Tämä vuorovaikutussuunnitelma antaa yleiskuvan merialuesuunnittelusta, sen etenemisestä ja vaikutusmahdollisuuksista suunnittelun eri vaiheissa.
|
|
- Jalmari Jaakko Hukkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MERIALUESUUNNITTELUN VUOROVAIKUTUSSUUNNITELMA
2 Tämä vuorovaikutussuunnitelma antaa yleiskuvan merialuesuunnittelusta, sen etenemisestä ja vaikutusmahdollisuuksista suunnittelun eri vaiheissa. Löydät vastaukset seuraaviin kysymyksiin Miksi merialuesuunnitelma tehdään ja mitä se on? Mihin merialuesuunnittelu perustuu? Mitä aluetta merialuesuunnitelma koskee? Mitä asioita merialuesuunnitelmassa käsitellään? Miten ja missä aikataulussa merialuesuunnitelmat laaditaan? Kuka laatii merialuesuunnitelman? Kuka voi vaikuttaa merialuesuunnitelman laadintaan ja miten? Mitä lähtötietoja merialuesuunnittelun pohjaksi on olemassa? 2
3 Miksi merialuesuunnitelma tehdään ja mitä se on? Merialueita halutaan hyödyntää aiempaa kattavammin osana kestävää sinistä taloutta. Tämä tahtotila määritetään EU:n sinisen kasvun strategiassa. Samalla EU:n merialueiden ympäristön tila on oltava hyvä vuoteen 2020 mennessä. Tämä tahtotila linjataan EU:n Meristrategiadirektiivissä. Merialuesuunnittelu sovittaa yhteen merialueille kohdistuvia erilaisia intressejä. Merialuesuunnittelun tarkoituksena on edistää merialueen eri käyttömuotojen kestävää kehitystä ja kasvua, merialueen luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä meriympäristön hyvän tilan saavuttamista. Merialuesuunnitelma on yleispiirteinen ja strateginen suunnitelma, joka tukee maakuntakaavoitusta ja muuta maakunnan suunnittelua. Luonteeltaan se on mahdollistava ja välillisesti ohjaava. Merialuesuunnitelmat ovat Suomen rannikon maakuntien liittojen ja Ahvenanmaan johdolla yhdessä sidosryhmien kanssa muodostettu näkemys merialueen tulevan käytön suuntaviivoista. Merialuesuunnittelu kattaa Suomen aluevedet ja talousvesivyöhykkeen. Suunnittelussa otetaan huomioon maan ja meren vuorovaikutus sekä merialueiden erityispiirteet. Merialuesuunnittelu on luonteeltaan myös rajat ylittävää. Itämeren alueella suunnitteluun liittyvää kansainvälistä yhteistyötä tehdään muun muassa HELCOM-VASAB -merialuesuunnitteluyhteistyöryhmän kautta. Suunnitelma on esitystavaltaan digitaalinen sisältäen tekstiosan sekä kartografisen osan. Merialuesuunnitteludirektiivin mukaisesti kaikki EU:n rannikkovaltiot laativat merialuesuunnitelmat vuoden 2021 maaliskuun loppuun mennessä. Direktiivi 2014/89/EU merten aluesuunnittelun puitteista Suomessa merialuesuunnittelusta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa 67a sekä Valtioneuvoston asetuksessa 816/2016 ja Ahvenanmaalla vesilaissa (1996:61) 5 kap. 24a & 24b. Tiesitkö, että? Itämeri on maailman toiseksi suurin murtovesiallas, jossa elää pohjoisten olosuhteiden, vähäsuolaisuuden ja suolaisuuden vaihtelun vuoksi ainutlaatuinen eliöstö. Toukokuussa voi rannikolla ihastella miljoonien arktisten lintujen kevätmuuttoa, arktikaa, pesimäalueilleen pohjoiseen. Merellä katseen vangitsevat majakat, mutta myös vedenalainen kulttuuriperintö on Suomen merialueella kansainvälisesti poikkeuksellinen. Karikkoisilla vesillämme pohjaan päätyneet lukuisat hylyt ovat Itämeren olosuhteiden takia säilyneet poikkeuksellisen hyvin jopa vuosisatoja. Rannikkovyöhykkeellä Kotkasta Tornioon 20 km levyisellä kaistalla asuu 42 % kaikista suomalaisista ja sillä sijaitsee joka toinen työpaikka. Suomen maapinta-alasta tämä kaistale tekee vain 8 %. Merituulivoiman suurin kasvupotentiaali Itämeren alueella on Suomessa; keskituuli on hyvä, merenpohja on matalaa ja etäisyydet rannikolle ja sähköverkkoon ovat lyhyet. Matkustajalautat kuljettavat vuosittain merellä miljoonia henkilöitä. Merkittävimmät matkustajaliikennereitit Suomelle ovat Turku-Maarianhamina-Tukholma, Helsinki-Tallinna ja Vaasa-Uumaja. Helsingin satama on koko EU:n toiseksi vilkkain matkustajasatama. Suomen merialueilla on noin 2360 ammattikalastajaa. Suomessa on noin 50 kalasatamaa, joista suurin sijaitsee Porin Reposaaressa. Kaupallisen kalastuksen saalis oli 155 milj. kg vuonna Vesiviljely on tehokas tapa tuottaa eläinproteiinia; vuonna 2016 Suomessa viljeltiin 14 milj. kg ruokakalaa 176 eri yrityksen voimin. Mökkejä saunoineen on Suomessa yli kappaletta ja merkittävä osa niistä rannikkoalueilla. Määrällisesti eniten mökkejä on Varsinais-Suomessa; Kustavissa peräti kesämökkiä yhdellä maaneliökilometrillä. 3
4 Mihin merialuesuunnittelu perustuu? Suomessa merialuesuunnittelusta säädetään Maankäyttö- ja rakennuslain luvussa 8 a. Euroopan unioni antoi merialuesuunnittelua koskevan direktiivin kesällä EU:n kaikki merialueet kattavan suunnittelun taustalla on EU:n Sinisen kasvun strategia 1 sekä vesipuitedirektiivin 2 ja meristrategiadirektiivin 3 mukaiset tavoitteet kaikkien vesistöjen hyvän tilan saavuttamisesta. Kansallisesti sinistä kasvua ja meren hyvän tilan kehitystä ohjataan merialuesuunnittelun lisäksi muun muassa Suomen sinisen biotalouden kansallisen kehittämissuunnitelman 4, merenhoitosuunnitelman 5 ja meripolitiikan 6 kautta. Itämeren alueen yhteisistä merialuesuunnittelun periaatteista on sovittu HELCOM-VASAB -yhteistyöelimen puitteissa ja yhteistyötä edistetään myös osana EU:n Itämeristrategian 7 toteutusta. Merialuesuunnittelun periaatteet HELCOM-VASAB -merialuesuunnittelun yhteistyöryhmässä sovittiin Itämeren alueen merialuesuunnittelun yleisistä periaatteista vuonna 2010: 1) Kestävä kehitys 2) Ekosysteemilähestymistapa 3) Pitkän aikavälin näkökulma ja tavoitteet 4) Varautumisperiaate 5) Osallistuminen ja läpinäkyvyys 6) Korkealaatuiseen tietoon perustuvuus 7) Kansainvälinen koordinaatio ja konsultaatio 8) Yhteensovitettu maa- ja merialueiden aluesuunnittelu 9) Alueellisten erityispiirteiden huomioiminen 10) Jatkuva suunnittelu 1 Lisätietoa: 2 Lisätietoa: 3 Valtioneuvoston asetus merenhoidon järjestämisestä, Lisätietoa: 6 Lisätietoa:
5 Ekosysteemipohjainen lähestymistapa Ekosysteemipohjaisen lähestymistavan tavoitteena on turvata ekosysteemien rakenne ja toiminta, jotta niiden tarjoamat elintärkeät ekosysteemipalvelut säilyvät pitkällä aikatähtäimellä. Merellisten ekosysteemien aineettomia ja aineellisia palveluita ovat 1) tuotantopalvelut, kuten hyödynnettävä kalasto, saatava energia ja raaka-aineet, 2) ylläpitopalvelut kuten biologinen monimuotoisuus (arvokkaat luontotyypit, kalojen kutu- ja poikasalueet) ja puhdas vesi, jotka edelleen tukevat hyvinvoivia ekosysteemejä, 3) säätelypalvelut, kuten ravinteiden ja hiilen kierto, veden puhdistuminen ja tulvien tasaus, sekä 4) kulttuuripalvelut, joihin lukeutuvat muun muassa hyvän asumisen ja virkistäytymisen mahdollisuus, ja jotka edelleen tuottavat fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Ekosysteemipohjaisessa merialuesuunnittelussa on rajat ylittävä laaja-alainen lähestymistapa, joka vaatii ymmärrystä merellisistä ekosysteemeistä ja varovaisuusperiaatteen noudattamista. Tämä lähestymistapa vaatii perustietoa ekosysteemien toiminnasta ja palveluista, sekä niiden kestävistä hyödyntämismahdollisuuksista. Eri toimijoiden välinen yhteistyö kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti on lähestymistavassa ensiarvoisen tärkeää. The Ecosystem Approach in Maritime Spatial Planning, A checklist Toolbox, Baltic SCOPE, Meriympäristön tila Meriympäristön tilaa kuvataan kaikilla EU:n merialueilla 11 laadullisella kuvaajalla 5. Näitä ovat muun muassa luonnon monimuotoisuus, vieraslajit, rehevöityminen ja roskaantuminen. Meren tulee olla ekologisesti monimuotoinen, puhdas, terve ja tuottava. Meriympäristöä tulee käyttää kestävästi, jotta voidaan turvata nykyisten ja tulevien sukupolvien meren käyttömahdollisuudet ja toimintaympäristö. Meriekosysteemejä suojellaan tarpeen mukaan, jotta ne pysyvät monimuotoisina, toimivina ja palautumiskykyisinä. Keskeistä on ihmistoiminnan negatiivisten ympäristövaikutusten ehkäiseminen. 5 Lisätietoa: 5
6 Mitä aluetta merialuesuunnitelma koskee? Merialuesuunnitelmat kattavat Suomessa rantaviivasta alkaen aluevedet ja talousvesivyöhykkeen (ks. kuva 2). Suomen kahdeksan rannikkomaakunnan liittoa laativat yhteistyössä kolme merialuesuunnitelmaa: Suomenlahti (Uudenmaan liitto ja Kymenlaakson liitto). Saaristomeri ja Selkämeren eteläosa (Varsinais-Suomen liitto ja Satakuntaliitto). Pohjoinen Selkämeri, Merenkurkku ja Perämeri. (Pohjanmaan liitto, Keski-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Lapin liitto). Kaikilla rantavaltiolla on oikeus 200 meripeninkulman etäisyydelle rantaviivasta ulottuvaan talousvyöhykkeeseen, sekä tämän alueen luonnonvarojen hyödyntämiseen ja tutkimiseen. 8 Vaikka suunnitelma-alueet kattavat vain Suomen aluevedet ja talousvyöhykkeen, niin suunnittelussa tarkastellaan niiden ympäristöä laajemminkin: merta kokonaisuutena, maan ja meren vuorovaikutusta ja naapurimaiden suunnitelmia, joiden kesken suunnitelmat pyritään sovittamaan yhteen. Ahvenanmaa vastaa oman alueensa merialuesuunnitelman laadinnasta maakuntahallituksen päätökseen perustuen. Alueelliset merialuesuunnitelmat laaditaan keskenään yhteensopiviksi. Merialuesuunnitelma Merenhoitosuunnitelma Vesienhoitosuunnitelma Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja kaavat Rannikkoalue 1 mpk 12 mpk (n. 22 km) 188 mpk (n. 348 km) Rantaviiva Perusviiva Sisäiset aluevedet Aluemeri Talousvyöhyke (EEZ) Naapurimaan talousvyöhyke Kuva 1. Eri suunnitelmien maantieteellinen jakautuminen merialueilla. 9 8 Yhdistyneiden kansakuntien Merioikeusyleissopimus takaa nämä oikeudet. 9 Kuva: Merialuesuunnittelun lähtökohtia, Ympäristöministeriön raportteja. 6
7 Kuva 2. Suomen merialuesuunnittelualueet. 7
8 Mitä asioita merialuesuunnitelmassa käsitellään? Merialuesuunnitelmassa tarkastellaan etenkin sinisen kasvun keskeisten teemojen kehitysmahdollisuuksia ja eri toimintoja koskevia reunaehtoja sekä merialueiden luonnon- ja ympäristönsuojelullisia tarpeita. Keskeiset merialuesuunnitelmassa huomioitavat teemat ovat energia-alat, meriliikenne, kalastus ja vesiviljely, matkailu, virkistyskäyttö sekä ympäristön ja luonnon säilyttäminen, suojelu ja parantaminen. Lisäksi lain mukaan huomioitavia asioita ovat maan ja meren vuorovaikutus, merialueiden ominaispiirteet sekä maanpuolustuksen tarpeet. Muita tunnistettuja arvoja ja toimintoja ovat kulttuurihistorialliset arvot, kaivannaisala, meriteolli- suus ja sininen bioteknologia. Merialuesuunnitelmat kuvaavat rannikon maakuntien liittojen johdolla muodostettua yhteistä näkemystä merialueen tulevan kestävän käytön suuntaviivoista. Suunnitelmissa tarkastellaan ja visioidaan eri käyttömuotojen potentiaalia, sijoittumista ja vaikutuksia merialueilla. Merialuesuunnittelua tehdään rannikkomaakuntien yhteistyönä ja suunnitelmat ulottuvat muusta aluesuunnittelusta poiketen myös talousvyöhykkeelle. Maan ja meren vuorovaikutus Maa ja meri ovat saumattomasti kiinni toisissaan niin luonnontieteellisesti kuin ihmistoiminnan myötä. Rannikkoalue on keskeinen vuorovaikutusalue, jossa ihmistoiminta vaikuttaa mereisiin olosuhteisiin ja merellä tapahtuvat toiminnot heijastuvat rannikolle ja edelleen sisämaahan päin. Maan ja meren vuorovaikutuksessa on kyse myös merialuesuunnittelun taloudellisesta vaikutuksesta aluekehitykseen. Siten sininen talous on keskeinen osa maan ja meren vuorovaikutusta. Kestävä maan ja meren vuorovaikutus vaatii eri toimijoiden välistä avointa yhteistyötä. Sininen kasvu Sininen kasvu tarkoittaa ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävällä tavalla toteutettua merellisten resurssien käyttöä, eli kalastusta ja vesiviljelyä, rannikko- ja meriturismia, virkistys- ja hyvinvointipalveluja, merellisiä energia-aloja, merenpohjan kaivostoimintaa, sekä sinisen bioteknologian innovaatioita. Sinisessä kasvussa hyödynnetään siten merten tarjoamia ekosysteemipalveluita. Sinisen kasvun osana voidaan nähdä myös Suomelle keskeinen laivanrakennusteollisuus ja laivaliikenne. Sininen kasvu on osa Euroopan taloudellista kasvustrategiaa 1. Yksinomaan Itämeren alueella on arvioitu työskentelevän ihmistä sinisen kasvun parissa vuoteen 2030 mennessä. 1 Lisätietoa: 8
9 Miten ja missä aikataulussa merialuesuunnitelmat laaditaan? Suunnittelun pohjaksi laaditaan suunnittelualueille vuonna 2018 tilannekuvat, joissa muodostetaan kuva merialueiden ominaispiirteistä ja ekologisesta tilasta sekä muodostetaan suunnittelualueille sinisen talouden profiilit ja kartoitetaan olemassa olevat sinisen talouden strategiset tavoitteet. Lisäksi laaditaan tarpeen mukaan erillisselvityksiä. Tulevaisuusskenaariotyössä arvioidaan vuoden 2018 loppupuoliskolla vuorovaikutteisesti sinisen talouden toimialojen potentiaalisia tulevaisuuskulkuja ja niiden vaikutuksia meren hyvään tilaan. Ensimmäinen kuuleminen liittyy tilannekuviin ja tulevaisuusskenaarioihin. Kuuleminen toteutetaan pääosin digitaalisesti vuoden 2019 alussa. Tämän jälkeen työ jatkuu vuonna 2019 suunnittelualueilla vuorovaikutteisena dialogijaksona, jonka aikana suunnitelmista laaditaan ehdotukset lausuntopyyntöjä varten. Kansainvälistä vuorovaikutusta tehdään osana HELCOM-VASAB -työryhmätyöskentelyä sekä naapurivaltioille järjestettävissä vuorovaikutustilaisuuksissa ja käynnissä olevien kansainvälisten projektien kautta. Kutakin merialuesuunnitelmaa koskevaa tietoa saa kyseessä olevan suunnitelman laadinnasta vastaavien maakuntien liittojen suunnittelijoilta. Merialuesuunnittelun etenemisestä ja osallistumismahdollisuuksista tiedotetaan osoitteessa Tietoa on tarjolla myös ympäristöministeriön ja maakuntien liittojen omilla Internet-sivuilla. Ympäristöministeriö ja maakuntien liitot järjestävät säännöllisesti merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuuksia, joissa esitellään suunnittelun etenemistä merialuesuunnittelun yhteistyöryhmälle. Yhteistyöryhmään voi ilmoittautua osoitteessa Vuoden 2020 alussa pyydettävien lausuntojen perusteella suunnitelmat viimeistellään päätöksentekoa varten vuoden 2020 kesäksi. Kuva 3. Merialuesuunnittelun aikataulu. 9
10 Kuka laatii merialuesuunnitelman? Merialuesuunnitelman laatimisesta ja hyväksymisestä vastaavat yhteistyössä ne maakuntien liitot, joiden alueeseen kuuluu aluevesiä. Merialuesuunnitelmien laatimista ohjaa koordinaatioryhmä, jonka jäseniä ovat rannikon maakuntaliitot ja ympäristöministeriö. Suunnittelussa tarvittavan yhteistyön koordinoinnista huolehtii Varsinais-Suomen liitto. Merialuesuunnittelu toteutetaan laajassa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Merialuesuunnittelun yhteistyöverkostoon voi ilmoittautua täyttämällä yhteystieto- ja intressilomakkeen: Kansainvälisen yhteistyö on tärkeä näkökulma merialuesuunnittelussa ja siksi suunnitteluprosessi tehdään yhteistyössä Itämeren muiden maiden kanssa. Merialuesuunnitelma on kansallinen, mutta sen valmisteluvaiheessa muut jäsenvaltiot voivat kommentoida suunnitelmia. Merialuesuunnittelun kansallisena vastuuviranomaisena toimii ympäristöministeriö, joka vastaa merialuesuunnittelun yleisestä kehittämisestä, ohjauksesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä naapurimaiden kanssa. Merialuesuunnittelun koordinaatioryhmän yhteystiedot: Kansallinen vastuuviranomainen Neuvotteleva virkamies, Tihlman Tiina, Ympäristöministeriö, Ympäristöneuvos, Stenström Maaret, Ympäristöministeriö, Merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaatio Suunnittelujohtaja, Saarento Heikki (pj.), Varsinais-Suomen liitto, Merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori, Salminen Pekka (siht.), Suomenlahden suunnittelualue Suunnittelujohtaja, Hering Frank, Kymenlaakson liitto, Suunnitteluinsinööri, Vuorinen Lotta, Kymenlaakson liitto, Suunnittelupäällikkö, Rautio Kaarina, Uudenmaan liitto, Ympäristöasiantuntija, Haanpää Simo, Uudenmaan liitto, Saaristomeren ja Selkämeren eteläosan suunnittelualue Alueiden käytön johtaja, Liuska-Kankaanpää Päivi, Satakuntaliitto, Maakuntainsinööri, Nummela Anne, Satakuntaliitto, Suunnittelujohtaja, Saarento Heikki (pj.), Varsinais-Suomen liitto, Ympäristösuunnittelija, Juvonen Timo, Varsinais-Suomen liitto, Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren suunnittelualue Kaavoitusjohtaja, Holm Ann, Pohjanmaan liitto, Ympäristöasiantuntija, Christine Bonn, Pohjanmaan liitto, Aluesuunnittelupäällikkö, Räisänen Janna, Keski-Pohjanmaan liitto, Ympäristöpäällikkö, Kallio Tuomas, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Paikkatietopäällikkö, Malinen Rauno, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Suunnittelujohtaja, Lönnström Riitta, Lapin liitto, Aluesuunnittelija, Rönkä Olli, Lapin liitto, Ahvenanmaa Meribiologi, Wennström Mikael, Ahvenanmaan maakunnan hallitus, Projektikoordinaattori, Stefan Husa, Ahvenanmaan maakunnan hallitus,
11 Kuka voi vaikuttaa suunnitelman laadintaan ja miten? Maakuntien liitot järjestävät merialuesuunnitelmien valmistelun siten, että kaikilla viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus osallistua suunnitelman valmisteluun. Suunnitteluaineistot ja suunnitelmaluonnokset ovat kaikkien saatavilla Internetissä ja niistä voi esittää mielipiteensä. Suunnitteluaineisto ja hyväksytty suunnitelma tulevat avoimesti saataville -sivuille avattavaan karttapalveluun. Merialuesuunnittelun yhteistyöryhmään ilmoittautuneille tiedotetaan suunnittelun etenemisestä myös sähköpostitse. Merialuesuunnittelun yhteistyöryhmään voi ilmoittautua täyttämällä yhteystieto- ja intressilomakkeen: Suunnittelun aikana järjestetään valtakunnallisia avoimia ajankohtaistilaisuuksia. Suunnittelualueilla järjestetään avoimet aloitusseminaarit ja muita avoimia tilaisuuksia. Kansallisia, alueellisia ja paikallisia sidosryhmiä osallistetaan suunnittelun eri vaiheisiin tarpeen mukaan avoimien tai kohdennettujen, sekä henkilökohtaisten tapaamisten ja digitaalisten vuorovaikutusmenetelmien kautta. Maakuntien liitot pyytävät lausunnon niiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaan tai tehtäviin suunnitelma olennaisesti liittyy. Ulkoasiainministeriöltä pyydetään lausunto talousvyöhykkeen osalta. Suunnittelun käynnistymisestä, sen eri vaiheista ja suunnitelmien valmistumisesta tiedotetaan merialuesuunnittelun: Internet-sivuilla osoitteessa sähköisissä uutiskirjeissä, klikkaa itsesi postituslistalle sekä sosiaalisen median kautta Twitter: #merialuesuunnittelu Keitä osallistamme? aluekehitys ja suunnittelu kunnat, yrittäjäjärjestöt, yritykset, Metsähallitus kalatalous etujärjestöt, kalatalousalueet, ammattikalastajat, vesiviljelijät, kalasatamat kaivannaisala yrittäjät, järjestöt, tutkijat kansainväliset tahot Itämeren maat, erityisesti Ruotsi, Viro ja Venäjä kulttuuriperintö Museovirasto, Sotamuseo, järjestöt maanpuolustus Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos matkailu yrittäjät, kunnat sekä kehittäjätahot energia-alat yritykset ja etujärjestöt (merituulivoima, energiakaapelit ja -putket) merellinen riista Suomen riistakeskus meriteollisuus teollisuus, logistiikka, tutkijat suojelu luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöt, Metsähallitus, tutkijat viranomaiset ministeriöt, ELY-keskukset ja kuntien edustajat virkistyskäyttö - asukkaat, järjestöt, kunnat, palveluntarjoajat 11
12 Mitä lähtötietoja merialuesuunnittelun pohjaksi on olemassa? Suomessa maakuntakaavat ovat ulottuneet jossain määrin myös merialueelle tarjoten taustaselvityksineen hyvät lähtökohdat merialuesuunnittelulle. Ympäristöministeriön Merialuesuunnittelun lähtökohtia 11 -selvityksessä (2017) tarkastellaan merialueen nykyistä käyttöä, tulevaisuuden tarpeita ja olemassa olevaa tietopohjaa. Selvityksessä esitetään muun muassa merialueelta olemassa olevat tietosisällöt, tietotyypit, tiedon tuottaja ja tiedon saatavuus. Selvitys tarjoaa pohjan tarvittavien lisätietojen hankkimiselle. Rannikkoalueille on laadittu oma Kestävästi rannikolla, Suomen rannikkostrategia 10 jo vuonna Rannikkoalue kattaa niin maa- kuin merialueita rantaviivan molemmin puolin. Rannikkostrategian keskiössä on ollut merialuesuunnittelun lailla ekosysteemipohjainen lähestymistapa, maan ja meren vuorovaikutus, kumulatiiviset vaikutukset, sekä eri sidosryhmien osallistaminen ja sitouttaminen alueellisiin suunnitelmiin. Ympäristöministeriössä laadittu selvitys, Merialueiden suunnittelu Suomessa nykytilanne ja kehittämishaasteita 12 (2013), tarjoaa yleiskatsauksen merialueiden suunnittelutilanteeseen. VELMU - Vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma 13 (VELMU) kerää tietoa vedenalaisten luontotyyppien, lajien ja niiden muodostamien yhteisöjen esiintymisestä Suomen merialueilla. Ohjelman päätavoite on edistää Itämeren lajien ja merialueiden suojelua ja tukea meren ja sen luonnonvarojen kestävää käyttöä. VELMUn kartoituksilla pyritään löytämään lajistoltaan ja luontotyypeiltään arvokkaimmat alueet ja erityistä suojelua tarvitsevien lajien esiintymispaikat. Arvokkaimmat alueet suojelemalla ja käyttöpaineita ohjaamalla voidaan turvata vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden säilyminen. VELMUn kartoitukset tarjoavat globaalisti ainutlaatuisen tietopohjan Suomen merialuesuunnittelun tueksi
13
Merialuesuunnittelun lainsäädäntö
Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden
Merialuesuunnittelun lainsäädäntö. Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman
Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo 21.4.2017 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnittelu järjestetty muuttamalla maankäyttö- ja rakennuslakia
Sininen kasvu Meren hyvä tila
SUUNNITELMALLINEN MERIALUEIDEN KÄYTTÖ MITÄ KUULUU MERIALUESUUNNITTELULLE? Pekka Salminen Merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori 14.12.2017 Itämerihaaste, Helsinki EU:n yhdennetty meripolitiikka Meristrategia-direktiivi
Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos
Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos 24.9.2015 ympäristöministeriö Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivin vaatimukset Direktiivin tavoitteena on edistää
VESIVILJELYN HUOMIOIMINEN MERIALUESUUNNITTELUPROSESSISSA
VESIVILJELYN HUOMIOIMINEN MERIALUESUUNNITTELUPROSESSISSA Kalankasvatuksen ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 7.11.2018 Pekka Salminen Merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori HELCOM Baltic Sea Action
MERIALUESUUNNITTELU JA SEN LINKIT MERENHOITOON. Vaasa Ann Holm, Pohjanmaan liitto ja Pekka Salminen, Varsinais-Suomen liitto
MERIALUESUUNNITTELU JA SEN LINKIT MERENHOITOON Vaasa 19.9.2018 Ann Holm, Pohjanmaan liitto ja Pekka Salminen, Varsinais-Suomen liitto HELCOM Baltic Sea Action Plan EU:n yhdennetty meripolitiikka Regional
Olli Rönkä Aluesuunnittelija Lapin liitto. Merialuesuunnittelun tilannekatsaus
Olli Rönkä Aluesuunnittelija Lapin liitto Merialuesuunnittelun tilannekatsaus MERIALUESUUNNITTELUN TARKOITUS, MRL 67 a Merialuesuunnittelun tarkoituksena on edistää: - merialueen eri käyttömuotojen kestävää
MERIALUESUUNNITTELU Saaristomeri ja Selkämeren eteläosa. Päivi Liuska-Kankaanpää / Satakuntaliitto Heikki Saarento / Varsinais-Suomen liitto
MERIALUESUUNNITTELU Saaristomeri ja Selkämeren eteläosa Päivi Liuska-Kankaanpää / Satakuntaliitto Heikki Saarento / Varsinais-Suomen liitto LAINSÄÄDÄNTÖ / MRL LAINSÄÄDÄNTÖ / VN:N ASETUS MERIALUESUUNNITTELUN
Merialuesuunnittelun käynnistäminen Merialuesuunnittelun ajankohtaispäivä / Heikki Saarento / Varsinais-Suomen liitto
Merialuesuunnittelun käynnistäminen Merialuesuunnittelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 / Heikki Saarento / Varsinais-Suomen liitto 1. Lainsäädäntö 2. Kahdeksan maakuntaa kolme suunnitelmaa 3. Organisoituminen
Pekka Salminen, merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori MERIALUESUUNNITTELUN ORGANISOINTI JA VUOROVAIKUTUS
Pekka Salminen, merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori MERIALUESUUNNITTELUN ORGANISOINTI JA VUOROVAIKUTUS HELCOM Baltic Sea Action Plan EU:n yhdennetty meripolitiikka Regional Baltic MSP Roadmap
Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu jäsentelyä. Rauno Yrjölä
Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu jäsentelyä Rauno Yrjölä Merialuesuunnittelun keskeisiä tekijöitä Ekosysteemien huomioiminen Ihmistoiminnan tarpeiden ja vaikutusten kattava analyysi Tiedon saatavuuteen,
Merialuesuunnittelu. Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntahallituksien yhteiskokous , Rauma
Merialuesuunnittelu Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntahallituksien yhteiskokous 8.5.2017, Rauma Maakuntainsinööri, Anne Nummela, Satakuntaliitto Esityksen sisältö 1. Taustaa merialuesuunnittelulle
KOHTI MERIALUESUUNNITELMAA 2021 Merialuesuunnittelun ja -suunnitelman luonteesta Merialuesuunnittelunajankohtaispäivä
KOHTI MERIALUESUUNNITELMAA 2021 Merialuesuunnittelun ja -suunnitelman luonteesta Merialuesuunnittelunajankohtaispäivä 18.4.2018 Heikki Saarento, Varsinais-Suomen liitto / Merialuesuunnitteluyhteistyön
Pekka Salminen, merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori MERIALUESUUNNITTELUN PROSESSI JA VUOROVAIKUTUS
Pekka Salminen, merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori MERIALUESUUNNITTELUN PROSESSI JA VUOROVAIKUTUS Marine Spatial Planning Current Status 2014 National planning in Sweden s territorial waters
Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus
Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Tiina Tihlman, ympäristöministeriö Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 SYKE & WWF Puitedirektiiviehdotus merialueiden suunnittelun
MERIALUESUUNNITTELUN PROSESSI JA VUOROVAIKUTUS Kaavoituksen ajankohtaispäivä V-S ELY-keskus
Pekka Salminen, merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaattori MERIALUESUUNNITTELUN PROSESSI JA VUOROVAIKUTUS Kaavoituksen ajankohtaispäivä 6.6.2018 V-S ELY-keskus Marine Spatial Planning Current Status
Merialuesuunnittelu käytännössä: Kymenlaakson kaupan ja merialueen kaavoitusprosessi
Merialuesuunnittelu käytännössä: Kymenlaakson kaupan ja merialueen kaavoitusprosessi Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 Suomen ympäristökeskus ja WWF Suomi Ympäristösuunnittelija Frank
Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki
Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009
Meristrategiadirektiivi ja VELMU
Meristrategiadirektiivi ja VELMU Saara Bäck, Ympäristöministeriö 1 Meret muuttuvat Itämeren monet uhkat Alueellinen vaikutus Koko Itämeri Ylikalastus Vieraslajit Luonnonvarojen käyttö habitaaattien pirstoutuminen
Katsaus Ruotsin merialuesuunnitteluun (Lähde: Joacim Johannesson & Thomas Johansson, Swedish Agency for Marine and Water Management)
Katsaus Ruotsin merialuesuunnitteluun (Lähde: Joacim Johannesson & Thomas Johansson, Swedish Agency for Marine and Water Management) 21.4.2017 Karoliina Saarniaho, WSP Lähtökohtia suunnittelulle Merellisen
Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto
Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan
hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa
Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen
Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus
Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen
Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Saaristomeren ja Selkämeren tila Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma 29.5.2018 Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Merenhoito Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka tuli
MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE Ajankohtaistilaisuus klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali
MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE 2017 Ajankohtaistilaisuus 18.4.2018 klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali Merialuesuunnittelun yhtenäinen lähestymistapa -hanke Työtapa Kysely
KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND KOKOUSKUTSU
KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND KOKOUSKUTSU Maakuntahallitus 14/2018 Kokousaika: 12.11.2018 klo 9.00 - Kokouspaikka: Keski-Pohjanmaan liitto, Kokkola Käsiteltävät asiat: 119 KOKOUKSEN
Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto EU Meripolitiikka, merialuesuunnittelu, meristrategiadirektiivi
Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys?
Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015, Helsinki Neuvotteleva virkamies Maria Laamanen, YM 2 Meristrategiadirektiivi
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä
SEKTORIKYSELYN KOOSTE. Merialuesuunnittelun kehittämishanke
SEKTORIKYSELYN KOOSTE Merialuesuunnittelun kehittämishanke VASTANNEET SEKTORIT JA KYSYMYSKOHTAISET VASTAUSPROSENTIT VASTANNEET SEKTORIT 39 38 39 37 37 8 35 30 30 32 28 13 25 20 20 24 20 7 1 1 3 5 Meriliikenne
Merialuesuunnittelun edistäminen
Merialuesuunnittelun edistäminen EMKR:n meripolitiikan rahoituksen painopisteet Ovatko valitut painopisteet valittu oikein? Havaittuja puutteita, kommentteja? Keltainen, otsikoksi tilannekuva Sinisiin
LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus
LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus Aikataulu 2012 2013 2014 2015 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 Työohjelman ja keskeisten kysymysten suunnittelu Kuuleminen keskeisistä kysymyksistä ja työohjelmasta
Merenhoidon suunnittelun tilannekatsaus
Merenhoidon suunnittelun tilannekatsaus Annukka Puro-Tahvanainen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Annukka Puro-Tahvanainen 17.12.2012 Merenhoidon suunnittelu eli EU:n meristrategiadirektiivin
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 :n muuttamisesta
1(23) Ympäristöministeriön asettaman merialuesuunnittelutyöryhmän ehdotus 30.10.2015 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun
Miten merisuojelualueista saadaan tehokkaita? 08. JOULUKUUTA, 2011 Erikoissuunnittelija Jan Ekebom /Metsähallitus
Miten merisuojelualueista saadaan tehokkaita? 08. JOULUKUUTA, 2011 Erikoissuunnittelija Jan Ekebom /Metsähallitus Esityksen sisältö Mitä suojelualueella tarkoitetaan? Mitä tehokkuudella tarkoitetaan? Mikä
HE 62/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maankäyttö-
MERILUONNON TILANNE EUssa 2015
VELMUn tulevaisuus VELMU seminaari Vedenalainen maailma kaikkien ulottuvilla 28.1.2016 Ympäristöministeriö, Pankkisali Neuvotteleva virkamies Penina Blankett/YM Tutkimusprofessori Markku Viitasalo/SYKE
EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI
EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö EU:n Itämeri-strategia EU:n uudistetun Itämeri-strategian päämäärät 1) Meren pelastaminen
Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4
Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä
VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä
VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä Penina Blankett Vaikuta vesiin päivät 27-28.8.2019 Kuva: Selkämeri, Pori, Myriophyllum, 2017, Metsähallitus, Joonas Hoikkala
EU:n meripolitiikka: Blue Growth
EU:n meripolitiikka: Blue Growth Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Blue Growth työpaja Espoo 22.3.2017 EU:n meripolitiikka Uusi ja kehittyvä politiikkasektori Meripolitiikka kattaa seuraavat horisontaaliset
VELMU Tiedotustilaisuus Harakan saari Markku Viitasalo & VELMU-ryhmä. Mihin VELMUa tarvitaan?
VELMU 2012 Tiedotustilaisuus Harakan saari 9.5.2012 Markku Viitasalo & VELMU-ryhmä Kuva: Metsähallitus Mihin VELMUa tarvitaan? 1. Kartoitukset & mallinnus => missä geologista ja biologista monimuotoisuutta
Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi
Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Ympäristöneuvos Maria Laamanen, ympäristöministeriö Itämerihaaste 10 v -tilaisuus 14.12.2017 Meristrategiadirektiivillä Euroopan
Julkaistu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta /2011 Laki. vesienhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta 2011 272/2011 Laki vesienhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2011 Eduskunnan
ja sen mahdollisuudet Suomelle
ja sen mahdollisuudet Suomelle Asmo Honkanen, Luonnonvarakeskus 29.9.2015 Kuopio Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen kestävän
Sinisen Biotalouden mahdollisuudet
Sinisen Biotalouden mahdollisuudet MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA KESTÄVÄ KEHITYS 19.3.2015 Säätytalo Asmo Honkanen, LUKE Timo Halonen, MMM Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa
VELMUn tavoitteet. VELMUn kokonaisarviointi seminaari Penina Blankett. Kuva: Metsähallitus 2009/EK
VELMUn tavoitteet VELMUn kokonaisarviointi seminaari 7.12.2010 Penina Blankett Kuva: Metsähallitus 2009/EK Lyhyt yhteenveto: VELMUn tavoitteet Määrittää ja kartoittaa vuoteen 2014 mennessä Suomen merialueen
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa
Central Baltic -ohjelma Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland
Central Baltic -ohjelma 2014-2020 Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland 15.10.2014 Helsinki Ohjelmamaat Suomi + Ahvenanmaa, Ruotsi, Viro ja Latvia Ohjelma-alue Suomessa
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli
Lausunto MV/13/ / (7) Ympäristöministeriö PL VALTIONEUVOSTO
Lausunto 29.01.2016 MV/13/03.00.00/2015 1 (7) Ympäristöministeriö PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia YM43:00/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle maankäyttö- ja rakennuslain ja talousvyöhykelain
ELYt ja merialueiden suunnittelu
ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja
Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja
Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi Vesien ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten maakunnat valmistautuvat / case Satakunta Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.9.2017,
Kalatalouspalvelut. 2. vaihe
Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:
Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan valmistelu -tilannekatsaus. Pohjois-Pohjanmaan yhteistyöryhmän kokous
Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan valmistelu -tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan yhteistyöryhmän kokous 20.9.2017 Taustaa merenhoidosta Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka on Suomessa
Sisällysluettelo MAANKJ, :00, Pöytäkirja
Sisällysluettelo MAANKJ, 4.3.2019 08:00, Pöytäkirja -1 Pöytäkirjan kansilehti (läsnäolijat)... 1 14 Kokouksen avaus ja sen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 15 Pöytäkirjan tarkastaminen... 4 16 Työjärjestyksen
Itämeri pähkinänkuoressa
Itämeri pähkinänkuoressa www.itamerihaaste.net www.ostersjoutmaningen.net www.balticseachallenge.net 12.2.2012 1 Itämeri on ainutlaatuinen, koska sen on: Suhteellisen nuori meri. Jääkauden jälkeen alkanut
Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen
Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus
Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä
Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4 Timo Yrjänä 16.11.2016 Organisointi ja ohjaus Vesitalous, vesihuolto ja pohjavesitehtäviä, vesien- ja merenhoitoa, ympäristötiedon
Merenhoidon tilannekatsaus. Annukka Puro-Tahvanainen Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous
Merenhoidon tilannekatsaus Annukka Puro-Tahvanainen Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 23.11.2017 Suomen merenhoitosuunnitelma koostuu kolmesta osasta: Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan
Viestintäsuunnitelma 2009
Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund
1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,
Meripolitiikan kehittäminen
Meripolitiikan kehittäminen Turun ja Varsinais-Suomen meripäivä 1.2.2017 Jussi Soramäki EU-erityisasiantuntija Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan keskeisiä toimijoita Keskeiset ministeriöt VNK, LVM,
- Potentiaalia innovaatioiksi
- Potentiaalia innovaatioiksi Asmo Honkanen Luonnonvarakeskus 9.9.2016, Ruokaa lähelle ja kauas, Tervo Mitä on biotalous? Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon,
Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden
Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta
Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere
Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:
Sisällysluettelo MAANKJ, :15, Esityslista 1
Sisällysluettelo MAANKJ, 6.2.2018 09:15, Esityslista 1-1 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1 1 Kokouksen avaus ja sen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 2 Pöytäkirjan tarkastus... 4 3 Työjärjestyksen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
NURMEKSEN KAUPUNKI Läntisen 111 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Jukolan Osuuskauppa) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki
Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke
Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke 16.5.2009 John Nurmisen Säätiö Säätiö perustettiin 1992. John Nurmisen Säätiön tarkoituksena
Suomen Itämeren alueen strategia
Suomen Itämeren alueen strategia 1 Itämeren alue 2 Itämeren alueen vahvuudet vakaus, pienet hyvinvointierot koulutustaso keskinäisen yhteistyön perinne innovatiivisuus, ketteryys uuden teknologian käyttöönotossa
EU-hankkeita Baltic SCOPE Baltic LINes Plan4Blue. Riku Varjopuro
EU-hankkeita Baltic SCOPE Baltic LINes Plan4Blue Riku Varjopuro Baltic SCOPE Towards coherence and cross-border solutions in Baltic Maritime Spatial Plans Partnerit Merialuesuunnitteluviranomaisia Ruotsi,
Hämeen järviltä Satakunnan suistoon Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio 2050
Hämeen järviltä Satakunnan suistoon Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio 2050 Pirkanmaan ELY-keskus Anne Mäkynen, vesitalousasiantuntija 19.9.2018 Vesivision taustaa MMM esittänyt Suomeen kolmea vesistövisiokohdetta:
Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta
Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Liisa Maria Rautio 16. 17.10.2007 Luulaja 1 Perämeri LIFE 2001 2005 2 Perämeri LIFE jatkui projektin jälkeen Lehtijuttuja "Life hanke onnistui Perämerellä". Aquarius
Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla
Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,
Merenhoidon suunnittelu 2014
Merenhoidon suunnittelu 2014 - Toimenpideohjelma KASELY 20.10.2014 Suomen merenhoitosuunnitelma 1. osa: Nykytilan arvio, hyvän tilan määritys sekä ympäristötavoitteet (VN:n päätös joulukuussa 2012) 2.
Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015
Sinisen biotalouden näkymät Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
Pirkanmaan ekosysteemipalvelut. Ekosysteemipalvelut-seminaari Vapriikki, Tampere Ilpo Tammi, Pirkanmaan liitto
Pirkanmaan ekosysteemipalvelut Ekosysteemipalvelut-seminaari.. Vapriikki, Tampere Ilpo Tammi, Pirkanmaan liitto (ilpo.tammi@pirkanmaa.fi) Pirkanmaan ekosysteemipalvelut Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 rinnalla
Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tausta ja tavoitteet
Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tausta ja tavoitteet Aulikki Alanen, ympäristöneuvos Ympäristöministeriö Luontotyyppien toinen uhanalaisuusarviointi esittelytilaisuus 08.04.2016 Suomen luontotyyppien
Voiko EU vaikuttaa ympäristön tilaan ja miten? Ympäristön tila ja toimet Suomen puolella
Voiko EU vaikuttaa ympäristön tilaan ja miten? Ympäristön tila ja toimet Suomen puolella Perämeriseminaari Luulaja 16.-17.10.2007 Sisältö EU:n hallinnolliset keinot vähentää rannikkovesien rehevöitymistä
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-
Merenhoidon kuulemispalaute 2018
Merenhoidon kuulemispalaute 2018 Merenhoidon ydinryhmä: Maria Laamanen, Samuli Korpinen, Pekka Paavilainen, Janne Suomela, Titta Lahtinen, Jan Ekebom Perustiedot kuulemispalautteesta Palautteita yhteensä:
Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014
Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 5.2.2014 1 Toimialan ja sen hallinnon tulevaisuus?
Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa
Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa Ennakointiyksikkö Samuli Leveälahti 15.12.2004 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ennakoinnin ESR hanke Opetushallituksessa 1.1.2004
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen
SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA
SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö Hallituksen Itämeri-selonteko 2009 Ympäristö - rehevöitymisen vähentäminen - ympäristömyrkyt, merenkulun päästöt,
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto
Ympäristötiedon avautuminen palvelemaan kuntien päätöksentekoa 19.11.2013 Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Hyöty irti
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
Ympäristövaliokunta 24.9.2015 E 44/2015 vp. Risteilyalusten käymäläjätevedet Itämeren alueella
Ympäristövaliokunta 24.9.2015 E 44/2015 vp Risteilyalusten käymäläjätevedet Itämeren alueella Lolan Eriksson Hallitusneuvos Liikenne- ja viestintäministeriö Matala murtovesiallas, jossa vesi vaihtuu hitaasti
Leena Lehtomaa, Varsinais-Suomen ELYkeskus
7.12.2010 1 Kokoaa alueellisen tason toimijat yhteen ja koordinoi alueellista VELMU-toimintaa ELY:llä alueidensa luonnon erityispiirteiden tuntemus, myös meriluonnon osalta ELYt lainsäädännön toteutumista
SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA. Tule osallistumaan!
SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA Tule osallistumaan! MIKSI TARVITAAN HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA? Suomenlinna on yksi Unescon noin tuhannesta maailmanperintökohteesta. Unesco edellyttää kohteilta
Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi
Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston 14.3.2017 tilaisuuden pohjalta laadittu kooste 2.6.2017 1 Kv. luonnonvarapolitiikan
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset
FINMARINET Loppukonferenssi Merelliset suojelualueet monimuotoisuuden vaalijoina
FINMARINET Loppukonferenssi Merelliset suojelualueet monimuotoisuuden vaalijoina 10.4.2013 klo 10.00-15.30 Tieteiden talo Neuvotteleva virkamies Penina Blankett Ympäristöministeriö Merelliset suojelualueet
Vesien- ja merenhoidon palvelut ja merialuesuunnittelu maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin
Vesien- ja merenhoidon palvelut ja merialuesuunnittelu maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Vesien- ja merenhoidon tavoitteena