Rimpparemmi ry SOPIMUSOSAPUOLET. Rimpparemmi ry. 1. Sopimuksen tarkoitus
|
|
- Eero Aho
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vapaa-ajan palvelut Ostopalvelusopimus 2018 Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry SOPIMUSOSAPUOLET Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry Vastuuhenkilö: taiteellinen johtaja Matti Paloniemi Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Antti Lassila 1. Sopimuksen tarkoitus Sopimus koskee valtuuston päättämän vapaa-ajan palvelualueen tanssiteatteripalveluja, joista järjestämisvastuussa oleva lautakunta vastaa. Tässä sopimuksessa sovitaan tanssiteatteritoiminnalle, josta vastaa Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry, annettavasta avustuksesta ja sen ehdoista Sopimuksen kokonaisarvo Avustuksen kokonaisarvo on vuonna euroa. Toiminta-avustus maksetaan heti kun vapaa-ajanlautakunnan päätös on lainvoimainen ja sopimukset on allekirjoitettu. 3. Sopimuksen sisältö Liitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry esiintyy osana sopimusta Rovaniemen kaupungin koordinoimissa tilaisuuksissa, josta sovitaan kulttuuripalvelujen kanssa. Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry on velvoitettu toimittamaan tähän sopimukseen liittyvän ohjelmistosuunnitelman vapaa-ajanlautakunnalle heti vuoden alussa. Liitteenä 2 on Rimpparemmi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Tavoitteet ja arviointi Rovaniemen kaupungin toiminnanohjausjärjestelmänä on tulosohjaus. Koko lautakuntaa koskeva tulosohjauskortti on osana talousarviota. Tämä sopimus on vapaa-ajanlautakunnan tulosohjauskortin mukainen, sisältäen keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet, arviointikriteerit ja mittarit, joilla arvioidaan tavoitteiden saavuttamista. Vapaa-ajan palvelualue kuuluu osana sivistyksen toimialaan. Kulttuuripalvelujen palvelusopimuksista ja niihin liittyvistä tavoitteista, resursseista, seurannasta ja arvioinneista päättää vapaa-ajanlautakunta.
2 Vapaa-ajan palvelut Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry:lle asetetut tavoitteet: Näkökulma Mittari Tavoitetaso Vaikuttavuus esitykset 40 Asiakasnäkökulma katsojat/osallistujat 5000 Prosessit uudet ensi-illat 1 Palveluja kohdennetaan kaikille väestöryhmille, vuonna 2018 kohderyhmänä ovat erityisesti lapset ja nuoret, sekä seniori-ikäiset. Esitys voi olla myös työpajamuotoinen, jolloin asiakas on aktiivinen osallistuja. Sovittu tavoitetaso arvioidaan sopimuskaudesta kaksi kertaa vuodessa: mennessä, jolloin sisältönä ovat vuoden 2017 tilastot ja taloudellinen tulos sekä tulosennuste 2018 ja mennessä raportoidaan oppilasmääristä, toiminnasta ja taloudesta ajalta Syksyn raportoinnin yhteydessä toimitetaan toiminta- ja tulosennuste. 5. Asiakasmaksut Asiakasmaksuista päättää Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry. 6. Seuranta ja raportointi Sopimuksen ehtojen toteutumista, laatua ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan seurannan ja raportoinnin yhteydessä. Tavoitteista poikkeavan tulosennusteen perusteella on heti neuvoteltava tarvittavista toimenpisteistä tai mahdollisesta sopimuksen tarkistamisesta. 7. Yhteistoiminta Järjestäjä ja palveluntuottaja ovat velvollisia informoimaan toisiaan ajoissa tulevista rakenteellisista tai muista muutoksista, jotka oleellisesti vaikuttavat tuotannon ylläpitoon ja rakenteisiin. Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset erimielisyydet ratkaisee kaupunginhallitus.
3 Vapaa-ajan palvelut Sopimus käsitellään vapaa-ajanlautakunnassa / Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry:n hallituksessa /.2018 Päiväys /.2018 Antti Lassila vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Matti Paloniemi taiteellinen johtaja Liitteet Liite 1: Toiminnan kuvaus 2018 Liite 2: Toimintasuunnitelma vuodelle 2018
4 Vapaa-ajan palvelut Liite 1. Toiminnan kuvaus 2018 Palvelun sisältö Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Tanssiteatteripalvelut Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry valmistaa ja tuottaa sopimukseen liittyen tanssiteatteriesityksiä ja -työpajoja rovaniemeläisille. Tuotettava palvelu on vapaa-ajan palvelualueen tulosohjausasiakirjan mukaista toimintaa. Lapin kansatanssiyhtye Rimpparemmi ry. edistää alueensa tanssiteatteriharrastusta tarjoamalla Rovaniemen eri palveluille koulutusapua ja tukea. Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry:n esitysten ja yleisötyön yhteiskunnallista vaikuttavuutta mitataan, sekä asiakaskontaktien määrällä, että seuraamalla paikallista, alueellista ja valtakunnallista mediajulkisuutta. Lisäksi vaikuttavuutta arvioidaan Rimpparemmin säännöllisen itsearvioinnin avulla. Erityisesti tanssin soveltava käyttö on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Tanssilähtöisillä palveluilla tarkoitetaan tanssin käyttöä eri asiakasryhmien kanssa. Kohderyhmä Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry:n tanssipalveluja kohdennetaan kaikille väestöryhmille, huomioiden erityisesti lapset ja nuoret. Onnistuminen Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry:n ohjelmisto ja toimintatavat herättävät kiinnostusta ja arvostusta sekä paikallisesti ja alueellisesti että valtakunnallisesti. Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry. tuottaa vuosittain vähintään yhden uuden ensi-illan ja järjestää vähintään 40 tanssiteatteriesitystä Rovaniemellä. Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry tavoittaa vuosittain esityksiinsä ja työpajoihinsa 5000 katsojaa/osallistujaa. Sopimuksen onnistumisen mittareita ovat mediajulkisuus, katsojapalautteet, tilausesitykset, esitykset ja katsojien määrä. Rimpparemmi antaa raporteissaan määrät uusista ensi-illoista, vuosittain järjestettävistä näytännöistä (joihin sisältyvät myös aikaisempina vuosina ensi-iltansa saaneiden tuotantojen esitykset) ja asiakaskontakteista. Näillä lukemilla seurataan sopimuksen onnistumista.
5 Vapaa-ajan palvelut Ostopalvelusopimus 2018 Pohjoinen tanssin aluekeskus SOPIMUSOSAPUOLET Pohjoinen Tanssin Aluekeskus /Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry Vastuuhenkilö: Taiteellinen johtaja Matti Paloniemi Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Antti Lassila 1. Sopimuksen tarkoitus Sopimus koskee valtuuston päättämän vapaa-ajan palvelualueen tanssiteatteripalveluja, joista järjestämisvastuussa oleva lautakunta vastaa. Tässä sopimuksessa sovitaan toiminta-avustuksesta ja sen ehdoista Pohjoinen tanssin aluekeskustoiminnalle, joista vastaa Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry. 2. Sopimuksen kokonaisarvo Pohjoinen Tanssin aluekeskuksen tehtäväalueen avustuksen arvo vuonna 2018 on euroa. Avustus maksetaan heti kun vapaa-ajanlautakunnan päätös on lainvoimainen ja sopimukset on allekirjoitettu. 3. Sisältö Liitteessä 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry esiintyy osana sopimusta Rovaniemen kaupungin palvelutaloissa ja laitoksissa. Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry on velvoitettu toimittamaan tähän sopimukseen liittyvän ohjelmistosuunnitelman vapaa-ajanlautakunnalle heti vuoden alussa. Liitteenä 2 on Rimpparemmi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Tavoitteiden arviointi Rovaniemen kaupungin toiminnanohjausjärjestelmänä on tulosohjaus. Koko lautakuntaa koskeva tulosohjauskortti on osana talousarviota. Tämä sopimus on vapaa-ajanlautakunnan tulosohjauskortin mukainen, sisältäen keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet, arviointikriteerit ja mittarit, joilla arvioidaan tavoitteiden saavuttamista. Vapaa-ajan palvelualue kuuluu osana sivistyksen toimialaan. Kulttuuripalvelujen palvelusopimuksista ja niihin liittyvistä tavoitteista, resursseista, seurannasta ja arvioinneista päättää vapaa-ajanlautakunta.
6 Vapaa-ajan palvelut Pohjoinen Tanssin Aluekeskukselle asetetut tavoitteet: Näkökulma Mittari Tavoitetaso Vaikuttavuus esitykset/ryhmät/työpajat 30 Asiakasnäkökulma katsojat/osallistujat 3600 Prosessit vierailuesitysten ja omien esitysten tuottaminen 3 Palveluja kohdennetaan kaikille väestöryhmille, vuonna 2018 kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, työikäiset sekä seniori-ikäiset. Sovittu tavoitetaso arvioidaan sopimuskaudesta kaksi kertaa vuodessa: mennessä, jolloin sisältönä ovat vuoden 2017 tilastot ja taloudellinen tulos sekä tulosennuste 2018 ja mennessä raportoidaan oppilasmääristä, toiminnasta ja taloudesta ajalta Syksyn raportoinnin yhteydessä toimitetaan toiminta- ja tulosennuste. 5. Asiakasmaksut Asiakasmaksuista päättää Pohjoinen Tanssin Aluekeskus/Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry. 6. Seuranta ja raportointi Sopimuksen ehtojen, laadun ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan seurannan ja raportoinnin yhteydessä. Tavoitteista poikkeavan tulosennusteen perusteella on heti neuvoteltava tarvittavista toimenpisteistä tai mahdollisesta sopimuksen tarkistamisesta. 7. Yhteistoiminta Järjestäjä ja tuottaja ovat velvollisia informoimaan toisiaan ajoissa tulevista rakenteellisista tai muista muutoksista, jotka oleellisesti vaikuttavat tuotannon ylläpitoon ja rakenteisiin. Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset erimielisyydet ratkaisee kaupunginhallitus.
7 Vapaa-ajan palvelut Sopimus on käsitelty vapaa-ajanlautakunnassa / Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry:n hallituksessa / Päiväys /.2018 Allekirjoitukset: Antti Lassila vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Matti Paloniemi taiteellinen johtaja Liitteet Liite 1: Toiminnan kuvaus 2018 Liite 2: Toimintasuunnitelma vuodelle 2018
8 Vapaa-ajan palvelut Liite 1. Toiminnan kuvaus 2018 Palvelun sisältö Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Tanssiteatteripalvelut Pohjoinen Tanssin Aluekeskus on osa tanssin aluekeskusverkostoa, johon kuluu kuusi aluekeskusta. Pohjoinen Tanssin Aluekeskus koostuu neljästä pohjoisen tanssin ammattitoimijasta, joista yksi on Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry. Aluekeskustoiminnan tavoitteena on edistää taide- ja kulttuuripalveluiden tasaarvoista saatavuutta ja saavutettavuutta asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Aluekeskustoiminnalla edistetään ammattitaiteilijoiden työllisyyttä. Pohjoinen Tanssin aluekeskustyön avulla kasvatetaan tanssitaiteen ymmärrystä. Esitysten ja yleisötyön yhteiskunnallista vaikuttavuutta mitataan sekä asiakaskontaktien määrällä, että seuraamalla niin paikallista, alueellista kuin valtakunnallista mediajulkisuutta ja säännöllisen itsearvioinnin avulla. Erityisesti tanssin soveltava käyttö on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Tanssilähtöisillä palveluilla tarkoitetaan tanssin käyttöä eri asiakasryhmien kanssa. Kohderyhmä Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry:n tanssipalveluja kohdennetaan kaikille väestöryhmille. Onnistuminen Pohjoinen Tanssin Aluekeskuksen ohjelmisto ja toimintatavat herättävät kiinnostusta ja arvostusta sekä paikallisesti ja alueellisesti että valtakunnallisesti. Teatteri työllistää ammattitaiteilijoita, vahvistaa Rovaniemen kaupungin kulttuurista identiteettiä ja tukee maakunnan väestön kulttuuritarjontaa. Toiminnalla on Rovaniemen veto- ja elinvoimaa sekä kulttuurimatkailua edistävä vaikutus. Pohjoinen Tanssin Aluekeskus järjestää vähintään 30 esitystä, työpajaa tai ryhmää Rovaniemellä, mukaan lukien vierailuesitykset. Pohjoinen Tanssin Aluekeskus tavoittaa vuosittain esityksiinsä 3600 katsojaa/osallistujaa. Tanssiteatteritoiminnan, tapahtumien ja esitysten avulla herätetään yhteiskunnallista keskustelua. Katsojien, osallistujien sekä vuonna 2018 vierailevien esitysten määrä kuvaa toiminnan onnistumista. Rimpparemmi antaa raporteissaan määrät esityksistä, työpajoista ja tapahtumista ja näytännöistä (joihin sisältyvät myös aikaisempina vuosina ensi-iltansa saaneiden tuotantojen esitykset) ja asiakaskontakteista mm. Rovaniemen kaupungin palvelutaloissa ja yksiköissä.
9 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry. 1
10 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä Rimpparemmin vuoden 2018 toiminnasta 3 2. Tanssiteatteri Rimpparemmi Ohjelmisto Ensi-illat ja uusintaensi-illat vuonna Ohjelmistossa jatkavat esitykset 4 3. Yleisötyö Työpajatoiminta 6 4. Tanssin aluekeskustoiminta Aluekeskusverkostoyhteistyö Rimpparemmin ja Pohjoisen Tanssin Aluekeskuksen hankkeet Tanssin aluekeskuksen tuotantotoiminta Esitys- ja kiertuetoiminta 7 5. Kansainvälinen toiminta 7 6. Toimitilat 7 7. Tekniikka ja varastointi 7 8. Tiedotus ja markkinointi 7 9. Henkilökunta ja hallinto Henkilökunta Työorganisaation kehittäminen Hallinto 8
11 3 1. Yleistä Rimpparemmin vuoden 2018 toiminnasta Vuonna 2018 yhteistyötä ammattiteattereiden välillä lisätään, mm. Rovaniemen teatterin kanssa. Rimpparemmi on mukana ns. Tanssikortti hankkeessa seitsemän muun tanssitoimijan kanssa sekä toimii vierailuesitysten vastaanottajana osana Tanssi liikuttaa hanketta kahdeksan muun teatterin kanssa. Rimpparemmi kuuluu Pohjoinen Tanssin Aluekeskukseen Jojo Oulun tanssin keskuksen, kajaanilaisen nykytanssiryhmä Roudan ja Pyhäsalmen Tanssi ry:n ohella. Toimijoiden yhteistyötä tiivistetään tulevan vuoden aikana. Kiertuetoimintaa lisätään tuntuvasti vuoden 2018 aikana suuntautuen erityisesti Etelä-Suomeen. Kiertuetoimintaa Lapissa jatketaan edellisvuoden mukaisesti. Vuoden 2018 aikana aloitetaan myös kiertueiden valmistelu Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Rimpparemmi jatkaa myös aktiivista yhteistyötään matkailuelinkeinon kanssa. Esiintymisten lisäksi tehdään asiakkaiden tarpeista lähtevää tuotekehitystä. 2. Tanssiteatteri Rimpparemmi Tanssiteatteri Rimpparemmin taiteellinen henkilökunta on palkattu toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla. Vierailevia taiteilijoita kiinnitetään teoskohtaisesti. Ammattiteatterin ominaisuudessa pyritään antamaan harjoittelupaikkoja alan ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville. Hallinnollista ja tuotannollista henkilökuntaa ovat tanssiteatterin produktioista, markkinoinnista ja kiertuetoiminnasta vastaava tuottaja sekä taiteellinen johtaja. Ostopalveluiden kautta myynnin ja tiedottamisen osa-alueita pyritään tehostamaan. Yhdistys noudattaa Teatterialan työehtosopimusta ja on Suomen teatterit ry:n jäsen. Tanssiteatterin päätyö on keskittyä esitysten valmistamiseen ja niiden esittämiseen asiaan kuuluvilla näyttämöillä. Tanssiteatteri pyrkii löytämään uusia asiakkaita ja laajentamaan asiakaskuntaansa. Produktioharjoitusten lisäksi tanssijoiden työhön kuuluu tanssitekniikkaharjoittelu vähintään kolmena päivänä viikossa. Tekniikkatuntien opettajina toimivat eri tanssilajien ammattilaiset. Muusikot pitävät omaa ammattitaitoaan yllä omilla tekniikkaharjoituksillaan Ohjelmisto Tanssiteatteri Rimpparemmin ohjelmisto koostuu kokoillan tanssiteoksista. Näiden lisäksi tanssiteatterin ohjelmistossa on myös pienoisteoksia. Ohjelmiston päälinjauksista vastaa taiteellinen johtaja.
12 Ensi-illat ja uusintaensi-illat vuonna 2018 Myrskyluodon Maija Rimpparemmi tuottaa yhdessä Rovaniemen teatterin kanssa suurmusikaalin. Esityksen ensi-ilta on helmikuun Esitykset jatkuvat toukokuulle saakka. Reidar (työnimi) Nukketeatteritaiteilija Johanna Salo ohjaa Rimpparemmille esityksen Reidar Särestöniemen elämästä. Käsikirjoituksen on tehnyt Janne Rosenval. Ensi-ilta on keväällä Esitys on osa Rimpparemmin kiertue-esityksiä. Teos lapsille Rimpparemmin taiteilijat tekevät musiikista, tanssista ja runoista koostuvan osallistavan esityksen lapsille. Ensi-ilta keväällä Aikalainen Rovaniemen ensi-illan saava esitys on taiteellisen johtajan Matti Paloniemen koreografioima kahden naisen rakkaustarina. Esityksen kanssa samaan iltaan etsitään esityksiä paikallisilta taiteilijoilta. Seitsemän hirtetyn tarina Matti Paloniemi ohjaa Janne Rosenvallin dramatisoiman esityksen. Joulutarina Rovaniemen teatterin kanssa vuonna 2016 tehty suurtuotanto jatkaa kolmannella esityskaudella vuonna Ohjelmistossa jatkavat esitykset 10 laulua naisesta Aurinkobaletin kanssa yhteistuotantona tehty suurteos jatkaa ohjelmistossa tilausesityksenä. Leiblied Saksalaismiehityksen ajasta kertova esitys jatkaa kiertueohjelmistossa. Koreografia Urmas Poolamets. YOLO you only live once Nuorille suunnattu esitys sai ensi-iltansa helmikuussa Koreografina toimi Sampo Kerola. Esitys on osa kiertue ohjelmistoa, keväällä myös esityskausi Rovaniemellä.
13 5 Mä ja Niko Riku Immosen koreografia Mä ja Niko on löyhästi Lassi ja Leevi-sarjakuvaan perustuva lastenesitys, joka sai ensi-iltansa Esitys jatkaa kiertueohjelmistossa. Christmas Wish Koko perheen jouluesitys Christmas Wish tehtiin ensimmäistä kertaa joulukaudelle Esityksen koreografiasta vastaa Matti Paloniemi. Tilausesitys. Hurmureita ja huviveroa Riemastuttava varttuneemmalle väelle suunnattu Hurmureita ja huviveroa sai ensi-iltansa Paljon positiivista palautetta kerännyt Matti Paloniemen ohjaama esitys jatkaa kiertue-esityksenä vuonna Liikenteessä Riku Immosen koreografia Liikenteessä oli Rimpparemmillä ensi-illassa , esitys on osa kiertueohjelmistoa. Ankkalampi Suuren suosion saavuttanut esitys jatkaa ohjelmistossa tilausesityksenä. Esityksen koreografia on Riku Immosen ja esitys sai ensi-iltansa Oksensitte Jupiteria Elinan Pirisen ohjaama teos jatkaa ohjelmistossa tilausesityksenä. 3. Yleisötyö Rimpparemmin yleisötyön tarkoituksena on lisätä taiteen saavutettavuutta. Yhtäältä yleisötyötä tarkastellaan katsojalähtöisesti, jolloin päämääränä on edesauttaa taiteesta tai tanssiteatterin muusta sisällöstä nauttimista ja siitä oppimista. Toisaalta yleisötyötä ajatellaan tanssiteatterin kannalta instrumentaalisesti, jolloin tarkoituksena on saavuttaa uusia yleisöjä ja sitouttaa nykyiset yleisöt yhä paremmin. Tavoite vuodelle 2018 on luoda toimintoja, jotka palvelevat tanssiteatterin ydintoimintaa sekä luoda uusia toimintamalleja, jotka monipuolistavat ja avaavat tanssiteatterin ja nuorisotanssiteatterin toimintaa ja tarjontaa. Keskustelutilaisuuksia lisätään.
14 6 3.1 Työpajatoiminta Työpajat ovat tärkeä osa yleisötyötä. Niitä pyritään järjestämään erilaisia eri kohderyhmille. Virikepajat Vuoden 2018 aikana palvelukodeille tarjottava virikepaja tuotteistetaan mahdollisimman selkeäksi. Vaihtoehtona mm. Kuppi kahvia ja pyörähdys parketille. Aloitetaan työpajakonseptin rakentaminen jossa lapset ovat mukana ja esitykset tapahtuvat vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Esitys työpajat Esitysten teemoihin liittyviä työpajoja erityisesti lapsille ja nuorille. Taideklubit Rimpparemmi järjestää keskustelutilaisuuksia vaihtuvilla aiheilla. Aiheet ovat joko esityksiin liittyviä tai muuten kulttuuripoliittisesti ajankohtaisia. Klubeilla on alustajina taiteen, tieteen ja politiikan ammattilaisia. 4. Tanssin aluekeskustoiminta 4.1. Aluekeskusverkostoyhteistyö Pohjoinen Tanssin Aluekeskus koostuu neljästä pohjoisen tanssin ammattitoimijasta, jotka ovat JoJo - Oulun tanssin keskus, Tanssiteatteri Rimpparemmi, nykytanssiryhmä Routa ja Pyhäsalmen Tanssi ry. Rimpparemmi pyrkii saamaan Pohjois-Suomen kuntia sitoutumaan aluekeskustoimintaan ja saamaan myös lisäämään kuntarahoitusosuutta. Rimpparemmi pyrkii etsimään rahoituskumppaneiksi myös yksityisensektorin toimijoita. Yhteistyökumppanina jatkaa Lapin Urheiluopisto. Aluekeskustoiminnan yhtenä tavoitteena on lisätä alueiden yhteistyötä ja sitä kautta vahvistaa osaamista. Rimpparemmi toteuttaa kiertuetoiminnallaan aluekeskusten yhtä pääasiaa; tanssin saavutettavuuden lisäämistä Rimpparemmin ja Pohjoisen Tanssin Aluekeskuksen hankkeet Tanssin aluekeskuksen tuotantotoiminta Aluekeskus tuotantoina vuonna 2018 on Reidar Säreistöniemestä kertova tanssia ja nukketeatteria yhdistävä esitys. Esityksen ohjaa Johanna Salo ja käsikirjoituksesta vastaa Janne Rosenval.
15 Esitys- ja kiertuetoiminta Rimpparemmi toteuttaa esiintymiskiertueita Lapissa ja muualla Suomessa useilla eri teoksilla. Vierailuesityksiä toteutetaan osana Tanssikortti hanketta ja Tanssi liikuttaa hanketta. Vierailuesitykset varmistuvat alkuvuodesta Kansainvälinen toiminta Tanssiteatteri Rimpparemmin kansainvälisyysstrategiaa jatketaan vuonna Vuoden 2018 aikana etsitään yhteistyökumppaneita tulevien tuotantojen kierrättämiseen ulkomailla. Yhteistyötahoja etsitään tanssin ja teatterin ammattikentältä. 6. Toimitilat Yhdistyksen toimisto, harjoitustilat, tekniikan varasto ja puvusto sijaitsevat Lapinkävijäntie 3:ssa Rovaniemellä. 7. Tekniikka ja varastointi Tanssiteatteri Rimpparemmi kiertää aktiivisesti ympäri Suomea. Oman esitystekniikan tarve on välttämätön. Esitykset ovat korkealaatuisia näyttämöteoksia, jotka vaativat tietyt tekniset puitteet toteutuakseen. Kiertue kalustoa päivitetään, jotta toiminta kiertueilla olisi tehokkaampaa ja nopeampaa. Riittävälle valo- ja äänitekniselle kalustolle tulee olemaan käyttöä myös Rovaniemellä kiinteästi esitettävien teosten yhteydessä. Hyväkuntoista ja laadukasta kalustoa voi myös vuokrata ulospäin. 8. Tiedotus ja markkinointi Rimpparemmin tiedotuskanava niin jäsenistölle kuin ulkopuolisillekin on yhdistyksen internet-sivut: Rimpparemmi uudistaa logonsa, nettisivunsa ja graafisen ilmeen vuoden 2018 aikana. Vuonna 2018 erityistä huomiota kiinnitetään sosiaalisessa mediassa näkymiseen muun muassa Facebookissa ja Instagramissa. Rimpparemmi aloittaa sähköisen uutiskirjeen jakelun. Esimerkiksi videopalvelin Vimeoon ja Youtubeen tuotetaan jokaisesta tanssiteatteriesityksestä laadukas video markkinointi- ja myyntitarkoitukseen. Laadukasta, ajankohtaista kuvamateriaalia tuotetaan tiedotuksen ja markkinoinnin tarpeisiin ja myös toiminnan dokumentoimiseksi. Tiedotusaineistoa toimitetaan paikallislehdille, radioille, STT:lle ja
16 8 sanomalehdille. Vuonna 2018 tiedotuslistaa tarkistetaan ja lisätään kontakteja aikakauslehdille, joille tiedottaminen on aiemmin ollut vähäistä. Produktiokohtaista markkinointia tehdään kunkin esityksen kohderyhmä huomioiden. Produktioiden markkinoinnissa pyritään keksimään innovatiivisia markkinointikeinoja. 9. Henkilökunta ja hallinto 9.1. Henkilökunta Tanssiteatteri Rimpparemmissä työskentelee vuonna 2018 yhteensä kahdeksan taiteellisen henkilökuntaan kuuluvaa vakituista työntekijää. Hallinnollista ja tuotannollista henkilökuntaa on kaksi. Vakituisen henkilökunnan lisäksi teatterissa vierailee useita eri alan työntekijöitä. Vuoden aikana pyritään tarjoamaan myös harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille Työorganisaation kehittäminen Tavoitteena on palkata henkilökuntaa lisää määräaikaisiin työsuhteisiin. Myös ostopalveluilla ja ulkoistamisella pyritään kehittämään organisaation ydintoimintaa. Tanssialan harjoittelijoita otetaan mahdollisuuksien mukaan töihin. Myös mm. tiedotus-markkinointi- ja valokuvausalan henkilöille voidaan tarjota työmahdollisuuksia. Esimiehen ja työntekijän välillä käydään kehityskeskustelu vuosittain. Sen tarkoituksena on parantaa suoritusta ja avointa kommunikointia. Rimpparemmistä halutaan luoda avoin ja vuorovaikutuksellinen työpaikka. Työntekijöiden ammattitaitoa pidetään yllä kursseilla ja koulutuksilla. Henkilökunnalle pyritään järjestämään mahdollisuuksia nähdä ja kokea esityksiä muuallakin kuin Rovaniemellä. Järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa opintokerho- ja kurssitoimintaa Hallinto Yleiset kokoukset Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään helmi-maaliskuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Johtokunta Toiminnan suunnittelusta ja koordinoinnista sekä talouden ylläpidosta vastaa yhdistyksen johtokunta. Johtokunta valvoo ja kehittää yhdistyksen toimintoja
17 9 sekä päättää uusien tehtävien koordinoinnista. Tanssiteatteri Rimpparemmin taustaorganisaatio Lapin Kansantanssiyhtye Rimpparemmi r.y. on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, jonka toimiala on taide ja kulttuuri. Rovaniemellä Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry. Johtokunta
Sopimus avustuksen antamisesta Rimpparemmi ry:lle vuonna 2019
Vapaa-ajan palvelut Sopimus avustuksen antamisesta Rimpparemmi ry:lle vuonna 2019 SOPIMUSOSAPUOLET Rimpparemmi ry Y- tunnus: 0871302-1 Vastuuhenkilö: Matti Paloniemi taiteellinen johtaja Rovaniemen kaupungin
LisätiedotVapaa-ajanlautakunnan esittelijä
Rovaniemen Teatteri Sopimus 2018 SOPIMUSOSAPUOLET Lapin Alueteatteriyhdistys ry Vastuuhenkilö: Hallintojohtaja Sari Alatalo Teatterijohtaja Kari Väänänen Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan
LisätiedotSuomen Nuorisoseurat ry:n tehtäväalueen toiminta-avustuksen arvo on vuonna 2018.
Ostopalvelusopimus 2018 Suomen Nuorisoseurat ry Lapin aluetoimisto SOPIMUSOSAPUOLET Suomen Nuorisoseurat ry Vastuuhenkilö: Toiminnanjohtaja Paula Kähkönen (allekirjoittajat pääsihteeri ja puheenjohtaja)
LisätiedotPALVELUSOPIMUS 2011. Jämsän kaupunki / SoTe-tilaajakeskus & Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi. Vastuuhenkilö(t): Vastuuhenkilö(t):
2011 1 (5) 2011 Jämsän kaupunki / SoTe-tilaajakeskus & Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi VANHUSTEN PALVELUT Palvelun tilaaja (SoTe-tilaajalautakunta): JÄMSÄN KAUPUNKI SoTe-tilaajalautakunta Vastuuhenkilö(t):
LisätiedotToimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
LisätiedotTaustaa: Työtä teatterista
Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan
LisätiedotTiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
LisätiedotHELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
LisätiedotPIRKANMAAN TANSSIN KESKUS RY:N VISIO JA STRATEGIA VUOSILLE
PIRKANMAAN TANSSIN KESKUS RY:N VISIO JA STRATEGIA VUOSILLE 2016 2025 1 1 S. 3 ALKUPUHEENVUORO 2 S. 5 PIRKANMAAN TANSSIN KESKUS RY 3 S. 6 TAITEELLISEN TYÖN TUKEMINEN 4 S. 9 ESITYS- JA TUOTANTOTOIMINNAN
LisätiedotKorvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
LisätiedotYlläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2
Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2 Kulttuuri instituuttia ei perustettu tilanäkökulmasta lähtien. syksyllä 2004 valtuuston päättämänä tehtävänä perustetulla
LisätiedotK E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I
K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I S T R AT E G I AT Y Ö 2 0 1 8-2 0 2 5. S T R AT E G I A A P Ä I V I T E T Ä Ä N V U O S I T TA I N. KPKO - MISSIO & VISIO Missio: Jalostamme
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
LisätiedotPALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA
PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus
LisätiedotYHTEENVETO TANSSIN TALON VAIKUTUKSISTA PALVELUITTAIN
YHTEENVETO TANSSIN TALON VAIKUTUKSISTA PALVELUITTAIN Palvelu Kenelle Vaikutukset Näyttämöt Yleisö Tanssin saatavuus ja saavutettavuus paranevat, katsomiskokemus laajenee ja syvenee, ymmärrys lajia kohtaan
LisätiedotTiedotus & markkinointi,
Tiedotus & markkinointi, kiertuetoiminnassa TEKIJÄ: V KOULUTUSJAKSO 30.- 31.1.2012 Kouvolan Teatteri Leena Björkqvist 2012 Ma 30.1.2012 Onnistuneen markkinoinnin peruspilareita kiertuetoiminnassa Klo 12.00-12.10
Lisätiedotpuheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
LisätiedotNurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
LisätiedotPohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke
Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...
LisätiedotSosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan
LisätiedotOpetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja
LisätiedotNurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
LisätiedotKuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista
Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia
LisätiedotKULTTUURIN YHDISTYSILTA
KULTTUURIN YHDISTYSILTA 17.30 Kahvitarjoilu 18.00 Avaussanat, kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen 18.10 Iisalmen uudet kulttuurin palvelusivut, koordinaattori Ann- Mari Karvinen 18.30 Kulttuuritoimen ajankohtaisia
LisätiedotJyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
LisätiedotTanssitaiteen toiminta-avustukset 2015
Tanssitaiteen toiminta-avustukset 2015 Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt toiminta-avustuksen 18 yhteisölle, yhteensä 1 080 000. Hakijoita oli 31 kpl. As2wrists ry, HELSINKI, 25 000 Barker-teatteri yhdistys
LisätiedotTYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
LisätiedotVAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 Vapaa-ajanlautakunta 19.12.2017 Sisällysluettelo 2 Vapaa-ajanlautakunta yhteensä 3 Kulttuuripalvelut 4 Liikuntapalvelut 6 Nuorisopalvelut 8 2 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA
LisätiedotVAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8
LisätiedotLiitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. Liitteenä nro 2 on Taito Lappi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018.
Vapaa-ajan palvelut Ostopalvelusopimus 2018 Taito Lappi ry SOPIMUSOSAPUOLET Taito Lappi ry Vastuuhenkilö: Toiminnanjohtaja Päivi Kuvaja Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä
LisätiedotOsaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti. Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto
Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto PILOTIN TARVE JA TAVOITTEET Tavoitteena on vastata työvoiman saatavuusongelmaan sekä synnyttää ja kehittää markkinoita.
LisätiedotToimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
LisätiedotSuomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja
LisätiedotKULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve
LisätiedotNÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:
SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo
LisätiedotSonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä
Sonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä Kulttuurin rahoitusta on lisättävä ja tanssin asemaa vahvistettava Hallitusohjelmaan 2019-2023 on kirjattava sekä yleinen tavoite
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta
LisätiedotSorin Sirkus. ainutlaatuinen lasten- ja nuorten sirkuskeskus Suomessa
Sorin Sirkus ainutlaatuinen lasten- ja nuorten sirkuskeskus Suomessa SORIN SIRKUS ON VUONNA 1985 PERUSTETTU TAMPERELAINEN NUORISOSIRKUS JA PALJON MUUTA SIRKUSKOULU Taiteen perusopetus: varhaisiän sirkuskasvatus,
LisätiedotKulttuuri sivistyskunnan voimavarana
Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys
LisätiedotKulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta
Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Työpaja Leppävirralla 1.11.2018 Mervi Lehmusaho ja Tiina Riekkinen Kulttuurisote-hanke Taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia Mielen
LisätiedotTerveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja
LisätiedotByströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen
Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella Anneli Koistinen 15.9.2015 nuorten työpajatoiminnan vakinaistaminen v. 2003 nuorten työpajakeskus, päätös 2010, valmistui 2013 Byströmin
LisätiedotToimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta
LisätiedotHelsingin osallistavan kulttuurityön malli
Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin mallin tavoitteet vahvistaa kaupunginosien yhteisöllisyyttä ja myönteistä profiloitumista alueiden tasapainoinen kehitys, osallisuus, yhteisöllisyys
LisätiedotLiite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen
LisätiedotJyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
LisätiedotKulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015
Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 1. Kulttuuri on oleellinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa
LisätiedotALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta
LisätiedotLiite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla
LisätiedotStrategia Päivitetty
Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu
LisätiedotFramtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
LisätiedotKulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki
Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN
LisätiedotJHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan
LisätiedotSuomen Urheilupsykologinen yhdistys ry
Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
LisätiedotSaavutettavuus esittävissä taiteissa
Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuusasiantuntija Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Sirkuksen tiedotuskeskuksen toimisto 30.1.2018 Alustuksen sisältö Kulttuuria kaikille -palvelusta
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
LisätiedotAluelautakuntien tehtävät
Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt
Lisätiedot1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus
1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut
LisätiedotSote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo
Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
LisätiedotYhdistys- tai säätiöpohjainen teatteri EDUT budjettivuosi ei rajoita omaa suunnittelua, mahdollistaa pitkäjänteisen suunnittelun valtionosuudet
HALLINTOMUOTOJA Suomen Kansallisteatteri ja Suomen Kansallisoopperan lisäksi Suomessa toimii 56 ns. VOS-teatteria, joista 13 ryhmiä tai ns. pienteattereita ja 11 on tanssiteattereita. Rovaniemen teatteriin
LisätiedotTANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.
KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista
LisätiedotVARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI
KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä
LisätiedotToimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
LisätiedotHankinnoilla työllistämisen malli Tampereella
Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Työllisyyspalvelut 1 Ilona Sola Tampereen kaupungin hankintojen periaatteet määritellään talousarviossa Kaupungin hankintojen periaatteet koskevat palvelualueita,
LisätiedotLiite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
LisätiedotHELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
LisätiedotVarsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000
1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27
LisätiedotRomanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa
Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)
LisätiedotKULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija
KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-
LisätiedotHELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
LisätiedotTavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat
LisätiedotLiitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus.
Vapaa-ajan palvelut Ostopalvelusopimus 2018 Lapin Tanssiopisto SOPIMUSOSAPUOLET Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry Vastuuhenkilöt: rehtori Satu Posio johtokunnan puheenjohtaja Outi Ylitapio-Mäntylä
LisätiedotIhmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille
Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen
LisätiedotPohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara
Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä viestintäpäällikkö Arja Hankivaara 12.10.2017 Hallintosääntö (hyväksytty mkv:ssa 5.6.2017) maakuntahallitus johtaa viestintää ja tiedottamista toimielimet luovat edellytyksiä
LisätiedotTehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1
Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)
LisätiedotLaskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.
Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,
LisätiedotSEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan
LisätiedotToimintasuunnitelma 2014
1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin
LisätiedotPohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n tarkoituksena on edistaa ja kehittää näyttämötaidetta toimialueellaan sekä ylläpitää Joensuun Kaupunginteatteri - Pohjois-Karjalan Alueteatteri - nimistä ammattiteatteria,
LisätiedotEhdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri
Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät
Lisätiedot1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen
LisätiedotJHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
LisätiedotHelsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
LisätiedotKulttuuri- ja kansalaistoimi
1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,
LisätiedotTaiteen paikka on lähellä meitä
Taiteen paikka on lähellä meitä Foto: Minna Sirnö Pari sanaa Taikesta Pari sanaa Taikesta Oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin Foto: Minna Sirnö % Taiken hakijoista % Taiken kaikista tuista % Taiken alueellisista
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien
LisätiedotKIERTUETOIMINTA VASTAANOTTAVIEN TEATTEREIDEN NÄKÖKULMASTA
KIERTUETOIMINTA VASTAANOTTAVIEN TEATTEREIDEN NÄKÖKULMASTA TEKIJÄ-hankkeen haastattelututkimuksen tuloksia Projektipäällikkö Maria Salomaa 26.4.2013 TEKIJÄ-hanke 2011 2013 Hankkeen toimintamalleja syksy
LisätiedotPalveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
LisätiedotOma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat
Lisätiedotpuheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
LisätiedotVahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia
Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen
LisätiedotToimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen
LisätiedotMeikäläisiä Satakunnasta
Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.
LisätiedotOpetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.
Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 88 Kehittämisavustukset 2014 HEL 2014-000453 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä vuoden 2014 kehittämisavustukset seuraavasti: Hakija DanceAbility Finland ry
LisätiedotSihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!
Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena
Lisätiedot