SUOMEN LAMMASYHDISTYS
|
|
- Matti Kokkonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN LAMMASYHDISTYS 90 VUOTTA KATSAUS SUOMEN LAMMASTALOUTEEN VUOSINA Ulla Savolainen
2 Tiloja Uuhia 2 Taustaa Emeritusprofessori Kalle Maijala kokosi syksyllä 1998 Suomen Lammasyhdistyksen 80- vuotishistoriikin. Se julkaistiin Hotelli Arthurissa Helsingissä järjestetyssä yhdistyksen 80-vuotisjuhlassa. Tähän artikkeliin olen koonnut jatkeeksi tärkeimpiä asioita viimeisen kymmenen vuoden ajalta maamme lammastaloudesta yleensä, Suomen Lammasyhdistyksen toiminnasta sekä lammastilaneuvonnasta. Lammasmäärät Kuvioon on koottu tiedot uuhipalkkioita hakeneista tiloista ja haetuista uuhimääristä vuosilta Tilojen määrä on vähentynyt lähes kolmanneksella (1424 kpl vuonna > 961 kpl vuonna 2008), mutta samaan aikaan haettujen uuhipalkkioiden määrä on kasvanut yli 20 prosenttia (46882 kpl vuonna > kpl vuonna 2008). Uuhia oli 32,9 kpl/ tila vuonna 1999 ja 59,5 kpl/ tila vuonna Uuhimäärä/ tila on melkein kaksinkertaistunut. Rakennekehitystä on tapahtunut, mutta katraskokomme on edelleen pieni isoihin lammasmaihin verrattuna. Suurimmilla tiloilla oli keväällä 2008 yli 500 uuhta ja yli 100 uuhen katraita oli 167 kpl. Tilojen ja uuhien määrä uuhipalkkiotilastoissa vuosina Vuodet Tiloja Uuhia Lampaita on kaikkien TE-keskusten alueella, mutta lammasmäärät ovat kasvaneet etenkin Lapissa ja Ahvenanmaalla. Muita vahvoja alueita ovat mm. Varsinais-Suomi ja Pohjanmaa. Lampolainvestoinnit Lampolainvestointeja on tuettu vuosien (-> lokakuu) aikana 105 kpl. Näistä uudisrakennuksia on ollut 60 kpl, laajennuksia 14 kpl ja peruskorjauksia 31 kpl. Uusia uuhipaikkoja on näiden investointien avulla saatu noin kpl. Eniten investointeja on tuettu vuosina 2005 ja 2006, mutta keskimäärin suurimmat investoinnit/ tila on tehty vuonna 2007, jolloin uuhipaikkojen kasvu tilaa kohti oli 156 kpl.
3 3 Suomen Lammasyhdistyksen toiminta Kymmenen vuotta sitten Suomen Lammasyhdistyksen 80-vuotisjuhlakokouksessa laadittiin maamme lammastaloudelle toimintalinjaus, joka käsitti tavoitteet tuotannolle, eläinainekselle, jalostukselle, neuvonnalle, markkinoinnille ja tukipolitiikalle. Toimintalinjauksessa esille tuodut asiat ovat ajankohtaisia vielä nytkin. Osa niistä on toteutunut, osa ei. Yhteenvetona todettiin silloin, että tavoitteena on oltava kilpailukykyinen, terve tuotanto, jossa markkinoilta saatava hinta kattaa tuotanto- ja markkinointikustannukset ja yhdessä tukien kanssa antaa palkan hyvin tehdystä työstä. Suomen Lammasyhdistyksen toimisto muutti kesällä 2001 Vantaalle Tikkurilaan samalla kun Maaseutukeskusten Liitto muutti sinne. Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja ja 6 muuta jäsentä. Jäsenet valitaan niin, että alueelliset lammaskerhot saavat vuorotellen hallitukseen oman edustajansa. Alueellinen edustus on tärkeä, koska yksi Suomen Lammasyhdistyksen tehtävistä on toimia lammaskerhojen yhteistyöelimenä. Puheenjohtajina ovat kuluneen 10 vuoden aikana toimineet Dick Sjöblom (vuoteen 2001 asti), Tuomo Jääskeläinen (vuodet ) ja Christer Ollqvist (vuodesta 2007 alkaen). Sihteerinä ja Lammas ja vuohi-lehden päätoimittajana toimi Eino Hautakangas kesään 2002 asti, Ulla Savolainen kesästä 2002 kesään 2008 ja tällä hetkellä Pia Parikka. Kirjanpitäjänä ja jäsenrekisterin hoitajana on toiminut koko ajan Sirkka-Liisa Laitila. Lammas ja vuohi-lehti on ilmestynyt 5 kertaa vuodessa. Vuoden 2004 alusta lähtien saatiin lehteen värilliset kannet. Toimintasuunnitelmat, toimintakertomukset ja jonkin verran muita artikkeleita on julkaistu myös ruotsiksi. Suomen Lammasyhdistykselle saatiin nettisivut keväällä Niiden laatija ja ylläpitäjä on koko ajan ollut Lauri Leinonen Loimaalta. Sivuja on vähitellen kehitetty ja tällä hetkellä niiltä löytyy varsin monipuolisesti tietoa lammastaloudesta, yhdistyksen toiminnasta, neuvonnasta sekä monipuolinen linkkilista, jolla on mm. linkki monien lammastilojen kotisivuille. Perustiedot yhdistyksestä ja lammasroduista löytyvät myös ruotsiksi. Nettisivujen osoite on Jäsenille ulospäin näkyvänä tärkeimpänä toimintamuotona ovat Lammas ja vuohi-lehden ja nettisivujen ohella kevät- ja syyskokoukset ja niihin liittyvät seminaarit, jotka järjestetään yhdessä ProAgria Maaseutukeskusten Liiton kanssa eri puolilla Suomea. Syyskokouksen yhteydessä palkitaan vuoden lammastila, jonka yhdistyksen hallitus on aikaisemmin valinnut. Lampaiden jalostusvaliokunta on kokoontunut vuosittain kaksi kertaa suunnittelemaan tulevaa jalostustoimintaa ja käsittelemään erilaisia jalostukseen liittyviä asioita. Siinä on jäseninä lammastilojen (huomioitu erikseen suomenlammas ja liharodut), tutkimuksen ja neuvonnan edustajia. Suomen Lammasyhdistys on toiminut ja toimii kiinteässä yhteistyössä ProAgria Maaseutukeskusten Liiton ja paikallisten maaseutukeskuksien kanssa. Tärkeä yhteistyökumppani on myös MTK, jonka kanssa on viime vuosina tehty mm. useita yhteisiä lausuntoja tärkeistä alaan liittyvistä kysymyksistä, kuten esim. lampaiden merkintä. MTK:n lammasjaostolla ja yhdistyksen hallituksella on ollut myös yhteisiä kokouksia, joissa näitä asioita on mietitty. Kolmena peräkkäisenä vuonna ( ) järjestettiin yhteistyössä Finfoodin ja Ruoka-Suomiteemaryhmän kanssa Ahvenanmaalle opintomatka, jolle osallistui eri sidosryhmien edustajia. Mukana oli myös huippuravintoloiden keittiömestareita ja lehdistön edustajia. Kaikilla matkoilla oli muutamia lampureita, jotka kertoivat sidosryhmillemme lammastalouden arjesta. Käyntikohteina oli mm. ahvenanmaalaisia lammastiloja ja paikallinen teurastamo. Retkien tarkoituksena oli tehdä
4 alaamme tunnetuksi ja edistää eri tahojen yhteistyötä. Kolmelle matkalle osallistui yhteensä henkeä ja uskon, että niiden avulla saavutettiin ainakin jossain määrin toivotut tavoitteet. Lammaskerhot Maassamme toimii vajaa 20 alueellista lammaskerhoa. Vanhin niistä on Varsinais-Suomen Lammaskerho, joka on perustettu v eli täytti viime vuonna jo 40 vuotta.. Kerhojen elinkaari vaihtelee. Osa toimii aktiivisesti, osalla ei ole käytännössä toimintaa lainkaan. Samankin kerhon toiminta voi olla eri aikoina hyvin vaihtelevaa siitä riippuen, kuinka aktiivisia jäseniä kulloinkin löytyy. Yleisimmät toimintamuodot ovat kerhotapaamiset ja yhteiset retket. Osa kerhoista järjestää myös tuotteiden markkinointitempauksia eri muodoissa. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittaneen Varsinais-Suomen Lammaskerhon jokasyksyiset markkinat, joilla on käynyt vuosittain pari tuhatta kävijää. Tänä syksynä järjestettiin jo 25. perättäiset markkinat. Rotuyhdistykset Tällä hetkellä meillä on kolme rotuyhdistystä. Ne ovat Suomen Texel yhdistys ry, Finnsheep ry ja Föreningen Ålandsfåret. Texel yhdistys ( on perustettu v ja se on järjestänyt mm. jäsentapaamisia ja erilaisia koulutuksia sekä osallistunut maatalousnäyttelyihin. Finnsheep ry ( perustettiin vuonna 2004 ja sen toiminta-aikana on päivitetty suomenlampaan linjat ja laadittu Suomenlampaan Jalostusopas Lihasulan Säätiön rahoituksen turvin. Föreningen Ålandsfåret r.f. ( on perustettu vuonna Se toimii Ahvenanmaalla ja sen tarkoitus on säilyttää Ahvenanmaan lammas ja pitää yllä sen monimuotoisuutta. Yhdistys on järjestänyt mm. pohjoismaisen villaseminaarin syksyllä Lammastilaneuvonta Lammastilaneuvonta kattaa koko maan. Neuvojia on alle 10 ja heidän alueensa ovat varsin laajat. Pelkästään lammastilaneuvontaa tekeviä kenttäneuvojia on viime vuosina ollut vain kaksi, muilla on ollut rinnalla myös muuta kotieläinneuvontaa (nauta, sika). Neuvonta muuttaa muotoaan koko ajan ja viime vuosina on entistä enemmän paneuduttu tilakokonaisuuteen. Lammastilaneuvojan ohella tilan asioita on tarvittaessa pohdittu useamman henkilön tiiminä. Eri neuvojien välinen yhteistyö on erityisen tärkeää erikoistilanteissa, kun tilalla tehdään investointeja tai on meneillään esim. sukupolven vaihdos. Seuraavassa keskityn kuitenkin nimenomaan lammastilaneuvonnan palveluihin, niiden kehittämiseen ja toimintamuotoihin viimeisen kymmenen vuoden aikana.. Tuotosseuranta Tuotosseuranta on jalostuksen perusta. Vuonna 1998 alettiin tuotosseurantaan kehittää uutta WinLammas-ohjelmaa, joka otettiin käyttöön vuonna Ohjelman kehittämiseen saatiin hankerahoitusta. Ohjelmaa on parannettu vuosien myötä. Sen avulla ovat tietoja tuotosseurantarekisteriin lähettäneet sekä neuvojat että tilat itse. Saamiaan tuloksia, mm. indeksit 4 kk:n painolle, lihakkuudelle, rasvalle ja eläväeurop-arvostelulle, tilat ovat voineet hyödyntää lampaittensa jalostusvalinnassa. Muutama vuosi sitten saatiin myös lihantuotantoindeksi, jossa on omat painotuksensa 4 kuukauden painolla, lihakkuudella ja rasvalla. WinLammas-ohjelmassa on myös työlistoja, joita omatoimitallentajat ovat voineet käyttää hyödykseen. Nyt vuonna 2008 on aloitettu uuden netissä toimivan tuotosseurantaohjelman kehittäminen. Syy kokonaan uuden ohjelman kehittämistarpeeseen on Eviran lammas- ja vuohirekisteri, joka otettiin käyttöön tänä vuonna. Koska kaikkien lammas- ja vuohitilojen pitää ilmoittaa tiedot eläimistään Eviran rekisteriin, on välttämätöntä saada neuvonnan käyttöön uusi Eviran rekisterin kanssa 4
5 5 yhteensopiva ohjelma, ettei tilojen tarvitse tallentaa tietojaan kahteen kertaan. Uuden ohjelman kehitystyö on vasta alkuvaiheessa ja sen valmistuminen riippuu Eviran aikataulusta. 300 Tilojen ja uuhien määrä tuotosseurannassa vuosina Tiloja Uuhia Vuodet Tiloja Uuhia Tuotosseurantaan kuuluvien tilojen ja uuhien määrä on vaihdellut kuluneen kymmenen vuoden aikana. Vuosittainen kehitys on esitetty yllä olevassa kuviossa. Alimmillaan sekä tilamäärä että uuhimäärä olivat vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Sen jälkeen molemmissa on ollut jatkuvaa kasvua. Parin viimeisen vuoden aikana tilamäärä on ollut noin 260 ja uuhimäärä yli kpl. Tilastoissa on huomioitu vain ne uuhet, joille on ilmoitettu myös tuotoksia. Niiden lisäksi rekisterissä on varsin suuri määrä uuhia, joille ei ole ilmoitettu karitsointeja. Uuhien rotujakautuma tuotos s eurannas s a vuonna 2007 Muu/erias teis et ris teytyks et R otu puuttuu Ahvenanmaan lammas Dors et R ygja Oxford down Texel S uomenlammas Roduista suomenlammas on ehdoton valtarotumme. Sen määrä on viime vuosina kasvanut. Kainuun harmas- lampaat on tähän mennessä tilastoitu samaan ryhmään kuin suomenlampaat. Ahvenanmaan lampaat ovat oma ryhmänsä, joista vain osa on maaseutukeskusten ylläpitämässä rekisterissä. Suurin osa on rekisterissä, jota ylläpitää Föreningen Ålandsfåret. Liharoduista tärkein on ehdottomasti texel. Seuraavana tulee oxford down, jonka määrä on selkeästi pienempi kuin texelin.
6 6 Rygjaa ja dorsetia on varsin pieniä määriä puhdasrotuisena. Näiden lisäksi maassamme on pieni määrä puhdasrotuisia ruotsalaisia turkislampaita ja Ahvenanmaalla yksi tila, joka kasvattaa itäfriisiläisiä maitolampaita. Oheisesta kuviosta (sivu 5) selviää tärkeimpien lammasrotujen rotujakautuma vuoden 2007 tuotosseurannassa. Risteytysten käyttö teuraseläinten kasvatuksessa on yleistä varsinkin isoilla lammastiloilla. Tuotosseurannassakin risteytysuuhet muodostavat suurimman ryhmän puhdasrotuisten suomenlampaiden jälkeen. Ultraäänimittaukset ja niihin liittyvät eläväeurop-arvostelut sekä niiden tulokset ovat osa tuotosseurantaa. Taustalla on MTT:n 3-vuotinen tutkimusprojekti Lampaan lihantuotantoominaisuuksien mittaus- ja jalostusohjelma, jossa kehitettiin indeksit lihantuotantoominaisuuksille. Tutkimusprojektin päätyttyä on mittauksia jatkettu niin, että vuosittain mitataan ja arvostellaan n karitsaa. Neuvonnan käytössä on viime vuosina ollut kolme ultraäänimittauslaitetta. Vuosittain on kevätkesällä neuvojille järjestetty koulutuspäivät (ns. ultraäänimittauslaitteiden kalibrointipäivät), joilla on tarkistettu, että laitteet ovat kunnossa, mittaajat tekevät mittaukset samasta kohdasta ja eläväeurop-arvosteluissa kaikilla on sama arvosteluskaala luvulla on puhdasrotuisille lampaille laadittu linjat. Vaativan pohjatyön teki lammastilaneuvoja Veikko Pyykönen eläkkeelle jäämisensä jälkeen. Työtä täydennettiin suomenlampaan osalta vuonna 2007 Lihasulan Säätiön rahoituksella. Myös muiden lammasrotujen linjoja on tarkastettu ja päivitetty myöhemmin. Linjat on mahdollisuus merkitä tuotosseurantaan ja tulevassa uudessa ohjelmassa on tavoitteena, että linjat päivittyisivät karitsoille automaattisesti isän linjan perusteella. Jalostuslampolat Lampaanjalostusyhdistyksellä oli aikaisemmin kymmeniä vuosia siitoskeskus/jalostuslampola järjestelmä, joka lopetettiin1970-luvun alussa. Vuonna 2001 laadittiin uudet jalostuslampolasäännöt. Ensimmäiset uudet jalostuslampolat hyväksyttiin syksyllä Vuonna 2008 maassamme on 10 hyväksyttyä jalostuslampolaa. Rotujakautuma on seuraava: suomenlammas neljä, texel neljä, oxford down yksi ja rygja yksi. Huutokaupat Jalostuseläinkaupan näkyvin muoto ovat olleet vuosittaiset pässihuutokaupat, joita on järjestetty sekä Ilmajoen maatalousoppilaitoksella (nykyisin Koulutuskeskus Sedu) Ilmajoella että Lihasulan tilalla Kangasalla. Ilmajoelle saatiin syksyllä 1999 erillinen huutokauppoja varten rakennettu huutokauppakeskus Veikon rodeo, joka sai nimensä alueen silloisen lammastilaneuvojan Veikko Pyykösen mukaan. Hän toimi hankkeessa puuhamiehenä. Ilmajoella huutokauppoihin liittyvät lammaspäivät ovat olleet kaksipäiväisiä ja niihin on liittynyt runsaasti erilaista oheisohjelmaa. Lihasulassa on keskitytty vain eläinten arvosteluun ja itse huutokauppaan ja tilaisuus on ollut yleensä yksipäiväinen. Arvostelijoina huutokaupoissa ovat toimineet omat asiantuntijamme. Ilmajoelle saatiin yhtenä vuonna arvostelija myös Ruotsista. Ruokintaneuvonta Lampaiden ruokinnan suunnitteluun saatiin vuonna 1999 uusi excel-pohjainen ruokinnansuunnitteluohjelma Lamru, jonka pääsuunnittelija ja ohjelmoija oli Ritva Perttilä. Ohjelma on varsin monipuolinen ja sitä käytetään edelleen neuvonnan työvälineenä.
7 7 Viime vuosina on uutena toimintamuotona tullut kuntoluokitus. Sen avulla pystytään seuraamaan ruokinnan onnistumista ja antamaan ohjeita tulevalle ruokinnalle. Ultraäänimittauslaitteille on saatu lisäkäyttöä tiineystarkastuksien muodossa. Laitteilla pystytään saamaan selville, onko uuhi tiine vai ei, jos tarkastus tehdään oikeaan aikaan. Tarkkaa sikiöiden määrää neuvonnan käyttämillä laitteilla on vaikea arvioida. Talousseuranta Lammastiloilta on saatavissa varsin vähän todellisiin tietoihin perustuvia taloustietoja. Neuvonnan käytössä oli 1990-luvun alkupuolella varsin monimutkainen ohjelma, jolla tietoja kerättiin. Vuosikymmenen loppupuolella laadittiin uusi, excel-pohjainen edellistä yksinkertaisempi ohjelma, jota käytettiin muutamia vuosia. Parhaimmillaan saatiin tietoja noin pariltakymmeneltä tilalta. Koska tilat olivat hyvin erikokoisia ja eri puolilta maata, ei tuloksista voinut saada hyvää kuvaa erilaisten lammastilojen kannattavuudesta. Viime vuosina muutamille tiloille on laadittu tulosanalyysi ja sen avulla tilat ovat pystyneet saamaan oikeaa tietoa tilansa taloudellisesta tuloksesta. Sen avulla voidaan tuloksia verrata myös muiden tuotannonhaarojen tuloksiin. Näyttelyt ja messut Valtakunnalliset näyttelyt, kuten Farmari- ja Karjatila-näyttelyt ovat olleet huutokauppojen ohella hyvien erirotuisten jalostuslampaiden esittelypaikkoja. Karjatila-messuilla on järjestetty myös eri roduille ulkomuotoarvosteluun perustuva kilpailu. Tuomari oli texel-rodulla vuonna 2000 Tanskasta. Vuonna 2004 oli Karjatila-messujen yhteydessä myös pässihuutokauppa. Silloinkin oli liharotujen arvostelija Tanskasta. Vuonna 2004 messujen yhteydessä järjestettiin myös lampaiden jalostusseminaari. Farmari-näyttelyissä lampaat ovat olleet monipuolisesti esillä. Arvosteluiden ja esittelyiden lisäksi näyttelyissä on vuosittain järjestetty Kerinnän SM-kilpailut ja muutamana viimeisenä vuonna myös lapsille Karitsan kesyttäjä-kilpailu. Näyttelyissä on myös aina ollut paimenkoiranäytöksiä, joiden järjestämisestä on vastannut Suomen Paimenkoirayhdistys. Farmari-näyttelyiden ohella myös Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Elma-messuilla ovat lampaat olleet esillä. Oppaat Tieto tuottamaan sarjassa ilmestyi syksyllä 2000 lammastiloille suunnattu opas Lampaan ruokinta ja hoito. Se oli uudistettu painos vuonna 1994 ilmestyneestä Tuottava lammastalous-oppaasta. Siinä keskityttiin nimenomaan lampaiden ruokintaan, hoitoon ja terveydenhoitoon. Syksyllä 2007 julkaistiin samassa sarjassa uusi lammasopas Lampaankasvattajan käsikirja, jossa käsitellään myös lampaiden jalostukseen ja lammastilan talouteen liittyviä asioita. Tutkimus Säännöllinen tutkimustoiminta on 10 viimeisen vuoden aikana lammassektorilla vähentynyt minimiin. Tällä hetkellä pitkäjänteistä tutkimusta ei ole juuri mahdollista toteuttaa. Opinnäytetöissä ovat opiskelijat selvittäneet yksittäisiä asioita. Näistä mainittakoon mm. keväällä 2008 valmistunut progradu Karitsoiden painojen perinnölliset tunnusluvut, jota voidaan mahdollisesti jossain määrin hyödyntää, jos myöhemmin aletaan kehittää uuhi-indeksiä.
8 Olen ottanut tähän mukaan varsinaisen tutkimustoiminnan lisäksi alalla 10 viimeisen vuoden aikana tehdyt tärkeimmät kyselytutkimukset Jalostus Jatkuva suunnitelmallinen jalostustutkimus loppui, kun tutkija Marja-Leena Puntila jäi kuluneen 10- vuotiskauden aikana eläkkeelle eikä uutta jalostustutkijaa saatu hänen tilalleen. Sen jälkeen on voitu jonkin verran käyttää tutkija Marja-Liisa Sevon-Aimosen asiantuntemusta lihantuotantoindeksin kehittämisen yhteydessä. Marja-Leena Puntila oli Euroopan Kotieläintuotantoliiton (EAAP) Lammas- ja vuohikomission varapuheenjohtaja vuosina Tässä roolissa hän teki maamme lammastaloutta tunnetuksi. Hän on myös toiminut ja toimii edelleen lampaiden jalostusvaliokunnan puheenjohtajana. Kuten jo edellä mainittiin, tuotosseurannassa ja käytännön jalostustyössä on voitu suoraan hyödyntää MTT:n 3-vuotista tutkimusprojektia Lampaan lihantuotanto-ominaisuuksien mittaus- ja jalostusohjelma. Villaan liittyvää tutkimusta on ollut varsin vähän, mutta vuosina toteutettiin villaarvosteluiden kehittämiseen tähtäävä hanke, jonka nimi oli Lampaan villaominaisuuksien jalostusohjelman kehittäminen. Hankkeen toteutti MTT:n jalostustutkimus ja yhteistyökumppanina siinä oli lammastilojen ohella Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos. Hankkeessa kehitetyt villa-arvostelut otettiin mukaan tuotosseurannan WinLammas-ohjelmaan. Ennen Fine Finnwool-hanketta villaan liittyvää systemaattista kehitystyötä on tehty lähinnä Pelson tutkimuslampolassa. Villalinjan ohella siellä oli suomenlampaalle myös erilliset liha- ja turkislinjat. Ruokinta Kuuman koelampolan lakkauttamisen jälkeen maassamme on ollut varsin niukasti mahdollisuuksia lampaiden ruokintatutkimuksiin. Tehdyt kokeet ovat olleet lähinnä laiduntutkimuksia. Vuosina järjestettiin MTT:n emolehmänavetalla Tohmajärvellä Makeran hankkeena laiduntutkimus Laatulihaa tehokkaalla emolehmätuotannolla, jossa laidunnettiin emolehmiä ja karitsoita samalla laitumella. Merkittävä ja lammassektorilla harvinainen saavutus oli, kun MTT:n lampaiden ruokintatutkija Riitta Sormunen-Cristian väitteli keväällä 2001 tohtoriksi aiheesta Energia- ja valkuaisnormien soveltuvuus heinällä ja säilörehulla ruokittujen suomenlammasuuhien tuotantoon. Lammastilatutkimus Vuonna 2002 tehtiin laaja lammastilatutkimus, jonka toimeksiantajina olivat Suomen Lammasyhdistys, ProAgria Maaseutukeskusten Liitto ja MTK. Rahoitusta saatiin myös maa- ja metsätalousministeriöltä ja Lihasulan Säätiöltä. Kyselyn toteutti Gallup Elintarviketieto. Kysely lähetettiin noin 870 tilalle ja vastauksia saatiin noin 470 eli vastausprosentti oli peräti 54,1. Koska lammassektorilla on varsin harvoin mahdollista toteuttaa näin laajaa valtakunnallista tutkimusta, otettiin tutkimus erittäin positiivisesti vastaan ja vastausprosenttikin muodostui korkeaksi. Tutkimuksesta saatiin paljon tietoa Suomen lammastalouden senhetkisestä tilanteesta sekä lampureiden toiveista tulevaisuutta varten. Sen ns. purkuseminaari järjestettiin syksyllä 2002 Lihasulassa Kangasalla. Siellä mietittiin, millainen on Ihannelammastalous vuonna Mietittiin, mihin lammastalouden osa-alueisiin pitää saada parannuksia ja millä toimenpiteillä niitä on mahdollisuus saada. Esille tulivat mm. seuraavat asiat: 8
9 9 - luottamus ja yhteistyö (esim. sopimustuotanto tuotteiden myynnissä ja Suomen Lammasyhdistyksen toiminnan kehittäminen) - lammastalouden hyvän imagon hyödyntäminen - osaamisen kehittäminen, lammastutkimus ja neuvonta - yleinen mielikuva lammastalouden kannattavuudesta - tilan johtaminen - eläinaines ja teuraslaatu Näiden asioiden sisällä oli paljon yksityiskohtia, joita haluttiin kehittää. Eri toimijoiden välistä yhteistyötä korostettiin. Tehtävää ja kehitettävää oli jokaisella alan toimijalla. Osa silloin esille tuoduista asioista on toteutunut, mutta läheskään kaikissa asioissa ei ole päästy eteenpäin. Lammasteurastamokysely Keväällä 2002 tekivät Suomen Lammasyhdistys ja MTK:n lammasjaosto kyselyn kaikille lammasta teurastaville teurastamoille. Kysely lähetettiin 70 yritykselle ja vastauksia tuli 17. Yritykset olivat hyvin erikokoisia. Rahtiteurastuksen osuus oli %. Markkinointi oli ympärivuotista. Lihasta 70 % myytiin ruhoina, 30 % leikattuna. Tuoreena myytiin 79 % ja pakastettuna 21 %. Kyselyn perusteella voitiin lopputuloksena todeta, että markkinoinnissa ja teurastamoiden välisessä yhteistyössä olisi paljon kehitettävää. EU ja viranomaismääräykset Kuluneen 10 vuoden aikana on lammastiloille tullut muiden EU-säännösten ohella myös monia uusia lampaisiin liittyviä säännöksiä. Merkintään ja rekisteröintiin liittyvät asiat ovat olleet ajankohtaisia koko kymmenvuotiskauden ja ne ovat tavalla tai toisella olleet aiheina ainakin kuusi viimeistä vuotta kaikissa yhdistyksen kokouksissa. Merkintä on viime aikoina jäänyt hieman taka-alalle, kun uusi lammas- ja vuohirekisteri on otettu käyttöön ja siihen liittyvät asiat ovat olleet päällimmäisinä. Eläinten tunnistettavuus liittyy tautivalvontaan. Maedi-visna ja scrapie-valvontaohjelmat ovat olleet voimassa 1990-luvulta lähtien. Niihin on tullut joitakin tarkennuksia vuosien kuluessa. Talvella on uutena asiana tullut sinikielitautiin (blue tongue) liittyvä koulutus. Tautia ei toistaiseksi ole maassamme ollut, mutta Etelä-Ruotsissa sitä on jo esiintynyt. Tautivalvontaan liittyy läheisesti raatokeräily, joka alkoi naudoista ja laajeni käsittämään myös lampaita ja vuohia syksyllä Toistaiseksi raatokeräily on lampaille ja vuohille ollut ilmainen. Pohjois-Suomessa keräilyä ei ole. Muita viimeisen 10 vuoden aikana tulleita uusia asioita ovat mm. lääkekirjanpito, omavalvonta ja uudet eläinkuljetuksiin liittyvät säännökset, jotka koskevat monia lammastiloja. Omavalvontaan tehtiin lammastiloille Lapin Menestyvä lammastila-hankkeessa oma lomakkeisto, joka helpottaa tietojen kirjaamista. Eläinkuljettajakoulutuksia on järjestetty eri puolilla maata. Tukipolitiikka on kuluneen 10 vuoden aikana muuttunut runsaasti. Suunta on ollut, että yksilötuet (eläimet/ peltohehtaarit) vähenevät ja poistuvat ja tuet muuttuvat entistä enemmän tilakohtaisiksi. Kansainvälinen toiminta Kansainvälinen toiminta jakautuu useampaan eri sektoriin, eläinkauppa, kansainvälinen yhteistyö eri maiden kanssa, retket Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen.
10 Kansainvälinen eläinkauppa on viime vuosina tapahtunut lähinnä yksittäisten tuojien ja viejien toimesta. Maahamme on tuotu texel-rotua Tanskasta, ruotsalaista turkislammasta Ruotsista ja itäfriisiläistä maitolammasta Saksasta. Tautitilanteesta riippuen tuontisäännökset vaihtelevat ja viime vuosina Tanska ja Ruotsi ovat olleet ainoita Euroopan maita, joista on eläviä lampaita voinut tuoda niin, ettei tila ole joutunut pitkäaikaiseen karanteeniin. Vuonna 2000 tuotiin texelin, oxford down-rodun ja dorsetin spermaa ja alkioita Uudesta-Seelannista ja viime syksynä dorset-rodun spermaa Ruotsin kautta Isosta-Britanniasta. Vientikyselyitä on aina huomattavasti enemmän kuin toteutuneita kauppoja. Esteeksi tulevat usein joko eläinlääkintävaatimukset tai eläinten hinta. Suomesta on tällä vuosituhannella viety suomenlampaita ainakin Karjalan tasavaltaan Venäjälle ja Liettuaan sekä oxford down-rotua Latviaan. Kansainvälisessä eläinkaupassa sperma ja alkiot ovat nykyisin yleisiä. Koska meillä keinosiemennys ei ole vielä kuulunut lammastalouden jatkuviin toimintoihin, ovat sperman ja alkioiden vientimahdollisuudet olleet hyvin rajoitetut. Keväällä 2006 laadittiin ProAgria Pirkanmaan toimesta Lihasulan Säätiön rahoittamana lampaiden vientiin ja tuontiin ohjeistus, johon koottiin tärkeimmät seikat, jotka pitää huomioida vienneissä ja tuonneissa. Jatkuvin, yhtämittainen kansainvälisen yhteistyön muoto on ollut kahden vuoden välein eri pohjoismaissa järjestetyt Internorden-lammaspäivät. Suomesta on niillä ollut osanotto, joskus vain yksi henkilö, välillä useampia. Vuonna 2000 päivät järjestettiin Norjassa, 2002 Islannissa, 2004 Ruotsissa ja 2006 Suomessa. Vuonna 2008 olisi vuorossa ollut Fär-saaret, mutta nyt päivät jäivät järjestämättä. Tänä kesänä oli suomenlammas esillä Liettuassa EAAP:n yhteydessä järjestetyssä seminaarissa (Use of importance of short tailed sheep breeds), jossa MTT:n jalostustutkija Marja- Liisa Sevon-Aimonen piti aiheesta esityksen. Omat Internorden-päivämme olivat kesällä 2006 Lihasulan tilalla Kangasalla. Lihasula oli Matti Koiviston johdolla panostanut päiviin hyvin voimakkaasti ja suuri kiitos päivien onnistumisesta kuuluu sinne. Kolmipäiväisessä tapahtumassa oli henkeä. Määrä vaihteli hieman eri päivinä. Mukana oli osanottajia kaikista pohjoismaista. Teemoina olivat mm. lammastilan johtaminen, lampaiden identifiointi ja terveydenhoito. Kokemuksia vaihdettiin hyvin monista asioista, osin myös ryhmätöiden muodossa. Viimeinen päivä oli retkipäivä. Suosittuja ovat olleet opintomatkat ulkomaille. Valtakunnallisia retkiä on järjestetty muutaman vuoden välein. Vuonna 2000 oli retki kalottialueelle, Pohjois-Ruotsiin ja Pohjois-Norjaan. Vuonna 2004 käytiin Etelä-Ruotsissa, tutustumiskohteena oli mm. sikäläinen pässihuutokauppa ja siihen liittyvä eläinten arvostelu. Syksyllä 2007 oltiin tutustumassa suuriin lammastiloihin Tukholman ympäristössä. Viimeisin matka saavutti niin suuren suosion, että se toistettiin samalla ohjelmalla muutamaa kuukautta myöhemmin vuoden 2008 helmikuussa. Retkiä ovat järjestäneet myös alueelliset lammaskerhot ja rotuyhdistykset. Suomen lammastalouteen on käynyt tutustumassa vierailijoita sekä idästä että lännestä. Välillä on ollut isompia ryhmiä, välillä yksittäisiä lammasasiantuntijoita. Keinosiemennys ja geenivaratoiminta Lampaan keinosiemennystä on tutkittu ja eri menetelmiä kokeiltu jo kauan. Koska tiinehtymisprosentit ovat olleet varsin vaatimattomat, ei siemennyksessä ole päästy jatkuvaan käytännön toimintaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut useampaan otteeseen keinosiemennykseen ja sperman keruuseen liittyvää tutkimusta ja toimintaa. 10
11 Etelä-Pohjanmaan Lammastilojen laatuprojektissa haettiin keinosiemennysoppia Norjasta ja vuosituhannen vaihteessa tehtiin koesiemennyksiä. Tulokset eivät olleet kuitenkaan niin hyvät, että toimintaa olisi jatkettu. Lammasaineksen tuonti-hankkeessa tuotiin syksyllä 2000 texelin, oxford downin ja dorsetin spermaa ja alkioita Uudesta-Seelannista. Vuosina hankkeessa siemennettiin uuhia laparoskooppisiemennyksellä. Kahtena ensimmäisenä vuonna lampaat koottiin yhteen paikkaan, ensimmäisenä syksynä Kuuman koetilalle Jokioisiin ja toisena syksynä Mustialaan Tammelaan. Kolmantena vuonna siemennykset tehtiin Sirolan tilalla Tohmajärvellä. Hankkeessa tehtiin myös alkionsiirtoja. Ensimmäisenä vuonna oli siemennyksiä ja alkionsiirtoja tekemässä William Vivanco Uudesta-Seelannista. Laparoskooppisiemennys on monimutkainen ja kallis toimenpide eikä sovellu hyvin jatkuvaan, tiloilla tapahtuvaan toimintaan. Kansalliseen eläingeenipankkiin on kerätty suomenlampaan, Kainuun harmas-lampaiden ja Ahvenanmaan lampaiden spermaa vuodesta 2005 lähtien. Kahtena ensimmäisenä vuonna oli mukana asiantuntijana Maciej Murawski Puolasta. Sen jälkeen on jatkettu kotimaisin voimin. Lammaseläinlääkäri Johanna Rautiainen on ollut tässä, Etelä-Pohjanmaan Laatuprojektissa ja Lammasaineksen tuonti-hankkeessa koko ajan mukana ja kouluttautunut kaikissa niissä sperman keruuseen ja käsittelyyn. Geenivaratoimintaan liittyen on saatu alkuperäisroduille uusi, näyttävä esite ensin suomeksi ja hieman myöhemmin englanniksi. Geenivaratoiminnan koordinaattorina ja organisoijana on toiminut tutkija Juha Kantanen MTT:ltä. Syksyllä 2007 oli Suomesta kolme henkeä Ruotsissa keinosiemennyskurssilla, joka liittyi sperman tuontiin Isosta-Britanniasta. Meille sperma tuli Ruotsin kautta. Kurssin käyneet siemensivät tuontispermalla uuhia Suomessa syksyllä 2007 ja tänä keväänä syntyi siemennysten tuloksena komeita dorset-karitsoita. Syksyllä 2008 siemennyksiä jatketaan. Lammashankkeet Lammassektorilla on kuluneen kymmenen vuoden aikana ollut varsin monenlaista hanketoimintaa. Hankkeiden avulla on pystytty sekä alueellisesti että valtakunnallisesti tutkimaan ja kehittämään monia sellaisia asioita, joihin muuten ei olisi ollut resursseja. Maaseutukeskukset ja neuvonta ovat olleet monissa hankkeissa vetäjinä tai ainakin osallistujina. Osa hankkeista on ollut pelkästään lammastalouteen keskittyneitä, osa sellaisia, joissa lammastilat ovat olleet yksi kohderyhmä muiden joukossa. Näistä mainittakoon lukuisat laatuhankkeet, joissa on ollut omia lammasryhmiä. Lammastiloille on ollut monilla alueilla myös erilaista pienryhmätoimintaa. Esittelen tässä lyhyesti joitakin lammashankkeita. Lapin hankkeet Lapissa on kuluneen 10 vuoden aikana ollut peräkkäin ja osin päällekkäinkin useampia lammashankkeita. Vuosina oli meneillään Lapin Katras-hanke, jossa paneuduttiin lammastalouden eri osa-alueisiin kuten lampaiden hoito ja ruokinta, tuotteiden jatkojalostus ja markkinointi. Myös lampureiden työssä jaksaminen oli huomioitu ohjelmassa. Seuraava koko Lappia käsittävä hanke oli Lappilainen laadukas lammas, jonka toiminta-aika oli Hankkeessa oli mukana myös tärkeimmän lopputuotteen eli lihan ostaja ja käyttäjiä eli Röngän teurastamo ja ravintoloiden keittiömestareita. Lappilainen laadukas lammas hanke oli yhtenä osapuolena, kun Meri-Lapin Herkut-hankkeessa luotiin laadukkaalle karitsanlihalle tuotemerkki Meri-Lapin karitsa. Siihen liittyi monia erilaisia tuotteita, joita esiteltiin mm. Gastromessuilla Helsingin messukeskuksessa keväällä
12 Lappilainen laadukas lammas- hankkeessa paneuduttiin koko tilan toiminnan kehittämiseen. Siinä kehitettiin myös uusia työvälineitä ja toimintatapoja, joita markkinoitiin neuvonnan välityksellä Lapin ohella muualle Suomeen. Hankkeeseen liittyi (kuten jo Lapin Katras-hankkeeseen) tilakohtaisen neuvonnan lisäksi monia hankkeen osanottajille järjestettyjä koulutuksia ja opintomatkoja. Vuonna 2007 oli Menestyvä lammastila-hanke, jossa jatkettiin Lappilainen laadukas lammashankkeen toimintaa. Tämän hankkeen aikana koottiin mm. Lammastilan omavalvontaan ohjeistus sekä lammastaloutta aloittaville tarkoitettu opas Lammastuotannon aloittaminen. Näiden varsin laajojen hankkeiden lisäksi on Itä-Lapissa ollut hankkeita, jotka on suunnattu sekä lammas- että porotiloille. Lapin Yliopisto on yhteistyössä Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa toteuttanut vuosina Hoitava villa-hankkeen, jossa raakavillan tuotantoprosessi ja terveydenhoitoalalla tapahtuva tuotekehitys niveltyvät saumattomasti. Hankkeessa tutkitaan lappilaisen raakavillan käyttömahdollisuuksia teollisissa tuotantoprosesseissa. Ulla-hanke Uudellamaalla Uudellamaalla oli vuosina Ulla- Uudenmaan Lampaat - hanke, jossa kehitettiin mm. Lampolan terveydenhuoltokansio. Siihen liittyi lampolan vuosikiekko, jota on myöhemmin terveydenhuoltokoulutusten yhteydessä jaettu lammastiloille eri puolilla Suomea. Tässä, kuten lähes kaikissa hankkeissa, olivat erilaiset koulutukset ja lampureiden välinen yhteistyö keskeisessä roolissa. Pohjanmaalla aktiivista hanketoimintaa Vuosina oli Etelä-Pohjanmaalla yksinomaan lammastiloille suunnattu Lammastilojen laatuprojekti, jonka puitteissa laadittiin laatujärjestelmiä, edistettiin lammastuotteiden (liha ja villa) markkinointia ja lampureiden välistä verkostoitumista. Keinosiemennyksen kehittäminen oli myös mukana hankkeessa. Terve ja tuottava lammas ja vuohi-hanke toimi Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, ruotsinkielisen Pohjanmaan sekä Keski-Suomen alueella. Hanketta hallinnoi Etelä-Pohjanmaan Maaseutukeskus (nykyinen ProAgria Etelä-Pohjanmaa). Sen toiminta-aikaa olivat vuodet Hankkeen tavoitteena oli kehittää sekä lammas- että vuohitilojen toimintaa monin eri tavoin, osa-alueina mm. eläinten terveydenhoito, ruokinta ja olosuhteet. Sen ohella keskeistä roolia näyttelivät lampaan lihan, villan ja vuotien markkinoinnin edistäminen neuvottelemalla tuotantosopimuksia ja hankkimalla yhteistyörenkaita -> tavoitteena saada myös ympärivuotinen tarjonta tuotteista. Pienteurastamoiden toiminnan kehittämiseen tähtäsi niille syksyllä 2003 järjestetty luokituskurssi. Sen yhteydessä osa pienteurastamoista perusti Lammasteurastamoyhdistyksen. Pohjanmaalla on ollut myös useita muita hankkeita. Vuosituhannen vaihteen tienoilla oli yhteishanke Västerbotten Pohjanmaa, joka toimi sekä Ruotsin että Suomen puolella. Suomalainen lammas niityltä pöytään hanketta hallinnoivat Lammasteurastamoyhdistys, Agropolis ja Foodwest Oy. Sen toiminta ajoittui vuosiin Hankkeessa keskityttiin lampaanlihan markkinaketjun parantamiseen ja tuotekehitykseen. Lampaanlihalle kehitettiin erilaisia käyttömuotoja ja laadittiin mm. uusi reseptivihko, jota on jaettu kuluttajille. Lampaanlihan markkinointiin perustettiin keväällä 2004 Lammasmarkkinat Oy, joka toimii edelleen. 12
13 13 Laidunpankki Valtakunnalliseksi laajentunut internetissä toimiva laidunpankki sai alkunsa Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaisten hallinnoimasta hankkeesta, jossa lampaat olivat ensimmäisinä laiduneläiminä. Nyt laidunpankin kautta voi hakea laitumia laiduneläimille tai laiduneläimiä laitumille (lampaat, naudat, hevoset). Laidunpankin internet-osoite on Hyvä tapa toimia lammasketjussa Vuoden 2006 aikana toteutettiin Hyvä tapa toimia lammasketjussa - hanke, jossa laadittiin kirjallinen ohjeistus lammasketjulle, käsittäen sekä alkutuotannon että jatkojalostuksen. ProAgria Pirkanmaa vastasi ketjun alkuosan (pellolta lampolan ovelle) ohjeistuksesta ja Foodwest Oy jatkosta eli lampolan ovelta eteenpäin ruokapöytään (esim. teuraskuljetukset, teurastus). Hankkeen päätösseminaari pidettiin Hotelli Arthurissa Helsingissä joulukuussa 2006 ja sen yhteydessä julkaistiin kirjallinen opas Hyvä tapa toimia lammasketjussa. Se löytyy internetissä osoitteesta: -> Muut eläimet -> Lammasketjun toiminta. Keväällä ohjeistusta vietiin kentälle järjestämällä aiheesta eri puolilla maata neljä erillistä seminaaria. Ne pidettiin Kouvolassa, Eurassa, Alahärmässä ja Kemijärvellä. Kaikkiin seminaareihin oli kutsuttu alustajaksi myös lampaanlihan käyttäjä, usein paikallisen ravintolan keittiömestari. Näin saatiin tuottajille suoraan terveiset tuotteiden käyttäjältä. Lammas-halli hanke Vuosina toteutettiin Lammas-halli-hanke, jossa tutkittiin ns. kasvihuonelampolan soveltumista Suomen oloihin. Rakentamisen ohella tutkittiin eläinten sopeutumista uuteen halliin. Hankkeessa olivat mukana rakennuttajatilan lisäksi Maatalouden tutkimuskeskus (MTT) ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan Saaren klinikka. Syksyllä 2008 lopulliset tulokset eivät olleet vielä valmiina. Tuotteiden markkinointi Lammastuotteiden markkinointi poikkeaa muiden kotieläinlajien tuotteiden markkinoinnista, koska suoramyynti erilaisille asiakkaille näyttelee siinä varsin suurta roolia. Muilla kotieläimillä tuotteet myydään pääsääntöisesti jatkojalostusyrityksille (meijerit, teurastamot jne.). Liha Liha on päätuote. Teurastamoissa teurastetun lihan määrä on Tiken tilastojen mukaan ollut viime vuosina noin kg. Vaihteluväli eri vuosien välillä on ollut kg puoleen tai toiseen. Kulutus on 2000-luvulla kasvanut, aikaisemmin se oli pitkään 200 g/ henkilö/ vuosi, mutta viime vuonna se oli 600 g/ henki. Kulutuksen määrä riippuu melko paljon siitä, paljonko lihaa tuodaan ulkomailta. Kotimaassa tuotettavan lampaanlihan määrän lisäämiseksi on tehty paljon työtä, mutta määrissä on siitä huolimatta ollut lisäystä varsin vähän. Lihan markkinointi tapahtuu joko teurastamoiden toimesta tai niin, että lampurit ostavat teurastamoilta vain teurastuksen (ns. rahtiteurastus) ja markkinoivat tuotteet itse joko tuoreena lihana tai jatkojalosteiksi valmistettuna. Ns. isoista teurastamoista vain Atria vastaanottaa tällä hetkellä lampaanlihaa. Teurastus tapahtuu pääasiassa keskisuurissa tai pienissä teurastamoissa. Tärkeimpiä lampaita teurastavia yrityksiä ovat Hannu Vainio Oy Mäntsälässä, Lallin Lammas Köyliössä, Hahtolan teurastamo Isokyrössä,
14 Kontiolahden Tukuturkis/ Heikkilän tilateurastamo Kontiolahdella, Polson teurastamo Toholammilla ja Veljekset Rönkä Oy Kemissä. Näiden lisäksi lammasta teurastetaan myös useissa muissa pienteurastamoissa. Pohjanmaalle perustettiin v Pohjanmaan Lammasosuuskunta, joka on tehnyt siitä lähtien arvokasta työtä mm. lammastuotteiden (lihan ja villan) markkinoinnissa. Se on hoitanut yhteyksiä ja käynyt hintaneuvotteluja tuotteiden ostajien (mm. teurastamot ja kehräämöt) kanssa. Osuuskunta on toiminut alueen lampureiden hyväksi paitsi tuotteiden markkinoinnissa myös tarvikkeiden yhteishankintojen (esim. rehujen osto) järjestäjänä. Viikki Food Centre toteutti vuonna 2002 hankkeen, jonka tarkoituksena oli lampaanteurastukseen hyväksyttyjen pienteurastamoiden toimintaedellytysten parantaminen. Hankkeessa laadittiin laatuopas lampaanteurastusta varten. Hankkeen päätösseminaari oli Viikissä toukokuussa Villa Raakavillaa on viime vuosina tuotettu maassamme noin kg vuodessa. Villan osuus lammastalouden tulonmuodostuksessa on pieni lihaan verrattuna. Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä Pirtin Kehräämö Oy on ollut jo kauan suurin kotimaista villaa ostava yritys maassamme. Kehräämöiden määrä on vuosien varrella supistunut niin, että tällä hetkellä meillä on vain muutamia yrityksiä, jotka ostavat ja käyttävät kotimaista villaa. Pirtin Kehräämön ohella mainittakoon Virtain Villa. Osa kehräämöistämme tekee vain rahtikehruuta eli ei osta villaa, mutta kehrää asiakkaiden villat langaksi. Pohjanmaan Lammasosuuskunnan lisäksi ainakin Osuuskunta Loimaan Laatulammas ja Ålands Fåravelsförening ovat järjestäneet villalle yhteiskeräyksiä ja myyntejä. Myös Lapissa on joinakin vuosina ollut hankkeiden yhteydessä villan keruussa yhteistoimintaa. Monet villaan panostavat tilat markkinoivat ainakin osan villasta valmiiksi tuotteiksi valmistettuna. Turkikset Turkisten osuus lammastilan tulonmuodostuksessa on pieni. Varsin harvat tilat muokkauttavat nahkoja turkiksiksi. Muokkaamoiden määrä on vähentynyt 2000-luvulla entisestään. Tällä hetkellä on maassamme vain muutamia lampaannahkoja muokkaavia yrityksiä. Muokattuja nahkoja myydään yksittäin tai niistä valmistetaan turkistuotteita, kuten vällyjä, liivejä, lakkeja, tossuja tms. 14
Tuotosseuranta ja Alkuperäisrotutuki. Lampaiden jalostus. Tietojen kerääminen. Kainuun harmaa + texelin karitsa. WinLammas (2).lnk
Tuotosseuranta ja Alkuperäisrotutuki ProAgria Pirkanmaa Kaie Ahlskog Lammasyritysneuvoja Parainen, 18.01.2011 Tuotantoseuranta, jalostus Kaie Ahlskog ProAgria Pirkanmaa, Lammasyritysneuvoja: Uusimaa ja
Lammastalous esitys. Eemeli Piesala Tarvaala
Lammastalous esitys Eemeli Piesala Tarvaala 8.5.2019 Taustani Petäjävedeltä Opiskelen maatalousekonomiaa Helsingin yliopistossa (Agronomi) Aikaisemmin myös biotekniikkaa Piesalantila SPV 2016 v. alussa
ITÄ-SUOMEN LAMMASTALOUDEN KEHITTÄMISOHJELMA LAMPAANPIDOSTA LAMMASTALOUTEEN
ITÄ-SUOMEN LAMMASTALOUDEN KEHITTÄMISOHJELMA LAMPAANPIDOSTA LAMMASTALOUTEEN ~ 2 ~ SISÄLTÖ 1.JOHDANTO... 3 2. ITÄ-SUOMEN LAMMASTALOUDEN KEHITTÄMISOHJELMAN LIITTYMINEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMIIN JA VALTAKUNNALLISEEN
Suomen Lammasyhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2016
Yleistä (Tilastojen lähde: Luke ja Kantar-TNS) Lampaan markkinatilanne ja kysyntä maailmalla sekä kotimaassa jatkuivat hyvinä. Luken tuottamien tietojen mukaan karitsanlihaa tuotettiin miljoona kiloa ja
Kotieläinten geenien säilytys Suomessa: miten eteenpäin? Professori Juha Kantanen MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus juha.kantanen@mtt.
Kotieläinten geenien säilytys Suomessa: miten eteenpäin? Professori Juha Kantanen MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus juha.kantanen@mtt.fi Emeritusprofessori Kalle Maijalan 85-vuotisjuhlaseminaari
LAMPAAN KEINOSIEMENNYS
LAMPAAN KEINOSIEMENNYS Ann-Janette Ukkonen Opinnäytetyö Lokakuu 2011 Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Luonnonvara- ja ympäristöala Tekijä(t) UKKONEN, Ann-Janette Työn nimi LAMPAAN KEINOSIEMENNYS Koulutusohjelma
Yrityskysely: Luomulihan määrä 2013
Yrityskysely: Luomulihan määrä 2013 26.3.2014 Pro Luomu ry Tutkimuksen toteutus: kohderyhmä, näyte ja tiedonkeruu Kyselyn kohderyhmä Tiedonkeräys Kohderyhmänä olivat suomalaiset luomulihaa teurastavat
Kaasu pohjaan risteytyksillä
Pia Parikka Kaasu pohjaan risteytyksillä Suomessa on loistava valikoima erityyppisiä lammasrotuja, joita yhdistelemällä voidaan luoda vaativaankin makuun sopivia tuotantoeläimiä. Heteroosin avulla myös
Lammastalous. Mahdollisuutena maisema hanke 16.02.2015 Sini Hakomäki ProAgria Etelä-Pohjanmaa
Lammastalous Mahdollisuutena maisema hanke 16.02.2015 Sini Hakomäki ProAgria Etelä-Pohjanmaa Rekisteröityminen Rekisteröityminen lammastilaksi Kunnan maaseutuviranomaiselle ennen eläinten hankintaa Alkutuotannon
Lampaiden tuotosseurannan OHJESÄÄNTÖ
Lampaiden tuotosseurannan OHJESÄÄNTÖ 1 Lampaiden tuotosseurannan OHJESÄÄNTÖ ProAgria Keskusten Liiton julkaisuja 1161 ISSN-L 1798-5307 ISSN 1798-5315 (verkkojulkaisu) 1.1.2019 2 Lampaiden tuotosseurannan
Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr.
Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Rannikon Ruoka Ruoka-artesaanit ovat uusi kasvava ammattikunta pohjoismaissa. Artesaaniruoan jatkojalostuksessa
Luomusika esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi
Luomusika2020 - esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi 7.6.2017 Luomulihan arvoketjupalaveri Kati Kastinen, ProAgria Liha Osaamiskeskus Taustaa 1) Luomusikatiloille tehdyn kyselyn tuloksista syötteitä
OHJEITA KOTITARVELAMPAIDEN ja -VUOHIEN PITOON
OHJEITA KOTITARVELAMPAIDEN ja -VUOHIEN PITOON LAMPAAT Lammas on laiduntava märehtijä ja laumaeläin, joka vaatii hoitajaltaan hyvää perehtymistä lajin tarpeisiin sekä niitä koskeviin määräyksiin. Laki velvoittaa,
Hyvä Lammas! Näkökulmia lammasketjun vastuulliseen toimintaan
Hyvä Lammas! Näkökulmia lammasketjun vastuulliseen toimintaan ProAgria Pirkanmaa Toim. Johanna Rautiainen ja Sami Talola Tampere 2012 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU Hyvä lammas! hanke 1. Johdanto 4 2. Hyvä lammas!
& vuohi. Teema: Lampaanjalostus 2/2010. Helpotusta lihantarkastusmaksuihin?
2/2010 & vuohi Teema: Lampaanjalostus Suomen Lammasyhdistyksen jäsenjulkaisu. www.proagria.fi/suomenlammasyhdistys Laidunpankissa kumpikin osapuoli voittaa Onnistunut säilörehu on kasvun perusta Helpotusta
Lammastuotannon taloudellinen kehittäminen
Lammastuotannon taloudellinen kehittäminen Tahkokallio, Niina 2011 Hyvinkää Laurea-amattikorkeakoulu Laurea Hyvinkää Lammastuotannon taloudellinen kehittäminen Niina Tahkokallio Maaseutuelinkeinot Opinnäytetyö
SUOMALAINEN LAMMAS OSA 4, SUOMALAISEN LAMPAAN LÄHIHISTORIA. Teksti Kirsi Vertainen Kuvat Putkisalon kartanon arkisto ja Maatalouden Pikkujättiläinen
SLY 100 VUOTTA SUOMALAINEN LAMMAS OSA 4, SUOMALAISEN LAMPAAN LÄHIHISTORIA Teksti Kirsi Vertainen Kuvat Putkisalon kartanon arkisto ja Maatalouden Pikkujättiläinen Suomalainen lammas Suomen Lammasyhdistyksen
Lapin maatalouden rakennetta
Lapin maatalouden rakennetta 30.11.2017 Levi Rauno Kuha Luonnonvarakeskus Lapin maatalouden tunnuslukuja Kaikki tilat 1514 kpl Keskipinta-ala peltoa 29,95 ha Keski-ikä 52,05 vuotta Lypsykarja 335 kpl Keskipinta-ala
Alkuperäiseläinten kasvattaminen
Toimenpide on geneettistä monimuotoisuutta edistävä ympäristösopimus. Toimenpiteen avulla estetään suomalaisiin alkuperäisrotuihin kuuluvien eläinten kuoleminen sukupuuttoon lisäämällä rotuihin kuuluvien
Case Tenhon tila historiaa. Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa
Case Tenhon tila historiaa Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa Tilan toimintaa Suomalaisen suoramyynnin pioneeritila Suoramyyntiä
KESKISUOMALAINEN LAMMAS
KESKISUOMALAINEN LAMMAS Nyt ja tulevaisuudessa Eeva-Leena Tannermäki Opinnäytetyö Toukokuu 2007 Luonnonvarainstituutti JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU KUVAILULEHTI Päivämäärä 7.5.2007 Tekijä(t) TANNERMÄKI,
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen
MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa
Liite 15.3.2004 61. vuosikerta Numero 1 Sivu 2 MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa Oiva Niemeläinen, MTT Egyptissä olisi ruokittava 70 miljoonaa suuta Suomen peltopinta-alalta. Onnistuuko?
Maksupäätöksiä tehty ja maksettu (sis. myös vuoden 2015) Maksettu 2015 ja 2016 yhteensä 2 483 431
Maksupäätöksiä tehty ja maksettu (sis. myös vuoden 2015) Maksu Eläinten keskimäärin hyvinvointikorvaus (koko maa) ja Neuvo 2020 237 Timo Keskinen Ulla Sihto Heikki Pajala 2.5.2016 Sivu 1 Eläinten hyvinvointikorvaus,
KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015.
KOTIELÄINTUET 2015 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa 2015. Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015. Lähde: Mavi, MMM 6.2.2015 10.2.21015 Muutoksia vuodelle 2015
LammasWikin kyselytutkimuksen tulokset
LammasWikin kyselytutkimuksen tulokset Maija Pitkonen ProAgria Keskusten Liitto 21.11.2014 Tikkurila Tosilampurin tietolaari -hanke 2 Sisällys Johdanto... 3 Kysymykset 1-4: Vastaajien käyttäytyminen ja
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013 28.5.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000
Lammastalouden kehitysnäkymät 2020
Lammastalouden kehitysnäkymät 2020 18.6.2012 Eeva Heikkilä Job 221100079 Sisältö 1 Tutkimuksen tavoite ja toteutus 5 2 Kannattavuusodotukset 10 3 Tuotantorakennusinvestoinnit Investointitukien merkitys
Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017
Kotieläintilan kertaus Tuki-infot 2017 Kotieläinten tuet Lypsylehmille maksetaan AB-alueella unionin lypsylehmäpalkkiota C-alueella on sen sijalla maidon pohjoinen tuotantotuki Lypsylehmäpalkkiossa ehtona
Tuottajien asenteita tautisuojaukseen ja tilojen tautisuojaus tänään. Leena Sahlström, Tapani Lyytikäinen, Terhi Virtanen ja Jonna Kyyrö
Tuottajien asenteita tautisuojaukseen ja tilojen tautisuojaus tänään, Tapani Lyytikäinen, Terhi Virtanen ja Jonna Kyyrö Esitelmän sisältö Taustaa Kysely Tautisuojaustaso sika-, nauta- ja lammastiloilla
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014
& vuohi 2/2009. Ketjuinformaatio voimaan myös lampaille. Lihasulaan pässiasema. Tähtäimessä laadukkaammat ruhot
2/2009 & vuohi Suomen Lammasyhdistyksen jäsenjulkaisu. www.proagria.fi/suomenlammasyhdistys Tähtäimessä laadukkaammat ruhot Lihasulaan pässiasema Ketjuinformaatio voimaan myös lampaille Otamme vastaan
YmpäristöAgro I ja II
YmpäristöAgro I ja II 2008-2012-> jatkohanke 2014 loppuun ProAgria Oulu Maa- ja kotitalousnaiset MTK Pohjois-Suomi Yhteistyökumppanina Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto Suoramyyntimahdollisuudet Lampaanlihaa
Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala
Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä
KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen helmikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015.
KOTIELÄINTUET 2015 Lähde: Mavi, MMM 11.3.2015 Muutoksia vuodelle 2015 Kotieläintilan korotukset: Ympäristökorvausjärjestelmässä ei kotieläintilan määritelmää LHK:ssa kotieläintiloille 60 /ha lisä; eläintiheydessä
LAMPUREIDEN VALMIUS JALOSTUSINDEKSIEN KÄYTTÖÖN
LAMPUREIDEN VALMIUS JALOSTUSINDEKSIEN KÄYTTÖÖN Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Hämeen Ammattikorkeakoulu, Maaseutuelinkeinot Kevät, 2019 Tuuli Rauteva TIIVISTELMÄ Koulutus Maaseutuelinkeinot Kampus
Rakennemuutoksen vaikutuksia eläintautien leviämiseen
Rakennemuutoksen vaikutuksia eläintautien leviämiseen Leena.Sahlstrom@evira.fi Yhteistyötä Tapani Lyytikäinen, Leena Sahlström, Jonna Kyyrö, Terhi Virtanen, Simo Rintakoski, Evira Jarkko Niemi, Alina Sinisalo,
Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään
Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään Joka viides Suomessa syöty nautakilo on tuontilihaa = markkinoilla on tilaa suomalaiselle tuotannolle Suomen Gallup Elintarviketieto Oy - Lihamarkkinakatsaus
Artesaaniruoka Mitä se oikein on?
Artesaaniruoka Mitä se oikein on? Margot Wikström Ruoka-artesaani Artesaaniruoka / elintarviketeollisuus Elintarvikeketju: 1. Raaka-aineiden tuottaminen 2. Jalostus 3. Myynti A. Teollinen tuotanto B. Pienimuotoinen
Markkinakehityksestä yleensä
Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 9.10.2014 Tampere Lähiruoka on bisnes! 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon
Maaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä
Maaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä Anne Tuomivaara projektikoordinaattori Lapin yliopiston Arktinen keskus Lappari-hanke Esityksen aiheet: Salzburgin
Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Nykytilanteesta tulevaisuuteen: Maatilojen Kehitysnäkymät vuoteen 2022 Suomen Gallup
Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula
Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin Tampere 26.5.211 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 27.5.211 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.21 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm. 7 3. Osk. ItäMaito
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.11.2014 Rovaniemi Omavarainen Lappi 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon
Matkailun suuralueet sekä maakunnat
Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston
Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa?
Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Luomusiipikarjan syysseminaari Tampere 25.10.2012/ Sirkka Karikko Esityksen sisältö - Hanke: - Hankkeen tausta - Hankkeessa selvitettyä - Haasteet 1 Hanke: Luomukalkkunan
Itämeren kala elintarvikkeena
Itämeren kala elintarvikkeena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Jari Setälä Tutkimuspäivät Pori 15.11.2007 Esitelmän sisältö Elintarvikekalan määrä Itämeressä ja Suomessa Itämeressä kalastetun ja
Knowsheep-hankkeen kartoituksia lammastuotannosta
55 Knowsheep-hankkeen kartoituksia lammastuotannosta Lammastuotantosuunnan kartoitus, perinnöllinen potentiaali ja toimintaympäristö 2. korjattu painos Terhi Luukkonen, Sirpa Kurppa ja Raija Räikkönen
Lammastalouden rakenne ja merkitys elinkeinona Suomessa
KOTIELÄINJALOSTUKSEN TIEDOTE NO 49 Lammastalouden rakenne ja merkitys elinkeinona Suomessa Liisa Syrjälä-Qvist, Marjatta Boman ja Simo Moisio Helsingin Yliopisto Kotieläintieteen laitos Helsinki 1981 Julkaisijat:
Eviran tutkimuksia 1/2013. Lammas- ja vuohitalous eläintautien leviämisympäristönä
Eviran tutkimuksia 1/2013 Lammas- ja vuohitalous eläintautien leviämisympäristönä Eviran tutkimuksia 1/2013 Lammas- ja vuohitalous eläintautien leviämisympäristönä Projektiryhmä Terhi Virtanen Leena Sahlström
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko
Luomulihan arvoketjutyöryhmä 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 12.2. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja x Hermanni Huhtala, naudanlihan tuottaja Fredrik von Limburg
MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA
MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA Paijan Tilateurastamo, Henna ja Juha Paija 31.3.2014 Paijan Tilateurastamo 887-1, Urjala - Perustettu 1995 (sukupolvenvaihdos 2009) - Työllistää yrittäjäperheen
Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS
Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS LUOMUTUOTANTO VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE Mitä luomu on? Luomuelintarvike on aina peräisin
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä
Lammastalouden kehittämissuunnitelma Mäentalon tilalle
Lammastalouden kehittämissuunnitelma Mäentalon tilalle Anna Huuskola Opinnäytetyö Huhtikuu 2017 Luonnonvara- ja ympäristöala Agrologi (AMK), Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI
Järki ja tunteet lammastaloudessa -hankkeen loppuraportti
Järki ja tunteet lammastaloudessa -hankkeen loppuraportti 1. Hankkeen tavoitteet Lampaanlihan jäljitettävyys -selvitys: 1) tehdä malli tai mallit /toimenpide-ehdotukset tuotantosuunnan toimintatavoista
Alkuperäiskasvien ylläpito (maatalouden geenivarojen säilyttäminen)
Alkuperäiskasvien ylläpito (maatalouden geenivarojen säilyttäminen) Toimenpide on ylläpitoa, korvauksen hakijan ei tarvitse olla aktiiviviljelijä, sopimukseen ei vaadita ympäristösitoumusta eikä pinta-alaa
Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009
Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Ohrasta olueksi tuotantoketjun tutkimus Tuotantoketjulla pitkäjänteinen yhteistyö Panimolaboratorio
Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon
Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon Kalle Hellström ProAgria Oulu/Maa ja kotitalousnaiset VYYHTI:n loppuseminaari, POHTO 25.11.2014 Kuva: Kalle Hellström Perinnebiotoopit
Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot
Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot Taulukko 1. Nautojen pohjoiset kotieläintuet vuonna 2016 Naudat Tukikelpoinen eläinryhmä Emolehmät (väh. kerran poikineet) Emolehmähiehot
SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto
Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani -
Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani - Tiina Harrinkari MMM, agr Maisematie 643, 39120 Mahnala Sposti: tiina.harrinkari @ netti.fi p. 040 700 1597 Luennon aihealueet 1. Syy: miksi ruokinta
Luomukinkeritilaisuudet 2016
LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Luomukinkeritilaisuudet 2016 Elinvoimainen maatilatalous - ELINA Lahti 28.1.2016 Tammela 3.2.2016 ProAgria Etelä-Suomi Luomumarkkinoista Pienet tuotantoalat, pienet markkinat,
Infopäivät Kyyttö - ISK. Eeva Vornanen/Juha Kantanen
Infopäivät Kyyttö - ISK Eeva Vornanen/Juha Kantanen Kyyttökarja Kyyttö - itäsuomalainen nautarotu kuuluu perinteiseen suomenkarjarotuun ISK, johon kuuluu lisäksi lapinlehmä PSK ja länsisuomalainen LSK
SUOMALAINEN FINN ANGUS PIHVILIHA. -luotettavin ja laadukkaini
SUOMALAINEN FINN ANGUS PIHVILIHA -luotettavin ja laadukkaini 2 Finn Angus tarina Angus-tuottaja etsi toistaan vuosituhannen vaihteessa; Tarttis tehdä jotain! Tila ei elätä perhettä perinteisellä tavalla,
& vuohi. Kainuunharmas kansallisaarre tuotannossa 4/2011. Weblammas avautuu. Paimennuksen PM ratkottiin Suomessa. Sopiva viini lammasherkuille
4/2011 & vuohi Kainuunharmas kansallisaarre tuotannossa Suomen Lammasyhdistyksen jäsenjulkaisu. www.proagria.fi/suomenlammasyhdistys Sopiva viini lammasherkuille Weblammas avautuu 15.11.2011 Paimennuksen
Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2
Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun
ELÄINKOULUTUS 2016. Paula Gustafsson 31.3.2016 1
ELÄINKOULUTUS 2016 Paula Gustafsson 31.3.2016 1 TÄYDENTÄVÄT EHDOT Tukihakemuksen jättänyt viljelijä on vastuussa täydentävien ehtojen noudattamisesta vuonna 2016 aikavälillä 01.01-31.12.2016 Hyvän maatalouden
EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET
EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen huhtikuussa 2015 13.4.2015 1 EU:n eläinpalkkiot Vanhat
SIVUTUOTTEIDEN KERÄILY JA HYÖDYNTÄMINEN TURKISELÄINTEN REHUSSA
SIVUTUOTTEIDEN KERÄILY JA HYÖDYNTÄMINEN TURKISELÄINTEN REHUSSA UUSIVU HANKKEEN-SEMINAARI 6.3.2018 HÄMEENLINNASSA Kaustisen Turkisrehu Oy Simo Savander 1 TURKISTARHAUS SUOMESSA Suomessa on noin 800 turkistarhaa
Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 30.11. klo 10.00-13.00, MTK Muistio
Luomulihan arvoketjutyöryhmä 30.11. klo 10.00-13.00, MTK Muistio Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 30.11. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja Hermanni Huhtala, naudanlihan tuottaja Fredrik von Limburg
Eläintiheydet tukiehdoissa Rekisterit ja merkintä EHT. Minna Mustonen Tukihakukoulutus 2013
Eläintiheydet tukiehdoissa Rekisterit ja merkintä EHT Minna Mustonen Tukihakukoulutus 2013 Luonnonhaittakorvaus lisäosa Eläintiheys 0,4 ey/ tukikelpoinen ha tai 10 ey ja 0,2ey/ tukikelpoinen ha Edellisen
Suomen maatalouden muutos EU-aikana
Suomen maatalouden muutos EU-aikana Professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki, Finland e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Mitä suomalaisessa maa-
Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus
Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015 Hämeen ELY-keskus 1 MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI (naudat, siat, lampaat, vuohet) Yksi täydentävien ehtojen osa-alueista -> valvontaseuraamukset aiheuttavat
Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014
Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 SISÄLTÖ 1. Luomutuotannon osuudet 2013 2. Luomutuottajan yrittäjäominaisuudet 3. Luomutuotannossa jatkaminen ja luomuun siirtyminen
Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere
Lisää luomulihaa Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Luomueläintilastoja v. 2010 - lypsylehmiä 4809 - emolehmiä 10473 - lihanautoja 2525-0,24 lihanautaa / emolehmä v. 2011 - lypsylehmiä 5776 - emolehmiä 11865
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi Kainuun Maaseutu- ja Elintarvikepäivä 28.11.2014 9.10.2013 1 Valtakunnallisen lähiruokaselvityksen tuloksia 03.12.2014
Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016
Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen
Tilannekatsaus 1 (5) Teema 3: Työelämälähtöisyys ja kumppanuudet. LAPPIA / Mika Leinonen. LAMPPU2015-hanke
Tilannekatsaus 1 (5) Teema 3: Työelämälähtöisyys ja kumppanuudet Koulutuksen järjestäjän toiminta- tai laatujärjestelmä on rakennettu huomioiden työelämän ja kumppaneiden kanssa tehtävät erilaiset yhteistyömuodot.
Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015
Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2014 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat
SUOMENLAMPAAN PROFIILI LAMMASTUOTANNOSSA
SUOMENLAMPAAN PROFIILI LAMMASTUOTANNOSSA Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Mustiala, kevät 2014 Samu Ovaska TIIVISTELMÄ Mustiala Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma
Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot
Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden
Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle
Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi
Lammastuotannon aloittaminen ja mahdollisuudet Saviahon tilalla
Lammastuotannon aloittaminen ja mahdollisuudet Saviahon tilalla Milla-Roosa Piesala Antti Waris Opinnäytetyö Toukokuu 2016 Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Luonnonvara- ja ympäristöala Kuvailulehti
ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM
ELÄINTUET 2016 Lähde: Maaseutuvirasto, MMM Kansalliset eläintuet EU- palkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus 2 Kansalliset eläintuet Yleiset ehdot Tuenhakijan on oltava vähintään 18 vuotta (31.12.2015) Voidaan
Aluetukku LähiPuoti Remes Oy
Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa
Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä
Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004
Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkinto
1 Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkinto Tuotantoeläinten hoitamisen ja maatalouslomittamisen osaamisala Pakollinen tutkinnonosa: Asiakaspalvelu- ja työelämätaidot maaseutuyrityksessä
Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat
Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat 1.8.2012 31.12.2014 Kehitetään paikallis- ja luomuelintarvikeketjun yhteistyötä, jotta asiakaslähtöisten tuotteiden määrä lisääntyy. Luomustatus ja paikallisen
JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014
Jalostusneuvonta. Terveystiedon sekä näyttelytulosten kerääminen ja jakaminen. Jalostustoimikunnalle ei ole tullut suoria jalostustiedusteluja (ns. urostiedusteluja) vuoden 2014 aikana yhtään. Konsultaatiota
Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa
Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa 1 Yhteenveto Talven 2012-2013 kulutushuippu saavutettiin 18.1.2013 tunnilla 9-10, jolloin sähkön kulutus oli 14 043 MWh/h
T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari
T&K-tiedonkeruu Mervi Härkönen Kota-seminaari 22.8.2017 Vuorovaikutteinen kysymys, screen.io - Kuinka t&k-tiedonkeruuta voisi parantaa tai helpottaa? - Merkitse samalla koskeeko ehdotus AMK- vai YOtiedonkeruuta
Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.
Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Posio ELY-keskus: Lappi 2.1.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 2 Posio Ansiotulorakenne