Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab"

Transkriptio

1 1/6 Liikunnanohjaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunnan ohjaustehtävissä. Hän hankkii tarvittavan tiedon, osallistuu tapahtuman suunnitteluun, organisointiin ja järjestämiseen ottaen huomioon kestävän kehityksen periaatteen, luonnon kunnioittamisen sekä tapahtuman taloudellisen näkökulman. Tapahtuman toteutumisen jälkeen hän arvioi ennakkosuunnitelman toteutumista, oman toimintansa onnistumista tapahtuman sekä omia kehittämistarpeitaan ja tapahtuman kehittämisideoita. Näyttöympäristön on sovelluttava sekä asiakasryhmälle että liikunta- tai kilpailutapahtuman järjestämiseen. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattitaidon voidaan todeta vastaavan ammattitaitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytössä arvioidaan kokonaan työprosessin hallinta työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinta työn perustana olevan tiedon hallinta elinikäisen oppimisen avaintaidot. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa ammattitaitoa ei voida ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla, kuten haastattelujen, tehtävien ja muiden menetelmien avulla. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa osallistua liikuntaohjauksen suunnitteluun, organisointiin ja tavoitteelliseen toteutukseen liikuntamuotojen ja -lajien perustaitoja ja -tietoja sekä käyttää ja soveltaa niitä liikuntaohjauksen laatia turvallisuussuunnitelman ja toteuttaa liikuntaohjauksen turvallisesti käyttää viestinnän eri muotoja liikuntaohjauksen hyödyntää liikunta-alan toimintaympäristön ja rakenteiden tuntemusta sekä noudattaa alan lainsäädäntöä ja lupakäytäntöjä tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa noudattaa kestävän kehityksen periaatteita arvioida liikuntaohjauksen toteutusta ja omaa toimintaansa.

2 2/6 Arviointi Taulukkoon on koottu arvioinnin kohteet sekä arviointikriteerit kolmelle eri osaamisen tasolle. Ammatillisessa peruskoulutuksessa arvioinnin kohteet ovat samalla tutkinnon osan keskeinen sisältö. Arvioinnin kohde Arviointikriteerit Tyydyttävä (T1) Hyvä (H2) Kiitettävä (K3) Opiskelija tai tutkinnon suorittaja 1. Työprosessin hallinta Liikuntaohjauksen suunnittelu osallistuu aktiivisesti ryhmän jäsenenä kokonaisuuden, markkinoinnin, viestinnän ja taloudellisen toteutuksen suunnitteluun osallistuu aktiivisesti ryhmän jäsenenä kokonaisuuden, markkinoinnin, viestinnän ja taloudellisen toteutuksen suunnitteluun sekä vastaa yhden osa-alueen suunnittelusta osallistuu vastuullisesti kokonaisuuden, markkinoinnin, viestinnän ja taloudellisen toteutuksen suunnitteluun sekä vastaa itsenäisesti yhden osaalueen suunnittelusta Liikuntaohjauksen kokonaisprosessin arviointi arvioi toteutusta oman toimintansa näkökulmasta arvioi toteutusta kokonaisuutena eri osa-alueet ja oman toimintansa huomioon ottaen arvioi toteutusta kokonaisuutena monipuolisesti eri osaalueet ja oman toimintansa huomioon ottaen sekä esittää kehittämisehdotuksia Itsearviointi arvioi omaa toimintaansa ohjatusti arvioi omaa toimintaansa ja muuttaa toimintatapojaan ohjeiden mukaisesti arvioi omaa toimintaansa ja tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa toimii asetettujen tavoitteiden mukaisesti tarviten ajoittain ohjausta. toimii itsenäisesti asetettujen tavoitteiden mukaisesti. toimii itsenäisesti asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja arvioi omaa toimintaansa tavoitteiden saavuttamisessa. 2. Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinta Liikuntaohjauksen organisointi organisoi oman vastuualueensa tehtävät organisoi oman vastuualueensa työtehtävät ja tuntee kokonaisuuden organisoi oman vastuualueensa työtehtävät delegoiden tarvittaessa sekä hallitsee monipuolisesti kokonaisuuden tarvitsee ajoittain ohjausta ongelmanratkaisutilanteissa ratkaisee tavallisimpia ongelmatilanteita itsenäisesti toimii ennakoiden ja ratkaisee ongelmatilanteita joustavasti ja luovasti sekä soveltaen asiakaslähtöisesti Liikuntamuotojen ja -lajien perustaitojen käyttö liikuntaohjauksessa käyttää liikuntamuotojen ja -lajien perusosaamistaan käyttää liikuntamuotojen ja -lajien osaamistaan sujuvasti käyttää liikuntamuotojen ja -lajien osaamistaan monipuolisesti ja asiakaslähtöisesti tarvitsee ajoittain ohjausta liikuntatapahtumaan soveltuvien liikuntalajien, -paikkojen ja -välineiden valinnassa ja käytössä valitsee ja käyttää liikuntalajeja, -paikkoja ja -välineitä tarkoituksenmukaisesti valitsee ja käyttää liikuntalajeja, -paikkoja ja -välineitä monipuolisesti ja asiakaslähtöisesti olosuhteet huomioon ottaen ja soveltaa tarvittaessa vaihtelevissa tilanteissa

3 3/6 Liikuntaohjauksen toteutus toteuttaa ryhmän jäsenenä suunnitelmien mukaisesti toteuttaa ryhmän jäsenenä suunnitelmien mukaisesti, mutta toimii tarvittaessa myös itsenäisesti vastaa itsenäisesti liikuntatapahtumasta tai sen osasta Viestintä liikuntataohjauksessa osallistuu viestintään omalla vastuualueellaan osallistuu viestintään keskeisten yhteistyötahojen kanssa osallistuu viestintään monipuolisesti erilaisia viestintäkanavia käyttäen Tekniikan ja tietotekniikan käyttö liikuntaohjauksessa hankkii tekniikkaa ohjatusti hankkii ja hyödyntää tarvittavaa tekniikkaa hankkii, hyödyntää ja käyttää tarvittavaa tekniikkaa luovasti ja laajaalaisesti käyttää tietotekniikan perusosaamistaan tarviten ajoittain ohjausta käyttää tietotekniikan perusosaamistaan hyödyntää tietotekniikan osaamistaan monipuolisesti ja tehokkaasti Kestävän kehityksen mukainen toiminta suunnittelee ja toteuttaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja luontoa kunnioittaen. 3. Työn perustana olevan tiedon hallinta Liikuntamuotojen ja -lajien perustietojen käyttö käyttää liikuntatapahtumassa perustietoja liikuntamuodoista ja -lajeista tarviten ajoittain ohjausta käyttää liikuntatapahtumassa liikuntalajien ja -muotojen perustietoja käyttää liikuntatapahtumassa tietojaan liikuntalajeista ja -muodoista monipuolisesti ja laaja-alaisesti toteuttaa lajisääntöjen mukaisesti Monikulttuurinen toiminta ottaa toteutuksessa huomioon taustaltaan erilaiset ihmiset sekä monikulttuurisen ja kansainvälistyvän työympäristön. 4. Elinikäisen oppimisen avaintaidot Oppiminen ja ongelmanratkaisu hankkii tietoa ohjatusti, mutta tarvitsee tukea ammatillisessa kasvussaan hankkii tietoa aktiivisesti ja ottaa vastuuta ammatillisesta kasvustaan hankkii tietoa itsenäisesti ja omaaloitteisesti eri lähteistä ja ottaa vastuuta ammatillisesta kasvustaan Vuorovaikutus ja yhteistyö toimii vuorovaikutustilanteissa asiallisesti toimii tilanteen vaatimalla tavalla erilaisissa vuorovaikutustilanteissa toimii erilaisissa vuorovaikutustilanteissa rakentavasti ja omaaloitteisesti kehittäen osapuolten välistä toimintaa kohtaa asiakkaan asiallisesti ja ilmaisee asiansa selkeästi kohtaa asiakkaan asiallisesti ja ilmaisee asiansa selkeästi tilanteen edellyttämällä tavalla kohtaa asiakkaan luontevasti, ilmaisee asiansa selkeästi tilanteen edellyttämällä tavalla ja toimii joustavasti muuttuvissa tilanteissa tekee vastuullaan olevat tehtävät tarviten ajoittain ohjausta tekee omatoimisesti vastuullaan olevat tehtävät ja toimii yhteistyökykyisesti työyhteisössä ja ryhmässä toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja tasavertaisesti erilaisten ihmisten kanssa työyhteisön ja ryhmän jäsenenä ottaa asiallisesti vastaan palautetta ottaa asiallisesti vastaan palautetta ja kehittää toimintaansa sen perusteella pyytää aktiivisesti palautetta sekä kehittää toimintaa sen perusteella

4 4/6 Ammattietiikka noudattaa työyhteisön sääntöjä sekä tehtyjä aikatauluja, sopimuksia ja määräyksiä noudattaa työyhteisön sääntöjä, tehtyjä aikatauluja, sopimuksia ja määräyksiä sekä ottaa vastuun omista tehtävistään noudattaa työyhteisön sääntöjä sekä tehtyjä aikatauluja, sopimuksia ja määräyksiä sekä ottaa vastuun omista tehtävistään joustaen tarvittaessa toimii liikunta-alan arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti urheilu- ja liikuntakulttuurin historiaa kunnioittaen Terveys, turvallisuus ja toimintakyky toimii kaikissa työtehtävissä vastuullisesti ja kasvatuksellisia tavoitteita edistäen ylläpitää omaa psyykkistä ja fyysistä toiminta- ja työkykyään ottaen huomioon palautumisen ja työn kuormitustekijät sekä käyttää ergonomisesti oikeita työtapoja ottaa turvallisuuden huomioon suunnittelussa, organisoinnissa, ohjeistuksessa ja toteutuksessa noudattaa liikuntatapahtumassa liikuntalajien, -paikkojen ja -välineiden turvallisuusvaatimuksia tunnistaa toiminnan turvallisuusriskit, toimii mahdollisissa vaaratilanteissa ja käyttää tarvittaessa ensiaputaitojaan (vähintään EA1-taso).

5 5/6 ARVIOINNIN TALLENTAMINEN LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO Solvalla Norrvalla Tehdään kolmessa eri versiossa Yhteinen Työpaikkaohjaaja Opiskelija Opintokokonaisuus; Liikunnanohjaus Näyttökoe ² ² Opiskelija ² ² Henkilönumero ² ² Paikka ² ² Ajankohta ² ² Näytön kuvaus: Liikunta- tai kuntourheilutapahtuman järjestäminen lapsille tai nuorille. Arvioinnin kohde Opisk. Ohjaaja Huom. Yhteinen arvosana 1. Työprosessin hallinta Suunnittelu, tapahtuman loppuarviointi Itsearviointi 2. Työmenetelmien, välineiden ja materiaalin hallinta Organisointi, markkinointi Tekninen osaaminen Omat taidot Kommunikointi, yhteydenpito Kestävä kehitys 3. Työn perustana olevan tiedon hallinta Liikuntamuotojen hallitseminen Yhteistyötaito Toimintaympäristön tunteminen Työntekijän ja kansalaisten velvollisuuksien tuntemus 4. Elinikäisen oppimisen avaintaidot Liikuntamuotojen hallitseminen Yhteistyötaito Toimintaympäristön tunteminen Työntekijän ja kansalaisten velvollisuuksien tuntemus ² ² Uusintasuunnitelma ja päivämäärä: ² ² Paikka ja aika: /.201 ² ² Opiskelija Ohjaaja (allekirjoitus ja selvennys) Arviointikeskustelun pohjalta annetaan näytöstä arvosana (T1 K3) ² ² Opettaja Liikunnanohjaus; lapset ja nuoret Kommentit:

6 6/6 AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 2 Liikuntaohjauksen perustutkinto Liikunnanohjauksen koulutusohjelma, liikuntaneuvoja Opintokokonaisuus Elämysliikuntaa Ammattiosaamisen näytön nimike Ulkoilutapahtuman järjestäminen KUVAUS Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa ulkoilutapahtuman kohderyhmälle. Tapahtuma on vähintään vuorokauden kestävä vaellus tai vastaava ulkoilutapahtuma johon sisältyy yöpyminen. Ammattiosaamisen näytön osa opintokokonaisuuden arvioinnista on 30 %.

Liikuntatapahtuman järjestäminen

Liikuntatapahtuman järjestäminen 1/7 järjestäminen Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunta- tai kilpailutapahtuman suunnittelu-, järjestely- ja ohjaustehtävissä. Hän

Lisätiedot

Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014

Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014 Määräys 60/011/2014 (sisältää määräyksen 4/011/2015 mukaiset muutokset ja oikaisut) (sisältää määräyksen 43/011/2015

Lisätiedot

Liikunnanohjauksen perustutkinto 2014

Liikunnanohjauksen perustutkinto 2014 1 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Liikunnanohjauksen perustutkinto 2014 Liikunnanohjauksen osaamisala, liikuntaneuvoja Lausuntopyyntö 45/421/2014 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2014 1 Liikunnanohjauksen

Lisätiedot

Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014

Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014 Määräys 60/011/2014 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2014 LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO, LIIKUNTANEUVOJA

Lisätiedot

Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014

Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014 Ammatillisen perustutkinnon perusteet Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja 2014 Määräys 60/011/2014 (sisältää määräyksen 4/011/2015 mukaiset muutokset ja oikaisut) OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Finanssipalvelut tutkinnon osa (FIPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Visuaalinen myyntityö tutkinnon osa (VISU) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Visuaalinen myyntityö Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Pankki- ja rahoituspalvelut tutkinnon osa (PARA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Pankki- ja rahoituspalvelut Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Vakuutus- ja eläkepalvelut tutkinnon osa (VAEL) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Visuaalinen myyntityö, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o toteuttaa tuotteen, tuoteryhmän

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus tutkinnon osa (MAVI) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Markkinointiviestinnän

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Toiminnan kannattavuuden suunnittelu tutkinnon osa (KASU) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Toiminnan kannattavuuden suunnittelu

Lisätiedot

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan. 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto 20 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii työasemaympäristössä asentaen sekä laitteistoja että ohjelmistoja,

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus tutkinnon osa (TIVE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Tilinpäätöskirjaukset ja

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. asiakassuhteen luominen

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. asiakassuhteen luominen Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Urheiluopistojen Personal Trainer - tutkinnon osan ammattitaito osoitetaan ja arvioidaan todellisissa työelämän tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. MÄÄRÄYKSEN MUUTOS Lausuntopyyntö 15/421/2012 LIITE 1 (4) - - -

AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. MÄÄRÄYKSEN MUUTOS Lausuntopyyntö 15/421/2012 LIITE 1 (4) - - - 1 (4) - - - 4.2.17 Tallennetuotanto Ammattitaitovaatimukset osaa tallentaa tekstiä, kuvaa, ääntä, liikkuvaa kuvaa ja kolmiulotteisia malleja laatukriteerien mukaisesti käsitellä kaikkia aineistolajeja

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Talouspalvelut tutkinnon osa (TAPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Talouspalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 PAIKALLISESTI TARJOTTAVA TUTKINNON OSA: NAVETAN TUOTANTOTEKNOLOGIAN KÄYTTÄMINEN JA HUOLTAMINEN, 10 ov Ammattiosaamisen näyttö Muu

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Pankki- ja rahoituspalvelut, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito, tutkinnon osa (KVRE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Kansainvälisen

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietokantojen hallinta 15 osp Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: Työssäoppimisen toteutus: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Talouspalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon hoitaa yhtä seuraavista

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Ammaattiosaamisen näyttö Arviointisuunnitelma Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Pankki- ja rahoituspalvelut 10 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa tilikaudelle kuuluvat tulot ja menot sekä tuottaa viralliset

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN

1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON MÄÄRÄYKSEN MUUTOS LIITE 1 1(5) 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.2 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Kirjanpito tutkinnon osa (KIPI) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Kirjanpito Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköisten toteuttaminen 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oma-aloitteisuus ja työn tulosten

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Palkanlaskenta tutkinnon osa (PALA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Palkanlaskenta Ammattitaitovaatimukset nnlaskee palkanmaksukaudelta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa kirjanpidossa tavanomaiset tilitapahtumat. Hän laskee tavanomaisen maksettavan palkan

Lisätiedot

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu tuote- tai asiakasvastuualueen toimenpide-

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Matkailutapahtumien näyttö toteutetaan osallistumalla matkailutapahtuman toimintaan omalla työosuudellaan. Tutkinnon osan tavoitteisiin on osallistua 7 matkailutapahtuman

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Sähköinen kaupankäynti tutkinnon osa (SÄKA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Sähköinen kaupankäynti Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito tutkion osa (VEPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Verkkopalvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu

Lisätiedot

MATKAILUALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI

MATKAILUALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI MATKAILUALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4.1 KAIKILLE PAKOLLINEN TUTKINNON OSA 4.1.1 Matkailualan asiakaspalvelu Ammattitaitovaatimukset w valmistautuu

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Vakuutus- ja eläkepalvelut 15 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Organisaation asiakirjojen hoitaminen Ammattitaitovaatimukset o laatii asioiden valmistelua,

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Sähköinen kaupankäynti, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KIRJANPITO KIPI 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KIRJANPITO KIPI 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KIRJANPITO KIPI 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kirjanpito, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o hoitaa kuukausittaista kirjanpitoa o kirjaa tulot, menot

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietoturvan ylläpito 15 osp Tietoturvan ylläpito Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PALKANLASKENTA PALA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PALKANLASKENTA PALA 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PALKANLASKENTA PALA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Palkanlaskenta, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o laskee palkanmaksukaudelta maksettavan palkan

Lisätiedot

AMMATTITAITOVAATIMUKSET, ARVIOINNIN KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT

AMMATTITAITOVAATIMUKSET, ARVIOINNIN KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT AMMATTITAITOVAATIMUKSET, KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT Tämän luvun ammattitaitovaatimusten määrittely sekä arvioinnin kohteet ja yleiset arviointikriteerit on tarkoitettu koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palkanlaskenta 30 osp Tavoitteet: Opiskelija laskee palkanmaksukaudelta maksettavan palkan. Hän laskee maksettavan palkan erityistilanteissa

Lisätiedot

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus

Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden

Lisätiedot

Opiskelija hankkii tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten mukaista osaamista osallistumalla aktiivisesti seuraaviin työtehtäväkokonaisuuksiiin:

Opiskelija hankkii tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten mukaista osaamista osallistumalla aktiivisesti seuraaviin työtehtäväkokonaisuuksiiin: Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä toimimalla alan yrityksen ohjelmapalveluissa lyhytkestoisen

Lisätiedot

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta.

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Talouspalvelut Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/7

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/7 ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/7 Ammattitaidon osoittamistavat: Ammattiosaamisen työprosessin kokonaan pois lukien yrittäjänä toimimisen mahdollisuuksien ja ammattialan yritystoiminnan työmenetelmien, -välineiden

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Multimediatuotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella multimediatuotannon tuotantoprosessin, suunnitella ja toteuttaa multimediatuotteita,

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet suunnitellaan yksilöllisesti yhteistyössä tutkinnon suorittajan

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Asiakaspalvelu, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o huolehtii työympäristöstä o valmistautuu palvelutilanteisiin

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Tuoteneuvonta tutkinnon osa (TUNE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Tuoteneuvonta Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4.1 KAIKILLE PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 4.1.1 Työtehtävän suunnittelu, 10 ov Ammattitaitovaatimukset kartoittaa

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköinen kaupankäynti 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen. Hän seuraa kilpailutilannetta ja alan trendejä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

Työssäoppimispaikan työtehtävien ja ammattiosaamisen näytön suorittaminen työssäoppimisja näyttösuunnitelman mukaan hyväksytysti.

Työssäoppimispaikan työtehtävien ja ammattiosaamisen näytön suorittaminen työssäoppimisja näyttösuunnitelman mukaan hyväksytysti. TARKENNETTU OPINTOKUVAUS Tutkinnon osa: 10 ov Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: tuottaminen 6 ov Työssäoppiminen 4 ov Opinto: Työssäoppiminen 4 ov Tavoitteet: Opiskelija osaa kartoittaa sähköisten liiketoiminnan

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan

Lisätiedot

Näyttöympäristö: Esimerkiksi kodinomaiset laitokset (kuten Ruusakoti), päiväkodit tai asiakaskodit (yksityiskodit, palveluasunnot).

Näyttöympäristö: Esimerkiksi kodinomaiset laitokset (kuten Ruusakoti), päiväkodit tai asiakaskodit (yksityiskodit, palveluasunnot). Asiointipalvelut ja erityisryhmien avustaminen 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: suunnittelee työtään asiakaskohteen toiminnan, palvelusopimuksen ja asiakkaan toiveen

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Liikunnanohjauksen perustutkinto

Liikunnanohjauksen perustutkinto Liikunnanohjauksen perustutkinto Liikunnanohjaus suunnitella ja ohjata liikunnanohjauskokonaisuuden sekä yksittäisiä ohjaustunteja ohjata liikuntaa eri toimintaympäristöissä sekä erilaisille asiakkaille

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 Tutkinnon osa: ksi valmentautuminen 2 ov Ammattitaidon osoittamistavat: työprosessin työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinnasta opiskelijan ohjaamisen, oppimisen

Lisätiedot

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta.

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot