Pietarsaaren hankintatoimi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pietarsaaren hankintatoimi"

Transkriptio

1 Pietarsaaren hankintatoimi Luottamushenkilökoulutus 2017 C. Lind-Kangas

2 Mitä tarkoitetaan hankinnalla? Hankintaprosessilla tarkoitetaan julkisen hankinnan kilpailuttamisen eri vaiheita ja siinä noudatettavia menettelytapoja ja käytäntöjä. Hankintaprosessi käynnistetään tarjouspyyntöasiakirjojen laatimisella ja hankinnasta ilmoittamisella. Hankintaprosessi päättyy hankintasopimuksen tekemiseen. Julkisen hankinnan tekeminen edellyttää hankinnan huolellista suunnittelua, hankintaprosessin hallintaa ja hankinnan toteuttamista eli sopimuksen täytäntöönpanoa. Julkisissa hankinnoissa noudatetaan EU-laajuisesti menettelytapoja, joista on säädetty hankintadirektiivein ja kunkin maan omalla lainsäädännöllä.

3 a

4 Kuntastrategia Kuntalain ( ) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon: 1. kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2. palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; 3. kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet; 4. omistajapolitiikka 5. henkilöstöpolitiikka 6. kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, 7. Elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen

5 Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja-suunnitelman laatimisessa säädetään 110 :ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikauden aikana. Kuntastrategia sisältää myös kunnan hankintastrategiset linjaukset!!! Miten kunnan hankintavolyymiä johdetaan? Voidaanko samalla volyymillä saavuttaa muitakin tavoitteita? Esim. Kestävä kehitys, ympäristötavoitteet, sosiaaliset näkökohdat, innovaatiot, elinvoima, harmaan talouden torjunta jne.

6 Roolit selviksi! Päättäjät Strategia Hankinnan valmistelu Talousarvio Substanssi-asiantuntijat Vaihtoehtoisten toimintatapojen kehittäminen Hankinta-asiantuntijat Hankintaosaaminen ja -tekniikka haltuun, mm. viestintä Toimittajat Osallistuminen vuoropuheluun kunnan kanssa Oman toiminnan kehittäminen

7 Julkisen hankinnan tekemiseen on varattava riittävästi aikaa. Julkiset hankinnat on pääsääntöisesti aina kilpailutettava. Keskivertoisen hankinnan kilpailuttaminen vaatii aikaa jopa useita kuukausia. Hankintayksikön itsensä aiheuttama kiire ei ole riittävä peruste hankinnan kilpailuttamatta jättämiselle. Julkista hankintamenettelyä ei tule käynnistää perusteettomasti tai vain markkinatilanteen kartoittamiseksi. Tarkoitus on, että hankintaprosessi pääsääntöisesti johtaa hankintasopimukseen.

8 HILMA on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä maksuton, sähköinen ilmoituskanava, jossa hankintayksiköt ilmoittavat julkisista hankinnoistaan. Yritykset puolestaan saavat HILMAsta reaaliaikaista tietoa käynnissä olevista hankintamenettelyistä ja ennakkotietoa tulevista hankinnoista. HILMAssa ilmoitetaan kansallisen ja EU-kynnysarvon ylittävät hankinnat. EU-ilmoituksista HILMAssa täytetään ennakkoilmoitus, hankintailmoitukset ja jälki-ilmoitukset.

9 Uudet hankintalait tulivat voimaan Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista Taustalla EU-direktiivit 23/2014, 24/2014 ja 25/2014 (toteutusaika meni umpeen jo )

10 Mikä muuttui uuden lain myötä? Kynnysarvot nousivat: Tavara- ja palveluhankinnat Terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut Muut erityiset palvelut Käyttöoikeussopimukset (palvelut) Rakennusurakat Käyttöoikeusurakat Suunnittelukilpailut

11 Sidosyksiköltä hankinta Tätä lakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa Yksikkö harjoittaa enintään 5 prosentin ja enintään euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa 5 % prosenttiosuutta määritettäessä perusteena on käytettävä edeltävien kolmen vuoden keskimääräistä kokonaisliikevaihtoa Alerte Ab Oy on Pietarsaaren kaupunkiin sidottu yksikkö. Niin kauan kuin Alerten myynti ulospäin on alle , kaupunki voi ostaa palveluita suoraan Alertelta, ilman kilpailuttamista.

12 Poikkeus sidosyksikköhankinnat Sidosyksikön ulosmyyntiprosentti on 10 % kun hankintayksikön määräysvallassa olevan yksikön liiketoimintaa vastaavaa markkinaehtoista toimintaa ei ole. Näin on tilanne silloin kun hankintayksikkö on julkaissut sen määräysvallassa olevan yksikön suunnitellusta ulosmyynnistä avoimuusilmoituksen HILMAssa.

13 Käänteinen sidosyksikköhankinta ja in house sisters -hankinnat Sidosyksikön tunnusmerkit täyttävä yksikkö (mikäli se on itse myös hankintayksikkö) voi lisäksi itse tehdä hankintoja kilpailuttamatta siihen määräysvaltaa käyttävältä hankintayksiköltä (ns. Käänteinen sidosyksikkösuhde). Samoin kaksi saman hankintayksikön määräysvallassa olevaa sidosyksikköä voivat tehdä toisiltaan kilpailuttamatta hankintoja (ns. in house sisters - järjestely).

14 Sidosyksikkösäännön siirtymäsäännökset Hankintalaissa on annettu hankintayksiköille ja näiden sidosyksiköille mahdollisuus hallittuun toiminnan rajoittamiseen luomalla sidosyksikön toimintaa koskeville rajoitussäännöille siirtymäkausia. Yleisen siirtymäsäännöksen nojalla 5 % ja euron rajoitusta sovelletaan vasta vuoden 2019 alusta lähtien. Siihen saakka eli vuosina 2017 ja 2018 sovellettava rajoitus on 10 %. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sektorilla toiminnan rajoitus on vuoden 2021 loppuun saakka 10 % ja vuoden 2022 alusta 5 % ja euroa. Jätehuoltosektorilla sidosyksikön toiminnan rajoitus on vuonna %, vuonna % ja vuoden 2019 alusta lähtien 5 % ja euroa.

15 Muutoksia EU-hankintamenettelyssä Sähköinen menettely pakollinen jatkossa EUhankinnoissa (Pietarsaaressa käytössä Cloudia) Uusi laki selkeyttää eri tapauksissa sovellettavia sääntöjä Hankintalakia ei sovelleta hankintasopimuksiin, joiden ennakoitu arvo alittaa kansalliset kynnysarvot Kynnysarvot alittavissa hankinnoissa on kuitenkin huomioitava avoimuus ja yhdenvertaisuus sekä noudatettava hallintolakia

16 EU:n kynnysarvot ylittävistä hankinnoista sekä kansallisista hankinnoista ilmoitetaan sähköisessä HILMA-järjestelmässä ( Hankintailmoitukset tehdään yleensä suomeksi tai ruotsiksi, mutta ilmoitus voidaan myös laatia jollakin muulla kielellä, mikäli hankintayksikkö niin toivoo. Suomessa ilmoitusjärjestelmän ylläpidosta vastaa Edita Publishing Oy, joka lähettää EU:n kynnysarvot ylittävät hankintailmoitukset eteenpäin Euroopan unionin julkaisutoimistoon, joka puolestaan julkaisee ne Euroopan unionin virallisessa lehdessä sekä TED-tietokannassa (Tenders Electronic Daily).

17 Julkisten hankintojen periaatteet Syrjimättömyys Ehdokkaita ja tarjoajia on kohdeltava julkisissa hankinnoissa samalla tavalla riippumatta sellaisista tekijöistä, jotka eivät liity hankinnan toteuttamiseen. Tällaisia tekijöitä ovat erityisesti ehdokkaiden tai tarjoajien kansallisuus taikka sijoittautuminen johonkin jäsenvaltioon tai alueelle. Syrjimätön kohtelu edellyttää siten myös, että eri paikkakunnilta olevia ehdokkaita tai tarjoajia kohdellaan samalla tavoin kuin esimerkiksi oman kunnan yrityksiä. Syrjimättömyysperiaatteen on tulkittu tarkoittavan, että hankinnalle asetetut vaatimukset eivät saa olla paikallisia, tiettyä aluetta suosivia tai syrjiviä.

18 Yhdenvertainen kohtelu, tasapuolisuus Tarjouspyyntöä ei saa laatia siten, että hankinnan kohteen määrittely asettaa tarjoajat epätasa-arvoiseen asemaan. Avoimuus Avoimuusperiaatteesta johtuen tarjouspyyntö on saatettava avoimesti kaikkien halukkaiden saataville tai niille, jotka esimerkiksi rajoitetussa menettelyssä on valittu tarjousmenettelyyn.

19 Suhteellisuus Suhteellisuusperiaate edellyttää, että hankintamenettelyn vaatimukset ovat oikeassa suhteessa tavoiteltavan päämäärän kanssa. Siten esimerkiksi tarjoajien soveltuvuusehtojen asettamisessa on huomioitava hankinnan luonne ja arvo. Samaten tarjouspyynnön sisältöön tai tarjousmenettelyn ehtoihin liittyvien vaatimusten tulee olla oikeassa suhteessa hankinnan laatuun nähden. Suhteellisuusperiaatteen on katsottu oikeuskäytännössä merkitsevän myös kohtuullisuuden vaatimusten huomioon ottamista. Suhteellisuusperiaatetta voidaan soveltaa myös silloin kun arvioidaan kilpailuttamisvelvoitetta ja kansallisia kynnysarvoja.

20 Tarjousten valinta Tarjouksista on valittaa kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras. Valinta näiden perusteiden käytön välillä on hankintayksikön harkinnassa. Jos hankintayksikkö käyttää muissa kuin tavarahankinnoissa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena ainoastaan halvinta hintaa, sen on esitettävä tätä koskevat perustelut hankinta-asiakirjoissa, hankintapäätöksessä taikka hankintamenettelyä koskevassa erillisessä kertomuksessa. Pisteytys: Halvin tarjous/tarjottu*max pisteet Esimerkki: Halvin hinta = 1000 Tarjoajan hinta = 1200 Pisteytys = 60 (Halvin hinta antaa maksimissaan 60 pistettä ja laatu antaa maksimissaan 40 pistettä). 1000*60 =

21 Hankintapäätös SÄHKÖISESTI Tiedoksisaanti *Samana päivänä (lähettämispäivä) *Valitusaika käynnistyy seuraavasta päivästä HY: Hankintaoikaisu 90 pv:n kuluessa, kun päätös/ratkaisu tehty Hankintaoikaisu TIEDOKSIANTO OIKEUSTURVAKEINOT 14 VRK TIEDOKSISAANNISTA HANKINTAOIKAISU *MARKKINAOIKEUSVALITUS (Määräajat kuluvat samanaikaisesti) KIRJEITSE Tiedoksisaanti: Seitsemäntenä päivänän lähettämisestä *Valitusaika käynnistyy seuraavasta päivästä 7/14/ Odotusaika 14 pv EU-hankinnoissa (kuluu rinnakkain valitusajan kanssa) MAO-VALITUS Hankintapäätös ei muutu hankintaoikaisun johdosta *Alkuperäinen hankintapäätös jää voimaan * Ei valitusoikeutta Hankintapäätös muuttuu hankintaoikaisun johdosta = UUSI PÄÄTÖS Mahdollista tehdä hankintaoikaisu ja/tai MAO-vlitus * Käynnistää uudet valitusajat EU-hankinnoissa ei saa tehdä sopimusta: -odotusaikana -jos valitettu MAO:een * MAO-käsittelyn tarve voi poistua, jos virhe korjataan hankintaoikaisuna

22 Hankinta-asiakirjojen julkisuus Viranomaisen toiminnan ja asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään julkisuuslaissa. Hankintalain 138 :ssä säädetään asiakirjojen julkisuutta koskevien säännösten soveltamisesta. Hankintalain mukaan hankintayksikön asiakirjojen julkisuuteen ja asiakirjoista perittäviin maksuihin sekä asianosaisen tiedonsaantioikeuteen sovelletaan julkisuuslakia (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999), jos hankintayksikkö on julkisuuslain 4 :ssä tarkoitettu viranomainen tai jos sen on muualla laissa olevan säännöksen perusteella noudatettava sanottua lakia. Julkisuuslaissa tarkoitettujen viranomaisten hankinta-asiakirjoihin sovelletaan julkisuuslain nk. yleisöjulkisuutta ja asianosaisjulkisuutta koskevia säännöksiä.

23 Päätöksestä (pöytäkirjasta) saa ilmetä tarjouksenantajien nimet, loppuhinnat ja voittaja. Asiakirjat (mukaan lukien neuvottelupöytäkirjat ja muut liitteet) ovat julkisia vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

24 Lisätietoja:

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Jonna Törnroos Lakimies, VT Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA Johanna Vakkuri 21.4.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Julkiset hankinnat Lainsäädäntö Perusperiaatteet Tyrnävän kunta hankkijana Mitä, miten, kuinka paljon Case: Rantaroustin

Lisätiedot

Julkiset hankinnat. RATE,Timo Aho 28.10.15

Julkiset hankinnat. RATE,Timo Aho 28.10.15 1 Julkiset hankinnat RATE,Timo Aho 28.10.15 Julkiset hankinnat Valtio, kunnat ja seurakunnat hankkivat tarvikkeita, tavaroita ja erilaisia palveluja tai teetättävät urakalla rakennushankkeita vuosittain

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE Hyväksytty: Yhtymähallitus 26.9.2017 36 Yleiset periaatteet Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hankinnat toteutetaan tämän ohjeen mukaisesti. EU-kynnysarvon

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling

Lisätiedot

Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat

Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat Johtava lakimies Katariina Huikko Kansalliset hankinnat OSA III, luku 11» Tavara- ja palveluhankinnat, jotka

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS 4.4.2013 HANKINNAT. Hankintajohtaja Marjo Laine

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS 4.4.2013 HANKINNAT. Hankintajohtaja Marjo Laine LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS 4.4.2013 HANKINNAT Hankintajohtaja Marjo Laine LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PEREHDYTYS SISÄLTÖ Julkinen hankinta Jyväskylän kaupungin hankintaorganisaatio Strateginen hankinta Operatiivinen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kuntamarkkinat johtava lakimies Katariina Huikko

Ajankohtaiskatsaus. Kuntamarkkinat johtava lakimies Katariina Huikko Ajankohtaiskatsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 johtava lakimies Katariina Huikko Kuntastrategia Kuntalain (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Hankintaohje. Hankintaohje

Hankintaohje. Hankintaohje Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen

Lisätiedot

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Jyväskylä 30.3.2017 Johtava lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Kynnysarvot ja menettelyt Eniten muutoksia näihin, mm. menettelyissä,

Lisätiedot

HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan

HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan Jyväskylä 30.3.2017 asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan 1 Sidosyksikköhankinnat 2 Erillinen

Lisätiedot

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Uuden hankintalain näkökulmia Fiksun julkisen rakentamisen road show Vantaa Johtava lakimies Katariina Huikko Hankintojen strateginen merkitys 2 2000 2001

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Uudet hankintalait voimaan 1.1.2017 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista

Lisätiedot

Liite nro 1 Khall Pienhankintaohje. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat TAIVALKOSKEN KUNTA

Liite nro 1 Khall Pienhankintaohje. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat TAIVALKOSKEN KUNTA Liite nro 1 Khall 19.2.2018 63 Pienhankintaohje Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat Sisällys 1 YLEISTÄ... 1 2 SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄ... 1 Soveltamisala... 1 Määritelmä... 1 3 PIENHANKINNOISSA

Lisätiedot

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Uuden hankintalain näkökulmia Fiksun julkisen rakentamisen road show Tampere Johtava lakimies Katariina Huikko Hankintojen strateginen merkitys 2 1 Kuntien

Lisätiedot

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Uuden hankintalain näkökulmia Fiksun julkisen rakentamisen road show Jyväskylä Tilapalvelupäällikkö Jussi Niemi / Johtava lakimies Katariina Huikko Hankintojen

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN MUUTOKSENHAKUOHJEET JULKINEN HANKINTA Kynnysarvon suuruiset ja sen ylittävät hankinnat HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN HANKINTAOHJE

TEUVAN KUNNAN HANKINTAOHJE 0 TEUVAN KUNNAN HANKINTAOHJE Voimaantulo 1.3.2011 Kvalt 17.1.2011 7 2 Teuvan kunnan hankintaohje 1.3.2011 alkaen Teuvan kunta toteuttaa hankintansa organisaation etua tavoitellen tavoitteellisesti ja kokonaistaloudellisesti.

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje

Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje 1 Lähtökohdat Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007) (myöhemmin erityisalojen hankintalaki)

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 1 JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 11.5.2016 Hankinta-asiamies Päivi Halonen 2 Mikä julkinen hankinta? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja,

Lisätiedot

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 JULKISET HANKINNAT... 3 Syrjimättömyys... 3 Yhdenvertaisuus... 3 Avoimuus... 3 Suhteellisuus... 3 HANKINTATOIMINNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen

Hankintalain uudistaminen Hankintalain uudistaminen Oulu 2.2.2015 Juha Myllymäki johtava lakimies Hankintalain valmistelutilanne Uudet direktiivit hyväksytty 4/2014 Implementointiaika 2 vuotta uudet kansalliset lait 4/2016 Työryhmien

Lisätiedot

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Juha Myllymäki Johtava lakimies Valmisteluryhmän ehdotus 1. Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 2. Laki vesi- ja energiahuollon,

Lisätiedot

Johtoryhmä Tämä ohje annetaan täydentämään kunnan hankintojen menettelytapaohjetta ja kunnan hankintaohjetta.

Johtoryhmä Tämä ohje annetaan täydentämään kunnan hankintojen menettelytapaohjetta ja kunnan hankintaohjetta. 1 (7) x.x.2017 xx JOHDANTO Tässä ohjeessa käsitellään kansallisen kynnysarvon alittavia hankintoja, joista käytetään nimitystä pienhankinta. Ohjeessa otetaan kantaa siihen, milloin kyseessä on pienhankinta

Lisätiedot

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Tarjouspyynnön asettaminen tarjoajien saataville Hankintayksikön on asetettava tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden

Lisätiedot

Uusi hankintalaki vihdoin täällä!

Uusi hankintalaki vihdoin täällä! Uusi hankintalaki vihdoin täällä! Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Kuntatalo 9.00-16.00 Ohjelma aamupäivä 1/2 09.00-09.15 Tervetuloa seminaariin ja johdatus aiheeseen - johtava

Lisätiedot

Uudet hankintatavat julkisissa hankinnoissa

Uudet hankintatavat julkisissa hankinnoissa Uudet hankintatavat julkisissa hankinnoissa Kynnysarvot ja menettelyt EU-hankinnat 144.000 221.000 5,548M Kansalliset hankinnat 60.000 150.000 Pienhankinnat Sotehankinnat 400.000 ; Muut erityiset palveluhankinnat

Lisätiedot

Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt

Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt Vuokrataloyhtiöiden neuvottelupäivät 17. 18.9.2015, Kuusamo Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 20.9.2017 Voimaantulo 1.1.2017 Ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin lain voimaan tullessa vireillä

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNAN HANKINTAOHJE

VIEREMÄN KUNNAN HANKINTAOHJE VIEREMÄN KUNNAN HANKINTAOHJE Kunnanvaltuusto 6.11.2017 101 2 Sisällys 1. Hankintaohjeen soveltamisala... 3 2. Julkisissa hankinnoissa noudatettavat periaatteet... 3 3. Kynnysarvot... 4 4. Ilmoittaminen...

Lisätiedot

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Lakimies Sirpa Palo Kuntamarkkinat 15.9.2009 Keskeisimmät esitetyt kysymykset hankintalain muutokseen (321/2010) Hankintaoikaisu

Lisätiedot

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Elina Skarra Lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiön velvollisuus kilpailuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 41 Hankintaoikaisuvaatimus teknisen palvelun lautakunnan päätökseen 16.2.2017 16 HEL 2016-009930 T 02 08 02 00 Päätös päätti hyväksyä esityslistatekstissä mainituin

Lisätiedot

Kansallisen kynnysarvon alittaviin hankintoihin sovelletaan erillisiä kunnan hyväksymiä pienhankintaohjeita (kohta 5).

Kansallisen kynnysarvon alittaviin hankintoihin sovelletaan erillisiä kunnan hyväksymiä pienhankintaohjeita (kohta 5). SOTKAMON KUNNAN HANKINTAOHJEET Kunnanhallitus on hyväksynyt ohjeet 28.10.2008 268 Kuntien, kuntayhtymien ja muiden kunnallisten hankintayksiköiden on hankinnoissaan noudatettava lakia julkisista hankinnoista

Lisätiedot

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Minna Heikka Hankinta-asiamies p. 044 718 2921 minna.heikka@is-hankinta.fi Onnistuneen kaupankäynnin lähtökohtia: 2 Tunne tuotteesi Tunne kauppatapa

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje

Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje 1 Lähtökohdat Hankinnoissa noudatetaan Lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä kaupungin hankintaohjetta hankinnan arvosta riippuen. Hankinnat tulee suorittaa

Lisätiedot

Miksi tehdään julkisia hankintoja?

Miksi tehdään julkisia hankintoja? Miksi tehdään julkisia hankintoja? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan tavara, palvelu ja rakennusurakkahankintoja, joita hankintayksiköt tekevät oman organisaationsa ulkopuolelta. Julkiset hankinnat

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala 2 Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet

Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet Uusi hankintalaki 2007 Hankintalain keskeiset periaatteet Hankintalaki 1 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä edistää

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! 4.2.2016 Erkki Kainulainen Jämsä Elämäsi tarina 1 Hankintadirektiivit ja uusi hankintalaki I Uudet hankintadirektiivit on hyväksytty EU:ssa keväällä 2014

Lisätiedot

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt Uusi hankintalaki ja sote-palvelut Metropolia AMK 1.9.2017 Tarja Sinivuori-Boldt Hankintalain tavoitteet Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen

Lisätiedot

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto Hankintaprosessi, nykytila Hankintasääntelyn mukainen hankintamenettely Valmistelu

Lisätiedot

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Lakimies Jonna Törnroos Hankintalain sopimustyypit Hankintasopimukset Käyttöoikeussopimukset Tavarahankintasopimukset Palveluhankintasopimukset

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA. Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA. Pienhankintaohjeet

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA. Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA. Pienhankintaohjeet 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA Pienhankintaohjeet Hyväksytty: Kaupunginhallitus 15.4.2013/155, voimaantulo 1.5.2013 Tätä pienhankintaohjetta sovelletaan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2010 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 26.5.2010 klo 17.00. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2010 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 26.5.2010 klo 17.00. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2010 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 26.5.2010 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen

Lisätiedot

H A N K I N TA O H J E. 2018

H A N K I N TA O H J E. 2018 H A N K I N TA O H J E. 2018 K u n t i e n H a n k i n t a p a l v e l u t K u H a O y : n h a n k i n t a o h j e k e h y s k u n n i l l e ( K a n g a s a l a, L e m p ä ä l ä, N o k i a, O r i v e s

Lisätiedot

Tarjouspyyntö ja tarjousten tekeminen hankintalain mukaisesti

Tarjouspyyntö ja tarjousten tekeminen hankintalain mukaisesti Tarjouspyyntö ja tarjousten tekeminen hankintalain mukaisesti Markus Ukkola Lakimies, Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Hankintalainsäädäntö ja -ohjeistus Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Laki

Lisätiedot

Julkiset (pien)hankinnat

Julkiset (pien)hankinnat Julkiset (pien)hankinnat Kustannuslaskentakoulutus 10.11.2009 Lakimies, 1 Sisältö Pienhankinnan määrittelyä Pienhankintojen kilpailuttamisen periaatteita ja pienhankinnoissa käytettäviä menettelyjä Hankintalakiin

Lisätiedot

Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat. IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy

Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat. IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy 1 Kysymyksenasettelu ja lähtökohtia Kuuluvatko yliopistot tulevaisuudessa hankintalain

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Jätehuoltopäivät Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö

Hankintalakiuudistus. Jätehuoltopäivät Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Hankintalakiuudistus Jätehuoltopäivät Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi HE 108/2016 vp Laki julkisista

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

HANKINTAOHJEET Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin.

HANKINTAOHJEET Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin. ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO 1 HANKINTAOHJEET 20.3.2017 1. Hankintalain soveltaminen Laki julkisista hankinnoista astui voimaan 1.1.2017 (1397/2016). Lain taustalla on hankintadirektiivin uudistus joka tuli

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Horisontissa uusi laki

Horisontissa uusi laki Horisontissa uusi laki Kuntamarkkinat 2016 Johtava lakimies Katariina Huikko Hallituksen esitys uudeksi hankintalaiksi (HE 108/2016 vp) Hankintasääntelyn taustalla EU:n hankintadirektiivit (klassinen,

Lisätiedot

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia Uusi hankintalaki Hyvä ostaja Hyvä tarjoaja tietää mitä haluaa ostaa ja tuntee julkisissa hankinnoissa millä ehdoilla noudatettavat menettelytavat tekee hankinnat suunnitelmallisesti; sitoutuu tarjouspyynnön

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA

Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA Tarjouspyyntö ja sen velvoitteet Tarjousten käsittely Hankintapäätös

Lisätiedot

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan 1 Sisällys 1 Sote-hankintamenettelyn lyhyt kuvaus... 1 2 Hankintamenettelyn perustaminen... 2 2.1.1 Tarjouspyynnön julkaisu... 2 2.1.2 Tarjousten jättäminen ja vastaanotto... 3 2.1.3 Hankintapäätös ja

Lisätiedot

LUONNOS LIITE KHALL Hankasalmen kunnan PIENHANKINTAOHJEET

LUONNOS LIITE KHALL Hankasalmen kunnan PIENHANKINTAOHJEET LUONNOS LIITE KHALL 23.3.2015 67 Hankasalmen kunnan PIENHANKINTAOHJEET 2015 2 Tätä hankintaohjetta sovelletaan Hankasalmen kunnan kansallisen kynnysarvon alittaviin hankintoihin. 1. Pienhankinta ja sen

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Johtosäännön tarkoitus...1 2 Hankintakeskuksen tehtävä...1 3 Hankintojen toteutustapa...1 4 Hankintojen toteuttaminen kansallisen

Lisätiedot

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINNAT Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne Kuulemistilaisuus 31.10.2014 1 Taustaa Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa, valmisteluryhmä 24 kertaa Asioita on käsitelty teemoittain siten,

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa 08.06.2010 Antti Sinisalo Sisältö Julkinen hankinta ja kansallinen kilpailutusprosessi Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa Avoin

Lisätiedot

Juha-Pekka Koho 13.11.2009

Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Hankinnat Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Hankintalaki Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Kansallisarkiston on valtion viranomaisena kilpailutettava hankintansa hankintalaissa

Lisätiedot

Uudistuva hankintalaki

Uudistuva hankintalaki Uudistuva hankintalaki Kuntamarkkinat 2015 Johtava lakimies Katariina Huikko Valmisteluryhmän mietintö Kahden TEM:n työryhmän työn tulosta Julkaistiin 13.5.2015 Sisältää ehdotukset:» Laki julkisista hankinnoista

Lisätiedot

Uudet EU:n vakioilmoituslomakkeet

Uudet EU:n vakioilmoituslomakkeet Uudet EU:n vakioilmoituslomakkeet Siirtymäkauden hankintasääntely - mitä sovelletaan 18.4.2016 alkaen? 7.4.2016 Niina Hannonen Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari Sisältö uudet vakiolomakkeet

Lisätiedot

Tulkkien ja välityskeskusten kilpailutus. Huom: esitys perustuu valmisteluvaiheen tietoihin, joihin voi tulla muutoksia tarjouskilpailussa

Tulkkien ja välityskeskusten kilpailutus. Huom: esitys perustuu valmisteluvaiheen tietoihin, joihin voi tulla muutoksia tarjouskilpailussa Tulkkien ja välityskeskusten kilpailutus Huom: esitys perustuu valmisteluvaiheen tietoihin, joihin voi tulla muutoksia tarjouskilpailussa Tulkkauspalvelujen hankinnan lakiperusta Hankintalaki 348/07 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Hankintadirektiivit - ja käytäntö

Hankintadirektiivit - ja käytäntö Hankintadirektiivit - ja käytäntö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Julkisten hankintojen neuvontayksikön järjestämä direktiiviuudistuksen info- ja kuulemistilaisuus hankintayksiköille ja yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 5 HANKINTAMENETTELYT KANSALLISEN KYNNYSARVON ALITTAVISSA HANKINNOISSA ELI PIENHANKINNOISSA (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 26.9.2011) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

Hankintojen ajankohtaistuulet

Hankintojen ajankohtaistuulet Hankintojen ajankohtaistuulet Johtava lakimies Katariina Huikko Mikä on hankintasopimus? Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 4 :» 1) hankintasopimuksella kirjallista sopimusta, joka

Lisätiedot

Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen

Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot Helsinki 22.5.2018 Ulla Kumpulainen Käsitteitä Hankinta = tavaroiden ja palvelujen ostaminen, vuokraaminen tai siihen rinnastettava toiminta

Lisätiedot

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty: Kunnanhallitus 4.2.2019 8 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Huittisten kaupungin Pienhankintaohje. Kaupunginhallitus

Huittisten kaupungin Pienhankintaohje. Kaupunginhallitus Huittisten kaupungin Pienhankintaohje Kaupunginhallitus 18.9.2017 Pienhankintaohje Pienhankintaohje koskee kansalliset kynnysarvot alittavia pienhankintoja SISÄLTÖ: 1. Pienhankinnan määrittely, sääntely

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n

Lisätiedot

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus 8.6.2017 Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Sisältö Oulun kaupungin ostot Mikä on julkinen hankinta? Hankintatoiminnan ohjaus

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Muutoksenhakukielto :t 35-38, 42-43 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksistä jotka koskevat - yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91 ) - virka- tai työehtosopimuksen

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT YRITYKSEN NÄKÖKULMASTA Hankintainfo Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari

JULKISET HANKINNAT YRITYKSEN NÄKÖKULMASTA Hankintainfo Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari JULKISET HANKINNAT YRITYKSEN NÄKÖKULMASTA Hankintainfo 7.6.2012 Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari Hankintojen suunnittelu ja toteutus Hankintapalveluissa hoidettavana kaupungin yhteiset sopimushankinnat

Lisätiedot

Ilmoita hankinnat oikein ja tuleva HILMAuudistus. Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä

Ilmoita hankinnat oikein ja tuleva HILMAuudistus. Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Ilmoita hankinnat oikein ja tuleva HILMAuudistus Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä 1 Hankintojen ilmoittaminen Hilma on julkisten hankintojen ilmoituskanava josta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö Hankinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (5) 158 Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n hankintaoikaisuvaatimus HKL:n kiinteistöissä tehtävien arkkitehti- ja pääsuunnittelutöiden puitejärjestelystä HEL 2015-008728

Lisätiedot

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Hallintovaliokunta 27.9.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen julkisia

Lisätiedot

hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen ICT-hankintojen vastuut kunnissa

hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen ICT-hankintojen vastuut kunnissa hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori ICT-hankintojen vastuut kunnissa HANKINNAN SUUNNITTELU: KUKA VASTAA? HANKINTAMENETTELY: KUKA VASTAA? HANKINTAPÄÄTÖS: KUKA

Lisätiedot

Hankintalaki ja Tekes-rahoitus ja DM

Hankintalaki ja Tekes-rahoitus ja DM Hankintalaki ja Tekes-rahoitus 9.9. ja 16.9.2014 1323929 Hankintalain soveltaminen Tekes-rahoitteisiin hankkeisiin Tekes on päivittänyt ohjettaan hankintalain noudattamisesta Tekesrahoituksen saajille

Lisätiedot

Puitesopimukset. PTCServices Oy

Puitesopimukset. PTCServices Oy Rakennusurakoiden kilpailuttaminen Puitesopimukset 6.4.2011 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto Hankintayksiköille

Lisätiedot