2018 TAPAUSTUTKIMUS: ELOKUVIEN LAILLINEN TARJONTA VERKOSSA TIIVISTELMÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2018 TAPAUSTUTKIMUS: ELOKUVIEN LAILLINEN TARJONTA VERKOSSA TIIVISTELMÄ"

Transkriptio

1 2018 TAPAUSTUTKIMUS: ELOKUVIEN LAILLINEN TARJONTA TIIVISTELMÄ

2 Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto, 2018 Jäljentäminen on sallittua, jos lähde mainitaan RAPORTTI TAPAUSTUTKIMUKSESTA: ELOKUVIEN LAILLINEN TARJONTA 2

3 Tiivistelmä TAPAUSTUTKIMUS: ELOKUVIEN LAILLINEN TARJONTA Tässä raportissa käsitellään havaintoja, jotka tehtiin syys-joulukuussa 2017 tehdyssä tapaustutkimuksessa, jossa arvioitiin kuluttajien kokemuksia digitaalisen elokuvasisällön saatavuudesta verkon laillisista lähteistä, erityisesti kertapalveluluonteisista tilausvideopalveluista, joissa jokaisesta elokuvasta maksetaan erikseen (jäljempänä TVOD-palvelut ). Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto tilasi tapaustutkimuksen osana toimeksiantoaan seurata kulttuuri- ja luovan sisällön laillista tarjontaa laajentavien uusien kilpailukykyisten liiketoimintamallien kehittymistä. Tämä tapaustutkimus on toinen kahdesta tapaustutkimuksesta, joista ensimmäinen oli vuonna 2016 tehty tutkimus digitaalisen musiikkisisällön saatavuudesta. Jotta molempia tapaustutkimuksia voitaisiin verrata toisiinsa, tämän toisen tapaustutkimuksen menetelmät ja raportoinnin rakenne mukautettiin mahdollisimman hyvin yhteen ensimmäisen tapaustutkimuksen kanssa. Tapaustutkimus toteutettiin fokusryhmätutkimuksena, jossa pieni ryhmä kokeneita kuluttajia (jotka eivät kuitenkaan olleet asiantuntijoita) tarkistivat ensin, olivatko valitut elokuvat saatavilla laillisesti TVODpalvelussa, ja keskustelivat sen jälkeen ohjatussa keskustelussa kokemuksistaan TVOD-palveluista ja muista verkossa tarjolla olevista tilattavista audiovisuaalisista mediapalveluista. Irlannissa lokakuussa 2017 toteutetun pilottivaiheen jälkeen tapaustutkimus järjestettiin marraskuussa 2017 seuraavissa jäsenvaltioissa, jotka muodostavat maantieteellisesti monipuolisen joukon: Itävalta, Bulgaria, Saksa, Ranska, Italia, Latvia, Puola, Ruotsi, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta. Tapaustutkimuksen ensimmäisessä osiossa osallistujat etsivät yhdestä tai useammasta TVODpalvelusta valittuja elokuvia, jotka oli ryhmitelty seuraavaan viiteen kategoriaan: kansainväliset elokuvat (tuotettu EU:n ulkopuolella), kotimaiset elokuvat (tuotettu ja julkaistu ensin tutkimukseen osallistuvassa jäsenvaltiossa jollakin sen kansallisista tai tärkeimmistä kielistä), eurooppalaiset elokuvat (tuotettu toisessa jäsenvaltiossa), dokumenttielokuvat (missä tahansa tuotetut ei-fiktiiviset dokumenttielokuvat) ja klassikkoelokuvat (hieman vanhemmat EU:ssa ja EU:n ulkopuolella tuotetut elokuvat). Tutkimusta varten laadittiin menetelmä, jonka avulla kussakin maassa valittiin suosituimmat näihin kategorioihin kuuluvat elokuvat. Osallistujat ilmoittivat kunkin elokuvan osalta, löysivätkö he elokuvan, mitkä kielivaihtoehdot olivat saatavilla (alkuperäinen, tekstitetty tai dubattu eli jälkiäänitetty versio) ja onnistuivatko he hankkimaan (ostamaan tai vuokraamaan) ja näkemään elokuvan. Tämä etsimistehtävä (jossa hieman yli puolet osallistujista käytti useampaa kuin yhtä palvelua) osoitti, että suurin osa elokuvista oli saatavilla suurimmassa osassa maita. Kansainväliset elokuvat olivat selvästi useimmin saatavilla kaikissa maissa. Niistä suurin osa (yli 80 prosenttia elokuvista) oli saatavilla suurimmassa osassa maita. Tähän kategoriaan kuuluvien elokuvien saatavuus oli kuitenkin kahdessa jäsenvaltiossa keskinkertainen (50 80 prosenttia elokuvista saatavilla) ja yhdessä jäsenvaltiossa heikko (alle 50 prosenttia elokuvista saatavilla). Muihin kategorioihin kuuluvien elokuvien saatavuus oli kansainvälisiä elokuvia heikompi. Yleisesti ottaen klassikkoelokuvien, kotimaisten elokuvien ja eurooppalaisten elokuvien saatavuus oli pitkälti samanlainen. Myös niiden osalta jäsenvaltioiden väliset erot olivat kuitenkin huomattavat. Klassikkoelokuvien saatavuus oli hyvä suurimmassa osassa jäsenvaltioita. Niiden saatavuus oli kuitenkin keskinkertainen kolmessa jäsenvaltiossa, ja yhdessä jäsenvaltiossa klassikkoelokuvista oli saatavilla alle 50 prosenttia. Kotimaisissa elokuvissa kuusi jäsenvaltiota pärjäsi erittäin hyvin, kun taas näiden elokuvien saatavuus oli keskinkertainen yhdessä ja heikko kolmessa jäsenvaltiossa. Mielenkiintoista kyllä, eurooppalaisten 3

4 elokuvien saatavuus oli hieman parempi. Eurooppalaisista elokuvista oli saatavilla yli puolet kaikissa paitsi yhdessä jäsenvaltiossa, ja jäsenvaltioista kuudessa saatavuus oli erittäin hyvä. Kaikki jäsenvaltiot, joissa kotimaisista elokuvista oli saatavilla alle 50 prosenttia, pärjäsivät paremmin eurooppalaisten elokuvien saatavuudessa. Dokumenttielokuvat osoittautuivat selvästi vaikeimmin löydettäviksi kaikissa maissa. Dokumenttielokuvia oli saatavilla suuri määrä vain kahdessa jäsenvaltiossa. Viidessä jäsenvaltiossa saatavuus oli keskinkertainen ja yhdessä heikko. Tapaustutkimuksen toisessa osiossa kaikki osallistujat osallistuivat ryhmäkeskusteluun, joka käsitteli heidän yleisiä kokemuksiaan VOD-palveluista (tilausvideopalvelut). Keskusteluissa keskityttiin osallistujien elokuviin liittyviin kulutustottumuksiin ja siihen, miten VOD-palvelut sopivat niihin, sekä näihin palveluihin liittyviin käytännön seikkoihin (tilaus vs. erillinen maksu jokaisesta elokuvasta, lataaminen vs. suoratoisto, ostaminen vs. vuokraaminen, suositut laitteet ja maksutavat) sekä osallistujien käyttämien palvelujen laillisuuteen. Tässä keskustelussa testin osallistujista erottui kolme eri käyttäjätyyppiä, jotka poikkesivat toisistaan tarpeidensa ja mieltymystensä osalta sekä sen suhteen, miten he käyttävät VOD-palveluja niiden tyydyttämiseksi: Yleiskäyttäjät : Tällaiset käyttäjät käyttävät yleensä vain yhtä ja samaa palvelua. Lisäksi heidän käyttämänsä palvelu on useammin tilauspalvelu (kuukausimaksullinen) kuin TVODpalvelu. He ovat tyytyväisiä kyseisessä palvelussa saatavilla olevaan sisältöön, koska he etsivät vain harvoin jotakin tiettyä elokuvaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että käyttäjät eivät ole kiinnostuneita julkaisuikkunoista, koska he katsovat vain alustallaan saatavilla olevia elokuvia sen sijaan, että he odottaisivat joitakin tiettyjä elokuvia. Tällaiset käyttäjät ovat vähiten kiinnostuneita laittomista lähteistä, koska laillisissa palveluissa saatavilla oleva sisältö täyttää jo heidän tarpeensa. Erityiskäyttäjät : Tällaisilla käyttäjillä on erityisiä sisältöä koskevia mieltymyksiä, ja he käyttävät useammin useita palveluja haluamiensa elokuvien löytämiseksi, koska heidän haluamansa elokuvat eivät ole aina tarjolla jokaisessa palvelussa. He ovat yleiskäyttäjien tavoin myös yleisesti ottaen tyytyväisiä saatavilla olevaan sisältöön, mutta näitä kahta käyttäjätyyppiä erottava tekijä on se, että erityiskäyttäjät käyttävät useampaa kuin yhtä palvelua, mikä mahdollistaa suuremman tarjonnan heidän tarpeitaan varten. Koska he etsivät kuitenkin tiettyjä elokuvia, he pitävät useammin ongelmallisena usean kuukauden julkaisuikkunaa. He saattavat kääntyä laittomien lähteiden puoleen riippuen siitä, kuinka paljon he haluavat nähdä jonkin tietyn elokuvan ja kuinka pitkä julkaisuikkuna on. Mitä viimeksi mainittuun tulee, testiin osallistujien keskuudessa vaikutti vallitsevan yksimielisyys siitä, että hyväksyttävä pituus on enintään kuusi kuukautta. On kuitenkin pantava merkille, että erityiskäyttäjät eivät käänny automaattisesti laittomien lähteiden puoleen, mikäli jokin elokuva ei ole vielä saatavilla. Useat tällaiset testiin osallistuneet käyttäjät totesivat käyvänsä katsomassa tällaisen elokuvan elokuvateatterissa, jos se on vielä ohjelmistossa. Sitoutumattomat käyttäjät : Tällaiset käyttäjät eivät etsi elokuvia ensimmäiseksi VODpalvelusta. Sen sijaan he tekevät hakuja internetissä ja valitsevat kätevimmän reitin elokuvien luo, olipa se sitten laillinen tai laiton. Tämä tarkoittaa sitä, että heitä ei juuri huoleta se, onko sisältö saatavilla laillisesti, tai se, kuinka kauan heidän on odotettava, että elokuva on saatavilla laillisista palveluista. Testin osallistujien kanssa käydyissä keskusteluissa ei tullut selväksi se, missä määrin tällaiset käyttäjät olisivat valmiita luopumaan kokonaan laittomista lähteistä, jos julkaisuikkunat olisivat lyhyempiä. 4

5 Mitä tiettyihin kategorioihin kuuluvien elokuvien saatavuuteen tulee, joidenkin maiden osallistujat olivat tyytymättömiä kotimaisen sisällön saatavuuteen. Lisäksi jotkut osallistujat olivat sitä mieltä, että vanhempien elokuvien saatavuus on puutteellinen. Toinen ryhmäkeskustelussa tehty merkittävä havainto oli se, että monilla osallistujilla oli sekä SVOD- että TVOD-tili ja että he käyttivät oletusarvoisesti SVOD-tiliä, kun taas TVOD-tilit olivat yleensä toissijainen vaihtoehto, josta etsittiin elokuvia, jotka eivät olleet saatavilla ensisijaiselta tililtä. Vertailtaessa näitä tuloksia laillisten verkkopalvelujen välityksellä saatavilla olevaan musiikkiin ja ihmisten kokemuksiin näistä palveluista (joita tutkittiin vuonna 2016) voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset: Hakustrategia: Osallistujat käyttivät enemmän lähteitä elokuvien etsimiseen (ja ilmoittivat myös tuntevansa enemmän lähteitä päivittäisessä elämässään). Musiikkia koskeneessa tapaustutkimuksessa osallistujat pitäytyivät useammin yhdessä lähteessä ja lopettivat etsinnän, jos he eivät löytäneet kappaletta sieltä. Sisällön saatavuus: Onnistuneiden hakujen osuudella mitattuna sisällön saatavuus oli parempi musiikkia koskeneessa tapaustutkimuksessa. Lisäksi tässä elokuvia koskeneessa tapaustutkimuksessa oli enemmän eroja eri kategorioiden välillä. Laillisuus: vaikka määrällistä mittausta ei tehty, ryhmäkeskustelut viittasivat siihen, että osallistujat käyttävät laittomia lähteitä useammin elokuvasisällön kuin musiikin etsimiseen. YouTuben käyttö: YouTubesta etsitään paljon musiikkia. Elokuvien osalta YouTube on huomattavasti vähemmän suosittu, ja se mainittiin vain hyvin harvoin lähteenä, josta etsittiin täyspitkiä elokuvia. YouTubessa saatavilla olevan sisällön laillisuus: Osallistujat mainitsivat molemmissa tapaustutkimuksissa, että heidän mielestään YouTubessa saatavilla olevan sisällön laillisuuden arviointi oli vaikeaa tosin YouTubea ei pidetty itsessään laittomana lähteenä. Molemmissa tapaustutkimuksissa useat osallistujat mainitsivat olettavansa, että YouTubesta löytyvä sisältö on laillista, koska he uskoivat YouTuben poistavan laittoman sisällön. Suoratoisto vs. lataaminen: Osallistujat mainitsivat sekä musiikin että elokuvien osalta samat syyt suoratoiston tai lataamisen valitsemiselle tilanteesta riippuen: useammin käytettävää sisältöä ladataan datan säästämiseksi ja yhteysongelmien ratkaisemiseksi, kun taas suoratoisto on yleisesti suosittu menetelmä tallennustilan säästämiseksi ja nopean saatavuutensa ansiosta. Käyttäjät vaikuttivat olevan musiikin osalta enemmän huolissaan heikommasta äänenlaadusta suoratoiston yhteydessä. Julkaisuikkunat: Siinä missä musiikkia julkaistaan tavallisesti samanaikaisesti usealla eri alustalla, elokuvat ovat tavallisesti saatavilla TVOD-palveluissa vasta usean kuukauden kuluttua niiden ensimmäisestä tulosta elokuvateattereihin. Vaikka tyytyväisyys vaihteli käyttäjätyypeittäin, erityisesti tutkimukseen osallistuneet erityiskäyttäjät vaikuttivat tyytyväisiltä siihen, miten kauan elokuvien julkaiseminen TVOD-palveluissa kestää. Kuuden kuukauden enimmäisodotusaika elokuvan saamiseksi mainittiin kuitenkin useita kertoja. Sisällön lokalisointi: Lähes kaikki osallistujat olivat tyytyväisiä elokuvien kielivaihtoehtoihin, mutta elokuvien nimissä käytetty kieli aiheutti monille hämmennystä. Tämä ei ollut ongelma musiikkia etsittäessä hyvin harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta (esim. klassisen musiikin nimikkeet), sillä musiikkisisältöä ei tavallisesti lokalisoida millään tavalla. 5

6 TIIVISTELMÄ Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto, 2018 Jäljentäminen on sallittua, jos lähde mainitaan RAPORTTI TAPAUSTUTKIMUKSESTA: ELOKUVIEN LAILLINEN TARJONTA 2018

Piratismi Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Piratismi Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Piratismi Laillisten ja laittomien palvelujen erottaminen & tekojen hyväksyttävyys Noin kuusi kymmenestä vastaajasta ( ) kokee osaavansa erottaa riittävän hyvin kulttuurin ja viihteen laillisen digipalvelun

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 Tiivistelmä kesäkuuta 2018 TIIVISTELMÄ YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 kesäkuuta 2018 2 Tiivistelmä Yhteenvetoraportti

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Fields marked with are mandatory. Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. 1 Vastaajan profiili Vastaan: Yksityishenkilönä

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Suomi sinun kielelläsi - Finland in your language www.infopankki.fi Mitä tutkittiin? Ketä Infopankin käyttäjät ovat ja miten he löytävät Infopankin? Palveleeko sivuston

Lisätiedot

EUROOPAN KANSALAISET JA HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ

EUROOPAN KANSALAISET JA HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ EUROOPAN KANSALAISET JA HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ EUROOPAN KANSALAISET JA HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ KENTTÄTYÖ: 21. 28.

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Kuvakkeet asiaankuuluvien tietoluokkien esittämiseksi Yhteentoimivuus. Elinkeinonharjoittajan nimi. Internet-yhteys. Maantieteelliset rajoitukset

Kuvakkeet asiaankuuluvien tietoluokkien esittämiseksi Yhteentoimivuus. Elinkeinonharjoittajan nimi. Internet-yhteys. Maantieteelliset rajoitukset Kuvakkeet asiaankuuluvien tietoluokkien esittämiseksi Yhteentoimivuus Toimittaja Elinkeinonharjoittajan nimi Laitteisto ja ohjelmisto i Toimivuus Hinta Kieli Internet-yhteys Hinta Kesto Maantieteelliset

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Sisämarkkinoiden tulostaulu

Sisämarkkinoiden tulostaulu Sisämarkkinoiden tulostaulu Jäsenvaltion tulos Suomi (Raportointijakso: 2014 2015) EU-lainsäädännön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä On huomattava, että edellisen tulostaulun jälkeen on kumottu

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

Johdanto. Toteuttajat. Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi.

Johdanto. Toteuttajat. Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi. Johdanto Toteuttajat Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi. Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen päämaalina oli selvittää kuluttajien mielipiteitä

Lisätiedot

SUOMI MAAKOHTAISEN ANALYYSIN TIIVISTELMÄ

SUOMI MAAKOHTAISEN ANALYYSIN TIIVISTELMÄ Tutkimusmenetelmä: Kasvokkain SUOMI Marraskuu - Joulukuu 2015 MAAKOHTAISEN ANALYYSIN TIIVISTELMÄ Suomessa useampi kuin yhdeksän vastaajaa kymmenestä (91 %) sanoo, että kehitysmaiden ihmisten auttaminen

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (-) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 6/6: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja luovien alojen tukiohjelman

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

EUROOPAN KANSALAISET ja HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ

EUROOPAN KANSALAISET ja HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ EUROOPAN KANSALAISET ja HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ EUROOPAN KANSALAISET ja HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ EUROOPAN KANSALAISET

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) 9146/16 AUDIO 64 CULT 44 DIGIT 53 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 8668/16 AUDIO 53 CULT

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (0-00) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 0/08: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta Directorate- General for Communication PUBLIC-OPINION MONITORING UNIT 15/07/2009 Ilmastonmuutos 2009 Standardi Eurobarometri ( EP/Komissio): tammikuu-helmikuu 2009 Ensimmäiset tulokset: tärkeimmät kansalliset

Lisätiedot

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 27.5.2009 Vaaleja edeltävä tutkimus ensimmäinen osa Alustavat tulokset: Euroopan

Lisätiedot

Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista

Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista Anna Ruth, Janne Pölönen (TSV) Kokemuksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja julkaisemisesta -seminaari 5.6.2015 Vastaajien

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) EUROALUE JA MUU KUIN EUROALUE Tässä eriteltävät eroavuudet

Lisätiedot

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa 2017 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset suunnittelevat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 2,2 miljardilla eurolla tänä vuonna YHTEENVETO Joulukauppa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

6LVlPDUNNLQRLGHQ \ULW\VN\VHO\\Q SHUXVWXYD DUYLR \NVLQNHUWDLVHPSL VllQWHO\ (8Q MD MlVHQYDOWLRLGHQ WDVROODYRLVLWXRWWDDPLOMDUGLQHXURQVllVW W

6LVlPDUNNLQRLGHQ \ULW\VN\VHO\\Q SHUXVWXYD DUYLR \NVLQNHUWDLVHPSL VllQWHO\ (8Q MD MlVHQYDOWLRLGHQ WDVROODYRLVLWXRWWDDPLOMDUGLQHXURQVllVW W 0(02 Bryssel 19. marraskuuta 2001 6LVlPDUNNLQRLGHQ \ULW\VN\VHO\\Q SHUXVWXYD DUYLR \NVLQNHUWDLVHPSL VllQWHO\ (8Q MD MlVHQYDOWLRLGHQ WDVROODYRLVLWXRWWDDPLOMDUGLQHXURQVllVW W Komissio on teettänyt laajan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2018 COM(2018) 475 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): sitoumuksia, maksuja ja rahoitusosuuksia

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

ZA5559. Flash Eurobarometer 321 (European Contract Law in Consumer Transactions) Country Questionnaire Finland

ZA5559. Flash Eurobarometer 321 (European Contract Law in Consumer Transactions) Country Questionnaire Finland ZA5559 Flash Eurobarometer 321 (European Contract Law in Consumer Transactions) Country Questionnaire Finland Fl321 FLASH EUROBAROMETER Business attitudes towards cross border business to consumer transactions

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 652 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2013) XXX draft KOMISSION TIEDONANTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan soveltaminen - komission unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä

Lisätiedot

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten

Lisätiedot

Tekijänoikeusfoorum luvattoman verkkojakelun vastaiset toimet 28.10.2013

Tekijänoikeusfoorum luvattoman verkkojakelun vastaiset toimet 28.10.2013 Tekijänoikeusfoorum luvattoman verkkojakelun vastaiset toimet 28.10.2013 Yhteenveto Kuluttajille on tarjolla runsaasti uusia digitaalisia sisältöpalveluita Laillisten palveluiden käyttö kasvaa Laittomat

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) IKÄRYHMIEN LÄHEMPI TARKASTELU Ikäryhmien lähempi tarkastelu

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/EP 84.1)

Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/EP 84.1) Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Brysselissä 14. lokakuuta 2015 Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/EP 84.1) Parlametri 2015 I osa EU:ta, maahanmuuttoa sekä taloudellista ja

Lisätiedot

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 323/18 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2018/2021, annettu 17 päivänä joulukuuta 2018, täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2015/348 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Portugalin ja Romanian esittämiin

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.10.2017 COM(2017) 622 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2016 COM(2016) 441 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Komission ehdotus neuvoston asetukseksi asetusten (EU) 2016/72 ja (EU) 2015/2072 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Videotoisto Nexus 7 tableteilla: Android 4.4 KitKat selvästi edellistä versiota heikompi

Videotoisto Nexus 7 tableteilla: Android 4.4 KitKat selvästi edellistä versiota heikompi Videotoisto Nexus 7 tableteilla: Android 4.4 KitKat selvästi edellistä versiota heikompi - Android 4.3 Jelly Bean ja 4.4 Kitkat käyttöjärjestelmien videotoiston suorituskyvyn vertailu Nexus 7 tabletilla

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Monet vastavalmistuneista hakeutuvat jatko-opintoihin Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Neuvoston asetus. neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Neuvoston asetus. neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2014 COM(2014) 378 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus Neuvoston asetus neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta

Lisätiedot

ZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland

ZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland ZA5558 Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland Fl320 FLASH EUROBAROMETER Business attitudes towards cross border business to business

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät kansalliset suuntaukset

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät kansalliset suuntaukset Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANNASTA VASTAAVA YKSIKKÖ 15/09/2008 EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Musiikin streaming-palvelut. Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto

Musiikin streaming-palvelut. Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto Musiikin streaming-palvelut Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto 2 3 Digitaalinen vallankumous: median kulutustottumukset muuttuvat, bisnesmallit seuraavat perässä Nousussa 1. Av-streaming-palvelut:

Lisätiedot

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa UUTISMEDIA VERKOSSA 2016 REUTERS INSTITUTE DIGITAL NEWS REPORT 2016 Esa Reunanen 1.9.2016 SISÄLTÖ Tausta ja metodologia Uutislähteet, laitteet ja luottamus uutisiin

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) AMMATTIRYHMIEN TARKASTELU Tämä ammattiryhmien välisten erojen

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA

TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA Maat, joissa ei ole talvirekaita koskevia vaatimuksia Maat, joissa o talvirekaide/ketjuje käyttöä koskevia paikallisia vaatimuksia Maat, joissa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10546/17 ADD 1 COR 1 JUSTCIV 162 EJUSTICE 83 DELACT 108 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 11. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot