35 Liikennelaitos^ 7 ); s/s J. L. Runebergin myynti 8 ); viranhaltijain lähettäminen kursseille ja kurssi-
|
|
- Annika Saara Kouki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 35 Liikennelaitos^ Kertomusvuosi oli merkkivuosi laitoksen toiminnassa oli kulunut 10 vuotta laitoksen kunnallistamisesta. Tänä 10-vuotisena ajanjaksona on laitoksen toiminta pääasiallisesti keskittynyt liikenteen järjestämiseksi uusille liitosalueille, vanhan kuluneen liikennekaluston uusimiseen ja välttämättömien vaunuhallien rakentamiseen. Mitä toimintamuodon vaihtumiseen tulee, on todettavissa, ettei kunnallistaminen ole toimintaa haitannut, joskin kunnallinen virastojärjestys ja jäykät kunnalliset määräykset joskus ovat estäneet joustavaa ja nopeata toimintaa. Sen sijaan on voitu toimeenpanna miljardeihin nousevia investointeja, mikä tuskin olisi ollut rahoitusvaikeuksitta mahdollista, jos laitos edelleen olisi ollut yhtiönä. Kymmenvuotiskauden aikana on laitos, paitsi vv ja 1949, tuottanut tappiota. Tähän ovat ratkaisevasti vaikuttaneet lipunhintojen säännöstely, joka on estänyt tariffien korotukset kustannusten nousua edellyttävälle tasolle, lisääntyneen pääomavelan korko ja kuoletukset, omaisuuden arvon korotukset, katutyöt, sähkövirran hinta sekä eläkkeiden kohoaminen, joiden vaikutusten vähentämisen mahdollisuutta liikennelaitoksen taloudessa kaupunginhallitus on asettanut erillisen komitean tutkimaan. Kertomusvuoden toiminnasta mainittakoon, että liikenne voitiin järjestää tyydyttävästi, joskin edelleen oli puute liikkuvasta kalustosta. Uudishankinnoista eräät suuremmat rakennushankkeet, kuten Koskelan hallit, valmistuivat, v tilatuista 30 telimoottorivaunusta ensimmäinen valmistui kokeiltavaksi ja 45 telimoottorivaunun hankinta sujui toistaiseksi ohjelman mukaisesti. Taloudellinen tulos oli jälleen tappiollinen johtuen edellä sanotuista seikoista. Kun uutta liikennekalustoa saadaan riittävästi liikenteeseen, liikennesuunnitelma sen pohjalla muutetuksi sekä huoltolaitokset ja korjaamot uusituiksi, voidaan lähivuosina odottaa parempia taloudellisia tuloksia. Liikennelaitoksen lautakunta Liikennelaitoksen lautakuntaan kuuluivat puheenjohtajana kaupunginjohtaja E. v. Frenckell ja varapuheenjohtajana professori E. E. Leikola sekä jäseninä johtaja J. H. Hakulinen, raitio vaununkulj ett aja V. Laine, lehtori A. K. Loimaranta, filosofian maisteri O. E. C. Schildt, jaostopäällikkö J. V. Turunen, kirvesmies K. P. Virtanen sekä diplomiinsinööri Y. E. Wänttinen. Kaupunginhallituksen edustajana lautakunnassa toimi kiinteistöjohtaja J. A. Kivistö. Lautakunnan kokousten lukumäärä oli vuoden kuluessa 33 ja pöytäkirjain pykäläluku 856. Lautakunnalle esitettyjen kirjeiden lukumäärä oli 850, lähetettyjen kirjeiden 419 ja lautakunnan pöytäkirjanotteiden Päätökset. Jäljempänä mainittuihin päätöksiin eivät sisälly lähete- ja väliastepäätökset, kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja sen yleisjaoston sekä palkkalautakunnan tiedoksi lähettämät päätökset, vähäpätöisistä asioista tehdyt päätökset, jotka koskivat laitoksen sisäistä työskentelyä, samoin ei myöskään henkilökuntaa koskevat päätökset, paitsi mikäli ne olivat periaatteellista laatua. Lopullisiin päätöksiin sisältyivät mm. seuraavat asiat: vapaa-, vuosi- ja alennuslippujen myöntäminen tai niitä koskevien anomusten hylkääminen 2 ); edustajien valitseminen liikennelaitoksen konepajojen tuotantokomiteaan vuosiksi ); vastuuvakuutussopimuksen uusiminen 4 ); radan vierustan korjaustöiden jouduttaminen 5 ); polttoaineaseman rakentaminen Koskelan halleille ja siihen tarvittavien laitteiden hankkiminen 6 ); loman myöntäminen urheilukilpailuihin tai ulkomailla pidettäviin kongresseihin osallistuville liikennelaitoksen viranhaltijoille 7 ); s/s J. L. Runebergin myynti 8 ); viranhaltijain lähettäminen kursseille ja kurssi- Kertomukseen kuuluvat tilastotaulukot, joita ei ole otettu tähän teokseen, on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa. 2 ) Liik. 1. lk , , , , , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , , 308. S:n
2 35. Liikennelaitos 275,maksujen suoritus 1 ); liikennelaitoksen urheiluedustuksen ottaminen lautakunnassa käsiteltäväksi 2 ); eräiden pysäkkien suojakatosten valmistuskysymyksen tutkiminen 3 ); linja-auton korien ja alustojen tilaus 4 ); apurahojen myöntäminen henkilökunnan yhdistys- ym. toiminnan tukemiseksi 5 ); lautakunnan v:n 1953 toimintakertomuksen hyväksyminen sekä siihen tehtävät lisäykset 6 ); jäsenmaksun maksaminen Kansainväliselle Paikallisliikenne Unionille 7 ); lounaan tarjoaminen ruotsalaisille edustusurheilijoille ja heidän isännilleen 8 ); ansiomerkkien tilaaminen ja jakaminen 9 ); autolinjan n:o 27 pysäkkien sijoitus uudella Nurmijärventiellä 10 ); Oy. Sight-Seeing Ab:n liikennelaitoksen matkailijaauton käytöstä suorittaman korvauksen määrääminen 11 ); autojen ja raitiovaunujen eräiden korjaustöiden antaminen muualle suoritettaviksi 12 ); autolinjan järjestämistä Katajanokalta keskikaupungille koskevan esityksen hylkääminen 13 ); raitiolinja n:o l:n reitin järjestely 14 ); uuden korjaamon ja uusien vaunuhallien suunnitteluohjeiden antaminen ym., tarvittavan henkilökunnan palkkaaminen 15 ); Oy. Liikemainoksen oikeuttaminen mainosten asettamiseen sovituille paikoille 16 ); poikkeuslinjojen tunnuskirjaimien määrääminen 17 ); raitiomoottorivaunujen merkinantolaitteiden ja nopeusmittareiden tilaus 18 ); luvan myöntäminen kaiutinlaitteiden kiinnittämiseen liikennelaitoksen pylväisiin TUL:n liittojuhlan juhlamarssin ajaksi 19 ); liikennelaitoksen aikataulujen julkaisemistapa, myynti ja jakelu 20 ); rouva M. Hällströmin korvausanomuksen hylkääminen 21 ); raitioteiden tasoristeystä osoittavien varoitusmerkkien kytkinkaappien ja laatikoiden tilaus 22 ); uudenmallisten rahastajanpihtien tilaaminen 23 ); Ruskeasuon puisten hallirakennusten vuokraus Keinäsen Autoliike Oy:lle 24 ); eräiden loppuun kuluneiden tai vahingoittuneiden vaunujen ym. myynti 25 ); talousarvioehdotus v:ksi ); sunnuntain päiväliikenteen vähentämisehdotuksen tekeminen 27 ); toimitusjohtajan vuosiloman loppuosan ajan määrääminen, viransijaisuus sen aikana 28 ); erään raitiovaununkulj ett ajan erottaminen virastaan 29 ); toimitusjohtajan määrääminen edustamaan laitosta Tampereella johdinlinjan avaustilaisuudessa ym. 30 ); liikennekioskien ja odotussuojien rakentamisen ja tyyppipiirustusten hyväksyminen 31 ); eräiden laitoksen autolinjoj en nimitysten vahvistaminen 32 ); kieltäytyminen suorittamasta Vakuutusosakeyhtiö Fennian vaatimaa regressikorvausta 33 ); laskujen hyväksymisoikeutta ym. koskevat kysymykset 34 ); W. Bensow Oy:n liikennelaitoksen hallinnassa olevan huonetilan vuokrankorotusta ym. koskeva kirjelmä merkittiin tiedoksi 35 ). Lautakunnan tekemistä päätöksistä mainittakoon lisäksi seuraavia asioita koskevat: raitiotie-, omnibus-, johdinauto- ja laivaliikenne sekä niihin liittyvät kysymykset; omnibusautojen ja raitiovaunujen tilapäiskäyttö; liikenteessä ja konepajoissa sattuneiden vahinkojen korvaaminen; vuosilippujen osto-oikeus, vapaa- ja alennuslippujen myöntäminen; uusien pysäkkien ja korokkeiden käytäntöön ottaminen, vanhojen poistaminen tai siirtäminen; sairaus- tai virkaloman myöntäminen; ikälisää vastaavan palkankorotuksen myöntäminen; henkilökunnalle kurinpidollisista syistä määrättävät rangaistukset sekä eräiden rahastajien kassa vajausten poistaminen liikennelaitoksen tileistä. Lisäksi lautakunta päätti esittää kaupunginhallituksen ratkaistaviksi useita ikälisiä koskevia anomuksia, kaupunginhallituksen ja palkkalautakunnan ratkaistaviksi anomuksia sairausloman myöntämisestä sekä palkkaeduista niiden aikana, palkkalautakunnan ratkaistaviksi anomuksia virkaloman myöntämisestä sekä viranhaltijain oikeuttamisesta asumaan kaupungin alueen ulkopuolella. Esitykset. Lautakunnan kaupunginhallitukselle tekemiin esityksiin sisältyivät mm. seuraavat asiat: eräät Mannerheimintien liikennekysymykset 36 ); lautakunnan edustajien valitseminen II aloitetoimikuntaan 37 ); vahingonkorvausten suorittaminen 38 ); liikennelaitoksen käyttöomaisuuden poistoprosentin ym. muuttaminen 39 ); eräiden laitoksen viran-!) Liik. 1. lk , 144, , , , ) S:n ) S:n ) S:n , , , , ) S:n , , , 812, ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , , ) S:n S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , ) S:n ) S:n , ) S:n , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n a4 ) S:n ) S:n , 489, 490, , ) S:n , ) S:n , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , ) S:n ) S:n , , , , 437, , ) S:n , ,
3 Liikennelaitos 276 haltijain lähettäminen virka- ja opintomatkoille 1 ); uuden liikennesuunnitelman hyväksyminen 2 ); liikennekartan laadituttaminen 3 ); Korkeasaaren lippujen hinnan korottaminen 4 ); raitio- ja linja-autoliikenteessä noudatettavan tariffin muuttaminen 5 ); eräiden poikkeuslinjojen tunnusten määrääminen 6 ); uusien virkojen perustaminen 7 ); eräiden katujen risteyksien järjestely 3 ); lautakunnan oikeuttaminen ylittämään eräitä määrärahoja 9 ); Erottajan liikenteen järjestely 10 ); ns. Ruskeasuon tontin varaaminen vaunuhalleja varten 11 ); linja-autopysäkkien väliaikainen järjestely Rautatientorilla 12 ); liikennelaitoksen vuosilippujen hinnat v ); henkilökunnan koulutuskysymys 14 ); autolinjan n:o 15 uudelleenjärjestely 15 ); Ruskeasuon ja Pohjois-Haagan liikenneyhteyksien parantamiskysymys 16 ); autolinjan n:o 35 aloittaminen 17 ); vieraanvaraisuuden osoittaminen liikennelaitoksen göteborgilaisille vieraille 18 ); sanoma- ym. lehtien tilaaminen v:ksi ); eräiden kertomusvuoden talousarvioon otettujen töiden kustannusten maksamisen siirtäminen v:een ); liikennelaitoksen ansiomerkkien jakamiskysymys 21 ); joulun ja uudenvuoden liikenteen järjestäminen 22 ); eräiden linja-autojen kääntöpaikkojen rakentaminen sekä pysäkkien levennysten suorittaminen Lauttasaaressa 23 ); raitiotien pääteaseman järjestely Ruskeasuolla 24 ). Lausunnot. Lautakunnan kaupunginhallitukselle antamiin lausuntoihin sisältyivät mm. seuraavat asiat: vahingonkorvausten suorittaminen 25 ); koululais- ja vapaalippujen myöntäminen 26 ); eräiden katujen luokituksen muuttaminen 27 ); työntekijäin työkirjaehdotus 28 ); Kulosaaren sillan Sörnäisten puoleisen liitostien ym. järjestely 29 ); Mannerheimintien liikenteen järjestely 30 ); eräiden katujen risteyksien järjestely 31 ); Haagan ja Ruskeasuon, Oulunkylän sekä Lauttasaaren liikenteen parantamiskysymykset 32 ); Koskelantien raitioradan rakennussuunnitelma 33 ); raitiopysäkkien vähentäminen 34 ); yksityisten liikennelinjojen liikennelupien myöntäminen tai uusiminen, aikataulun tai reitin muuttaminen 85 ); kaupungin kiinteän omaisuuden sekä vuositilintarkastajien v:n 1953 kertomukset 36 ); Suomenlinnan liikenteen järjestely 37 ); linja-autonkuljettaja E. Henriksonin avustusanomus 38 ); siirto-oikeuden myöntäminen liikennelaitoksen linjoille Tammelundin Liikenne Oy:n linjojen matkustajille 39 ); Pakilan ja Paloheinän liikenne- ja tiekysymykset 40 ); linja-autolippujen hinnankorotuksia koskeva Puistolan Kiinteistönomistajain kirjelmä 41 ); anomus ilmaisen kuljetuksen järjestämisestä tai alennuslippujen myöntämisestä pohjoismaisten kansakoulukisojen osanottajille 42 ); yöliikennettä koskeva Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton anomus 43 ); liikennelaitoksen raiteiden alusrakennetta koskeva yleisten töiden lautakunnan esitys 44 ); yksityisten kaupungin alueella harjoittaman linjaliikenteen matkalippujen hintakysymykset 45 ); Korkeasaaren lautan liikennetuloista eläintarhalle luovutettava osuus ym. 46 ); Pohjoisrannan ja Sörnäisten rantatien välisen sillan suunnittelua koskeva aloite 47 ); ehdotus tieliikenneasetukseksi 48 ); kaukoautolinjojen pika- ja yövuorojen pysäkkien sijoitussuunnitelma 49 ); eräiden komiteain kertomukset ja mietinnöt 50 ); linja-autonrahastaja M. E. Södermanin valitus 51 ); Kampintorin järjestely 52 ); yleisten töiden tehostamista koskeva aloite 53 ); liikehenkilökunnan työvuorojen järjestely 54 ); Etel. Stadionintien sulkeminen Suurmessujen ajaksi 55 ); Herttoniemen esikaupunkiradan ja päätien järjestelykysymykset 56 ); järjestelytoimiston työturvallisuustoimintaa koskeva ehdotus 57 ). Kiinteistölautakunnalle annettiin lausunto tontin vuokraamisesta SVUL:lle urheilu- Liik. 1. lk , 175, , , , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , ) S:n , , , ) S:n , , ) S:n , n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n _ 22) S:n 10 i ) S:n ) S:n ) S:n , , , , , ) S:n , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , , ) S:n , , , , , ) S:n , 126, ) S:n ) S:n ) S:n , , 210, , , , 636, , ) S:n , ) S:n , ) S:n ) S:n ) S:n , , , , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , ) S:n , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n , 449, , ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n i ) S:n ) S:n ) S:n
4 35. Liikennelaitos 277 taloa varten 1 ) sekä palkkalautakunnalle lausunto tarkoituksenmukaisten jalkineiden hankkimisesta Koskelan autohallin ns. rasvakuopassa työskenteleville työntekijöille 2 ). Liikennelaitos Hallinto, o r g ani s a ti o y m. Henkilökunta. Laitoksen henkilökuntaan kuului v:n 1953 päättyessä ja v:n 1954 päättyessä henkilöä seuraavasti ryhmitettyinä: Pääkonttori, lippukassat, vahtimestarit ja konttorisiivoojat Raitioliikenne Omnibusliikenne Rataosasto Vaunuhallit ja korjauspajat Vaatehtimo Sairaanhoito 5 5 Laivaliikenne Eläkkeensaajia oli v:n 1953 päättyessä 522 ja v:n 1954 päättyessä 599. Vakinaisen henkilökunnan ollessa kesälomalla välisenä aikana työskenteli laitoksen eri osastoilla ylimääräistä henkilökuntaa. Laivamiehistöön kuului purjehduskautena moottorilautalla Korkeasaari Högholmen 8 miestä. Lääkärien toiminta. Laitoksen poliklinikalla käyneiden potilaiden lukumäärä oli (v ). Sairaanhoitajien kotikäyntien lukumäärä oli 984. Rahastajakursseilla pidettiin 6 ensiapua ja terveydenhoitoa koskevaa luentoa. Tuberkuloositoimisto suoritti henkilökuntaa koskevia keuhkoröntgentutkimuksia, jolloin todettiin 11 uutta keuhkotuberkuloositapausta. Näiden lisäksi todettiin vielä 7 tapausta, joten kertomusvuoden aikana todettujen uusien keuhkotuberkuloositapausten yhteismäärä oli 18. Eniten sairauskäyntejä oli maaliskuussa, 2 167, ja vähiten kesäkuussa, Henkilökunnan huoltokonttori. Kertomusvuoden päättyessä oli huoltokonttorin jäsenmäärä Tilillepanojen yhteismäärä oli mk ja ottojen mk. Talletettuja varoja oli mk. Kertomusvuoden aikana myönnettiin lainaa. Niiden yhteissumma nousi mk:aan. Vientejä kirjattiin n Löytötavaratoimisto. Talteenotettujen esineiden luku oli Niistä voitiin toimittaa takaisin asianomaiselle omistajalle. Tilastollinen yleiskatsaus. Alla olevassa taulukossa annetaan tietoja kertomusvuoden raitio-, Iin ja-auto- ja johdinautoliikenteestä v:n 1953 vastaaviin lukuihin verrattuna: Laskettu vaunukilometrimäärä 3 ) Matkustajia Tuloja, mk Menoja, mk Kaikkiaan Liikenteestä Kaikkiaan Liikenteestä 4 ) V V Erotus % o f Laivaliikenteestä oli tuloja kertomusvuonna mk, edellisenä vuonna mk, joten lisäystä oli mk eli 14. s %. Menoja oli mk, edellisenä vuonna mk ja lisäystä mk eli 0.2 %. Raitiotiet Liikenne. Uusimallisia raitiovaunuja ei vieläkään saatu, joten liikennettä täytyi edelleenkin hoitaa yksinomaan entisillä raitiovaunuilla. Liikenteeseen voitiin senvuoksi tehdä vain ne vähäiset lisäykset, jotka jossain määrin parantunut vaunujen korjaustilanne salli. *) Laskettuun vaunukilometrimäärään sisältyvät moottorivaunukilometrimäärä ja puolet perävaunujen kulkemasta kilometrimatkasta. 2 ) Ilman yhteiskustannuksia, korkoja ja kuoletuksia. 3 ) Liik. 1. lk ) S:n
5 Liikennelaitos 278 Niinpä voimaan tullutta liikennesuunnitelmaa, jonka mukaan liikenteessä oli 89 koko päivän ja 29 tungosajan junaa, eli yhteensä 118 junaa, noudatettiin sellaisenaan 1.3. saakka, jolloin voitiin liikenteeseen lisätä 4 eri linjoja liikennöivää tungosajan junaa, ja voimaan tulleen liikennesuunnitelman mukaan edelleen, osittain koko päivän junia linjajärjestelyin vähentämällä siten, että koko päivän junien lukumäärä tuli olemaan 86 ja tungosajan junien 40, eli yhteensä 126 junaa tapahtuneiden linjamuutosten jälkeen oli liikenteessä vuoden loppuun saakka 91 koko päivän junaa ja 38 tungosajan junaa, yhteensä 129 junaa. Junien lisäys vuoden aikana oli siis yhteensä 11. Kesän ajaksi poistettiin vaunuja liikenteestä kuten tavallisesti. Aikana oli näinollen liikenteessä 88 koko päivän ja 33 tungosajan junaa ja ajalla koko päivän ja vain 14 tungosajan junaa. Linjojen muutoksista mainittakoon, että alkaen: linja 1 lyhennettiin liikennöimään vain Kauppatorilta Käpylään, myös yöliikenteessä; tungosajan linja 1 A perustettiin liikennöimään reittiä Perämiehenkatu Kauppatori Käpylä, ja tungosajan linja 1 V perustettiin liikennöimään reittiä Erottaja Rautatientori Käpylä, tungosajan linja 1 S lakkautettiin. Koska v perustettu ja lyhennetty autolinja 15 ei täysin vastannut yleisön toivomuksia ja kun liikennekuntoisia raitiovaunuja oli edelläsanotusta syystä odotettua enemmän, muutettiin se alkaen raitiolinjaksi 15, joka 10 min. väliajoin liikennöi 5 moottorivaunulla reittiä Diakonissalaitos Rautatientori Töölön tulli. Yksityiskohtaiset tiedot linjoista, niiden vaunumääristä ja liikennetiheydestä sekä näiden muutoksista selviävät allaolevasta taulukosta: Taulukko I N:o Linja Reitti Lukumäärä Vuodenaika Vakinaiset Tungosaika- junat Yö- Vuorotiheys minuuteissa n. klo oo oo 9.oo I oo 1.30 I Perämiehenkatu - Käpylä _ _ Kauppatori - Käpylä IA Perämiehenkatu - Käpylä o IS Kauppatori - Käpylä IV Erottaja - Käpylä o _ 3B Eira - Kallio - Töölö - Kaup o patori - Eira ap ip 5.o ap o 3 ip 4.8-3T Eira - Kauppatori - Töölö Kallio - Eira ap ip Hietalahti - Munkkiniemi o E Erottaja - Munkkiniemi o 15.o ap o 15.o 1 ip o S Kauppatori - Munkkiniemi L o ap 10.o 3 ip 10.o o 5 Katajanokka - Etu-Töölö o ap 5.o lip Maria - Arabia ap 4 5.o ip
6 35. Liikennelaitos 279 N:o linja Reitti Lukumäärä Vuodenaika Vakinaiset Tungosaika- junat Yö- Vuorotiheys minuuteissa n. klo 6.oo 9.oo I I oo 23.oo Runeberginkatu - Messuhalli- Harjutori - Hakaniemi - Arkadiankatu - Runeberginkatu Runeberginkatu - Arkadiankatu - Hakaniemi - Harjutori- Messuhalli - Runeberginkatu i 8 Salmisaari - Vallila i 8K Salmisaari - Käpylä Kauppatori - Vallila Kirurgi - Kuusitie S Kauppatori - Kuusitie ap ip Diakonissalaitos - Töölöntulli o 10,0 lo.o Sunnuntai- ja pyhäpäivien aamuina ylläpidettiin samaa harvaa liikennetta eräillä kantalinjoilla kuin aikaisempinakin vuosina. Samoin suoritettiin vaunujen kuormitustarkkailua ja liikenteen tarkkailua entiseen tapaan raitio- ja autoliikenteessä. Liikenteen ohjauskeskuksen ja partioautojen toiminnasta mainittakoon, että ne mm. poistivat yhteensä 250 auto- ja 418 raitioliikennehäiriötä, suorittivat muuta tehtävää, joista autoissa suoritettuja pikkukorjauksia ja sairaankuljetuksia 114, sekä vastasivat aikataulutiedusteluun. Hätäpuhelimeen vastaanotettiin kaikkiaan 917 hälytysilmoitusta suoritetun täydellisen raitio- ja autoliikenteen matkustajalaskennan tuloksien käsittely jatkui. Yksityiskäyttöön kertomusvuonna vuokrattujen raitiovaunujen määrä oli 16 junaa, v junaa ja 13 yksinäistä moottorivaunua. Liikennehenkilökunnan peruskoulutus tapahtui voimassa olevien määräysten mukaisesti. Kertomusvuonna pidettiin 4 raitiovaununkuljettajan- ja 9 raitio- ja autorahastajankurssia, joiden yhteinen oppilasmäärä oli 301. Uusien tarkastajien kouluttamista varten aloitettu III kurssi saatettiin loppuun. Kurssin 10 oppilaasta hyväksyttiin heti kurssin päätyttyä 6 ja myöhemmin järjestetyssä lisätutkinnossa 4. Sitäpaitsi hyväksyttiin lisätutkinnon jälkeen 3 aikaisemmilla kursseilla ollutta oppilasta. IV tarkastajakurssi, jolle oppilaiksi hyväksyttiin 9 kuljettajaa ja 3 kurssin käymätöntä tarkastajaa, alkoi Kurssiin osallistuville kuljettajille järjestettiin sitä ennen rahastajankurssi. Kuljettajien ja rahastajien jatkokoulutusta jatkettiin hyväksytyn suunnitelman mukaisesti. Liikennehenkilökunnan virantoimitusta koskevien määräysten painattamista jatkettiin edelleen. V painoon lähetetty suomenkielisen määräysvalikoiman jatko vv ja ruotsinkielinen laitos vv jaettiin henkilökunnalle alkaen, ja kertomusvuonna ilmestyneet uudet määräykset lähetettiin painoon. Lippumääräyksistä laadittiin vain väliaikainen moniste koulutustarkoituksia varten uusien taksojen vahvistamista odoteltaessa. Tämän lisäksi annettiin joukko henkilökunnan virantoimitusta koskevia uusia päiväkäskymääräyksiä. Yleisönpalvelua silmälläpitäen julkaistiin uusi painos»helsingin Kulkuneuvoista» sekä kaksi lisälehteä, toinen kertomusvuoden kesäliikenteen aiheuttamista muutoksista julkaistuun painokseen ja toinen tehdyistä muutoksista ilmestyneeseen painokseen. Viimeksimainitun painoksen ilmestymisen yhteydessä järjestettiin rahastajien kesken myyntikilpailu, jonka palkinnot kustansi Oy. Liikennemainos. Yleisön-
7 Liikennelaitos 280 palvelua silmälläpitäen jaettiin edelleen jokaiseen vuorovaunuun kirjanen»helsingin virastojen, katujen ja teiden nimihakemisto». Alla olevassa taulukossa esitetään muutamia raitioliikennettä koskevia tilastollisia tietoja vv:lta 1953 ja 1954: Matkustajia Liikennetuloja, mk Liikennemenoja, mk 1 ) Laskettu vaunukilometri määrä Kaikkiaan Vkm Vkm Vkm Matkus- Kaikkiaan Kaikkiaan tajaa V : : 93 15: 40 V : :71 15: 14 Erotus : : 22 0: 26 % Liikkuva kalusto. Kertomusvuoden aikana toimitettiin Oy. Karia Ab:ltä ja Oy. Strömberg Ab:ltä tilatuista 30 moottorivaunusta ensimmäinen, mutta sitä ei vuoden aikana vielä asetettu liikenteeseen. Raitiovaunustosta poistettiin 9 moottorivaunua, 14 perävaunua ja yksi työmoottorivaunu. Poistetuista vaunuista myytiin yksi moottori- ja yksi perävaunu, ja kaksi moottorivaunua muutetaan työmoottorivaunuiksi. Kertomusvuoden lopussa käsitti vaunusto 196 moottorivaunua ja 160 perävaunua, neljä työmoottorivaunua ja yhden aurapäivystysvaunun, 27 raitiotielumiauraa ja kaksi lumenkulj etusvaunua. Rata- ja ilmajohto-osaston vaunusto käsitti vuoden lopussa kolme asennustornivaunua, yhden asennuslinja-auton, seitsemän kuorma-autoa, kaksi pakettiautoa, neljä tiehöylää, viisi traktoria, yhden kiskonpuhdistusauton, kolme kuljetettavaa sähkönosturia sekä 13 kuorma- ja erikoisperävaunua, kaksi moottorijyrää ja kaksi autoetuauraa, yhteensä 28 moottoriajoneuvoa ja 15 muuta ajoneuvoa ja auraa. Rataosastolle hankittiin yksi tärytiejyrä. Muu liikkuva kalusto käsitti vuoden lopussa kaksi kalustoautoa, kolme kuorma-autoa, kuusi pakettiautoa, kolme hinaajapuolitraktoria ja neljä henkilöautoa, yhteensä 18 moottoriaj oneuvoa. Lisäksi hankittiin kaksi pakettiautoa. Raiteet. Kiskojen vaihdon ja ratojen levityksen yhteydessä Mäkelänkadulla pyöräilystadionin kohdalla sekä Pohjolankadulla suoritettiin radan parannustöitä m:n matkalla. Urakiskoradat rakennettiin kyllästetyille pölkyille jousinauloja käyttäen. Radanpohja salaojitettiin ja varustettiin ahtokivi- ja sepelialustalla. Mannerheimintielle rakennettiin uutta yksinkertaista rataa 957 m, josta 340 m betonialustalle. Tehtaan- ja Laivurinkadun kulmaan rakennettiin yhdysraiteet vaihteineen, yhteensä yksinkertaista rataa 109 m. Lauttasaarenkadulle rakennettiin käytetyistä urakiskoista yksinkertaista rataa 145 m ilman ilmajohtoa uusien raitiovaunujen purkamista varten rautatievaunuista. Eri paikoissa rataverkostoa vaihdettiin kuluneita urakiskoja ja ratakiskoja jm. Raiteita nostettiin ja tuettiin yhteensä m yksinkertaisena ratana laskettuna. Koroistentiellä purettiin asemakaavan muutoksen takia yksinkertaista rataa m. Ratapölkkyjä käytettiin kpl, sepeliä m 3. Kiskojen vaihdon ja radan korjausnoston yhteydessä sekä uutta rataa rakennettaessa levitettiin raide-etäisyys entisestä 2.5 m:stä 3 m:iin 4.3 km:n matkalla. V:sta 1950 suoritetut levennykset huomioonottaen on levennyksiä suoritettu yhteensä 22.4 km. Vuoden aikana jouduttiin poistamaan yllämainittujen töiden yhteydessä radan alustaksi kelvotonta maata m 3. Kivimurskaamossa valmistettiin m 3 sepeliä. Ilmajohtoa varten pystytettiin pylväitä 46 kpl. Pylväitä poistettiin 96. Uusia raitiotiekorokkeita rakennettiin 16 ja bussikorokkeita 45 eli yhteensä 61, joista 50 puusta. Vuoden päättyessä oli raiteiden pituus m yksinkertaista rataa, mistä määrästä 1 ) Ilman yhteiskustannuksia, korkoja ja kuoletuksia.
8 35. Liikennelaitos 281 oli urakiskorataa m ja ratakiskorataa m. Ratapiha- ja halliraiteiden pituus oi m yksinkertaista rataa, mistä määrästä Koskelan halleilla ratakiskorataa m. Kertomusvuoden aikana asennettiin 14 uutta vaihdetta ja poistettiin 15 loppuunkuluneina. Vuoden päättyessä oli radoilla 171 vaihdetta, joista sähköllä käännettäviä 35. Rata- ja hallipihoissa oli 155 vaihdetta. Vaihteiden kokonaismäärä oli 326. Uusia raideristeyksiä asennettiin kolme ja kuluneina poistettiin neljä. Raideristeyksien kokonaisluku oli vuoden lopussa radoilla 69, Koskelan hallipihalla neljä sekä Töölön hallipihalla yksi, eli yhteensä 74. Nupukivipäällysteisiä katuosuuksia korjattiin ja uusittiin m 2 ja bitumipäällysteisiä m 2. Paikkaukseen käytettiin kg erikoisbitumipäällystettä. Rataosaston konepajalla valmistettiin kaarteita, raideristeyksiä, johdinpylväitä, puisia korokkeita ja suoritettiin vaihteiden ja risteyskappaleiden yhdistämisiä, valmistettiin sähköistettyjen vaihteiden kääntökoneistoja, rakennettiin nostolaite uusien raitiovaunujen nostamista varten ym. Rataosaston korjaamoon asennettiin höyläkone ja ilmajoustovasara. Kiskontaivutuskoneet siirrettiin Töölöstä Koskelaan ja asennettiin paikoilleen. Ilmajohto. Ilmajohtoa asennettiin raiteistoa varten Mannerheimintiellä Kuusitiestä Koroistentien pohjoispäähän (kaksoisjohtoa) m, Laivurinkadulta Tehtaankadulle 130 m. Uusi apusyöttöjohto pituudeltaan m asennettiin Koskelan hallilta Paavalin kirkolle. Yhteensä asennettiin uutta ilmajohtoa m. Tarpeetonta ilmajohtoa poistettiin yhteensä m. Kulunutta ilmajohtoa vaihdettiin uuteen m. Raide-etäisyyttä levitettäessä 3 m:iin siirrettiin vastaavasti ilmajohtoa 4.3 km kaksiraiteista rataa. Raitiotieilmajohdon pituus lisääntyi m ja oli se vuoden lopussa m. Automaattisia vyöhykekatkaisijoita asennettiin kolme. Katuristeyksien sähkömerkkivalolaitteita oli edelleen 29. Johdinvikoja sattui kaikkiaan 57 kertaa, joista viisi aiheutti liikennekeskeytyksen yhteensä viiden tunnin ajaksi, ja kahdessa tapauksessa liikenne ohjattiin poikkeusreittiä yhteensä kolmen ja puolen tunnin ajan. Linja-autot Liikenne. Liikenne eri linja-autolinjoilla jatkui vuoden alkaessa käytännössä olleiden aikataulujen mukaisena lisättiin eri linjoille yhteensä viisi ruuhka-aikavaunua. Kesälinjaa 31 Sörnäisten apteekki Kivinokka liikennöitiin välisenä aikana. Kesäaikataulut otettiin käytäntöön ja olivat käytännössä saakka, jona aikana oli vähennettynä 7 koko päivän ja 14 ruuhka-ajan vaunua lisättiin linjoille vaunuja mahdollisuuksien mukaan ja aloitettiin liikenne seuraavilla uusilla linjoilla: 15 Hakaniemi Diakonissalaitos, 32A Rautatientori Kulosaari Eränkävijäntori (vain yöliikenne), 41 Rautatientori Mellunkylä, 41A Rautatientori Vartiokylä, 51 Rautatientori Pohj.Käpylä, 52 Rautatientori Maunula, 54A Rautatientori Pirkkola ja 55A Erottaja Pirkkola. Samalla lopetettiin linjat: 15 Koulutori Diakonissalaitos, 41 Rautatientori Vartiokylä, 51 Rautatientori Taivaskallio ja 52 Rautatientori Pirkkola. Linja 28R Rautatientori Tenholantie muutettiin koko päivän liikennöitäväksi linjaksi muutettiin linjojen 52, 54A ja 55A nimet seuraaviksi: 52 Rautatientori Pirkkola, 54A Rautatientori Itä-Maunula ja 55A Erottaja Itä-Maunula. Syksyn kuluessa siirrettiin vaunuja linjoilta toisille, jotta vaunujen puute jakautuisi tasaisemmin. Kertomusvuoden alussa oli arkipäivinä päivittäisessä liikenteessä olleiden vaunujen lukumäärä 167 ja vuoden päättyessä 186. Yksityistilauksia suoritettiin turistiautolla 162 ja oli niistä tuloja mk sekä muilla linja-autoilla 255 tulojen ollessa mk. Yksityistilauksia oli siis yhteensä 417 ja niistä tuloja mk. Autonkuljettajia koulutettiin seitsemällä eri kurssilla yhteensä 85 kuljettajaa. Autolinjat, niiden vaunumäärät ja vuorojen keskimääräiset ajotiheydet vuoden eri aikoina selviävät seuraavasta taulukosta:
9 Liikennelaitos 282 Taulukko II Linja N: o Pääteasemat Vuoden aika Lukumäärä Vuorotiheys minuuteissa n. klo Vakinaiset Tungosaika- Yö oo vaunut I I oo 23.oo Eira - Naistenklinikka Koulutori - Diakonissalaitos Hakaniemi - Diakonissalaitos Eira - Kruununhaka Merikatu - Aleksis Kivenkatu Kirkkokatu - Lastenlinna Eläintarha-Pasilantori Rautatientori - Lauttasaaren Erottaja - Seurasaari Erottaja - Isokaari Rautatientori - Etelä-Lautta saari R Rautatientori - Tenholantie ) Sörnäinen - Kivinokka A Rautatientori - Olympiakylä ) ) 22 Rautatientori - Etelä-Haaga (E) A Rautatientori - Ahjokuja Erottaja - Malminkartano Erottaja - Konala Erottaja - Kaarela Rautatientori - Pohjois-Haaga s(E) Rautatientori - Kulosaari Rautatientori - Eränkävijän tori (E) A Rautatientori - Kulosaari ) Er änkävij äntori 33 Rautatientori - Marjaniemi E-kirjain ilmaisee, että linjalla oli epätasaisin väliajoin ajavia vaunuja. Lisäksi 18 min. liikenne klo 18. o o ) Lisäksi 18 min. liikenne klo 18. o o ) Liikennöitiin linjan 32 vaunuilla.
10 35. Liikennelaitos 283 Nro Linja Pääteasemat Vuoden aika Lukumäärä Vuorotiheys minuuteissa n. klo Vakinaiset Tungosaika - Yö oo vaunut I I oo 23.oo Rautatientori - Pohj. Hertto niemi 36 Rautatientori - Jollas Rautatientori - Hevossalmi Rautatientori - Vartiokylä Rautatientori - Mellunkylä A Rautatientori - Vartiokylä (E) 50 Rautatientori - Koskela Rautatientori - Taivaskallio ' Rautatientori - Pohj. Käpylä Rautatientori - Pirkkola Rautatientori - Maunula Rautatientori - Pirkkola (E) Rautatientori - Itä-Pakila (E) Rautatientori - Länsi-Pakila (E) A Rautatientori - Pirkkola Rautatientori - Itä-Maunula (E) 55 Erottaja - Länsi-Pakila A Erottaja - Pirkkola (E). Erottaja - Itä-Maunula (E) Rautatientori - Vanhakaupunki Rautatientori - Malmin lentoasema Alla olevassa taulukossa esitetään muutamia autoliikennettä koskevia tietoja vv:lta 1953 ja 1954: Matkustajia Liikennetuloja, mk Liikennemenoja, mk *) Kaikkiaan Vkm Kaikkiaan Vkm Kaikkiaan Vkm Vaunukilometrimäärä Matkustajaa V ii : : 47 15: 93 V. 1954, : : 50 14: 99 Erotus : : 97 0: 94 % Johdinautoliikenteen vastaavat luvut vv:lta 1953 ja 1954 ovat seuraavat: Vaunukilometri määrä Matkustajia Liikennetuloja, mk Liikennemenoja, mk 1 ) Kaikkiaan Vkm Kaikkiaan Vkm Kaikkiaan Vkm Matkustajaa V V Erotus /o : : 37 18: : 12 77:61 + 0: :26 9: : Ilman yhteiskustannuksia, korkoja ja kuoletuksia.
11 Liikennelaitos 284 Linja-autovaunusto. Kertomusvuoden aikana hankittiin liikennelaitokselle 20 kpl Scania-Vabis B 62 merkkisiä diesel-linja-autoja, joihin korit valmisti Oy. Helsingin Autokoritehdas. Lisäksi hankittiin kaksi Scania-Vabis B 62 diesel-linja-auton alustaa, joihin korit tilattiin myöskin yllämainitulta tehtaalta. Nämä eivät valmistuneet kertomusvuoden aikana. Yksi linja-auto paloi ja romutettiin. Linja-autoja oli vuoden päättyessä 237, joista 92 suurta ja 144 keskikokoista sekä yksi matkailuauto. Näistä oli 223 liikennekelpoisessa kunnossa ja rekisteröitynä. Johdinautovaunusto. Johdinautovaunustoon kuului vuoden päättyessä 23 vaunua, jotka kaikki olivat liikennekelpoisessa kunnossa ja rekisteröitynä. Johdinautojen johtoverkosto. Johdinautolinjalla suoritettiin parannuksia, joista mainittakoon Fredrikinkadun Bulevardin, Fredrikinkadun Eerikinkadun j a Fredrikinkadun Roobertinkadun uudet ristikot. Kulunutta ilmajohtoa vaihdettiin 360 m. Ranskalaisia kaaripitimiä asennettiin 16, joiden ansiosta johdintankojen linjasta suistumiset huomattavasti vähentyivät. Johdinverkoston pituus oli vuoden lopussa edelleen m ilmajohtoa. Johdinvikoja sattui kaikkiaan 52 kertaa, joista 9 aiheutti liikennekeskeytyksen yhteensä 7 3 / 4 tunnin ajaksi. Laivaliikenne Moottorilautta Korkeasaari Högholmen oli purjehduskautena välisenä aikana liikenteessä Korkeasaaren Pohjoissataman reitillä. Yhteensä kuljetettiin matkustajaa, joista lapsia. Rakennukset Töölö: Konepajan kattilahuoneen lauhdevesisäiliö uusittiin ja eristettiin vesitiiviiksi. Uusien moottorivaunujen vastaanottamista varten pidennettiin kaksi nostopaikkaa vanhassa ja kaksi uudessa konepajassa. Suihkuhuoneen viemärijohto laitettiin kuntoon ja suihkut muutettiin. Uuteen konepajaan pystytettiin kaksi oma valmisteista nosturia. Vanha konepaja maalattiin sisältä kalkkivärillä. 220 m 2 :n suuruinen alue konepajan pihamaata päällystettiin betonilla. I, II ja III hallissa uusittiin sähköjohdot ja asennettiin neon valaistus. Samanaikaisesti vaihdettiin halli- ja konepajapihalla 600 voltin valaistus 220 voltiksi. I halliin asennettiin 3. ja 4. raiteelle Kone Oy:n toimittamat sähkömekaaniset työntöovet. I ja II hallin vesikatot päällystettiin kattohuovalla, puulattiat ja väliseinä uusittiin osittain. Vallila: Vaunukonepajan lattia korjattiin ja n. 200 m 2 tehtiin betonista. Pesu- ja pukeutumishuone sekä konepajan mukavuuslaitos korjattiin ja maalattiin kokonaan. Pajan ilmanvaihtojärjestelmä muutettiin ja täydennettiin uusilla imulaitteilla ja raittiinilmanlämmityslaitteilla. Paineilmaputkijohdot asennettiin kaikkiin osastoihin. Autokorjaamossa järjestettiin moottoreiden koehuone. Hämeentien hallissa uusittiin osittain lattiat ja katto korjattiin. Seinät maalattiin sisäpuolelta kalkkivärillä. Linja-autohallin katto korjattiin ja osittain uusittiin. Lattia korjattiin. Lämpökattilat ja lämpöjohdot uusittiin osaksi. Koskela: A-hallissa aloitettiin raitiovaunujen kuljetusketjun asennustyöt. Lämpöjohtoverkostoon lisättiin Sunztrip-pattereita. A- ja B-hallien viemäri- ja salaojitus johdot sekä kaivot puhdistettiin ja tarkastettiin. Koskelan hallintorakennukseen johtava tie ja raitiovaunuhallipiha päällystettiin bitumilla yhteensä m 2. Koskelan bussihallin pihasta kivettiin m 2 vanhoilla nupukivillä. Konepajat Raitiovaunukonepajat. Raitiovaunukaluston yli-ikäisyydestä huolimatta korjaamo sai liikenteeseen sen vaatiman määrän vuoro- ja varavaunuja. Moottori- ja perävaunuissa suoritettiin täyskorjaukset vahvistetun ohjelman mukaisesti vaunukilometrejä perusteena käyttäen. Peruskorjaus tehtiin seitsemälle vanhalle moottorivaunulle, ja niissä muutettiin korien rakenne ajanmukaiseksi. Täyskorjauksessa oli 105 moottorivaunua ja 55 perävau-
12 35. Liikennelaitos 285 nua. Moottorivaunuissa tehtiin 216 ja perävaunuissa 47 osakorjausta, ja pyöräkorjauksia tehtiin moottorivaunuissa 97 ja perävaunuissa 58. Moottoriviat vähenivät huomattavasti: magneettivikoja oli 26, ankkuri vikoja 45, edellisenä vuonna vastaavasti 60 ja 64. Vikojen väheneminen johtui mm. keskitetysti suoritetusta moottorien korjauksesta ja osaltaan myös korjaamoon hankitusta ankkurien tasapainoituskoneesta, jonka avulla saavutettiin moottorien värinätön käynti. Ratamoottoreissa suoritettiin 370 täyskorjausta, ja 12 ankkuria käämittiin uudelleen. Maalaamossa suoritettiin 6 moottorivaunun ja 19 perävaunun täysmaalaus, 26 moottorivaunun ja 28 perävaunun ulkomaalaus sekä 20 moottorivaunun ja 9 perävaunun osittainen maalaus kolhiokorjauksien yhteydessä, minkä lisäksi 122 vaunun ulkokatto maalattiin. Linja-autokonepajat. Konepajat toimivat ankaran paineen alaisena, mutta huolimatta lisääntyneestä vaunukannasta ja tilanahtaudesta saatiin mm. jatkuvasti kasvaneet alustaja konekorjaukset suoritetuiksi käyttämällä osaksi myös apuna vieraita korjaamoja. Lisääntyneen liikenteen takia vaativat yhteenajojen aiheuttamat vauriot runsaasti kori-, pelti- ja maalaustöitä. Kokonaan uusittiin 18 linja-auton koria, näistä seitsemän johdinauton, ja osittain 62. Moottoreita korjattiin täydellisesti 67, alustoja 44. Täydellisesti maalattiin 12 linja-autoa, joista kaksi johdinautoa, ja ulkomaalaus suoritettiin neljälle linja- ja seitsemälle muulle autolle. Yhdeksän muiden laitosten omistamaa moottoriajoneuvoa maalattiin täydellisesti. Konepaja- ja huolto-osastojen koneisto sai arvokasta lisäystä: Töölön korjaamo säteisporakoneen ja kaksi liikkuvaa nosturia; Vallilan korjaamot ankkuritasapainoituskoneen, karkaisulaitteen, sähkönosturin, käyräsakset, moottorinkoetuslaitteen Heenan-dynamometreineen, Crypton-merkkisen tarkastus- ja säätölaitteen latausgeneraattoreita, käynnistinmoottoreita ym. varten, Coventry-diesel-haarukkatrukin konepajan sisäisiä kuljetuksia varten sekä pähkinänkuoripuhaltimen. Koskelan linja-autohuoltohalliin asennettiin Visualiner-laite etupyörien ja ohjauslaitteen säätämiseksi. Lisäksi asennettiin sinne niittauskone jarruhihnaa varten ja linja-autonpyörän tasapainoituslaite. Alukset Höyryalus J. L. Runeberg myytiin kertomusvuoden aikana. Moottorilautalla Korkeasaari Högholmen suoritettiin tavanomainen vuosikorjaus ja tarkastus. Matkalippujen hinnat ja myynti Matkalippujen hinnat. Kertomusvuoden aikana olivat lippujen hinnat eri liikennelinjoilla samat kuin v. 1953, nimittäin: Raitiotiet, sisäiset autolinjat ja autolinjat ilman vyöhykerajoja: kertamaksu 20 mk, 6 matkan sarjalippu 100 mk ja 13 matkan sarjalippu 200 mk; yöliikenteessä kaksinkertainen maksu. Pasilan linja ilmaisin siirto-oikeuksin raitiolinjalle 3: kertamaksu 20 mk; 6 matkan lippuvihko 100 mk ja 13 matkan lippuvihko 200 mk. Edellä mainitut liput oikeuttivat 5 mk:n siirtolipun lunastamiseen, joka puolestaan oikeutti yhteen siirtoon kaikille niille raitio- ja autolinjoille, joilla ei ollut vyöhykemaksurajoja. Siirtoliput oikeuttivat myös siirtoon vyöhykemaksulinjoille siten, että siirtolipun hinnan lisäksi oli suoritettava vyöhykelukua vastaava lisämaksu. Autolinjat, joilla oli vyöhykerajat: Keskuksesta: Malminkartanoon, Mellunkylään j s^amppu, 8 matkaa 250 Kolsariin, Kaarelaan, Itä-Pakilaan, Malmille, Vartio- I kertalippu 30 kylään, Marjaniemeen, Jollakseen, Hevossalmelle sarjalippu, 9 matkaa 250 Pitäjänmäelle, Konalaan, Etelä-Kaarelaan, Pirkkolaan, f Maunulaan, Länsi-Pakilaan, Oulunkylään, Viikiin, i kertalippu 25 Pohjois-Herttoniemeen, Laajasaloon [ sarjalippu, 11 matkaa 250 mk
13 Liikennelaitos 286 Taliin, Huopalahden asemalle, Pohjois-Haagaan, Metsälään, Taivaskalliolle, Koskelaan, Vanhaankaupun- j kertalippu 20 kiin, Länsi-Herttoniemeen I sarjalippu, 11 matkaa 200 Etelä-Haagaan, Käpylään, Olympiakylään, Kumpulaan, J kertalippu 20 Annalaan, Kulosaareen sarjalippu, 13 matkaa 200 Yöliikenteessä oli kaksinkertainen maksu. Liput oikeuttivat 5 mk:n hintaisen siirtolipun lunastamiseen, joka oikeutti yhteen siirtoon keskikaupunkilinjoille (raitio- ja aut olin joille) sekä keskikaupunkilinj oilta vyöhykemaksuiin j oille vuotiaitten lasten kertalippu maksoi kaikilla linjoilla 10 mk ja oikeutti matkustamiseen arkisin klo 18 jälkeen sekä sunnuntai-, pyhä- ja juhlapäivinä sekä 5 mk:n siirtolipun lunastamiseen kaikille muille raitio- ja autolinjoille, mutta ei vyöhykemaksulinjoilta toiselle. Koululais-, invalidi- ja sokeainlippujen hinnat olivat: 8 matkan lippu 50 mk ja 16 matkan lippu 100 mk; liput oikeuttivat 5 mk:n siirtolipun lunastamiseen samoin siirto-oikeuksin kuin lastenlippu. Matkojen suurin sallittu lukumäärä kuukaudessa alennuslipuin oli koululaisille 72, invalideille ja sokeille 112. Henkilökohtaisia vuosilippuja saivat kaupungin virastot ja laitokset lunastaa 20 00Q mk:sta kappaleelta. Posti- ja lennätinlaitos sai lunastaa neljänneslippuja mk:sta. Poliisilaitokselle myytiin lippuja, jotka eivät olleet henkilökohtaisia, samaan hintaan kuin posti- ja lennätinlaitokselle. Muille valtion laitoksille ja eräille järjestöille myytiin neljänneslippuja mk:sta. Yksityiset henkilöt maksoivat neljänneslipuista mk. Laivalinjalla Korkeasaari-Pohjoissatama olivat laivalippujen hinnat purjehduskauden alussa samat kuin v. 1953, mutta 1.7. alkaen purjehduskauden loppuun olivat lippujen hinnat seuraavat: aikuisten 25 mk yksinkertaisesta matkasta ja 50 mk edestakaisesta matkasta, 4 14 vuotiaitten lasten vastaavasti 10 mk ja 15 mk. Korkeasaaren, Palosaaren ja Hylkysaaren asukkaat maksoivat yksinkertaisesta matkasta 10 mk, lapset 5 mk. Retkeilyryhmiin osallistuvat lapset ja invalidit maksoivat edestakaisesta matkasta 10 mk. Vuosikorttien, koululais- ja invalidilippujen myynti. Vuosikortteja myytiin 1214, neljännes vuosikorttej a 1. neljänneksellä 847, 2. neljänneksellä 813, 3. neljänneksellä 792 ja 4. neljänneksellä 903. Koulukortteja, jotka oikeuttivat koululaisten alennuslippujen ostoon (ä 72 matkaa kuukaudessa), annettiin kevätlukukaudeksi ja lukuvuodeksi oppilaalle. Invalidien alennuslippujen ostoon (ä 112 matkaa kuukaudessa) oikeuttavia kortteja annettiin kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, yhteensä korttia. Koululaisille myytiin alennuslippuja yhteensä matkaa varten, invalideille ja sokeille yhteensä matkaa varten. Menot ja tulot Liikennelaitoksen menot nousivat kertomusvuonna yhteensä mk:aan jakaantuen seuraaviin eriin: Yhteiset kustannukset: Hallinto Kassa- ja tilivirasto Yhteiset sekalaismenot: Vuokrat Vakuutusmaksut Konttorikaluston hankinta Hallintorakennusten kunnossapito Eläkkeet Lapsilisä- ja kansaneläkemaksut Työntekijäin ja viranhaltijain erinäiset edut Muita liikennemenoja Lautakunnan käyttövarat
14 35. Liikennelaitos 287 Raitioliikennekustannukset: Palkkaus, ym Sähkövoima Raitiovaunuston kunnossapito Ratojen ja ilmajohtojen kunnossapito Puvut, liput, ym Käyttörakennusten kunnossapito i Linja-autoliikennekustannukset: Palkkaus, ym Polttoaine, öljy Vaunusto, renkaat Vaunuston kunnossapito Autoverot ja -vakuutukset Puvut, liput, ym Käyttörakennusten kunnossapito Johdinautoliikennekustannukset: Palkkaus, ym Sähkövoima Vaunusto, renkaat Vaunusto, kunnossapito Ilmajohtojen kunnossapito Autoverot ja -vakuutukset Puvut, liput, ym Käyttörakennusten kunnossapito : Laivaliikennekustannukset Asuntokiinteistökustannukset Korot ja kuoletukset: Korot Kuoletukset mk Raitioliikenteen paikkakilometrimääräoli yhteensä , linja-autoliikenteen ja johdinautoliikenteen , yhteensä Jos yhteiset menot mk, yhteisten käyttörakennusten ja kaluston pääomavelan korot ja poistot sekä konttokuranttitilin ja sekalaiset korot mukaanluettuina jaetaan suhteessa paikkakilometrimäärään, tulee raitioliikenteen osalle mk, linja-autoliikenteen osalle mk ja johdinautoliikenteen osalle mk. Raitioliikenteen kokonaismenot, pääomavelan korot ja poistot mukaanluettuina, nousivat * mk:aan, linja-autoliikenteen mk:aan ja johdinautoliikenteen mk:aan. Raitioliikenteen todellinen vaunukilometrimäärä oli , linja-autoliikenteen ja johdinautoliikenteen , yhteensä Jos yllämainitut yhteiset menot, mk, jaetaan näitten kilometrilukujen mukaan, on raitioliikenteen osuus mk, linja-autoliikenteen mk ja johdinautoliikenteen mk ja eri liikennemuotojen kokonaismenot ovat: raitioliikenne mk, linja-autoliikenne mk ja johdinautoliikenne uik. Menoerät laskettuna 100 paikkakilometriä sekä (todellista) vaunukilometriä olivat seuraavat: x ) Vaunukilometrimäärä kerrottuna kunkin vaunun paikkaluvulla.
Liikennelaitos
33 Liikennelaitos Liikennelaitoksen lautakunta Liikennelaitoksen lautakuntaan kuuluivat puheenjohtajana kaup.johtaja Erik v. Frenckell ja varapuheenjohtajana professori Erkki Leikola sekä jäseninä toimitsija
34 Liikennelaitos 1}
34 Liikennelaitos 1} Toimintavuoden aikana on päähuomio kiinnitetty esikaupunkiliikenteeseen, joka vilkkaan rakennustoiminnan johdosta on voimakkaasti kasvanut. Tässä mielessä ja kun kaupunginvaltuusto
35. Liikennelaitos^ Liikennelaitoksen lautakunta
35. Liikennelaitos^ Kertomusvuonna keskittyi laitoksen toiminta yhä edelleen liikenteen järjestämiseen keski- ja esikaupungeissa siten, että se mahdollisimman tasapuolisesti palvelisi kaikkia kaupungin
34. Liikennelaitos X)
34. Liikennelaitos X) Liikennelaitoksen lautakunta Liikennelaitoksen lautakuntaan kuuluivat puheenjohtajana kaup.joht. Erik v. Frenckell ja varapuheenjohtajana kenr. Paavo Talvela sekä jäseninä varat.
34. Liikennelaitos 1}
34. Liikennelaitos 1} s Kertomusvuonna keskittyi laitoksen toiminta edelleen liikenteen parantamiseen siinä laajuudessa kuin köytettävissä oleva kalusto sen salli. Tällöin koetettiin lähinnä tyydyttää
34 Liikennelaitos 1}
34 Liikennelaitos 1} Laitoksen toiminta keskittyi kertomusvuonna pääasiallisesti liikenteen parantamiseen niin keski- kuin esikaupunkilinjoilla. Tässä mielessä lisättiin liikennettä helmikuussa noin 15
34. Liikennelaitos 1}
34. Liikennelaitos 1} s Kertomusvuonna keskittyi laitoksen toiminta edelleen liikenteen parantamiseen siinä laajuudessa kuin köytettävissä oleva kalusto sen salli. Tällöin koetettiin lähinnä tyydyttää
31. Liikennelaitos^ Liikennelaitoksen lautakunta
^ Liikennelaitoksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Londen, Carl-Gustaf Hara, Erkki Gestrin, Kristian Ilveskorpi, Martti Niemi, Kauko Nieminen, Martti Vakkuri, Juho Valpas, Olavi Virtanen,
34. Liikennelaitos. Liikennelaitoksen lautakunta
34. Liikennelaitos Liikennelaitoksen toimintakertomus 1 ) vuodelta 1948 nli seuraavan sisältöinnn: Liikennelaitoksen toiminnassa oli v. 1948 huomattavissa vakiintumista, sillä inflaation voima oli heikkenemässä
33 Liikennelaitos. Liikennelaitoksen lautakunta
33 Liikennelaitos Liikennelaitoksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Lautakunnan puheenjohtajana v. 1959 oli kaup. joht. Erik v. Frenckell, varapuheenjohtajana varat. Erkki Hara sekä jäseninä
32. Liikennelaitos. Liikennelaitoksen lautakunta
32. Liikennelaitos Helsingin kaupungin liikennelaitoksen toimintakertomus 1 ) v:lta 1947 oli seuraavan sisältöinen: Kuluneen toimintakauden merkillepantavin seikka on laitoksen tuottama huomattava tappio.
Liikennelaitoksen. Liikennelaitoksen toimintakertomus 1 ) v:lta 1949 oli seuraavan sisältöinen:
35 Liikennelaitos Liikennelaitoksen toimintakertomus 1 ) v:lta 1949 oli seuraavan sisältöinen: Liikennelaitoksen toiminta v:n 1949 alkupuoliskolla osoitti vakiintumista niin menoihin kuin tuloihinkin nähden
32 Liikennelaitos^ Liikennelaitoksen lautakunta
32 Liikennelaitos^ Liikennelaitoksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano f kokoukset ym. v. Frenckell, Erik kaup. joht. Hara, Erkki varat. Londen, Carl-Gustaf dipl. ins. Niemi, Kauko toim. joht. Nieminen,
28«Liikennelaitos. Liikennelaitoksen toimintakertomus viita 1945 oli seuraavan sisältöinen:
28«Liikennelaitos Liikennelaitoksen toimintakertomus viita 1945 oli seuraavan sisältöinen: Joulukuun 28 p:lle 1944 päivätyllä kauppakirjalla osti Helsingin kaupunki Helsingin Raitiotie ja Omnibus Osakeyhtiön
30 Liikennelaitos. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen toimintakertomus v:lta 1946 oli seuraan van sisältöinen: Liikennelaitoksen lautakunta
30 Liikennelaitos Helsingin kaupungin liikennelaitoksen toimintakertomus v:lta 1946 oli seuraan van sisältöinen: Liikennelaitoksen lautakunta Liikennelaitoksen lautakuntaan kuuluivat v. 1946 puheenjohtajana
34. Liikennelaitos^ puheenjohtaja varapuheen j ohtaj a jäsen. (kaupunginhallituksen edustaja) sihteeri ( , 53 ).
34. Liikennelaitos^ Vuoden 1958 toiminnalle oli ominaista laitoksen uudelleenorganisointityön aloittaminen, monet erilaiset toimenpiteet taloudellisemman toiminnan aikaansaamiseksi sekä Ruskeasuon hallialueen
Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2000 2012
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 22 213 Osakeasuntojen keskihinnat 212 Paloheinä Tapanila Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2 212 Lassila Länsi-Pakila Pihlajamäki Kontula
LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe
1 Soveltuvuuskokeilla valitut vuosiluokkien 1-6 oppilasmäärät 20.9.2013 1 7 Aurinkolahden peruskoulu 451 0 0,0 1 6 Herttoniemen ala-asteen koulu 211 0 0,0 1 6 Herttoniemenrannan ala-asteen koulu 492 0
Suomen Paikallisliikenneliiton 41. vuosikokousseminaari
Suomen Paikallisliikenneliiton 41. vuosikokousseminaari 17.3.2011 RAITIOVAUNULIIKENTEEN RENESSANSSI Renessanssi Mitä renessanssi voisi tarkoitta: Renessanssi voisi tarkoittaa uudelleensyntymistä Joskus
31. Liikennelaitos ALKUSANAT JA KATSAUS VUODEN PÄÄTAPAHTUMIIN
ALKUSANAT JA KATSAUS VUODEN PÄÄTAPAHTUMIIN Henkilöautojen lisääntyminen Helsingissä jatkui edelleen kertomusvuodenkin aikana. Tämä vaikutti haitallisesti liikennelaitoksen toimintaan. Matkustajamäärät
32. Liikennelaitos 1 )
1 ) Liikennelaitoksen lautakunta seuraava: Londen, Carl-Gustaf Kalliala, Henrik Gestrin, Kristian Ilveskorpi, Martti Korvenheimo, Jorma Nieminen, Martti Vakkuri, Juho Valpas, Olavi Virtanen, Kalle Krogius,
ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT
n Aleksis Kiven peruskoulu 4 413 3 3 Alppilan yläasteen koulu 3 230 1 1 Arabian peruskoulu 4 615 2 2 Aurinkolahden peruskoulu 1 753 2 4 6 Brahenpuiston koulu 89 11 11 Eläintarhan ala-asteen koulu 4 209
Ulkoilmatapahtumien maksut
Ulkoilmatapahtumien maksut maksut alk. 1.4.2015 6 (14) Yleisölle maksuton on avoin, joka rajoittaa alueen yleistä käyttöä. Yleisölle maksullinen on, jossa alue on rajattu pois yleisestä käytöstä ja johon
35 Liikennelaitos. Liikennelaitoksen toimintakertomus v:lta 1950 oli seuraavan sisältöinen:
i 35 Liikennelaitos Liikennelaitoksen toimintakertomus v:lta 1950 oli seuraavan sisältöinen: Vuosi 1950 oli laitoksen toiminnassa merkkivuosi. Joulukuun 11 p:nä oli kulunut 60 vuotta raitioliikenteen alkamisesta
tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto
106 1. Kaupungi nvaltuusto 106 tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto päätti 2 ) merkitä v:n 1947 talousarvioon tarkoitusta varten 746 000 mk:n suuruisen
Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi
3.10.17 3.10.17 Facta.9.17, lv 17-18 16,3 u %.9.16 eet Alueella asuvat koulutulokkaat eli kouluun 83,7 % v. 11 Aurinkolahden peruskoulu Itäkeskuksen peruskoulu Keinutien ala-asteen koulu Kontulan ala-asteen
34. Liikennelaitos 1 )
1 ) Liikennelaitoksen lautakunta Lautakunnan seuraava: kokoonpano, kokoukset ym. Lautakunnan kokoonpano v. 1963 oli Londen, Carl-Gustaf dipl.ins. puheenjohtaja Kalliala, Henrik dipl.ins. varapuheenjohtaja
36 Liikennelaitos 1 )
36 Liikennelaitos 1 ) Henkilöautojen voimakas lisääntyminen jatkui Helsingissä kertomusvuoden aikana ja vaikutti osaltaan liikennelaitoksen toimintaan. Matkustajamäärät vähenivät varsinkin esikaupunkilinjoilla.
LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET
LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET 1.1.2016 KORVAUKSEN MAKSAMINEN JA TAULUKON KÄYTTÖ KORVATTAVA VAHINKO Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuneen liikennevahingon
Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma
Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Liite 1 - Linjakortit LUONNOS 4.2.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällys KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO... 3 Linja 57... 4 Linja 68... 5 Linja 69... 6 Linja 70...
11. Liikennettä koskevat asiat
94 1. Kaupunginvaltuusto hyvin. Erikoisesti suunnittelutyöt oli komitean mielestä suoritettu tehokkaasti. Rakennustyöt oli teetetty urakoitsijoilla kilpailun perusteella saatujen tarjousten pohjalla. Kaupunginhallitus
Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma
Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma 1 560 suunnittelualue 500, 510 2 Työn aikataulu Lähtötietojen keruu ja läpikäynti Linjastoluonnoksen laatiminen Linjastoluonnos kommentoitavana 9.12.
Helsingin Runkolinja kokeilu 29.08.1955-14.04.1958
Helsingin Runkolinja kokeilu - Runkolinjan Liityntälinjat RUSKEASUON SUUNNAN ESIKAUPUNKILIIKENNE alkaen LIITTYVÄT YHTEYDET LIIKENTEEN UUSI JÄRJESTELY RUNKORAITIOLINJAT N:o 10 EROTTAJA-RUSKEASUO Väliajat
Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä
Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta Kuntamarkkinat 13.9.2018 Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Miksi turvallisuustutkimus? Kaupunkitasoisia vertailuja tehdään Suomessa ja
Asuntojen keskihinnat Helsingin postinumeroalueilla vuosina 2000 2010
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 3 211 Asunnot yhteensä 21 Asuntojen keskihinnat Helsingin postinumeroalueilla vuosina 2 21 /neliö 1 95-2 699 2 7-3 699 3 7-4 699 4 7-6 vähän kauppoja/ tieto epävarma
Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.2006
Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.26 Helsinki Espoo Vantaa Muu Hgin seutu Hgin seutu Helsinki Espoo Vantaa Muu Hgin seutu Hgin seutu % % Omistus Arava Korkotuki Muu vuokra Asumisoikeus
Kaupunginosien kehittäjäverkon kokous Kaupunginosien aika kaupunginosien tulevaisuuden pohdintaa
Kaupunginosien kehittäjäverkon kokous 18.1.2017 Kaupunginosien aika kaupunginosien tulevaisuuden pohdintaa HS 8.10.2016 sivu A6 Yleiskaava 2016 kaavaehdotuksen kartta PATOLA Kustaankartano OULUNKYLÄ Tutustu
Helsingin kaupungin raideliikenteen esteettömyyden parantaminen
Helsingin kaupungin raideliikenteen esteettömyyden parantaminen Maija Sarpo Laatu- ja ympäristöpäällikkö HKL HKL lyhyesti Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos Perustettu 1945 Liikevaihto vuonna 2018
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin
Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma
Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Linjakortit LUONNOS 21.12.2014 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO KOILLIS-HELSINGIN YÖLINJASTO KALASATAMAN LINJASTO KORSON JA KOIVUKYLÄN SUUNNAN YÖLINJAT HSL Helsingin seudun
Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn)
Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) A1: Itäinen ja kaakkoinen alue Nykyinen kielitarjonat Ehdotus kieliohjelmaksi 1.8.16/
POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ
POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa
Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.
1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen
Liikenneväylät kuluttavat
Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen
T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N
VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 22 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-325-0 Painettuna ISSN 1455-7231
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 132 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi kohdat 1. - 12. Esittelijä ympäristöjohtaja Pekka Kansanen Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän
VUOSITILASTO 2016 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ
VUOSITILASTO 2016 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Vuositilastossa käytettäviä käsitteitä... 2 3. Vuoden 2016 jäsentietojen yhteenveto... 3 4. Kartta kirkkoon kuuluminen
Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Helsingissä 2018
Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Helsingissä 2018 Oskari Harjunen Tilastoja 2019:12 Tiedustelut Oskari Harjunen, p. 09 310 36398 etunimi.sukunimi(at)hel.fi Julkaisija Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia,
1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely
(Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.
1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;
Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2010 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2010/2011
7 2011 Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2010 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2010/2011 Väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingissä vuonna 2010 Vuodenvaihteessa 2010/2011 Helsingissä asui
Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on
1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen
Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2011 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2011/2012
7 2012 Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2011 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2011/2012 Väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingissä vuonna 2011 Vuodenvaihteessa 2011/2012 Helsingissä asui
Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Mika Lappalainen Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-389-7 Painettuna
starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut
peruslinja TAD ja lukuvuonna 2012-2013 30.5.2012 - ETELÄINEN Elias-koulu s 0 Helsingin normaalilyseo v 0 Kaisaniemen aa k 0 Kruunuhaan yläaste k 0 Lauttasaaren aa s 0 Lauttasaaren yk s 0 Ressun pk k 0
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
39. Ulosottovirasto. kokonaan ulosottoviraston käyttöön ei tässä vaiheessa johtanut toimenpiteisiin.
Henkilökunta Ulosottoviraston päällikkönä toimi v. 1973 johtava kaupunginvouti Erkki Hara ja virastossa oli edelleen 14 vakinaista ulosottomiehen virkaa. Henkilökunnan kokonaismäärä oli vuoden päättyessä
PÄÄLUOKKA IV EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN
PÄÄLUOKKA IV EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN TULOT OMAT TULOT Osasto Nimike 4 TOIMIELINTEN JA UNIONIN MUIDEN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT 44 856 000 47 303 000 41 189 404,70 5 TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2017 1 (5) 762 Valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponsi yöraitioliikenteestä Laajasaloon Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 1.3.2017 hyväksymän
SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan
SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ
SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ 5.9.2017 2 SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Y-tunnus: 0167870-2),
OMAKOTI- JA PARITALON LASIKUISTIN RA- KENTAMINEN JA TERASSIN LASITTAMINEN
RAKENNUSVALVONTAVIRASTO OMAKOTI- JA PARITALON LASIKUISTIN RA- KENTAMINEN JA TERASSIN LASITTAMINEN TULKINTAOHJE Lokakuu 2004 Voimassa toistaiseksi rakennusvalvontaviraston johtoryhmän päätöksellä SISÄLTÖ
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 18.12.2008 palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi seuraavasti: Tiedelinjan liikennöintiä
VUOSITILASTO 2013. Helsingin. seurakuntayhtymä
VUOSITILASTO 2013 Helsingin seurakuntayhtymä Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Vuoden 2013 väestömuutosten yhteenveto... 3 3. Läsnä oleva väestö (väkiluku) 31.12.2013... 4 4. Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen
JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS
JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
Kaupungin kirjanpidollisten rahastojen säännöt sekä lahjoitusrahastojen sääntöjen 5, lukien
Kaupungin kirjanpidollisten rahastojen säännöt sekä lahjoitusrahastojen sääntöjen, 1.6.2017 lukien HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNTOTUOTANTORAHASTON SÄÄNNÖT Helsingin kaupungin asuntotuotantorahaston tarkoituksena
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto
58 I. Kaupunginvaltuusto 97*
58 I. Kaupunginvaltuusto 97* min myöskin yleisten töiden lautakunnan laadituttamat mainitun rakennuksen pääpiirustukset ynnä 7,518,600 mk:aan päättyvän lopullisen kustannusarvion. Salmisaaren louhimis-
ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti
ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti Hämeentie 010 76 69000 0222012mp@sok.fi Asematunneli 010 76 69010 0222018mp@sok.fi Laajasalo 010 76 69030 0222020mp@sok.fi Forum 010 76 69910 0222023mp@sok.fi
Helsingin keskustan läpiajoliikenteen tutkimus
Muistio 1 (6) Helsingin keskustan läpiajoliikenteen tutkimus 1. Taustaa Helsingin keskustan läpi kulkevan autoliikenteen määrä on tärkeä tieto kun suunnitellaan keskustan liikennejärjestelmän kehittämistä.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 141/ (9) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Elinkeinotoimisto Elinkeinotoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 141/2014 1 (9) 272 Tonttien ja alueiden vuokraaminen Helen Sähköverkko Oy:lle sähkön siirtoa ja jakelua varten HEL 2014-015245 T 10 01 01 02 Päätös A B C D Helsingin kaupungin
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 43 Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003 Helsingin kaupungin kuvapankki/matti Tirri Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-616-0 LISÄTIETOJA
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2010 35 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2009 Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste peruspiireittäin Helsingissä 2009. Nuorten
V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00
Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena
HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN VUODEN 2012 LOPUSSA. Työttömyysaste (%) Helsingissä peruspiireittäin Suutarila Puistola.
TILASTOJA 30 2013 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN VUODEN 2012 LOPUSSA Työttömyysaste (%) Helsingissä peruspiireittäin 31.12.2012 Suutarila Puistola Tuomarinky lä Jakomäki
Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 20 2008 Tapaninvainio Suurmetsä 2007 1700-2599 2600-3199 3200-3999 4000-4999 As.kauppoja alle 5 Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2007 Malmi Länsi- Pakila Kontula
Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä
Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (7) 112 Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti, kumoten 29.2.2012 54 tekemänsä päätöksen,
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) 7 1. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013197 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten
KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 17.12.2012 hyväksymä Voimassa 1.1.2013 lukien Soveltamisala 1 Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota
1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä
Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.
Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen
Asuntojen hinnat Helsingissä. vuonna 2003. Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja. Vanhojen asuntojen keskineliöhinta 2 425 /m 2
555555555 Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 15 2004 Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2003 Vanhojen asuntojen keskineliöhinta 2 425 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 2 468 ja rivitaloasunnoissa
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin
Presidentinvaalit Helsingissä, 2. kierros
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 5 MARKKU LANKINEN Presidentinvaalit Helsingissä, 2. kierros Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-632-2 LISÄTIETOJA markku.lankinen@hel.fi
Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö
1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2014 1 (5) 8 Alueiden vuokraaminen eduskunnalle HEL 2014-006785 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 63/673 496, Arkadiankatu, Eduskuntakatu, Pohjoinen Rautatiekatu ja Pikkuparlamentin