Vapaudentien jatke VAPAUDENTIEN JATKEEN YLEISSUUNNITTELUN YLEISÖTILAISUUS MUISTIO
|
|
- Eeva Haavisto
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Vapaudentien jatke VAPAUDENTIEN JATKEEN YLEISSUUNNITTELUN YLEISÖTILAISUUS MUISTIO
2 2 1. LÄHTÖKOHTIA Seinäjoen kaupunki on aloittanut Vapaudentien jatkeen yleissuunnittelun. Yleissuunnitelman on tarkoitus toimia kaupunginvaltuuston apuna toteutuspäätöksen tekemisessä ja jatkossa pohjana myös mahdolliselle katusuunnittelulle. Yleissuunnittelun tavoitteena on tutkia Vapaudentien jatkeen toteuttamisen vaikutukset ajoneuvoliikenteelle sekä mahdollisuutta vapauttaa nykyisiä väyliä ja alueita muuhun käyttöön liikenteen vähentymisen myötä. Suunnittelussa huomioidaan myös jalankulun ja pyöräilyn sujuvat ja nykyaikaiset reitit. 2. TILAISUUDEN KULKU 2.1 Tilaisuuden ohjelma ja alustukset Yleisötilaisuus järjestettiin Pruukin yhtenäiskoulun auditoriossa keskiviikkona klo Tilaisuuden alussa oli kahvitarjoilu. Yleisötilaisuuteen osallistui yhteensä 65 henkilöä. Ohjelma 17:00 Kahvit tarjolla 17:30 Tilaisuuden avaus ja työn lähtökohdat, Kari Homi, kaupunkiympäristölautakunnan pj, Seinäjoen kaupunki 17:40 Törnävän alueen kehittäminen, Martti Norja, kaavoitusjohtaja, Seinäjoen kaupunki 17:50 Yleissuunnitelman tilannekatsaus, Lauri Vesanen, Ramboll Finland Oy 18:00 Yhteiskeskustelu ja kysymykset 18:15 Ohjeistus teemapisteillä kiertämiseen + palautteet, Venla Pesonen, Ramboll Finland Oy 19:15 Loppuyhteenveto auditoriossa 19:30 Tilaisuus päättyy Seinäjoen kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Kari Homi avasi tilaisuuden, toivotti osallistujat tervetulleeksi ja kertoi lyhyesti hankkeen taustoista. Vuonna 2016 valtuusto teki päätöksen käynnistää Törnäväntien perusparannuksen suunnittelu ja sille on varattu määrärahat vuodelle Seinäjoen kaupungin kaavoitusjohtaja Martti Norja kertoi lyhyesti Törnävän alueen kehittämissuunnitelmista. Yleiskaavassa Eskoon ja Kärjen alueille on esitetty uutta asukasta. Kaupungin liikenne-ennusteiden mukaan Törnäväntiellä olisi liikennettä vuonna 2050 saman verran kuin Pohjan valtatiellä tällä hetkellä. Jos uusi tielinjaus toteutettaisiin, Törnäväntie olisi mahdollista jopa katkaista Törnävän kohdalla, mahdollistaen mm. museoalueen yhdistämisen sekä kevyen liikenteen väylien ja alikulkujen kehittämisen. Nykyisellään Törnävän ja Kärjen alueiden kohdalle ei Törnäväntiellä ole mahdollisuutta tehdä melusuojauksia tai alikulkuja. Lauri Vesanen suunnittelukonsultti Ramboll Finland Oy:stä kertoi yleissuunnitelman lähtökohdista ja tavoitteista sekä alustavista liikenteellisten tarkasteluiden tuloksista. Yleissuunnitelmalla konkretisoidaan ratkaisu, jotta vaihtoehtojen vaikutuksia voidaan arvioida paremmin. Suunnittelualue rajautuu Vuoritien liittymän pohjoispuolelta aina Eskoon alueelle saakka, vaikutuksia tutkitaan tätä laajemmin. Pohjoispäässä tutkitaan suunnitelman osana myös Törnäväntien liikenteen rauhoittamisratkaisuja sekä Björkenheimin siltatien parantamista (ideasuunnitelmataso). Yleissuunnitelmassa tutkitaan kahta verkollista vaihtoehtoa ja se perustuu yleis- ja asemakaavaan sekä eteläosaltaan laadittuun alustavaan liikenteen yleissuunnitelmaan. Lisäksi taustalla on paljon muitakin selvityksiä. Liikenneverkkovaihtoehtojen osalta tarkasteluissa on hyödynnetty Seinäjoen kaupungin liikennemallia, johon on mallinnettu vuoden 2050 tavoiteverkon liikenne-ennuste sekä kuvattu maankäyttö jonka toteutumista on arvioitu. Yleisötilaisuuteen mennessä oli tutkittu alueen nykytilaa ja
3 3 liikenteellisiä vaihtoehtoja sekä pohdittu vaiheittain toteuttamista, liittymiä ja poikkileikkauksia. Seuraavien viikkojen aikana laaditaan pohjatutkimuksia, jotta voidaan varmistaa mm. siltakohteiden toteutettavuus. Hankkeen aikana järjestetään mahdollisuuksia vuoropuheluun eri toimijoiden ja suunnittelijoiden kesken. Huhti-toukokuussa tullaan järjestämään sidosryhmille toimijatyöpaja. Toinen yleisötilaisuus tullaan järjestämään suunnitelmaluonnosten valmistuttua. Tilaisuuden aikana osallistujilla oli mahdollisuus ilmoittautua hankkeen postituslistalle ja ilmaista kiinnostuksensa työpajaan osallistumiseen. Osallistujille jaettiin tilaisuuden alussa palautelomakkeet, joihin he halutessaan saivat kirjata palautetta suunnitteluhankkeeseen liittyen. Palautelomakkeita täytettiin yhteensä 16 kappaletta. Kooste palautteiden sisällöstä on esitetty luvussa 3.4. Alustusten lopuksi osallistujilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja hankkeeseen liittyen. Venla Pesonen ohjeisti osallistujat teemapisteillä työskentelyyn. Alustavasta ohjelmasta poiketen tilaisuuden lopussa teemapisteillä kiertelyn jälkeen ei pidetty erillistä loppuyhteenvetoa, vaan se pidettiin jo keskusteluosuuden jälkeen. Alustuksen ja yhteiskeskustelun aikana osallistujien esittämät kysymykset ja kommentit on koottu alla. Alustusten aikana syntynyttä keskustelua mm. eri asemanseuduista ohjattiin käytäväksi teemapisteillä suunnittelijoiden kanssa. Kysymys: Vapaudentien jatkeen suunnittelu on alkanut 60-luvulla, kun on tehty varaus asemakaavaan. Silloin on arvioitu tulevaisuuden liikennemäärät tietyn suuruisiksi. Ovatko kyseiset arviot täyttyneet? Onko silloin osattu arvioida oikein? Ovatko he osanneet arvioida oikein Vastaus: Luultavasti nyt on jopa isompi liikennemäärä. Toisaalta normit ovat olleet erilaisia. Kysymys: Missä Törnävän alueen kehittämissuunnitelma on nähtävillä? Vastaus (Martti Norja): Suunnitelma ei ole vielä nettisivuilla, voidaan laittaa sinne. Suunnitelmassa on tutkittu mm. Kirkkotien aluetta, museon ja kartanon alueen liittämistä sekä väylän kaventamista. Kysymys: Kaupunginvaltuusto on selvin numeroin ilmaissut 70- ja 80-luvuilla, että Törnäväntien kautta tapahtuu läpikulku kaupungille. Itäisen väylän valmistuttua tulisi tehdä tarkat laskelmat liikennemääristä, en usko kaupungin laskelmia liikennemääristä. Nykyään ei yöllä kuulu minkäänlaista melua Törnäväntiellä kun raskas liikenne on pois. Uusi tielinjaus tulisi ikkunan alta, miten siihen saa melusuojauksia? Huoli meluista, alueella useita kerrostaloja. Vastaus: Nyt ollaan selvittämässä vaikutuksia. Kysymys: Kaivosvaltaus eteläisen Seinäjoen alueella menee päällekkäin asukaslisäyksen kanssa. Onko otettu mitenkään huomioon? Vastaus: Kaivosvaltaukset eivät päde asemakaava-alueella. Kysymys: Lehdessä ja joka paikassa sanotaan, että esitellään 0-suunnitelma. Maatutkimukset maksavat. Jos ei päädytäkään uuteen tielinjaukseen, silloin otetaan maanäytteitä turhaan. Pitäisi tehdä päätös mitä reittiä menee, siinä ei tarvita maanäytteitä. Vastaus: Kaupunki tarvitsee kaiken olemassa olevan tiedon mm. kustannuksiin ja ratkaisujen tekemiseksi. Arviointeja ei voi tehdä, ellei selvitetä pohjaolosuhteita. Kysymys: Miten liikennelaskenta on suoritettu? Vastaus: Kyseessä on matemaattinen liikennemalli, johon on syötetty nykyinen ja tuleva maankäyttö. Mitoittava ajankohta on iltapäivä klo Muina aikoina liikennettä vähemmän, jolloin liikenneyhteydet toimivat varmasti paremmin. Kysymys: Huolena törnäväntieläisille on, ettei vanhaa historiallista keskustaa katkaista. Vähän aikaa sitten tietä levitettiin.
4 4 Vastaus: Toinen tutkittavista vaihtoehdoista on, ettei Vapaudentien jatketta toteuteta. Samalla tutkitaan mahdollisuuksia Törnäväntien kehittämiseksi. Pelkästään tien leventäminen ei ole kaikille paras ratkaisu, koska kadunylitykset ovat jo nykyisellään vaaranpaikkoja. Kiertoliittymiä on pohdittu liittymiin, ettei kaistoja tarvitsisi lisätä. Kommentti: Jos Kirkkotien ja Vapaudentien välille tehdään kaksisuuntainen tie, siinä nykyisin oleva elävä puisto tuhoutuu. Kysymys: Onko otettu huomioon mahdollisuutta, että Sorsanpesän liikennevaloista menisi tie Ruukintielle. Jos tehtäisiin vain se pätkä, mitä vaikuttaisi liikenteeseen? Vastaus: Ongelmallisin tieosuus on Sorsanpesän liikennevaloista pohjoiseen, eteläisempi yhteys ei ratkaisisi kokonaisongelmaa. Isossa kuvassa Hamarintieltä ja Törnäväntieltä tulee liikenne etelästä, kun tiet kohtaavat, sen pohjoispuolella liikenne tuplaantuu ja siihen kohdistuu isoimmat liikennemäärät. Kommentti: Hamarintieltä mennään Huhtalantielle. Kysymys: Kiitos hyvistä esityksistä. Liikennemäärät ja laskelmat: Onko otettu huomioon, että Seinäjoen kaupungilla tulee olemaan tarve vähentää yksityisautoilua ja henkilöautoilua. Millä kulkumuotojakaumalla liikennemäärät on laskettu? Vastaus: On iso haaste miettiä tulevaisuuden liikennettä vuonna Ei ole kristallipalloa, jolla voidaan osoittaa, että liikenne kehittyisi jatkossa samaan tapaan kuin nykyisellään. Mutta suunnittelussa on oltava jotain, jonka kautta asioita tutkitaan. Kaupungin liikennemalli on paras olemassa oleva työkalu, koska siinä on kuvattu suunniteltu maankäyttö ja arvioitu liikenteen yleinen kasvu. Kulkumuotojakauma voi muuttua jatkossa. Liikenne tulee lisääntymään joka tapauksessa, koska maankäyttö tulee lisääntymään. Suunnittelussa ei haluta myöskään ylimitoittaa ratkaisua. Näyttää siltä, että ensin olisi järkevää toteuttaa yksi kaista per suuntaansa. Yksi suunnittelukysymyksistä on jalankulku- ja pyöräyhteyksien sijoittaminen. Selvitetään myös niiden mahdollista sijoittamista kauemmas tielinjauksesta. Kommentti: Kirkkotien metsäalue kuuluu Törnävän ruukinkartanon alueeseen, joka on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (puhuja viittasi Museoviraston sivuilla julkaistuun tietopakettiin Törnävän ruukinkartanon alueesta Vapaudentienjatke on turha. Törnäväntie Vuoritien risteyksestä Sorsanpesän risteykseen on käytännössä nelikaistainen, vain merkinnät puuttuvat. Vastaus: Kaksikaistainen tie on erittäin vaarallinen valo-ohjaamattomissa kadunylityksissä. Suunnittelussa pyritään keskittymään liittymiin, että niitä saisi parannettua. Törnäväntiellä ongelmana on, että liittymiä on todella tiheässä. Pullonkaula on yleensä liittymissä, ei niiden välillä. Toisessa vaihtoehdossa keskitytään siihen, että saataisiin liittymät toimivimmiksi. Tien eteläosassa on paljon liittymiä, mikä huonontaa liikenteen välityskykyä. Yksi suunnitteluperuste mahdollisella uudella sisääntuloväylällä on pyrkiä pitämään liittymien määrä mahdollisimman pienenä. Törnäväntiellä ei ole mahdollista tehdä alikulkuja, ylitykset joudutaan menemään tasossa. Vapaudentien jatkeella on muita mahdollisuuksia, päästään alta tarvittaessa. Kommentti: Paikallisia askarruttavat hankkeen perusteet. Toivotaan, että suunnitelmaa tehdessä katsotaan 5-10v realiteetit. Hanke ei voi perustua sille, että kaupunki ostanut kalliilla rahalla tontteja, vaan saadaanko sinne asukkaita. Nettomuutto kaupunkiin on laskenut. Maakunnan ulkopuolelta ei nettomuutto ole montaa kymmentä vuodessa. Kommentti: Pururadan metsikkö on todella märkä, on suota, kohti kärkeä tulee louhikko vastaan. Rakentaminen on kallista. Kysymys: Tiaisentaipaleella talot on rakennettu kallion päälle. Miten asia huomioidaan räjäytystöissä, jos 20-30m päästä aletaan räjäyttelemään? Talojen kunto on vaarassa. Suuret ikäluokat vanhenevat, pitäisi kehittää bussiliikennettä. Se vähentää
5 5 autoliikennettä ja siihen kannattaisi Seinäjoen kaupungin satsata, nykyisin täällä menee bussit tunnin välein. Vastaus: Bussiliikenteen kehittäminen on mukana Vapaudentien vaihtoehdossa. Törnäväntie hyvin toimisi bussiliikenteen pääreittinä ja palvelisi asukkaita, joukkoliikenteen parantaminen kannatettava vaihtoehto. Kysymys: Esimerkiksi Espoon länsimetrohankkeessa ongelmana on ollut kustannusten nousu 50%. Sellainen vaikutelma on julkisissa hankkeissa kautta linjan. kaupungin velka per asukas on kasvanut liki 50%. Alustuksessa todettiin, ettei mennä ajoneuvoliikenteen ehdoilla, minkä takia sitten tehdään? Vastaus: Taustalla on ajatus siitä, ettei ajoneuvoliikenne ole suurin tai ainoa syy. Kaupungilla on myös muita tavoitteita, kuten Törnävän alueen kehittäminen. Kustannukset ovat suhteellisen hyvin ennustettavissa. Ei olla menossa tiiviiseen kaupunkirakenteeseen, joten ratkaisut ovat suhteellisen yksinkertaisia. Kysymys: Maaperätutkimuksia ei ole tehty, kustannukset eivät vielä ole ennustettavissa. Eikö rahoja voi käyttää asukkaiden tarpeisiin ja niitä kunnioittaen kehittää Törnävän aluetta? Tehdään siitä sen arvoinen, että se on nähtävyys meille ja matkailijoille. Kommentti: Ohikulkutielle menee kaikki liikenne, Kärjen kohdalla tie on nyt rauhallinen. Kysymys: Koko Törnävän alueen kehittämissuunnitelma pitäisi olla tiehankkeen taustalla. Nyt ei ole näkyvillä sitä, mikä Törnävän alueen suunnitelma on. Seinäjoella on Aalto-keskus ja Törnävän kartanoalue, jotka ovat merkityksellisiä. Törnävän alueeseen kuuluu vahvasti kaupunkipuisto. Sen tuhoaminen tiellä on erittäin valitettavaa, pitäisi olla kokonaissuunnitelma. Seinäjoelle muutti viime vuonna 650 asukasta, koko maakunnasta väheni 2000 asukasta. Kun miettii koko Suomen kasvua, se keskittyy suurimpiin kaupunkeihin joihin Seinäjoki ei kuulu. Pitäisi miettiä aikataulua, jos kesäkuussa tehdään päätöksiä. Vastaus: On olemassa yleis- ja asemakaavat alueelle, siinä samalla aluetta suunnitellaan. Nämä ja tehdyt muut selvitykset ovat hankkeen lähtökohtana. Kysymys: Ajatelkaa ihmisiä, jotka kärsivät sen johdosta, että tehdään ikkunan alle tie kohtaan missä sitä ei ole ollut. Ei arvosteta edes hautarauhaa. Mistä kohtaa se tunneli menee? Vastaus: Ei olla menossa hautausmaan alueelle. Vapaudentien toteuttaminen ei ole pelkkä vitsaus. Törnäväntien liikenteen väheneminen mahdollistaa asioita ja tuo hyötyjä sen varrella asuville. Kommentti: Eläkeläiset muuttavat keskustaan rakennettuihin kerrostaloihin. Kommentti: Kari Hokkaselta sellaiset terveiset, että Vapaudentien jatke on turha. Haluatteko että Törnäväntien varrella olevat firmat panevat ovet kiinni, tulee työttömiä. Huoli yritysten menestymisestä. Törnäväläiset haluaisivat kuulla seurakunnan kannan. Vastaus: seurakunnan kanssa käydään erikseen myös keskusteluja. Kommentti: Asun Törnäväntien lähellä. Kun tuli Huhtalantie, Törnäväntielle pääsy parani. Ohikulkutien myötä jyrryytys loppui kolmelta yöllä. Vapaudentien linjauksen alueella on valtavat metsät, metsää piisaa vaikka siitä otetaan 30m kaistale. Kysymys: Nuorison asenne henkilöautoilua kohtaan on muuttumassa. Pyöräily ja joukkoliikenne kasvaa. Kaupunkisuunnittelu kiinnostaa, olen seurannut pohjoismaista keskustelua. Autojen valtakausi kestänyt 50 vuotta mutta se on ohi. Paljonko Törnäväntien liikenteessä olisi sellaista jota voisi siirtää itäiselle ohikulkutielle. Ei syyllistetä suunnittelijoita. Vastaus: Rekkatie on väylä, joka palvelee etenkin raskasta liikennettä, myös läpiajoa keskustaan. Edelleen Törnäväntielle jää paikallista liikennettä. Ihmiset sopeutuvat ja muuttavat kulkureittejään sen mukaan mikä heille on nopein reitti.
6 6 Kysymys: On olemassa yksimielisyys on siitä, että kyseessä on maisemallisesti, historiallisesti ja luonnon puolesta merkittävä alue. Onko suunnittelussa maisema-arkkitehtejä mukana? Vastaus: Suunnittelutiimissä on laajasti monen alan asiantuntijoita, mm. geologia, melu, maisema ja useita muita. Kommentti: Kiitos kaikille, että olette täällä. Valtuusto on tilannut suunnitelman Rambollilta, on hyvä, että otetaan huomioon ihmisten mielipiteitä ja toivotaan, että niitä kunnioitetaan. Olen kantaseinäjokisena Kirkkotien pilkkomista vastaan. VE0 tulee tutkia tarkasti. Monesta puheenvuorosta on käynyt ilmi, että mahdolliset liikenteen parannusvaihtoedot tulee tutkia tarkkaan. Kaupunginhallitus tekee aikanaan esityksen valmistelujen pohjalta, ja asia tulee valtuuston päätettäväksi. Valtuutetut joutuvat pohtimaan kantansa. Tässä katsotaan pitkälle vuoteen 2050 saakka. Valtuutettujen on pohdittava tämänhetkiset varat. Rahalle on tarvetta myös keskustan kehittämiseen. Ei ole helppo keissi mihin priorisoidaan rahavirrat. Ramboll suunnittelee toimeksiannon mukaan. Vastaus: Suunnittelun tarkoituksena on saada molemmista vaihtoehdoista mahdollisimman hyvä ratkaisu. Ramboll on puolueeton suunnittelutoimisto, arvioidaan puolueettomasti vaihtoehtojen vaikutukset ja kustannukset. Alustusten jälkeen toivotaan karttojen äärellä, että saadaan osallistujilta sellaista tietoa mitä suunnittelijoilla ei vielä ole. 2.2 Teemapisteet Alustusten jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus vapaasti kierrellä kolmella teemapisteellä tutustua karttojen ääressä suunnitelmaluonnoksiin, keskustella suunnittelijoiden kanssa ja merkitä kartalle mm. kokemusperäistä tietoa alueiden käytöstä. Teemapisteiden sisällöt ja teemoja keskusteluun: Teemapiste 1: Alustavat liikenneverkkovaihtoehdot ja liittymäratkaisut (VE0+ ja VE1) Nykytila o liikenneturvallisuus, vaaranpaikat Uuden linjauksen vaikutukset o muutokset liikkumisolosuhteissa ja reiteissä o estevaikutukset nykyisille reiteille o hyödyt ja haitat eri vaihtoehdoissa Teemapiste 2: Kirkkotien alitus sekä Törnäväntien pohjoisosan ja Björkenheimintien kehittäminen Törnävän kirkkotien järjestelyt ja alitus Törnäväntien ja Björkenheimintien liittymäalueen järjestelyt o Jos jatkossa Björkenheimintieltä ei pääse kääntymään Törnäväntielle, miten voitaisiin järjestää yhteys Törnäväntien pohjoispäähän jostain muualta? Ideoita Törnävän keskustan kehittämiseen, jos uusi tielinjaus toteutuu Teemapiste 3: Jalankulku, pyöräily ja joukkoliikenne Nykytila o nykyiset virkistys- / ulkoilureitit ja -alueet o pyöräily- ja jalankulkuolosuhteet o merkittävimmät koulureitit o liikenneturvallisuus, vaaranpaikat, alikulut Uuden linjauksen vaikutukset o Tarvitaanko uuden väylän varteen kevyen liikenteen yhteyksiä? o uusien linjausten estevaikutukset / yhteyksien parantuminen o alikulkujen sijainti o joukkoliikennereitit
7 7 3. KOOSTE TEEMAPISTEIDEN JA PALAUTELOMAKKEIDEN KOMMENTEISTA 3.1 Teemapiste 1: Alustavat liikenneverkkovaihtoehdot ja liittymäratkaisut (VE0+ ja VE1) Teemapisteellä keskusteltiin mm. Törnäväntien nykytilan ongelmista sekä myös Ruukintien tilanteesta, jota pidetään välillä aika ruuhkaisena. Törnäväntiellä ongelmia aiheuttavat lähinnä kadunylitykset Hamarinkadun eteläpuolella. Tällä osuudella ei ole jalankulku- ja pyöräväylää ajoradan eteläpuolella. Puute vaikuttaa etenkin Törnäväntien eteläpuolella asuviin Kärjen kouluun oppilaisiin. Lisäksi teemapisteellä keskusteltiin Vapaudentien jatkeen tilavarauksista. Palaute liittyi pääosin Hamarintien pohjoispuolelle suunniteltuun tiejaksoon. Rakentamisen aiheuttamista haitoista (mm. tärinä) oltiin huolissaan. Osa suunnitellun tieyhteyden lähelle sijoittuvista asuinrakennuksista on rakennettu kallion päälle. 3.2 Teemapiste 2: Kirkkotien alitus sekä Törnäväntien pohjoisosan ja Björken-heimintien kehittäminen Teemapisteellä keskusteltiin lähinnä Kirkon luonnonympäristön sekä maiseman säilyttämisestä sekä Vapaudentien jatkeen aiheuttamista maisemallisista menetyksistä. Lisäksi jonkin verran keskustelua käytiin Törnävän keskustan kehittämismahdollisuuksista. Toinen iso keskustelunaihe oli Björkenheimintien autoliikenne. Yhteinen näkemys keskusteluissa oli se, että nykyinen siltayhteys on täysin alimitoitettu nykyiselle automäärälle. Keskusteluissa tuli esille kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto olisi rakentaa erillinen autoliikenteen silta nykyisen sillan viereen, mikä jäisi kevyen liikenteen käyttöön. Toisena vaihtoehtona esitettiin ajoneuvoliikenteen katkaisua kokonaisuudessaan ja kierto Huhtalantielle muita nykyisiä reittejä. Lisäksi esitettiin, että ratkaisu ongelmiin olisi toimiva kiertoliittymä Törnäväntien-Vuoritien- Björkenheimintien-Vapaudentien liittymään nykyisen valoliittymän paikalle ja samalla yllämainittu erillinen ajoneuvoliikenteen silta Björkenheimintielle. Post-it lapuille seinälle kirjatut kommentit teemapisteellä 2. Törnävän kirkkotien järjestelyt ja alitus o tunneli Vuoritieltä Kärkeen asti. Miten rakennetaan, ettei tuhota luontoa? Törnäväntien ja Björkenheimintien liittymäalueen järjestelyt o Björkenheimintie kevyelle liikenteelle niin ei tarvita liittymää. o Törnäväntien puistobulevardiksi ja edelleen sisääntuloväyläksi o Björkenheimintien silta, toinen viereen à lisää liikennettä Huhtalantiellr à vähentää Törnäväntien käyttöä o Silta Björkenheimintiellä ensisijainen Ideoita Törnävän keskustan kehittämiseen, jos uusi tielinjaus toteutuu o Kirkon viereinen metsä à kaupunkimetsä, joka on aktiivisessa käytössä. Sen säilyttäminen ja muokkaaminen kaupunkilaisten olohuoneeksi. metsäpolkuja museoalueelle.
8 8 3.3 Teemapiste 3: Jalankulku, pyöräily ja joukkoliikenne Teemapisteellä keskusteltiin etenkin kevyen liikenteen reiteistä ja jalankulun ja pyöräilyn ongelmakohdista nykytilanteessa. Kooste post-it -lapuille ja kartoille kirjatuista kommenteista ja teemoista teemapisteellä 3: Ongelmakohtia Ruukintiellä liian vähän odotustilaa pyörätien jatkeen jälkeen ennen ajorataa à autoilijat pysäyttävät autonsa jatkeen päälle à haittaa pyöräilyä Kirkkotiellä ei ole pyörätietä eikä jalkakäytävää Kirkkotiellä tasa-arvoiset risteykset Rovastinpolun ja Törnäväntien risteyskohdissa aiheuttavat väistämisongelman, Törnäväntien risteyskohdassa pensasaita huonontaa näkyvyyttä Kärjen alueella kommentoitiin vaarana olevan, että uusi kauppa tuo lisää läpiajoliikennettä. Törnäväntien S-marketin pihasta tullessa autot odottavat kevyen liikenteen väylän päällä eivätkä huomioi suojatiellä olijoita S-Marketin vieressä sijaitsevan apteekin tavarantoimittajat pysäköivät pyörätielle à pysäköinnin/lastausalueen osoittaminen ajoradan reunasta (kevyen liikenteen täytyy nyt ohittaa autot ajoradan kautta) Ei odotustilaa autoilijoille pyörätien ja Törnäväntien välissä à haittaa pyöräilyä, kun autoilijat pysäyttävät pyörätielle odottaakseen vuoroaan ajoradalla Pyörätie laskeutuu nykyään ajoradalle Sedun ja yhtenäiskoulun kohdalla à pyörätien voisi korottaa, jolloin autoilijan on pakko hidastaa Pyöräilijän risteysturvallisuus: 1) 5-6 metrin odotustilan järjestäminen autoilijoille pyörätien jatkeen ja Törnäväntien ajoradan väliin. 2) Risteykset Vuoritien ja Hamarintien välillä. Kuva 1. Osallistujien kartalle kirjaamia ongelmakohtia Törnäväntien ja Kirkkotien risteysalueen lähiympäristössä.
9 9 Kulkureittejä Kartoille merkittiin useita polkuja ja kulkureittejä Kartalle merkittiin Törnäväntien eteläpuolella Friskinlammin rannan vierustaa kulkeva reitti, jossa on talvisin hiihtolatuna ja kesäisin pyöräilijöiden aktiivisessa käytössä, ja jota käytetään myös työmatkapyöräilyyn. Pappilantien kautta Ruukintielle on kaupalta oikoreitti autolla, osa tiestä on kapea. Lehtipuut kaartuvat tien yli, on kaunis reitti. Kirkolta pururadan läpi Törnäväntielle ei ole virallista kevyen liikenteen yhteyttä, mutta alueen läpi kuljetaan jalkaisin ja talvisin alueella olevia latuja poljetaan. Nykyisin on konflikti käyttäjien kesken. On tarve viralliselle yhteydelle. Pururata on aktiivisessa käytössä. Osallistujat merkitsivät kartalle myös olemassa olevia hidasteita Kuva 2. Osallistujien kommentteja kartalle teemapisteellä 3. Törnäväntien eteläpuolelle on punaisella värillä piirretty pyöräreitti, joka on myös työmatkalaisten käytössä. Kehittämisehdotuksia Hidasteita Törnäväntielle à ohjaa ajamaan Huhtalantietä Hidasteita Vuoritie-Hamarintie Riittävän leveät kiertoliittymät Sareninraitilta yhteys Vapaudentielle kiitos Nupukivihidasteet kiertoliittymiin kiertoliittymä Hamarintien ja Huhtalantien risteykseen Muutetaan Vapaudentien jatke pyörätieksi Ajon estäminen sivukaduilta Törnäväntielle (Ruutipuistontie, Salpetterintie, Sysitie) Pysäköinnin estäminen pyörätie-jalkakäytävälle kukkakaupan ja kioskin kohdassa Pyörätien levennys Törnäväntien kirkonpuolelle Ajoradan (Törnäväntien) kavennus ja nopeusrajoituksen laskeminen Puuttomantien ja Vuoritien välillä Pyörille omat turvalliset ja nopeat putket Muita kommentteja Suljetaan Björkenheiminsilta autoilijoilta, kunnes uusi silta valmistuu Huhtalantien ja Björkenheimintien risteyksessä on odottelua etenkin ruuhka-aikoina. Huhtalantietä pitkin kulkee työmatkaliikennettä Jalasjärven suunnasta. Jouppiin Huhtalantien päähän tulee Idepark, joka lisää liikennettä. Liikennemäärä Ruukintiellä 3/2018: 5000 ajoneuvoa/vrk (kaupungin laskema) Liikennemäärä Kirkkotiellä 3/2018: 750 ajoneuvoa/vrk (kaupungin laskema)
10 10 Kuva 3. Osallistujia kartan äärellä teemapisteellä keskustelemassa jalankulun ja pyöräilyn olosuhteista. Kuva 4. Osallistujien kartalle merkitsemiä polkuja ja kulkureittejä teemapisteellä 3.
11 Palautelomakkeet Osallistujille jaettiin tilaisuuden alussa palautelomakkeet, joihin he halutessaan saivat kirjata palautetta suunnitteluhankkeeseen liittyen. Palautelomakkeita täytettiin yhteensä 16 kappaletta. Kooste palautteissa käsitellyistä asioista Tarvitaan alueen kokonaissuunnitelma käyttöineen (matkailu, virkistys) Sen pohjalta yleissuunnittelu. Törnävän alue arvokas historiallisesti, matkailullisesti ja virkistyskäytössä. Kirkon vieressä oleva kaupunkimetsä kuuluu keskeisenä osana alueeseen. Sen tuhoaminen vältettävä (Tunneli Vuoritieltä kärkeen asti) jos Vapaudentien jatke toteutuu. Törnäväntien kehittäminen kaupunkibulevardiksi ja samalla sisääntuloväyläksi riittää. Museovirasto on ottanut Kirkkotien viereisen metsänkin valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Vastustettiin kartanoalueeseen kuuluvan metsäpuiston kaatamista, se veisi pururadasta toisen puolen ja olisi karhunpalvelus tuleville sukupolville Törnävän historiallinen alue tulisi säilyttää mahdollisen vähin vaurioin. Mm. jättämällä rakentamasta vapaudentiejatketta Törnävän halki. Tärkeää tutkia huolellisesti näin ison ja pitkäaikaisen linjauksen vaihtoehdot niin että myöhemmin voidaan tehdä riittävin tiedoin oikeita päätöksiä. On vältettävä päätöksiä, mitkä rajoittavat Seinäjoen kehittymistä tulevaisuudessa ja pois sulkevat myöhemmin tarvittavia ratkaisuja. Vapaudenkadun jatke on turha. Nykyiset viisi etelä-pohjoissuuntaista katua: Huhtalantie, Törnäväntie, Ruukintie, Rautatienkatu, joka on rakennettu Vuoritielle asti pitää jatkaa vielä n. 1,5-2km, sekä ns. Rekkatie teollisuusalueelta ohikulkutielle riittävät Seinäjoen keskustasta tultaessa. Onko varmasti tutkittu, mitä vaihtoehtolinjauksia voitaisiin tehdä kaupunkiin sisääntulotieksi, Ruukintie Rautatienkatu? Huoli melu-, ja valosaasteesta ja räjäytysten vaikutuksista Tiaisenkallion päällä oleviin asuntoihin. Kohtuuton häiriö asukkaille jotka asuvat suunnitellun uuden tien välittömässä läheisyydessä. Huomioikaa kerrostalojen läheisyys. Miten liikennelaskenta toteutettu? Tulisi kehittää bussiliikennettä. Kallis hanke. Liikenteen kasvuennusteet ylimitoitettuja. Hyvä kun puolueeton taho tekee suunnitelmat, joiden pohjalta asiasta voidaan lopultakin päättää. Yksittäisten asukkaiden pelot ei voi asiaa ratkaista. Hyviä perusteluja jatkeen teollekin saatiin. Eihän Törnävän alueen kokonaissuunnitelmaakaan voi tehdä, ennen kuin Vapaudentien jatkeasia ratkaistu. Itäinen ohikulkutie on vähentänyt raskaan liikenteen määrää Törnäväntiellä Liikenteessä, liikkumisessa eletään suurta murrosta. Aikaa on 30v ennen toivottuja asukasmääriä. Kuinka arvioidut kasvut on laskettu? Osataanko varautua tulevaisuuden liikennöintimahdollisuuksiin? Havainnekuvissa pitäis pyrkiä totuudenmukaisuuteen. Hämäävät esitykset loukkaavat! Aukko halki Törnävän tulee olemaan vähintään 6 ha. Menestyvillä yhteisöillä on historiansa, jota vaalitaan. Historiattomuus heijastuu kaikkeen tekemiseen. Tulevat polvet arvostavat tai halveksivat meitä! Vapaudentien jatke turha, 5:s väylä kaupungin keskustaan. Kiertoliittymä Hamarintien ja Huhtalantien risteykseen. Kiertoliittymä Vuoritien ja Törnäväntien risteykseen. Törnäväntie = 0 vaihtoehto ehdottomasti. Törnävän alueen muotoa ei saa raiskata. Törnäväntien yrittäjät vastustavat Vapaudentien jatketta. Ei vapaudentien jatketta, eikä siltaratkaisua Kirkkotien yli Vapaudentien jatkeena. Ruukintien liikenne on Kärjenmäen reitti nyt. Suunnittelu uusiksi. Björkenheimintien kivisillan viereen autoliikenteen silta. Ruuhkahuiput selviää ja jalankulkijain turvallisuus paranee. Välitön vaikutus liikenneturvallisuuteen. Björkenheimintien sillan yhteyden parantaminen. Onko mahdollista eriyttää Björkenheimintie ja silta erilliseksi hankkeeksi?
12 Jos Vapaudentien jatke tehdään, onko huomioitu sen vaikutukset Pajuluoman ja kärjen asuntoalueella. Nyt puhutaan vain Törnävän alueesta, kuitenkin Pajuluoman ja Kärjen alueella on huomattavasti enemmän asukkaita nyt ja tulevaisuudessa. Huomioikaa, että ELY ehkä vaatii poikkeuslupahakemusta liito-oravien ja lepakoiden elinalueiden heikentämiseen. 12
VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA
VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS TILAISUUDEN AIKATAULU 17:00 17:30 17:40 17:50 18:00 18:15 19:15 19:30 Kahvit tarjolla Tilaisuuden avaus ja työn lähtökohdat, Kari Homi, kaupunkiympäristölautakunnan
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä
Seinäjoen kaupunki Tarjoutumispyyntö 1(7) PL Seinäjoki
Seinäjoen kaupunki Tarjoutumispyyntö 1(7) 60101 Seinäjoki 25.9.2017 Vapaudentien jatkeen yleissuunnitelma Seinäjoen kaupunki kysyy halukkuuttanne osallistua Vapaudentien jatkeen yleissuunnitteluun. Ensivaiheessa
E18 Turun kehätien Raision kohdan tiesuunnitelmaa ja keskustan asemakaavan esittelytilaisuus & työpaja
E18 Turun kehätien Raision kohdan tiesuunnitelmaa ja keskustan asemakaavan esittelytilaisuus & työpaja Raision kaupungintalo Keskiviikko 24.4.2019 klo 17-19 Ohjelma Klo 16.30 Klo 17.00 Klo 17.10 Klo 17.20
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi
PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita
PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien
YLEISÖTILAISUUS
MAANTIEN 16685 PALOKANORREN PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE - RITOPOHJANTIE, JYVÄSKYLÄ. TIESUUNNITELMA. SUUNNITTELUKOHTEEN SIJAINTI SUUNNITTELU KOHDE SIJAITSEE NOIN 7KM PÄÄSSÄ JYVÄSKYLÄN KESKUSTASTA
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen
VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA KANGASALA
VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA 5.4.2016 KANGASALA TYÖPAJAN OHJELMA 17.15 Kahvi 17.30 Tervetuloa; Tero Haarajärvi Suunnittelutilanne; Arto Viitanen Alustavat vaikutusarvioinnit; Jari Mannila
Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013
Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015
Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen
E18 Turun kehätien Raision kohdan tiesuunnitelmaa ja keskustan asemakaavan esittelytilaisuus & työpaja
E18 Turun kehätien Raision kohdan tiesuunnitelmaa ja keskustan asemakaavan esittelytilaisuus & työpaja Raision kaupungintalo Keskiviikko 24.4.2019 klo 17-19 Ohjelma Klo 16.30 Klo 17.00 Klo 17.10 Klo 17.20
Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja
KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ
21.3.2011 / VVe KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ KATUVERKKO Linnakankaan halkaisee alueellinen pääväylä Linnakaarto, joka johtaa Oulun Metsokankaalle. Alueen katuverkkoa täydentävät ajan kanssa
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys
RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ
MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee
Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.
Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko
Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA
Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA Suunnittelukohde ja -tehtävä Raitotie välillä Haukiputaantie Kuusamontie Noin 9 km osuus Osa tiejaksosta katua ja osa yleistä tietä Yleissuunnitelmatasoinen
Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi
TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten
Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu
1 / 5 MUISTIO Hannu Sainio 30.8.2017 Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1. Lähtökohdat Tässä selvityksessä tarkastellaan linja autoaseman asemakaavoitusta varten linjaautojen
PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS
Päivämäärä 23.08.2019 PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS Projekti Puistoniemen matkailualueen kehittäminen Versio 1 Päivämäärä
YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA
VT12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YLEISSUUNNITELMA JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA 15.6.2016 PITKÄJÄRVEN KOULU, KANGASALA YVA-SELOSTUSEN 1. TILAISUUDEN
MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B
POHJOIS-HAAGAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVA 29.5.2012 MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B Vaihtoehtojen kuvaus ja vaikutusten arviointi Periaateleikkaukset Hämeenlinnanväylän melusuojauksesta toimitilarakentamisella
5 TUTKITTAVAT VAIHTOEHDOT
Ympäristövaikutusten arviointimenettely 31 5 Toimenpiteiden suunnittelulla tähdätään kohdassa 1.1 selostettujen liikenteellisten ja ympäristöllisten ongelmien poistamiseen. Suunnittelun ja vaikutusten
Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020
FCG Planeko Oy YLISTARO Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana n yleiskaavaa 2020 31.10.2008 1 (9) FCG Planeko Oy 30.10.2008 Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten
SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE
4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen
0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin
Piirustukset 0.1 Nykytilanne ja ongelma-analyysi 0.2 Maisema-analyysi 0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Y1.
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 1 AIKA 25.1.2018 klo 17:00 18:30 PAIKKA Joutseno -talo, yläkerta, hallituksen huone Keskuskatu 4, Joutseno KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun
ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT
ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄ KESKUSPUISTO TUTKITTUJA VAIHTOEHTOJA LÄNTINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (FCG 2013) ITÄINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (Sito 2016) VERTAILTAVAT VAIHTOEHDOT ITÄINEN VE LÄNTINEN
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,
Keski-Pasilan keskus Tripla
Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt
Uutelan liikennesuunnitelman havainnollistaminen
Uutelan liikennesuunnitelman havainnollistaminen 30.9.2005 Uutelan liikennesuunnitelman havainnollistaminen Kaupunkisuunnitteluvirasto on tilannut konsulttiyritys Ramboll Finland Oy:ltä selvityksen, jossa
NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014
NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5
Salo, Rannikon OYK. Liikenteelliset vaikutukset. Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030
LIITE 4 Salo, Rannikon OYK Liikenteelliset vaikutukset Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030 Osayleiskaava-alueella kulkee kaksi lounais-koillis-suuntaista tietä: Merikulmantie (mt 1824) ja Hämeenkyläntie
KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE
KUNNALLISTEKNIIKKA 1 KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe LIIKENNESELVITYS ttv,ur 1. SUUNNITTELUKOHDE Kytölän aluetta kaavoitetaan kolmessa vaiheessa. Tämä liikenneselvitys tehdään Kytölän alueen 2. vaiheen kaavan (A-2508)
KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET
KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET 15.5.2017 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue
Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat
8 Liitteet Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 30 Pohjoisväylä Lottelundin risteysalue Vanhan Veistämöntien ja Kaarlelankadun liittymiä on tutkittu
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta
Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma
1.6T 6 VALTATIEN 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ TAAVETTI LAPPEENRANTA; Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma Tähän muistioon on kerätty yhteenveto alueen
MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ YVA JA YLEISSUUNNITELMA TAVOITETYÖPAJA 1.12.2015 TYÖPAJAN OHJELMA 16.30 Kahvi 17.00 E18 kehittämistarpeet, Vesa Virtanen Käyttäjätarpeiden tunnistaminen kehittämispolun
Työnumero Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu)
Työnumero 1510029670 Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu) Ramboll Finland Oy Kiviharjunlenkki 1 A FI-90220 Oulu Puh. 020 755 611
VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE
VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE 27.1.2017 JOHDANTO Selvityksessä on tutkittu uuden eritasoliittymän toteuttamista Tampereen itäiselle kehätielle valtatielle 9 Hallilan eritasoliittymän
Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen
Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta
Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys
6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...
KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA
KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA LAURI HARJULA 3.6.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lähtökohdat, perustiedot ja yleiskartta Tutkitut eritasoliittymien
VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA
VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ YVA JA YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS 15.12.2016 YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Tervetulosanat, YVA-menettelyn esittely / Petri Hiltunen (10 min) Hankkeen esittely
KESKUSTAN KATUJEN LIIKENNEJÄRJESTELYT
KESKUSTAN KATUJEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 1. Liikenteen ja katuverkon nykytilanne Asemanseudun suunnittelu yhteydessä on ennakkoluulottomasti mietitty erilaisia liikennejärjestelyitä. Asema sijaitsee Mariankadun
Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus
HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU
12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle
LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA
TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT
1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...
Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan
ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos
ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO Luonnos 13.9.2017 TARKASTELUALUEEN RAJAUS 1 Tarkastelualueena on asemakaavamuutoksen 8668 kaavaalue ja sen lähialue Tarkastelualue
YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN
MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen
Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle
Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle 19.6.2017 Tilaisuuden kulku Alkusanat tilaisuuden puheenjohtaja, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Kai Lintunen Kaupunkisuunnittelulautakunnan asettamat
L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys
L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys 12.6.2019 Jani Karjalainen Paula Siuruainen 2 Liikenneselvityksen sisältö Tarkastelualueen nykyisten ja tulevien liikennemäärien selvittäminen ja
SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS
Sepänkylän osayleiskaava, Mustasaari 2014, päivitetty 02/2016 (liikenne-ennuste, tienimet) SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS 1. SELVITYKSEN SISÄLTÖ JA TAVOITE Tämä liikenneselvitys on osa Sepänkylän
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Varkaus Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma
Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys Suunnitelmien esittely 4.6.2014 Tapio Siikaluoma Pyöräilyn merkitys liikennemuotona Oulussa 1962 1989 2009 27 % 42 % 17 %9 % 16 % 28 % 48 % 6 % 19 % 21 % 54 % 5 % Kävely
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.
Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-
Kyseessä on valtatien 12 parantaminen välillä Eura Raijala, Eura, Säkylä, Kokemäki, Huittinen.
MUISTIO Projekti Aihe Päivämäärä Aika Paikka Valtatien 12 parantaminen välillä Eura Raijala, Eura, Säkylä, Kokemäki, Huittinen. Tie- ja rakennussuunnitelma. Yleisötilaisuus 07.06.2017 17.00-19.00 Kepolan
HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto
HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS 9.5.2014 Kuva 1. Alueen sijainti. Johdanto Tämä raportti on laadittu Hollolan kunnan Teknisellä toimialalla Raikkosen asemakaavatyön tueksi. Raportissa
JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset
JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset Yleisötilaisuus 13.6.2019 OHJELMA Klo 17-18 Keskustelutilaisuuden
Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä
Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena
SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO
Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään
VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu
VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu Aitolahdentie Johdanto Juvankadulla Kaukajärvellä ja Aitolahdentiellä Koilliskeskuksessa on todettu liikenteellisiä ongelmia, niin ruuhkautumiseen kuin
LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI
LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin
Helsinki-Turku nopea junayhteys
Helsinki-Turku nopea junayhteys 28.9.2017 Hankkeen tavoitteet 28.9.2017 Heidi Mäenpää 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja
Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie
1 Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie Tiesuunnitelman esittelytilaisuus 11.2.2013 2013 klo 15.00 16.00. 2 Maantien 3051
NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut
PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA
Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN
KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007
Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa
VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA
VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA Hankkeen taustaa Hanke on osa EU:n Itämeriohjelman Keskipohjolan kuljetuskäytävän
Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti
Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14
Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma. Yleisötilaisuus
Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 12.9.2016 Yleiskartta 2 Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma Tavoitteena on korvata nykyinen silta uudella kiinteällä yhteýdellä Lähtökohtana on,
VAPAUDENTIEN JATKEEN YLEISSUUNNITELMA
VAPAUDENTIEN JATKEEN YLEISSUUNNITELMA LUONNOS 16.10.2018 1 SISÄLTÖ 1. LÄHTÖKOHDAT 2. NYKYTILANNE 3. LIIKENTEELLISET RATKAISUPERIAATTEET (VE0+ JA VE1) 4. SUUNNITELMARATKAISUT POHJOISOSA: Vuoritie Törnävän
Asemakaava 8489 liikennevaikutukset
12.1.2018 Asemakaava 8489 liikennevaikutukset Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma 2013 Keskustan liikenneverkkosuunnitelman (TAKLI) mukaisesti Teiskontie ja Kalevantie ovat pääkatuja, jotka toimivat
NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)
HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo
Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma
Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto
Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :
Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Mitä mieltä olet seuraavista kestävään liikkumiseen liittyvistä väittämistä? Väitteistä eniten kannatusta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä
Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue