Talentian tavoitteet hallitusohjelmaan 2015
|
|
- Amanda Saaristo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Talentian tavoitteet hallitusohjelmaan 2015
2 Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n tavoitteena on, että tuleva vuonna 2015 muodostettava hallitusohjelma sisältää seuraavat asiat: 1) ehkäisevään työhön osoitetaan riittävät resurssit 2) sote-uudistuksen toimeenpanossa sosiaalialaa vahvistetaan ja sosiaalialan palveluissa lähiyhteisöllisyys ja paikallistuntemus säilyvät 3) sote-henkilöstön työhyvinvointia parannetaan ja psykososiaalista kuormitusta vähennetään. Ehdotamme hallitusohjelmaan seuraavia tavoitteita hallinnonaloittain:
3 Sosiaali- ja terveysministeriö 1) Sosiaaliset investoinnit Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ennaltaehkäiseviin palveluihin osoitetaan koko hallituskauden mittainen sosiaalinen investointiohjelma, jonka tavoitteena on vähentää korjaavien palveluiden tarvetta. Toteutetaan ja rahoitetaan valtakunnallinen lastensuojelun palveluiden perusparannusohjelma. Ohjelmalla parannetaan lastensuojelun toimintaedellytyksiä mm. lisäämällä lastensuojelun henkilöstöresursseja, toteuttamalla sitovat henkilöstömitoitukset sekä investoimalla henkilöstön koulutukseen, menetelmien kehittämiseen ja tutkimukseen. Tietoa lastensuojelun tilasta: Nykyisellä lastensuojelun henkilöstöllä on työn hallittavuuden näkökulmasta kaksinkertainen työtaakka vuotiaiden asiakkaiden suhteellinen osuus samanikäisestä väestöstä on lastensuojeluasiakkuudessa jopa 9 12 % kun nykyinen henkilöstö kykenisi vastaamaan laadukkaasti noin 5 % osuudesta. Tämäkin tarkoittaisi vielä keskimäärin noin lapsen asiakasmitoitusta työntekijää kohden. Valviran 2014 julkaiseman lastensuojelun henkilöstöselvityksen mukaan puolessa suomen kunnista on yli 40 lasta vastuusosiaalityöntekijää kohden ja 21 % kuntia on yli 60 lasta vastuusosiaalityöntekijää kohden. Kuusikkovertailun perusteella keskimääräinen lapsimäärä työntekijää kohden kuudessa suurimmassa kaupungissa on Osassa kunnista on Valviran mukaan jopa yli 100 lasta työntekijää kohden ja pahimmillaan asiakkaita oli yli 160. Talentian suositus on lasta vastuusosiaalityöntekijää kohden. Lastensuojelun ylikuormitustilannetta ei ole purettu vaikka 2012 Kuntakyselyssä kunnat toivoivat, että ylikuormitustilanne on purettava ja asiakkaille on varattava riittävästi aikaa astui voimaan laki, jonka mukaan lapselle on annettava palvelussa riittävästi aikaa ja että lapsella on oikeus tavata sosiaalityöntekijää riittävästi. Puolet työajasta tulisi käyttää lasten ja perheiden kohtaamiseen mutta lain velvoitteita ja riittävää vuorovaikutusta edellyttävää käytäntöä ei kyetä noudattamaan. Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat erittäin suuria. Vuonna 2013 julkaistun kuuden suurimman kaupungin vertailun mukaan esimerkiksi Helsingissä oli vuonna 2012 jopa ilmoitusta ja Vantaalla 7986.
4 Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä on kymmenessä vuodessa lähes kaksinkertaistunut. Vuonna 2012 asiakkaana oli lasta ja nuorta. Asiakastyön resurssit eivät ole vahvistuneet siten, mitä asiakasmäärän kasvu olisi edellyttänyt, vaan työn kuormitus on lisääntynyt. Liite 1. Lastensuojelun mitoitus 2) Sote-uudistus Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen tulee toteuttaa siten, että järjestämisen, rahoituksen ja tuottamisen mallit edistävät sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota ja sosiaalihuolto on uudistuksessa tasavertaisessa asemassa terveydenhuollon kanssa. Henkilöstö ja henkilöstöjärjestöjen edustajat tulee ottaa valmisteluun mukaan kattavasti alueellisesti ja valtakunnallisesti: Uudet sote-organisaatiot on perustettava kuntien toimesta uusina kuntayhtyminä, ei vain vaihtamalla sairaanhoitopiirin nimeä ja korjaamalla perussopimusta. Sote-palveluiden tuottamisen organisoinnissa sosiaalialaa on vahvistettava ja palveluiden lähiyhteisöllisyyttä ja paikallistuntemusta parannettava. Palvelujen tulee toimia seudullisina peruspalveluina. Lähipalvelut on turvattava ja hallintorajoja ylittävä yhteistyötä kuntiin jäävien palvelujen kanssa on kehitettävä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon palvelujen resursointiin, organisointiin ja integraatioon. Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden erityispalvelut on organisoitava siten, että erityisosaamista keskitetään mutta samalla turvataan erityisosaamisen saavutettavuus liikkuvilla palveluilla ja peruspalvelujen konsultaatiolla. Sote-alueiden tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoimintaa tulee toteuttaa yhteistyössä sosiaalialan osaamiskeskusten, perusterveydenhuollon yksiköiden ja sote-organisaatioiden sekä alueen korkeakoulujen ja valtion sektoritutkimuslaitosten kuten esim. THL:n kanssa. Sosiaalialan tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta sote-alueilla on lisättävä. Evo-rahoitus on laajennettava sosiaalialalle. Yksityiset palvelujen tuottajat ja järjestöt täydentävät julkisia palveluita. Sote-organisaatioiden hallinto tulee järjestää siten, että johdossa ja asiantuntijoissa on edustettuina tasapainoisesti sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista (lääkärit, hoito-ja sosiaalialan ammattihenkilöt), jotta soteintegraatio voidaan toteuttaa. Sote-organisaatioiden perustamisessa on erityisesti painotettava sosiaalihuollon asemaa erikoissairaanhoidon ja terveydenhuollon rinnalla. STM:n on ohjeistettava kuntia asiassa. Sosiaalialan ammattihenkilöstön edustajille on taattava paikat ja riittävä osallistumismahdollisuus sote-valmisteluryhmiin. Sote-alueilla ammattihenkilöstön edustajien tietoa ja kokemusta on hyödynnettävä:
5 1) palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden arvioinnissa ja hyvinvoinnin sekä terveyden edistämisen tavoitteiden asettamisessa sekä keinojen valinnassa, 2) sote-alueilla valmisteltavien henkilöstön tehtävärakenteita koskevien muutosten valmistelussa 3) palvelujen kilpailutuksessa. 3) Sote-henkilöstön työhyvinvointi Sote-henkilöstön täydennyskoulutuksen ohella työnohjaus on erittäin merkittävässä asemassa sekä jaksamisen että osaamisen kehittymisen näkökulmasta. Täydennyskoulutukselle ja työnohjaukselle on säädettävä työnantajan järjestämisvelvollisuus. STM:n tulee antaa täydennyskoulutuksen ja työnohjauksen sisällöstä, laadusta ja määrästä sekä seurannasta ja arvioinnista tarkemmat ohjeet. Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen ammatillista johtamista on vahvistettava kaikilla hallinnon tasoilla. Riittävät resurssit ovat henkilöstön osaamisen ohella sosiaali- ja terveyspalvelujen hyvän palvelun ja työn tuottavuuden sekä tuloksellisuuden edellytys. Keskeisiin sosiaalipalveluihin, kuten lastensuojeluun, aikuissosiaalityöhön ja vammaispalveluihin säädetään asiakastyöhön henkilöstömitoitus. Sote-uudistuksen suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, kuinka muutokset vaikuttavat henkilöstöön. Soteuudistuksen toimeenpanossa tulee seurata henkilöstöresursseissa ja henkilöstön asemassa tapahtuvia muutoksia. Työnantajan vaihdostilanteet hoidetaan hyvää yhteistoimintaa edellyttäen. Psykososiaalinen kuormitus ja työväkivalta ovat kasvavia uhkia sotehenkilöstön työhyvinvoinnille ja työterveydelle. Työnantajan velvoitteita puuttua psykososiaaliseen kuormitukseen työssä, kiusaamiseen, häirintään ja muuhun psyykkiseen väkivaltaan samoin kuin fyysiseen väkivaltaan ja väkivaltatilanteiden jälkihoitoon ja tilastointiin täsmennetään lainsäädännössä. Työturvallisuuslakia on täydentävä psykososiaalisen kuormituksen ja työväkivallan ehkäisemiseksi.
6 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1) Sosiaalialan tutkimus ja koulutus Sosiaali- ja terveydenhuollon työ perustuu tutkittuun tietoon. Sosiaalialan yliopistollinen perustutkimus ja käytäntötutkimus sekä ammattikorkeakoulujen soveltava tutkimus turvataan. Sosiaalityöntekijöiden yliopistokoulutuksen aloituspaikat nostetaan pysyvästi 320:een, johon osoitetaan strateginen valtakunnallinen lisäys yliopistojen rahoituskehykseen. Lisäksi samassa yhteydessä turvataan ammatillisen lisensiaattikoulutuksen rahoitus. 2) Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusta kehitetään opetustoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kanssa monialaisena toiminnallisena lasten ja lapsiperheiden palvelukokonaisuutena. Kuntien on järjestettävä varhaiskasvatuspalvelut yhteistyössä opetuksesta, lastensuojelusta ja muusta sosiaalihuollosta, neuvolatoiminnasta ja muusta terveydenhuollosta vastaavien sekä muiden tahojen kanssa. Varhaiskasvatus on hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuus, jossa tarvitaan monipuolista osaamista. Kasvatuskumppanuus perheen kanssa on yhä keskeisempi osa varhaiskasvatusta. Jatkossakin lastentarhanopettajan kelpoisuus tulee saavuttaa tasavertaisesti joko sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinnon tai varhaiskasvatuksen kandidaatin koulutuksen kautta. Lastentarhanopettaja- ja erityislastentarhanopettajapulan helpottamiseksi luodaan joustavat opintopolut, jotka antavat mahdollisuuden täydentää sekä kasvatustieteen kandidaatin että sosionomin tutkintoa varhaiskasvatuksen opinnoilla lastentarhanopettajan kelpoisuuden saavuttamiseksi. Osana esiopetusuudistusta tulee säätää, että varhaiskasvatukseen suuntautuneen sosionomi (AMK) -tutkinnon suorittaneet saavat lisäkoulutuksella kelpoisuuden toimia lastentarhanopettajana varhaiskasvatuksen esiopetuksessa. Lisäksi tulee avata lastentarhanopettajana toimiville sosionomeille (AMK) opintopolut erityislastentarhanopettajan opintoihin. Näillä muutoksella edistetään koulutuksellista tasa-arvoa ja helpotetaan varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuutta. Liite 2. Talentian esitykset varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuuksien joustavoittamiseksi.
7 Liite 1. Lastensuojelun mitoitus Talentian mielestä laadukkaan lastensuojelutyön turvaamiseksi mitoituksen tulisi olla lasta työntekijää kohden. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan nyt eduskunnassa olevan sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain toimeenpanon seurantaa esimerkiksi vuoden 2016 toukokuun loppuun. Seurannassa tulee arvioida varhaisen tuen lisäyksen ja sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutosten vaikutusta asiakasmäärä/työntekijä mitoitukseen. Hallitusohjelmassa on heti vuoden 2016 alussa satsattava ehkäisevään toimintaan, jolla voidaan lisätä varhaista tukea ja vähentää lastensuojelun tarvetta. Vuoden 2015 budjettiin esitetty lisäys on riittämätön. Tarvitaan sosiaalista investointia lasten-, nuorten ja lapsiperheiden varhaiseen tukeen ja ehkäisevään työhön vähintään 35 miljoonaa euroa. Tällä satsauksella voidaan vähentää lastensuojelun tarvetta ja saada lastensuojelun avohuollon lapsimäärää alhaisemmaksi. Mikäli työntekijä/asiakassuhde ei korjaannu riittävästi on mitoitus otettava lakiin. On säädettävä lastensuojeluun henkilöstömitoituksen ehdottamaksi ylärajaksi 30 lasta/työntekijä ja asetettava tavoitteeksi, että viiden vuoden kuluessa päästään 20 lasta/työntekijä mitoitukseen. Mitoitus edellyttää lastensuojeluun henkilöstölisäystä, joka voidaan toteuttaa siten, että lisätään lastensuojeluun sekä sosiaalityöntekijöitä että sosionomeja (AMK). Henkilöstömitoituksen lisäämisen kustannusvaikutusta Talentia on arvioinut seuraavasti. Laskelma perustuu STM:n kesällä 2014 julkaisemaan lakiluonnokseen uudeksi sosiaalihuoltolaiksi (edellinen luonnos ennen varsinaista hallituksen esitystä). STM:n mukaan avohuollon asiakkaina on lasta. Talentia arvioi mm. edellä olevan Valviran selvityksen pohjalta, että keskimäärin työntekijöillä on vastuullaan 60 lasta. Tästä voidaan laskea, että lastensuojelussa olisi n työntekijää. Henkilöstömitoitus 40 lasta / työntekijä edellyttää n. 730 uutta vakanssia eli 365 sosiaaliohjaajaa ja 365 sosiaalityöntekijää. Kokonaiskustannus olisi 19,4 + 15,6 = 35 miljoonaa (sosiaalityöntekijän palkkauskustannus euro/v ja sosionomin (AMK) euroa/vuosi). Henkilöstömitoituksen korjaaminen nykyrakenteessa 30 lasta/työntekijä edellyttää 70 miljoonan satsausta. Henkilöstömäärän lisäyksellä yhdessä lasten-, nuorten ja lapsiperheiden varhaiseen tukeen ja ehkäisevään tehtävällä sosiaalisella investoinnilla päästään vaikuttavampaan lastensuojelutyöhön ja sijaishuollon tarpeen vähentämiseen. Parantamalla lastensuojelun toimintaedellytyksiä voidaan työn painopistettä muuttaa varhaisempaan vaiheeseen. Toisaalta lapsiperheiden peruspalveluihin kuten perhetyöhön ja kotipalveluun satsaaminen vähentävät lastensuojelun tarvetta.
8 Yhteenvetona voidaan todeta, että toteuttamalla seuraavan hallituskauden alussa miljoonan euron sosiaalinen investointi lastensuojeluun voidaan päästä Talentian mitoitustavoitteeseen lasta/työntekijä. Sosionomi (AMK) -koulutuksen koulutusmäärät riittävät uusien työntekijöiden saatavuuden turvaamiseen. Sosiaalityöntekijöiden koulutusta on lisättävä. Tämä on mahdollista tekemällä seuraavassa Kesussa strateginen valtakunnallinen päätös sosiaalityöntekijäkoulutuksen lisäämisestä ja luomalla järkevä ja koko maassa samanlainen opintopolku sosionomista sosiaalityöntekijäksi. Opintopolku ja koulutus on organisoitava siten, että koulutus voidaan suorittaa työn ohessa.
9 Liite 2. Talentian esitykset varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuuksien joustavoittamiseksi 1. Päiväkodin henkilöstön kelpoisuudet määritellään nykyisin sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuslaissa (L272/2005) siten, että lastentarhanopettajan ja päiväkodinjohtajan tehtävään ovat kelpoisia sekä sosinonomi (AMK) -tutkinnon ja kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneet, vain jos tutkintoon sisältyy varhaiskasvatuksen opinnot. 2. Talentia esittää, että joustavoitetaan lastentarhanopettajan kelpoisuutta siten, että jatkossa kelpoisia ovat myös ne sosionomi (AMK) -tutkinnon tai kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneet, jotka ovat suorittaneet varhaiskasvatuksen opinnot tutkinnon lisäksi. 3. Muutetaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetusta (986/ ) siten, että sosiaalialan koulutustaustan eli sosionomi (AMK) -tutkinnon omaava lastentarhanopettaja voi saada sopivan mittaisella lisäkoulutuksella (esim op) kelpoisuuden toimia päiväkodissa esiopetusryhmän varhaiskasvatuksen opettajana. 4. Huolehditaan, että kaikilla lastentarhanopettajilla/varhaiskasvatuksen opettajilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet hakeutua erityislastentarhanopettajan opintoihin. Tämä edellyttää, että yliopistot määrittävät sosiaalialan koulutustaustaiset hakukelpoisiksi. Toimenpiteiden vaikutukset Lastentarhanopettajan kelpoisuus tulee säilyttää nykyisellä ja luoda edellä mainitut joustavat koulutuspolut. Kaikki tämä yhdessä luo lapsille vakaan ja turvallisen varhaiskasvatusympäristön, varhaiskasvatuksen henkilöstön asiantuntevan ja monialaisen osaamisen, työvoiman saatavuuden, pysyvän henkilöstön, joustavan henkilöstön liikkuvuuden, työurien pidentymisen, työmotivaation ja työhyvinvoinnin paranemisen, kohtuullisen opintopolkujen pituuden, kustannusten pienentymisen ja tarkoituksenmukaisen voimavarojen kohdentumisen. Tarkemmat perustelut Varhaiskasvatuksen korkeakoulututkinnon suorittaneista lastentarhanopettajista noin kolmanneksella on sosiaalialan koulutustausta ja 2/3:lla kasvatusalan koulutustausta. Varhaiskasvatuksessa työskentelevillä korkeasti koulutetuilla sosiaalikasvattajilla ja sosionomeilla on korkeakoulututkinnon tuoma laaja osaaminen varhaiskasvatuksesta, pedagogiikasta ja sosiaalipedagogiikasta. Sosiaalialan koulutustaustainen lastentarhanopettaja on kelpoisuusehdot täyttävä lastentarhanopettaja 1 5 -vuotiaiden lasten ryhmissä. Vuoteen 2004 asti sosiaalialan koulutuksen suorittaneet lastentarhanopettajat saivat esiopettajan kelpoisuuden lisäopinnoilla.
10 Nykyisen lainsäädännön mukaan lastentarhanopettaja joutuu suorittamaan 3 vuoden (180 op) kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon saadakseen kelpoisuuden toimia esiopetusryhmän lastentarhanopettajana. Työtehtävät eivät kuitenkaan muutu perusteellisesti. Talentian tekemän selvityksen mukaan sosiaalialan koulutustaustan omaavat lastentarhanopettajat ovat hyvin koulutusmyönteisiä ja heillä on halukkuutta ammattitaidon kehittämiseen ja esi- ja alkuopetuksen opintojen suorittamiseen. Tämän voimavaran hyödyntäminen on koko yhteiskunnan etu. Sosiaalialan koulutustaustaisilla lastentarhanopettajilla on suhteessa enemmän määräaikaisia työsuhteita kuin kasvatusalan tutkinnon suorittaneilla lastentarhanopettajilla. Sosionomien määräaikaisia työsuhteita lisää se, että heillä ei ole esiopetuskelpoisuutta. Päiväkotien henkilöstön turha vaihtuvuus lisääntyy määräaikaisuuksien myötä. Tämä heikentää varhaiskasvatuksen laatua ja lapsen oikeutta turvalliseen ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Lisäksi vaihtuvuus lisää varhaiskasvatuksen kustannuksia huomattavasti. Määräaikaiset työsuhteet johtuvat osin siitä, että varhaiskasvatuksessa on vallalla erilaisia työkäytäntöjä. Joissakin päiväkodeissa kasvatustehtävissä toimivat siirtyvät lapsiryhmän mukana ja toisissa noudatetaan ns. työnkiertoa, jolloin työntekijät työskentelevät eri lapsiryhmissä toimintakausittain. Päiväkotien työkäytännöt voidaan turvata sillä, että kaikilla korkeasti koulutetuilla varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on yhtäläiset mahdollisuudet täydentää osaamistaan ja saada koulutuksen myötä kelpoisuus sekä esiopetusta antavan lastentarhanopettajan tehtävään kuin myös erityislastentarhanopettajan tehtävään. Joustava työvoiman käyttö on varhaiskasvatuksessa kaikkien osapuolten etu. Motivoitunut ja sitoutunut henkilöstö voi työssään hyvin, mikä tukee työssä jaksamista ja jatkamista ja pidentää siten työuria. Sosiaalialan koulutustaustaisen lastentarhanopettajan työmarkkina-asemaa voidaan vahvistaa merkittävästi turvaamalla lisäkoulutukset varhaiskasvatuksen eri tehtäviin. Esiopetuksen vaikutukset vähentävät valtion ja kuntien kustannuksia, kun esiopetus toimii osallistavana ja syrjäytymistä ehkäisevänä toimena. Tämä edellyttää osaavaa ja riittävää henkilökuntaa tukemaan lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tähän sosiaalialan koulutustausta antaa hyvät eväät. Tulevaisuudessa lastentarhanopettajien tarve lisääntyy, mikä koskee myös esiopetusryhmien lastentarhanopettajia. Opettajia jää eläkkeelle ja samanaikaisesti lasten määrä sekä lastentarhanopettajien osuus esiopetusryhmissä lisääntyy. Lasten määrää tulee jonkin verran lisäämään myös esiopetuksen muuttuminen velvoittavaksi. Esiopetusryhmän lastentarhanopettajia saadaan lisää kun mahdollistetaan sosiaalialan koulutustaustaisille lastentarhanopettajille esi- ja alkuopetuksen koulutus ja sitä kautta kelpoisuus esiopetusryhmän lastentarhanopettajaksi.
11 Nykyisin on jo työvoimavajetta lastentarhanopettajista ja erityisesti erityislastentarhanopettajista. Työvoimavaje painottuu valtakunnallisesti eri alueille. Ruotsinkielisten lastentarhanopettajien saatavuus on myös vaikeutunut. Yleisesti lastentarhanopettajapulaan voidaan vaikuttaa mahdollistamalla sosionomien tutkinnon täydentäminen lastentarhanopettajakelpoisuuden saamiseksi. Nykylainsäädännön mukaan sosionomitutkintoon tulee sisältyä vaadittavat varhaiskasvatuksen opinnot lastentarhaopettajan kelpoisuuden saamiseksi. (Laki ja asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista L272/2005, A 608/2005). Erityislastentarhanopettajapulaan voidaan vaikuttaa toteuttamalla selkeä opintopolku sosiaalialan koulutustaustaisille lastentarhanopettajille erityislastentarhanopettajaksi. Tämä on nykyisen lainsäädännön mukaan mahdollista, mutta yliopistot eivät ole vielä hyödyntäneet tätä opiskelijapotentiaalia kovinkaan hyvin. Vain Itä-Suomen yliopiston erityislastentarhanopettajaopintoihin voi hakea sosionomitutkinnon suorittanut lastentarhanopettaja.
Varhaiskasvatuksessa työskentelevien Talentian jäsenten kiinnostus toimia esiopetusta antavana lastentarhanopettajana Marjo Varsa 19.9.
Esiopetuskelpoisuus ja sosionomit Varhaiskasvatuksessa työskentelevien Talentian jäsenten kiinnostus toimia esiopetusta antavana lastentarhanopettajana Marjo Varsa 19.9.2014 Sisällysluettelo 1 Johdanto...
LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)
LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu
27.1.2015. Lausunnon keskeisen kohdat
27.1.2015 Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n lausunto eduskunnalle hallituksen esitykseen (HE 324/2014 vp) laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Tausta Varhaiskasvatuspalvelut tarvitsevat selkeän lainsäädännön vastatakseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi
1 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Lausuntopyyntö 6.2.2018 OKM/3/010/2018 Yleistä Lain lähtökohtana olevan monialaisen,
Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.
Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja
Sosionomien asema varhaiskasvatuksessa. Talentia ry
Sosionomien asema varhaiskasvatuksessa Talentia ry Sosionomit varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatukseen suuntautunut sosionomi on pätevä lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja. Opintojen kokonaislaajuus
HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa
HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 21.3.2018 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Luonnos esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi
Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015
1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
sosiaalialan menestystekijä
sosiaalialan menestystekijä Osaaminen, vuorovaikutus, tahto. {Osaaminen on tietoa, taitoa ja oikeaa asennetta.} Ammattijärjestö Talentia edistää jäsentensä urakehitystä vaikuttamalla sosiaalialan lainsäädäntöön,
Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen.
Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen. Asiakkaan oikeudet eivät heikkene. Oikeus varhaiskasvatukseen ei muutu. Menettely- ja oikeusturvakeinot selkeytyvät.
7.4.2015. JHL on omassa lausunnossaan esittänyt pykäliin täydennyksiä.
1 (5) Lausunnon keskeinen sisältö JHL on omassa lausunnossaan esittänyt pykäliin täydennyksiä. Varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöä on arvioitava perusteellisesti ja harkittava, onko tarpeen säätää
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut
Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden
Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012
Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä
7.4.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriö 7.4.2015 Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n lausunto Opetus ja kulttuuriministeriölle hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi
Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015
LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta
AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? Historiaa. Ammattitaitovaatimus ja koulutus kulkeneet käsi kädessä 1991 SOSTL esitti terv- ja sos.huollon ammatinharjoittamiseen
Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)
Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Kunnanvaltuustojen seminaari Lahdessa 3.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali ja terveyspalveluiden haasteet 1. Kustannukset kasvaneet
Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset
Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 240/2014) Eduskunnan päätöksen
LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja
LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015 Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Ajankohtaista Elina Anttila ja Anneli Säteri Hankkeen asiantuntija Sirkka Rousu esittelee
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Neuvolapäivät Tarja Kahiluoto Opetusneuvos
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Neuvolapäivät 6.11.2018 Tarja Kahiluoto Opetusneuvos Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja valtioneuvoston
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla
06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816
Opettajankoulutus Suomessa
Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö
Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet
TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA
TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA Sosiaali- ja terveysministeriön johdon, Huoltajasäätiön ja Sosiaalijohto ry:n tapaaminen 14-08-2014 Helsinki Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja
Sosionomin (AMK) Kompetenssit ja ammatillinen ydinosaaminen varhaiskasvatuksessa. osallisuutta, hyvinvointia, huolenpitoa
1 Sosionomi (AMK) varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen sosionomin ammatillinen osaaminen Sosionomi (AMK) Kompetenssit ja ammatillinen ydinosaaminen varhaiskasvatuksessa Ydinosaaminen Sosionomin (AMK)
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus
Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto
Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä. Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen
Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Sote rahoituksen periaatteista: kansallisesti ei lisää tehtäviä kuntien rahoitus sote-alueelle painotetulla
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki ja sen vaikutukset
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki ja sen vaikutukset 24.11.2016 Työmarkkinalakimies Riitta Arko Yleistä Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annettu laki Kelpoisuusehdot tiettyihin
Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009
Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen Rovaniemi 27.11.2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Osaamisen lisääminen Asiantuntijuuden välittäminen Kehittämis-, kokeilu ja tutkimustoiminta Valtakunnallista
Terveyttä Lapista Kari Haavisto
Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon
Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa
Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö
Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja
Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät Tarja Kahiluoto Opetusneuvos
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät 30.8.2018 Tarja Kahiluoto Opetusneuvos Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja valtioneuvoston asetus
LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta
1 LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Sivistysvaliokunta OAJ Misukka ja Semi 13.2.2015 HALLITUKSEN ESITYSVERSIO Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lasten päivähoidosta annetun
KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.
1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.
Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?
Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu
Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto
Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) - lähtökohtia erityislainsäädännön uudistamiselle puitelain voimassaolon jälkeen 2013 Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin
yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015
Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu
Eduskuntavaalit Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian eduskuntavaalitavoitteet 2019
Eduskuntavaalit 2019 Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian eduskuntavaalitavoitteet 2019 Sosiaalipalveluiden asemaa on vahvistettava Sosiaalialan ammattilainen ansaitsee hyvän työelämän
Lapsiperheiden palvelut
Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN
Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa
Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 8.2.2019 1 Selvityksen lähtökohtana
Sosiaalityö ammattina. Mikko Mäntysaari 6.2.2011
Sosiaalityö ammattina Mikko Mäntysaari 6.2.2011 Sosiaalityö tarkoittaa monia asioita: Sosiaalityö -käsitteellä viitataan ammattiin, oppialaan ja tutkimukseen. Eri maissa sosiaalityön koulutusratkaisut
Selvitys. lastentarhanopettajien ja erityislastentarhanopettajien kelpoisuustilanteesta, saatavuudesta ja riittävyydestä keväällä 2012
Selvitys lastentarhanopettajien ja erityislastentarhanopettajien kelpoisuustilanteesta, saatavuudesta ja riittävyydestä keväällä 2012 1 Selvitys lastentarhanopettajien ja erityislastentarhanopettajien
Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten
Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen
Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen Kipupisteitä ja kehittämiskohteita Marjo Lavikainen 7.10.2013 Selvitysryhmän loppuraportti (Toimiva lastensuojelu, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen
Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista
1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja
Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa
Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa Anri Viskari-Lojamo (sosionomi YAMK) Johtava sosiaaliohjaaja Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut / Nuorten palvelut ja
Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut
Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan
SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN VALTAKUNNALLINEN TILANNE
SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN VALTAKUNNALLINEN TILANNE - Sosiaalialan osaamiskeskusten selvitysten mukaan 6.. Jorma Kurkinen jorma.kurkinen@ulapland.fi SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN VALTAKUNNALLINEN TILANNE - Tiedot
Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle
Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Kari Haavisto 11.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne
Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke
Henkilöstön asema sote-uudistuksessa Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (Luonnos 18.8.2014) 1 Lain
sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö
Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen
1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?
Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon
Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25
Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistioluonnos 21.6.2018 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA (3 ) 1. Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö 1.9.2018 alkaen Varhaiskasvatuslain kokonaisuudistusta
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori
Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto
Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut
Osaaminen valvonnan näkökulmasta
Osaaminen valvonnan näkökulmasta Lastensuojelun maakunnallinen kehittäjäverkosto THL 3.5.2018 Pekka Ojaniemi Ylitarkastaja, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen
LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö
LAUSUNTO 7.10.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin
Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle
Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne
Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti
Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Toimintasuunnitelma 2012
Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon
Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle
Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja 1.9.2011 1 Puheenvuoron runko Aluehallintoviraston tehtävät Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset
7.11.2014. Sosiaali- ja terveysministeriö
1 7.11.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö SUOMEN GERONOMILIITON LAUSUNTO LUONNOKSESTA, JOKA KOSKEE HALLITUKSEN ESITYSTÄ LAIKSI SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKI- LÖISTÄ JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN
Talentian linjaukset opiskeluhuollosta
1 Talentian linjaukset opiskeluhuollosta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tulee voimaan 1.8.2014. Lakikokonaisuus painottaa yhteisöllisyyttä ja yksilön oikeuksia. Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltoa
Sosiaalialan osaaminen 17.5.2013 Kuntatalo. Työvoiman saatavuus, kelpoisuudet Työmarkkinalakimies Riitta Arko
Sosiaalialan osaaminen 17.5.2013 Kuntatalo Työvoiman saatavuus, kelpoisuudet Työmarkkinalakimies Riitta Arko Kuntia koskevat lainsäädäntöuudistuksetmistä työvoima? toiminnan tehostaminen? Lastensuojelu
LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12)
Yhtymähallitus 9.10.2012 115 LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12) Lastensuojelussa toimivien eri ammattiryhmien osaamista yhdistetään tarkoituksenmukaisesti asiakasprosessin eri vaiheissa
VARHAISKASVATUSLAKI
VARHAISKASVATUSLAKI 1.9.2018 JHL kasvatus- ja ohjausalan ammatillinen toiminta JHL:n näkemykset uudesta varhaiskasvatuslaista ja sen vaikutuksista Uuden varhaiskasvatuslain tavoitteet ovat kannatettavia
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen
Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:
Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM
Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 3 :N MUUTTAMISESTA
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistioluonnos Titteli 21.11.2018 Esittelijä EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 3 :N MUUTTAMISESTA 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Sote-uudistus, ensihoito ja ensihoidon pätevyysvaatimukset
Sote-uudistus, ensihoito ja ensihoidon pätevyysvaatimukset Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus -dialogi Anne Koskela hallitusneuvos, STM Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen
Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta. Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1.
Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1.2012 Kelahalli Suhde muuhun lainsäädäntöön Suhde erityislakeihin oltava selkeä Lakien