Naisten äänioikeus meillä ja muualla
|
|
- Väinö Saarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Irma Sulkunen Naisten äänioikeus meillä ja muualla Kun toukokuun 25. päivänä 1907 yhdeksäntoista suomalaista naista asteli valtiopäivien juhlallisiin avajaisiin, he tiesivät tekevänsä historiaa. Missään muualla ei naisia ollut tätä ennen nähty miesten suvereenisti hallitsemalla parlamentaarisella areenalla ja kesti vuosikymmeniä, ennenkuin samassa laajuudessa nähtiinkään. Koskaan aiemmin eivät myöskään kaikki yhteiskuntaluokat olleet olleet parlamentissa yhtä tasa arvoisesti edustettuina kuin Suomen uudessa, yksikamarisessa eduskunnassa. Niinpä nämäkin yhdeksäntoista ensimmäistä edustivat maansa naisten koko kirjoa piioista ja tehtaalaisista emäntiin ja opettajattariin; olipa joukkoon mahtunut edustaja harvalukuisesta aatelistakin. Itsenäisyyttä Venäjästä hakeva Suomi tapaili näin ensiaskeliaan sekä sukupuolten että luokkien välisen demokratian uranuurtajana eikä ihme, että monet uteliaat katseet kääntyivät seuraamaan tätä merkillistä näytelmää. Naisten äänioikeus ei vuonna 1907 ollut sinänsä mikään uusi asia, vaan sitä oli erilaisin sovellutuksin kokeiltu monissa maissa jo vuosikymmeniä ennen Suomea. Esimerkiksi New Jerseyssä veroa maksavat naiset olivat äänestäneet vuodesta 1787 asti, mutta kiinnostavaa kyllä, menettäneet oikeutensa vuonna 1807 miesten yleisen äänioikeuden toteuduttua. Niinikään Pitcairnin saarilla naiset olivat saaneet äänioikeuden jo vuonna 1838 eli tuntuvasti ennen varsinaisen äänioikeusliikkeen syntyä. Näitä yksittäisiä tapauksia yhtenäisemmän linjan muodostivat Pohjois Amerikan ja Australian siirtokuntien naisten äänioikeutta radikaalisti laajentaneet parlamenttiuudistukset. Prosessi käynnistyi Wyomingista vuonna 1870, eteni 1890 luvulla Coloradoon, Idahoon ja Utahiin sekä Tyynen valtameren siirtomaissa Uuteen Seelantiin ja Etelä ja Länsi Australiaan. Vuonna 1902 naiset saivat äänioikeuden koko Australian liittovaltion vaaleissa ja sen vanavedessä loputkin mantereen osavaltiot laajensivat vuoteen 1908 menneessä yleisen äänioikeuden koskemaan myös naisia. Amerikassa sitä vastoin liike ensirynnistyksen jälkeen hidastui, mikä oli omiaan luomaan myös siellä kasvupohjaa englantilaistyyppiselle militantille suffragetismille. Tähän naisten äänioikeuden varhain toteuttaneiden maiden joukkoon Suomi liittyi vuonna 1906, ensimmäisenä maana Euroopassa. Norja seurasi pian perässä myöntämällä naisille vuonna 1907 osittaisen ja vuonna 1913 täyden äänioikeuden. Vuoteen 1915 mennessä muutkin Skandinavian maat Ruotsia lukuunottamatta olivat toteuttaneet molempia sukupuolia koskevan poliittisen demokratian. 1 Kansallisvaltion tasolla naisten äänioikeuden uranuurtajia olivat siis Uusi Seelanti, Australia ja Suomi ja jokainen näistä maista on vuorollaan korostanut omaa ensimmäisyyttään sukupuolittain tasaarvoisen kansalaisuuden toteuttamisessa. Jokaisella on myös ollut hyvät perustelut asettamalleen järjestykselle. Uusi Seelanti oli kiistatta ensimmäinen valtio, jossa naiset saivat äänioikeuden vuonna Sen eduksi on myös luettu rodullisen tasa arvon soveltaminen kansalaisoikeuksiin; maorinaiset saivat äänioikeuden samaan aikaan valkoisten eli pakehan naisten kanssa. Vaalikelpoisuutta Uuden Seelannin naisille ei sen sijaan myönnetty eivätkä he sitä edes tavoitelleet. Tämä uudistus viivästyi alahuoneessa vuoteen 1919 ja ylähuoneessa peräti vuoteen 1944 asti. 2 Australialaiset tutkijat ovatkin tällä perusteella mielellään korostaneet omaa asemaansa. He ovat huomauttaneet, että tosiasiassa naisten täydellinen poliittinen tasa arvo toteutui varhai simmin juuri
2 Australiassa: ensin Etelä Australiassa 1894 ja koko Liittovaltiossa vuonna Mutta myöskään Australiassa naiset eivät oikeudestaan huolimatta käyttäneet vuosikausiin vaali kelpoisuuttaan eivätkä edes kiivaimmat äänioikeustaistelijat suostuneet alkuvuosina periaatteellisista syistä valtiopäiväehdokkaiksi. Esimerkiksi Etelä Australiassa ensimmäinen nainen valittiin parlamenttiin vasta vuonna Australian etuasemaa äänioikeuden pioneerina on sumentanut myös maan harjoittama rotupolitiikka. Päinvastoin kuin useimmissa osavaltioissa, poliittiset oikeudet rajattiin liittovaltion vaaleissa vain valkoisille. Alkuperäisväestö, aboriginaalit, pääsivät niistä osallisiksi raskaan alistuskauden jälkeen vasta vuonna Näitä Uuden Seelannin ja Australian äänioikeuslain rajoituksia vastaan on ollut helppo korostaa Suomen äänioikeuden täydellisyyttä ja sitä kautta ykköspaikkaa todellisen demokratian toteutuksessa ja etenkin sen aktiivisessa soveltamisessa. Astuihan meillä vuonna 1906 voimaan, paitsi luokkien ja sukupuolten välinen poliittinen tasa arvo, myös länsimaissa poikkeuksellinen yksi kamarinen valtiopäiväjärjestelmä ja lisäksi naiset myös käyttivät alusta asti täydessä mitassa sekä äänioikeuttaan että vaalikel poisuuttaan. Uranuurtajamaiden vertailua Ensimmäisiä maita ja yleensäkin naisten äänioikeuden toteu tumisjärjestystä tarkasteltaessa huomio kiinnittyy asetelman paradoksaalisuuteen. Prosessi käynnistyi etäisissä periferioissa, siirtokuntien äärilaidoilla ja Euroopan takamailla, eteni sieltä kulttuurisia keskuksia kohti ja saavutti vasta kiivaiden taistelujen jälkeen vanhan mantereen imperiumit ja liberaalin äänioikeusliikkeen syntysijat. Äänioikeusliikkeen voima ja varhaisuus ei siis kansainvälisessä mitassa juuri lainkaan korreloinut suotuisan lopputuloksen kanssa, pikemminkin päinvastoin. Sato korjattiin ensin pohjoisen kituliailla pelloilla ja etäisten siirtomaiden aavoilla preerioilla ja vasta sitten kansalaisoikeustaistelun urbaanimmilla parnassoilla. 4 Tästä syystä koko ilmiötäkään ei ehkä ole järkevää tarkastella vain teoreettisen kansalaisuusanalyysin ja sukupuolittuneen suffragetismin näkökulmasta, kuten erityisesti angloamerikka laisessa tutkimuksessa on ollut tapana, vaan lähtien ennemminkin varhaisten äänioikeusmaiden omista poliittisista, sosiaalisista ja kulttuurisista reunaehdoista. Tarkastelemalla erikseen, millaisia kytkentöjä parlamentaariset uudistukset kussakin maassa saivat, voidaan paremmin eritellä, mitkä piirteet mahdollisesti yhdistivät, mitkä erottivat äänioikeuden uranuurtajamaita toisistaan. Sitä kautta voidaan myös varovasti edetä äänioikeusreformeja koskevien yleisten johtopäätösten tekemiseen. Kiinnostavaa on esimerkiksi havaita, että suuresta maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta Uudella Seelannilla, Australialla ja Suomella oli eräitä kulttuurisia yhtäläisyyksiä, joiden voi ainakin otaksua vaikuttaneen sekä äänioikeuskysymyksen varhaiseen aktivoitumiseen että naisten poliittisia oikeuksia puolustavien asenteiden vahvistumiseen. Ensinnäkin jokainen näistä maista oli äänioikeusreformin aikaan voimakkaassa poliittisessa käymistilassa. Brittiläisen kansainyhteisön siirtomaat hakivat erillisyyttä emämaastaan ja pyrkivät parlamentaarisilla uudistuksilla terävöittämään omaa kansallista profiiliaan. Ne valjastautuivat radikaalin demokratian koeken tiksi, joissa ainakin teoriassa haastettiin monet vanhan mantereen taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset pakot ja legitiimeiksi vakiintuneet käytännöt. Erillisyyden hakeminen emämaasta siis selvästi ruokki poliittisen ilmapiirin radikalisoitumista, mutta toisaalta sitä jarrutti jyrkän etnisen rajan vetäminen alueiden alkuperäisiin asukkaisiin. Australiassa tämä ilmeni
3 avoimena alkuperäisväestöön kohdistuvana rasismina, mutta myöskään Uudessa Seelannissa käytännön tasa arvo maorien ja pakehan välillä ei toteutunut periaatteessa yhtäläisistä kansalaisoikeuksista huolimatta. 5 Toiselta puolen linjanveto alkuperäisväestöön ja ei eurooppalaiseen siirtolaisväestöön korosti nimenomaan valkoisen kansalaisuuden erityisluonnetta ja oli omiaan häivyttämään sukupuolirajan merkitystä oikeuksien ja velvollisuuksien ensisijaisena jakoperusteena. Valkoisen naisen oikeudet nähtiin myös suojana, ei vain emämaan herruutta vaan myös sisältäpäin uhkaavaa rodullista epäpuhtautta vastaan. 6 Vaikka Suomessa poliittinen asetelma oli hiukan toinen maan alkuperäisväestön tavoitellessa irtaantumista tsaarinvallasta ja vaikka rodullisesti ja sosiaalisesti huomattavan homogeeninen väestö poikkesi selvästi siirtomaiden kansallisesta moniaineksisuudesta, yhteistä Tyynen valtameren valtioiden kanssa oli kuitenkin kansallista erillisyyttä emämaasta korostava tendenssi. Täälläkin yhteiseksi mielletty ulkopuolinen uhka lähensi eri väestöryhmiä, liudensi erityisesti sukupuolten välisiä intressiristiriitoja ja loi näin sisältäpäin edellytyksiä kansalaisuuskäsitteen radikaalille tulkinnalle. Hyvää tukea tälle tendenssille tarjosi kunkin maan vahvasti agraarinen väestöpohja. Pioneeriajan ihanteet itsenäinen talonpoika, yeoman, ja sen naispuolinen vastinpari, toveri, kumppani, colonial helpmeet jäsensivät molemmissa Tyynen valtameren valtioissa sukupuolten välistä suhdetta senkin jälkeen kun anka rimmasta raivauskaudesta alettiin siirtyä järjestäytyneempiin ja tuotantorakenteeltaan eriytyneempiin yhteiskuntaoloihin. Kulttuuriin oli sisäistetty malli, jonka mukaan toimeentulon ensisijaisena perustana oli sekä tuottava sukupuolten välinen kump panuus että työvoiman ja kunnon takaava luja perhe. 7 Sama malli päti pitkälle myös Suomeen. Kovat ulkoiset elinehdot ja tiukka taistelu pieniltä viljelmiltä saatavasta elannosta puristivat täälläkin periaatteellisen keskustelun sukupuoliristi riidoista minimiin. Erona Tyynen valtameren valtioihin olivat kuitenkin Suomen äärimmäisen nurinkuriset äänioikeusolot 8, mikä yhdessä kumppanuutta painottavan sukupuolijärjestelmän kanssa nosti meillä naiset poikkeuksellisen keskeiseen asemaan tavoi teltaessa demokraattisia oikeuksia ja määritettäessä modernin kansalaisuuden sisältöä. Muutoinkin Suomen poliittinen rakenne sai kansallisessa oikeustaistelussa ratkaisevasti toisen hahmon kuin Uuden Seelannin ja Australian brittiperinteelle nojaava puolue ja valtiopäiväjärjestelmä. Kiinnostavia yhtäläisyyksiä löytyy myös, kun tarkastellaan itse äänioikeustaistelua kussakin kolmessa maassa. Vaikka poliittiset ryhmittymät poikkesivatkin toisistaan, radikaalia vaalireformia vaativat kansalaisjärjestöt olivat silti yllättävän samankaltaisia. Silmiinpistävin oli protestanttiselta pohjalta nousevan raittiuskysymyksen keskeinen rooli äänioikeusliikkeen organisoitumisessa ja erityisesti naisten vaalivallan puolesta esitetyissä perusteluissa. Sekä Etelä Australiassa että Uudessa Seelannissa naisten äänioikeusliike organisoitui Naisten Kristillisen Raittiusjärjestön, Valkonauhan, sisällä. Valkonauha oli molemmissa maissa ensimmäinen ja kannatuspohjaltaan laajin naisjärjestö, joka ohjelmalli sesti asettui naisten kansalaisoikeuksien näkyväksi äänitorveksi. Onnellisen kodin ja terveen kansakunnan räikeimpänä uhkakuvana nähtiin miesten juoppous, jonka etenkin kultaryntäyksen vuosina väitettiin vakavasti horjuttavan nuoren maan muutenkin epäva kaata sosiaalista järjestystä ja synnyttävän hillittömyydellään kotien perustaa kalvavia uusia siveettömyyden pesäkkeitä. Tämän rappion pysäyttämiseksi naisten oli liittouduttava, voitettava virallinen status kansalaisuudelleen ja päästävä sitä kautta vaikuttamaan sekä kotien puhtauden turvaamiseen että terveen ja elinvoimaisen kansakunnan rakentamiseen. 9 Myös Suomessa äänioikeustaistelu ja raittiuskysymys kietou tuivat tiukasti yhteen jopa niin, että kieltolain ja poliittisen demokratian vaatimus nähtiin oikeastaan saman kokonaisuuden eri puolina. Samoin alkoholin
4 käytön ja kotiin/kansakuntaan kohdistuvan uhan välinen yhteys argumentoitiin meillä yllättävän samoin sanakääntein kuin maapallon toisella puolella. Olennaista oli raittiin itsekurin avulla pystyttää vahva moraalinen varustus kotien puhtauden ja kansallisen yhtenäisyyden tueksi, jotta niin sisältä kuin ulkoakin uhkaavat vaarat kyettäisiin mahdollisimman tehokkaasti torjumaan. 10 Näistä yleisistä yhtäläisyyksistä huolimatta kullakin kolmella maalla oli kuitenkin myös omat äänioikeuskertomuksensa, joissa tilannekohtaiset poliittiset tapahtumat solmiutuivat jäljittelemättömällä tavalla yleisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tendensseihin. Suomen äänioikeuskertomus oli yksi dramaattisimmista ja sen tuloksetkin olivat tästä syystä poikkeuksellisen radikaalit. Suomen äänioikeuskertomus 11 POLIITTINEN TAUSTA Suomessa, kuten monissa muissakin maissa, äänioikeusliikkeen ideologiset juuret palautuivat voimakkaasti nationalismiin. Sen sylissä kasvoi sekä naisten emansipatorinen liikehdintä että rahvaan radikaaliksi kääntynyt poliittinen järjestäytyminen. Nationalismi toimi myös keskeisenä käytevoimana konkreettisen äänioikeustaistelun puhkeamisessa 1900 luvun alkuvuosina. Tuolloin Venäjä kansainvälis poliittisen tilanteen uhkaamana ja pyrkiessään turvaamaan tehokkaammin koillisen rajansa alkoi purkaa Suomen erityisaseman turvaavia perustuslakeja ja asetuksia ja liittää rajamaata tiukemmin yhteyteensä. Nämä niin kutsutut sortotoimenpiteet synnyttivät Suomessa ennennäkemättömän mobi lisaatioaallon, jonka toinen kärki suuntautui laittomien toimenpiteiden estämiseen ja Suomen erityisaseman palauttamiseen, mutta toinen sai milteipä sosiaalivallankumouksellisen leiman. Näytti siltä kuin alemmissa väestöryhmissä kauan kasvanut tyytymättömyys olisi äkkiä alkanut purkautua avoimeksi kapinoinniksi. Kaikkien järjestöjen kannatusluvut kääntyivät huimaavaan nousuun, mutta ennen kaikkea työväenliike murtautui valtavalla voimalla suomalaisen teollisuustyöväestön ja kansainvälisesti poikkeuksellisessa mitassa myös maatyöväestön ja torppariston keskuuteen. Tässä yhteydessä äänioikeudesta tuli poliittisen taistelun ydinkysymys. Siihen oli helppo kiteyttää sekä Venäjän Suomeen kohdistamat vääryydet että ennenkaikkea nelisäätyjärjestelmän ylläpitämä sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Tämä koski paitsi äänioikeutta vailla olevia naisia myös valtaosaa miehiä. Eli vastakkainasettelu ei muodostunut kuten useimmissa muissa Euroopan maissa äänioikeutettujen miesten ja äänioikeudettomien naisten välille, vaan valtiollisia oikeuksia säätynsä perusteella nauttivien ja koko muun, poliittisesti alisteisen, väestönosan välille. Työväestö ja äänioikeusliikkeen mobilisoituminen Jos äänioikeuskysymys ei Suomessa tarjonnutkaan otollista kaikupohjaa sukupuoliristiriidan puhkeamiselle, se sitä vastoin muodosti erinomaisen maaperän sosialistisen liikkeen leviämiselle. Tätä asiantilaa vuonna 1899 puolueeksi organisoitunut työväenliike hyödynsi taitavasti. Jo 1890 luvun lopulla se oli asettunut sekä naisia että miehiä koskevan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kannalle, mutta erityisesti niin kutsuttuina sortovuosina ohjelma kieltolakivaatimukseen kytkettynä lanseerattiin
5 väellä ja voimalla suurten joukkojen tietoisuuteen. Molemmat vaatimukset liitettiin myös Sosialidemokraattisen puolueen ohjelmaan. Oman kiinnostavan lisänsä asetelmaan toi työläisvoittoinen raittiusliike, joka Suomessa toimi myös molempia sukupuolia integroivana laajapohjaisena kansallisuusliikkeenä. Naisten rooli liikkeessä oli alusta lähtien vahva ja niin porvarillisten naisasiayhdistysten kuin työväenliikkeenkin johtavat naiset toimivat saman valtakunnallisen kattojärjestön näkyvillä paikoilla. Näkökantojen erot naisasiassa ja sen myötä äänioikeuskysymyksessä eivät yhteistyötä kariuttaneet, vaikka keskusteluissa saatettiin välistä ottaa rajustikin yhteen. Naisten erittäin vahva asema raittiusliikkeessä viittaakin siihen, että vuosisadan vaihteessa raittius yhdisti suomalaisia naisia äänioikeusvaatimustakin tehokkaammin. Mutta päinvastoin kuin angloamerikkalaisissa maissa, tilanne ei johtanut naisten alkoholinvastaiseen erillisjärjestäytymiseen ja muodostanut sitä kautta siltaa naisten äänioikeusliikkeeseen. Sukupuolen mukaan eriytymätön liike ohjautui ennemminkin kokonaisuudessaan tukemaan so sialistivetoista yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vaatimusta. Naisliikkeen ristiriita Tämä ajoi yläluokkaisen naisliikkeen erikoiseen asemaan. Se oli kansainvälisen mallin mukaan sitoutunut ajamaan naisten äänioikeutta, mutta ajatuskin koko oikeudettoman rahvaan sisällyt tämisestä vaatimuksen piiriin tuntui monista mahdottomalta. Lisäksi asetelmaa mutkistivat naisliikkeen pääjärjestöjen puoluekytkennät: Suomen Naisyhdistys oli sitoutunut lähinnä Suomalaiseen puolueeseen, Naisasialiitto Unioni perustuslaillisiin. Erityisesti ruotsinkielisille perustuslaillisille koko laajapohjainen eduskuntauudistus oli kauhistus. Uhkasihan se romuttaa heidän vuosisataisen poliittisen hegemoniansa! Ennen kiihkeintä taisteluvaihetta naisliikkeen ristiriitainen asema ei ollut puhjennut näkyväksi vaan sen edustajat olivat kaikessa rauhassa voineet omalla tavallaan pyrkiä naisten äänioikeu den laajentamiseen vallitsevan edustusjärjestelmän puitteissa. Poliittisen tilanteen kiristyessä ja alempien väestöryhmien vaatimusten käydessä yhä äänekkäämmiksi ristiriita työväestön äänioikeusliikkeen ja naisasianaisten tavoitteiden välillä puhkesi kuitenkin avoimeksi propagandasodaksi. Työväenliikkeen johtavat naiset tekivät kaikkensa paljastaakseen porvarillisen naisliikkeen strategian, joka heidän mukaansa oli: kerätä ensin eri yhteiskuntaluokkien naisten mahdollisimman laajapohjainen tuki ja saada sen turvin äänioikeus ylempien väestöryhmien naisille. Tiukimpia äänensävyjä käytti sosiaalidemokraattien Hilja Pärssinen, joka tähdensi: Heille onkin äänioikeuskysymys naisasia. jolla tahtovat saman luokan naiset tehdä täysin samanarvoisiksi saman luokan miesten kanssa, mutta meille se on työväenkysymys, jolla tahdomme nostaa sorretut taloudellisesti korkeammalle. Erotus heidän ja meidän pyrkimystemme välillä ei siis ole muodollinen vaan oleellinen. 12 Tässä tulenarassa tilanteessa Naisasialiitto Unionin pyrkimykset nostaa naisten äänioikeutta esiin naisasiana Berliinissä vuonna 1904 pidetyn kansainvälisen naiskonferenssin päätösten mukaisesti olivat tuhoon tuomitut. Sen sijaan alemmat väestöryhmät alkoivat mielenosoituksillaan ja järjestäytyneellä joukkovoimallaan taivuttaa myös aiemmin vastahankaisia säätyjä ja puolueita yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kannalle. Kaikesta painostustoiminnasta huolimatta lopullinen ratkaisu tuli sittenkin yllättäen.
6 Ratkaisu Vuoden 1905 lopulla Venäjällä puhjenneet levottomuudet levisivät myös Suomeen ja kärjistyivät emämaan mallin mukaan suur lakoksi. Kun yhteydet Venäjään katkesivat, myös virallisen järjestysvallan ote herposi ja muutamana syksyisenä päivänä kaikki näytti Suomessa mahdolliselta. Yhä lukuisammiksi, äänekkääm miksi ja vaativammiksi käyvät kansanjoukot tulvahtivat kaduille. Vallankumouksen henki levisi niin kaupunkien kaduille kuin etäisten kylien kujille. Erityisesti Suomen maaseudulla liikehdintä sai omintakeisen muodon. Siellä rajat sääty ja puolueryhmittymien kesken yksinkertaisesti näyttivät menettävän merkityksensä suuren mobilisaatioaallon pyyhkiessä yli maan. Eri kansalaisjärjestöt lomittuivat toisiinsa ja sukupuolittain eriytymättömällä yhteistoiminnalla ilmaisivat kollektiivisen tahtonsa sekä laajapohjaisen eduskuntauudistuksen että kieltolain toteuttamisesta. Pääkaupungissa majaileva venäläinen virkavalta joutui ahtaalle. Vallankumousuhaksi eskaloitunut tilanne oli nopeasti tukahdutettava ja rauha palautettava Venäjän turvallisuuden kannalta tärkeään rajamaahan. Helsingistä välitettyjen tietojen pohjalta keisarivalta katsoikin viisaimmaksi taipua sekä perustuslaillisten vaatimukseen laillisen järjestyksen palauttamisesta maahan että alempien väestöryhmien ajamaan äänioikeusuudistukseen. Päätöksensä keisari vahvisti niin kutsutulla marraskuun manifestilla ja seuraavana vuonna eli vuonna 1906 viimeiset säätyvaltiopäivät hyväksyivät laillisessa järjestyksessä sekä yksikamarisen eduskuntalaitoksen että yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Näin Suomessa siirryttiin milteipä vallankumouksellisella hyppäyksellä Euroopan vanhakantaisimmasta edustusjärjestelmästä maanosan radikaa leimpaan. Ja siinä samalla kaikki täysiikäiset suomalaiset naiset saivat täydet poliittiset oikeudet, ensimmäisinä Euroopassa. Naiseuden politisoituminen Ennen lopullista ratkaisua esitettiin kuitenkin vielä oma kiinnostava näytelmänsä. Keisarillisen manifestin yllättämien porvarillisten ryhmien oli koetettava pikavauhtia kuroa umpeen sekä sosiaalidemokraattien etumatka puoluejärjestäytymisessä että vakuutettava uudet äänestäjäjoukot lojaaliudestaan keisarin päätökselle. Heti suurlakon päättymisen jälkeen pidetyt puoluekokoukset ilmoittivatkin hyvässä järjestyksessä asettuvansa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä yksikamarisen eduskunnan kannalle, perustuslailliset tosin enemmänkin kuin vastahakoisesti. Naisasiayhdistyksistä Naisasialiitto Unioni toipui yllätyksestä Suomen Naisyhdistystä nopeammin. Suurlakkolevottomuuden tauottua se nopeasti ja näkyvästi hyväksyi täyden poliittisen demokratian ja alkoi lisäksi herkkää poliittista vainua osoittaen synnyttää epäilyjä siitä, sovellettaisiinko yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta sittenkään naisiin. Valtava propagandakoneisto pantiin käyntiin naisten aktivoimiseksi oikeuksiensa puolustamiseen. Organisoitiin joukkokokouksia, pidettiin mielenosoitusmarsseja, laadittiin julkilausumia ja samalla tietysti koetettiin houkutella jäseniä omiin vielä heiveröisiin puolueriveihin. Taisteluun naisten sieluista tempautuivat pian myös vanhasuomalaiset naiset eivätkä sosiaalidemokraattisetkaan naiset enää pitäytyneet yhtä tinkimättömästi yhteisrintamassa miesten kanssa kuin sortovuosien kuumentamassa tilanteessa oli ohjelmallisesti vaadittu. Naiseus politisoitui eduskuntauudistusta edeltävinä toivon ja pelon kuukausina ja seuralaisena sukupuolittunut kansalaisuus alkoi vähä vähältä kiinnittyä nuoren demokratian perusraken teeseen.
7 Voitto vai sattuma? Mikä siis on loppupäätelmä suomalaisten naisten äänioikeudesta? Taistelivatko naiset sen todella itse vai tapahtuiko kaikki sittenkin ikäänkuin sattumalta, suotuisten poliittisten konjunktuurien seurauksena, suuren kansallisen draaman huomaamattomana sivutuotteena? Omassa kulttuurisessa kontekstissaan suomalaiset naiset epäilemättä hankkivat äänioikeutensa siinä missä miehetkin. He seisoivat itsestäänselvästi tapahtumien polttopisteessä jo silloin kun äänioikeusoloja rauhallista tietä problematisoitiin. He osallistuivat kaikkeen vanhoja rakenteita sisältä päin kovertavaan kansalais järjestäytymiseen rinta rinnan miesten kanssa ja lopulta he antoivat lyhentämättömänä panoksensa siihen taisteluun, jossa säätyvallan viimeiset rippeet valtavalla joukkovoimalla rusennettiin ja moderni demokratia luokka ja sukupuolikohtaisine demokratioineen asetettiin sijaan. Kokoavasti voikin todeta, että erillistoiminnalla naiset tuskin olisivat äänioikeuttaan kovinkaan paljon laajentaneet, mutta vielä vähemmän luultavaa on, että miehet olisivat omin voimin yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta saavuttaneet. Suomen poikkeuksellisen radikaalilla äänioikeushistorialla oli epäilemättä vaikutuksensa siihen, millaiseksi naisten rooli maan poliittisessa elämässä sittemmin muotoutui. Itsetietoisesti naiset asettuivat ehdolle jo ensimmäisissä yksikamarisissa eduskuntavaaleissa ja avasivat 19 läpimenneellä edustajallaan parlamentaarisen uran, jolle muualta maailmasta saatiin samassa mitassa odottaa seuraajia vuosikymmenien ajan. 1. Suffrage and Beyond: International Feminist Perspectives. ed. Caroline Daley and Melanie Nolan. Auckland University Press, Auckland 1994, 1 22, ; Fulford, Roger, Votes for Women: The Story of a Struggle. Faber and Faber, London 1957, ; Evans, Richard, The Feminists: Women s Emancipation Movements in Europe, America and Australia London Grimshaw, Patricia, Women s Suffrage in New Zealand. Auckland University Press, Auckland 1987; Grimshaw, Patricia, Women s Suffrage in New Zealand Revisited: Writing from the Margins. Suffrage and Beyond 1994, Oldfield, Audrey, Woman Suffrage in Australia: A Gift or a Struggle? Cambridge University Press 1992; Margarey, Susan, Why Didn t They Want to be Members of Parliament? Suffragists in South Australia. Suffrage and Beyond 1994, 67 88; Bacchi, Carol, The Woman Question. The Flinders History of South Australia. Ed. Eric Richards. Wakefield Press 1986, ; Gender Relations in Australia: Domination and Negotiation. Ed. Kay Saunders and Raymond Evans. Harcourt Brace Nolan, Melanie and Daley, Caroline, International Feminist Perspectives on Suffrage: An Introduction. Suffrage and Beyond 1994, 1 24; Sulkunen, Irma, The Women s Movement. Finland: People. Nation. State. Ed. Max Engman and David Kirby. Hurst, London 1989, ; Perttilä, Mikko, Naisten poliittisen äänioikeuden toteuttaminen. Naiskuvista todellisuuteen. Gaudeamus, Hämeenlinna 1984, Uuden Seelannin ja Australian historian yleispiirteistä esim. The Oxford History of New Zealand. Ed. W.H. Oliver with B.R.Williams. The Clarendon Press,Oxford 1981; Sinclair, Keith, A History of New Zealand (revised edition). Penguin Books 1988; Macintyre, Stuart, The Oxford History of Australia, vol. 4. Oxford University Press, Melbourne 1990; Grimshaw, Patricia Lake, Marilyn McGrath, Ann Quartly, Marian, Creating a Nation McPhee Gribble Publishers 1994.
8 6. Curthoys, Ann, Citizenship, Race, and Gender: Changing Debates Over the Rights of Indigenous Peoples and the Rights of Women. Suffrage and Beyond 1994, Dalziel, Raewyn, The Colonial Helpmeet: Women s Role and the Vote in Nineteenth Century New Zealand. The New Zealand Journal of History 2/1977, ; Bacchi 1986, ; Olssen, Eric and Levesque, Andree, Towards a History of the European Family in New Zealand. Families in New Zealand Society. Ed. Peggy G. Koopman Boyden. Methuen/Wellington Ks. Pirkko K. Koskisen artikkeli tässä antologiassa. 9. Grimshaw 1978; Oldfield 1992; Bunkle, Phillida, The Origins of the Women s Movement in New Zealand: The Women s Christian Temperance Union ". Women in New Zealand Society. Ed. Phillida Bunkle and Beryl Hughes. Allen and Unwin 1980, Sulkunen, Irma, Raittius kansalaisuskontona: Raittiusliike ja järjestäytyminen 1870 luvulta suurlakon jälkeisiin vuosiin. SHS, Helsinki 1986, 17 40; Sulkunen, Irma, Naisten järjestäytyminen ja kaksijakoinen kansalaisuus. Kansa liikkeessä. Toim. Risto Alapuro Ilkka Liikanen Kerstin Smeds Henrik Stenius. Kirjayhtymä, Helsinki 1987, Katsaus perustuu tekijän artikkeleihin The Women s Movement. Finland: People.Nation.State 1989, ; Finland A Pioneer in Women s Rights (myös saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi). Finfo 7/ Years of Full Political Rights II; Paradoksien äänioikeus. Boken om vårt land Festskrift till professor Matti Klinge. Otava, Söderström&Co, Helsinki 1996, sekä seuraaviin teoksiin: von Alftan, Märtha, Seitsemän vuosikymmentä Naisasialiitto Unionin historiaa. Joensuu 1966; Innala, Aune, Suomen naisen alkutaival lainsäätäjänä. Joensuu 1967; Jussila, Osmo, Nationalismi ja vallankumous venäläis suomalaisissa suhteissa Helsinki 1979; Kilpi, Sylvi Kyllikki, Suomen työläisnaisliikkeen historia. Pori 1953; Kurki, Hannele, Naisten äänioikeus 80 vuotta. Tasa arvoasiain neuvottelukunnan monisteita 1/1986; Mustakallio, Sinikka, Suomalaisen naisen vapaushistoria. Helsinki 1988; Puoli vuosisataa naisasiatyötä. Suomen Naisyhdistyksen 50 vuotisjuhlajulkaisu Helsinki 1943; Rajainen, Maija, Yleiset äänioikeusteoriat ja naisten äänioikeusliike Suomessa. Historiallinen Aikakauskirja 1959; Rajainen, Maija, Maamme naisasialiikkeen ulottuvuuksista työväestön naisten keskuuteen ennen eduskuntalaitoksemme uudistusta v Historiallinen Arkisto 76. Helsinki 1978; Seitkari, O., Eduskuntalaitoksen uudistus Suomen kansanedustuslaitoksen historia V. Helsinki 1958; Tuominen, Uuno, Säätyedustuslaitos 1880 luvun alusta vuoteen Suomen kansanedustuslaitoksen historia III. Helsinki Kilpi 1953, 75.
Naiset eduskunnassa. Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto
Naiset eduskunnassa Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto 13.11.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät 1863-1906:
Radikaali eduskuntauudistus 1906
Naiset eduskunnassa Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen Helsingin työväenopisto 2.10.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät
YKSI KAMARI - KAKSI SUKUPUOLTA Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset
YKSI KAMARI - KAKSI SUKUPUOLTA Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset YKSI KAMARI KAKSI SUKUPUOLTA Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset Eeva Ahtisaari Merja-Liisa Hinkkanen Mervi Kaarninen Elina Katainen
Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta. Kari Prättälä
Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta Kari Prättälä 14.12.2017 Naiset kunnallisessa päätöksenteossa Naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden laajentaminen oli osa kamppailua valtiollisen
Suurlakko ja naisten äänioikeus Irma Sulkunen
Suurlakko ja naisten äänioikeus Irma Sulkunen Suurlakon seurauksista epäilemättä näkyvin ja vaikutuksiltaan kantavin oli yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toteutuminen. Kansainvälisesti vertaillen merkittävintä
Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike
Carol Ehrlich 70-luvun naisliike 1980 Miten paljon naisliike on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana? Liberaali haara ei ole muuttunut juuri lainkaan. Yhä yritetään saada 52% vallasta siinä taloudellisessa
Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.
Suomalaisista puolueista Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906. syntyi reaktiona äänioikeuden laajenemiseen ja oli vastavoima radikaalille fennomanialle (=suomalaisuudelle) halusi koota
Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla
Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu NaisUrat-hanke Työn ja yksityiselämän tasapaino 6.5.2014 Väitöskirjatutkimus Pyrkimyksenä on selvittää
I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?
Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä
LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.
LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä
PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA
012 Peruste #1 2 2015 väki ja valta PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA Puoluejäsenyyksien määrä vaihtelee suuresti Euroopan maissa. Vaihtelusta huolimatta luvut ovat
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? 18.1.2016, dos., FT Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta/ Poliittinen historia / 18.1.2016 1 Mitä demokratialla tarkoitetaan?
Työmarkkinat, sukupuoli
Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko
POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto
POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten
Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1
Demokratiakehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki, 12.11.2014 Juhana Aunesluoma Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies / Juhana Aunesluoma
ZA6652. Flash Eurobarometer 430 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish)
ZA66 Flash Eurobarometer 0 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL0 European Union CitizenshipFIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99') D
Räkna biljetten, laskekaa lippu
Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen
Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri
MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet
10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat
1 10 12 2012 Mauri Kontu Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat Tänään valtuustomme kokoontuu viimeisen kerran tässä kokoonpanossa, kun
9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni
9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan
Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta
Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri
Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?
Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia
Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10.
Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10.2011 Väite1: islam suomalaistuu Eurooppalaisiin, varsin maallistuneisiin
IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä
Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan
EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009
EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA
Vasemmistoliiton perustava kokous
VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton
Sosiaalinen kuntoutus kansalaisosallisuutta tuottamassa?
Sosiaalinen kuntoutus kansalaisosallisuutta tuottamassa? Outi Hietala, VTM tutkija-kehittäjä, Kuntoutussäätiö 1 Kolmannen ja julkisen sektorin palveluyhteistyö monitahoisessa kuntoutuksessa (KoJu) hanke
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme
Demokratian merkityksen kokonaisuus
Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän
Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen?
Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen? Helsingin työväenopisto Irma.tapaninen@pp.inet.fi Lue diat osoitteessa http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Sisältö Untolan kiinnekohtana
A-Sanomat. SAL-Jyväskylä. 1990-luku. Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen. Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright
Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright A-Sanomat Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen SAL-Jyväskylä 1990-luku SAL-Jyväskylä A-Sanomat Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston
VALTIO-OPPI 2015-2017
VALTIO-OPPI 2015-2017 1 HUOM! Tutkintovaatimukset 2015-2017 otetaan käyttöön 1.9.2015 alkaen. Kesätentissä 8.8.2015 ovat vielä voimassa 2012-2015 vaatimukset. Vanhojen vaatimusten mukaisia esseitä voi
Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL
Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko
Maarit Sireni Salon kansalaisopisto, , Salo. Maaseudun nainen osallistujana ja vaikuttajana
Maarit Sireni Salon kansalaisopisto, 9.10.2014, Salo Maaseudun nainen osallistujana ja vaikuttajana Osallistujia ja vaikuttajia? Perustuu artikkeliin Sireni, Maarit (2014) Feminism in rural Finland. A
SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103
KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi
Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskus Joitakin havaintoja brittiläisistä terroristeista Etnisesti kirjava ryhmä Ei psykopatologioita Koulutustaso vaihteleva Eivät
KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle
PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA
PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA Suomen Markkinointitutkimusseura 18.11.2014 Juho Rahkonen POLIITTINEN YLEISTILANNE MARRASKUUSSA 2014 Vielä muutama vuosi sitten
Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja
Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin
Heikki Paloheimo, Tampereen yliopisto
Heikki Paloheimo, Tampereen yliopisto Demokratiaseuranta ja vaaliaineistot: teemat ja tavoitteet (Teksti on alun perin osa oikeusministeriölle toimitettua esitystä Suomen demokratiaindikaattoreiden perusaineistojen
Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.
LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,
DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015
DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien
Suomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen
Rautatieläisten ammattiyhdistystoiminnan historiaa
Rautatieläisten ammattiyhdistystoiminnan historiaa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Yhteiskuntahistorian laitos Rautatiekulttuurikeskus REILIA Kouvola 19.9.2009 1 Rautatieläisten ammattiliitot tänään
Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta
Tuloperiaate Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta ja 1. vaiheessa valinta voidaan tehdä n 1 tavalla,. vaiheessa valinta voidaan tehdä n tavalla,
Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö
Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013 1) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Kansalaisten teemavuoden taustalla Vuosi Euroopan parlamentin vaaleihin 20 vuotta EU-kansalaisuuden luomisesta (Maastricht)
Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet
Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet Luento Vieraasta Veljeksi Projektin ja Miessakit ry:n luentosarjassa Mies Suomessa, Suomi miehessä Juha Sihvola Professori, johtaja Tuktijakollegium, Helsingin
Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay
Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero Sisällys Mitä sukupuolten palkkaero tarkoittaa? Miksi sukupuolten palkkaerot säilyvät? Mitä EU tekee? Miksi asia on tärkeä? Sukupuolten palkkaero vaikuttaa
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 13 19.3.2018 29 Asianro 5004/00.01.02.00/2017 Valtuustoaloite suvaitsevuuden puolesta vihapuhetta ja rasismia vastaan Päätöshistoria
Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina
Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina 1940-2005 Väestöllä tarkoitetaan yleensä kaikkia jonkin alueen, kuten maapallon, maanosan, valtion, läänin, kunnan tai kylän asukkaita. Suomen väestöön
50mk/h minimipalkaksi
Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright 2012 toukokuu 21 Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta 2000 Syndika vapaa työväenlehti 1/2000 2000 2 Sisältö
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella
Feminismit. Syksy 2012.
Feminismit Syksy 2012. Eron politiikat Tasa-arvon maailma on laillistetun ja yksiulotteisen sorron maailma; eron maailma on maailma, jossa sorto heittää aseensa ja antautuu elämän moneudelle ja monimuotoisuudelle.
Asiakas, potilas, asukas toimija-asemien erilaisuus
Asiakas, potilas, asukas toimija-asemien erilaisuus Liisa Häikiö Kansalaisuus on monitahoinen käsite Yhteiskunnallinen taso Sosiaalinen taso Yksilötaso Tarkastelunäkökulma Rakenteet, kulttuuri, instituutiot
HE 22/2012 vp. Muutoksella poistettaisiin puolueen rekisteröimiseksi säädetty edellytys, joka asettaa
HE 22/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puoluelain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan puoluelakia muutettavaksi siten, että puolueen kannattajana voisi puoluetta rekisteröitäessä toimia
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group
9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.
TILASTOKATSAUS 15:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,
ZA5443. Flash Eurobarometer 294 (European Union Citizenship) Country Specific Questionnaire Finland
ZA5443 Flash Eurobarometer 294 (European Union Citizenship) Country Specific Questionnaire Finland FLASH EUROBAROMETER ON CITIZENSHIP OF THE EUROPEAN UNION Q1. Tämä tutkimus koskee Euroopan unionin kansalaisuutta.
***I MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon
SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI
SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena
20-30-vuotiaat työelämästä
Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn
1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin?
A3.2.2. Parlamentti, presidentti, hallitus 12.2.2015 (VARES) Diamond 1) Demokratian toteutumisen vaikeus Latinalaisessa Amerikassa 2) Suhteellisen vaalitavan vaikeus Etelä-Afrikassa ja Namibiassa Jyränki
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n
Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone
heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:21:05 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help
KOHTI KAIKENIKÄISTEN EUROOPPALAISTA
FI IKÄSYRJINNÄN TORJUMINEN EU:SSA JA KANSALLISESTI Ikäsyrjintä on koko yhteiskuntaa koskeva monitahoinen kysymys. Sen tehokas torjuminen on vaikea tehtävä. Ei ole yhtä ainoaa keinoa, jolla tasa-arvo eri
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto
Maahanmuuttaneiden poliittinen osallisuus
Maahanmuuttaneiden poliittinen osallisuus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 7.12.2016 Hanna Wass akatemiatutkija, yliopistonlehtori hanna.wass@helsinki.fi Esityksen rakenne tutkimuksen tausta keskeiset
SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus -
SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus - Oik. kand. Heikki J. Hyvärinen Saamentutkimuksen seminaari Levillä 30.9. 1.10.2010 1 NYKYINEN TILANNE JA KYSYMYKSIÄ
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston
Näkökulma korruptioon
Anonyymi Näkökulma korruptioon Korruptoitu ihmismieli! 2001 Radikaali poliittista vapautta ajava liike, kuten anarkismi, puhuu aina paitsi yhteiskunnasta myös ihmisestä. Liian usein huomio kääntyy ihmisen
Kohti täyden osallisuuden kirkkoyhteisöä sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus LML:ssa. Kaisamari Hintikka
Kohti täyden osallisuuden kirkkoyhteisöä sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus LML:ssa Kaisamari Hintikka 24.9.2015 Miksi linjausta tarvitaan? Koska täyden osallisuuden yhteisöt eivät toteudu vielä tässä
Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen
Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa
Etnopolitiikkaa Ruijassa
Marjut Anttonen Etnopolitiikkaa Ruijassa Suomalaislähtöisen väestön identiteettien politisoituminen 1990-luvulla SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA HELSINKI Sisällys Saatteeksi 11 Johdanto 17 OSA YKSI: KOHTEENA
Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.
Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa
Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa
Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa 1 Laittoman toiminnan suosio kasvussa (IEA/CIVED 1999 ja IEA/ICCS 2009; Nuorisotutkimus 1/2012) 2 sosiaalisten opintojen autiomaa Syrjäyttävä
Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki
Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO 14.11.2011 Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) Valtioneuvoston
Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018
Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo
Työllisyysaste Pohjoismaissa
BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-
13.10.2010 A7-0032/87
13.10.2010 A7-0032/87 87 Johdanto-osan 9 kappale (9) Raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden herkän tilanteen vuoksi heille on myönnettävä oikeus vähintään 18 viikon yhtäjaksoiseen
Guatemalaan SYLn ja yo-kuntien yhteishanke ? SYL
Guatemalaan SYLn ja yo-kuntien yhteishanke 2018-2021? SYL 14 miljoonaa asukasta, josta 51% elää köyhyydessä ja 15% äärimmäisessä köyhyydessä -> on ollut kasvussa 42% alkuperäisväestöön kuuluvia (lähes
Aikuiskoulutustutkimus2006
2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia
Voiko kunnan kulttuuripolitiikalla vähentää rasismia?
Voiko kunnan kulttuuripolitiikalla Vesa Puuronen Oulun yliopisto vesa.puuronen@oulu.fi Vesa Puuronen Oulun yliopisto 2013-09-05 Voiko kunnan kulttuuripolitiikalla Sisältö Johdanto Rasismit -näkökulmasta
Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa
Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies
Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi
Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 29. elokuuta 2002 PE 315.505/13-23 TARKISTUKSET 13-23 Lausuntoluonnos (PE 315.505) Amalia Sartori Ehdotus Euroopan parlamentin
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
Board Professionals Parhaat henkilöt oikeille paikoille sukupuoleen katsomatta
Board Professionals Parhaat henkilöt oikeille paikoille sukupuoleen katsomatta Yhteenvetoraportti 23.10.2009 Anu Valtari Riitta Ahlholm Verkkohaastattelun tavoitteet ja toteutus Verkkohaastattelun tavoitteena
Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää
Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää Euroopan parlamentin jäsenet eivät istu ja seiso lähtökohtaisesti maanmiestensä ja -naistensa joukoissa, vaan järjestäytyvät poliittisiin ryhmiin
Perinteinen afrikkalainen oikeuskäytäntö
1 Perinteinen afrikkalainen oikeuskäytäntö Johdanto Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti kirjoitettu laki, olemmehan eläneet erilaisten lakikäsitysten alla jo muutaman vuosituhannen, vaikka nykyaikaisten
Sote himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin
Sote himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin Sote-uudistus ja sosiaaliset oikeudet Vapaus valita toisin seminaari 9.3.2015 Professori Juhani Lehto Kansalaisten oikeudet lainsäädännössä Julkisen vallan