Kunnanhallitus nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus nro 1/2015 19.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO"

Transkriptio

1 nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 1 KH 2 KH 3 KH 4 KH 5 KH 6 KH 7 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan välinen yhteistyösopimus Kiinteistökaupan esisopimuksen voimassaoloajan pidentäminen Kulkuoikeuden hakeminen Bollstadissa rataseisakkeen läheisyydessä Lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänestyspaikkojen määrääminen KH 8 Jäsenten valinta äänestysalueiden vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa KH 9 KH 10 KH 11 KH 12 KH 13 KH 14 KH 15 Viestinnän ja edustamisen periaatteiden sekä graafisen ohjeistuksen hyväksyminen Kunnanvaltuuston työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista Kunnanhallituksen alaiset toimikunnat Kunnanhallituksen edustajien valinta lautakuntiin Kunnanhallituksen edustajan valinta yhteistyöryhmään Jäsenten valinta seudullisen kehittämisen yhteistyökokoukseen Valtuutetun vaalikelpoisuuden menetys ja täydennysvaali (Nordström) KH 16 Kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta vuosiksi KH 17 KH 18 KH 19 KH 20 KH 21 KH 22 Sivistyslautakunnan ruotsinkielisen jaoston jäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali (Laurikainen) Sivistyslautakunnan suomenkielisen jaoston jäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali (Nygård) Sivistystoimenjohtajan virkavaali Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Muut asiat

2 Sivu 2 Nro 1/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo klo Läsnä olevat jäsenet Muut läsnä olevat Laaksonen Merja, puheenjohtaja Kaisla Heikki, jäsen Karell Anders, jäsen Koroma-Hintikka Maria, jäsen Malmgren Mikko, varajäsen Martin Kirsi, jäsen Nygård Johanna, jäsen Parviainen Kristian, jäsen Ryynänen Tarja, varajäsen Tanskanen Veikko, jäsen Varpio Arto, jäsen Alho Arja, KV:n puheenjohtaja Nordström Marcus, KV:n I varapuheenjohtaja, poistui klo :n 17 käsittelyn jälkeen Penttinen Arto, KV:n II varapuheenjohtaja, poistui klo :n 22 käsittelyn aikana Isotupa Juha-Pekka, kunnanjohtaja Löfbacka Mikko, hallintojohtaja Kiljunen Taneli, maankäyttöinsinööri, poistui klo :n 6 käsittelyn aikana Asiat 1-22 Allekirjoitukset Merja Laaksonen puheenjohtaja Mikko Löfbacka pöytäkirjanpitäjä Anders Karell pöytäkirjantarkastaja Tarja Ryynänen pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä, aika ja paikka Kunnantalo Todistaa, allekirjoitus Virka-asema Mikko Löfbacka hallintojohtaja

3 Sivu 3 KH 1 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN päättää 1. todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 2. valita kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Päätös: päätti 1. todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 2. valita pöytäkirjantarkastajiksi Anders Karellin ja Tarja Ryynäsen. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto

4 Sivu 4 KH 2 TALOUDEN SEURANTA on hyväksynyt kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Täytäntöönpano ohjeiden mukaan talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kunnanhallituksessa kuntatasolla ja lautakunnissa toimielintasolla. Oheismateriaalina on mukainen talouden toteuma. Päivämäärään mennessä kunnan toimintakate on toteutunut 99,8 prosenttisesti. Vuoden 2014 verotulot ovat toteutuneet 101,6 prosenttisesti ja valtionosuudet 101 prosenttisesti. Tämä tarkoittaa, että verotulot ylittävät talousarvion n. 448 tuhannella eurolla ja valtionosuudet ylittävät talousarvion n. 46 tuhannella eurolla. Vuoden 2014 tulos näyttää tällä hetkellä muodostuvan n. 557 tuhatta euroa alijäämäiseksi, joka on n. 500 tuhatta muutetun talousarvion tulosta positiivisempi. Kirjanpitokausi on vielä auki ja toteumaan on odotettavissa vielä muutoksia niin kuluihin kuin tuottoihinkin. Erikoissairaanhoidon toteuma ja loppulaskua vuodelta 2014 ei ole vielä tiedossa ja tästä voi tulla vielä isojakin muutoksia vuoden 2014 toteumaan. Lisäksi viimeinen poistoajo on vielä tekemättä. Liitteet ja oheismateriaali - oheismateriaalina tilanne talouden toteumasta vuodelta 2014 Ehdotus: Päätös: merkitsee tiedoksi talousseurannan. merkitsi tiedoksi talousseurannan. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto

5 Sivu 5 TEKNLTK:626 /2014 KH 3 VIRKKULANKYLÄ OY:N JA SIUNTION KUNNAN VÄLINEN YHTEISTYÖSOPIMUS TEKNLTK Liite 2 Oheismateriaalia Virkkulankylä Oy on lähestynyt n kuntaa Virkkulan seniorikylä - konseptin mukaisen hankkeen toteuttamiseksi n kuntakeskukseen. Konseptin keskeisenä tarkoituksena on tarjota lähellä eläkeikää oleville tai jo eläkkeelle siirtyneille pariskunnille tai yksin eläville viihtyisä ja virikkeellinen asumisympäristö, jossa lähipalveluin ja asukkaiden muodostaman yhteisön puitteissa edistetään asukkaiden terveyttä, yhteistä tekemistä, harrastuksia sekä sosiaalista kanssakäymistä. Virkkulankylä Oy:n alustavien suunnitelmien mukaan hanke koostuisi n k-m 2 :n suuruisesta palvelutalosta ja noin 5000 k-m 2 :sta erilaisia asuinrakennuksia ja ryhmäkoteja. Palvelutalossa olisi asuntoja noin 40 asukkaalle ja muissa rakennuksissa noin 120:lle. Alustavien selvitysten perusteella hankkeelle sopivaksi alueeksi on valikoitunut kiinteistöistä , ja koostuva kokonaisuus. Alueet ovat kunnan omistuksessa ja sijaitsevat ntien ja Hagantien risteyksen tuntumassa. Voimassa olevassa asemakaavassa alueet on merkitty maa- ja metsätalousalueeksi. Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on sopia kaavamuutoshankkeen käynnistämisestä, sen aikataulusta sekä sen kustannusten jakamisesta. Lisäksi yhteistyösopimuksella sovitaan myöhemmin tehtävän kiinteistökaupan esisopimuksen lähtökohdista ja raameista. Laaditun luonnoksen mukaan Virkkulankylä Oy vastaa kaavoituskustannuksista kokonaisuudessaan. Alustavassa aikataulussa kaavoitusprosessille on varattu aikaa noin vuosi, jolloin hankkeen toteutus voisi alkaa keväällä Myöhemmin tehtävän kiinteistökaupan esisopimuksen raameista ja lähtökohdista luonnoksessa todetaan seuraavaa: - Kauppahinta allekirjoittamishetken mukainen ARA:n enimmäishinta + 15 % (vuonna 2014 tämä olisi 120 euroa / k-m 2 ); - Lopulliset kiinteistökaupat tehdään vaiheittain kaavaratkaisun ja rakentamisen vaiheistamiseen sopivalla tavalla; - Lopullisissa kiinteistökaupoissa asetetaan ostajalle rakentamisvelvoite ja sen tehostamiseksi uhkasakko; - Ilman kunnan suostumusta tapahtuvalle rakentamattoman maan edelleen luovutukselle asetetaan uhkasakko; Lautakunta Kunnanvaltuusto

6 Sivu 6 - Esisopimuksen voimassaolo sidotaan vaiheistukseen siten, että jokaiselle erilliselle kiinteistökaupalle sovitaan takaraja ja sopimus raukeaa mikäli kauppa ei siihen mennessä toteudu; - Esisopimuksen yhteydessä kunnalle luovutetaan alueen infran rakentamisen kustannusarviota vastaava vakuus, joka vapautetaan vaiheittain lopullisten kiinteistökauppojen myötä. Toteutuessaan hanke loisi kuntaan työpaikkoja ja tukisi maankäytön kehityskuvan mukaista kuntakeskuksen tiivistämistavoitetta. Investoinnit infraan ja vesihuoltoverkostoon jäisivät varsin maltillisiksi, sillä alue liittyy saumattomasti jo olemassa olevaan rakenteeseen. Alustavien laskelmien mukainen maanmyyntitulo on myös huomattava. Liitteet ja oheismateriaali: - Liitteenä: o luonnos Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan väliseksi yhteistyösopimukseksi - Oheismateriaalina; o kohdealueen sijainti asemakaavojen yhdistelmäkartalla ja Outokumpuun suunnitellun vastaavan hankkeen aluesuunnitelma Esittelijä: maankäyttöinsinööri Taneli Kiljunen, puh , sähköposti: taneli.kiljunen@siuntio.fi Ehdotus: Päätös: KH 3 Liite 1 Ehdotus: Käsittely: Tekninen lautakunta päättää: - ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan väliseksi yhteistyösopimukseksi Ehdotuksen mukaan. ==== Liitteet ja oheismateriaali: - Liitteenä on luonnos Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan väliseksi yhteistyösopimukseksi - Oheismateriaalina on kohdealueen sijainti asemakaavojen yhdistelmäkartalla, tämän hetkinen asemakaava ja yleiskaava sekä Outokumpuun suunnitellun vastaavan hankkeen aluesuunnitelma. päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan väliseksi yhteistyösopimukseksi. Kunnanjohtaja Isotupa poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Lautakunta Kunnanvaltuusto

7 Sivu 7 Asian esittelijänä toimi hallintojohtaja Löfbacka. Mikko Malmgren ehdotti Anders Karellin kannattaman asian jättämistä pöydälle. Koska oli tehty asian pöydälle jättämisestä kannatettu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat asian jättämistä pöydälle äänestävät ei. Äänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen voitti äänin 8 (Kaisla, Koroma-Hintikka, Nygård, Parviainen, Ryynänen, Tanskanen, Varpio, Laaksonen) 3 (Karell, Malmgren, Martin). Päätös: päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan luonnoksen Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan väliseksi yhteistyösopimukseksi. Mikko Malmgren jätti päätökseen eriävän mielipiteen. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto

8 Eriävä mielipide n kunnanhallituksen päätökseen (KH 3) koskien asiaa: Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan välinen yhteistyösopimus. ALUSTUS Virkkulankylä Oy on lähestynyt n kuntaa Virkkulankylä konseptin mukaisen hankkeen toteuttamiseksi n kuntakeskukseen. Hanke kuulostaa hienolta ja parhaimmassa tapauksessa sillä voi olla paljon hyviä vaikutuksia kuntaan. Eriävä mielipiteeni on kuvattu alla. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotin kunnanhallituksen kokouksessa asian pöydällepanoa, koska n kunnalla ei ole tietoa kyseisestä yrityksestä tai sen tarjoamasta konseptista. Kunnan virkamiesten työkuorma on myös todettu kovaksi, esim. rakennuslupahakemusten käsittelyajat ovat hyvin pitkiä. Näin ollen ei ole perusteltua sitoa kunnan resursseja hankkeeseen josta emme tiedä mitään. Hankkeen koko on myös merkittävä. Katson, että esiselvitysten merkitys on erittäin tärkeä, koska virheiden korjaaminen ja mahdollinen hankkeen keskeyttäminen voi olla hyvinkin kallista mitä pidemmälle projekti etenee. EPÄSELVÄT ASIAT JOILLA OLISI OLLUT MERKITYSTÄ PÄÄTÖKSENTEOSSA a) YHTIÖ n kunnanhallitus ei tiedä mitään kyseisestä Virkkulankylä Oy:stä. Esittäjällä ei myöskään ollut tietoa. Julkisesti tietoa yhtiöstä löytyy vain lain vaatimusten mukaisesti. Nämä tietoja kertovat, että Virkkulankylä Oy on perustettu kesällä Yrityksen kotipaikka on ja sen kotiosoite on Pohjois- Savossa Kuusjärvellä. Yhtiössä on kolme varsinaista jäsentä ja yksi hallituksen puheenjohtaja. Kokoonpano on seuraava ( ): varsinainen jäsen: Isotupa Juha- Pekka varsinainen jäsen: Kauppinen Markku Johannes varsinainen jäsen: Lavikainen Unto Johannes Puheenjohtaja: Tolonen Leo Matti Antero Tilintarkastajana toimii Saramäki Eero Olavi ja päätoimiala on rakennuttajapalvelut. Tiedoista selviää kuitenkin, että yritys on hyvin tuore eikä sillä ole ei ole edes kotisivuja. Uuden yrityksen liiketoiminnan aloittamiseen kohdistuu hyvin paljon riskejä. Yritystä koskevan tiedon ja ymmärryksen merkitys on näin ollen erityisen tärkeää yhteistyösopimusta tehtäessä. b) LIIKETOIMINTAMALLI JA ANSAINTALOGIIKKA n kunnanhallitus ei tiedä mitään Virkkulankylä Oy:n liiketoimintamallista tai ansaintalogiikasta. Tämän kokoluokan hankkeen kohdalla olisi perusteltua, että kunnalla olisi ymmärrys mahdollisen kumppaniyhtiö liiketoiminnasta. Ansaintalogiikan ymmärtäminen helpottaisi myös kunnan vastuiden ja tulevien muiden tarpeiden suunnittelussa heti alussa. Näillä tiedoilla olisi voinut olla vaikutusta päätökseen.

9 c) RAHOITUS n kunnanhallituksella ei ole tietoa miten Virkkulankylä Oy: seniorikylä hanke tullaan rahoittamaan. Tämä tieto erittäin tärkeää, koska tiedon puute asettaa riskejä n kunnalle. Esimerkiksi yhteistyösopimuksessa mainittujen korvausten saaminen voi olla vaikeata jos rahoitusta ei ole ja yritys sattuisi olemaan maksukyvytön. Outokummun kaupunkiin suunniteltu vastaava hanke on Virkkulankylä Oy:n hallituksen puheenjohtajan mukaan (Lähde: Karjalainen ) viivästynyt rahoittajan vetäydyttyä pois hankkeesta. Uusi mahdollinen rahoitus tulee mahdollisesti ARA:lta. d) KONSEPTI n kunnanhallituksella ei ole mitään tietoa esittelijän esityksessä mainitusta Virkkulankylä Oy:n luomasta konseptista. Näin ollen n kunnanhallitus ei tiedä mitä yhteistyösopimuksella ollaan tavoittelemassa eikä hallituksella voi olla yhtenäistä tietoa ja ymmärrystä konseptiin perustuvasta seniorikylä hankkeesta. Konseptin ymmärtäminen olisi ollut ensisijainen asia yhteistyösopimusta tehtäessä. e) REFERENSSIT Kunnanhallituksen oheismateriaalissa oli Outokummun kaupunkiin suunnitellun vastaavan hankkeen aluesuunnitelmasta. Referenssejä ei kuitenkaan ole ja verkosta löytyvän tiedon perusteella toisen vastaavan hankeen toteutus ei myöskään ole varmaa. f) KUNNAN ROOLI JA RISKIT Kunnanhallituksella ei ollut mitään tietoa mahdollisista riskeistä koska mitään tietoa ei ollut saatavilla. Karjalainen ( ) julkaisussa Virkkulankylä Oy:n hallituksen puheenjohtaja kertoo vastaavan hankkeen liiketoimintamallista. Yhtiö vuokraa tilat kaupungille, joka vuokraa ne edelleen Hovikoti- ketjulle. Virkkulankylä laskuttaa kaupunkia arvonlisäverollisesti, mutta kaupungin ei tarvitse maksaa sote- palveluista arvonlisäveroa, joten se voi vuokrata Hovikodille alvitta. Kunnan rooliin liittyvät tiedot olisi pitänyt olla mukana n kunnanhallituksen esityksessä päätöksen tukena. Voi olettaa, että tiedot olisivat olleet saatavilla, koska vastaavan hankkeen kohdalla (konsepti) Outokummun kaupungissa kunnan rooli on tuotu selkeästi esille. Merkittävän roolin kautta tulee aina riskejä joita tulisi pysyä tarkastelemaan ainakin jollain tasolla ennen yhteistyösopimuksen tekemistä. g) TODELLINEN TARVE Virkkulankylä Oy on lähestynyt n kuntaa. n kunnalla ei tiettävästi ollut tarvetta kyseiselle palvelulle ennen yhtiön lähestymistä. Näin ollen kunnanhallitus ei myöskään tiedä mitä seurauksia mahdollisen seniorikylän toteutus aiheuttaa, esim. omille palveluille.

10 Kunnanhallituksella olisi pitänyt olla parempi ymmärrys tarpeesta ja seurauksista ennen yhteistyösopimuksen hyväksymistä. LOPPUKOMMENTIT n kunnanhallituksella tulee olla riittävästi tietoa päätöksenteon tueksi. Tieto on arvokasta juuri hankkeen alkuvaiheessa jotta oikeat päätökset voidaan tehdä ennen resurssien sitomista ja turhien riskien ottamista. Oleellisen tiedon puuttuminen alkuvaiheessa viittaa yhtiön välinpitämättömyyteen eikä anna hyvää kuvaa hankkeen seuraavista vaiheista. Olisi yhtiön, hankkeen ja n kunnan edun mukaista, että perusasiat olisivat esillä hallituksen tehdessä päätöksiä. Mikko Malmgren Kunnanhallituksen varajäsen

11 Sivu 8 KH:14 /2015 KH 4 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAJAN PIDENTÄMINEN n kunta ja Santeri Leijola ovat sopineet allekirjoitetulla esisopimuksella myöhemmin tehtävistä tonttien tai määrä-alojen kaupoista. Esisopimus sisältää kolme kohdetta. Kohde 1 on n kuntakeskuksen päivätyn asemakaavakartan korttelin 127 tontti 6. Kohteet 2 ja 3 sisältävät tontteja tai osia tonteista samasta n kuntakeskuksen korttelista. Esisopimuksen mukaisesti kohteen 1 kauppa on tehtävä viimeistään , kohteen 2 kauppa mennessä ja kohteen 3 kauppa mennessä. Esisopimuksen mukaan myyjä voi pidentää kauppaaikaa hakemuksesta. Mikäli myyjä ei pidennä kauppa-aikaa eikä kauppaa ole tehty viimeiseen kauppapäivään mennessä peruuntuu kauppa. Mikäli yksi kauppa peruuntuu kauppa-aikataulun laiminlyönnin vuoksi voi myyjä perua loputkin jäljellä olevat kaupat. Santeri Leijola on päivätyllä hakemuksella hakenut esisopimuksen kohteen 1 kauppa-ajan pidentämistä viidellä kuukaudella niin, että kauppa on tehtävä mennessä. Esisopimuksen kohteiden 2 ja 3 aikatauluun hakemuksella ei haeta pidennystä. Liitteet ja oheismateriaali Oheismateriaalina Santeri Leijolan hakemus kauppa-ajan pidentämiseksi Ehdotus: Päätös: päättää pidentää n kunnan ja Santeri Leijolan välisen esisopimuksen kohteen 1 kauppa-aikaa niin, että kohteen 1 kauppa on tehtävä viimeistään mennessä. Esisopimuksen muita ehtoja ei muuteta tällä päätöksellä. hyväksyi ehdotuksen. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto

12 Sivu 9 KH:597 /2014 KH 5 KULKUOIKEUDEN HAKEMINEN BOLLSTADISSA RATASEISAKKEEN LÄHEISYYDESSÄ TEKNLTK Liite 11 ja 12 Oheismateriaali Haagan alueelta on tarpeen saada hyvä kevyen liikenteen väylä seisakkeelle ja edelleen kuntakeskukseen. Tässä tarkoituksessa on alueella voimassa olevassa asemakaavassa kevyenliikenteen väylä Bollstadintieltä Asematielle (oheismateriaali). Samaa aluetta koskee uusi yleiskaava, joka on hyväksytty, mutta ei vielä kuulutettu. Kevyen liikenteen itäpuolisen pään suhteen on uudessa hyväksytyssä yleiskaavassa tehty muutoksia (oheismateriaali 2a). Kevyenliikenteen yhteys ei kulje itään Asematielle vaan menee radan alikulun kohdalla suoraan etelään alikululle. Tämä muutos oli perusteena myös jo meneillään olevien lunastusten laajuudessa, ts. lunastustoimitus katsoi, että kunta tosiasiallisesti on jo päättänyt uudesta linjauksesta. Uuden yleiskaavan mukainen asemakaava on valmisteilla, mutta sen voimaantulon ajankohdasta ei ole tietoa. Läntinen osa kevyen liikenteen väylää on sama sekä voimassa olevassa asemakaavassa että uudessa yleiskaavassa. Tältä osin on väylä jo rakennettu. Voimassa olevan asemakaavan mukaisesti on meneillään lunastus noin 120 m2 osalla. Jotta suoraa yhteyttä nyt rakennetulta väylän osalta radan alikulkuun voidaan käyttää, on siihen saatava oikeus. Se voidaan tässä vaiheessa saada maanomistajan luvalla, ko. maa-alueen kaupalla tai hakemalla maamittaustoimituksella rasite Maanomistaja ei ole antanut lupaa kulkuun. Kaupasta maanomistaja on antanut tarjouksen ja sen täsmennyksen (liitteenä 12). Tarjousta ei pidetä hyväksyttävänä. Siinä vaihdettavien maa-alojen erotus on noin 400 m2 ja hinnaksi tulisi 37,5 /m2. Se on suunnilleen täyden rakennusoikeudellisen tonttimaan hinta. Tässä tapauksessa on kyseessä rakennusoikeudeton maa, jolla on rasitteita. Lautakunta voi ehdottaa vastatarjousta. Se olisi maanomistajan tarjouksen mukainen seuraavin poikkeuksin: kunta maksaisi 5000, kunta ei sitoutuisi mihinkään tulevan kaavan suhteen ja kunta ei rakentaisi kiinteitä portteja. Sen sijaan kunta asettaisi moottoriajoneuvoilla ajon kieltäviä liikennemerkkejä. Lautakunta Kunnanvaltuusto

13 Sivu 10 Kunnan tarjouksessa maan hinnaksi tulisi 12,50 /m2, jota pidämme hyvänä hintana maalle, jolla ei ole rakennusoikeutta, mutta kohtuullisena kunnan saamaan hyötyyn nähden. Tarjouksen hyväksymiselle voi antaa määräajan, esimerkiksi 10 päivää. Mikäli tarjousta ei hyväksytä, ehdotetaan kunnanhallitukselle rasitemenettelyyn siirtymistä. Rasitteella tarkoitetaan kiinteistön oikeutta käyttää toisen kiinteistön aluetta tiettyyn tarkoitukseen. Rasite perustetaan toimitusmenettelyssä, jonka suorittaa maanmittauslaitos. Rasiteoikeudesta säädetään kiinteistönmuodostuslaissa (554/1995). Kiinteistönmuodostamislain 154 mukaan: Kiinteistön hyväksi voidaan perustaa toisen rekisteriyksikön alueelle pysyvänä rasitteena oikeus kulkuyhteyttä varten tarvittavaan alueeseen asemakaava-alueella. Saman lain 156 toisen momentin mukaan: Asemakaava-alueella saadaan perustaa tarkoitettu rasite ilman rasitetun rekisteriyksikön omistajan suostumusta, jos rasite on oikeutetulle kiinteistölle tai kunnalle tärkeä eikä siitä aiheudu huomattavaa haittaa rasitetulle rekisteriyksikölle tai alueeseen ennestään kohdistuvan rasiteoikeuden haltijalle. Rasitteesta aihetuvasta haitasta on rasitetun maan omistajalla oikeus saada korvaus. Jos rasitteen saaja ja rasitettu eivät pääse korvauksesta yksimielisyyteen, määrää rasitetoimitus korvauksen suuruuden. Liitteet ja oheismateriaalit: - Liitteenä: o kiinteistörekisterin karttaote, jossa on ehdotus haettavaksi rasitteeksi o maanomistajien tarjous, sen täsmennys ja karttaliite - Oheismateriaalina: o kartta voimassa olevasta asemakaavasta sekä karttaote uudesta osayleiskaavasta, joka ei ole vielä lainvoimainen Esittelijä: tekninen johtaja Jorma Skyttä, p , s-posti: jorma.skytta@siuntio.fi Ehdotus: Tekninen lautakunta päättää ehdottaa maanomistajille, että maanomistajat luovuttavat noin 1100 m2 alueen kunnalle ja kunta luovuttaa noin 700 m2 alueen maanomistajille. Maa-alueet on esitetty maanomistajien tarjouksen liitteissä (12C). Kunta maksaa maanomistajille 5000 euroa alojen erotuksen hintana. Kunta asettaa kevyen liikenteen väylälle moottoriajoneuvolla ajon kieltäviä merkkejä. Lautakunta Kunnanvaltuusto

14 Sivu 11 Tarjous on voimassa saakka. Tarjous on ehdollinen ja vaatii kunnan puolelta valtuuston hyväksynnän. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että mikäli maanomistaja hyväksyy tarjouksen, kunnanhallitus esittää kaupan hyväksyntää edelleen valtuustolle. Mikäli tarjousta ei mennessä hyväksytä, kunnanhallitus hakee kulkuoikeutta rasitteella liitteen 12 A mukaisesti ja että kunnanhallitus valtuuttaa teknisen johtajan päätöksen toimeenpanoon ja tekemään pieniä teknisiä muutoksia karttaliitteessä esitettyyn linjaukseen. Päätös: Ehdotuksen mukaan. Jäsen Rahikainen jätti päätökseen eriävän mielipiteen: Pykälä tarkastettiin kokouksessa. Tekninen lautakunta päätti tämän jälkeen käsitellä esityslistan :n 113. ==== TEKNLTK Lautakunnan kirjaus edellisestä kokouksesta oli puutteellinen. Pykälän 122 käsittelyn aikana jäsen Rahikainen esitti pohjaesityksestä poiketen että maanomistajien kanssa tulisi käydä todellisia neuvotteluja ja että vastausajan tulisi olla yksi kuukausi. Esittelijä: tekninen johtaja Jorma Skyttä, p , s-posti: jorma.skytta@siuntio.fi Ehdotus: Lautakunta hyväksyy korjauksena 122:een käsittelyosaan seuraavasti: Jäsen Rahikainen ehdotti, että maanomistajan kanssa tulisi käydä todellisia neuvotteluja ja että vastausaika tarjoukseen pitäisi olla yksi kuukausi. Ehdotusta ei kannatettu. Päätös: KH 5 Liite 2 Ehdotuksen mukaan. ==== Maanomistajan ei hyväksynyt määräaikaan mennessä teknisen lautakunnan tarjousta, jonka mukaan maanomistajat olisivat luovuttaneet noin 1100 m2 alueen kunnalle ja kunta olisi luovuttanut noin 700 m2 alueen maanomistajille ja kunta olisi maksanut maanomistajille 5000 euroa alojen erotuksen Lautakunta Kunnanvaltuusto

15 Sivu 12 hintana. Myöhemmin mittauksessa täsmennetyt alueet ovat täsmentyneet niin, että kunnan vaihtomaana tarjoama alue on 711 m2 ja kunnalle luovutettava alue on 956 m2. Maanomistajat tekivät vastatarjouksen kunnalle, joka sisälsi samaisten alueiden vaihtokaupan ja, jonka lisäksi kunta maksaisi maanomistajille 7000 euroa alojen erotuksen hintana sekä korvaisi lisäksi maanomistajille aiheutuneet asianajokulut. Koska maanomistaja ei hyväksynyt teknisen lautakunnan tarjousta on tarpeen hakea kulkuoikeutta rasitteella liitteen mukaisesti. Lisäksi on tarpeen, että kunnanhallitus oikeuttaa teknisen johtajan tekemään pieniä teknisiä muutoksia karttaliitteessä esitettyyn linjaukseen. Rasitteesta aihetuvasta haitasta on rasitetun maan omistajalla oikeus saada korvaus. Jos rasitteen saaja ja rasitettu eivät pääse korvauksesta yksimielisyyteen, määrää rasitetoimitus korvauksen suuruuden. Liitteet ja oheismateriaalit: Liitteenä: - kiinteistörekisterin karttaote, jossa on ehdotus haettavaksi rasitteeksi Oheismateriaalina: - maanomistajien tarjous ja karttaliite - kartta voimassa olevasta asemakaavasta sekä - karttaote uudesta osayleiskaavasta, joka ei ole vielä lainvoimainen Ehdotus: Käsittely: Päätös: n kunnanhallitus päättää hakea kulkuoikeutta rasitteella liitteen mukaisesti. Lisäksi kunnanhallitus oikeuttaa teknisen johtajan tekemään pieniä teknisiä muutoksia karttaliitteessä esitettyyn linjaukseen. Mikko Malmgren ehdotti asian jättämistä pöydälle. Ehdotus raukesi kannattamattomana. hyväksyi ehdotuksen. Mikko Malmgren jätti päätökseen eriävän mielipiteen. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto

16 Eriävä mielipide n kunnanhallituksen päätökseen (KH 5 ) koskien asiaa: Kulkuoikeuden hakeminen Bollstadin rataseisakkeen läheisyyteen. ALUSTUS Toimivan kulkuyhteyden luominen Haagan alueen suunnalta asemalle ja kuntakeskustaan on ollut kunnan tahtotila useiden vuosien ajan. Toteutusta ei ole saatu alkuun vuosien saatossa johtuen erinäisistä syistä. Kunnanhallituksen nykyinen tahtotila on saada kulkuyhteys valmiiksi mahdollisimman pian. n kunnanhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen jonka mukaan kulkuoikeutta haetaan rasitteella. EHDOTUS Ehdotin kunnanhallituksen kokouksessa asian pöydällepanoa, koska ennen kokousta ja kokouksessa käytyjen keskustelun pohjalta ilmeni, että asian ympärillä on paljon epäselvyyttä. Epäselvät kohdat olisi syytä selvittää jotta voidaan valita maanomistajalle ja kunnalle paras ratkaisuvaihtoehto. n kunnanhallituksen päätöksentekoon vaikuttavia epäselvyyksiä olivat seuraavat asiat. EPÄSELVÄT ASIAT a) HARHAANJOHTAVA ESITYS Hallituksen kokoukseen tuotu esittely antaa väärän kuvan tilanteesta. Esityksessä sanotaan: Maanomistajat tekivät vastatarjouksen kunnalle, joka sisälsi samaisten alueiden vaihtokaupan ja, jonka lisäksi kunta maksaisi maanomistajille 7000 euroa alojen erotuksen hintana sekä korvaisi lisäksi maanomistajille aiheutuneet asianajokulut. Asianomaisten asiamies on kommentoinut ylläolevaa esityksen kohtaa seuraavasti. Tässä kappaleessa ei ole kuvailtu maanomistajan* tekemää vastatarjousta, vaan kunnan edustajien Jorma Skytän ja Taneli Kiljusen kanssa saavutetun sovintoratkaisun sisältöä. Kunnan edustajat kävivät vielä kesken neuvottelun varmistamassa muilta kunnan päättäjiltä (oletimme, että ainakin kunnanjohtajalta), että tämä neuvoteltu sovintoratkaisu on hyväksyttävissä myös kunnan puolelta. * muutettu maanomistajaksi. Kyseinen sovintoehdotus on maanomistajien ja kunnan teknisen toimen edustajan mielestä paras mahdollinen ratkaisu saada asia eteenpäin. Teknisen edustajan kanta asiasta kuultiin myös hallituksen kokouksessa. Näin ollen olisi ollut tärkeää, että kunnan teknisen toimen edustajien osallistuminen neuvotteluihin olisi tuotu selkeästi esille esityksessä. Kyseessä oli kunnan edustajien neuvottelema tulos. b) RISTIRIITAISTA TIETOA Vahvana perusteena esityksen hyväksymiselle pidettiin kuntalaisten tasavertaista kohtelua koskien mm. maakauppojen neliöhintoja. Tässä asiassa epäselväksi jäi kysymys, tulkitaanko alueen hankinta normaaliksi maakaupaksi jota koskee yhdenvertaisuusperiaatteet

17 neliöhintoja ajatellen, vai tuleeko asiaa käsitellä toisin johtuen alueen luonteesta jolloin yhdenvertaisuusperiaatteet poikkeavat edeltävästä. Asiaan ei saatu kokouksessa varmuutta, koska esittelijän ja teknisen toimen edustajalla oli erilaiset mielipiteet asiasta. Kyseisellä vastauksella, jota kunnanhallitus ei tiedä, olisi oletettavasti ollut suora vaikutus päätökseen. Asia olisi pitänyt selvittää luotettavasta lähteestä ennen kunnan hallituksen kokousta. c) PUUTTEELLISET PÄÄTÖKSENTEKOON VAIKUTTAVAT TIEDOT Hallituksen kanta asianajokuluihin liittyviin korvauksiin oli vastahakoinen esityksen pohjalta. Hallituksella ei kuitenkaan ollut tietoa sovintoehdotuksen todellisista kuluista vaikka asianajokuluja koskevat tiedot oli raportoitu kuntaan joulukuussa Esityksessä mainittiin vain vastatarjouksen vaatimukseksi 7000 eur ja asianajokulut. Maanomistajan vaatimus asianajokulujen korvauksesta oli epäselvä. Tämä tuli esille mm kokouksessa kun yksi kunnanhallituksen edustaja oletti korvausten olevan aivan eri luokkaa todellisen raportoidun tiedon kanssa. Kunnanhallituksen puheenjohtajalla ei myöskään ollut kyseisiä tietoja ennen kuin toimitin ne hänelle kokouspäivänä. Näiden todellisten summien puute on vaikuttanut kokoukseen valmistautumiseen ja mahdollisesti myös päätökseen. Kunnanhallitukselle ei myöskään kerrottu mitä kyseiset asianajokulut ovat. Jos hallitukselle olisi tuotu selkeästi esille summa ja että asianajokorvaukset koskevat vuoden 1991 perusteella vireille pantua pakkolunastusta*, ei siis teknisen lautakunnan tarjouksen hylkäämistä tai esityksen pakkorasitetta, olisi hallituksen asenne korvausvaatimukseen ollut mahdollisesti toinen. * Pakkolunastus liittyi 3-6 m2 maapalaan kiinteistöä josta kunta informoi maanomistajaa yllättäen vuonna d) EPÄSELVYYS TODELLISISTA KUNNAN VELVOITTEISTA Kunnanhallitukselle ei kerrottu, että kunta joutuu joka tapauksessa korvaamaan maanomistajan asiamiehen kulut ennen kuin kysyin asiaa. Kokouksessa jäi epäselväksi, tuleeko kunnan korvata kaikki vai ainoastaan osa kuluista, koska teknisen toimen edustajan ja esittelijän vastaukset eivät olleet täysin linjassa. Yhteinen käsitys oli kuitenkin, että kunta on korvausvelvollinen. Teknisen lautakunnan ehdotus 5000 eur ja teknisen toimen neuvottelujen tuottaman tuloksen erotus on vain noin 2000 eur, koska asianajokulut joudutaan korvaamaan joka tapauksessa. Tieto on oleellinen päätöksentekoa ajatellen. e) EPÄSELVYYS JATKOSTA JA TIEN VALMISTUMISEN AJANKOHTASTA Ratkaisusta on mahdollista valittaa, ja pahimmassa tapauksessa valitukset voivat viivästyttää toteutusta jopa vuosilla. Tämä on vastoin yleistä tahtotilaa. f) PUUTTUVAT TIEDOT PAKKORASITTEEN AIHEUTTAMISTA KUSTANNUKSISTA Teknisen toimen virkamiesten neuvottelema ratkaisu on kunnalle edullisempi vaihtoehto kuin kunnanhallituksen päättämä ratkaisu. Esittäjä, tekninen toimi tai kukaan muukaan ei ole kiistänyt tätä. ei tiedä todellisia päätöksen aiheuttamia kustannuksia edes suuntaa- antavana, eikä vaihtoehtojen vertailukohtia ollut.

18 LOPPUKOMMENTIT Katson että minulla ei ollut mahdollisuutta tukea pohjaehdotusta johtuen yllämainituista syistä. Selvittämällä yllä mainitut epäselvät asiat mahdollisia kolmansia osapuolia hyödyntäen ja erityisesti varmistamalla teknisen toimen ja esittelijän poikkeavat tulkinnat, n kunnanhallitus olisi voinut tehdä parhaan mahdollisen tietoon pohjautuvan päätöksen. Tämä on erityisen tärkeää niissä tilanteissa joissa kyseessä on suorat vaikutuksen yksittäiseen kuntalaiseen. Pienessä kunnassa päätökset koskevat usein vain pientä osaa kuntalaisia. Näin ollen edellytykset kommunikointiin ja neuvotteluihin on olemassa. Kunnan teknisentoimen virkamiehet ovat toimineet esimerkillisesti neuvotellessaan sovintoratkaisua asianomaisten ja heidän asiamiehen kanssa. Mikko Malmgren Kunnanhallituksen varajäsen

19 Sivu 13 KH:242 /2014 KH 6 Liite 3 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ METROPOLIHALLINTOA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausuntoja mennessä metropolihallintoa koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta sekä siihen liittyvästä valtioneuvoston asetuksesta koskien metropolihallinnon valtionavustuksia. Esityksen tavoitteena on koota ja järjestää metropolialueen maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevien tehtävien hoitaminen metropolihallinnolle. Metropolihallinto olisi metropolialueen asukkaiden itsehallintoon perustuva julkisoikeudellinen yhteisö, johon sovellettaisiin pääosin kuntalain kuntayhtymää koskevia säännöksiä. Metropolihallinnon jäsenkuntia olisivat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Sipoo, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Mäntsälä, Hyvinkää ja Pornainen. Laissa annettaisiin Lohjalle ja Porvoolle mahdollisuus tietyin edellytyksin liittyä metropolihallinnon jäsenkunnaksi. Metropolihallinnon ylintä päätösvaltaa käyttäisi metropolialueen kuntien asukkaiden neljäksi vuodeksi kerrallaan metropolivaaleilla valitsema metropolivaltuusto. Metropolihallinto kattaisi toiminnastaan aiheutuvat menot jäsenkuntien maksuosuuksilla, valtion rahoituksella ja palveluista perittävillä asiakasmaksuilla. Metropolihallinto hoitaisi metropolialueella sille erityislaissa säädettyjä tehtäviä maankäytön, asumisen, liikenteen, aluekehittämisen ja ympäristöpalveluiden toimialoilla. Metropolihallinnon tehtävänä olisi tämän lisäksi metropolialueen asunto- ja maapolitiikan strateginen suunnittelu ja kehittäminen sekä ilman laadun seuranta, ilmastonmuutoksen strategiatyö ja seututiedon ylläpito ja tuottaminen. Lisäksi metropolihallinto voisi tarjota jäsenkunnilleen vuokra-asuntotuotannon rakennuttamispalveluja. Metropolihallinto voisi hoitaa myös sille erikseen säädettyjä muita tehtäviä. Liitteet ja oheismateriaalit - liitteenä valtiovarainministeriön lausuntopyyntö ja - oheismateriaalina hallituksen esitys eduskunnalle metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi. Oheismateriaali on luettavissa internetissä osoitteessa: ausun/name.jsp Oheismateriaali on saatavissa myös kunnantalolta paperisena pyydettäessä. Lautakunta Kunnanvaltuusto

20 Sivu 14 Ehdotus: päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se lähettää valtiovarainministeriölle seuraavan lausunnon hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi: n kunta katsoo edelleen, että jos metropolihallinto toteutetaan niin laajalla alueella kuin luonnoksessa hallituksen esitykseksi esitetään, tulisi n kunnalla olla samoilla periaatteilla mahdollisuus päättää liittymisestään metropolihallintoon kuin Lohjan ja Porvoon kaupungeilla tulisi olemaan. Lisäksi n kunta katsoo, että kuntien maksuosuudet tulisi jakautua suoriteperusteisesti. Näin siitä johtuen, että jos metropolihallinnon tehtävät ovat hallituksen esityksessä ehdotetut, muodostuu pääosa kustannuksista liikenteestä, josta suurin osa keskittyy Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Tämä tulee huomioida kuntien maksuosuuksien jaossa. Metropolin ylimmän päättävän toimielimen edustus ja paikkamäärä tulisi jakautua kuntien kesken kuntien asukasluvun suhteessa, kuitenkin niin, että jokaisella metropolihallinnon jäsenellä on vähintään yksi ns. takuupaikka ylimmässä päättävässä toimielimessä. Vaalien sijaan kuntien tulisi päättää itse edustuksestaan metropolivaltuustossa, eli kunnat määräisivät edustajat ylimpään toimielimeen. Metropolikaavan tulisi olla nykyisen maakuntakaavan kaltainen siten, ettei metropolikaava jakautuisi erikseen suunnitelmaosaan ja toimeenpano-osaan. Ennen metropolialueesta annettavaa lakia tulee huomattavasti nykyistä paremmin selvittää vaikutukset Uudenmaan niihin alueisiin ja kuntiin, jotka jäävät metropolialueen ulkopuolelle. Esimerkiksi vaikutuksia niiden tehtävien hoitamiseen tulevaisuudessa jotka tälläkin hetkellä hoidetaan alueellisesti, ei ole mietitty tarpeeksi. Käsittely: Arto Varpio ehdotti Heikki Kaislan kannattamana, että kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se lähettää valtiovarainministeriölle seuraavan lausunnon hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi: n kunta katsoo, että metropolihallintoa ei tule esitetyssä muodossa luoda. Metropolihallinnolla päätösvalta pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa kunnissa elintärkeistä kehittämisedellytyksistä karkaisi pääkaupunkialueen suurkuntiin ja toisaalta reuna-alueen kunnat jäisivät helposti resurssien jaon ulkopuolelle. Jos metropolihallinto kuitenkin toteutetaan, siihen tulisi kuulua kaikki Uudenmaan liiton alueen kunnat ja sen hallinto tulisi valita suoralla vaalilla. Alue tulisi jakaa vaalipiireihin, joilla olisi perusedustuksen lisäksi äänioikeutettujen lukumäärään perustuvat kiintiöt valittavassa valtuustossa. Sille Lautakunta Kunnanvaltuusto

21 Sivu 15 tulisi säätää tehtäviään vastaava verotusoikeus, jolloin vastuu resurssien käytöstä ja niiden hankkimisesta olisivat samassa paikassa. Kansalaisen ja hallinnon välisen rajapinnan yksinkertaistamiseksi MAL asioiden lisäksi näin muodostuvan hallintoyksikön tehtäviin tulisi liittää myös SOTE palvelujen tuotantovastuu, toisen ja kolmannen asteen koulutus ja nyt maakunnan liitolle kuuluvat aluekehittämistehtävät. Myös valtion piirihallinnon tehtävät soveltuvin osin pitäisi liittää tällaisen metropolihallinnon alle, jotta hallinto selkeytyisi ja yksinkertaistuisi. Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Varpion ehdotusta äänestävät ei. Äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti äänin 7 (Karell, Koroma-Hintikka, Malmgren, Martin, Parviainen, Ryynänen, Laaksonen) 3 (Kaisla, Nygård, Varpio). Tanskanen pidättäytyi äänestämästä. Päätös: päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se lähettää valtiovarainministeriölle seuraavan lausunnon hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi: n kunta katsoo edelleen, että jos metropolihallinto toteutetaan niin laajalla alueella kuin luonnoksessa hallituksen esitykseksi esitetään, tulisi n kunnalla olla samoilla periaatteilla mahdollisuus päättää liittymisestään metropolihallintoon kuin Lohjan ja Porvoon kaupungeilla tulisi olemaan. Lisäksi n kunta katsoo, että kuntien maksuosuudet tulisi jakautua suoriteperusteisesti. Näin siitä johtuen, että jos metropolihallinnon tehtävät ovat hallituksen esityksessä ehdotetut, muodostuu pääosa kustannuksista liikenteestä, josta suurin osa keskittyy Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Tämä tulee huomioida kuntien maksuosuuksien jaossa. Metropolin ylimmän päättävän toimielimen edustus ja paikkamäärä tulisi jakautua kuntien kesken kuntien asukasluvun suhteessa, kuitenkin niin, että jokaisella metropolihallinnon jäsenellä on vähintään yksi ns. takuupaikka ylimmässä päättävässä toimielimessä. Vaalien sijaan kuntien tulisi päättää itse edustuksestaan metropolivaltuustossa, eli kunnat määräisivät edustajat ylimpään toimielimeen. Metropolikaavan tulisi olla nykyisen maakuntakaavan kaltainen siten, ettei metropolikaava jakautuisi erikseen suunnitelmaosaan ja toimeenpano-osaan. Ennen metropolialueesta annettavaa lakia tulee huomattavasti nykyistä paremmin selvittää vaikutukset Uudenmaan niihin alueisiin ja kuntiin, jotka jäävät metropolialueen ulkopuolelle. Esimerkiksi vaikutuksia niiden tehtä- Lautakunta Kunnanvaltuusto

22 Sivu 16 vien hoitamiseen tulevaisuudessa jotka tälläkin hetkellä hoidetaan alueellisesti, ei ole mietitty tarpeeksi. Arto Varpio jätti päätökseen eriävän mielipiteen. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto

23 Lausunto Hallituksen esityksestä Metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi. Eriävä mielipide: päätti äänestyksen jälkeen antaa Valtiovarainministeriölle lausunnon Hallituksen esityksestä Metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi. n ja laajemmin Länsi-Uudenmaan alueen etu olisi, ettei alueen kehittämismahdollisuuksista päättämistä anneta pääkaupunkiseudun suurten kaupunkien asiaksi. Metropolihallinto edistäisi asutuksen, elinkeinoelämän keskittymistä ja siten aiheuttaisi kansantalouden kilpailukyvyn ja asumisolojen heikkenemistä kun entistä suurempi osa toiminnoista tapahtuisi alueella, jossa asumisen, liikenteen ja toimitilojen kustannukset ovat korkeimmat. Lisäksi metropolialueen ulkopuolelle jäävien kuntien alueet jäisivät epämääräiseen tilanteeseen. Kunnan lausunnon olisi näin ollen tullut kuulua seuraavasti: n kunta katsoo, että metropolihallintoa ei tule esitetyssä muodossa luoda. Metropolihallinnolla päätösvalta pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa kunnissa elintärkeistä kehittämisedellytyksistä karkaisi pääkaupunkialueen suurkuntiin ja toisaalta reuna-alueen kunnat jäisivät helposti resurssien jaon ulkopuolelle. Jos Metropolihallinto kuitenkin toteutetaan, siihen tulisi kuulua kaikki Uudenmaan liiton alueen kunnat ja sen hallinto tulisi valita suoralla vaalilla. Alue tulisi jakaa vaalipiireihin, joilla olisi perusedustuksen lisäksi äänioikeutettujen lukumäärään perustuvat kiintiöt valittavassa valtuustossa. Sille tulisi säätää tehtäviään vastaava verotusoikeus, jolloin vastuu resurssien käytöstä ja niiden hankkimisesta olisivat samassa paikassa. Kansalaisen ja hallinnon välisen rajapinnan yksinkertaistamiseksi MAL asioiden lisäksi näin muodostuvan hallintoyksikön tehtäviin tulisi liittää myös SOTE - palvelujen tuotantovastuu, toisen ja kolmannen asteen koulutus ja nyt maakunnan liitolle kuuluvat aluekehittämisasiat. Myös valtion piirihallinnon tehtävät soveltuvin osin pitäisi liittää tällaisen metropolihallinnon alle, jotta hallinto selkeytyisi ja yksinkertaistuisi. Arto Varpio

24 Sivu 17 KH:630 /2014 KH 7 KH VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALIEN ÄÄNESTYSPAIKKOJEN MÄÄRÄÄMINEN Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa Kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä. Vaalilain 9 :n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Vaalilain 48 :n mukaan kunnanhallitus määrää myös ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat. Kuitenkin niin, että ennakkoäänestyspaikka ei saa olla avoinna arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen. Vaalilain 9.1 :n 3 kohdan mukaan kunnanhallituksen on myös päätettävä ennakkoäänestyspaikkoina toimivista sosiaalihuollon toimintayksiköistä. Pääsääntönä on, että näiden laitosten tulee tarjota ympärivuorokautista hoitoa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa vaalipäivän äänestyspaikkojen osalta noudatetaan sitä äänestysaluejakoa, joka tulee voimaan 15. päivänä lokakuuta 2014 ja, joka perustuu kuntien mennessä maistraateille ilmoittamiin äänestysaluejakopäätöksiin. Jokaiselle äänestysalueelle on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Vaalipäivänä äänestäjä voi äänestää vain sen äänestysalueen äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen. Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään mennessä. ssa ennakkoäänestyspaikka on viime vaaleissa ollut kunnantalo. Ennakkoäänestyspaikka on ollut avoinna maanantai-perjantai klo ja lauantai-sunnuntai klo ssa sosiaalihuollon toimintayksikköjä, joissa ennakkoäänestys on edellisissä vaaleissa järjestetty, ovat olleet terveyskeskuksen vuodeosasto, hoitokoti Villa Sada sekä ryhmäkoti Villa Charlotta. Ennakkoäänestyksen näissä paikoissa on toimittanut kunnanhallituksen määräämä vaalitoimikunta ennalta sovittuna ajankohtana. Lautakunta Kunnanvaltuusto

25 Sivu 18 Vaalipäivän äänestyspaikat ovat olleet: I eli pohjoinen äänestysalue: Björknäsin seurantalo II eli keskimmäinen äänestysalue: seurakuntakoti III eli läntinen äänestysalue: Västanlidin nuorisoseurantalo IV eli kuntakeskuksen äänestysalue: Sjundeå svenska skola V eli eteläinen äänestysalue: Störsvikin päiväkoti n kunnanvaltuusto on päättänyt muuttaa kunnan äänestysaluejakoa niin, että äänestysalueet ovat alkaen seuraavat: 001 Pohjoinen 002 Kuntakeskus 003 Eteläinen Lisätietoja: hallintojohtaja Mikko Löfbacka puh , s-posti etunimi.sukunimi@siuntio.fi Ehdotus: Käsittely: Päätös: päättää, että vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 1. kunnan yleinen ennakkoäänestyspaikka on kunnantalo (osoitteessa Puistopolku 1, ); 2. ennakkoäänestys järjestetään kaikkina ennakkoäänestysajan päivinä vaalilain 48 :n mukaisesti; 3. ennakkoäänestyspaikka on avoinna maanantai-perjantai ja lauantai-sunnuntai klo ; 4. vaalilain 9.1. :n 3. kohdan mukaisia ennakkoäänestyspaikkoja ovat terveyskeskuksen vuodeosasto, hoitokoti Villa Saga sekä ryhmäkoti Villa Charlotta; 5. vaalipäivän äänestyspaikat ovat: I eli pohjoinen äänestysalue: seurakuntakoti II eli kuntakeskuksen äänestysalue: Sjundeå svenska skola III eli eteläinen äänestysalue: Störsvikin päiväkoti. Kunnanhallituksen puheenjohtaja ehdotti asian jättämistä pöydälle. Asia jätettiin pöydälle. = = = KH 7 Ehdotus: päättää, että vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 1. kunnan yleinen ennakkoäänestyspaikka on kunnantalo (osoitteessa Puistopolku 1, ); 2. ennakkoäänestys järjestetään kaikkina ennakkoäänestysajan päivinä vaalilain 48 :n mukaisesti; Lautakunta Kunnanvaltuusto

26 Sivu ennakkoäänestyspaikka on avoinna maanantai-perjantai ja lauantai-sunnuntai klo ; 4. vaalilain 9.1. :n 3. kohdan mukaisia ennakkoäänestyspaikkoja ovat terveyskeskuksen vuodeosasto, hoitokoti Villa Saga sekä ryhmäkoti Villa Charlotta; 5. vaalipäivän äänestyspaikat ovat: I eli pohjoinen äänestysalue: seurakuntakoti II eli kuntakeskuksen äänestysalue: Sjundeå svenska skola III eli eteläinen äänestysalue: Störsvikin päiväkoti. Päätös: hyväksyi ehdotuksen. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto

27 Sivu 20 KH:630 /2014 KH 8 JÄSENTEN VALINTA ÄÄNESTYSALUEIDEN VAALILAUTAKUNTIIN JA VAALITOIMIKUNTAAN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEISSA Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kunnallisvaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin vastaavasti edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 609/ a :n mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Jos julkista valtaa käyttävällä toimielimellä tai virastolla, laitoksella taikka kunta- tai valtioenemmistöisellä yhtiöllä on hallintoneuvosto, johtokunta tai muu luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään ehdokkaita tässä pykälässä tarkoitettuihin toimielimiin, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jäsenpaikkaa kohden. Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa (keskiviikosta Lautakunta Kunnanvaltuusto

28 Sivu 21 tiistaihin) ja ulkomailla (keskiviikosta lauantaihin). Suomalaisessa laivassa ulkomaan ennakkoäänestys voidaan aloittaa jo keskiviikkona Liitteet ja oheismateriaali Oheismateriaalina vuoden 2014 europarlamenttivaalien vaalilautakuntien ja toimikunnan kokoonpano Lisätietoja: hallintojohtaja Mikko Löfbacka, puh , s-posti: Ehdotus: Päätös: päättää pyytää puoluerekisteriin merkityiltä puolueilta ehdotukset jäseniksi ja varajäseniksi kolmen äänestysalueen (pohjoinen, kuntakeskuksen ja eteläinen) vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten. Ehdotukset on toimitettava kunnanhallitukselle perjantaihin mennessä. hyväksyi päätösehdotuksen. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto

29 Sivu 22 KH:18 /2015 KH 9 Liite 4a, 4b VIESTINNÄN JA EDUSTAMISEN PERIAATTEIDEN SEKÄ GRAAFISEN OHJEISTUKSEN HYVÄKSYMINEN on kokouksessaan päättänyt kunnan markkinointiteemasta ja toimenpiteistä. Osana markkinointia on haluttu uudistaa kunnan lomakkeistoa ja esityspohjien ulkoasua sekä kehittää kunnan viestintää alkaen n kunta on tiedottanut ajankohtaisista tapahtumista ja uutisista myös kunnan Facebook-sivuilla. Viestinnän ja edustamisen periaatteilla pyritään kehittämään kunnan viestintää ja imagoa, luomaan selkeät pelisäännöt viestintään ja edustamiseen sekä kokoamaan kunnan viestintään liittyviä ohjeistuksia yhteen paikkaan. Kunnan viestinnän ja edustamisen periaatteiden valmistelussa on huomioitu kunnan uudistettu strategia sekä johtosäännöt. Lisäksi periaatteissa on otettu kantaa ajankohtaisiin asioihin kuten asukasiltojen järjestämiseen, sosiaalisen median käyttöön sekä kunnan edustamiseen. Viestinnän periaatteet huomioivat kuntalaiset, sidosryhmät, henkilöstön, päättäjät sekä tiedostusvälineet viestinnän kohteina. Lisäksi tavoitteena on entistä selkeämpi viestintä näille eri ryhmille. Kunnan graafisella ohjeistuksella luodaan selkeät pelisäännöt sille, miltä kunnan lomakkeisto ja esityspohjat näyttävät. Graafisen ohjeistuksen tavoitteena on helpottaa työntekijöiden työtä, luoda valmiita pohjia sekä yhdenmukaistaa kunnan viestintää ja ulkoista tiedottamista. Kunnan viestin halutaan olevan tunnistettavaa ja aina samalle pohjalle rakentuva. Graafisessa ohjeistuksessa otetaan kantaa esimerkiksi käyntikorttien asetteluihin, kirjekuoriin, lomakkeistoon, käytettävään typografiaan sekä kunnan virallisiin esityspohjiin. n kunnanhallituksen johtosäännön 3 :n kohdan 7 mukaan kunnanhallitus hyväksyy yleiset ohjeet kunnan tiedottamisen periaatteista. Vastaavasti 3 :n kohdan 21 mukaan kunnanhallitus hoitaa ne asiat, jotka liittyvät kunnan PR-toimintaan. Liitteet ja oheismateriaali: Liitteenä ehdotus n kunnan viestinnän ja edustamisen periaatteiksi sekä ehdotus n kunnan graafiseksi ohjeistukseksi Ehdotus: päättää 1. hyväksyä n kunnan tiedottamisen ja viestinnän periaatteet; 2. hyväksyä n kunnan graafisen ohjeistuksen; Lautakunta Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 12/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 201 KH 202 KH 203 KH 204 KH 205 KH 206 KH 207 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Talouden tasapainotusohjelman seuranta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 1/2015 19.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 1/2015 19.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 1 KH 2 KH 3 KH 4 KH 5 KH 6 KH 7 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan välinen yhteistyösopimus Kiinteistökaupan esisopimuksen voimassaoloajan

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 1 KH 2 KH 3 KH 4 KH 5 KH 6 KH 7 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Virkkulankylä Oy:n ja n kunnan välinen yhteistyösopimus Kiinteistökaupan esisopimuksen voimassaoloajan

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat:

Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat: Kaupunginhallitus 215 25.09.2017 Kaupunginhallitus 236 30.10.2017 Presidentinvaalien 2018 äänestyspaikat sekä aukioloajat Khall 25.09.2017 215 (Valm.hall.joht.) Ennakkoäänestyspaikan määrääminen Vaalilain

Lisätiedot

Sisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo KEL, 18:00, Esityslista 1-3 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1-1 Esityslistan hyväksyminen... 2 11 Vuonna 2019 järjestettävien vaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat Kaarinassa...

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 9/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 155 KH 156 KH 157 KH 158 KH 159 Kokouksen järjestäytyminen Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset n kunnan

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO

Tekninen lautakunta nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO nro 11/2014 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 123 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 124 Teknisen lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelman hyväksyminen TEKNLTK 125 Teknisen lautakunnan talouden seuranta 12/2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 12/2013 7.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO. Kokouksen järjestäytyminen Etuosto-oikeuden käyttäminen

Kunnanhallitus nro 12/2013 7.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO. Kokouksen järjestäytyminen Etuosto-oikeuden käyttäminen nro 12/2013 SISÄLLYSLUETTELO KH 183 KH 184 Kokouksen järjestäytyminen Etuosto-oikeuden käyttäminen Sivu 2 Nro 12/2013 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo klo 18.00-18.10 Läsnä olevat jäsenet Laaksonen Merja,

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 160/00.00.00.01/2015 20 Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Kaupunginsihteeri Petra

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Äänestysalueiden vähentäminen

Äänestysalueiden vähentäminen Äänestysalueiden vähentäminen Kh 16 Kurikan kaupungissa on yhteensä kahdeksantoista äänestysaluetta. 25.1.2010 Vaalilain 8 :n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen.

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 17:12-18:39 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

16 Pöytäkirjan tarkastajat

16 Pöytäkirjan tarkastajat JÄMIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta Laatimispäivämäärä 15.4.2019 KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 25.4.2019 klo 17.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto nro 1/2015 2.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvaltuusto nro 1/2015 2.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO KV 1 KV 2 KV 3 KV 4 KV 5 KV 6 KV 7 Kokouksen järjestäytyminen Tarkastuslautakunnan vuoden 2014 talousarvioylitys Lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 13/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 13/ SISÄLLYSLUETTELO nro 13/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 188 KH 189 Kokouksen järjestäytyminen Esisopimuksen hyväksyminen Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymän kanssa koskien lähijunaliikenteen järjestämistä välillä -Helsinki

Lisätiedot

Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA

Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Viranomainen Nro Sivu Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 KOKOUSAIKA klo 16.00-16.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Uudenmaan Maakuntaparlamentti

Uudenmaan Maakuntaparlamentti Uudenmaan Maakuntaparlamentti Työministeri Lauri Ihalainen 20.11.2014 Finlandia-talo Uudenmaan Maakuntaparlamentti 1. Yleinen talouden kuva 2. Elinvoimaa älykkäästä erikoistumisesta 3. Työllisyys- ja työttömyystilanne

Lisätiedot

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla.

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla. Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta 20.02.2017 Aika 20.02.2017 klo 17:00-17:33 Paikka Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko Henry Kettumäki Jukka Janhunen Heli Hiltunen Heikki

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 88 Keskusvaalilautakunta 10.10.2017 AIKA 10.10.2017 klo 15:00-15:17 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 53 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 90 54 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 91 Kokouksen järjestäytyminen KH 92 Vuoden 2016 talousarviokehys ja talousarvion laadintaohje KH 93 Edustajan nimeäminen Novago Yrityskehitys Oy:n yhtiökokoukseen KH 94 Edustajan

Lisätiedot

Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2015 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2015 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma nro 11/2014 SISÄLLYSLUETTELO KH 155 KH 156 KH 157 Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2015 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Muut asiat Sivu 2 Nro 11/2014 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 129 11.9.2017 7 334/00.00.01.00.00/2017 Kuntayhtymän hallituksen jäsenten vaali Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 53 19.02.2018 Teknisen lautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 53 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 163 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 31.1.2017 kello 19.00 19.25 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2019 1 ( 7) Aika 12.04.2019, klo 19:00-19:49 Paikka Kaupungintalo, Kaupunginhallituksen entinen kokoushuone Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan

Lisätiedot

Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15

Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 58 19.02.2018 Ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 58 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 164 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista

Lisätiedot

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07.tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 1 Kunnanhallituksen kokouskutsut... 2 2 Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2019...

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 1/2018 1 (7) Aika 26.01.2018, klo 19:00-20:11 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvaltuusto nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO KV 1 KV 2 KV 3 KV 4 KV 5 KV 6 KV 7 Kokouksen järjestäytyminen Tarkastuslautakunnan vuoden 2014 talousarvioylitys Lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi

Lisätiedot

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty valtuusto 11.4.2011 Voimaantulo 1.5.2011 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 4/ SISÄLLYSLUETTELO. Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2014 tilinpäätös

Kunnanhallitus nro 4/ SISÄLLYSLUETTELO. Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2014 tilinpäätös nro 4/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 71 KH 72 Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2014 tilinpäätös Sivu 2 Nro 4/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo klo 16.30-17.33 Läsnä olevat jäsenet Laaksonen Merja, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT

8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT OIKEUSMINISTERIÖ Yleinen osasto / vaaliyksikkö 8.2.2002 OM 1/51/2002 Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 16.3.2003.

Lisätiedot

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.6.2019 Kunnanhallitus 6.5.2019 135 Kunnanvaltuusto 20.5.2019 28 Voimaantulo 1.6.2019 1 1.1.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1.6.2019 alkaen... 1 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali

Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali nro 16/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 225 KH 226 KH 227 Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali Sivu 2 Nro 16/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 17:00-17:30 Paikka Kaupungintalo, kabinetti Saapuvilla olleet jäsenet Jouni Holopainen, puheenjohtaja Keijo Voutilainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ ( 12) Keskusvaalilautakunta Kevään 2019 vaalit, palautetilaisuus ja seuraavat kokoukset

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ ( 12) Keskusvaalilautakunta Kevään 2019 vaalit, palautetilaisuus ja seuraavat kokoukset Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2019 1 ( 12) Aika 12.04.2019, klo 18:08-19:22 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Herman - kokoustila, 4. kerros Käsitellyt asiat 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015 Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 II kaupunginsihteeri

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit 1/2019 Aika MAANANTAI klo 17.25-17.48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 18. perjantai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 18. perjantai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 18 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) perjantai 26.1.2018 klo 19.05 19.15

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 74 23.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO nro 11/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 165 Kokouksen järjestäytyminen KH 166 Lähetekeskustelun käyminen vuoden 2016 talousarviosta ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmasta KH 167 KH 168 KH 169 KH 170 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 15/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 15/ SISÄLLYSLUETTELO nro 15/2013 SISÄLLYSLUETTELO KH 221 KH 222 KH 223 Kokouksen järjestäytyminen Kunnan tonttien myyntihintojen alentaminen Vuoden 2013 talousarvion muuttaminen Sivu 2 Nro 15/2013 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 61 19.02.2018 Asukaslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 61 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 168 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.3.2019 5 Voimaantulo 1.4.2019 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Kokouspalkkiot...3 3 Samana päivänä pidetyt

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09)

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09) Pyyntö 1 (7) Jakelussa mainituille puolueille Pyyntö nimetä ehdokkaat Kirkkonummen vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäseniksi ja varajäseniksi sekä yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 656 Työterveysliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002989 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden toimikaudeksi

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse 8.4.2019 Keskusvaalilautakunta Aika: Perjantaina 12.04.2019 kello 18.15 Paikka: Kunnanhallituksen huone Kahvitarjoilu klo 18.00 Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

1/2019 KOKOUSKUTSU. LIEDON KUNTA Keskusvaalilautakunta klo 17:00 Kunnanhallituksen huone. Kokousaika Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat

1/2019 KOKOUSKUTSU. LIEDON KUNTA Keskusvaalilautakunta klo 17:00 Kunnanhallituksen huone. Kokousaika Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat KOKOUSKUTSU 1/2019 LIEDON KUNTA Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat Osallistujat... 1 1 Keskusvaalilautakunnan tehtävät ja kokousaikataulu... 3 2 Ennakkoäänestyksen

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaalit 28.10.2018 HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaltuuston kokoonpano Hallituksen esityksen mukaan maakunnan ylintä päätösvaltaa käyttäisi maakuntavaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017

Lisätiedot