Tavoite 2025 ja tulevaisuuskatsauksen valmistelun tilanne O-P Rissanen JUHTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoite 2025 ja tulevaisuuskatsauksen valmistelun tilanne O-P Rissanen JUHTA"

Transkriptio

1 Tavoite 2025 ja tulevaisuuskatsauksen valmistelun tilanne O-P Rissanen JUHTA

2 Demos ry:n raportti: Lupaus jatkuvasti oppivasta digitaalisen aikakauden julkisesta hallinnosta Julkisen vallan tehtävänä on turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen mahdollisimman hyvin muuttuvassa toimintaympäristössä. Täyttääkseen perustehtävänsä muuttuvassa maailmassa julkisen hallinnon on kyettävä muuttumaan. Digitaalisen aikakauden julkisen hallinnon keskeisiä piirteitä ovat palveluiden järjestäminen kattavasti julkisen hallinnon asiakkaiden ympärille, hallinnon osien tavoitteiden ja toiminnan yhdenmukaistaminen sekä hallinnon tuloksellisuuden parantaminen digitalisoinnin avulla. Tulevaisuuden julkisen hallinnon palvelutoiminta hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia Digitaalisen aikakauden julkisen hallinnon hyödyt, eli aiempaa tehokkaampi, osallistavampi, tuloksellisempi ja jatkuvasti kehittyvä hallinto, voidaan saavuttaa, mikäli niiden edellytyksiä pystytään määrätietoisesti täyttämään.

3 Hallintopolitiikan historiaa VM:ssä Pitkä historia hallinnonkehittäjänä 1943 Valtionhallinnon rationalisointia varten perustettiin virastoasiain valtuutetun toimi. Toimen ensimmäinen hoitaja oli Urho Kekkonen. Järjestelyosasto perustettiin vuonna Vuodesta 1990 se on ollut hallinnon kehittämisosasto. Atk-toimisto perustettiin 60-luvun alussa. Nyt sen perillisiä ovat Valtion kehittämisosasto (VKO) ja JulkICT. Kuntaosasto siirtyi VM:ään 2008.

4 Hallintopolitiikan tehtäviä Hallinnon rationalisointi, tehostaminen, tuottavuus Rakenteiden uudistaminen Useita virastorakenneuudistuksia Valtion tehtävien yhtiöittäminen Esimerkiksi VR ja Posti Läänien lakkauttaminen AVIen ja ELYjen perustaminen Palvelukeskukset MAKU ja SOTE Ohjauksen kehittäminen Tulosohjaus Osallistuminen ja kuuleminen Komitealaitoksen perustaminen ja lakkauttaminen Avoin hallinto 4

5 Neljä kytkeytyvää modernia käsitettä Digitalisaatio Toiminnnan kehittämistä Tietopolitiikka Politiikkalohko Ekosysteemi Toimintamalli Tekoäly Ratkaisu, apuväline 5

6 VM:n tulevaisuuskatsaus: hallintopolitiikantrendejä Suuret rakennemuutokset ovat valmistuneet Valtionhallinnon merkittävien uudistusten toimeenpanokyvyn vahvistaminen Hallinnolle tuottavuustavoite (JTS-miljardi) Valtionhallinnon yhtenäisyyden, johtamisen ja resurssitehokkuuden vahvistaminen Tiedon asema korostuu, yhteiset linjaukset, tietopolitiikka Digitalisaatio muuttaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä (tiedon yhteiskäyttö) Digitalisaation mahdollisuuksien laaja-alainen hyödyntäminen, ml. työelämän ja rakenteiden joustavuus, nopeampi reagointikyky muutoksissa ja digitaalisista palveluista tulee ensisijaisia, kansalaisten yhdenvertaisuuden takaaminen Digitalisaatio edellyttää lainsäädännön ja hallinnon toimintatapojen uudistamista; uudistamiskyky

7 7

8 Sähköisen asioinnin ensisijaisuuden tavoitetila 2022 (Hallituksen strategiaistunto )

9 Tavoitetilassa 2022 Viranomaiset ovat velvoitettuja tarjoamaan luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille saavutettavia ja laadukkaita digitaalisia palveluja ensisijaisena vaihtoehtona. Viranomaisten on järjestettävä henkilön asemaan, oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvä viestintä niin, että sähköinen kanava on aina käytettävissä. Yrityksille, yhteisöille ja muille elinkeinotoimintaa harjoittaville digitaalisten palvelujen käyttö asioinnissa ja viestinvälityksessä on velvoittavaa. Luonnollisten henkilöiden (kansalaisten) asiointi ja viestinvälitys tapahtuu ensisijaisesti digitaalisesti. Henkilöitä ei kuitenkaan velvoiteta sähköiseen asiointiin. 9

10 Hallituskaudella toteutettavat toimenpiteet

11 1. Määritellään sähköisen asioinnin ja viestinvälityksen toimintamallit Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta työryhmän selvityksessä todettiin, että hallinnon toimintatavat ja menettelyt sähköisessä asioinnissa vaihtelevat ja ovat epäyhtenäisiä. Tämä epäyhtenäisyys vaikeuttaa sähköisen asioinnin edistämistä kohti ensisijaista toimintatapaa. Määritetään yhdenmukaiset sähköisen asioinnin toimintatavat yli hallinnonala- tai prosessirajojen Kuvataan luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden asiointiin hallinnossa tavoitteena olevat yhtenäiset sähköiset asiointi- ja toimintatavat. Valmistelussa otetaan huomioon myös lainkäyttöprosessien erityistarpeet, kuten oikeusturvavaatimukset. Tehdään ehdotukset tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntämisestä hallinnossa asioinnin ja digitaalisten palvelujen kehittämisessä. Toteutetaan Suomi.fi viestit ja Valtuudet palveluiden laajamittainen käyttöönotto. Viestitpalvelun käyttöönottojen tueksi on VM:n myöntämä rahoitus julkishallinnon viranomaisille. Laaditaan esitys yritysten, yhteisöjen ja muiden elinkeinotoimintaa harjoittavien velvoittamisesta digitaalisten palvelujen käyttöön Mukaan kansalaisjärjestöt ja tutkijat (Digi arkeen neuvottelukunta), elinkeinoelämän toimijoita, palvelujen kehittäjiä ja lainsäädännön asiantuntijoita Vastuutahot: valtiovarainministeriö sekä kaikki hallinnonalat ja viranomaiset (ml. kunnat) ja palvelujen käyttäjien edustajat.

12 2. Toteutetaan lainsäädäntötoimenpiteet Sähköisen asioinnin järjestämistä ja toteuttamista koskevat säännökset uudistetaan, HE-luonnos digitaalisten palvelujen järjestämisestä lausunnoilla (VM): Saavutettavuusdirektiivin iplementointi, Viranomaisen palveluja ja toimintaa koskevan tiedon saatavuuden parantaminen, Viranomaisen velvollisuus tarjota asiakkaalle mahdollisuus hoitaa asiointinsa sähköisesti, Viranomaisten digitaalisia palveluita koskevia tietoturvallisuuden minimivaatimukset (suojatun yhteyden käyttäminen), Sähköisen tunnistamisen vaatimisen yleiset perusteet. Em. säännökset eivät koske sähköisen asioinnin menettelysäännöksiä (OM) Täydennetään sähköisen asioinnin tukipalveluja koskevia säännöksiä (VM) Selvitetään toimialojen ja asiaryhmien asiointimenettelyjä ja digitaalisia palveluja ohjaavan lainsäädännön nykytila ja määritetään muutostarpeet (asetetaan selvityshenkilö) Selvitysten valmistuttua käynnistetään sähköisen asioinnin menettelyjä koskevan sääntelyn uudistamisen (OM) ja kukin ministeriö omaa toimialaansa koskevan sääntelyn uudistamisen Lainsäädännön kehittämisessä otetaan huomioon tekoälyn käytön edellytykset ja sen hyödyntämisestä tehdyt valmistelulinjaukset

13 3. Parannetaan digitaalisten palvelujen laatua ja saavutettavuutta Muodostetaan tiekarttatyön pohjalta digitaalisten palveluiden laatukriteeristö Liitetään talouspoliittisen ministeriövaliokunnan linjaamaan ja hallituksen puoliväliriihessä päättämään digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmalliin tukemaan rahoituspäätösten tekemistä Käynnistetään kriteeristöön pohjautuva palvelujen laadun kehittymisen seuranta palveluntuottajien itsearviointina Palveluita kehitetään vastaamaan saavutettavuusdirektiivin vaatimuksia. Lainsäädäntö tulee voimaan asteittain voimaan 9/2018 alkaen. Puolesta asiointi mahdollisuus liitetään kaikkiin digitaalisiin palveluihin. Palvelu on valmiina hyödynnettäväksi. Valtakunnallinen kansalaisten digipalveluiden tuen toimintamalli käynnistetään. Toimintamalliehdotus lausuntokierrokselle 1/2018. Tuen tarjoajiksi esitetään maakuntia. Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien muodostama digivirasto aloittaa toimintansa Vastuutahot: valtiovarainministeriö, Väestörekisterikeskus, kaikki hallinnonalat ja viranomaiset (ml. kunnat) Toimenpiteet toteutetaan asettamalla tarvittavia työryhmiä ja osoittamalla tehtäviä asianomaisille viranomaisille. Palvelujen käyttäjät osallistetaan toimenpiteiden toteuttamiseen.

14 Seuraavan hallituskauden suuret hallintopolitiikan kysymykset Ehdokas numero 1: Miten takaamme/edistämme kansalaisten tasa-arvoisuutta digipalveluiden aikana? (Kuntien ja maakuntien erilaiset lähtökohdat) Ehdokas numero 2: Jatkuuko digitalisaatio vai tuleeko jotain ihan uutta? Ehdokas numero 3: Tietopolitiikan toimeenpano Ehdokas numero 4: Tekoälyn nopea leviäminen koko hallintoon 14

Sähköisen asioinnin ensisijaisuus

Sähköisen asioinnin ensisijaisuus Sähköisen asioinnin ensisijaisuus Hallituksen strategiaistunto 29.1. 2018 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sähköisen asioinnin ensisijaisuuden tavoitetila 2022 Tavoitetilassa 2022 Viranomaiset

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin ja viestinvälityksen toimintatavat

Sähköisen asioinnin ja viestinvälityksen toimintatavat Linjaus 1 29.1.2018 Sähköisen asioinnin ja digitaalisten palvelujen ensisijaisuus Hallitus linjaa julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja viestinvälityksen sekä digitaalisten palvelujen ensisijaisuudesta

Lisätiedot

Asiointipalveluiden laatu

Asiointipalveluiden laatu Asiointipalveluiden laatu 18.4.2018 Digi arkeen neuvottelukunta Petteri Ohvo, VM Tavoitetila 2022 Viranomaiset velvoitettuja tarjoamaan luonnollisille henkilöille (kansalaisille) ja oikeushenkilöille saavutettavia

Lisätiedot

Digin ensisijaisuus mitä saatu aikaan, mitä seuraavaksi?

Digin ensisijaisuus mitä saatu aikaan, mitä seuraavaksi? Digin ensisijaisuus mitä saatu aikaan, mitä seuraavaksi? Digitalisaation suunnannäyttäjien kokoontumisajot 13.2.2019 Neuvotteleva virkamies Marjukka Saarijärvi Ohjaamme julkisen hallinnon palvelut ensisijaisesti

Lisätiedot

Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä

Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä 27.9.2019 Kuntien digitalisaation yhteishankkeiden työpaja Marjukka Saarijärvi LÄHTÖKOHTA Ihmisiä ei velvoiteta käyttämään julkisia

Lisätiedot

Julkisen hallinnon teknologisen kehittämisen tulevaisuuden näkymiä

Julkisen hallinnon teknologisen kehittämisen tulevaisuuden näkymiä Julkisen hallinnon teknologisen kehittämisen tulevaisuuden näkymiä Digi arkeen -neuvottelukunta 14.11.2018 Anna-Maija Karjalainen, ICT-johtaja, valtiovarainministeriö Julkisen hallinnon ICT -osasto Digitalisoinnin

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 31.3.2017 Digi arkeen neuvottelukunta Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi

Lisätiedot

Julkiset palvelut digitalisoituvat Kuntamarkkinat, Marjukka Saarijärvi ja Sanna Juutinen

Julkiset palvelut digitalisoituvat Kuntamarkkinat, Marjukka Saarijärvi ja Sanna Juutinen Julkiset palvelut digitalisoituvat 11.9.2019 Kuntamarkkinat, Marjukka Saarijärvi ja Sanna Juutinen Suomi ykkösenä EU:n digivertailussa (DESI 2019) Euroopan komission vuotuinen digitaalitalouden ja -yhteiskunnan

Lisätiedot

Sähköinen asiointi: sääntelyn nykytila ja kehittäminen

Sähköinen asiointi: sääntelyn nykytila ja kehittäminen Sähköinen asiointi: sääntelyn nykytila ja kehittäminen Selvityksen lähtökohdat ja päätulokset 9.8.2018 Valtioneuvoston linjaus tammikuussa 2018 Viranomaiset ovat velvoitettuja tarjoamaan luonnollisille

Lisätiedot

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Maria Nikkilä JulkICT 8.4.2019 @VM_MariaNikkila JulkICT Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta, jossa on hyvä hallinto ja toimivat

Lisätiedot

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Maria Nikkilä ja Markus Rahkola, VM, 3.5.2017 ValtioExpo @VM_MariaNikkila Digitalisaatio ja julkinen

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 4.4.2017 JUHTA Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi ihmisten ja yritysten

Lisätiedot

Yhdessä tekemisestä tuli digitalisaation normaali Digihankkeet valmistuivat ja matka jatkuu. #digitalisaatio , Säätytalo

Yhdessä tekemisestä tuli digitalisaation normaali Digihankkeet valmistuivat ja matka jatkuu. #digitalisaatio , Säätytalo Yhdessä tekemisestä tuli digitalisaation normaali Digihankkeet valmistuivat ja matka jatkuu #digitalisaatio 8.4.2019, Säätytalo Ohjelma 13.30 Vahva perusta yhdessä kehittäen, neuvotteleva virkamies Marjukka

Lisätiedot

Digitaalisten palveluiden ensisijaisuuden toimeenpano Infotilaisuus, STM, Meritullinkatu 8

Digitaalisten palveluiden ensisijaisuuden toimeenpano Infotilaisuus, STM, Meritullinkatu 8 Digitaalisten palveluiden ensisijaisuuden toimeenpano 7.3.2018 Infotilaisuus, STM, Meritullinkatu 8 Digitaalisten palveluiden ensisijaisuus 13.30 14.00 Verkostoitumiskahvit 14.00 14.05 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Muistio 3.5.2016 1 (5) Liite 1 Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) 1 Tausta ja tavoite Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu

Lisätiedot

TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen

TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) 13.10.2010 Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen Keskeisenä tavoitteena Toteuttaa eduskunnan 7.12.2009 tekemä päätös, että hallituksen tulisi valmistella

Lisätiedot

Yhteispalvelun tehostamishanke loppusuoralla

Yhteispalvelun tehostamishanke loppusuoralla Yhteispalvelun tehostamishanke loppusuoralla Yhteispalvelupilottien seminaari 7.11.2007 Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Yhteispalvelun säädöspohja uusi laki tullut voimaan 1.4.2007 uuden lainsäädännön mukainen

Lisätiedot

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisesti 2. luku

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisesti 2. luku Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisesti 2. luku 24.4.2019, JUHTA, Marjukka Saarijärvi Etunimi Sukunimi,VM/JulkICT Digipalvelulaki säännökset digitaalisten palvelujen järjestämisestä viranomaistoiminnassa

Lisätiedot

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Valmistelu Saavutettavuusdirektiivi voimaan 22.12.2016 Työryhmä asetettu

Lisätiedot

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi AUTA-hankkeen seminaari 8.2.2017 Sami Kivivasara, projektiryhmän PJ AUTA-hanke - Mitä sillä tavoitellaan? - Mihin se liittyy?

Lisätiedot

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön Suomen julkishallinnon digitaalinen tulevaisuus Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain muilta mailta lainattua ja paljon itse tehtyä 28.3.2017 Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Muutos Nopea, jatkuva, kiihtyvä

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 25.4.2018 Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalain suunniteltu sisältö Tiedonhallinnan järjestäminen tiedonhallintayksikössä Tiedonhallinnan edellyttämät

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

Lupaus jatkuvasti oppivasta digitaalisen aikakauden julkisesta hallinnosta

Lupaus jatkuvasti oppivasta digitaalisen aikakauden julkisesta hallinnosta Lupaus jatkuvasti oppivasta digitaalisen aikakauden julkisesta hallinnosta Mahdollisuuksia viranomaistoiminnan kehittämiseen Selvitys digitaalisen aikakauden hallinnon edellytyksistä Demos Helsinki Tammikuussa

Lisätiedot

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus. JUHTA Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus. JUHTA Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus JUHTA 31.1.2018 Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö Ehdotus digituen malliksi DIGITUEN TOIMIJAT DIGITUEN MUODOT TUEN TARVE Kaikilla ei ole

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja 1 2 Hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa: varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Arvio lainmuutostarpeista tiekarttatyöryhmän esitys

Arvio lainmuutostarpeista tiekarttatyöryhmän esitys Arvio lainmuutostarpeista tiekarttatyöryhmän esitys Julkistustilaisuus ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017 2021, 20.6.2017 Eeva Lantto, lainsäädäntöneuvos Nykytila lainsäädännössä

Lisätiedot

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Neuvotteleva virkamies Tomi Voutilainen Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Neuvotteleva virkamies Tomi Voutilainen Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Neuvotteleva virkamies Tomi Voutilainen Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Valmistelu Saavutettavuusdirektiivi voimaan 22.12.2016 Työryhmä asetettu

Lisätiedot

Ensisijaisuus digitaalisissa palveluissa

Ensisijaisuus digitaalisissa palveluissa Ensisijaisuus digitaalisissa palveluissa 18.9.2017 Digi arkeen neuvottelukunta Marjukka Saarijärvi ja Sanna Juutinen JulkICT Tiekarttatyöryhmän esitykset Tiekartta 2017-2021, 112 ensisijaisesti sähköisesti

Lisätiedot

Löytää ja tukea uudenlaisia tapoja organisoida hallinnon ja muiden yhteiskunnan toimijoiden välistä yhteistyötä (Neuvottelukunnan asettamispäätös)

Löytää ja tukea uudenlaisia tapoja organisoida hallinnon ja muiden yhteiskunnan toimijoiden välistä yhteistyötä (Neuvottelukunnan asettamispäätös) Muistio 1 (6) 09.06.2017 VM/335/00.01.00.00/2017 Digi arkeen -neuvottelukunnan toimintasuunnitelma 6/2017-2/2019 Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelmassa asetettiin tavoitteeksi rakentaa julkiset palvelut

Lisätiedot

MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto

MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto 3.5.2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Lain tavoitteena on luoda toimivalta ja ohjausmalli,

Lisätiedot

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 5.12.2018 Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen Millainen on digitaalisen ajan kunta? 1. Työpaja 19.2.2018 Mitä digitalisaatio tarkoittaa tulevaisuuden

Lisätiedot

Digitaaliset palvelut ja digitalisaatio maakuntauudistuksessa Anna-Maija Karjalainen

Digitaaliset palvelut ja digitalisaatio maakuntauudistuksessa Anna-Maija Karjalainen Digitaaliset palvelut ja digitalisaatio maakuntauudistuksessa 4.4.2018 Anna-Maija Karjalainen Digitalisaatio Toiminnan kehittämistä Tietopolitiikka Tiedolla johtamista Ekosysteemi Toimintamalli Tekoäly

Lisätiedot

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä

Lisätiedot

VnP: Palvelut ja tiedot käytössä. Luonnos v O-P Rissanen

VnP: Palvelut ja tiedot käytössä. Luonnos v O-P Rissanen VnP: Palvelut ja tiedot käytössä Luonnos v 0.45 10.9.2013 O-P Rissanen Periaatepäätöksen tavoitteet Yhdistää tehdyt esitykset ja päätökset yhdeksi kokonaisuudeksi sekä kuvata ja tarvittaessa linjata niitä

Lisätiedot

Kansalliset strategiat ja linjaukset. Digitalisaatio sote-uudistuksessa

Kansalliset strategiat ja linjaukset. Digitalisaatio sote-uudistuksessa Kansalliset strategiat ja linjaukset Digitalisaatio sote-uudistuksessa 1 17.01.2017 - Vahala Mika Viesti 1. Digitalisaatio on suurempi murros kuin sote-uudistus 2 Suomidigi.fi Sairauksien ja ongelmien

Lisätiedot

Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla

Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Kehittyvät julkishallinnon palvelut ja niiden käytettävyys Jari Ylikoski, Tietoyhteiskunta 12.9.2019 Toimintaympäristön muutoksesta (ylätasolla) Julkishallinnon toimintaympäristö

Lisätiedot

Mitä ihmiset saavat digipalveluista? Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Mitä ihmiset saavat digipalveluista? Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Mitä ihmiset saavat digipalveluista? Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 30.5.2017 Digitaaliset palvelut ensisijaisiksi -työseminaari Neuvotteleva virkamies Marjukka

Lisätiedot

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus 3.10.2017 @kimmomakinen JulkICT -osasto eidas Sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla Euroopan

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.

Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9. Avauspuheenvuoro Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.2016 Miten Suomi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa? Päivitetty

Lisätiedot

Julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittävän työryhmän asettaminen

Julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittävän työryhmän asettaminen 1 (5) Asettamispäätös VM/1709/00.01.00.01/2016 luonnos x.10.2016 Julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittävän työryhmän asettaminen Asettaminen Valtiovarainministeriö asettaa työryhmän

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016 Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016 14.12.2016 Jari Kallela JUHTA JulkICT Sisältö Yhteentoimivuuden haaste Kokonaisarkkitehtuurikyvykkyyden edistyminen Uudistuva sisältö Tietohallintolaki

Lisätiedot

Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella. Syksy 2018

Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella. Syksy 2018 Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella Syksy 2018 Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella selonteon tausta ja valmistelu Suomi tarvitsee tietopolitiikkaa -muistio. VM Kauhanen- Simanainen

Lisätiedot

ATOMI-hankkeen tiekartta

ATOMI-hankkeen tiekartta ATOMI-hankkeen tiekartta Asiakkuudet, palvelukanavat ja palvelumuotoilu Palvelujen ja toiminnan digitalisointi Tieto johtamisen ja kehittämisen tueksi Uudistetaan aluehallinnon toimintatapoja Linjaukset

Lisätiedot

VRK yhteisenä tiedonhallintaa ja digitalisaatiota edistävänä toimijana. Juhta, Sami Kivivasara

VRK yhteisenä tiedonhallintaa ja digitalisaatiota edistävänä toimijana. Juhta, Sami Kivivasara VRK yhteisenä tiedonhallintaa ja digitalisaatiota edistävänä toimijana Juhta, 31.1.2018 Sami Kivivasara Tehtäväsiirrot VRK:lle Pohjautui talvella 2016-2017 digitalisaatiota koskevia tehtäviä VM:n hallinnonalalla

Lisätiedot

Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11.

Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11. Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11.2013 Markku Nenonen Tutkijayliopettaja Mamk Lähtökohdat ja tausta

Lisätiedot

Tuloksellisuutta tekemässä Tietopolitiikka, ICT ja TORI

Tuloksellisuutta tekemässä Tietopolitiikka, ICT ja TORI Tuloksellisuutta tekemässä Tietopolitiikka, ICT ja TORI JulkICT-toiminto, strateginen ohjaus Neuvotteleva virkamies, yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas VATU 29.5.2013 Tuloksellisuutta tekemässä Tehokkaat

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke VM julkisen hallinnon ICT-toiminto

Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke VM julkisen hallinnon ICT-toiminto Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke 14.10.2015 VM julkisen hallinnon ICT-toiminto KÄRKIHANKE: DIGITALISOIDAAN JULKISET PALVELUT 2 1. Valmistellaan digitalisoinnin periaatteet 2.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.2018 Maailman toimivin kaupunki Toimivuus rakentuu tasa-arvolle,

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio Anna-Maija Karjalainen Avoimen tiedon ohjelman päätöstilaisuus 17.9.2015 JulkICT Toimenpiteet Kärkihankkeen tavoite Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Digisalonki Verkostojen johtaminen

Digisalonki Verkostojen johtaminen Aleksi Kopponen Erityisasiantuntija Puh. 050 592 6457 aleksi.kopponen@vm.fi www.vm.fi/digitalisaatio Twitter: @kopponen Digisalonki Verkostojen johtaminen https://www.youtube.com/watch?v=2qk78nhan8y 12.2.2018

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin velvoittavuus esimerkkinä Tanska - ja mitä Suomi aikoo tehdä Juhta Marjukka Ala-Harja VM/JulkICT

Sähköisen asioinnin velvoittavuus esimerkkinä Tanska - ja mitä Suomi aikoo tehdä Juhta Marjukka Ala-Harja VM/JulkICT Sähköisen asioinnin velvoittavuus esimerkkinä Tanska - ja mitä Suomi aikoo tehdä 26.10.2016 Juhta Marjukka Ala-Harja VM/JulkICT Tanska julkishallinnon digitalisaation organisointi Vahva poliittinen mandaatti

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta Valtion lupa ja valvontaviraston toimeenpanohanke Sidosryhmätilaisuus 12.10.2017 Hankepäällikkö Jaska Siikavirta 1 13.10.2017 Etunimi Sukunimi Organisaatiomalli Ihmiset Yhteisöt Yritykset Maakunnat Kunnat

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

suomi.fi Suomi.fi -palvelunäkymät

suomi.fi Suomi.fi -palvelunäkymät Suomi.fi -palvelunäkymät Julkishallinto 07.09..2015 Esityksen sisältö 1. Suomi.fi palvelukokonaisuus 2. Palvelulupauksemme 3. Mitä palvelu tarjoaa? 4. Miten? 5. Miksi? Hyötynäkökulma 6. Mitä tämä edellyttää?

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Digituki-pilotti Oulussa Alakko nää digiä keskustelu digitalisoituvasta Oulusta,

Digituki-pilotti Oulussa Alakko nää digiä keskustelu digitalisoituvasta Oulusta, Digituki-pilotti Oulussa Alakko nää digiä keskustelu digitalisoituvasta Oulusta, 14.2.2019 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041 Juhani.heikka@popmaakunta.fi Twitter:@JuhaniHeikka www.popmaakunta.fi

Lisätiedot

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari 9.3.2017 1 Maakuntauudistus ja työsuojeluhallinto Maakuntauudistus on hallituksen reformi. Maakuntien

Lisätiedot

Luvitusprosessin kehittäminen - mitä yhden luukun periaatteella tavoitellaan? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn

Luvitusprosessin kehittäminen - mitä yhden luukun periaatteella tavoitellaan? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Luvitusprosessin kehittäminen - mitä yhden luukun periaatteella tavoitellaan? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Luvitus uudistuu Kokonaan ympäristöluvista pois Varsinaisen ympäristöluvan sujuvoittaminen

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio 30.10.2015 O-P Rissanen SYKEn digiaineistoaamu JulkICT Toimenpiteet Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet 10v tavoite Toimeenpano 8 DIGITALISAATIO, KOKEILUT

Lisätiedot

Kaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle

Kaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle Kaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle Olli Voutilainen TEM/Yritys- ja alueosasto Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11. Kaupunkipolitiikka pidemmässä katsannossa Suomessa on

Lisätiedot

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran?

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran? Miten tietoa voisi kysyä vain kerran? JUHTA 13.9.2016 JulkICT/ Yhteinen tiedon palvelumalli (YTI) -hanke Ymmärrämmekö asiakasta? Tarvitseeko tietoa hallita? Kunta Tietolupa Usean luukun nykytila Miksi

Lisätiedot

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät Seija Petrow Valtiovarainministeriö Rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta 29.11.2013. Ohjelman yhtenä

Lisätiedot

Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille

Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 03.05.2018 LVM/686/02/2018 Asia: VM/674/00.01.00.01/2018 Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2018-2022 Lausunnonantajan

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään?

Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen 1 Sähköinen hallinto Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät Palveluiden käyttäjät

Lisätiedot

Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä

Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Hannele Kerola JulkICT - osasto 19.4.2017 Tiedonhallinta ja tutkijoiden tarpeet (työryhmän asettamiskirje) Tiedonhallinnan kehittämisen

Lisätiedot

Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen Marjut Siintola

Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen Marjut Siintola Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen 5.6.2018 Marjut Siintola 1 Tausta Hallitus päätti puolivälin tarkistuksessa hyväksytyn hallituksen toimintasuunnitelman vuosille 2017-2019

Lisätiedot

Kohti tulevaisuuden hyvää ja vaikuttavaa hallintoa

Kohti tulevaisuuden hyvää ja vaikuttavaa hallintoa Kohti tulevaisuuden hyvää ja vaikuttavaa hallintoa Projektijohtaja, alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 9.3.2017 Helsinki VM / Keskushallintouudistus Hallituksen linjaukset keskushallinnon uudistuksesta Pääministeri

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa ICT muutostukiseminaari 8.10.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Miksi kokonaisarkkitehtuuria tarvitaan julkisessa hallinnossa? Mitä tuloksia kokonaisarkkitehtuurista

Lisätiedot

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.

Lisätiedot

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville?

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Videoesitys etäpalvelupilotista ja etenemissuunnitelmia Säätytalo, 9.6.2010 Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen O-P Rissanen Digiarkeen neuvottelukunta

Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen O-P Rissanen Digiarkeen neuvottelukunta Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen 18.4.2018 O-P Rissanen Digiarkeen neuvottelukunta 1 Tausta Hallitus päätti puolivälin tarkistuksessa hyväksytyn hallituksen toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Tiedonhallintalakiehdotus - vaikutukset Tommi Oikarinen / valtiovarainministeriö

Tiedonhallintalakiehdotus - vaikutukset Tommi Oikarinen / valtiovarainministeriö Tiedonhallintalakiehdotus - vaikutukset 14.9.2018 Tommi Oikarinen / valtiovarainministeriö Tiedonhallintalaki muutos pääpiirteittäin Tiedonhallintalaki (HE-luonnos) Tiedonhallinnan järjestäminen Vastuut,

Lisätiedot

Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittaminen. Tilannekatsaus 10.3.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi

Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittaminen. Tilannekatsaus 10.3.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittaminen Tilannekatsaus 10.3.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö 2.10.2018, Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tiedon käyttö asiakaslähtöisen toiminnan perustana Lait, Linjaukset Toimintatavat Tiedonhallinta Palvelussa

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-linjauksien vaikutukset kuntien ICT-muutoksessa

Julkisen hallinnon ICT-linjauksien vaikutukset kuntien ICT-muutoksessa Julkisen hallinnon ICT-linjauksien vaikutukset kuntien ICT-muutoksessa ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen Kuntien ICT-palvelut rakenneuudistuksessa 26.2.2015 Neljä kansallista strategiaa Asiakkuusstrategia

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma Valtio Expo 2009 Helsinki 7.5.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Maistraattien uudelleenorganisointi

Maistraattien uudelleenorganisointi Asettamispäätös VM100:00/2017 24.8.2017 luonnos 1662/00.01.00.01/2017 Maistraattien uudelleenorganisointi Asettaminen Toimikausi Tausta Valtiovarainministeriö on tänään asettanut hankkeen valmistelemaan

Lisätiedot

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Susanna Metsälampi 29.10.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kärkihankkeet esityksessä Norminpurku http://www.lvm.fi/web/hanke/nor minpurku

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Kansallinen paikkatietostrategia 2010-2015 Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Pekka Sarkola Poscon Oy 9.2.2012 Visio 2015 Paikkatietoinfrastruktuuri on parantanut palvelun ja päätöksenteon laatua

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen 30.01.2017 Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Työryhmän tehtävät Työryhmän toimikausi 17.11.2016-31.5.2017 Työryhmän tehtävänä on selvittää julkisen hallinnon tiedonhallinnan

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö Kansallinen palveluarkkitehtuuri Tilanne ja lainsäädäntö 13.9.2016 Ohjelmapäällikkö Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Kansallinen palveluarkkitehtuuri (KaPA) Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelma

Lisätiedot

Luvat ja valvonta ekosysteemi

Luvat ja valvonta ekosysteemi Luvat ja valvonta ekosysteemi Sirpa Alitalo, TEM Mistä Luvat ja valvonta kärkihankkeessa on kysymys? Palveluprosessit uudistetaan Asiakkaan tarpeesta muodostuvat palvelukokonaisuudet sekä asiakaslähtöiset,

Lisätiedot

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen Avoin DATA Avoin tieto Seminaari 22.4.2013 Mikkelissä Juha Ropponen Eurooppa 2020 visio ja sen kolme toisiaan vahvistavaa prioriteettia: Älykäs kasvu: Kestävä kasvu: Osallistava kasvu: osaamiseen ja innovointiin

Lisätiedot

Palvelukeskusvalmistelun tilanne

Palvelukeskusvalmistelun tilanne Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella

Lisätiedot

Rahoitushaku prosessien automatisointiin - Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoitushaku prosessien automatisointiin - Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla Rahoitushaku prosessien automatisointiin - Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 27.9.2018 infotilaisuus Robotisaatiohaun infotilaisuus 27.9. klo 9 10

Lisätiedot

Digitaalisten palvelujen järjestäminen viranomaistoiminnassa. Tomi Voutilainen

Digitaalisten palvelujen järjestäminen viranomaistoiminnassa. Tomi Voutilainen Digitaalisten palvelujen järjestäminen viranomaistoiminnassa Tomi Voutilainen Sääntelykohteet viranomaisten digipalvelut Digitaalisten palvelujen suunnitteluvaatimukset: tietoturvallisuus, tietosuoja,

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto 1 Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Viraston toimialat ovat varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu 27.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus Koulutussopimukseen perustuva koulutus

Lisätiedot

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Työryhmä VM asetti työryhmän tekemään esityksen Kieku-järjestelmän elinkaaren hallinnasta

Lisätiedot