Puoluelaki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puoluelaki"

Transkriptio

1 Puoluelaki /10 L / HE:69/1986; L / HE:158/1989; L /653 - HE:57/1992 [ a ] 1 Puolueella tarkoitetaan tässä laissa oikeusministeriössä pidettävään puoluerekisteriin merkittyä rekisteröityä yhdistystä. 2 Puolueena rekisteröidään kirjallisesta hakemuksesta yhdistys, 1) jonka varsinaisena tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen, 2) jolla on vähintään 5000 kansanedustajaan vaaleissa vaalioikeutettua kannattajaa, 3) jonka säännöt turvaavat kansanvaltaisten periaatteiden noudattamisen yhdistyksen päätöksenteossa ja toiminnassa ja 4) jolla on säännöistä ilmenevän tarkoituksen toteuttamiseksi laadittu, yhdistyksen valtiollisessa toiminnassa noudatettavat periaatteet ja tavoitteet ilmaiseva yleisohjelma. Toisen yhdistyksen jäsen-, paikallis-, rinnakkais tai apuyhdistystä ei voida rekisteröidä puolueena. Puolueen rekisteröiminen toimitetaan maksutta. 3 Rekisteröimishakemukseen on liitettävä: 1) ote yhdistysrekisteristä; 2) virallisesti oikeaksi todistettu jäljennös voimassa olevista säännöistä; 3) yleisohjelrna; ja 4) oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukaisia kortteja käyttäen laadittu luettelo puolueen kannattajista. Luettelokortissa tulee olla: 1) kannattajan henkilötiedot; 2) hänen vakuutuksensa, että hän on vaalioikeutettu kansanedustajain vaaleissa 3) päiväys, joka ei saa olla yhtä vuotta vanhempi, sekä 4) kannattajan omakätinen allekirjoitus. 4 Rekisteröidyn puolueen nimeen lisätään "r.p." lyhennyksenä sanoista "rekisteröity puolue", "registrerat parti". Puolueen nimen yhteydessä ei käytetä yhdistyksen rekisteröimistä osoittavia merkintöjä.

2 5 Puolueen on ilmoitettava sääntöjensä ja yleisohjelmansa muuttamisesta oikeusministeriölle. Sääntöjen muutos on voimassa vasta kun se on merkitty puoluerekisteriin. Puolueen sääntöihin tehty muutos on merkittävä puoluerekisteriin, mikäli säännöt muutoksen jälkeenkin vastaavat tässä laissa säädettyjä edellytyksiä. 6 Puolue, jonka ehdokkaista ketään ei ole valittu edustajaksi viimeksi toimitetuissa eikä niitä edeltäneissä kansanedustajain vaaleissa, poistetaan rekisteristä. Laki on sama, jos puolue on lakannut olemasta rekisteröitynä yhdistyksenä. Puolue voidaan poistaa rekisteristä myös oman hakemuksensa perusteella. 7 Oikeusministeriön päätöstä puoluerekisteriin merkitsemistä ja siitä poistamista koskevassa asiassa on valituksesta huolimatta noudatettava, kunnes valitus on ratkaistu. 8 ( /1048) Puolueen kirjanpitovelvollisuudesta on voimassa, mitä kirjanpitolaissa (655/ 73) on säädetty yhdistyksen velvollisuudesta pitää toiminnastaan kirjaa. Ainakin yhden puolueen tilintarkastajista sekä hänen varamiehensä tulee olla Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Yhteisön on ilmoitettava asianomaiselle puolueelle, kenellä on päävastuu tilintarkastuksen toimittamisesta. Tämän henkilön tulee olla Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja. Puolueen on toimitettava oikeiksi todistetut jäljennökset puolueen ja sen piirijärjestöinä toimivien yhdistysten tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen sekä tilintarkastuskertomuksesta kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun puolueen tilinpäätös on vahvistettu, oikeusministeriölle tiedoksi. Jos puolueelle 9 :n mukaan myönnetystä avustuksesta osa on valtion tuloja menoarviossa osoitettu muun yhdistyksen käytettäväksi, puolueen on toimitettava samassa yhteydessä oikeusministeriölle tiedoksi oikeiksi todistetut jäljennökset myös tällaisen yhdistyksen tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen sekä tilintarkastuskertomuksesta. Edellä 2 momentissa tarkoitetuissa tuloslaskelmissa on esitettävä vaalitoiminnasta aiheutuneet tuotot ja kulut riittävästi eriteltyinä. Oikeusministeriö antaa asiaa koskevat tarkemmat määräykset. 9

3 Valtion tulo- ja menoarvion rajoissa voidaan eduskunnassa edustettuna olevalle puolueelle myöntää avustusta sen säännöissä ja yleisohjelmassa määritellyn julkisen toiminnan tukemiseen. Avustus on jaettava puolueiden viimeksi toimitetuissa kansanedustajain vaaleissa saamien edustajanpaikkojen lukumäärien osoittamassa suhteessa. Jos eduskuntavaalien välisenä aikana kunkin vuoden valtion tulo- ja menoarvion julkaisemiseen mennessä vähintään puolet jotakin puoluetta edustaneista ja puolueen valtionavustusosuutta laskettaessa mukaan luetuista kansanedustajista on ilmoittanut eduskunnan puhemiehelle luopuvansa edustamasta tätä puoluetta eduskunnassa, on avustuksen jakoperustetta tarkistettava siten, että tapahtuneet siirtymiset otetaan huomioon. ( /1) Avustukseen on oikeutettu 1 momentissa tarkoitettujen puolueiden lisäksi myös sellainen puolue, joka viimeksi toimitetuissa kansanedustajain vaaleissa yhteislistoilta tai valitsijayhdistysten listoilta valitut kansanedustajat ovat eduskunnan puhemiehelle ilmoittaneet haluavansa edustaa ja joka jatkaa asianomaiset yhteislistat antaneiden tai valitsijayhdistykset perustaneiden äänestäjäryhmien poliittista toimintaa. Edellytyksenä on kuitenkin, että puoluetta ei ole merkitty puoluerekisteriin ennen sitä kansanedustajain vaaleista annetussa laissa (391/69) säädettyä määräpäivää, jona oikeusministeriön on mainittuja vaaleja varten viimeistään ilmoitettava vaalipiirien keskuslautakunnille puoluerekisteriin merkityt puolueet. Avustus on jaettava 1 momentissa säädettyjä jakoperusteita soveltuvin osin 0noudattaen. ( /1007) Avustuksen käyttämisestä on puolueen tehtävä valtioneuvoston antamien määräysten mukainen tilitys. Jos puolueelle myönnettyä avustusta on käytetty 8 :n 2 momentissa tarkoitetun piirijärjestön tai muun yhdistyksen toiminnan tukemiseen, puolueen on tehtävä vastaava tilitys myös avustuksen tästä käyttämisestä. ( /1007) 9 a ( /1048) Oikeusministeriö valvoo valtionavustuksen käyttöä sekä muutoinkin tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista puolueen ja sen piirijärjestöinä toimivien yhdistysten samoin kuin 8 :n 2 momentissa tarkoitettujen muiden yhdistysten toiminnassa. Oikeusministeriö tarkastaa 1 momentissa tarkoitettujen yhdistysten tilinpitoa ja varojen käyttöä. Ministeriö voi myös nimetä Keskuskauppakamarin hyväksymän tilintarkastajan suorittamaan tilinpitoa ja varojen käyttöä koskevia tarkastuksia ja selvityksiä. Valtiontalouden tarkastusvirastolla on oikeus tarkastaa 1 momentissa tarkoitetuille yhdistyksille valtionavustuksena annettujen varojen käyttöä. Tässä tarkoituksessa tarkastusvirasto saa tarkastaa yhdistysten tilinpitoa sen selvittämiseksi, onko varat lain mukaisesti käytetty siihen tarkoitukseen, johon avustusta on annettu. 10 Valtion viranomaisen sekä valtion tai sen määräämisvallassa olevan yhteisön tai laitoksen on kohdeltava kaikkia puolueita tasapuolisesti ja yhdenmukaisia perusteita noudattaen. Oy Yleisradio Ab voi sovellettaessa 1 momenttia yhtiön vaaliohjelmiin ottaa huomioon myös ohjelmallisia näkökohtia. ( /653)

4 11 Puolueelta, joka laiminlyö tämän lain mukaan sille kuuluvan velvoituksen, voidaan pidättää edellä 9 :ssä tarkoitettu avustus, kunnes velvoitus on täytetty. 12 Tarkempia määräyksiä tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella. 13 Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta Lain voimaan tullessa merkitään puoluerekisteriin viran puolesta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.y., Keskustapuolue r.y., Suomen Kansan Demokraattinen Liitto - Demokratiska Förbundet för Finlands Folk r.y., Kansallinen Kokoomus r.y., Svenska folkpartiet i Finland r.f., Liberaalinen Kansanpuolue r.y., Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto r.y., Suomen Maaseudun Puolue r.y. ja Suomen Kommunistinen Puolue - Finlands Kommunistiska Parti r.y., mutta on sanottujen puolueiden kolmen kuukauden kuluessa lain voimaan tulosta toimitettava oikeusministeriölle 3 :n 1 momentin 1-3 kohdissa tarkoitetut selvitykset uhalla, että ne muutoin poistetaan rekisteristä. Mikäli jotkin puoluerekisteriin merkityistä puolueista ovat toisiinsa sellaisessa suhteessa, kuin 2 :n 2 momentissa tarkoitetaan, pidetään niitä tässä laissa puolueista annettuja säännöksiä sovellettaessa yhtenä puolueena [Eduskunta Säädöksiä Linkkejä Kirjasto] Eduskunnan kirjasto Päivitetty webmaster@eduskunta.fi

HE 22/2012 vp. Muutoksella poistettaisiin puolueen rekisteröimiseksi säädetty edellytys, joka asettaa

HE 22/2012 vp. Muutoksella poistettaisiin puolueen rekisteröimiseksi säädetty edellytys, joka asettaa HE 22/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puoluelain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan puoluelakia muutettavaksi siten, että puolueen kannattajana voisi puoluetta rekisteröitäessä toimia

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

Annettu Naantalissa 16 päivänä heinäkuuta 2010. Laki. puoluelain muuttamisesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Annettu Naantalissa 16 päivänä heinäkuuta 2010. Laki. puoluelain muuttamisesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 16 päivänä heinäkuuta 2010 Laki puoluelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan puoluelain (10/1969) 8, 9, 9 a ja 10 12, sellaisina kuin niistä ovat 8 ja 9 a laissa

Lisätiedot

PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET

PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET OIKUSMINISTRIÖ DKY/Vaalit PUOLURKISTRISTRIIN MRKITYT JA SIITÄ POISTTUT PUOLUT 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti 2. Keskustapuolue Nimenmuutos 7.8.1988: Suomen Keskusta,

Lisätiedot

Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta 13.10.2009

Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta 13.10.2009 1 Vaali- ja puoluerahoitustoimikunta 13.10.2009 Toimikunnan ehdotukset pykälämuutoksiksi Puoluelaki 8 Puolue ja sen sääntöjen mukaan siihen suoraan tai välillisesti kuuluva yhdistys ovat oikeutettuja vastaanottamaan

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ DKY/Vaalit PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET

OIKEUSMINISTERIÖ DKY/Vaalit PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET OIKUSMINISTRIÖ DKY/Vaalit 30.3.2016 PUOLURKISTRISTRIIN MRKITYT JA SIITÄ POISTTUT PUOLUT 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti r.p. 2. Keskustapuolue r.p. Nimenmuutos

Lisätiedot

Valtioneuvoston päätös puoluelain 9 :n mukaisen valtionavustuksen myöntämisestä puolueille ajalle

Valtioneuvoston päätös puoluelain 9 :n mukaisen valtionavustuksen myöntämisestä puolueille ajalle VNK/599/25/2019 29.5.2019 Asia Valtioneuvoston päätös puoluelain 9 :n mukaisen valtionavustuksen myöntämisestä puolueille ajalle 1.5. 31.12.2019 Lainsäädäntö ja valtion talousarvio vuodelle 2019 Puoluelain

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET

OIKEUSMINISTERIÖ PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET OIKUSMINISTRIÖ 20.9.2016 PUOLURKISTRISTRIIN MRKITYT JA SIITÄ POISTTUT PUOLUT 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti 2. Keskustapuolue Nimenmuutos 7.8.1988: Suomen Keskusta,

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET

OIKEUSMINISTERIÖ PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET OIKUSMINISTRIÖ 3.6.2019 PUOLURKISTRISTRIIN MRKITYT JA SIITÄ POISTTUT PUOLUT 1. (rv) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti 2. (rv) Keskustapuolue Nimenmuutos 7.8.1988: Suomen

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi puoluelakia ja ehdokkaan vaalirahoituksesta annettua lakia.

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi puoluelakia ja ehdokkaan vaalirahoituksesta annettua lakia. Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi puoluelain sekä ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi puoluelakia ja ehdokkaan

Lisätiedot

HE 73/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi puoluelakia ja ehdokkaan vaalirahoituksesta annettua lakia.

HE 73/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi puoluelakia ja ehdokkaan vaalirahoituksesta annettua lakia. Hallituksen esitys laeiksi puoluelain sekä ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi puoluelakia ja ehdokkaan vaalirahoituksesta

Lisätiedot

Päätös. Laki. puoluelain muuttamisesta

Päätös. Laki. puoluelain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi puoluelain, ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain ja rahankeräyslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2014. 313/2014 Oikeusministeriön päätös

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2014. 313/2014 Oikeusministeriön päätös SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2014 313/2014 Oikeusministeriön päätös yleisissä vaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista Annettu Helsingissä 11 päivänä

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä tammikuuta 1996 N:o 29 32 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 29 Asetus Venäjän federaation kanssa tehdyn Suomen tasavallalla entiseltä Neuvostoliitolta

Lisätiedot

1986 vp. - HE n:o 69. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puoluelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1986 vp. - HE n:o 69. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puoluelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1986 vp. - HE n:o 69 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puoluelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan puoluelakia täydennettäväksi säännöksin, joilla pyritään osaltaan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON MÄÄRÄYS

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON MÄÄRÄYS Valtiontalouden tarkastusvirasto MÄÄRÄYS 1 (3) Dnro 361/41/2010 10.12.2010 Valtiontalouden tarkastusviraston määräyskokoelma 2/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika: 1.1.2011 toistaiseksi. tostiedot: -

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistys(,

Lisätiedot

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää uutta tietotekniikkaa ja teknologiaa soveltavan taiteen

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki.

KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki. KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on tukea maamme työväen ja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 979/2012 Laki. eduskuntaryhmistä. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. keskuskanslian pitämään eduskuntaryhmärekisteriin

SÄÄDÖSKOKOELMA. 979/2012 Laki. eduskuntaryhmistä. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. keskuskanslian pitämään eduskuntaryhmärekisteriin SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 979/2012 Laki eduskuntaryhmistä Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON YLEISOHJEET JÄLKI-ILMOITUKSEN TEKE- MISESTÄ VUODEN 2011 EDUSKUNTAVAALEISSA

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON YLEISOHJEET JÄLKI-ILMOITUKSEN TEKE- MISESTÄ VUODEN 2011 EDUSKUNTAVAALEISSA Valtiontalouden tarkastusvirasto OHJE 1 (4) Dnro 394/40/2011 20.12.2011 Voimaantulo- ja voimassaoloaika: 1.1.2012 toistaiseksi. Sovelletaan 17.4.2011 pidettyjen eduskuntavaalien jälki-ilmoituksen tekemiseen

Lisätiedot

ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE

ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE 313/2014 3 Vaalipiirin nimi ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ JA VARAMIEHESTÄ Eduskuntavaalit Vaalipäivä Puolue Nimi Puolueen vaaliasiamies Henkilötunnus Puhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5) PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistys, ruotsiksi Piratpartiets

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUEEN KESKI-SUOMEN PIIRIYHDISTYS SÄÄNNÖT

PIRAATTIPUOLUEEN KESKI-SUOMEN PIIRIYHDISTYS SÄÄNNÖT 1 (6) PIRAATTIPUOLUEEN KESKI-SUOMEN PIIRIYHDISTYS SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Keski-Suomen piiriyhdistys, ruotsiksi Piratpartiets distriktsorganisation

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09)

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09) Pyyntö 1 (7) Jakelussa mainituille puolueille Pyyntö nimetä ehdokkaat Kirkkonummen vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäseniksi ja varajäseniksi sekä yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiksi

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone.

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone. Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2017 1 (11) Aika 06.03.2017, klo 16:59-17:49 Paikka Kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat 8 Puheenjohtajan valinta 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki. SÄÄNNÖT 1 (5) LAHDEN VANHUSTEN ASUNTOSÄÄTIÖ SR:N SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Lisätiedot

Säätiö voi harjoittaa ravitsemusliiketoimintaa ja fysioterapiatoimintaa sekä muuta palvelutoimintaa, joka tukee ikäihmisten kotona asumista.

Säätiö voi harjoittaa ravitsemusliiketoimintaa ja fysioterapiatoimintaa sekä muuta palvelutoimintaa, joka tukee ikäihmisten kotona asumista. SÄÄNNÖT 1 (6) LAHDEN VANHUSTEN ASUNTOSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA

KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA KIVIJÄRVEN KESKUSVAALILAUTAKUNNAN KOKOUS Nro 2 Maanantaina 22.9.2008 klo 19.00 Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA KIVIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta KOKOUSKUTSU Maanantaina 22.9.2008

Lisätiedot

N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue.

N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue. 423 ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Yhdistys Yhteystiedot Edellä mainittu yhdistys edustaa puolueen henkilöjäseniä kaupungissa/kunnassa.

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot

Laki. EV 7/2000 vp- HE 174/1999 vp. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen säädösten ja valtiosopimusten julkaisemista koskevaksi lainsäädännöksi

Laki. EV 7/2000 vp- HE 174/1999 vp. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen säädösten ja valtiosopimusten julkaisemista koskevaksi lainsäädännöksi EV 7/2000 vp- HE 174/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen säädösten ja valtiosopimusten julkaisemista koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on vuoden 1999 valtiopäivillä annettu hallituksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 343/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi Suomen perustuslain 25 :n, vaalilain ja puoluelain 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Suomen perustuslain

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2011 ASIA HAKIJA Tieksin pengerrysyhtiö nimisen järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen Ilmajoen kunnassa

Lisätiedot

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA Eduskuntavaalit 2007 Presidentinvaali parlamenttivaalit Kunnallisvaalit Ehdokkaan täydellinen nimi Lea Kaarina Mäkipää Puolue / valitsijayhdistys Perussuomalaiset

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta /2014 Laki. talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta /2014 Laki. talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 2014 616/2014 Laki talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa.

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa. Lasten Päivän Säätiö sr Stiftelsen Barnens Dag sr Säännöt 1. Säätiön nimi on Lasten Päivän Säätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen Barnens Dag sr. Säätiön kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi osakeyhtiölain,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki

Lisätiedot

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 13. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 13. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 06.03.2017 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 06.03.2017 maanantai klo 16:00-17.30 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 88. Laki. eräiden Suomen ja Islannin välisen kauppa- ja merenkulkusopimuksen säännöksien hyväksymisestä annetun lain kumoamisesta

SISÄLLYS. N:o 88. Laki. eräiden Suomen ja Islannin välisen kauppa- ja merenkulkusopimuksen säännöksien hyväksymisestä annetun lain kumoamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2004 N:o 88 98 SISÄLLYS N:o Sivu 88 eräiden Suomen ja Islannin välisen kauppa- ja merenkulkusopimuksen säännöksien hyväksymisestä

Lisätiedot

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus Laki biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tällä lailla pannaan täytäntöön biologista

Lisätiedot

Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset

Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset Fivan 4.8.17 vahvistamat säännöt: 2 JÄSENYYDEN EHDOT Kassan jäseneksi pääsee jokainen työttömyysturvalain soveltamisalaan kuuluva ja työ- tai virkasuhteessa oleva

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hyvinvointilautakunta 13.2.2019 3 Sisällysluettelo 1. AVUSTUSMUODOT... 3 1.1. Hyvinvointiavustus... 4 1.2. Liikunta- ja nuorisoyhdistysten yleisavustus...

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi, ruotsiksi Fastighets Ab Fiskehamnen Tio i Helsingfors ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0383 (NLE) 5530/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 31 AGRILEG 16 COMER 9 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Laki maakaaren muuttamisesta

Laki maakaaren muuttamisesta LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri Yhdistystoimijan ABC Rekisteröity yhdistys on oikeushenkilö (juridinen henkilö) voi tehdä sitoumuksia jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa on merkitty yhdistysrekisteriin paras ratkaisu pitkäaikaiseksi

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus. holhousasioiden rekisteristä

Valtioneuvoston asetus. holhousasioiden rekisteristä 1(8) LUONNOS 13.9.2019 1. holhousasioiden rekisteristä säädetään Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetun lain ( / ) 9 :n nojalla: 1 Edunvalvontavaltuutuksesta tallennettavat lisätiedot

Lisätiedot