Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan lausunto Tampereen korkeakoulusäätiön ehdotuksesta uuden yliopiston johtosäännöksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan lausunto Tampereen korkeakoulusäätiön ehdotuksesta uuden yliopiston johtosäännöksi"

Transkriptio

1 Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan lausunto Tampereen korkeakoulusäätiön ehdotuksesta uuden yliopiston johtosäännöksi Tiivistelmä Johtosääntöluonnosta tulisi muuttaa siten, että hallituksen valinnan prosessissa valta säilyy yliopistoyhteisöllä, ja yliopistolain ja perustuslainmukainen itsehallinto toteutuu. Hallituksen valintaa valmistelevan nimityskomitean tulisi koostua neljästä (4) sisäisestä ja kahdesta (2) ulkoisesta jäsenestä, ja sen puheenjohtajuuden on oltava yhteisön sisäisillä jäsenillä. Konsistorin valtaa palauttaa nimityskomitean esittämä kokoonpano valmisteluun ei tule rajata eikä konsistoria voi vaatia hyväksymään hallituksen kokonaisuutta sellaisenaan, vaan konsistorille tulee esittää vähintään kaksinkertainen määrä hallituksen jäseniä valittavaksi. (Olli Mäenpään lausunto ; Tarmo Miettisen lausunto ; Kaarlo Tuorin lausunto ) Konsistoria tulee johtaa sen keskuudestaan valitsema puheenjohtajisto, jossa on tasakolmikannan mukainen edustus. Yliopiston ylimpänä päättävänä elimenä toimivan konsistorin puheenjohtajaksi on johtosääntöluonnoksessa kirjattu provosti. Provosti ei kuulu automaattisesti mihinkään yliopistolain mukaan konsistorissa edustettuina olevista ryhmistä eli professoreista, muusta henkilöstöstä tai opiskelijoista. Konsistorin on valittava puheenjohtaja keskuudestaan. Myös se, että valinnan tekisi konsistorin jäsenten joukosta joku muu kuin konsistori itse, rajoittaisi yliopistoyhteisön itsemääräämisvaltaa. (Olli Mäenpään lausunto ; Tarmo Miettisen lausunto ; Kaarlo Tuorin lausunto ). Konsistorin ja tiedekuntaneuvostojen kokoonpanossa tulee noudattaa tasakolmikantaa eli yliopistoyhteisön edustajilla tulee olla yhtä monta jäsentä kussakin toimielimessä. Tästä on olemassa yliopistojen yhteisen johtosääntötyöryhmän ja Tampere3-neuvottelukunnan yhteinen näkemys. Tasakolmikanta perustuu ajatukseen eri yliopiston ryhmien tasavertaisesta asemasta ja siitä että kaikki ovat yhtä tärkeä osa yliopistoyhteisöä. Myös hallituksesta tulee löytyä yliopistoyhteisön eri ryhmien edustus. Konsistorin koon tulee olla henkilöä, ja konsistorin jäsenillä tulee olla varajäsenet. Monialainen uusi yliopisto tarvitsee laajan konsistorin, jotta eri alojen na kemys tulee riitta va lla tavalla mukaan ylimma n opetuksesta ja tutkimuksesta linjaavan elimen toimintaan. Konsistorin sujuvan toiminnan kannalta on ta rkea a, etta ja senilla on myo s varaja senet. Ta ma on myo s ka yta nto nykyisten yliopistojen monija senisissa toimielimissa ja se varmistaa toiminnan jatkuuvuden. Opiskelijaja senten toimikauden konsistorissa tulee olla kaksi (2) vuotta. Opiskelijoiden toimikauden rajaaminen vain yhteen vuoteen heikenta a huomattavasti konsistorin toiminnan pitka ja nteisyytta osan kokoonpanosta vaihtuessa vuosittain. Vuosittain vaihtuvat konsistorin ja senet vaativat myo s ylioppilaskunnalta kohtuuttoman raskasta valintaprosessia vuosittain. Alakiintiöt tulee poistaa konsistorista ja siirtymävaiheen konsistorista. Alakiintio t ovat tasavertaisuuden vastaisia, ja sotivat uuden Tampereen yliopiston monialaisuuden ja monitieteisyyden periaatteita vastaan. Alakiintio t sulkisivat yliopistoyhteiso n pa a to ksenteon ulkopuolelle joitakin tieteenaloja ja ehka isisiva t toiminnan suuntaamista poikkitieteellisesti. Monialaisessa yliopistossa alojen kiintio inti ja kiintio iden ma a ra ytymisperusteet ovat hyvin hankalia ma a ritella. Ylioppilaskuntien tulee voida siirtymävaiheessa valita opiskelijaedustajat yhdessä. Johtosa a nno lla tai siirtyma sa a nno ksilla ei pida puuttua voimaanpanolain ylioppilaskunnille itselleen suomaan oikeuteen valita omat edustajansa, etenkin kun näistä on jo olemassa yhteisymmärrys ylioppilaskuntien kesken.

2 Hallitus pa a tta a yliopiston johtosa a nno sta. On perusteetonta ja toiminnan kannalta epa ka yta nno llista vaikeuttaa johtosäännön muuttamista edellyttämällä 2/3 enemmistöä. Pyrkimys turvata siirtyma kauden hallituksen tekema johtosa a nto konsistorin valitseman uuden yliopiston hallituksen mahdollisesti tekemilta muutoksilta on ta ysin perustuslakivaliokunnan antamien lausuntojen hengen vastaista. Yleisiä kommentteja: Johtosäännöstä päättämiseen on syytä varata enemmän aikaa, ja rajautua nyt päättämään voimaanpanolain määräämästä eli ensimmäisen konsistorin valinnan vaatimista asioista. Konsernintason säännöistä pitäisi päättää samaan aikaan kuin johtosäännöstä, sillä niissä viitataan toisiinsa ja ne ovat toisiaan täydentäviä dokumentteja. 1. Yliopiston tehtävä, toimintatapa ja organisaatio Lisätään alun listaukseen säädöspohjasta myös maininta perustuslaista. Tamy on tyytyväinen kaksiportaiseen hallintorakenteeseen ja seitsemään tiedekuntaan. Lisa ys 1: Erillisyksiko issa tulisi mainita myo s kirjasto, kielikeskus ja laboratoriopalvelut. Erillisyksiko ita johtavat johtajat. Kullakin yksiko lla on oma ohjausryhma nsa johtamassa ja kehitta ma ssa toimintaa johtajan tukena. Ohjausryhmissa on opiskelijoiden edustus. - Kannatamme sita, etta opetuksen ja tutkimuksen keskeiset tukipalvelut (esimerkiksi kirjasto, kielikeskus, laboratoriopalvelut, tilojen hallinta) organisoidaan konsernin sisa lla oleviksi johdetuiksi kokonaisuuksiksi, ei esimerkiksi erillisiksi tyta ryhtio iksi. Na hda ksemme niiden on syyta toimia kuitenkin erillisina johdettuina kokonaisuuksina siten, etta toimintaa johtavat palkatut johtajat, joilla on kyseisen alan osaamista ja kokemusta. Na ma palvelujohtajat toimivat yhteistyo ssa vararehtoreiden kanssa. Heilla on apunaan ohjausryhma, jossa on myo s opiskelijoiden edustus. Poisto: Maininta konsernitason palveluiden ja rjesta misesta tulee poistaa, silla se on johtosa a nto o n kirjattavaksi hyvin epa ma a ra isesti muotoiltu. Lisa ys 2: Henkilo sto n ja opiskelijoiden mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa erityisesti heita koskevien asioiden valmisteluun varmistetaan. Toimielimilla ja yksiko illa voi olla tarpeellisia suunnittelu- ja valmisteluryhmia, joihin valitaan henkilo sto n ja opiskelijoiden edustajia. - On ta rkea a kirjata johtosa a nto o n yleisperiaatteeksi se, etta asiantuntijaorganisaatiossa niin opiskelijat kuin henkilo kuntakin osallistuvat heita koskevien ja muuten laajamittaisten pa a to sten valmisteluun. Ta ma varmistaa seka yhteiso n sitoutumisen etta toiminnan la pina kyvyyden. 2. Yliopistotason toimielimet: Yliopiston hallitus ja sen tehtävät Lisäys 1: Lisa ta a n kirjaus Hallituksesta tulee lo ytya myo s yliopistoyhteisön eri ryhmien edustus kohtaan Hallituksen jäsenten on monipuolisesti edustettava säätiön toimialaan kuuluvien tieteiden ja taiteiden sekä yhteiskuntaelämän ja elinkeinoelämän kotimaista ja kansainvälistä korkeimman tason asiantuntemusta.

3 - Opiskelijoilla ja henkilökunnalla tulee jatkossakin olla kolmikannan mukainen edustus yliopiston keskeisissä päättävissä elimissä kaikilla hallinnon tasoilla sekä mahdollisuus vaikuttaa asioiden valmisteluun. Demokraattisen toimintakulttuuri varmistaa toimivan päätöksenteon ja on osa modernia johtamista. Lisa ys 2: Lisätään maininta konsistorin kuulemisesta tietyissa keskeisissa pa a to ksissa : Pa a tta a konsistoria kuultuaan yliopiston strategiasta, toiminnan ja talouden keskeisista tavoitteista seka muista laajakantoisista periaatteista. Pa a tta a konsistoria kuultuaan sa a tio n sa a nno ista, yliopiston johtosa a nno sta ja muista vastaavista sa a nno ista, pois lukien hallituksen ja senen nimitta mista ja toimikautta koskevat ma a ra ykset. Pa a tta a konsistoria kuultuaan yliopiston tiedekunta- ja yksikko rakenteesta. Pa a tta a konsistoria kuultuaan yliopiston toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Valitsee konsistoria kuultuaan rehtorin johtamaan yliopiston toimintaa. Valitsee konsistoria kuultuaan provostin johtamaan yliopiston toimintaa. Valitsee tiedekuntia kuultuaan dekaanit johtamaan tiedekuntia. Lisa ys 3: Yliopiston rehtorin ja tiedekuntien dekaanien nimitysprosesseissa hallitus ka ytta a apunaan valmistelevia nimitystoimikuntia, joissa on opiskelijoiden ja henkilo sto n edustus. - Yliopiston hallituksen tehta vista ma a ra ta a n yliopistolailla, mutta edella mainittujen tehta vien osalta toivomme, etta hallitus kuulee myo s jatkossa konsistoria ja etta ta ma kirjoitetaan selkeyden vuoksi esiin johtosa a nno ssa. Ta ta esitti osan tehta vista kohdalla myo s johtosa a nto tyo ryhma. Asiantuntijaorganisaatiossa niin opiskelijoiden kuin henkilo kunnankin tulee voida osallistua heita koskevien ja muuten laajamittaisten pa a to sten valmisteluun. Ta ma varmistaa, etta kaikki oleelliset na ko kulmat tulevat esiin jo valmisteluvaiheessa ja yhteiso sitoutuu pa a to ksiin. Lisa ksi tuleva sa a tio yliopisto on poikkeuksellisen suuri ja monialainen, minka vuoksi sa a tio n hallituksen ja yhteiso n va linen vuorovaikutus on ta rkea a varmistaa jo johtosa a nno n tasolla. Uuden yliopiston johtosa a nno ssa on syyta panostaa entista kin enemma n yhteiso n osallistumisen ja avoimuuden seka la pina kyvyyden periaatteisiin. 3. Yliopistotason toimielimet: Rehtori, provosti, vararehtorit ja heidän tehtävänsä Lisa ys 1: Lisa ta a n rehtorilta edellytetta viin asioihin vaatimus tohtorintutkinnosta. - Rehtorin tehta va n menestyksellinen hoitaminen edellytta a tohtorintutkintoa siina missa provostina tai vararehtorinakin toimiminen. Poisto 1: Poistetaan maininta rehtorin toimikauden pituudesta. Rehtorin toimikaudesta pa a tta a hallitus. Poisto 2: Poistetaan rehtorin tehta vista tehta va 9) pa a tta a uusien opiskelijoiden ma a ra sta tiedekuntien esityksista, ja siirreta a n se konsistorin tehta va ksi.

4 - Opiskelijavalintama a rista pa a tta minen on selkea sti yliopiston akateemisten asioiden strategiseen kokonaisuuteen kuuluva asia, josta konsistorin on syyta pa a tta a. Lisa ys 2: Ma a ritella a n provostin tehta viksi yliopiston opetukseen, tutkimukseen ja vaikuttavuuteen liittyvien prosessien johtaminen. Poisto 3: Poistetaan provostin tehta vista maininta konsistorin puheenjohtana toimimisesta. (perustelut ks. konsistori) 4. Yliopistotason toimielimet: Konsistori ja sen tehtävät Muutos 1: Konsistorin koko on henkilo a. - Eritta in monialainen uusi yliopisto tarvitsee laajan konsistorin, jotta eri alojen na kemys tulee riitta va lla tavalla mukaan ylimma n opetuksesta ja tutkimuksesta linjaavan elimen toimintaan. Suppea konsistori on riski monialaisen kokonaisuuden kehitta misen kannalta. Lisa ys: Konsistorin ja senilla on henkilo kohtaiset varaja senet. - Konsistorin sujuvan toiminnan kannalta on ta rkea a, etta ja senilla on myo s varaja senet. Ta ma on myo s ka yta nto myo s nykyisten yliopistojen monija senisissa toimielimissa ja se varmistaa toiminnan jatkuuvuden. Muutos 2: Konsistorissa on tasakolmikanta. - Kolmikanta ma a ritella a n yliopistolaissa (15 :n 2 momentissa) ja silla tarkoitetaan yliopiston opiskelijoiden, professoreiden ja muun opetus- ja tutkimushenkilo sto n seka muun henkilo sto n edustajia. Tasakolmikanta taas tarkoittaa sita, etta kaikilla ryhmilla on yhta suuri ma a ra edustajia toimielimissa, milla taataan yhteiso n eri osien yhdenvertainen kohtelu ja tasapuolinen edustus. Tasakolmikanta perustuu ajatukseen eri yliopiston ryhmien tasavertaisesta asemasta ja siitä että kaikki ovat yhtä tärkeä osa yliopistoyhteisöä. - Vuonna 2016 tyo skennellyt johtosa a nto tyo ryhma on esitta nyt yksimielisesti tasakolmikantaa seka konsistoriin etta tiedekuntaneuvostoihin, minka lisa ksi molemmissa yliopistoissa on ollut ka yto ssa kohtuullisen tasainen edustus eri ryhmien va lilla. Myo s Tampere3-neuvottelukunta on tukenut tasakolmikantaa. - Professoreiden edustuksen korostaminen ei ole perusteltua myo ska a n siksi, etta johtosa a nno ssa ma a ritella a n viela erikseen neuvoa-antava professorineuvosto. Muutos 3: Konsistorin yliopiston henkilo sto a edustavat ja senet valitaan vapailla vaaleilla, joista ma a ra ta a n yliopiston vaalijohtosa a nno ssa. Opiskelijoiden edustajat valitsee ylioppilaskunta. - Emme kannata alakohtaista kiintio intia konsistoriin. Alakiintio t ovat yliopistoyhteiso n ja senten tasavertaisuuden vastaisia, sotivat johtosa a nno n periaatetta Konsistorin ja sen toimii koko korkeakouluyhteiso n etu huomioon ottaen vastaan, aiheuttavat ongelmia ja tulkinnanvaraisuutta ehdokasasettelussa ja sotivat uudentampereen yliopiston monialaisuuden ja monitieteisyyden periaatteita vastaan. Alakiintio t sulkisivat yliopistoyhteiso n pa a to ksenteon ulkopuolelle joitakin tieteenaloja ja ehka isisiva t toiminnan suuntaamista poikkitieteellisesti. Tieteenalakohtaisuus edustaa vanhanaikaista ajattelua tieteentekemisesta ja kannustaa haitalliseen etupiiriajatteluun. Monialaisessa yliopistossa alojen kiintio inti ja kiintio iden ma a ra ytymisperusteet ovat hyvin hankalia ma a ritella. Konsistori ei tule olemaan niin laaja, etta jokainen ala saisi sinne oman edustuksensa, na in ollen olisi omituista kiintio ida tiettyjen alojen

5 edustus. Lisa ksi konsistoriin on syyta valita laajinta yhteiso n luottamusta nauttivia henkilo ita, eika yksitta isten alojen edustajia. Muutos 4: Konsistoria johtaa sen keskuudestaan valitsema puheenjohtajisto, jossa niin ika a n on tasakolmikannan mukainen edustus. Konsistorin esittelija na toimii provosti. - Provosti ei voi lain mukaan johtaa konsistoria, vaan konsistorin puheenjohtajaksi voidaan valita vain konsistorin ja sen. Myo s se, etta valinnan tekisi konsistorin ja senten joukosta joku muu kuin konsistori itse, rajoittaisi yliopistoyhteiso n itsema a ra a misvaltaa. Yliopistolaissa todetaan, etta "Monija seniseen hallintoelimeen kuuluu eninta a n 50 ja senta, ja siina ovat edustettuina ainoastaan 15 :n 2 momentissa mainitut yliopistoyhteiso n ryhma t. Jokaisesta ryhma sta tulee olla ja senia va hemma n kuin puolet hallintoelimen koko ja senma a ra sta. Hallintoelimen ja senet valitsee asianomainen yliopistoyhteiso n ryhma. Olli Ma enpa a n lausunto , kohta 2; Kaarlo Tuorin lausunto , kohta 2; Tarmo Miettisen lausunto , kohta 1. - Rehtori konsistorin puheenjohtajana on lisa ksi huonoa hallintoa, silla na in yksi yliopiston toimielin toimisi toisen toimielimen johtajana, kun rehtori olisi kahdessa ylimma ssa pa a tta va ssa elimessa toisessa esittelija na ja valmistelijana (hallitus) ja toisessa ka ytta ma ssa pa a to svaltaa (konsistorin puheenjohtaja). - Provostin on sen sijaan syyta toimia konsistorin eli akateemisen hallituksen esittelija na samaan tapaan kuin rehtori toimii hallituksen esittelija na. Muutos 5: Opiskelijaja senten toimikausi on kaksi (2) vuotta. - Opiskelijoiden toimikauden rajaaminen vain yhteen vuoteen heikenta a huomattavasti konsistorin toiminnan pitka ja nteisyytta osan kokoonpanosta vaihtuessa vuosittain. Lisa ksi se heikenta a opiskelijaedustajien asemaa suhteessa muihin konsistorin ja seniin. Vuosittain vaihtuvat konsistorin ja senet vaativat myo s ylioppilaskunnalta kohtuuttoman raskasta valintaprosessia vuosittain. Na in lyhyt toimikausi ei ole ka yto ssa kummassakaan yliopistossa ta lla hetkella, eika sille ole ja rkeva a perustetta myo ska a n uudessa yliopistossa. Poisto 1: Poistetaan konsistorin tehta va n 2) osalta lauseet Siita ma a ra ta a n myo s Tampereen korkeakoulusäätiön säännöissä. Jos konsistori päättää muuttaa hallituksen jäsenten toimikausien pituutta säätiöyliopiston säännöistä pysyvästi poikkeavaksi, on hallituksen ensin muutettava säätiön säännöt asianmukaisessa järjestyksessä ja haettava sääntömuutokselle patentti- ja rekisterihallituksen hyva ksynta - Konsistorin toimivalta pa a tta a hallituksen ja senten toimikausien pituudesta tulee suoraan yliopistolaista. Hallituksen ja senten nimitta minen tehda a n yliopistolain mukaisesti ja sen valmistelusta annetaan tarkentavia ma a ra yksia johtosa a nno ssa. Yliopistolaki ja johtosa a nto ohittavat sa a tio lain sa a tio yliopiston hallinnosta ma a ra a misessa. Sa a tio n sa a nno t tulevat sovellettaviksi vain silta osin, kun ne ovat sopusoinnussa yliopistolain ja sen ma a ra a ma n yliopiston itsehallinnon kanssa. Jos sa a tio laki ja yliopistolaki olisivat jossain kysymyksessa ristiriidassa keskena a n, olisi etusija annettava erityislaille, yliopistolaille. Jos taas sa a tio n sa a nno t ja yliopistolaki olisivat joiltain osin ristiriidassa, on etusija annettava ta llo in yliopistolain sa a nno ksille. Olli Ma enpa a n lausunto , kohta 3; Kaarlo Tuorin lausunto , kohta Yliopistosa a tio n sa a nto jen ja yliopiston johtosa a nno n ma a ra a misala. Lisa ys 1: Lisa ta a n konsistorin tehta viin 3) pa a tta a uusien opiskelijoiden ma a ra sta tiedekuntien esityksista yliopiston strategian ja opetus- ja kulttuuriministerio n kanssa solmitun sopimuksen puitteissa - Opiskelijavalintama a rista pa a tta minen on selkea sti akateemisen hallituksen tehta viin kuuluva asia.

6 Muutos 6: Konsistori voi siirta a tehta va t 5) ja 6) tiedekuntaneuvostoille. - kirjauksesta puuttuu ta lla hetkella ma a ritelma siita, mille taholle tehta va t voidaan delegoida. Ne kuuluvat luonnollisesti tiedekuntaneuvostojen pa a tetta va ksi. 5. Yliopistotason toimielimet: Hallituksen valinta Muutos 1: Hallituksen ja senten nimitta misesta ja erosta ma a ra ta a n ta ssa johtosa a nno ssa. Poistetaan maininta sa a tio n sa a nno ista ja virke Toimikaudesta ma a ra ta a n samoin sa a tio n sa a nno issa. -Hallituksen ja senten nimitta minen tehda a n yliopistolain mukaisesti ja sen valmistelusta annetaan tarkentavia ma a ra yksia johtosa a nno ssa. Yliopistolaki ja johtosa a nto ohittavat sa a tio lain sa a tio yliopiston hallinnosta ma a ra a misessa. Sa a tio n sa a nno t tulevat sovellettaviksi vain silta osin, kun ne ovat sopusoinnussa yliopistolain ja sen ma a ra a ma n yliopiston itsehallinnon kanssa. Jos sa a tio laki ja yliopistolaki olisivat jossain kysymyksessa ristiriidassa keskena a n, olisi etusija annettava erityislaille, yliopistolaille. Jos taas sa a tio n sa a nno t ja yliopistolaki olisivat joiltain osin ristiriidassa, on etusija annettava ta llo in yliopistolain sa a nno ksille. Olli Ma enpa a n lausunto , kohta 1; Tarmo Miettisen lausunto , kohta 5; Kaarlo Tuorin lausunto , kohta Yliopistosa a tio n sa a nto jen ja yliopiston johtosa a nno n ma a ra a misala. Muutos 2: Konsistori asettaa hallituksen ja senten nimitta mista varten nimityskomitean, johon kuuluu kuusi ja senta. Kaksi nimityskomitean ja senista edustaa sa a tio yliopiston perustajia. Nelja muuta ja senta edustavat yliopiston professorikuntaa, muuta opetus- ja tutkimushenkilo kuntaa ja opiskelijoita siten, etta professorikuntaa edustaa kaksi, muuta opetus- ja tutkimushenkilo kuntaa yksi ja opiskelijoita yksi ja sen. Nimitysvaliokunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan. Poistetaan maininta alakiintio ista ja poistetaan maininta nimityskomitean kaudesta. -Yliopiston itsehallinto edellytta a, etta yliopiston ma a ra a milla ja senilla on enemmisto myo s hallituksen nimitta mista valmistelevassa komiteassa. Myo s nimitystoimikunnan puheenjohtajuuden tulee olla yliopistoyhteiso n edustajalla. Kaarlo Tuorin lausunto , kohta 5; Olli Ma enpa a n lausunto , kohta 4; Tarmo Miettisen lausunto , kohta 2. Kun konsistorissa ovat edustettuina kaikki yliopiston tiedekunnat, ei ole mieleka sta rajoittaa konsistorin valtaa valita vapaasti yliopistoyhteiso a edustavat ja senet. Alakiintio t eiva t ole yliopistoyhteiso n tasavertaisuuden mukaisia. Muutos 3: Muutetaan Konsistori nimitta a hallituksen ja senet nimityskomitean tekema sta esityksesta muotoon Konsistori ka ytta a hallituksen ja senten nimitta misen valmistelun apuna nimityskomiteaa. Poistetaan kirjaukset siita, etta konsistori voi palauttaa esityksen valmisteluun vain kerran ja nimityskomitean esitys on hyva ksytta va kokonaisuudessan. - Muille kuin yliopistolain mainitsemille toimielimille kuten nimityskomitea ei voi antaa pa a to svaltaa yliopiston asioissa. Konsistorin valtaa valita hallituksen ja senet ei voi rajoittaa, vaan kaikkien hallituksen ja senten valinnan tulee olla aidosti yliopistoyhteiso n pa a tetta vissa ainoastaan silla poikkeuksella, etta kolme hallituksen ja senta on valittava niista va hinta a n kuudesta ehdokkaasta, jotka perustajat esitta va t. Olli Ma enpa a n lausunto , kohta 4; Tarmo Miettisen lausunto , kohta 2; Kaarlo Tuorin lausunto , kohta 5.

7 - Perustuslakivaliokunnan lausunto huomioiden konsistorin oikeutta palauttaa nimitystoimikunnan esitys takaisin valmisteluun ei voida rajata johtosa a nno lla. Rajaaminen tarkoittaisi ka yta nno ssa sita, etta valta hallituksen valinnasta siirtyy nimitystoimikunnalle ja konsistorille ja a ainoastaan sen tekema n esityksen siunaaminen todellisten valinnan mahdollisuuksien sijaan. Perustuslakivaliokunta korosti uusimmassa lausunnossaan (PeVL vp), etta myo s sa a tio yliopiston hallituksen kokoonpanon on ma a ra ydytta va yliopistoyhteiso n itsensa pa a to ksin ja vastaavia periaatteita noudattaen kuin julkisoikeudellisissa yliopistoissa (PeVL 11/2009 vp, s. 4/II). Valiokunta on sa a tio yliopistojen osalta painottanut, etta sika li kuin ta llaisia laitoksia pideta a n yliopistoina, niiden tulee toiminnassaan pystya tarjoamaan takeet perustuslain 16 :n 3 momentin ta ytta misesta ja olla hallinnollisesti niin ja rjestettyja, etta tiede- ja tutkimusyhteiso n itsehallinto tulee niissa turvatuksi perustuslain 123 :ssa tarkoitetulla tavalla "sen mukaan kuin lailla tarkemmin sa a deta a n" (PeVL 11/2009 vp, s. 4/I). Na illa vaatimuksilla turvataan yliopiston toiminnan perustuslain 16 :n 3 momentissa mainittua ydinta, joka on vapaa tiede, taide ja ylin opetus. - Nimitystoimikunnan tulee esitta a konsistorille va hinta a n kaksinkertainen ma a ra ehdokkaita suhteessa valittavien henkilo iden ma a ra a n. Ta ma periaate juontuu suoraan yliopistolaista (YoL 24 ) Yliopiston yhteinen monija seninen hallintoelin nimitta a sa a tio yliopiston hallituksen ja senet sa a tio yliopiston perustajia kuultuaan. Kolme ja senta nimiteta a n henkilo ista, jotka perustajat, Suomen valtiota lukuun ottamatta, ovat asettaneet ehdolle siten kuin sa a tio n sa a nno issa ma a ra ta a n. Na ita ehdokkaita tulee olla va hinta a n kaksinkertainen ma a ra ta ytetta viin paikkoihin na hden. Muutos 3: Konsistorin puheenjohtaja ka ynnista a hallituksen valintaprosessin ja asettaa sen aikataulun. Lisa ys 2: Rehtori, provosti tai vararehtorit eiva t osallistu hallituksen ja senten nimitta miseen. Ta ma tarkoittaa myo s sita, etta kirjaus Konsistorin puheenjohtaja ka ynnista a hallituksen valintaprosessin ja asettaa sen aikataulun. on poistettava, mika li konsistorin puheenjohtajana toimii joku muu kuin konsistorin sisa lta valittu henkilo. - On syyta ma a ritella, etta rehtorin lisa ksi myo ska a n ha nen suorat alaisensa tai muu toimiva johto ei voi osallistua hallituksen nimitysprosessiin. 6. Yliopistotason toimielimet: Yliopiston tiedeneuvosto, opetusneuvosto ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen neuvosto Lisa ys 1: Opetusneuvostossa on va hinta a n yksi edustaja jokaisesta tiedekunnasta seka riitta va opiskelijoiden edustus. Opetusneuvosto valmistelee asioita konsistorille ja muille toimielimille seka toimii tiiviissa yhteistyo ssa Tampereen ammattikorkeakoulun vastaavien toimielinten kanssa. Lisa ys 2: Tiedeneuvostossa on va hinta a n yksi edustaja jokaisesta tiedekunnasta seka riitta va jatkoopiskelijoiden edustus. Tiedeneuvosto valmistelee asioita konsistorille ja muille toimielimille seka ohjaa ja seuraa yliopiston strategian toteutumista tutkimuksen osalta. - On ta rkea a, etta etenkin opetusneuvoston osalta mietita a n sen roolia opetussuunnitelmatyo ta ja opetuksen kehitta mista yhdessa ammattikorkeakoulun kanssa tekeva na elimena, jotta saadaan luotua konkreettisia yhteistyo n va ylia erilliseksi ja a vien organisaatioiden va lille. On ta rkea a varmistaa myo s na issa elimissa opiskelijoiden edustus.

8 7. Yliopistotason toimielimet: Professorineuvosto Ei kommentoitavaa. 8. Tiedekuntatason toimielimet Lisäys 1: Dekaanin tulee olla tohtorintutkinnon suorittanut henkilö, jolla on tiedekunnan johtajan tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito. - Dekaanin tehta va a n edellytetta va sta osaamisesta on syyta ma a ritella johtosa a nno ssa. Muutos 1: Tiedekuntaneuvostossa on puheenjohtaja ja eninta a n 9-12 ja senta tasakolmikannan mukaisesti. Tiedekuntaneuvoston puheenjohtajana toimii tiedekunnan dekaani. Tiedekuntaneuvosto valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. - Tiedekuntaneuvostossa on tasakolmikanta, eli yhteiso n eri ryhmilla on yhta monta edustajaa. Tulevan yliopiston tiedekunnat ovat kooltaan hyvin erilaisia, joten voisi olla perusteltua mahdollistaa tiedekuntaneuvostoille kokohaarukka. Esimerkiksi sellaisissa tiedekunnissa, joissa eri alojen tutkintoohjelmia on jopa kymmenen, voi tiedekuntaneuvostosta ja a da uupumaan kokonaan näkemys isolta osalta aloista. Henkilo sto n ja senet valitaan vaaleilla, ylioppilaskunta valitsee omat edustajansa. Muutos 2: Tehta va 1) Tiedekuntaneuvosto pa a tta a tiedekunnan tavoiteohjelmasta, toiminnan ja talouden keskeisista tavoitteista, henkilo sto suunnitelmasta ja talousarviosta. Tehta va 5) Pa a tta a opiskelijoiden valintaperusteista. - Tiedekuntaneuvosto, eli yhteiso a edustava elin, tekee yliopiston hallituksen antamissa raameissa pa a to kset tiedekunnan toiminnan kannalta merkitta vista asioista, eika ainoastaan seuraa ja arvioi na iden toteutumista. Etenkin sellaisissa tiedekunnissa, joissa on useita eri aloja ja tutkinto-ohjelmia, on olennaista, etta pa a to ksen tekee monija seninen toimielin pelka n dekaanin sijaan. Yliopistodemokratian, yhteiso n osallistamisen ja sitoutumisen na ko kulmasta ta ma on olennaista. - Valintaperusteista pa a tta minen on monialayliopistossa syyta delegoida tiedekuntaneuvostojen tehta va ksi. Poisto 1: Ammattikorkeakoulun rehtorilla tai ha nen ma a ra a ma lla a n ammattikorkeakoulun tyo ntekija lla on tiedekuntaneuvoston kokouksissa la sna olo- ja puheoikeus. - Ei ole perusteltua myo nta a ammattikorkeakoulun rehtorille la sna olo-oikeutta tiedekuntaneuvostojen kokouksissa ilman tarkempaa perustelua ja rajausta tiettyjen asioiden ka sittelyyn. Lisäys 2: Tiedekuntaneuvoston alaisuudessa toimivat tutkinto-ohjelmien suunnitteluryhmät, joissa on opiskelijoiden ja henkilöstön edustus. - Tiedekuntien sisäisen organisoitumisen tulee olla läpinäkyvää, selkeää ja mahdollistaa henkilöstön ja opiskelijoiden osallistuminen sekä kiinnittyminen yhteisöön. Lisäksi sen tulee tukea tutkimuksen ja opetuksen välistä yhteyttä. Tällä hetkellä tiedekuntien sisäinen rakentuminen on etenkin Tampereen yliopistolla melko läpinäkymätöntä ja vaihtelevaa, eikä siitä ole selkeitä kirjauksia sääntötasolla. Molemmissa yliopistoissa toimii parhaillaan tutkinnon suunnittelu/opetussuunnitelmatyöryhmät, mutta niitä ei ole kirjattu johtosääntöön TaY:ssa. Lisäksi tiedekunnan yleisistä asioista ja kehittämisestä käydään paljon

9 keskustelua tiedekunnan ja tutkinto-ohjelmien johtoryhmissä, joissa käsitellään aiemmin laitostasolla käsiteltyjä asioista. Näissä ei kuitenkaan ole opiskelijoiden tai muun henkilöstön edustusta toisin kuin aiemmin laitosneuvostoissa on ollut. Olisi tärkeää kirjata näkyviin se, että myös tiedekunnissa opiskelijat ovat mukana yhteisten asioiden hoitamisessa jo valmisteluvaiheessa. Myös kun valitaan opetusta antavia henkilöitä, opiskelijoilla on edustus valintaryhmissä. 9. Yliopiston henkilöstö Ei kommentteja. 10. Säätiön harjoittama ammattikorkeakoulutoiminta Ammattikorkeakoulua koskevat asiat tulee tarkastella suhteessa ammattikorkeakoululakiin, tällä hetkellä hetkellä johtosäännössä saatta olla ristiriitaisuuksia suhteessa ammattikorkeakoululakiin. Yliopisto ei voi olla ammattikorkekoulutoiminnan harjoittaja, vaan toimilupa myönnetään osakeyhtiönä toimivalle ammattikorkeakoululle. Lisäksi konsernin eri osien väliset toimivaltasuhteet jäävät epäselviksi. Lisa ys 1: Tampereen ammattikorkeakoululla ja uudella Tampereen yliopistolla on yhteinen neuvottelukunta, joka on kirjattu molempien johtosa a nto ihin. Yliopiston osalta neuvottelukuntaan kuuluu kolme opiskelijoiden, kolme professorien ja kolme muun tutkimus- ja opetushenkilo sto n ja muun henkilo sto n edustajaa. Henkilo sto n edustajat valitaan vaaleilla. Ylioppilaskunta valitsee opiskelijoiden edustajat. Neuvottelukunta toimii konsernin johtoryhma n apuna, yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteiso n yhdyssiteena ja sita kuullaan valmisteltaessa merkitta via konsernitason pa a to ksia. Tyo skentelya a n avustamaan neuvottelukunta voi perustaa ja senista a n koostuvia valiokuntia. Neuvottelukunnalla on tyo ja rjestys, johon on kirjattu sen tyo skentelytavat seka sen avukseen perustamat valiokunnat ja toimintaohjeet niiden tyo skentelysta. - On ta rkea a, etta konsernin tasolla tehta vien linjausten keskusteluun ja valmisteluun on olemassa myo s elin, jossa on yhteiso n edustus. Neuvottelukunta tukee korkeakoulujen johdoista mahdollisesti muodostettavan johtoryhma n tyo ta. Uudella korkeakouluyhteiso lla on hyva olla yhteinen elin, jossa seka yliopiston etta ammattikorkeakoulun yhteiso t ovat edustettuna ja vuorovaikutuksessa keskena a n. Yliopiston konsistori ei riita, silla siina ei ole edustettuna ammattikorkeakoulun edustajia. 11. Siirtymäsäädökset ja määräykset Muutos 1: Konsistori valitsee yliopiston ensimma isen hallituksen ja pa a tta a sen ja senten toimikausista. - Sa a tio n sa a nno illa ei voida ma a ritella hallituksen toimikausista. Samat perustelut kuin kohdassa hallituksen valinta. Muutos 2: toimintansa aloittavan sa a tio muotoisen Tampereen yliopiston ensimma isen, toimintansa aloittavan konsistorin kokoonpano noudattaa ta ma n johtosa a nno n 9 :a a siten, etta konsistoriin valitaan yhta monta ja senta kustakin ryhma sta : ryhma 1, ryhma 2 ja opiskelijat. - Konsistoriin on valittava sama ma a ra kaikista kolmesta yliopistoyhteiso a edustavasta kiintio sta. Tampereen yliopistoyhteiso n tasa-arvoisuus vaatii ryhmien va lista tasa-arvoa myo s konsistorin ja senten osalta.

10 Muutos 3: Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto valitsevat ensimma isen konsistorin ja seniksi vaaleissa eniten a a nia saaneet yhdenvertaisuuden periaatetta noudattaen. Ylioppilaskunnat valitsevat yhdessa omat edustajansa. -Ei ole syyta rajoittaa yliopistoyhteiso n vapautta itse valita edustajansa myo ska a n siirtyma vaiheessa. Kiintio t eiva t palvele uuden yhteisen yliopiston rakentamista. Alakohtaiset kiintio t myo s asettavat yliopiston eri alat eriarvoiseen asemaan ja kohtelevat nykyisia henkilo sto - ja opiskelijama a rilta a n hyvin erikokoisia yliopistoja eriarvoisesti. Ylioppilaskunnat ovat jo sopineet opiskelijaedustajien valitsemisesta yhdessa ja yhteisesti sovittujen menettelyiden kautta. Johtosa a nno lla tai siirtyma sa a nno ksilla ei pida puuttua voimaanpanolain ylioppilaskunnille itselleen suomaan oikeuteen valita omat edustajansa. Poisto 1: Pyka la 21 Johtosa a nno n muuttaminen. - Hallitus pa a tta a yliopiston johtosa a nno sta. On ta ysin perusteetonta ja toiminnan kannalta epa ka yta nno llista sa a nnella johtosa a nno n muuttamisesta erityisia sa a do ksia. Vaikuttaa silta, etta ta lla pyrita a n turvaamaan siirtyma kauden hallituksen tekema johtosa a nto konsistorin valitseman uuden yliopiston hallituksen mahdollisesti tekemilta muutoksilta. Ta ma on ta ysin perustuslakivaliokunnan antamien lausuntojen hengen vastaista, silla niilla haluttiin nimenomaan rajata siirtyma kauden hallituksen valtaa vain va ltta ma tto ma a n. Sanni Lehtinen puheenjohtaja Sanni Pietilä pääsihteeri Lisätietoja antaa koulutuspoliittinen asiantuntija Veera Kaleva (kopoasiantuntija@tamy.fi, ).

Konsernirakenne. Yliopiston hallintorakenne

Konsernirakenne. Yliopiston hallintorakenne Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan ja Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan yhteisiä näkemyksiä tulevan yliopiston johtosääntötyöhön 17.11.2017 *Pääosa asioista on pyritty muotoilemaan sellaiseen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityspyyntö Professoriliitto ry:n Tampereen yliopiston osaston ym tekemän kantelun johdosta

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityspyyntö Professoriliitto ry:n Tampereen yliopiston osaston ym tekemän kantelun johdosta 1/6 EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHELLE Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityspyyntö 22.4.2018 Professoriliitto ry:n Tampereen yliopiston osaston ym. 7.3.2018 tekemän kantelun johdosta ASIA TAMPEREEN

Lisätiedot

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Liite 2 1 (7) Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Hyväksytty TTY-säätiön hallituksessa YLEISKUVAUS Tampereen teknillisen yliopiston johtosäännön perustana ovat yliopistolaki, säätiölaki, säädekirja,

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 18/2009 vp Hallituksen esitys yliopistolaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 29 päivänä toukokuuta 2009

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTONA TOIMIVAN TAMPEREEN KORKEAKOULUSÄÄTIÖN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallituksessa 10.2.

TAMPEREEN YLIOPISTONA TOIMIVAN TAMPEREEN KORKEAKOULUSÄÄTIÖN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallituksessa 10.2. 1 (11) TAMPEREEN YLIOPISTONA TOIMIVAN TAMPEREEN KORKEAKOULUSÄÄTIÖN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallituksessa 10.2.2018 SISÄLLYS SÄÄTIÖMUOTOINEN TAMPEREEN YLIOPISTO 1 Yliopiston

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy kiittää sivistysvaliokuntaa mahdollisuudesta lausua ja lausuu kunnioittavasti seuraavaa.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy kiittää sivistysvaliokuntaa mahdollisuudesta lausua ja lausuu kunnioittavasti seuraavaa. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle HE 73/2017 Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta annetun lain

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp)

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Helsinki 5.10.2017 Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Lausunnon pääkohdat

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI Professori Kari Lukka Yliopistokollegion puheenjohtaja Turun yliopisto 28.1.2016 2 Yliopistolaki 22 : SÄÄDÖKSET YLIOPISTOKOLLEGIOSTA (I) Julkisoikeudellisessa yliopistossa

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) Huom! Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.1.2017 TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan ja 28 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 18.10.2010 hyväksynyt

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

LAUSUNTO TAMPEREEN SÄÄTIÖYLIOPISTON SÄÄNTELYSTÄ. I Professoriliiton lausuntopyyntö

LAUSUNTO TAMPEREEN SÄÄTIÖYLIOPISTON SÄÄNTELYSTÄ. I Professoriliiton lausuntopyyntö LAUSUNTO TAMPEREEN SÄÄTIÖYLIOPISTON SÄÄNTELYSTÄ I Professoriliiton lausuntopyyntö 3.1.2018 Professoriliitto on pyytänyt allekirjoittaneelta asiantuntijalausunnon alla olevista kysymyksistä. Kysymykset

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Perustuslakivaliokunta 8.9.2017 Ehdotuksen sisältö 1. Yhdistetään Tampereen yliopistot

Lisätiedot

Asunto-ohjesääntö (hyväksytty 8/2018)

Asunto-ohjesääntö (hyväksytty 8/2018) Asunto-ohjesääntö (hyväksytty 8/2018) 1 Asumisoikeuden myo nta misesta Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin seka ta ma n asumisoikeuden ka ytta misesta on voimassa olevien huoneenvuokralainsa

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ EI OLE LAINVASTAINEN

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ EI OLE LAINVASTAINEN 1 / 17 26.3.2019 EOAK/1327/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ EI OLE LAINVASTAINEN 1 KANTELU Professoriliitto

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 31.10.2016 LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka SÄÄTIÖN SA A NNO T Säätiön nimi on Uusi yliopisto -säätiö sr (ruotsiksi XXXstiftelsen sr, englanniksi xxx Foundation sr)

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

AALTO-YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ AALTO-YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ AALTO-YLIOPISTON HALLITUS 17.4.2014 1. Aalto-yliopisto 3 1 Yliopisto 3 2 Korkeakoulu 3 3 Yliopiston kieli 4 4 Yliopistokonserni 4 2. Yliopistotason toimielimet 5 5 Yliopistotason

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta on pyytänyt arviotani 3. lakiehdotuksen 3 :n suhteesta perustuslakiin.

Perustuslakivaliokunta on pyytänyt arviotani 3. lakiehdotuksen 3 :n suhteesta perustuslakiin. Olli Mäenpää 25.10.2017 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta (HE

Lisätiedot

OKM LUONNOS X-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

OKM LUONNOS X-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT OKM 5.4.2017 LUONNOS X-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka SÄÄTIÖN SA ÄNNÖT Säätiön nimi on X -säätiö sr (ruotsiksi X stiftelsen sr, englanniksi X Foundation sr) ja sen kotipaikka on Tampereen

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2019 1 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessin käynnistäminen 3. Rekrytointiprofiilin luonnoksen aloittaminen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia sosiaalialalle soveltuvaa korkeakoulututkintoa opiskelevien ammatillisena yhdistyksena ja siina tarkoituksessa

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia sosiaalialalle soveltuvaa korkeakoulututkintoa opiskelevien ammatillisena yhdistyksena ja siina tarkoituksessa SA A NNO T NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksesta ka yteta a n na issa sa a nno issa nimitysta yhdistys. Yhdistys on Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattija rjesto Talentia ry Fackorganisationen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta UUSI HALLITUS Kokous 01/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta 3 Yliopiston rehtorin valinta 4 Muut asiat 3210 2211 1 Kokouksen

Lisätiedot

EUROOPPANUORET RY. SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

EUROOPPANUORET RY. SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Eurooppanuoret ry, Unga Europeer rf. Kansainva lisissa yhteyksissa liitosta voidaan ka ytta a nimitysta JEF Finland. Na issa sa a nno

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Pöytäkirja. Järjestäytymiseen liittyvää. 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastaja. 3 Uuden yliopiston siirtymäkauden hallituksen valinta

Pöytäkirja. Järjestäytymiseen liittyvää. 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastaja. 3 Uuden yliopiston siirtymäkauden hallituksen valinta 2/2018 1 Hallituksen kokous 2/2018 Aika Tiistai 30.1.2018 klo 15.15 16:25 Paikka Päätalon kokoushuone Kansleri, Kalevantie 4 Asiat Järjestäytymiseen liittyvää 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 13.10.2017 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta

Lisätiedot

Säätiön piirissä on tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus.

Säätiön piirissä on tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus. AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Aalto- korkeakoulusäätiö (ruotsiksi Stiftelsen för Aaltohögskolan, englanniksi Aalto University Foundation) ja sen kotipaikka

Lisätiedot

KuntoRitarit Oy Tietosuojaseloste

KuntoRitarit Oy Tietosuojaseloste KuntoRitarit Oy Tietosuojaseloste Ta ma tietosuojaseloste sisa lta a myo s henkilo tietolain (523/1999) 10 :n mukaisen rekisteriselosteen tiedot. Ta ssa tietosuojaselosteessa kerromme, minka laisia henkilo

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Ohjesääntö 1 (5) Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta 2 Sovellusala Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain

Lisätiedot

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta MaA103 1.12.2015 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallinnon opiskelijaedustaja (halloped). Kaikkien kausi alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017 Jokaisella

Lisätiedot

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain muuttamisesta ja yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Juha Lavapuro Asiantuntijalausunto

Juha Lavapuro Asiantuntijalausunto Juha Lavapuro 28.2.2018 Asiantuntijalausunto Lausuntopyyntö Tampereen yliopiston tieteentekijät on pyytänyt minulta asiantuntijalausuntoa Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallituksen 10.2.2018 hyväksymän

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus 1 1 1 1 1 1 1 0 1 Sisältö I Yleistä... Soveltamisala... II Hakukelpoisuus... Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus...

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 10.12.2016 klo 15:00 Paikka: Allianssi talo, Asemapa a lliko nkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten puheenjohtaja Jesse Ja a

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 8.9.2017 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

Dnro 1840/4/09. Viite: Kirjeenne , , ja

Dnro 1840/4/09. Viite: Kirjeenne , , ja EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES 14.9.2010 Dnro 1840/4/09 Simo Isoaho Näyttelijänkatu 12 33720 Tampere Viite: Kirjeenne 26.5.2009, 18.8.2009, 25.8.2009 ja 7.12.2009 VASTAUS Arvostelitte kantelukirjeessänne

Lisätiedot

1. Henkilötietojenkäsittely

1. Henkilötietojenkäsittely 1. Henkilötietojenkäsittely 1.1 Mitä henkilötietoja keräämme? Kera a mme na ita tietoja Nimi / yritys Puhelinnumero Sa hko postiosoite 1.2. Mistä henkilötietoja saamme? Henkilo tiedot saamme pa a asiassa

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS JA

AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS JA AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS 21.3.2016 JA 16.9.2016 Rekisteröity säätiörekisteriin, Patentti- ja rekisterihallitus 4.10.2016 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Aalto-korkeakoulusäätiö

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA

X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA 5.4.2017 LUONNOS X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA X-säätiö X stiftelsen X Foundation Me allekirjoittaneet olemme päättäneet perustaa X säätiön, jonka tarkoituksena on yliopistoja koskevassa lainsäädännössä tarkemmin

Lisätiedot

Liite 3. Lönnrot-yliopistosäätiön säännöt Alkuideoita Pertti V.J. Yli-Luoma

Liite 3. Lönnrot-yliopistosäätiön säännöt Alkuideoita Pertti V.J. Yli-Luoma Liite 3. Lönnrot-yliopistosäätiön säännöt Alkuideoita Pertti V.J. Yli-Luoma LÖNNROT-YLIOPISTOSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lönnrot-yliopistosäätiö (ruotsiksi Stiftelsen för

Lisätiedot

Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet

Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 4 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja HALLINTOSÄÄNTÖ Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet 1 Yliopiston hallinnon tehtävänä on mahdollistaa yliopiston

Lisätiedot

Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain (558/2009) 3 perusteella itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

TAUSTAA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON UUDEN JOHTÖSÄÄNNÖN VALMISTELULLE

TAUSTAA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON UUDEN JOHTÖSÄÄNNÖN VALMISTELULLE TAUSTAA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON UUDEN JOHTÖSÄÄNNÖN VALMISTELULLE Yleistä Eduskunnalle annetun yliopistolakiuudistuksen keskeinen tavoite on parantaa yliopistojen toimintaedellytyksiä. Tavoitteeseen pääsemiseksi

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010, 20.4.2011 ja 20.5.2015. 1 LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Tuotantotalouden Kilta Prodeko ry. Talousohje- ja rahastosa a nno t

Tuotantotalouden Kilta Prodeko ry. Talousohje- ja rahastosa a nno t SIVU: 1 / 8 Tuotantotalouden Kilta Prodeko ry Talousohje- ja rahastosa a nno t SIVU: 2 / 8 Sisältö 1 Talousohjesääntö... 3 2 Rahastojen säännöt... 5 2.1 Sijoitusrahasto (Pysyväisrahasto)... 5 2.2 Skumpparahasto...

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa AALTO-KORKEAKOULU opetusministeri Sari Sarkomaa Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministerin allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön säädekirjan ja säännöt. Edellytyksenä allekirjoittamiselle

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen Teuvo Pohjolainen 17.5.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta (HE 66/2016 vp) 1 Yleistä Esityksessä

Lisätiedot

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tulokset... 3 2.1 Kaupunginhallituksen onnistuminen tehtävässään... 3 2.2 Päätöksentekoprosessi... 2.3 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5.

PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5. PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5.2016 Opetusministeriö on pyytänyt minulta otsikkoaineesta

Lisätiedot

EDUNVALVONTAKARTOITUS 2013

EDUNVALVONTAKARTOITUS 2013 EDUNVALVONTAKARTOITUS 2013 HALLITUS Ei tiedekuntaedustusta, 2 op. KOLLEGIO 30 yhteisön jäsentä REHTORI JOHTORYHMÄ Dekaanit, 1 yo-kunnan edustaja KESKUS- HALLINTO DEKAANI TIEDEKUNNAN JOHTOKUNTA TIEDEKUNTA-

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA 31.10.2016 LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA Uusi yliopisto-säätiö Nya Universitetet stiftelsen New University Foundation Me allekirjoittaneet olemme päättäneet perustaa Uusi yliopisto säätiön,

Lisätiedot

innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen innovaatioyliopisto Markus Koljonen

innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen innovaatioyliopisto Markus Koljonen innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen sailasta Kokonaisuus, jota ei voi pilkkoa Yliopiston tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 10.11.2017 Ehdotuksen sisältö 1. Yhdistetään Tampereen yliopistot

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Strategiapelit ja Nashin tasapaino. Esitta ja : Sebastian Siikavirta

Strategiapelit ja Nashin tasapaino. Esitta ja : Sebastian Siikavirta Strategiapelit ja Nashin tasapaino. Esitta ja : Sebastian Siikavirta Johdantoa peliteoriaan - ka ytetyt termit Peliteoria tutkii pelaajien toimintaa peleissa. Mika on peli? Mika on pelaaja? Peli tarkasti

Lisätiedot

Ita -Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ja ljempa na ylioppilaskunta, on yliopistolain (558/2009) 46 :n mukainen itsehallinnollinen julkisyhteiso.

Ita -Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ja ljempa na ylioppilaskunta, on yliopistolain (558/2009) 46 :n mukainen itsehallinnollinen julkisyhteiso. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan säännöt Edustajisto hyväksynyt 1. kerran kokouksessaan 26.10.2016 Edustajisto hyväksynyt 2. kerran kokouksessaan 9.12.2016 Puhtaaksikirjoitettu

Lisätiedot

Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö

Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö 1 Luku Tarkoitus ja toimintamuodot 1 Tarkoitus Tässä oikeusapuohjesäännössä määrätään Pykälä ry:n (jäljempänä yhdistys) harjoittamasta oikeusaputoiminnasta. Oikeusaputoiminnan

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriöltä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

Sivistysvaliokunta on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriöltä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: SELVITYS EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNNALLE HE 73/2017 Viite: PeVL 43/2017 Eduskunnan sivistysvaliokunta on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriöltä selvitystä seuraavista perustuslakivaliokunnan lausuntoon

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO I LUKU... 3 TOIMIALA... 3 1 Toiminnan järjestäminen... 3 2 Toiminnan tarkoitus... 3 3 Oppilaitoksessa annettava opetus... 4 4 Oppilaat...

Lisätiedot

Ita -Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ja ljempa na ylioppilaskunta, on yliopistolain (558/2009) 46 :n mukainen itsehallinnollinen julkisyhteiso.

Ita -Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ja ljempa na ylioppilaskunta, on yliopistolain (558/2009) 46 :n mukainen itsehallinnollinen julkisyhteiso. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan säännöt Edustajisto hyväksynyt 1. kerran kokouksessaan 1.2.2017 Edustajisto hyväksynyt 2. kerran kokouksessaan 8.2.2017 1. LUKU

Lisätiedot

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Valtuusto 10.6.2009 1 SISÄLLYSLUETTELO Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunta... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016 Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016 Ehdotus 1/2 Korkeakoulut voisivat päätöksellään järjestää niiden tutkintoihin sisältyvän kielten ja viestinnän

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SEFEn hallitus asettaa toimintakautensa ensimmäisessä kokouksessa työelämätoimikunnan. Puheenjohtajan lisäksi toimikuntaan kuuluu vähintään seitsemän ja enintään kymmenen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle ASIALISTA UUSI HALLITUS 24.8.2009 Kokous 02/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Rehtorin katsaus 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö 4 Rehtorisopimus 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto

Lisätiedot

TTY-säätiö TTY-stiftelsen

TTY-säätiö TTY-stiftelsen TTY-säätiö TTY-stiftelsen SÄÄDEKIRJA Luonnos 9.1.2009 Me allekirjoittaneet olemme päättäneet perustaa TTY-säätiön, jonka tarkoituksena on yliopistoja koskevassa lainsäädännössä tarkemmin säädettävällä

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 16.03.2017 Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto Aika 16.03.2017, 10:15-11:02 Paikka Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Si SIBELIUS-AKATEMIA Yliopistokollegio Päivitysvastuu : Lakimies Dnfb 6'2)/Oi/OVul2

Si SIBELIUS-AKATEMIA Yliopistokollegio Päivitysvastuu : Lakimies Dnfb 6'2)/Oi/OVul2 Si SIBELIUS-AKATEMIA Yliopistokollegio 11.2.2011 Päivitysvastuu : Lakimies Dnfb 6'2)/Oi/OVul2 SIBELIUS-AKATEMIAN YLIOPISTOKOLLEGION TYÖJÄRJESTYS 1. Kollegion työn tavoite ja tehtävät Kollegion toiminnan

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on partiolippukunta Kaarinan Sa detytoẗ, josta voidaan kaÿtta ä epa virallista lyhennysta KST, kotipaikka Turku

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle) Sivu 1/6 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 242 Kokouksen avaus 243 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot