Asemakaavamuutos A-2619, Rautatienkatu 18, Rajasen kulma sekä siihen liittyvä tonttijaon muutosehdotus M
|
|
- Annikki Kivelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MUISTUTUS 1(2) Vanha Ahtialantie LAHTI LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristölautakunta Asemakaavamuutos A-2619, Rautatienkatu 18, Rajasen kulma sekä siihen liittyvä tonttijaon muutosehdotus M Olemme osallistuneet kaavan aloitusvaiheen keskustan asemakaavojen esittelytilaisuuteen , luonnosvaiheen yleisötilaisuuteen sekä tutustuneet luonnosvaiheen kuulemisen aineistoon ja kaavatyötä koskeviin selvityksiin. Aineiston perusteella esitimme luonnosvaiheen mielipiteenä, että ainoa mahdollinen toteutettava luonnosvaihtoehto on VE0+ (LIITE 1). Tontin kaavoittamisessa on jälleen käytetty ns. kaavoitusjokeria: ensin uhattiin purkaa kaikki vanhat rakennukset, sitten ainakin osa niistä ja lopulta tästä suunnitelmasta perääntymällä (purkulupaa olisi varmasti ollut vaikea saada) on saatu tontille huima määrä lisärakennusoikeutta ja vielä kulttuurihistorian säilyttäjän sädekehä kaupanpäälle. Kaavamuutoksella suojellaan tontilla sijaitsevat kulttuurihistorialliset rakennukset, mutta samalla nämä arvorakennukset kuitenkin alennetaan uudisrakennuksen jalustaksi. Kahdeksankerroksinen uudisrakennus vähentää tontin ja koko alueen vetovoimaa ja vaikeuttaa elävän kaupunkikulttuurin syntymistä (vrt. esim. mielipiteessä mainitut sisäpihan tapahtumat). On valitettavaa, ettei kaupunkikulttuurimme ole vielä niin kehittynyt, että kaavamuutoksen kohteena olevan tontin käyttöarvo pystyttäisiin todentamaan muullakin mittarilla kuin uudisrakennuksen neliöhinnoilla.
2 2(2) Pyydämme huomioimaan tämän mielipiteen kaavatyössä. Pyydämme ilmoittamaan kirjallisesti kaavatyön vaiheista. Yksittäisten, asiayhteydestään irrotettujen lauseiden lainaaminen tästä lausunnosta on kielletty. Varaamme oikeuden täydentää tätä lausuntoa tarvittaessa. Lahdessa helmikuun 8. päivänä 2016 Liekki ry Lotta Palomäki, pj. p LIITE Luonnosvaiheen mielipide
3 MIELIPIDE 1(3) Vanha Ahtialantie LAHTI LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö Kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio Olemme osallistuneet kaavan aloitusvaiheen keskustan asemakaavojen esittelytilaisuuteen , luonnosvaiheen yleisötilaisuuteen sekä tutustuneet luonnosvaiheen kuulemisen aineistoon ja kaavatyötä koskeviin selvityksiin. Aineiston perusteella on mahdollista toteuttaa vain luonnosvaihtoehto VE0+. Asemakaavamuutosta hakenut kiinteistön omistaja Kiinteistöyhtymä Rajasen Kulma ilmoittaa kaavamuutoksen tavoitteeksi lisätä asumista ydinkeskustassa ja tutkia täydennysrakentamismahdollisuutta kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia käsittävällä tontilla. Yleisötilaisuudessa omistajiin kuuluva henkilö kertoi, että lisärakennusoikeutta tarvitaan, jotta Rajalan kulman talon remontteihin saadaan rahaa. Rahanpuute ei ole peruste lisärakennusoikeudelle eikä se käsittääksemme ole kaavoituskysymys. Remontista tulisi ennätyksellisen kallis, jos sen kulujen kattamiseksi uhrattaisiin euromääräisesti mittamaattoman arvokkaat Rajasen piironki sekä kiinteistöllä sijaitseva puutalo (ns. Oskarin piha). Tarvittavat remontit on kulttuurihistorian tuhoamisen sijaan kuitenkin mahdollista rahoittaa esim. pankkilainalla. Rakennushistoriaselvityksessä otetaan kantaa tulevaan kaavaan: Kaupungin strategian mukaisesti tulevalla asemakaavalla kehitetään tiivistä, kestävän kehityksen mukaista yhdyskuntarakennetta ja lisätään
4 2(3) keskustan asukaspohjaa keskustapalvelujen käyttäjinä. Emme löytäneet Lahden kaupungin strategiasta tavoitetta lisätä keskustan asukaspohjaa emmekä mainintaa keskustapalveluista. Sen sijaan esimerkiksi vetovoimatekijät on mainittu useita kertoja, esimerkiksi strategian kohta A5 Vahvistetaan keskusta-alueen vetovoimaa ja tehdään elinvoimaa kasvattavia investointeja. Kaupungin strategia ei toteudu purkamalla vanhoja rakennuksia ja rakentamalla niiden tilalle uusia vaan investoimalla arvokkaan rakennuskannan säilyttämiseen keskustan elävöittämiseksi. Selvityksen mukaan uusimpien Rautatienkatua koskevien keskustaalueen suunnitelmien tavoitteena on luoda viihtyisää yhteyttä kauppatorin ja uuden matkakeskuksen välille. Rautatienkatu on Hämeenkadun ja Vuorikadun väliseltä osalta, johon asemakaavoitettava kiinteistökin ko. kadun puoleiselta osaltaan sijoittuu, jo suurelta osin saavuttanut tavoitteensa. Katutason liiketiloissa on sekä vanhoja, pitkään toimineita yrityksiä että uudempia, uuden sukupolven liikkeitä, jotka tukevat toistensa yritystoimintaa. Uusien yritysten tulo alueelle houkuttelee myös muita samanhenkisiä yrityksiä, palveluita ja toimintaa. Aika ei ole pysähtynyt nyt kaavoitettavalla kiinteistöllä. Esimerkiksi sisäpihan henkiinherääminen Ravintolapäivinä sekä Kahvila Oskarin lyhyessä ajassa saavuttama suursuosio ovat tätä päivää ja tulevaisuutta. Kiinteistön kulttuurihistoriallinen arvo on muutakin kuin sillä sijaitsevat rakennukset: historiallinen konteksti eli talon rakennusajankohdan elintavat ja niiden näkyväksi tekeminen, yhteiset ja yksilölliset kokemukset eli talon rakentaneiden ja talossa asuneiden ja siitä muistoja ja mielikuvia omaavien henkilöiden tarinat ja kokemukset sekä säilyttämisen motiivi eli talon merkitys paikallisille asukkaille. Kiinteistö on nykyisine rakennuksineen ja viehättävine sisäpihoineen osa elävää, elinvoimaista kaupunkikeskustaa, joka mahdollisesti houkuttelee uusia asukkaita, mutta etenkin saa nykyiset asukkaat viihtymään kaupungissamme. Moderni, eteenpäin katsova, kestävän kehityksen mukainen kaupunkirakenne suvaitsee eri-ikäisiä rakennuksia, puita sekä asukkaita.
5 3(3) Pyydämme huomioimaan tämän mielipiteen kaavatyössä. Pyydämme ilmoittamaan kirjallisesti kaavatyön vaiheista. Yksittäisten, asiayhteydestään irrotettujen lauseiden lainaaminen tästä lausunnosta on kielletty. Varaamme oikeuden täydentää tätä lausuntoa tarvittaessa. Lahdessa joulukuun 8. päivänä 2014 Liekki ry Hanna Virtanen, pj. p
Mustakallio Marja. EI ja vielä kerran EI purkamiselle!! Miksi kaikki kaunis revitään alas? Raija Hautala Lahti
Raija Hautala Lähetetty: 0. joulukuuta 204 :0 Aihe: Oskarin piha EI ja vielä kerran EI purkamiselle!! Miksi kaikki kaunis revitään alas? Raija Hautala Lahti Jaana Helminen
MYTÄJÄISTEN VARIKON ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS
LAUSUNTO 1(4) Vanha Ahtialantie 93 15300 LAHTI liekkiyhdistys@gmail.com 11.8.2016 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoski markus.lehmuskoski@lahti.fi
A-2619 Asemakaavamuutos Rautatienkatu 19
A-2619 Asemakaavamuutos Rautatienkatu 19 Keskustan kaavoituskohteiden k id yleisötilaisuus i 4.6.2014 kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio gsm 050 387 8708 marja.mustakallio@lahti.fimustakallio@lahti
Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha)
Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Luonnosvaihtoehtojen havainnollistava aineisto 19.11.2014 Tekninen ja ympäristötoimiala/ Maankäyttö/ Kaupunkisuunnittelu/
TAVOITE Tavoite on kulttuurihistoriallisia arvoja käsittävän seurakuntarakennusten tontin asemakaavan tarkistaminen.
OAS A-2678 - D/288/10.02.02.00.04/2016 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2678 (Rajakatu 7) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan muutos laaditaan
A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)
OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren
Asemakaavamuutos A-2808, Möysä, Ahtialantie 9, vanha pelastusasema
MUISTUTUS 1(5) Vanha Ahtialantie 93 15300 LAHTI liekkiyhdistys@gmail.com 14.8.2016 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristölautakunta diaari.teky@lahti.fi Asemakaavamuutos A-2808, Möysä, Ahtialantie 9, vanha
A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)
OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine
A-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti.
OAS A-2695a D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695a Asemakaavan muutos Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta 2.3.2018 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI Lahti.fi
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan ja tonttijaon muutos. kortteli 12, tontit 1, 2 ja 3 Koskikatu 18-20, Jaakonkatu 3
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan ja tonttijaon muutos kortteli 12, tontit 1, 2 ja 3 Koskikatu 18-20, Jaakonkatu 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2011 2 Suunnittelualue
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 1.6.2006 1(5) ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Lausunto Asemakaavan muutosluonnoksesta Kiveriön (5.) kaupunginosa, kortteli 933, tontit 9 ja 10, Hirsimetsäntie 5 ja 7, A-2701
Lausunto HAMELY/534/2018 08.05.2018 Julkinen Häme Ympäristöyksikkö Lahden kaupunki Maankäyttö ja aluehankkeet diaari.teky@lahti.fi paivi.airas@lahti.fi Viite lausuntopyyntö 25.4.2018 Lausunto Asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
A Asemakaavan muutos. Hämeenkatu 24, Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (6) D/2334/ /2016. Askonkatu Lahti
OAS A-2703 1 (6) A-2703 Asemakaavan muutos 25.4.2017 Hämeenkatu 24, Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2703 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
A Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5)
OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 1 (5) A-2698 Asemakaavan muutos 29.8.2017 Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 2 (5) ALOITE/HAKIJA Päijät-Hämeen koulutuskonserni
Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos
TEK 9.12.2015 Lausunto asemakaavamuutoksesta, Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Rakennuspäällikkö Keränen 2.12.2015 Kaavaluonnoksen aineistoon on perehdytty liikenteen, katujen ja vesihuollon
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,
Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen.
Kaavan nimi: Kauttuan keskuksen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 13.4.-14.5.2015 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan
LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 21.10.2015 1(6) LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 8. Suensaaren kaupunginosan
KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki)
KAUPPAKATU 13 asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS 16.1.2019 Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) tilaisuuden kulku 1. Asemakaavahankkeen esittely - lähtökohdat - tavoitteet - suunnittelu-
67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen
Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (5) 67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro 8584 TRE:7568/10.02.01/2014 Valmistelija / lisätiedot: Elina
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava
A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi
Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
Liite / Ymp.ltk 27.8.2013 / VANHA KAUPPALA, KORTTELI 14 SALEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.
Liite / Ymp.ltk 27.8.2013 / VANHA KAUPPALA, KORTTELI 14 SALEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE
Yleisötilaisuus pidettiin ulkona, joten muistioon on kirjattu vain näkemyksiä keskeisimmistä keskusteluaiheista.
1 VARIKON ALUEEN ASEMAKAAVAA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS Varikon alue torstaina 20.05.2013 klo 18.00-19.30 Läsnä: Markus Lehmuskoski, Lahden kaupunki, maankäyttö Anne Karvinen-Jussilainen, Lahden kaupunki,
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen lausunto, Snellmaninkatu 10 asemakaavan muutos, valmisteluvaihe
LAUSUNTO KASELY/617/2018 22.5.2018 Lappeenrannan kaupunki Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala PL 11, 53101 Lappeenranta kirjaamo@lappeenranta.fi Viite: Lausuntopyyntö 3.5.2018 Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen
LIITE 3 B LAUSUNNOT JA MIELIPITEET
LIITE 3 B LAUSUNNOT JA MIELIPITEET LAUSUNTO KASELY/531/2018 14.5.2018 Lappeenrannan kaupunki Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala PL 11, 53101 Lappeenranta kirjaamo@lappeenranta.fi Viite: Lausuntopyyntö
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
A-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.
OAS A-2743 D/486/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2743 Asemakaavan muutos Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano 19.2. Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI
A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)
OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA
KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017
1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
Asianro 1023/ /
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja
A Asemakaava ja asemakaavan. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen. Lahti.fi OAS A-2739 D/489/
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 19.2.2018 Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Lahti.fi OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 2 (5)
A Asemakaava. Kaukasenkadun eteläpuoli, Lahti.fi OAS A-2699 D/427/ / (5)
OAS A-2699 D/427/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2699 Asemakaava 1.2. Kaukasenkadun eteläpuoli, Ämmälä Lahti.fi OAS A-2699 D/427/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava tehdään kaupungin aloitteesta. SUUNNITTELUALUE
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut
päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 päivitetty 9.6.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
(päivitetty ) A Asemakaavan muutos. Kartanonkadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano. Lahti.fi
OAS A-2738 D/487/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2738 Asemakaavan muutos 19.2.2018 (päivitetty 8.4.) Kartanonkadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.fi OAS A-2738 D/487/10.02.03.00.04/2018 2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
7.2 KAAVAEHDOTUSVAIHEEN VIRANOMAISNEUVOTTELUN MUISTIO
LIITE 7 3.2.2016 Lasipalatsi Asemakaavan muutos, kaavanumero 01/011 KAAVASELOSTUKSEN LIITE 7 SISÄLLYSLUETTELO 7.1 KAAVAEHDOTUSVAIHEEN LAUSUNNOT - KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS - KYMENLAAKSON LIITTO 7.2 KAAVAEHDOTUSVAIHEEN
Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta
Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,
Hennala, Rykmentinkatu (Tornator II) Asemakaavamuutos A Yleisötilaisuus Maankäyttö/ kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio
Hennala, Rykmentinkatu 36-40 (Tornator II) Asemakaavamuutos A-2673 Yleisötilaisuus 1.12.2016 Maankäyttö/ kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio Suunnittelualue Matkakeskukseen 1,5 km, torille 2 km. Pinta-ala
SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Asukastilaisuus 17.2.2015 SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAHANKKEEN TAUSTAA Tavoite keskustan täydennysrakentamisesta ja uusien asukkaiden saamisesta keskustan palveluiden äärelle: keskustan
OAS_Lohja_121006_2[1].doc s. 1/7 LOHJA KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OAS_Lohja_121006_2[1].doc s. 1/7 LOHJA KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS_Lohja_121006_2[1].doc s. 2/7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 36 OSALLISTUMIS-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää
Kaavoitettavan alueen alustava rajaus, kaavamuutoshakemus, asemapiirros ja ilmakuvaupotus ovat esityslistan liitteenä.
Ympäristö- ja tekninen lautakunta 46 30.03.2016 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 95 08.06.2016 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 136 27.09.2016 Aatoksen ympäristön asemakaavan hyväksyminen YMPTEKLT 46
A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK
OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa. Lahti.fi
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 23.7.2019 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Askonkatu
SEPÄNKATU 7. Asemakaavan muutos on käynnistynyt ja kaava tullut vireille Asukasilta Kaavaluonnos nähtävillä
SEPÄNKATU 7 Asemakaavan muutos on käynnistynyt ja kaava tullut vireille 26.9.2017 Asukasilta 27.9.2017 Kaavaluonnos nähtävillä 18.5.-18.6.2018 Kaavoitusarkkitehti Tapani Tommila 5.6.2018 MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN
Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe)
1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe) ALOITE/HAKIJA Asemakaava
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi
OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
A-2740 D/2794/ /2017. Asemakaavan muutos. Lestikatu 3 ja 8, Jalkarannantie 79 (Jaakkola), Jalkaranta
OAS A-2740 1 (6) A-2740 D/2794/10.02.03.00.04 /2017 Asemakaavan muutos 14.5.2018 Lestikatu 3 ja 8, Jalkarannantie 79 (Jaakkola), Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2740 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466
KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA
KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85
Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2619 (Keski-Lahti, Rautatienkatu 18)
SELOSTUS A-2619 - D/3231/10.02.03.00.04/2013 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2619 (Keski-Lahti, Rautatienkatu 18) 27.11.2015 kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio Sijaintikartta SELOSTUS A-2619
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/
OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
MUISTUTUS ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO A-2599 KIVERIÖN KOULU (OKSAKATU
MUISTUTUS 1(6) Vanha Ahtialantie 93 15300 LAHTI liekkiyhdistys@gmail.com 16.1.2015 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta diaari.teky@lahti.fi MUISTUTUS ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO A-2599 KIVERIÖN KOULU (OKSAKATU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Ruokolampi
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSANKORTTELIN 3065 TONTILLA 2 ja 3, SANTAMÄENTIE 18 JA 20 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Ruokolampi Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue
Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi.
Ympäristölautakunta 135 09.10.2013 Ympäristölautakunta 159 11.11.2015 Kaupunginhallitus 314 30.11.2015 Vanhan paloaseman ja sen lähiympäristön asemakaavan muutos; Asemakaavan aluerajauksen muuttaminen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA *
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2013* ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA * päivitetty: 8.12.2016 ¹ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVATYÖN
A Asemakaava. Kytölä III, Kytölä. Lahti.fi OAS A-2745 D/394/ / (5)
OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 1 (5) A-2745 Asemakaava 5.2.2019 Kytölä III, Kytölä Lahti.fi OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
OULUN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS
Sivu 1/5 OULUN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS 1.10.2007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA I kaupunginosan (Pokkinen) korttelia 31 ja katualuetta sekä II kaupunginosan (Vaara) puisto-, vesi- ja katualueita
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2656 - D/229/10.02.03.00.04/2016 1(7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2656 (Villähde, Sepänkuja 1, V108) ALOITE Asemakaava
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
A-2713 D/959/ / Asemakaavan muutos. Paavolan kampusalue, Paavola. Lahti.fi OAS A (6) D/959/
OAS A-2713 1 (6) A-2713 D/959/10.02.03.00.04/ 2017 4.5.2017 Asemakaavan muutos Paavolan kampusalue, Paavola Lahti.fi OAS A-2713 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Alue sijoittuu Kirjaisten saaren pohjoisrantaan Pikku-Nauvon eteläpuolella.
MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko puh. 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 25.1.2015 PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS STRÖMAS NYTORP OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.
A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.
OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista
Pasi Kovalainen Kulttuuriperintötyön johtaja Kalevan toimitalo Lekatie - arvot ja suojelutavoitteet
Pasi Kovalainen Kulttuuriperintötyön johtaja Kalevan toimitalo Lekatie - arvot ja suojelutavoitteet Hankkeelle perustettiin suunnitteluryhmä kesällä 2010 Samaan aikaan kohteesta tehdystä rakennushistoriaselvityksestä
A-2734 D/476/ /2017. Asemakaavan muutos. Katsastajankatu 16 Kärpänen. Lahti.fi OAS A (8) D/476/
OAS A-2734 1 (8) A-2734 Asemakaavan muutos 8.3.2018 päivitetty x.x.201x Katsastajankatu 16 Kärpänen Lahti.fi OAS A-2734 2 (8) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A-2736 D/479/ /2018. Asemakaavan muutos. Harjukatu 34 ja 36, Vuorikatu 27 ja 29 (Harjun koulu) Keski-Lahti
OAS A-2736 1 (8) A-2736 Asemakaavan muutos 27.3.2018 päivitetty x.x.201x Harjukatu 34 ja 36, Vuorikatu 27 ja 29 (Harjun koulu) Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2736 2 (8) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty
Lohja / Kortteli 36 OAS 10.10.2006 (4.12.2007) s. 1/7 LOHJA KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.10.2006 päivitetty 04.12.2007 Lohja / Kortteli 36 OAS 10.10.2006
Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.
Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty
Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt
1 (1) Kaupunkisuunnittelu 2.7.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002179, Viertola Osa korttelia 63191. Suunnittelualue sijaitsee Viertolan
N080 Etelätie Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos
LIITE 3 Nastolan kunta Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kaavaehdotusvaiheen vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Ehdotusvaiheen vastineet
A Asemakaavan muutos. Kilpiäinen Tervaskatu 6. Luonnos Lahti.fi
A-2654 Asemakaavan muutos Luonnos 10.1.2017 Kilpiäinen Tervaskatu 6 Lahti.fi Selostus A-2654 2 (12) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx.päivänä helmikuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro
6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25
6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan
Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO Puh 0400 356 500, Fax 016-642259 4.2.2009 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ASEMAKAAVAN MUUTOS HORNINKATU 9 - TORIKATU 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan kaavatyön lähtökohdista ja tavoitteista, kaavan vaikutusten arvioinnista,
Haukilahti Asemakaavan muutos 14. kaupunginosa, Haukilahti Kortteli ja katualue
1 (5) Asianumero 4794/10.02.03/2014 Aluenumero 230961 Haukilahti Asemakaavan muutos 14. kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14081 ja katualue Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet Liittyy kaupunkisuunnittelupäällikön
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.6.2016 UNIKKOTIE 11 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002312 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan keskustassa, Tikkuraitin varrella. Suunniteltavana alueena on Unikkotie 11:n
A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.
OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla