Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit yritysjohtaja, joka tuntee omakseen Rautavaaran musiikin. Toisaalta jo pelkkä Rautavaaran mainosarvo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 30.8.2003. yritysjohtaja, joka tuntee omakseen Rautavaaran musiikin. Toisaalta jo pelkkä Rautavaaran mainosarvo"

Transkriptio

1 8 Tapio Rautavaaraseura ry:n puheenjohtaja Leena Rautavaara ja tiedottaja Leo Silolahti istuvat kahvilan pöytään kanssani. He kertovat, että Tapion nimipäivänä 12 laulajaa nousi vuorotellen lavalle tulkitsemaan ikimuistoisia kappaleita. Kyseessä oli joka vuotinen, nyt neljännen kerran järjestetty, Tapio Rautavaara -karaokekilpailu, jonka voitti kouvolalainen Esa Kiintola. Karaokekilpailulla halutaan pitää yllä kunnon lauluperinnettä kuin myös muistuttaa ihmisiä näistä radiouudistuksen jalkoihin jääneistä kappaleista. - Esimerkiksi Rautavaaraa, Malmstenia ja Virtaa ei radiosta juurikaan enää kuule. On suuri vaara, että ihmiset unohtavat. Ainakin karaokessa on mahdollisuus tuoda esiin nimenomaan ja vain näitä kappaleita, toteaa Leena Rautavaara. -Laulelmamusiikin säilyminen on hyvin tärkeää, muistuttaa Leo Silolahti ja kiittää samalla karaokelaitteiden valmistajia siitä, että monessa levyssä on mukana Tapio Rautavaaran laulamia kappaleita karaokeen sopivassa muodossa. Ja kun kunnon musiikista tehdään karaokekilpailu ja tiedotetaan siitä, niin ihmiset osaavat myös kysellä enemmän näitä kappaleita. Ja sitä kautta karaokeisännät niitä sitten voisivat hankkia. Pelkästään Rautavaaran tutuiksi tekemiä kappaleita on karaokeversioina lähes 40. Vaikka karaoke on koko kansan huvi ja lähes joka miehen oikeuksiin lukeutuva lysti, ei tusinatulkintoja kilpailuissa ole kuultu. Kilpailuun osallistuneet ovat olleet hyviä laulajia ja kilpailun tuomariston mieliä on lämmittänyt suuresti se, että myös naiset ovat uskal- Tapio Rautavaara Reppu ja reissumies, karaokea ja karismaa tautuneet tulkitsemaan miehisiä lauluja. Tasosta kertonee jotain myös se, että muutaman vuoden takainen voittaja kilpaili tänä kesänä Seinäjoen tangomarkkinoiden finaalissa. Tapio Rautavaara seura ry toivoo saavansa yhteistyökumppaneita, jotka tukisivat ja mahdollistaisivat mainonnan. Leo Silolahti toteaa, että pienellä seuralla, jolla käyttövaroja ei juurikaan ole, on mahdoton mainostaa. Ja kun uutiskynnyksen ylittäminen riippuu toimittajan kiinnostuksesta, on mainonta tärkeässä asemassa. Myös toiminnan laajentaminen valtakunnalliseksi kiinnostaa Tapio Rautavaara seura ry:n tiedottajaa. - Karaokekilpailussa voisi olla alkukilpailuita eri paikkakunnilla ja loppukilpailu olisi jossain määrätyssä paikassa. Sopiva yhteistyökumppani olisi sel- Sanna Pauliina Vuorilainen yritysjohtaja, joka tuntee omakseen Rautavaaran musiikin. Toisaalta jo pelkkä Rautavaaran mainosarvo saattaa olla sellainen houkutin, joka saa yhteistyön käynnistymään. Vuonna 1994 rekisteröity seura on saanut käynnistettyä karaokekilpailun lisäksi myös patsashankkeen, jonka aikaansaannosta voi käydä ihailemassa Oulunkylän torilla. Kulkurin uninimisen patsaan on veistänyt Veikko Myller ja se rahoitettiin ennen kaupungille lahjoittamista mm. pienoispatsain. Tulevaisuudesta vielä sen verran, että järjestetään Tapio Rautavaara karaokekilpailu ja 2005 vietetään suurta juhlaa, sillä taiteilijan syntymästä tulee kuluneeksi tuolloin 90 vuotta. Ja jos mieleesi muistuu tapaaminen Tapio Rautavaaran kanssa, voit kirjoittaa kokemuksesi ja tuntemuksesi tuolloisesta kirjeeseen ja kirjeen Tapio Rautavaara-seura ry:n osoitteeseen Antti Korpin tie 4 A Helsinki Vielä muutama vinkki karaokekuninkuutta halajaville: Boxerin korttipeli, kiiltomato idylli eli lyhty öisessä metsässä ja lentokentän kissa, hymyilee Leo Silolahti. Noita kappaleita Mestari itse lauloi esiintyessään, muttei kuitenkaan syystä tai toisesta niitä levyttänyt. Leena Rautavaara kääntyy hieman, madaltaa aavistuksen ääntään ja viittaa lännenlauluun Kohti Alaskaa. Sanna Pauliina Vuorinen Leena Rautavaara ja Leo Silolahti Tapio Rautavaaran patsaan äärellä Huumeitta ry avasi toimitilansa Maunulaan Huumeitta ry avasi toimitilansa Maunulaan, osoitteeseen Metsäpurontie 26 A lt 1. Toimitilat on tarkoitettu alle 25-vuotiaiden, huumeiden käytöstä eroon haluavien nuorien tukitapaamisia varten. Tämän takia tiloihin ei tule neulojenvaihtoa, eikä lääkehoitoa. Toiminta on maksutonta nuorille ja tukitapaamisien ohella nuoret voivat saada tiloissa henkilökohtaista atk-opetusta Samassa tilassa on myös yhdistyksen toimisto. Huumeitta ry tukee, kannattaa ja edistää huumeetonta elämäntapaa. Samalla yhdistys pyrkii ehkäisemään huumeiden käyttöä nuorten keskuudessa. Yhdessä tekeminen, liikkuminen ja henkilökohtaiset tukitapaamiset ovat keinoja, joihin yhdistyksessä uskotaan. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet saavat toimipisteestä tietoa ja voivat tulla mukaan vaikkapa vapaaehtoistyöntekijöinä. Huumeitta ry tekee mielellään myös yhteistyötä huumeiden käytön vähentämiseksi toimivien tahojen kanssa. Vuonna 2000 perustetulla Huumeitta-yhdistyksellä on noin 80 jäsentä ja muutama kymmenen vapaaehtoistyöntekijää. Mukaan toimintaan pääsee soittamalla tai saapumalla Myllypuron Liikuntamyllyyn salibandyvuoroon, jotka ovat tiistaisin ja lauantaisin klo 20. Lisätietoja tai Pekka Takavuorelta numerosta Mukaan toimimaan! - Huumeitta ry auttaa selviytymään huumeettomaan huomiseen, toteaa toiminnanjohtaja Petri Takkavuori. SIENINEUVONTAA Oulunkylän Liikekeskuksessa Spar Ogelin kulmalla maanantaina klo Paikalla sienineuvoja Uudenmaan Martat ry:stä. Tutustu neuvojan mukanaan tuomaan sieniin, tuo tunnistettavaksi löytämiäsi sieniä. Järjestää: Oulunkylän Martat ry Tanssiopisto Oulunkylän Martat ry TUNNE ALUEESI JÄRJESTÖT Merja Lappi ja Anne Merisaari-Varis kertovat, että Oulunkylän Martat ry järjestää taas sienineuvontatilaisuuden Anne Merisaari-Varis ja Merja Lappi kuuluvat Oulunkylän Marttoihin. - Mielestäni se on kuulumista mukavaan naisjoukkoon, yhdessä tekemistä, uusien asioiden oppimista ja tietysti osa maanlaajuista Marttaorganisaatiota, vastaa Anne, kun kysyn millaista on kuulua tähän yhdistykseen. Merjalle Oulunkylän Martat ry on harrastus. Myös yhdistyksen arvot ja arvomaailma merkitsevät paljon. - Kun muutin tälle alueelle lähtökohtanani oli tutustua myös alueen ihmisiin. Sosiaalinen puoli on hyvin tärkeää ja samoin kosketus aikuismaailmaan. Martat mielletään hyvin usein kodinhengettäriksi, jotka laittavat kodinhoidon ohella myös maistuvia aterioita ja huolehtivat jälkikasvustaan. Toimintaan mahtuu paljon muutakin, kertoo Anne. Esimerkiksi Marttailloissa on hyvin usein luentoja, jotka eivät keskity pelkästään käsillä tekemiseen. Äskettäin olleella luennolla keskityttiin ihmissuhteisiin ja syksyllä on luvassa Japani-aiheinen, vieraista kulttuureista kertova luento. - Virallisesti Martat on kotitalousneuvontajärjestö, mutta kotitalous käsite ei ole pelkästään ruoanlaittoa, vaan todella kaikkea muutakin. Alunperinhän idea on lähtenyt siitä, että sivistyneet naiset kaupungissa halusivat sivistää myös maaseudun naisia. Kodin hyvinvoinnin katsottiin lähtevän sen sydämestä, keittiöstä, kertoo Merja. Vuonna 1999 Martta järjestö täytti sata vuotta ja se on elänyt ja muuntunut ajan mukana koko ajan. Ja koska jokainen yhdistys päättää itse omasta ohjelmastaan, voivat jäsenet oikeasti vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Piiriliiton muutaman vuoden takaisen toiminnanjohtajan Kaija Kangasniemen evästys opi, vaikuta ja virkisty, onkin osunut oikeaan Merjan mielestä Oulunkylän Martat ry:ssä, sillä Marttojen arvomaailman puitteissa vain mielikuvitus on rajana. Anne muistuttaa, että yhdistyksenä Oulunkylän Martat ry voi tehdä aloitteita paikallisesti, esimerkiksi koulutien turvallisuuden takaamiseksi perustettu Oulunkylän Martat ry täytti 5 vuotta, mutta alueella on aiemminkin ollut toimintaa silloinen yhdistys oli toiminut viitisenkymmentä vuotta, mutta toiminta päätettiin lopettaa väen ikääntymisen johdosta, kertoo Anne. - Kun Martat saavutti sadan vuoden merkki-iän, otti järjestö vuotta aiemmin tavoitteekseen saada uusia yhdistyksiä. Alkoi värväys kampanja kautta maan ja Uudenmaan Martat ry, piiriliitto, laittoi lehti-ilmoituksia toiminnasta kiinnostuneita varten. Ensimmäisessä tapaamisessa ei vielä päätetty mitään, mutta seuraavalla kerralla kahdeksan naista ottivat asiakseen perustaa Oulunkylän Martat ry:n, muistelee Merja. Nykyisin jäsenmäärä on jo 23 ja ikäjakauma vuotta. Mukaan mahtuu ja kaikki ovat tervetulleita, sillä jokaiselta oppii aina jotain ja erilainen näkemys sekä elämänkokemus tuovat mukanaan mielipiteitä. Lisätietoja Marttaliiton internetsivuilta, Oulunkylän kirkolta tai Oulunkylän liikekeskuksesta klo 16-18, jolloin luvassa on mm. asiaa sienistä ja vuoden vihanneksesta. Sanna Pauliina Vuorinen

2 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 9 Asumisneuvojalle tarvetta Maunulassa Asumisessa voi olla monenlaisia pulmia. Kaikki eivät osaa ongelmia kohdatessaan hakeutua oikeisiin paikkoihin apua saamaan. Maunulassa on käynnissä asumisneuvojakokeilu. Kokeilu alkoi viime vuoden elokuussa. Maunulan asunnot on tarjonnut asumisneuvojalle työtilat. Asumisneuvojan palkan maksaa projekti. Asumisneuvoja Eliisa Iivanaisella on työssään ehdoton vaitiolovelvollisuus. Asumisneuvoja pyrkii minimoimaan turhia häätöjä. Hän selvittää asiakkaan kanssa, mistä hänen ongelmansa todella johtuvat ja mitä niille voisi tehdä. Myös naapurikinoja on selvitetty paljon. Asumisneuvojan työpanos on vapauttanut isännöitsijöiden aikaa muihin tehtäviin. Asumisneuvoja tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalitoimen, kirkon, päihdehuollon ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa. Ohjaukselle on tarvetta silloin, kun omia resursseja ei ole ollut tarpeeksi. Oleellista on erottaa turhat ja aiheelliset häädöt. Vuoden kokemusten pohjalta voi sanoa kokeilun onnistuneen hyvin. Asiakaskuntia on tähän mennessä ollut yli 260. Asiakkuuden syinä on ollut ennen kaikkea vuokravelkoja ja naapuriristiriitoja. Maunulan kokeilua tutkitaan ja arvioidaan Helsingin yliopistossa ja sen tuloksista julkaistaan ensi Maunulan keskustan tontinvuokrausasiat kiinteistölautakunnassa Kiinteistölautakunta siirsi tiistaina Maunulan keskustan tonttiasioiden käsittelyä kahdella viikolla eteenpäin tiistaihin Kiinteistövirasto on esittämässä lautakunnalle, että Suursuon ostoskeskuksen tontin vuokra-aikaa pidennetään 5 vuodella. Alun perin kiinteistöviraston virkamiehet olivat kolmen vuoden jatkoajan kannalla. Pidennykseen on vaikuttanut lautakunnan puheenjohtajan kanta ja Suursuon ostoskeskuksen omistajien ja yrittäjien yhteydenotot. Maunula-Seura ja Maunulan Asukasyhdistys jättivät kiinteistölautakunnan jäsenille kirjelmän, jossa vastustetaan Suursuon ostoskeskuksen vuokra-ajan pidentämistä enemmän kuin kolmella vuodella. Perusteluina on kaupungin kokonaisetu mm. nykyisen ostoskeskuksen aiheuttama turvattomuus sekä vaikutus alueen asuinkiinteistöjen arvoihin. Helsingin kaupunki on samaan aikaan myymässä pientalotontteja Maunulasta Lampuotilantieltä. Suursuon asunto-osakeyhtiöt ovat keväällä 2002 valittaneet ostoskeskuksen ravintoloiden aiheuttamista häiriöistä ja turvattomuusongelmasta Tuotevalvontakeskukselle ja antaneet asiasta lausunnon Etelä-Suomen lääninhallitukselle. Suursuon ostoskeskus on todettu Maunulan alueen tärkeimmäksi turvallisuusongelmaksi esim. YKS-rikosturvallisuusprojektin kyselyssä joulukuussa Kiinteistöviraston esitys on ristiriidassa kaupunkisuunnittelulautakunnan suosituksen kanssa. Kaupunki-suunnittelulautakunta suositteli Suursuon ostoskeskuksen tontin vuokra-ajan pidentämistä ainoastaan 3 vuodella eli sen verran kuin Pakilantien länsipuolen suunnittelu ja rakentaminen vie aikaa. Asukasjärjestöt suunnittelevat ideakilpailua Maunulan asukasjärjestöt ovat kaavailemassa ideakilpailua Maunulan keskustan suunnittelun edistämiseksi. Kilpailulla haetaan uusia, luovia ideoita keskustan suunnitteluun. Ideakilpailun kilpailuoh- Mobiilimaunula Maunulassa pohditaan jo Maunulan tietotekniikan kehittämisen kolmatta aaltoa. Ensimmäisessä vaiheessa vuoden aikana loppuraportti. Projekti on osa Euroopan sosiaalirahaston ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa Lähiön sosiaaliset yrittäjät projektia. Projektia koordinoi Helsingin yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia. Asumisneuvontaa on Helsingissä Maunulan lisäksi kokeiltu myös Kontulassa. Tällä hetkellä asuntoneuvojaprojekteja on käynnissä myös Myllypurossa, Vantaalla, Keravalla ja Järvenpäässä. vuosina luotiin asuinalueen toimivat kotisivut Helkan Kotikatuprojektin puitteissa. Toisessa aallossa vuosina Nettimaunulaprojektissa tehtiin Maunu- Mediapajasta toimiva jelman laajuus ja toiminto-lajen sijaintitavoitteet on joh-nettikeskusdettu kaupunkisuunnittelu-lutettiin internetin käytös- asukkaita koulautakunnan hy-säväksymästä ja maunula-edullisia, kiinteitä interne- asuinalueelle hankittiin laisten kannattamasta C-tyhteyksiä sekä kehitettiin vaihtoehdosta. Siinä Paki-Nettimaunula-yhteisöverkkolantien länsipuolelle syn-ohjelmatyy Maunulan uusi keskus- Kolmas aalto on ristitty ta, jonne sijoitetaan super-mobiilimaunulaksimarket (2000 kem2), muuta on tarkoitus edistää mobii- Siinä liiketilaa ja tiloja julkisille lin tietotekniikan sovelta- Mobiilitekniikka tar- toiminnoille kuten kirjas-mistatolle. Pakilantien itäpuolel-koittale eli nykyisen Suursuon liikenneyhteyksien käyttöä. langattomien tieto- ostoskeskuksen paikalle ra-teema-alueikskennetaan asuntoja, joiden 1) hot spotien luominen on ideoitu kivijalkaan tulee liiketilaa. Maunulan liikekeskuksiin, Ideakilpailu julkistettai-2siin syyskuun lopulla ja tomuus kotona, 3) mobiili kotimobiili eli langat- töiden palautus olisi lo-turvatekniikkkakuun lopulla. Kilpailun biilit kotipalvelut. Ensim- sekä 4) mo- voittajat valittaisiin marras-mäinekuun alussa. Kilpailun tee-tyä Saunabaarin liikekes- hotspot saattaa synmana olisi Mobiilimaunu-kustaala. Teemaan kytkeytyy sekä Wanhaan Maunulaan (Met- Kahvilakonditoria Jokeri-linjan käynnistymi-säpurontinen vuonna 2005 että uu-rassilla ohikulkija voisi tar- 20). Kahvilan teden mobiilin informaatio-kistatekniikan aiheuttamat muu-nettavastaan ja samalla sähköpostinsa kantokset ihmisten julkisten ti-nauttilojen käyttötavoissa. kahvilan hyvistä tuotteista. Lisää tietoja: ja maunula Vain sinä tiedät mikä tekee asunnostasi kodin Muut asumisen huolet voit jättää meille. Nordea Pankki Suomi Oyj Käpylä - Oulunkylä - Pakila puh (pvm) ma-pe klo 8-21 OULUNKYLÄN KUNTOUTUS Mäkitorpantie 19, Helsinki Puh Fax fysioterapia lymfaterapia akupunktio vyöhyketerapia hieronta kuivakuppaus jalkojenhoito KYSY RYHMÄJUMPISTA! Eläintarvikekeskus Aukioloaika ma-pe 10-18, la Siltavoudintie 4 (postin talo), P SADE- JA TOPPAPUVUT SEKÄ TURVAHEIJASTIMET. TARJOUKSIA! p , 1,67/min Myytävät ja Uutta kotia etsivät eläimet Hoitopaikat, yksit. + hoitolat Kasvattajat Rotutietous Löytöeläimet Lemmikkieläinten Tarvikkeet ja Ruoat KOTIINKULJETUS Kysy myös kanta-alennuskorttia! Tervetuloa testaamaan kotikulmasi uusi pihviravintola Paloheinän golfkentälle! Olemme avoinna ympäri vuoden. Kuusmiehentie 13 Keittiömme on avoinna: Helsinki ma-pe puh. (09) la-su Kierrättää vai eikö? Maunula haastaa naapurikaupunginosat Tiesitkö, että sinulle on paljon halvempaa viedä vanha jääkaappi kierrätykseen YTV:n jäteasemalle kuin taloyhtiöllesi? Vielä kalliimmaksi käy, jos laitat sen jätelavalle. YTV laskuttaa koko lavasta ongelmajätteenä. Sama koskee kaikkia sähkölaitteita. Joten kierrätys kannattaa! Tässä vain yksi esimerkki kierrätyksen kannattavuudesta. Kierrätys on kuitenkin välillä vaikeaa. Keräyspisteet voivat olla kaukana ja varsinkin autottoman (ekologisen) ihmisen on vaikea toimittaa erikoisjätteitä eteenpäin. Uutta ostaessa liikkeet onneksi tarjoavat kierrätyspalvelujaan., mutta jos pitää päästä vain vanhasta eroon, homma käy vaikeammaksi. Maunulassa olemme järjestämässä kierrätysasioita kuntoon. Haastammekin nyt Oulunkylän ja muut lähialueet kilpasille, hyvässä naapuruushengessä. Ismo Pykäläinen on Maunulan kierrätyspäällikkö. Hän työskentelee Maunulan Asukasyhdistyksessä/ Maunulan Avussa ja järjestää SE-romun (sähkö- ja elektroniikkaromun), metallin ja tekstiilien kierrätystä, kerrostalokompostointia sekä pienlaitteiden ja autojen yhteiskäyttöpalveluja. Ismon tavoittaa sähköpostilla osoitteesta: ja puh Maunulan kierrätysneuvoja Ismo Pykäläinen auttaa kierrätyspulmissa KAHVIPAIKKA - LEIPÄPAIKKA - HERKKUPAIKKA PULLAUKKO OY Oulunkylässä ja Käpylässä Tule tutuksi KAHVILA - KONDITORIA - MYYMÄLÄ PULLAUKKO OY Oulunkylä Siltavoudintie 4 Puh: Avoinna: Ark La suljettu Leipomo Käpylä Pohjolankatu 1 Puh: Avoinna: Ark La suljetu

3 10 Liikunta on puoli ruokaa Tänä syksynä ylös, ulos ja lenkille! Helsingin säästöt aiheuttavat muutoksia ohjatun liikunnan ryhmiin. Useita aikuisten ohjattuja kuntosaliryhmiä on jouduttu siirtämään omatoimiseen harjoitteluun. Näin ohjaajien kapasiteettia voidaan suunnata lasten uimaopetukseen, erityisliikuntaan ja vanhusten liikuntaan. Ensi vuoden alusta myös joitakin liikuntaryhmiä joudutaan lopettamaan säästösyistä. Liikuntavirasto on muuttanut tänä syksynä liikuntaryhmien ilmoituskäytäntöä. Kun aiemmin samat liikkujat pääsivät automaattisesti mukaan seuraavalla kaudella, uusia liikkumaan halukkaita ei ole mahtunut mukaan. Tänä syksynä kaikki aikuiset ja lapset ilmoittautuivat kursseille uusina asiakkaina. Tämä piti paikkansa myös vesivoimistelun kohdalla. Entinen käytäntö on ollut voimassa vain erityis- ja senioriryhmien liikunnassa ja liikkumaan on voinut ilmoittautua ennakkoon. Erityisryhmien liikuntaan ilmoittautumisajat olivat elokuun loppupuolella. Kysy tilannetta ja vapaita paikkoja puh , , , tai Ohessa Helsingin liikuntaviraston palvelut, jotka ovat lähellä pohjoisen suurpiirin asukkaita. Mitä liikkuminen maksaa? Syyskaudella 2003 liikuntapalveluista peritään seuraavat maksut: - Lasten uimakoulu (7-10 kertaa) 17, Nuorisoaerobic 18,50 - Lasten temppujumppa 18,50 - Aikuisten ohjattu kuntosaliharjoittelu, kuntoklubi 45 - Aikuisten tuettu kuntosaliharjoittelu 35 - Aikuisten starttikurssi (5 kertaa) 20 - Aikuisten kuntovoimistelu Aikuisten uimakoulu (7-10 kertaa) Aikuisten perheliikunta 36 - Aikuisten vesivoimistelu 68 - Aikuisten dydrobic 70 - Seniorien ohjattu kuntosaliharjoittelu 19 - Senioreiden kuntovoimistelu Senioreiden vesivoimistelu 34 - Itsenäinen kuntosaliharjoittelu aikuisilta Senioreilta Erityisryhmien kuntosali ja voimistelu 17 - Erityisryhmien vesivoimistelu 30 Mistä liikuntamahdollisuuksia löytyy? Käpylän Käärmetalossa, Mäkelänkatu Puh , Sähköposti: Käskynhaltijantie 11 puh , Sähköposti: Pirkkolantie Puh , Sähköposti: LÄHIÖLIIKUNTA Lähiöliikuntaa on pohjoisessa suurpiirissä Maunulassa. Lähiöliikuntaan ei ole ennakkoilmoittautumista. Se on tarkoitettu alueen asukkaille. Osallistumismaksu 7 kaudelta eli 4 kuukaudelta. Passin voi ostaa lähiöliikuttajilta. Toiminta alkaa viikolla 36 eli 1.9. Maunulan lähiöliikuttaja Hannele Haverinen Puh , Maunulan liikuntahalli - ke hikijumppaa - ma rapakuntojumppa - ke salsa - ma omatoimiset sulkapallotreenit - ti omatoimiset sulkapallotreenit - ma sauvakävely. Kokoontuminen liikuntahallin edessä. LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA Uimakoulut Alkeet on tarkoitettu uimataidottomille. Alkeisjatko on uimakoulu uimataidottomille, jotka osaavat sukeltaa. Jatkoon pääsevät vähintään 10 metriä uivat ja opetus on isossa altaassa. Tekniikka on tarkoitettu vähintään 25 metriä uiville. Kurssilla on eri uimatapojen tekniikkaharjoittelua. Pirkkolan uimahalli Lasten uimakoulu, 8 kertaa. - ma uimisen tekniikka - ma uinnin alkeisjatko 5-6 vuotiaat - ma uinnin alkeet 5-6 vuotiaat Temppujumppa Temppujumppa on leikinomaista liikuntaa telinein ja välinein. - ti vuotiaille - ti vuotiaille. AIKUISTEN LIIKUNTA- RYHMÄT Perheliikunta Perheliikunta on tehokasta ja hauskaa perusliikuntaa aikuiselle ja lapselle yhdessä. - ma äiti-vauvajumppaa 3-9 kk. vanhan lapsen kanssa - to äiti-vauva kuntosali 3-9 kk. vanhan lapsen kanssa Ohjattu kuntosaliharjoittelu Yhteinen ohjattu alku- ja loppuverryttely. Tunneilla suoritetaan oma henkilökohtainen ohjelma ohjaajan valvonnassa. Kuntoklubi on mahdollisuus valita itse harjoitteluaika. Tasatunnein ohjattu alkulämmittely ja lopussa venyttely. - ma miehet - ma miehet - ma miehet - ti naiset - ke kuntoklubi, naiset - ke kuntoklubi, naiset - ti kuntoklubi, naiset ja miehet - ti kuntoklubi, naiset ja miehet Kuntosali-starttikurssi ssa (5 kertaa) ti , naiset ja miehet (5 kertaa), ti , naiset ja miehet Circuit Verryttelyä, eri pisteissä sykettä nostavia perusliikkeitä tai lihaskuntoliikkeitä. Rata kierretään 2-3 kertaa. Lopuksi venytellään. Sopii kaikenkuntoisille naisille ja miehille. ssa - ma naisille ja miehille Aikuisten uimakoulu Alkeet on tarkoitettu uimataidottomille. Alkeisjatko on uimakoulu uimataidottomille, jotka osaavat sukeltaa. Jatkoon pääsevät vähintään 10 metriä uivat ja opetus on isossa altaassa. Tekniikka on tarkoitettu vähintään 25 metriä uiville. Kurssilla on eri uimatapojen tekniikkaharjoittelua. ssa (10 kertaa) ma tekniikka (10 kertaa) ke alkeet Vesivoimistelu Tehokasta liikuntaa veden vastusta hyväksi käyttäen. Puolituntinen koostuu alkulämmittelystä, lihaskuntoosuudesta ja venyttelystä. Ohjatun osuuden jälkeen on 15 min. uintimahdollisuus. Hydrobic on nopeatempoista vesiaerobiciä. Harjoitus kestää 45 min. - ma naiset - ma naiset - ti naiset ja miehet - ti naiset ja miehet Aikuisten voimistelu Voimistelua musiikin tahdissa. Osalla tunneista on pianosäestys. Voimistelu kehittää liikkuvuutta, lihasvoimaa, koordinaatiota ja tasapainoa. Sopii kaikenkuntoisille. Myös välineitä voidaan käyttää tunnilla. Aerobic on musiikkiliikuntaa, jonka aerobinen osuus kehittää elimistön hapenottokykyä. Myös lihasvoimaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta edistetään. Tunnit koostuvat lämmittelystä, aerobisesta osuudesta, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. - to kevyt aerobic naisille - ma kuntovoimistelua naisille ja miehille - ma aerobic naisille ja miehille - ti aerobic naisille ja miehille - ti kevyt aerobic naisille ja miehille - ke kuntovoimistelu säestyksellä naisille ja miehille - ke venyttely naisille ja miehille - to aamujumppa naisille ja miehille - ti hallijumppaa SENIOREIDEN LIIKUNTA Ohjattu kuntosaliharjoittelu - ma naiset - ke miehet - ke naiset - ke naiset - pe naisille ja miehille - ma miehet - ma miehet - ma miehet - ma naiset - ma miehet - ti naiset - ke naiset ja miehet - to miehet - to miehet - to miehet - to naiset - to naiset ja miehet Vesivoimistelu - ma miehet - ma naiset ja miehet - ma naiset - ma naiset - ma naiset - ke naiset - ke naiset - ke naiset Pirkkolan uimahalli - ma naiset ja miehet - ma naiset ja miehet - ma naiset ja miehet - ti naiset ja miehet - ke naiset ja miehet - ke naiset ja miehet - to naiset ja miehet Seniorvoimistelu - ma naiset - ti tasapaino ja kuntosali, naiset ja miehet - ke voimistelu säestyksellä, naiset - to venyttely naiset ja miehet - pe kuntovoimistelu naiset ja miehet - ti hallijumppa Itsenäinen kuntosaliharjoittelu aikuisille ja senioreille - ti naiset ja miehet - to naiset ja miehet - la naiset ja miehet ERITYISRYHMÄT Itsenäinen harjoittelu Omatoimisesti tai avustajan kanssa altaassa ja kuntosalissa. Lämminvesialtaalla nostolaite. Kausimaksu pe naiset ja miehet Pyörätuoliaerobic - ti naiset ja miehet Vesivoimistelu - aivohalvaantuneille ti naiset ja miehet - reumapotilaille ti naiset ja miehet - reumapotilaille ke naiset ja miehet - reuma- ja tules-potilaille to naiset ja miehet - reuma-ja tulespotilaille to naiset ja miehet

4 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 11 Klaari-koordinaattori vaihtui Ismo Sato vetoaa alueen vanhempiin Klaari-toiminnan muututtua projektista kaupungin vakiintuneeksi toiminnaksi viime vuoden alussa, pohjoisen suurpiirin Klaari-verkon kutonut projektikoordinaattori Eija Krogerus palasi varsinaiseen virkaansa Oulunkylän nuorisotalo Nuottaan. Eijan vapaaksi jättämiä tehtäviä hoitamaan tuli Ismo Sato. Hän aloitti tehtävässä toukokuun alussa. Ismo on 28-vuotias nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja ja asuu tätä nykyä Puistolassa. Klaari-tehtäviin hän tuli sosiaalipäivystyksen nuorisoryhmän kenttätyön tiimistä. Aikaisempaa työkokemusta on leikkipuistosta, nuorisotalolta ja nuorisokodista. Ismo Saton löytää Klaari-työpisteestä, joka sijaitsee Maunulassa A-klinikan tiloissa osoitteessa Suursuonlaita 3 C. Näin, jos Ismo ei ole kierroksella alueella. Klaari-työhän on sitä, että alueella toimivien viranomaisten, seurakunnan, järjestöjen ja muiden tahojen ennalta ehkäisevää työtä nuorten hyväksi verkotetaan ja kudotaan yhtenäiseksi hyvinvointiverkoksi. - Aloitin Klaarissa 5.5. ja kesän olen ollut lomalla, joten vielä en ole kauan aikaa päässyt töitä tekemään, Ismo kertoo. Olin aikaisemmin tehnyt kolme vuotta töitä nuorisoasiainkeskuksessa. Klaari on tehnyt paljon yhteistyötä keskuksen kanssa, joten Klaari-toiminta oli jo jollain tavalla tuttu asia työtä aloittaessani. - Tällä hetkellä tutustun ja opettelen pohjoisen suurpiiriin aluetta, kierrellyt eri puolilla tutustumassa ihmisiin ja kysellyt, mitä odotuksia heillä on. Klaari-ohjaajan tehtäviinhän kuuluu ehkäisevän päihdetyön suunnittelu ja koordinointi. Käytännössä se on erilaisten tapahtumien ja koulutuksen organisointia ja verkostojen kokoamista. - Klaarin tavoitteena on edelleenkin lasten ja nuorten päihteiden käytön ehkäiseminen ja vähentäminen. Perusrunko toiminnassa tulee varmaankin jatkumaan hyvin paljon samanlaisena kuin aikaisemminkin Eija Krogeruksen aikana. Minusta tärkeää on, että Klaari on edelleen hyvä ehkäisevä päihdetyön verkosto, joka koostuu mahdollisimman monesta eri tahosta. Moniammatillisuus on aina hyvä asia tällaisessa työssä. - Tulevaa syksyä olen päässyt miettimään vasta vähän aikaa sitten, kun aika on mennyt alueen tutustumiseen.. Kouluille olisi mahdollista järjestää erilaisia koulutuksia ja tapahtumia niin henkilökunnalle kuin oppilaillekin. - Toivon alueen asukkailta hyvää yhteistyötä ja sitä, että mahdollisimman monelta vanhemmalta löytyisi kiinnostusta ehkäisevää päihdetyötä kohtaan. Klaaria tarvitaan. Klaari on linkki eri hallintokuntien välillä ja uskon sen helpottavaan myös monien muiden työtä. Oulunkylän Kuntoutus 15 vuotta Fysioterapeutti Riitta Rajapaltion Parantavat kädet aloitti 15 vuotta sitten veteraanien kuntoutuksella Oulunkylään, Mäkitorpantielle vastavalmistuneessa Veteraanitalossa. Veteraanit ja ikääntyvä polvi muodostaa edelleenkin suurimman asiakasryhmän, työikäisten osuus fysioterapiakäynneistä on 30 prosenttia. Toistakymmentä vuotta kestänyt asiakassuhde on monilla. Oulunkylän Kuntoutus toimii nyt talon toisen rakennusvaiheen valoisissa tiloissa. - Meille ikäihmiselle on tärkeää, että ulkoa löytyisi sopivin välimatkoin penkkejä, joille voi istahtaa lepäämään ja hengähtämään. Dementiaa poteva tai vaikkapa näkövammainen voisi polun reunassa olevan kaiteen turvin kiertää reittiä, kunhan sellaisia vain olisi. Riittävä valaistus, tasainen polun pinta ja riittävä liukkauden esto tekevät liikkumisen turvalliseksi. Tätä kaikkea suunnittelin kilpailutyössäni, Salme kertoo. - Hoitotavat ovat näiden 15 vuoden kuluessa muuttuneet yhä enemmän toiminnalliseen kuntoutukseen, jossa painopiste pitkälti on kuntoutettavan toimintakyvyn ylläpitämisessä ja parantamisessa. Kun asiakas tulee meille kuntoutukseen, niin ensimmäisellä kerralla tehdään arvio hänen toimintakyvystään ja kartoitetaan ongelma-alueet. Kun niistä löytyy heikkoja kohtia, se saattaa olla yllätys asiakkaallekin, jolloin hän ymmärtää, miksi hänen pitää harjoitella, paneutua alaselän heikkouteen, lonkkien kireyteen, lihasvoiman heikkouteen, tiivistää Riitta hoitotoimenpiteiden kirjon. - Meillä on erikoistunte- - Viime kevättalvella sain tapaturmassa murtuman käteen ja jalkaan. Tuskin olin toipunut, kun liukastuin kellarin portaissa ja kaksi kylkiluuta murtui. Sitten tuli molemminpuolinen keuhkoveritulppa. Hyvä, kun selvisin hengissä. Liikkeelle on kuitenkin päästävä nopeasti, muuten ei kuntoudu. En alkuun uskonut tarvitsevani rollaattoria, mutta siihenkin oli turvauduttava. Polulla olisi ollut minulle käyttöä jo tänä kesänä, Sal- musta geriatriasta sekä tuki- ja liikuntaongelmista. Niiden osaamista ylläpidetään henkilöstön jatkuvalla koulutuksella. Akupunktio on fysioterapian yksi osaalue, kun hoidetaan tuki- ja liikuntaelinongelmia sekä erilaisia kiputiloja. Siitä on saatu positiivisia kokemuksia myös verenpaineeseen ja vatsaongelmiin. Kuntosalimme kalusto on enemmän ikäihmisten kuntoutusta varten, mutta samalla kalustolla kuntoutetaan tehokkaasti myös työikäiset asiakkaat. Oulunkylän Kuntoutuksen 15-vuotisjuhlaa vietettiin sen omissa tiloissa torvisoiton, mieskuorolaulun ja iloisen yhdessäolon merkeissä. Kuntosalin laitteisto on koottu eritoten ikäihmisten kuntouttamista ajatellen. Salme Kurki: Ei sovi sydänvikaisille Esteetön ulkoilupolku valmistumassa Maunulaan Maunulassa saadaan marraskuussa valmiiksi ikäihmisille ja liikuntaesteisille helppokulkuinen ulkoilureitti, josta maunulalainen Salme Kurki palkittiin ideakilpailussa jo kuusi vuotta sitten v Arvi Vuorisalo me naurahtaa. 76-vuotiaalla aktiivieläkeläisellä riittää siis ammattitaitoa rakenteilla olevan polun arviointiin. - Rakennusviraston suunnitteleman polun profiilia kyllä ihmettelen. Taitavat nuoret suunnittelijat kuvitella meidän ikäihmisten tarvitsevan kunnon kohentamista, kun suuri osa polusta on tehty ylämäkeen. Ei sellainen sovi heikolle vanhukselle tai sydänvikaiselle. Loivaakin ylämäkeä noustessa rinnasta alkaa nopeasti puristaa. Parempi olisi ollut, jos polku olisi tehty tasamaalle. Sitäkin Pirkkolassa kyllä riittää. - Ei tässä iässä enää kuntoa saa juuri nostettua, kun vanhuuden vaivat lisääntyvät vuosi vuodelta. Raitis ulkoilma ja ulos luontoon pääsy ovat tärkeämpiä. Voisikohan polun profiilia vielä muuttaa ja tehdä sen tasamaalle, Salme Kurki kehottaa Rakennusvirastoa vielä pohtimaan. Salme Kurki ARVI VUORISALO Hienosta nimestään huolimatta Paloheinän golfkentän sivussa sijaitseva golf-lounge on kaikelle kansalle tarkoitettu ravintola. Jos ensihavainnot ruuasta pitävät jatkossakin paikkansa, olemme saaneet alueelle uuden, kipeästi kaivatun, hyvän ruokaravintolan. Paloheinä Golfin uusi ilme Uusi ravintola Paloheinän golfkentälle Pihviravintola Big Horn avasi ovensa uudessa Paloheinässä heti heinäkuun alussa. - Asiakkaiden reaktiot ovat olleet erittäin rohkaisevia, ravintolapäällikkö Pekka Nikumatti kiittelee. Big Horn Steakhouse on suosittu norjalainen ravintolaketju. Hyväksi havaittu toimintakonsepti tuotiin Paloheinään ja nyt meillä on täällä Suomen ensimmäinen Iso Sarvi. Ravintola on erikoistunut laavagrillissä valmistettuihin pihveihin, mutta tarjoilee yhtä lailla myös kala- ja kanaruokia kasvissyöjiä unohtamatta. -Meillä on myös raikas salaattipöytä joka päivä, Nikumatti muistuttaa. Lounasaikaan tarjoilemme kohtuuhintaisia arkiruoka-annoksia, sämpylöitä ja kahvia. Lapsille on omia ruokalajeja, ja meillä on myös herkullinen jälkiruokamenu. Viinilista on rakennettu mahdollisimman monipuoliseksi. - Sinun ei tarvitse olla golfari syödäksesi täällä etkä tarvitse golfmailaa juodaksesi vaikka lasillista viiniä pelin jälkeen. Terassilta ja ikkunoista voit katsella juomisen ja syömisen ohessa, miten viereisellä radalla lauotaan golfpalloja Ravintola Big Horn on auki arkisin kello 14-22, lauantaisin ja sunnuntaisin Ravintola on tupakoimaton ravintola. Uudessa ravintolassa on reilut 80 istumapaikkaa, radan vieressä olevalla terassilla saman verran. Kaikelle kansalle avoin golf-kenttä Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen vihki käyttöön Paloheinä Golf Oy:n golfkeskuksen elokuisena perjantai-päivänä. Paikalla oli kymmeniä kutsuvieraita. Heidän joukossaan myös maailmankuulu ruotsalainen golfguru Henri Reis. Siitonen toivoi avauspuheessaan etenkin nuorten ottavan golf-kentän palvelut omakseen. Avajaistilaisuuden yhteydessä ylipormestari paljasti golfkeskuksen seinään kiinnitetyn laatan ja pelasi kierroksen golfia Henri Reisin ja Paloheinä Golf Oy:n toimitusjohtajan Hanna Teerijoen kanssa. - Emme halua kutsua tä- tä miksikään klubitaloksi, joka on auki vain harvoille ja valituille. Haluamme olla helposti lähestyttävä, tärkeilemätön ja kaikille avoin jokamies- ja jokanaiskenttä, Teerijoki totesi puheessaan. Paloheinän golfin opetus- ja koulutustoiminta on jatkunut vilkkaana koko kesän. Paloheinän 9-reikäinen golfkenttä (par 33) sijaitsee Paloheinässä keskuspuiston kupeessa perustettu, tasoituskelpoinen Paloheinä on Suomen Golfliiton hyväksymä jokamieskenttä. Se sopii kaikentasoisille pelaajille. Pelivaatimuksena on, että vähintään yhdellä pelaajalla ryhmässä on ns. vihreä kortti eli Green Card. Lisätietoja kentästä löydät verkosta osoitteesta:

5 12 I Hufvudstadsbladet av den läser vi : Från Åggelby meddelas : Västerom målskjutningsbanan och i skogsbrynet nedåt Vanda å uppföres äfvenledes ett större antal villor å godsägare Lönngrens mark. Villorna utgöras dels af nybyggnader, dels af äldre trähus, som ditflyttats från staden. Af större dimensioner blifva de villor, som här uppföras av handlande Ek och trävaruhandlanden Jansson. Vem var då denne trävaruhandlande? Anders Johansson Jansson var bondson på Pehrs i Pedersörebyn Östensö, han var född Hans äldre bröder ärvde hemmanet, men det fanns gott om arbete för snickare och timmermän i Jakobstad. Som 22-åring reste han från Bennäs med postskjuts till Helsingfors, där han erhöll arbete vid Sörnäs ånghyvleri och Snickeri Ab. Han vann snabbt uppskattning och utsågs till arbetsförman. Småningom avancerade han till byggmästare. År 1884 gifte han sig med bonddottern Maria Jakobsdotter Kass och blev måg på hennes hemgård i Pedersöre. Bonde blev han aldrig, gården såldes år 1892 och familjen jämte Marias mor flyttade till Helsingfors, där Anders redan var hemmastadd. När Johanneskyrkan byggdes i Helsingfors fick Sörnäs-firman entreprenaden. Enligt den nygotiska kyrkornas vanligaste mönster gjordes inredningen av trä med synliga träbjälkar och dekorativa träpaneler. Altaret och predikstolen gjordes av ek. Alla dessa träarbeten, även bänkarna, utfördes av Sörnäs- firman under ledning av Anders Jansson. Anders behövde dugliga arbetare och han kallade till sig sin hembygds duktiga snickare och timmermän. Så kom det sig att också min morfar Erik Westerlund, som redan befann sig i huvudstaden, fanns med i Anders och Maria Jansson BYGGMÄSTARE ANDERS JANSSON arbetslaget. Det sägs att de österbottniska timmermännen skar in sina hemmans bomärken under bänkarna på läktaren. OCH HANS VILLA I ÅGGELBY Johanneskyrkan, eller Nya kyrkan, som den i början kallades, invigdes Under augustistormen 1890 rasade byggnadsställningarna i kyrkans torn men ingen kom till skada. Kyrkan är ritad av den svenske arkitekten Adolf Emil Melander. Stora uppdrag väntade dock Anders Jansson. Vid världsutställningen i Paris år 1900 hade Finland för första gången en egen paviljong, vilket den ryska överheten inte såg med blida ögon. Arkitekttrion Saarinen-Lindgren-Gesselius gjorde ritningarna. Snickeriet i Sörnäs fick uppdraget att göra inredningen och Anders var deras förman. Med sig i arbetet hade han de österbottniska timmermännen. Två gånger fick männen göra Paris-resor, först vid uppförandet och sedan då paviljongen revs ner. När den finlandssvenska sångfesten skulle hållas i Kaisaniemi 6-9 juni 1907 uppfördes sångarestraden av Sörnäs hyvleri och Snickeri Ab med Anders Jansson som arbetsledare. Sångfestens arrangör var Svenska Folkskolans vänner och arkitekt Bruno Aspelin ritade estraden. Anders tillkallade ännu en gång sina yrkeskunniga vänner från Österbotten och i maj 1907 påbörjades arbetet.var det bara en tillfällighet att sångarestraden i Kaisaniemi byggdes och revs samma år som Anders Jansson byggde sin villa i Åggelby? Min tro är att åtminstone en del av virket till hans villa härstammar från sångarestraden. Men Anders Jansson Anders Janssons villa i Lindsved i Åggelby glömde inte sin nya hemort Åggelby. År 1915 kunde Åggelby FBK efter villkorligt tillstånd av befästningskommendanten fira en högst pittoresk johannefest med entré. Programmet bestod av hornmusik, dans på dansplan och förlustelser på en enkom av byggmästare Anders Jansson förfärdigad rutschbana. Miniatyr- johannebrasor fanns i bergsskrevorna. Åggelby låg enligt ryssarna inom befästningsområdet och vid dess lantfront. Eldarna skulle inte få synas utåt eller upplysa höjden och berget. Anders Jansson hade efter att ha flyttat till Åggelby anslutit sig till Åggelby FBK och tillhörde bärgningsgruppen. Vid kårens 20-årsjubileum 1920 mottog han förtjänstmärket för 10 års välgjort arbete i kårens led. Av de 22 andra 10-årsjubilarerna må här nämnas Ola Fågelberg, som var Kalle Träskalles andlige fader och Runo Viberg, senare överste vid brigaden i Dragsvik. Inte länge därefter nämns Anders Janssons namn åter i kårens årsberättelse. Han dog i november 1920 i Åggelby och kåren saknar honom som brandman och i egenskap av vald medlem i villasamhällets brandnämnd Anders och Maria hade fyra barn, av vilka en dotter dog som barn och en son som nybliven student. I dottern Hilda Marias ( f. 1884) äktenskap med Leonard Henriksson föddes sonen Lars Anders den Lasse Henriksson var både geni och särling. Redan som barn fyllde tågen hela hans intresse, han tuffade till skolan som ett litet tåg och han kunde alla tågtidtabeller utantill. Det dröjde inte länge förrän han blev Tjuge-Lasse för sina jämnåriga. Han var en god elev i skolan, blev student och var otroligt musikalisk. Han anställdes vid stationerna i Malm, Dickursby och Grankulla. Lasse lärde aldrig känna sin morfar Anders men han bodde hela sin barndom och ungdom i morfars villa. Det berättas att Lasse avskydde fil, men fick han ta sin filbunke till morfars punchtorn, åt han snällt upp innehållet. För ett antal år flyttade han till Sverige och ingen i Åggelby vet något om hans senare öden. Anders och Marias son August Evert ( f. 1892) hoppade backe i Norskibacken i Lillforsbergen och var på sin tid finsk mästare i backhoppning. Han tillhörde Åggelby fotbollsklubb och som sin far var han medlem i Åggelby FBK. Han blev dipl. ingenjör, chef för Fiskars bruk, för Sandvikens skeppsdocka, för Chrigton Vulcan i Åbo och för Dalsbruk i Kimito. Han och hans hustru Tekla Pehrs hade två barn, Marianne, ( f. 1923) som var sjuksköterska och Jan- Erik, ( f. 1921) professor vid Tekniska högskolan och generaldirektör för Sjöfartsstyrelsen åren År 2007 fyller Anders Janssons villa i Åggelby Linsved 100 år. Många vackra Åggelby-villor från tidigt 1900-tal har rivits, men den här står kvar ännu i dag. När villans nuvarande ägare, Kirsti och Mauno Hari övertog husbondeskapet, genomgick villan en grundlig reparation och fick alla bekvämligheter. De bor där och trivs, och känner helt säkert historiens vingslag i det gedigna, gamla huset. Britta Holmlund Källor: Anna och Birgit Kass i Pedersöre Tidskriften Släkt och Bygd i Jakobstad Åggelby FBK:s 25-årsskrift H ufvudstadsbladetissa luki: Oulunkylästä tiedotetaan: Ampumaradan länsipuolelle ja Vantaanjoelle viettävään metsään pystytetään suurehko määrä huviloita tilanomistaja Lönngrenin maille. Rakennuksista osa on uudisrakennuksia ja osa vanhempia hirsitaloja, jotka siirretään sinne kaupungista. Kauppias Ek ja puutavarakauppias Jansson rakentavat kooltaan suurimmat talot. Kuka sitten oli tämä puutavarakauppias? Anders Jansson oli RAKENNUSMESTARI ANDERS JANSSON JA HÄNEN HUVILANSA OULUNKYLÄSSÄ syntynyt vuonna 1858 Pietarsaaren lähettyvillä. Vanhemman veljen periessä kotitilan oli Andersin aloitettava elannon hankkiminen kirvesmiehenä ja puuseppänä. Hän muutti Helsinkiin 22-vuotiaana saaden työpaikan Sörnäisten Höyryhöyläämö ja Puusepänverstas Oy:ssä. Hän saavutti nopeasti arvostusta ja nimitettiin pian työnjohtajaksi. Vähitellen hän eteni rakennusmestariksi. Vuonna 1884 hän avioitui talontyttären Maria Jaakopintytär Kassin kanssa ja tuli vävyksi vaimon kotitilalle Pedersöreen. Maanviljelijää hänestä ei koskaan tullut; tila myytiin 1892 ja perhe sekä Marian äiti muuttivat Helsinkiin, jossa Anders oli jo kirjoilla. Kun Johanneksen kirkkoa alettiin rakentaa 1887, sai Andersin työnantaja urakan. Sisustuksessa käytettiin uusgoottilaisten kirkkojen mallien mukaisesti puuta. Nämä puutyöt tehtiin Anders Jans- sonin johdolla. Hän tarvitsi hyviä työntekijöitä, joita hän kutsui kotiseudultaan. Näin liittyi myös minun äidinisäni Erik Westerlund Andersin työporukkaan. Suuret tehtävät odottivat kuitenkin Anders Janssonia. Pariisin maailmannäyttely pystytettiin Suomella oli ensi kertaa oma paviljonki. Tätä eivät venäläiset vallanpitäjät katsoneet suopeasti. Paviljongin piirustukset laati kuuluisa arkkitehtiryhmä Saarinen- Lindgren-Gesellius. Pavil- jongin sisustustyöt annettiin Sörnäisten Höyryhöyläämö ja Puusepänverstas Oy:lle ja Anders toimi Pariisissa Pohjanmaalta olevien kirvesmiesten ja puuseppien vastaavana mestarina. Kun suomenruotsalaisten laulujuhlat päätettiin pitää Kaisaniemen kentällä kesäkuuta 1907, laululavan pystytyksen hoiti Andersin työnantaja Andersin ollessa työnjohtajana. Laulujuhlien järjestäjänä oli Ruotsalaisen Kansakoulun ystävät ja arkkitehti Bruno Aspelin laati piirustukset. Anders kutsui vielä kerran ammattitaitoiset työntekijät Pohjanmaalta ja rakennustyöt aloitettiin toukokuussa Oliko vain sattuma, että Kaisaniemen laululava rakennettiin ja purettiin samana vuonna, jolloin Anders Jansson rakensi huvilansa Oulunkylään? Uskon, että ainakin osa huvilaan tarvittavasta puutavarasta on peräisin tästä laululavasta. Anders Jansson ei laiminlyönyt uutta kotipaikkaansa Oulunkylää. Vuonna 1915 saattoi Oulunkylän Vapaapalokunta linnoituksen komendantin luvalla järjestää ohjelmallisen juhannusjuhlan. Ohjelma käsitti torvimu-

6 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 13 Jokainen asuinalue ja kotikatu on osa Siistiä Stadia Tämäkin laiton kaatopaikka on puhdistettu Siisti Stadi -projektin toimesta. Siisti Stadi Viime vuonna käynnistetty luvattomien kaatopaikkojen puhdistaminen on myös kuluvana vuonna jatkunut tuloksellisena: alkuvuodesta on puhdistettu 146 eri suuruista kohdetta ja niistä on kertynyt erilaista seka- ja ongelmajätettä yhteensä yli kiloa. Luvattomia kaatopaikkoja on löytynyt eniten Vantaanjoen varsilta ja Keskuspuistosta. Tietoja näistä kohteista jätteiden kerääjät ovat saaneet eritoten alueiden asukkailta ja ulkoilijoilta. Heidän aktiivisuutensa ansiosta maastosta on kerätty muun muassa merkittäviä määriä ongelmajätteitä, kuten auton akkuja. Syyskauden käynnistyminen tuo mukanaan myös töhryjen lisääntymisen. Useimmassa tapauksessa ne puhdistetaan lyhyen ajan sisällä, joten viime vuosina saavutettu töhryistä vapaa kaupunkikuva säilyy. Jokainen kiinteistö, jonka kohteita töhrijät sotkevat, tekee viisaasti sekä oman että koko alueen ilmeen kannalta, kun puhdistaa kohteet töhryistä välittömästi. Luvattomista kaatopaikoista ja yleisten kohteiden töhryistä pyydetään, puhdistustoimenpiteitä varten, ilmoittamaan numeroon Luvattomia, eritoten sähköjakokaappeihin kiinnitettyjä ilmoituksia on Helsingissä alkuvuoden aikana poistettu yli kappaletta. Kun usein paikallisten yhdistysten ja muiden ryhmien tilapäiseksi ilmoitteluksi tarkoitettujen mainosten poistamisesta ei niiden liimaajien taholta huolehdita, kärsii siitä koko alueen katukuva. Luvatonta ilmoitustilaa käyttävät monasti myös paikalliset pienyritykset. Tärkeää on töhryjen välitön puhdistaminen Jos töhryjä ei poisteta, syntyy uusia toisten viereen. Töhryt tuovat alueelle myös muuta ilkivaltaa ja kohteen yleisilme rapistuu. Luvattomat kaatopaikat hävitettävä Siisti Stadi -projekti siivoaa kaupungin yleisille alueille syntyneet luvattomat kaatopaikat. Ilmoita havannoistasi. Alueellinen yhteistyö tuo tehokkuutta Naapureiden keskinäinen yhteistyö tuo tehokkuutta ja säästää kustannuksia. Yhteistyö Siisti Stadi -projektin kanssa HKR-Tekniikan projektiyksikkö on kilpailuttamisen kautta valinnut kaupungin kohteita puhdistavat alan yritykset, joiden palveluista saa tietoja Siisti Stadi -projektilta. Ympäristön turmelemista ei saa vähätellä Ympäristön turmeleminen on rikos. (Jätelaki 1072/93, 19 ). HKR-Tekniikka Projektiyksikkö, Siisti Stadi, Vihdintie 19, Helsinki. Ilmoitukset luvattomista kaatopaikoista ja töhryistä puh , Fax (09) Jätteiden vastaanottopaikkoja Aluekeräyspaikat: astiat lasillle, paperille, kartongille, paristoille ja pienelle metalliromulle. YTV:n Kivikon jätepalvelukeskus, Kivikonlaita 5, (karttalehti 67, ruutu 82/92) puh Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, Kyläsaarenkatu 8, (karttalehti 52, ruutu 77/87) puh Kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Lisäneuvoja: YTV:n asiakaspalvelu puh ja kotisivut Kyliltä kuultua Paasilinna ja Liikanen Maunulassa Lähempänä sataa oleva osanottajajoukko pohti kesäkuun puolivälissä Maunulan kirkossa järjestetyssä Maunulan seitsemännessä kesäseminaarissa, saatiinko Maunulaan aikaan asuinalueen tietoyhteiskunta. Seminaariin oli saatu mukaan EU:n tietoyhteiskuntakermaa. Mukana olivat sekä EU-komission tietoyhteiskuntakomissaari Erkki Liikanen että EU-parlamentissa tietoyhteiskuntaasioissa kunnostautunut ja useita raportteja laatinut parlamentin jäsen, yht.tri Reino Paasilinna. Seminaarin avasi naapurikaupunginosassa Käpylässä asuva Reino Paasilinna. Hän vaati puheessaan digitaalista tasa-arvoa ja digitaalisia kansalaisoikeuksia jokaiselle. Paitsi että ihmiset saadaan oppimaan verkkopalvelujen käyttöön. heidän on saatava myös käytännön edellytykset kaikille sopivassa muodossa palveluihin kohtuuhinnalla, Paasilinna muistutti. Nettimaunulan saavutuksia esitteli Heli Rantanen. Euroopan tasoiset tietoyhteiskuntatavoitteet esitti komissaari Erkki Liikanen. Helsingin yliopiston tutkija Pasi Mäenpää arvioi Nettimaunulan vaikutuksia. Maailmanlaajuista näkökulmaa verkon käyttöön otossa esitteli päätoimittaja Veli-Antti Savolainen. PULMUlla uusi kauppa-auto - PULMUn kauppaostospalvelu on ollut tosi suosittua kesän aikana. Töitä on tehty hiki hatussa ja hellettä on piisannut, Pohjois-Helsingin lähimmäistyön toiminnanohjaaja Laura Parviainen kertoo. Keskikesän helteet osoittivat, että ilmastoitua kuljetusvälinettä tarvitaan elintarvikkeiden kuljettamiseen. Tutuksi tullut PUL- MUn valkoinen kauppaostosauto vaihtuikin elokuussa uuteen. Nyt ostoksia kuskataan ilmastoidulla ja väriltään sinisellä autolla. - Muistathan, että ostosapua voi tilata PULMUsta. Kauppaostosten lisäksi autamme ikäihmisiä kaikissa muissakin askareissa. Olemme saaneet lisää henkilökuntaa, joten apua kyllä järjestyy. Soita puh ja tilaa apua. Jos olemme kotikäynnillä, jätä meille soittopyyntö puhelinvastaajaan. - PULMU ry tuottaa kotiapua Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Meillä on ostopalvelusopimus kaupungin kanssa. Palvelut ovat luotettavia ja meillä on ammatti-ihmisiä töissä, Parviainen muistuttaa. Taipale ehdottaa: Uusi silta Vantaan yli Kaupunginvaltuutettu Ilkka Taipale esitti maaliskuun puolivälissä Helsingin kaupunginhallitukselle uuden jalankulkusillan rakentamista Vantaanjoen yli Viikinmäen asuinalueen kohdalla. Asiasta vastaava vt. apulaiskaupunginjohtaja ei kokonaan tyrmännyt esitystä heinäkuun alussa antamassaan vastauksessa. Timo Honkala totesi, että sillat ovat erityisen tärkeitä Viikinmäen tulevan asuinalueen kannalta. Helsinki-puiston ja Pikkukosken uimarannan ja sen lähialueen yleissuunnitelmassa on selvitelty joen ylitysmahdollisuuksia. Alueelle on osoitettu peräti kaksi uutta kevyen liikenteen siltaa. Pohjoisempi silta voisi tulla Pikkukoskelle Pirunkallion itäpuolelle. Eteläisempää siltaa Vantaan yli pääsisi uimarannalle. Yleissuunnitelmassa olevien kahden sillan rakentamiseen ei ole varauduttu kaupungin taloussuunnitelmaehdotuksessa ennen vuotta Viikinmäen rakentaminen voi alkaa Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli Viikinmäen länsiosan kaavan muutosluonnosta elokuun lopun kokouksessaan. 50 hehtaarin suuruiselle alueelle rakennetaan asuntoja noin asukkaalle, lähipalveluja ja puistoa. Liikenne johdetaan asuinalueelle Harjannetietä, jota pitkin alkaa kulkea bussi. Harjannetieltä on yhteys myös Jokeripysäkille. siikkia, tanssia tanssilavalla ja huvittelua rakennusmestari Anders Janssonin erityisesti tätä tarkoitusta varten valmistamassa liukumäessä. Pieniä juhannuskokkoja oli lupa polttaa kallionkoloissa. Anders Jansson oli muutettuaan Oulunkylään liittynyt Oulunkylän Vapaapalokuntaan ja kuului sen pelastusryhmään. Palokunnan 20-vuotisjuhlassa hänelle luovutettiin tunnustuksena ansiomerkki hyvin suoritetusta työstä. Ansiomerkinsaajia oli kaikkiaan 22. Heistä voidaan mainita Ola Fågelberg, joka muistetaan Pekka Puupään luojana ja piirtäjänä sekä Runo Viberg, joka saavutti everstinarvon toimien Dragsvikin prikaatissa. Pian tämän jälkeen mainitaan Anders Janssonin nimi jälleen palokunnan vuosikertomuksessa. Hän kuoli Oulunkylässä marraskuussa Palokunta muistaa häntä palomiehenä ja huvilayhdys-kunnan palolautakuntaan valittuna jäsenenä. Andersilla ja Marialla oli neljä lasta, joista yksi tytär kuoli jo lapsena ja poika vastavalmistuneena ylioppilaana. Hilda Marian (s. 1884) avioliitosta Leonard Henrikssonin kanssa syntyi poika Lars Anders Tämä Lasse Henriksson oli sekä nero että omituinen. Jo lapsena junat olivat hänelle kaikki kaikessa. Hän puuskutti kouluun kuin pieni juna ja hän osasi ulkoa kaikki juna-aikataulut. Samanikäiset koulutoverit antoivat hänelle nimeksi Juna-Lasse. Hän oli koulussa hyvä oppilas, pääsi ylioppilaaksi ja oli uskomattoman musikaalinen. Hän työskenteli Malmin, Tikkurilan ja Kauniaisten asemilla. Lasse ei koskaan oppinut tuntemaan äidinisäänsä Andersia, mutta hän asui koko lapsuutensa ja nuoruutensa isoisänsä huvilassa. Kerrotaan, että Lasse inhosi viiliä, mutta jos hän sai viedä viilikuppinsa isoisän punssitorniin, söi hän sen siellä kiltisti. Muutaman vuoden kuluttua hän muutti Ruotsiin eikä kukaan Oulunkylässä tiedä mitään hänen myöhemmistä vaiheistaan. Andersin ja Marian poika August Evert (s.1892) harrasti mäkihyppyä Pikkukoskella ja oli aikanaan mäkihypyn suomenmestari. Hän oli myös Oulunkylän jalkapalloseuran jäsen ja isänsä tavoin vapaapalokunnan jäsen. Hänestä tuli diplomi-insinööri, Fiskarsin tehtaan, Sandvikenin telakan, turkulaisen Chrigton Vulcanin ja Kemiön Taalintehtaan johtaja. Hänellä ja hänen vaimollaan Tekla Pehrsillä oli kaksi lasta, Marianne (s.1923), sairaanhoitaja ja Jan-Erik (s. 1921) Teknillisen korkeakoulun professori ja merenkulkuhallituksen pääjohtaja Vuonna 2007 täyttää Anders Janssonin huvila Oulunkylän Pellavakaskessa 100 vuotta. Monet kauniit 1900-luvun alussa rakennetut huvilat on purettu, mutta tämä talo on vielä jäljellä. Kun huvilan nykyiset omistajat, Kirsti ja Mauno Hari ostivat talon 1980-luvun alussa, suoritettiin siinä perusteellinen kunnostus ja talo varustettiin nykyajan mukavuuksilla. He asuvat ja viihtyvät, ja tuntevat aivan varmasti historian siipien havinaa vankassa, vanhassa talossa. Britta Holmlund Lähteet: Anna ja Birgit Kass Pietarsaaressa Släkt och Bygd i Jakobstad-lehti Oulunkylän VPK:n 25-vuotislehti

7 14 Esterin Serkku Kolumni Kesän kuumimpina päivinä ei Esterin Serkku ole paljon korvaansa lotkauttanut valtakunnan saati maailman asioille. Olen nauttinut kesästä ja toivonut sen jatkuvan ihanana ja helteisenä niin pitkälle kuin mahdollista. Muutama seikka on kuitenkin pistänyt silmiin tai sanoisinko tarttunut korvaan sähköisistä tiedotusvälineistä. Kesäkuun puolivälissä julkaisivat Eläketurvakeskus ja Kansaneläkelaitos tutkimuksen, joka koski eläkeläisten toimeentuloa. Tutkimuksen mukaan eläkeläisten toimeentulo oli 1990-luvulla muuta väestöä vakaampaa eli elkkuporukka sinnitteli melko hyvin lamankin kourissa. Kun tutkimusta sitten selailee pidempään, käy kuitenkin ilmi, ettei eläkeläisten taloudellinen nousu lamasta ollutkaan yhtä nopeaa kuin muitten väestöryhmien. Ja kulutuskin kasvoi hitaammin kuin kaikkien kotitalouksien, mikä tietysti on itsestään selvää, kun ei ole mistä ottaa. Eläkeläistaloudet ovat useammin pienituloisia kuin työikäisten taloudet. Onneksi eläkeläisiä ei sentään uhkaa työikäisten vitsaus _ työttömyys. Eritoten eläkeläisnaiset joutuvat panemaan suun säkkiä myöten. Miesten eläkkeet ovat keskimääräisesti selvästi suurempia kuin naisten eläkkeet. Eläketurvaan tehtiin monia heikennyksiä 1990-luvulla ja eläketulojen verotus kiristyi. Muistamme kaikki mitä tapahtui kansaneläkkeen pohjaosalle, jonka monet menettivät. Eivät puheet raippaverosta nekään olleet tuulesta temmattuja. Kesken pahimpien heinäkuun helteitten maan hallitus kokoontui hyvin lämmitettyyn budjettiriiheen. Ja kappas vain, ulos tultiin sellaisten rätinkien kanssa, että eläkeläiset saivat taas kerran jäädä nuolemaan näppejään. Verohelpotusta eivät eläkkeensaajat näytä tälläkään kertaa saavan. Aivan elokuun alkupäivinä kansalaisia onnellistettiin sellaisella tiedolla, että kansanedustajien palkkioihin tulee 9,4%:n korotus. Pahasti ovatkin luottamusmiehemme olleet palkkakuopassa, vaikka edellinen rutka korotus tehtiin vasta kolme vuotta sitten. Palkkiotoimikunnan esityksen mukaan uuden kansanedustajan alkupalkka olisi nyt 4970 euroa eli noin mummon markkaa. Korotus on kuulemma linjassa yleisen ansiokehityksen kanssa. Eläkekehitys ei sen sijaan näytä kansanedustajia huolettavan, mutta onhan toki niin, että oma suu on säkin suuta lähempänä. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Mutta mitäpä näistä aineellisista. Puhutaan sen sijaan aineettomista arvoista, joita toivon mukaan ainakin ikäihmiset osaavat arvostaa. Kuten jo aikaisemmin on tämän lehden palstoilla kerrottu, puuhaa Oulunkylä-Seura Oulunkylän historiikin kakkososaa. Historiikki toimikunta toivoo, että entiset ja nykyiset oulunkyläläiset ottaisivat seuraan yhteyttä, kertoakseen muisteluitaan. Otamme niitä mielellään vastaan kirjallisina, mutta kyllä suullisetkin muistelut taltioidaan. KÄPYLÄN HAUTAUSPALVELU Täyden palvelun hautaustoimisto Koskelantie 56 p OULUNKYLÄN SEURAKUNTA SYKSYN 2003 TOIMINTAKALENTERI MESSUT sunnuntaisin klo 10 Oulunkylän kirkossa, Teinintie 10 sunnuntaisin klo 12 Maunulan kirkossa, Metsäpurontie 15 LÄHETYSPYHÄ su klo 10 Oulunkylän kirkossa ja klo 12 Maunulan kirkossa. ILTAEHTOOLLINEN Oulunkylän vanhassa kirkossa, Siltavoudintie 12, kuukauden ensimm. keskiviikkona, seuraavan kerran 3.9. ja klo 19. LASTEN PYHÄKOULU Oulunkylän kirkossa sunnuntaisin alkaen klo 10. MUKULAMESSU su klo 10 Oulunkylän kirkossa. SÄÄNNÖLLINEN VIIKKOTOIMINTA PERHEKERHOT - Oulunkylän kirkossa alkaen ma 8.9. klo , lastenhoito järjestetty. - Maunulan kirkossa alkaen ti 9.9. klo 9.30, ei järj. lastenhoitoa. - Avoin perhekerho Veräjälaakson korttelitalossa Otto Brandtintie 13, alkaen ti 9.9. klo , ei järj. lastenhoitoa. LASTEN MUSIIKKIRYHMÄT alkaen torstaisin Maunulan kirkossa: klo (3-6v), klo (1-2v) ja klo (0-1v). Ohj. Maija Pesonen-Kareinen, puh /-3-KYMPPISTEN SYKSY Tapahtumaillat Oulunkylän kirkolla lauantaisin klo seuraavasti: 13.9., 27.9., (yleisötilaisuus, Salme Blomster), ja KESKIVIIKKOKERHO alkaen keskiviikkoisin klo 13 Oulunkylän ja Maunulan kirkossa RAAMATTUPIIRIT - Oulunkylän vanhalla kirkolla alkaen klo (parilliset viikot) - Työikäisten raamattupiiri Oulunkylän kirkolla alkaen klo (parittomat viikot) - Muista raamattupiireistä lähempiä tietoja kirkkoherranvirastosta AVOIN SURURYHMÄ Oulunkylän kirkolla alkaen keskiviikkoisin klo 18 LÄHETYSPIIRIT - Bangladesh-piiri kerran kuukaudessa Oulunky län kirkolla messun jälkeen, alkaen Etiopiapiiri kuukauden toinen ma Oulunkylän kirkolla, alkaen 8.9. klo 18, mukana Kirsti Viita saari - Päivälähetyspiiri Oulunkylän kirkolla torstaisin, alkaen klo 13, mukana Kirsti Viitasaari - Senegal- ja Israelpiirit Maunulan kirkolla joka toinen tiistai, alkaen klo KUTOMAKERHO os. Teinintie 8 (2. krs) PUHALLINYHTYE harjoittelee Oulunkylän kirkolla maanantaisin klo Yhteyshenkilö Timo-Matti Haapiainen, puh ARVI VUORISALO Rauno Myllylä (vas.) ja Mikko Peltokorpi lauloivat konsertissa solistiesitysten lisäksi myös duettoja. CHORUS SINE NOMINE harjoittelee Oulunkylän kirkolla n. kaksi kertaa kuukaudessa lauantaisin. Uudet laulajat tervetulleita! Yhteydenotot Katja Kivelään puh MAUNULAN KIRKON MUSIIKKIRYHMÄ harjoittelee10.9. alkaen keskiviikkoisin klo , ohj. Maija Pesonen-Kareinen. NUORILLE tiistai K-17 ILTA alkaen Seuriksella, Maunulantie 21, klo joka toinen viikko, keskiviikko IsKe-KOULUTUS vuoroviikoin, uudet alkaen Seuriksella klo ja vanhat alkaen Oulunkylän kirkol la klo 18 20, torstai NUORTENILTA alkaen klo Seuriksella joka torstai. NUORTEN ILTAKIRKKO la 6.9. klo 19 Maunulan kirkossa NUORTEN LEIRI (ilmoittaudu viimeistään 18.9.) APOSTOLIN ASKELISSA, lukiolaisten raamattukurssi Elämännokassa MUUT TILAISUUDET OULUNKYLÄN KIRKKO URUT 30 VUOTTA 7.9. klo 18, Marjukka Anderson, Jukka Ahokas ja Katja Kivelä. SIIONINVIRSISEURAT su klo 18 Oulunkylän kirkossa, Heikki K. Järvinen, Paavo Untamala. UUDEN FLYYGELIN VIHKIÄISKONSERTTI pe klo 18, Jussi Siirala, työkauden avajaiset. LASTEN KONSERTTI ZOOPPERA, mitä arkissa tapahtui?, Jukka Salminen, sekä v syntyneiden 4-vuotissynttärit su klo 15. ELÄMISEN ESTEISTÄ TÄYTEEN TUNTEMI- SEEN klo 17.30, Salme Blomster. MAUNULAN KIRKKO VIRSI-ILTA su klo 18, Veli-Pekka Väisänen, Maija Pesonen-Kareinen MAALAISMYYJÄISET la klo LÄHETYKSEN MUSIIKKI-ILTA la klo 18 MOZART-KONSERTTI su klo 18, Exultate-kuoro joht. Heikki Poutanen. VERÄJÄLAAKSO PERHETAPAHTUMA su klo 13 16, ohjelmaa ja tarjoilua, paikka ilm. myöhemmin. PALVELUKESKUS SAUNABAARI Kauneimmat hengelliset laulut yhteislaulutilaisuus ti 9.9. klo 13,, Maija Pesonen-Kareinen. OULUNKYLÄN SEURAKUNTA SÄHKÖISESTI KOTIKIRKON suorat lähetykset, ohjelma-arkisto, nettidiakoni ym, KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna: ma, ti, to ja pe klo 9-14 ja ke 12-16, osoite: Teinintie 10, puh , Suvisia säveliä Hyvän Paimenen kirkossa Rauno Myllylä ja Mikko Peltokorpi, laulu, sekä Miikka Lehtoaho, piano, konsertoivat Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa sunnuntaina Tunnelmallisen kahvikonsertin Suvisia säveliä ohjelma koostui vanhemman polven kotimaisten säveltäjien kuulijoille tutuista sävellyksistä. Konsertti osoitti, että Hyvän Paimenen kirkko on suurten musiikkitapahtumien lisäksi hyvä konserttisali myös solistisille esityksille. Kirkon uusi flyygeli oli konsertissa ensi kertaa käytössä. Urut valmistuvat vielä tämän vuoden aikana. (AV)

8 mv Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 15 PAKILAN SEURAKUNTA KUTSUU Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 su klo 10 Yhdennentoista helluntain älkeisen sunnuntain messu Antti Kylliäinen, Leo Norja ja Raakel Kaltakari. su klo 10 Kahdennentoista helluntain Leo Norja, Anita Ahtiainen. su 7.9. klo 10 Kolmannentoista helluntain (Perhemessu) Anita Ahtiainen, Elias Muilu ja Raakel Kaltakari. Pakilan alaasteen musiikkiluokan kuoro. Nuorten lauluryhmä. Messu televisioidaan suorana lähetyksenä. su klo 10 Neljännentoista helluntain Annele Martin, Leo Norja ja Raakel Kaltakari. Hannele Soljander-Halme, laulu. Annele Martinin kappalaisen virkaan siunaaminen. su klo 10 Viidennentoista helluntain Satu-Elina Ansas, Annele Martin ja Rauno Myllylä. Samuli Hyvärinen, sello. su klo 10 Kuudennentoista helluntain Leo Norja, Anita Ahtiainen ja Raakel Kaltakari. Pakilan musiikkiopiston oppilaita. su klo 10 Mikkelinpäivä. Perhemessu. Satu-Elina Ansas, Taru Matikainen, Tanja Berg, Satu Laakso ja Rauno Myllylä. Tuula Honkanen, huilu. su klo 10 Kahdeksannentoista helluntain Anita Ahtiainen, Elias Muilu ja Raakel Kaltakari. Marika Pitkälä ja Anna-Maria Lehtoaho, nokkahuilu. su klo 10 Yhdeksännentoista helluntain Taru Matikainen, Leo Norja ja Rauno Myllylä. Pekka Silèn, nokkahuilu. Muuta toimintaa Hyvän Paimenen kirkolla: JÄTKIEN ILTA vuotiaille miehen aluille kerran kuussa torstaisin kello Eka tapaaminen 11.9 Laita päälle verkkarit ja lenkkarit ja reipasta mieltä. PAKILAN MARTAT aloittavat 9.9. klo Uudet jäsenet tervetulleita! Ensimmäisellä kerralla mukana pastori Satu-Elina Ansas. Toimintaa muualla: Kodeissa kokoontuva lähetyspiiri aloittaa toimintansa, klo 13 Matikaisilla, Alkutie 6-8 A 5. Piiri tukee nimikkolähettimme Marja Alastalon työtä Botswanan luterilaisessa kirkossa. Pyhäkoulut: Alkavat su klo 10 Hyvän Paimenen kirkolla, klo 11 Paloheinän kirkolla, Torpparinmäen korttelitalolla sekä Itä-Pakilan seurakuntakodilla. Eläkeikäisten kerhot: Alkavat syyskuun ensimmäisellä viikolla klo 13 maanantaisin Torpparinmäen Korttelitalolla, keskiviikkoisin Hyvän Paimenen kirkolla sekä Itä-Pakilan seurakuntakodilla. Paloheinän kirkko, Repovuorentie 21 Paloheinämessu on nuorten ja nuortenmielisten oma jumalanpalvelus. Musiikista vastaa nuorten musaryhmä. su 7.9. klo 18, Antti Kylliäinen su klo 18, Elias Muilu su klo 18, Antti Kylliäinen su klo 18, Elias Muilu Syksyn lähetysillat Lauletaan lähetyksen hyväksi. Illan aluksi pienimuotoiset ruokamyyjäiset. Seuraavat kerrat klo klo klo Ylistyslauluryhmä aloittaa maanantaisin harjoitukset klo 18.30, alkaen Ilta Raamatun äärellä parittomien viikkojen tiistaipäivinä. Alkaa ti 9.9. klo 19. Raamatun tutkiskelua Luukkaan evankeliumin avulla. Mukana Jukka Lehtonen ja Tapio Knuuttila. Aamurukouspiiri perjantaisin klo Sanan ja rukouksen illat: su klo 17. Seppo S. Kosonen vierailee ja puhuu aiheesta Siunatkaa, että siunauksen perisitte. Seuraavat illat su ja Itä-Pakilan seurakuntakoti, Yhdyskunnantie 21 Kirjallisuuspiiri kokoontuu joka toinen keskiviikko kello Ensimmäinen kokoontuminen ke Kari Hotakainen vierailee, haastattelijana Yrjö Salin. Tervetuloa! Torpparinmäen seurakuntakoti, Lainlukijantie 10 Kutomakerho keskiviikkoisin klo 19. Tervetuloa sekä vanhat että uudet jäsenet! Tiedustelut Irma Koskinen, puh LYHTYJEN ILTA to klo Tule viettämään tunnelmallista iltaa omenapuiden katveeseen. Musiikkia, mm. Monochromatic-yhtye, lapsille laululeikkejä ja muuta tekemistä. Torpparinmäen Marttojen puffetista saa vohveleita, kahvia ja mehua. Ota mukaasi lyhty ja huopa tai muu istuinalusta, eväskori juomineen sekä perhe ja ystäväsi. VARHAISNUORTEN KERHOT: Hyvän Paimenen kirkko Palosuontie 1 Ma tyttöjen toimintakerho 7-10v. Ti v. tyttöjen ja poikien kokkikerho (joka toinen ti) Ilmoittautuminen Tiialle/Sinikalle Ke näytelmäkerho 10-13v. tytöille ja pojille To lapsikuoro 8-11v. tytöt ja pojat johtaa kanttori Raakel Kaltakari Pakilan NMKY:n talo Palosuontie 4 Ti tyttöjen sähly 7-10v. Ti tyttöjen sähly 11-14v. Ti isä-poika sähly Paloheinän kirkko Repovuorentie 12 Ma tyttöjen toimintakerho 9-12v. kädentaitoja yms. mukavaa Ti poikien toimintakerho 7-11 Ke tyttöjen toimintakerho 7-9v. Itä-Pakilan ala-aste Etupellontie 4 To poikien sähly 1-2lk To poikien sähly 3-4lk To poikien sähly 5-6lk Torpparinmäen korttelitalon srk-koti Käräjätuvantie 3 Ke v. tyttöjen ja poikien kokkikerho (joka toinen ti) Ilmoittautuminen Sinikalle/Tiialle Ke poikien toimintakerho 7-10v. To tyttöjen toimintakerho 7-9v. To tyttöjen toimintakerho 10-13v. Torpparinmäen peruskoulu Ylä-Fallintie 54 Ma poikien sähly 9-12v. Itä-Pakilan srk-koti Yhdyskunnantie 21 Ma poikien kokkikerho 10- (joka toinen viikko, alk. 8.9.) Ilmoittautuminen Tiialle Ke välipalakurssi, katso sisäsivulta Ke tyttöjen toimintakerho 7-9v. Ke tyttöjen toimintakerho 10-13v. Pe poikien toimintakerho 7-10v. Tiedustelut kerhoista ja kaikesta varhaisnuorisotyöstä eli kouluikäisten tyttöjen ja poikien parissa tehtävästä työstä: Sinikka Simola , Tiia Kivi , Hannele Nevalainen (oikealla) vastaanottamassa koululahjoituksen kunniakirjaa pankinjohtaja Kirsti Mantilalta. Oulunkylän yhteiskoulu sai lahjoituksen Sammolta Sampo Pankki myönsi elokuun puolivälissä euroa Oulunkylän yhteiskoululle oppilaiden ensiapukurssien järjestämiseen. Lahjoitus on osa Sammon yhteiskuntavastuuhanketta. Sampo keskittää tämän vuoden lahjoitusvaransa suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden tukemiseen. Lahjoitusprojekti otettiin kouluissa myönteisesti vastaan ja määräaikaan mennessä Sampoon tuli yli 900 hakemusta. Suuren suosion vuoksi Sampo päätti lisätä lahjoituksen määrää ja saajajoukkoa. Alun perin tarkoitus oli jakaa enintään euroa 30 kohteelle. Lahjoitukset myönnettiin 57 koululle eri puolille maata. Sammon panostus koulu työn tukemiseen oli yhteensä lähes euroa. Lahjoitusten saajia oli valitsemassa raati, joka koostui OAJ:n, Suomen Lukiolaisten Liiton ja Sammon edustajista. - Lahjoitusten saajien joukossa on lukuisia kirjaja ulkoliikuntavälinehankintoja. Kansalaistaitojen kehittävistä kursseista tyypillisimpiä olivat juuri ensiapukurssit, kertoo Oulunkylän yhteiskoululle lahjoituksen luovuttanut pankinjohtaja Kirsti Mantila. Helsingissä lahjoituksia myönnettiin kaikkiaan viidelle koululle yhteensä euroa. Espoossa ja Vantaalla lahjoituksen sai kolme koulua.

9 16 Oulunkylän Valoviikot on avoin kulttuuriviikko Asukastalo Seurahuoneella. Valoviikolle toivotaan paljon ohjelmaa, tapahtumia ja näyttelyjä, oulunkyläläisiä taiteilijoita ja harrastelijoita ja eri yhdistysten osallistumista. Valoviikon huipennus on itsenäisyyspäivä kaikkine Seurahuoneen juhlallisuuksineen. Valoviikon ohjelmaa koordinoi Oulunkylä-Seura. Onko Sinulla ajatuksia liikenneturvallisuuden parantamisesta alueella? Oulunkylä-Seuralta on pyydetty kannanottoa asiasta. Ota yhteyttä Seuran jäseniin ja kerro ajatuksistasi. Lisätietoja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston sivuilta osoitteesta: Pohjois-Helsingin kaupunginosaja asukasyhdistyksiä PAKINTALO Etupellontie 2, Helsinki (Itä-Pakila) Pakintaloa vuokraa kokous-, juhla- ja pitopaikaksi Pakila-Seura r.y. Tilavaraukset vahtimestarilta p Jätä viesti vastaajaan. Kansainvälisen kiinteistövälitysketju ERA:n ja Suomen kiinteistövälittäjäliiton jäsentoimisto Markkinoi kotisi nopeasti, luotettavasti ja laadukkaasti Löydät meidät Ogelin ostoskeskusta vastapäätä. Tervetuloa kahville! Merja Rautio p Merja Vähätiitto p ERA Galleria kiinteistötoimisto Merja Rautio Lkv (A) Asuntokauppaa alueellasi alkaen jo Siltavoudintie 2, Helsinki 64. P Koskela-Forsby-seura ry Puh.joht.Pertti Mattila puh Siht.Anna-Maija Räty puh Jäseneksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun 5 Euroa seuran tilille Aktia Metsälä-Seura Puheenjohtaja Jyri Suvanto Henkivartijantie Helsinki puh Metsälä-Seuran hallitus kokoontuu n. 1,5 kk:n välein. Lisätietoja puheenjohtajalta. Maunula-Seura Puheenjohtaja Raimo Puronen Liesipolku 3 A Helsinki puh , Sihteeri Petu Tapio Tietoa yhdistyksen toiminnasta löydät Maunulan kotisivuilta maunula. Jäseneksi voit liittyä Maunulan Mediapajassa (Metsäpurontie 19-21), josta saat liitymiskaavakkeita. Jäsenmaksu on 7 euroa Oulunkylä-Seura Puheenjohtaja Erwin Woitsch Jokiniementie 4 C Helsinki puh Johtokunnan jäsenet v. 2003: Vesa Hongisto vpj.,orvokki Jokinen, Eija Krogerus, Eija Kärnä, Kari Lehtola, Marja Leppisaari, Harri Nygren, Matti Perttilä, Maija-Kaarina Saloranta, Juhani Vierimaa. Sihteeri Tuula Kuuluvainen Liity jäseneksi ilmoittamalla tiedot: Päivi Wieser, Tunnelitie 9 G 51, Helsinki, Jäsenmaksu 10 euroa. oulunkyla Pakila-Seura Puheenjohtaja Matti Enroth Palosuontie 16, HKI Puh. ilt Sihteeri Seppo Latvala p Pakila-Seura vuokraa Pakintaloa, Etupellontie 2, Helsinki (Itä-Pakila) kokous-, juhla- ja pitopaikaksi. Vahtimestari ja tilavaraukset p Jätä viesti vastaajaan, otamme yhteyttä. Lisätietoa netistä: Pakila-Seura ry:n kotisivut: Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys ry Puheenjohtaja Veli-Pekka Kantanen puh Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys toimii alueen asukkaiden edunvalvojana viihtyvyyden lisäämiseksi aluellisen omaleimaisuuden pohjalta. Asukkaille avoimet kokoukset ovat syys- ja kevätkokous, joista tiedotetaan yhdistyksen vihreällä tiedotteella. Toivotamme kaikki alueen asukkaat tervetulleiksi yhdistyksen toimintaan. Myös yritykset voivat liittyä yhdistyksen kannatusjäseniksi.

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013 KEVÄT 2013 Helsingin kaupunki Liikuntavirasto Paavo Nurmen kuja 1 C 00250 Helsinki Puhelin: 09 310 87932 Faksi: 09 310 87771 Sähköp.: minna.ekman@hel.fi Liikuntaviraston kurssitoimintaan voi ilmoittautua

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.

Lisätiedot

Eriksnäs. Katsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna

Eriksnäs. Katsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna Eriksnäs atsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna Eriksnäs, såsom de flesta byar i Sibbo, förekommer som namn i handlingar först på 1500-talet, trots att bybosättingen sannolikt

Lisätiedot

Maunulan keskusta. Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi

Maunulan keskusta. Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi Maunulan keskusta Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi Kaavaprosessi Nyt ollaan tässä Vireille tulosta ilmoitetaan Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti LIIKUNTASUUNNITELMA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Liikuntasuunnitelma kotihoidossa Suunnitelma asiakkaan liikkumiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisestä ja parantamisesta Suunnitelmaan kirjataan

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja. AQUA ROMANA Vesi oli elintärkeä ja keskeinen edellytys Rooman imperiumin kehitykselle. Vedensaannin turvaamiseksi taitavimmat rakennusmestarit rakensivat valtavan pitkiä akvedukteja, joita pidetään antiikin

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin TAUSTAA Taloyhtiöömme kuuluu kaksi taloa joissa asuntoja on yhteensä 48. (kaksioita ja kolmioita.)

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä

Lisätiedot

Toimiston terveiset. Kurk Golfin juniorit kiittävät kaikkia Euro per bogeypiste -tapahtumaan osallistuneita

Toimiston terveiset. Kurk Golfin juniorit kiittävät kaikkia Euro per bogeypiste -tapahtumaan osallistuneita Toimiston terveiset Kesäkuussa caddiemasterin tiskin taakse saapuu viimeisetkin kesätyöntekijät; edellisen kauden Anna ja uutena Aleksi. Jotta palvelu ja ajanvaraus toimii jatkossakin sujuvasti toivomme

Lisätiedot

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA 29.9.2014 Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Monikulttuurisen työn tavoitteet: - Tukea ikääntyneiden maahanmuuttajien arkea, auttaa heitä löytämään mielekästä

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I, 4.12.2015

Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I, 4.12.2015 1 Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I, 4.12.2015 Tehtävä 1: Miten Seinäjoen liikunta- ja vapaa-ajan toimijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä voitaisiin edistää? Mitä haluaisitte tehdä

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa

Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa Turvallinen ja eheä Suomi seminaari 24.-25.1.2012 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi Liipola Pääosin 1970-luvulla rakennettu selvärajainen

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 Tietoisku 2/2010 Kuva: Ee-mailin toimitus Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 lopussa Suomessa asui 217 700 ulkomaalaistaustaista,

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014

VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014 VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014 1. Tausta 1.1 Kestävä kehitys Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 Sporttia kaikille liikuntaa Vantaalla Sporttia kaikille hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea ja edistää

Lisätiedot

Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011. Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta.

Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011. Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta. Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011 Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta Matti Uusi-Rauva 1 1. Kokemukset hankkeesta valmistelusta 2. Hankkeen tarpeellisuus a. veteraanijärjestön

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille!

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! 1 Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! Rata on tarkoitettu pelattavaksi puttikiekoilla. Muista varoa muita alueella liikkujia sekä autoja yms. Kiekko on aina heittäjän vastuulla. Kiekkoja saa kesäaikaan

Lisätiedot

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010 POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY Soittorinki Vapaaehtoistoiminnan malli Reetta Grundström 1.5.2010 2 Soittorinkitoiminnan esittely Pulmun soittoringissä vapaaehtoinen soittaa puhelimella ikäihmiselle

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Leo Heinonen, H2 Mobiilisti Meikussa 2 3.12.2014

Leo Heinonen, H2 Mobiilisti Meikussa 2 3.12.2014 Leo Heinonen, H2 Mobiilisti Meikussa 2 3.12.2014 ipadeja pilotoineen vuosikurssin kokemukset Tuen määrä vähäinen Laitteen käytön opettelu lisäkuormitus opiskelujen alussa ipad-vertaistuutoroinnin idea

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

Tiivis yhteenveto toteutuneista toimenpiteistä on tämän muistion lopussa liitteenä.

Tiivis yhteenveto toteutuneista toimenpiteistä on tämän muistion lopussa liitteenä. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA MARKKINOINTISUUNNITTELU - TYÖRYHMÄ Aika: Tiistai 25.8.2015 klo 16.00 17.00 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Jarmo Rasi pj Sanna Vuolle jäsen Olavi Suominen jäsen

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Kulttuurikeskus Haku 30.3.-12.6.2015 Kulttuuriorganisaatio Rahoitus 2016-2018

Lisätiedot

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti Esteettömyys on asumisen kehittämistä - seminaarisarja Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vaikeavammaisten päivätoiminta Vaikeavammaisten päivätoiminta Kysely vaikeavammaisten päivätoiminnasta toteutettiin helmikuussa 08. Sosiaalityöntekijät valitsivat asiakkaistaan henkilöt, joille kyselyt postitettiin. Kyselyjä postitettiin

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Kipinä- hyvinvoin+valmennus

Kipinä- hyvinvoin+valmennus Kipinä- hyvinvoin+valmennus John Deere, Joensuu / 28.9, 8.10 MOBRA FINLAND OY Terveyden ja toimintakyvyn valmennustalo MitaBavia, tuloksellisia ja rehellisiä työhyvinvoine- palveluja yrityksille, joille

Lisätiedot

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Tapahtuman logo Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään

Lisätiedot