Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä"

Transkriptio

1 Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä

2 TEM Toimialapalvelu Katsaus kaivosalan näkymiin Suomessa Heino Vasara toimialapäällikkö

3 ESITYKSEN TAVOITE Alan kuvaus Yleiskuva toimialan tilanteesta ja näkymät Muutosvoimat Toimialan sijoittuminen kansainvälisesti Toimialan alueellinen jakauma ja yritykset Lähteitä /Janne Toivanen, toimialaraportti ja keskustelut TEM Toimialapalvelu

4 Yleiskuva toimialan tilanteesta ja näkymät Kaivosteollisuuden näkymät Suomessa ja globaalisti ovat aiempaa myönteisemmät Kaivosyhtiöt Kemin kaivos (Outokumpu Chrome Oy), Terrafame Oy, Agnico Eagle Oy:n Kittilän kaivos sekä Bolidenin Kevitsan kaivos Sodankylässä ovat jo ilmoittaneet merkittävistä investoinneista Sotkamo Silverin hopeakaivoshanke ja Keliber Oy:n litiumin tuotantoon tähtäävä kaivoshanke Kaustisilla etenevät. Kaiken kaikkiaan investoinnit tulevat nousemaan selvästi yli 500 miljoonan euron vuoteen 2020 mennessä. Kaivosteollisuus on syklinen ala, johon vaikuttaa maailmanmarkkinoiden raaka-aineiden hintakehitys teräs- ja alumiinitullit - Suomessa kaivoksilla nyt hyvä taloudellinen tilanne Kaivostoiminnan aktivoituminen luo uusia teknologiayrityksiä ja vauhdittanut pk-yritysten kasvua Kansainvälistyville pk-yrityksille Suomessa sijaitsevat kaivokset muodostavat hyvän asiakasreferenssin Kaivosten kokonaisinvestoinnit olivat vuonna 2016 noin 240 miljoonaa euroa vuoden 2018 alussa ilmoitettu investointipäätöksiä reilu 500 miljoonaa euroa Investoinnit malminetsintään ovat kääntyneet kasvuun 2016 ja kasvu jatkuu TEM Toimialapalvelu

5 Yleiskuva toimialan tilanteesta ja näkymät Kaivostoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet Suomen vetovoimatekijöitä ovat hyvä geologinen tieto, hyvä malmipotentiaali, hyvä infrastruktuuri, yleinen korkea koulutustaso sekä maan yhteiskunnallinen ja poliittinen vakaus -> Fraser Instituutin selvitys Suomi kiinnostavin kohde Kaivostoiminta on globaalia liiketoimintaa -> hyvä esiintymä sekä hyvin ja vastuullisesti tehty pohjatyö edesauttaa ulkopuolisen rahoituksen saamista Akkuteollisuuden kasvua rajoittavat osaltaan kriittisten raaka-aineiden saatavuus akkuteollisuuden tarvitsemien raaka-aineiden etsintään on kasvanut merkittävästi TEM Toimialapalvelu

6 TEM Toimialapalvelu

7 TEM Toimialapalvelu

8 Kriittisten mineraaliraaka-aineiden tuotannon keskittymät TEM Toimialapalvelu

9 Tilastokeskuksen toimialaluokituksessa alaan liittyvät luokitukset Metallimalmien louhinta (TOL 07) Kalkkikiven, kipsin, liidun ja dolomiitin louhinta (TOL 08112) Kemiallisten lannoitemineraalien louhinta (TOL 0891) Muualla luokittelematon kaivostoiminta ja louhinta (TOL 0899) Kaivostoimintaa palveleva toiminta (TOL 09) Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden valmistus (TOL 2892) Näiden alojen pääasialliset toimijat ovat suuria ja kansainvälisiä yrityksiä (esim. Boliden, Norilsk Nickel, Metso Mining & Construction, Sandvik Mining & Construction ja Outotec). Muut arvoketjua tukevat yritykset ovat tyypillisesti pieniä, paikallisia yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet johonkin toimintoon, esimerkiksi malmikuljetuksiin, kairaukseen tai ympäristökonsultointiin. TEM Toimialapalvelu

10 Yleiset muutosvoimat Globaalit tavoitteet, väestönkasvu, kaupungistuminen, energiamurros ja kehittyvien maiden yleinen talouskasvu seurauksena metallien ja teollisuusmineraalien kysyntä kasvaa pitkällä aikavälillä Metallien kulutuksen kasvun on todettu seuraavan elintason nousua ja bruttokansantuotteen (BKT) kasvua asukasta kohden laskettuna Yksi hallituksen tukemista kasvuohjelmista Mining Finland PDAC:ssa käyneet palvelu- ja teknologiayhtiöt olivat tyytyväisiä antiin, kauppaa tehtiin ja hyviä kontakteja tuli Kestävän kaivostoiminnan verkosto toimii kaivosalan ja sen sidosryhmien jatkuvana keskustelu- ja yhteistyöfoorumina TEM Toimialapalvelu

11 Toimialan sijoittuminen kansainvälisesti Globaalisti tarkasteltuna Suomi on pieni kaivosmaa Tuotantomäärissä Suomi jää selvästi suurten kaivosmaiden, kuten Australian, Kiinan, Kanadan ja Brasilian taakse Euroopan unionin mittakaavassa Suomi on kuitenkin merkittävä toimija, erityisesti kromin, koboltin, platinaryhmän metallien ja lannoitetuotannossa käytettävän fosforin kaivostuotannossa. Suomi on EU:n ainoa maa, jossa on koboltin ja fosforin kaivostuotantoa. Lisäksi Suomi on ylivoimaisesti suurin platinaryhmän metallien kaivostuottaja EU:ssa. Myös kullan, nikkelin ja talkin kaivostuotanto on Euroopan mittakaavassa merkittävää. TEM Toimialapalvelu

12 Kaivosteollisuuden avainluvut Kaivosten lukumäärä (miljoonaa ) (pl. alihankinta) (miljoonaa tonnia) Päämetallit/-mineraalit Metallimalmit ,8 kulta, kromi, kupari, nikkeli, sinkki Liikevaihto Henkilöstö Kokonaislouhinta Teollisuusmineraalit apatiitti, karbonaattikivet, talkki Muut ,3 vuolukivi, jalokivet, teollisuuskivet Yhteensä ,1 TEM Toimialapalvelu

13 Alueellinen jakauma ja tilastotietoja vuoriteollisuudesta TEM Toimialapalvelu

14 Tilastotietoja vuoriteollisuudesta TEM Toimialapalvelu

15 TEM Toimialapalvelu

16 TEM Toimialapalvelu

17 TEM Toimialapalvelu

18 TEM Toimialapalvelu

19 Ajankohtaiset malminetsintä- ja kaivoshankkeet syksyllä 2017 Lapin alueella TEM Toimialapalvelu

20 TEM Toimialapalvelu

21 Kaivosteollisuuteen liittyvät toimijat ja toimialat Alihankinta Kone- ja laitetoimittajat tuotantolaitteet, varaosat, raakaaineet Julkinen hallinto malminetsintä, asennukset, louhinta, maansiirto, lastaukset, kunnossapito, automaatio Hallinto, lupaasiat, valvonta Kuljetuspalvelut materiaalin sisäiset ja ulkoiset siirrot, henkilöstön ja vierailijoiden kuljetukset Tutkimus ja koulutus GTK, yliopistot, AMK:t, VTT, ammattioppilaitokset, yritysten t&k Muut palvelut Kaivos suunnittelu, siivous, vartiointi, pelastus, työterveyshuolto, ruokailu, mainonta, rekrytointi, ICT, mittaus, monitorointi, akkreditointi, todentaminen, konsultointi, laboratoriopalvelut Rahoitustoimi nta pankit, sijoittajat, julkinen rahoitus Energian tuotanto Asuminen Terveydenhoito, koulut, päiväkodit, ruokailu, harrastukset, muut palvelut Infra tieverkosto, raideverkosto, lentoyhteydet, meriliikenne, satamatoimin not Muut toimialat metallinjalostus, rakennusaineteollisuus, rakentaminen, kalliorakentaminen, kemianteollisuus, selluja paperiteollisuus, maatalous, energian tuotanto, vedenpuhdistus TEM Toimialapalvelu

22 TEM Toimialapalvelu

23 TEM Toimialapalvelu

24 YHTEENVETO Vuodesta 2018 tulee toimialalle viime vuosia valoisampi Investoinnit tulevat lisääntymään selvästi edellisiin vuosiin Maailmantalous on nousu-uralla ja raaka-aineiden hinnat ovat vakiintuneet raaka-ainetullit Suomessa on merkittäviä metalleja tulevaisuuden energian tarpeeseen Kaivossektorin kasvaessa ja investoidessa kasvu heijastuun kotimaiseen teknologiaosaamiseen Lisääntyvä luonnonvarojen kysyntä asettaa erityisvaatimuksia vastuullisuudelle TEM Toimialapalvelu

25 Lapin ELY-keskus tai Lapin ELY-keskus, Hallituskatu, PL 8060, Rovaniemi TEM toimialapalvelut - toimialaraportit, alueelliset kehitysnäkymät, Toimiala Online

26 Yhteistyöllä näkemyksestä menestykseen TEM Toimialapalvelu

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit ESTIMATED FUTURE INVESTMENTS IN FINLAND (est. 2011) 2 KAIVOSINVESTOINNIT 2003-2013 Viime vuosina investoinnit yli 2,0 miljardia mm Talvivaara

Lisätiedot

Kaivannaisteollisuus ry

Kaivannaisteollisuus ry Kaikki kaivokset ovat tärkeitä kaikki kaivokset ovat erilaisia Kaivannaisteollisuus ry Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, johon kuuluu 48 jäsentä. Kaivokset muodostavat yhdessä metallien

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Keskiviikko 17.4.2013 Tarmo Tuominen Puheenjohtaja, Kaivannaisteollisuus ry Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI

Lisätiedot

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik Mineraaliklusterin liiketoimintavolyymit Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik 18 000 Louhintavolyymit toimialoittain 2005-2008 (m^3 * 1000) 16

Lisätiedot

SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE. Kaivosseminaari

SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE. Kaivosseminaari SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE Kaivosseminaari 090616 Aiheita 1. Kaivosteollisuus tänään 2. Kaivospolitiikka 3. Kestävä kaivostoiminta 4. Koulutus 5. Tulevaisuus KAIVOSTEOLLISUUS TÄNÄÄN Kaivosteollisuus

Lisätiedot

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI! Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, 48 jäsentä! Kaivokset muodostavat

Lisätiedot

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä Kaivostoiminta Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi 5.5.2010/Maija Uusisuo Esityksessä Globaali toimintaympäristö Suomen kansainvälinen kilpailukyky Ajankohtaisia kaivoshankkeita

Lisätiedot

Kaivosteollisuuden viestit Kaivosteollisuus

Kaivosteollisuuden viestit Kaivosteollisuus Kaivosteollisuuden viestit 5.11.2018 Kaivosteollisuus 2 Ennen kaikkea kaivos Yleistä Kaivosteollisuus ry:stä Elinkeinopoliittinen edunvalvonta TKI toiminta Jäsenyhtiöille tietoa & koulutusta & turvallisuutta

Lisätiedot

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012)

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Martti Korhonen: Ympäristönäkökulma äkök kaivostoiminnan kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Suomen tärkeimmät kaivokset Kaivosinvestoinnit 2008-2011 > 1,3 Mrd Tulevat investoinnit 2012-2017 > 3 Mrd Kaivostoiminnan

Lisätiedot

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä ILPO Malminetsinnän aluetaloudelliset vaikutukset ja niiden hyödyntäminen Itä-Lapin elinkeinoelämässä (ILPO) Hankehakemus 28.9.2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho

Lisätiedot

Katsaus kaivosalan näkymiin Suomessa

Katsaus kaivosalan näkymiin Suomessa Katsaus kaivosalan näkymiin Suomessa Toimialojen rahoitusseminaari 2017 10. 11.5.2017 Säätytalo, Helsinki maija.uusisuo@tem.fi riikka.aaltonen@tem.fi Minerals cluster actors in Finland Extractive industries

Lisätiedot

strategiset metallit 24.2.2011 Marjo Matikainen-Kallström

strategiset metallit 24.2.2011 Marjo Matikainen-Kallström EU:n mineraalipolitiikka ja strategiset metallit Maan alla ja päällä -seminaari i 24.2.2011 EU:n määrittelemät kriittiset raaka-aineet KRIITTISET Metalli/mineraali Kaivostuotanto Löytymispotentiaali Suomessa

Lisätiedot

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi KAIVOSTOIMINTA SUOMESSA TÄNÄÄN Kaivostoiminnalla Suomessa on pitkät perinteet sekä kokemusta ja osaamista Parainen > 100 v, Pyhäsalmi

Lisätiedot

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA Alustus perustuu Kainuun ELY-keskuksen Kainuun maakunnalle tehtyyn kaivoshankeselvitykseen Lahnaslammen talkkikaivos Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talvivaaran nikkelikaivos

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT

KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT Suomen teollisen ekologian foorumi Ekotehokkuus teollisuudessa KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT tiina.harma@oulu.fi Esitys sisältää Tutkimuksen taustaa Yleistä kaivostoiminnasta Kaivostoiminnan historia

Lisätiedot

kaivostoiminnan Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa Rukatunturi Copyright Tekes

kaivostoiminnan Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa Rukatunturi Copyright Tekes Green Mining-ohjelma kaivostoiminnan ympäristöteknologian kehittämisessä Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa 24.2.20122 2012 Rukatunturi Green

Lisätiedot

Kokkola Material Week 2018

Kokkola Material Week 2018 Kokkola Material Week 2018 -Maaperän aarteet tuotteiksi Reijo Munther, TEM Kaivostoiminnan tunnuslukuja Malminetsintä vuonna 2017 46 yhtiötä raportoi malminetsinnästä Tukesille Yhtiöiden investoinnit malminetsintään

Lisätiedot

KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014. Harri Kosonen

KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014. Harri Kosonen KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014 Harri Kosonen MITÄ YHTEISTÄ ON KIVELLÄ JA KITARALLA? Varsinkin nuorilla on harvoin tietoa kaivannaisalasta ILMAN KAIVOSTEOLLISUUTTA ET SOITA KITARAAKAAN (etkä

Lisätiedot

Kaivosalan näkymät ja rahoitus

Kaivosalan näkymät ja rahoitus Kaivosalan näkymät ja rahoitus 21.03.2012 Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Maija Uusisuo Lapin liitto www.lapinliitto.fi maija.uusisuo(at)lapinliitto.fi Puh. 040 4877 901 Esityksessä Miksi kaivoksia

Lisätiedot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 40/2018 TEM Toimialapalvelu Syksy Toimialaraportit. Kaivosala.

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 40/2018 TEM Toimialapalvelu Syksy Toimialaraportit. Kaivosala. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 40/2018 TEM Toimialapalvelu Syksy 2018 Toimialaraportit Kaivosala www.temtoimialapalvelu.fi Kaivosala Toimialaraportti Heino Vasara 40/2018 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN

Lisätiedot

Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit

Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit Lehdistötilaisuus 29.8.2012 Professori, tekn.tri Erja Turunen Tutkimusjohtaja, sovelletut materiaalit Strateginen tutkimus, VTT 2 Kierrätyksen rooli

Lisätiedot

Globaali raaka-aineiden tarve ei lopu miten se koskettaa Suomea?

Globaali raaka-aineiden tarve ei lopu miten se koskettaa Suomea? Globaali raaka-aineiden tarve ei lopu miten se koskettaa Suomea? riikka.aaltonen@tem.fi Trendit Raaka-aineiden kulutus kasvaa edelleen Kaupungistuminen lisääntyy edelleen Kehittyvät maat kehittyvät edelleen,

Lisätiedot

Kasvun mahdollistajat ohjelmistoala ja tekninen konsultointi

Kasvun mahdollistajat ohjelmistoala ja tekninen konsultointi Kasvun mahdollistajat ohjelmistoala ja tekninen konsultointi TIMO METSÄ-TOKILA http://www.temtoimialapalvelu.fi/ Ohjelmistoala ja tekninen konsultointi TOL 2008 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Syksy Toimialaraportit. Kaivosalan tilanne ja näkymät.

TEM Toimialapalvelu Syksy Toimialaraportit. Kaivosalan tilanne ja näkymät. TEM Toimialapalvelu Syksy 2017 Toimialaraportit Kaivosalan tilanne ja näkymät www.temtoimialapalvelu.fi Kaivosalan tilanne ja näkymät Toimialaraportti Heino Vasara 3/2017 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU

Lisätiedot

Kaivostoiminnan näkymät

Kaivostoiminnan näkymät Kaivostoiminnan näkymät Pekka A. Nurmi, tutkimusjohtaja Geologian tutkimuskeskus Kaivoksia! Uhka vai mahdollisuus 6.6.2012 1 Sisältö Globaalit muutostekijät Euroopan raaka-ainehuolto Fennoskandian ja Suomen

Lisätiedot

Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu

Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu Sampo Oy, puimurin kehitys, vasemmalla luonnos ja oikealla valmis tuote Normet Oy, kaivosajoneuvon kehitys Tana Oy, kaatopaikkajyrän kehitys Logset Oy, Titan harvesterin

Lisätiedot

ARCTIC BUSINESS CONCEPT

ARCTIC BUSINESS CONCEPT Tukee teollisuudessa ja kaivannaistoimialalla toimivien pienten ja keskisuurten palveluyritysten kasvua ja kilpailukykyä Tavoite v.2016 loppuun mennessä: mukana 50 yritystä, joiden tavoite kasvu ja kansainvälistyminen.

Lisätiedot

Toimialaraportti ennakoi liiketoimintaympäristön muutoksia www.toimialaraportit.fi

Toimialaraportti ennakoi liiketoimintaympäristön muutoksia www.toimialaraportit.fi Toimialaraportti ennakoi liiketoimintaympäristön muutoksia www.toimialaraportit.fi Työ- ja elinkeinoministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Työ- ja elinkeinokeskus Tekes Finpro Matkailun edistämiskeskus

Lisätiedot

Kaivannaisalan talous- ja työllisyysvaikutukset vuoteen 2020. Olavi Rantala ETLA

Kaivannaisalan talous- ja työllisyysvaikutukset vuoteen 2020. Olavi Rantala ETLA Kaivannaisalan talous- ja työllisyysvaikutukset vuoteen 2020 Olavi Rantala ETLA 1 Kaivannaisalan talousvaikutusten arviointi Kaivannaisala: - Metallimalmien louhinta - Muu mineraalien kaivu: kivenlouhinta,

Lisätiedot

Kaivosala. Toimialaraportti Maija Uusisuo 3/2010 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU

Kaivosala. Toimialaraportti Maija Uusisuo 3/2010 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Kaivosala Toimialaraportti Maija Uusisuo 3/2010 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Toimialaraportti Aleksanterinkatu 4 00170 HELSINKI PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

Vastuullisesti kasvava Lappi

Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän

Lisätiedot

Metallinjalostajien kilpailukyky

Metallinjalostajien kilpailukyky Metallinjalostajien kilpailukyky Petri Peltonen Elinkeino- ja innovaatio-osasto TEM GDP growth in Finland 8 % 6 4 2 0-2 -4-6 -8-10 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

Lisätiedot

Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys

Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys J.Väätäinen Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys Erikoistutkija Saku Vuori (28.4.2008) SISÄLTÖ - historiakatsaus - mineraalimarkkinat - globaalit trendit - materiaalivirtojen alkulähteet - loppuvatko

Lisätiedot

Kaivosalaan investoidaan

Kaivosalaan investoidaan Kaivosalaan investoidaan Suomessa tapahtuu kaivosalalla paljon hyviä asioita. Toukokuun lopulla nähtiin taas merkittävää panostusta tulevaisuuteen kun Suomen Rakennuskone Oy luovutti E. Hartikainen Oy:lle

Lisätiedot

Ennen kaikkea kaivos. Kaivosteollisuus ry. Ennen kaikkea kaivos 1

Ennen kaikkea kaivos. Kaivosteollisuus ry. Ennen kaikkea kaivos 1 Ennen kaikkea kaivos Kaivosteollisuus ry Ennen kaikkea kaivos 1 SISÄLLYS Kaivosala Suomessa...3 Kaivosteollisuuden vaikutukset leviävät laajalle...4 Arvolupaus...5 Työtä ja talouskasvua...5 Kaivosalan

Lisätiedot

Kaivannaisteollisuuden toimialakatsaus

Kaivannaisteollisuuden toimialakatsaus Kaivannaisteollisuuden toimialakatsaus Kaivosteollisuus Kestävä kaivostoiminta II kaivosten sivuvirrat ja ympäristörakenteet -asiantuntijaseminaari 27.-28.11.2012 27.11.2012 Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö

Lisätiedot

SVKK:n vienninedistämismatka - kohteena Kemerovon alue. Infotilaisuus 13.2.2013

SVKK:n vienninedistämismatka - kohteena Kemerovon alue. Infotilaisuus 13.2.2013 SVKK:n vienninedistämismatka - kohteena Kemerovon alue Infotilaisuus 13.2.2013 Kemerovon alue 2 Kemerovon alue Asukasluku n 2,8 miljoonaa Pinta-ala 95 725 km 20 kaupunkia Pääkaupunki Kemerovo, suurin Novokuznetsk

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja 29.-30.1.2013 Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma Kestävän kaivostoiminnan kehittäminen Kaivostoiminnan kansainvälisyys ja kotimaisen tuotannon

Lisätiedot

Näkemyksestä menestystä

Näkemyksestä menestystä Näkemyksestä menestystä Toimialaraportit ennakoi v vatv liiketoimintaympäristön muutoksia www.toimialaraportit.fi Työ- ja elinkeinoministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Tekes Green Mining ohjelma. Mitä on saatu aikaan? Kari Keskinen Tekes

Tekes Green Mining ohjelma. Mitä on saatu aikaan? Kari Keskinen Tekes Tekes Green Mining ohjelma Mitä on saatu aikaan? Kari Keskinen Tekes 1199270 28.11.2013 Esityksen sisältö Ohjelman projektit Kansainvälinen yhteistyö Ohjelman tavoite Osatavoitteet (5 kpl) Kuinka onnistuttiin

Lisätiedot

SOTERKO turvallista kaivostoimintaa tukemassa

SOTERKO turvallista kaivostoimintaa tukemassa SOTERKO turvallista kaivostoimintaa tukemassa SOTERKO-RISKY kaivosohjelma Antti Kallio Säteilyturvakeskus Sisällysluettelo SOTERKO-RISKY kaivosohjelma Taustaa: aikaisempi kaivoksiin liittyvä yhteistyö

Lisätiedot

Metallikaivosteollisuuden kehityspolut vähähiilisessä yhteiskunnassa. Mari Kivinen Geologian tutkimuskeskus

Metallikaivosteollisuuden kehityspolut vähähiilisessä yhteiskunnassa. Mari Kivinen Geologian tutkimuskeskus Metallikaivosteollisuuden kehityspolut vähähiilisessä yhteiskunnassa Mari Kivinen Geologian tutkimuskeskus 10.11.2014 1 Työryhmä GTK Laura Lauri Susanna Kihlman Mari Kivinen Saku Vuori VTT Tiina Koljonen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN TIEDEKUNTA

OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN TIEDEKUNTA 1 OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN TIEDEKUNTA Kari Knuutila Tutkimusprofessori LUOSTO CLASSIC BUSINESS FORUM 8. elokuuta 2014 LAPLAND HOTEL LUOSTOTUNTURI KAIVANNAISALAN TIEDEKUNTA 2 Kaivannaisalan tiedekunta,

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen

Lisätiedot

LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot

LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot Kaivannaisteollisuus: Metallikaivostoiminta Low Carbon Finland 2050 -platform workshop 2.12.2013 2.12.2013 1 LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot

Lisätiedot

Mineraalialan vaikuttavuusselvitys. Tutkimusjohtaja Hannu Hernesniemi Etlatieto Oy Suomen mineraalistrategian loppuseminaari GTK 8.10.

Mineraalialan vaikuttavuusselvitys. Tutkimusjohtaja Hannu Hernesniemi Etlatieto Oy Suomen mineraalistrategian loppuseminaari GTK 8.10. Mineraalialan vaikuttavuusselvitys Tutkimusjohtaja Hannu Hernesniemi Etlatieto Oy Suomen mineraalistrategian loppuseminaari GTK 8.10.2010 1 Osanottajat Ohjausryhmä ja rahoitus - Kaivannaisteollisuus ry

Lisätiedot

KAIVANNAISALASTA KASVUVETURI Kaivostoiminta kaksinkertaistuu

KAIVANNAISALASTA KASVUVETURI Kaivostoiminta kaksinkertaistuu KAIVANNAISALASTA KASVUVETURI Kaivostoiminta kaksinkertaistuu Tutkimusjohtaja Hannu Hernesniemi, Etlatieto Oy Maanrakennuspäivät 2011 Helsinki, Finlandia-talo, 6.10.2011 Esityksen sisältö Kaivannaisalat

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lähtötietoa aluetalousarviointia varten 30.7.2018 YLEISTIETOA SAKATIN HANKKEESTA AA Sakatti Mining Oy (Anglo American Plc:n tytäryhtiö) suunnittelee Sodankylässä sijaitsevan

Lisätiedot

Tarua ja totta kaivosteollisuudesta Kaivosseminaari 2010 3.6.2010 Kokkola / Olavi Paatsola. Kaivos - perusta elämälle

Tarua ja totta kaivosteollisuudesta Kaivosseminaari 2010 3.6.2010 Kokkola / Olavi Paatsola. Kaivos - perusta elämälle Tarua ja totta kaivosteollisuudesta Kaivosseminaari 2010 3.6.2010 Kokkola / Olavi Paatsola Kaivos - perusta elämälle Aiheita tässä esityksessä Kaivostoiminnan merkitys yhteiskunnalle Kaivannaisteollisuus

Lisätiedot

Prima Network kaivos- ja metallurgisen teollisuuden yritysverkosto. Kaivosseminaari 3.6.2010 Pasi Kenola Kainuun Etu Oy pasi.kenola@kainuunetu.

Prima Network kaivos- ja metallurgisen teollisuuden yritysverkosto. Kaivosseminaari 3.6.2010 Pasi Kenola Kainuun Etu Oy pasi.kenola@kainuunetu. Prima Network kaivos- ja metallurgisen teollisuuden yritysverkosto Kaivosseminaari 3.6.2010 Pasi Kenola Kainuun Etu Oy pasi.kenola@kainuunetu.fi Talvivaarassa ainakin 50 vuotta Priman jäsenyritys aloitti

Lisätiedot

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät?

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja VTT, Kiinteistöt ja rakentaminen 13.12.21 12.12.21 2 Rakennuskoneala ja sen ennakointi - mitä haluttiin Määritellä markkina

Lisätiedot

Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä

Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä www.tem.fi/toimialapalvelu TEM Toimialapalvelu Matkailun kehitysnäkymiä Toimialojen kasvuseminaari 15.3.2018 Toimialapäällikkö Susanna Jänkälä TEM Toimialapalvelu

Lisätiedot

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q4 2016 Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja nikkeli sinkki koboltti Jatkojalostajat Valmistajat 2 »Pääkohdat Q4:llä LOKA MARRAS JOULU Primäärialueen 3. lohkon kasaaminen valmistuu

Lisätiedot

SUOMEN MINERAALISET AJURIT. Selvitys työ- ja elinkeinoministeriölle

SUOMEN MINERAALISET AJURIT. Selvitys työ- ja elinkeinoministeriölle SUOMEN MINERAALISET AJURIT Selvitys työ- ja elinkeinoministeriölle Riikka Virtanen Helsinki 2015 TIIVISTELMÄ Mineraalisten raaka-aineiden kysyntä ja tarve on lisääntynyt väestönkasvun, kaupungistumisen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana 1 Taustatietoja Laaja-alainen kuntayhtymä toiminut 12 vuotta Omistuspohja: 14 jäsenkuntaa ja 3 sopimusperusteista kuntaa 2007 budjetti 37 m Yksikköhintaopiskelijoita

Lisätiedot

Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty

Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty Tilastotietoja Kymenlaaksosta päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku yhteensä 179 861 ennakko (1.1.2015) 2 Lähde: Tilastokeskus ennakko Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Näkemyksestä menestystä

Näkemyksestä menestystä Näkemyksestä menestystä Toimialaraportit ennakoivat liiketoimintaympäristön muutoksia www.temtoimialapalvelu.fi www.tem.f www.mmm.fi www.okm.fi i www.ely-keskus.fi www.tekes.fi www.lapinliitto.fi www.finpro.com

Lisätiedot

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT Tiekartan taustaselvitykset Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT 2 Vähähiiliskenaarioita on laskettu jo pitkään Vähähiilitiekartat

Lisätiedot

Talouden ja tiekuljetusten yhteys ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Talouden ja tiekuljetusten yhteys ennen, nyt ja tulevaisuudessa 1 Talouden ja tiekuljetusten yhteys ennen, nyt ja tulevaisuudessa Markus Pöllänen Lehtori Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos 2 Lähtökohtia Tiekuljetusten ja talouden

Lisätiedot

SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN RAHOITUSSEMINAARI

SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN RAHOITUSSEMINAARI SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN RAHOITUSSEMINAARI TEOLLISUUSNEUVOS ALPO KUPARINEN 17.9..2010. Suomen mineraalistrategian viitekehys Sidosryhmät Teollisuus Kansallinen luonnonvarastrategia (Sitra) Suomen mineraalistrategian

Lisätiedot

Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta. Jouni Lind

Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta. Jouni Lind Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta Jouni Lind Teknologiateollisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus (ABB, Ensto, Murata Electronics, Vacon, Vaisala...) Kone- ja metallituoteteollisuus

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu ja Toimiala Online

TEM Toimialapalvelu ja Toimiala Online TOIMIALA ONLINE Tietohuolto ja ennakointi - ESR TEM Toimialapalvelu ja Toimiala Online Elintarvikealan toimialaseminaari 15.11.2011 Kouvolan upseerikerho, KOUVOLA 15.11.2011 Jukka Vepsäläinen, Toimiala

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja pörssi

Sotkamo Silver ja pörssi Sotkamo Silver ja pörssi Tkt Timo Lindborg www.silver.fi ARVON LUONTI METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Timo Lindborg Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu lohinnassa Arvonnousu rikastuksessa

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä

Lisätiedot

SOTKAMO SILVER HOPEAKAIVOS-PROJEKTI

SOTKAMO SILVER HOPEAKAIVOS-PROJEKTI SOTKAMO SILVER HOPEAKAIVOS-PROJEKTI SUOMI MINES kasvuryhmä 1 PROJEKTIT SUOMALAISEN KAIVOSTEOLLISUUDEN LÄHIAJAN MAHDOLLISUUDET JALOMETALLIT 2016-2018 Hopeakaivos Pahtavaara Laiva Endomines Dragon mining

Lisätiedot

METALLIMALMIKAIVOKSET JA -PROJEKTIT 2017

METALLIMALMIKAIVOKSET JA -PROJEKTIT 2017 Metallimalmikaivokset ja -projektit 217 METALLIMALMIKAIVOKSET JA -PROJEKTIT 217 Jalometallit 1. Iso-Kuotko kulta Agnico Eagle Ltd 2. Hanhimaa kulta - Dragon Mining & Agnico Eagle Ltd. Kittilä kulta Agnico

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

Kaivostoiminnan volyymi vaihtelee miten vastata sen tuomiin haasteisiin?

Kaivostoiminnan volyymi vaihtelee miten vastata sen tuomiin haasteisiin? Scandinavian Minerals Ltd. Vuorimiespäivät 2008/Kaivos- ja louhintajaosto Kaivostoiminnan volyymi vaihtelee miten vastata sen tuomiin haasteisiin? Krister Söderholm Kevitsa Mining Oy/Scandinavian Minerals

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja »Osavuosikatsaus Q3 2017 Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja 25.10.2017 Nikkeli Koboltti Sinkki Jatkojalostajat Valmistajat »Metallien kysyntä kasvaa modernissa yhteiskunnassa Energian tuotanto ja varastointi

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja

Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Metallinjalostajat ry Metallien jalostuksen välillinen tuotantovaikutus, 4900 Metallien jalostus 23 % 13 % 9 % Teollisuus (pl. metallien jalostus) Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Kaivosalan tilannekatsaus

Kaivosalan tilannekatsaus Kaivosalan tilannekatsaus 23.11.2010 Jyväskylä Maija Uusisuo Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Lapin liitto Metallimalmikaivokset 2010 Kaivos, kunta Yrityksen nimi Emoyhtiön nimi Tärkeimmät arvoaineet

Lisätiedot

KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä

KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä 1.4.2019 SISÄLLYS 1. TAUSTA 2. TOTEUTUSTAPA 3. TULOKSET HANKKEEN AVAINLUVUT RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Suomen kansallisen geotietoaineiston arvo ja mineraaliklusterin kilpailukyky- ja vaikuttavuustutkimus I Riikka Aaltonen

Suomen kansallisen geotietoaineiston arvo ja mineraaliklusterin kilpailukyky- ja vaikuttavuustutkimus I Riikka Aaltonen Suomen kansallisen geotietoaineiston arvo ja mineraaliklusterin kilpailukyky- ja vaikuttavuustutkimus 11.10.2018 I Riikka Aaltonen Taustaa Pitkä historia mineraalien hyödyntämisen ja kaivosteollisuuden

Lisätiedot

Näkemyksestä menestystä

Näkemyksestä menestystä Näkemyksestä menestystä Kaivosteollisuus Toimialaraportit ennakoi v vatv liiketoimintaympäristön muutoksia www.toimialaraportit.fi Työ- ja elinkeinoministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila

Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila Vesiviisautta kiertotalouteen Kohti vesiviisasta kiertotaloutta hankeen loppuseminaari 14.2.2017 Photo: Riku Lumiaro Jani Salminen, Jari Koskiaho, Sarianne

Lisätiedot

Suomen (tavara)liikenne. Kestävä kehitys. Pöyry Infra Oy. Veli Himanen 22.8.2007

Suomen (tavara)liikenne. Kestävä kehitys. Pöyry Infra Oy. Veli Himanen 22.8.2007 Kestävä kehitys Suomen (tavara)liikenne 22.8.2007 Veli Himanen Pöyry Infra Oy Sisältö 1 Mitä on kestävä kehitys 2 Maapallon ja ihmiskunnan esihistoria 3 Imaston nykyinen muutos 4 Moderni maailma 5 Mihin

Lisätiedot

KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS

KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS KAIVOSSEMINAARI 2014, 4-6.6.2014 OULU KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS Ossi Leinonen ylitarkastaja 2.6.2014 1 TOIMINTAYMPÄRISTÖ VUONNA 2014 MALMINETSINTÄ KAIRAUS VUONNA 2012 : 366 km KAIRAUS VUONNA

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN TOIMINTAEDELLYTYKSISTÄ

KAIVOSTEOLLISUUDEN TOIMINTAEDELLYTYKSISTÄ Vuorimiespäivät 26.3.2010/kaivosjaosto KAIVOSTEOLLISUUDEN TOIMINTAEDELLYTYKSISTÄ Krister SöderholmS Kevitsa Mining Oy/First Quantum Minerals Ltd. Esitelmäni sisältö Uusia kaivoksia ja kaivosprojekteja

Lisätiedot

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Digipolis Oy:n taustaa Kemin Digipolis Oy perustettu 1993 omistus: Kemi, Tornio, Keminmaa,

Lisätiedot

Näkemyksestä menestystä

Näkemyksestä menestystä Näkemyksestä menestystä Toimialaraportit ennakoi v vatv liiketoimintaympäristön muutoksia www.toimialaraportit.fi Työ- ja elinkeinoministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kriittiset metallit Suomessa. Laura S. Lauri, Geologian tutkimuskeskus

Kriittiset metallit Suomessa. Laura S. Lauri, Geologian tutkimuskeskus Kriittiset metallit Suomessa Laura S. Lauri, Geologian tutkimuskeskus Kriittiset raaka-aineet ja Euroopan unioni EU:n teollisuus on riippuvainen raaka-aineiden tuonnista Raaka-ainealoite 2008 Critical

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Tkt Timo Lindborg www.silver.fi ARVON LUONTI METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Timo Lindborg Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu lohinnassa Arvonnousu

Lisätiedot

Finpro ja Ruotsin markkinat. Jonas Granqvist November 2015

Finpro ja Ruotsin markkinat. Jonas Granqvist November 2015 Finpro ja Ruotsin markkinat Jonas Granqvist November 2015 2 Finpro Export Finland Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä, joka tarjoaa yritykselle asiantuntemusta kansainväliseen liiketoimintaan

Lisätiedot

TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman jatko Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-toiminta jatkuu vaikka ohjelma päättyy Kansallisesti tarkasteltuna kehittymisen ja sen tukemisen tarve

Lisätiedot

Kaivos - perusta elämälle. Kaivannaisala on korkean teknologian, haasteita tarjoava työllistäjä, jolla on hyvät kasvunäkymät

Kaivos - perusta elämälle. Kaivannaisala on korkean teknologian, haasteita tarjoava työllistäjä, jolla on hyvät kasvunäkymät Kaivos - perusta elämälle Kaivannaisala on korkean teknologian, haasteita tarjoava työllistäjä, jolla on hyvät kasvunäkymät Elämän ehto Tämän sivun lukemiseen käyttämäsi tietokoneen valmistamiseen on käytetty

Lisätiedot

Outotec kasvava teknologiayritys

Outotec kasvava teknologiayritys Asmo Vartiainen, Johtaja Outotec kasvava teknologiayritys Metallienjalostuspäivät 2012 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec kehittää ja toimittaa ympäristön kannalta kestäviä teknologiaratkaisuja

Lisätiedot

Kaivosalan näkymät. 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani

Kaivosalan näkymät. 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani Kaivosalan näkymät 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Maija Uusisuo Lapin liitto www.lapinliitto.fi maija.uusisuo(at)lapinliitto.fi

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tohtoreiden sijoittumisaineisto

Lisätiedot