Kaukolämpöjohtojen laadunvalvonta, sertifikaatit 2018
|
|
- Juho Koskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ENERGIAVERKOT TIEDOTE L149/2018 1(8) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola Korvaa tiedotteen L146/2017 Kaukolämpöyrityksille, hyväksymistodistuksen haltijoille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen liitosurakoitsijoille Kaukolämpöjohtojen laadunvalvonta, sertifikaatit 2018 Seuraavassa on luetteloitu voimassa olevat EHP-sertifikaatit (Mpuk ja 2Mpuk elementit ja valmisosat) ja hyväksymistodistukset (liitokset). Sertifikaateissa on mainittu, mitä tuotteita tai ratkaisutapoja ne koskevat. Esim. tietty kutiste ei välttämättä ole hyväksytty kaikilla liitostavoilla. Hyväksytyt elementit ja valmisosat voidaan merkitä EHP-merkillä. Kutiste- ym. liitostuotteissa ei laatumerkkiä käytetä. Energiateollisuus ry suosittelee 2018 rakentamiskauden hankinnoissanne vaatimaan elementtien ja valmisosien osalta EHP-sertifikaatti sekä liitosratkaisujen ja liitosvaahtojen osalta hyväksymistodistus. Esieristettävien sulkuventtiilien EHP-sertifiointimenettely ja nykyinen venttiilistandardi EN 488 on ollut voimassa jo kolmatta vuotta. Vaikka venttiilisertifikaatteja on toistaiseksi myönnetty hyvin rajallinen määrä, suosittelemme myös esieristettävien venttiilien hankinnoissa jatkossa edellyttämään EHP-sertifikaattia ja ET:n suosituksen L4 mukaisuutta. Yhdelläkään läppäventtiilillä ei toistaiseksi ole EHP-sertifikaattia. Esieristettävien läppien osalta tulisi siten toistaiseksi edellyttää EHP-sertifikaattia tai EN 488 mukaisuutta (testauslaitoksen todistus tai testausraportti suoritetusta/läpäistystä EN 488 (2014 tai 2015 versio) mukaisesta tyyppitestistä) ja ET:n suosituksen L4 mukaisuutta. EU-kynnysarvot ylittäviä hankintoja koskevan erityisalojen hankintalain mukaan tarjottavan tuotteen vaatimustenmukaisuus tulee voida osoittaa myös muulla tilaajaa tyydyttävällä tavalla. EU-kynnysarvot ylittävissä putkihankinnoissa vaatimuksena voisi siten esim. olla EHPsertifikaatti, tai vastaava kolmannen osapuolen sertifikaatti tai selvitys tuotteen vaatimustenmukaisuudesta ja laadusta. Tämä tiedote liitteineen lähetetään sähköpostitse asianosaisille joka vuoden alussa. Seuraavan vuoden alkuun asti tiedote sertifikaattiluetteloineen pidetään ajan tasalla ET:n nettisivuilla, nvarmistus.html ( Tiedote L149, päivitetty xx.yy.2018 ), ja EHP-sertifikaatit Euroheatin nettisivuilla Lisätiedot: Veli-Pekka Sirola, puh , veli-pekka.sirola@energia.fi. Veli-Pekka Sirola LIITTEET - EHP-sertifikaatit / Hyväksymistodistukset / Energiateollisuus ry Fredrikinkatu B, Helsinki PL 100, Helsinki Puhelin: (09) , faksi: (09)
2 LUETTELO (Korvaa luettelon ) Kaukolämpöjohtojen EHP-sertifikaatit HUOM! - Tähdellä (*) merkityt sertifikaatit käsittävät sekä yksiputkirakenteen 2Mpuk että kaksiputkirakenteen Mpuk, muut vain yksiputkirakenteen 2Mpuk. - Kolmiolla (Δ) merkityissä sertifikaatista ei ilmene, kattaako myös kaksiputkirakenteen - Ruudulla ( ) merkityissä sertifikaatista ei ilmene, kattaako myös valmisosat Seuraavilla tuotteilla/valmistajilla on tällä hetkellä Euroheat & Powerin sertifikaatti. Ajantasainen luettelo sisältäen täydellisemmät tiedot sertifikaateista löytyy Euroheatin nettisivustolta josta myös löytyvät EHP-sertifiointiohjeet ja -vaatimukset. Putket ja valmisosat SERT. TUOTE VALMISTAJA * 01/02 Logstor kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska * 01/03 Logstor axial conti kiinnivaahdotetut suorat putket, DN / mm (aksiaalinen conti-valmistusmenetelmä) 01/04 Logstor spiral conti kiinnivaahdotetut putket, DN / mm (tangentiaalinen spiraali-contivalmistusmenetelmä) LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska * 01/05 ZPUM kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm ZPU Miedzyrzecz Sp. z o.o, Miedzyrzecz, * 01/06 Isoplus kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm Isoplus Fernwärmetechnik GmbH, Sondershausen, Saksa * 01/07 Logstor kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm (putket) ja DN / mm (osat) LOGSTOR Polska Sp. z o.o, Zabrze,
3 * 01/09 Logstor kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket, DN / mm * 01/10 Logstor OPTI kiinnivaahdotetut DN (suorat putket)/ mm (osat) yksiputkirakenne, DN 250/710 mm kaksiputkirakenne * 01/11 Isoplus kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm * 01/12 Powerpipe kiinnivaahdotetut suorat putket ja osat, DN / mm 01/15 ZPU Międzyrzecz kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN / mm * 01/16 Isoplus kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm * 01/19 Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket, DN / mm 01/21 Isoplus kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN / mm * 01/22 Poliurs kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm * 01/23 Isoplus kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm (contivalmistusmenetelmä) 01/24 Perma-Pipe Xtrutherm kiinnivaahdotetut putket, DN / mm 01/25 ELIPS kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksiputkirakenne, suorat putket, DN / mm * 01/28 Isoplus kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm * 01/30 Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN / mm * 01/32 Salling Plast kiinnivaahdotetut valmisosat, DN / mm LOGSTOR Polska Sp. z o.o, Zory, LOGSTOR Polska Sp. z o.o, Zory, Isoplus Fernwärmetechnik GmbH, Hohenberg, Itävalta Powerpipe Systems Ab, Hisings- Kärra, Ruotsi Zaklad Prudukcyjno Uslugowy, Miedzyrzecz, ISOPLUS-EOP s.r.o, Pardibice, Tsekki Set Pipes GmbH, Haltern am See, Saksa Isoplus GmbH, Budapest, Unkari SIA Poliurs, Ozolnieku nov, Latvia Isoplus Fernwärmetechnik GmbH, Hohenberg, Itävalta Perma-Pipe, Fujairah, Yhdistyneet Arabiemiraatit ELIPS, Empower Logstor L.L.C, Dubai, Yhdistyneet Arabiemiraatit SC ISOPLUS ROMANIA SRL, Oradea, Romania RADPOL S.A./Rurgaz, Lublin, Salling Plast AS, Ranum, Tanska
4 * 01/33 Logstor kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN / mm 01/34 Perma-Pipe kiinnivaahdotetut putket, DN / mm (spray-contivalmistusmenetelmä) 04/01 GERMANPIPE kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN / mm 04/02 PREMANT kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN / mm 04/03 KELIT-P kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN / mm Logstor S.R.L., Bukarest, Romania Perma-Pipe Saudi Arabia L.L.C., Al Khobar, Saudi Arabia German Pipe Industrie und Fernwärmetechnic GmbH, Nordhausen, Saksa German Pipe Industrie und Fernwärmetechnic GmbH, Nordhausen, Saksa KE KELIT Kunststoffwerk GmbH, Linz, Itävalta * 04/04 WEHOTHERM kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, suorat putket, yksi- ja kaksiputkirakenne, DN yksiputkirakenne, DN kaksiputkirakenne Uponor Infra Fintherm a.s., Praha, Tsekki * 05/01 Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN / mm yksiputkirakenne EP, DN / mm kaksiputkirakenne ECOTWINS * 05/02 ISO-ARVO kiinnivaahdotetut suorat putket ja osat, DN / mm yksiputkirakenne, DN / mm kaksiputkirakenne * 05/05 Wehoterm kiinnivaahdotetut suorat putket ja osat, DN / mm 06/01 Ecoline kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN / mm 06/02 ISOPLUS MEDITERRANEAN kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN / mm * 06/03 Izoterm Systems kiinnivaahdotetut suorat putket ja osat, DN / mm yksiputkirakenne, DN / mm kaksiputkirakenne LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi, Suomi Arvo-Putki Oy, Mynämäki, Suomi Uponor Infra Oy, Vaasa, Suomi Ecoline S.r.l., Vescovato (CR), Italia ISOPLUS MEDITERRANEAN S.r.l., Villamarzana, Italia SIA IZOTERM SYSTEMS, Vangazi, Latvia Δ 07/01 Δ 07/02 Polyuretub 130 kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN 20 - DN 1000 WANNIPIPE kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN 20 - DN 1000 INPAL Industries, Creutzwald, Ranska INPAL Industries, Creutzwald, Ranska
5 Suojaputket SERT. TUOTE VALMISTAJA 01/17 Suojaputket, mm LOGSTOR Polska Sp. z o.o., Gliwice, 01/29 Suojaputket, mm Uponor Infra Sp. z o.o., Kleszczow, 01/31 Suojaputket, mm Uponor Infra A/S, Middelfart, Tanska 01/35 Suojaputket, mm Emtelle Scandinavia A/S, Sönder Felding, Tanska 05/03 IPS suojaputket, mm Meltex Oy Plastics, Kuhmoinen, Suomi LISÄTIETOJA: Veli-Pekka Sirola, Energiateollisuus ry, puh , veli-pekka.sirola@energia.fi
6 Esieristettävät sulkuventtiilit SERT. TUOTE VALMISTAJA 01/01 Vexve ja Naval esieristettävät teräspalloventtiilit, DN Vexve Oy, Sastamala ja Laitila, Suomi LISÄTIETOJA: Veli-Pekka Sirola, Energiateollisuus ry, puh ,
7 LUETTELO ) (Korvaa hyväksymistodistusluettelon ) ET Liitosten hyväksymistodistukset Voimassa asti A. Liitokset TOD. LIITOSTUOTE JA -TYYPPI VALMISTAJA / MAAHANTUOJA 1 Swedish Joint hitsausliitos LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi 6 Band Joint hitsausvaippa LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska / LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi 41 Wehotherm TSC-liitos Uponor Infra Oy, Vaasa 44 EW hitsausliitos LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska / LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi 54 DualSeal RJS-E - Liitostyypit: Kutistumaton PE-jatkosholkki + kapeat kutisteet (tyyppi RJS E/C) Jatkospelti + leveä kutiste (tyyppi RJS E/B ja E/C) Seal For Life Industries, Tijuana, Mexico / Kampek Invest Oy, Helsinki 55 Isoplus Weldable Joint sähkömuhvi Isoplus Fjernvarme A/S, Middelfart, Tanska 56 Canusa Superseal L - Liitostyypit: Kutistumaton PE-jatkosholkki + kapeat kutisteet Jatkospelti + leveä kutiste Canusa-CPS a division of Shawcor Ltd, Toronto, Ontario, Kanada / Canplast Oy, Helsinki 57 Wehotherm EHJ-liitos KamiTech, Dzierzoniow, / Uponor Infra Oy, Vaasa
8 B. Liitoksissa käytettävät PUR-vaahdot TOD. TUOTE SEOSSUHTEINEEN (POLYOLI/ISOSYANAATTI) VALMISTAJA / MAAHANTUOJA 37 Wehotherm-liitosvaahto (CO2-PUR) - seossuhde, til. 100: DH5-liitosvaahto (syklopentaani-pur) - seossuhde, til. 100: Purfin-liitosvaahto (HFC-PUR) - seossuhde, til. 100:125 Uponor Infra Oy, Vaasa LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi Bang & Bonsomer Oy, Helsinki C. Liitosten paikkalaput ja tulpat TOD. TUOTE VALMISTAJA / MAAHANTUOJA 18 SWJ vaahdotusreiän tulppa LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi 49 Wehotherm TP vaahdotusreiän tulppa Uponor Infra Oy, Vaasa LISÄTIETOJA: Veli-Pekka Sirola, Energiateollisuus ry, puh , veli-pekka.sirola@energia.fi
Kaukolämpöjohtojen laadunvalvonta, sertifikaatit 2017
ENERGIAVERKOT TIEDOTE L146/2017 1(8) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 31.1.2017 Korvaa tiedotteen L142/2016 päivitetty 21.8.2017 Kaukolämpöyrityksille, hyväksymistodistuksen haltijoille ja auktorisoiduille
Kaukolämpöjohtojen laadunvalvonta, sertifikaatit 2016
KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L142/2016 1(7) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 1.2.2016 Korvaa tiedotteen L140/2015 Kaukolämpötoimialan jäsenille, hyväksymistodistuksen haltijoille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen
Kaukolämpöjohtojen laadunvalvonta, sertifikaatit 2013
KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L136/2013 1(8) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 1.2.2013 Korvaa tiedotteen L133/2012 Päivitetty 13.5.2013 Kaukolämpötoimialan jäsenille, LT-merkin/hyväksymistodistuksen haltijoille ja
Kaukolämpöjohtojen laadunvalvonta, sertifikaatit 2015
KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L140/2015 1(8) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 30.1.2015 Korvaa tiedotteen L138/2014 Kaukolämpötoimialan jäsenille, LT-merkin/hyväksymistodistuksen haltijoille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen
Kaukolämpöjohtojen laadunvalvonta, sertifikaatit 2011
KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L128/2011 1(7) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 1.2.2011 Korvaa tiedotteen L122/2010 Päivitetty 18.3.2011 Kaukolämpötoimialan jäsenille, LT-merkin/hyväksymistodistuksen haltijoille ja
Voimassa 1.3.2010 alkaen
ERITYISOHJE 1 1 (8) Laadunvalvonnan neuvottelukunta hyväksynyt 23.2.2010 Korvaa erityisohjeet 3.4.2006 ET Voimassa 1.3.2010 alkaen Pääasialliset muutokset: Huomioitu uudet ja uusiutuneet ENstandardit ja
297 l Kaukolämpö ja PUR-eristetyt putkistot
Wehotherm-kaukolämpöelementit maahanasennettaviin kaukolämpöputkijärjestelmiin Eristetyt Wehoarctic-putket estävät tehokkaasti vesi- ja viemärijohtojen jäätymisen 297 l Kaukolämpö ja PUR-eristetyt putkistot
291 l Kaukolämpö ja PUR-eristetyt putkistot
Wehotherm-kaukolämpöelementit maahanasennettaviin kaukolämpöputkijärjestelmiin Eristetyt Wehoarctic-putket estävät tehokkaasti vesi- ja viemärijohtojen jäätymisen 291 l Kaukolämpö ja PUR-eristetyt putkistot
Kaukolämpöverkoissa käytettävien tuotteiden ja materiaalien varastokoodit
Kaukolämpöverkoissa käytettävien tuotteiden ja materiaalien varastokoodit Suositus L8/1998 Suomen Kaukolämpö ry 1998 ISSN 1238-9307 Viite: Sky-kansio 2/3 Kaukolämpöverkoissa käytettävien tuotteiden ja
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
Kaukolämpöjohtojen laadunvarmistusjärjestelmä
Kaukolämpöjohtojen laadunvarmistusjärjestelmä Raportti L10/2003 Suomen Kaukolämpö ry 2003 ISSN 1238-9315 Sky-kansio 2/7 Kaukolämpöjohtojen laadunvarmistusjärjestelmä SUOMEN KAUKOLÄMPÖ RY RAPORTTI L10/2003
Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444
Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät
Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat
Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot. Suositus L1/2016. Kaukolämpö
Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot Suositus L1/2016 Kaukolämpö Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot Energiateollisuus ry 2016 Energiateollisuus ry Suositus L1/2016 Kaukolämpö Tässä suosituksessa on esitetty
Sertifikaatti Nro 91659-2011-AQ-FIN-FINAS. Täten todistetaan, että SSAB EUROPE OY. Suolakivenkatu 1, FI-00810 Helsinki; Suomi
MANAGEMENT SYSTEM CERTIFICATE Sertifikaatti Nro 91659-2011-AQ-FIN-FINAS Täten todistetaan, että Suolakivenkatu 1, FI-00810 Helsinki; Suomi noudattaa seuraavaa johtamisjärjestelmästandardia: ISO 9001:2008
Liite I. Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa
Liite I Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa 1 Itävalta Itävalta Belgia Belgia Tšekin tasavalta Tšekin tasavalta Tanska Baxter
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin
Referenssejämme. Muoviteollisuus
Referenssejämme Muoviteollisuus PROFIILISIILOT Tilaaja Kpl Koko m 3 Raaka-aine Käyttötarkoitus Talmu Oy Pertteli 2 3, x 3, 38 maal. teräslevy 2 2,5 x 2,5 40 maal. teräslevy Ranimuovi Oy 3 3 2,0 x,9 2,0
SERTIFIKAATTI SBC EN Uponor Infra Oy PL NASTOLA. Jaana Hallikas.
SERTIFIKAATTI n nimi ja osoite Myönnetty: Nro/Versio: 2016-04-22 4069-11 Ensimmäinen versio myönnetty: 2009-12-15 Sertifikaatin kattamat merkit: a/valmistajaa koskevat tiedot Yhteyshenkilö Puhelin Faksi
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2011
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2011 Kaukolämpö Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen Energiateollisuus ry 2012 ET-Kaukolämpökansio 2/8 1 Energiateollisuus
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2017
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2017 Kaukolämpö Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen Energiateollisuus ry 2018 1 Energiateollisuus ry Kaukolämpö
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2016
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2016 Kaukolämpö Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen Energiateollisuus ry 2017 1 Energiateollisuus ry Kaukolämpö
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2015
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2015 Kaukolämpö Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen Energiateollisuus ry 2016 1 Energiateollisuus ry Kaukolämpö
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 1/2018 4.4.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Kaukolämpöjohtojen liitostyö ja muovihitsaus: Urakoitsijoiden asennusoikeustodistukset sekä asentajien liitostyötodistukset
ENERGIAVERKOT TIEDOTE L150/2018 1(9) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 1.3.2018 Korvaa tiedotteen L148/2017 päivitetty 26.3.2018 ET:n kaukolämpöjäsenille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen liitosurakoitsijoille
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2014
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2014 Kaukolämpö Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen Energiateollisuus ry 2015 ET-Kaukolämpökansio 2/8 1 Energiateollisuus
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2018 4.12.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2018 28.2.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 10/2018 2.1.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2019 30.4.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi
Teknologiateollisuuden vientiraportti
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen
KAUKOLÄMPÖJOHTOJEN LIITOSTYÖ, URAKOITSIJOIDEN AUKTORISOINTI JA ASENTAJIEN PÄTEVYYS
ERITYISOHJE 2 1 (8) Laadunvalvonnan neuvottelukunta hyväksynyt 23.2.2010 Korvaa erityisohjeet 3.4.2006 ET Voimassa 1.3.2010 alkaen Pääasialliset muutokset: Urakoitsijan ja asentajan vaatimuksia muutettu
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen
Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen
Suosituimmat kohdemaat
Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR
A8-0321/78
17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653
References. Plastic industry
References Plastic industry PROFILE SILOS Buyer Pcs Size m 3 Raw material Use Talmu Oy Pertteli, Finland 2 3, x 3, 38 painted steel sheet 2 2,5 x 2,5 40 painted steel sheet Ranimuovi Oy 3 3 2,0 x,9 2,0
Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014
Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa
Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?
Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna
Liite I. Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodoista, vahvuuksista, antoreiteistä ja myyntiluvan haltijoista
Liite I Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodoista, vahvuuksista, antoreiteistä ja myyntiluvan haltijoista 1 Belgia Belgia Belgia Tanska Tanska Tanska Suomi Roche a/s Industriholmen 59, DK-2650 Hvidovre,
Kaukolämpöjohtojen suunnittelu- ja rakentamisohjeet Suositus L11/2013
Kaukolämpöjohtojen suunnittelu- ja rakentamisohjeet Janne Arko Turku Energia Kaukolämpöjohtojen suunnittelu- ja rakentamisohjeet Suosituksessa on esitetty kaukolämpöjohtojen suunnittelua ja rakentamista
Kaukolämpöjohdoissa käytettävät sulkulaitteet. Suositus L4/2016. Kaukolämpö
Kaukolämpöjohdoissa käytettävät sulkulaitteet Suositus L4/2016 Kaukolämpö Kaukolämpöjohdoissa käytettävät sulkulaitteet Energiateollisuus ry 2016 Energiateollisuus ry Suositus L4/2016 Kaukolämpö Tämä
Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille
Case Id: 0de07826-cc4c-4173-b6d8-234da2c827b3 Date: 31/07/2015 11:53:18 Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Perustiedot
KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!
KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset
v INSTA-CERT Name and address of certificate holder Uponor Infra Oy Kouvolantie 365, PO Box 21 15561 Nastola Finland CERTIFICATE Date of valid edition No. 23-05-2017 2003 Date of first issue 16-06-2005
LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEIDEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOISTA, VAHVUUKSISTA, ANTOREITEISTÄ JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENMAISSA
LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEIDEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOISTA, VAHVUUKSISTA, ANTOREITEISTÄ JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENMAISSA Jäsenvaltio Myyntiluvan haltija Kauppanimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti Itävalta
Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:
Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET
Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Laitesiirtojen suunnitelmat Osa R7-20 Siirrettävät vesihuolto- ja kaukolämpöverkostot TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATU- VAATIMUKSET VAIN URAKKALASKENTAAN 1.4.2014 Destia Oy,
Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston
Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013
Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia
Kaukolämpöjohtojen liitostyö ja muovihitsaus: Urakoitsijoiden asennusoikeustodistukset sekä asentajien liitostyötodistukset
KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L148/2017 1(9) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 1.3.2017 Korvaa tiedotteen L143/2016 ET:n kaukolämpöjäsenille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen liitosurakoitsijoille Kaukolämpöjohtojen
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus
PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?
PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen
Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta
Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus
Europarlamenttivaalit 2014
Oikeusministeriö Europarlamenttivaalit 2014 Tiedotustilaisuus 29.4.2014 1 Vaalien toimittamisaika 22. - 25.5.2014 Torstaina: Hollanti ja UK Perjantaina: Irlanti Perjantaina ja lauantaina: Tshekki Lauantaina:
EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net
EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna
Liite I. Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodoista, vahvuuksista, antoreiteistä ja myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa
Liite I Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodoista, vahvuuksista, antoreiteistä ja myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa 1 Belgia Belgia GmbH, Targocid 100 mg Leonard-Bernstein-Straße Trockenstechampullen
Sähköposti. Nastola EN 13476
SERTIFIKAATTI Sertifikaatin haltijan nimi ja osoite Myönnetty: Nro/Versio: 2017-05-16 4039-22 Ensimmäinen versio myönnetty: 1995-05-30 Sertifikaatin kattamat merkit: ponor Infra Oy Sertifikaatin haltijaa/valmistajaa
ALV-yhteenvetoilmoitus
OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen
LIITE. asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2016 COM(2016) 207 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hainevien irrottamisesta aluksella annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa
Kaukolämpöjohtojen liitostyö ja muovihitsaus: Urakoitsijoiden asennusoikeustodistukset sekä asentajien liitostyötodistukset
KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L141/2015 1(9) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 2.3.2015 Korvaa tiedotteen L139/2014 Kaukolämpötoimialan jäsenille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen liitosurakoitsijoille Viite: ET-kaukolämpökansio
LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109
Kaukolämpöjohdoissa käytettävät teräsputket ja teräskäyrät
Kaukolämpöjohdoissa käytettävät teräsputket ja teräskäyrät Suositus L7/2003 Suomen Kaukolämpö ry 2003 ISSN 1238-9307 Sky-kansio 2/2 Kaukolämpöjohdoissa käytettävät teräsputket ja teräskäyrät SUOMEN KAUKOLÄMPÖ
Kaukolämpöverkon vauriotilasto 2008
Kaukolämpöverkon vauriotilasto 2008 Kaukolämpö Kaukolämpöverkon vauriotilasto 2008 Energiateollisuus ry 2009 ET-Kaukolämpökansio 2/8 Energiateollisuus ry Kaukolämpö Kaukolämpöverkon vauriotilasto 2008
Turvallisuus meillä ja muualla
Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009
01 June 2015. Subject/Place/Occasion
Palveluyritys Missiomme on tukea asiakkaitamme ja toimittajatehtaitamme ja tuottaa niille lisäarvoa Välitämme ihmisistä Enemmän kuin laajan tuotevalikoiman toimittaminen: Tukea jokapäiväiseen työhön Yksinkertaiset
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-
Maailman valutuotanto
Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa
Kaukolämpöjohtojen liitostyö ja muovihitsaus: Urakoitsijoiden asennusoikeustodistukset sekä asentajien liitostyötodistukset
KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L139/2014 1(9) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 3.3.2014 Korvaa tiedotteen L137/2013 Päivitetty 31.3.2014 Päivitetty 6.5.2014 Kaukolämpötoimialan jäsenille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen
Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?
Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-
Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.
VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG
Kuhmoisten kunta Tarjouspyyntö 1 (6) Luottamuksellinen KUH-KAU rev. 1
Kuhmoisten kunta Tarjouspyyntö 1 (6) LÄHETTÄJÄ (Kuhmoisten kunnan psta): Marko Rekola Suunnitteluinsinööri 0400-599350 marko.rekola@procad.fi ProCadme Team Oy Keskuskatu 17 42100 Jämsä URAKKA- TARJOUSPYYNTÖ:
Tasavallan presidentin asetus
Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti säädetään ulkoasiainhallintolain
32. 50p p p p p p mk 1921,
Etelä-Pohjanmaan Numismaattinen kerho järjestää rahahuutokaupan nro 200 Lapuan Nuorisotalolla sunnuntaina 14.12. Kohteet esillä alkaen klo 12.00. Huutokauppa alkaa klo 13.00. Huutokauppaa koskevat tarjoukset
Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa
Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019
1 Parcel and ecommerce, Jouni.lamberg@posti.com 5/31/2019 Paketit ulkomaille nopeasti ja edullisesti Pakettien lähettäminen ja palauttaminen varmasti ja aikataulutetusti. Kun verkkokauppasi tavoittelee
Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen
Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen Skills-kevätseminaari Naantalin Kylpylä 22.-23.5.2014 Hallituksen puheenjohtaja Jarmo Nieminen, Vexve Oy Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, Sastamalan koulutuskuntayhtymä
Karttahuoneen karttavalikoima 2009
www kartat marras 2009.xls Page 1 Karttahuoneen karttavalikoima 2009 16.11.2009 * tuote on kirja Hallwag Distoguide tiekartat 978-3-8283-0033-0 Alankomaat 1:200 000 978-3-8283-0005-7 Australia 1:4 milj.
Yhdistelmäpakastekaluste. Pakastekaluste ensiluokkaisille tuotteille. TectoFreeze CF1 Nardo
Yhdistelmäpakastekaluste TectoFreeze CF1 Nardo Pakastekaluste ensiluokkaisille tuotteille Lämmitysjärjestelmät Teollisuusjärjestelmät Kylmäjärjestelmät TectoFreeze CF1 Nardo 2/3 Pakastekaluste, joka yhdistää
Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?
MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,
Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen
Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin
Kaukolämpöjohtojen liitostyö ja muovihitsaus: Urakoitsijoiden asennusoikeustodistukset sekä asentajien liitostyötodistukset
KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L141/2015 1(10 Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 2.3.2015 Korvaa tiedotteen L139/2014 Päivitetty 2.4.2015 Päivitetty 17.6.2015 Kaukolämpötoimialan jäsenille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen
Kaukolämpöjohtojen liitostyö ja muovihitsaus: Urakoitsijoiden asennusoikeustodistukset sekä asentajien liitostyötodistukset
ENERGIAVERKOT TIEDOTE L152/2019 1(8) Lämmönjakelu Harri Hillamo 1.3.2019 Korvaa tiedotteen L150/2018 ET:n kaukolämpöjäsenille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen liitosurakoitsijoille Kaukolämpöjohtojen
ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet
Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009
Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitys 26.6.29 Uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta (EU-27) 25 ja tavoite 22 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Viro Romania Tanska Slovenia Liettua EU