LIITE tasa-arvotekoa. Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta. Loppuraportti
|
|
- Annika Anni-Kristiina Aaltonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 100 tasa-arvotekoa Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta Loppuraportti Voimistelun junioreiden MM-kultaa vuonna 2017 voittaneen Minetit Elite -joukkueen voimistelijoita 100 tasa-arvotekoa -juhlissa marraskuussa Kuva: Paula Ojansuu.
2 Tiivistelmä Tasa-arvo kuuluu suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin, mutta sen kehittäminen vaatii jatkuvaa huomiota ja konkreettisia tekoja yhteiskunnan eri sektoreilla. 100 tasa-arvotekoa oli Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan vuosina toteuttama Suomen itsenäisyyden juhlavuoden hanke, joka haastoi laajan joukon erilaisia organisaatioita edistämään tasa-arvoa konkreettisin teoin. Hanke nosti esiin sukupuolten tasaarvon merkitystä suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä ja menestyksessä sekä toimi osoituksena siitä jatkuvasta työstä, jota tasa-arvon edistäminen vaatii ja johon Suomi on sitoutunut. 100 tasa-arvotekoa -hankkeella oli alusta lähtien 38 organisaation kumppaniverkosto, johon kuului mm. Helsingin kaupunki, Yleisradio ja joukko kansalaisjärjestöjä. Hanketta omalla arvovallallaan edustaneen ja yhteiskunnan eri alojen vaikuttajista koostuneen kunniatoimikunnan puheenjohtajana toimi presidentti Tarja Halonen. Vuosi 2016 oli 100 tasa-arvotekoa -hankkeen innostava ja näkyvä aloitus. Kesällä 100 tasaarvotekoa oli esillä Porin SuomiAreenassa ja elokuussa hankekumppaneille ja Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenjärjestöille järjestettiin verkostoitumis- ja ideointipalaveri ja toimittajille 100 tasa-arvotekoa -tiedotustilaisuus. Vuosi huipentui joulukuussa Helsingin kaupungin kanssa yhteistyössä Helsingin kaupungintalolla järjestettyyn 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuuteen, johon osallistui lähes 400 tasa-arvotekojen tekijää ympäri Suomea. Päivää aiemmin ulkoasiainministeriö järjesti oman julkistamistilaisuuden mukaantulostaan hankkeeseen. Syksyn aikana kertyi yli 40 tasa-arvotekoa, joiden tekijöinä oli yli 50 tahoa. Tasa-arvotekojen tekijöihin kuuluivat mm. Puolustusvoimat ja Oulun yliopisto. 100 tasa-arvotekoa -hanke palkittiin vuoden tasa-arvotekona valtakunnallisilla Tasa-arvopäivillä Helsingissä lokakuussa Vuosi 2017 oli hankkeen päävuosi, jolloin hanke vaikutti ja oli esillä laajasti. Hanke nosti tasaarvotekoja esiin maaliskuussa valtioneuvoston ja Tampere-talon Suuressa tasa-arvojuhlassa sekä WOW Finlandin festivaalilla Tampereella, toukokuussa yhdessä Uudenmaan liiton kanssa Kuntien kilpailukyky -päivässä ja kevätkatsauksessa ulkoministeriössä, heinäkuussa SuomiAreenassa ja syyskuussa OKM:n Liikunnan 100 tasa-arvotekoa -tilaisuudessa sekä Kuntaliiton Kuntamarkkinoilla. Hankkeen kunniatoimikunta kokoontui toisen ja viimeisen kerran marraskuussa Eduskuntatalossa puhemiehen kutsumana. Hanke huipentui Helsingin yliopiston juhlasalissa marraskuussa järjestettyyn juhlaan, jossa esiteltiin tasa-arvotekojen satoa, keskusteltiin arvovaltaisten puhujien johdattamana suomalaisen tasa-arvon tulevaisuudesta ja palkittiin ansiokkaita tasa-arvotekojen tekijöitä. Vuoden aikana tasa-arvotekoja julkaisivat mm. ministeriöt, kaupungit ja kansalaisjärjestöt. Loppuvuoteen mennessä tekoja oli julkaistu yli 120, minkä lisäksi ulkoministeriöltä oli yli sata tekoa. Hankkeen omien tilaisuuksien lisäksi tasaarvotekojen tekijät järjestivät omia keskustelutilaisuuksia ja tapahtumia, joiden teemat ulottuivat työpaikkojen tasa-arvon edistämisestä kunniaväkivaltaan ja urheilun tasa-arvoon. 100 tasa-arvotekoa -hankkeessa suunnattiin katse kohti tulevaa ja rakennettiin kestävää Suomea myös seuraavaa sataa vuotta varten yhdessä. Hanke onnistui tavoitteessaan nostaa sukupuolten tasa-arvo esiin osana Suomen juhlavuotta. Se loi myös uudenlaisen monitoimijamallin tasa-arvotyöhön. Ministeriön yhteydessä toimivan parlamentaarisen neuvottelukunnan ja kansalaisjärjestön yhteinen haaste tavoitti monia ei-perinteisiäkin tahoja mukaan tasa-arvotyöhön. Tätä yhteistyötä jatketaan myös juhlavuoden jälkeen.
3 100 tasa-arvotekoa -hankkeen tulokset Hankkeen tavoitteena oli koota sata uutta ja konkreettista tasa-arvotekoa erilaisilta toimijoilta Suomessa. Panostus hankkeeseen kannatti: asetetut tavoitteet saavutettiin. Kahdessa vuodessa hanke mm. - julkaisi 124 tasa-arvotekoa erilaisilta toimijoilta ympäri Suomen. Lisäksi ulkoministeriön yli 150 tasa-arvotekoa ja Helsingin kaupungin julkaisema sadan teon lista parin viime vuoden aikana toteutetuista teoista. - osallisti suuren joukon organisaatioita edistämään sukupuolten tasa-arvotekoa. - sai mukaan toimijoita yhteiskunnan kaikilta sektoreilta: yksityiseltä, julkiselta ja kolmannelta sektorilta. - kokosi yhteiskunnallisia vaikuttajia kunniatoimikuntaan, joka edusti ja edisti hanketta. - toteutti yhdessä -teemaa laajan yhteistyön, uudenlaisen toimintamallin ja avoimen osallistumisen kautta - käsitteli tasa-arvoteemoja kattavasti koulutuksesta väkivaltaan ja tasa-arvopolitiikasta urheiluun. - järjesti lukuisia tapahtumia, joihin osallistui satoja ihmisiä - julkaisi nettisivuilla lähes 200 uutista - julkaisi sosiaalisessa mediassa satoja facebook- ja twitter-postauksia. #tasaarvo100 oli Suomen käytetyimpiä aihetunnisteita päivinä, joina hanke järjesti isoja tilaisuuksia. - näkyi kymmeniä kertoja mediassa. Näiden toimien tuloksena saavutettiin näkyvyyttä sukupuolten tasa-arvolle osana Suomen juhlavuotta näkyvyyttä Suomessa tehtävälle tasa-arvotyölle panostusta tasa-arvotyön laajentamiseen ja kehittämiseen Suomessa yhteiskunnallista keskustelua tasa-arvon tilasta ja sen edistämisestä (esim. Aamulehden teko, puolustusvoimain teko) tasa-arvotekoja, jotka toimivat kannustavina esimerkkeinä ja hyvien käytäntöjen jakajina vahvistunut ajatus tasa-arvosta suomalaisena perusarvona ja asiana, jonka eteen Suomi on edelleen halukas tekemään töitä konkreettisten käytäntöjen myötä vahvistunut yhteenkuuluvuuden tunne vahvistunut tunne siitä, että yhdessä saamme konkreettisia muutoksia aikaan ja luotsaamme Suomea kohti entistä parempaa seuraavaa 100 vuotta uudenlainen verkosto ja tapa tehdä yhteistyötä tasa-arvon edistämiseksi (vastaavaa hanketta ei ole tehty koskaan ennen) kansainvälistä huomiota ja spin-off Kroatiassa jatkopotentiaali: tasa-arvotekoja voidaan mallintaa, kehittää ja levittää edelleen kehitystä kohti hyvinvoivaa ja kestävää Suomea seuraavaa sataa vuotta varten, konkreettisin keinoja vahvistaa Suomea Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet kirjoitti syyskuussa 2017 Naisjärjestöjen Keskusliiton uutiskirjeessä: 100 tasa-arvotekoa -hanke on saanut eri tahot mukaansa voimakkaammin kuin olisimme saattaneet toivoa. Kysyttäessä Suomi-brändiä tasa-arvo ja naisten asema yleensä on meille jokaiselle ylpeyden aihe maailmalla. Kun World Economic Forum rankkaa parhaita maita naisille
4 ja lapsille elää, Pohjoismaat ovat omaa luokkaansa. On siis kaikki syyt panostaa vielä vahvemmin tasa-arvotyöhön siten, että se tuntuu parempana elämänlaatuna meidän jokaisen elämässä, töissä ja kotona, julkisessa ja yksityisessä tilassa.
5 Hankkeen tausta Tasa-arvo kuuluu suomalaisten itseymmärrykseen ja perusarvoihin ja suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin. Maailman ensimmäiset vaaleilla valitut kansanedustajanaiset olivat suomalaisia. Tasa-arvo sisältyy myös suomikuvaan maailmalla. Siksi on tärkeää, että tasa-arvo ja naiset olivat näkyvästi esillä myös juhlavuonna. Naisjärjestöjen Keskusliitto alkoi loppuvuodesta 2015 yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa suunnitella osallistumista Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen. Ajatus sadasta tasa-arvoteosta oli tasa-arvoasiain neuvottelukunnan entisen pääsihteerin Leila Mélartin idea. Yhteistyössä tasaarvoasiain neuvottelukunnan kanssa Naisjärjestöjen Keskusliitto jalosti ideasta konseptin, jossa erilaiset organisaatiot ympäri Suomen tekisivät uusia ja konkreettisia tekoja sukupuolten tasaarvon edistämiseksi ja siten kehittäisivät entistä kestävämpää tulevaisuuden Suomea. Samalla haluttiin nostaa erityisesti naisten, naisjärjestöjen ja sukupuolten tasa-arvon näkyvyyttä juhlavuoden ohjelmassa. Tuota työtä tahdottiin tehdä yhdessä laajassa rintamassa ja siksi tekojen ehdottaminen oli avointa kaikille organisaatioille ympäri Suomen. Vuoden 2015 loppuun mennessä hankkeen kumppaneiksi oli kerätty 38 tahoa, joiden joukossa oli merkittäviä toimijoita niin julkiselta kuin kolmannelta sektorilta. Hanketta suunniteltiin yhteistyössä Suomi100-sihteeristön kanssa ja keväällä 2017 hanke hyväksyttiin osaksi Suomen itsenäisyyden virallista satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja sai vahvistuksen rahoituksesta. 100 tasa-arvotekoa -hanke sai rahallista tukea Suomi 100 -hankkeen (valtioneuvoston kanslia) lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Lisäksi tilaisuuksia järjestettiin eri tahojen kanssa yhteistyössä siten, että tapahtumakumppanit maksoivat osan tilaisuuksien kuluista. Vuonna 1911 perustettu Naisjärjestöjen Keskusliitto on sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen kattojärjestö ja yhteistyöfoorumi. Keskusliitto yhdistää eri alojen toimijoita tavoitteelliseen työhön tasa-arvoisemman yhteiskunnan aikaansaamiseksi ja on kansainvälisesti aktiivinen toimija. Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 59 jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä yli jäsentä. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE on parlamentaarinen neuvottelukunta, jonka valtioneuvosto asettaa eduskunnan toimikaudeksi. TANElla on neuvoa-antava rooli valtionhallinnossa. Neuvottelukunnan jäsenet ovat eduskuntapuolueiden nimeämiä. Lisäksi Miesjärjestöjen keskusliitto ry, Naisjärjestöjen keskusliitto ry, Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry ja Seta ry nimeävät neuvottelukuntaan asiantuntijajäsenet. Neuvottelukunta toimii sosiaalija terveysministeriön yhteydessä. Hankkeen johtoryhmään kuuluivat Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet ja pääsihteeri Terhi Heinilä, TANEn puheenjohtaja Sari Raassina, pääsihteeri Tanja Auvinen / Hannele Varsa / Milla Sandt ja suunnittelija Milla Sandt sekä hankkeen projektipäällikkö Liisa Ketolainen.
6 Kumppanuudet ja yhteistyö Hankkeen vastuutahot olivat Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta, jotka vastasivat hankkeesta yhdessä. Hankkeen operatiivinen koordinointityö toteutettiin Naisjärjestön Keskusliiton toimistolla. Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenjärjestöt osallistuivat hankkeen toteuttamiseen ja siitä viestimiseen. Hankkeen kumppaneita olivat mm. Helsingin kaupunki, Helsingin poliisi, eduskunnan naisverkosto, Suomen kuntaliitto ja Yle. Kumppanitahojen täydellinen listaus on tämän raportin liitteenä. Kumppanitahot olivat hankkeessa mukana sen suunnittelusta lähtien. Suurin osa kumppaneista toteutti myös tasa-arvoteon. 100 tasa-arvotekoa -hanke perusti keväällä 2016 yhdessä hankekumppaninsa Helsingin kaupungin kanssa Nais!-verkoston, joka kokosi yhteen pääkaupunkiseudulla toimivia erityisesti naisiin keskittyviä Suomi100-hankkeita ja niistä kiinnostuneita. Verkosto kokoontui vuoden 2016 aikana noin kerran kuussa ja järjesti mm viestintätyöpajan, jossa fasilitaattorin avulla suunniteltiin hankkeista viestimistä mahdollisimman vaikuttavasti. Nais!- verkostolla tuettiin yhteistyötä, verkostoitumista ja tietojenvaihtoa muiden tasa-arvoteemojen parissa työskentelevien kesken. Yhteistyö Suomi100-sihteeristön kanssa oli tiivistä hankkeen suunnitteluvaiheesta alkaen. 100 tasa-arvotekoa esittäytyi Suomi100-valtuuskunnalle yhtenä neljästä hankkeesta ja pääsihteeri Pekka Timonen oli esittelemässä Suomi100-ohjelmaa 100 tasa-arvotekoa - hankkeen kunniatoimikunnan kokouksessa Suomi100-ohjelma oli näkyvästi mukana 100 tasa-arvotekoa -hankkeen esittelyissä ja viestinnässä. Kaikissa tapahtumaesittelyissä korostettiin hankkeen olevan osa Suomi100-ohjelmaa ja Suomen juhlavuotta. Hankkeen materiaaleissa, verkkosivuilla ja muussa viestinnässä käytettiin 100 tasa-arvotekoa -banneria, johon sisältyi myös Suomi100-logo. Hankkeen viestinnän yhteydessä käytettiin tunnisteita #tasaarvo100 ja #suomi tasa-arvotekoa -hanke löytyy Suomi100:n nettisivustolta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 100 tasa-arvotekoa oli aktiivinen kansallisen tason lisäksi alueellisesti. Kesän ja syksyn 2016 aikana hanke oli esittäytymässä ja innostamassa kaikkia mukaan juhlavuoteen alueellisilla ystävämessuilla Helsingissä ( ), Espoossa ( ) ja Oulussa ( ). Tämä antoi mahdollisuuden tutustua toisiin valtakunnallisiin hankkeisiin ja pohtia yhteistyömahdollisuuksia sekä juhlavuoden kokonaisuutta. Hankkeen tapahtumista ja kuulumisista tiedotettiin Suomi100-aluekoordinaattoreille. 100 tasa-arvotekoa -uutiskirjeen osiossa Suomi100-yhteistyöstä myös kehotettiin olemaan yhteydessä oman alueen aluekoordinaattoreihin. Alkuvuonna 2017 hankkeessa toteutettiin yhteistyössä Uudenmaan liiton kanssa erityisesti Uudenmaan alueen kuntia tasa-arvotyöhön innostanut alahanke. Ratkaisevan tärkeitä yhteistyötahoja olivat tietenkin kaikki tasa-arvotekojen tekijät. Hanke oli avoin kaikille halukkaille organisaatioille. Hankkeeseen pystyi ilmoittautumaan koska tahansa helposti verkkosivujen kautta. Uutiskirjeissä oli erillinen osio tasa-arvotekojen ilmoittamisesta ja mukaan saattoi lähteä myös olemalla yhteydessä hankkeen projektipäällikköön. Kaikkiin tasaarvoteon tai kiinnostuksen ilmoittaneisiin oltiin henkilökohtaisesti yhteydessä.
7 Kunniatoimikunta 100 tasa-arvotekoa -hankkeelle perustettiin kunniatoimikunta, joka koostui 36 vaikuttajasta yhteiskunnan eri aloilta. Kunniatoimikunnan puheenjohtajana toimi presidentti Tarja Halonen. Kunniatoimikunta edusti arvovallallaan 100 tasa-arvotekoa -hanketta ja tasa-arvon juhlistamisen merkitystä Suomen itsenäisyyden juhlavuodessa sekä edisti verkostoillaan tasaarvotekojen tekemistä. Kunniatoimikunta myös myönsi erityismaininnan erityisen vaikuttavalle tasa-arvoteolle. Tuo tunnustus myönnettiin Ylelle ansiokkaasta urheilun tasa-arvon edistämisestä 100 tasa-arvotekoa -juhlissa marraskuussa Kunniatoimikunnan ensimmäinen tapaaminen järjestettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa Helsingin kaupungin Empire-salissa. Kokousta johti kunniatoimikunnan puheenjohtaja presidentti Tarja Halonen ja emännöi apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Tilaisuudessa keskusteltiin tasa-arvotekojen merkityksestä Suomen juhlavuodessa. Suomi100- ohjelman pääsihteeri Pekka Timonen kertoi tilaisuudessa naisten näkyvyydestä ja sukupuolten tasa-arvosta juhlavuoden ohjelmassa. Tapahtumassa esiintyi kansainvälinen Naisten maailma - kuoro. Kunniatoimikunta kokoontui toisen ja viimeisen kerran Eduskunnassa, puhemiehen edustustiloissa. Kokousta puheenjohti presidentti Tarja Halonen ja emännöi puhemies Maria Lohela. Kunniatoimikunnan puheenjohtaja sekä Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Sari Raassina kertoivat 100 tasaarvotekoa -hankkeen kulusta ja tuloksista. Toukokuussa tehtävässään aloittanut tasaarvovaltuutettu Jukka Maarianvaara alusti suomalaisen tasa-arvon tilasta ja tulevaisuudesta. Kunniatoimikunta keskusteli hankkeen teemoista, edustamiensa tahojen tasa-arvotekojen edistymisestä sekä hankkeen jatkosta. Kunniatoimikunta päätti myös kunniatoimikunnan erityismaininnan myöntämisestä hankkeen pääjuhlassa marraskuussa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Kunniatoimikunnan sitoutumisesta työhönsä kertoo se, että kunniatoimikunta oli lähes täysimääräisenä paikalla kokouksessa. Kunniatoimikunnan kokoonpano sekä tapaamisen esityslistat ovat tämän raportin liitteinä.
8 Tasa-arvoteot Hankkeen tarkoituksena oli saada erilaiset yhteisöt järjestöt, yritykset, julkinen sektori ympäri Suomen tekemään omalle toiminnalleen relevantteja ja mielekkäitä tasa-arvotekoja. Tasa-arvoteolla tarkoitettiin hankkeessa toimenpidettä, joka lisää sukupuolten välistä tasa-arvoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Hankesuunnitelmassa asetettujen kriteerien mukaisesti tasaarvotekojen tuli olla uusia ja konkreettisia. Uudella tarkoitettiin sitä, että hanke toteutettiin vuosien aikana ja konkreettisella sitä, että teolla oli selkeästi osoitettavia tuloksia. Parhaimmillaan teko muutti jollakin tavalla organisaation perustoimintaa entistä tasaarvoisemmaksi. Toimenpiteet saivat olla valtakunnallisia, alueellisia tai paikallisia. Tekoja olivat tervetulleita ehdottamaan kaikki organisaatiot ympäri Suomen. Koko yhteisön sitouttamiseksi tavoitteiseen ja siten parhaiden tulosten saavuttamiseksi organisaatioita suositeltiin osallistamaan jäsenistönsä teon suunnitteluun ja toteutukseen. Kunkin tasa-arvoteon suunnittelu, toteutus ja rahoitus oli teon tekevän organisaation vastuulla, mutta 100 tasaarvotekoa -hanke tarjosi tekojen tekijöille mm. ideointi- ja neuvontatukea. Tasa-arvotekohaaste otettiin innokkaasti vastaan ja tekoja toteuttivat organisaatiot kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: mukana oli esimerkiksi kaupunkeja, yliopistoja, yrityksiä, valtion laitoksia, kansalaisjärjestöjä, tiedotusvälineitä ja työmarkkinajärjestöjä. Tasa-arvotekojen tekijät haastoivat myös toisiaan mukaan tasa-arvotalkoisiin. Tasa-arvotekojen kirjo oli laaja niin teemoittain kuin tyypeittäin. Teemoina erityisen näkyviä olivat koulutus ja työelämä, monikulttuurinen toiminta, naisiin kohdistuva väkivalta ja liikunta, mutta myös esimerkiksi sosiaali- ja terveysala sekä taide. Liikunnan ja urheilun nousua yhdeksi näkyvimmistä teemoista tuki opetus- ja kulttuuriministeriö, joka haastoi keväällä 2017 liikunnan ja urheilun lajiliitot tasa-arvotalkoisiin. Ministeriö kannusti myös muita liikunta-alan valtakunnallisia ja alueellisia järjestöjä ja liikuntaseuroja tasa-arvotekojen tekemiseen. Erityisenä tavoitteena on naisten määrän lisääminen valmentajina ja johtajina liikunta-alalla. Paljon tekoja tehtiin myös kansainvälisesti. Erityisesti tätä edisti ulkoministeriö, joka valjasti myös edustustonsa tasa-arvotyöhön. Suomen suurlähetystöjen ja edustustojen kautta tasaarvotekoja tehtiin ympäri maailmaa. Kroatiassa julkaistiin syksyllä 2017 oma alahankkeensa, jonka tavoitteena on kerätä sata tasa-arvotekoa Kroatiassa. Lisäksi tasa-arvoteoilla esimerkiksi edistettiin keskustelua naisten poliittisista oikeuksista Balkanilla ja tuettiin seksuaalioikeuksien toteutumista Nepalissa ja Tansaniassa. Valtioneuvoston tasa-arvoteko oli maailman ensimmäinen kansainvälinen tasa-arvopalkinto, Gender Equality Prize. Myös tyypeittäin lajiteltuna tasa-arvotekojen kattaus oli monipuolinen: mukana oli mm. tutkimuksia ja selvityksiä, kampanjoita, koulutus- ja mentorointiohjelmia, tapahtumia ja tilaisuuksia, taidetta, kiertueita, verkkopalveluita, konsertti, verkkovertaisryhmä ja tasaarvokysely. Tämä moninaisuus on hieno osoitus siitä, mitä kaikkea tasa-arvotyö voi olla. Esimerkiksi koulutukseen ja työelämään liittyen mm. koulutettiin työpaikoilla tasaarvokysymyksistä, mentoroitiin miesvaltaisilla aloilla toimivia naisia, innostettiin tyttöjä teknologian pariin, otettiin käyttöön sokkorekrytointi ja tutkittiin ainevalintojen merkitystä opintopolkuihin. Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyneitä tasa-arvotekoja olivat esimerkiksi verkkopalvelu väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille, tehostettu viestintä lähisuhdeväkivallasta ja keskustelutilaisuus kunniaväkivallasta.
9 Tasa-arvoteot kiinnittivät osana juhlavuotta huomion Suomen tulevaisuuteen ja sen aktiiviseen luomiseen. Monissa tasa-arvoteoissa tuotiin kuitenkin esiin myös tasa-arvon historiaa itsenäisessä Suomessa (esim. Marttaliiton ja Suomen YK-liiton teot) sekä selvitettiin tasa-arvon nykytilaa (esim. tutkimukset, joita mm. STM, sisäministeriö ja puolustusvoimat teettivät). Myös tulevaisuuden tekijöiden ääni oli mukana tasa-arvoteoissa esim. Girls takeoverin ja nuorisojärjestöjen kautta. Tasa-arvoteot toimivat hyvinä esimerkkeinä ja kannustavina osoituksina tasa-arvotyöstä. Tämä sisältää hyvän pohjan myös työn jatkamiselle: monet teot olisivat hyvin kopioitavissa moniin muihinkin organisaatioihin. Tekoja voitaisiin mallintaa, kehittää ja levittää edelleen. Tätä tapahtuikin jo juhlavuoden aikana: esimerkiksi hankkeen leviäminen ulkomaille (Kroatia), mielenkiintoisen teon leviäminen toisiin organisaatioihin (esim. Aamulehden esimerkki Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon liittoon), yhteistyö eri tahojen kesken (esim. Tunne Rintasi ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n yhteistyö). Samalla hanke toi esiin sitä yhteistyötä, jota Suomessa jo on: esimerkiksi palkansaajajärjestöt tekivät yhteisen tasa-arvoteon (tasa-arvokiertue). Listaus kaikista julkistetuista tasa-arvoteoista on tämän raportin liitteenä.
10 Viestintä ja näkyvyys Viestintä oli keskeinen osa hanketta. Tehdyt tasa-arvoteot voivat saada ansaitsemansa huomion ja toimia kannustavina esimerkkeinä ainoastaan, jos niistä viestitään ja siten tiedetään. Viestintää tehtiin innostuneella ja iloisella otteella: tarkoituksena oli tarjota tasa-arvotekoja tekeville organisaatioille sekä mahdollisuus kehittää toimintaansa että saada siitä tunnustusta. Samalla teot toimivat kannustavina esimerkkeinä ja hyvien käytäntöjen jakajina koko yhteiskunnassa. 100 tasa-arvotekoa -hanke nosti hyvässä hengessä ja aktiivisten toimien kautta sukupuolten tasa-arvon näkyvyyttä Suomen itsenäisyyden juhlavuodessa. Hankkeelle luotiin oma graafinen ilme sekä logo ja banneri, joita hyödynnettiin hankkeen nettisivulla, sosiaalisessa mediassa, sähköpostiallekirjoituksissa, tapahtumailmoituksissa sekä kaikessa hankkeen viestinnässä. Hankkeella oli myös oma powerpoint-pohja, painettu esite, kannettava kyltti ja rintanappi. Rintanappi sai julkisuutta mm. Helsingin Sanomissa , kun artikkeli Tarja Halosesta alkoi viittauksella presidentin rintapielessä kantamaansa merkkiin ja 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen. Kyseisen artikkelin videoklipillä ( presidentti Halonen sanoo, että paras lahja, jonka Suomi voi 100-vuotispäivänään saada, on tasa-arvoisempi ja kestävän kehityksen kannalla oleva Suomi. 100 tasa-arvotekoa -hankkeen viestinnän tukijalka oli hankkeen oma nettisivu ( jonne tasa-arvoteot koottiin ja jossa niitä esiteltiin. Nettisivulla julkaistiin myös hanketta koskevia uutisia, tiedotteita ja valokuvia. Verkkosivuilla näkyvät myös kaikkien kumppanitahojen ja tasa-arvotekojen tekijöiden logot. Syksyn 2016 aikana hankkeen nettisivulla julkaistiin 41 tasa-arvotekoa ja yli 50 uutista. Vuonna 2017 uutisia julkaistiin lähes 140 ja vuoden loppuun mennessä tekoja oli julkaistu yli 120. Lisäksi useat tahot tekivät monia tekoja, ulkoministeriö peräti yli 150. Sosiaalisen median kanavilla (Facebook ja Twitter) hankkeesta tehtiin satoja postauksia. Hankkeen startti- ja päätösjuhlien päivinä #tasaarvo100 oli Suomen käytetyimpiä Twittertunnisteita. Hankkeessa panostettiin myös visuaaliseen viestintään ja useassa tilaisuudessa oli paikalla valokuvaaja. Tilaisuuksien valokuvapankki on nähtävissä osoitteessa Verkon lisäksi tasa-arvoteot olivat esillä kaikissa hankkeen tilaisuuksissa. Tekoja esiteltiin aina osana hanketta ja tekojen tekijät päästettiin mahdollisimman usein ja mahdollisimman monipuolisesti myös itse ääneen. Tämä näkyy tarkemmin tilaisuuksien ohjelmista, jotka ovat tämän raportin liitteenä. Lisäksi hanke ja tasa-arvoteot olivat esillä useissa Naisjärjestöjen Keskusliiton tilaisuuksissa. Esimerkiksi keväällä 2017 Eurooppasalissa järjestetyn sote-uudistusaiheisen seminaarin tilaisuudessa järjestettiin pieni sote-aiheisten tasa-arvotekojen näyttely. Nettisivun saavutettavuuteen panostettiin usealla tavalla. Hankkeen perustiedot ovat nettisivulla luettavissa suomen kielen lisäksi ruotsiksi, englanniksi ja selkokielellä. Selkokielinen teksti tilattiin Kehitysvammaliitolta. Nettisivuille tehtiin esteettömyystestaus jo sivujen kehitysvaiheessa. Testaus teetettiin verkkopalveluiden saavutettavuustestaukseen erikoistuneella Annanpura-yrityksellä, joka on Näkövammaisten liitto ry:n omistama yhteiskunnallinen yritys. Testauksessa huomioitiin sivuston teknisen toteutuksen esteettömyys, sivujen rakenne sekä sisällön saavutettavuus ja ymmärrettävyys ja varmistettiin, että
11 verkkosivut ovat helposti luettavissa yleisimmillä näkövammaisten ruudunlukuohjelmilla. Testauksessa huomioitiin myös kognitiivisista ongelmista ja motorisista häiriöistä kärsivien erityistarpeita. Saavutettavuuteen panostamalla on haluttu lisätä kaikkien ihmisten mahdollisuutta lukea hankkeesta ja tulla mukaan. Osa viestintämateriaalista, kuten hankkeen banneri, esittelyteksti ja starttitilaisuuden kutsu, toteutettiin kaksikielisesti sekä suomeksi että ruotsiksi. Hankkeen tilaisuuksien haluttiin olevan saavutettavissa myös ihmisille, joiden ei ollut mahdollista saapua fyysisesti paikalle tilaisuuksiin. Joulukuun 2016 starttitapahtuma ja marraskuun 2017 juhlatilaisuus näytettiinkin suorina striimeinä verkossa ja kummastakin on videotallenne katsottavissa (starttitapahtuma Helsinki-kanavalla: ja juhlatilaisuus Unitubessa: ). Tasa-arvotekoja ja uusimpia kuulumisia kerättiiin myös hankkeen omaan uutiskirjeeseen, joka julkaistiin muutamia kertoja sekä vuonna 2016 että vuonna Uutiskirje lähetettiin kumppanitahoille, tasa-arvotekojen tekijöille, Suomi100-yhteyshenkilöille sekä muille yhteistyötahoille. Lisäksi 100 tasa-arvotekoa -hankkeen tapahtumista ja etenemisestä kerrottiin laajasti Naisjärjestöjen Keskusliiton kuukausittaisissa uutiskirjeissä sekä muussa viestinnässä. Tasa-arvotekojen tekijät ja muut hankekumppanit, kuten Helsingin kaupunki ja ulkoministeriö, viestivät hankkeesta runsaasti myös omissa uutiskirjeissään, lehdissään, blogeissaan ja muilla viestintäkanavillaan. Näillä kaikilla toimilla pyrittiin siihen, että hankkeen keskeinen sisältö on mahdollisimman laajasti kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä. Hankkeen omien viestintäkanavien lisäksi hanke sai menestyksekkäiden tasa-arvotekojen, aktiivisen jalkatyön, lehdistötiedotteiden ja suoran kontaktoinnin kautta näkyvyyttä mediassa. Hanke oli esillä useissa Suomen valtamedioissa. Esimerkiksi Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet puhui hankkeesta Ylen Aamu-tv:ssä ollessaan ohjelmassa keskustelemassa ajankohtaisista tasa-arvokysymyksistä sekä Svenska Ylen pääuutislähetys A17-ohjelmassa Hankkeen projektipäällikkö keskusteli hankkeesta ja tasa-arvon tilasta Ylen Radio Suomen Ajantasa-ohjelmassa Toimittajille järjestetyn tiedotustilaisuuden jälkeen hankkeesta, ja erityisesti Puolustusvoimain tasa-arvoteosta, uutisoi mm. Helsingin Sanomat. Monet muutkin tasa-arvoteot pääsivät mediassa hyvin esille. Esimerkiksi Oulun yliopiston tasa-arvoteosta, tutkimus lukion oppiainevalintojen vaikutuksesta opiskelualojen jakautumiseen sukupuolittain, uutisoivat mm. Aamulehti ( ) ja Lännen Media ( ). Aamulehden oma tasa-arvoteko, siirtyminen sukupuolineutraaliin kieleen erityisesti ammattinimikkeiden osalta, herätti laajaa keskustelua. Samoin syksyllä 2017 julkaistu puolustusvoimain tilaama tutkimus vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten kokemuksista sai laajaa huomiota. 100 tasa-arvotekoa -hankkeen menestyksestä kertoo se, että vähitellen perustelua alkoi vaatia se, jos hankkeessa ei ole mukana. Hufvudstadsbladet kirjoitti 100 tasa-arvotekoa -hankkeesta kysyen, missä viipyy sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoteko. Tuossa vaiheessa jo moni muu ministeriö oli ilmoittanut tasa-arvoteostaan. STM:n ensimmäinen tasa-arvoteko julkaistiin seuraavassa kuussa. Hankkeen monikanavainen viestintä nosti sukupuolten tasa-arvon ja sen edistämiseksi tehtävät konkreettiset toimet selvästi näkyviin osana Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuotta.
12 Lokakuussa 100 tasa-arvotekoa -hanke palkittiin vuoden tasa-arvotekona THL:n valtakunnallisilla Tasa-arvopäivillä Helsingissä. Tunnustuksen myöntää Valtakunnallinen tasaarvoverkosto. 100 tasa-arvotekoa -hanke sai erityisesti kiitosta siitä, että se on aktivoinut yhä kasvavan toimijajoukon konkreettisiin ja uusiin tasa-arvotekoihin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna. Perusteena oli myös se, että hankkeella nostetaan erityisesti naisten näkyvyyttä Suomi100-juhlavuoden ohjelmassa ja siten muistutetaan, että sukupuolten tasaarvo on keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa ja siitä on syytä tuntea kansallista ylpeyttä. 100 tasa-arvotekoa -hankkeen vastaanottama Vuoden 2016 tasa-arvoteko -kunniamaininta ansaitsi hankkeelle positiivista huomiota sosiaalisessa mediassa sekä erityisesti tasaarvoasiantuntijoiden, järjestöjen ja viranomaisten parissa.
13 Tapahtumat ja tilaisuudet 100 tasa-arvotekoa -hanke oli esillä sekä itse järjestämissään tilaisuuksissa että lukuisissa muissa tapahtumissa. Vuonna 2016 hanketta esiteltiin erilaisille tahoille. Suomi100-valtuuskunnalle hankkeesta kerrottiin , ulkoasiainministeriön tasa-arvotyöryhmälle , Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnalle , Helsingin kaupungin tasa-arvolautakunnalle , Vantaan Suomi100-tuotantoryhmälle ja Espoon tasa-arvolautakunnalle Valtioneuvoston kanslian kanssa keskusteltiin mahdollisesta yhteistyöstä Sitoumus2050- hankkeen kanssa Hankkeen äärelle koottiin eri tahoja heti kesän jälkeen. Naisjärjestöjen Keskusliiton toimistolla järjestettiin hankekumppaneille ja Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenjärjestöille keskustelu- ja ideointitilaisuus, jossa järjestöt kertoivat tasa-arvoteko-suunnitelmistaan, verkostoituivat ja ideoivat omia tekojaan. Pyynnöstä hanketta käytiin erikseen esittelemässä yhteistyötahoille, kuten Helsingin kaupungille , Yleisradiolle , Voimisteluliitolle , Mielenterveyden Keskusliitolle ja LiikunNaisetverkostolle Julkisesti hanketta esiteltiin mm. Porin SuomiAreenassa , Uudenmaan liiton ystävämessuilla Helsingissä , Pohjois-Pohjanmaan liiton ystävämessuilla Oulussa , Espoon Suomi100-verkostoitumistilaisuudessa , Naiset kuntapäättäjinä - foorumissa Kuntaliitossa sekä valtakunnallisilla Tasa-arvopäivillä Näissä tapahtumissa tavoitettiin yhteensä satoja ihmisiä ja saatiin uusia tahoja mukaan suunnittelemaan tasa-arvotekoja. Median suuntaan verkkoja viriteltiin heti syksyn aluksi , jolloin Pikkuparlamentissa järjestettiin aamiaistilaisuus toimittajille. Paikalle oli 10 toimittajaa eri medioista, kuten Yleltä ja Hufvudstadsbladetista. Tilaisuudessa kerrottiin 100 tasa-arvotekoa -hankkeesta ja esiteltiin esimerkkeinä Puolustusvoimien ja WIFT Finland ry:n tasa-arvoteot. Erityisesti Puolustusvoimain tasa-arvoteko, ensimmäinen vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten tasaarvokokemuksia käsittelevä tutkimus ja sen pohjalta laadittava toimenpidesuunnitelma, herätti kiinnostusta. Tilaisuus poiki uutiset mm. Helsingin Sanomiin ja Kansan Uutisiin. Hankkeen kunniatoimikunta kokousti presidentti Halosen johdolla Helsingin kaupungin Empire-salissa. Ulkoasiainministeriö järjesti mukaantulostaan hankkeeseen tiedotustilaisuuden ministeriön tiloissa Meripihassa. Paikalla olivat ulkoministeri Timo Soini ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen. Kumpikin ministeri piti puheen, joissa he kertoivat ulkoministeriön työstä sekä tekivät henkilökohtaiset tasa-arvositoumukset. Ministeri Soini lupasi liittyä EU:n tasa-arvoinstituutin White Ribbon -kampanjaan, jossa miehet toimivat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan ja sanoi olevansa sitoutunut puhumaan aiheesta Suomessa ja ulkomailla, kouluissa, työpaikoilla, vaalikampanjassa, kansainvälisissä kokouksissa, YK:ssa, EU:ssa, kahdenvälisissä tapaamisissa ja muualla. Ministeri Soini myös haastoi kaikki muut ministerit hankkeeseen. Ministeri Mykkänen lupasi olla osallistumatta pelkästään miehistä koostuviin ns. all male -paneeleihin. Tilaisuudessa pidetyt puheet ovat tämän raportin liitteinä. Lisäksi 100 tasa-arvotekoa -hanketta esiteltiin kaikissa Naisjärjestöjen Keskusliiton tilaisuuksissa, kuten kevät- ja syyskokouksessa. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ja
14 Naisjärjestöjen Keskusjärjestön puheenjohtajista ja toimistoista kuulunut hankkeen johtoryhmä tapasi säännöllisesti hankkeen koordinoimiseksi. Vuoden suurin tilaisuus, 100 tasa-arvotekoa -starttitapahtuma, järjestettiin Helsingin kaupungintalon juhlasalissa Kyseessä oli hankkeen virallinen avajaistilaisuus, jossa kuultiin tasa-arvotekojen merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa, esiteltiin esimerkkejä tasa-arvoteoista, nähtiin innostavia taide-esityksiä, voimaannuttiin suffragettien marssista, nautittiin arvovaltaisten vieraiden puheenvuoroista ja verkostoiduttiin hyvässä hengessä. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa ja sitä emännöivät Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Sari Raassina ja Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Tilaisuuden avasi kunniatoimikunnan puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen. Paikalla olivat myös mm. kunniatoimikunnan jäsenet ministeri Elisabeth Rehn, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila, piispa Irja Askola ja tasa-arvosuurlähettiläs Anne Lammila. Tilaisuuden aluksi oli Helsingin kaupungin vastaanotto. Iloisen tapahtuman slogan oli: Tule tekemään Suomen juhlavuodesta upea tasa-arvon ja naisten juhlavuosi! Suomi100 on myös naisten! Tasa-arvotekoja esittelivät mm. puheenjohtaja Marja Pihnala, Rusetti Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys ry; puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, Suomen Kätilöliitto ry; Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen; toimitusjohtaja Nina Kopola, Suominen Oyj; toiminnanjohtaja Jenni Tuominen, Monika-Naiset liitto ry; tasa-arvosuurlähettiläs Anne Lammila, ulkoministeriö ja erityisasiantuntija Sinikka Mikola, Suomen Kuntaliitto. Puheenvuoron piti myös Suomi100- ohjelman pääsihteeri Pekka Timonen. Kommenttipuheenvuoron pitivät ministeri Elisabeth Rehn ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila. Piispa Irja Askola esitti tapahtumassa oman runonsa. Starttitapahtuman yhteydessä järjestettiin tasa-arvotekojen näyttely, johon osallistui 30 tasaarvotekojen tekijää ja 6 muuta esittelijää. Tilaisuudessa presidentti Tarja Halonen avasi lisäksi YK-liiton näyttelyn Suomalaisnaiset YK:ssa kautta aikojen. Lisäksi esillä olivat Maailman ihanin tyttö -valokuvat ja Isabella Chydeniuksen taideteos. Ohjelmassa oli myös tanssia, musiikkia ja taidetta. Osallistujilla oli mahdollisuus käydä vapaata keskustelua tarjoilujen lomassa ja ottaa 100 tasa-arvotekoa -selfie tai valokuva. Starttitilaisuus oli menestys, joka keräsi lähes 400 osallistujaa ympäri Suomea ja sai valtavasti positiivista palautetta. Tilaisuuden ohjelma on tämän raportin liitteinä. Juhlavuonna 2017 hanke sai näkyvyyttä naistenpäivänä Tampere-talossa järjestetyssä Suuressa tasa-arvojuhlassa, jossa pääministeri Juha Sipilä julkisti valtioneuvoston tasa-arvoteon, uuden kansainvälisen tasa-arvopalkinnon (International Gender Eequality Prize, IGEP). Tilaisuudessa esiteltiin 100 tasa-arvotekoa -hanke. Projektipäällikön lisäksi hanketta oli esittelemässä Planin lastenhallituksen jäsen Katariina Räikkönen. Tilaisuuden yhteydessä julkaistiin Planin tasa-arvoteko, Girl s takeover, joka sai mittavaa medianäkyvyyttä. 100 tasaarvotekoa -hanketta esiteltiin myös seuraavana viikonloppuna järjestetyllä WOW Finlandin festivaalilla ( ), niin ikään Tampereella. Toukokuun alussa keskityttiin tasa-arvoon kuntatasolla. 100 tasa-arvotekoa sai Uudenmaan liitolta erillisen rahoituksen hankkeeseen, jossa aktivoitiin Uudenmaan alueen kuntia tasaarvotekoihin ja kannustettiin kuntia erityisesti eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan allekirjoittamiseen. Kuntien kilpailukyky-päivä järjestettiin yhteistyössä Uudenmaan liiton kanssa Pasilan virastotalolla. Uudenmaan liiton hankkeella oli oma projektikoordinaattori ja sen talous oli erillinen 100 tasa-arvotekoa -hankkeesta.
15 Kesän korvalla hankkeen etenemistä ja uusia tasa-arvotekoja tarkasteltiin ulkoministeriössä. Yhteistyössä ulkoministeriön ja Marttaliiton kanssa järjestetty 100 tasa-arvotekoa - kevätkatsaus pidettiin ulkoministeriön Meripajassa. Kunniapuheen käytti ulkoministeri Timo Soini, joka kuvasi ulkoministeriön tasa-arvotyötä ja -tekoja. Tasa-arvotekojaan olivat esittelemässä mm. Tehy, Naisten Linja Suomessa ry, Espoon kaupunki, Finnair ja African Care ry. Heinäkuussa 100 tasa-arvotekoa oli jälleen esillä Porin SuomiAreenassa. SuomiAreenassa pidettiin yhdessä muiden tasa-arvotoimijoiden kanssa Tasa-arvotelttaa Torstaina MTV-lavalla pidettiin komediallinen Oho! Suomi ei olekaan tasa-arvoinen -torivartti, jossa esiintyivät näyttelijät Elina Knihtilä ja Katariina Havukainen. Perjantaina Porin kaupungintalon pihalla järjestettiin keskustelutilaisuus Keinokohtuja ja muita utopioita. Tilaisuudessa heräteltiin keskustelua siitä, miltä tämän päivän ja huomisen Suomi näyttää sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Keskustelussa pohdittiin, miltä tasa-arvoisen Suomen pitäisi näyttää ja millaisilla teoilla se saavutetaan. Keskustelemassa olivat 100 tasa-arvotekoa - kunniatoimikunnan puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen, kansanedustaja, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Sari Raassina, Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar, YLE Urheilun päällikkö Panu Pokkinen ja Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen. Keskustelua kommentoivat Planin lastenhallituksen jäsenet Nea Baarman ja Aino Vehkavaara. Tilaisuuden juonsi Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Eva Biaudet. Syyskuussa opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti Liikunnan 100 tasa-arvotekoa - starttitilaisuuden ministeriön tiloissa. Tilaisuuden avasi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tilaisuudessa kuultiin tutkijoiden alustuksia sekä urheilu- ja liikunta-alan vaikuttajien paneelikeskustelu. 100 tasa-arvotekoa -hankkeen projektipäällikkö esitteli hankkeen ja urheiluja liikunta-aiheisen tasa-arvoteon tehneet tahot kertoivat toimistaan. Syyskuussa järjestettiin myös Kuntaliiton Kuntamarkkinat, joissa yksi keskustelutilaisuuksista koski 100 tasa-arvotekoa -hanketta. Tilaisuudessa Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Paatero esitteli Kuntaliiton tasa-arvotekoa ja puhui kunta-alan tasa-arvo-ongelmista. Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet peräänkuulutti enemmän tasaarvosisältöä Kuntamarkkinoille ja puhui seminaarissa naisjärjestötyön tärkeästä roolista tasaarvon edistämisessä. Kehittämispäällikkö Kaarina Salonen esitteli seminaarissa Espoon kaupungin tasa-arvoteon, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto TASSUn. Hankkeen kunniatoimikunta kokoontui toisen ja viimeisen kerran Eduskunnassa 100 tasa-arvotekoa -kunniatoimikunnan jäsen, puhemies Maria Lohelan kutsumana. Marraskuussa järjestettiin vuoden pää- ja samalla päätöstilaisuus. Yhteistyössä Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnan kanssa järjestetyssä juhlissa esittäytyi lähes 40 tasa-arvotekoa. Tasa-arvotekojen näyttelystä nautittiin tarjoilujen, vapaan seurustelun ja glitter-meikkauksen piristäminä. Varsinaisen ohjelmaosuuden yliopiston juhlasalissa avasivat Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan, puheenjohtajat Eva Biaudet ja Sari Raassina. Nyt tehdyissä tasa-arvoteoissa on ylitetty monenlaisia rajoja: tekoja on tehty yhteistyössä toisten toimijoiden kanssa, niitä on tehty netissä ja kadulla, kotimaassa ja ulkomailla, Biaudet ja Raassina kertoivat. Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola toivotti juhlavieraat tervetulleiksi yliopistolle ja kiitti kaikkia pitkäjänteisen tasa-arvotyön tekijöitä. Kunniapuheenvuoron käytti itseoikeutetusti kunniatoimikunnan puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen. Presidentti Halonen puhui tasa-arvoteoista osana kestävää kehitystä. Presidentti Halosen puhetta seurasi vuoden 2017 joukkuevoimistelun junioreiden maailmanmestarit Minetit Elite ohjelmallaan
16 Taistelevat metsot. Joukkuevoimistelu on Suomesta lähtöisin oleva hyvin naisvaltainen laji, josta on kehittynyt huippu-urheilua. Kansleri emeritus ja 100 tasa-arvotekoa -kunniatoimikunnan jäsen Thomas Wilhelmsson kertoi Helsingin yliopistolla tehtävästä tasa-arvotyöstä. Juhlassa kuultiin lukuisia asiantuntijapuheenvuoroja tasa-arvosta mm. koulutuksessa ja työelämässä sekä liikunnassa ja urheilussa. Valtiosihteeri, Suomi 100 -hallituksen puheenjohtaja Paula Lehtomäki toi tervehdyksen juhlavuoden puolesta. Tilaisuudessa myös jaettiin tunnustuksia ansioituneille tasa-arvoteoille, nautittiin musiikkiesityksistä sekä koettiin 100 tasa-arvotekoa - videon ensiesitys. Iloiseen ja kimmeltävään juhlaan osallistui lähes 500 henkeä. Tilaisuuden ohjelma on tämän raportin liitteenä.
17 Talous Hankkeen talous on kuvailtu yksityiskohtaisesti liitteenä olevassa budjetissa sekä Suomi100- ohjelmalle lähetetyssä maksatushakemuksessa liitteineen. Hanketta koordinoitiin Naisjärjestöjen Keskusliiton toimistossa, jossa hankkeessa työskenteli kokoaikainen projektipäällikkö. Lisäksi hankkeessa työskenteli muiden tehtäviensä ohella Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteeri ja muu toimisto. Startti- ja päätöstilaisuuksiin palkattiin lisäksi ulkopuolisia apuvoimia viestintä- ja järjestelytehtäviin. Tilaisuuksissa työskenteli myös joukko vapaaehtoisia järjestötoimijoita. Hankkeen kulut olivat jonkin verran talousarviota suuremmat vuonna 2016 ja selvästi suuremmat vuonna Erityisesti henkilöstökulut ylittyivät talousarvioon verrattuna selvästi. Tämä johtui siitä, että hanke pystyttiin toteuttamaan aluksi suunniteltua laajemmin. Hankkeeseen oli alun perin suunniteltu puolipäiväinen hanketyöntekijä, mutta työmäärä vaati kokopäiväistä projektipäällikköä. Hankkeen toteuttamisen alun perin arvioitua suuremmin mahdollisti opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2017 hankkeelle myöntämä tuki ( vuodelle 2017, sovittu käytettäväksi vuoden 2018 alussa). Lisäksi Svenska Folkskolans Vänner maksoi vuoden 2016 starttitilaisuuden kuluja 2000 eurolla ja ulkoministeriö toukokuun 2017 kevätkatsauksen tarjoilukulut 1069,50 euroa. Vuoden 2016 arvioitu budjetti oli euroa ja toteuma ,22 euroa. Vuoden 2017 arvio oli euroa ja toteuma ,30 euroa. 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kulut kahden vuoden ajalta olivat siten yhteensä ,52 euroa (arvio euroa). Suomi100-ohjelmarahoituksen, opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen ja järjestäjätahojen omarahoituksen lisäksi hankkeen yhteistyötahot osallistuivat hankkeen kuluihin maksamalla niitä suoraan. Nämä kulut eivät siten näy hankkeen budjetissa. Helsingin kaupunki tarjosi marraskuun 2016 kunniatoimikunnan kokoukselle tarjoilut sekä kokoussalin. Starttitilaisuuteen Helsingin kaupunki tarjosi juhlatilan sekä vieraanvaraisuustarjoilut euroon asti. Sosiaalija terveysministeriön Tasa-arvoyksikkö tarjosi starttitilaisuuden suoran nettistriimauksen (2400 euroa) ja hankkeen pääjuhlan 2017 striimauksen ja tallenteen (1698,80 ). Yle tuki sekä starttiettä päätöstilaisuutta moderaattori Hanna Visalan työpanoksella valmisteluineen. Suomen Voimisteluliitto osallistui starttitilaisuuden ohjelmaan tarjoamalla Team Vantaan voimisteluesityksen. Lisäksi esille saatiin kustannuksitta Maailman ihanin tyttö -valokuvat ja Isabella Chydeniuksen taideteos. Eduskunta tarjosi kunniatoimikunnan toiselle kokoukselle (2017) tilan ja tarjoilut. Helsingin yliopisto maksoi hankkeen päätösjuhlan juhlasalin vuokran ja kuohuviini-tarjoilun. Lisäksi yhteistilaisuuksia järjestettiin esimerkiksi Uudenmaan liiton (Kuntien kilpailukykypäivä toukokuussa 2017), Kuntaliiton (Kuntamarkkinat syyskuussa 2017) ja opetusja kulttuuriministeriön kanssa (Liikunnan 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuus syyskuussa 2017). Tasa-arvoasiain neuvottelukunta maksoi suoraan hankkeen starttitilaisuudessa esiintyneen Laura Eklund-Nhagan esiintymispalkkion (250 ) ja kattoi Porin SuomiAreenan keskustelutilaisuuden kulut heinäkuussa Näihin kuluihin kuuluivat puhujapalkkiot, puhujien matkakulut ja majoitukset, Tasa-arvoteltta kansalaistorilla sekä tilaisuuspaikan vuokra ja tekniikka. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat siten selvästi budjetissa näkyvää suuremmat.
18 Liitteet 1. Hankkeen kumppanitahot 2. Tasa-arvoteot 3. Tasa-arvoteot aihepiireittäin 4. Hankkeen verkkosivulla julkaistut uutiset 5. Kunniatoimikunnan kokousten esityslistat ja kunniatoimikunnan kokoonpano 6. Budjetti 7. Järjestettyjen tilaisuuksien ohjelmia Raportin kuvat: Paula Ojansuu, Studio Kraft / Naisjärjestöjen Keskusliitto, ellei toisin mainittu.
19 Hankkeen kumppanitahot 100 tasa-arvotekoa -hankkeen perustajat ja vetäjät ovat tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE ja Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. Hankkeella on 38 kumppaniorganisaatiota, joiden joukossa on Helsingin kaupunki ja poliisi, Yleisradio, Suomen Kuntaliitto sekä monialainen joukko kansalaisjärjestöjä ja naisverkostoja. Kumppanitahot ovat olleet mukana hankkeen alusta alkaen ja sitoutuneet tasa-arvotekojen ideointiin ja toteuttamiseen sekä hankkeesta viestintään omille sidosryhmilleen. Kumppanitahot African Care ry BPW Finland - Suomen liike- ja virkanaisten liitto ry Eduskunnan naisverkosto Eurooppanaiset ry Helsingin kaupunki Helsingin poliisi Naisten Linja Suomessa ry Kalevalaisten Naisten Liitto ry Kokoomuksen Naisten Liitto ry Kotitalousopettajien liitto ry Naisasialiitto Unioni ry Naisjärjestöt yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry Naistoimittajat ry Monika-Naiset liitto ry Perussuomalaiset Naiset ry Sosialidemokraattiset Naiset Suomalainen Naisliitto ry Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry Suomen Keskustanaiset ry Suomen Kosmetologien Yhdistys ry Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry Suomen Kuntaliitto Suomen Kätilöliitto ry Suomen Naisyhdistys ry Suomen Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto ry Suomen UN Women ry Suomen sairaanhoitajaliitto ry Suomen Voimisteluliitto ry Svenska Kvinnoförbundet rf Tunne rintasi ry Vammaisjärjestöjen naisverkosto Vasemmistonaiset Vantaan Nicehearts ry Vihreät Naiset ry Yleisradio Oy Zonta International Piiri 20 ry Viestintäkumppanit Marttaliitto ry Finlands svenska Marthaförbund rf
20 Tasa-arvoteot 100 tasa-arvotekoa -hankkeessa tehdään yhdessä konkreettisia ja uusia tekoja tasa-arvon edistämiseksi ja naisten esiin nostamiseksi Suomen itsenäisyyden juhlavuonna. Hanke on osa Suomi 100 -ohjelmaa. 1. BPW Finland Suomen liike ja virkanaisten liitto aloitti syksyllä 2016 kaksivuotisen hankkeen, jossa koulutetaan yhteensä 80 yli 50-vuotiasta korkeasti koulutettua työtöntä naista equal pace -palkka-analyysiohjelman osaajiksi. Hanke toteutetaan Uudenmaan alueella. 2. Kalevalaiset Naiset ry:n Naiset meillä ja muualla -seminaarissa keskusteltiin naisen asemasta meillä ja muualla, työssä ja kotona. Sukukansapäivien seminaarin tarkoitus oli tukea ja kannustaa suomalais-ugrilaisia ja maahanmuuttajanaisia kertomalla omasta tasaarvon tiestämme. 3. Kokoomuksen Naisten Liiton tasa-arvotekona on luoda perhevapaamalli, joka tukisi nykyistä paremmin työelämän tasa-arvoa, tasavertaista vanhemmuutta ja työllisyyttä. Mallin tulisi pystyä huomioimaan erilaisten perheiden tilanteet ja joustamaan niissä yksilöllisesti. Perheet ja työelämä -asiakirja on valmistelussa. 4. Monika-Naiset liitto ry toteuttaa verkkopalvelun väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille useilla eri kielillä. Verkkopalvelu mahdollistaa avun hakemisen asuinpaikasta riippumatta myös niille, joille avun piiriin pääseminen on muulla tavoin vaikeaa. 5. Oulun seudun Nytkis, Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry ja Oulun Naisunioni järjestivät yhdessä Rauha, tasa-arvo ja ihmisoikeudet -yleisötilaisuuden. Tilaisuudessa Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry jakaa kahdelle vaikuttajanaiselle Opetusneuvos Hilja Vilkemaan Stipendisäätiön tunnustuspalkinnot Naiset näkyviin -teemalla. 6. Sairaanhoitajaliiton ja Omaishoitajat ja läheiset -liiton yhteisenä tasa-arvotekona on omaishoitajien mentorointihanke Kainuussa. Mentoreina toimii eläkkeellä olevia vapaaehtoisia Sairaanhoitajaliiton jäseniä ja mentoroitavina Omaishoitajat ja läheiset -liiton paikallisyhdistyksen valitsemat omaishoitajat. Mentorointi kestää 9 kk. 7. Suomen Akateemisten Naisten Liitto osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen levittämällä 100 tasa-arvotekoa -hankkeen konsepti-ideaa kansainvälisissä verkostoissaan.
21 Liitto järjestää Itävallassa ja Liettuassa teemasta ideointityöpajat, joissa vertaillaan eurooppalaisten maiden hyviä tasa-arvokäytäntöjä ja ideoidaan yhdessä uusia. 8. Suomen Kätilöliitto - Finlands Barnmorskeförbund ry lähtee mukaan haastamalla kaikki Suomen kunnat tarjoamaan ilmaisen ehkäisyn kuntalaisilleen. Kätilöliitto toimittaa haasteen suoraan jokaiselle 313 suomalaiselle kunnalle vuonna 2017 ja seuraa haasteen toteutumista sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuillaan. 9. Suomen NNKY-liitto (Suomen Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten liitto ry) haastaa naisjärjestöt sekä kaikki muut tahot ottamaan nuoret naiset huomioon päätöksentekijöinä ja kasvattamaan näin nuorten naisten johtajuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia. 10. Svenska Kvinnoförbundet järjesti Feminism så in i Norden -seminaarin, joka toi yhteen vaikuttajia eri Pohjoismaista. Tilaisuuden tarkoitus oli selvittää pohjoismaisen feminismin nykytilannetta sekä lisätä pohjoismaista tasa-arvoyhteistyötä. 11. Tunne rintasi ry suunnitteli ja toteutti OMAKUU-sovelluksen, joka on ilmainen kuukautiskalenteri ja rintojen omatarkkailun muistuttaja. Sovelluksen avulla halutaan levittää tietoa rintojen omatarkkailun tärkeydestä. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpäsairaus ja työikäisten naisten toiseksi yleisin kuolinsyy. 12. Tunne rintasi ry ja Monika-Naiset liitto ry yhdistävät voimansa toiseen tasa-arvotekoon lisäämällä rintojen omatarkkailuun ja rintasyövän varhaistoteamiseen liittyvän tiedon saavutettavuutta eri kieliryhmissä. Järjestöt tuottavat yhdessä vuoden 2017 aikana rintojen omatarkkailun ohjeet mahdollisimman monelle eri kielelle. 13. Vihreät Naiset tekee sukupuolivaikutusten arviointia tutuksi #satasuvausta-kampanjalla, joka herättelee huomaamaan, että suvaus voi olla myös helppoa ja hauskaa. Samalla hanke nostaa esiin asioita, tekoja, vallitsevia käytäntöjä ja rakenteita, jotka estävät tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa. 14. Yle toteuttaa laajan kartoituksen urheilun sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta sen sisällöissä. Sisältöanalyysissa tarkastellaan tasa-arvon näkökulmia määrällisesti, lajikohtaisesti ja rooleittain. Tulosten pohjalta Yle rakentaa suunnitelman toimenpiteistä tasa-arvon parantamiseksi urheilujournalismissa. 15. AGORA:n (Kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimuskeskuksen) TASOVA tasa-arvoa aluekehitykseen -projekti osallistuu 100 tasaarvotekoa -hankkeeseen toteuttamalla aluekehityskysymyksiin painottuvan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija -koulutuksen. 16. Akavan Erityisalat AE ry kannustaa henkilöstöedustajiaan tasa-arvolähettiläiksi työpaikoille ja haastaa työnantajia tasa-arvotyöhön. Tasa-arvolähettiläs-kampanjalla vahvistetaan Akavan Erityisalojen henkilöstöedustajien tasa-arvotoimintaa. Kampanjan fokus on erityisesti tasa-arvoa edistävissä suunnitelmissa. 17. Feministinen ajatushautomo Hattu, Tampere-talo Oy ja Suomen Lontoon Instituutti toteuttavat yhdessä WOW Women of the World Finland -festivaalin sekä Suuren tasa-arvon juhlan Globaalikeskus lähtee mukaan hankkeeseen tekemällä yhdenvertaisuussuunnitelman toimistolleen tammikuussa Suunnitelma tulee sisältämään erityisesti sukupuolten tasa-arvoon liittyviä toimia. 19. International Women s Forum (IWF) Finland ry on muodostanut Suomeen verkoston, joka tarjoaa mahdollisuuden tavata maailmalla menestyneitä johtajanaisia. Verkosto tarjoaa tasa-arvotekona kansainvälisiä koulutusmahdollisuuksia naisille.
22 20. Keksin Naisjohtajat esiin! -kampanja lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen tekemällä numeron Suomen menestyneistä ja lujatahtoisista naisjohtajista. Mukana on vaikuttajia niin yritysmaailmasta, politiikasta kuin järjestökentältäkin. Kampanjan tarkoituksena on rohkaista tyttöjä tavoittelemaan vastuutehtäviä. 21. KivaQ Oy Ab tasa-arvotekona on KivaE-tasa-arvokysely työelämän tasa-arvosuunnitteluun tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. KivaQ Oy Ab on kehittänyt uudenlaisen työkalun helpottamaan työelämän tasa-arvosuunnittelua. 22. Mahla Films Oy osallistuu hankkeeseen Heikoilla jäillä - dokumenttielokuvallaan. Dokumentti nostaa esiin kysymykset naisten joukkueurheilun arvostuksesta ja naisurheiluun liittyvistä ennakkoluuloista. 23. Maria Akatemia ry tasa-arvotekona on Keijun varjo -kehittämishanke, joka ennaltaehkäisee tyttöjen ja nuorten naisten (15 28-vuotiaat) väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja ja tukee kehittymistä aikuisuuteen. Hankkeessa toteutetaan yksilö- ja vertaisryhmätoimintaa alueellisesti sekä koulutus- ja vaikutustyötä valtakunnallisesti. 24. Miina Sillanpään Säätiön teko on Neuvokkaiden naisten kestävät konstit -hanke, jonka tarkoituksena on pienituloisuutta ja yksinäisyyttä kokevien ikääntyvien naisten hyvinvoinnin vahvistaminen ryhmätoiminnan avulla. 25. Oulun yliopiston tasa-arvotekona on monialaisen työryhmän selvityshanke, josta tehdään raportti Lukion ainevalinnat ja tasa-arvo syksyyn 2017 mennessä. Hankkeessa selvitetään rekisteritietojen pohjalta sitä, miten lukion ainevalinnat vaikuttavat yliopistojen ja myös ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintaan. 26. Puolustusvoimat osallistuu hankkeeseen vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten kokemuksia tutkimalla. Tutkimus suoritetaan kahdesta eri alokaserästä ja samalla tutkitaan myös miesten asenteita. 27. Raiskauskriisikeskus Tukinainen tarjoaa jatkossa apua seksuaalirikosten kohteiksi joutuneille naisille ja tytöille myös Rovaniemellä, jonne se avaa toimipisteen. Näin yhä useammat pääsevät Tukinaisen palvelujen ja avun piiriin. 28. Sosialidemokraattiset Nuoret ry lähti mukaan hankkeeseen järjestämällä anonyymin työnhaun kokeilun. Järjestö sitoutuu seuraavassa rekrytoinnissaan luomaan ja noudattamaan anonyymin työnhaun käytänteitä. 29. Suomen Lähetysseura aloittaa vuonna 2017 Tansaniassa pilottihankkeen, jonka avulla syrjäytymisvaarassa olevat ja prostituutiota harjoittavat nuoret naiset saavat itse äänensä kuuluviin ja mahdollisuuden muuttaa oman elämänsä. Hankkeessa valtion virkamiehet, hiippakunnan pastorit ja yläkoulujen rehtorit tutustuvat nuorten naisten tilanteeseen. Prostituoitujen ryhmien puheenjohtajista koulutetaan ryhmäkouluttajia. Nuorista naisista kootaan ryhmiä ja heitä koulutetaan yrittäjyyteen sekä opastetaan pienlainojen saamiseen. 30. Suomen Ratsastajainliitto ry lähti mukaan ratsastuksen käytännönläheisellä Reilu Peli - työkirjalla, joka on suunniteltu seurojen ja tallien käyttöön sekä jäsenistön hyötykäyttöön. Luento- ja koulutuskiertue jatkuu vuonna Suomen Valkonauhaliitto Förbundet Vita Bandet i Finland ry osallistuu Itse tehty arki - taidehankkeella. 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen Itse tahty arki nostaa esiin erityisesti Joutsenon vastaanottokeskuksen kanssa yhteistyössä järjestettävät taidetyöpajat. Työpajojen osallistujina ovat naiset ja lapset. 32. Suomen Valmentajat ja palloilun lajiliitot yhdessä lähtevät mukaan Valmentaa kuin nainen -hankkeella, jonka tavoitteena on lisätä naisvalmentajien määrää palloilulajeissa sekä tukea jo mukana olevia naisvalmentajia. Toimenpiteinä ovat muun muassa erilaiset koulutukset, mentoriohjelmat ja yhteiset tapaamiset sekä seminaarit.
23 33. Suomen YK-liiton tasa-arvotekona on 'Suomalaisnaiset YK:ssa kautta aikojen' - valokuvanäyttely, joka esittelee 11 kankaassaan laajasti niitä toimia, joihin suomalaisnaiset ovat YK:ssa ryhtyneet naisten oikeuksien edistämiseksi. 34. Suominen Oyj on lähtenyt mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen ottamalla sokkorekrytoinnin osaksi yritysvastuustrategiaansa käytännön tasolla. Jatkossa sokkorekrytointi on maailmalaajuisen kuitukangasvalmistaja Suomisen ensisijainen käytäntö ja periaatetta hyödynnetään kaikissa uusissa rekrytoinneissa. 35. Tasa-arvotiedon keskuksen (THL) tasa-arvotekona on tasa-arvopäivien järjestäminen säännöllisesti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, vuonna 2017 Kainuussa. Tavoitteena on luoda aidosti valtakunnallinen tasa-arvoalan kehittämisen tapahtuma, joka kokoaa yhteen toimijoita eri puolelta Suomea. 36. Tasa-arvovaje -hanke osallistuu hankkeeseen järjestämällään seminaarilla Plan F - parempaa talouspolitiikkaa, jonka teemana on taloutta kriittisesti sukupuolinäkökulmasta tarkasteleva feministinen taloustiede. 37. Tilastokeskuksen tasa-arvotekona on parantaa tasa-arvoa koskevan tilastotiedon saatavuutta ja näkyvyyttä. Tilastokeskus sitoutuu kehittämään erityisesti tasa-arvon teemasivuston tietosisältöjä ja sen ajantasaisuutta sekä tasa-arvotiedon löydettävyyttä sekä nostamaan tasa-arvoa koskevia tilastotietoja enemmän esiin myös viestintäkanavissaan ja etenkin sosiaalisessa mediassa. 38. Ulkoasiainministeriö haastaa edustustonsa ja yksikkönsä useisiin tasa-arvotekoihin. Ministerit Timo Soini ja Kai Mykkänen osallistuvat kampanjaan, samoin valtiosihteeri, alivaltiosihteerit, osastopäälliköt ja apulaisosastopäälliköt. Myös edustustot ja ulkoministeriön osastot tekevät kukin vähintään yhden tasa-arvoteon. Yhteensä yli 150 tasa-arvoteon lista on julkaistu hankkeen nettisivulla! UM esimerkiksi tukee naisten aseman kehittymistä kansainvälisessä kaupassa tukemalla International Trade Centren SheTrades-aloitetta. Tähän liittyen UM järjesti seminaarin aiheesta. 39. Vihreät lähtee mukaan julkistamallaan perhepolitiikkakokonaisuudella, joka lisää tasa-arvoa perheja lapsiystävällisellä tavalla. Mallissa perhevapaisiin lisätään joustoa ja valinnanvapautta. Lisäksi siirrytään kohti maksutonta varhaiskasvatusta ja parannetaan vanhempien asemaa työelämässä. 40. Women in Film and Television WIFT Finland ry järjestää audiovisuaalisella alalla työskenteleville naisille mentorointiohjelman, jossa ohjelmaan valitut saavat apua ja suuntaa uralleen. 41. Oulun kaupunki tekee asukkailleen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn Oulun kaupungin palveluista. Kyselyn tuloksia hyödynnetään kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa. 42. Suomen Kosmetologien Yhdistys osallistuu hankkeeseen tukemalla ensi- ja turvakodin asiakkaita eri puolella Suomea. Hyvinvoinnin edistämisellä halutaan antaa voimavaroja jaksamiseen silloin, kun sitä tarvitaan. 43. Helsingin kaupungin liikuntaviraston Naiset yhdessä liikkumaan -hanke edistää maahanmuuttajanaisten kotoutumista liikunnan avulla. Tuntiohjaajat ovat maahanmuuttajataustaisia naisia. Ryhmät ovat kaikille naisille avoimia ja pääosin maksuttomia. 44. Poikien Talon Olohuonedialogeissa poikien ja nuorten miesten kanssa työskentelevät, päättäjät, toimittajat, aktiivit, tutkijat ja muut asiasta kiinnostuneet kokoontuvat keskustelemaan tämän ajan pojista ja siitä, miten poikien kasvua ja hyvinvointia voi tukea.
24 45. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL koostaa vuoden 2017 aikana Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus -verkkosivuilleen tutkittua tietoa sukupuolten välisistä hyvinvointi- ja terveyseroista maahanmuuttajaväestössä. 46. KD Naiset järjestää hyvinvointi- ja ulkoilutapahtumia ikääntyneille naisille. Lisäksi pyritään auttamaan senioreja päivittäisissä toimissa (kaupassakäynnit, lääkärikäynnit) ja digitaitojen opettelussa. 47. THL:n ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteisessä, sosiaalista osallisuutta lisäävässä Sokra-koordinaatiohankkeessa kehitettiin Tasan yhdessä -työkalu, jota erilaiset hankkeet voivat hyödyntää tasa-arvon ja siten osallisuuden lisäämiseksi. 48. Kansalaisopistojen liitto lisää kotona lasten kanssa olevien maahanmuuttajanaisten kotoutumista järjestämällä naiserityisiä ryhmiä. Pilottikurssi järjestettiin Salon kansalaisopistossa syksyllä Zonta International Piiri 20 järjesti lähes vuoden kestäneen mentorointiohjelman, jossa eri alojen naiset pohtivat työelämää ja omia vahvuuksiaan mentorin avulla. Tarkoituksena oli lisätä naisten työurien suunnitelmallisuutta. 50. Naistenkartano ry järjestää tyttöjen omien Bella-ryhmiä, joissa tytöt saavat työkaluja arjen haasteista selviämiseen ja voivat harjoitella puolensa pitämisen taitoja ja päätöksen tekemistä turvallisessa ympäristössä. 51. African Care ry voimaannuttaa naisia itsenäiseen toimijuuteen monikulttuurisella Meidän perhe -toiminnalla, jossa eri taustoista tulevat naiset pohtivat odotuksia naisen roolista parisuhteessa ja perheessä. Toimintaan kuuluvat myös vaihtuvat asiantuntijat ja naisten kohtaamiskahvila. 52. Plan International Suomen lastenhallitus muuttaa suomalaista yhteiskuntaa päivän ajaksi, kun kansainvälisenä tyttöjen päivänä lokakuussa 2017 tytöt valtaavat politiikan ja talouden valtapaikkoja. Kampanjalla halutaan tuoda näkyviin tyttöjen ulkopuolisuus valta-asemista ja haastaa miettimään tilannetta uudelleen. 53. Tehy aloitti naistenpäivänä kampanjan raskaussyrjintää vastaan. Erityisesti nuorten naisten määräaikaisia työsopimuksia jätetään edelleen uusimatta raskauden takia, vaikka se on laitonta. 54. Amnesty Internationalin Suomen osasto teetti kuntatutkimuksen, josta kävi ilmi, että kuntapäättäjien tiedoissa naisiin kohdistuvasta väkivallasta on vakavia puutteita, mikä selittää palveluiden heikkoa tasoa ja riittämättömiä budjetteja. 55. Endometrioosiyhdistys ry julkaisi uuden ja ilmaisen Moona Oirepäiväkirja - mobiilisovelluksen, joka auttaa seuraamaan kuukautiskierron aikaisia oireita ja tunnistamaan endometrioosin oireita. Endometrioosi on yksi yleisimmistä naistentaudeista, jota sairastaa Suomessa jopa naista. 56. Marttaliitto ry kokoaa ja esittelee 118-vuotisen historiansa aikana tekemäänsä työtä viestintäkampanjassa, jossa se nostaa esiin yhden tasa-arvoteon jokaiselta toimintavuodeltaan. 57. Suomen UN Women esittelee juhlavuoden 2017 ajan yhden tasa-arvoteon joka viikko. Mukana on mm. keskustelua ja tiedonvälitystä tasa-arvosta, feministisen tunnuspalkinnon myöntäminen, yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa sekä julkaisu- ja mediatoimintaa.
25 58. Opetus- ja kulttuuriministeriön ensimmäinen julkaistu teko on yhdessä Olympiakomitean ja Paralympiakomiteakomitean kanssa haaste urheilun lajiliitoille erityisesti päätöksenteon ja valmennuksen tasa-arvon lisäämiseksi. Parhaiden ideoiden kehittelemiseksi ministeriö järjestää juhlavuoden aikana aiheesta työpajan liitoille. 59. Espoon kaupunki perusti uuden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto TASSUn nostaakseen esiin konkreettisia tekoja, jotka voivat toimia hyvinä käytänteinä. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Espoon kaupungin työyhteisöt ja -ryhmät. Tasa-arvotoimikunnan valitsema voittaja saa työyhteisön tai -ryhmän kehittämistyöhön euroa. 60. Yleisradion, Tampere-talon, valtioneuvoston kanslian ja WOW Finlandin yhteinen tasaarvoteko on Tasa-arvon historia -video, joka kertoo suomalaisen tasa-arvon eteen tehdystä työstä ja toisaalta niistä tuloksia, joita tasa-arvolla on saavutettu. Videon on käsikirjoittanut ja ohjannut Maarit Tastula. 61. Voimisteluliitto järjestää toukokuussa 2017 osana Joukkuevoimistelun MM-kilpailujen ennakkopressiä Urheilu voimaannuttajana -paneelikeskustelun, jossa huippu-urheilijanaiset kertovat siitä, millaista on olla naisena huipulla. 62. Helsingin poliisilaitos järjestää Taitaja2017-tapahtuman yhteydessä nuorille konsertin, jossa kerrotaan seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja siitä, miten toimia, jos oikeutta rikotaan. Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia ja pojistakin liki puolet on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti. 63. Palkansaajajärjestöjen Akava, SAK ja STTK yhteinen tasa-arvoteko on vuoden 2017 aikana viidellä eri paikkakunnalla vierailevan tasa-arvokiertue, joka esittelee hyviä ja toimivia käytäntöjä työpaikoilta ja nostaa esiin tasa-arvon edistämisen monia positiivisia vaikutuksia. 64. Usean yliopiston yhteinen WeAll-tutkimushanke järjestää työllisyyttä edistävää toimintaa korkeiden työttömyyslukujen Kotkassa. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota työelämän sukupuolistuneisuuteen sekä niihin ongelmiin, joita eri sukupuolten edustajat kokevat työnhakijoina. 65. Mothers is Business MiB ry rohkaisee tyttöjä teknisille ja matemaattisille aloille vierailemalla syksyn 2017 aikana kouluissa kertomassa inspiroivasti ja rohkaisevasti teknisten alojen opinto-ja urapoluista. Kohderyhmänä erityisesti 9-luokkalaiset nuoret. 66. Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunta tekee Puheenvuoroja tasa-arvosta yliopistoyhteisössä -nimisen videosarjan, joka käsittelee tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja esteettömyyteen liittyviä teemoja. Tallenteista tulee tasa-arvotoimikunnan pysyvä toimintamuoto kaudelle ja palautteen mukaan mahdollisesti myöhemminkin. 67. Suomen Kuntaliitto laati Eurooppalaisesta naisten ja miesten tasa-arvon peruskirjasta lyhyen ja havainnollisen Tasa-arvo ajan tasalle -oppaan, jolla kannustetaan kuntapoliitikkoja, kuntia ja maakuntia edistämään tasa-arvoa paikallishallinnossa. Kuntaliitto suosittaa kunnille, kuntayhtymille ja nyt perustettaville maakunnille sitoutumista Eurooppalaiseen tasa-arvon peruskirjaan. Tähän mennessä Suomessa vain 16 kuntaa ja kaksi maakuntaliittoa on hyväksynyt peruskirjan. 68. Ensi- ja turvakotien liiton osallistava Tarinakengät -näyttely tuo naisten kokemaa väkivaltaa esiin taiteen kautta. Näyttelyn kengät kertovat 22 aitoa tarinaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja siitä selviämisestä. Suomessa joka kolmas nainen joutuu väkivallan tai sen uhan kohteeksi perhe- ja lähisuhteissaan.
26 69. Valtioneuvosto nostaa tasa-arvon näkyvyyttä uudella kansainvälisellä tasa-arvopalkinnolla (International Gender Equality Prize), jolla halutaan edistää sukupuolten tasa-arvoa eri puolilla maailmaa ja tukea kansainvälistä tasa-arvokeskustelua. Tasa-arvopalkinnon voi saada henkilö tai toimija, jonka katsotaan edistäneen sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla. 70. Naisten Linja Suomessa ry järjesti keväällä 2017 yhdessä Setan Transtukipisteen kanssa Suomen ensimmäisen verkkovertaisryhmän väkivaltaa kohdanneille transfeminiineille. Transfeminiinillä tarkoitetaan henkilöä, joka on syntymässä määritetty pojaksi, mutta mikä ei vastaa hänen kokemustaan sukupuolestaan. Tutkimusten mukaan transfeminiinit ovat eräs haavoittuvimmista naisryhmistä. 71. Suomen Jääkiekkoliitto järjestää yhdessä seurojensa kanssa kaudella sata tapahtumaa, joissa tytöt pääsevät kokeilemaan ja innostumaan jääkiekosta. Vaikka jääkiekko on Suomen suosituimpia urheilulajeja, on naisten ja tyttöjen osuus lajin harrastajissa alle 10 prosenttia. 72. Maahanmuuttovirasto edistää naisten ja tyttöjen asiointia. On tärkeää, että asioinnissa nainen tai tyttö saa vastata itseään koskeviin kysymyksiin itse, eikä hänen puolestaan puhu joku muu. Virasto teki kyselyn naisten ja tyttöjen asioinnista ja jakoi saadut käytännön vinkit tyttöjen ja naisten kannustamiseen koko henkilöstölle työn tueksi. 73. Naisasialiitto Unioni järjestää yhteistyössä mm. Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa valtakunnallisen koulutusohjelman päiväkotien henkilöstölle. Koulutus käsittelee sukupuolisensitiivistä kasvatusta, jota uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet velvoittavat päiväkoteja edistämään. 74. Pro Artibus -säätiön Feministinen kesä -näyttely Galleria Elverketissä Raaseporissa nostaa esiin feminismin ja muiden valtarakenteita kriittisesti pohtivien ajattelutapojen merkityksen yhteiskunnallemme. Samalla näyttely kertoo identiteettien moninaisuudesta. 75. Suomen Olympiakomitea järjestää Johtaa kuin nainen -koulutuksen, jolla halutaan lisätä johtajanaisten määrää urheilussa ja liikunnassa. Vuonna 2017 lajiliittojen hallituksen jäsenistä 27 % ja puheenjohtajista 13 % on naisia. Koulutukseen valitaan 20 urheilun luottamustehtävissä paikallisella, alueellisella tai valtakunnallisella tasolla toimivaa naista. 76. Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo on ottanut sukupuolten tasaarvon vuoden teemakseen. Demo järjestää vuoden aikana useita tasa-arvoon liittyviä tapahtumia. Demo toimii myös globaalisti: esimerkiksi Myanmarissa ja Tunisiassa Demo kouluttaa poliitikkoja tasa-arvoteemoista. 77. Monaliiku Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta ry järjestää lokakuussa pakolaisnaisten jalkapallofestivaalin, joka lisää tietoisuutta pakolaisnaisten tilanteesta Suomessa ja Euroopassa. Tutkimukset osoittavat, että monikansalliset naiset eivät osallistu urheiluharrastuksiin samassa määrin kuin miehet. 78. Sosiaali- ja terveysministeriö ja tasa-arvoasioista vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula selvittävät liikuntavuorojen jakautumista kunnissa tyttöjen ja poikien sekä naisten ja miesten kesken. Ministeri Rehulan tilaama selvitys liikuntavuorojen jakautumisesta kunnissa toteutetaan syksyllä Lakimiesliitto järjestää sateenkaariväelle maksutonta lakineuvontaa perhe- ja perintöoikeudellisissa kysymyksissä elo-syyskuussa Tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan , minkä arvellaan lisäävän lakineuvonnan tarvetta, kun useampi
27 sateenkaariryhmiin kuuluva tulee uusin tavoin lainsäädännön piiriin uusien avioliittojen, sisäisen adoption ja uusperheiden myötä. 80. Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa seurataan ja kehitetään tasa-arvon ja perheystävällisyyden toteutumista erilaisilla työpaikoilla. Mukana on 16 työnantajaa suuryrityksistä pieniin järjestöihin, muun muassa Joensuun kaupunki, DNA Oy ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Ohjelman läpikäyvillä organisaatioilla on mahdollisuus saada Perheystävällinen työpaikka -tunnustus. 81. Työväen Sivistysliitto julistautui feministiseksi järjestöksi. Kokonaisuuteen kuuluu mm. tasaarvokoulutuksia, nimetön rekrytointi, viestinnän tarkistusta ja tasa-arvo-opas kouluttajille. 82. Sata Rintaa -taideinstallaatio on Taiteiden yönä Helsingin Vanhassa Kirkkopuistossa nähtävänä julkinen taideteos, joka koostuu sadasta erimuotoisia rintoja esittävästä veistoksesta. Teoksella tuodaan rinnat katukuvaan ei-esineellistävällä ja positiivisella tavalla. Teoksen toteuttavat taiteilijat Isabella Chydenius ja Ellen Rajala. 83. Vasemmistonaisten Palkka-avoimuus nyt! -kampanja vaatii palkkojen avoimuuden lisäämistä ja kirjaamista lakiin. Palkkojen avoimuus on tärkeää mahdollisen palkkasyrjinnän paikantamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. Kampanjaan kuuluu mm. blogikirjoituksia. 84. Väestöliitto tukee Nepalissa nuorille suunnattujen seksuaaliterveyspalvelujen parantamista ja kehittämistä sekä seksuaalioikeuksien toteutumista. Erityishuomiota kiinnitetään nuorten tyttöjen ja naisten tarpeiden tunnistamiseen ja naisten työllistämiseen. Vuoden 2017 aikana kahdeksassa hankeläänissä järjestetään n. 500 koulutustilaisuutta. 85. Suomen Palloliiton Naiset Jalkapallojohtajina -koulutusohjelmassa osallistujat kehittävät johtamistaitojaan ja tutustuvat jalkapallon johtotehtävissä toimiviin henkilöihin. Harrastajamääriin nähden naiset ovat palloilussa aliedustettuja etenkin päätöksenteossa ja valmennuksessa. Palloliitto järjestää myös naisvalmentajien mentorointiohjelmaa, joka on juhlavuonna 2017 laajennettu alueelliseksi toimintamalliksi. 86. Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys Rusetti ry selvittää naisten ja miesten tasaarvon toteutumista vammaisjärjestöjen päätöksenteossa vuosina Vammaisten naisten osallistumisesta päätöksentekoon ei ole juuri tutkittua tietoa. 87. Aamulehti siirtyy sukupuolineutraaliin kieleen. Erityisesti tarkoituksena on päästä eroon sukupuolittuneista nimikkeistä, kuten luottamus-, virka-, laki- ja puhemiehistä. Ilmoitus herätti välittömästi laajaa yhteiskunnallista keskustelua kielen merkityksestä tasa-arvossa. 88. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry ja Suomen Paralympiakomitea järjestävät kansainvälisenä tyttöjen päivänä erityisesti tytöille suunnatut liikuntakokeilutapahtumat Helsingissä ja Rovaniemellä. Tapahtumien tavoitteena on kannustaa vammaisia tyttöjä mukaan liikunnan ja urheilun pariin. 89. Ranskan instituutti Suomessa järjestää naisiin kohdistuvasta väkivallasta seminaarin, jonka tarkoituksena on mm. nostaa esiin kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön merkitystä väkivaltaproblematiikan hallinnassa ja lähestyä aihetta Ranskaa ja Suomea vertailevasta kulttuurisesta näkökulmasta. 90. Eurooppanaiset ry järjestää keskiviikkona klo Helsingissä 10 faktaa tasaarvosta -paneelikeskustelun, jossa asiantuntijat valottavat keskeisiä tilastoja suomalaisen naisen asemasta töissä, netissä ja vallan kahvassa.
28 91. Tehy-lehden tasa-arvoteko on Historian suurnaisia -sarja, jossa esiteltiin sosiaali- ja terveysalaan merkittävästi vaikuttaneita naisia. Artikkelit julkaistiin kesän-syksyn 2017 aikana. 92. Helsingin Demarinaiset nosti yhdeksi toimintakautensa pääteemoista maahanmuuttajataustaisten naisten huomioinnin tavoitteissa ja toimissa. Tämä sisältää kolmen keskustelutilaisuuden järjestämisen vuoden 2017 aikana. 93. Kalevala Korun Kesyttämätöntä kauneutta -video laajentaa käsitystä kauniista naisesta ja rikkoo siten sukupuolistereotypioita. Jo yli miljoona suomalaista tavoittanut video haastaa näkemään kauneutta erilaisuudessa ja persoonallisuudessa. 94. Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys järjestää keskustelutilaisuuden kunniaan liittyvästä väkivallasta. Kunniaan liittyvää väkivaltaa esiintyy myös Suomessa ja sitä on tarkasteltava osana lähisuhdeväkivallan historiaa ja nykyisyyttä. Väkivallan tehokas torjuminen edellyttää väkivaltailmiöiden erityispiirteiden tuntemista. 95. Oulun ammattikorkeakoulun ja KoulutusAvain Oy:n Sinä osaat! -verkosto, jonka avulla tytöt voivat kurkistaa teknologia- ja teollisuusalojen yrityksiin, luoda mentorointisuhteita teknologia-alan osaajanaisiin sekä saada vertaistukea toisilta tytöiltä. Suomalaiset tytöt ovat OECD-maista kaikkein vähiten kiinnostuneita hakeutumaan tekniikan ja luonnontieteiden aloille, vaikka suomalaiset tytöt ovat luonnontieteissä maailman toiseksi parhaita (PISA tutkimus). 96. Mielenterveyden keskusliitto järjestää yhdessä oululaisen Monikulttuurikeskus Villa Victorin kanssa erityisesti maahanmuuttajataustaisille naisille suunnatun mielenterveysryhmän. 97. Työ- ja elinkeinoministeriö haastaa sukupuolittuneet työmarkkinat Rajojen rikkojat - julkaisusarjalla, joka nostaa esiin henkilöitä, jotka ovat omalla urallaan haastaneet vallitsevia normeja ja käsityksiä. 98. Suomen evankelis-luterilainen kirkko perustaa uuden, kahden vuoden välein jaettavan tasa-arvopalkinnon. Palkinnon saajalle annetaan kunniakirja ja euroa käytettäväksi palkinnan saajan valitsemaan kohteeseen tasa-arvotyössä. 99. Belgrade Fund for Political Excellence järjestää osana vuotuista Belgrade Security Forumia teemakeskustelun naisten asemasta politiikassa ja rauhanneuvotteluissa Balkanilla. Tilaisuus liittyy laajempaan aloitteeseen tasa-arvon lisäämiseksi alueella. Suomesta paikalle keskustelemaan on kutsuttu entinen kansanedustaja Elisabeth Nauclér Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry järjestää yhteiskunnallisen vaikuttamisen mentorointikahvilan, joka tuo yhteen vaikuttamistyön pioneerit sekä yhteiskunnallisesti vaikuttamisesta kiinnostuneet feministisesti suuntautuvat nuoret aikuiset Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuolto tehostaa viestintäänsä lähisuhdeväkivallasta ja tukea tarjoavista tahoista. Lisäämällä kuntalaisten tietoa ja henkilöstön osaamista viestintä osaltaan vahvistaa lähisuhdeväkivallan ehkäisyä ja väkivaltaan puuttumista Jyväskyläläisen Jigotai-seuran judojaos on osana Judo on tyttöjen juttu -hanketta luonut uuden judomimmit-yhteisön, organisoi syrjinnän ehkäisyyn keskittyviä työpajoja sekä järjestää joulukuussa 2017 Suomen ensimmäisen naisten judon suurleirin Joensuun kaupunki esittelee tytöille teknisen alan uramahdollisuuksia yhdessä Abloy Oy:n Joensuun tehtaan kanssa. Yhteistyö toteutetaan tutustumiskäynteinä, TET-jaksoina ja
29 kouluvierailuina. Tytöt pääsevät tutustumaan tuotekehitykseen, insinööriosaamiseen ja kone- ja metallialan uusin työtehtäviin ja näissä tehtävissä työskenteleviin naisiin Pelastusalan naisverkosto järjesti tasa-arvotekonaan seminaarin siitä, miten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa voitaisiin käytännössä edistää pelastustoimessa. Seminaarin avasi sisäministeri Paula Risikko. Pelastustoimi on hyvin miesvaltainen ala eikä tarkkaa naisten lukumäärää edes tiedetä Hämeenlinnan Tarmon yleisurheilujaosto ryhtyy UN Womenin kuukausilahjoittajaksi tukeakseen naisia ja ennen kaikkea tyttöjen koulutusta FinnWID Naiset kehitystyössä ry aloitti vuoden 2017 aikana uutena toimintamuotona naisiin ja tyttöihin kohdistuvan ihmiskaupan vastaisen työn. Toiminta keskittyy erityisesti Nigeriaan, josta joka vuosi tuhannet nuoret naiset ja tytöt lähtevät Eurooppaan ja päätyvät ihmiskauppiaiden mukana Italiaan tai muualle Eurooppaan pakkoprostituutioon Sisäministeriö laatii selvityksen turvallisuuden tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Turvallisuus ja turvattomuutta aiheuttavat asiat jakautuvat eri tavoin eri sukupuolten välille. Selvityksen tulosten perusteella laaditaan suositukset toimenpiteiksi, joilla turvallisuuden tasa-arvoisuutta voidaan parantaa Suomessa. Sisäministeriön selvitys alkaa vuoden 2017 lopussa ja se valmistuu keväällä Joensuu-Jukola 2017 nosti Jukolan viestin keskiöön naisten kilpailun, joka kulki juhlavuonna nimellä "Suomi 100 Venlojen juhlaviesti". Jukolan viestin kilpailunjohtajana toimi myös ensimmäistä kertaa kisan 69-vuotisessa historiassa nainen Helsingin Diakonissalaitoksen Hirundo-päiväkeskuksen Gemma-hanke kartoittaa siirtolais- ja vähemmistötaustaisten naisten kokemaa sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa. Hankkeessa pyritään myös lujittamaan väkivallan uhreille tarkoitettua palveluverkostoa ja jakamaan hyviä toimintamalleja niin paikallisesti kuin Euroopassa Oulun kaupungin liikuntapalvelut myöntää vuosittain tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävän tunnustuspalkinnon kaupungissa toimivalle urheiluseuralle, yhdistykselle tai muulle toimijalle, joka edistää ja toteuttaa liikuntastrategian mukaista ja tasa-arvoiseen liikuntakulttuuriin tähtäävää toimintaa Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ry aloitti sosiaalisen median #AllMaleSports - kampanjan, jolla herätetään keskustelua naisten roolista urheilujournalismissa ja laajemmin urheilumaailmassa Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry selvittää ja uudistaa lajin termistöä sukupuolineutraalimmaksi ja nostaa siten tasa-arvokysymykset keskusteluun lajipiirin sisällä Pesäpalloliitto vahvistaa naisten osallistumista tuomaritoimintaan. Naisille tarjotaan mahdollisuus edetä tuomaritoiminnassa naisten sarjojen lisäksi miesten pääsarjatasolle asti Suomen Keskustanaiset on laatinut valmiin pohjan valtuustoaloitteesta, jolla sen kuntapäättäjät voivat haastaa kuntansa allekirjoittamaan Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan. Tavoitteena on saada juhlavuoden 2017 aikana sata kuntaa haastettua Tasa-arvovaltuutettu järjesti Raskaussyrjintä ei ole leikin asia -kampanjan, joka näkyi sosiaalisessa mediassa, elokuvateattereissa ja Ylen tv-kanavilla. Raskaussyrjintä on suurin tasa-arvovaltuutetulle tulevien työelämäsyrjintään liittyvien yhteydenottojen syy Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (YKA) kokosi #työpaikantasaarvo-kampanjassa sosiaalisessa mediassa vinkkejä siitä, kuinka jokainen meistä voi edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista omalla työpaikallaan.
30 117. STOD - Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry selvitti, ketkä työskentelevät ohjaajina suomalaisissa ammattiteattereissa. Vuonna 2016 ensi-illoista 59 % oli miesten ohjaamia. Suurilla näyttämöillä miesten osuus oli 66 %. STOD jatkaa selvitysten tekemistä Helsingin kaupunki listasi sata tasa-arvotekoa, joilla se on viime vuosina edistänyt sukupuolten tasa-arvoa Helsingin kaupungissa. Mukana on laaja kattaus eri virastoissa ja eri toimialoilla toteutettuja erilaisia toimia Eduskunta tekee tutkimuksen tasa-arvon toteutumisesta eduskunnassa. Tutkimukseen kuuluvat kysely- ja haastatteluosuudet. Tavoitteena on tuottaa tietoa eduskuntatyön ja työskentelykulttuurin tasa-arvon vahvistamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoasioista vastaavan ministerin Annika Saarikon tasa-arvoteossa arvioidaan kuinka paljon lähisuhdeväkivallasta aiheutuu kustannuksia Suomessa. Kustannuksia on arvioitu viimeksi 2000-luvun alussa, jolloin laskettiin, että naisiin kohdistuva väkivalta aiheuttaa välittömiä kustannuksia noin 48 miljoonaa euroa vuodessa Suomen Akateemisten Naisten Liiton Luetaan yhdessä -verkosto tukee maahanmuuttajanaisten kielen oppimista, kotoutumista ja työnsaantia. Verkosto tarjoaa vapaaehtoistyönä lukutaidon ja suomen kielen opetusta maahanmuuttajille eri puolilla Suomea KD Naiset teki puolueelleen sen ensimmäisen erillisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelman, jossa vaaditaan mm. perhevapaakustannusten jakamista työnantajien kesken Suomalainen Naisliitto teki historiikin 110-vuotisesta toiminnastaan. Teos tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa ja hyvää historiallista perspektiiviä tasa-arvon edistämiseen ja naisjärjestöjen merkittävään rooliin siinä Vantaan kaupungin toinen tasa-arvoteko on se, että tietopalveluyksikkö vahvistaa tietotuotantonsa sukupuolinäkökulmaa. Käytännön tekona tässä on erityinen "Miehet ja naiset Vantaalla" -julkaisu, jonka on määrä valmistua alkuvuodesta 2018.
31 Tasa-arvoteot aihepiireittäin - Naisiin kohdistuva väkivalta 1. Monika-Naiset liiton verkkopalvelu väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille 2. Maria Akatemian tyttöjen väkivaltaa ehkäisevä Keijun varjo -hanke 3. Raiskauskriisikeskus Tukinaisen toimipisteen avaaminen Rovaniemelle 4. Suomen Kosmetologien Yhdistys tukee ensi- ja turvakotien asiakkaita eri puolella Suomea 5. Amnesty Internationalin Suomen osaston kuntatutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta 6. Helsingin poliisilaitoksen konsertti seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta 7. Ensi- ja turvakotien liiton Tarinakengät -näyttely naisten kokemasta väkivallasta 8. Naisten Linjan ja Setan Transtukipisteen verkkovertaisryhmä väkivaltaa kokeneille transfeminiineille 9. Ranskan instituutin seminaari naisiin kohdistuvasta väkivallasta 10. Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen keskustelutilaisuus kunniaan liittyvästä väkivallasta 11. Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tehostaa viestintää lähisuhdeväkivallasta ja tukea tarjoavista tahoista 12. FinnWID Naiset kehitystyössä ry:n naisiin ja tyttöihin kohdistuvan ihmiskaupan vastainen työ 13. Helsingin Diakonissalaitoksen Hirundo-päiväkeskuksen Gemma-hanke siirtolaisja vähemmistötaustaisten naisten kokemasta sukupuoleen perustuvasta väkivallasta 14. Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainministeri Soini liittyy EU:n tasa-arvoinstituutin White Ribbon - kampanjaan ja puhuu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan Brasilian-suurlähetystön Turn the World Orange -kampanjaan osallistuminen naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi Latinalaisen Amerikan ja Karibian yksikön YK:n päätöslauselman 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus -teeman aktiivinen esillä pitäminen mm. EU- CELAC-huippukokouksessa Liman-suurlähetystön sukupuolittunutta väkivaltaa käsittelevä miniseminaari sekä aktiivinen ja näkyvä osallistuminen tasa-arvoteemoja käsitteleviin tilaisuuksiin Pristinan-suurlähetystön päätöslauselmaa 1325 toteuttavan hankkeen tukeminen perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi Riian-suurlähetystön yhdessä Marta-järjestön kanssa naisiin ja tyttöihin kohdistuva ja perheväkivaltaa käsittelevä seminaari Tunisin-suurlähetystön naispuolisen henkilöstön tukeminen koulutuksilla seksuaalisesta häirinnästä selviytymiseksi Asevalvontayksikön asekaupan ja sukupuoliperustaisen väkivallan yhteyksien korostaminen negatiivisten vaikutusten vähentämiseksi Ihmisoikeustuomioistuin- ja sopimusasioiden yksikön kansalaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa järjestettävä seminaari/työpaja naisiin kohdistuvasta väkivallasta Kaakkois-Euroopan yksikön UN Womenin Oranssit päivät -kampanjaan osallistuminen ja yksikön sisällä rahasumman kerääminen kampanjalle naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan vastustamiseksi Kansainvälisen oikeuden yksikön tuki Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) uhrirahastolle, jonka toiminnassa läpileikkaavina teemoina ovat mm. naisten ihmisoikeuksien edistäminen, naisten osallistumisen sekä
32 gender-näkökulman lisääminen sekä seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan huomioiminen - Sosiaali- ja terveysala 15. Sairaanhoitajaliiton ja Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitajien mentorointihanke Kainuussa 16. Suomen Kätilöliiton kampanja, joka haastaa kunnat ilmaisen ehkäisyn puolesta 17. THL:n Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus -verkkosivut, joilla on tutkittua tietoa sukupuolten välisistä hyvinvointi- ja terveyseroista maahanmuuttajaväestössä 18. Tunne rintasi ry:n OMAKUU-sovellus: kuukautiskalenteri ja rintojen omatarkkailun muistuttaja 19. Tunne Rintasi ry:n ja Monika-Naiset liiton rintojen omatarkkailuohjeet monella eri kielellä 20. Endometrioosiyhdistyksen Moona Oirepäiväkirja -sovellus kuukautiskierron aikaisten oireiden seuraamiseen ja endometrioosin oireiden tunnistamiseen 14. Ulkoasiainministeriö Bukarestin-suurlähetystön tukitoimet Romanian viranomaisille, Punaiselle ristille ja kansalaisjärjestöille äitiyspakkauksen käyttöönottamiseksi Romanian köyhimmillä alueilla Lissabonin-suurlähetystön 80 vuotta äitiyspakkauslaista kumppanuustoimet paikallisen hyväntekeväisyysjärjestön kanssa portugalilaisen äitiyspakkauksen lanseeraamiseksi Petroskoin-toimipisteen äitiyspakkausta Karjalan tasavallan sosiaali- ja terveysalan toimijoille esittelevä tilaisuus Vilnan-suurlähetystö yhteiskunnalliseen tasa-arvoon tähtäävän keskustelun edistäminen Liettuassa esittelemällä maan sosiaali- ja terveysviranomaisille sekä kansalaisyhteiskunnalle suomalainen äitiyspakkaus YK:n kehityskysymysten yksikön sivutapahtuma YK:n yleiskokouksessa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista - Koulutus, työelämä ja johtajuus 21. BPW Finland Suomen liike ja virkanaisten liiton koulutushanke yli 50-vuotiaille korkeakoulutetuille työttömille naisille 22. Keksin Naisjohtajat esiin -kampanja 23. KivaQ:n tasa-arvosuunnittelu-työkalu 24. Tehyn raskaussyrjinnän vastainen kampanja 25. Tasa-arvovaltuutetun raskaussyrjinnän vastainen kampanja 26. Suomen NNKY-liiton haaste ottaa nuoret naiset huomioon päätöksentekijöinä 27. AGORAn TASOVA-hankkeen aluekehityskysymyksiin painottuva tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija -koulutus 28. Akavan Erityisalojen Tasa-arvolähettiläs-kampanja, joka vahvistaa henkilöstöedustajien tasa-arvotoimintaa 29. Globaalikeskuksen toimistolleen tekemä yhdenvertaisuussuunnitelman 30. Oulun yliopiston Lukion ainevalinnat ja tasa-arvo -selvityshanke 31. Suominen Oyj:n sokkorekrytointi 32. Women in Film and Television WIFT Finland ry:n mentorointiohjelma audiovisuaalisella alalla työskenteleville naisille 33. Zonta International Piiri 20:n mentorointiohjelma eri alojen naisille 34. Plan International Suomen lastenhallituksen Girls takeover, jossa tytöt valtaavat politiikan ja talouden valtapaikkoja kansainvälisenä tyttöjen päivänä Espoon kaupungin tasa-arvopalkinto TASSU, joka palkitsee kaupungin työyhteisöjen ja -ryhmien konkreettisia tasa-arvotekoja
33 36. Palkansaajajärjestöjen Akava, SAK ja STTK tasa-arvokiertue työpaikkojen tasaarvosta 37. WeAll-tutkimushankkeen työllisyyttä edistävä ja työnhaun sukupuolistuneisuutta tutkiva toiminta Kotkassa 38. Mothers in Business MiB ry:n kouluvierailut, joiden tarkoituksena on rohkaista tyttöjä teknisille aloille 39. Naisasialiitto Unionin ja mm. Diakonia-ammattikorkeakoulun sukupuolisensitiivisen kasvatuksen koulutusohjelma päiväkotien henkilöstölle 40. Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelma 41. Työväen sivistysliiton julistautuminen feministiseksi järjestöksi ja siihen liittyvät toimenpiteet 42. Rusetti ry:n selvitys naisten ja miesten tasa-arvon toteutumisesta vammaisjärjestöjen päätöksenteossa 43. Eurooppanaiset ry:n 10 faktaa-tasa-arvosta -paneelikeskustelu suomalaisen naisen asemasta töissä, internetissä ja vallan kahvassa 44. Työ- ja elinkeinoministeriön Rajojen rikkojat -julkaisusarja 45. Oulun ammattikorkeakoulun Sinä osaat! -verkosto tyttöjen rohkaisemiseksi teknologia-alalle 46. Joensuun kaupungin ja Abloy Oy:n Joensuun tehtaan yhteistyö teknisen alan esittelemiseksi tytöille 47. Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:n yhteiskunnallisen vaikuttamisen mentorointikahvila 48. Pelastusalan naisverkoston seminaari yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon käytännön edistämisestä pelastustoimessa 14. Ulkoasiainministeriö Abu Dhabin -suurlähetystön ydinvoima-alan naisverkosto Abujan-suurlähetystön tasa-arvoa sekä naisten ja tyttöjen voimaannuttamista edistävä koodibussihanke Nigeriassa ja Ghanassa Addis Abeban -suurlähetystön maaohjelmassa perustettava naisten ja haavoittuvien ryhmien erityistarpeisiin räätälöity, maatalousyrittäjyyttä ja elinkeinomahdollisuuksia tukeva rahoitusjärjestelmä Addis Abeban -suurlähetystön yhteistyö opetussektorin kanssa kasvattaa yläastetta käyvien tyttöjen osuutta Addis Abeban -suurlähetystön verkosto naisrauhanvälittäjille Afrikan Unionissa Addis Abeban -suurlähetystön maaohjelman päätös nostaa naisten ja tyttöjen tarpeet keskeisiksi vesipalvelujen suunnittelussa koulutuksin ja vesikomitean jäsenyyden kautta Addis Abeban -suurlähetystön tasa-arvokoulutus kaikkien hankkeiden toimijoille Buenos Airesin -suurlähetystön Rails Girls -koodauskoulutustyöpajan järjestämisen tukeminen Canberran-suurlähetystön She Leads -konferenssi naisjohtajien luentoineen, työpajoineen ja koulutuksineen Dublinin-suurlähetystön päätös pitää esillä naisten työelämään osallistumisen mahdollisuuksia parantavia keinoja Haagin-suurlähetystön pyrkimys tasapainottaa edustuston henkilöstön sukupuolijakaumaa Kairon-suurlähetystön tuki naisten pääsyä koulutukseen ja poliittista osallistumista tukeville hankkeille Keski-Aasian kiertävän suurlähettilään toimet naisten aseman parantamiseksi tukemalla työllisyyttä ja pienyrittäjyyttä kehittävää projektia Tadzhikistanissa
34 Kiertävä suurlähettiläs Etelä-Kaukasiassa huomioi naisten aseman, naisyrittäjyyden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien edistämisen paikallisen yhteistyön määrärahoissa Kiovan-suurlähetystön naisyrittäjyyden tukeminen Seed Forumin naisyrittäjyysohjelman kautta Los Angelesin-pääkonsulaatin naisyrittäjille ja -johtajille suunnattu pitchaustapahtuma sijoittajakontaktien luomiseksi Maputon-suurlähetystön naispuolisten maanviljelijöiden tukeminen, opetussektorin tasa-arvokoulutuksen järjestäminen, konferenssi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta 1325 ja naisten roolista konfliktien ehkäisyssä New Delhin -suurlähetystön henkilökunnalle järjestetty intialaisen tasaarvoasiantuntijan vetämä workshop New Delhin -suurlähetystön työyhteisön myöntämät palkinnot tasa-arvoa erityisen hyvin edistäville kollegoille kuukauden työntekijä -tyylisesti New Yorkin pääkonsulaatin suomalaisen naisyrittäjyyden esille nostaminen ja tähän liittyvän tapahtuman järjestäminen New Yorkin kaupungin kanssa Prahan-suurlähetystön naisten asemaa yritysmaailmassa koskevan seminaarin pitäminen yhdessä Tshekin pohjoismaisen kauppakamarin kanssa Riadin-suurlähetystön naisten koulutuksen ja toimintaedellytysten parantaminen Saudi-Arabiassa: suurlähetystö edistää saudiarabialaisten naisopettajien osallistumista opettajakoulutukseen Suomessa keväällä ja kesällä 2017 Singaporen-suurlähetystön Women in Tech -tapahtuman järjestäminen Sofian-suurlähetystön tiedon levittäminen koulutusjärjestelmän innovaatioista ja mahdollisuuksista bulgarialaisten järjestöjen kanssa Tallinnan-suurlähetystö organisoi eduskunnan ja Riigikogun naiskansanedustajien yhteentuomisen ja naisverkoston perustamisen Riigikoguun, tasa-arvokeskustelujen tuomista kouluihin ja yritysten naisjohtajien mentorointia Tokion-suurlähetystön naisten aktiivista työelämään osallistumista ja suomalaista perhepolitiikkaa käsittelevä seminaari paikallisille päättäjille, poliitikoille, asiantuntijoille ja medialle Tunisin-suurlähetystö tunisialaisten naisvirkamiesten kapasiteetin vahvistaminen rahoittamalla kumppanuushanketta Washingtonin-suurlähetystön naiset ja ilmastonmuutos- ja tematiikkojen sekä mm. Suomen tasa-arvoisen koulutuksen ja teknologiakasvatuksen esillä pitäminen Wienin-suurlähetystön tunnetun itävaltalaisen haastaminen isyyskuukauden pitoon Wienin-suurlähetystön (Etyj-delegaation) huomion kiinnittäminen Etyjrekrytoinnissa tasa-arvoisuuteen sekä tasa-arvon edistäminen edelleen Etyj-hankerahoituksen prioriteettiteemana Windhoekin-suurlähetystön kansalaisyhteiskunnan toimijoiden tuominen yhteiseen koulutus- ja verkostoitumiskonferenssiin keskustelun synnyttämiseksi naisia ja lapsia koskevasta politiikasta Afrikan sarven ja itäisen Afrikan yksikkö tukee yli 300 ruandalaiselle naisyrittäjää rajakaupankäynnin edistämisessä Trade Mark East Africa - ohjelman kautta sekä UN Womenin Kenian maaohjelmaa ja erityisesti naisten poliittista osallistumista Eurooppa- ja lähialueviestinnän yksikön naisten ja miesten tasavertainen käyttö asiantuntijoina viestinnässä ja paneeleissa
35 Eurooppaosaston pätevien naisten kunniakonsuleiksi valitsemisen rohkaiseminen Hallintopalveluiden ja Taloussuunnittelun Työterveyslaitoksen toteuttama -esimiesvalmennus, jossa huomioidaan erityisesti työntekijöiden erilaisia elämäntilanteita Ihmisoikeuspolitiikan yksikön tasavertaisen osallistumisen mahdollistaminen sisäisiin kokouksiin ja tapahtumiin Ihmisoikeuspolitiikan yksikön päätös aloittaa keskustelu sukupuolinormeista ja sukupuolittuneista käytänteistä arjessa ja työyhteisön toiminnoissa Itäosasto edistää Suomen ulkopolitiikalle tärkeitä teemoja (esim. naisten osallistumista poliittiseen päätöksentekoon, naisten taloudellista voimaantumista ja naisyrittäjyyttä) kahdenvälisissä tapaamisissa sekä kehitysyhteistyöprojektien kautta Kansalaispalveluiden osaston ennakkoluuloja ja oletuksia sisältävien tapojen ja käyttäytymismallien tiedostaminen ja karistaminen työyhteisössä Kehityspoliittisen osaston toimialapolitiikan yksikön toimet vahvistaa koulutuksen ja ohjeistuksen avulla Suomen kehityspolitiikan ja - yhteistyön tasa-arvo-osaamista Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikön sukupuolten tasa-arvon ylläpito työyhteisössä Taloudellisten ulkosuhteiden osaston johdon toimet edistää henkilöstön mahdollisuuksia etätyön käyttämiseen, millä tuetaan perheen ja työelämän parempaa yhteensovittamista sekä työssä jaksamista Budapestin-suurlähetystön yhteistyöhanke Unkarin kouluissa tyttöjen digilukutaidon kehittämiseksi Amerikan ja Aasian osaston tasa-arvokysymysten säännöllinen tarkastelu ja muu edistäminen: perhevapaisiin kannustaminen, tasa-arvoiset tilaratkaisut, harjoittelijoiden tasa-arvoinen rekrytointi New Delhin -suurlähetystön seminaari naisten asemasta Intian työmarkkinoilla, pääpuhujana suomalainen korkean tason asiantuntija Madridin-suurlähetystön eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan Espanjan-vierailun (toukokuu 2017) yhteydessä seminaari suomalaisen tasa-arvon edistymisestä osana Suomen demokraattista kehitystä - Monikulttuurinen ja kansainvälinen toiminta 49. Kalevalaiset Naiset ry:n Naiset meillä ja muualla -seminaari naisen asemasta meillä ja muualla, työssä ja kotona 50. Monika-Naiset liitto ry:n verkkopalvelu väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille useilla eri kielillä 51. Suomen Akateemisten Naisten Liiton lupaus levittää 100 tasa-arvotekoa - hankkeen konsepti-ideaa kansainvälisissä verkostoissaan 52. Svenska Kvinnoförbundetin Feminism så in i Norden -seminaari pohjoismaisen feminismin nykytilanteesta ja pohjoismaisesta tasa-arvoyhteistyöstä 53. International Women s Forum (IWF) Finland ry:n verkosto, joka tarjoaa mahdollisuuden tavata maailmalla menestyneitä johtajanaisia 54. Helsingin kaupungin liikuntaviraston maahanmuuttajanaisten kotoutumista edistävä Naiset yhdessä liikkumaan -hanke 55. Suomen Lähetysseuran pilottihanke Tansaniassa syrjäytymisvaarassa olevien ja prostituutiota harjoittavien nuorten naisten auttamiseksi 56. Suomen Valkonauhaliitto Förbundet Vita Bandet i Finland ry:n Itse tehty arki - taidehanke 57. THL:n Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus -verkkosivuille koottu tutkittu tieto sukupuolten välisistä hyvinvointi- ja terveyseroista maahanmuuttajaväestössä
36 58. Kansalaisopistojen liiton naiserityiset ryhmät kotona lasten kanssa olevien maahanmuuttajanaisten kotoutumisen lisäämiseksi 59. African Caren naisia itsenäiseen toimintaan voimaannuttava Meidän perhe - toiminta 60. Valtioneuvoston kansainvälinen tasa-arvopalkinto Gender Equality Prize 61. Maahanmuuttoviraston toimet naisten ja tyttöjen itsenäisen asioinnin edistämiseksi 62. Monaliiku ry:n pakolaisnaisten jalkapallofestivaali 63. Väestöliiton tuki Nepalissa nuorten seksuaaliterveyspalveluiden ja seksuaalioikeuksien parantamiseksi 64. Helsingin Demarinaisten päätös nostaa yhdeksi toimintakautensa pääteemoista maahanmuuttajataustaisten naisten huomiointi tavoitteissa ja toimissa 65. Mielenterveyden keskusliiton ja Monikulttuurikeskus Villa Victorin kanssa erityisesti maahanmuuttajataustaisille naisille suunnattu mielenterveysryhmä 66. Belgrade Fund for Political Excellencen järjestämä teemakeskustelu naisten asemasta politiikassa ja rauhanneuvotteluissa Balkanilla osana vuotuista Belgrade Security Forumia 14. Ulkoasiainministeriön yli 150 tasa-arvotekoa Suomessa ja suurlähetystöissä ulkomailla: katso lisää tekoja tämän listan eri kategorioista. Koko listauksen voit lukea täältä. Protokollapalveluiden tasa-arvoaiheinen vierailu Suomessa toimiville suurlähettiläille: aiheena mahdollisesti suomalainen päiväkoti Protokollapalveluiden tasa-arvoteeman esiin nostaminen valtiovierailuiden yhteydessä Taloudellisten ulkosuhteiden osaston kauppapolitiikan yksikön päätös nostaa tasa-arvo keskeiseksi teemaksi kauppaa tukevassa yhteistyössä, mikä näkyy rahoituskohteissa ja Women s Economic Empowerment through Trade seminaarina Soulin-suurlähetystön Etelä-Korean tasa-arvoministeriön ja Pohjoismaiden suurlähetystöjen kesken solmittu yhteistyöasiakirja ja eri toimet sen pohjalta tasa-arvon edistämiseksi Algerin-suurlähetystön Algerin parlamentin valtuuskunnan vierailu Suomeen liittyen naisten äänioikeuden 110-vuotisjuhlaan Ankaran-suurlähetystön Turkin kansalaisyhteiskunnan edustajien vaikuttajavierailu Suomeen Wienin-suurlähetystön Gender Champions -verkoston ehdottaminen Wieniin ja Itävallan haastaminen mukaan siihen Zagrebin-suurlähetystön Kroatian instituutioiden haastaminen 100 tasaarvotekoon Alivaltiosihteerin (sisäiset ja ulkoiset palvelut) tasa-arvon esittäminen teemaksi suurlähettiläskokoukseen Amerikan ja Aasian osaston tasa-arvotyön tukeminen kumppanimaissa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksikön tasa-arvokysymysten huomioiminen johdonmukaisesti Suomen YUTP-linjauksissa samoin kuin EU:n globaalistrategian toimeenpanossa Aasian, Afrikan ja Amerikan viestinnän yksikön naisten asemaa parantavien hankkeiden tukeminen Vietnamissa ja Afrikan maissa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikön rahoitus UN Womenin, Maailman ruokaohjelman ja Unicefin Käsi kädessä -ohjelmalle YK- ja yleisten globaaliasioiden yksikön naisten roolin rauhanvälityksessä ja gender-näkökulman huomioimisen aktiivinen edistäminen rauhanprosesseissa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 (Naiset, rauha ja turvallisuus) mukaisesti
37 Kehitysrahoituslaitosten yksikön toimet sen eteen, että kansainvälisissä kehitysrahoituslaitoksissa naisten osuus niiden myöntämän rahoituksen hyödynsaajista sekä myös pankkien omasta henkilöstöstä, erityisesti johtoportaassa, kasvaa - Liikunta 67. Ylen kartoitus sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta sen urheilusisällöissä ja toimet kartoituksen pohjalta 68. Mahla Films Oy:n Heikoilla jäillä -dokumenttielokuva naisten joukkueurheilun arvostuksesta ja naisten urheiluun liittyvistä ennakkoluuloista 69. Suomen Ratsastajainliiton Reilu Peli -työkirja 70. Suomen Valmentajien ja palloilun lajiliittojen Valmentaa kuin nainen -hanke 71. Suomen Voimisteluliiton Urheilu voimaannuttajana -paneelikeskustelu 72. Suomen Jääkiekkoliiton 100 jääkiekkotapahtumaa tytöille 73. Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys liikuntavuorojen jakautumisesta sukupuolten kesken 74. Suomen Palloliiton Naiset Jalkapallojohtajina -koulutusohjelma 75. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n ja Suomen Paralympiakomitean Tyttöjen Tie Tähtiin -liikuntakokeilutapahtumat Helsingissä ja Rovaniemellä 76. Jyväskyläläisen Jigotai-seuran judojaoksen osana Judo on tyttöjen juttu - hanketta luoma judomimmit-yhteisö, syrjinnän ehkäisyyn keskittyvät työpajat sekä naisten judon suurleiri 77. Joensuu-Jukola 2017 "Suomi 100 Venlojen juhlaviesti" ja Jukolan viestin kilpailunjohtajana ensimmäistä kertaa nainen 78. Hämeenlinnan Tarmon yleisurheilujaoston päätös ryhtyä UN Womenin kuukausilahjoittajaksi 79. Oulun kaupungin liikuntapalveluiden vuosittainen tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävä tunnustuspalkinnon Oulun kaupungissa toimivalle urheilutoimijalle 80. Pesäpalloliitto päätös vahvistaa naisten osallistumista tuomaritoimintaan: naisille tarjotaan mahdollisuus edetä tuomaritoiminnassa naisten sarjojen lisäksi miesten pääsarjatasolle asti 81. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n päätös selvittää ja uudistaa lajin termistöä sukupuolineutraalimmaksi ja nostaa siten tasa-arvokysymykset keskusteluun lajipiirin sisällä 82. Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ry:n sosiaalisen median #AllMaleSports - kampanja, jolla herätetään keskustelua naisten roolista urheilujournalismissa ja laajemmin urheilumaailmassa. 14. Ulkoministeriö Kuala Lumpurin -suurlähetystön hyväntekeväisyysjääkiekko-ottelusta saatavien tulojen lahjoittaminen naisten asemaa edistävän kansalaisjärjestön toimintaan - Viestintä 83. Aamulehden siirtyminen sukupuolineutraaliin kieleen 84. Marttaliitto esittelee yhden tasa-arvoteon jokaiselta 118 toimintavuodeltaan 14. Ulkoasiainministeriö Abu Dhabin -suurlähetystön vastuumaissa menestyneiden suomalaisten miesten ja naisten henkilökuvien julkaiseminen verkossa Ankaran-suurlähetystön juttusarja Suomen ensimmäisistä naiskansanedustajista Facebookissa Ateenan-suurlähetystön tasa-arvoa ja/tai naisten oikeuksia edistäneen henkilön tai tapahtuman kuukausittaiset esittelyt verkossa Brasilian-suurlähetystön teko nostaa sosiaalisessa mediassa esille tasaarvon merkitys Suomen historiassa
38 Belgradin-suurlähetystön He for She -kampanja sekä tasa-arvoteeman esillä pitäminen sosiaalisessa mediassa Brysselin-suurlähetystön juttusarja tasa-arvon virstanpylväistä Suomessa ja päätös, että Suomi 100 -vuoden juhlatilaisuuksiin kutsutaan vähintään 40 prosenttia molempia sukupuolia Oslon-suurlähetystön viestintä Tyyne Leivo-Larssonin (Suomen ensimmäinen naispuolinen suurlähettiläs, jonka toimikausi oli Oslossa ) perintöön pohjaten Ottawan-suurlähetystön tasa-arvokampanja sosiaalisessa mediassa esittäen kuukausittaisen suomalaisen tasa-arvon virstanpylvään Pretorian-suurlähetystön HeForShe -kampanjaan osallistuminen paikallisesti ja yhteispohjoismaisen some-kampanjan pitäminen tasaarvotyöstä Etelä-Afrikassa Reykjavikin-suurlähetystön kuukausittaisen henkilökuvan julkaiseminen suomalaisesta tai islantilaisesta naisesta, joka on historian tai nykyajan merkkihenkilö Ajankohtaisviestinnän yksikön sukupuolten tasa-arvon entistä parempi toteutuminen teksteissä ja kuvituksissa Kehitysviestinnän yksikön toimet kuvata kehitysmaiden naiset täysivaltaisina kansalaisina ja aktiivisina toimijoina Maakuvayksikön tasa-arvoaiheisen materiaalin artikkelien, emojien yms. tuottaminen eri maakuvaviestinnän kanaviin Taloudellisten ulkosuhteiden osaston vientivalvontayksikön aikomus tarkistaa esimerkiksi kaksikäyttötuotteiden valvontalistojen suomenkieliset termit, tavoitteena sukupuolineutraalien käsitteiden käyttöönotto - Tasa-arvopolitiikka 85. Suomen Keskustanaisten pohja valtuustoaloitteesta, jolla kuntapäättäjät voivat haastaa kuntansa allekirjoittamaan Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan. 86. Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demon päätös tehdä sukupuolten tasa-arvosta vuoden teemansa, mikä näkyy esimerkiksi useina tapahtumina 87. KD Naisten hyvinvointi- ja ulkoilutapahtumat sekä ikääntyneiden naisten auttaminen päivittäisissä toimissa ja digitaidoissa auttaminen 88. Sisäministeriön selvitys turvallisuuden tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Selvityksen tulosten perusteella laaditaan suositukset toimenpiteiksi, joilla turvallisuuden tasa-arvoisuutta voidaan parantaa 89. Vihreiden Naisten #100suvausta-kampanja, joka tekee sukupuolivaikutusten arviointia tutuksi 90. Tasa-arvovaje-hankkeen Plan F parempaa talouspolitiikkaa -seminaari taloutta kriittisesti sukupuolinäkökulmasta tarkastelevasta feministisestä taloustieteestä 91. Vihreiden Joustoa ja valinnanvapautta perheille -perhepolitiikkakokonaisuus 92. Kokoomuksen Naisten Liiton Kokoomukselle Perheet ja työelämä -asiakirja 93. Sosialidemokraattisten Nuorten anonyymin työnhaun kokeilu 94. Vasemmistonaisten Palkka-avoimuus nyt! -kampanja 95. Oulun seudun Nytkiksen, Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry:n ja Oulun Naisunionin Rauha, tasa-arvo ja ihmisoikeudet -yleisötilaisuus 96. Tasa-arvotiedon keskuksen (THL) päätös järjestää tasa-arvopäivät säännöllisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella 14. Ulkoasiainministeriö Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Mykkänen ei osallistu Suomea edustaessaan paneeleihin, joissa on edustettuna pelkästään yhtä sukupuolta
39 Pysyvä edustusto Genevessä: Suurlähettiläs Hakala päätös sitoutua henkilökohtaisesti edistämään tasa-arvoa Gender Champions - hankkeessa Pysyvä edustusto Euroopan neuvostossa: Euroopan neuvoston päätös kohdentaa toimintaan tarkoitettu vapaaehtoismääräraha pääosin naisten oikeuksien edistämiseen Pariisin-suurlähetystön tasa-arvon aspektien yhä parempi huomioiminen ja asennemuutoksen edistäminen yhteistyökumppanien toiminnassa Nikosian-suurlähetystö tasa-arvoasioiden esiintuominen osana Kyproksen rauhanprosessia Addis Abeban -suurlähetystön Kehitysyhteistyön maaohjelma, jossa naisten oikeustietoisuutta ja maanhallintaoikeuksien konkreettista toteutumista vahvistetaan kaikissa maarekisteröintiprosessin vaiheissa Etiopiassa Algerin-suurlähetystön yhteistyö UNFPA:n ja UNDP:n kanssa Algerian solidaarisuus-, perhe- ja naisasioiden ministerin Mounia Meslemin ja kansalaisjärjestöjen työn tukemiseksi Beirutin-suurlähetystön libanonilaisten naisten poliittisen osallistumisen tukeminen tavoitteena vahvistaa naisten asettumista ehdolle parlamenttivaaleissa 2017 Belgradin-suurlähetystön jatkotoimet hankkeelle, jolla vahvistettiin naiskansanedustajien asemaa ja osaamista Hanoin-suurlähetystön Vietnamin uuden metsälain sukupuolivaikutusanalyysi, jota Vietnamin metsähallitus hyödyntää Pysyvän edustuston OECD:ssä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen toteutumisen seuraaminen OECD:n työssä Kehityspoliittisen osaston johdon lupaus, että osaston järjestämissä tilaisuuksissa esiintyy aina sekä miehiä että naisia Oikeuspalvelu ja EU- ja valtiosopimusoikeudenyksikön tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen perhe- ja puolisosopimuksilla Amerikan ja Aasian osaston sukupuolten tasa-arvoon liittyvien kysymysten sisällyttäminen yhä enemmän yksikön valmistelemiin asioihin Eteläisen Afrikan yksikön sukupuolinäkökulman ja erityisesti naisten ja tyttöjen huomioimisen edistäminen hankkeissa niin suunnittelu-, toteutus- kuin seurantavaiheessakin Rooman-suurlähetystön sitoutuminen siihen, että edustuston järjestämissä tilaisuuksissa ei nähdä all-male -paneeleita Pysyvän edustuston YK:ssa liittyminen International Gender Champions aloitteeseen Wienin-suurlähetystön (Etyj-delegaation) sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen painottaminen Etyjin toiminnassa, mm. Suomen esitys Etyj-sihteeristön gender-neuvonantajan aseman vahvistamisesta Pysyvä edustusto Euroopan neuvostossa: Euroopan neuvoston päätös lähettää Gender-neuvonantaja Euroopan neuvoston Kiovan-toimistoon Suunnittelu- ja tutkimusyksikön tasa-arvovaikutusten arviointi valitulla Suomen ulkopolitiikan osa-alueella Kansainvälisen ympäristöpolitiikan yksikön tasa-arvotyön korostaminen ns. Rion sopimusten (ilmasto; luonnon monimuotoisuus; aavikoituminen) ja muissa monenkeskisissä ympäristöpolitiikkaprosesseissa Ihmisoikeuspolitiikan yksikön sukupuolten monimuotoisuuteen liittyvä seminaari yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa Kansainvälisen ympäristöpolitiikan yksikön aktiivinen osallistuminen YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittisen foorumin valmisteluun tasa-arvotavoitteen toimeenpanon suhteen
40 Ramallahin-suurlähetystön naisten ja tyttöjen asemaa käsittelevän seminaarin järjestäminen yhteistyössä palestiinalaishallinnon ja paikallisten kumppaneiden kanssa Nairobin-suurlähetystön useat tasa-arvoon, pl-1325:n toimeenpanoon, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja naisjohtajuuteen liittyvät tapahtumat ja projektit niin Keniassa, Somaliassa kuin muissa jalkamaissa ja YK:lla, esim. naisten poliittisiin oikeuksiin ja osallistumiseen liittyvä tapahtuma Lusakan-suurlähetystön naistenpäivän tapahtumaan osallistuminen esitellen Suomen kehityspolitiikan tasa-arvotavoitteita Dar es Salaamin -suurlähetystön Kepan kanssa järjestettävä kansalaisjärjestöseminaari, jossa pidetään vahvasti esillä naisten aseman kehitystä Haagin-suurlähetystön suomalaisen tasa-arvomallin esittely Haagin naissuurlähettiläsverkoston tilaisuuksien yhteydessä Bukarestin-suurlähetystön suomalaisen tasa-arvomallin pitämistä yllä eri yhteyksissä viranomaisten, kansalaisyhteisön ja romanialaisen yleisön kanssa Yangonin-yhteystoimiston toimet edistää naisten osallistumista Myanmarin rauhanprosessiin vaikuttamalla yhteisen rauhanrahaston sukupuolitietoiseen budjetointiin Jakartan-suurlähetystön Naisten päivän seminaari työpajoineen naisten voimaannuttamisesta ja poliittisesta osallistumisessa yhteistyössä yliopiston ja/tai ajatuspajan kanssa Lissabonin-suurlähetystön Suomen naisten äänioikeuden ja ehdokaskelpoisuuden juhlistaminen yhteistilaisuudella Portugalin parlamentin kanssa Talousyksikön ulkoasiainministeriön talousarvioesityksien vuosittaisten käsittelyjen aloittaminen toiminnallisen tasa-arvotyöryhmän kanssa tasaarvovaikutuksiltaan merkittävästä talousarvioon liittyvästä toiminnasta tehtävän yhteenvetotarkastelun näkökulmasta - Tutkimukset, tilastot ja julkaisut 97. Oulun kaupungin tasa-arvokysely asukkaille kaupungin palveluista 98. Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnan Puheenvuoroja tasa-arvosta yliopistoyhteisössä -videosarja, joka käsittelee tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja esteettömyyteen liittyviä teemoja 99. Tehy-lehden Historian suurnaisia -sarja 100. Puolustusvoimien tutkimus asepalvelusta suorittavien naisten tasaarvokokemuksista ja miesten asenteista heihin 101. Tilastokeskuksen toimet tasa-arvoa koskevan tilastotiedon saatavuuden ja näkyvyyden parantamiseksi, esimerkiksi tasa-arvon teemasivustoa kehittämällä 102. Ylen, Tampere-talon, valtioneuvoston kanslian ja WOW Finlandin Tasa-arvon historia -video 103. Suomen Kuntaliiton Tasa-arvo ajan tasalle -opas ja suositus kunnille sitoutua Eurooppalaiseen tasa-arvon peruskirjaan 104. Kalevala Korun Kesyttämätöntä kauneutta -video 14. Ulkoasiainministeriö Tel Avivin -suurlähetystö: Silloinen tasa-arvosuurlähettiläs Lammila oli pääpuhujana Kibbutzim College of Educationin tasa-arvokonferenssissa, jossa julkistettiin kirja Gender Equality and Gender Issues in Israel Kehitysyhteistyön hallinto- ja oikeusyksikön kehitystyön tasaarvoasioiden tilastotiedon kerääminen ja hyödyntäminen mm. talousarvioesityksessä
41 Kehitysevaluoinnin yksikön evaluointi siitä, kuinka suomalainen kehitysyhteistyö on edistänyt naisten ja tyttöjen asemaa ja tasa-arvoa - Taide 105. Sata rintaa -taideinstallaatio 106. Suomen YK-liiton Suomalaisnaiset YK:ssa kautta aikojen - valokuvanäyttely 107. Pro Artibus -säätiön Feministinen kesä näyttely 14. Ulkoasiainministeriö Ankaran-suurlähetystön ART+FEMINISM -yhteistyö Ankaran modernin taiteen keskuksen, CerModernin, kanssa Kathmandun-suurlähetystön edustuston aidan maalaaminen tasaarvoteeman mukaisesti tasa-arvoteemaa painottavan piirustuskilpailun perusteella Moskovan-suurlähetystön tytöille suunnatut tapahtumat Faces and Laces -katutaidefestivaalin yhteydessä Bangkokin-suurlähetystön osallistuminen UN Womenin Bangkokissa järjestämälle HeForShe -taideviikolle maaliskuussa Muita tilaisuuksia, kampanjoita ja tasa-arvotoimia 108. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kahden vuoden välein jaettava tasa-arvopalkinto 109. Feministisen ajatushautomo Hatun, Tampere-talon ja Suomen Lontoon Instituutin WOW Women of the World Finland -festivaali sekä Suuri tasa-arvon juhla 110. THL:n ja Diakonia-ammattikorkeakoulun Tasan yhdessä -työkalu tasa-arvon ja osallisuuden lisäämiseksi 111. Miina Sillanpään Säätiön Neuvokkaiden naisten kestävät konstit - hanke, jossa järjestetään ryhmätoimintaa pienituloisille ja yksinäisille ikääntyville naisille 112. Naistenkartano ry:n tytöille suunnatut Bella-ryhmät, joista saa työkaluja arjen haasteisiin, puolensa pitämiseen ja päätöksentekoon 113. Poikien Talon Olohuonedialogit, joissa pidetään asiantuntijakeskusteluja tämän ajan pojista ja heidän kasvunsa ja hyvinvointinsa tukemisesta 114. Lakimiesliiton maksuton lakineuvonta sateenkaariväelle 115. Suomen UN Women esittelee yhden tekemänsä tasa-arvoteon joka viikko 14. Ulkoministeriö Astanan-suurlähetystön YK-järjestöjen edustustojen kanssa toteutettava tasa-arvotapahtuma Astanan maailmannäyttelyssä Berliinin-suurlähetystön juhlaseminaari teemalla Mitä minä olen tehnyt tasa-arvon edistämiseksi ja mitä aion vielä tehdä Kabulin-suurlähetystön tasa-arvoa käsittelevä juhlatapahtuma, johon kutsutaan korkean tason puhuja Suomesta Kiertävän suurlähettilään Etelä-Kaukasiassa tasa-arvoon liittyvän seminaarin järjestäminen alueen maissa Lontoon-suurlähetystön Women of the World -festivaaliin osallistuminen Lontoossa ja Tampereella Méxicon-suurlähetystön Sustainability and Gender Equality -tapahtuma pääpuhujanaan presidentti Tarja Halonen Murmanskin-toimipisteen lupaus käsitellä tasa-arvoa ja vähemmistöjen oikeuksia useissa tapahtumissa
42 Pysyvän edustuston Genevessä vähintään kaksi yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa käsittelevää tapahtumaa Zagrebin-suurlähetystön sukupuolten yhteiskunnallista tasa-arvoa käsittelevä tapahtuma Pristinan-suurlähetystön paikallisen naisjärjestön toteuttaman vähemmistöjen oikeusturvaa parantavan hankkeen tukeminen ja sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevan keskustelun järjestäminen osana sitä Pietarin-pääkonsulaatin Suomen Pietarin-instituutin julkaiseman teoksen Naisantologia suomalaiset naiset Venäjällä hankkiminen lahjakirjaksi ja käyttäminen mahdollisuutena kertoa Suomen naisten tasa-arvosta ennen ja nyt
43 Hankkeen verkkosivulla julkaistut uutiset Vuoden viimeinen 100 tasa-arvotekoa -uutiskirje on ilmestynyt! 100 tasa-arvotekoa -hankkeen loppuvuosi on ollut vilkas ja juhlava. Syksyn aikana puitiin liikunnan ja urheilun tasa-arvotekoja opetus- ja kulttuuriministeriössä, puhuttiin tasa-arvosta Kuntamarkkinoilla, keskusteltiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta Ranskan instituutin johdolla ja kokoonnuttiin Eduskuntatalossa hankkeen kunniatoimikunnan voimin. Hanke huipentui Helsingin yliopiston juhlasalissa järjestettyihin 100 tasa-arvotekoa -juhliin. Uusia tasa-arvotekoja on julkaistu vielä tällä viikolla! Vantaan kaupungin toinen tasa-arvoteko: "Miehet ja naiset Vantaalla" -julkaisu Vantaa on sitoutunut strategiassaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen kaikessa toiminnassaan. Tämä edellyttää luotettavaa, sukupuolittain eriteltyä tietoa Juhlavuoden Sinivalkoiset Piikkarit -palkinto myönnettiin Yle Urheilulle Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain Piikkarit-palkinnon ansiokkaasta liikunnan tasa-arvotyöstä. Tänä vuonna Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi jaettiin erityinen sinivalkoinen palkinto. Lisäksi jaettiin kaksi tunnustuspalkintoa. Palkintojen saajat valittiin 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen hyväksytyistä liikunnan tasa-arvoteoista Ensimmäisen kansainvälisen tasa-arvopalkinnon sai Angela Merkel Valtioneuvoston tasa-arvotekona oli kansainvälisen tasa-arvopalkinnon, International Gender Equality Prizen, perustaminen. Pääministeri Juha Sipilä jakoi ensimmäisen tasa-arvopalkinnon torstaina Brysselissä Eurooppa-neuvoston yhteydessä Valkoisia variksia ja helmikanoja - Suomalaisen Naisliiton 100-vuotisjuhlakirja Suomalainen Naisliitto kirjoitti 110-vuotiaan historiansa kunniaksi historiikin toiminnastaan. Teos tuo lisätietoa naisten panoksesta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syntyyn ja tasaarvon edistymiseen Kuulumisia tasa-arvoteoista: Lue työ-ja elinkeinoministeriön Rajojen rikkojat - artikkeleja Työ-ja elinkeinoministeriö julkaisee tasa-arvotekonaan kymmenosaisen Rajojen rikkojat - artikkelisarjan, joka nostaa esiin henkilöitä, jotka ovat urallaan haastaneet vallitsevia työelämän normeja. Tähän mennessä artikkeleita on julkaistu jo viisi! Helsingin yliopiston ensimmäinen tasa-arvovideo on julkaistu
44 Helsingin yliopiston tasa-arvoteko on Puheenvuoroja tasa-arvosta yliopistoyhteisössä - tallennesarja, jossa yliopistolaiset kertovat kokemuksiaan ja näkemyksiään tasa-arvosta. Sarjan ensimmäinen tallenne Ruohonjuuritason tasa-arvotyötä yliopistolaisten hyväksi on nyt julkaistu UniTubessa KD Naiset teki puolueelleen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelman KD Naiset teki kristillisdemokraattiselle puolueelle sen ensimmäisen erillisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelman. Kristillisdemokraattien puoluehallitus hyväksyi sen koko puolueen ohjelmaksi Suomen Akateemisten Naisten Liitto tukee maahanmuuttajanaisten työllistymistä Työllistyminen on tärkeä tapa päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Maahanmuuttajataustaisten naisten työllistymisen tukeminen on erityisen tärkeää, sillä heidän työllistymisasteensa on maahanmuuttajataustaisia miehiä ja kantasuomalaisia naisia heikompaa. Maahanmuuttajanaisten euro on 62 senttiä. Suomen Akateemisten Naisten Liiton Luetaan yhdessä -verkosto tukee maahan muuttaneiden, erityisesti naisten, kielen oppimista ja kotoutumista. Verkosto tarjoaa vapaaehtoistyönä lukutaidon ja suomen kielen opetusta maahanmuuttajille eri puolilla Suomea Ranskan instituutin naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen seminaari Ranskan instituutti järjesti tasa-arvotekonaan johtajansa Jeannette Bougrabin aloitteesta Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen päivän aattona perjantaina 24. marraskuuta Eurooppasalissa Helsingissä seminaarin End Domestic Violence Against Women. Seminaarin moderoi Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Erja Yläjärvi Suomessa arvioidaan lähisuhdeväkivallasta aiheutuvat kustannukset Tasa-arvoasioista vastaava ministeri Annika Saarikko osallistuu Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen. Saarikon tasa-arvoteossa arvioidaan kuinka paljon lähisuhdeväkivallasta aiheutuu kustannuksia Suomessa Valtiosihteeri Paula Lehtomäki: Jatkossakin Suomesta tehdään entistä parempi maa demokratialla ja tasa-arvolla Valtiosihteeri, Suomi 100 -hallituksen puheejohtaja Paula Lehtomäki puhui 100 tasa-arvotekoa -juhlissa perjantaina tasa-arvon ja naisten merkityksestä Suomen juhlavuodessa. Lehtomäki kertoi, että tasa-arvon merkitys kasvoi ja vahvistui juhlavuoden aikana ja 100 tasaarvotekoa toimi tässä yhtenä inspiraation lähteenä Eduskunnan tasa-arvoteko on tutkimus tasa-arvon toteutumisesta eduskunnassa! Tutkimuksessa selvitetään, miten kansanedustajat kokevat eduskuntatyön sukupuolisen tasaarvon näkökulmasta. Tavoitteena on tuottaa arvio eduskuntatyön ja työskentelykulttuurin tasa-
45 arvon vahvistamiseksi. Tutkimus toteutetaan ja raportoidaan kahdessa osassa kyselytutkimuksella ja kyselyn keskeisiä tuloksia syventävällä haastattelututkimuksella. Hanke toteutetaan eduskunnan kevätistuntokaudella Katso 100 tasa-arvotekoa -hankkeelle tehty video! Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta tilasivat 100 tasa-arvotekoa - hankkeen tiimoilta videon tasa-arvon edistämisen tärkeydestä. Videon toteutti Keksi Agency. Suurkiitos Keksille yhteistyöstä! Puolustusvoimien tasa-arvotutkimus valmistui "Naisten kokemat ongelmat asepalveluksessa ovat vähentyneet johdonmukaisen tasa-arvotyön avulla", sanoo erikoissuunnittelija Esa Janatuinen Pääesikunnan koulutusosastolta. Erot ovat kuitenkin yhä selvästi olemassa: Kiusaamista ja eriarvoista kohtelua oli tuoreen tutkimuksen mukaan kokenut vajaa puolet naisista ja viidennes miehistä ja sukupuolista häirintää neljännes naisista ja vajaa kymmenes miehistä Maahanmuuttovirasto kannustaa naisia ja tyttöjä hoitamaan omia lupa-asioitaan itse Maahanmuuttovirasto lupautui jo kesäkuussa mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen kannustamalla naisia ja tyttöjä asioimaan omissa asioissan itse. Maahanmuuttoviraston asiakaskunnassa on melko yleistä, että naisten ja koko perheen asioita hoitaa esimerkiksi perheen mies. Kyse ei ole uudesta ilmiöstä: naisten ja tyttöjen asiointia itse omassa asiassaan on kannustettu Migrissä jo kauan, mutta aihe haluttiin nostaa esille Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tasa-arvotekoa -juhlissa iloittiin menestyksekkäästä hankkeesta ja painotettiin jatkotyön tärkeyttä Helsingin yliopiston juhlasalissa kävi perjantaina iloinen kuhina, kun viitisen sataa tasa-arvon ystävää juhlisti 100 tasa-arvotekoa -hanketta. Ensimmäisen tunnin ajan juhlissa nautittiin tasa-arvotekojen näyttelystä, tarjoiluista ja vapaasta seurustelusta. Glitternistit koristivat juhlakansaa kimmeltämään. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnan kanssa ja sen juonsi upea Hanna Visala "Yliopisto haluaa olla edelläkävijä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä ja moninaisuutta kunnioittavan ilmapiirin luomisessa" Helsingin yliopiston kansleri emeritus Thomas Wilhelmsson puhui 100 tasa-arvotekoa -juhlissa Helsingin yliopistolla tehtävästä tasa-arvotyöstä. Lue koko puhe täällä! Helsingin kaupungin sata tasa-arvotekoa on julkaistu! Helsingin kaupunki on ollut 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kumppani alusta alkaen. Vuonna 2016 hankkeen starttitilaisuus ja kunniatoimikunnan kokoontuminen toteutettiin Helsingin kaupungin tiloissa. Nyt nähtävillä ovat myös Helsingin kaupungin tasa-arvoteot!
46 Kuulumisia tasa-arvoteoista: Bukarestin-suurlähetystö pitää suomalaista tasaarvomallia ja etenkin perhepolitiikkaa esillä Bukarestin-suurlähetystö Romaniassa on mukana 100 tasa-arvotekoa -hankkeessa monipuolisilla toimilla. Edustusto on luvannut jatkaa suomalaisen tasa-arvomallin pitämistä esillä eri yhteyksissä viranomaisten, kansalaisyhteisön ja romanialaisen yleisön kanssa Kuulumisia tasa-arvoteoista: Yleisön suosikki Suomen Lähetysseuran pilottihanke etenee Suomen Lähetysseura sai 100 tasa-arvotekoa -juhlissa Yleisön suosikki -tunnustuksen. Suomen Lähetysseura aloitti vuonna 2017 Morogorossa, Tansaniassa pilottihankkeen, jonka avulla syrjäytymisvaarassa olevat ja prostituutiota harjoittavat nuoret naiset saavat itse äänensä kuuluviin ja mahdollisuuden muuttaa oman elämänsä Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry selvitti millaiset ihmiset työskentelevät ohjaajina ammattiteattereissa Suomessa julkisin varoin tuetuissa kaupunginteatterissa esityksiä ohjaavat miehet. Lisäksi tendenssin mukaan naiset ohjaavat pienillä ja miehet suurilla näyttämöillä. Vuonna 2015 suurten näyttämöiden ohjauksista 69 % oli miesten ohjaamia. Vuonna 2016 prosentti oli 66 % Tasa-arvotekojen ansiokkuutta ja moninaisuutta nostettiin esiin kunniamaininnoin Tasa-arvotekoja ovat tehneet erilaiset organisaatiot ympäri Suomen ja tekoja on yhteensä yli 200. Tekoja ei mitenkään voi asettaa arvojärjestykseen, koska niiden tavoitteet ja vaikutukset ovat erilaisia. 100 tasa-arvotekoa -juhlissa Helsingin yliopistolla kuitenkin yhtenä keinona tasa-arvotekojen kirjoa tuotiin esiin kunniamaininnoin. Tunnustuksen saivat Yleisradio, Naisasialiitto Unioni, Suomen Kätilöliitto, Naisten Linja, Aamulehti ja Suomen Lähetysseura Eva Biaudet ja Sari Raassina: Vaikuttavia tasa-arvotekoja yli sektorirajojen Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Sari Raassina puhuivat 100 tasa-arvotekoa -juhlissa Helsingin yliopistolla siitä, kuinka 100 tasa-arvotekoa on onnistunut ylittämään sektorirajoja ja saamaan aikaan tasa-arvoa edistävää toimintaa ympäri Suomen. Lue puhe täällä! Presidentti Halosen puhe: Tasa-arvotekojen tulokset osana kestävää kehitystä 100 tasa-arvotekoa -kunniatoimikunnan puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen puhui Helsingin yliopistolla 100 tasa-arvotekoa -juhlissa tasa-arvotekojen merkityksestä osana kestävää kehitystä. Lue puhe täältä!
47 Tiedote: 100 tasa-arvotekoa -hanke keräsi yli 250 tekoa Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan 100 tasa-arvotekoa -hanke on tuonut naisten asemaa ja oikeuksia esiin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmassa sekä kerännyt yli 250 tasa-arvotekoa monipuolisesti yhteiskunnan eri aloilta. Yli 500 juhlavierasta ja 35 tasa-arvotekojen näytteilleasettajaa juhlistivat tasa-arvon juhlavuoden loppuhuipennusta Helsingin yliopiston juhlasalissa. Lue tilaisuuden tiedote täältä! #Työpaikantasaarvo tehdään yhdessä! Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (YKA) kokosi #työpaikantasaarvo-kampanjassa sosiaalisessa mediassa vinkkejä siitä, kuinka jokainen meistä voi edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista omalla työpaikallaan. Vinkkejä julkaistaan Facebookissa ja Twitterissä pitkin marraskuuta ja myös uudet vinkit ovat tervetulleita aihetunnisteella #työpaikantasaarvo! tasa-arvotekoa -kunniatoimikunnan jäsenten näkemyksiä tasa-arvotyöstä Kokousväki sai kuulla 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunnan kokouksessa useita kiintoisia puheenvuoroja siitä, miten eri organisaatioiden tasa-arvoteot ovat edenneet ja millä tavoin tasa-arvotyötä voisi jatkaa tulevaisuudessa. Lähes jokainen kunniatoimikunnan jäsen edustaa nimittäin tahoa, joka on tehnyt tai tekemässä tasa-arvoteon tasa-arvotekoa -kunniatoimikunnan kokousti eduskunnassa 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunta kokoontui keskiviikkona toisen ja viimeisen kerran eduskunnan puhemies Maria Lohelan emännöimänä Eduskuntatalossa. Kunniatoimikunta oli lähes kokonaisuudessaan paikalla ja keskustelu kävi vilkkaana. Kunniatoimikunta oli yksimielinen siitä, että tasa-arvotekojen tulee jatkua myös juhlavuoden jälkeen Tutustu järjestettävien 100 tasa-arvotekoa -juhlien ohjelmaan! Tule mukaan juhlistamaan Suomen juhlavuoden kunniaksi tehtyjä tasa-arvotekoja! 100 tasaarvotekoa -hankkeessa erilaiset organisaatiot yhteiskunnan kaikilta sektoreilta ovat tehneet uusia ja konkreettisia toimia sukupuolten tasa-arvon lisäämiseksi Suomessa. Hanke huipentuu perjantaina kaikille avoimiin juhliin Helsingin yliopiston juhlasalissa Tutustu kaikkiin tähän asti julkaistuihin tasa-arvotekoihin! 100 tasa-arvotekoa -hanke on kerännyt hyvin monenlaisia tekoja lukuisilta eri aloilta. Olemme lajitelleet tekoja kategorioittain, jotta niihin tutustuminen käy helpommin ja niiden kirjo pääsee oikeuksiinsa. Listassa ovat kaikki tähän asti julkaistut tasa-arvoteot.
48 Raskaussyrjinnän vastainen kampanja Suomen tasa-arvolaki täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Raskaussyrjintä on koko tasa-arvolain voimassaolon ajan ollut merkittävä ongelma Suomessa. Se on ollut pitkään myös suurin tasaarvovaltuutetulle tulevien työelämäsyrjintään liittyvien yhteydenottojen syy. Tasaarvovaltuutettu toteuttikin Tasa-arvolaki 30 vuotta -tekonaan Raskaus ei ole leikin asia - kampanjan raskaussyrjintää vastaan Keskustanaiset haastaa kunnat allekirjoittamaan Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan Suomen Keskustanaisten tasa-arvoteon teema on "Suomi kuntaa" ja tavoite saada juhlavuoden 2017 aikana sata kuntaa haastettua sitoutumaan Eurooppalaiseen tasa-arvon peruskirjaan Pesäpalloliitto vahvistaa naisten osallistumista tuomaritoimintaan Tuomaritoiminta on ollut eri urheilumuodoissa pitkään miesten hallitsema kenttä. Pesäpalloliitto haluaa muuttaa tämän. Pesäpalloliitossa tuomarikoulutuksien lähtökohdaksi on otettu eri näkökulmien huomioinnin ja liitto pyrkii varmistamaan huipulle pyrkiville erotuomarinaisille mahdollisuuden päästä uralla eteenpäin Jenkkifutisliitto muokkaa lajin kielestä tasa-arvoisempaa Aamulehti nosti syksyllä 2017 tasa-arvotekonaan onnistuneesti julkiseen keskusteluun sukupuolineutraalit tehtävänimikkeet. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto otti aloitteesta kopin ja selvittää nyt mahdollisuuksia muokata myös urheilutermistöstä tasa-arvoisempaa! #AllMaleSports - Tasa-arvoa urheilujournalismiin ja sen yli Opiskelijoiden Liikuntaliiton #AllMaleSports -kampanjan tavoitteena on herättää keskustelua naisten roolista urheilujournalismissa ja laajemmin urheilumaailmassa Gemma-hanke kartoittaa siirtolais- ja vähemmistötaustaisten naisten kokemaa sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa Gemma on Helsingin Diakonissalaitoksen Hirundo-päiväkeskus alainen kansainvälinen hanke ( ), jota rahoittaa Euroopan Komissio. Hankkeen kohderyhmä on paperittomat ja rekisteröitymättömät naiset, jotka kohtaavat Suomessa vakavaa syrjintää niin valtaväestön kuin viranomaistenkin taholta. Näiden naisten pääsy palveluihin on rajallista ja usein yksittäisten työntekijöiden arvion varassa. Gemma kartoittaa väkivalta- ja palvelutilannetta, mutta myös voimaannuttaa naisia ja heidän yhteisöjään.
49 Joensuu-Jukola 2017:n keskiössä Venlat ja kilpailunjohtajana ensimmäistä kertaa nainen Joensuu-Jukola 2017:ssa kilpailunjohtajana toimi ensimmäisen kerran Jukolan viestin 69- vuotisessa historiassa nainen, Arja Makkonen. Kilpailun keskiöön nostettiin naisten kilpailu Venlojen Viesti, jonka nimeksi tuli "Suomi 100 Venlojen juhlaviesti" Tutustu 100 tasa-arvotekoa -juhlien näytteilleasettajiin 100 tasa-arvotekoa -juhlat alkavat yli 30 tasa-arvoteon näyttelyllä Helsingin yliopiston juhlasalin lämpiöissä. Täältä näet listan näytteilleasettajista Sisäministeriö selvittää ja edistää turvallisuuden tasa-arvoa Sisäministeriön tasa-arvoteko on olemassa olevaan tietoon perustuvan kattavan selvityksen laatiminen turvallisuuden tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Selvityksessä keskitytään yleisen tilannekuvan lisäksi siihen, miten nykyiset palvelut vastaavat eri sukupuolten ja väestöryhmien turvallisuuden tarpeisiin. Palveluina tarkastellaan laajasti sekä turvallisuusviranomaisten kuten poliisin ja pelastustoimen palvelujen että muiden turvallisuutta tukevien palvelujen kuten esimerkiksi rikosuhripalvelujen saatavuutta. Selvityksen tulosten perusteella laaditaan suositukset toimenpiteiksi, joilla turvallisuuden tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta voidaan parantaa Suomessa FinnWID toimii naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa ihmiskauppaa vastaan FinnWID Naiset kehitystyössä ry on vapaaehtoisten järjestö, joka vuoden 2017 aikana on aloittanut uutena toimintamuotona naisiin ja tyttöihin kohdistuvan ihmiskaupan vastaisen työn. Toimintaa pyöritetään täysin vapaaehtoisperustaisesti Tervetuloa mukaan Helsingin Demarinaisten työelämäiltaan ! Helsingin Demarinaisten tasa-arvotekona on nostaa maahanmuuttajataustaisten naisten huomiointi tavoitteissa ja toimissa yhdeksi toimintakauden pääteemoista. Teko sisältää kolmen keskustelutilaisuuden järjestämisen vuoden 2017 aikana. Teon kolmas tilaisuus, Puhutaan työstä ja työelämästä -ilta, järjestetään Helsingissä Pelastusalan naisverkosto järjesti yhdenvertaisuusseminaarin Pelastusalan naisverkosto järjesti seminaarin yhdenvertaisuudesta Helsingin Pelastuskoululla. Seminaari oli tarkoitettu kaikille pelastusalalla toimiville henkilöille, jotka haluavat edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa pelastustoimessa.
50 Kuulumisia tasa-arvoteoista: Zonta International Piiri 20:n mentorointiohjelma sai jatkoa Zonta InternationaIin Piiri 20 käynnisti tasa-arvotekonaan jäsenilleen mentorointiohjelman, joka kesti maaliskuusta 2016 helmikuuhun Nyt mentorointiohjelma on saanut jatkoa Joensuun kaupunki esittelee tytöille teknisen alan uramahdollisuuksia yhdessä Abloyn kanssa Yläkoulussa ja toisella asteella tehdään koko elämään vaikuttavia, kauaskantoisia päätöksiä. Nuorten, sekä tyttöjen ja poikien, ammatinvalintaa ohjaavat kuitenkin edelleen sukupuolittuneet käsitykset miesten ja naisten ammateista ja mahdollisesti myös vanhentuneet mielikuvat ammateista, uramahdollisuuksista ja työelämästä. Tämän haastamiseksi Joensuun kaupunki ja Abloy Oy:n Joensuun tehdas aloittavat yhteistyön teknisen alan uramahdollisuuksien esittelemiseksi tytöille Joensuun alueella Judo on tyttöjen juttu! Joulukuussa Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa naisten suurjudotapahtuma. JUDO naisten suurleirin tavoitteena on naisjohtajuuden ja -valmennuksen edistäminen. Suurleiri on osa laajempaa opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa judo on tyttöjen juttu -hanketta WIFTin tasa-arvoteko huipentuu uraseminaariin Women in Film & Television WIFT Finland ry järjestää Q-teatterissa Helsingissä uraseminaarin, joka päättää heidän tasa-arvotekonsa tasa-arvotekoa täynnä! 100 tasa-arvotekoa -hanke on saavuttanut sadan huikean teon rajapyykin, ja lisää on tulossa! Vantaan kaupunki tehostaa viestintää lähisuhdeväkivallasta Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan toteuttama työ on suunnattu sekä kaupungin työntekijöille että kuntalaisille. Konkreettisina toimenpiteinä viestinnän tehostamiseen sisältyy sivuston päivitystä, artikkeli asukaslehteen sekä viestinnän tehoviikko marraskuussa Lue Eurooppanaisten 10 faktaa tasa-arvosta -artikkeli Eurooppanaiset ry julkaisi osana tasa-arvotekoaan 10 faktaa tasa-arvosta -artikkelin, joka on nyt luettavissa verkossa.
51 NYTKIS ry: mentorointikahvila yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry järjestää osana FemF - feminististä foorumia mentorointikahvilan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Mentorointikahvila tuo yhteen vaikuttamistyön pioneerit sekä yhteiskunnallisesti vaikuttamisesta kiinnostuneet feministisesti suuntautuvat nuoret aikuiset Serbiassa keskustellaan naisten roolin vahvistamisesta politiikassa ja rauhanneuvotteluissa Belgrade Fund for Political Excellence järjestää vuosittaisessa Belgrade Security Forum - tapahtumassa yhteistyössä ETYJin kanssa Women of the Balkans for New Politics - teemakeskustelun, jossa keskustellaan sukupuolten tasa-arvon edistämisestä politiikassa ja rauhanprosesseissa. Juhlistaakseen Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä Belgrade Fund for Political Excellence on kutsunut mukaan keskusteluun Elisabeth Nauclérin, entisen kansanedustajan ja pitkäaikaisen kansanedustajanaisten tukijan alueella Kirkkohallitus perustaa Kirkon tasa-arvopalkinnon Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus on päättänyt uuden tasa-arvopalkinnon perustamisesta. Palkinnon myöntämisen perusteita ovat muun muassa sukupuolten välisen tasa-arvon lisääminen, eettisten arvojen vahvistaminen ihmisten ja ihmisryhmien tasaarvoisessa kohtelussa, ja pitkäjänteinen työ tai uusi innovaatio tasa-arvokysymyksissä Työ- ja elinkeinoministeriö esittää: Rajojen rikkojat Työmarkkinat ovat sukupuolittuneita tavoilla, jotka voivat olla sekä rajoittavia että syrjiviä yksilöiden kannalta. Koulutuksessa, ammattien valinnassa, rekrytoinnissa, töiden organisoinnissa, palkkauksessa ja urilla etenemisessä tehdään paljon omalle sukupuolelle tyypillisiä valintoja ja päätöksiä rutiininomaisesti. Työ- ja elinkeinoministeriön Rajojen rikkojat - julkaisusarja nostaa esiin henkilöitä, jotka ovat urallaan haastaneet vallitsevia normeja ja käsityksiä siitä, millainen kyseisen ammatin edustajan, uravalinnan tehneen tai tehtävää toteuttavan tulisi olla Monikulttuurinen Hyvinvointia naisille -ryhmä Maahanmuuttajanaisille voi olla erityisen vaikeaa hakea ja saada tukea mielenterveysongelmiinsa kielitaidon puutteen, tietämättömyyden tai kulttuurierojen takia. Mielenterveyden keskusliitto järjestää yhdessä oululaisen Monikulttuurikeskus Villa Victorin kanssa osana 100 tasa-arvotekoa -hanketta ryhmätoimintaa maahanmuuttajanaisille, joilla on mielenterveyden ongelmia. Ryhmässä keskitytään maahanmuuttajanaisten hyvinvointia tukeviin tekijöihin ja tarjotaan mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja voimaannuttavan vertaisuuden kokemiseen.
52 Sinä osaat! -verkosto tuo tytöt ja teknologian yhteen Suomalaiset tytöt ovat luonnontieteissä maailman toiseksi parhaita heti Singaporen jälkeen (PISA tutkimus). Erinomaisista PISA-tuloksista huolimatta tyttöjen luottamus omaan osaamiseensa tiedeaineissa on Suomessa heikkoa. Microsoftin tutkimukseen (2017) osallistuneista suomalaistytöistä ja -naisista suurempi osuus arvioi taitonsa fysiikassa, kemiassa ja tietojenkäsittelyssä huonoksi kuin hyväksi. Suomalaiset tytöt ovat OECD-maista kaikkein vähiten kiinnostuneita hakeutumaan tekniikan ja luonnontieteiden aloille. Hoiva-ala on yhä tyttöjen suosikki, tekniset alat poikien (Kun koulu loppuu -tutkimus 2017). Suomessa teknologiayritysten työntekijöistä vain 21,9 % on naisia Historioitsijat ilman rajoja keskusteluttaa kunniaan liittyvään väkivaltaan puuttumisesta Kunniaan liittyvää väkivaltaa esiintyy myös Suomessa eikä se ole uusi ilmiö. Millaisesta yhteiskunnallisesta ongelmasta on kyse? Minkälaisiin käsityksiin perinne nojaa? Miten voisimme tunnistaa ja ehkäistä ilmiötä paremmin? Kenellä on vastuu väkivaltaa kokeneiden auttamisesta ja millaisia välineitä tähän tarvitaan? Kalevala Koru laajentaa naiskuvastoa "Olemme Kalevala Korussa viime aikoina tutkineet mainosten luomaa naiskuvaa. Mainoksissa naiset ovat nuoria, eteerisiä, etäisiä ja tietysti kauniita perinteisessä mielessä. Tulkinta kauneudesta on mielestämme usein kapea ja naiskuvasto totutun yksipuolinen, sanoo Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen Pirta-lehdessä Liikunnan 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuus: Polttopisteessä tasa-arvo johtamisessa ja urilla Suuri joukko liikunta-alan johtamisesta, urista ja tasa-arvosta kiinnostuneita kokoontui opetus- ja kulttuuriministeriöön Liikunnan 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuuteen. Seminaari oli osa OKM:n tasa-arvotekoa haastaa liikunnan ja urheilun lajiliitot edistämään sukupuolten tasa-arvoa liikunnassa ja urheilussa Helsingin Demarinaiset kutsuu maahanmuuttajataustaisia naisia mukaan keskusteluun Helsingin Demarinaiset järjestää Helsingissä kolme tilaisuutta, joiden tavoitteena on vuoropuhelun ja tiedon lisääminen eritaustaisten naisten kesken Suomen Tokion-suurlähetystö esittelee tasa-arvoa lisääviä lastenhoidon palveluja Ulkoasiainministeriö osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen huimalla määrällä tasaarvotekoja. Yksi tasa-arvotekojen tekijöistä on Suomen Tokion-suurlähetystö, jonka tasaarvotekotapahtuma järjestetään marraskuun alussa.
53 Syksyn ensimmäinen 100 tasa-arvotekoa uutiskirje on ilmestynyt! 100 tasa-arvotekoa etenee vauhdikkaasti. Uusia tahoja on tullut mukaan ja tasa-arvotekoja on julkaistu jo 90. Kesän aikana hanke sai näkyvyyttä mm. Porin SuomiAreenassa sekä mediahuomiota Karjalaisessa ja Etelä-Suomen Sanomissa. Syksyn päätapahtuma on hankkeen huipentava juhlatilaisuus Helsingin yliopiston juhlasalissa perjantaina klo Historian suurnaisia -sarja Tehy-lehdessä Tehy-lehti etsi sosiaali- ja terveysalaan vaikuttaneita naisia historiasta ja julkaisi näistä naisista kolme artikkelia. Artikkelit käsittelivät neuvolan esiäiti Alva Forsiusta, Suomen ensimmäistä aypomonainen Miina Sillanpäätä ja sairaanhoidon uranuurtaja Sophie Mannerheimia. Jutut julkaistiin sarjana kesän-syksyn 2017 aikana faktaa tasa-arvosta -paneelikeskustelu Eurooppanaiset ry järjestää paneelikeskustelun naisen asemasta satavuotiaassa Suomessa keskiviikkona klo Kansallismuseon ateljeessa Helsingissä. Panelistit erikoistutkija Marjut Pietiläinen (Tilastokeskus), professori Anna-Maija Lämsä (Jyväskylän yliopisto, WeAllhanke), yhteiskuntatutkimuksen yliopistonlehtori Jaana Kuusipalo (Tampereen yliopisto) ja viestintäpäällikkö ja maailmanparantaja Milla Halme (SOSTE, Ompeluseura) valottavat keskeisiä tilastoja suomalaisen naisen asemasta töissä, netissä ja vallan kahvassa Ranskan instituutti järjestää seminaarin naisiin kohdistuvasta väkivallasta Ranskan instituutti järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa YK:n kansainvälisen naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen päivän aattona perjantaina Helsingissä julkisen seminaarin, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua naisiin kohdistuvan perheväkivallan laajuudesta Suomessa, nostaa esiin kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön merkitystä väkivaltaproblematiikan hallinnassa, lähestyä aihetta Ranskaa ja Suomea vertailevasta kulttuurisesta näkökulmasta sekä rakentaa siltoja yhteiskunnan eri toimijoiden, asiantuntijoiden, viranomaisten ja päätöksentekijöiden välille Tyttöjen Tie Tähtiin - tapahtumat kannustavat vammaisia tyttöjä liikunnan ja urheilun pariin Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry ja Suomen Paralympiakomitea järjestävät kansainvälisenä tyttöjen päivänä, keskiviikkona kaksi erityisesti tytöille suunnattua liikuntakokeilutapahtumaa. Tyttöjen Tie Tähtiin -kokeilutapahtumissa voi tutustua erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin ja löytää oman juttunsa. Tapahtumat järjestetään Helsingissä, Myllypuron Liikuntamyllyssä sekä Lapin urheiluopistolla Rovaniemellä Aamulehden tasa-arvoteko on herättänyt laajaa yhteiskunnallista keskustelua Aamulehti lupasi jo maaliskuussa osallistua 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen ja hyvää kannatti todella odottaa! Lehden ilmoitus sunnuntaisessa ( ) pääkirjoituksessa siirtyä
54 sukupuolineutraaliin kieleen erityisesti ammattinimikkeiden osalta on herättänyt laajaa keskustelua kielen sukupuolittuneisuudesta ja sen merkityksestä ajattelullemme tasa-arvotekoa esillä Kuntamarkkinoiden tasa-arvoseminaarissa 100 tasa-arvotekoa -hanke oli esillä Kuntamarkkinoilla, joilla järjestettiin Naisjärjestöt haastavat 100 tasa-arvotekoa Kuntaliiton tasa-arvoteko -seminaari. Seminaarissa keskusteltiin Suomen yleisestä tasa-arvotilanteesta, kunta-alan tasaarvohaasteista ja naisjärjestöjen tasa-arvotyöstä sekä esiteltiin muutamaa 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen kuuluva tasa-arvoteko Ensimmäinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto TASSU on jaettu! Espoon kaupungin tasa-arvotekona on tästä vuodesta lähtien vuosittain jaettava tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto TASSU. Ensimmäinen TASSU myönnettiin Entressen kirjaston lasten tiimille, joka on lisännyt pienten poikien lukuintoa. Tilaisuutta juhlistettiin kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän kakkukahvitilaisuudessa Gumbölen kartanossa Rusetti selvittää naisten ja miesten tasa-arvon toteutumista vammaisjärjestöjen päätöksenteossa Vammaisten naisten osallistumisesta päätöksentekoon ei ole juuri tutkittua tietoa. Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys Rusetti selvittääkin tasa-arvotekonaan vuoden 2017 aikana, miten naisten ja miesten tasa-arvo on toteutunut vammaisjärjestöjen päätöksenteossa (liittovaltuustot ja liittohallitukset) vuosina Tätä varten Rusetti haastaa Vammaisjärjestöjen naisverkoston jäsenjärjestöt tekemään selvityksen omissa järjestöissään Suomen Palloliitto kouluttaa naisia jalkapallojohtajiksi Harrastajamääriin nähden naiset ovat palloilussa aliedustettuja etenkin päätöksenteossa ja valmennuksessa. Asian korjaamiseksi Palloliitto on järjestänyt vuodesta 2015 alkaen Naiset Jalkapallojohtajina -koulutusohjelmaa, jonka on käynyt jo yhteensä 62 naista. Koulutuksen aikana osallistujat ovat mm. kehittäneet johtamistaitojaan ja tutustuneet jalkapallon johtotehtävissä toimiviin henkilöihin. Ohjelma on ollut tuloksellinen - useita naisia on edennyt koulutuksen jälkeen jalkapallon johtotehtäviin Väestöliitto yhdistää luonnonsuojelun ja seksuaaliterveyden edistämisen Väestöliitto tukee Nepalissa nuorille suunnattujen seksuaaliterveyspalvelujen parantamista ja kehittämistä sekä seksuaalioikeuksien toteutumista. Hankkeessa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla kestävä luonnonvarojen käyttö sekä seksuaaliterveyden ja -oikeuksien edistäminen Vasemmistonaisten kampanja vaatii avoimuutta palkkoihin Palkkatasa-arvon kehitys on junnannut Suomessa lähes paikoillaan viimeiset 20 vuotta. Palkkaavoimuus nyt!, vaatii Vasemmistonaiset kampanjassaan.
55 Sata Rintaa -taideinstallaatio tuo rinnat katukuvaan Taiteiden yönä Helsingin Vanhassa Kirkkopuistossa on nähtävänä julkinen taideteos, joka koostuu sadasta erimuotoisia rintoja esittävistä veistoksesta. Teoksen ovat suunnitelleet ja toteuttavat monitaiteilija Isabella Chydenius ja tekstiili- ja vaatesuunnittelija Ellen Rajala Työväen Sivistysliitossa tasa-arvon läpileikkaavuus näkyy monipuolisesti Työväen Sivistysliitossa vuosi 2017 on näkynyt monenlaisena tasa-arvotoimintana: tasaarvokoulutuksia, nimetön rekrytointi, viestinnän tarkistusta, tasa-arvo-opas kouluttajille Ulkoministeriön Tasa-arvoista ulkopolitiikkaa -blogissa tasa-arvotyöstä Euroopan neuvostossa Suomen pysyvä edustusto Euroopan neuvostossa osallistuu 100 tasa-arvotekoa -kampanjaan yhdessä UM:n poliittisen osaston kanssa lähettämällä tasa-arvoasiantuntijan Euroopan neuvoston Kiovan-toimistoon. Toimisto avustaa Ukrainaa esimerkiksi perustuslakiuudistuksessa ja ilmaisunvapauden edistämisessä. Huhtikuun alussa tehtävässä aloittanut Katja Tiilikainen katsoo osaltaan, että tasa-arvonäkökulma toteutuu tässä yhteistyössä mahdollisimman hyvin. Hän esimerkiksi kouluttaa Kiovan-toimiston henkilökuntaa tasa-arvoasioissa sekä neuvoo tasaarvonäkökulman huomioimisessa niin yhteistyöaktiviteettien suunnittelussa, toteuttamisessa kuin seurannassakin Presidentti Tarja Halonen: Uskottava tasa-arvon edistäminen ulkomailla vaatii saman tekemistä myös kotimaassa 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunnan puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen piti kunniapuheen tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ja Naisjärjestöjen Keskusliiton järjestämässä keskustelutilaisuudessa "Keinokohtuja ja muita utopioita? Tasa-arvotekoja nyt ja 100 vuoden päästä" Porin SuomiAreenassa perjantaina Presidentti Halonen kertoi tasa-arvon merkityksestä osana kestävää kehitystä, työstään naisten ja tyttöjen aseman edistämiseksi eri YK-foorumeilla sekä tasa-arvon edistämisen tarpeesta Suomessa. Lue koko puhe! Keinokohtuja ja muita utopioita? Tasa-arvotekoja nyt ja 100 vuoden päästä SuomiAreenan sateisessa perjantaiaamussa käytiin monipuolinen keskustelu tasa-arvon tilasta ja tulevaisuudesta, kun talouden, median ja politiikan ammattilaiset kertoivat näkemyksiään. Lue mikä presidentti Halosen mukaan yhdistää Trumpin Yhdysvaltoja ja Suomea, miten talouden tasa-arvoa voitaisiin edistää, mikä on Girls Takeover ja paljon muuta! Yle julkisti kolme uutta tasa-arvoa edistävää kokonaisuutta Yle osallistui 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen selvityksellä tasa-arvon toteutumisesta urheilusisällöissään. Nyt Yle Urheilu ja Yle Sporten ovat julkaisseet selvitystä seuraavat toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi urheilussa. Mestaruusputki-konsepti nostaa naisten kotimaisen palloilun otteluiden tv-näkyvyyden samalle tasolle kuin miesten sarjoissa. Yle Urheilu ja Yle Sporten ryhtyvät myös seuraamaan tasa-arvon toteutumista verkkosivustoillaan
56 reaaliaikaisesti. Kolmanneksi Yle on päättänyt erityisesti nuorille kohdeyleisölle suunnatuista tarinallisista sisällöistä, joissa nostetaan esiin naisurheilua ja -urheilijoita. Tässäpä haaste myös muille urheilumedioille! Etsitään liikunnan tasa-arvotekoja! Opetus- ja kulttuuriministeriö haastoi keväällä 2017 liikunnan ja urheilun lajiliitot tasaarvotalkoisiin tekemään tasa-arvoa edistäviä tekoja. Ministeriö kannustaa myös muita liikuntaalan valtakunnallisia ja alueellisia järjestöjä, liikuntaseuroja ja muita liikunta-alan toimijoita tasa-arvotekojen tekemiseen. Tavoitteena on erityisesti naisten määrän lisääminen valmentajina ja johtajina liikunta-alalla. Parhaat teot palkitaan! tasa-arvotekoa toivottaa rentouttavaa kesää! Vilkkaan ja iloisen SuomiAreenan jälkeen 100 tasa-arvotekoa jää pariksi viikoksi lomille ennen syksyn hulinoita. Palaamme asiaan jälleen maanantaina Ulkoministeriön tasa-arvoteoissa ydinvoima-alan naisverkosto, maanhallintaoikeuksia ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista Ulkoministeriö osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen peräti yli 150 teolla ja nyt koko lista on julkistettu! Upeita tekoja todella riittää: Addis Abeban -suurlähetystö tukee rauhanvälittäjänaisten verkoston luomista Afrikan Unionissa. Ankaran-suurlähetystö jatkaa ART + FEMINISM -yhteistyötä Ankaran modernin taiteen keskuksen kanssa. Beirutin suurlähetystö tukee libanonilaisten naisten poliittista osallistumista tavoiteena vahvistaa naisten asettumista ehdolle parlamenttivaaleissa. Hanoin-suurlähetystö teettää Vietnamin uudesta metsälaista sukupuolivaikutusanalyysin, jota Vietnamin metsähallitus voi hyödyntää. Los Angelesin - pääkonsulaatti järjestää yrittäjä- ja johtajanaisille suunnatun pitchaustapahtuman sijoittajakontaktien luomiseksi. Nikosian-suurlähetystö tuo esiin tasa-arvoasioita osana Kyproksen rauhanprosessia Hiki vie huipulle Jääkiekon kaksinkertainen olympiamitalisti ja nelinkertainen MM-mitalisti Emma Terho pelasi 15- vuotiaasta alkaen poikien kanssa. Kaikkien aikojen menestynein suomalainen yksinluistelija Laura Lepistö sanoo urheilun olevan kuin yrittäjyyttä: tarvittavat palvelut ja verkostot on hankittava itse. Joukkuevoimistelun MM-hopeamitalisti Marianne Vikkula taas muistuttaa, ettei pelkkä lahjakkuus ratkaise, vaan treenimäärät SuomiAreena koittaa! Torstaina ja perjantaina SuomiAreenassa on tarjolla keskusteluja tasa-arvosta. Tule mukaan!
57 Tunnustus perheystävällisille ja tasa-arvoa tukeville työpaikoille Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa seurataan tasa-arvon ja perheystävällisyyden toteutumista erilaisilla työpaikoilla. Mukana on 16 työnantajaa suuryrityksistä pieniin järjestöihin, muun muassa Joensuun kaupunki, DNA Oy ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Ohjelmaan osallistuvat työyhteisöt tavoittavat tällä hetkellä lähes suomalaista palkansaajaa Lakimiesliitto: ilmaista neuvontaa sateenkaariväelle elo-syyskuussa! Sukupuolten tasa-arvon edistäminen on rakenteiden muutosta siten, ettei ihmisiä syrjitä näiden henkilökohtaisten ominaisuuksien takia oli kyseessä sitten sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai muu tekijä. Lakimiesliitto järjestää tasa-arvotekonaan kampanjan, jolla tarjotaan maksutonta neuvontaa sateenkaariväelle perhe- ja perintöoikeudellisissa kysymyksissä STM teettää selvityksen liikuntavuorojen jakautumisesta kunnissa Tasa-arvoasioista vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula osallistuu 100 tasaarvotekoa -hankkeeseen omalla tasa-arvoteolla. Ministereistä jo pääministeri Juha Sipilä, ulkoministeri Timo Soini ja ulkomaankauppa ja -kehitysministeri Kai Mykkänen ovat julkaisseet henkilökohtaiset tasa-arvoteot. Tasa-arvotekonaan ministeri Rehula selvittää liikuntavuorojen jakautumista kunnissa tyttöjen ja poikien sekä naisten ja miesten kesken. Rehulan mukaan on tärkeä selvittää tasa-arvon toteutumista liikuntatoimen rahanjaon yhteydessä, sillä julkisessa tasa-arvokeskustelussa nostetaan usein esiin se, että tytöt ja naiset saavat huonoimmat ajat kuntien liikuntapaikoissa Pakolaisnaisten jalkapallofestari Monaliiku Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta ry järjestää lokakuussa pakolaisnaisten jalkapallofestivaalin, joka lisää tietoisuutta erityisesti pakolaisnaisten tilanteesta Suomessa ja Euroopassa. Tapahtuma on juhla monikulttuurisuudelle ja yhteiskunnan moninaisuudelle, tasa-arvolle ja naisten voimaantumiselle Tasa-arvo vuoden teemana: Demo vahvistaa naisten poliittista osallistumista Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo osallistuu 100 tasa-arvotekoa - hankkeeseen vahvistamalla naisten poliittista osallistumista kaikessa toiminnassaan. Sukupuolten tasa-arvo on Demon vuoden 2017 teema Johtaa kuin nainen -hanke kouluttaa lisää johtajanaisia liikuntaan ja urheiluun Liikunnan ja urheilun tasa-arvotyössä huomion kohteena ovat olleet erityisesti naisten osallistuminen harrastajina ja kilpailijoina, medianäkyvyys sekä naisten osuus valmennus- ja johtotehtävissä. Etenkin tasa-arvoisemman urheilujohtamisen edistyminen on ollut hidasta: vuonna 2017 lajiliittojen hallituksen jäsenistä 27% on naisia ja puheenjohtajista 13%.
58 Tervetuloa keskustelemaan tasa-arvosta Porin SuomiAreenaan! 100 tasa-arvotekoa on esillä SuomiAreenassa torstaina ja perjantaina Mukana keskusteluissa mm. presidentti Tarja Halonen, näyttelijätyön professori Elina Knihtilä, ekonomisti Olli Kärkkäinen, Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen ja poliitikko Nasima Razmyar. Tervetuloa mukaan! Feministinen kesä -näyttely Raaseporissa Pro Artibus -säätiön Galleria Elverketin kesänäyttely on viiden nykytaiteilijan Feministinen kesä. Taiteilijat ovat Birgitta Ara, Cris af Enehielm, J. A. Juvani, Reija Meriläinen ja Lena Séraphin. Näyttely jatkaa Suomen 100-vuotisjuhlintaa kunnioittavaa vuoden 2017 näyttelylinjaa, jonka teemana on yhteiskunnallisuus. Näyttely esittelee feminististä ajattelua nykytaiteen eräänä merkittävänä taustatekijänä Valtakunnallinen koulutusohjelma päiväkotien henkilöstölle tasa-arvoisesta varhaiskasvatuksesta Stereotyyppiset sukupuoliroolit opitaan varhain ja siksi niihin puuttumiseen tarvitaan jo päiväkodeissa alkavaa tasa-arvokasvatusta. Naisasialiitto Unioni järjestää täydennyskoulutusohjelman sukupuolisensitiivisestä ja tasa-arvoisesta kasvatuksesta varhaiskasvattajille. Koulutukset järjestetään yhteistyössä Diakonia-ammattikorkeakoulun ja muiden partnereiden kanssa. Unioni on tehnyt hanketyötä aiheen parissa jo vuodesta 2010 saakka. Koulutuksiin osallistuu 120 varhaiskasvatuksen ammattilaista eri puolilta Suomea Maahanmuuttovirasto edistää naisten ja tyttöjen asiointia Suomessa naisilla ja tytöillä on oikeus ja velvollisuuskin hoitaa itse omat asiansa viranomaisten kanssa. Tämä ei ole aina itsestäänselvää, vaan vaatii huomiointia. Maahanmuuttovirastossa asioidaan oleskelulupahakemusten vireille laittoon liittyvissä asioissa. Tasa-arvotekonaan Maahanmuuttovirasto haluaa kannustaa naisia ja tyttöjä hoitamaan omaan hakemukseensa liittyvät asiat itse. Virasto on intranetissään nostanut aiheen esille ja tehnyt kyselyn siitä, miten naisten ja tyttöjen asiointi näkyy asiakaskontakteissa. Henkilöstöltä tulleet käytännön vinkit tyttöjen ja naisten kannustamiseen jaettiin koko henkilöstölle työn tueksi. Loppuvuodesta Maahanmuuttovirasto tekee asiasta sisäisen kyselyn selvittääkseen miten asia on ollut esillä sekä henkilökohtaisessa asiakaspalvelussa että puhelinneuvonnassa tasa-arvotekoa -kevätkatsaus esitteli tasa-arvotekojen kirjoa 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kevät huipentui keskiviikkona ulkoministeriön Valopiha-tilassa järjestettyyn kevätkatsaukseen. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä ulkoministeriön ja Marttaliiton kanssa.
59 Jääkiekkoliitto: tulevalla kaudella 100 tyttökiekkotapahtumaa! Jääkiekko on yksi Suomen suosituimmista lajeista, mutta tyttöjen ja naisten harrastajamäärien osuus jääkiekossa on alle 10 prosenttiin. Suomen Jääkiekkoliitto haastaa jääkiekkoseurat ympäri maan mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen. Tavoitteena on, että Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi ensi kauden aikana järjestetään 100 tapahtumaa, joissa tytöt pääsevät kokeilemaan ja innostumaan jääkiekosta Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä on huomioitava naisten moninaisuus Naisten Linjan tasa-arvoteko on yhdessä Setan Transtukipisteen kanssa järjestetty Suomen ensimmäisen verkkovertaisryhmän väkivaltaa kohdanneille transfeminiineille. Ryhmä toteutettiin keväällä Eva Biaudet: Tasa-arvo on keskeinen osa kestävän kehityksen toteuttamista Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet puhui 100 tasa-arvotekoa - kevätkatsauksessa ajankohtaisista tasa-arvoteemoista ja kannusti uusiin tasa-arvotekoihin. Lue koko puhe! Ulkoministeri Timo Soini: Tasa-arvo on minulle henkilökohtaisestikin tärkeä aihe 100 tasa-arvotekoa -kevätkatsauksessa ulkoministeriössä ulkoministeri Timo Soini piti puheen ulkoministeriön tekemästä tasa-arvotyöstä. Ulkoministeriö osallistuu 100 tasaarvotekoa -hankkeeseen yli sadalla teolla. Ministeri kertoi erityisesti koulutukseen, naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan sekä rauhanvälitystyöhön liittyvästä toiminnasta Valtioneuvosto nostaa tasa-arvon näkyvyyttä uudella kansainvälisellä tasaarvopalkinnolla Valtioneuvosto on perustanut keväällä 2017 kansainvälisen tasa-arvopalkinnon (International Gender Equality Prize) Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Sillä halutaan edistää sukupuolten tasa-arvoa eri puolilla maailmaa ja tukea kansainvälistä tasa-arvokeskustelua. Palkinnon julkisti pääministeri Juha Sipilä Suuressa tasa-arvon juhlassa kansainvälisenä naisten päivänä Tampereella, missä myös 100 tasa-arvotekoa esiintyi Kiitos ilmoittautumisista 100 tasa-arvotekoa -kevätkatsaukseen ke ulkoministeriössä! Lämpimästi tervetuloa kaikille ilmoittautuneille! Ilmoittatuminen on päättynyt. Peruutuspaikkoja ja lisätietoja voi kysyä projektipäällikkö Liisa Ketolaiselta, etunimi.sukunimi@naisjarjestot.fi, puh
60 Tarinakengät tekee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa näkyväksi Ensi- ja turvakotien liiton tasa-arvoteko on lähisuhdeväkivallasta kertova osallistava Tarinakengät -näyttely. Näyttelyn kengät kertovat aitoja tarinoita naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja siitä selviämisestä Kilpailukykyseminaarissa ravisteltiin ennakko-oletuksia Uudenmaan alueen 100 tasa-arvotekoa -alahanke huipentui perjantaina Pasilan virastokeskuksessa järjestettyyn Uusia näkökulmia kuntien kilpailukykyyn -seminaariin, jossa tarkasteltiin kuntien mahdollisuuksia ja velvollisuuksia työhyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämisen näkökulmista. Tilaisuudessa puhuivat mm. Uudenmaan liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä sekä Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen jäsen, kansanedustaja Heli Järvinen Helsingin yliopisto päästää yhteisönsä ääneen tasa-arvovideoissa Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunta perustaa digitaalisten tallenteiden Puheenvuoroja tasa-arvosta yliopistoyhteisössä -sarjan yliopiston UniTube-katsomoon. Videot käsittelevät tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja esteettömyyteen liittyviä teemoja. Ääneen pääsee yliopistolaisia eri aloilta tasa-arvotekoa kevätkatsaus yhteistyössä ulkoministeriön ja Marttaliiton kanssa! Vielä ennen kesää päästään tasa-arvotekojen iloiseen tunnelmaan, kun ulkoministeriön tiloissa järjestetään 100 tasa-arvotekoa -aamutilaisuus Tilaisuudessa ulkoministeri Timo Soini kertoo ulkoministeriön tasa-arvoteoista ja -työstä. Myös muut tasa-arvotekojen tekijät kertovat teoistaan Uraäidit kannustavat tyttöjä teknisille aloille Valtakunnallinen uraäitien verkosto MiB ry rohkaisee tyttöjä teknisille ja matemaattisille aloille vierailemalla syksyn 2017 aikana kouluissa kertomassa inspiroivasti ja rohkaisevasti teknisten alojen opinto-ja urapoluista. Kohderyhmänä ovat erityisesti 9-luokkalaiset nuoret Tarja Halonen: Koko yhteiskunnan läpäisevä tasa-arvon periaate kuuluu pohjoismaisiin arvoihin 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunnan puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen kirjoittaa puheessaan pohjoismaisten arvojen merkityksestä Suomelle. Tähän perintöön kuuluu olennaisena osana tasa-arvon periaate ja siksi on tärkeää, että se näkyy myös juhlavuoden ohjelmassa. Presidentti Halonen kertoo saaneensa ulkomaan matkoillaan positiivista palautetta siitä, että Suomi nostaa suurena merkkivuotenaan niin vahvasti esille tasa-arvon, koulutuksen ja kestävän kehityksen teemoja.
61 Alue, ikä ja sukupuoli työnhaun muuttujina Usean yliopiston yhteinen WeAll-tutkimushanke järjestää yhteistyötahojensa kanssa työllisyyttä edistävää toimintaa Kotkassa. Joulukuussa 2016 Kotkan työttömyysprosentti oli 21,3, eli selvästi koko maan keskiarvoa korkeampi. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota työelämän sukupuolistuneisuuteen sekä erilaisiin ongelmiin, joita eri sukupuolten edustajat kokevat työnhakijoina Uusimaa-viikon Uusia näkökulmia kuntien kilpailukykyyn -seminaarin puhujat on julkaistu! Avauspuheenvuorot päivän teemoista pitävät kansanedustaja Outi Mäkelä, Uudenmaan liiton maakuntahallituksen ja Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja, sekä kansanedustaja Heli Järvinen, Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen jäsen ja eduskunnan työelämä- ja tasaarvovaliokunnan varapuheenjohtaja. 100 tasa-arvotekoa -hankkeesta esittäytyy kolme kuntia koskevien tasa-arvotekojen tekijää: Espoon kaupunki, Suomen Kuntaliitto ja WoM ry:n. Lisäksi seminaarissa avataan hyvän työn tuloksellisuutta sekä kulttuurin roolia sote-palveluissa. 100 tasa-arvotekoa ja Työelämä 2020 Uudenmaan alueverkoston Uudenmaan kunnille suunnattu tilaisuus avaa kuntalaisia valmentavia kilpailukykytekijöitä tasa-arvon ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Seminaari soveltuu kuntapäättäjille, kuntatyönantajille ja -työntekijöille, yrityksille, järjestöille, medialle ja kuntalaisille. Tervetuloa kuulemaan, miten kuntien kilpailukykyä voi parantaa tasa-arvon ja työelämän hyvinvoinnin keinon Palkansaajajärjestöt yhteistyössä tasa-arvon puolesta! Tasa-arvotekonaan keskusjärjestöt järjestävät vuoden 2017 aikana viidellä eri paikkakunnalla tilaisuudet, joissa esitellään hyviä ja toimivia käytäntöjä työpaikoilta ja nostetaan esiin tasaarvon edistämisen monia positiivisia vaikutuksia Kuntaliiton tasa-arvoteko Tasa-arvo ajan tasalle -opas kannustaa kuntapoliitikkoja tarttumaan tasa-arvon peruskirjaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kumppani Suomen Kuntaliitto kannustaa uusia kuntapäättäjiä, kuntia ja maakuntia edistämään tasa-arvoa tarjoamalla Eurooppalaiseen naisten ja miesten tasa-arvon peruskirjasta julkaistun uuden Tasa-arvo ajan tasalle -oppaan. Eurooppalainen tasaarvon peruskirja on hyvä poliittinen ja käytännön väline tasa-arvon edistämiseen paikallishallinnossa. Kuntaliitto suosittaa kunnille, kuntayhtymille ja nyt perustettaville maakunnille sitoutumista Eurooppalaiseen tasa-arvon peruskirjaan ja viemään tasa-arvoteot käytäntöön. Kunnat ja maakunnat voivat edistää tasa-arvoa tekemällä päätöksiä, jotka lisäävät tasa-arvoa esimerkiksi julkisen liikenteen ratkaisuissa ja päiväkotien toiminnassa. Ne voivat myös huolehtia siitä, että keskustat ja puistot ovat yhtä turvallisia miehille ja naisille ympäri vuorokauden. Julkisina työnantajina kunnat ja maakunnat voivat näyttää esimerkkiä tasa-arvon edistämisessä. Hankinnoilla voidaan edistää tasa-arvoa edellyttämällä, että tavaroiden ja palveluiden toimittajilla on oltava ajantasainen tasa-arvosuunnitelma. Tietoista tasa-arvon edistämistä on myös kieltäytyä tekemästä päätöksiä, jotka suoraan tai välillisesti heikentävät tasa-arvoa
62 Helsingin poliisilaitos toimii seksuaalisen itsemääräämisoikeuden puolesta Jokaisen ihmisen perusoikeuksiin kuuluvat henkilökohtainen koskemattomuus ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia ja pojistakin liki puolet on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti. Helsingin poliisilaitos järjestää Taitaja2017-tapahtuman yhteydessä nuorille suunnatun konsertin, jossa kerrotaan seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta tasa-arvotekoa Uusimaa-viikolla: Tervetuloa Uusia näkökulmia kuntien kilpailukykyyn -seminaariin Tervetuloa Uusimaa-viikon kilpailukykypäivän päätapahtumaan Uusia näkökulmia kuntien kilpailukykyyn -seminaariin klo Pasilan Virastotalon Isossa auditoriossa. 100 tasa-arvotekoa ja Työelämä 2020 Uudenmaan alueverkoston Uudenmaan kunnille suunnattu seminaari avaa kuntalaisia valmentavia kilpailukykytekijöitä tasa-arvon ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Seminaari soveltuu kuntapäättäjille, kuntatyönantajille ja - työntekijöille, yrityksille, järjestöille, medialle ja kuntalaisille. Ilmoittautumiset pyydetään ennakkoon lomakkeen kautta Suomen tasa-arvohistoria 10 minuutissa! Yleisradion, Tampere-talon, valtioneuvoston kanslian ja WOW Finlandin yhteinen tasa-arvoteko on Tasa-arvon historia -video, joka kertoo suomalaisen tasa-arvon eteen tehdystä työstä ja toisaalta niistä tuloksia, joita tasa-arvolla on saavutettu. Video kannustaa näkemään tasa-arvon suomalaisen yhteiskunnan yhtenä menestystekijänä, jonka eteen tarvitaan jatkuvaa työtä. Lue alta, mitä videon käsikirjoittanut ja ohjannut Maarit Tastula kertoo videosta ja suomalaisesta tasa-arvosta! Espoon kaupunki perusti uuden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopalkinnon! Espoon kaupunki on perustanut uuden, vuosittain jaettavan yhdenvertaisuus- ja tasaarvopalkinto TASSUn tekemään tunnetuksi kaupungissa tehtävää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuustyötä ja erityisesti konkreettisia tekoja, jotka voivat toimia hyvinä käytänteinä ja positiivisina esimerkkeinä. Palkinnolla halutaan myös tukea tasa-arvo ja yhdenvertaisuusajattelun juurtumista Espoon kaupungin rakenteisiin ja arkeen Opetus- ja kulttuuriministeriö mukaan tasa-arvotalkoisiin! Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen julkisti opetus- ja kulttuuriministeriön tasaarvohaasteen Taitoluistelun MM -kisojen yhteydessä Opetus- ja kulttuuriministeriö haastaa lajiliitot edistämään sukupuolten tasa-arvoa liikunnassa ja urheilussa Suomen UN Women esittelee tasa-arvoteon joka viikko! YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin tavoitteena on maailma, jossa miehillä ja naisilla on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet. Suomen UN Womenin kaikki toiminta tähtääkin tasaarvon edistämiseen.
63 Suomen UN Women osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen esittelemällä vuoden 2017 ajan joka viikko yhden teon, jolla järjestö on edistänyt tasa-arvoa. Sivuilla on julkaistu jo 13 tasaarvotekoa. Mukana on mm. keskustelua ja tiedonvälitystä tasa-arvosta, osallistuminen naisten asemaa käsittelevään huippukokoukseen New Yorkissa, feministisen tunnuspalkinnon myöntäminen, yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa, julkaisu- ja mediatoimintaa sekä poliittista vaikuttamistyötä Moona Oirepäiväkirja auttaa kuukautiskierron oireiden tunnistamisessa Endometrioosiyhdistys julkaisee maanantaina Moona Oirepäiväkirja -sovelluksen, jonka tarkasti valittu oirekuvasto auttaa seuraamaan kuukautiskierron aikaisia oireita. Sovellus on ilmainen Martat esittelevät pitkää historiaansa Marttojen historia on pidempi kuin itsenäisen Suomen: Marttajärjestö perustettiin jo vuonna 1899, tosin tuolloin Sivistystä kodeille -nimisenä. Tasa-arvotekonaan Martat kokoavat ja tuovat esiin 118-vuotisen historiansa aikana tekemäänsä työtä, yhden tasa-arvoteon joka vuodelta Presidentti Halonen: 100 tasa-arvotekoa jo nyt suuri menestys "Meidän ideamme on juhlia sekä 100 itsenäisyyden vuotta, jotka ovat merkinneet tuhansille ja tuhansille ihmisille aikaisempaa tasa-arvoisempaa elämää, että jatkaa tätä kunniakasta perinnettä meille nyt eläville että tuleville sukupolville. Isovanhempamme ja vanhempamme tekivät vaikeissa olosuhteissa meille tasaisempaa tietä tulevaisuuteen. Nyt on meidän vuoromme - ja etenkin teidän nuorempien." Lue täältä presidentti Tarja Halosen puhe Ompeluseura-naisverkoston Upea ura -tapahtumassa Helsingissä Miksi tasa-arvon edistämiseksi tarvitaan yhä tekoja? 100 tasa-arvotekoa -hankkeella oli ilo esittäytyä naistenpäivänä Tampere-talossa järjestetyssä Suuressa tasa-arvon juhlassa. Valtioneuvoston kanslian, Wow Finlandin, Feministisen ajatushautomo Hatun ja Suomen Lontoon instituutin järjestämän tapahtuman pääyleisö olivat yhdeksäsluokkalaiset koululaiset, joita oli tilaisuudessa läsnä salillinen ja striimin kautta Lue täältä projektipäällikkö Liisa Ketolaisen puhe tilaisuudesta. Puheen yhteydessä Plan International Suomen lastenhallitus julkisti oman tasa-arvotekonsa, Girls takeoverin, josta voit lukea lisää Teot-sivultamme Selvitys naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisista toimista kunnissa Amnestyn Suomen osasto teetti tutkimuksen, jossa kuntapäättäjiltä ja johtavilta sosiaalityöntekijöiltä kysyttiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisista toimista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kuntapäättäjien tiedoissa naisiin kohdistuvasta väkivallasta on vakavia puutteita, mikä selittää palveluiden heikkoa tasoa ja riittämättömiä budjetteja.
64 Tehy vaatii: Raskaussyrjintä seis! Raskaussyrjintä on lailla kiellettyä, mutta edelleen yleistä. Tehy haastaa naistenpäivänä kaikki työnantajat nollatoleranssiin raskaussyrjinnässä. Erityisen huolestuttavaa on, että syrjintätapauksia on paljon nimenomaan julkisella sektorilla. Tyypillistä on, että työntekijöitä roikotetaan vuosikausia määräaikaisissa työsuhteissa ja kun työntekijä ilmoittaa raskaudesta ei työsuhdetta jatketa Girls takeover -kampanjassa tytöt ottavat vallan Miltä näyttää maailma, jossa tytöt hallitsevat taloutta ja politiikkaa? Se selviää lokakuussa 2017, kun Lastenoikeusjärjestö Plan International Suomen lastenhallitus järjestää Girls Takeover - tempauksen, jossa Lastenhallituksen tytöt astuvat päiväksi poliittisten, taloudellisten ja liikeelämän johtajien saappaisiin. Kampanjalla halutaan tuoda näkyviin tyttöjen ulkopuolisuus valtaasemista ja haastaa miettimään tilannetta uudelleen Meidän perhe -toiminnassa pohditaan naisen rooleja eri kulttuureissa African Care ry:n tasa-arvoteko on uusi Meidän perheemme -toiminta, jossa puntaroidaan erilaisia odotuksia naisen roolista parisuhteessa ja perheessä Naistenkartano järjestää tyttöjen omia Bella-ryhmiä Monet tutkimukset osoittavat, että sekä pojat että tytöt kokevat, että pojilla on enemmän tilaa ja enemmän valtaa kuin tytöillä. Naistenkartanon Bella-ryhmissä annetaan tilaa tyttöjen äänelle. Bella-ryhmien päämääränä on antaa tytöille työkaluja selvitä arjen haasteista ja vahvistaa tyttöjen itsearvostusta, jotta he pystyisivät esimerkiksi sanomaan päihteille ei. Bella-ryhmissä tytöt voivat harjoitella puolensa pitämisen taitoja ja päätöksen tekemistä turvallisessa ympäristössä. Ryhmiin ovat tervetulleita kaikki vuotiaat tytöt. Bella-ryhmätoimintaa tarjotaan kouluissa, vapaa-ajan harrastuksissa, järjestö- ja seurakuntatoiminnassa sekä muualla, missä tyttöjä kohdataan heidän arkisissa ympäristöissään Zontien mentorointiohjelma kannusti naisia tietoisiin uravalintoihin 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kumppani Zonta International Piiri 20:n tasa-arvoteko on lähes vuoden kestänyt mentorointiohjelma, jonka se järjesti jäsenilleen. Mentorointiparit olivat eri aloilla työskenteleviä ja työelämän eri vaiheissa olevia, itsensä kehittämisestä ja verkostoitumisesta kiinnostuneita zontanaisia. Mentorointiohjelman on tarkoitus antaa osallistujilleen uusia näkemyksiä ja tukea itselle tärkeiden asioiden työstämisessä Kansalaisopistot lisäävät maahanmuuttajanaisten osallisuutta Salon kansalaisopisto pilotoi syksyllä 2016 maahanmuuttajaäideille suunnatun ilmaisutaidon kurssin, jonka tarkoitus oli edistää näiden kotona lapsia hoitavien naisten kotoutumista. Kurssi järjestettiin Salon avoimen päiväkodin tiloissa, jonne myös lapset olivat tervetulleita. Kurssin kesto oli 6 viikkoa ja kurssille osallistui seitsemän äitiä lapsineen.
65 Ulkoministeriö edistää naisten asemaa kansainvälisessä kaupassa Ulkoasiainministeriö osallistuu näkyvästi 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen ja ensimmäisenä tekona julkaistaan helmikuun alussa järjestetty seminaari naisten asemassa kansainvälisessä kaupassa. Ulkoministeriö tukee International Trade Centre -järjestön SheTrades-aloitetta Sokran käytännöllinen Tasan yhdessä -työkalu lisää tasa-arvoa ja osallisuutta Sukupuolten tasa-arvon toimintaansa sisällyttävät hankkeet onnistuvat paremmin tavoitteissaan: ne ovat laadukkaampia ja vaikuttavampia. Tasa-arvon huomioiminen edistää myös osallisuuden lisäämistä. Osallisuus on sitä, että ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta. Hän tulee kuulluksi itsenään ja vaikuttaa elämänsä kulkuun ja yhteisiin asioihin KD Naiset nostaa ikääntyneet naiset näkyviin KD Naiset lupaa tehdä keskinäisen kunnioituksen ja luottamuksen saavuttamiseksi naisten kesken hyvää ja oikeudenmukaista yhteistyötä tasa-arvoisemman yhteiskunnan ja naisten oikeuksien saavuttamiseksi sekä palkkauksen, uralla etenemisen että muiden oikeuksien suhteen. Erityisesti KD Naiset haluaa ohjelmissaan, puheissaan ja teoissaan tuoda esiin ikääntyneiden naisten aseman. Konkreettisena tasa-arvotekonaan KD Naiset järjestää seniorien hyvinvointi- ja ulkoilutapahtumia eri puolella Suomea tasa-arvotekoa -hanke haastaa Uudenmaan kunnat ja päättäjät Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta haastavat kaikki Uudenmaan kunnat toteuttamaan uusia ja konkreettisia tasa-arvotekoja tasa-arvoisemman Suomen puolesta. 100 tasa-arvotekoa Uudenmaan alueella avaa kuntien mahdollisuuksia kehittää suomalaista yhteiskuntaa yhä tasa-arvoisemmaksi kansainvälisten ja kansallisten suositusten mukaisesti. Tule mukaan ja haasta kuntasi tasa-arvotekoon! THL:n tasa-arvotekona kootaan tietoa sukupuolten välisistä hyvinvointi- ja terveyseroista maahanmuuttajaväestössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) koostaa vuoden 2017 aikana Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus -verkkosivuilleen tutkittua tietoa sukupuolten välisistä hyvinvointi- ja terveyseroista maahanmuuttajaväestössä. Ensisijaisina tietolähteinä ovat Ulkomaista syntyperää olevien työ- ja hyvinvointitutkimus (UTH) sekä Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi -tutkimus (MAAMU). Keskeiset tulokset kuvataan myös infograafeina Poikien Talon Olohuonedialogi purkaa sukupuolirooleja Tasa-arvon edistämiseen liittyy olennaisesti eri sukupuolille asetettujen roolien kriittinen tarkastelu. Kun sukupuolitettuja rooleja saadaan purettua, kaikkien vapaus määritellä itsensä kasvaa. Samalla kun on tärkeää oppia näkemään naiset johtajina, miehille pitää sallia haavoittuvuus ja herkkyys.
66 Helsingin Liikuntavirasto edistää naisten hyvinvointia tasa-arvoteoillaan Helsingin Liikuntaviraston tasa-arvotekona on Naiset yhdessä liikkumaan -hanke. Naiset yhdessä liikkumaan -hankkeen tavoitteena on maahanmuuttajanaisten kotoutumisen tukeminen liikunnan avulla. Hankkeessa pyritään aktivoimaan maahanmuuttajanaisia liikunnan pariin ja tätä kautta lisäämään naisten hyvinvointia, sosiaalisia suhteita ja osallisuutta. Liikuntaharrastuksen aloittaminen lisää usein aktiivisuutta myös muilla elämänalueilla. Maahanmuuttajanaisella saattaa olla paljonkin erilaisia esteitä liikkumiselle ja hankkeen avulla pyritään madaltamaan kynnystä osallistua liikuntatoimintaan Suomen Kosmetologit mukaan tukikampanjalla Ensi- ja turvakotien liiton toiminnan hyväksi Suomen Kosmetologien Yhdistys osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen Ensi- ja turvakotien liiton toimintaa tukevalla kampanjalla. Yhdistys haastaa kaikki jäsenensä sekä alan oppilaitokset mukaan tukemaan ensi- ja turvakodin asiakkaita eri puolella Suomea. Tuki voi olla esim. hoitolahetken, te lan tai hyvinvointitempauksen järjestämistä Oulun kaupunki mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen! Oulun kaupunki osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen tekemällä asukkailleen tasa-arvoja yhdenvertaisuuskyselyn Oulun kaupungin palveluista. Kysely toteutetaan alkuvuonna 2017 ja kyselyn tuloksia hyödynnetään kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa, jonka laadinta aloitetaan syksyllä tasa-arvotekoa tammikuun uutiskirje on ilmestynyt! Arvoisat 100 tasa-arvotekoa -yhteistyökumppanit, Meillä on iloisia uutisia! 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen on tullut runsaasti uusia tasaarvotekositoumuksia ja vuoden 2016 loppuun mennessä julkaisimme yli 40 tasa-arvotekoa. Tämä on hieno alku! Kiitämme kaikkia tasa-arvoteon ilmoittaneita osallistumisesta hankkeeseen. Suomi 100 on tasa-arvon juhlavuosi! 100 tasa-arvotekoa hankkeen virallinen starttitapahtuma järjestettiin lähes 400 osallistujan voimin. Tapahtumassa esiteltiin useita tasa-arvotekoja ja haastettiin kunnat tasaarvotekoihin. Kiitämme lämpimästi kaikkia osallistuneita lämpimästä ja hyvästä tunnelmasta! Vuonna 2016 aloittanut kunniatoimikunta jatkaa presidentti Tarja Halosen johdolla. Lämpimät terveiset myös hankkeen vetäjiltä, Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet lta ja TANEn puheenjohtaja Sari Raassinalta. #tasaarvo100 #suomi Lämmin kiitos osallistumisesta 100 tasa-arvotekoa starttitilaisuuteen! Lämmin kiitos osallistumisestanne 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuuden Helsingin kaupungintalon juhlasalissa. Meillä oli ilo saada lähes 400 osallistujaa ja upeita esiintyjiä. Kiitos upeasta tunnelmasta, jota olitte luomassa!
67 Starttitapahtumaan mennessä saimme yli 40 tasa-arvotekoa julkaistua sivuillamme ja suurin osa esittäytyi starttitapahtumassa. Lähetämme tammikuun uutiskirjeessä tietoa uusista tasaarvoteoista ja starttitapahtumasta sekä tasa-arvonäyttelyyn osallistuneista. 100 tasa-arvotekoa -hankkeen starttitilaisuuden ohjelma, puheet ja tallenteet löytyvät täältä. Haluamme toivottaa rauhallista ja hyvää joulun aikaa! Juhlitaan ensi vuonna 100 vuotiasta Suomea tasa-arvoa nostaen! Helsinki haastaa Suomen kunnat tasa-arvotalkoisiin Helsinki julkaisee Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi kaupungin 100 tasa-arvotekoa ja yhtenä uutena tasa-arvotekona haastaa kaikki Suomen kunnat mukaan aktiivisiin toimiin tasa-arvon edistämiseksi. Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen esitti Suomen kunnille lähetettävän haasteen 100 tasaarvotekoa -starttitilaisuudessa Helsingin kaupungintalolla tänään perjantaina Ylen tasa-arvotekona tasa-arvoisempaa urheilujournalismia Yle osallistuu mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen tekemällä laajan kartoituksen urheilun sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta sen sisällöissä. Tulosten pohjalta Yle rakentaa suunnitelman toimenpiteistä tasa-arvon parantamiseksi urheilujournalismissa Tervetuloa seuraamaan 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuuden ohjelmaa - nähtävissä myös Helsinki-kanavalla! Tervetuloa sankoin joukoin mukaan 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuuteen perjantaina kello Helsingin kaupungintalon juhlasaliin (osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, Helsinki). Luvassa on monipuolinen katsaus tasa-arvotekoihin iloa, värikkyyttä ja mukaansa tempaavia kulttuuriesityksiä! Järjestäjinä Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Tule juhlimaan tasa-arvoa osana Suomi 100 juhlavuotta! tasa-arvotekoa -hanke starttaa naisten ja tasa-arvon Suomi 100 -juhlavuoden! TIEDOTE Tasa-arvoasiain neuvottelukunta Naisjärjestöjen Keskusliitto #tasaarvo100 #suomi100
68 IWF Finland osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen kansainvälisellä johtajuuskoulutuksella International Women s Forum (IWF) Finland ry:n toiminnan tavoitteena on edistää suomalaisten naisten urakehitystä globaalissa taloudessa. Tasa-arvotekonaan IWF Finland tukee naisten urakehitystä tarjoamalla kansainvälisiä koulutusmahdollisuuksia naisille. Järjestö on muodostanut Suomeen verkoston, joka tarjoaa mahdollisuuden tavata maailmalla menestyneitä johtajanaisia Kokoomusnaisten tasa-arvotekona työelämän tasa-arvoa tukeva perhevapaamalli Kokoomuksen Naisten Liiton tavoitteena on perhevapaamalli, joka tukisi nykyistä paremmin työelämän tasa-arvoa, tasavertaista vanhemmuutta ja työllisyyttä. Mallin tulisi pystyä huomioimaan erilaisten perheiden tilanteet ja joustamaan niissä yksilöllisesti. Valinnanvapaus tulee luonnollisesti säilyttää perheillä Ulkoministeriö haastaa edustustonsa ja yksikkönsä tasa-arvotekoihin Ulkoministeriö osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen haastamalla edustustonsa ja yksikkönsä useisiin tasa-arvotekoihin. Ministerit Timo Soini ja Kai Mykkänen osallistuvat kampanjaan, samoin valtiosihteeri, alivaltiosihteerit, osastopäälliköt ja apulaisosastopäälliköt. Myös edustustot ja ulkoministeriön osastot tekevät kukin vähintään yhden tasa-arvoteon. Teoilla tuodaan esiin tasa-arvon merkitys itsenäisen Suomen kehityksessä Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tasa-arvotekona uusi toimipiste Rovaniemellä Raiskauskriisikeskus Tukinainen tarjoaa jatkossa apua seksuaalirikosten kohteiksi joutuneille naisille ja tytöille myös Rovaniemellä. Näin yhä useammat pääsevät Tukinaisen palvelujen ja avun piiriin. Toimipisteen avaaminen Rovaniemelle edistää myös alueellista yhdenvertaisuutta Vihreiden tasa-arvotekona joustava perhevapaamalli Vihreät lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen julkistamallaan perhepolitiikkakokonaisuudella, joka lisää tasa-arvoa perhe- ja lapsiystävällisellä tavalla. Mallissa perhevapaisiin lisätään joustoa ja valinnanvapautta. Lisäksi siirrytään kohti maksutonta varhaiskasvatusta ja parannetaan vanhempien asemaa työelämässä. Naisten asema työelämässä ei vahvistu eikä isien tasavertainen vanhemmuus toteudu ilman perhevapaiden uudistamista. Laadukas varhaiskasvatus on panostus lasten yhdenvertaisuuteen. Työmarkkinoiden tasa-arvon lisäämiseksi voidaan tehdä paljon TASOVA-projektin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija -koulutus tasaarvoteoksi AGORA:n (Kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimuskeskuksen) TASOVA tasa-arvoa aluekehitykseen -projekti osallistuu 100 tasaarvotekoa -hankkeeseen toteuttamalla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija -koulutuksen.
69 Aluekehityskysymyksiin painottuvalla koulutuksella lisätään ammatillista osaamista, jota tarvitaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistyössä. Kaksivuotinen koulutus käynnistyy maaliskuussa 2017 ja se on laajuudeltaan 40 opintopistettä. Koulutukseen valitaan 20 osallistujaa eri puolilta Suomea Tilastokeskus osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen tasa-arvotiedon saatavuutta edistämällä Tilastokeskuksen tasa-arvotekona on parantaa tasa-arvoa koskevan tilastotiedon saatavuutta ja näkyvyyttä. Tilastokeskus sitoutuu kehittämään erityisesti tasa-arvon teemasivuston tietosisältöjä ja sen ajantasaisuutta sekä tasa-arvotiedon löydettävyyttä. Tasa-arvoa koskevia tilastotietoja nostetaan enemmän esiin myös Tilastokeskuksen eri viestintäkanavien ja etenkin sosiaalisen median avulla. Tavoitteena on tarjota tietoa sukupuolten välisestä tasa-arvosta aiempaa helpommin ja kattavammin entistä laajemmalle yleisölle. Helposti löydettävä ja selkeä tieto tukee laajemmin työtä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi Mahla Films Oy:n tasa-arvotekona Heikoilla jäillä -dokumenttielokuva Mahla Films Oy osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen Heikoilla jäillä - dokumenttielokuvallaan. Dokumentti kertoo jääkiekkoa ja ringetteä maajoukkuetasolla pelaavasta Susanna Tapanista, joka ei menestyksestään huolimatta pysty elättämään itseään urheilulla. Dokumentti nostaa esiin kysymykset naisten joukkueurheilun arvostuksesta ja naisurheiluun liittyvistä ennakkoluuloista. Monet urheilun kuluttajista ovat ennakkoluuloisia naisten joukkueurheilua kohtaan. Tämä näkyy myös katsojaluvuissa, ruutuajassa, liittotasolta tulevassa rahallisessa panostuksessa sekä lajien saamassa vähäisessä sponsorirahassa. Naisten joukkuelajeihin ei samaistuta samalla tavalla kuin miesten vastaaviin. Sukupuolten epätasainen edustus mediassa estää hahmottamasta ongelmaa, eikä auta näkemään naisurheilijoita samanlaisina sankareina Keksin Naisjohtajat esiin! -kampanja uudeksi tasa-arvoteoksi Keksin Naisjohtajat esiin! -kampanja lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen tekemällä numeron Suomen menestyneistä ja lujatahtoisista naisjohtajista. Mukana on vaikuttajia niin yritysmaailmasta, politiikasta kuin järjestökentältäkin. Naisjohtajat esiin! - kampanjaan mukaan pääsyn kriteeri on olla naisjohtaja, organisaation koolla tai uran pituudella ei ole väliä. Tärkeintä kampanjan järjestävälle Keksille on esitellä erilaisia naisjohtajia maanlaajuisesti. Keksillä on kunnianhimoinen tavoite saada kuvattua 365 naista mennessä Monika-Naiset liitolta kaksi tasa-arvotekoa, toinen yhdessä Tunne rintasi ry:n kanssa Monika-Naiset liitto ry lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen toteuttamalla verkkopalvelun väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille useilla eri kielillä. Lisäksi Monika-Naiset liitto yhdessä Tunne rintasi ry:n kanssa edistävät tasa-arvoista tiedonkulkua kääntämällä rintojen omatarkkailuohjeet mahdollisimman monelle eri kielelle.
70 Itse tehty arki Yhteisölliset taidetyöpajat Suomen Valkonauhaliiton tasa-arvoteoksi Suomen Valkonauhaliitto Förbundet Vita Bandet i Finland ry osallistuu 100 tasa-arvotekoa - hankkeeseen Itse tehty arki -hankkeella. Itse tehty arki on yhteisöllinen, kulttuurista tasa-arvoa ja saavutettavuutta edistävä taidehanke, jossa eri-ikäiset ja monista lähtökohdista olevat ihmiset kokoontuvat ympäri Suomea luomaan taidetta kierrätysmateriaaleista. Hanke toteutetaan valtakunnallisena yhteistyönä Suomen Valkonauhaliiton paikallisyhdistysten kanssa. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat yhteisöt (esim. hoivakodit, palvelutalot, vastaanottokeskukset, koulut) eri puolilla Suomea. Hanketta tukee Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen NNKY-liiton tasa-arvoteko haastaa eri tahoja huomioimaan nuoret naiset päätöksentekijöinä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna Suomen NNKY-liitto (Suomen Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten liitto ry) haastaa naisjärjestöt sekä kaikki muut tahot ottamaan nuoret naiset huomioon päätöksentekijöinä ja kasvattamaan näin nuorten naisten johtajuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia Suomen YK-liitto ja Globaalikeskus uusien tasa-arvotekojen tekijöiksi Sekä Suomen YK-liitto että Globaalikeskus osallistuvat 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen uusilla teoillaan! Suomen YK-liiton tasa-arvotekona on 'Suomalaisnaiset YK:ssa kautta aikojen' - valokuvanäyttely. Globaalikeskus lähtee mukaan hankkeeseen tekemällä yhdenvertaisuussuunnitelman toimistolleen tammikuussa Suomen Kätilöliiton tasa-arvoteko haastaa kunnat tarjoamaan ilmaista ehkäisyä Suomen Kätilöliitto - Finlands Barnmorskeförbund ry lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa - hankkeeseen haastamalla kaikki Suomen kunnat tarjoamaan ilmaisen ehkäisyn kuntalaisilleen, niin naisille kuin miehille. Kätilöliitto toimittaa haasteen jokaiselle 313 suomalaiselle kunnalle suoraan vuonna 2017 ja seuraa haasteen toteutumista sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuillaan. Lisäksi Kätilöliitto pitää teemaa esillä läpi vuoden WOW - Women of the World Finland -festivaali mukaan 100 tasa-arvotekoa - hankkeeseen Tampere-talo Oy, Feministinen ajatushautomo Hattu ja Suomen Lontoon Instituutti osallistuvat 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen toteuttamalla WOW - Women of the World Finland -festivaalin Tampere-talossa Festivaali juhlii tasa-arvoa ja tuo esiin naisten ja tyttöjen tekoja ja kokemuksia. Festivaalin keskeisin sanoma on vahvistaa ihmisten vapautta valita. Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Tampere-talossa järjestetään myös Suuri tasa-arvon juhla
71 Tyttöjen ja naisten syrjäytymistä ehkäisevä pilottihanke Suomen Lähetysseuran tasaarvoteoksi Suomen Lähetysseuran tasa-arvotekona on vuonna 2017 alkava pilottihanke Tansaniassa, jonka avulla syrjäytymisvaarassa olevat ja prostituutiota harjoittavat nuoret naiset saavat itse äänensä kuuluviin ja mahdollisuuden muuttaa oman elämänsä. Syrjäytymistä estävä uusi hanke vähentää nuorten naisten ja tyttöjen prostituoiduksi joutumisen riskiä opastamalla heitä toisenlaisen toimeentulon piiriin. Se auttaa jo prostituutiolla itsensä elättävien pääsyä koulutukseen ja siten saamaan tuloja muualta Työpaikkojen tasa-arvolähettiläät Akavan Erityisalojen tasa-arvotekona Akavan Erityisalat osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen kannustamalla henkilöstöedustajia tasa-arvolähettiläiksi työpaikoille ja haastamalla työnantajia tasaarvotyöhön. Tasa-arvolähettiläs -kampanjalla vahvistetaan Akavan Erityisalojen henkilöstöedustajien tasa-arvotoimintaa. Erityisellä kampanjalla haastetaan liiton ja henkilöstöedustajien yhteisvoimin sekä työnantajaa että jäseniä tasa-arvotyöhön. Vaikka tasaarvon edistäminenkuuluu henkilöstöedustajan normaaliin toimenkuvaan, henkilöstöedustajina toimivat jäsenet ryhtyvät nyt työpaikkojensa tasa-arvolähettiläiksi Tasa-arvotiedon keskus Minnan (THL) tasa-arvotekona tasa-arvopäivien siirtyminen maakuntiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) sijaitseva Tasa-arvotiedon keskus Minna aloitti vuonna 2015 valtakunnallisten tasa-arvopäivien perinteen Helsingissä. Vuodesta 2017 alkaen päiviä on tarkoitus järjestää säännöllisesti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ensimmäisenä tapahtumapaikkana on Kajaani lokakuussa Tavoitteena on luoda aidosti valtakunnallinen tasa-arvoalan kehittämisen tapahtuma, joka kokoaa yhteen toimijoita eri puolelta Suomea. Tasa-arvopäivät ovat sukupuolten tasa-arvosta kiinnostuneille ja alan ammattilaisille suunnattu kaksipäiväinen tapahtuma, jota THL:n tasa-arvotiedon keskus järjestää yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja laajan tasa-arvotoimijoiden verkoston kanssa. Tasa-arvopäivät ovat vakiintuneet sukupuolten tasa-arvon parissa työskentelevien vuosittaiseksi päätapahtumaksi. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki tasa-arvosta kiinnostuneet! Tasa-arvovaje-hankkeen seminaari Plan F - parempaa talouspolitiikkaa tasaarvoteoksi Tasa-arvovaje järjestää seminaarin Plan F - parempaa talouspolitiikkaa Taloutta kriittisesti sukupuolinäkökulmasta tarkasteleva feministinen taloustiede tunnetaan maailmalla, mutta Suomessa alan monitieteinen tutkimus on toistaiseksi näkynyt vain vähän. Seminaari korjaa tilannetta ja rakentaa parempaa talouspolitiikkaa monialaisen tutkija- ja asiantuntijajoukon kanssa. Seminaarissa kuullaan kahta alan johtavaa asiantuntijaa Iso- Britanniasta: emeritaprofessori Diane Elsonia (Essex University) ja senior lecturer Jerome de Henauta (Open University).
72 Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n tasa-arvotekona anonyymin työnhaun kokeilu ja edistäminen Sosialidemokraattiset Nuoret ry lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen järjestämällä anonyymin työnhaun kokeilun. Järjestö sitoutuu seuraavassa rekrytoinnissaan luomaan ja noudattamaan anonyymin työnhaun käytänteitä. Anonyymin työnhaun keinoin Sosialidemokraattiset Nuoret on mukana edistämässä työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Samalla järjestö haluaa kannustaa ihmisiä erilaisista taustoista hakemaan mukaan toimintaansa Suomen Akateemisten Naisten Liitto lähtee levittämään 100 tasa-arvotekoa - hankkeen konsepti-ideaa tasa-arvotekonaan Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen levittämällä hankkeen konsepti-ideaa kansainvälisissä verkostoissaan. Lisäksi liitto järjestää teemasta ideointityöpajoja kansainvälisillä yhteistyöfoorumeillaan vuonna Kannustamalla konkreettisiin ja uusiin tasa-arvotekoihin Suomen Akateemisten Naisten Liitto pyrkii edistämään käytäntöjä, jotka lisäävät tasa-arvoa eurooppalaiseen korkeakoulutukseen sekä työelämään KivaQ Oy Ab tasa-arvotekona KivaE-tasa-arvokysely työelämän tasaarvosuunnitteluun! KivaQ Oy Ab on kehittänyt uudenlaisen työkalun helpottamaan työelämän tasaarvosuunnittelua. Yritys on tuomassa markkinoille uuden KivaE-tasa-arvokyselyn työelämän tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. KivaQ Oy Ab haluaa uuden kyselytyökalun avulla kannustaa kaiken kokoisia työpaikkoja julkisella ja yksityisellä sektorilla edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja laajemmin yhdenvertaisten oikeuksien toteutumista työelämässä. Lopputuloksena on paitsi parempi työtyytyväisyys, myös entistä tuottavampi ja tuloksellisempi työ tasa-arvotekoa marraskuun uutiskirje on ilmestynyt! Arvoisat 100 tasa-arvotekoa -yhteistyökumppanit, Meillä on iloisia uutisia! 100 tasa-arvotekoa hankkeeseen on tullut runsaasti uusia tasaarvotekositoumuksia ja olemme jälleen julkaisseet kuukauden aikana uusia tasa-arvotekoja verkkosivuillamme Kiitos tasa-arvotekojen tekijöiden 100 tasa-arvotekoa voitti vuoden 2016 tasa-arvontekopalkinnon! Hankkeen kunniatoimikunta on aloittanut toimintansa presidentti Tarja Halosen johdolla inspiroivassa kokouksessa. 100 tasa-arvotekoa starttitapahtuma järjestetään klo 14-16, johon voi ilmoittautua verkkosivuillamme sankoin joukoin mennessä! Lämpimät terveiset myös hankkeen vetäjiltä, Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet lta ja TANEn puheenjohtaja Sari Raassinalta.
73 Inbjudan till startevenemanget för projektet 100 jämställdhetsgärningar Bästa mottagare Vi önskar er varmt välkomna till startevenemanget för projektet 100 jämställdhetsgärningar fredagen den 16 december 2016 kl i festsalen i Helsingfors stadshus (Norra esplanaden 11 13). På programmet står presentation av jämställdhetsgärningar, intressanta talare och kulturuppträdanden. Evenemanget ordnas av Kvinnoorganisationernas Centralförbund och delegationen för jämställdhetsärenden i samarbete med Helsingfors stad. Vi hoppas att ni har möjlighet att vara med under startevenemanget för vårt projekt och att ni deltar i projektet genom att göra en jämställdhetsgärning och därmed påverka såväl främjandet av jämställdhet som innehållet i programmet för Finlands jubileumsår. Anmälningar senast den 30 november 2016 på adressen Välkomna att inleda veckoslutet i gott sällskap och bli inspirerade av jämställdhetsgärningar. Låt oss tillsammans se till att Finland 100 är ett jubileumsår också för jämställdhet och kvinnor! Sairaanhoitajaliiton ja Omaishoitajat ja läheiset -liiton yhteisenä tasa-arvotekona omaishoitajien mentorointi Seniorisairaanhoitajat toimivat omaishoitajien tukena Sairaanhoitajaliiton ja Omaishoitajat ja läheiset -liiton yhteisessä tasa-arvoteossa. Vuonna 2015 aloitettu toiminta laajenee nyt Kainuun alueelle Kajaaniin. Mentoreina toimivat eläkkeellä olevat vapaaehtoiset Sairaanhoitajaliiton jäsenet ja mentoroitavina ovat Omaishoitajat ja läheiset -liiton paikallisyhdistyksen valitsemat ja tästä toimintamallista hyötyvät omaishoitajat. Toimintamalli on huolellisesti suunniteltu molempien järjestöjen yhteistyönä, mutta varsinaisia toimijoita ovat molempien järjestöjen alueelliset toimijat tasa-arvotekoa -kunniatoimikunta aloittaa työnsä historiallisena päivänä Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan 100 tasa-arvotekoa -hanke valmistautuu Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen tekemällä tasa-arvotekoja. Hankkeelle on perustettu presidentti Tarja Halosen johtama kunniatoimikunta, joka kokoontui tänään ensimäistä kertaa. Voimme olla ylpeitä sadan vuoden saavutuksista naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistämisen suhteen. Meidän on myös katsottava rohkeasti tasa-arvoiseen tulevaisuuteen ja jatkettava työtä tasa-arvon lisäämiseksi. Vietämme tänään historiallista päivää. Yhteen maailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään, Yhdysvaltain presidentiksi voi nousta ensimmäistä kertaa nainen. Jäämme jännityksellä odottamaan vaalin tulosta. Yksi lasikatto rikkoo toisen, presidentti Halonen muistuttaa.
74 tasa-arvotekoa kunniatoimikunnan jäsenet 100 tasa-arvotekoa -hankkeelle on perustettu presidentti Tarja Halosen johtama kunniatoimikunta, joka kokoontui ensimmäistä kertaa tasa-arvohankkeen vastuutahot Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta järjestivät tilaisuuden Helsingin kaupungin kanssa, joka toimii hankkeen yhtenä pääkumppanina. Kunniatoimikunta koostuu 36 jäsenestä eri yhteiskunnan saroilta Kutsu 100 tasa-arvotekoa -hankkeen starttitilaisuuteen Lämpimästi tervetuloa 100 tasa-arvotekoa -hankkeen starttitilaisuuteen perjantaina klo Helsingin kaupungintalon juhlasaliin (Pohjoisesplanadi 11-13)! Ilmoittautuminen starttitilaisuuteen etusivultamme Sokkorekrytointi Suominen Oyj:n tasa-arvoteoksi Maailmanlaajuisesti toimiva kuitukangasvalmistaja Suominen Oyj on lähtenyt mukaan 100 tasaarvotekoa -hankkeeseen. Syrjinnän vastainen toiminta ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien varmistaminen ovat yksi Suomisen yritysvastuuagendan tärkeimmistä teemoista. Käytännön tasolla tasa-arvoisia mahdollisuuksia edistetään Suomisella muun muassa käyttämällä sokkorekrytointia ensisijaisena rekrytoinnin muotona. Käytäntö edistää monimuotoisuutta ja varmistaa tasavertaiset mahdollisuudet kaikille, jotka hakevat töihin Suomiseen. Periaatetta hyödynnetään kaikissa uusissa rekrytoinneissa myös ylimmän johdon palkkaamisessa Maria Akatemia ry:n tasa-arvotekona tyttöjen ja nuorten naisten väkivaltaa ehkäisevä Keijun Varjo -kehittämishanke Maria Akatemian tasa-arvoteko on Keijun varjo -kehittämishanke, joka ennaltaehkäisee tyttöjen ja nuorten naisten väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja ja tukee kehittymistä aikuisuuteen. Hankkeessa tunnistetaan eri väkivallan muotoja ja tarjotaan niihin apua. Hanketyötä tehdään tyttöerityisestä lähtökohdasta käsin, sukupuolisensitiivisellä otteella. Hankkeessa saadaan lisää kokemusta ja tietoa tyttöjen väkivaltaan liittyvistä erityiskysymyksistä. Keijun varjo -hankkeessa toteutetaan yksilö- ja vertaisryhmätoimintaa alueellisesti sekä koulutus- ja vaikutustyötä valtakunnallisesti. Se kohdistuu vuotiaisiin tyttöihin ja nuoriin naisiin, sekä heidän parissaan työskenteleviin ammattilaisiin ja asiantuntijoihin. Hanke toteutetaan yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen sekä Kalliolan Nuoret ry:n e-talon kanssa Oulun seudun Nytkis, Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry ja Oulun Naisunioni yhdessä 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen Rauha, tasa-arvo ja ihmisoikeudet - yleisötilaisuudella Oulun seudun Nytkis, Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry ja Oulun Naisunioni järjestävät yhdessä tänään Rauha, tasa-arvo ja ihmisoikeudet -yleisötilaisuuden Oulun kaupungin kirjaston Pakkalan salissa klo Pääpuhujina ovat Naisjärjestöjen Keskusliiton (NJKL) puheenjohtaja Eva Biaudet, kirkkoherra Satu Saarinen ja johtaja Piia Rantala-Korhonen.
75 YK:n päivänä järjestöt haluavat korostaa, että rauha ja ihmisoikeudet kuuluvat myös tasaarvoasioihin. Tilaisuudessa Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry jakaa kahdelle vaikuttajanaiselle Opetusneuvos Hilja Vilkemaan Stipendisäätiön tunnustuspalkinnot. Palkinnot jaetaan arvokkaasta tasa-arvoon vaikuttavasta toiminnasta naiset näkyviin -teemalla. Tilaisuuteen on kutsuttu laajasti NJKL:n jäsenliittojen yhdistysten jäseniä. Tilaisuuden tarkoituksena on vahvistaa naisten järjestöjen yhteistyötä tasa-arvoa käsittelevissä alueen asioissa ja naisten osallistumista yhteisiin tasa-arvotavoitteisiin Oulun lähialueilla Valmentaa kuin nainen -hanke Suomen Valmentajien ja palloilun lajiliittojen yhteiseksi tasa-arvoteoksi Suomen Valmentajat ja palloilun lajiliitot lähtevät mukaan 100 tasa-arvotekoa hankkeeseen tukemalla yhdessä naisvalmentajia. Valmentaa kuin nainen -hankkeen tavoitteena on lisätä naisvalmentajien määrää palloilulajeissa sekä tukea jo mukana olevia naisvalmentajia. Mukana hankkeessa ovat lajiliitoista jalkapallo, käsipallo, ringette, salibandy, jääkiekko, amerikkalainen jalkapallo, pesäpallo, koripallo, lentopallo sekä Suomen Valmentajat ja Suomen vammaisurheilu ja -liikunta VAU. Tällä hetkellä palloilulajeissa on vähän naisvalmentajia varsinkin huipputasolla. Tavoitteena on kannustaa entisiä ja nykyisiä naispelaajia hyödyntämään kertynyttä lajiosaamista valmennuksen parissa. Entiset naisurheilijat ovat käyttämätön resurssi seura- ja liittotasolla Miina Sillanpään Säätiön tasa-arvotekona Neuvokkaiden naisten kestävät konstit - hanke Miina Sillanpään Säätiö lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen Neuvokkaiden naisten kestävät konstit -hankkeella, jonka tarkoituksena on pienituloisuutta ja yksinäisyyttä kokevien ikääntyvien naisten hyvinvoinnin vahvistaminen. Neuvokkaat naiset -hankkeessa käynnistetään ryhmiä ympäri Suomea syrjäytymisvaarassa oleville naisille. Toiminta perustuu yhdessäolon ja vertaisuuden kautta välittyvään sosiaaliseen tukeen, naisten oman osaamisen ja elämäntaitojen arvostamiseen sekä kestävään kehitykseen. Hanke jatkaa naisten aseman parantamista Miina Sillanpään jalanjäljissä. Miina Sillanpää oli uranuurtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, jolle erityisesti heikossa asemassa olevien tilanteen parantaminen oli tärkeää. Miina Sillanpään Säätiö kehittää hankkeella toimintaa, joka edistää työelämän ulkopuolella olevien pienituloisten naisten hyvinvointia ja vahvistaa yhteisöllistä osallistumista Tervetuloa juhlimaan tasa-arvoa ja naisia 100 tasa-arvotekoa -hankkeen starttitilaisuuteen Helsingin kaupungintalolla! Haluamme kutsua teidät lämpimästi tervetulleeksi 100 tasa-arvotekoa -hankkeen starttitilaisuuteen, joka järjestetään perjantaina klo Helsingin kaupungintalon juhlasalissa (Pohjoisesplanadi 11-13). Iloisessa ohjelmassa on luvassa tasa-arvotekojen esittelyä, kiinnostavia puhujia ja kulttuuriesityksiä. Tapahtuman järjestävät Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Ilmoittautumiset mennessä.
76 Oulun yliopisto lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen Lukion ainevalinnat ja tasa-arvo -selvityksellä Oulun yliopiston tasa-arvotekona on monialaisen työryhmän selvityshanke, josta tehdään raportti Lukion ainevalinnat ja tasa-arvo syksyyn 2017 mennessä. Hankkeessa selvitetään rekisteritietojen pohjalta sitä, miten lukion ainevalinnat vaikuttavat yliopistojen ja myös ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintaan. Erityisesti tarkastellaan ainevalintojen yhteyksiä koulutusalojen sukupuolijakautumiin, huomioiden myös vaikutukset työelämään. Myös valintojen taustoihin perehdytään mahdollisuuksien mukaan. Selvitettävä tieto on arvokasta ainevalintoja tekevien lukiolaisten kannalta sekä ainevalintojen ohjauksen näkökulmasta, mutta myös yhteiskunnan päätöksentekijöille. Tässä yhteydessä on olennaista, että valinnoilla on myös tasa-arvoulottuvuus. Oulun yliopiston professorit Jouni Pursiainen (kemia, Oulun yliopiston LUMA-keskus), Jarmo Rusanen (maantiede) ja Hanni Muukkonen (kasvatuspsykologia) koostavat selvityshankkeen työryhmän, joka voi laajentua tasa-arvotekoa palkittiin vuoden 2016 tasa-arvotekona 100 tasa-arvotekoa hanke palkittiin vuoden tasa-arvotekona käynnissä olevilla Tasaarvopäivillä Helsingissä. 100 tasa-arvotekoa -hanke sai erityisesti kiitosta siitä, että se on aktivoinut yhä kasvavan toimijajoukon konkreettisiin ja uusiin tasa-arvotekoihin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna Hankkeella nostetaan erityisesti naisten näkyvyyttä Suomi100-juhlavuoden ohjelmassa ja samalla se muistuttaa, että sukupuolten tasa-arvo on keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa ja siitä on syytä tuntea kansallista ylpeyttä. Me Naisjärjestöjen Keskusliittossa ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa otimme tunnustuksen ilahtuneina vastaan. Kutsumme kaikki tahot osallistumaan hankkeeseen ja Helsingin kaupungin kanssa järjestettävään starttitilaisuuteen juhlimaan tasa-arvoa ja naisia sankoin joukoin! Hankkeeseen on jo lähtenyt mukaan yhteisöjä monelta eri alalta sitoutumalla tasaarvoteon tekemiseen ja lisää tekoja julkaistaan ennen starttitapahtumaa. Toivotamme kaikki yhteisöt tervetulleeksi hankkeeseen toteuttamaan tasa-arvotekoja. Tehdään Suomi 100 itsenäisyyden juhlavuodesta myös tasa-arvon ja naisten juhlavuosi! tasa-arvotekoa -hankkeen lokakuun uutiskirje on ilmestynyt! Arvoisat 100 tasa-arvotekoa -yhteistyökumppanit, Toivottavasti syksynne on käynnistynyt mukavasti. 100 tasa-arvotekoa hankkeella on ollut ilo saada uusia tasa-arvotekojen tekijöitä mukaan hankkeeseen ja olemme julkaisseet kuukauden aikana uusia tasa-arvotekoa nettisivuillamme. Olemme myös tavanneet useita organisaatioita ja kiertäneet esittelemässä hanketta tapahtumissa ympäri Suomen mm. Oulussa ja Espoossa. Lämpimät terveiset myös hankkeen vetäjiltä, Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet lta ja TANEn puheenjohtaja Sari Raassinalta Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli- työkirja ja koulutus Suomen Ratsastajainliitto ry:n tasa-arvoteoksi Suomen Ratsastajainliitto ry lähtee mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen ratsastuksen käytännönläheisellä Reilu Peli -työkirjalla, joka on suunniteltu seurojen ja tallien käyttöön sekä
77 jäsenistön hyötykäyttöön. Teosta tullaan hyödyntämään myös Ratsastajainliiton koulutusmateriaalina. Syksyllä 2016 on käynnistetty Reilu Peli -aluekiertue liiton urheilupsykologin johdolla ja luento- ja koulutuskiertue jatkuu vuonna Ratsastus on kaikille avoin harrastus - yhdenvertaisuus, moninaisuus sekä oikeudenmukaisuus ovat lajin perusta. Suomen Ratsastajainliitto pitää tärkeänä vaalia näitä arvoja. Ratsastajainliitto on ollut mukana alusta alkaen koko urheilumaailman Reilu Peli -työssä ja sitoutunut urheilun yhteisiin eettisiin pelisääntöihin. Reilun Pelin tavoitteena on mahdollistaa tasavertainen, turvallinen ja oikeudenmukainen harrastusympäristö riippumatta iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, rodusta, varallisuudesta tai mistään muustakaan vastavasta henkilökohtaisesta ominaisuudesta tai asiasta tasa-arvotekoa -hanke esittäytyi Oulussa, Espoossa ja Naiset Kuntapäättäjinä - seminaarissa 100 tasa-arvotekoa -hanke oli mukana Pohjois-Pohjanmaan liiton Suomi100-ystävämessuilla Oulussa 23.9, Espoon toimintailtapäivässä Sellon kirjastossa keskiviikkona sekä Kuntien naisvaikuttajafoorumissa 29.9 Helsingissä. Hanke tavoitti yli 200 henkilöä ja mukaan ilmoittautui uusia tasa-arvotekojen tekijöitä suunnittelemaan tekoja BPW Finland Suomen liike ja virkanaisten liiton tasa-arvotekona Työttömästä Equal pace -ammattilaiseksi koulutushanke yli 50-vuotiaille naisille BPW Finland Suomen liike ja virkanaisten liitto - aloittaa tänä syksynä Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella kaksivuotisen Työttömästä Equal pace -ammattilaiseksi koulutushankkeen. Koulutukseen voivat hakea työttömät tai työttömyysuhan alla olevat yli 50- vuotiaat, korkeasti koulutetut naiset, joiden kotipaikka on Uudellamaalla. Koulutuksen tavoitteena on, että naiset voivat työllistää itsensä vähintään osa-aikaisesti equal pace - ammattilaisina ja kouluttajina uudelleenkoulutuksen ja oman yrittäjyyden avulla Kalevalaisten Naisten Liitto ry järjestää Naiskuva meillä ja muualla -seminaarin osana 100 tasa-arvotekoa -hanketta Sukukansapäivien Naiskuva meillä ja muualla -seminaarissa keskustellaan naisen asemasta meillä ja muualla, työssä ja kotona. Millaiset roolimallit on sukukansojemme naisilla, entä maahanmuuttajanaisilla? Millaista on työskennellä naisena miesvaltaisella alalla? Hakeutuvatko naiset johtaviin asemiin? Miten onnistuu työn ja perheen yhdistäminen? Miten kasvatamme tyttöjä työelämään? Mitä maailman naiset tarvitsevat eniten? Seminaarin tarkoitus on tukea suomalais-ugrilaisia naisia ja maahanmuuttajanaisia kertomalla suomalaisten naisten tasaarvon tiestä ja kannustaa heitä eteenpäin. Kalevalaisten Naisten Liitto ry järjestää Naiskuva meillä ja muualla -seminaarin klo Suomen kansallismuseossa Helsingissä tasa-arvotekoa -hankkeen viimeaikaisia tiedotustilaisuuksia Elokuussa järjestettiin 100 tasa-arvotekoa -hankkeen tiedotustilaisuuksia. Tasa-arvotekojen ideointiin keskittyneeseen aamukahvitilaisuuteen osallistui runsas määrä järjestöjä ja keskustelu oli vilkasta. Pikkuparlamentissa toteutetun toimittajatapaamisen merkeissä julkistettiin tasaarvotekoja.
78 Puolustusvoimat osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen tutkimuksella ja toimenpideohjelmalla Puolustusvoimat osallistuu 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen tutkimalla vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten kokemuksia palveluksen tasa-arvosta. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan ja kysely osoitetaan kaikille tutkimushetkellä palveluksessa oleville naisille. Samalla tutkitaan myös asepalvelusta suorittavien miesten käsityksiä ja kokemuksia naisista palveluksessa. Puolustusvoimat laatii tutkimuksen tulosten ja toimenpide-ehdotusten perusteella toimenpideohjelman Tasa-arvo merkitsee Suomelle enemmän kuin suurmiehet Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganistationernas Centralförbund ry, tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE Tiedote Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelman miesvaltaisuus herätti keskustelua keväällä ja kesällä. 100 tasa-arvotekoa tuo esiin tasa-arvon merkityksen Suomen kehityksessä. - Sukupuolten välinen tasa-arvo on merkinnyt Suomelle enemmän kuin suurmiehet. Tasa-arvo kuuluu suomalaisten perusarvoihin ja suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin. Tasa-arvo sisältyy myös suomikuvaan maailmalla. Tasa-arvon ja naisten on oltava näkyvästi esillä juhlavuonna, sanoo Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Eva Biaudet Presidentti Halonen mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa, että presidentti Tarja Halonen on 11. elokuuta järjestetyssä tapaamisessa lupautunut toimimaan Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunnan puheenjohtajana. Kunniatoimikunta kokoaa yhteen eri alojen asiantuntijoita ja edistää arvovallallaan ja verkostoillaan tasa-arvotekojen tekemistä. Se, että Suomella on maine tasa-arvomaana ei riitä. Tasa-arvon edistäminen vaatii jatkuvaa työtä yhdessä, sanoi Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet. TANEn puheenjohtaja Sari Raassina kertoi, että tasa-arvoteot ovat konkreettista ja vaikuttavaa toimintaa, joka luo kestävää Suomea myös tulevaisuuteen. 100 tasa-arvotekoa -hanke mahdollistaa myös organisaatioiden verkottumisen tasa-arvotyössä tasa-arvotekoa esiteltiin pääministeri Sipilälle 100 tasa-arvohankkeella oli kunnia olla yksi neljästä Suomi 100 -valtuuskunnalle toukokuun lopussa esitellyistä hankkeista. Suomi 100 -valtuuskunta päättää juhlavuoden yleisistä linjauksista. Valtuuskuntaan kuuluu toimijoita yhteiskunnan eri aloilta ja sen puheenjohtajana toimii pääministeri Juha Sipilä.
79 tasa-arvotekoa esittäytyi Uudenmaan liiton ystävämessuilla Uudenmaan liitto järjesti kesäkuussa paikallisille ja valtakunnallisille Suomi 100 -hankkeille ystävämessut, joilla kuultiin juhlavuoden erilaisista tapahtumista ja hankkeista sekä verkostoiduttiin eri alojen tekijöiden kanssa. 100 tasa-arvotekoa -hankkeella oli ilo olla mukana tilaisuudessa. Saimme paljon uusia ideoita ja tutustuimme moniin toimijoihin niin julkiselta, yksityiseltä kuin järjestösektorilta. Yhteistyön tekeminen eri toimijoiden välillä on keskeistä, jotta juhlavuodesta saadaan mahdollisimman monipuolinen ja vaikuttava tasa-arvotekoa yhteistyöhön WOW Women of the World Finlandin kanssa Kansainväliseen WOW-verkostoon kuuluva Women of the World Finland juhlii suomalaisia tyttöjä, naisia ja tasa-arvoa tapahtumasarjalla, johon kuuluu juhlatilaisuus naistenpäivänä , viikonloppufestivaali sekä näitä edeltäviä Think in -työpajoja ympäri Suomea. Tapahtumasarja on 100 tasa-arvotekoa -hankkeen tapaan virallinen osa Suomi juhlavuoden ohjelmaa Starttitilaisuus tulossa tasa-arvotekoa -hankkeen aloitustilaisuus pidetään yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa Helsingin kaupungin juhlasalissa Mentorointia, selvityksiä ja työpajoja tasa-arvoteot ovat alkaneet! Tasa-arvotekojen suunnittelu ja toteutus on alkanut vauhdikkaasti ja muutamia ensimmäisiä niistä esitellään jo Teot-sivulla tasa-arvotekoa -nettisivut on avattu! Tervetuloa 100 tasa-arvotekoa -nettisivulle! Tasa-arvotekojen suunnittelu ja toteutus voi nyt toden teolla alkaa. Näillä sivuilla uutisoidaan hankkeen etenemisestä sekä ennen kaikkea niistä tasa-arvoteoista, joita erilaiset yhteisöt ympäri Suomea toteuttavat Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ja entistä kestävämmän yhteiskunnan kehittämiseksi. Tutustu sivuihimme ja tule mukaan!
80 Kunniatoimikunnan kokousten esityslistat ja kunniatoimikunnan kokoonpano 100 tasa-arvotekoa hankkeen kunniatoimikunnan jäsenet presidentti Tarja Halonen, puheenjohtaja Aapio Lasse, poliisipäällikkö, Helsingin poliisi Anttila Sirkka-Liisa, kunniajäsen, Naisjärjestöjen Keskusliitto Arhinmäki Paavo, kansanedustaja Askola Irja, piispa, Helsingin hiippakunta Biaudet Eva, puheenjohtaja, Naisjärjestöjen Keskusliitto Brax Tuija, puheenjohtaja, Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry Bruun Niklas, professori, Svenska Handelshögskolan Hanken Essak Batulo, puheenjohtaja, African Care ry Essayah Sari, Kansainvälisen olympiakomitean jäsen; puheenjohtaja, KD Heinilä-Hannikainen Tarja, johtaja, tasa-arvoyksikkö, sosiaali- ja terveysministeriö (virkavapaalla) Huuhtanen Riitta, toimitusjohtaja, Kalevala Koru Oy Iisalo-Mattila Raija, IWG-puheenjohtaja , urheilun ja kulttuurin tasaarvoasiantuntija Jyrkinen Marjut, sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori, Helsingin yliopisto Kiianlinna Liisa, juristinaisten kansainvälisen järjestön (FIFCJ) varapuheenjohtaja Knihtilä Elina, puheenjohtaja, WIFT Finland ry; professori, Taideyliopiston teatterikorkeakoulu Lammila Anne, edustuston päällikkö, Pietarin pääkonsulaatti, ulkoasiainministeriö Lehikoinen Anita, kansliapäällikkö, opetus- ja kulttuuriministeriö Lindberg Jarmo, kenraali, komentaja, puolustusvoimat Linnainmaa Leena, varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari; puheenjohtaja, Suomen UN Women ry Lohela Maria, eduskunnan puhemies Mélart Leila, tasa-arvoneuvos, 100 tasa-arvotekoa -hankkeen ideoija Mäkinen Pirkko, tasa-arvovaltuutettu , Ohls Gunilla, strategiajohtaja, Yleisradio Pihnala Marja, puheenjohtaja, Rusetti ry; Vammaisjärjestöjen naisverkosto Raassina Sari, puheenjohtaja, tasa-arvoasiain neuvottelukunta Razmyar Nasima, apulaispormestari, Helsingin kaupunki Rehn Elisabeth, ministeri Rytkönen Millariikka, puheenjohtaja, Suomen Kätilöliitto ry Sairanen Lea, puheenjohtaja, Marttaliitto ry Selin Ann, puheenjohtaja, Palvelualojen ammattiliitto (PAM) Vierelä Anne, puheenjohtaja, Suomen Voimisteluliitto Viljanen Ritva, vanhempi neuvonantaja, Sitra Wikberg Kristina, johtaja, Suomen Kuntaliitto Wilhelmsson Thomas, kansleri, Helsingin yliopisto Ylä-Anttila Merja, vastaava päätoimittaja, MTV Uutiset
81 100 tasa-arvotekoa -hanke Kunniatoimikunnan kokous Aika: tiistai kello Paikka: Helsingin kaupungin Empiresali (Aleksanterinkatu 20, Helsinki) ESITYSLISTA Tervetuloa mukaan 100 tasa-arvotekoa -kunniatoimikunnan työhön Presidentti Tarja Halonen, kunniatoimikunnan puheenjohtaja, 100 tasaarvotekoa Helsingin kaupungin tervehdys Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen, Helsingin kaupunki 100 tasa-arvotekoa nostaa tasa-arvon ja naiset esiin Suomen juhlavuonna Puheenjohtaja Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliitto 100 tasa-arvotekoa kutsuu mukaan koko suomalaisen yhteiskunnan tasaarvotyöhön Puheenjohtaja Sari Raassina, tasa-arvoasiain neuvottelukunta Kunniatoimikunnan jäsenten esittäytyminen 100 tasa-arvotekoa -hankkeen ja tasa-arvotekojen esittely, kutsu hankkeen starttitapahtumaan Pääsihteeri Terhi Heinilä, Naisjärjestöjen Keskusliitto Projektikoordinaattori Hanna Kemppainen, 100 tasa-arvotekoa Miten sukupuolten tasa-arvo ja naiset näkyvät Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmassa? Pääsihteeri Pekka Timonen, Suomi 100 Keskustelu: Miten edustamasi taho voi olla tasa-arvotekojen tekijänä hankkeessa? Mitä muita tahoja voit haastaa mukaan 100 tasa-arvotekoa - hankkeeseen?
82 100 tasa-arvotekoa Kunniatoimikunnan kokous Aika: keskiviikko kello Paikka: Eduskuntatalo, puhemiehen edustustila Ohjelma: Saapuminen eduskuntataloon, A-sisäänkäynti Kahvitarjoilu Katsaus puhemiehen edustustilan taiteeseen, apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsberg Kokous alkaa Kokous päättyy ESITYSLISTA Tervetuloa peruskorjattuun Eduskuntataloon! Sukupuolten tasa-arvo eduskunnassa Puhemies Maria Lohela Juhlavuosi päättyy, tasa-arvotyö jatkuu Presidentti Tarja Halonen, kunniatoimikunnan puheenjohtaja Kampanjat, selvitykset, koulutukset tasa-arvotekojen satoa Puheenjohtaja Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliitto Sektorirajat ylittävä yhteistyö suomalaisena vahvuutena Puheenjohtaja Sari Raassina, tasa-arvoasiain neuvottelukunta *** Suomalaisen tasa-arvon haasteet ja tulevaisuus Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara, oikeusministeriö
83 *** Keskustelu *** Miten edustamasi tahon tasa-arvoteko on edennyt? Näkemykset 100 tasa-arvotekoa -hankkeen jatkosta Kunniatoimikunnan erityismaininnan myöntäminen jollekin tasa-arvoteolle Presidentti Tarja Halonen, kunniatoimikunnan puheenjohtaja Keskustelu
84 100 tasa-arvotekoa Talous: toteuma 2016 ja 2017 Menot: Tot. Arvio Tot Henkilöstökulut - Palkkakulut yhteensä , ,00 - Projektikoordinaattorin työvälineet 1262, ,75 - Työtilan vuokra 2077, ,00 Yhteensä , ,75 Viestintäkulut - Interaktiivinen internetsivusto 3460, ,18 - Hankkeen graafinen ilme, logo, taitto 1550, ,00 - Hankevideot internetsivustolle 209, ,46 - Artikkelien toimitus 174, Esteettömyyspalvelut internetsivustolle 707, Valokuvaus, tulostus, postitus ym. 1426, ,30 Yhteensä 7529, ,94 Hankekulut - Matkakulut (valtakunnallinen hanke) 96, ,22 - Kokous- ja tapahtumakulut 1562, ,72 - Markkinointimateriaali 1431, ,86 - Hankkeen päätösseminaari v. 2017: tilat, , 31 Muut kulut tarjoilut, esiintyjät, juontaja, tapahtuman videointi, järjestelykulut, parhaiden tasa-arvotekojen palkitseminen ym. Yhteensä 3089, ,61 - Muut kulut Hankkeen raportointi Yhteensä Kaikki menot yhteensä , ,30
85 Tot. Arvio Tot Tulot: Suomi100-rahoitus Loppuraportoinnin jälkeen TANE ja NJKL , ,80 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kumppanit Svenska Folkskolans Vänner Ulkoministeriö 1 069,50 3 Yhteensä ,50 Kaikki tulot yhteensä , ,30 Hanke sai vuonna 2016 Suomi 100 -ohjelmalta euroa rahoitusta. Vuonna 2017 hanke sai Suomi100-ohjelmalta euroa. Tästä summasta euroa maksetaan loppuraportoinnin jälkeen. Valtionapuhakemuksen liitteenä olleen talousarvion mukaisesti kaksivuotisen hankkeen kuluiksi oli arvioitu yhteensä = Toteuma oli = Tämän lisäksi hanketta jatkotyöstetään alkuvuonna 2018, mistä syntyy kuluja vielä ainakin Hankkeen omarahoitukseen kuuluvat hankkeen vetäjien eli tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ja Naisjärjestöjen Keskusliiton kattamat kulut. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan osuus kuluista oli kumpanakin vuonna euroa. Lisäksi tasa-arvoasiain neuvottelukunta maksoi suoraan hankkeen starttitilaisuudessa esiintyneen Laura Eklund-Nhagan esiintymispalkkion (250 ) ja kattoi Porin SuomiAreenan keskustelutilaisuuden kulut heinäkuussa Näihin kuluihin kuuluivat puhujapalkkiot, puhujien matkakulut ja majoitukset, Tasa-arvoteltta kansalaistorilla sekä tilaisuuspaikan vuokra ja tekniikka. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan sihteeristö myös osallistui hankkeen suunnittelutyöhön. Naisjärjestöjen Keskusliiton omarahoitus oli vuonna 2016 noin euroa ja vuonna 2017 noin euroa. Tämän lisäksi järjestön toimisto, erityisesti pääsihteeri, osallistui työhön merkittävällä panostuksella. Varsinaisen rahallisen panostuksen lisäksi Naisjärjestöjen Keskusliitto tarjosi hankkeen paperitulosteet ja muut toimistokulut, jotka eivät siis näy kuluissa. 1 OKM myönsi avustusta euroa vuodelle Tämä tieto tuli vasta väliraportoinnin jälkeen, minkä vuoksi sitä ei ollut osattu huomioida vuoden 2017 talousarviossa. Myönnetystä summasta on sovittu ministeriön kanssa, että euroa voidaan käyttää alkuvuoden 2018 aikana hankkeen jatkotyöstöön. 2 Svenska Folkskolans Vänner rahoitti 2000 eurolla hankkeen starttitilaisuutta vuonna Ulkoministeriön tuki hankkeelle ei ollut suoraa rahoitusta, vaan ulkoministeriö kattoi ulkoministeriön Meripaja-tiloissa järjestetyn 100 tasa-arvotekoa -kevätkatsauksen tarjoilukustannukset Summa on siis kokonaisuudessaan kyseisen tilaisuuden tarjoilukustannuksia. Lisäksi ulkoministeriö tarjosi tilaisuudelle tilan.
86 Talousarviossa olevien kulujen lisäksi 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kuluja on maksettu suoraan kumppaneiden toimesta (nämä kulut eivät näy talousarviossa). Esimerkiksi: - Helsingin kaupunki tarjosi hankkeen starttitilaisuuden ja kunniatoimikunnan ensimmäisen kokouksen (kumpikin 2016) tilat ja tarjoilut. - STM:n Tasa-arvoyksikkö (TASY) maksoi starttitilaisuuden (2016) suoran nettistriimauksen (2400 ) ja hankkeen pääjuhlan 2017 striimauksen ja tallenteen (1698,80 ). - Eduskunta tarjosi kunniatoimikunnan toiselle kokoukselle (2017) tilan ja tarjoilut. - Helsingin yliopisto maksoi hankkeen pääjuhlan 2017 juhlasalin vuokran ja kuohuviinitarjoilun. - Yhteistilaisuudet esimerkiksi Uudenmaan liiton (Kuntien kilpailukykypäivä toukokuussa 2017), Kuntaliiton (Kuntamarkkinat syyskuussa 2017) ja OKM:n kanssa (Liikunnan 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuus syyskuussa 2017). Lisäksi hankkeeseen kuului Uudenmaan alueen kunnille suunnattu alahanke, johon saatiin Uudenmaan liitolta rahoitusta yhteensä 9 635, 16 euroa. Hankkeen kulut olivat samansuuruiset. Hankkeen eri tilaisuuksissa, erityisesti startti- ja päätösjuhlissa, työskenteli kymmeniä vapaaehtoista.
87 Järjestettyjen tilaisuuksien ohjelmia 100 tasa-arvotekoa -starttitilaisuus klo , Helsingin kaupungintalon juhlasali (Pohjoisesplanadi 11 13, Helsinki) Ohjelma Ilmoittautuminen alkaa Helsingin kaupungin vastaanotto, apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen Tarjoilua, vapaata keskustelua, tutustuminen 100 tasa-arvotekoa -näyttelyyn Suomalaisnaiset YK:ssa kautta aikojen -näyttelyn avajaiset, presidentti Tarja Halonen, Suomen YK-liitto Ohjelma alkaa salissa, Suffragettien kulkue Moderaattorina Hanna Visala, Yle Näin starttaa 100 tasa-arvotekoa! Puheenjohtaja Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliitto Puheenjohtaja Sari Raassina, tasa-arvoasiain neuvottelukunta Miksi satavuotias Suomi tarvitsee juhlavuonna tasa-arvotekoja? Presidentti Tarja Halonen, puheenjohtaja, 100 tasa-arvotekoa -kunniatoimikunta Helsingin kaupunki tasa-arvotekojen tekijänä Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen, Helsingin kaupunki
88 Tasa-arvotekojen esittelyä Puheenjohtaja Elina Knihtilä, WIFT Finland ry Koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Jukka Sonninen, Puolustusvoimat Puheenjohtaja Marja Pihnala, Rusetti Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys ry Puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, Suomen Kätilöliitto ry Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen, Yle Toimitusjohtaja Nina Kopola, Suominen Oy Toiminnanjohtaja Jenni Tuominen, Monika-Naiset liitto ry Tasa-arvosuurlähettiläs Anne Lammila, ulkoasiainministeriö Puheenjohtaja Sirpa Paatero, Suomen Kuntaliitto Pääsihteeri Pekka Timonen, Suomi 100 Kommentit ministeri Elisabeth Rehn, piispa Irja Askola ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila Miten 100 tasa-arvotekoa -hanke jatkuu vuonna 2017? Pääsihteeri Terhi Heinilä, Naisjärjestöjen Keskusliitto Projektikoordinaattori Hanna Kemppainen, 100 tasa-arvotekoa -hanke Ohjelmassa myös tanssia, musiikkia, taidetta sekä valokuvausta! Tule ottamaan 100 tasaarvotekoa -selfie! Esiintyjinä mm. Suomen Voimisteluliiton Team Vantaa, tanssinopettaja Clara Blomqvist, spoken word -artisti Laura Eklund-Nhaga, tanssija Marja Korhola Tanssiteatteri Raatikko ja DJ Malin Nyqvist!
89
90 100 tasa-arvotekoa -kevätkatsaus kello Naisjärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä Marttaliiton ja ulkoasiainministeriön kanssa Ohjelma 8.30 Kahvitarjoilu, vapaata verkostoitumista 9.00 Pääsihteeri Terhi Heinilä, Naisjärjestöjen Keskusliitto, avaussanat Ulkoministeri Timo Soinin puheenvuoro Puheenjohtaja Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliitto: Tasa-arvotekojen merkitys Puheenjohtaja Lea Sairanen, Marttaliitto: Marttojen 118 tasa-arvotekoa Projektipäällikkö Liisa Ketolainen: Tasa-arvotekoja tarvitaan yhä Pääsihteeri Pekka Timonen, Suomi100-sihteeristö: Juhlavuoden eteneminen Tasa-arvoteot esittäytyvät: mitä teemme ja miksi se kannattaa? Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Elo, Espoon kaupunki: Tasaarvopalkinto Tassu Puheenjohtaja Batulo Essak, African Care: Meidän perheemme -toiminta Henkilöstöjohtaja Eija Hakakari, Finnair Suunnittelija Noora Siivonen, Naisten Linja: verkkovertaisryhmä transfeminiineille Tiedottaja Jaana Reijonaho, Tehy: Raskaussyrjintä seis Keskustelua Varapuheenjohtaja Kirsi Marttinen, tasa-arvoasiain neuvottelukunta, päätössanat
91 100 tasa-arvotekoa SuomiAreenassa Tervetuloa tasa-arvotapahtumiin kesän SuomiAreenassa! Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE on mukana järjestämässä tapahtumia ja tavattavissa Tasa-arvoteltalla. KEINOKOHTUJA JA MUITA UTOPIOITA? Tasa-arvotekoja nyt ja 100 vuoden päästä pe klo Kaupungintalon piha, Hallituskatu 12 Tervetuloa keskustelemaan sukupuolten tasa-arvosta! Miltä näyttää tämän päivän ja huomisen Suomi sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta? Millainen on monikulttuurinen ja kestävä yhteiskunta? Mikä on median rooli sukupuoliroolien ylläpitäjänä ja murtajana? Miten rakennetaan tasa-arvoista yhteiskuntaa talouden keinoin? Tasa-arvon ei tarvitse olla utopia. Keskustelussa mietimme miltä tasa-arvoisen Suomen pitäisi näyttää ja millaisilla teoilla sen saavutamme. Aihetta pohtivat presidentti Tarja Halonen, kansanedustaja, tasaarvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Sari Raassina, Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar, YLE Urheilun päällikkö Panu Pokkinen ja Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen. Keskustelua kommentoivat Planin lastenhallituksen jäsenet Nea Baarman ja Aino Vehkavaara. Tilaisuuden juontaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Eva Biaudet. Osallistu ja ole mukana visioimassa tulevaisuuden tasa-arvoa! Keskustelua voi seurata suorana myös SuomiAreena -nettisivuilta ja MTV:n Katsomo-palvelusta. Järjestäjät: Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry #tasaarvo100 #SuomiAreena TORIVARTTI: Oho! Suomi ei olekaan tasa-arvoinen to klo , MTV-lava Esiintyjät: näyttelijäntyön professori Elina Knihtilä stand up -koomikko Katariina Havukainen TASA-ARVOTELTTA Kansalaistori, paikka 60B to ja pe Tasa-arvoasiain neuvottelukunta yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön, Tasaarvotiedon keskuksen (THL) ja 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kanssa ovat mukana SuomiAreenan kansalaistorilla. Tasa-arvoteltassa voit tutustua tasa-arvotoimijoihin ja kuvauttaa itsesi tasa-arvoviestin kanssa valokuvauskopissa!
92
93 100 tasa-arvotekoa -juhlat Aika: perjantai kello Paikka: Helsingin yliopisto, juhlasali OHJELMA Ilmoittautuminen alkaa Tutustuminen tasa-arvotekojen näyttelyyn & kuohuviinitarjoilu Glitternistit koristelevat osallistujia Musiikista vastaa DJ Mia Haglund Siirtyminen juhlasaliin Juhlatilaisuus alkaa, moderaattori Hanna Visala, Yle Musiikkiesitys, Maria Höglund Vaikuttavia tasa-arvotekoja yli sektorirajojen Puheenjohtajat Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Sari Raassina, tasaarvoasiain neuvottelukunta Tervetuloa Helsingin yliopistoon Rehtori Jukka Kola, Helsingin yliopisto Tasa-arvotekojen tulokset osana kestävää kehitystä Presidentti Tarja Halonen, kunniatoimikunnan puheenjohtaja Taistelevat metsot Junioreiden joukkuevoimistelun MM-voittaja 2017 Minetit Elite Helsingin yliopisto tasa-arvon edelläkävijänä Kansleri emeritus Thomas Wilhelmsson
Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta
Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta 100 tasa-arvotekoa Osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden virallista ohjelmaa Uusia ja konkreettisia tekoja tasa-arvon edistämiseksi Organisaatioita
Suomalaisen Naisliiton tulevaisuusstrategia MISSIO
MISSIO Suomalaisen Naisliiton tehtävänä on edistää naisten todellisen tasa-arvon saavuttamista yhteiskunnassa VISIO Olemme vahvasti verkostoitunut, elinvoimainen erilaisista ja eri-ikäisistä naisista koostuva
TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015. Aika Keskiviikko klo Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, Espoo
TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Aika Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.03 19.45 Paikka Paikalla: Sihteeri Esittelijä Poissa: Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia Volotinen, pj, Vihr.
Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät
Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:
Kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä ja aikuisen naisen voimapaikkana
Kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä ja aikuisen naisen voimapaikkana Maritta Pohlsin (Suomalainen Naisliitto) ja Paula Syväniemen (Kalevalaisten Naisten Liitto) vetämässä teematyöpajassa Kulttuuri hyvinvoinnin
Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät
UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.
NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO - KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND
NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO - KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND TOIMINTAKERTOMUS 2016 0 Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Toimintakertomus 2016 Hallituksen esitys
Juhlavuoden organisaatio
Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Hallituksen esitys syyskokoukselle 4.11.2014
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Hallituksen esitys syyskokoukselle 4.11.2014 NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry on vuonna 1911 perustettu
Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20
Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,
Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016
Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki
NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY
Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 59 jäsenjärjestöä,
Yhteiskunnan vaikuttajille ja päättäjille suunnattu keskustelufoorumi
Yhteiskunnan vaikuttajille ja päättäjille suunnattu keskustelufoorumi Ruoka Akatemian suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö 21.5.2019 Ruoka Akatemian tavoitteet Lisätä päättäjien ja
PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista
PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen
Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019
Seuratoiminnan viestintäkampanja 2019- Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja Olympiakomitea, lajiliitot, aluejärjestöt ja urheiluseurat haluavat yhdessä liputtaa urheiluseuratoimintaa!
Ajankohtaista tasa-arvotyöstä Suomen Kuntaliitossa
Ajankohtaista tasa-arvotyöstä Suomen Kuntaliitossa Kunnat ja tasa-arvo -suunnitelmista käytäntöön Pohjanmaan liiton tasa-arvoryhmän seminaari 16.5.2017 Sinikka Mikola Ajankohtaista 1. Demokratia 2. Sote-
Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta
Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt
Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat
Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat 1 Lähtökohdat EU:n teemavuosi kaikissa jäsenmaissa EU:n tavoitteet Euroopan laajuinen viestintäkampanja Volunteering in the European Union-tutkimus
NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY
Hallituksen esitys syyskokoukselle 18.11.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY Naisjärjestöjen Keskusliitto (NJKL) on vuonna 1911
Juhlavuoden organisaatio
Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta
Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät
UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Toimenpidealueet Suomi maailmassa Yhteiset
Katsaus kuluvaan vuoteen
Katsaus kuluvaan vuoteen 2018 NNKY:ssä Liiton strategia 2019-2021. Nuorten naisten työpaja, tarkoituksena ideoiden tuottaminen strategiaan ja nuorilta nuorille. Työryhmien tilalle kehittäjäverkostot. Maailman
Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle
Toimintakertomus 2016 Kooste jäsenkokoukselle 8.4.2017 painopisteet Koulutustoiminnan kehittäminen Valtakunnalliset ja paikalliset koulutustilaisuudet, asiantuntijavieraat: Changemaker-viikonloput, kampanjakoulutukset,
Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO
Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti
Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta
Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomi 100 vuotta Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana
Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh
Vapaa-aikalautakunta 97 16.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 10 18.02.2016 Vapaa-aikalautakunta 62 21.09.2016 Vapaa-aikalautakunta 8 25.01.2017 Vapaa-aikalautakunta 27 20.04.2017 Suomi 100 vuotta Vapla 16.12.2015
Digitaalinen Suomi Yhdenvertainen kaikille #Digiarkeen: huomiot kehittämisen tueksi
Digitaalinen Suomi Yhdenvertainen kaikille #Digiarkeen: huomiot kehittämisen tueksi 29.3.2019 1 VIDEO Lahden Lähimmäispalvelu ry:n YouTube -kanavalla julkaistu kappale https://youtu.be/71tjh6bzkek 2 Ohjelma
European Youth Parliament Finland. Euroopan nuorten parlamentti Suomessa
European Youth Parliament Finland Euroopan nuorten parlamentti Suomessa European Youth Parliament Finland EYP-Finland ry Uudenmaankatu 15 A 5 00120 Helsinki http://www.eypfinland.org info@eypfinland.org
Hankkeen viestintäsuunnitelma
Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden
Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO
Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä
Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille
Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...
Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät
Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Pidetty maanantaina 17.9.2007 Helsingissä Osallistujat: JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Merja LAUNIS Urheilutyönantajat ry Esko RANTO Jalkapallon
JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015
JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen
Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto
Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan
Maailman Suurin Vanhempainilta
Maailman Suurin Vanhempainilta Maailma muuttuu nopeasti, samoin suomalainen koulu. Maailman Suurimman Vanhempainillan tavoitteena on kertoa innostavalla tavalla kaikesta siitä hienosta, mitä suomalaisissa
Helsinki pyrkii ihmisoikeuksien edelläkävijäksi. Milla Sandt
Helsinki pyrkii ihmisoikeuksien edelläkävijäksi Milla Sandt Helsingin tasa-arvotyön organisointi Kaupunginkanslian asiantuntijat koordinoivat ja tukevat tasa-arvon edistämistä koko kaupungin tasolla. Tasa-arvosuunnittelija:
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
Naiset eduskunnassa. Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto
Naiset eduskunnassa Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto 13.11.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät 1863-1906:
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
Kimmo Sarekoski Elena Aaltonen, Kok. Mikael Forsström, Kok. Niina Karvinen, Vas. Reija Meriläinen, Kok.
TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Aika Torstai 6.10.2016 klo 17.00 19.30 Paikka Paikalla: Sihteeri Asiantuntija Nuorisovaltuuston edustaja Poissa: Vihreiden ryhmähuone Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
TASOVA - tasa-arvoa aluekehitykseen kehittämis-, koulutus- ja tutkimushanke
TASOVA - tasa-arvoa aluekehitykseen kehittämis-, koulutus- ja tutkimushanke 2016-2019 kehittää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön toimintaedellytyksiä sekä osaamista koko Suomessa Miksi? tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöä
OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho
OECD Youth Forum Helsinki 27.10.2015 Arja Terho Tieto Suomalaisten nuorten näkemyksiä Missä ollaan? Tiedon puute. Ei ole tietoa siitä, miten poliittinen päätöksenteko toimii. Tarvitaan enemmän tietoa ja
NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY
NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Hallituksen esitys vuosikokoukselle 20.11.2017 Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 58 jäsenjärjestöä,
Vammaiskortin mahdollisuudet
Vammaiskortin mahdollisuudet 2.12.2016 Miksi Vammaiskorttia tarvitaan? Euroopassa on noin 80 miljoonaa ihmistä, jotka kohtaavat arjessaan haasteita osallistumisessa ja liikkumisessa vammaisuuden vuoksi.
Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa
Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa - Apulaisjohtaja Sami Moksunen @SamiMoksunen - Tiedottaja Maija Viitala Valtio Expo 10 vuotta! Valtiokonttori järjesti Valtio
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen KUNTIEN JA MAAKUNTIEN TASA-ARVO- JA 10.4.2019 YHDENVERTAISUUSVERKOSTON
Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016
Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki
Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015
Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti
Valmisteluajan viestintä. POPmaakunta
Valmisteluajan viestintä Valtakunnalliset viestinnän periaatteet Maakuntahallinnosta tulee antaa selkeä kuvaus, mikä muuttuu ja miksi. Valmistelun ja toimeenpanon oltava mahdollisimman avointa Asioista
Naiset turvallisuuden eturivissä
Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa
AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan
SUOMI 100 ALUETOIMINTA OULU
SUOMI 100 ALUETOIMINTA OULU 18.8.2015 2 LÄHTÖKOHTIA Suomen suuri vuosi sukupolvemme merkittävin juhlavuosi tämän päivän näkökulma ja toteutus Yhteinen vuosi avoin kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville
Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050
Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,
SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014
SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014 SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ - on vuonna 1935 perustettu valtakunnallinen hostellitoiminnan keskusjärjestö. - liittyi kansainväliseen hostelliliittoon, IYHF:ään,
Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi
Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,
Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia
Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia 1. Johdanto 1.1. Ohjeen tarkoitus Viestintästrategiassa kuvataan ja määritellään Naisjärjestöjen Keskusliiton viestinnän tavoitteet. Viestinnän tehtävänä
Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely
LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin
Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni <<Kansalaisten Eurooppa>> ohjelmasta
EUROPE FOR CITIZENS Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni ohjelmasta 9 tapahtumaa järjestettiin EVOLAQ-hankkeessa
EU-hankkeiden onnistumistarinat esille!
EU-hankkeiden onnistumistarinat esille! EU-näkyvyyden huomioiminen hankkeissa 10.05.2017 Susanne Ekvall Euroopan komission Suomen-edustusto Kansalaisviestinnän päällikkö -Euroopan komission edustustot
POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU
POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla
BPW Finland - Suomen liike- ja virkanaisten liitto Liite 3
BPW Finland - Suomen liike- ja virkanaisten liitto Liite 3 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Liitto edistää naisten asemaa ja tasa-arvoa yhteiskunnassa ja työelämässä reagoimalla ajankohtaisiin asioihin, tarjoamalla
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu
PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012
PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi
Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä 18.2.2019 kello 13 13.45 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Osallistujat Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Päijät-Hämeen liitto/phhyky Anu
KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA
KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE
Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017
Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Järjestäjänä Savogrow Oy & kumppanit Tule mukaan kumppaniksi Suomen suurimpaan yritysten sparrausprosessiin! Kasvu Open haastaa start again -yritykset kasvuun
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston
Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke
Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...
Vapaaehtoisena vaikutat
Vapaaehtoisena vaikutat Teemavuoden lähtökohdat Vapaaehtoistoiminta hyödyttääsekäyksilöitä, yhteisöjäettäkoko yhteiskuntaa. Aktiivista kansalaisuutta edistävän vapaaehtoistoiminnan teemavuosi tarjoaa tilaisuuden
Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO
Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja
Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry
Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä
Demokratiapäivä
Demokratiapäivä 17.10.2013 www.kunnat.net/demokratiapaiva Euroopan neuvoston paikallisdemokratian viikko Euroopan neuvoston paikallisen itsehallinnon peruskirja avattiin allekirjoitettavaksi 15.10.1985.
neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7
Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia
PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa
Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus
Ruotsin Kvinnolobbyn ja pohjoismaisen verkoston järjestämä yhteispohjoismainen seminaari ja jatko Malmön 2014 Nordiskt Forumille:
RAPORTTI 31.8.2015 /Terhi Heinilä, Naisjärjestöjen Keskusliitto Ruotsin Kvinnolobbyn ja pohjoismaisen verkoston järjestämä yhteispohjoismainen seminaari ja jatko Malmön 2014 Nordiskt Forumille: Nordiskt
POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE on maakunnan järjestöjen yhteistyörakenne ja yhteinen toimintaelin. Neuvottelukunnan
Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.
Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,
Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE
Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet
Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media
Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Aikakauslehtien Liitto, Ammatti- ja järjestölehtien tapaaminen Viestintä-Piritta Anne Lindfors @anne_lindfors 3.11.2015, Helsinki www.viestintapiritta.fi
Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.
TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN
Viestintäsuunnitelma 2009
Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin