Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain"

Transkriptio

1 Kotilava Liite 2. ory:n kokous 2/2017 Sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain vuonna Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain Valtionapua vuonna 2014 saaneiden lehtien tuotot ja kulut on poimittu Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) JUVA2016-aineistosta. Valtuuskuntaan kuuluu 274 tieteellistä seuraa ja neljä tiedeakatemiaa. Valtionapua julkaisutoimintaansa vuonna 2014 haki ja sai vuonna 92 jäsentä. Sähköisiä suoraan verkossa julkaistavia lehtiä on ollut 16 kpl. Mukaan on poimittu ainoastaan ne lehdet, jotka ovat ilmestyneet kokonaan verkossa. Sekä tuotot että kulut ilmoitetaan nimeketasolla. Annetut tiedot pohjautuvat kunkin julkaisijan tuloslaskelman perusteella tarkastettuihin tietoihin, mutta ne eivät ole täysin yhdenmukaisia. Tämän selittää se, että julkaisijoiden kirjanpitojärjestelmät ovat erilaisia. Esimerkiksi osalla taittokulut on tiliöity painatuskuluihin, osalla palkkoihin. Lehdet on jaettu tuotto- ja kululuokkiin euron välein. Kuvioissa ilmoitetaan sekä euromääräiset että prosenttiosuudet. Tuottoihin sisältyvät tilaus- ja myyntituotot, ilmoitukset, muut tuotot, TSV:n kautta saatu valtionavustus sekä muut avustukset: tilaustuotot: vuosi- ja määräaikaistilaukset, jäsenalennustilaukset (jos lehti maksullinen jäsenille), irtonumeromyynti, osalla lisenssimaksut (Elektra, Edilex, EBSCO) 1 ilmoitukset: ilmoitusmyynnistä saadut tuotot muut tuotot: julkaisevalta seuralta saatu tuki (esim. osuus seuran jäsenmaksutuotoista, jos lehti on ilmainen jäsenetu), osalla lisenssimaksut (Elektra, Edilex, EBSCO), sivumaksu (yhdellä julkaisulla) TSV:n kautta saatu valtionavustus: opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustus julkaisutoimintaan muut avustukset: saadut apurahat, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurilehtituki, muiden ministeriöiden tuet, jotkut lehdet ilmoittaneet seuralta saadun tuen tässä Kuluihin sisältyvät painatus- ja jakelukulut, markkinointi, palkat ja palkkiot sekä muut kulut: painatus- ja jakelukulut: lehden painattamisesta tai sähköisellä alustalla julkaisemisesta koituvat kulut sekä postitus- tai sähköisestä jakelusta aiheutuneet kulut, osalla taittokulut markkinointi: ostetuista ilmoituksista kertyneet kulut, julisteet yms. markkinointimateriaalit, messuille osallistuminen, tieteenalapäiville osallistuminen palkat ja palkkiot: toimituksen, toimitussihteerin ja taittajan palkat ja palkkiot, sosiaali- ja vakuutuskulut muut kulut: jotkut lehdet ilmoittaneet tässä kohtaa toimisto-, postitus-, kirjanpito- ja pankkikuluja; rahainhoitajan palkkiot; taittokuluja, toimituskunnan kulut; kirjanpito, tilintarkastus, toimituksen sekä laitteiston ylläpito; metadatatietopankin kokoaminen ja ylläpito; DOI-vuosimaksu; TSV:n palvelimen isännöinti; kielentarkistuskulut; osalla sosiaali- ja vakuutuskulut; arkistointi ja varastointi; domain; kannen kuvitus; osalla markkinointi. 1 Elektra on elektronisessa muodossa olevien, tekijänoikeuden alaisten dokumenttien julkaisupalvelu, jonka tuottamiseen osallistuvat Kansalliskirjasto ja Kopiosto. Edilex on Suomen laajin ja johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. EBSCO on kansainvälinen yksityisomisteinen tietopalveluyritys.

2 Kotilava Liite 2. ory:n kokous 2/2017 Sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain vuonna lehtiä 16 kpl kulut muut; 69590,34; ,89; 0 jakelu; 15968,74; 6 palkkiot; ,14; 71 tuottoluokka , lehtiä 6 kpl kulut muut; 4842,71; 30 palkkiot; 7138,9; 44 0; 0 jakelu; 4228,19; 26

3 Kotilava Liite 2. ory:n kokous 2/2017 Sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain vuonna tuottoluokka , lehtiä 5 kpl kulut markkinointi 0 0 kulut muut 13 jakelu 7841,19 19 palkkiot 68 tuottoluokka , lehtiä 5 kpl kulut muut 13 kulut markkinointi 0 0 jakelu 7841,19 19 palkkiot 68

4 Kotilava Liite 2. ory:n kokous 2/2017 Sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain vuonna Kuluerittely, tuottoluokka , lehtiä 2 kpl 0 kulut muut; 2554,29; 10 jakelu; 3899,36; 15 palkkiot; 18937,11; 75 tuottoluokka , lehtiä 1 kpl jakelu; 0; 0 kulut muut; 1343,5; 6 0 palkkiot; 21731; 94

5 Kotilava Liite 2. ory:n kokous 2/2017 Sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain vuonna Kuluerittely, tuottoluokka , lehtiä 1 kpl kulut muut; 10839,22; 17 jakelu; 0; 0 0 palkkiot; 53922,92; 83 Kuluerittely, tuottoluokka , lehtiä 1 kpl kulut muut; 44878,11; 35 jakelu; 0; 0 palkkiot; 84265,53; ,89; 0

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 1000,00 0,00 10,00 3089 Muut tuotot 0,00 5000,00 18713,70 3090 Erityisavustukset 0,00 10000,00 4452,20 yhteensä 1000,00 15000,00 23175,90 Henkilöstökulut Palkat

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 10 Keskushallinto 3002 Koulutus 14400,00 0,00 0,00 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 1705,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 713,32 yhteensä 14400,00 0,00 2418,32 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat,

Lisätiedot

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta 3290 Muut ostetut palvelut 0,00 0,00-1778,00 Yhteensä 0,00 0,00-1778,00 3300 Päivärahat, hlökunta 0,00-660,00 0,00 Yhteensä 0,00-660,00 0,00 3340 Päivärahat, os. 0,00 0,00-520,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 10 Keskushallinto 3089 Muut tuotot 5000,00 14400,00 19025,68 3090 Erityisavustukset 10000,00 0,00 2365,00 yhteensä 15000,00 14400,00 21390,68 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset

Lisätiedot

Valtionavustusten jaossa tapahtuneita muutoksia. Johanna Lilja 28.8.2015

Valtionavustusten jaossa tapahtuneita muutoksia. Johanna Lilja 28.8.2015 Valtionavustusten jaossa tapahtuneita muutoksia Johanna Lilja 28.8.2015 Käsiteltäviä asioita Miksi muutoksia? Hylkäyskriteerit Sisällöllisiä linjauksia julkaisu- ja kv. avustuksiin Artikkelien määrä hakulomakkeeseen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 40,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 1468,64 yhteensä 0,00 0,00 1508,64 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset -40000,00-39000,00-38215,88

Lisätiedot

Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus. Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015

Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus. Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015 Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015 Tieteellisen julkaisemisen toimijat Suomessa Tieteelliset seurat Yliopistopainot/yliopistokustannukset Kaupalliset

Lisätiedot

Kotilava Hemvett. Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan

Kotilava Hemvett. Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan Kotilava Hemvett Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan Hankkeen esittely Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluiden Missä mennään -webinaarissa 29.9.2016 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija

Lisätiedot

Talousarvio 2017, toiminnoittain

Talousarvio 2017, toiminnoittain Talousarvio, toiminnoittain 1/2 1.1. - 31.7. Kaikki yhteensä Järjestötoiminta Tuotot 47 500 21 500 26 000 63 006 8 778 24 931 Kulut -227 798-173 900-53 898-163 986-79 151-168 411 Yhteensä -180 298-152

Lisätiedot

SLL TALOUSARVIO 2016. Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2016

SLL TALOUSARVIO 2016. Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2016 SLL TALOUSARVIO 2016 Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta 3070 Muut tuotot 5 000,00 YHTEENSÄ 5 000,00 4004 Matkakulut 1 800,00 4005 Kilometrikorvaukset

Lisätiedot

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan

Lisätiedot

03 Budjetointiraportti, pitkä

03 Budjetointiraportti, pitkä 1/4 1.1. - 31.8. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3105 Hanke- ja erityisavustukset 555 826 419 000 136 826 352 552 500 961 664 792 3106 Tapahtumien valtionavut 66 000 104 000-38 000 33 000 0 0 3110 Kuntien

Lisätiedot

01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012

01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012 Tuloslaskelma, Print date: 19.02.2014 08:45 Sivu: 1 01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3001 Valtionavustus 3 800,00 3002 Hanke- ja erityisavustukset 71 639,56 32 049,48

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä

Lisätiedot

Kotilava. Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille. Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa

Kotilava. Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille. Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa Kotilava Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa 25.8.2017 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut 050

Lisätiedot

Menot kulutileittäin Oulun alueellinen vanhempainyhdistys ry

Menot kulutileittäin Oulun alueellinen vanhempainyhdistys ry Menot kulutileittäin 2014-2017 Oulun alueellinen vanhempainyhdistys ry TULOT 2014 2015 2016 2017 Saatu STEA -avustus 0,00 3360,00 2 000,00 2000,00 Toiminnan tuotot yhteensä 0,00 3360,00 2 000,00 2000,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00 0,00-4187,90 Yhteensä

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2012 1.1.-31.5. 1.1.-31.5. -1 140,70 320005 EPJ Palkkio -866,42 -2 200,00 0,00 -550,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2012 1.1.-31.5. 1.1.-31.5. -1 140,70 320005 EPJ Palkkio -866,42 -2 200,00 0,00 -550,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -866,42-2 20 1 333,58 39,4-1 140,70 320005 EPJ Palkkio -55 55 320010 Matkustus ja päivärahat -24,46-90 875,54 2,7-85,60

Lisätiedot

01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013

01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013 Tuloslaskelma, Print date: 27.01.2015 12:38 Sivu: 1 01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3001 Valtionavustus 0,00 3 800,00 3002 Hanke- ja erityisavustukset 76 946,77

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 666,67 4

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Tilikausi 1.1.2011-31.12.2011 Jakso 12/11-12/11

TULOSLASKELMA Tilikausi 1.1.2011-31.12.2011 Jakso 12/11-12/11 Sivu 1 V a r s i n a i n e n t o i m i n t a Asiakirjat 3000 Alkuperätodistukset 10 237,34 12 562,00 51 250,00 47 377,00 3010 ATA Carnet 255,00 0,00 585,00 1 861,50 3070 Muut tuotot 3 616,46 1 929,50 15

Lisätiedot

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu

Lisätiedot

Journal.fi-palvelu. Antti-Jussi Nygård Tieteellisten seurain valtuuskunta

Journal.fi-palvelu. Antti-Jussi Nygård Tieteellisten seurain valtuuskunta Journal.fi-palvelu Antti-Jussi Nygård Tieteellisten seurain valtuuskunta Outline Kotilava-hanke lyhyesti Open Journal Systems mikä se on? Hankkeen eteneminen (syksy 2015 kesä 2017) Journal.fi-palvelun

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

TALOUSARVIO Liittohallituksen esitys järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2017

TALOUSARVIO Liittohallituksen esitys järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2017 TALOUSARVIO 2017 Liittohallituksen esitys 11.-13.11.2016 järjestettävälle liittokokoukselle EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2017 Muut tuotot 0,00 YHTEENSÄ 0,00 Matkakulut 2 000,00 Kilometrikorvaukset

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

LIITE 12 Talousarvio 2018, esitys liittokokoukselle TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018

LIITE 12 Talousarvio 2018, esitys liittokokoukselle TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018 YHT 1 828 845 1 663 863 1 649 855 YHT 1 825 145 1 662 174 1 649 155 POISTOT 700 700 700 TULOS 3 000 989 0 Varainhankinta Jäsenmaksutuotot 900 000 750 000 790 000 Korttituotot

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Jaostot: - Liikuntajaostolta leikataan 750 euroa, vuoden 2010 toteumaa noudattaen

Jaostot: - Liikuntajaostolta leikataan 750 euroa, vuoden 2010 toteumaa noudattaen Lähtökohtia vuoden 2011 talousarvion laadintaan - Jaostojen toimintaa ja edunvalvontaa priorisoidaan - Lapin ylioppilaslehdestä ja tapahtumatuotannosta sekä tukitoiminnoista tingitään Tuotot: - Vuokratuottoja

Lisätiedot

Hankkeen kuulumisia. Missä mennään -webinaari

Hankkeen kuulumisia. Missä mennään -webinaari Kotilava Hankkeen kuulumisia Missä mennään -webinaari 27.9.2017 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut 050 448 9464 riitta.koikkalainen@helsinki.fi Kotilava-hanke

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO

TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO Sivu 1 Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO 31.12.2019 31.12.2018-31.12.2017 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA 3089 Muut tuotot 1 000 0 0 Yhteensä 1 000 0 0 yhteensä 1 000 0 0 Toiminnanalan

Lisätiedot

Unigrafia: print-on-demand ja verkkokirjakauppa. TSV ajankohtaista julkaisemisessa 8.3.2013 Hannele Kauranne

Unigrafia: print-on-demand ja verkkokirjakauppa. TSV ajankohtaista julkaisemisessa 8.3.2013 Hannele Kauranne Unigrafia: print-on-demand ja verkkokirjakauppa TSV ajankohtaista julkaisemisessa 8.3.2013 Hannele Kauranne Miksi yliopistojen julkaisut myyntiin? http://kirjakauppa.unigrafia.fi Julkisuusperiaate Avoimuusvaatimus

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA Visma Nova -kirjanpito 7.3.0.3 Sivu: 1 (1) VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS AINEET JA TARVIKKEET 1610 Isännänviirit 27,63 27,63 1620 Pöytäviirit 1 015,45 1 015,45 1630 Kunniamerkit 198,32

Lisätiedot

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift

Lisätiedot

Vihreä liitto r.p. Tuloslaskelmaerittelyt 31.12.2007

Vihreä liitto r.p. Tuloslaskelmaerittelyt 31.12.2007 VARSINAINEN TOIMINTA YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA Toimisto ja hallinto Toimiston ja hallinnon tuotot 3000 Vuokratuotot 0,00 17 299,09 3001 Henkilöstötuotot 0,03 41 326,54 3002 Työterv.hoidon tulot :Kelakorv

Lisätiedot

Muut kulut 4300 Km-korvaukset 2 681,52 3 349,94 4301 Päivärahat 320,00 100,00 4302 Majoituskulut 238,00 4303 Matkakulut 20,00 346,70

Muut kulut 4300 Km-korvaukset 2 681,52 3 349,94 4301 Päivärahat 320,00 100,00 4302 Majoituskulut 238,00 4303 Matkakulut 20,00 346,70 Tuloslaskelma, tulostus: 08.02.2013 09:09 Sivu: 1 01.01.2012:31.12.2012 01.01.2011:31.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA 3002 Hanke- ja erityisavustukset 32 049,48 37 157,42 3003 Kuntien avustukset 15 000,00

Lisätiedot

Kotimaiset tiedejulkaisut avoimiksi

Kotimaiset tiedejulkaisut avoimiksi Kotimaiset tiedejulkaisut avoimiksi Anna-Sofia Ruth, Antti-Jussi Nygård, Johanna Lilja ja Lena Lönngren Journal.fi-portaali on Tieteellisten seurain valtuuskunnan tarjoama palvelu, jota kotimaiset tieteelliset

Lisätiedot

Kotimaisten lehtien rahoitusmalli

Kotimaisten lehtien rahoitusmalli Kotimaisten lehtien rahoitusmalli Helsinki, 22.2.2018 Jyrki Ilva Kotimaiset tieteelliset lehdet Suomalaiset tiedelehdet edelleen tutkijayhteisön omassa hallinnassa Ei suuria kaupallisia kustantajia Suurinta

Lisätiedot

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Author(s): Lilja, Johanna; Ylönen, Irene Title: Kotimaisten tiedelehtien

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -1 506,01-2 20 693,99 68,5-2 123,81 320005 EPJ Palkkio -75 75-55 320010 Matkustus ja päivärahat -70 70-134,68 320020

Lisätiedot

Talousarvio 2012 / Keskeiset muutokset

Talousarvio 2012 / Keskeiset muutokset Talousarvio 2012 / Keskeiset muutokset Järjestötoiminnan tukeminen - Järjestösihteerin täysipäiväistäminen - Ainejärjestökoulutukset + 1000 - Järjestötoiminnan tukemisen projekti +1000 Henkilöstön palkkaus

Lisätiedot

Vihreä liitto r.p. Tilinpäätös 2008

Vihreä liitto r.p. Tilinpäätös 2008 YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA Toimisto ja hallinto Toimiston ja hallinnon tuotot 3001 Henkilöstötuotot 2 215,33 0,03 3002 Työterv.hoidon tulot :Kelakorv 507,95 0,00 3003 Ympäristömaksu 756,07 24,91 Tston ja

Lisätiedot

Tiedejulkaisijoiden näkemyksiä julkaisujensa taloudesta ja tulevaisuudesta. Johanna Lilja ja Riitta Koikkalainen

Tiedejulkaisijoiden näkemyksiä julkaisujensa taloudesta ja tulevaisuudesta. Johanna Lilja ja Riitta Koikkalainen Tiedejulkaisijoiden näkemyksiä julkaisujensa taloudesta ja tulevaisuudesta Johanna Lilja ja Riitta Koikkalainen 5.6.2015 Kyselyn tausta Kysely Suomen tiedekustantajien liiton jäsenille ja TSV:n julkaiseville

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain - Alue - Koulutus - Ohjelma - Viestintä - Talous - Projektit ja yhteiskuntasuhteet - Hallinto Suomen Partiolaiset Kohteiden tuloslaskelma,

Lisätiedot

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014 Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013 Talousarvio 2014 TULOSLASKELMA Budjetti Budjetti Toteuma 2014 2013 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta 3000 Vuokratuotot 3001 Vision avustukset 50

Lisätiedot

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00 Liite 2 UUVI syyskokous 13.12.2014 Talousarvio 2015 TULOSLASKELMA Budjetti 2015 Toteuma VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta Tuotot 2011 (EK-vaalit) 3000 Vuokratuotot 0,00 0,00 3001 Vision avustukset 300

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2013 / Keskeiset muutokset. Lisätalousarvion perustelut

Lisätalousarvio 2013 / Keskeiset muutokset. Lisätalousarvion perustelut Lisätalousarvio 2013 / Keskeiset muutokset Lisätalousarvion perustelut Järjestötoiminnan tukeminen - Erillinen historiaprojektin budjetti sisällytetty lisätalousarvioon Viestintä - Nettisivu-uudistuksen

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

1. Kokouksenavaus. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjan tarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta

1. Kokouksenavaus. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjan tarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry:n syyskokous 2015 PöYTÄKIRJA Aika: tiistai 20.10.2015 klo 19.00 alkaen Paikka: Kirkkokatu 6, Sali 312 nettiyhteys : https ://webmeetine.utu.fi/edutahti/

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen

JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 11.11.2010 JÄSENTIEDOTE 3/2010 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen Seuran vaalikokous

Lisätiedot

Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen

Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen Johdatus paneeliin Julkaisemisen trendit onko tulevaisuudessa mitään vaihdettavaa Sari Lehtinen Tieteellisten seurain valtuuskunta Seminaari Vaihdot elektronisessa

Lisätiedot

% TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,7

% TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,7 Viitasaaren kaupunki Sivu 1 YLEISHALLINTO KÄYTTÖ Täydet valtiolta saadut korvaukset 3.000 100,0 Korvaukset kunnilta ja kuntayhteisöiltä 3.200 3.200 Muut suoritteiden myyntituotot 278.648 324.989 16,6 281.848

Lisätiedot

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA. Period

Tringa TASE VASTAAVAA. Period TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 986,18 4

Lisätiedot

175 300 180 048 170 988 173 779 168 153 Palkat: PS, KS, SS, KVS, JS, VS, toimistosihteeri ja kanslisti.

175 300 180 048 170 988 173 779 168 153 Palkat: PS, KS, SS, KVS, JS, VS, toimistosihteeri ja kanslisti. Edustajiston hyväksymä ylioppilaskunnan talousarvio 2013 JÄSENPALVELUT T TA11 TP11 TA12 LTA12 TA13 Opiskelijakorttitulot 2 500 2 250 2 500 2 500 2 600 Opiskelijakorteista saatavat tulot. Muut tulot 16

Lisätiedot

IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06

IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06 IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset -811 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k -2 000-500 3140 Muut myyntituotot

Lisätiedot

Tp Budjetti Tot Tot % Ed.vuosi muutos KESKUSVAALILAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS

Tp Budjetti Tot Tot % Ed.vuosi muutos KESKUSVAALILAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS SUONENJOEN KAUPUNKI Sivu 1 KESKUSVAALILAUTAKUNTA KÄYTTÖ Muut suoritteiden myyntituotot 13 017,40-100,0 13 017,40-100,0 Tuet ja avustukset 20 000,00 20 000,00 13 017,40 65,1 Palkat ja palkkiot -8 407,65-18

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta SYYSKOKOUS 2014 Kokouskutsu ja asialista Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2014, Hallinnon Tutkimuksen Päivien päätteeksi klo 13:45 alkaen Vaasassa,

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2011 / Hallituksen esitys 09.11.2010 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2011 TA2011 TA2011 TA2010 TP2009 8 Haetaan Optimistinen Nykyinen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

Kirjastoverkkopäivät

Kirjastoverkkopäivät Kotilava Kirjastoverkkopäivät 26.10.2017 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut 050 448 9464 riitta.koikkalainen@helsinki.fi Kotilava-hanke Kotimaiset lehdet avoimiksi

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Tp Budjetti Tot Tot % Ed.vuosi muutos KESKUSVAALILAUTAKUNTA 0002 KÄYTTÖTALOUS 0050 TALOUS

Tp Budjetti Tot Tot % Ed.vuosi muutos KESKUSVAALILAUTAKUNTA 0002 KÄYTTÖTALOUS 0050 TALOUS SUONENJOEN KAUPUNKI Sivu 1 00000100 KESKUSVAALILAUTAKUNTA 4002 Palkat ja palkkiot -10 700,00-8 407,65 78,6 4100 Henkilösivukulut -2 500,00-76,14 3,0-13 200,00-8 483,79 64,3 4340 Muiden palvelujen ostot

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 010,67 4

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

KUVA 321/02.01.00/2014 4940 Muut kulut -200 * Menot yht. -432 591 Netto ennen poistoja -420 091

KUVA 321/02.01.00/2014 4940 Muut kulut -200 * Menot yht. -432 591 Netto ennen poistoja -420 091 6000 Kirjasto 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset 0 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k 0 3140 Muut myyntituotot 1 500 3275 Muut opetus- ja kult.t.maks. 11 000 3330 Muut tuet ja avustukset 0 3530 Muut tuotot

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV

Lisätiedot

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Talousarvio 2016 / esitys vuosikokoukselle 12.12.2015

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Talousarvio 2016 / esitys vuosikokoukselle 12.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA TALOUSARVIO 2016 Julkaisutoiminnan tuotot 1,200.00 Valtion avustukset, UM 520,546.00 Muut kotimaiset avustukset, säätiöt, järjestöt ym. 1,000.00 Ulkomaiset avustukset, Global Fund

Lisätiedot

T TA11 TP11 TA12 LTA12 Tuotot

T TA11 TP11 TA12 LTA12 Tuotot OYY Luottamuksellinen 13.9.2012 Sivu 1 Edustajistolle hyväksyttäväksi JÄSENALVELUT Opiskelijakorttitulot AA # 2 500 2 250 2 500 2 500 Opiskelijakorteista saatavat tulot. Muut tulot # 16 125 14 851 1 600

Lisätiedot

Varastosopimukset. Ajankohtaista julkaisemisessa seminaari 8.3.2013 Johanna Lilja ja Sami Jokinen

Varastosopimukset. Ajankohtaista julkaisemisessa seminaari 8.3.2013 Johanna Lilja ja Sami Jokinen Varastosopimukset Ajankohtaista julkaisemisessa seminaari 8.3.2013 Johanna Lilja ja Sami Jokinen Varaston nykytilanne Varastoivia seuroja 92 (v. 2012) Hyllymetrejä kaikkiaan n. 5 900, joista noin 25% vielä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2017 / Syyskokous

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2017 / Syyskokous VARSINAINEN TOIMINTA TALOUSARVIO 2017 Valtion avustukset, UM 695 194,87 Muut kotimaiset avustukset, säätiöt, järjestöt, RAY ym. 153 445,00 Ulkomaiset avustukset, Global Fund 194 678,00 Ulkomaiset avustukset,

Lisätiedot

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2015 / Syyskokous 13.12.2014

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2015 / Syyskokous 13.12.2014 VARSINAINEN TOIMINTA Talousarvio 2015 Valtion avustukset, UM 891,243.98 Muut kotimaiset avustukset, säätiöt, järjestöt ym. 300.00 Ulkomaiset avustukset, Global Fund 126,580.00 Omarahoitusosuudet, UM 78,502.02

Lisätiedot

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TUOTOT 166 922 200 000 354 000 08-3000 Osanottomaksut 80 620,00 100 000

Lisätiedot

Tp Budjetti Tot Tot % Ed.vuosi muutos KESKUSVAALILAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS

Tp Budjetti Tot Tot % Ed.vuosi muutos KESKUSVAALILAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS SUONENJOEN KAUPUNKI Sivu 1 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Muut suoritteiden myyntituotot 13 017,40 13 000,00 13 017,40 13 000,00 13 017,40 13 000,00 Maksetut palkat ja palkkiot -9 430,14-28 500,00-2 373,93 8,3-9

Lisätiedot

Tp Budjetti Tot Tot % Ed.vuosi muutos KESKUSVAALILAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS

Tp Budjetti Tot Tot % Ed.vuosi muutos KESKUSVAALILAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS SUONENJOEN KAUPUNKI Sivu 1 KESKUSVAALILAUTAKUNTA KÄYTTÖ Maksetut palkat ja palkkiot -10 700,00-8 375,12 78,3 Jaksotetut palkat ja palkkiot -32,53-100,0-10 700,00-8 407,65 78,6 Eläkekulut -1 800,00-58,99

Lisätiedot

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto Talousarvio 2016 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k 0 3140 Muut myyntituotot 1 000 3149 Sis.muut

Lisätiedot

HALLINTOKESKUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017

HALLINTOKESKUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017 HALLINTOKESKUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017 SISÄLLYSLUETTELO Hallintokeskuksen tulosalueen tuloslaskelma 3 Käyttösuunnitelmat 2017 vastuuyksiköittäin Piirijohtajan yhteiset 4 Hallintopalvelut 5 Johtajaylilääkärin

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET

Tringa TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET Tringa TASE VASTAAVAA Kirjanpito 9.4.0.133 Esitysvaluutta EUR Kaudelta Kaudelta 1.1.2016-31.12.2016 1.1.2015-31.12.2015 PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 312,55 4

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS 14.4.2018 Tuloslaskelma, tase, toimikuntien ja toimintojen tuloserittely sekä toimialakohtainen tulos 2017 Tuloslaskelma Sivu 2 (7) SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILY RY - SEGLING

Lisätiedot

Toimialaesitys Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2016-31.12.2016

Toimialaesitys Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2016-31.12.2016 Viitasaaren kaupunki Sivu 1 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO KÄYTTÖ Liiketoiminnan myyntituotot 480.00 Muut suoritteiden myyntituotot 43252.63 37500.00 42000.00 12.0 43732.63 37500.00 42000.00 12.0 Maksutuotot

Lisätiedot

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000 1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27

Lisätiedot

OJS-palvelun kehittäminen. Artiva-seminaari Johanna Lilja

OJS-palvelun kehittäminen. Artiva-seminaari Johanna Lilja OJS-palvelun kehittäminen Artiva-seminaari 4.2.2015 Johanna Lilja Open Journal Systems OJS Public Knowledge Projectin (PKP) kehittämä avoin julkaisujärjestelmä, joka sisältää koko julkaisun toimitusprosessin

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10

Lisätiedot

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Talousarvio 2015 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 3359,2 Vuokratuotot 3720

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj. Muutos 2014 2015 2016 % TEKNISEN HALLINTO KÄYTTÖTALOUS

Tilinp. Ed.Bud. Budj. Muutos 2014 2015 2016 % TEKNISEN HALLINTO KÄYTTÖTALOUS Pihtiputaan kunta Sivu 1 TEKNISEN HALLINTO KÄYTTÖ Liiketoiminnan myyntituotot 550 Muut suoritteiden myyntituotot 7.674 33.500 34.000 1,5 8.224 33.500 34.000 1,5 8.224 33.500 34.000 1,5 Maksetut palkat

Lisätiedot

Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry.

Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry. Talousarvio 2018 Suomen Krikettiliitto ry www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2018 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen vakaalla pohjalla.

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

Tot 2016 Ta 2017 Muutos Ta+m 2017 Tot 2017 Erotus Toteuma- (ta-käytt)%

Tot 2016 Ta 2017 Muutos Ta+m 2017 Tot 2017 Erotus Toteuma- (ta-käytt)% Loimaa Sivu 1 20172210 Sosiaalityön hallinto Muut suoritteiden myyntitu 79 79 Sosiaalitoimen maksut 100 400 400 400 100 400 400 400 Tuet ja avustukset 118 785 75 000 75 000 23 055,74 51 944 30,7 745 1

Lisätiedot