Siun Talous Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siun Talous Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS"

Transkriptio

1 Siltakatu 18 Joensuu Liite 1 Siun Talous Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Sisältö sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 7 Tase 8 Liitetiedot 10 Allekirjoitukset 13 Tilinpäätösmerkintä 13 Kirjanpitoaineisto 14

2 2 Siun Talous Oy Toimintakertomus vuodelta 2017 Tilikausi Yleistä Siun Talous Oy on Joensuun kaupungin ja Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Siun sote) perustama yhtiö, joka merkittiin kaupparekisteriin Yhtiön kotipaikka on Joensuu ja toimipisteet ovat myös Kiteellä ja Lieksassa. Yhtiön toimialana on tuottaa taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita. Toimintaansa varten yhtiö voi omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta, arvopapereita ja osakkeita ja käydä niillä kauppaa sekä vastaanottaa avustuksia ja lahjoituksia. Olennaiset tapahtumat tilikaudella Vuosi 2017 oli yhtiön ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhtiön toiminnan käynnistämiseen liittyvä työmäärä oli varsinkin alkuvuoden ajan erittäin suuri. Liikkeenluovutuksella Yhtiön palvelukseen siirtynyt henkilöstömäärä osoittautui heti vuoden alussa liian pieneksi ja henkilökuntaa jouduttiin palkkaamaan nopealla tahdilla lisää. Suurimmat haasteet koettiin palvelutuotannon organisoinnissa ja työmäärissä, sillä samaan aikaan muuttui sekä oman toiminnan palvelumalli että sosiaali- ja terveyspalvelujen maakunnallinen toimintaympäristö. Yhtiön oman toiminnan vakiinnuttamisen lisäksi yhtiön ulkoisen toimintaympäristön muutos oli nopeaa maakuntauudistuksesta johtuen. Kesällä 2016 valtio perusti tulevia maakuntia varten talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottavan Hetli Oy:n. Siun Talous Oy:n ja Hetli Oy:n väliset mahdolliset omistussuhteet ja maakunnan käyttövelvoitteet tahe palveluihin sekä kuntien osuus maakuntauudistuksessa vaikuttivat merkittävästi yhtiön tulevaisuuden suunnitteluun tuleville vuosille sekä hidastuttivat oman toiminnan kehittämistä. Pohjois-Karjalan maakunta- ja sote-uudistuksen väliaikainen valmistelutoimielin päätti lokakuussa, että Pohjois-Karjalan maakunnallinen talous- ja henkilöstöhallinnon yhtiö on Siun Talous Oy. Väliaikaisen maakuntahallinnon tahe-projektin käyttöönoton suunnittelu aloitettiin joulukuussa Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Hallituksen reformiministerityöryhmä linjasi , että maakunta- ja soteuudistusta koskevasta hallituksen esityksestä (HE15/2017) poistetaan Hetli Oy:tä koskeva sääntely. Esityksen toteutuminen merkitsee sitä, että maakunnan talous- ja henkilöstöhallinto on

3 3 ensisijassa tulevien maakuntien vastuulla, mikä merkitsee myös lisää valmisteluvastuuta Siun Talous Oy:n toiminnalle. Yhtiön liikevaihdon arvioidaan kasvavan suhteessa ensimmäisen tilikauden toteumaan. Yhtiön tavoitteena on saada omasta maakunnasta uusia kunta-asiakkuuksia sekä laajentua palvelujen tuotannossa yli maakuntarajojen. Sote-palvelujen valinnanvapaudella voi kuitenkin olla merkittäviäkin vaikutuksia yhtiön palvelujen laajuuteen sekä liikevaihtoon. Palvelujen automatisoinnilla ja toimintamallien kehityksellä parannetaan palvelujen kustannustehokkuutta ja laatutasoa. Kaikella kehityksellä pyritään asiakkaiden palvelutarpeen parantamiseen yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Selvitys tutkimus- ja kehittämistoiminnan laajuudesta Yhtiöllä ei ole ollut tutkimustoimintaa. Yhtiön strategiaan ja johtamiseen liittyvä projekti aloitettiin konsultin johdolla vuoden loppupuolella ja projekti jatkuu vuoden 2018 puolelle. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Maakunta- ja sote-uudistuksen lakiesitykset käsitellään keväällä Uudistuksen myötä tulevat mahdolliset uudistukset, mm. valinnanvapaus, voivat tuoda merkittäviäkin toimintojen supistamistarpeita tukipalveluissa, mikäli sote-palveluissa päädytään yhtiöittämisratkaisuihin. Muutoksen seuraaminen ja siihen osallistuminen edellyttää hallitukselta ja johdolta aktiivista otetta sekä yhtiön oman strategian arviointia. Arvio ja tunnusluvut taloudellisesta asemasta ja tuloksesta sekä muusta liiketoiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Yhtiön tulos tilikaudelta on ,27. Yhtiön tulos on arvioitua positiivisempi. Tulosta parantaa syksyllä lomien pitämisellä toteutettu säästöohjelma sekä yhtiön käyttämän työehtosopimuksen lomapalkkavelan kirjausmenetelmä, joka poikkeaa liikkeenluovutuksessa tulleen henkilöstön lomapalkkojen kirjauksesta ja siitä saadusta korvauksesta. Myös yhtiön perustamisen kulut, jotka on jaksotettu, olivat arvioitua pienemmät. Myös ict-kulut olivat kuluneena tilikautena arvioitua alemmat. Yhtiön toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen yhtiön osakkeenomistajille eikä yhtiö jaa osinkoa. Tavoitteena lähinnä on kattaa palvelujen tuottamisesta ja kehittämisestä aiheutuvat kulut.

4 4 Yhtiön taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat seuraavat tunnusluvut: Tunnusluku Liikevaihto Liikevoitto Liikevoitto % liikevaihdosta 2,72 % Oman pääoman tuotto- % 22,30 % Omavaraisuusaste % 39,12 % Henkilöstö Yhtiön palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 86,6 työntekijää, joista 24 % määräaikaisessa työsuhteessa. Tilikauden palkat ja palkkiot olivat euroa. Ympäristöasiat Yhtiö pyrkii toimimaan ympäristönäkökulmat huomioiden ja keskeisenä tavoitteena on paperin vähentäminen ja sähköisten toimintamallien lisääminen. Hallituksen esitys yhtiön tulosta koskeviksi toimenpiteiksi Siun Talous Oy:n yhtiöjärjestyksen 4 :n mukaan yhtiö ei jaa osinkoa. Hallitus esittää. että tilikauden voitto ,27 euroa siirretään voitto- ja tappiotilille. Yhtiön osakkeet Yhtiöllä on yhteensä osaketta ja osakepääoma euroa. Osakassopimuksen mukaan muiden kuntien tai kuntien omistamien yhteisöjen halutessa käyttää yhtiön tarjoamia ja halutessa tulla osakkaiksi kaikkien osakkaiden hyväksyessä osakaspohjan laajentamisen, osakkaat sopivat erikseen keskenään, kuinka paljon ja missä suhteessa ne luovuttavat omistamiaan yhtiön osakkeita yhtiön osakkaaksi haluavalle. Lähtökohtana on, että osakkaiden omistusosuudet yhtiössä vastaisivat pääpiirteissään osakkaiden henkilöstömäärän mukaista (ja siten palvelujen käytön mukaista suhdetta). Osakaspohjaa em. tavalla laajennettaessa osakkaat ja yhtiö sitoutuvat olemaan käyttämättä yhtiöjärjestyksen mukaista lunastusoikeutta. Yhtiön osakeomistus jakautuu seuraavasti: Osakkaan nimi osakkeiden osuus lkm Joensuun kaupunki ,78 % Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen ky (Siun ,2 % sote) Kiteen kaupunki 150 3,0 % Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus 1 0,02 % Yhteensä %

5 5 Varsinainen yhtiökokous pidettiin ja ylimääräinen yhtiökokous Lähipiirilainat ja vastuut Yhtiöllä on käytettävissään Siun soten konsernin konsernilimiitti miljoonaan euroon saakka. Yhtiöllä ei ollut lähipiirilainoja, vastuita tai vastuusitoumuksia lähipiiriin kuuluville. Yhtiön palvelujen myynnit ovat pääasiallisesti lähipiirimyyntimyyntiä Siun sote konsernille ja Joensuun kaupunkikonsernille. Yhtiön lähipiiriostot ovat ict-ohjelmien ja palvelujen ostoa Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy:ltä. Jäsenyydet Siun Talous Oy on enä Avaintyönantajat ry:ssa (AVAINTA) ja Pohjois-Karjalan Kauppakamarissa. Yhtiön johto, organisaatio ja tilintarkastajat Toimitusjohtaja Yhtiön toimitusjohtajana on tilikautena 2017 toiminut Anne Kosonen. Toimitusjohtajan varahenkilönä on toiminut Ilpo Huurinainen. Hallitus Yhtiön hallituksessa ovat toimineet seuraavat henkilöt: Hälli Sinikka Karttunen Eeva Bogdanoff Eero Hirvonen Kirsi Keskisalo Pentti Kuusela Mika Mannelin Maarita puheenjohtaja, varapj Yhtiön hallituksessa ovat alkaen toimineet seuraavat henkilöt: Keskisalo Pentti Kolehmainen Tuomo Jääskeläinen Sampsa Kärkkäinen Tarja Mannelin Maarita Pöppönen Jukka Seppäläinen Satu puheenjohtaja, varapj

6 6 Siun soten edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus yhtiön hallituksen kokouksissa. Hallitus kokoontui vuoden 2017 aikana yhdeksän kertaa ja käsitteli 80 asiaa. Strategiaseminaari pidettiin Uudelle yhtiön hallitukselle järjestettiin Konsernin yhteinen koulutuspäivä Tilintarkastajat Yhtiön tilintarkastajana on toiminut KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, päävastuullisena tilintarkastajana JHT, KHT, HT Kati Nikunen.

7 7 Tuloslaskelma LIIKEVAIHTO ,37 0,00 Liiketoiminnan muut tuotot ,68 0,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana ,66 0,00 Ulkopuoliset palvelut , ,47 0,00 0,00 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,50 Henkilösivukulut Eläkekulut ,76-23,85 Muut henkilösivukulut , ,04-2, ,31 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,49 0,00 Liiketoiminnan muut kulut , ,41 LIIKEVOITTO/-TAPPIO , ,72 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot ja muut rahoitustuotot 0,00 Korkotuotot muilta 25,47 0,00 Korkokulut ja muut rahoituskulut 0,00 Muilta -82,12-56,65 0,00 0,00 VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA , ,72 JA VEROJA Tuloverot ,33 0,00 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,72

8 8 Tase Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot , , ,86 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,86 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset ,13 0,00 Saamiset saman konsernin yrityksiltä ,11 0,00 Muut saamiset , ,28 Siirtosaamiset 1 398, ,08 0, ,28 Laskennalliset verosaamiset Rahat ja pankkisaamiset 0, ,66 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,94 Vastaavaa yhteensä , ,80

9 9 Tase Vastattavaa OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Edellisten tilikausien voitto/tappio ,72 0,00 Tilikauden voitto/tappio , ,72 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,28 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat , ,92 Velat saman konsernin yrityksille ,45 0,00 Muut velat , ,55 Siirtovelat , ,70 83, ,52 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,52 Vastattavaa yhteensä , ,80

10 10 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Tilinpäätös on laadittu valtioneuvoston asetuksen pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksistä esitettävistä tiedoista säädettyjen 2 ja 3 lukujen pienyrityssäännöstöä noudattaen. Yhtiön arvostusperiaatteet ja -menetelmät sekä jaksotusperiaatteet ja -menetelmät ovat PMA 3:1 2 ja 3 mukaiset, jonka vuoksi näistä ei esitetä erillisiä liitetietoja. Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus Tilinpäätös on laadittu kalenterivuodelta Vertailutietona esitetty tilinpäätös on puolestaan laadittu Tämän johdosta peräkkäiset tilikaudet eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Vakuudet ja vastuusitoumukset Muut vastuusitoumukset Toimitilavuokrat, toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ,85 0,00 Leasingsopimuksista maksettavat määrät Seuraavalla tilikaudella maksettavat ,77 0,00 Myöhemmin maksettavat ,98 0, ,75 0,00 Tiedot emoyrityksestä Yhtiön emoyritys on Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Joensuu. Konsernitilinpäätös asiakirjat ovat nähtävillä Tikkämäentie 16, Joensuu Konsernisaamiset Konsernimyyntisaamiset ,58 0,00 Konsernilainasaamiset ,53 0, ,11 0,00 Konsernivelat Lyhytaikaiset ostovelat 8 636,10 0,00

11 11 Liiketoimet intressitahojen kanssa Myynnit P-K:n sosiaali- ja terveyspalvlujen ky -konsernille ,67 0,00 Myynnit Joensuun kaupunki -konsernille ,09 0, ,76 0,00 Ostot Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy:ltä ,95 0,00 Henkilöstö HTV1, palveluksessa olopäivien lukumäärä keskimäärin 86,68 0,00 Oman pääoman muutokset Oma pääoma Sidottu oma pääoma Osakepääoma ,00 0,00 Osakemerkintä 0, ,00 Osakepääoma , ,00 Sidottu oma pääoma yhteensä , ,00 Vapaa oma pääoma Voitto edellisiltä tilikausilta ,72 0,00 Voitto edellisiltä tilikausilta ,72 0,00 Tilikauden voitto , ,72 Vapaa oma pääoma yhteensä , ,72 Oma pääoma yhteensä , ,28

12 12 Hallituksen ehdotus jakokelpoisen vapaan oman pääoman käytöstä Osakepääoma ,00 Edellisten tilikausien voitto ,72 Tilikauden voitto ,27 Oma pääoma yhteensä ,55 Hallitus esittää, että tilikauden voitto siirretään voitto/tappio tilille.

13 13 Tilinpäätöksen allekirjoitukset Joensuu, Pentti Keskisalo Tuomo Kolehmainen Sampsa Jääskeläinen puheenjohtaja varapj, Tarja Kärkkäinen Maarita Mannelin Jukka Pöppönen Satu Seppäläinen Anne Kosonen toimitusjohtaja Tilinpäätösmerkintä Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Joensuu, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy Tilintarkastusyhteisö Kati Nikunen JHT/KHT/HT

14 14 KIRJANPITOAINEISTO JA SEN SÄILYTYS Käytetyt tilikirjat Kirjanpitokirjat: Ostoreskontra sähköisessä muodossa Vuokrareskontra sähköisessä muodossa Palkkakortisto ATK-tulosteena ja palkkalaskenta sähköisessä muodossa Päivä- ja pääkirja sähköisessä muodossa Tasekirja sidottuna paperidokumenttina Tase-erittelyt sidottuna paperidokumenttina Osake- ja osakasluettelot sidottuina paperidokumentteina Tositelajit Raindance: Populus: Avaava tase sähk.muodossa Pankki sähk.muodossa Ostolaskut sähk.muodossa Ostomaksut sähk.muodossa Myyntilaskut, lask.laji 24 sähk.muodossa Myyntilaskut, lask.laji 25 sähk.muodossa Manuaalisuoritukset sähk.muodossa Viitesuoritukset sähk.muodossa Hyvityslaskujen kuittaus sähk.muodossa Muistiotositteet sähk.muodossa Muistiotositteet, Rondo sähk.muodossa Käyttöomaisuus sähk.muodossa Budjetti sähk.muodossa Palkat sähk.muodossa Kirjanpitoaineiston säilytyksestä vastaa Siun Talous Oy Kirjanpitokirjojen ja tositteiden säilytys Tilinpäätös on säilytettävä vähintään kymmenen vuotta tilikauden päättymisestä ja tilikauden tositeaineisto vähintään kuusi vuotta sen vuoden lopusta, jonka aikana tilikausi on päättynyt.

Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelu oy

Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelu oy Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelu oy Muuntamontie 6 Joensuu Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelu oy TILINPÄÄTÖS 6.8.2016 31.12.2016 Sisältö sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Liitetiedot

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

Saunatar Finland Oy Ltd

Saunatar Finland Oy Ltd Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.4.2016-31.3.2017 Säilytettävä vähintään 31.3.2027 asti. Osoite: Kohmankaari 3 33310 TAMPERE Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2393377-8 TASEKIRJA 31.3.2017

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Hyvigolf Oy, Tilinpäätös Hyvigolf Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta

Hyvigolf Oy, Tilinpäätös Hyvigolf Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta Hyvigolf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-001 1 HYVIGOLF OY Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka Hyvinkää Y-tunnus 0677032-1 Sisällys Sivu

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eteläranta

Hämeenlinnan Eteläranta - Hämeenlinnan Eteläranta Oy, 2397335-8 TilinpaatOs 1.1.2014-31.12.2014 Hämeenlinnan Eteläranta Raatihuoneenkatu 9 13100 Hämeenlinna Kotipaikka: Hãmeenhinna Y-tunnus: 2397335-8 Qy TASEKI RJA 1.1.2014-31.12.2014

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

... tllrti1. VALITILINPAATOS. Liikennevirta. Y-tunnus: 2588986-2 04.12.2013-31.1.2014. tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti.

... tllrti1. VALITILINPAATOS. Liikennevirta. Y-tunnus: 2588986-2 04.12.2013-31.1.2014. tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti. ...... VALITILINPAATOS Liikennevirta Oy Y-tunnus: 04.12.2013-31.1.2014 Tama tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti tllrti1. Valitilinpaatos tilikaudelta 04.12.2013 - Sisallysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA... 6 TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA... 6 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS... 7

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY TASEKIRJA 31.12.2015 OIKIAN SOLUTIONS OY OIKIAN SOLUTIONS OY 2435594-9 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 26.2.2018 1 (8) Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2017-31.12.2017 FINGRID DATAHUB OY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS FINGRID Datahub 8.2.2017 Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 16.02.2016-31.12.2016 FINGRID DATAHUB OY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Hallituksen

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Tilinpäätös

Joensuun Ravirata Oy. Tilinpäätös t:,?i J.. i*i Joensuun Ravirata Oy Tilinpäätös 31.12.2016 Y-tu nn us 0365190-9 Ravi rata Joensuu Tasekirja 31.12.2016 Tasekirja ja-eritteyt 31.12.2026 Tositeaineisto 31.12.2022 Knjanpitolurjat 31.12.2026

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 1.12.2017-30.11.2018 Ruukinrannantie 4 07750 ISNÄS Kotipaikka: Loviisa Y-tunnus: 0744528-0 ja toimintakertomus tilikaudelta 1.12.2017-30.11.2018 Sisällys TOIMINTAKERTOMUS...1 TULOSLASKELMA...5

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2054342-4 TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Kuhilas Oy Tulliportinkatu 37 C, PL 3010 70701 KUOPIO 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Sivu Kansi 1 Sisällysluettelo 2 Tase 3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit...

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit... Tilinpäätös 2009 Sisältö Tuloslaskelma... 1 Tase... 2 Tilinpäätöksen liitetiedot... 3 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7 Kirjanpitokirjat ja tositelajit... 8 Tilintarkastuskertomus... 9 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

FINGRID Y-tunnus Finextra

FINGRID Y-tunnus Finextra 10.2.2017 1 (12) FINGRID Y-tunnus 1506926-2 Finextra FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2016-31.12.2016 FINEXTRA OY 2(12) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

LIIKEVAIHTO 261 225,88 254 106,39

LIIKEVAIHTO 261 225,88 254 106,39 1 TULOSLASKELMA 1.1.2014-31.12.2014 1.1.2013-31.12.2013 LIIKEVAIHTO 261 225,88 254 106,39 Liiketoiminnan muut tuotot 10 407,35 13 728,31 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

RANTAKAIRAN SÄHKÖ OY TILINPÄÄTÖS

RANTAKAIRAN SÄHKÖ OY TILINPÄÄTÖS RANTAKAIRAN SÄHKÖ OY TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 RANTAKAIRAN SÄHKÖ OY Lanssitie 1 95100 Simo Kotipaikka Simo Y-tunnus 0192996-2 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 sivu no Tuloslaskelma 1. 1-1 Tase

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot