna-apilaa ja rehevän niitynreunaa harakankelloineen sekä piha-alueen laidalla yksi maisemallisesti merkittävä raita ja kauniita pieniä maisemakatajia. Eteläosassa kasvaa istutettuja nuoria puita piha-alueille johtavien teiden reunoilla sekä yksi pienialainen haavikko ja tyhmä isoja kuusia. Aivan eteläreunalla on kapea niitty. Tien- ja ojienvarsilla kasvaa kulttuurilajistoa ja joutomaiden kasvistoa kuten lupiineja, hevonhierakkaa, voikukkia, nokkonen ja leskenlehtiä. Pihojen kulttuurilajit ovat osin levinneet tonttien ulkopuolelle, kuten vuorenkilvet, vuohenputki, vadelma. vaahterat, terttuseljat, punaviinimarjat ja norjanangervo.

4 Nisäkkäät ja matelijat Liito-orava Alueen itäosan kuusikko, jossa kasvaa myös lehtipuita on periaatteessa liito-oravalle sopivaa ympäristöä, mutta lajia ei tavattu alueella, joka lienee liian eristynyt, suppea ja rauhaton. Lähialueelta tunnetaan useita liito-oravan esiintymispaikkoja Lepakot Alueella käytiin kuuntelemassa detektorin avulla lepakoita ja alueen reunoilla saalisti 1-2 pohjanlepakkoa. Muut nisäkkäät Alueella tavataan satunnaiseesti oravia ja hirviä, aiemmin myös kettuja ja mäyriä. Sammakkoeläimet Alueen metsälammessa elää sammakko (Rana temporaria), jonka kutua löytyi rannoilta toukokuun alussa. Linnusto Alueen linnusto on tavanomaista, siihen kuuluu telkkä, käpytikka, sepelkyyhky, mustarastas, räkättirastas (4), västäräkki (2), kirjosieppo (3), harmaasieppo (2), mustapääkerttu, rautiainen, punarinta, hernekerttu, pajulintu, peippo (4 paria), hippiäinen, puukiipijä (2), talitiainen (2), sinitiainen (2), kuusitiainen, töyhtötiainen, pikkuvarpunen, viherpeippo, vihervarpunen ja keltasirkku. Kuusitiainen kuuluu alueen pesimälinnustoon. Kuva: Ari Kuusela. Viereisillä pellolla pesii kiuru ja niittykirvinen ja lähialueella variksia ja harakoita. Koska selvitysalue on suhteellisen suppea, osa lintujen reviireistä sijaitsee osin selvitysalueen rajan ulkopuolelle, lähinnä avomaa- ja piha-lajit, kuten pikkuvarpunen ja västäräkki. Johtopäätökset ja suositukset Alueella ei ole luonnonsuojelulain suojeltuja luontotyyppejä, metsälain arvokkaita elinympäristöjä, vesilain suojeltuja kohteita, pesiviä lintudirektiivin liitteen I lajeja, erityisesti suojeltavia lajeja tai kansallisen uhanalaisuusluokituksen (Rassi 2010) lajeja. Luontodirektiivin

5 liitteen IV (a) lajeista alueella saalistaa tavallisia pohjanlepakoita. Linnusto ja kasvillisuus ovat tavanomaista. Viisikymmentä vuotta sitten rauhoitettu tuulenpesäkuusi on hävinnyt alueelta jo joskus aiemmin, ehkä myrskyn johdosta. Luonnon monimuotoisuuden, virkistyksen ja maiseman kannalta konsultti suosittelee alueella olevan metsälammen säilyttämistä, vaikka se ei ole luonnontilainen metsälain mukainen lampi. Kohde on kuitenkin ominaisuuksiltaan lähellä metsälakikohdetta (pienen lammen välitön lähiympäristö) varjoisan pienilmaston, lehtipuiden, pensaiden ja lahopuuston esiintymisen vuoksi, vaikka lampea on kaivettu suuremmaksi 1970-luvulla ja täten siis keinotekoinen ja malliltaan suorakulmion muotoinen. Lampea on joskus käytetty uimalampena ja talvisin luistinkenttänä. Lammen paikalla voi olla alun perin sijainnut pieni luonnonlampi, joka saa vetensä yläpuolisilta metsäalueilta, jotka on nykysyin kaavoitettu ja rakennettu. Lammen rannalla puustoon kuuluu raitoja, isompi tuomi, harmaaleppiä. Sitä ympäröi lehtomainen kuusikko ja puutarhamainen harva jalopuulehto saarnineen, taikinamarjoineen, koivuineen ja isoinen mäntyineen. Alueen rajaus on esitetty karttaliitteessä ja se on ohjeellinen. Rajaus voi olla esitettyä suppeampikin, kunhan lammen ja sen lähiympäristön erityispiirteet säilyvät. Kohdetta tulee käsitellä varovaisesti tai jättää se käsittelemättä. Metsälammen vierellä on hyvin pienialaista rehevää korpimaista metsää ja lahopuuta. Lähteet: Etelä-Tuulissuon luontoselvitys, Tmi Hannu Klemola 2006 Liedon liito-oravaselvitys 2007, Tmi Hannu Klemola Meriluoto, M. & Soininen T., Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt, Tapio 1998 Sierla L., Lammi E., Mannila J., Nironen M., Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa, Ympäristöministeriö, Helsinki 2004 Varsinais-Suomen ja Satakunnan luontoselvitykset, Bibliografia, Lounais-Suomen ympäristökeskus, Alueelliset ympäristöjulkaisut 77, Tapio Saario, Turku 1998 Varsinais-Suomen ja Satakunnan luontoselvitykset: Bibliografian täydennys, 19/2002, Tapio Saario, Lounais-Suomen ympäristökeskus, Turku 2001 Kantatie 40:n perusparannukseen liittyvä luontoselvitys.

6

LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS

LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS Tmi Hannu Klemola 2012 Alueen halki virtaa uomassa maisemallisesti kaunis puro, jonka rannoilla kasvaa myös suuria puita.

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki 27.10.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yleistä selvitysalueesta... 3 2.1 Ranta-alue... 3 2.2 Piha-alue... 4

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi

VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi VIITASAMMAKKOSELVITYS 1.10.2012 VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 4 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 VIITTEET 5 Pöyry Finland Oy Mika Welling,

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

Rauman kaupungin. Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen. asemakaava-alueiden. luontoselvitys

Rauman kaupungin. Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen. asemakaava-alueiden. luontoselvitys Rauman kaupungin Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen asemakaava-alueiden luontoselvitys 2006 2 1. JOHDANTO Luontoselvitykset on tehty Rauman kaupungin kaavoitusosaston toimeksiantona

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS

TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla Tanskanlakson

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 2 3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 4 LUONTOTYYPIT

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

Kirrin liito-oravaselvitys

Kirrin liito-oravaselvitys 2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys

Lisätiedot

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 15.12.2008 SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän luontokartoituksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen Kivennevan alueella sellaisia luontoarvoja, jotka olisi huomioitava

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO

Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO Storörenin asemakaava-alueen luonto 30.10.2008 2 1. YLEISKUVAUS 3 2. TULOKSET 3 2.1 Kasvillisuus 3 2.2 Linnusto 6 2.3 Lepakot 7 2.4

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 OSA-ALUEET... 4 1. Osa-alue 1. 4 2. Osa-alue 2. 5 3. Osa-alue 3. 5 4. Osa-alue 4. 6 5. Osa-alue

Lisätiedot

Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017

Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Johdanto 1 (6) Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon keskuksen Honkaportinrinteessä Samariantien ja Honkaportin kulmauksessa. Kohdealueella

Lisätiedot

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 TAMPEREEN KAUPUNKI VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Työ 21344YK 30.5.2005 LIITE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 2 VATTULAN LUONNONYMPÄRISTÖ 2 2.1 MAISEMA 2 2.2 MAA- JA KALLIOPERÄ 3 2.3 KASVILLISUUS

Lisätiedot

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

Laihia Kortteli 80 Asemakaavan muutoksen luontoselvitys. 11.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy

Laihia Kortteli 80 Asemakaavan muutoksen luontoselvitys. 11.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy Laihia Kortteli 80 Asemakaavan muutoksen luontoselvitys 11.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto.. 3 2 Liito-orava 3 2.1 Yleistä liito-oravasta.

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 11.4.2014 Johdanto Vuoden 2013 selvityksessä alueella todettiin ilmeinen naaraan esiintymispaikka. Koska metsäkuviolla on aloitettava

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012:

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Savonlinnan kaupunki Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Riihisaari, Naistenlahdentie ja Rajalahti Petri Parkko 24.9.2012 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan kaupunki tarvitsee

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 11.9.2010 Liite 1 Kuva 1. Selvitysalueen keskiosia (kuvio 1) kumpareelta (kuvio 2) nähtynä. Kuva 2. Vanha teollisuusrakennus ja Järveläntien

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys Niiralan luonto- ja linnustoselvitys ympäristöalan asiantuntija Elokuu 2014 www.osuuskuntatoimi.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Luontoselvitys... 2 2.1 Menetelmät... 2 2.2 Selvitysalue... 3 2.3

Lisätiedot

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LAITILA LUONNOS Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LUONTOSELVITYS Työ: E26515 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Turku, 08.11.2013 www.fmcgroup.fi Toimistot: Turku, Oulu, Tampere

Lisätiedot

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite Asemakaavan luontoselvitys Liite 2 Luontoselvitys Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava 7.7.2014 Terhi Ala-Risku Luontoselvityksen tavoite Luontoselvitys on tehty Äänekosken keskustan

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.

Lisätiedot

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014

Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 Liite 4 Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 T:mi Ympäristötutkimus Karri Kuitunen 0 Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä... 2 1. Aineisto

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS

SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Soinin kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.6.2016 Viite 1510023251-001 SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS 1 Päivämäärä 28.6.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LAUSUNTO 16.10.2018 LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LUONTOARVOISTA Tekijä: Rauno Yrjölä SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Alueen luonto... 3 3 Liito-oravan esiintyminen alueella... 6 4 Muu lajisto... 7 5 Yhteenveto...

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN (JAATILANTIE) ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN TYÖNUMERO: KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2017

LUONTOSELVITYS SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN (JAATILANTIE) ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN TYÖNUMERO: KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2017 SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN (JAATILANTIE) ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Karttakuvat: Maanmittauslaitos (MML) SISÄLTÖ YHTEYSTIEDOT... 4 1 JOHDANTO

Lisätiedot

NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012

NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 Markku Nironen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 12.12.2012 1 JOHDANTO Kangasniemen kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevalle Niirasenlahden ja Salmelantien

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

Ramoninkadun luontoselvitys

Ramoninkadun luontoselvitys Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA LAHELA LUONTOARVOTARKISTUKSET

TUUSULAN KUNTA LAHELA LUONTOARVOTARKISTUKSET TUUSULAN KUNTA LAHELA LUONTOARVOTARKISTUKSET Lahela 2 1 JOHDANTO Tämän työn luontoarvotarkistustyöt on tehty Tuusulan kunnalla, Lahelan yleissuunnittelun pohjaksi. Työn tarkoituksena oli tarkistaa Lahelan

Lisätiedot

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012

MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012 MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Markku Nironen 19.4.2012 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS... 11 Kansi: Linnanmäenpuiston

Lisätiedot

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,

Lisätiedot

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 LUONTOPALVELU KRAAKKU Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 Parkanon kaupunki Marika Vahekoski 31.7.2010 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-orava.3 3. Menetelmät 3 3.1 Liito-oravaselvitys...3

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot