PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2018. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2018. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht."

Transkriptio

1 PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö Oulun yliopisto Tiistaina klo (TF214) PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2018 Prosessimetallurgian opetuksen kehittämistyöryhmä kokoontui vuoden 2018 toiseen tapaamiseensa tiistaina klo Läsnä Timo Fabritius Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Edellisen kokouksen Hyväksyttiin vuoden 2018 ensimmäisen kokouksen muistio. pöytäkirjan hyväks. 3 Ilmoitusasioita Keskusteltiin tutkinto-ohjelmatoimikunnassa käsitellyistä asioista kuten aloituspaikkamäärissä tapahtuvista muutoksista ja opintosuunnan valinnoista. Opiskelijoiden valinnat osuivat tänä vuonna tasaisesti eri opintosuuntien kesken ja prosessimetallurgian valitsi yhdeksän uutta opiskelijaa. Helmikuun kokouksessa hyväksyttiin yksi metallurgiaan tutkimusryhmään tehty diplomityö. Kevään 2018 aikana järjestetään kaksi prosessimetallurgian opintojaksoa, joissa molemmissa toimii vastuuopettajana Pekka Tanskanen: TkK-vaiheen Kiinteät epäorgaaniset materiaalit sekä DI-vaiheen Korkealämpötilaprosessien kokeellinen tutkimus. Kurssit ovat menossa, eikä niihin liittyen ollut mitään erityistä käsiteltävää. Keskusteltiin syksyllä 2018 Korkealämpötilaprosessit-kurssin yhteydessä järjestettävästä teollisuusseminaarista ja sovittiin, että Timo Fabritius hoitaa käytännön järjestelyitä (salin varaus, ajan päättäminen, yhteys teollisuusyrityksiin, jne.) kevään aikana. Kun aika, paikka, ohjelma ja esiintyjät ovat varmistuneet, Eetu-Pekka Heikkinen mainostaa tilaisuutta opiskelijoille. Keskusteltiin CIRRUS-jatko-opintokurssista. Eetu-Pekka Heikkinen on laatinut Oulun yliopiston vastuulla olevat aineistot, jotka ovat viimeistelyjä vaille valmiina. Heikkinen vastaa näiden Oulun osion opetuksesta ensimmäisessä webinaarissa huhtikuussa sekä intensiivikurssilla Luulajassa kesäkuussa. Timo Fabritius puolestaan vastaa Oulun osuudesta toisessa webinaarissa syyskuussa. Kurssille on ilmoittautunut kaksi prosessimetallurgian tutkimusyksikön jatko-opiskelijaa. Fabritius sopii heidän kanssaan kurssin hyväksymisestä osaksi jatko-opintoja. 4 Kurssipalautteet Kokouksessa käsiteltiin Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta -, Termodynaamiset taspainot -, Korkealämpötilaprosessit-, Korkealämpötilakemia- sekä Thermodynamic and process modelling in metallurgy and minerals processing kurssien opiskelijapalautekoosteet. Näistä kursseista Termodynaamiset tasapainot, Korkealämpötilaprosessit ja Korkealämpötilakemia tullaan järjestämään syksyllä 2018 lähes samassa muodossa kuin syksyllä Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta kurssissa on hieman enemmän pieniä kehittämistarpeita, jotka liittyvät lähinnä nyt ensimmäistä kertaa tässä muodossa järjestetyn kurssin aikana havaittuihin puutteisiin sekä tiedotuksen parantamiseen ja selkeyttämiseen. Thermodynamic and process modelling in metallurgy and minerals processing kurssi tulee muuttumaan enemmän, koska kurssi tullaan jatkossa järjestämään yksin ilman OMS:n mukanaoloa. Käytännössä tämä tarkoittaa kurssin toisen osan uudistamista kokonaan. Lisäksi kurssin alkuun tulee yksi johdantoluento laskennallisesta termodynamiikasta ja sen hyödyntämisestä metallurgiassa. P R O S E S S I M E T A L L U R G I A N T U T K I M U S Y K S I K K Ö Puh P L O U L U N Y L I O P I S T O w w w. o u l u. f i / y l i o p i s t o

2 Tarkemmat palautekoosteet ovat tämän muistion liitteinä ja löytyvät lisäksi myös kurssien www-sivuilta. 5 Opiskelijoiden toiveet Ryhmän käsiteltäväksi ei ole toimitettu muuta opiskelijapalautteita. Vuoden 2018 ensimmäisessä PAKin kokouksessa ei myöskään ollut palautetta metallurgian kursseihin liittyen. 6 Opinnäytetyötilanne Keskusteltiin opinnäytetöiden etenemisestä. Tänä vuonna valmistuu todennäköisesti hieman aiempaa vähemmän prosessimetallurgian diplomitöitä. 7 Muut asiat Kokouksessa ei ollut muita käsiteltäviä asioita. 8 Seuraava kokous Seuraava kokous (3/2018) pidetään tiistaina klo 09:00 10:30. 9 Kokouksen lopetus Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Oulussa Eetu-Pekka Heikkinen Yliopistonlehtori, prosessimetallurgia LIITTEET JAKELU TIEDOKSI Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta kurssin palautekooste. Termodynaamiset tasapainot kurssin palautekooste. Korkealämpötilaprosessit kurssin palautekooste. Korkealämpötilakemia kurssin palautekooste. Thermodynamic and process modelling in metallurgy and minerals processing kurssin palautekooste. PLO:n jäsenet Kaisa Heikkinen (laboratorion www-sivulla julkaistavaksi) Saara Luhtaanmäki

3 Kurssipalautekooste Kurssi: Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodit 1 ja 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Jukka Hiltunen, Eva Pongracz, Björn Klöve Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Yleistä Kurssi on suunnattu 1. vuosikurssin prosessi- ja ympäristötekniikan opiskelijoille, minkä lisäksi kurssille osallistuu useita tuotantotalouden ja kemian opiskelijoita. Satunnaisia opiskelijoita on myös muista tekniikan ja luonnontieteen koulutusohjelmista. Kurssille ilmoittautui 137 opiskelijaa ja sen suoritti 131 opiskelijaa läpäisy 95,62 %. Erinomaisen (5) arvosanan sai 36 opiskelijaa (25,25 %), kiitettävän (4) 75 opiskelijaa (52,82 %), hyvän (3) 23 opiskelijaa (16,2 %), tyydyttävän (2) 2 opiskelijaa (1,41 %) ja välttävän (1) 0 opiskelijaa (0,00 %). Hylätyn arvosanan sai 6 opiskelijaa (4,23 %). (Tilanne ) Kurssi toteutettiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun erilliset PYTP1- ja PYTP2-kurssit erotettiin. Kurssin vastuuopettajana toimi useamman vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa Eetu-Pekka Heikkinen. Suoritustapana käytettiin jatkuvaa arviointia, joka koostui kahdeksasta pareittain suoritettavasta tehtävästä, joissa jotain ennalta annettua prosessia tarkasteltiin kahdeksasta eri näkökulmasta. Kurssin suoritus eteni kahden viikon kierrolla, jolloin opiskelijoiden tuli palauttaa yksi tehtävistä aina noin kahden viikon välein. Palautejärjestelmästä Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 8,03 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Järjestelmästä saatu palautekooste on esitetty tämän dokumentin lopussa. Eri osioiden numeeristen arvioiden keskiarvot olivat seuraavat: - Opintojaksolle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen 4,33 (max 5) - Opintojakson sisältö tuki tavoitteiden saavuttamista 4,17 (max 5) - Opintojakson sisällön tarpeellisuus 4,50 (max 5) - Opetusmenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 3,67 (max 5) - Oppimateriaali tuki tavoitteiden saavuttamista 3,58 (max 5) - Ohjeistuksen selkeys 4,25 (max 5) - Ohjauksen ja tuen riittävyys 3,67 (max 5) - Arviointimenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 4,17 (max 5) - Ajan riittävyys tehtävien tekemiseen 4,58 (max 5) - Kuormittavuus (-2 ei kuormita lainkaan 2 erittäin kuormittava) 0,33 (ideaali 0) - Opiskelijan oma opiskelu opetuksen ulkopuolella 4,00 (max 5) - Opiskelijan aktiivisuus, kysely, opettajan haastaminen 2,92 (max 5) Hyvinä käytänteinä ja hyvin toimivina asioina mainittiin oppimateriaalin selkeys, se, että prosesseja oppi tarkastelemaan eri näkökulmista, asiantuntevat opettajat, opetuksen laatu ja selkeys, työskentely

4 pareittain, armollinen arviointi aiheista, joista oli vähemmän aineistoa, sopiva työllistävyys, tentin puuttuminen ja raportin laatiminen. Kehitettävää todettiin olevan alustusluennoissa, joiden ei koettu olevan avuksi tehtävien teossa (varsinkin kurssin loppupuolella ei ollut tämän tarkemmin eritelty mihin loppupään aiheisiin tämä kommentti liittyi). Lisäksi koettiin, että tiedon hakemiseen kului suhteettoman suuri osa kurssin suoritukseen käytetystä ajasta, ja toivottiin, että kurssin voisi suorittaa tenttimällä, koska nyt tehtävissä keskityttiin vain yhteen prosessiin. Havaintoja kurssin aikana sekä palautejärjestelmän ulkopuolinen palaute Yksi opiskelija antoi palautejärjestelmän ulkopuolista palautetta. Hän kehui kurssin jakoa osasuorituksiin sekä materiaalin helppoa saatavuutta kurssin www-sivujen kautta. Kurssin aikana havaittuja asioita, jotka on korjattava/parannettava seuraavaksi kerraksi: - Raporttipohja ei ollut kaikkien tarkentavien kysymysten osalta valmis kurssin alussa. - Eri opettajien arvostellessa eri osioita arviointikriteereissä oli eroja. Muutenkin arviointikriteerejä ei esitetty selkeästi kurssin alussa. - Kurssin alussa kerrottiin, ettei luennoille osallistuminen ole suorituksen kannalta välttämätöntä. Näin on jatkossakin, mutta korostettava, että tämä ei tarkoita sitä, etteikö luennoilta voisi saada hyödyllisiä ohjeita ja neuvoja tehtävien tekemiseen. - Materiaalin kuljetusta käsittelevä teema on liian suppea. - Rästisuoritustapaa ei ollut päätetty kurssin alussa, minkä vuoksi sitä ei voitu ohjeistaa heti alussa. - Opiskelijat (työparit) olivat osin epätasa-arvoisessa asemassa, koska joistain prosesseista oli helpompaa löytää aineistoa kuin toisista. - Salin ja luentoaikojen vaihtuminen 1. ja 2. perioidin vaihteessa aiheutti turhaa hämminkiä. Yhteenveto: Huomioitavaa seuraavalle kerralle Korjattavaa/kehitettävää: 1) Raporttipohjan tulisi olla valmiina jo kurssin alussa. 2) Materiaalin kuljetusta käsittelevää teemaa laajennetaan käsittelemään myös varastointia (nyt osittain jo mukana) sekä sekoitusta ja (mekaanista) erotusta. 3) Ensimmäisen teeman (yksikköprosessit) luennolla perusteltava selvemmin se, miksi tuotanto jaetaan usein useammaksi osaprosessiksi: helmpommin hallittavissa ja ohjattavissa olevat toiminnot, kun yhdellä osavaiheella on vain yksi tavoite, eikä kaikkia tavoitteita (jotka voivat olla osin ristiriitaisia esim. vaaditavien olosuhteiden suhteen) pyritään toteuttamaan yhdellä kertaa. 4) Rästisuorituksista on päätettävä ennen kurssin alkua, jotta niistä voidaan tiedottaa opiskelijoille jo heti kurssin alussa. Tämä pitää sisällään sekä väliin jääneiden tehtävien korvaamisen, että hylätyn arvosanan saaneiden töiden korjaamisen. Voitaisiin toimia esim. siten, että hylätyn saaneet työt palautetaan tarkastajalta saatavan lyhyen palautteen kera korjattavaksi, täydennettäväksi ja uudelleen palautettavaksi. Kurssin vastuuopettaja tarkistaisi korjatut versiot eikä niitä enää palautettaisi eri teemojen opettajille. Kokonaan väliin jääneet tehtävät voisi korvata tekemällä puuttuvan osion jälkikäteen. Jos haluaa korottaa arvosanaa, niin täydentäviä tehtäviä voisi tehdä laatimalla kurssin päätyttyä ylimääräisiä osioita, joissa omaa prosessia on tarkasteltu sellaisista näkökulmista, joita kurssilla ei ole käsitelty tarkemmin esim. juridinen, johdon, työntekijöiden, asiakkaan, omistajien, kilpailijoiden, ajallisen kehittymisen (historia/tulevaisuus), työturvallisuuden, tutkimus- ja kehitystoiminnan tai tehokkuuden näkökulma.

5 5) Opiskelijoille ei anneta valmiita aiheita, vaan muodostetaan pelkästään työparit etukäteen (niitäkin saa vaihtaa, jos asia sopii kaikille osapuolille), jotka saavat sitten valita haluamansa aiheen annetusta listasta. Jos useampi pari tekee työn samasta aiheesta, niin se ei haittaa, kunhan työt on tehty erikseen, eivätkä ole toistensa kopioita. 6) Mahdollisten prosessien listaa päivitetään poistamalla prosesseja, joista on vaikea löytää aineistoa, ja mahdollisesti lisäämällä uusia, joista aineistoa löytyy helpommin. 7) Pyritään sellaiseen lukujärjestykseen, jossa luentojen ajat ja salit pysyvät mahdollisuuksien mukaan samoina läpi koko syksyn. 8)- Tekniikan viestintä kurssin seminaareja on ensi kerralla enemmän, joten niistä saatava pisteytys on mietittävä uusiksi: esimerkiksi siten, että yhdestä osallistumisesta saa yhden pisteen, mutta maksimissaan voi saada viisi lisäpistettä. 9) Päivitetään tilastotietoja (esim. CO 2 -päästöihin liittyen) tarpeen mukaan. Tiedotuksella hoidettavaa: 10) Opiskelijoille on kerrottava jo alussa, että kurssi on mitoitettu siten, että se sisältää suuren määrän itsenäistä tiedonhakua osana tehtävien tekoa. Näin tiedonhakutarve ei tule yllätyksenä ja opiskelijat osaavat varata aikaa myös tiedonhakuun. 11) Tiedonhakuun liittyen opiskelijoille tulisi kertoa myös se, että jos heillä on vaikeuksia löytää aineistoa, niin he voivat ottaa yhteyttä ja kysyä apua (varsinkin jos heillä on prosessi,josta on vaikeampi löytää lähdeaineistoa). Korostettava sitä, että aineistoa on ensin pyrittävä hakemaan itse sekä sitä, että apua on pyydettävä ajoissa, jos haluaa saada vastauksen ennen deadlinea. 12) Kurssin alussa on korostettava sitä, että vaikka kukin työpari tutustuu tarkemmin vain yhteen prosessiin, ei kurssin tavoitteena ole tietyn prosessin yksityiskohtainen oppiminen, vaan oppia erilaisia tarkastelutapoja ja näkökulmia prosessien tarkasteluun. 13) On mainittava, että teemat 5-7 arvostelee eri opettaja kuin muut teemat. Näin ollen arviointikriteerit voivat hieman poikeat teemojen välillä. Tämänkin vuoksi kannattaa osallistua luennoille, koska niissä kerrotaan tehtävistä tarkemmin (tai jos ei pääse paikalle, niin varmistaa muuten, että on ymmärtänyt tehtävänannon oikein). 14) Toisaalta arviointikriteerit tulisi määrittää selvemmin ja tiedottaa opiskelijoille (sekä luonnollisesti myös opettajien kesken). Vaadittavia asioita ovat mm. kattavuus, selkeys, loogisuus, lähteet ja niihin viittaaminen, asioiden rajaus ja jaottelu, yhteyksien esittäminen, priorisointi, jne. 15) Ensimmäisellä luennolla on tiedotettava myös yhteyksistä Tekniikan viestintä kurssiin. 16) Opiskelijoille tulee ilmoittaa jokin deadline, johon mennessä ilmoittavat, jos eivät ole saaneet yhteyttä pariinsa niin etsitään tarvittaessa uusia pareja. Pohdittavaa: 17) Miten varmistetaan, että alustusluennot varmasti tukevat tehtävien tekoa? 18) Miten varmistetaan, että nekin opiskelijat, jotka eivät osallistu luennolle, saavat oikean kuvan tehtävänannosta? 19) Kunhan CIRRUS-koulutusaineisto on valmis, niin sieltä voi saada lisäaineistoa luentoihin. Tarkistettava! Jatkotoimet: Lähetetään tämä kooste kurssin kaikille opettajille ja pyydetään heiltä kommentteja. Tämän jälkeen vastuuopettaja tekee lopulliset päätökset muutoksista ja toteuttaa ne ennen kurssin alkua. Aikataulut sovitettava syksyn muuhun ohjelmaan (muut kurssit, konferenssit, yms.). Tarkistettava erityisesti yhteydet Tekniikan viestintä kurssin kanssa.

6 477013P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta ( ) (Palaute aika ) Ilmoittautuneita opiskelijoita: 137 Opintojakson palauteprosentti: 8.03% Opintojakson suorittaneita: 131 Opintojakson suoritusprosentti: 95.62% Opintojakson arvosanajakauma Selite erinomainen kiitettävä hyvä tyydyttävä välttävä hyväksytty hylätty ei saapunut Lyhenne hyv hyl eisa Kpl 36 (25.35%) 75 (52.82%) 23 (16.2%) 2 (1.41%) 0 (0%) 0 (0%) 6 (4.23%) 0 (0%) Osaamistavoitteet Tiedot Oodista: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa tarkastella teollista tuotantoprosessia prosessi- ja ympäristötekniikan tarjoamin näkökulmin (mm. yksikköprosessiajattelu, materiaalihallinta, ilmiölähtöisyys, automaatio, energia ja ympäristövaikutukset) sekä tunnistaa prosessi- ja ympäristötekniikan eri osa-alueiden merkityksen kokonaisvaltaisen prosessisuunnittelun ja luonnonvarojen käytön kannalta, kun näihin osa-alueisiin perehdytään tarkemmin tulevissa opintojaksoissa. eri En

7 Saavutin opintojaksolle asetetut osaamistavoitteet Opintojakson sisältö Tiedot Oodista: Kurssi jakaantuu sisällöllisesti kahdeksaan teemaan, jotka ovat: 1. Yksikköprosessit. 2. Materiaalitaseet. 3. Ilmiölähtöinen prosessitarkastelu. 4. Materiaalien kuljetus. 5. Prosessien hallinta ja automaatio. 6. Vesien ja maankäytön, suojelun ja suunnittelun periaatteet: alkutuotanto, yhdyskunnat ja teollisuus. 7. Energiajärjestelmät. 8. Tuotannollinen toiminta osana yhteiskuntaa. eri En Opintojakson sisältö tuki osaamistavoitteiden saavuttamista Opintojakson sisältö oli tarpeellinen asiantuntijaksi kehittymiseni kannalta Opetus ja ohjaus eri En Opintojaksolla käytetyt opetusmenetelmät tukivat oppimistani ja osaamistavoitteiden saavuttamista Opintojaksolla käytetty oppimateriaali tuki oppimistani Opintojakson tehtävien ohjeistukset olivat selkeitä Tukea ja ohjausta oli riittävästi Arviointimenetelmät

8 eri En Opintojakson arviointimenetelmät ja kriteerit tukivat oppimistani Kuormitus eri En Opintojakson tehtävien tekemiseen oli riittävästi aikaa Ohje Ei kuormittanut lainkaan (2) Vähän kuormittava (1) Sopiva (0) Paljon kuormittava (1) Erittäin kuormittava (2) Arvioi opintojakson kuormittavuutta (1 op = 27 h opiskelijan työtä, sisältää kontaktiopetuksen) Opiskelutavat eri En Olen pyrkinyt edistämään oppimistani opetuksen ulkopuolella (esim. tutustumalla luentomateriaaliin, lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai etsimällä lisätietoa). Olen pyrkinyt edistämään oppimistani opetuksen aikana keskustelmalla aiheesta, tekemällä kysymyksiä opettajalle, aloittamalla keskusteluja opetusryhmässä tai kyseenalaistamalla perustellusti opetusta

9 Avoimet kysymykset Mitkä asiat toimivat hyvin (hyviä käytänteitä). Luentomoniste oli helppo lukuista. Omaa prosessia tutkimalla oppi tarkastelemaan prosessia eri näkökulmista. opetuksen laatu ja selkeys. opettajat olivat asiantuntevia! Oli todella hyvä että kurssi suoritettiin parityönä. Muuten ei olisi ollut motivaatiota tehdä tylsiä töitä toisensa jälkeen yksin. Oli hyvä että arviointi oli armollinen silloinkin kun tietoa oli vaikea löytää. Kaiken kaikkiaan työtä oli sopivasti. On hyvä ettei kurssista ole tenttiä. Parityöskentely edisti oppimista ja opetti tarkastelemaan prosesseja eri tavoin. Raportin teko erittäin hyvä tehtävä Kehitettävää. Tehtäviä alustavat luennot eivät usein auttaneet itse tehtävän teossa. (Lähinnä alkupään tehtävissä luennoista oli apua tehtävän tekemisessä) Kurssin suorittaminen voisi toimia myös tenttimällä. Näin kurssista voisi saada enemmän irti. Nyt tällä toimintatavalla perehtyy vain yhteen prosessiin. On vaikeaa vielä arvioida onko kurssista loppujen lopuksi hyötyä myöhemmin mutta ainakin monesti tuntui että tiedon löytämiseen meni turhan paljon aikaa. Kuljetusaiheesta ja automaatioaiheesta olisi ollut ehkä hyödyllisempää tehdä työt annetusta aiheesta ja materiaalista sen sijaan että yrittää etsiä tietoa ja keksiä päästä, koska kun tietoa ei löydy, ei täydy myöskään työstää luentomateriaalin teoriaa. Muuta palautetta Raporttien teko oli silmiä avaavaa, ja omasta prosessista sai todella selkeän kuvan. Raporttien aiheet olivat toisaalta laajoja, mutta kuitenkin suppeita. Raportti luotu :13:32

10 Kurssipalautekooste Kurssi: Termodynaamiset tasapainot Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodi 1) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: (Matti Aula) Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Yleistä Kurssi on suunnattu 2. vuosikurssin prosessi- ja ympäristötekniikan opiskelijoille, minkä lisäksi kurssille osallistuu useita tuotantotalouden ja kemian opiskelijoita. Satunnaisia opiskelijoita on myös muista tekniikan ja luonnontieteen koulutusohjelmista. Kurssille ilmoittautui 70 opiskelijaa ja sen suoritti 65 opiskelijaa läpäisy 92,86 %. Erinomaisen (5) arvosanan sai 36 opiskelijaa (46,75 %), kiitettävän (4) 24 opiskelijaa (31,17 %), hyvän (3) 6 opiskelijaa (7,79 %), tyydyttävän (2) 3 opiskelijaa (3,9 %) ja välttävän (1) 2 opiskelijaa (2,6 %). Hylätyn arvosanan sai 6 opiskelijaa (7,79 %). (Tilanne ) Kurssi on toteutettu pääpiirteissään samalla tavalla jo noin 10 vuoden ajan. Suoritustapana käytettiin jatkuvaa arviointia, joka koostui viidestä noin viikon välein palautettavasta laskennallisesta kotitehtävästä, kahdesta simulointiharjoituksesta ja niistä tehtävistä työselostuksista sekä kirjallisista tehtävistä, jotka palautettiin kurssin lopussa. Palautejärjestelmästä Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 5,71 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Järjestelmästä saatu palautekooste on esitetty tämän dokumentin lopussa. Eri osioiden numeeristen arvioiden keskiarvot olivat seuraavat: - Opintojaksolle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen 4,60 (max 5) - Opintojakson sisältö tuki tavoitteiden saavuttamista 4,75 (max 5) - Opintojakson sisällön tarpeellisuus 4,75 (max 5) - Opetusmenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 5,00 (max 5) - Oppimateriaali tuki tavoitteiden saavuttamista 4,75 (max 5) - Ohjeistuksen selkeys 5,00 (max 5) - Ohjauksen ja tuen riittävyys 5,00 (max 5) - Arviointimenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 4,75 (max 5) - Ajan riittävyys tehtävien tekemiseen 5,00 (max 5) - Kuormittavuus (-2 ei kuormita lainkaan 2 erittäin kuormittava) 0,25 (ideaali 0) - Opiskelijan oma opiskelu opetuksen ulkopuolella 4,00 (max 5) - Opiskelijan aktiivisuus, kysely, opettajan haastaminen 4,25 (max 5) Hyvinä käytänteinä ja toimivina asioina mainittiin pareittain tehtävät kotitehtävät, se, että tehtävät sai palauttaa sähköpostilla, opettajalta saatu ohjaus mikroluokkaharjoituksissa, onnistunut oppimateriaali, toimivat tehtävät, opettajan kattava opetustyyli, opiskelijoiden huomioonottaminen, aineiston saatavuus www-sivuilta, vinkit kotitehtävien tekemiseen ja niiden saatavuus www-sivuilta, opettajalta saatu apu

11 ongelmatilanteissa, etäopiskelijoiden huomioonottaminen, opettajan halu saada opiskelijat oppimaan, opettajan ammattitaito, opettajan kannustavuus sekä nopea tehtävien tarkistus. Kehittämiskohteena koettiin se, että muiden kuin kotitehtävien tekemistä voisi korostaa, koska nyt niiden tekeminen jäi vähemmälle, koska ne eivät olleet pakollisia kurssin läpäisyn kannalta. Lisäksi toivottiin, että mikroluokkaharjoituksiin varattaisiin riittävästi aikaa tehtävien tekemiseen [lähinnä tämä koski ensimmäistä kahdesta harjoitustyöstä]. Muuna palautteena Eetua kehotettiin ottamaan vähän rennommin ohjeistuksen suhteen. Opiskelijan pitää osata katsoa lukkarista millon on tunti, mutta toisaalta kerrottiin, että uennoitsija vaikutti positiivisesti osaamiseen, ja että oli kiva, kun luennoitsijaa vaikutti oikeasti kiinnostavan opiskelijoiden osaaminen. Havaintoja kurssin aikana sekä palautejärjestelmän ulkopuolinen palaute Palautejärjestelmän ulkopuolista palautetta saatiin yhdeltä opiskelijalta, joka kehui opiskelijapalautteen huomioonottamista, mainiota opetusta sekä aineiston jakamista nimenomaan verkkosivujen eikä yliopiston järjestelmien kautta. Yhteenveto: Huomioitavaa seuraavalle kerralle Rakenne, sisältö, aineistot, tehtävät, ohjeet, ym. pidetään ennallaan pieniä päivityksiä, korjauksia ja lisäyksiä lukuunottamatta. Ensimmäisen mikroluokkaharjoituksen aikapulaa voisi yrittää ratkaista laatimalla kurssin www-sivuilta löytyviä lyhyitä videopätkiä, joissa olisi esitetty eri moduulien käyttöä lyhyesti. Opiskelijat voisivat tutustua näihin ennen harjoitusta, jolloin harjoituksissa päästäisiin nopeammin tekemään itse tehtäviä ja johdanto aiheeseen olisi lyhyempi. Toisaalta voitaisiin hyödyntää laajemmin Outotecin laatimia opetusvideoita YouTubesta. On harkittava voisiko muiden kuin kotitehtävien merkitystä kurssilla korostaa. Yksittäisiä kehittämistarpeita on esimerkiksi tehtävässä 33 (uusi vastaavan tyylinen tehtävä, jossa pelkistynyt komponentti nyt Na ei ole kaasumaisessa olomuodossa) sekä teoriakysymyksissä 3 ja 4, joita voisi uudistaa (esim. mitä asioita on tunnettava ja toisaalta mitä määritetään tasapainovakio- ja optimointimenetelmillä, tietyn prosessin kuvaus ja arvio siitä, miten hyvin sitä voi tarkastella tasapainosysteeminä). Aikataulut sovitettava syksyn muuhun ohjelmaan (muut kurssit, konferenssit, yms.).

12 477401A Termodynaamiset tasapainot ( ) (Palaute aika ) Ilmoittautuneita opiskelijoita: 70 Opintojakson palauteprosentti: 5.71% Opintojakson suorittaneita: 65 Opintojakson suoritusprosentti: 92.86% Opintojakson arvosanajakauma Selite erinomainen kiitettävä hyvä tyydyttävä välttävä hyväksytty hylätty ei saapunut Lyhenne hyv hyl eisa Kpl 36 (46.75%) 24 (31.17%) 6 (7.79%) 3 (3.9%) 2 (2.6%) 0 (0%) 6 (7.79%) 0 (0%) Osaamistavoitteet Tiedot Oodista: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa määrittää kemiallisia reaktiotasapainoja teollisiin prosesseihin liittyvissä systeemeissä sekä osaa ä tasapainojen merkityksen osaksi prosessien analyysiä, suunnittelua ja hallintaa. Tähän liittyen hän osaa auttavasti muokata todellisiin prosesseihin liittyvät ei-matemaattisesti ratkaistavat teknilliset ongelmat sellaiseen muotoon, että niiden ratkaisussa voidaan hyödyntää sovellettua reaktiotermodynamiikkaa (l. ns. systeemin mielekäs määrittely) esimerkiksi tasapainolaskentaohjelmistoja hyödyntäen. eri En

13 Saavutin opintojaksolle asetetut osaamistavoitteet Opintojakson sisältö Tiedot Oodista: Entalpian, entropian ja Gibbsin energian käsitteet ja olosuhderiippuvuudet. Kemiallinen tasapaino. Faasitasapaino. Aktiivisuus ja aktiivisuuskerroin. Tasapainon määrittäminen tasapainovakio- ja minimointimenetelmin. eri En Opintojakson sisältö tuki osaamistavoitteiden saavuttamista Opintojakson sisältö oli tarpeellinen asiantuntijaksi kehittymiseni kannalta Opetus ja ohjaus eri En Opintojaksolla käytetyt opetusmenetelmät tukivat oppimistani ja osaamistavoitteiden saavuttamista Opintojaksolla käytetty oppimateriaali tuki oppimistani Opintojakson tehtävien ohjeistukset olivat selkeitä Tukea ja ohjausta oli riittävästi Arviointimenetelmät

14 eri En Opintojakson arviointimenetelmät ja kriteerit tukivat oppimistani Kuormitus eri En Opintojakson tehtävien tekemiseen oli riittävästi aikaa Ohje Ei kuormittanut lainkaan (2) Vähän kuormittava (1) Sopiva (0) Paljon kuormittava (1) Erittäin kuormittava (2) Arvioi opintojakson kuormittavuutta (1 op = 27 h opiskelijan työtä, sisältää kontaktiopetuksen) Opiskelutavat eri En Olen pyrkinyt edistämään oppimistani opetuksen ulkopuolella (esim. tutustumalla luentomateriaaliin, lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai etsimällä lisätietoa). Olen pyrkinyt edistämään oppimistani opetuksen aikana keskustelmalla aiheesta, tekemällä kysymyksiä opettajalle, aloittamalla keskusteluja opetusryhmässä tai kyseenalaistamalla perustellusti opetusta

15 Avoimet kysymykset Mitkä asiat toimivat hyvin (hyviä käytänteitä). Tentin sijaan palautettavat kotitehtävät, jotka sai tehdä pareittain. Mikroluokkaharjoituksissa oli hyvä, että luennoitsija kiersi luokassa, sillä sai heti kysyttyä epäselvät asiat. Lisäksi hyvä käytänne on se, että palautettavat tehtävät pystyi lähettää sähköpostitse. Opintomateriaali eli aineisto erittäin onnistunut kokonaisuus. Monipuolisia tehtäviä, mitkä eivät olleet hampaat irvessä vääntämistä vaan tehtävänannoissa oli jopa hiukka huumoriakin. Erittäin kattava opetustyyli. Yliopistoaikani selkein ja paras luennoitsija. Hän otti opiskelijat huomioon ja oli aina valmis vastaamaan ja auttamaan epäselvissä tilanteissa. Luentomateriaali kattavasti nettisivuilla ja tärkeimmät vinkit kotitehtävien ratkaisuun myös siellä. Perinteisesti kun ajatellaan, että vinkkejä annetaan vain luennoilla eikä niitä laiteta nettiin, on se myrkkyä osalle opiskelijoista. Esimerkiksi minä henkilökohtaisesti toimin yrittäjänä toisella paikkakuntaa, mikä vaikeuttaa kaikilla luennoilla kulkemista. Kurssi onkin ollut ainoa kurssi, missä otettu huomioon etäopiskelijat. Jotenkin uskomatonta, että puhutaan teknillisestä tiedekunnasta, jonka pitäisi olla edelläkävijä etäopiskelussa niin yleisesti ottaen tämmöisen opiskelua ei tueta yliopiston puolelta. Tuntuu, että tahallaan etäopiskelu halutaan sulkea yrittäjiltä ja työssäkäyviltä pois. Viisaita miehiä ja naisia varmasti riittää yliopistolla, mutta kun yleisesti ottaen ulosanti ja opetustyylit ovat 80-luvulta ei se paljon mahdollista dynaamista opiskelua nykymaailmassa. Onneksi tämä kurssi ja sen vetäjä ovat poikkeus tässä sarjassa. Kotitehtävät ovat todella hyvin aiheisiin syventäviä ja kaikenlisäksi tarinallisesti mielekkäitä. Luennoitsija on malliesimerkki koko yliopistolle, opetus on perusteellista, selkeää ja vuorovaikutteista. Lisäksi luennoitsijasta selkeästi näkyy halu saada opiskelijat oppimaan mikä tuntuu olevan varsin harvinaista yleisesti. Erityismainintana vielä tehtävien tarkistuksen nopeus, loistavaa. Kehitettävää. Muiden kuin kotitehtävien teko jäi vähälle sen takia, koska niitä ei ollut "pakko" tehdä kurssin läpipääsyn kannalta. Ehkä niiden tehtävien merkitystä pitäisi jotenkin korostaa..? Jos olisi tehnyt nekin tehtävät, niin osaaminen olisi parempaa. - HSC harjoitukset voisivat olla pidempiä jotta ehtisi huolella tehdä tehtävät ja halutessaan kokeilla muitakin juttuja ko. ohjelmistolla. Muuta palautetta Eetu voi ottaa vähän rennommin ohjeistuksen suhteen. Opiskelijan pitää osata katsoa lukkarista millon on tunti. Luennoitsija vaikutti positiivisesti osaamiseen, mukava kurssi! Kiva, kun luennoitsijaa vaikutti oikeasti kiinnostavan opiskelijoiden osaaminen. Erittäin ammattitaitoinen ja kannustava luennoitsija. Heittämällä teknillisen puolen parhaimpia luennoitsijoita.

16 Raportti luotu :13:47

17 Kurssipalautekooste Kurssi: Korkealämpötilaprosessit Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodi 1) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Timo Fabritius (seminaarin järjestelyt) + vierailevat esiintyjät seminaarissa Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Yleistä Kurssi on suunnattu DI-vaiheen prosessimetallurgian opiskelijoille. Kurssille ilmoittautui 8 opiskelijaa ja sen suoritti 6 opiskelijaa läpäisy 75,00 %. Erinomaisen (5) arvosanan sai 3 opiskelijaa (37,50 %), kiitettävän (4) 3 opiskelijaa (37,50 %), hyvän (3) 0 opiskelijaa (0,00 %), tyydyttävän (2) 0 opiskelijaa (0,00 %) ja välttävän (1) 0 opiskelijaa (0,00 %). Hylätyn arvosanan sai 2 opiskelijaa (25,00 %). (Tilanne ) Kurssi toteutettiin ensimmäistä kertaa. Suoritustapana käytettiin jatkuvaa arviointia, joka koostui erilaisista kurssin aikana suoritettavista tehtävistä. Kurssiin liittyi yksi päivän mittainen seminaari, jossa esiintyjinä olivat SSAB:n, Outokummun ja OVAKO:n edustajat. Palautejärjestelmästä Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 50,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Järjestelmästä saatu palautekooste on esitetty tämän dokumentin lopussa. Eri osioiden numeeristen arvioiden keskiarvot olivat seuraavat: - Opintojaksolle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen 4,75 (max 5) - Opintojakson sisältö tuki tavoitteiden saavuttamista 5,00 (max 5) - Opintojakson sisällön tarpeellisuus 4,25 (max 5) - Opetusmenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 5,00 (max 5) - Oppimateriaali tuki tavoitteiden saavuttamista 5,00 (max 5) - Ohjeistuksen selkeys 5,00 (max 5) - Ohjauksen ja tuen riittävyys 4,50 (max 5) - Arviointimenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 4,50 (max 5) - Ajan riittävyys tehtävien tekemiseen 4,75 (max 5) - Kuormittavuus (-2 ei kuormita lainkaan 2 erittäin kuormittava) 0,75 (ideaali 0) - Opiskelijan oma opiskelu opetuksen ulkopuolella 4,50 (max 5) - Opiskelijan aktiivisuus, kysely, opettajan haastaminen 4,00 (max 5) Opiskelijoiden mainitsemia hyviä käytenteitä olivat hyvät materiaalit, kiinnostavat luennot, selkeä rakenne, selkeät tehtävänannot ja ohjeet sekä erityisesti teollisuusseminaari, jolle toivottiin jatkoa. Kehittämiskohteena mainittiin ainoastaan toive tehtävien porrastamisesta tasaisemmin kurssin koko keston ajalle.

18 Havaintoja kurssin aikana sekä palautejärjestelmän ulkopuolinen palaute Sisältöä voisi laajentaa ja täydentää seuraavilta osin: - Polttoaineista ja niiden ominaisuuksista voisi kertoa tarkemmin joko tämän kurssin polttoa käsittelevissä luennoissa tai Korkealämpötilakemia-kurssin palamista käsittelevissä luennoissa (lähde: esim. Poltto ja palaminen kirjan luku 5). - Mallinnusta ja mittausta käsittelevälle luennolla saisi esimerkkejä Ville-Valtteri Visurin väitöskirjasta sekä lektiosta: lektiosta case makro- ja mikromallinnukseen liittyen, väitöskirjasta esim. kuvat 12 ja 44 mallinnukseen liittyen. - Esimerkiksi esikäsittelyjä käsittelevään luentoon (tai omaksi luennoksi?) tarkemmat kuvaukset erilaisista rakeisen materiaalin lämpökäsittelymenetelmistä kuten rumpu-uuneista, leijupedeistä, jne. Lähteeksi ainakin Olli Peltosaaren diplomityön luku 3 (s ) sekä mahdollisesti muutkin spodumeeniin liittyvät työt kuten Visa Isterin, Aleksi Koutilan ja Salla Strandin työt. Lisäksi mukaan voisi sisällyttää esittelyn kalkinpoltosta. - Kunhan CIRRUS-koulutusaineisto on valmis, niin sieltä voi saada lisäaineistoa luentoihin. Tarkistettava! Pitemmän aikavälin kehittämisideioita ovat mm. kirjallinen luentomoniste sekä metallurgian määritelmäkuvaajan selkeämpi hyödyntäminen kurssin osaamistavoitteiden määrittelyssä. Yhteenveto: Huomioitavaa seuraavalle kerralle Rakenne, sisältö, aineistot, tehtävät, ohjeet, ym. pidetään ennallaan pieniä päivityksiä, korjauksia ja lisäyksiä (ks. edellinen kappale) lukuunottamatta. Seminaari pyritään järjestämään kuten viime syksynä, mutta sitä pyritään markkinoimaan paremmin opiskelijoille. Aikataulut sovitettava syksyn muuhun ohjelmaan (muut kurssit, konferenssit, yms.), mutta pyritään jakamaan tehtävät tasaisemmin koko kurssin keston ajalle.

19 477416S Korkealämpötilaprosessit ( ) (Palaute aika ) Ilmoittautuneita opiskelijoita: 8 Opintojakson palauteprosentti: 50% Opintojakson suorittaneita: 6 Opintojakson suoritusprosentti: 75% Opintojakson arvosanajakauma Selite erinomainen kiitettävä hyvä tyydyttävä välttävä hyväksytty hylätty ei saapunut Lyhenne hyv hyl eisa Kpl 3 (37.5%) 3 (37.5%) 0 (0%) 0 (0%) 0 (0%) 0 (0%) 2 (25%) 0 (0%) Osaamistavoitteet Tiedot Oodista: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvailla ja arvioida metallien tuotantoketjuja sekä niihin kuuluvia yksittäisiä osaprosesseja. Lisäksi opiskelija tuntee korkealämpötilaprosessien tarkastelussa huomioitavat asiat. eri En Saavutin opintojaksolle asetetut osaamistavoitteet

20 Opintojakson sisältö Tiedot Oodista: Keskeisimmät pyrometallurgisissa ja muissa korkealämpötilaprosesseissa esiintyvät yksikköprosessit ja niiden rooli Suomessa käytössä olevisssa metallien valmistusprosesseissa. Korkealämpötilaprosessien tarkastelussa huomioitavia seikkoja (energia, kuonat ja tuhkat, ympäristövaikutukset, tulenkestävät materiaalit, jne.). eri En Opintojakson sisältö tuki osaamistavoitteiden saavuttamista Opintojakson sisältö oli tarpeellinen asiantuntijaksi kehittymiseni kannalta Opetus ja ohjaus eri En Opintojaksolla käytetyt opetusmenetelmät tukivat oppimistani ja osaamistavoitteiden saavuttamista Opintojaksolla käytetty oppimateriaali tuki oppimistani Opintojakson tehtävien ohjeistukset olivat selkeitä Tukea ja ohjausta oli riittävästi Arviointimenetelmät eri En

21 Opintojakson arviointimenetelmät ja kriteerit tukivat oppimistani Kuormitus eri En Opintojakson tehtävien tekemiseen oli riittävästi aikaa Ohje Ei kuormittanut lainkaan (2) Vähän kuormittava (1) Sopiva (0) Paljon kuormittava (1) Erittäin kuormittava (2) Arvioi opintojakson kuormittavuutta (1 op = 27 h opiskelijan työtä, sisältää kontaktiopetuksen) Opiskelutavat eri En Olen pyrkinyt edistämään oppimistani opetuksen ulkopuolella (esim. tutustumalla luentomateriaaliin, lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai etsimällä lisätietoa). Olen pyrkinyt edistämään oppimistani opetuksen aikana keskustelmalla aiheesta, tekemällä kysymyksiä opettajalle, aloittamalla keskusteluja opetusryhmässä tai kyseenalaistamalla perustellusti opetusta Avoimet kysymykset

22 Mitkä asiat toimivat hyvin (hyviä käytänteitä). Kurssin materiaalit olivat hyviä, luentojen aiheet olivat kiinostavia ja rakenteet selkeitä. Teräksen valmistus Suomessa -seminaari ja vierailijaluennoitsija olivat mahtava lisä kurssiin, lisäksi molemmat olivat erittäin mielenkiintoisia. Luentomateriaalit hyvät, esimerkit teollisuudesta tukevat oppimista. Selkeät tehtävänannot ja jo kurssin alusta asti selvillä mitä tulee tehdä sekä millaiset arviointikriteerit. Vieraileva luennoitsija ja Metallurgisen teollisuuden esittelypäivä täydensivät kurssin sisältöä, ehdottomasti osana kurssia tulevinakin vuosina mikäli vain mahdollista. Kehitettävää. Palautuksia voisi porrastaa jonkin verran, jolloin kurssin työkuormasta tulisi tasaisempi. Muuta palautetta Raportti luotu :13:10

23 Kurssipalautekooste Kurssi: Korkealämpötilakemia Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: - Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Yleistä Kurssi on suunnattu DI-vaiheen metallurgian opiskelijoille. Kurssille ilmoittautui 8 opiskelijaa ja sen suoritti 5 opiskelijaa läpäisy 62,50 %. Erinomaisen (5) arvosanan sai 2 opiskelijaa (22,22 %), kiitettävän (4) 3 opiskelijaa (33,33 %), hyvän (3) 0 opiskelijaa (0,00 %), tyydyttävän (2) 1 opiskelija (11,11 %) ja välttävän (1) 0 opiskelijaa (0,00 %). Hylätyn arvosanan sai 3 opiskelijaa (33,33 %). (Tilanne ) [HUOM! Suorittaineiden määrät eivät täsmää luvut otettu suoraan palautejärjestelmästä] Kurssi toteutettiin ensimmäistä kertaa. Suoritustapana käytettiin jatkuvaa arviointia, joka koostui erilaisista kurssin aikana palautettavista tehtävistä. Palautejärjestelmästä Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 25,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Järjestelmästä saatu palautekooste on esitetty tämän dokumentin lopussa. Eri osioiden numeeristen arvioiden keskiarvot olivat seuraavat: - Opintojaksolle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen 5,00 (max 5) - Opintojakson sisältö tuki tavoitteiden saavuttamista 5,00 (max 5) - Opintojakson sisällön tarpeellisuus 5,00 (max 5) - Opetusmenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 5,00 (max 5) - Oppimateriaali tuki tavoitteiden saavuttamista 5,00 (max 5) - Ohjeistuksen selkeys 5,00 (max 5) - Ohjauksen ja tuen riittävyys 5,00 (max 5) - Arviointimenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 5,00 (max 5) - Ajan riittävyys tehtävien tekemiseen 4,50 (max 5) - Kuormittavuus (-2 ei kuormita lainkaan 2 erittäin kuormittava) 0,00 (ideaali 0) - Opiskelijan oma opiskelu opetuksen ulkopuolella 4,00 (max 5) - Opiskelijan aktiivisuus, kysely, opettajan haastaminen 3,00 (max 5) Hyvinä käytänteinä mainittiin hyvät ja selkeät aineistot ja tehtävät sekä johdonmukaiset luennot. Tarve lisäaineiston hakuun itsenäisesti koettiin hyvänä asiana. Aikataulutus ja viikottaiset deadlinet koettiin toimivina. Kehittämisideioita ei mainittu lainkaan.

24 Havaintoja kurssin aikana sekä palautejärjestelmän ulkopuolinen palaute Yksi opiskelija antoi palautteen mailitse eikä palautejärjestelmän kautta. Hän ei osallistunut kurssin kontaktiopetukseen lainkaan, vaan suoritti kurssin täysin etäopiskeluna. Tähän liittyen hän kertoi, että: aineiston monipuolisuutta ja sen helppoa saatavuutta en voi ylistää tarpeeksi. Myöskin kurssi aikataulu oli hyvin laadittu ja tehtävien palautuspäivät kerrottu selkeästi. Materiaaleissa annetut esimerkit ovat mielestäni kaiken ao. asioiden ymmärtämisen kannalta, niitä ei koskaan voi olla liikaa. Ehdoton plussa täytyy antaa myös siitä, että kurssin pystyi käymään etänä ja kurssin läpäisemiseksi ei tarvinnut suorittaa kurssitenttiä. Kurssi kuitenkin vaatii opiskelijalta paljon. 13 osatehtävää, jaettu 5 teemaan, kuulostaa paljolta, mutta jotkut tehtävistä olivat vähemmän aikaa vieviä kuin toiset, esim. teemat 3, 4 ja 5 vievät suurimman osan minun ajastani. Henkilökohtaisesti suosin laskujen laskemista (teema 1 ja 2) ja päätelmien tekemistä ennemmin kuin esseiden/koosteiden/päiväkirjojen kirjoittelua. Kurssin parantamiseksi ehdottaisin, että teemoihin 3, 4 ja 5 lisättäisiin lisää laskemista/ kaavojen johtamista. Sisältöä voisi laajentaa ja täydentää seuraavilta osin: - Polttoaineista ja niiden ominaisuuksista voisi kertoa tarkemmin joko tämän kurssin palamista käsittelevissä luennoissa tai Korkealämpötilaprosessit-kurssin polttoa käsittelevissä luennoissa (lähde: esim. Poltto ja palaminen kirjan luku 5). Pitemmän aikavälin kehittämisideioita ovat mm. kirjallinen luentomoniste, metallurgian määritelmäkuvaajan selkeämpi hyödyntäminen kurssin osaamistavoitteiden määrittelyssä sekä lyhyet esittelyvideopätkät, joiden avulla on esitelty esimerkiksi liuosmallien käyttöä osana tasapainolaskentaa (FactSagella). Yhteenveto: Huomioitavaa seuraavalle kerralle Rakenne, sisältö, aineistot, tehtävät, ohjeet, ym. pidetään ennallaan pieniä päivityksiä, korjauksia ja lisäyksiä (ks. edellinen kappale) lukuunottamatta. Teemojen 3, 4 ja 5 tehtäviä tullaan todennäköisesti päivittämään, mutta jää nähtäväksi, että johtaako tämä varsinaisesti laskennallisten tehtävien suhteellisen osuuden kasvuun vai ei. Aikataulut sovitettava syksyn muuhun ohjelmaan (muut kurssit, konferenssit, yms.).

25 477417S Korkealämpötilakemia ( ) (Palaute aika ) Ilmoittautuneita opiskelijoita: 8 Opintojakson palauteprosentti: 25% Opintojakson suorittaneita: 5 Opintojakson suoritusprosentti: 62.5% Opintojakson arvosanajakauma Selite erinomainen kiitettävä hyvä tyydyttävä välttävä hyväksytty hylätty ei saapunut Lyhenne hyv hyl eisa Kpl 2 (22.22%) 3 (33.33%) 0 (0%) 1 (11.11%) 0 (0%) 0 (0%) 3 (33.33%) 0 (0%) Osaamistavoitteet Tiedot Oodista: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa käyttää kemiallisten reaktioiden mallinnukseen liittyviä tutkimusmenetelmiä korkealämpötilaprosesseihin liittyvässä tutkimus- ja kehitystyössä (esim. määrittää laskennallisesti termodynaamisia tasapainoja korkealämpötilaprosesseihin liittyvissä ongelmissa, lukea ja laatia tasapainopiirroksia, arvioida pinta- ja rajapintajännityksiä sekä niiden merkitystä korkealämpötilaprosesseissa, arvioida reaktionopeuksia, tarkastella palamisilmiötä, jne.). Edellä mainitut osaamistavoitteet ovat esimerkkejä, koska kurssiin liittyvät tehtävät vaihtelevat ja siksi yksityiskohtaisemmat osaamistavoitteet määritetään vuosittain erikseen. eri En

26 Saavutin opintojaksolle asetetut osaamistavoitteet Opintojakson sisältö Tiedot Oodista: Korkealämpötilaprosessien kannalta keskeisten kemiallisten reaktioiden mallinnukseen ja kuvaukseen käytetyt mallit ja menetelmät (mm. termodynamiikka, kinetiikka, pintailmiöt). Kurssin sisältö jakaantuu seuraaviin osa-alueisiin, joista kukin suoritetaan erikseen: 1. Yhdisteiden stabiilisuudet ja niiden tarkastelu graafisesti. 2. Metallurgisten sulien termodynaaminen mallinnus. 3. Reaktiokinetiikka korkealämpötilasysteemeissä. 4. Palaminen. 5. Pinnat ja pinta-ilmiöt. eri En Opintojakson sisältö tuki osaamistavoitteiden saavuttamista Opintojakson sisältö oli tarpeellinen asiantuntijaksi kehittymiseni kannalta Opetus ja ohjaus eri En Opintojaksolla käytetyt opetusmenetelmät tukivat oppimistani ja osaamistavoitteiden saavuttamista Opintojaksolla käytetty oppimateriaali tuki oppimistani Opintojakson tehtävien ohjeistukset olivat selkeitä Tukea ja ohjausta oli riittävästi

27 Arviointimenetelmät eri En Opintojakson arviointimenetelmät ja kriteerit tukivat oppimistani Kuormitus eri En Opintojakson tehtävien tekemiseen oli riittävästi aikaa Ohje Ei kuormittanut lainkaan (2) Vähän kuormittava (1) Sopiva (0) Paljon kuormittava (1) Erittäin kuormittava (2) Arvioi opintojakson kuormittavuutta (1 op = 27 h opiskelijan työtä, sisältää kontaktiopetuksen) Opiskelutavat eri En Olen pyrkinyt edistämään oppimistani opetuksen ulkopuolella (esim. tutustumalla luentomateriaaliin, lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai etsimällä lisätietoa)

28 Olen pyrkinyt edistämään oppimistani opetuksen aikana keskustelmalla aiheesta, tekemällä kysymyksiä opettajalle, aloittamalla keskusteluja opetusryhmässä tai kyseenalaistamalla perustellusti opetusta Avoimet kysymykset Mitkä asiat toimivat hyvin (hyviä käytänteitä). Nettimateriaalit ovat erittäin hyvät ja selkeät. Tehtävät (etenkin teema 3 ja 5) painosti etsimään lisäaineistoa ja omaan aiheeseen tarkemmin syventymistä. Viikottaiset deadlinet auttoi aikatauluttamaan omaa opiskelua hyvin. Luentomateriaalit olivat selkeitä ja luennot johdonmukaisia. Kehitettävää. Muuta palautetta Hyvä kurssi Raportti luotu :12:52

29 Kurssipalautekooste Kurssi: Thermodynamic and process modelling in metallurgy and mineral processsing Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodit 1 ja 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Maria Sinche Gonzalez Sauli Pisilä Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Yleistä Kurssi on suunnattu DI-vaiheen metallurgian ja rikastustekniikan opiskelijoille. Kurssille ilmoittautui 6 opiskelijaa ja sen suoritti 6 opiskelijaa läpäisy 100,00 %. Erinomaisen (5) arvosanan sai 1 opiskelija (16,67 %), kiitettävän (4) 4 opiskelijaa (66,67 %), hyvän (3) 1 opiskelija (16,67 %), tyydyttävän (2) 0 opiskelijaa (0,00 %) ja välttävän (1) 0 opiskelijaa (0,00 %). Hylätyn arvosanan sai 0 opiskelijaa (0,00 %). (Tilanne ) Kurssi toteutettiin ensimmäistä kertaa. Kurssi toteutettiin englanniksi. Suoritustapana käytettiin jatkuvaa arviointia, joka koostui luentojen aikana tehtävistä simulointiharjoituksista ja niiden raportoinnista. Tehtävät jakautuivat kahteen osioon, joista ensimmäisessä keskityttiin HSC-ohjelmiston eri moduuleihin (opettajana Heikkinen) ja toisessa Sim-ohjelmistoon (opettajana Sinche Gonzalez sekä Pisilä). Palautejärjestelmästä Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 0,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista [järjestelmän itse ilmoittama tieto silti palautetta oli antanut yksi opiskelija!]. Järjestelmästä saatu palautekooste on esitetty tämän dokumentin lopussa. Eri osioiden numeeristen arvioiden keskiarvot olivat seuraavat: - Opintojaksolle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen 5,00 (max 5) - Opintojakson sisältö tuki tavoitteiden saavuttamista 4,00 (max 5) - Opintojakson sisällön tarpeellisuus 5,00 (max 5) - Opetusmenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 2,00 (max 5) - Oppimateriaali tuki tavoitteiden saavuttamista 3,00 (max 5) - Ohjeistuksen selkeys 2,00 (max 5) - Ohjauksen ja tuen riittävyys 3,00 (max 5) - Arviointimenetelmät tukivat tavoitteiden saavuttamista 3,00 (max 5) - Ajan riittävyys tehtävien tekemiseen 2,00 (max 5) - Kuormittavuus (-2 ei kuormita lainkaan 2 erittäin kuormittava) 0,00 (ideaali 0) - Opiskelijan oma opiskelu opetuksen ulkopuolella 3,00 (max 5) - Opiskelijan aktiivisuus, kysely, opettajan haastaminen 3,00 (max 5) Hyvänä käytänteenä mainittiin kurssin jakaminen kahteen selkästi toisistaan erotettuun kokonaisuuteen. Kehittämistä koettiin olevan toisen osion tehtävissä ja niiden mitoituksessa. Nyt tehtävien teko venyi usein yliajalle, koska tehtävät olivat liian laajoja käytettävissä olevaan aikaan nähden. Lisäksi toivottiin, että eri osioiden opettajat sopisivat selvemmin yhteiset kurssin toteutusta ja arviointia koskevat pelisäännöt.

30 Havaintoja kurssin aikana sekä palautejärjestelmän ulkopuolinen palaute Kurssin aikana havaittuja puutteita, jotka tulee korjata ovat: - Puuttuva kurssisuoritusohje (vastaava A4 kuin muistakin metallurgian kursseista). - Puuttuva ydinainesanalyysi kurssin toisesta osasta. - Harjoituksia edeltävä aloitusluento, jossa kerrotaan yleisesti termodynaamisesta mallinnuksesta ja HSCohjelmistosta. Jonkinlainen laajennettu versio Termodynaamiset tasapainot kurssin simulointiharjoitusten johdantoluennosta. Täydennystä voi hakea esimerkiksi HSC-koulutusten aineistoista. Kurssin loppupuolella Maria Sinche-Gonzalez kertoi, ettei yhteinen kurssi sovellu heidän opiskelijoilleen, ja että he aikovat järjestää jatkossa oman erillisen opintojakson. Tämän vuoksi tällä kurssilla tullaan jatkossa keskittymään enemmän metallurgiaan ja vähemmän rikastustekniikkaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kurssin jälkimmäinen osa tullaan jatkossa toteuttamaan uudistettuna ilman OMS:n mukanaoloa. Toinen osa tulee jatkossakin esittelemään HSC-ohjelmiston Sim-osaa, mutta nyt voidaan keskittyä metallurgisempiin ongelmiin käyttäen Simin Pyro- ja Hydro-osioita. Tähän liittyen on laadittava tehtävät, ohjeet ja sovittava opetustehtävistä. Esimerkiksi Sauli Pisilän roolin laajentamista voidaan selvittää. Lisäksi opettajina voisivat alustavan keskustelun pohjalta toimia myös metallugian laboratorion tohtoritutkijat Matti Aula ja Ville- Valtteri Visuri. Pitemmän aikavälin kehittämisideioita ovat mm. metallurgian määritelmä-kuvaajan selkeämpi hyödyntäminen kurssin osaamistavoitteiden määrittelyssä sekä lyhyet esittelyvideopätkät, joissa on esitelty HSC:n eri moduulien käyttöä, ja joihin voisi tutustua etukäteen. Toisaalta voitaisiin hyödyntää laajemmin Outotecin laatimia opetusvideoita YouTubesta. Yhteenveto: Huomioitavaa seuraavalle kerralle Rakenne ja sisältö pidetään pääsääntöisesti ennallaan. Alkuun lisätään johdantoluento. Toinen osio tehdään kokonaan uusiksi (aineistot, tehtävät, ohjeet, jne.). Lisäksi on sovittava, ketkä opettavat kurssilla ja kuinka paljon. Lisäksi laaditaan puuttuva ydinainesanalyysi kurssin toisesta osiosta sekä kurssisuoritusohje. Aikataulut sovitettava syksyn muuhun ohjelmaan (muut kurssit, konferenssit, yms.).

31 477415S Thermodynamic and process modelling in metallurgy and mineral processsing ( ) (Palaute aika ) Ilmoittautuneita opiskelijoita: 6 Opintojakson palauteprosentti: 0% Opintojakson suorittaneita: 6 Opintojakson suoritusprosentti: 100% Opintojakson arvosanajakauma Selite erinomainen kiitettävä hyvä tyydyttävä välttävä hyväksytty hylätty ei saapunut Lyhenne hyv hyl eisa Kpl 1 (16.67%) 4 (66.67%) 1 (16.67%) 0 (0%) 0 (0%) 0 (0%) 0 (0%) 0 (0%) Osaamistavoitteet Tiedot Oodista: Students passing the course can use computational methods (i.e. HSC Chemistry -software) to investigate the thermodynamic equilibria (e.g. in metallurgy and mineral processing). These thermodynamic considerations include 1) equilibrium calculations, 2) mass and heat balances as well as 3) phase diagrams. Additionally, they can use commercial process simulation software (i.e. HSC Sim -software) to model metallurgical and mineral processes. This means that the student will know how to 1) model flowsheets for various processes, 2) apply simulation in practical problems in mineral processing and 3) run calculation and analyse the results.

Timo Fabritius (seminaarin järjestelyt) + vierailevat esiintyjät seminaarissa Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen

Timo Fabritius (seminaarin järjestelyt) + vierailevat esiintyjät seminaarissa Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Kurssipalautekooste Kurssi: Korkealämpötilaprosessit Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodi 1) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Timo Fabritius (seminaarin järjestelyt) + vierailevat

Lisätiedot

Suoritustapana käytettiin jatkuvaa arviointia, joka koostui erilaisista kurssin aikana palautettavista tehtävistä.

Suoritustapana käytettiin jatkuvaa arviointia, joka koostui erilaisista kurssin aikana palautettavista tehtävistä. Kurssipalautekooste Kurssi: Korkealämpötilakemia Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: - Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Yleistä Kurssi on

Lisätiedot

Kurssi on toteutettu pääpiirteissään samalla tavalla jo noin 10 vuoden ajan.

Kurssi on toteutettu pääpiirteissään samalla tavalla jo noin 10 vuoden ajan. Kurssipalautekooste Kurssi: Termodynaamiset tasapainot Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodi 1) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: (Matti Aula) Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen

Lisätiedot

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 8,03 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 8,03 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Kurssipalautekooste Kurssi: Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodit 1 ja 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Jukka Hiltunen, Eva Pongracz, Björn

Lisätiedot

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 40,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 40,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Kurssipalautekooste Kurssi: Metallurgian seminaari (477419S) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Timo Fabritius Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen

Lisätiedot

Thermodynamic and process modelling in metallurgy and mineral processsing Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodit 1 ja 2)

Thermodynamic and process modelling in metallurgy and mineral processsing Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodit 1 ja 2) Kurssipalautekooste Kurssi: Thermodynamic and process modelling in metallurgy and mineral processsing Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodit 1 ja 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat:

Lisätiedot

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 33,33 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 33,33 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Kurssipalautekooste Kurssi: Korkealämpötilakemia (477417S) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Tero Vuolio Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen

Lisätiedot

Thermodynamic and process modelling in metallurgy and mineral processsing Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodit 1 ja 2)

Thermodynamic and process modelling in metallurgy and mineral processsing Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodit 1 ja 2) Kurssipalautekooste Kurssi: Thermodynamic and process modelling in metallurgy and mineral processsing Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodit 1 ja 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat:

Lisätiedot

Janne Tikka, Timo Fabritius (seminaarin järjestelyt) + vierailevat esiintyjät seminaarissa Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen

Janne Tikka, Timo Fabritius (seminaarin järjestelyt) + vierailevat esiintyjät seminaarissa Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Kurssipalautekooste Kurssi: Korkealämpötilaprosessit (477416S) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 1) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Janne Tikka, Timo Fabritius (seminaarin järjestelyt)

Lisätiedot

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 19,19 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 19,19 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Kurssipalautekooste Kurssi: Termodynaamiset tasapainot (477401A) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 1) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Anne Hietava Koosteen koonnut: Eetu-Pekka

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Johdanto kurssiin Ma 29.10.2018 klo 10-12 PR101 Vastuuopettaja kurssilla Eetu-Pekka Heikkinen Huone: TF214 - Prosessin kiltahuoneen portaikosta 2. kerrokseen ja käytävää etelää kohti

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Johdanto kurssiin Ma 30.10.2017 klo 10-11 SÄ114 Vastuuopettaja kurssilla Eetu-Pekka Heikkinen Huone: TF214 - Prosessin kiltahuoneen portaikosta 2. kerrokseen ja käytävää etelää kohti

Lisätiedot

Prosessimetallurgian opintosuunta

Prosessimetallurgian opintosuunta Opintosuuntainfo Perjantai 27.1.2017, PR102 1 prosessi- ja ympäristötekniikan koulutusohjelmissa Osaamistavoitteet - Tutkimus- ja kehitystehtävissä tarvittava menetelmällinen osaaminen - Kokeellinen tutkimus

Lisätiedot

Kurssin tavoitteet, sisältö ja toteutus

Kurssin tavoitteet, sisältö ja toteutus Kurssin tavoitteet, sisältö ja toteutus Ilmiömallinnus prosessimetallurgiassa + Metallurginen termodynamiikka (KO) Syksy 2016 Johdantoluento Johdantoluennon sisältö Prosessimetallurgia Prosessimetallurgian

Lisätiedot

Prosessimetallurgian opintosuunta

Prosessimetallurgian opintosuunta Opintosuuntainfo Perjantai 19.1.2018 prosessi- ja ympäristötekniikan koulutusohjelmissa Osaamistavoitteet - Tutkimus- ja kehitystehtävissä tarvittava menetelmällinen osaaminen - Kokeellinen tutkimus ja

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 4/2014. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 4/2014. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Oulun yliopisto 28.8.2014 Keskiviikko 27.8.2014 klo 12.15-13.15 (PR140) PROSESSIMETALLURGIAN

Lisätiedot

Prosessimetallurgian opintosuunta

Prosessimetallurgian opintosuunta Prosessimetallurgian opintosuunta Opintosuuntien informaatiotilaisuus Perjantai 5.2.2016 klo 15.35-16.00 (KTK215) Perjantai 12.2.2016 klo 14.00-14.25 (PR174) Prosessimetallurgia prosessi- ja ympäristötekniikan

Lisätiedot

OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero)

OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 477013P Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) Nimi (Opiskelijanumero) Johdanto Tähän dokumenttiin kootaan Prosessi-

Lisätiedot

1 Pyrometallurgian opinnot Oulun yliopistossa

1 Pyrometallurgian opinnot Oulun yliopistossa Ohjeistus pyrometallurgian opinnoista Eetu-Pekka Heikkinen eetu.heikkinen@oulu.fi 7.5.2019 1 Pyrometallurgian opinnot Oulun yliopistossa Prosessitekniikan tutkinto-ohjelman opiskelijat voivat valita opintosuunnakseen

Lisätiedot

477011P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 1. Syksy 2012 Vastuuopettaja prof. Timo Fabritius Prosessimetallurgian laboratorio

477011P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 1. Syksy 2012 Vastuuopettaja prof. Timo Fabritius Prosessimetallurgian laboratorio 477011P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 1 Syksy 2012 Vastuuopettaja prof. Timo Fabritius Prosessimetallurgian laboratorio 477011P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 1 Vastuuopettaja: prof.

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 4/2009

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 4/2009 PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Opetuksen kehittämistyöryhmä PÖYTÄKIRJA Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 26.5.2009 Tiistai 26.5.2009 klo 9.00-10.30

Lisätiedot

Omaopettajaohjaus DI-vaiheessa Prosessimetallurgia

Omaopettajaohjaus DI-vaiheessa Prosessimetallurgia Omaopettajaohjaus DI-vaiheessa Prosessimetallurgia Eetu-Pekka Heikkinen Tiistai 11.9.2018 Omaopettajaohjaus DI-vaiheessa 1) Opintosuunnasta tiedottaminen - Opintosuuntainfot 3. vsk:n opiskelijoille - DI-vaiheen

Lisätiedot

477011P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 1. Syksy 2012 Vastuuopettaja prof. Timo Fabritius Prosessimetallurgian laboratorio

477011P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 1. Syksy 2012 Vastuuopettaja prof. Timo Fabritius Prosessimetallurgian laboratorio 477011P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 1 Syksy 2012 Vastuuopettaja prof. Timo Fabritius Prosessimetallurgian laboratorio 477011P Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 1 Vastuuopettaja: prof.

Lisätiedot

Jukka Hiltunen, Eva Pongracz, Björn Klöve + Viestintä-kurssin opettajat Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen

Jukka Hiltunen, Eva Pongracz, Björn Klöve + Viestintä-kurssin opettajat Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen Kurssipalautekooste Kurssi: Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta (477013P) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodit 1 ja 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Jukka Hiltunen, Eva Pongracz,

Lisätiedot

Johdanto laskennalliseen termodynamiikkaan ja mikroluokkaharjoituksiin

Johdanto laskennalliseen termodynamiikkaan ja mikroluokkaharjoituksiin Johdanto laskennalliseen termodynamiikkaan ja mikroluokkaharjoituksiin Torstai 7.9.2017 klo 8-10 Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö Eetu-Pekka Heikkinen, 2017 Luennon tavoite Tutustua eri tapoihin määrittää

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2014. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Jussi Paavola (kohta 7) Olli Nousiainen (kohta 7)

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2014. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Jussi Paavola (kohta 7) Olli Nousiainen (kohta 7) PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Oulun yliopisto 16.5.2014 Torstai 15.5.2014 klo 09.30-11.00 (PR140) PROSESSIMETALLURGIAN

Lisätiedot

Hankintojen johtaminen

Hankintojen johtaminen Hankintojen johtaminen sähköinen kurssipalaute, syksy 06 Opetus,0 Yleisarvio,8 Opetustapa, Oma panos,8 Osaamistavoitteet,8 Suhteellinen työmäärä,86 OSTO 6 n= C000 Hankintojen johtaminen (060 0608). Yleisarvioni

Lisätiedot

Korkealämpötilaprosessit

Korkealämpötilaprosessit Korkealämpötilaprosessit Johdanto 4.9.2017 klo 8-10 SÄ114 Tavoite Tutustua prosessimetallurgian opintoihin - Tavoitteet - Rakenne - Sisältö Tutustua prosessimetallurgian tutkimusyksikön toimintaan - Opetustarjonta

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 6/2014. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 6/2014. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Oulun yliopisto 27.11.2014 Perjantai 7.11.2014 klo 09.15-10.30 (TF222) PROSESSIMETALLURGIAN

Lisätiedot

Korkealämpötilaprosessit

Korkealämpötilaprosessit Korkealämpötilaprosessit Johdanto 3.9.2018 klo 8-10 PR126B Tavoite Tutustua prosessimetallurgian opintoihin - Tavoitteet - Rakenne - Sisältö Tutustua prosessimetallurgian tutkimusyksikön toimintaan - Opetustarjonta

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2011

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2011 PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekka Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 3.3.2011 Maanantai

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013. Timo Fabritius Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013. Timo Fabritius Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSI- JA Y MPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 14.1.2013 Maanantai

Lisätiedot

3 Edellisen kokouksen Hyväksyttiin edellisen kokouksen (1/2010) pöytäkirja ilman muutoksia. pöytäkirjan hyväks.

3 Edellisen kokouksen Hyväksyttiin edellisen kokouksen (1/2010) pöytäkirja ilman muutoksia. pöytäkirjan hyväks. PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekka Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 28.5.2010 Perjantai

Lisätiedot

Miten (sähköiset) palautejärjestelmät vastaavat palautteenkäsittelylle asetettuihin tavoitteisiin?

Miten (sähköiset) palautejärjestelmät vastaavat palautteenkäsittelylle asetettuihin tavoitteisiin? Miten (sähköiset) palautejärjestelmät vastaavat palautteenkäsittelylle asetettuihin tavoitteisiin? Peda forum -päivät, 16-17.8.2017, Vaasa Jenni Koponen, Metropolia Ammattikorkeakoulu Eetu-Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

Termodynaamiset tasapainot Syksy 2015 Palautekooste (Koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen) Yleistä

Termodynaamiset tasapainot Syksy 2015 Palautekooste (Koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen) Yleistä Termodynaamiset tasapainot Syksy 2015 Palautekooste (Koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen) Yleistä Kurssille ilmoittautui yhteensä 91 opiskelijaa, joista 84 suoritti kurssin ja 7 sai hylätyn. Hylätyn saaneista

Lisätiedot

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Prosessi- ja perusta Johdanto Tavoitteet Tutustua prosessi- ja käsitteisiin Tutustua prosessi- ja DI:ltä vaadittaviin osaamisalueisiin Tutustua prosessi- ja opintojen rakenteeseen Toimia johdantona alkavalle

Lisätiedot

Johdanto laskennalliseen termodynamiikkaan ja mikroluokkaharjoituksiin

Johdanto laskennalliseen termodynamiikkaan ja mikroluokkaharjoituksiin Johdanto laskennalliseen termodynamiikkaan ja mikroluokkaharjoituksiin Torstai 27.10.2016 klo 14-16 Luennon tavoite Tutustua eri tapoihin määrittää termodyn. tasapaino laskennallisesti Tutustua termodynaamisten

Lisätiedot

Näkökulmia teräksen valmistusprosessien tutkimukseen ja kehitykseen

Näkökulmia teräksen valmistusprosessien tutkimukseen ja kehitykseen Näkökulmia teräksen valmistusprosessien tutkimukseen ja kehitykseen Professori Timo Fabritius Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 1 Sisältö Taustaa Koulutuksellinen

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2017. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2017. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 9.2.2017 Torstai 2.2.2017 klo 09.30-11.00 (TF222) PROSESSIMETALLURGIAN

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2013. Timo Fabritius Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2013. Timo Fabritius Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSI- JA Y MPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 18.2.2013 Maanantai

Lisätiedot

CHEM-A1100. Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5op) (H1-5 -fuksiryhmät ja HX-ryhmä)

CHEM-A1100. Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5op) (H1-5 -fuksiryhmät ja HX-ryhmä) CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5op) (H1-5 -fuksiryhmät ja HX-ryhmä) Opintojakson vastaava opettaja Lehtori Timo Laukkanen t.laukkanen@aalto.fi Opintojaksossa mukana Tutkija Roope

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2015. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2015. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Oulun yliopisto 13.4.2015 Maanantai 13.4.2015 klo 09.30-11.00 (TF222) PROSESSIMETALLURGIAN

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2016. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2016. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian tutkimusryhmä Oulun yliopisto 5.4.2016 Maanantai 4.4.2016 klo 09.30-11.00 (TF222) PROSESSIMETALLURGIAN

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai 26.10.2015 Käytännönjärjestelyt Kurssin alkuosan henkilökunnasta Kurssi jakautuu kahteen osaan: ensimmäistä 3 viikkoa luennoi TkT Kati Miettunen ja jälkimmäistä

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 4/2016. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 4/2016. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 9.9.2016 Keskiviikko 7.9.2016 klo 14.30-16.00 (TF214)

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön

Lisätiedot

IIZT4020 Projektitoiminta

IIZT4020 Projektitoiminta IIZT4020 Projektitoiminta Jouni Huotari S2010 http://student.labranet.jamk.fi/~huojo/opetus/iizt4020/ Tutustumiskierros Kuka minä olen miksi minä opetan projektitoimintaa Keitä te olette mitä te haluatte

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2011

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2011 PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekka Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 24.1.2011 MUISTIO Maanantai

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Kon HYDRAULIIKKA JA PNEUMATIIKKA

Kon HYDRAULIIKKA JA PNEUMATIIKKA Kon-41.3023 HYDRAULIIKKA JA PNEUMATIIKKA 2016 Kurssin tavoitteet Opintojakso antaa yleistiedot hydrauliikan ja pneumatiikan komponenteista sekä niiden toiminnasta osana kokonaisjärjestelmää. Teleskooppi

Lisätiedot

Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla. Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015

Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla. Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015 Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015 1 Taustaa Atomifysiikka 1 on ainetason kurssi, sijoittuu 2. opiskeluvuoden syksylle Pakollinen

Lisätiedot

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( )

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( ) PHYSA Sähkömagnetismi (NG) (060 0600). Yleisarvioni kurssista kokonaisuutena =i perusteita vastata, =Välttävä, =Tyydyttävä, =Hyvä, =rittäin hyvä, =rinomainen Number of respondents: 0 6 8 0 6 8 0 6. Tapa,

Lisätiedot

PYOMET-laboratorion opetuksen kehittämistyöryhmän (PLO) kokous 4/2008

PYOMET-laboratorion opetuksen kehittämistyöryhmän (PLO) kokous 4/2008 PYOMET-laboratorion opetuksen kehittämistyöryhmän (PLO) kokous 4/2008 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: 04.09.2008 klo 13.30 15.00 Paikka: Läsnä: Prosessimetallurgian laboratorion kahvihuone Timo Fabritius Eetu-Pekka

Lisätiedot

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin Palautteeseen ei tarvitse laittaa nimeä. Kysymyksiä on molemmilla puolilla paperia 1. Muihin kursseihin verrattuna tämä kurssi oli mielestäni Vaikein

Lisätiedot

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.)

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.) TU-C3010 Projektien (5 op.) Kevät 2018 Kurssin tavoitteet ja sisältö Kurssin tavoitteena on opettaa opiskelijoille projektiliiketoiminnan, erityisesti projektinhallinnan käsitteet, toimintatavat ja menetelmät.

Lisätiedot

Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan

Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan Matemaattiset menetelmät, syksy 2012 Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos 4.12.2012 1 Lähtökohta, opiskelijan näkökulma

Lisätiedot

Näkökulmia monimuoto-opetukseen

Näkökulmia monimuoto-opetukseen 1 Näkökulmia monimuoto-opetukseen Tietokoneohjelma on kuin runo, se ei valmistu koskaan Bill Gates Aiheita 2 Lähtötason arviointi Tentti ja/tai tentitön vaihtoehto yhdessä Kotitehtävät vs. luokkaharjoitukset

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 5/2015. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Petri Lehtonen (kohta 5) Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 5/2015. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Petri Lehtonen (kohta 5) Pekka Tanskanen PROSESSITEKNIIKAN KOULUTUS OHJELMA Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian tutkimusryhmä Oulun yliopisto 6.11.2015 Maanantai 2.11.2015 klo 10.00-12.00 (TF222) PROSESSIMETALLURGIAN

Lisätiedot

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Aihe 1: Yksikköprosessit Tavoite Tavoitteena on oppia tarkastelemaan prosessikokonaisuutta jakamalla se helpommin käsiteltäviksi osiksi eli yksikköprosesseiksi Miksi

Lisätiedot

Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun

Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun Dosentti Atso Raasmaja Farmakologian & toksikologian osasto Farmasian tiedekunta Helsingin yliopisto atso.raasmaja@helsinki.fi

Lisätiedot

CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen, syksy 2016

CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen, syksy 2016 CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen, syksy 2016 Kontaktiopetus 70 h Luennot 44 h Laboratoriotyöt 24 h + 2 h = 26 h Oma työ 65 h Laskutuvat ja kotitehtävät 24 h Laboratoriotöiden loppuraportti

Lisätiedot

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, 8.3.2012 Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden korkeakoulu, Ruotsi Kurssin esittely Opiskelijapalautteen

Lisätiedot

Kurssin toteutus ja ryhmiinjako Ma 2.9. klo 13-15 PR104 Aki Sorsa (SÄÄ) Pe 13.9. klo 8-10 (oma huone) Ke 18.9. Tehtävien palautus

Kurssin toteutus ja ryhmiinjako Ma 2.9. klo 13-15 PR104 Aki Sorsa (SÄÄ) Pe 13.9. klo 8-10 (oma huone) Ke 18.9. Tehtävien palautus PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN PERUSTA I Aikataulu, syksy 2013 TEEMA AIKATAULU VASTUU Kurssin toteutus ja ryhmiinjako Ma 2.9. klo 13-15 PR104 Aki Sorsa (SÄÄ) Yksikköprosessit ja taseajattelu Ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti

Lisätiedot

P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio

P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio Johanna Panula-Perälä P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio Sisältö Kehitystyön kohteena olevan kurssin esittely Muutosten tavoite Kurssin suoritustavat Syvälliseen

Lisätiedot

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Prof. Maria Kääriäinen, lokakuu 2017 Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään

Lisätiedot

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Elise Johansson & Leeni Lehtiö Turun yliopiston kirjasto Yhteistyöstä voimaa! BMF:n syysseminaari 14.11.2014 Tiedonhaunopetus lääketieteilijöille Opetus

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Syventävien opintojen tutkielmat arvioidaan 5-portaisella asteikolla arvosanoilla (1) välttävä, (2) tyydyttävä, (3) hyvä,

Lisätiedot

- Termodynaamiset edellytykset - On olemassa ajava voima prosessin tapahtumiselle - Perusta - Kemiallinen potentiaali

- Termodynaamiset edellytykset - On olemassa ajava voima prosessin tapahtumiselle - Perusta - Kemiallinen potentiaali Luento 1: Yleistä kurssista ja sen suorituksesta Tiistai 9.10. klo 10-12 Kemiallisten prosessien edellytykset - Termodynaamiset edellytykset - On olemassa ajava voima prosessin tapahtumiselle - Perusta

Lisätiedot

Kokemuksia ja havaintoja teekkareille suunnatusta matematiikan ja fysiikan preppauksesta

Kokemuksia ja havaintoja teekkareille suunnatusta matematiikan ja fysiikan preppauksesta Kokemuksia ja havaintoja teekkareille suunnatusta matematiikan ja fysiikan preppauksesta Anne Hietava & Eetu-Pekka Heikkinen, Teknillinen tiedekunta Peda-Forum päivät, Turku, 15-16.8.2018 Sisältö Keitä

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2013. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2013. Eetu-Pekka Heikkinen; pj, siht. Pekka Tanskanen PROSESSI- JA Y MPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekk a Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 27.3.2013 Tiistai

Lisätiedot

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen 16.11.2016 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta I

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta I Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta I Syksy 2013 Vastuuopettaja Aki Sorsa Vastuuopettajasta (myös teema 8) Aki Sorsa Tullut osastolle 1995 Tutkimus- ja opetustehtävissä vuodesta 2001 töissä säätötekniikan

Lisätiedot

Kurssin käytännön järjestelyt. Tuotantotalous 1 Tuomo Tanila

Kurssin käytännön järjestelyt. Tuotantotalous 1 Tuomo Tanila Kurssin käytännön järjestelyt Tuotantotalous 1 Tuomo Tanila For English speaking students The lectures of this course are only in Finnish on spring semester 2017. The assignment, weekly exercises and the

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2011

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2011 PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekka Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 29.3.2011 Maanantai

Lisätiedot

3 Edellisen kokouksen Hyväksyttiin edellisen kokouksen (2/2010) pöytäkirja ilman muutoksia. pöytäkirjan hyväks.

3 Edellisen kokouksen Hyväksyttiin edellisen kokouksen (2/2010) pöytäkirja ilman muutoksia. pöytäkirjan hyväks. PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekka Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 18.8.2010 Keskiviikko

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Katariina Vuorensola Luento-opetuksen tulevaisuus Oppimisseikkailu 2017 Analytiikan kurssi Analytiikan perusteet, 4 op Maisterivaiheen

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90 Tällä lomakkeella dokumentoit opintojaksoasi koskevaa opetussuunnitelmatyötä. Lomake on suunniteltu niin, että se palvelisi myös Oodia varten tehtävää tiedonkeruuta. Voit

Lisätiedot

Kurssin käytännön järjestelyt. Tuotantotalous 1 Joel Kauppi

Kurssin käytännön järjestelyt. Tuotantotalous 1 Joel Kauppi Kurssin käytännön järjestelyt Tuotantotalous 1 Joel Kauppi Kurssin henkilökunta Vastuuopettaja prof. Paul Lillrank (TU-A1100 ja TU-A1200) Assistentit Joel Kauppi (Pääassistentti) Niko Pronin Elias Peterzens

Lisätiedot

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Lumen 1/2017 ARTIKKELI Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Päivi Honka, FM, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla

Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla Johdanto... 2 1. Opetushenkilökunnan tehtävät... 2 1.1. Kurssin vastuuopettaja... 2 1.2. Kurssimestarit ja assistentit... 3 1.2.1. Vastuuyliopiston

Lisätiedot

Johdanto Termodynaamiset tasapainot -kurssiin Mihin termodynamiikkaa käytetään?

Johdanto Termodynaamiset tasapainot -kurssiin Mihin termodynamiikkaa käytetään? Johdanto Termodynaamiset tasapainot -kurssiin Mihin termodynamiikkaa käytetään? Keskiviikko 26.10.2016 klo 8-10 Luennon tavoite Oppia mitä termodynamiikalla tarkoitetaan Tunnistaa termodynamiikan käyttömahdollisuudet

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Johdatus ohjelmointiin 811122P Yleiset järjestelyt: Kurssin sivut noppa -järjestelmässä: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu 0. Kurssin suorittaminen Tänä vuonna kurssin suorittaminen tapahtuu

Lisätiedot

(T = TIEDOKSI / K = KESKUSTELTAVAKSI / P = PÄÄTETTÄVÄKSI)

(T = TIEDOKSI / K = KESKUSTELTAVAKSI / P = PÄÄTETTÄVÄKSI) PYOMET-laboratorion opetuksen kehittämistyöryhmän (PLO) kokous 2/2009 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 26.2.2009 klo 9.30 11.00 Paikka: rosessi- ja ympäristötekniikan osaston saunakabinetti PR135 Läsnä:

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

KOKEMUKSIA JATKUVASTA ARVIOINNISTA JA KOTITENTISTÄ. Jari Hannu

KOKEMUKSIA JATKUVASTA ARVIOINNISTA JA KOTITENTISTÄ. Jari Hannu KOKEMUKSIA JATKUVASTA ARVIOINNISTA JA KOTITENTISTÄ Jari Hannu Kohdekurssi: RF-komponentit ja - mittaukset Sisältö RF- ja mikroaaltotekniikan perusteet, mikroaaltopiirien komponentit ja mittaaminen, mittalaitteet,

Lisätiedot

https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu

https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu Johdatus ohjelmointiin 811122P Yleiset järjestelyt: Kurssin sivut noppa -järjestelmässä: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu 0. Kurssin suorittaminen Tänä vuonna kurssin suorittaminen tapahtuu

Lisätiedot

Tietokoneverkot. T Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa

Tietokoneverkot. T Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa Tietokoneverkot T-110.4100 Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa ja Matti Siekkinen Tietokoneverkot 2014 sanna.suoranta@aalto.fi Kurssista kaksi versiota

Lisätiedot

Reaktiot ja tasapaino

Reaktiot ja tasapaino Kurssi 5, KE5 Kurssin yleiset tiedot Kurssi 5 (syventävä/ohjattu tenttiminen*): Tunnit (ohjausajat ja labrat 1,5h): labrat: ke 12:15 14:00, ohjausajat: ti 14-15 ja pe 10-11 sopiiko? Kurssikirja: Reaktio

Lisätiedot

Kemia. Kemia Tutkii luontoa, sen rakenteita. Tutkii ainetta, sen koostumusta. sekä reaktioita. Eli kuinka aine muuttuu toiseksi aineeksi.

Kemia. Kemia Tutkii luontoa, sen rakenteita. Tutkii ainetta, sen koostumusta. sekä reaktioita. Eli kuinka aine muuttuu toiseksi aineeksi. Tutkii luontoa, sen rakenteita ja ilmiöitä. Tutkii ainetta, sen koostumusta ja ominaisuuksia sekä reaktioita. Eli kuinka aine muuttuu toiseksi aineeksi. 1. oppiaineena ja tieteen alana 2. n opetuksen tavoitteet,

Lisätiedot

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus Raportti kyselystä Kuopion klassillisen lukion oppituntitallenteita lukuvuonna 2007 2008 käyttäneille opiskelijoille (huhtikuu 2008) (Diat liitteenä

Lisätiedot