Olutkulttuuriseura ry
|
|
- Noora Siitonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Olutkulttuuriseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
2 Sisällys 1 / 5 1. Johdanto 1 2. Organisaatio ja hallinto 1 3. Järjestetyt tapahtumat 2 4. Edunvalvonta 3 5. Yhteistyö muiden seurojen kanssa 4 6. Viestintä 4 7. Talous 4 8. Lopuksi 5 1. Johdanto Olutkulttuuriseura on vuonna 2009 perustettu oluen harrastajien seura, joka järjestää erilaisia olutkulttuuriin liittyviä tapahtumia, ajaa paremman olutkulttuurin asiaa Suomessa ja toimii olutkulttuuria harrastavien yhteistyöjärjestönä. Vuoden 2017 toiminnan keskeisinä tavoitteina ovat olleet toiminnan monipuolistaminen, viestinnän tehostaminen ja jäsenetujen lisääminen. 2. Organisaatio ja hallinto Yhdistyksen hallituksen kokoonpano on alkaneella toimikaudella ollut seuraavanlainen: Puheenjohtaja, Jukka Kuva Hallituksen jäsenet Pasi Honkanen, Jouni Pänkäläinen, Jouni Raninen, Annimaria Valli ja Pekka Vesala Hallituksen varajäsenet Hermanni Hammarén ja Eeva Airikkala Seuran kamreerina on toiminut Juulia Hakunti.
3 2 / 5 Seuran hallitus kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. Kokouksiin sai osallistua myös Skypen välityksellä. Yhdistyksellä oli vuoden 2017 lopussa 88 jäsenmaksun maksanutta jäsentä. Näiden lisäksi seuran jäsenistöön lasketaan yhdistyksen presidentti, neljä kunniajäsentä sekä jäsenmaksun maksamatta jättäneet (jotka erotetaan kahdessa vuodessa maksamattomien jäsenmaksujen takia). Yhteensä jäsenmäärä vuoden lopussa oli siten 95. Vuonna 2016 jäseniä oli 114, joten jäsenmäärä on laskenut noin 17 % vuoden 2017 aikana. Tämä johtuu pitkälti aktiivisemmasta yhteydenpidosta jäseniin laskujen suhteen, joten suurempi määrä jäseniä ilmoitti suoraan eroaikeistaan eikä jäänyt roikkumaan jäsenrekisteriin kahdeksi vuodeksi. 3. Järjestetyt tapahtumat Seura järjesti vuoden aikana erilaisia tapahtumia jäsenistön toiveiden mukaan ja tavoitteena edistää parempaa olutkulttuuria Seuran kevätkokous Vihreässä Haltiattaressa, Jyväskylässä Seuran jäseniä osallistui Helsinki Beer Festivaliin Kaapelitehtaalla, Helsingissä Ekskursio tuolloin vasta avattuun Teerenpeli Jyväskylään. Osallistuneita oli paikan päällä lopulta varsin mukava määrä, lähes kaksikymmentä. Teerenpelin terassi todettiin toimivaksi kesäpäivisin Unkari-aiheinen olutkulttuuri-ilta Vihreässä Haltiattaressa, Jyväskylässä Suuret Oluet Pienet Panimot kiertueen Tampereen tapahtumassa oli seuran jäsenille hankittu pöytävaraus Suuret Oluet Pienet Panimot kiertueen Helsingin tapahtumassa seura varasi pöydän jäseniään varten lauantaille. Seuran jäseniä osallistui tapahtumaan kaikkina päivinä Järjestettiin matka Sahdinvalmistuksen SM-kisoihin Turenkiin. Paikalle kuljetettiin yhteisellä bussikuljetuksella. Helsingin jaostoa saapui paikalle lähijunalla. Matkalle osallistui 15 henkeä, joista 3 saapui junalla, eli 12 osallistui bussikuljetukseen.
4 3 / Seuran jäseniä, pääasiassa Helsingin jaostosta, osallistui OtaOlut - tapahtumaan Otaniemessä Järjestettiin perinteinen Tampereen Oktoberfest-ekskursio Juhlittiin seuran vuosijuhla Jyväskylässä TeeLeidin tiloissa. Pitopalvelusta vastasi seuran jäsen Teemu Peltonen. Tapahtumassa tuomittiin myös seuran ensimmäinen kotiolutkilpailu. Tuomareina toimineet Hanna Montonen ja Mika Laitinen sekä vuosijuhlan yleisö valitsivat voittajaksi Jyväskylän osaston valmistaman sahdin. Toiseksi jäi Helsingin osaston valmistama lime-habanero-pale ale. Tapahtumassa esitelmän pitivät Mikko Tyni (sotaväen alkoholinkäytöstä), Pekka Vesala ja Jouni Raninen (USA:n matkastaan), Hanna Montonen (panomatkasta Islantiin) ja Jesse Kaukonen (dokumenttielokuva kotioluen valmistuksesta). Vuoden aikana järjestettiin myös useita olutmaisteluita eri paikkakunnilla. Helsingissä teemamaisteluita järjestettiin kolme: belgialaiset oluet, kellareiden aarteita vol. 2 sekä jouluoluet. Perinteikäs jouluolut-maistelu jäi Jyväskylässä vuonna 2017 järjestämättä. Lisäksi Helsingin osasto teki ruokaretket Viiteen Penniin, Sori Taproomiin ja Ohranaan sekä excursion Olutravintola Pikkulintuun. Säännölliset kuukausikokoontumiset jatkuivat Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä ja niitä järjestettiin koko vuoden ajan pääsäntöisesti kuukauden ensimmäisen viikon aikana. Helsingin ja Tampereen kuukausikokoontumisissa pidettiin joka kuukausi lyhyt olutkulttuuriaiheinen alustus. Tampereella kokoontumispaikaksi on vakiintunut Konttori, yksi kokoontuminen pidettiin myös Hervannassa Kultaisessa Apinassa. Marraskuusta alkaen Tampereen jaoston puheenjohtajana aloitti Antti Pöllänen edellisen johtajan Pasi Honkasen muutettua Jyväskylään. 4. Edunvalvonta Seura pyrki mahdollisuuksiensa mukaan edistämään kotimaista olutkulttuuria julkaistiin kannanotto alkoholilain kokonaisuudistukseen liittyen. Vuoden 2017 aikana saadut uudet jäsenedut: - Brewdog Helsinki, Helsinki: -5 % kaikista oluista
5 4 / 5 - Musta Kynnys, Jyväskylä: -10 % kaikista oluista - Ravintola Sohwi, Jyväskylä: -10 % kaikista oluista 5. Yhteistyö muiden seurojen kanssa Syyskokouksessa 2017 seura päätti palata takaisin Olutliiton jäseneksi vuonna Puheenjohtaja Jukka Kuva osallistui Olutliiton ja Suomen Olutseuran järjestämälle olutristeilylle, jossa suunniteltiin seurojen välistä yhteistyötä. 6. Viestintä Seuran viestinnän pääkanava on tällä hetkellä seuran Facebook-sivut. Seuran omat verkkosivut osoitteessa ovat myös pysyneet aktiivisina ja sisältäneet pääsääntöisesti saman informaation kuin Facebook-sivut. Seura siirsi vuoden 2017 aikana jäsenrekisterinsä kotimaiseen FloMembers - palveluun ja alkoi käyttää palvelua myös sähköpostien lähettämiseen jäsenistölle. Hallituksen ja muiden aktiivitoimijoiden sisäiseen viestintään käytettiin pääsääntöisesti Facebook-viestejä ja Google Drive -palvelua. Seuran logo ja sitä kautta graafinen ilme uusittiin. Uuden ilmeen konkretisointia tuotteisiin jatketaan vuoden 2018 aikana. 7. Talous Vuonna 2017 seuran tilinpäätös oli 636,74 ylijäämäinen. Suurin syy ylijäämälle oli suurempi varainhankintamäärä varojen kulutukseen nähden. Seuran vuoden 2017 talousarviossa enemmän varoja oli budjetoitu esimerkiksi seuran sisäisten olutmaisteluiden järjestämiseen (420,00 ), joista toteutui vain 90,00. Paikallisosastojen toimintaan käytettiin budjetoitua vähemmän varoja (seuran budjetoitiin maksavan 300,00, kun toteutunut oli 153,55 ). Myös budjetoidut tavarahankinnat siirtyivät vuodelle 2018.
6 5 / 5 Jäsenmaksuista saatiin budjetoitua vähemmän varoja, mutta ulkopuolisille järjestetyistä olutmaisteluista tienattiin odotettua enemmän (budjetoitiin 200,00, ansaittiin lopulta 407,90 ). Vuosijuhliin osallistui vuonna 2017 enemmän jäseniä, joten tapahtuman tuotot ja kulut olivat luonnollisesti suuremmat. Kokonaisuudessaan tapahtuman kuluista seura kustansi omasta pussista 285,53. Budjetoitua enemmän käytettiin matkakuluihin (budjetissa 150,00, toteutui 175,80 ). Jäsenet ovat siis viime vuonna aktiivisesti käyttäneet seuran tarjoamaa 10,00 /hlö/matka matkakorvausta ja tämä onkin huomioitu vuoden 2018 talousarviossa. Pankkikuluihin käytettiin budjetoitua enemmän (budjetoitiin 100,00, toteutui 121,29 ), mutta tämä selittyy pääosin Holviin siirtymisestä, koska seura maksoi kahden pankin kuluja muutaman kuukauden. Myös sahdin SM-kisojen toteutuneet kulut menivät hieman yli verrattuna talousarvion arvioihin, seuran lopulta maksaessa omasta pussistaan 180,00 (talousarvion 50,00 sijaan). Yleisellä tasolla seuran talous on erinomaisissa kantimissa, mutta seuran varoja voitaisi käyttää rohkeammin ja tarkemmin talousarviota seuraten. 8. Lopuksi Toiminta on tällä hetkellä terveellä pohjalla. Olutkulttuuri-illat on ainakin toistaiseksi saatu palautettua vuosittaiseen toimintaan ja tapahtumissa käy tyydyttävästi jäsenistöä. Toiminnan kehittämistä jatketaan.
Olutkulttuuriseura ry
Olutkulttuuriseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys 1 / 5 1. Johdanto 1 2. Organisaatio ja hallinto 1 3. Järjestetyt tapahtumat 2 4. Edunvalvonta 3 5. Yhteistyö muiden seurojen kanssa 4 6. Viestintä 4
Olutkulttuuriseura TOIMINTAKERTOMUS 2016
Olutkulttuuriseura TOIMINTAKERTOMUS 2016 Johdanto Olutkulttuuriseura on vuonna 2009 perustettu oluen harrastajien seura, joka järjestää erilaisia olutkulttuuriin liittyviä tapahtumia, ajaa paremman olutkulttuurin
Yhdistyksen syyskokous
1 Olutkulttuuriseura ry. PÖYTÄKIRJA Yhdistyksen syyskokous 19.11.2016 Aika: Lauantai 19.11.2016 klo 14.00 Paikka: Ravintola Vihreä Haltiatar, Kauppakatu 13, 40100 Jyväskylä Läsnä: Sampo Välimaa Juha Honkanen
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.
2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa
TKO-äly ry. Talouskertomus
TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Toimintakertomus
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017
1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Toiminta-ajatus Olutseura William K. ry perustettiin 25.2.1991 vaalimaan olutkulttuuria, oluttietoutta ja oluen arvostusta llä. Sen lisäksi tavoitteena on jäsenten
Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt
Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen
Tilinpäätös ja toimintakertomus
Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
TURUN INSINÖÖRIT TUIKE RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA
TURUN INSINÖÖRIT TUIKE ry TURUN INSINÖÖRIT TUIKE RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Kokousaika: Keskiviikko 5.11.2014 klo 18.00 Paikka: Ravintola Teerenpeli, osoitteessa Eerikinkatu 18, 20100 Turku PÖYTÄKIRJA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
Toimintakertomus
TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy
TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta
HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013
HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt
TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2016 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 11 / 2012
18.9.2012 PL 1627 70211 KUOPIO hallitus@serveriry.fi serveriry.fi Aika: Tiistaina 18.9.2012 klo 10:00 Paikka: TKT-laitos, Bioteknia B1438, Kuopio Hallituksen kokous 11 / 2012 Läsnä: Aappo Alamäki, hallituksen
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
TURUN KEMISTIKERHO RY
TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään
Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Suomen CFS yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vuonna 2017 yhdistys jatkaa pitkälti edellisen vuoden toiminnan kärjillä eli vahvistaa ja laajentaa edelleen vertaistukitoimintaa Invalidiliitolta saadun
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina
TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa
TALOUSARVIO 2018 Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä 18.11.2017 hallituksen kokouksessa 26.10.2017 Sivu 1 Laadintaperusteet toimintasuunnitelma 2018 numeroina tavoitelaskelma, jossa tarkasteltu
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen
Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus
Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018
Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen valvominen sekä heidän sosiaalisen turvallisuutensa
VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta
TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY
Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä,
1 (7) 23.7.2018 Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Meriteollisuus ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksen epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Marine Industries ja ruotsiksi
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry
Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...
2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017
Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Hallitus ja kokoukset Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 toimi Tuomas Pelttari (Turun kaupunginkirjasto).
SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009
TOIMINTAKERTIOMUS 2014 HumO OSASTON HUMANITAARISEN OIKEUDEN RYHMÄ AKTIIVISENA EA1 KOULUTUS KAKSI KERTAA KEVÄÄLLÄ RAVINTOLAPÄIVÄ 17.5.2014 ENSI KERTAA - MENESTYS KATASTROFI-GOLF PERINNE JATKUI HILL SIDESSÄ
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen
Vuosikokouksen asialista
Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja
Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä
Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004
SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT
1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007
The Westermarck Society ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Johtokunta Seuran johtokuntaan kuuluivat kertomusvuonna Pekka Sulkunen, Tuula Gordon, JP Roos ja Kati Rantala Helsingistä, Riikka Homanen,
Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3
Koskipanimo Oy on toiminut Tampereella Ravintola Plevnan yhteydessä vuodesta 1994. Panimo tunnetaankin paremmin Plevna-nimellä. Panimon vuosituotanto n. 1600 hl. Vuoden 1999 loppuun Koskipanimo valmisti
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,
VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY
VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen
Toimintakertomus toimintakausi
Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa
Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt
Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005
1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY
KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen