PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO"

Transkriptio

1 PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS

2 JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN KESTÄVÄÄ Uusi lukuvuosi on jälleen käsillä ja valittavanasi koko joukko uutuuksia sekä kestosuosikkeja. Ohjelmaa on rakennettu toiveiden pohjalta ja uutta ideoiden ajatuksella: jokaiselle jotakin. Pystymme edelleen tarjoamaan maksuttomia ja maksullisia yhteistilaisuuksia, luentoja ja kursseja sekä päivällä että illalla. Myös tutut aamukurssit ovat tarjonnassa mukana. Digitaalisuus saapuu myös opistoon. Olemme saaneet Mediapajalta apua ja monet kurssit esitellään videoiden avulla. Kurssikohtaiset esittelyt löytyvät linkkien takaa opiston nettisivulta. Opistosta on katsottavissa myös yleisesittelyvideo. Opinto-oppaassa on mukana lainauksia keväällä 2018 toteutetusta opiston opiskelijoiden tarinoinnista. Nämä lainaukset ovat lauseina tässä alla ja antavat näkökulmaa opistossa oppimiseen. Tarinat olivat todella mielenkiintoisia ja niistä ilmenee opiston merkitys pieksämäkeläisille. On tarina rohkeudesta haastaa itsensä ja kokeilla jotain aivan uutta, on tarina puolison löytymisestä, ystävien saamisesta ja mielekkään vapaa-ajan merkityksestä. Oppaan tarjonnassa olemme huomioineet ajankohtaisia teemoja yleisluennoilla ja esimerkiksi Robotiikka-kurssilla. Ja jatkamme edelleen palvelua Mobiiliklinikalla ja Tietotuvassa. Tarjolla on totutusti musiikin, kuva- ja kädentaitojen hyvinvointia tukevia kursseja, teatteria ja kirjallisuutta, tietenkään liikuntaa ja tanssia unohtamatta. Tässäpä onkin hyvä lähtökohta uuteen opistokauteen! Löydä itsesi joltain täysin uudelta kurssilta tai elvytä jaksamistasi tutussa seurassa tutulla kurssilla. Luethan alkusivut huolella, siellä on paljon arvokasta tietoa opiston palveluista ja käytänteistä. Tervetuloa mukaan oppimisen iloon! Päivi Majoinen rehtori

3 YHTEYSTIEDOT PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO Savontie PIEKSÄMÄKI sähköposti: Toimisto on avoinna ma-to klo ja perjantaisin suljettu OPISTON TYÖVUOSI Syyslukukausi pääosa opetuksesta Syysloma viikolla 43, Kevätlukukausi pääosa opetuksesta Talviloma viikolla 9, Pääsiäisloma Loma-aikoina, itsenäisyyspäivänä, kiirastorstaina, vapunpäivänä ja helatorstaina ei anneta opetusta. REHTORI Päivi Majoinen p TOIMISTO Elise Loberg, toimistosihteeri p Maija Tikkanen, toimistosihteeri p OPETTAJAT etunimi.sukunimi@edu.pieksamaki.fi Merja Jauhijärvi, musiikin suunn. opettaja, p Irene Kalliokoski, tekstiilityön opettaja, apulaisrehtori, puh Tiina Kerminen, tekstiilityön suunn. opettaja p Satu Radcliffe, kielten suunn. opettaja p Jari Tuononen, teatteritaiteen suunn. opettaja p Sari Härkönen, liikunnan suunn. opettaja, p Tuomas Raatikainen, tietotekniikan suunn. tuntiopettaja, p Kuvataidekoulu: Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen, Heli Laitinen, Juha Lahtinen p Kuva: Kimmo Peltonen 3

4 SISÄLLYSLUETTELO Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain kestävää... 2 Yhteystiedot... 3 Ilmoittautuminen... 5 Maksaminen... 5 Tärkeää tietoa opiskelijoille... 6 Yleisöluennot... 8 Taiteen perusopetus Historia Terveydenhoito Musiikki Kielet Kielet vuonna Taitotasokuvaukset Tietotekniikka Esittävä taide ja kirjallisuus Kuvataiteet ja muotoilu Käden taidot Tanssi ja liikunta Kotitalous, maa- ja metsätalous Muu koulutus Kirjastoauto Erityisliikunta Opetus kylillä Pieksämäen seutuopistolaiset ry Julkaisija: Pieksämäen Seutuopisto Pidätämme oikeudet muutoksiin Painopaikka: PieksänPrint Oy 4

5 ILMOITTAUTUMINEN ILMOITTAUDU ENNAKKOON! Kaikille kursseille ilmoittaudutaan ennakkoon viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua, ellei kurssin kohdalla ole toisin mainittu. HUOM! tekstiviestillä emme ota ilmoittautumisia vastaan. Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tee kursseille ilmoittautumisesi mahdollisimman pian. Näin varmistat itsellesi opiskelupaikan ja kurssin toteutumisen. Turvataksesi opiskelupaikkasi, ilmoittaudu viimeistään klo mennessä. Ilmoittautuminen on aina sitovaa ja velvoittaa maksamaan kurssimaksun! Kursseille ilmoittautuminen alkaa maanantaina klo internetissä: 2. toimistolla toimiston aukioloaikoina (Poleeni, Savontie 13) 3. puhelimitse, puh , , toimiston aukioloaikoina (ma-to 9-12 ja 13-15, pe suljettu) Opiston toimisto on suljettu MAKSAMINEN Opetus opistossa on maksullista. Kurssimaksu on kurssikohtainen. Maksun suuruus vaihtelee opintoryhmien tun timäärien ja opetuksen järjestämiseen liittyvien kustannusten mukaan. Kurssimaksu on mainittu kunkin kurssin kohdalla. Kurssimaksuun ei yleensä sisälly materiaalia. Mikäli kurssimaksuun sisältyy tarvikkeita, siitä on maininta kurssin kohdalla. Verkkoilmoittautumisen yhteydessä saat tarvittavat tiedot kurssimaksun maksamista varten joko verkkopankissa tai ottamalla viitenu meron ja summan ylös myöhempää maksamista varten. VERKKOILMOITTAUTUMISESTA EMME LÄHETÄ ERILLISTÄ LASKUA. Kurssimaksut maksetaan Pieksämäen kaupungin tilille: Suur-Savon Osuuspankki: FI Nordea: FI Danske Bank: FI Jos sinulla on suorittamattomia kurssimaksuja edelliseltä vuodelta, et voi osallistua uudelle kurssille ennen kuin olet suorittanut rästissä olevat kurssimaksusi. 5

6 TÄRKEÄÄ TIETOA OPISKELIJOILLE KULTTUURI - JA LIIKUNTASETELIT Voit maksaa kurssimaksusi myös tyky-seteleillä ja korteilla. Poleenin kirjaston kassaan käyvät maksuvälineinä seuraavat setelit: Smartum kulttuuri- ja liikunta, Smartum liikunta, Edenred Virike, Tyky-kunto sekä Superseteli. Kassalle käyvät nämä kortit: Smartum Saldo, Smartum Visa sekä Ticket Mind & Body. Seutuopiston toimistoon voi maksaa epassilla. Ota mukaan kurssimaksulas kusi. Tarvittaessa saat laskun myös opiston toimistosta. HUOM! Tyky-setelit ja kortit ovat henkilökohtaisia maksuvälineitä ja niillä voi maksaa ainoastaan setelin saaneen työntekijän kurssimaksun. KAUSIKORTTI, 210 Jos haluat kausikortin, ilmoittaudu myös kausikorttiopiskelijaksi kurssinumerolla KAUSIKORTTI ja maksa kausikorttimaksu 210 saamallasi viitteellä. Jos olet oikeutettu alennuksiin (opintoseteli, työttömän alennus) ota yhteyttä opiston toimistoon ennen kurssimaksun maksamista. Kausikortilla voi opiskella rajoituksetta kaikilla kursseilla lukuun ottamatta kursseja, joiden kohdalla on maininta ei kausikortilla. HUOM! Kausikortti ja opintosetelialennus eivät käy erityisliikunnan kursseihin. TYÖTTÖMÄN ALENNUS Pieksämäen Seutuopiston toiminta-alueen työttömillä on mahdollisuus saada 35 :n alennus opintoihinsa Seutuopiston kursseilla. alennuksen saa todistamalla työttömyytensä opiston toimistossa (viimeisin päivärahamaksun kuitti/laskelma tai Kelan/työttömyyskassan päivärahapäätös alennus on henkilökohtainen alennusta ei voi saada työllisyyskoulutuksessa oleva henkilö alennusta jaetaan 50 työttömälle hakujärjestyksessä. OPINTOSETELIAVUSTUS Opetushallituksen myöntämällä opintoseteliavustuksella voimme tarjota yhden maksuttoman kurssin (maksut tomien kurssien luettelo alla) tai vaihtoehtoisesti yhden henkilökohtaisen 20 :n alennuksen kurssimaksusta 63 vuotta täyttäneille kokoaikaisella eläkkeellä oleville maahanmuuttaneille. Opintoseteliavustuksia voi hakea klo 9.00 alkaen sähköpostilla: seutuopisto@ pieksamaki.fi tai soittamalla opiston toimistoon tai käymällä opistossa. HUOM! Ennen haettuja ja tekstiviestillä haettuja seteliavustuksia emme huomioi. HUOM! 20 :n avustuksia on jaossa rajallinen määrä ja ne eivät riitä kaikille kohderyhmään kuuluville. Setelit jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Opintoseteliavustusta ei voi saada erityisliikunnan ryhmiin. MAKSUTTOMAT OPINTOSETELIKURSSIT Alla olevat kurssit ovat maksuttomia opintoseteliavus tuksen kohderyhmään kuuluville MITÄ ON VANHOJEN VALOKUVIEN TAKANA? MAALAUS TILKUISTA KANGASKOLLAASIKURSSI YHTEISLAULUA POLEENISSA RUSKATEATTERI SENIORIYHTYE VÄLISOITTO PELEJÄ JA PALLOILLUA SOPIVASTI SOVELTAEN FINNISH HELPDESK - MAAHANMUUTTAJIEN APU JA TUKI REHVITUPA 9-KORTTI (9-luokkaisille maksuton) STREETDANCE JAPANIN ALKEET JAPANIN JATKOKURSSI KOREAN KIELEN JA MUSIIKIN TYÖPAJA 6

7 MAKSUTTOMAT KURSSIT SENIOREILLE SYKSYN MUISTITREENIT MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA KEVÄÄN MUISTITREENIT MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA ENNAKOIVAN AJON KOULUTUS, EAK65+ KURSSIPAIKAN PERUMINEN Jos et pääse tulemaan kurssille, tee peruutusilmoitus välittömästi opiston toimistoon tai viimeistään ennen kurssin ilmoittautumisajan päättymistä. Ellei päättymis aikaa ole määritelty, on peruutus tehtävä 7 päivää ennen kurssin alkamista opiston toimistoon joko puhelimitse tai sähköpostilla. Kurssin opettajalle peruutuksesta ilmoittaminen ei riitä. peruutus 7 päivää ennen kurssin alkua - ei kurssimaksua! peruutus 6-1 päivää ennen kurssin alkua -maksat 50 % kurssimaksuista ja mahdolliset materiaalimaksut peruutus kurssin alettua - maksat koko kurssimaksun sekä mahdolliset materiaalimaksut Kurssimaksun maksamatta jättäminen tai kurssilta pois jääminen eivät riitä peruutukseksi. Myös kausikortin lunastaneen tulee tehdä peruutusil moitus. Ellet tee peruutusta, joudut maksamaan osuutesi mahdollisista yhteisesti hankituista tarvikkeista. Opistolla on oikeus peruttaa kurssi, jos alkavan kurssin opiskelijamäärä jää alle kurssille asetetun minimiopiskelijamärän. Peruutuksista ilmoitetaan aina tekstiviesteillä. Huolehdithan että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Opistolla on myös oikeus tehdä muutoksia opinto-ohjelmassa ilmoitettuihin kurssitietoihin. KURSSIMAKSUN PALAUTTAMINEN Kurssimaksu palautetaan opiskelijalle vain, jos kurssi peruuntuu. Kurssin keskeytyminen opiskelijamäärän vähenemisen takia ei ole peruste kurssimaksun palauttamiselle. Opiston peruuttaman kurssin kurssimaksu palautetaan tai hyvitetään jonkun toisen kurssin hinnasta. Kurssimaksun palautusta varten tarvitaan pankkitilinumero. HUOM! Opintoryhmä voi peruuntua yhden kerran lukukauden aikana esim. opettajan sairastumisen vuoksi ilman korvattavaa kertaa. Jos opettajan poissaolokertoja tulee enemmän, opisto hankkii sijaisen tai puuttuvat kerrat pidetään myöhemmin. Opisto ei vastaa sali- tai muiden tilojen peruutuksista jotka johtuvat opistosta riippumattomista syistä. OPPITUNTI Yksi oppitunti on 45 min. VAKUUTUKSET Opisto ei vakuuta opiskelijoita. Alle kouluikäiset lapset noudettava kurssipaikalta heti opetuksen päätyttyä. TARVIKE- JA MATERIAALIMAKSUT Oppikirjat sekä opiskelu- ja työtarvikkeet opiskelija maksaa itse. TODISTUKSET Kurssille säännöllisesti (3/4) osallistunut opiskelija saa pyynnöstä todistuksen. Todistukset tulee pyytää heti kurssin loputtua tai kuluvan työkauden aikana. Edellisten työkausien todistuksista laskutetaan 10. TIEDOTTAMINEN Ajankohtaista tietoa opiston kurssitarjonnasta ja ohjel man painatuksen jälkeen tapahtuvista muutoksista saa opiston Facebook-sivulta, Pieksämäen Lehden opistopalstalta sekä opiston kotisivuilta sekä erillisistä tiedotteista. VALOKUVAAMINEN JA VIDEOINTI Opintoryhmien toimintaa, opiston tapahtumia ja kurssitöitä valokuvataan. Valokuvia julkaistaan opiston www-sivuilla, Facebookissa ja opintooppaassa. Kuvia käytetään myös mainonnassa ja markkinoinnissa. Alaikäisen kuvaamiseen tarvitaan huoltajan lupa. Muistathan, että opiston kursseilla valmistettuja tuotteita ei saa myydä. 7

8 POLEENIN SALISSA, SAVONTIE 13, VAPAA PÄÄSY! YLEISÖLUENNOT SURUN SYLISSÄ - Onko suru enemmän kuin työtä? ke klo Mari Pulkkinen, Saimaan syöpäyhdistys ja Pieksämäen seutuopisto TALVISODAN POMMITUKSET PIEKSÄMÄELLÄ 1940 to klo 18.00, Asko Hankilanoja Pieksämäki koki 7 pommituslentoa kolmen kuukauden aikana, hälytyksiä 40. Pommien määrän nähden kauppala pääsi kohtuullisen vähällä SYDÄMEN RYTMIHÄIRIÖ - SYYT JA SEURAUKSET ke klo Verkkovälitteinen luento Jyväskylän ikääntyvien yliopiston tarjontana. Luennoitsijana kardiologian professori emeritus Markku S. Nieminen NAARAJÄRVEN SOTILASLENTOKENTTÄ to klo 18.00, Asko Hankilanoja Naarajärven sotilaslentokentältä pommituslentoja Kannakselle kesällä TEKNOLOGIA, TURVALLISUUS JA TULEVAISUUS ke klo Verkkovälitteinen luento Jyväskylän ikääntyvien yliopiston tarjontana. Luennoitsijana entinen pääministeri Esko Aho SUOMALAISUUDEN ALKUPERÄ, MITÄ GEENIT KERTOVAT ke klo Verkkovälitteinen luento Jyväskylän ikääntyvien yliopiston tarjontana. Luennoitsijana professori Päivi Onkamo, Turun yliopisto NIKKARILAN MIINALATAAMO ti klo 18.00, Asko Hankilanoja Salaisella varikolla valmistettiin miinoja ja ansoja Suomen turvaksi SODAN JÄLKEINEN ASEKÄTKENTÄ ti klo 18.00, Asko Hankilanoja Sodan jälkeen aseita kätkettiin ainakin viiden vuoden ajan AARNE HAAPAKOSKI (LAITINEN) ti klo 18.00, Asko Hankilanoja Aarne Haapakosken nuoruusvuodet Haapakoskella ja Pieksämäellä. 8

9 KIRKONKYLÄSTÄ KAUPUNGIKSI ti klo Asko Hankilanoja Pieksämäen rakennushistoriaa eri aikakausilta. NAISTENPÄIVÄN LUENTO: NÄKÖKULMIA MUOTIIN pe klo Luennoitsijana tutkija Maarit Aakko Aalto-yliopiston Muodin ja tekstiilitaiteen tulevaisuudentutkimuksen tutkimusryhmästä. Kesto 1 h 30 min, ei väliaikaa. MUUT LUENNOT PROTOKOLLA- JA TAPATIETOUSKURSSI UUTUUS! la klo , Pippa Rantala, Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Kurssin tarkoitus on lisätä esiintymisvarmuutta erilaisissa virallisissa tilaisuuksissa ja antaa tietoa liputuksesta, toiminnasta airueina ja kunniamerkkien käytöstä. Opetellaan pukukoodeja, seppeleenlaskua ja kunniavartiossa toimimista. Pohditaan kutsukortin laatimista ja lukemista. ajon pilottikoulutuksen 65 vuotta täyttäneille kuljettajille. Kuinka ikääntyminen vaikuttaa ajokykyyn ja -taitoon? Millaisia ovat tyypilliset onnettomuusriskit? Tervetuloa keskustelemaan ennakoivasta ajosta ja kuulemaan vinkkejä vaaratilanteiden välttämiseksi. Koulutus on maksuton eikä sisällä ajamista! KINO POLEENI Elokuvakerho aikuisille, vapaa pääsy! Poleeni, sali, Savontie 13 Tule katsomaan laatuelokuvia maanantai-iltapäivisin ja avartamaan tietämystäsi elokuvamaailmaan. Alussa elokuvan esittely ja elokuvan katselun jälkeen keskustellaan elokuvan tunnelmista. Yhteistyössä kirjaston kanssa ENNAKOIVAN AJON KOULUTUS, EAK65+ Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to klo ti klo to klo Liikenneturva Eini Karvonen Ei kurssimaksua! Liikenneturva järjestää Pieksämäellä Ennakoivan MA KLO 14 HOBBY HORSE REVOLUTION Ohj. Selma Vilhunen, 1 h 30 min Hobbyhorse Revolution on hauska ja koskettava elokuva mielikuvituksen ja yhteisöllisyyden voimasta. Elokuva seuraa kolmea nuorta, Aiskua, Elsaa ja Alisaa, joiden elämään keppihevosharrastus on tuonut muutoksen, ja jotka uskaltavat elää omannäköistään elämää silloinkin, kun ympäristö ei ymmärrä heille tärkeää harrastusta. MA KLO 14 KOSKETUKSISSA Ohj. Ildikó Enyedi, 1 h 56 min Berliinin elokuvajuhlilla pääpalkinnon voittanut Kosketuksissa tarkastelee rakastamisen vaikeutta uudesta näkökulmasta. Jaettuja unia selvempää merkkiä yhteenkuuluvuudesta saa hakea, mutta alitajuinen yhteys ei korvaa aitoa kommunikaatiota ja läheisyyttä. 9

10 MA KLO 14 JA KLO 18 LOVING VINCENT Ohj. Hugh Welchman ja Dorota Kobiela, 1 h 35 min Loving Vincent on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut elämäkerrallinen animaatioelokuva taiteilija Vincent van Goghista. Se on elokuvahistorian ensimmäinen täysin käsinmaalattu pitkä elokuva. Se kertoo van Goghin elämästä ja mysteeriksi jääneestä kuolemasta. Kevään 2019 elokuvat ilmoitetaan myöhemmin. KIRJALLISUUSMATINEA Vapaa pääsy! TI KLO 18 IRA VIHREÄLEHTO Neuvostosotavangit ja kotirintaman vaietut tarinat - kuinka päädyin sotavankien jäljille. Ira Vihreälehto on koulutukseltaan historian opettaja ja työskentelee erityisasiantuntijana Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seurassa. TI KLO 18 ESKO VALTAOJA Maailma on hämmästyttävä, monimuotoinen ja pitkälti selittämätön. Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori Turun yliopistosta ja Tuorlan observatorion johtaja. Hän on tieteen popularisoija ja palkittu vuoden puhujana YHTEISLAULUT YHTEISLAULUA POLEENISSA ti klo Kristiina Reinikainen-Alanko syksy: 19.9., 3.10., , , ja ma kevät: 9.1., 23.1, 6.2., 20.2., 6.3., 20.3 ja 3.4. Tule laulamaan yhdessä tuttuja lauluja mielen virkistykseksi. LASTEN YHTEISLAULUTILAISUUS, Poleeni ma klo Piia Säpyskä-Hietala Lauletaan ja leikitään vanhoja ja uusia lastenlauluja. Laulutoiveita voi esittää etukäteen Piialle p tai piia@poleeni.fi. Kokoontumiskerrat syksy: 10.9., 8.10., kevät: Kevät: 7.1.,11.2., ja 8.4. LASTEN YHTEISLAULUTILAISUUS, Naarajärvi (paikka tarkentuu myöhemmin) ma Piia Säpyskä-Hietala Lauletaan ja leikitään vanhoja ja uusia lastenlauluja. Laulutoiveita voi esittää etukäteen Piialle p tai piia@poleeni.fi. Kokoontumiskerrat syksy: 24.9.,15.10., kevät: 14.1.,18.2., ja LUONTOLIIKKUJA -kurssi , 15 oppituntia ti Asko Hankilanoja Kurssimaksu 20,00, ilmoittaudu Seutuopiston toimistoon tai netissä Kurssilla tutustutaan Pieksämäen seudun luontoreitteihin ja luontokohteisiin. Kuljetut polut kertovat omia tarinoitaan ja tarjoavat luonnon tuntemusta ja luonnon rauhaa. Patikoinnin ohessa tulee tutuksi metsien kulttuuriperintö, ihmisten metsiin jättämät jäljet kivikaudelta aina tähän päivään saakka. Retkivaatetus ja omat eväät mukaan. Syksyn ohjelma: Kokoontumiset tiistaisin torille klo 16.45, josta yhteiskyydein kohdepaikoille, huom. kokoontumiset kohteisiin 4 ja 5 torille klo Patikointimatka noin 5 km. 10

11 SYYSMARKKINAT Tule tapaamaan seutuopiston väkeä syysmarkkinoille Samalla voit myös ilmoittautua kursseille. Kokoontuminen Tutustutaan Litmasenkankaan ja Ukonkankaan puulajipuistoihin Kokoontuminen Pieksänniemi, kivikautinen asuinpaikka Kokoontuminen Pirttimäki, Kokkokallio ja louhokset Kokoontuminen Vehkalammen luontopolku Kokoontuminen Pukkikangas, Nikulanmäki, lähteet KEVÄTNÄYTTELY MUISTITREENIT MUISTIKOULUT Tule mukaan ylläpitämään muistisi vireää toimintaa leppoisassa tunnelmassa. Aiheina muisti, helppoja muistiniksejä, pelejä ja muistipähkinöitä, muistelua eri aiheista sekä uutta materiaalia Ahaa! -muistitreeneistä SYKSYN MUISTITREENIT Poleeni, kokoustila Ruohola, Savontie 13 tiistai , , Satu Radcliffe KEVÄÄN MUISTITREENIT Poleeni, kokoustila Ruohola, Savontie 13 tiistai , , Satu Radcliffe 11

12 TAITEEN PERUSOPETUS Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta. Opetus perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta (633/1998) sekä sitä täydentävään asetukseen (813/1989). Taiteen perusopetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille mahdollisuuksia opiskella taidetta pitkäjänteisesti, päämäärätietoisesti ja omien kiinnostuksen kohteiden suuntaisesti sekä luoda edellytyksiä elinikäiselle taiteen harrastamiselle. Opetus perustuu moniarvoiselle ja uudistuvalle kulttuuriperinnölle. Pieksämäen Seutuopistossa taiteen perusopetus noudattaa Opetushallituksen vahvistamia taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteita kuvataiteen ja teatteritaiteen kohdalla. NÄYTTÄMÖTAITEET PAPPILAN PIHAN KESÄTEATTE- RIN ALLE 10-VUOTIAIDEN LASTEN RYHMÄ Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Iiris Salmela Uusi kurssi! Uusi Pappilan pihan kesäteatterin alle 10 vuotiaiden lasten ryhmä on samalla taiteen perusopetuksen ryhmä. Lasten ryhmä tähtää myös ensi kesän yhteiseen kesäteatteriesitykseen Pappilan pihassa. Teatteri-ilmaisun perusopinnoissa annetaan virikkeitä lapsen mielikuvitukselle ja eläytymiskyvylle. Ryhmässä leikitään, näytellään ja opetellaan yhdessä olemisen taitoja. KUVATAIDEKOULU Pieksämäen kuvataidekoulu toimii Pieksämäen Seutuopiston yhteydessä. Opetusta annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaisesti piirustuksessa, maalauksessa, grafiikassa, kuvanveistossa, keramiikassa ja taidekäsityössä. Opinnot antavat valmiuksia jatko-opinnoille kuvataiteessa. Syylukukausimaksu on 75 ja kevätlukukausimaksu on 75. Sisarmaksu 65. Materiaalimaksu 20 /syyslukukausi ja 20 /kevätlukukausi. Kausikortti ei käy maksuksi KUVATAIDE 6 VUOTIAAT (SYLVIN SYLI) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ke , 20 oppituntia 12

13 , 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Taiteen perusopetukseen valmentavaa koulutusta. Syyslukukausi 45 ja kevätlukukausi 45, sisältävät materiaalimaksun KUVATAIDE 5-6 VUOTIAAT (HARJUN HALI) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to , 20 oppituntia , 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Taiteen perusopetukseen valmentavaa koulutusta. Syyslukukausi 45 ja kevätlukukausi 45, sisältävät materiaalimaksun KUVATAIDEKOULU, 6-12 VUOTIAAT (NAARAJÄRVI) Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Syyslukukausi 45 ja kevätlukukausi 45, sisältävät materiaalimaksun KUVATAIDEKOULU, 5-6 VUOTIAAT (MAANANTAI) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ma , 30 oppituntia , 30 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, 7-9 VUOTIAAT (TIISTAI) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ti , 30 oppituntia , 30 oppituntia Heli Laitinen, Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, VUOTIAAT (TIISTAI) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ti , 30 oppituntia , 30 oppituntia Heli Laitinen, Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, VUOTIAAT (KESKIVIIKKO) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ke , 45 oppituntia , 45 oppituntia Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen, Heli Laitinen, Juha Lahtinen KUVATAIDEKOULU, VUOTIAAT (TORSTAI) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to , 56 oppituntia , 60 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen, Hannele Haatainen, Juha Lahtinen KUVATAIDEKOULU, 5-6 VUOTIAAT, JÄPPILÄ Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C to , 28 oppituntia , 30 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, 7-15 VUOTIAAT, JÄPPILÄ Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C to , 28 oppituntia , 30 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, 7-12 VUOTIAAT (PERJANTAI) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 pe , 30 oppituntia , 28 oppituntia Susanna Tyrväinen ja Heli Laitinen 13

14 HISTORIA, YHTEISKUNTA JA TALOUS HISTORIA MITÄ ON VANHOJEN VALOKU- VIEN TAKANA? Poleeni, Savontie 13 ma , 10,64 oppituntia , 10,64 oppituntia Ulla Huttunen Kurssimaksu 0,00 Opintoseteli-kurssi! Katsellaan yhdessä vanhoja valokuvia Pieksämäestä, eri kyliltä, henkilöistä ja tapahtumista. Jutellaan kuvien herättämistä muistoista, sattumuksista, tilanteista jne. Hyvät tarinat tallennetaan. Kuvia katsellaan joka toinen maanantai Poleenissa, kotiseutuarkistossa klo Kokoontumispäivät syksy: 10.9., 8.10., 5.11., Kokoontumispäivät kevät: 7.1., 4.2., 4.3., 1.4. TERVEYDENHOITO MUU OPETUS, KASVATUS JA KOULUTUS PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ -PAINONHALLINTAKURSSI, SYKSY Veturitori, takalämpiö, ti , 16,7 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30,00 Kurssilla käydään läpi ravinto-, liikunta- ja terveystottumuksia ja pyritään muutosprosessin avulla pysyvään painonhallintaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Punnitus kolmesti kurssin aikana kehonkoostumusvaa`alla. Kurssi kokoontuu 10 kertaa. Kurssi on Diabetes- ja Sydänliiton kehittämä painonhallintaohjelma. to , 7,98 oppituntia , 5,32 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30,00 Kurssilla syvennetään jo peruskurssilla käytyjä painonhallintaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä asioita ja siten edistetään omaa hyvinvointia. Kurssi kokoontuu syksyllä joka toinen viikko ja keväällä 1krt/kk. Punnitukset molempien lukukausien alussa ja lopussa PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ -PAINONHALLINTAKURSSI, KEVÄT Veturitori, takalämpiö, ti , 16,7 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30, PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ -JATKOKURSSI Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko syksyllä, keväällä kerran kuukaudessa 14

15 MUSKARIT Varhaisiän musiikinopetus eli musiikkileikkikoulu (muskari) on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää toimintaa, jonka keskiössä on lapsi ja musiikki. Varhaisiän musiikinopetus alkaa vauvaryhmillä 2kk iästä ylöspäin aina 5-7-vuotiaiden soittoryhmään. Alle 3-vuotiaiden ryhmissä on aina mukana aikuinen (esim. vanhempi, kummi, mummi). Muskarin lukukauden päätteeksi Lasten iloinen kevätkonsertti huhtikuussa Lisätietoja varhaisiän musiikinopetuksesta p / piia@poleeni.fi / Facebook: Piia Poleenista Pieksämäen Seutuopiston muskarit, MusaSoi-pajat ja Pikkupelimannit MUSIIKKI VAUVAMUSKARI 2-6 KK Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Vauvan kanssa 45 min tunnille osallistuu äiti ja/ tai isä. Vauvamuskarin tärkein tehtävä on antaa vauvalle ja vanhemmalle yhteinen vuorovaikutuksellinen tuokio, jossa välineenä käytetään musiikkia, loruja, värejä, liikettä ja hymyä VAUVAMUSKARI 2-6 KK KEVÄT 2019 Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 30,00 Ei kausikortilla! Vauvan kanssa 45 min tunnille osallistuu äiti ja/ tai isä. Vauvamuskarin tärkein tehtävä on antaa vauvalle ja vanhemmalle yhteinen vuorovaikutuksellinen tuokio, jossa välineenä käytetään musiikkia, loruja, värejä, liikettä ja hymyä VAUVAMUSKARI 7-12 KK Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Vauvan kanssa 45 min tunnille osallistuu äiti ja/ tai isä. Vauvamuskarin tärkein tehtävä on antaa vauvalle ja vanhemmalle yhteinen vuorovaikutuksellinen tuokio, jossa välineenä käytetään musiikkia, loruja, värejä, liikettä ja hymyä MUSKARI 1-VUOTIAAT Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! 1-v muskarissa lapset ja vanhemmat yhdessä soittavat, leikkivät, laulavat ja liikkuvat. He iloitsevat yhdessä musiikista ja ryhmässä toimimisesta. Aikuiset kokevat erityisiä hetkiä oman lapsensa kanssa ja lapsi saa hetken erityistä aikaa oman aikuisensa kanssa MUSKARI 2-VUOTIAAT Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! 15

16 2- v muskarissa lapset ja vanhemmat yhdessä soittavat, leikkivät, laulavat ja liikkuvat. He iloitsevat yhdessä musiikista ja ryhmässä toimimisesta. Aikuiset kokevat erityisiä hetkiä oman lapsensa kanssa ja lapsi saa hetken erityistä aikaa oman aikuisensa kanssa MUSKARI 3-VUOTIAAT Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! 3-vuotiaiden kanssa lorutellaan, lauletaan, liikutaan, soitetaan rytmisoittimia, tutustutaan muihin muskarisoittimiin, kuunnellaan ja opetellaan yhdessä toimimista. Yhteismusisoinnin avulla tuetaan yhdessä tekemistä ja iloitaan musiikista. Lapset käyvät muskarissa ilman vanhempia MUSKARI 4-5 VUOTIAAT Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Soitetaan, lauletaan, liikutaan, kuunnellaan ja tehdään musiikillista iloa tuottavia asioita. Musiikkia myös integroidaan muihin taiteisiin sekä tutustutaan eri soittimiin. Lapset käyvät muskarissa ilman vanhempia VUOTIAIDEN SOITTOMUSKARI Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Soittoryhmä on suunnattu aiemmin muskarissa olleille 5 vuotiaille sekä eskari-ikäisille. Tunneilla tutustutaan tarkemmin 5-kielisen kanteleen, nokkahuilun sekä laattasoittimien (ksylofoni, kellopeli, marimba) soittoon. Soiton lomassa lauletaan, loruillaan, liikutaan ja kuunnellaan PERHEMUSKARI, A Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Perheryhmä on suunnattu ensisijaisesti 2-3:n alle 3-vuotiaan kanssa muskariin tuleville. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan mukaan ottaa myös yhden lapsen kanssa osallistuvia. Muskarissa lauletaan, liikutaan, leikitään ja kaiken tämän avulla vahvistetaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta sekä musiikin tuottamisen iloa yhdessä PERHEMUSKARI, B Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Perheryhmä on suunnattu ensisijaisesti 2-3:n alle 3-vuotiaan kanssa muskariin tuleville. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan mukaan ottaa myös yhden lapsen kanssa osallistuvia. Muskarissa lauletaan, liikutaan, leikitään ja kaiken tämän avulla vahvistetaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta sekä musiikin tuottamisen iloa yhdessä VIRTASALMEN TENAVAT 1-5 V Virtasalmi, koulu, Koulutie 12 pe , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Virtasalmen tenavamuskari on tarkoitettu sekä kotihoidossa että Tilhin Ryhmiksessä oleville 1-5 vuotiaille. Muskarissa soitetaan, lauletaan, lorutellaan, liikutaan eli eletään musiikkia kokonaisvaltaisesti VIRTASALMEN ESKARIMUSKARI Virtasalmi, koulu, Koulutie 12 pe , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala 16

17 Ei kausikortilla! Virtasalmen eskari-ikäiset ovat tervetulleita muskariin tutustumaan soittimiin, soittamaan itse, laulamaan yksin ja yhdessä, liikkumaan musiikin mukana eli tekemään musiikkia kokonaisvaltaisesti eskaripäivän aikana. PIANO Pianonsoiton perus- ja jatkotason opetusta kaiken ikäisille opiskelijan lähtötaso huomioiden. Opetellaan myös musiikin perusteita ja haluttaessa vapaan säestyksen alkeita. Ohjelmisto suunnitellaan opiskelijalähtöisesti yksilö- tai pariopetuksena PIANONSOITTO, POLEENI Poleeni, Savontie 13 to , 27,5 oppituntia , 32,5 oppituntia Jyrki Haatainen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTO, KESKUSTA Keskuskatu 32, luokka 102, Keskuskatu 32 ke , 33 oppituntia , 39 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTO, NAARAJÄRVI Maaselän koulu, väistötila, ti , 55 oppituntia , 65 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTOA SENIOREILLE Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ma , 27,5 oppituntia , 32,5 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTO JÄPPILÄ Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C pe , 33 oppituntia , 39 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTO, KONTIOPUISTO Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! SOOLO- JA BÄNDISOITTIMET MUSASOI-PAJA, VIRTASALMI Virtasalmi, koulu, Koulutie 12 pe , 29,37 oppituntia , 34,71 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Voit soittaa viulua, nokkahuilua, 5-kielistä kannelta tai pianoa yksin/pareittain/pienryhmässä. Oppilaalla on oltava oma soitin; opettaja voi tarvittaessa opastaa soittimen hankinnassa. Kurssille voi tulla niin vasta-alkajat kuin jo edistyneemmätkin soittajat HARMONIKANSOITON ALKEET LAPSILLE Poleeni, Savontie 13 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia 17

18 Visa Wirén Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Harmonikansoiton alkeisopetusta ensisijaisesti lapsille, pariopetus. Oma soitin välttämätön, opettaja auttaa mielellään sopivan harmonikan hankinnassa. Tied. Visa Wirén p HARMONIKANSOITTO, AIKUISET UUTUUS! Poleenin, kirjaston satutorni, Savontie 13 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Visa Wirén Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Harmonikansoiton yksilö- tai pariopetusta aloittelijoille ja jo aiemmin soittaneille opiskelijan tavoitteiden mukaisesti. Tarkempi kellonaika sovitaan opettajan kanssa ennen lukuvuoden alkua. Tied. Visa Wirén p VIULUNSOITTO, POLEENI Poleeni, musiikkiopiston tilat, Savontie 13 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Suvi Lehtoranta-Ståhl Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Viulun- ja alttoviulun soitonopetusta yksilö ja pariopetuksena. Voit olla vasta-alkaja tai jo pidemmälle soittotaidoissa edennyt musikantti. Opetus etenee yksilölliseen tahtiin ja ohjelmisto valitaan jokaisen oppilaan oman kiinnostuksen mukaan. Soittoaika ja -päivä sovitaan erikseen kunkin oppilaan kanssa ennen lukukauden alkua TRUMPETINSOITTO Valve, Kirkkotie 17 to , 11 oppituntia , 13 oppituntia Juha Valve Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Trumpetinsoiton yksilö/pariopetusta. Opetuspaikka opettajan kotona Kirkkotie SAKSOFONIN-JA KLARINETIN SOITTO Poleeni, musiikkiopiston tilat, Savontie 13 ke , 33 oppituntia , 39 oppituntia Aki Saira Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Saksofonin ja klarinetin soiton opetusta pari- tai yksilöopetuksena aina klassisesta pop/jazziin. Opetuspäivä keskiviikko, henkilökohtainen soittoaika sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua KIELISEN KANTELEEN SOITTO AIKUISILLE Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 la , 6 oppituntia , 6 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 30,00 Ei kausikortilla! Kokoontumiskerrat syksy: ja ja kevät ja Kurssilla opetellaan virittämään soitin sekä säestämään helppoja lauluja. Aloitetaan aivan alusta ja taitoja lisätään pikkuhiljaa, mutta myös kertaillaan jo opittua. Tärkeintä on soittamisen ilo. Oma kantele olisi suotavaa; opettaja voi auttaa sen hankinnassa SELLONSOITTO, POLEENI UUTUUS! Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to , 11 oppituntia , 13 oppituntia Tatu Ruoho Kurssimaksu 135,00. Ei kausikortilla! Sellon soiton alkeiden opiskelua pari/yksilö-opetuksena, oma soitin välttämätön. Myös pidemmälle opinnoissaan ehtineet tervetuloa kurssille. Opetuspäivä torstai, henkilökohtaiset ajat sovitaan opettajan kanssa ennen kurssin alkua HUILUNSOITTO Poleeni, musiikkiopiston tilat, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Elina Haatainen Kurssimaksu 70,00. Ei kausikortilla! Huilunsoiton pienryhmäopetusta kaiken tasoisille soittajille; aikaa pyritään jättämään myös yksilölliselle ohjaukselle. Järjestämme pienimuo- 18

19 toisen konsertin ikäihmisille palvelukodissa ja opiskelijoilla on mahdollisuus esiintyä näissä konserteissa NOKKAHUILUNSOITTO UUTUUS! Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 la , 8 oppituntia , 8 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssimaksu 30,00. Ei kausikortilla! Tervetuloa verestämään vanhoja nokkahuilunsoiton taitoja tai opiskelemaan ne aivan alusta. Alkeista lähdetään liikkeelle ja taitojen karttuessa voidaan kokeilla vaativampiakin kappaleita vaikka huiluorkesterin muodossa. Kokoontumiset syys ja , kevät ja klo SOITTO ALKAA A:STA Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ti , 33 oppituntia , 39 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Soiton yksilö/pariopetusta alkeista alkaen soittimissa piano, kosketinsoittimet, poikkihuilu, harmonikka ja jousisoittimet. Opettaja ottaa ilmoittautuneisiin yhteyttä henkilökohtaisen soittoajan sopimiseksi ennen kurssin alkua. KITARANSOITTO / SOIVAT KIELET Kitara tutuksi-, soivat kielet-, basson soitto ja komppaa ukulelella-kurssit on tarkoitettu kaiken ikäisille ja -tasoisille soittajille; oppilas pystyy itse vaikuttamaan soitettavaan ohjelmistoon. Opetus tapahtuu yksilö- tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan ennen kurssin alkua opettaja ottaa yhteyttä SOIVAT KIELET, KONTIOPUISTO Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 to , 66 oppituntia , 78 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Soittimenasi voi olla kitara, sähkökitara, tai UKULELE. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille ja tasoisille soittajille. Oppilas pystyy itse vaikuttamaan kurssin sisältöön. Opetus on yksilö- tai pariopetusta. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan ennen kurssin alkua - opettaja ottaa yhteyttä SOIVAT KIELET, NAARAJÄRVI Maaselän koulu, väistötila, ma , 55 oppituntia , 65 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! BASSONSOITTO Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 ke , 33 oppituntia , 39 oppituntia Klaus Nyqvist Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Sähköbasson ja kontrabasson soiton opetusta pari/yksilöopetuksena. Henkilökohtainen soittoaika sovitaan n. viikko ennen opetuksen alkua, opettaja ottaa yhteyttä KOMPPAA UKULELELLA Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 ma KITARA TUTUKSI Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 ti , 66 oppituntia , 78 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 19

20 , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Kurssi on tarkoitettu kaikille ukulelen soitosta kiinnostuneille. Aiempi soittokokemus ei ole välttämätön. Kurssilla opit perussoinnut ja komppikuviot iloisesti ryhmässä soittaen. Osallistua voit kaikilla C-viritteisillä- ja bassoukulelella. Oma soitin toivottava. Pienryhmäopetusta. RUMMUNSOITTO Monipuolista rummunsoiton opiskelua yksilö- tai pariopetuksena kaiken tasoisille komppitaitureille. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen kurssin alkua. Opettaja ottaa yhteyttä RUMMUNSOITTO SIILIN KOULU Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! RUMMUNSOITTO 2, KONTIOPUISTO Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! LAULU Yksinlaulu: Yksilöopetus 30 min. Laulutunneilla perehdytään laulun perustekniikkaan, hengitykseen ja laulujen tulkintaan. Ohjelmisto valitaan opiskelijoiden toiveet huomioiden kevyestä klassiseen. Kurssi on tarkoitettu 16 v täyttäneille. Opettaja ottaa yhteyttä henkilökohtaisten opetusaikojen sopimiseksi ennen opetuksen alkua ILOA LAULUSTA 1 Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ma , 49 oppituntia , 56 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! ILOA LAULUSTA 2 Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ke , 51,26 oppituntia , 60,58 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! RUMMUNSOITTO 1, KONTIOPUISTO Kontiopuiston koulu, musiikkiluokan viereinen luokka ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! ROHKAISTU LAULAMAAN 1 Veturitori, takalämpiö, ma , 66 oppituntia , 78 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! Laulutunneilla perehdytään laulun perustekniikkaan ja -ohjelmistoon kannustavassa hengessä. Samalla hankitaan myös esiintymisvarmuutta ja rohkeutta julkiseenkin esiintymiseen, joka toki on vapaaehtoista. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua. 20

21 ROHKAISTU LAULAMAAN 2 Veturitori, takalämpiö, ti , 44 oppituntia , 52 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! ROHKAISTU LAULAMAAN 3 Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 to , 36,63 oppituntia , 43,29 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! ÄÄNI SOIMAAN Kontiopuiston koulu, musiikkiluokan viereinen luokka to , 36,63 oppituntia , 43,29 oppituntia Aki Hietala Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! KUOROT Seutuopistosta löytyy kuoroja ja lauluryhmiä monen ikäisille ja tasoisille laulajille. Valitse omasi ja tule rohkeasti mukaan virkistymään kuorolaulusta ÄÄNENHUOLTOA KUOROILLE JA LAULAJILLE UUTUUS! Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 la , 5 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 10,00. Ei kausikortilla! Kurssilla käydään läpi laulutekniikan perusasioita erilaisten harjoitusten avulla sekä harjoitellaan mm. kuorojen ohjelmistoa. KUOROT JA LAULURYHMÄT NAISKUORO IHANNAISET Harjun koulu, ruokala, ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Elsi Kinnunen Ei kausikortilla! Vaativampaa ohjelmistoa, esiintymisiä 3-5 vuodessa. Haluatko kehittää ääntäsi, pidätkö yhdessä laulamisesta ja esiintymisestä? Naiskuoro IhanNaisten harjoituksissa lauletaan vaikeimmatkin stemmat tutuiksi. Tulevan lukuvuoden ohjelmistossa mm. elokuva- ja musikaalisävelmiä ja pop-musiikkia. Parhaiten saat ohjelmistosta kaiken irti, kun tulet toimintaan mukaan heti lukukauden alussa ILONPISARAT Veturitori, takalämpiö, ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 45,00 Ei kausikortilla! Matalan kynnyksen kuoro. Tule iloiseen joukkoon mukaan laulamaan! Kuorossa harjoitellaan 1-3 äänisiä erityylisiä lauluja, sekä käydään läpi laulamisen perustekniikan asioita. Esiintymisiä 1-2 kertaa vuodessa KAMARIKUORO, VOX FERRUM Harjun koulu, ruokala, ke , 29,26 oppituntia , 34,58 oppituntia Heikki Ritvanen Ei kausikortilla! Vaativampaa ohjelmistoa, esiintymisiä 3-5 vuodessa. Yhteyshenkilö: Aili Ritala, puh Jos olet valmis/halukas pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen toimintaan, innokas esiintymään, rakastat haasteita, harrastat musiikkia monipuolisesti, haluat toteuttaa itseäsi myös laulamalla, niin TERVETULOA MUKAAN KUORON TOI- MINTAAN! PIEKSÄMÄEN MIESLAULAJAT Harjun koulu, ruokala, to , 33 oppituntia , 39 oppituntia Ari Norontaus Ei kausikortilla! Vaativampaa ohjelmistoa, esiintymisiä 3-5 vuodessa. Tule mukaan perinteikkääseen mieskuoroon. Lukuvuoden aikana keskitytään äänen- 21

22 muodostukseen ja kuoron soinnin kehittämiseen uudistuvan ohjelmiston myötä. Uusia laulajia tarvitaan kaikkiin stemmoihin LÄNTISTEN KYLIEN KUORO LÄNSITUULI Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 Joka toinen viikko ke , 12 oppituntia , 14 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Matalan kynnyksen kyläkuoro, laulut pääasiassa 1-2 äänisiä. Tule kehittämään ääntäsi ja virkistymään kuorolaulusta. Kurssilla lauletaan yhdessä valittavia yksi- ja moniäänisiä lauluja. Kokoontumisia syksyllä 6 ja keväällä VANAJAN SEKAKUORO Vanaja, Kirsti Kärkkäinen, Alakyläntie 275 Joka toinen viikko pe , 12 oppituntia , 16 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Matalan kynnyksen kyläkuoro. Tule mukaan laulamaan rentoon ja iloiseen kyläkuoroon! Kuorossa lauletaan 1-3 äänisiä erityylisiä lauluja, sekä käydään läpi laulamisen perustekniikan asioita. Kokoontumiskertoja syksyllä ja keväällä 8. Ensimmäisellä kerralla sovitaan syksyn muut kokoontumiset IKÄIHMISTEN KUORO, JÄPPILÄ Jäppilä, seurakuntatalo, to , 29,26 oppituntia , 34,58 oppituntia Heikki Reijonen Ei kausikortilla! Matalan kynnyksen kyläkuoro. Laulut enimmäkseen 1-äänisiä. Tule kehittämään ääntäsi ja virkistäytymään kuorolaulusta mukavan yhteisolon merkeissä. Kuoro käy myös laulamassa ja laulattamassa väkeä myös Peltokartanon palvelutalossa. Kokoontumisia 11 syksyllä ja 13 keväällä. KARAOKE Pienryhmäopetusta. Kursseilla lauletaan yksin ja yhdessä tuttuja ja tuntemattomia lauluja. Samalla opiskellaan laulamiseen liittyviä perusasioita kannustavassa ilmapiirissä KARAOKEA RYHMÄ A Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to , 10 oppituntia , 14 oppituntia Klaus Nyqvist Kurssimaksu 50,00. Ei kausikortilla! KARAOKE RYHMÄ B Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to , 12 oppituntia , 12 oppituntia Klaus Nyqvist Kurssimaksu 50,00. Ei kausikortilla! KARAOKE RYHMÄ C Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to , 10 oppituntia , 14 oppituntia Klaus Nyqvist Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! 22

23 KARAOKE RYHMÄ D Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to , 12 oppituntia , 12 oppituntia Klaus Nyqvist Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! BÄNDIT JA ORKESTERIT Valitse omasi opiston monipuolisesta orkesterikattauksesta ja tule rohkeasti mukaan soittamaan. Instrumentin opiskelijoille yhden orkesterin kurssimaksu puoleen hintaan POLEENIN ORKESTERI Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 la su , 44 oppituntia , 52 oppituntia Risto Sojakka Kurssimaksu 0,00 Jos hallitset soittimesi musiikkikoulun 3-peruskurssin tasoisesti, tule soittamaan monipuolista klassista ja vähän viihteellisempääkin musiikkia Poleenin omaan orkesteriin. Soittajia etsitään etenkin jousisoittimiin. Esiintymisiä on yleensä 2-3 kertaa lukuvuodessa. Kokoontumiset viikonloppuisin ainakin syyslukukaudella. Ensimmäinen kerta klo Tervetuloa! PUHALLINORKESTERI VR, konepajan ruokala, Vanha Jäppiläntie pe , 29,26 oppituntia , 34,58 oppituntia Janne Juutilainen Kurssimaksu 60,00 Ei kausikortilla! Orkesterin ohjelmisto koostuu uudesta ja vanhasta puhallinmusiikkista laidasta laitaan. Orkesteri pyrkii myös esiintymään vähintään kerran lukuvuodessa. Oma soitin välttämätön. Tervetuloa! SEUTUOPISTON JOUSET Poleenin, kirjaston satutorni, Savontie 13 Joka toinen viikko to , 14 oppituntia , 16 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Iloista yhteismusisointia viululla, alttoviululla, sellolla ja kontrabassolla. Ohjelmistossa niin klassista, kuin kevyempääkin musiikkia. Sovitukset pyritään tekemään kunkin soittajan taitojen mukaisiksi. Oma soitin välttämätön BÄNDIKURSSI Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Bändikurssi on tarkoitettu oman soittimensa perusteet hallitseville soittajille. Ohjelmisto rakentuu yhdessä oppilaiden kanssa, pääpaino blues- ja rockmusiikissa. Tervetuloa hakemaan bändikokemusta niin soittajat kuin laulajat! PELIMANNIPIIRI Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Asko Hankilanoja, Veikko Konttinen Ei kausikortilla! Pelimannihenkistä yhtyesoittoa leppoisassa hengessä, musiikista nauttien. 23

24 SENIORIYHTYE VÄLISOITTO Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Klaus Nyqvist Kurssimaksu 0,00 Etupäässä vanhaa perinteistä tanssimusiikkia soittava senioriyhtye pitää rimaa matalalla ja tunnelmaa korkealla. Esiintymisiäkin on vuoden mittaan tarjolla. Tule rohkeasti mukaan kokemaan orkesterisoiton tunnelmaa , 17,29 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 40,00. Ei kausikortilla! Kurssilla tehdään nuotit ja musiikin termit tutuiksi helppotajuisesti ja leppoisaan tahtiin. Erityisen hyödyllinen kurssi on esim. laulajille tai korvakuulolta soittajille, jotka haluavat oppia myös nuottien salat BÄNDISOITTOA ERITYISOPPI- LAILLE UUTUUS! Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 70,00 Uusi kurssi. Ei kausikortilla! Kurssi on tarkoitettu tukea tarvitseville lapsille, nuorille ja aikuisille. Soitetaan ja lauletaan pienellä kokoonpanolla yhdessä valittavaa musiikkia. MUU MUSIIKINOPETUS MUSIIKIN TEORIAA UMMIKOILLE UUTUUS! Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 pe , 14,63 oppituntia KIELET KIELTEN MUITA TAPAHTUMIA: POP-UP KIELIKAHVILA - Syysmarkkinoilla Keski Cafessa. Kellonajat ilmoitetaan myöhemmin - Keski Cafessa toukokuussa 2019 KIELTEN KEVÄTGAALA - Kulttuuria kaikille -viikolla. - Gaalassa kieliryhmien esityksiä sekä musiikkia eri maista 24

25 SUOMI SUOMEN KIELEN ALKEET - FINNISH FOR BEGINNERS - Начальный курс финского языка Keskuskatu 32, luokka 302 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Heli Nikkilä Materiaalimaksu 15,00 Opiskelemme suomea ihan alusta. Harjoittelemme arjessa tarvittavaa käytännön kieltä. Everyday Finnish from the beginning. Изучаем финский язык с самых азов. Будем упражняться в использовании финского языка в различных ситуациях SUOMEN JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 302 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Heli Nikkilä Kurssimaksu 0,00 Suomen jatkokurssi. Kurssilla harjoitetaan kaikkia kielen osa-alueita. Työelämässä ja opiskelussa tarvittavaa sanastoa sekä kirjoitusharjoituksia. Tavoitteena yleisten kielikokeiden keskitason koe. Oppikirja: Suomen mestari 2 Taitotaso: 2-3 Marjaana Valve Kurssimaksu 0,00 Suomea maahanmuuttajanaisille. Opiskellaan arjessa tarvittavaa kieltä mukavassa ilmapiirissä. Ryhmäläisten taso otetaan huomioon. Lapset voivat olla mukana, jos he eivät häiritse opetusta. Oppikirja Ahaa! FINNISH HELPDESK - MAAHAN- MUUTTAJIEN APU JA TUKI Poleeni, Seutuopiston toimisto, Savontie 13 ke , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 0,00 Autamme sinua kotoutumaan uuteen maahan. Tule, jos sinulla on kysymyksiä asumisesta Pieksämäellä tai haluat tietää kaupungin palveluista. We help you settle down in your new town. Come and see us if you have questions about living in Pieksämäki REHVITUPA - MONIKULTTUURI- NEN KAHVILA- MULTICULTURAL MEETING PLACE Keskuskatu 32, ruokala Joka toinen viikko ke , 16,02 oppituntia , 16,02 oppituntia Päivi Hokkanen Kurssimaksu 0,00 Monikulttuurinen kohtauspaikka kaikille. Kahvia ja mukavaa yhdessäoloa, te toja ja vierailuja mielenkiintoisissa kohteissa. Ohjelma Facebookissa. Multicultural meeting place. Coffee and discussions, interesting excursions and various activities. The programme can be found on Facebook. 12.9; 26.9; 17.10; 31.10; 7.11; ja 9.1; 23.1; 6.2.; 20.2; 6.3; NAISTEN OMA SUOMEN KURSSI Perheiden talo, Kalevalankatu 38 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia 25

26 KIELET VUONNA Opiston kielitarjonnasta löytyy kursseja niin vasta-alkajille kuin jo pidemmälle ehtineille ja kielivalikoimaan kuuluu myös joitakin harvinaisempia kieliä. Kursseilla pääpaino on käytännössä tarvittavan kielitaidon opettelu ja harjoittelu ja usein harjoittelussa keskitytäänkin puhumisen taitoihin, vaikka kursseilla ei unohdeta kielen muitakaan osa-alueita. Tavoitteena on oppia arkielämässä tarvittavaa kieltä ja ylläpitää saavutettua kielitaitoa. Ryhmässä opiskelu on tehokasta ja hauskaa ja kannustaa puhumaan. Yleensä jatkokurssit alkavat kertauksella. Kurssilla käytetty oppikirja hankitaan yleensä itse. Joskus oppikirjasta päätetään kurssin alussa yhdessä. Älä kuitenkaan hanki kirjaa ennen kuin kurssin alkaminen on varmistunut. Ensimmäisellä tunnilla pärjää ilman kirjaakin. Halutessasi voit osallistua yleisiin kielitutkintoihin, joita opistomme järjestää. Osallistumalla tutkintoon saat tarkan kuvan kielitaidostasi. Lisätietoja tutkinnosta löytyy tästä esitteestä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tai jatkaa kielenopiskelua. Tule löytämään kielten oppimisen ilo. KIELTEN OPINTO-OHJAUS JA KURSSIEN ESITTELY Kielten tasoryhmittely on suuntaa antavaa. Ryhmän valintaan vaikuttaa, kuinka paljon olet opiskellut kieltä, kuinka kauan opiskelusta on ja kuinka paljon olet käyttänyt kieltä sen jälkeen. Kurssien yhteydessä käytetyt tasot viittaavat yleisten kielitutkintojen taitotasoasteikkoon. Taitotasojen kuvaus löytyy tästä esitteestä. Kurssien tason valinnassa saat apua kieltenopettaja Satu Radcliffelta, p KIELEN YKSILÖ- JA PARIOPETUS Yksilöopetus 210 /10 oppituntia. Ei kausikortilla! Jos et pääse osallistumaan kurssille, yksilö- ja pariopetusta voi kysyä suomen, englannin, ruotsin, viron, saksan, ranskan, italian, espanjan ja venäjän kielissä. Yksilö- ja pariopetus keskittyy peruskielitaidon opetukseen. Voit valita tason itse. Englannin yksilöopetuksessa myös joitakin erikoisalojen vaihtoehtoja kuten asiakaspalveluenglanti ja terveydenhuollon englanti. Tunneista sovitaan yhdessä opettajan kanssa ja opetus tapahtuu Seutuopiston tiloissa tai joissakin kielissä myös netin kautta Adobe Connect ohjelman avulla. YHTEISTYÖOPISTOJEN VERKKOKURSSEJA Voit osallistua myös muiden opistojen verkkokursseille. Ilmoittaudu kurssin järjestävään opistoon! Lisätietoja ja lisää kursseja Mikkelin kansalaisopiston kielten Pedanet-sivuilla! osoite: YLEISET KIELITUTKINNOT Kielitutkintoihin ilmoittaudutaan ottamalla yhteyttä Pieksämäen Seutuopistoon ja varmistamalla, että tutkinnossa on tilaa. Sen jälkeen ilmoittautumislomake toimitetaan Seutuopistolle. Ilmoittautumislomakkeen saa Seutuopiston toimistosta, Savontie 13 tai Opetushallituksen sivuilta. Lisätietoja: p Tutkintomaksut: Perustaso 100 euroa Keskitaso 123 euroa Jos perut ilmoittautumisesi ilmoittautumisajan jälkeen, peruutusmaksu on 10,00. Jos perut ilmoittautumisen viikkoa ennen koetta, peruutusmaksu on 60,00. Jos olet ilmoittautunut, mutta et saavu kokeeseen, tutkintomaksua ei palauteta. Maksamalla ilmoittautumismaksun varmistat paikan kokeeseen. 26

27 Tutkintopäivämäärät: Testipäivä Kieli Tutkinnon tasot Ilmoittautumisaika Elokuu suomi keskitaso Syksy englanti suomi espanja keskitaso keskitaso perus- ja keskitaso Tammikuu suomi keskitaso Kevät englanti venäjä suomi keskitaso perus- ja keskitaso keskitaso Lisätietoa yleisistä kielitutkinnoista voi lukea opetushallituksen sivuilta. TAITOTASOKUVAUKSET KESKITASO 4 -taso Ymmärtää normaalitempoista puhetta yleisistä aihepiireistä, mutta joitakin yksityiskohtia saattaa jäädä ymmärtämättä. Nopea puhekieli ja murteellisuudet tuottavat kuitenkin vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta yleisiä aihepiirejä käsitteleviä tekstejä, joskin muutamat tekstin välittämät sävyerot voivat jäädä epäselviksi. Selviää melko hyvin erilaisissa sekä virallisissa että epävirallisissa puhetilanteissa. Pystyy kirjoittamaan sekä yksityisiä että puolivirallisia tekstejä ja esittämään ajatuksiaan yhtenäisinä kokonaisuuksina. B 2 3 -taso Ymmärtää pidempää yhtäjaksoista puhetta ja keskeisen ajatuksen monista televisio- ja radio-ohjelmista, jos aihepiiri on tuttu ja puhetempo normaali. Ymmärtää tavallisia jokapäiväisen elämän tekstejä, mutta vaativammat tekstit, joiden aihepiiri on vieras, saattavat tuottaa vaikeuksia. Selviää tavallisimmissa käytännön puhetilanteissa ja pystyy kirjoittamaan yksinkertaista, yhtenäistä tekstiä tavallisista aiheista, vaikkakin kieliopilliset ja sanastolliset puutteet toisinaan vaikeuttavat ymmärtämistä. B 1 PERUSTASO 2-taso Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja tuttuja asioita. Ymmärtää helposti lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä ja saa selville pääasiat jokapäiväisen elämän aihepiirejä käsittelevistä teksteistä. Selviää rutiininomaisissa yksinkertaista tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa, vaikka ääntäminen tai kielen hallinta voi olla vielä puutteellista. Pystyy kirjoittamaan suppeita, yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä asioista, mutta teksti voi olla hajanaista. A 2 1-taso Ymmärtää hitaasta ja selkeästä puheesta yksinkertaisia perustason ilmauksia, jotka liittyvät suoraan omaan elämään tai jotka koskevat välitöntä konkreettista ympäristöä. Pystyy ymmärtämään joitakin asioita helppotajuisista ja lyhyistä teksteistä. Selviää kaikkein yksinkertaisimmissa puhetilanteissa, mutta puhe on hidasta ja hyvin katkonaista ja ääntämisessä ja/tai kielen hallinnassa voi olla puutteita. Pystyy kirjoittamaan erittäin lyhyitä tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita. A 1 27

28 KIELET RUOTSI SVENSKA PÅ NYTT UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 206 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Päivi Hokkanen Nyt innolla kertaamaan ja opiskelemaan ruotsin kielen perustaitoja. Oppikirjan lisäksi mukana muutakin Pohjoismaihin liittyvää materiaalia. Vi ses! Oppikirja valitaan kurssin alussa. ENGLANTI ENGLISH FOR BEGINNERS UUTUUS! Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Englantia aivan alusta aamuvirkuille. Kurssilla opiskellaan arkielämässä tarvittavia teemoja rauhalliseen tahtiin kannustavassa ilmapiirissä vaihtelevin tehtävätyypein. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa englannin opiskelu. Oppikirja valitaan kurssin alussa ENGLANTI 2 Keskuskatu 32, luokka 201 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Päivi Hokkanen Alkeiskurssi kannustavassa ilmapiirissä niille, joille englannin opiskelu on ollut vaikeaa, esimerkiksi lukivaikeuden takia. Opiskelemme tehtävien ja pelien avulla sekä käytämme myös kirjasarjan verkkomateriaaleja. Uusia mahtuu vielä mukaan! Oppikirja: Everyday English Starter, Unit NEW GREEN Keskuskatu 32, luokka 201 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Päivi Hokkanen Englannin perustason opiskelua mukavassa ja innostuneessa ilmapiirissä. Pääpaino suullisessa ilmaisussa ja yksinkertaisissa arkielämän tilanteissa. Tervetuloa mukaan vanhat ja uudet! Oppikirja: Destinations 2, Unit 2 Taitotaso 1-2 (ent. New Start kurssi) THURSDAY MORNING ENGLISH Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Englannin perusteiden sekä arkielämässä ja matkalla tarvittavien teemojen harjoittelemista leppoisaan tahtiin. Pääpaino puheenharjoittelussa pareittain ja pienryhmissä. Kurssi sopii myös kertaajille. Oppikirja: Steps into English 2, kpl 5/10. Alussa kertausta. Taitotaso MORNING ENGLISH Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe 28

29 Kurssi muutaman vuoden englantia opiskelleille. Käytännönläheinen materiaali sekä arkipäivässä ja matkailussa tarvittavia aiheita. Helppoja keskusteluharjoituksia rohkaisevassa ilmapiirissä pareittain ja pienryhmissä. Alussa kertausta. Oppikirja Steps into English 2, kpl 8/10 Taitotaso MONDAY STEPS Keskuskatu 32, luokka 302 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Heli Nikkilä Käytännönläheistä englantia sekä tilanneharjoituksia. Pääpaino puheharjoittelussa. Aihepiireinä mm asuminen, matkailu, työ. Oppikirja Steps into English 3, kappaleesta 9, jonka jälkeen kertausta. Taitotaso TUESDAY STEPS Keskuskatu 32, luokka 302 ti , 20 oppituntia , 26 oppituntia Heli Nikkilä Mukavaa ja innostavaa englannin opiskelua kiireettömästi. Vahvistetaan kielen perusteita. Pääpaino puheharjoittelussa unohtamatta muitakaan kielen osa-alueita. Määränpäänä kielenkäyttötilanteet Suomessa ja maailmalla. Oppikirja: Steps into English 3, kappaleesta 9 ja kertausta. Taitotaso STEPPING STONES Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radliffe Pehmeästi etenevä englannin kurssi senioreille ja muille englannin perusteet osaaville. Tavoitteena kielen ylläpito, aktivointi ja puhesujuvuuden lisääminen. Oppikirja Stepping Stones 1 kpl 6 Taitotaso WEDNESDAY CLUB Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Vaihdamme kuulumisia englanniksi, keskustelemme sekä aktivoimme sanavarastoa eri aiheiden parissa pienryhmissä ja yhdessä. Leppoisaa opiskelua kannustavassa ilmapiirissä. Sopii englannin perusteet osaaville. Uusi oppikirja. Taitotaso AFTERNOON ENGLISH - NEWS AROUND THE ENGLISH-SPEAKING WORLD Maaselän koulu, väistötila ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Osaat jo englannin perusteet, mutta kaipaat lisää puhesujuvuutta ja sanaston laajentamista. Matkustamme englanninkielisen maailman läpi ja tutustumme paikallisiin, että ajankohtaisiin aiheisiin ja uutisiin lukemalla ja keskustelemalla pienryhmissä ja yhdessä. Valitsemme teemat yhdessä. Taitotaso TOP STORIES Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Ajatuksien vaihtoa pienryhmissä ja yhdessä. Aiheita mm. matkustus, ajankohtaiset aiheet, ympäristö ja kirjallisuus. Syvennetään kielitaitoa, harjoitellaan kuullun ymmärtämistä ja hieman kirjallista viestintää sekä saadaan lisää rohkeutta puhumiseen. Oppikirja: Catching Up Taitotaso MUSIC TIME - GOLDEN OLDIES Keskuskatu 32, luokka 207, Joka toinen viikko to , 6 oppituntia , 7 oppituntia Margaretha Zidani 29

30 Kurssimaksu 15,00 Nostalgiamatka 60- ja 70-luvun englanninkieliseen musiikkimaailmaan. Tutustumme esittäjiin, käännämme laulujen sanoja ja katsomme videoita. Kokoontumiskerrat syksy: 13.9, 27.9, 11.10, 1.11, 15.11, ja kevät: 10.1, 24.1, 7.2, 21.2, 7.3, 21.3, INSIGHTS INTO BRITISH CULTURE UUTUUS! Toimipaikka avoin, Joka toinen viikko ma , 21 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 40,00 Englannin kulttuurikurssilla sinulla on mahdollisuus verestää englannin taitoja sukeltamalla brittiläisen kulttuurin saloihin seitsemän eri teeman kautta. Kurssi suoritetaan kokonaan verkossa eikä kurssiin kuulu oppikirjaa. Lisätietoja netissä. RANSKA RANSKAN ALKEIDEN JATKO: PUHUTAAN RANSKAA Keskuskatu 32, luokka 206 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Juvonen Kristina Hauskaa ja havainnollista. Ranskan alkeiden jatko n. 1 vuoden opiskelleille. Painopiste matkailutilanteissa. Alussa kertausta. Tule oppimaan ja kyselemään. Oppikirja: C est parfait! 1 kpl RANSKAN JATKOKURSSI - CA CONTINUE! SAKSA DEUTSCH IST INTERESSANT - SAKSAN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 202 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Saksaa sekä vasta-alkajille että hieman aiemmin opiskelleille. Opiskellaan saksan perusteita ja arkielämän tilanteita ja sanastoa. Oppikirja: Freut mich AUSFLUG IN DIE WELT DER DEUTSCHEN SPRACHE - SAKSAN JATKO- KURSSI Keskuskatu 32, luokka 202 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Soveltuu vähintään 2 vuotta tai aiemmin saksaa opiskelleille. Opiskellaan arkielämän saksaa sekä yksin että pienryhmissä. Oppikirja Einverstanden 2, kpl 9 Taitotaso 1-2 Keskuskatu 32, luokka 206 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Juvonen Kristina Kurssi n. pari vuotta ranskaa opiskelleille. Painopiste suullisessa ilmaisussa ja käytännön tilanteissa sekä vaihtelevia tehtäviä. Tehokasta oppimista rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Alussa kertausta. Oppimateriaali Parfait! 2, kpl 7 ja 8 ja Parfait! 3 Taitotaso 2 30

31 VENÄJÄ VENÄJÄN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 206 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Alesya Pulkkinen Venäjää aivan alusta. Opitaan aakkoset ja edetään rauhalliseen tahtiin ilman stressiä arkipäivään liittyvien teemojen parissa. Tutustutaan myös venäläiseen kulttuuriin ja musiikkiin. Oppikirja sovitaan kurssin alussa VENÄJÄN VERKKOKURSSI Irina Taskinen Kurssimaksu 60,00 Nettikurssi sinulle, joka olet jo opiskellut vähintään vuoden venäjää muilla kursseilla. Lisätietoja netissä. Tasot 2-5, 36 tuntia ESPANJA ESPANJAN ALKEET MATKAILI- JOILLE UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 201 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Irina Harjunheimo Espanjaa vasta-alkajalle. Harjoitellaan hauskasti ja rennosti arkielämässä tarvittavaa käytännön kieltä. Käydään läpi peruskielioppia, mutta se ei ole pääasia. Sopii niille, joista opiskeleminen on ollut aina vaikeaa tai tylsää. Opettajan oma materiaali SENIOREIDEN ESPANJAN ALKEIDEN JATKO Keskuskatu 32, luokka 202 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssimaksu 35,00 Pehmeästi etenevä alkeiskurssin jatko senioreille. Harjoitellaan ja kerrataan matkailuun ja arkeen liittyviä espanjan perusteita. Oppikirja: Fantástico 1 kpl 7, Taitotaso ESPANJAA LEPPOISASTI 2 Keskuskatu 32, luokka 202 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi kaikille, jotka haluavat oppia espanjan perusteita leppoisessa ilmapiirissä. Pääpaino matkailussa ja arkipäivän tilanteissa ja sanastossa. Oppikirja: Fantástico 1 kpl 7 Taitotaso ESPANJAA LEPPOISASTI 3 Keskuskatu 32, luokka 202 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi kaikille, jotka haluavat kerrata ja syventää espanjan perusteita leppoisessa ilmapiirissä. Pääpaino matkailussa ja arkipäivän tilanteissa ja sanastossa. Oppikirja: Fantástico 2 kpl 5 Taitotaso ESPANJAN JATKO 5 Keskuskatu 32, luokka 201 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Irina Harjunheimo Soveltuu espanjaa 3-4 vuotta opiskelleille. Oppikirja: Fantástico 3 kpl 4.Taitotaso

32 ESPANJAN JATKO 8 Keskuskatu 32, luokka 201 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Irina Harjunheimo Espanjaa pidemmän aikaa opiskelleille ja espanjan puhumisesta kiinnostuneille. Jokaisella kerralla oma aihe. Opiskelua tukevana oppikirjana Acción 2 kpl 11. Taitotaso 4-5 ITALIA ITALIAN ALKEIDEN JATKO Keskuskatu 32, luokka 201 ke , 24 oppituntia , 20 oppituntia Elina Lannoy Italian alkeiden jatko rennossa ilmapiirissä. Sopii korkeintaan vuoden lukeneille. Alussa kertaamme ensimmäisen vuoden perusasioita toiveiden perusteella. Tule rohkeasti mukaan. Kirja: In Piazza 1. Benvenuti a tutti! ITALIAN JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 201 ke , 24 oppituntia , 20 oppituntia Elina Lannoy Italian jatkokurssi (entinen italia 2-3) rennossa ilmapiirissä. Kurssi n. 3 vuotta lukeneille, taso 2-3. Alussa kertausta toiveiden mukaan. Kirja: In Piazza 1: kpl 21. Ci vediamo! PARLIAMO ITALIANO Keskuskatu 32, luokka 201 ke , 24 oppituntia , 20 oppituntia Elina Lannoy Kurssin etusijalla keskustelu eri aiheista. Vastaa tasoa 3-4. Alussa kertausta toiveiden mukaan. Kirja: In Piazza 2: kpl ITALIAN VERKKOKURSSI Marja Kontinen Kurssimaksu 60,00 Tämä nettikurssi on sinulle, joka et ole enää aivan alkeissa, vaan osaat jo käyttää kieltä melko hyvin ja haluaisit jatkaa opintojasi itsenäisesti verkossa ryhmän mukana opintoja suorittaen. Lisätietoa netissä. Taso 1, 36 tuntia MUUT KIELET OPI OPPIMAAN KIELIÄ AIKUISENA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 to , 2 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 0,00 Haluaisitko aloittaa kielten opiskelun tai onko opiskelustasi vierähtänyt useampi vuosi? Onko kielenoppiminen tuntunut sinusta vaikealta? Tule tutustumaan, keskustelemaan kyselemään. Sopii myös kielten opiskelijoille, jotka haluavat parantaa opiskelutekniikkaansa VIRON KIELEN ALKEET UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 102 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Andra Kaus Viron kielen alkeita aivan alusta leppoisassa seurassa uuden, raikkaan oppikirjan parissa. Oppimisen tukena myös musiikkia ja virolaisia lauluja. Oppikirja: Meie Keelesild (uudistettu painos) VIRON JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 102 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Andra Kaus Eesti keele rühm edasijõudnutele. Arendame eesti keele oskust ja õpime uut sõnavara uue, toreda õppematerjali abil. Õpik- Mall Pesti K nagu Kihnu. Taitotaso

33 MATKAILUVIROA Keskuskatu 32, luokka 206 pe la , 6 oppituntia Andra Kaus Kurssimaksu 15,00 Viron kielen ensiapupakkaus Viroon matkaavalle. Harjoitellaan tärkeimpiä lauseita ja kohteliaisuusfraaseja sekä tutustutaan ongelmasanastoon. Sopii kaikille - niille, jotka haluavat kertausta, mutta myös vasta-alkajille sekä jo hieman kieltä osaaville. Opettajan materiaali. Kurssimaksu 40,00 Jatkamme opiskelua Japanin kielen alkeet 1 kirjan lopusta, ja etenemme kirjaan Japanin kielen alkeet 2. Syksyllä harjoittelemme JLPT-koetta varten, jonka lisäksi kurssi rakentuu opiskelijoiden toiveiden mukaan. Youkoso! 9-korttikurssi KOREAN KIELEN JA MUSIIKIN TYÖPAJA UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 202 pe la su , 9 oppituntia Daniela Ferretti Kurssimaksu 20,00. Ei kausikortilla! Viikonlopun työpajassa tutustumme korean alkeisiin korealaisen musiikin ja tv-sarjojen avulla. 9-korttikurssi NYKYHEPREA 2 Keskuskatu 32, luokka 201 Joka toinen viikko ma , 15 oppituntia , 15 oppituntia Lea Lyytikäinen JAPANIN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 201 Joka toinen viikko la , 14 oppituntia , 16 oppituntia Emmi Seppälä Kurssimaksu 40,00 Aloitamme japanin opiskelun kielen perusteista. Tutustumme erilaisiin kirjoitusmerkkeihin sekä maan kulttuuriin. Oppikirjana Japanin kielen alkeet 1 (Takako Karppinen). 9-korttikurssi JAPANIN JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 201 Joka toinen viikko la , 14 oppituntia , 16 oppituntia Emmi Seppälä 33

34 Opiskellaan rauhalliseen tahtiin heprean perusrakenteita ja arkipäivän sanastoa. Kurssilla keskitytään suulliseen kielitaitoon eikä heprean kirjoitusmerkkien tuntemusta vaadita. syksy: 17.9., 1.10., , kevät: 21.1., 4.2., 18.2., 4.3., HEPREAN AAKKOSKURSSI Lea Lyytikäinen Kurssimaksu 50,00 Ei netti-ilmoittautumista! Opiskele heprean aakkoset nettikurssin avulla. Tarvitset vain tietokoneen ja nettiyhteyden. Kurssi on ajasta ja paikasta riippumaton. Ilmoittauduttuasi saat ohjeet osallistumista varten. Huomaa, että kurssille ilmoittaudutaan ottamalla yhteyttä opiston toimistoon. us which language you want to learn by or text message: fi or The first meeting on Tuesday 25 Sept at in Poleeni KREIKAN KIELI JA KULTTUURI, ALKEIDEN JATKO VERKOSSA UUTUUS! to Evangelia Antzaka Kurssimaksu 41,00 Kaikille kreikan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille, jotka osaavat aakkoset. Kurssilla jatketaan kreikan kielen opiskelua ja kreikkalaiseen kulttuuriin tutustumista. Lisätietoja netissä. Tasot 1-2, 24 tuntia TUKIVIITTOMAT Keskuskatu 32, luokka 206 pe la , 16 oppituntia Jenni Vauhkonen Kurssimaksu 30,00 Koulutuksessa tutustutaan tukiviittomien perusteisiin ja opitaan ymmärtämään ja tuottamaan viittomia arkisista aihepiireistä. Ryhmän toiveet aihepiirien valinnassa otetaan huomioon. Aikaisempaa osaamista viittomista ei tarvita. Kurssi sopii kaikille, jotka työssään tai vapaa-ajalla tarvitsevat tukiviittomia KIELIKAVERI - LANGUAGE FRIEND Poleeni, Seutuopiston toimisto, Savontie 13 ti , 1 oppituntia , 1 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 0,00 Muodostetaan pareja, joissa kummallakin on eri äidinkieli. Parit opiskelevat toistensa kieltä. Ilmoita, mitä kieltä haluat oppia: satu.radcliffe@ edu.pieksamaki.fi tai Infotilaisuus tiistaina klo in Poleeni. Do you want to find a language friend? Language friends learn each other s native languages. Tell 34

35 TIETOTEKNIIKKA HUOM! Voit ottaa tietotekniikan kursseille mukaasi myös oman kannettavan tietokoneesi ja tabletin. PERUS- JA JATKOKURSSIT SENIOREIDEN ATK- PERUSKURSSI, SYKSY Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 pe , 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 40,00 Peruskurssi, jossa tutustutaan tietokoneeseen, hiireen ja näppäimistöön. Opetellaan perusohjelmien käyttöä, tallentamista sekä Internetin käyttöä ja tietoturva-asioita. Huom! Voit ottaa kurssille mukaasi myös oman kannettavan tietokoneesi! WINDOWS 10 JATKOKURSSI Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma , 18 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 35,00 Kurssilla kerrataan Windows peruskurssilla opiskeltuja asioita. Kertauksena tekstin tuottamista, muokkaamista ja tallentamista (WordPad). Tallennus muistitikulle. Harjoitellaan kansioiden tekemistä ja tallennettujen töiden löytämistä. Harjoitellaan liitetiedostojen lähettämistä, vastaanottamista ja tallentamista sähköpostipalvelussa (Gmail). Kerrataan Internet-selaimen käyttöä: suosikit, välimuistin tyhjennys, tärkeimmät Internet-asetukset. Tutustutaan Kauppa-sovellukseen ja maksuttomien ohjelmien hankintaan sekä niiden asentamiseen omalle koneelle. Keskustellaan Microsoft-tilistä ja sen merkityksestä. Tutustut oman koneen tietoturvaan ja miten huolehdit, että eri ohjelmien päivitykset ovat ajan tasalla SENIOREIDEN ATK- JATKOKURSSI, KEVÄT Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 pe , 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 40,00 Tällä kurssilla syvennämme ATK-taitoja kerraten aiemmin opittua sekä tutustuen tarkemmin tietokoneenkäytön osa-alueisiin, Internetiin, tekstinkäsittelyyn, sähköpostiin ja tietojen hallintaan (kansiot) ja varmuuskopiointiin (tallennus muistitikulle tai ulkoiselle kiintolevylle). Internetissä käymme uusilla mielenkiintoisilla sivuilla, tutustumme kauppapaikkoihin, konsertti- ja teatterilippujen tilaamiseen, sähköiseen asioimiseen, katsomme tv ohjelmia ym. Sähköpostilla lähetämme liitetiedostoja (kuvia ja asiakirjoja) ja tallennamme niitä kansioihin. Vilkaisemme myös miltä tietyt sosiaalisen median palvelut näyttävät. Kurssin sisällössä huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös osallistujien toiveet. Kurssi sopii hyvin atk:n peruskurssin käynneille tai perusasiat omaaville henkilöille. Käytämme Windows 10 käyttöjärjestelmää DIGITUPA Keskuskatu 32, luokka 401 ke , 26,7 oppituntia , 26,7 oppituntia 35

36 Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 60,00 Jatkoa viime lukukaudella pidetylle digituvalle. Vapaamuotoista oppilaiden toiveiden mukaista tietotekniikan opiskelua. Kurssille kannattaa ottaa mukaan oma kannettava tietokone. Opistolla on myös pari lainakonetta. Tervetuloa uudet ja vanhat opiskelijat! ATK, SYVÄNSI, SYKSY Jäppilä, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30, ATK, JÄPPILÄ, SYKSY Jäppilä, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30, KIINNOSTAAKO ROBOTIIKKA JA KOODAUS?, SYKSY Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, 2 krs, Savontie 13 to , 6 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 15,00 Lyhyt kurssi koodauksen perusteisiin VEX IQ robottien avulla, joilla mm. Pieksämäen alakoululaiset opettelevat opetussuunnitelman mukaista koodausta. Kurssilla annetaan robotille tietokoneella käskyjä ja mm. kilpaillaan leikkimielisesti erilaisilla esteradoilla. Osallistuminen ei vaadi kuin himpun verran loogista ajattelua ja leikkimieltä. Oma läppäri mukaan, jos sellainen löytyy! Tervetuloa virkistymään robottien parissa! KIINNOSTAAKO ROBOTIIKKA JA KOODAUS?, KEVÄT Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, 2 krs, Savontie 13 to , 6 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 15,00 SOVELLUSKURSSIT ATK, SYVÄNSI, KEVÄT Jäppilä, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30, ATK, JÄPPILÄ, KEVÄT Jäppilä, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30, SENIORIT SOMESSA SOSIAALI- SEN MEDIAN PALVELUT SENIOREILLE Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma , 0 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 35,00 Tutustutaan suosituimpiin sosiaalisen median sovelluksiin ja niiden pääasiallisiin käyttötapoihin. Sopii henkilöille, joilla on tietotekniikan perustaidot TIETOKONEEN PERUSHUOLTO KOTIKÄYTTÄJÄLLE Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma , 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 36

37 Perehdytään toimenpiteisiin, joilla kotikone pidetään turvallisena ja toimintakuntoisena. Soveltuu tietotekniikan perusteet hallitseville. Voit ottaa oman koneen mukaan kurssille. MOBIILILAITTEET JA TABLETIT MOBIILI ARJEN APUNA KURSSI Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma , 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Kurssilla tutustutaan mobiililaitteiden maailmaan ja laitteiden erilaisiin yleisimpiin sovelluksiin. Ota kurssille mukaan oma älypuhelin tai tabletti, jos sinulla on. Kurssilla tutustutaan mm. yhteydenpitoon mobiilin avulla, pankkiasiointiin ja nettikauppaan, sähköisiin palveluihin ja asiointiin netissä, opetellaan asentamaan ohjelmia mobiililaitteelle sovelluskaupasta jne TABLET-PERUSTEET (ios JA ANDROID-KÄYTTÖJÄRJESTELMILLE), SYKSY Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 to , 8 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 20,00 Kurssilla käydään ios ja Android käyttöjärjestelmillä varustettujen tablet-tietokoneiden (ipad, Samsung Galaxy, Huawei jne.) perusteet. Eli jos olet vasta hankkinut tai aikeissa hankkia tabletin, niin tämä kurssi on sinulle! TABLET-PERUSTEET (ios JA ANDROID-KÄYTTÖJÄRJESTELMILLE), KEVÄT Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 to , 8 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 20,00 Kurssilla käydään ios ja Android käyttöjärjestelmillä varustettujen tablet-tietokoneiden (ipad, Samsung Galaxy, Huawei jne.) perusteet. Eli jos olet vasta hankkinut tai aikeissa hankkia tabletin, niin tämä kurssi on sinulle! VALOKUVAUS JA KUVANKÄSITTELY DIGIJÄRJESTELMÄKAMERAN KÄYTTÖ Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, 2 krs, Savontie 13 to , 18 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 35,00 Käydään läpi kameran perusrakenne, toiminta, objektiivityypit, valotuksen säädöt ja syvyysterävyys. Tutustutaan digijärjestelmäkameran aiheohjelmiin, tehdään kuvausharjoituksia tunnilla ja kotona. Oma järjestelmäkamera ja käyttöohje mukaan DIGIKUVAUKSEN JATKOKURSSI, KEVÄT Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, Savontie 13 ke , 21 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 40,00 Kurssi on tarkoitettu kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille, jotka jo hallitsevat perusasiat ja haluavat perehtyä pidemmälle valokuvaamisen tekniikoihin ja opiskella syvällisemmin tuntemaan oman kameransa. Jos sinulla on digijärjestelmäkamera tai digipokkari, jossa on mahdollisuus käyttää luovia valotusohjelmia ja haluat oppia kuvaamaan niitä käyttäen täysautomaattisten ohjelmien sijaan, kurssi on tarkoitettu juuri sinulle. Kurssilla käydään läpi valokuvailmaisua, joka muodostaa eräänlaisen rungon koko kurssille. Opit joustavasti kuvaamaan käyttäen kameran ominaisuuksia tarpeen mukaan. Ota mukaan oma kamera kurssille sekä ohjekirja. Kurssi etenee eri aihepiireihin harjoitustehtävien avulla, joissa eri tekniikat tulevat esille. 37

38 ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS NÄYTTÄMÖTAITEET RUSKATEATTERI Poleeni, sali, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 34 oppituntia Jari Tuononen Kurssimaksu 0,00 Ruskateatterissa valmistetaan lukuvuoden aikana esitys, josta pidetään esityskausi keväällä Poleenin salissa. Ainoa vaatimuksesi ryhmään tulosta on, että et ole enää aivan tytön hupakko tahi pojan kloppi! HALKOKUMMUN KESÄTEATTERI PAPPILAN PIHAN KESÄTEATTERI HÄLLINMÄEN KESÄTEATTERI VANAJAN NÄYTELMÄKURSSI JÄPPILÄN NÄYTELMÄKURSSI PARTAHARJUN KESÄTEATTERI BURLESKIKURSSI UUTUUS! Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 la , su , 24 oppituntia Cloud BeDevil Kurssimaksu 40,00 Lyhytkurssi kaikille burleskitaiteesta kiinnostuneille. Kahden viikonlopun aikana voit luoda oman burleskihahmon NUORISOTEATTERI PUNTTI, YLI 13-VUOTIAILLE Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 to , 33 oppituntia , 39 oppituntia Iiris Salmela Kurssimaksu 15,00 Mistä syntyy teatterin taika ja miten se tehdään? Siitä otetaan selvää Nuorisoteatteri Puntissa lukuvuonna ! Kurssilla opiskellaan teatterin tekemistä monipuolisesti ja tehdään esityksiä erilaisiin tiloihin. KULTTUURI, KIRJALLISUUS KIRJOITUSPIIRI MUISTOJEN POLUILLE Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13, Joka toinen viikko ti , 12 oppituntia , 14 oppituntia Margaretha Zidani Kurssimaksu 40,00 Omaelämäkerrallista tekstityöskentelyä erilaisten harjoitusten myötä. Kirjoittaminen avaa polkuja menneeseen. Matkaamme luovuuden siivillä! Joka toinen viikko. Syksy: 11.9, 25.9, 9.10, 30.10, 13.11, ja kevät: 8.1, 22.1, 5.2, 19.2, 5.3, 19.3,

39 LUOVAN KIRJOITTAMISEN PIIRI Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 la su , 20 oppituntia , 24 oppituntia Juhani Joensuu Kirjoitamme erilaisia tekstejä luovassa ja rennossa ilmapiirissä viikonloppuisin. Välillä myös kirjoitamme erilaisia etätehtäviä, josta annamme toisillemme palautetta kannustavassa hengessä ja hiomme rivejä yhdessä. Kokoontumiskerrat syksyllä 18: 22.9.; 23.9.; 6.10.; 7.10.; 3.11.; 4.11.; ; ; 1.12.; ja keväällä 19: 12.1.; 13.1.; 26.1.; 27.1.; 9.2.; 10.2.; 16.2.; 17.2.; 9.3.; 10.3.; 6.4.; KIRJALLISUUSPIIRI Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 Joka toinen viikko ma , 12 oppituntia , 14 oppituntia Reetta Kannas Kurssimaksu 40,00 Tutustumme kirjallisuuteen vapaasti keskustellen. Erilaisia teemapäiviä. Lukuvuoden aikana muutama yhteinen lukuromaani/novelli. Piiriläisten kirjaesittelyjä ja lukuvinkkejä. Kurssin sisältö muokkaantuu osallistujien kiinnostuksen mukaan. Opintokerrat: syksyllä 17.9.; 1.10.; ; ; ja ja keväällä 7.1.; 21.1.; 4.2.; 18.2.; 4.3.; ja FILOSOFIAKAHVILA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13, Joka toinen viikko ke , 12 oppituntia , 14 oppituntia Susanna Kajander Kurssimaksu 40,00 Kaikkialla arkielämässä kohtaamme filosofian kysymyksiä ja kaikissa meissä asuu pieni filosofi. Tule pohtimaan ja keskustelemaan filosofian ikuisuuskysymyksistä ja ajankohtaisista kysymyksistä filosofian eri osa-alueiden näkökulmasta. Kurssi ei vaadi ennakkotietoa. Kurssi kokoontuu joka toinen viikko., Opintokerrat syksyllä: 12.9.; 26.9.; ; 7.11.; ja Ja keväällä 16.1.; 30.1.; 13.2.; 13.3.; 27.3.; ja (huom!) KIRJOITA JA OIVALLA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ke , 12 oppituntia Iiris Kääriäinen Kurssimaksu 30,00 Tarkastelemme elämää kirjoittamalla käyttäen kirjallisuusterapian menetelmiä. Kirjoittamisen sytykkeinä voi olla teksti, kuva, esine, musiikki tai ohjaajan ohje. Tunnit syyskaudella joka toinen viikko keskiviikkoisin: 19.9., 3.10., , , ja

40 KUVATAITEET JA MUOTOILU KUVATAIDE JA MUOTOILU PYHÄN KUVAN MAALAAMINEN PUUMUNALLE A Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 la , 15 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 30,00 Ei kausikortilla! Kurssilla maalataan puumunalle haluttu pyhä kuva. Ikonimaalauksen perustaidot hallittava. Opettajalta voi ostaa maalattavan puumunan. Kokoontumispäivät: 6.10., ja Huomioithan allergiasi, ikonimaalauksessa käytettävät kemikaalit voivat aiheuttaa kemikaaliherkistyneille allergisen reaktion! PYHÄN KUVAN MAALAAMINEN PUUMUNALLE B Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 la , 15 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 30,00 Ei kausikortilla! Kurssilla maalataan puumunalle haluttu pyhä kuva. Ikonimaalauksen perustaidot hallittava ja perusvälineet oltava itsellä. Opettajalta voi ostaa maalattavan puumunan. Kokoontumispäivät: 2.2., 9.3. ja Huomioithan allergiasi, ikonimaalauksessa käytettävät kemikaalit voivat aiheuttaa kemikaaliherkistyneille allergisen reaktion! MAALAUS JA GRAFIIKKA IKONIMAALAUS, ALKEET Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ke , 44 oppituntia , 44 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 75,00 Kurssi tarkoitettu nim.om. vasta-alkajille! Ensimmäinen työ kaikilla sama, Kristus- tai Jumalanäiti-ikoni. Opettajalta voi ostaa tarvikkeita. Kurssin alussa jokainen maksaa 15 pientarvikkeista opettajalle, varaa sopiva raha mukaan. Huomioithan mahdolliset allergiasi, ikonimaalauksessa käytetään voimakastuoksuisia kemikaaleja, jotka saattavat laukaista allergisen reaktion! Ei netti-ilmoittautumista. Ilmoittautuminen opiston toimistoon tai puhelimitse IKONIMAALAUS, JATKO Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 to , 44 oppituntia , 44 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 75,00 Jatkokurssi tarkoitettu ikonimaalauksen alkeet hallitsevalle. Maalattava ikoni on vapaavalintainen. Jokainen maksaa kurssin alussa opettajalle 15 pientarvikkeista. Huomiothan allergiasi, ikonimaalauksessa käytetään voimakkaasti tuoksuvia kemikaaleja jotka saattavat aiheuttaa allergisen reaktion! 40

41 KESKENERÄISTEN IKONIEN LOPPUUNMAALAAMINEN Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 la , 7 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Kurssilla tehdään loppuun keskenjääneitä ikoneita ja perehdytään syyhyn joka aiheuttanut keskenjäännin. Kurssi tarkoitettu nyt (lukuvuonna ) ikonimaalauksen kursseilla oleville MAALAUS JA PIIRUSTUS A Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70,00 Piirustusta ja maalausta eri tekniikoilla aloittelijoille ja jo pidempään harrastaneille MAALAUS JA PIIRUSTUS B Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to , 44 oppituntia , 52 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70,00 Maalausta ja piirustusta eri tekniikoilla. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin jo pidempään harrastaneille MAALAUS JA PIIRUSTUS C Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 pe , 44 oppituntia , 52 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70, MAALAUS JA PIIRUSTUS D Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 Joka toinen viikko su , 30 oppituntia , 35 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 65,00 Kurssi kokoontuu: syyslukukausi jtv , 7.10., , 4.11.,18.11., Kurssi kokoontuu: kevätlukukausi jtv , 27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3., MUOTOKUVAMAALAUS, AIHEENA ELÄIN Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la-su , 20 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Enintään 12 opiskelijaa. Ei kausikortilla! Kurssilla piirretään ja maalataan eläinaiheita eri tekniikoita käyttäen. Kokoontumisia 4 kertaa, lauantai ja sunnuntai. Kokoontumiskerrat: ja klo METALLIGRAFIIKAN VIIKON- LOPPUKURSSI A Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la-su , 16 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Metalligrafiikka on oma kiehtova taiteenlajinsa. Valmistamme grafiikan laattoja kuivaneula- viivasyövytys- ja akvatintatekniikoilla ja vedostamme laatat prässin avulla paperille METALLIGRAFIIKAN VIIKON- LOPPUKURSSI B Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la-su , 16 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Metalligrafiikka on kiehtova taiteenlajinsa. Valmistamme grafiikan laattoja kuivaneula-, viivasyövytys- ja akvatintatekniikoilla ja vedostamme laatat prässin avulla paperille. 41

42 METALLIGRAFIIKAN VIIKON- LOPPUKURSSI C Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la-su , 16 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Metalligrafiikka on kiehtova taiteenlajinsa. Valmistamme grafiikan laattoja kuivaneula-, viivasyövytys- ja akvatintatekniikoilla ja vedostamme laatat prässin avulla paperille METALLIGRAFIIKAN VIIKON- LOPPUKURSSI D Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la-su , 16 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Metalligrafiikka on kiehtova taiteenlajinsa. Valmistamme grafiikan laattoja kuivaneula-, viivasyövytys- ja akvatintatekniikoilla ja vedostamme laatat prässin avulla paperille. KERAMIIKKA KERAMIIKKAA PÄIVÄN PIRISTYKSEKSI Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ma , 44 oppituntia , 52 oppituntia Merja Nykänen-Naukkarinen Kurssimaksu 80,00 Keramiikkaryhmässä valmistamme koriste- ja käyttöesineitä sekä veistoksia. Käymme läpi erilaiset perustekniikat ja pintakäsittelymenetelmät sekä tutustumme erilaisiin veistoksen rakennustekniikoihin. Materiaalimaksu töiden mukaan KERAMIIKKAA ILTOJEN ILOKSI Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ma , 44 oppituntia , 52 oppituntia Merja Nykänen-Naukkarinen, Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 80,00 Keramiikan iltakurssi sopii vasta-alkajille ja pidempään harrastaneille aikuisille ja nuorille. Tule toteuttamaan ideoitasi ja oppimaan kivassa porukassa. Vain uunin koko töiden rajana! Materiaalimaksu töiden mukaan OMAPERÄISTÄ KERAMIIKKAA Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ke , 44 oppituntia , 52 oppituntia Merja Nykänen-Naukkarinen Kurssimaksu 80,00 Tule tekemään keramiikkaa omien ideoitten ja suunnitelmien mukaan, etsien ja löytäen oman ilmaisun. Käytössäsi eri savilaatuja ja paljon lasite mahdollisuuksia VÄRIÄ KEVÄÄSEEN KERAMIIKALLA Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 pe , 36 oppituntia Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 45,00 Tule mukaan oppimaan uusia tekniikoita vanhojen rinnalle! Kurssilla voi kokeilla perus saventyöstömenetelmiä tai keskittyä uusiin herkkuihin! Uusista herkuista esillä esimerkiksi nerikomi-keramiikkaa ja kuvansiirtoa savelle. Nerikomi on japanilainen savenkoristelutekniikka, jossa tehdään keramiikkaesineisiin värillisillä savilla koristekuvioita. Materiaalimaksu käytön mukaan. 42

43 LASI TIFFANYTEKNIIKKA Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la-su , 70 oppituntia , 70 oppituntia Irja Hachmann Kurssimaksu 120,00 Ei kausikortilla! Kurssilla valmistetaan sekä taso- että kolmiulotteisia töitä tiffany- ja lyijytekniikalla. Pääset kokeilemaan myös lasimaalausta ja lasinsulatusta sekä kokeilemaan kesätauon aikana muhineita uusia ideoita. Materiaalit voit ostaa opettajalta. Kurssipäivät syksyllä: , , , ja Keväällä: , , , ja Kurssilla valmistetaan lasitöitä eri tekniikoilla ja maalataan posliinia. Aloittelijoille tekniikoiden opetusta, jatkajille vapaavalintaista sivellintyöskentelyä ja muita tekniikoita. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Sulatus- ja polttomaksut maksetaan suoraan opettajalle , 16 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 45,00 Ei kausikortilla! Syksy: 22.9., 6.10., ja Kevät: 12.1., 2.2., 9.3. ja LASIN SULATUS Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 la-su , 12 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! KORUJA HOPEASAVESTA UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 su , 10 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Tule valmistamaan ihania yksilöllisiä koruja hopeasavesta. Opettaja tuo monipuolisen valikoiman työvälineitä, joten tekeminen on helppoa. Hopeasavikoru on polttamisen jälkeen 99,9 % hopeaa. Materiaalimaksu töiden mukaan LASIA JA POSLIINIA A Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ke , 33 oppituntia , 39 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 70, LASIA JA POSLIINIA B, JÄPPILÄ Jäppilä, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 la , 16 oppituntia 43

44 KÄDEN TAIDOT Kädentaitojen, kuvataiteen ja muotoilun yksilöopetus 30 / oppitunti Ei kausikortilla! Jos et pääse osallistumaan kurssille tai haluat opastusta erityisen taidon tai tekniikan oppimiseen, voit kysyä yksilöopetusta. Järjestämme yksilöopetusta käytettävissä olevien resurssien mukaan. Yhteydenotot Irene Kalliokoski tai Tiina Kerminen TEKSTIILITYÖ Ompelun iloa -kurssilla opitaan ompelun perustaitoja. Samalla opit käyttämään valmiskaavoja, ompelukoneita ja saumuria. Voit valmistaa yksilöllisiä vaatteita ja kodintekstiilejä arkeen ja juhlaan sekä aikuisille että lapsille. Mahdollisuus myös tuunata vanhoista kangasaarteista uusia persoonallisia kokonaisuuksia OMPELUN ILOA A Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 70, OMPELUN ILOA B, NAARAJÄRVI Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ti , 33 oppituntia , 39 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 70, OMPELUN ILOA C, JÄPPILÄ Jäppilä, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 Joka toinen viikko to , 24 oppituntia , 28 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 60, TUUNAUSTYÖPAJA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ma , 18 oppituntia , 21 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 45,00 Kurssin aikana tuunataan vanhasta uutta hyödyntäen vanhoja vaatteita ja tekstiilejä sekä kirpparilöytöjä. Perehdytään myös erilaisiin kankaan kuviointimahdollisuuksiin. Opiskelijoilla on kurssipäivinä mahdollisuus jatkaa omatoimisesti työskentelyä tekstiililuokassa klo JOULUINEN TILKKUPAJA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 pe la , 10 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Jouluisia tilkkutöitä lahjoiksi tai sisustukseen somisteiksi 44

45 KEVÄINEN TILKKUPAJA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 pe la , 10 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Villiinny ihanista kankaista ja toteuta tilkkutyönä pääsiäiseksi tai kesäksi uusia tekstiilejä ja somisteita. ti , 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Ommellaan arkeen ja juhlaan tunikoita, mekkoja ja kimonoita tuunaten vanhaa tai luoden uutta OMPELUKONEEN MONET MAHDOLLISUUDET Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 pe , 12 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 25,00 Löytyykö ompelukoneen tarvikelaatikosta jos jonkinlaista vimpainta ja värkkiä? Kurssilla opetellaan ompelukoneen käytön niksejä ja mahdollisuuksia. Ota mukaan oma koneesi ja tarvikelaatikko KESTÄVÄT JA ILOISET LASTEN- VAATTEET UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to , 20 oppituntia Anna Mattila ja Tiina Kerminen Kurssimaksu 0,00 Ommellaan vapaavalintaisia helppoja vaatteita vauvoille ja lapsille valmiskaavoista KESÄHEPENIÄ LAPSILLE UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ke , 20 oppituntia Anna Mattila Kurssimaksu 35,00 Surautellaan kesän hempeimmät hepenet perheen pienimmille valmiskaavoja käyttämällä. Voit tehdä vaatteita joustavista tai joustamattomista materiaaleista TUNIKOITA, MEKKOJA JA KIMONOITA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie SAUMURIN KÄYTÖN SALAT Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ke , 12 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 25,00 Kurssilla opetellaan kotisaumurin käytön niksejä ja mahdollisuuksia. Ota mukaan oma saumurisi. 45

46 UUSIA LUOMUKSIA JÄRKEVÄSTI KIERRÄTTÄEN Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ke , 20 oppituntia Anna Mattila Kurssimaksu 35,00 Valmistetaan vanhaa ja uutta yhdistelmällä persoonallisia vaatteita, asusteita ja sisustustekstiilejä. Valmistetaan tuotteita ommellen käsin ja koneella. Kurssilaisilla vapaasti käytettävissä Seutuopiston kangas- ja lankavarastot KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ, MONTOLA Montola, Kurikkalan kauppa, Niittylammentie 13 ke , 24 oppituntia , 28 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 60,00 Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. Kurssilla kudotaan kangaspuilla ja tehdään ryhmän yhdessä sopiman työjärjestyksen mukaisia muita askartelu-ja käsitöitä. Kahdella ensimmäisellä kokoontumiskerralla suunnitellaan kurssin sisältö muiden tehtävien töiden paitsi kudonnan osalta. Kokoontumiskerrat syksy:19.9, 3.10, 17.10, 31.10, 14.11, Kokoontumiskerrat kevät: 9.1, 23.1, 6.2, 20.2, 6.3, 20.3, KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ, JÄPPILÄ Jäppilä, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to , 32 oppituntia , 24 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 60,00 Kurssilla on mahdollisuus kutoa kangaspuilla sekä tehdä erilaisia muita käsitöitä. Syksyllä suunnitellaan yhdessä sekä kudontatyöt että muut käsityöt opiskelijoiden valinnan mukaan. Syksyllä kokoonnutaan joka viikko syyslomaan asti ja sitten joka toinen viikko kevääseen asti. Kokoontumiskerrat syksyllä: joka viikko, seuravat kerrat ja Kevään kokoontumiset: 17.1., 31.1., 14.2., 14.3., ja KUDONTAA ALOITTELIJOILLE JA HIUKAN HARRASTANEILLE Laaksotien kudontaluokka, Laaksotie 47 ti , 77 oppituntia , 91 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 90,00 Kurssilla käydään läpi kudonnan perusasiat ja keskeiset laskutoimitukset. Tutustutaan kangaspuiden rakenteeseen, kankaanrakentamiseen ja eri materiaalien soveltuvuuteen suunniteltuun työhön. Kierrätys kulkee koko ajan materiaalivalinnoissa mukana. ERITYISTEKNIIKAT NYPLÄYSPAJA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ma pe la , 47 oppituntia , 55 oppituntia Laura Rosenberg Kurssimaksu 100,00 Kurssilla nyplätään sekä perinteisiä että uusia malleja ja käytetään nypläykseen sopivia eri materiaaleja, mm. hopealankaa voisi kokeilla. Sekä syksyyn että kevääseen sisältyy viikonloppukokoontuminen. Syksyllä aiheena joulu ja keväällä piha ja kevään juhlat. Viikonloppujen kokoontumiset: syksy pe klo la klo kevät pe klo la klo Viikonlopun päivillä loistava tilaisuus kokeilla uusia tuulia ja uusia nypläysmateriaaleja! Maanantain kokoontumiset klo klo Huom. ei kokoontumista syksyllä viikoilla 42 ja 43, keväällä viikoilla 9 ja PEITTO- JA VILLAKIRJONTA- KURSSI Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti , 44 oppituntia Katri Miettinen Kurssilla kirjotaan peitto, tyyny tai tossut villa- tai 46

47 huopakankaalle villalangoilla tai voit käyttää valmista huopakirjontapakkausta TUOTTEITA LAMPAANTALJASTA UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti , 52 oppituntia Katri Miettinen Kurssimaksu 60,00 Kurssilla valmistetaan mm. lakkeja, kintaita, tossuja ja vällyjä lampaantaljasta. Vällynä voi valmistaa pikkuvällyn tai ison keinutuolin maton 4-6 taljasta. Tuotteet ommellaan käsin. Nahkapuoli kuvioidaan painamalla tai voit peittää nahkapuolen kankaalla, esim. perinteisellä peittokirjontatyöllä. Huom. kurssilla käytettävä turkis on lammasta, ei voi käyttää muita turkiksia työstettävyysseikoista johtuen MAALAUS TILKUISTA KANGASKOLLAASIKURSSI Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to , 15 oppituntia , 18 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 45,00 Opintoseteli-kurssi! Kurssilla tehdään maalaus tekstiilimateriaaleista. Pohjapahville liimataan tilkkuja, kangassilppua, lankoja yms. materiaalia. Tuloksena taideteos, joka muistuttaa maalattua taulua, mutta on kolmiulotteisempi ja vivahteikkaampi materiaalien vaihtelun vuoksi. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista KALLIGRAFIAN JATKOKURSSI Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ti , 18 oppituntia Pirjo Riipinen Kurssimaksu 35,00 Kalligrafian kurssi niin vasta-alkajille kuin alaa pidemmälle harrastaneille. Käymme läpi kalligrafia (= kauniisti kirjoittamisen) perusteet. Opettaja tuo ensimmäiselle kerralle välineet, joilla pääsee alkuun. Alaa pidemmälle harrastaneille kertausta, syventymistä tiettyihin tekstaustyyleihin ja vaativampia eritystehtäviä. Runsasti harjoituksia HULLAANNU HUOVASTA, VILLIINNY VILLASTA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 pe la su , 30 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Kurssilla huovutetaan uniikkeja tekstiilejä käyttöön ja koristeeksi. Käytämme hyväksi villan ja silkin lukuisia eri sävyjä. Lopputulos voi olla esim. sisustustekstiili, käyttövaate tai paksu villamatto. Perjantaina pe klo tutustutaan tekniikkaan ja tarvikkeisiin. Varsinainen kurssi la-su ja klo PIENENPIENI LEMMIKKI UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 la , 7 oppituntia 47

48 Heli Laitinen Kurssimaksu 15,00. Ei kausikortilla! Tule neulahuovuttamaan oma tai unelmalemmikkisi pienoiskoossa lampaanvillasta. Tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativa tekniikka perustuu Sinco - Koirahauvat -kirjaan. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista KESÄN HUOPAPAJA UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ma-pe , 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 50,00. Ei kausikortilla! Nyt huovuttamaan koko viikoksi aamusta iltaan. Opettaja paikalla klo Kurssilaisilla mahdollisuus työskennellä tiloissa itsenäisesti klo ALTERED BOOKS - KIRJAN UUSI ELÄMÄ Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to , 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Altered books eli altsut ovat vanhoista käytetyistä kirjoista muokattuja uusia uniikkeja taidekirjoja ja -teoksia. Altsujen teossa vain mielikuvitus on rajana. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista ART BOX - MAAILMANI LAATI- KOSSA UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to , 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Art boxit ovat erilaisista vanhoista tai uusista laatikoista, rasioista, purkeista tai koteloista muokattuja uusia uniikkeja taideteoksia. Art boxien teossa vain mielikuvitus on rajana. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista MOSAIIKKIA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 la-su , 18 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Valmistetaan erilaisia mosaiikkitöitä sisä- ja ulkotiloihin. Kurssilla myös mahdollisuus valaa betonista kolmiulotteisia muotoja. Kurssipäivät la-su ja la Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista KESKENERÄISET KÄSITYÖT Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 la-su , 8 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 20,00 Ei kausikortilla! Jäikö kauden aikana käsityö kesken? Löytyykö kaappien kätköistä viittä vaille valmiita töitä? Nyt mahdollisuus saada työt valmiiksi yhteisessä pajassa. Kokoonnumme la-su klo Kurssilaisilla mahdollisuus jatkaa työskentelyä tekstiililuokassa la-su klo TAITOPAJAT TAITOPAJA A Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ma , 15 oppituntia , 18 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen, Juha Lahtinen ja Hannele Haatainen Kurssimaksu 45,00 Taitopajassa tehdään mm. kankaan maalausta ja kuviointia, grafiikkaa, emalointia ja katiskaverkkotöitä. Ensimmäisellä kerralla kauden suunnittelua ja keskeneräisiä käsitöitä. Opiskelijoilla 48

49 on kurssipäivinä mahdollisuus jatkaa omatoimisesti työskentelyä tekstiililuokassa TAITOPAJA B, VIRTASALMI Virtasalmi, seurakuntakoti, Kirkkopolku 3 Joka toinen viikko ke , 24 oppituntia , 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen, Tiina Kerminen ja Kumpulainen Pertti Kurssimaksu 60,00 Taitopajassa tehdään mm. kankaan maalausta ja kuviointia, emalointia ja kahvipussitöitä TAITOPAJA C, NISKAMÄKI Niskamäki, Seija Kohvakka, Etelä-Niskamäentie 665 to , 16 oppituntia , 16 oppituntia Irene Kalliokoski, Merja Nykänen-Naukkarinen ja Heli Laitinen Kurssimaksu 25,00 Syksyllä perehdytään lautanauhaan ja tehdään yhdessä sovitusti jotain jouluun liittyvää. Keväällä tehdään keramiikkaa pihan piristykseksi sekä kuvioidaan ja maalataan kangasta TAITOPAJA D, HALKOKUMPU Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 ke , 12 oppituntia , 16 oppituntia Ulla-Riitta Immonen, Susanna Tyrväinen ja Juha Lahtinen Kurssimaksu 40,00 Taitopajassa tehdään mm. lasinsulatus- ja hopeasavitöitä, emalointia ja katiskaverkkotöitä. Syksy: 19.9., ja Kevät: 9.1., 6.2., ja TEKNINEN TYÖ HUOM! Jokaisen puu- ja metallityökurssin alussa on opastus koneiden ja laitteiden turvalliseen käyttöön. Perehdytyksen todentamiseksi osallistuja kuittaa allekirjoituksellaan saamansa perehdytyksen PUUKKOKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma , 44 oppituntia , 52 oppituntia Sauli Kröger Kurssimaksu 90,00 Kurssilla perehdytään kaikkiin puukon valmistuksen vaiheisiin. Pääosa opetuksesta muodostuu käytännön työskentelystä ja sen ohessa annettavasta yksilöllisestä ohjauksesta. Tarvikkeet opiskelija hankkii itse, opettaja opastaa tarvikehankinnoissa. Alaikäraja 15 vuotta PUUTÖIDEN, METALLITÖIDEN JA PUUKONVALMISTUKSEN PAJA Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma , 44 oppituntia , 52 oppituntia Tapio Laakso ja Sauli Kröger Kurssimaksu 90,00 Mahdollisuus tehdä sekä puu-metallitöitä ja valmistaa puukkoja. Töissä käytettävät tarvikkeet opiskelija hankkii itse, opettaja ohjaa hankinnoissa. Alaikäraja 15 vuotta PUUTYÖ A Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma , 44 oppituntia , 52 oppituntia Tapio Laakso Kurssimaksu 90,00 Kurssilla valmistetaan käyttö- ja koriste-esineitä käsityövälineillä ja puuntyöstökoneilla. Liimat, hionta- ja kiinnitystarvikkeet kurssilaiset hankkivat itse. Alaikäraja 15 vuotta PUUTYÖ B Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ti , 44 oppituntia , 52 oppituntia Tapio Laakso Kurssimaksu 90,00 Kurssilla valmistetaan käyttö- ja koristeesineitä käsityövälineillä ja puuntyöstökoneilla. Liimat, hionta- ja kiinnitystarvikkeet opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta. 49

50 PUUTYÖ C Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 to , 44 oppituntia , 52 oppituntia Paulus Holster Kurssimaksu 90,00 Tehdään koriste- ja käyttöesineitä opiskelijan tarpeen mukaan. Kurssi on tarkoitettu henkilöille jotka hallitsevat perusasiat puuntyöstöstä ja koneiden käytöstä. Materiaalit ja liiman opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta KORISTEVEISTO A Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ke , 44 oppituntia , 52 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 70,00 Kurssilla opitaan koristeveistossa käytettävien työvälineiden käyttöä ja työstötapoja omaan työhön soveltaen. Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta KORISTEVEISTO B Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ke , 44 oppituntia , 52 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 70,00 Kurssilla opitaan koristeveistossa käytettävien työvälineiden käyttöä ja työstötapoja omaan työhön soveltaen. Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Kurssi suunnattu vasta-alkajille ja hyvin vähän koristeveistoa harrastaneille! Alaikäraja 15 vuotta KORISTEVEISTO C Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 to , 44 oppituntia , 52 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 70,00 Kurssilla opitaan koristeveistossa käytettävien työvälineiden käyttöä ja työstötapoja omaan työhön soveltaen. Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Kurssi suunnattu jo aiemmin koristeveistoa harrastaneille. Alaikäraja 15 vuotta KIRSTU- JA UURNAKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la , 33,33 oppituntia , 40 oppituntia Paulus Holster Kurssimaksu 70,00 Kurssilla voit tehdä arkun tai uurnan itselle, läheisellesi tai vaikka lemmikille. Info jossa käydään läpi kirstun ja uurnan mittoja, valmistukseen liittyviä erityisseikkoja, materiaalivaihtoehtoja ja viimeistelykäsittelyjä. Kokoontumiskerrat syksyllä: info klo , Poleeni, opiston toimisto 22.9., , ja klo Taitotalo Kokoontumiskerrat kevät: 12.1., 16.2., 9.3., ja 6.4. klo Taitotalo. Alaikäraja 15 vuotta HUONEKALUJEN KORJAUS, ENTISÖINTI JA VERHOILU Siilin koulu, Siilinkankaantie 5 ti , 44 oppituntia 50

51 , 52 oppituntia Päivi Kuronen ja Paulus Holster Kurssimaksu 100,00 Kurssilla korjataan, entisöidään ja verhoillaan erilaisia huonekaluja. Entisöinnin ja verhoilun opettajat ovat kurssilla yhtäaikaa opettamassa, jolloin työn ongelmakohtaan saa heti opetusta. Osan verhoilutarvikkeista voi ostaa opistolta ja osan mm. liiman, opiskelija hankkii itse. Korjaus-ja entisöintitarvikkeet opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta NYT NAISET HITSAAMAAN! RAUTATAIDETTA PIHALLE JA PUUTARHAAN! Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la , 32 oppituntia , 32 oppituntia Eetu Taivalantti Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Naiset rohkeasti hitsaamaan! Kurssilla pääset tutustumaan hitsauslaitteiden käyttöön ja voit tehdä esim. pihallesi kivan somisteen tai käyttöesineen. Kokoontumiskerrat syksyllä: 22.9, 6.10, ja Kokoontumiskerrat keväällä: 19.1, 9.2, 16.3, 6.4. Ota mukaan kaikenlaista rautaromua josta ajattelet tehdä työsi, alustava suunnitelma auttaa alkuun. Vaatetuksena pitkähihainen puuvillapaita, farkut tai vastaavat työhousut tai työhaalari sekä nahkaiset, pitkävartiset suojakäsineet. Alaikäraja 15 vuotta KITARAPEDAALIN RAKENNUSKURSSI, SYKSY Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 pe , 15 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 30,00 Enintään 10 opiskelijaa. Kitarapedaalin rakennuskurssi: Kurssilla rakennetaan Kitarapedaali Uraltonen-rakennussarjoista. Info klo Poleeni, Ruohola Kokoontumiset Taitotalo Siili: 2.11 klo klo klo Alaikäraja 15 vuotta KITARAPEDAALIN RAKENNUSKURSSI, KEVÄT Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 pe , 15 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 30,00 Enintään 10 opiskelijaa. Kitarapedaalin rakennuskurssi: Kurssilla rakennetaan Kitarapedaali Uraltonen-rakennussarjoista. Info 22.2 klo Poleeni, Ruohola Kokoontumiset Taitotalo Siili: 8.3 klo 18: klo 18: klo 18: Alaikäraja 15 vuotta. MUUT KÄDEN TAIDOT HAVUPALLO-ILTA UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ke , 4 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 10,00 Tarvitset vain oksasakset. Tarvikkeet palloon voit ostaa opettajalta ITSE TEHTY SAIPPUA UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 pe la , 11 oppituntia 51

52 Anna Mattila Kurssimaksu 25,00. Ei kausikortilla! Opi tekemään saippuaa perinteisin menetelmin lipeän, öljyjen ja luonnollisten väri- ja tuoksuaineiden avulla. Perjantaina tutustutaan raaka-aineisiin ja valmistukseen. Lauantaina valmistetaan saippuaa. Osallistujille lähetetään infoa tarvikkeista. Materiaalimaksu määräytyy käytön mukaan. Alaikäraja 15 vuotta NUKKEKODIN SISUSTAMINEN UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 la , 34 oppituntia , 32 oppituntia Tiina Honkanen Kurssimaksu 65,00. Ei kausikortilla! Kurssilla sisustetaan nukkekoteja tai rakennetaan pienoishuoneita/nukkekotinurkkauksia esim. kopiopaperilaatikkoon. Tapetoidaan ja maalataan pintoja, tarvittaessa tehdään talon ulkovuoraus. Sisutustavarat voivat olla esim. hyllyjä, pöytiä, nojatuoleja, valaisimia, tauluja, mattoja, verhoja, viherkasveja ja kaikkea mitä kodissa tarvitaan. Aiempaa kokemusta ei tarvita, alle 10-vuotiaat lapset vanhemman seurassa ja vastuulla. Info klo opiston toimistossa Poleenissa, jossa keskustellaan tarvikkeista ja muista kurssilla tarvittavista välineistä. Opistolta ja opettajalta saa sisutusmateriaaleja ja tarvittaessa tehdään yhteistilauksia. 52

53 TANSSI JA LIIKUNTA LASTEN TANSSI JA LIIKUNTA SATUTANSSI, 5-6 -VUOTIAAT Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ke , 11 oppituntia , 13 oppituntia Heli Venäläinen Kurssimaksu 40,00 Tutustumme tanssin kiehtovaan maailmaan leikin kautta ikäkaudelle sopivalla tavalla käyttäen myös luovaa tanssia. HUOM! aloitus jo ke 5.9. Opetusta ei ke , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Johanna Seppänen Kurssimaksu 45,00 Sreetdance-tunnilla tutustutaan eri katutanssilajeihin ja opetellaan erilaisia tanssisarjoja tämän hetken kuumimpiin hittibiiseihin. Tunnit ovat rentoja ja vauhdikkaita, tanssin ohella pääset harjoittamaan myös akrobatiataitojasi. Streetdance soveltuu mainiosti kaikille hyvästä musiikista, liikkumisesta ja temppuilusta kiinnostuneille SATUTANSSI, 3-4 VUOTIAAT Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ke , 7,37 oppituntia , 8,71 oppituntia Heli Venäläinen Kurssimaksu 30,00 Tutustumme tanssin kiehtovaan maailmaan leikin kautta ikäkaudelle sopivalla tavalla käyttäen myös luovaa tanssia. HUOM! aloitus jo ke 5.9. Opetusta ei ke TANSSIJAMIT, YLI 7-VUOTIAAT UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Milla Luur Kurssimaksu 40,00 Tanssijamitustunnilla liikutaan monipuolisesti musiikin tahdittamana. Tutustumme yhdessä moniin tanssityyleihin sambasta funkiin ja teemme lyhyitä helppoja koreografioita. Tunti soveltuu kaikille tanssimisesta innostuville lapsille ja aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Ota tunnille mukaan oma vesipullo STREETDANCE, ALAKOULUIKÄISET Myllykadun tanssi- ja liikuntasali, Myllykatu 1, 3.krs to STREETDANCE, YLI 12-VUOTIAAT Myllykadun tanssi- ja liikuntasali, Myllykatu 1, 3.krs to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Johanna Seppänen Kurssimaksu 45,00 ZUMBA ZUMBA GOLD - ZUMBAA SENIOREILLE Uimahalli, alasali, Opintie 2 ke , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mira Ilmoniemi Kurssimaksu 45,00 53

54 Zumba gold sopii sekä ikäihmisille että liikuntarajoitteisille ja liikuntaa aloitteleville. Askeleita opetellaan rauhassa ja nautitaan yhdessä latinomusiikista (mm. salsa, cumpia, flamenco, tango). Tunnit kehittävät kunnon lisäksi myös tasapainoa ja muistiakin ZUMBA Uimahalli, alasali, Opintie 2 ke , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mira Ilmoniemi Kurssimaksu 45,00 Energinen tanssitunti iloisessa ja innostavassa Zumba-tunnelmassa latinalaisrytmien tahtiin. ITÄMAINEN TANSSI ITÄMAINEN TANSSI Uimahalli, alasali, Opintie 2 su , 20 oppituntia , 26 oppituntia Anne Hämäläinen Tutustu itämaisen tanssin maailmaan. Tanssi on tehokasta ja rentouttavaa liikettä koko selkärangalle, samalla vahvistaen keskivartalon lihaksia. Aloitamme perusliikkeistä ja helpoista askelsarjoista. Sopii vasta- alkajille ja niille, jotka haluavat kerrata tanssin perusteita. Opetusta myös syyslomalla PARITANSSI LAVATANSSIT, ALKEET Seurojentalo, Savontie 70 ke , 18,37 oppituntia , 21,71 oppituntia Sari Härkönen/Erkki Huupponen Lavatanssi on hauskaa yhdessäoloa, terveysliikuntaa, sekä oppimisen iloa. Tunneilla opettelemme eri lavatanssien perusaskeleita,sekä vienti- ja seuraamistekniikoita rennossa ja iloisessa ilmapiirissä. Aloitamme alkeista. Voit ilmoittautua joko yksin tai parin kanssa. Otamme ryhmään suunnilleen yhtä monta paritta ilmoittautunutta viejää ja seuraajaa, ilmoittautumisjärjestyksessä. Ryhmässä on vapaaehtoinen parinvaihto LAVATANSSIT, ALKEISJATKO Seurojentalo, Savontie 70 ke , 18,37 oppituntia , 21,71 oppituntia Sari Härkönen/Erkki Huupponen Kurssi on sinulle, jolle lavatanssien perusaskeleet ovat jo tutut LAVATANSSIT, JÄPPILÄ Jäppilä, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 su , 16,7 oppituntia , 16,7 oppituntia Riitta Kauhanen ja Seppo Viinikainen Kurssimaksu 40,00 Harjoitellaan tavallisia lavoilla tanssittavia tansseja. Mm. foksi, tango, valssi, fusku, jenkka jne. Ilmoittautuminen pareittain. Kurssimaksu 40 / hlö PARISALSAA, alkeet ja alkeisjatko, UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 la , 4 oppituntia Pirjo ja Tommi Koivula Kurssimaksu 15,00, Ei kausikortilla! Salsa on yksi maailman suosituimmista pari- 54

55 tansseista ja sen helpot perusaskellukset istuvat hyvin musiikkiin. Alkeet ja alkeisjatkotunneilla harjoitellaan tanssin perusasioita ja -kuvioita. Koivulat kiertävät Suomea päätoimisina tanssinopettajina PARISALSAA, jatko, UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 la , 2 oppituntia Pirjo ja Tommi Koivula Kurssimaksu 10,00, Ei kausikortilla! Jatkotunneilla harjoitellaan tanssilavoille sopivia kuvioita keskittyen viemiseen ja seuraamiseen. Asiaa tulee myös vartalonkäytöstä, rytmin hallinnasta, musiikintulkinnasta ym , 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 40,00 Tanssivarvasta kutittaisi, mutta perinteinen tanssi ei syystä tai toisesta luonnistu. Tällä tunnilla tanssitaan tuolilla istuen, joten liikuntarajoitteet eivät estä kokemasta tanssin iloa. Musiikkina suomalaiset kansanlaulut, sekä ryhmäläisten ja ohjaajan toivekappaleet. MUUT TANSSIT AIKUISTEN DANCEMIX UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ke , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Heli Venäläinen Kurssimaksu 45,00 Nykytanssista jazztanssiin, polkasta paso dobleen, aikuisbalettiin ja kaikkea siltä väliltä! Et tarvitse aiempaa kokemusta tanssista, vain hyppysellisen heittäytymiskykyä. Ryhmä sopii niin naisille kuin miehillekin. HUOM! kurssi alkaa jo ke 5.9. Opetusta ei ke SHOWTANSSI Myllykadun tanssi- ja liikuntasali, Myllykatu 1, 3.krs ti , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mira Ilmoniemi Kurssimaksu 45,00 Showtanssi on suunnattu yli 12-vuotiaille ja aikuisille ISTUMATANSSI UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ke , 11 oppituntia RIVITANSSI Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 Joka toinen viikko ke , 12 oppituntia , 14 oppituntia Maarit Tirkkonen Kurssimaksu 40,00 Joka toinen viikko parittomilla viikoilla. Huom! opetusta myös syys- ja talvilomaviikoilla MATALAN KYNNYKSEN TANSSITUNTI UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 Joka toinen viikko la , 3,99 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 12,00 Onko mielesi tehnyt joskus kokeilla tanssia, mutta et ole vielä lähtenyt mukaan tanssitunnille? Kenties diagnoosisi on kaksi vasenta tanssijalkaa ja rytmitajuttomuus. Pelottaa, jos ei pysykään mukana ja keho ei taivukaan tanssiin. Tule mukaan matalan kynnyksen tanssitunnille jos olet keski-ikäinen tai keski-iän jo ylittänyt vasta-alkaja. Mukaan et tarvitse paria, riittää kunhan sinulla on vesipullo ja mukavat liikkumi- 55

56 seen sopivat vaatteet. Tunti sisältää lempeän alkulämmittelyn, helpon koreografiaosuuden, sekä kehonhuollollisen loppuvenyttelyn TANSSIA ERITYISRYHMÄLLE Tahiniemen koulu, Tuohiniementie 4 HUOM. PAIKKA! ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 40,00 Tunnilla etsitään erilaisia tapoja ilmaista ja luoda liikettä. Innostutaan ja iloitaan liikunnasta erilaisten musiikkien saattelemana LAVIS, MAANANTAI Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Lavis-lavatanssijumppa on helppo, hauska ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan yhdistelmään.. Tunnilla tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa, että kukaan talloo varpaille. Ohjelmistossa tuttuja lavatanssilajeja kuten valssi, humppa, jenkka, rock/ jive, cha cha ja samba, tangoa unohtamatta. Kuntoilun ohella saatat huomaamattasi oppia lavatanssien askeleita LAVIS, SEUROJENTALO KESKI- VIIKKO Seurojentalo, Savontie 70 ke , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45, LAVIS, PERJANTAI Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 pe , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 45, LAVIS, SUNNUNTAI Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 su , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 45, LAVIS, HALKOKUMPU Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 40, LAVIS, VIRTASALMI Virtasalmi, Ojintalo, Koulutie 12 la , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen ja Sari Härkönen Kurssimaksu 45, MIAN LATTARIT, PEIPOSJÄRVI UUTUUS! Peiposjärvi, Seurantalo, Peiposjärventie 1671 pe , 11 oppituntia , 13 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 40,00 Lattaritansseja rennolla, iloisella otteella. Et tarvitse paria tai aiempaa kokemusta lajista LATIN DANCE HIIT, KUMPUTALO Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 ma , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 45,00 Reipasta menoa tanssi- ja latinomusiikin tahtiin lihaskuntoa ja intervallitreeniä unohtamatta. Hikitakuu! 56

57 VESILIIKUNTA , 7,37 oppituntia , 8,71 oppituntia Eila-Sinikka Niemeläinen Reipastempoista vesijumppaa nuorekkaan musiikin tahtiin. JOOGA, ASAHI, PILATES JA RENTOUTUS Ohjatuilla allasvuoroilla kaikkien vesijumppien hinta on 2,50 /kerta + uintimaksu. Maksut maksetaan etukäteen uimahallin kassalle. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen AQUATABATA Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ke , 7,37 oppituntia , 7,37 oppituntia Saara Virtanen Lyhyistä ajastetuista sarjoista koostuva intervallityyppinen tehokas vesijumppa. Osallistujilta edellytetään uimataitoa!! AQUAPOP B Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ti , 7,37 oppituntia , 8,71 oppituntia Topias Romo Reipastempoista vesijumppaa nuorekkaan musiikin tahtiin VEDESSÄ VETREÄKSI Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ti , 7,37 oppituntia , 8,71 oppituntia Topias Romo Kaikille soveltuvaa vesijumppaa ÄIJÄVESI Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 to JOOGA,SENIORIT A Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Virpi Eskelinen SJL joogaa naisille ja miehille. Helpotettu ohjelma, joka lähtee opiskelijan yksilöllisistä lähtökohdista ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa ja rajoituksensa. Ohjelma sisältää lihaskunto-, jooga- ja rentoutumisharjoituksia. Ota alusta mukaan! JOOGA, SENIORIT B Uimahalli, alasali, Opintie 2 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Virpi Eskelinen AAMUJOOGA Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 pe , 22 oppituntia , 26 oppituntia Virpi Eskelinen Aamujoogalla elinvoimaa ja hyvää oloa päivään. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille. Ota alusta mukaan! JOOGA, KONTIOPUISTO Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 ma , 22 oppituntia 57

58 , 26 oppituntia Virpi Eskelinen SJL joogaa. Opetus etenee ryhmän valmiuksien mukaisesti. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille. Ota oma alusta mukaan ÄIJÄJOOGA Uimahalli, alasali, Opintie 2 ti , 18,37 oppituntia , 21,71 oppituntia Anja Pietiläinen Kurssimaksu 50,00 Äijäjooga on niin jäykille kuin notkeammillekin miehille tarkoitettua SJL-joogaa (= Suomen Joogaliiton välittämää joogaa), jonka perustana ovat luonnollisen ja tietoisen hengityksen rytmittäminä tehtävät fyysiset harjoitukset, rentoutuminen sekä kehon ja mielen rauhoittumisen kokeminen tasapainona ja läsnäolona. Tarvitaan joustava asu ylle ja oma alusta mukaan NAISTEN JOOGA, JÄPPILÄ Jäppilä, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Tarja Naukkarinen Huom! vasta-alkajat; ensimmäinen tunti erityisen tärkeä, ole paikalla! Ryhmä sopii kaikille naisille ikään tai kuntoon katsomatta. Oma alusta mukaan ÄIJÄJOOGA, JÄPPILÄ Jäppilä, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Tarja Naukkarinen Huom! Vasta-alkaja; ensimmäinen tunti erityisen tärkeä, ole paikalla! Ryhmä sopii kaikille miehille ikään tai kuntoon katsomatta. Oma alusta mukaan ASAHI + JOOGA, VIRTASALMI Virtasalmi, Ojintalo, Koulutie 12 pe , 22 oppituntia , 26 oppituntia Anja Pietiläinen Rentouttaviin Suomen Joogaliiton suosittamiin fyysisiin ja samalla mieltä hiljentäviin harjoituksiin yhdistämme suomalaisten asiantuntijoiden kehittämiä ASAHI-terveysliikunnan harjoituksia, joilla hoidamme selkää, vahvistamme alaraajojen lihasvoimaa ja parannamme tasapainoa. Tunnin tavoitteena on myös hengityksen, sekä kehon ja mielen tasapainon vahvistuminen. Tarvitset tunnille mukaan joustavan asun ja oman alustan JOOGA/ASAHI NAARAJÄRVI UUTUUS! Naarajärvi, Kerttula, Seunalantie ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Anja Pietiläinen AAMUASAHI Poleeni, Savontie 13 pe , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Asahi terveysliikunnan helpot harjoitukset vahvistavat, rentouttavat ja lisäävät liikkuvuutta. Se on kehitetty erityisesti niskahartia-seudun jännitysten ja stressin lieventämiseen, sekä tasapainon vahvistamiseen. Asahi sopii kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille. Asahin hitaat ja venyttävät liikkeet sopivat erinomaisesti urheilijoille palauttavana harjoituksena. Pilates on Josef Pilateksen ( ) luoma kehonhallintamenetelmä. Tunnilla opetellaan käyttämään kehon lihaksia ja niveliä tasapuolisesti, jolloin liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon ryhtiä tukevat lihakset vahvistuvat. Ei tarvitse aiempaa kokemusta lajista PILATES ALKEET Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia 58

59 Milla Luur KEVYT LIIKUNTA JA KEHON- HUOLTO PILATES ALKEET PÄIVÄRYHMÄ Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ke , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Sari Härkönen PILATES ALKEISJATKO Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Ritva Seppä Tämä on jatkokurssi lajiin jo aiemmin tutustuneille PILATES JATKO Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Ritva Seppä Tämä on jatkokurssi lajia jo aiemmin harrastaneille VAHVISTU JA RENTOUDU Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Kurssilla keskitytään kehon huoltoon vahvistavin ja venyttävin liikkein, huomioiden keskivartalo ja syvät asentoa tukevat lihakset. Lopuksi ohjattu rentoutuminen. Kurssi sopii naisille ja miehille SENIORIJUMPPA, NAARAJÄRVI Naarajärvi, Kerttula, Seunalantie ti , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 45,00 Jumppaa ryhmäläisten toimintakyky huomioiden. Myös erilaisin välinein, esim. keppi, kuminauha, pallo, käsipaino. Tavoitteena lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden kehittyminen, sekä liikunnan ilo KEVENNETTY LIIKUNTA, VIRTASALMI Virtasalmi, Ojintalo, Koulutie 12 to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Pasi Julkunen Kurssimaksu 45,00 Tunti sisältää alkulämmittelyn, tasapainoharjoittelua, lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyä KOHTUU KUNTOON SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to , 11 oppituntia , 13 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 40,00 Kurssi on suunnattu raskaana oleville ja synnyttäneille. Monipuolista liikuntaa, jossa lantionpohjan lihakset huomioidaan, on ohjaamassa 59

60 kolmen lapsen äiti. Kaikki liikkeet muokataan jokaiselle sopivaksi. Synnyttäneet voivat tulla ryhmään alle puolivuotiaan vauvan kanssa. Kurssille voi tulla myös kesken kauden, jos ryhmässä on tilaa KOHTUU KUNTOON TAAPERON KANSSA UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to , 11 oppituntia , 13 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 40,00 Monipuolista liikuntaa äideille ja yli 6kk vanhoille taaperoille. Kurssilla harjoitetaan paljon lantionpohjanlihaksia sekä monipuolisesti koko kehoa. Liikkeitä sekä yksin että taaperon kanssa tehden. Kurssille voi tulla myös kesken kauden, jos ryhmässä on tilaa FASCIA METHOD: VIREYTTÄ VENYTELLEN UUTUUS! Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Kurssin tavoitteena on liikkuvuuden, tasapainon, koordinaation ja voiman paraneminen. Näkökulma on ennaltaehkäisevä ja kuntouttava sisältäen harjoitteita yleisimpiin tuki- ja liikuntaelinoireisiin. Menetelminä mm. myofasciaalinen liikkuvuusharjoittelu, kireiden lihasten täsmävenytykset, fasciakäsittely pallolla ja liikehallintaharjoitteet. Kurssi soveltuu niin miehille kuin naisillekin ikään katsomatta LANTIONPOHJAN HUOLTAMO UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Milla Luur Kurssimaksu 40,00 Kurssilla treenataan ryhtilihaksiksikin kutsuttuja lantionpohjan lihaksia. Vahvat lantionpohjan lihakset tuovat elämään varmuutta. Voit liikkua, purskahtaa nauruun ja yskiä vapautuneesti. Lantionpohjaa voi syystä sanoa keskivartalon lattiaksi, kannatteleehan se sisäelimiämme. Ja rakennuksen perustusten on hyvä olla kunnossa. Tunti sopii kaikille oman lantionpohjansa hyvinvoinnista kiinnostuneille. Tunnilla tehdään myös koko kehoa helliviä harjoituksia SELKÄJUMPPA, PARTAHARJU Partaharju, Partaharjun opisto, Partaharjuntie 361 ma , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Kurssilla opetellaan tiedostamaan selän neutraaliasento,vahvistetaan selkää tukevia lihaksia, sekä harjoitellaan mahdollisimman optimaalista kehon käyttöä. Harjoitusohjelman pohjana on UKK-instituutin tutkimus pilatesharjoittelun soveltuvuudesta selkäoireisille PELEJÄ JA PALLOILUA SOPIVASTI SOVELTAEN UUTUUS! Pieksämäen Uuden kirkon urheiluhalli, Keskuskatu 27 ke , 18,37 oppituntia , 21,71 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 45,00 Opintosetelikurssi! Rennossa ilmapiirissä pelataan erilaisia pelejä sopivasti soveltaen. Esim. koripallo, sähly, lentopallo, sisäcurling. KUNTOLIIKUNTA JA KEHON- HUOLTO RVP-REISIVATSAPEPPU JUMPPA Harjun koulu, liikuntasali, Kuopiontie 22 HUOM. PAIKKA! ti , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Tuula Vahtermo Kurssimaksu 45,00 Monipuolista kuntojumppaa kohdistettuna vatsa-, pakara- ja reisilihaksiin. Tunti koostuu alkulämmittelystä, tehokkaasta lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. 60

61 BODYJUMPPA Paikka ilmoitetaan myöhemmin. to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 45, KUNTONYRKKEILYÄ NAISILLE JA MIEHILLE Taekwondosali, Myllykatu 1, 3 krs. ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Mira Ilmoniemi Jonna Nuutinen Kurssimaksu 45,00 Monipuolista liikuntaa omaa kehonpainoa hyväksi käyttäen. Kurssi kehittää lihasvoiman lisäksi koordinaatiota, tasapainoa ja liikkuvuutta. Liikkeet ovat muokattavissa monen eri tason osaajalle KOLMEN KERRAN CURLING Pieksämäen OP-areena (jäähalli), Karjalankatu 27 Joka toinen viikko ke , 8,01 oppituntia Martti Korkalainen Kurssimaksu 25,00 Nyt mahdollisuus tutustua curlingiin. Lyhytkurssilla perehdytetään, opastetaan ja peluutetaan perinteistä curlingia. Lajin vaatimat pelivälineet sisältyvät kurssimaksuun. Vaihtokengät ja ulkoliikuntaan sopiva vaatetus mukaan. Kurssi kokoontuu 12.9., 26.9 ja MONIPUOLINEN LIIKUNTA, PEIPOSJÄRVI Peiposjärvi, Seurantalo, Peiposjärventie 1671 pe , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 45,00 Monipuolista liikuntaa huomioiden lihaskunto, liikkuvuus ja kehonhuolto JÄÄLIIKUNTA K-60 Pieksämäen OP-areena (jäähalli), Karjalankatu 27 to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Jukka Eerola Kurssimaksu 80,00 Kurssilla pelataan kaukalopalloa. Lajin vaatimat varusteet mukaan KEHONPAINOHARJOITTELU Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia KUNTOJUMPPA, VEHMASKYLÄ Vehmaskylä, koulu, Vehmaskyläntie 420 ma , 18,37 oppituntia , 21,71 oppituntia Eila-Sinikka Niemeläinen Kurssimaksu 50,00 Monipuolista kuntojumppaa; alkulämmittely, lihaskunto ja lopuksi venyttelyt/kehonhuolto. Kurssi sopii sekä miehille, että naisille KUNTOJUMPPA, PALTANEN Paltanen, Paltasen Pysäkki, Syrjätie 2 ti , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Satu Savolainen Kurssimaksu 45,00 61

62 Kuntojumppa sopii niin miehille kuin naisillekin. Tunti koostuu alkulämmittelystä, lihaskunto-osuudesta ja kehonhuollollisesta loppuvenyttelystä. Vastuksena käytetään kehonpainoa, sekä esim. kuminauhoja tai käsipainoja KUNTOJUMPPAA NAISILLE JA MIEHILLE, JÄPPILÄ Jäppilä, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Topias Romo Kuntoliikuntaa naisille ja miehille. Kiinnitämme huomiota vartaloa tukeviin syviin lihaksiin, selän ja niskan neutraaliasentoon, lihaskuntoon ja liikkuvuuteen. Lopuksi venyttely KUNTOJUMPPAA NAISILLE, VIRTASALMI Virtasalmi, Ojintalo, Koulutie 12 to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Pasi Julkunen Kurssimaksu 45,00 Monipuolista kuntoliikuntaa ja lihaskuntoharjoituksia koko keholle. Tunti sisältää alkulämmittelyn ja loppuvenyttelyn MIESTEN KUNTOLIIKUNTA, VIRTASALMI Virtasalmi, Ojintalo, Koulutie 12 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Pasi Julkunen Monipuolista liikuntaa sisältäen alkulämmittelyn ja kehonhuollollisen loppuverryttelyn KUNTOJUMPPA, HALKOKUMPU Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 40, SYYSKUNTOA REIPPAILLEN VEDENJAKAJAREITISTÖLLÄ UUTUUS! VedenjakajaReitistö, la , 9,99 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 20,00 Tule mukaan tutustumaan Vedenjakaja Reitistön luomiin liikuntamahdollisuuksiin. Kurssi tarjoaa erilaisia liikuntatapoja, kävelystä hieman hikisempäänkin jumppaan upeissa maisemissa. Säänmukainen vaatetus huomioitava Iso-Parran luontopolku ja Salvosenmäki + Voimapolku noin 8,5 km Nikkarilan reitistö: Kukkarojärven ja Mustosen kierros noin 8 km 6.10 Tahinsuon alue: Tahinlammen ja Jänisvuoren kierros noin 5 km. KUNTOSALI MIESTEN KUNTOSALI Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Eila-Sinikka Niemeläinen Kurssimaksu 80,00 Kurssimaksu sisältää kuntosalimaksun ja ohjauksen. Kuntopiirimäisesti suoritettavaa kuntosaliharjoittelua. Harjoitteen painopiste eri lihasryhmien välillä vaihtelee harjoituskerroittain NAISTEN KUNTOSALI Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 ti , 18,37 oppituntia 62

63 , 21,71 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 75,00 Kurssimaksu sisältää kuntosalimaksun ja ohjauksen. Kuntopiirimäisesti suoritettavaa kuntosaliharjoittelua. Harjoitteen painopiste eri lihasryhmien välillä vaihtelee harjoituskerroittain KUNTOSALIHARJOITTELU, SENIORIT Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 ti , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Topias Romo Kurssimaksu 65,00 Ryhmässä yhteinen alkulämmittely ja loppuvenyttely. Kuntosaliharjoitteluun yksilöllinen ohjaus huomioiden mahdolliset ikääntymisen, vamman tai sairauden mukanaan tuomat rajoitukset. Ryhmässä on mahdollista osallistua vapaaehtoiseen alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka perusteella henkilölle voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma. Kurssimaksuun sisältyy kuntosalimaksu KUNTOSALI SENIOREILLE, JÄPPILÄ A Jäppilän terveysasema, kuntosali, Jäppilän Kirkkotie 16 ma , 18,37 oppituntia , 21,71 oppituntia Aija Lappi Kurssimaksu 45, KUNTOSALIHARJOITTELU, SENIORIT Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 ti , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Topias Romo Kurssimaksu 65, KUNTOSALI SENIOREILLE, JÄPPILÄ B Jäppilän terveysasema, kuntosali, Jäppilän Kirkkotie 16 ma , 18,37 oppituntia , 21,71 oppituntia Aija Lappi Kurssimaksu 45,00 Tule kuntosaliin kohentamaan toimintakyvylle tärkeää lihaskuntoa. Tunnilla monipuolinen ohjelma, sisältäen alkulämmittelyn ja loppuvenyttelyt. Liikuntarajoitteet ja sairaudet huomioidaan. 63

64 KOTITALOUS, MAA- JA METSÄTALOUS PUUTARHATALOUS TUUNAA PIHASI UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 301, Keskuskatu 32 to , 20 oppituntia Pippa Rantala Kurssimaksu 40,00. Ei kausikortilla! Tule mukaan oppimaan oman pihan uudistusta. Saat opastusta kasvien käytöstä, pihan rakenteista, materiaaleista, niin uudelle kuin vanhalle pihalle. Ota mukaan kynä, viivain, suhdeviivain, pihasi asemapiirros oikeassa mittakaavassa sekä valokuvia pihastasi. MUU MAA-, METSÄ- JA PUUTARHATALOUS SIENIKURSSI Keskuskatu 32, luokka 101, Keskuskatu 32 to la , 8 oppituntia Päivi Saikkonen Kurssimaksu 15,00 To klo teoriaa La klo sienimetsässä. Opettelemme tunnistamaan, keräämään ja käsittelemään ajankohtaisia ruokasieniämme. Tutustumme sienten ravintoarvoihin, eri lajien kasvuympäristöihin sekä erilaisiin käyttö-ja säilöntätapoihin. Maastoretkellä opettelemme käytännössä tunnistamaan ruokasienet näköislajeistaan ja tutustumme myös myrkyllisiin lajeihin LUONNONYRTTI- JA VILLIVIHANNESKURSSI Keskuskatu 32, luokka 101, Keskuskatu 32 to la , 7,33 oppituntia Päivi Saikkonen Kurssimaksu 15,00 To klo teoriaa La klo maastossa. Opettelemme tunnistamaan ja keräämään lähiympäristömme syötäviä luonnonkasveja. Tutustumme niiden erilaisiin käsittely- ja käyttötapoihin, ravintoarvoihin sekä rohdosvaikutuksiin. Maastossa keräämme, haistelemme, maistelemme sekä opettelemme yrttien hiostamisen käytännössä. Tutustumme myös luonnosta löytyviin myrkyllisiin kasveihin. KOTITALOUS MAKUJA THAIMAASTA UUTUUS! Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 la , 4 oppituntia Somkhid Wongcharoen (Noiki) Kurssimaksu 20,00. Ei kausikortilla! Tutustumme yhdessä thaimaalaiseen ruokaan ja teemme mm. kevätrullia, paistettua nuudelia ja panang-kanaa (tulinen). Tarvikemaksu sisältyy kurssin hintaan KAHVIA KIITOS UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 la , 6 oppituntia Virpi Hyvärinen ja Ristopekka Piirainen (Paahtimo Papu) Kurssimaksu 40,00. Ei kausikortilla! Kotibarista-kurssi kahvista hullaantuneille. Mitä on kahvi, espresso, erikoiskahvi ja paahtoaste? Miksi maito vaahdotetaan ja miten? Näihin kysymyksiin saamme vastauksen tällä kurssilla. Lisäksi kuulemme kahvin historiaa, tutustumme eri maiden kahveihin sekä saamme tietoa erilaisista 64

65 kahvintekovälineistä, joilla voi kotona tehdä kahvia ja vaahdottaa maitoa. Mahdollisuus ostaa myös kahvia, aeropressoja, pressotermareita, pressoja ja mutteripannuja. Tervetuloa hyvänolon kurssille. tarkoitettu leipomisesta innostuneille lapsille 7. ikävuodesta eteenpäin. Raaka-aineista peritään erillinen maksu HELPOT JA HERKULLISET VÄLIPALAT LAPSILLE UUTUUS! Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su , 5 oppituntia Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00. Ei kausikortilla! Lasten välipalakurssilla valmistetaan helppoja ja maukkaita popsittavia koulun jälkeen nautittavaksi, retkievääksi tai vaikkapa iltapalaksi. Kurssi on tarkoitettu 7 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille leipomisesta kiinnostuneille lapsille. Raaka-aineista peritään erillinen maksu LEIVO LAPSEN KANSSA UUTUUS! Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su , 5 oppituntia Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00. Ei kausikortilla! Tule upottamaan sormet taikinaan ja iloitsemaan leipomisesta lapsen kanssa. Aherramme suolaista ja makeaa herkkua yhdessä sekä teemme tuoksuvia muistijälkiä jokaiselle. Tule lapsen, lapsenlapsen, kummilapsen tai vaikkapa naapurin lapsen kanssa mukaan. Raaka-aineista peritään erillinen maksu COOKIES FOR KIDS 2 Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su , 4 oppituntia Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Cookies for kids 2 -kurssilla leivotaan keksejä, jotka ovat helppoja ja helposti muokattavia omien makumieltymysten mukaan. Kurssi on 65

66 MUU KOULUTUS MUUT HUMANISTISET JA ESTEETTISET AINEET LUKUTEKNIIKAN PIKAKURSSI UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 301, Keskuskatu 32 to , 4 oppituntia Marianne Tyrväinen Kurssimaksu 10,00 Haluatko tehostaa lukemistasi? Kaipaatko apua opiskelu- tai lukutekniikkaasi? Mitä on silmäilevä lukeminen? Entä analyyttinen lukeminen? Lukutekniikka auttaa tekstikokonaisuuden ja tekstin haltuunottoa ja tehostaa lukemista. Lukutaitoa on viittä eri tasoa. Harjoittelemalla kehittyy, mutta lukutaidon tasojen tiedostaminen tarvitaan omaehtoisenkin kehittämisen pohjaksi. (Kurssi ei ole pikaluvun kurssi.) Kokoontumiset keväällä: Kestävä kalastus - ajankohtaista asiaa kalastuksesta, Pieksämäen Urheilukalastajat Tuolitanssi, Terhi Fullwood Mobiiliklinikka - apua älypuhelimen käyttöön, Mediapaja Keväisiä lauluja - kevättä rinnassa, Kristiina Reinikainen-Alanko MUU KOULUTUS KIRJASTOAUTO, LAMMINMÄ- KI-LÄNGELMÄKI-SIIKAMÄKI/ PEIPOSJÄRVI Pysähdykset: Lamminmäen asema klo Längelmäen entinen kauppa klo Siikamäen entinen asema klo Kokoontumiset syksyllä: Autoilu varttuneella iällä - huvi vai haaste?, Liikenneturva Ikäihmisille suunnatut palvelut Pieksämäellä, Katja Manninen Tapahtumat Pieksämäellä 1918, Asko Hankilanoja Ahaa! - aivopähkinöitä ja muistitehtäviä, Satu Radcliffe 66

67 67

68 PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN ERITYSLIIKUNNAN RYHMÄT SYKSY KEVÄT 2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Tanssi Senioritanssi Laaksotien liikunta- ja tanssisali Sari Härkönen/Erkki Huupponen Vesijumppa/ Sydänvesijumppa Nivelvesijumppa Viileän veden vesijumppa Uimahalli Jonna Nuutinen Eila-Sinikka Niemeläinen Eila-Sinikka Niemeläinen Nivelvesijumppa Selkävesijumppa Selkävesijumppa Jonna Nuutinen Eila-Sinikka Niemeläinen Eila-Sinikka Niemeläinen Vesijumppaa liikuntarajoitteisille Eila-Sinikka Niemeläinen Kuntojumppa Kuntojumppa Sovellettu kuntojumppa Kuntojumppa Uuden kirkon urheiluhalli Uimahalli, alasali Laaksotien liikunta- ja tanssisali Jonna Nuutinen Topias Romo Eila-Sinikka Niemeläinen Tuolijumppa Tuolijumppa Järjestötalo, monitoimitila Eila-Sinikka Niemeläinen Voimaa ja Voimaa ja tasapainoa A Voimaa ja tasapainoa Voimaa ja tasapainoa Voimaa ja tasapainoa tasapainoa Virtasalmi, Ojintalo Abeli Järjestötalo, monitoimitila Abeli Jonna Nuutinen Jonna Nuutinen Terhi Fullwood Eila-Sinikka Niemeläinen Voimaa ja tasapainoa B Voimaa ja tasapainoa Voimaa ja tasapainoa (vert.ohj.) Virtasalmi, Ojintalo Järjestötalo, monitoimitila Kerttula Jonna Nuutinen Jonna Nuutinen Jonna Nuutinen Voimaa ja tasapainoa Voimaa ja tasapainoa Abeli Kerttula Sari Härkönen Jonna Nuutinen Voimaa ja tasapainoa Abeli Sari Härkönen Voimaa ja tasapainoa Jäppilä, monitoimitalo Aija Lappi 68

69 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi on vaikea osallistua yleisiin liikuntapalveluihin. Soveltavan liikunnan tavoitteena on terveyden ja toimintakyvyn vahvistaminen ja virkistyksen tuottaminen, sekä sosiaalisten suhteiden luominen. Ja liikunnanilo! Ohjaajat huomioivat erilaiset liikuntarajoitteet suunnitellessaan liikuntaryhmien toimintaa. Muistathan kuitenkin tehdä liikkeet oman kuntosi mukaan. Vastuu liikuntaryhmiin osallistumisesta on sinulla itselläsi. Vesivoimistelua suositellaan erityisesti nivel- ja selkäoireisille. Uimataidottomuus ei ole este vesivoimisteluun osallistumiselle. Liikuntaryhmiä on mm. uimahallilla, Abelissa, Järjestötalolla, Kerttulassa ja Opistotalolla Laaksotiellä. Kaudella erityisliikunnan ryhmiä ohjaavat: Jonna Nuutinen, Topias Romo, Eila-Sinikka Niemeläinen, Sari Härkönen ja Erkki Huupponen. ERITYISLIIKUNNAN RYHMIEN HINNAT Erityisliikunnan kaikki ryhmät ovat maksullisia. Opiston kausikortti ja opintosetelialennus eivät käy erityisliikunnan ryhmiin. Osallistumismaksu 10 / syys- tai kevätkausi. Voimaa ja tasapainoa: Virtasalmi, Jäppilä, Kerttula vert. ohjaaja. Osallistumismaksu 20 /syys- tai kevätkausi, jos osallistut vain yhteen ohjattuun ryhmään. Liikuntaryhmä voi olla kuntojumppa-, Voimaa ja tasapainoa-, senioritanssi-, tai tuolijumpparyhmä. Ohjausmaksu 30 /syys- tai kevätkausi, vesijumpan ohjauksesta. Ohjausmaksun lisäksi tulee maksaa allasosaston käyntimaksu uimahallin hinnaston mukaisesti. 65-vuotta täyttänyt voi ostaa SENIORIKORTIN, jolla voi osallistua erityisliikunnan ryhmiin seuraavasti: SENIORIKORTTI 30 voimassa syys- tai kevätkauden. Sisältää yhden tuolijumpparyhmän, yhden kuntojumpparyhmän, yhden Voimaa ja tasapainoa -ryhmän ja senioritanssiryhmän /viikko. SENIORIKORTTI 55 voimassa syys- tai kevätkauden. Sisältää yhden tuolijumpparyhmän, yhden kuntojumpparyhmän, yhden Voimaa ja tasapainoa -ryhmän ja senioritanssin. Lisäksi kortti sisältää rajattoman allasosaston käytön ja yhden vesijumpan ohjausmaksun /viikko. Ensimmäisellä kerralla ostettaessa lisätään uimahallin korttimaksu 5. SENIORIKORTTI 110 voimassa lukuvuoden (syys- ja kevätkauden) Sisältö sama kuin SENIORIKORTTI 55. Ensimmäisellä kerralla ostettaessa lisätään uimahallin korttimaksu 5. Seniorikortti käy vain erityisliikunnan ryhmiin. ERITYISLIIKUNNAN RYHMIEN MAKSAMINEN SENIORIKORTTI 55 ja SENIORIKORTTI 110 maksetaan uimahallin lipunmyyntiin. Lipunmyynti on avoinna ma, ke ja to klo 12-19, ti klo 9-19, pe klo 9-18, la-su klo Muista erityisliikunnan maksuista lähetetään lasku kotiin. ILMOITTAUTUMINEN Jos olet jo keväällä ilmoittanut ryhmäsi ohjaajalle jatkavasi ryhmässä syksyllä -18, on ilmoittautumisesi voimassa, eikä sinun tarvitse ilmoittautua uudelleen. Uudet asiakkaat tervetuloa ilmoittautumaan ti klo uimahallille tai Seutuopiston toimistoon Poleeniin. Ryhmiin voi ilmoittautua myös puhelimitse tai sähköpostilla. Samalla voi ilmoittautua Seutuopiston muihin ryhmiin. Sari Härkönen, p , sari.harkonen@pieksamaki.fi 69

70 OPETUS KYLILLÄ Halkokumpu Äänenhuoltoa kuoroille ja laulajille Läntisten kylien kuoro Länsituuli Taitopaja D Lavis Latin dance hiit, Kumputalo Kuntojumppa Jäppilä Kuvataidekoulu 5-6 vuotiaat Pianonsoitto Ikäihmisten kuoro ATK jäppilä, syksy ATK jäppilä, kevät Lasia ja posliinia B Ompelun iloa C Kudontaa ja käsitöitä Lavatanssit Naisten jooga Äijäjooga Kuntojumppaa naisille ja miehille Kuntosali senioreille A Kuntosali senioreille B Lamminmäki- längelmäki Kirjastoauto Montola Kudontaa ja käsitöitä Naarajärvi Kuvataidekoulu, 6-12 vuotiaat Pianonsoitto Soivat kielet Rummunsoitto Siilin koulu Pelimannipiiri Afternoon English- news around the English-speaking world Tiffanytekniikka Ompelun iloa B Puukkokurssi Puutöiden, metallitöiden ja puukonvalmistuksen paja Puutyö A Puutyö B Puutyö C Koristeveisto A Koristeveisto B Koristeveisto C Kirstu- ja uurnakurssi Huonekalujen korjaus, entisöinti ja verhoilu Nyt naiset hitsaamaan! Rautataidetta pihalle ja puutarhaan! Kitarapedaalin rakennuskurssi, syksy Kitarapedaalin rakennuskurssi, kevät Jooga/Asahi Seniorijumppa Bodyjumppa Niskamäki Taitopaja C Paltanen Kuntojumppa Partaharju Selkäjumppa Peiposjärvi Mian lattarit Monipuolinen liikunta Siikamäki-peiposjärvi Kirjastoauto Syvänsi ATK Syvänsi, syksy ATK Syvänsi, kevät Vanaja Vanajan sekakuoro Vehmaskylä Kuntojumppa Virtasalmi Virtasalmen tenavat 1-5 v Virtasalmen eskarimuskari Musasoi-paja Taitopaja B Lavis Asahi+jooga Kevennetty liikunta Kuntojumppaa naisille Miesten kuntoliikunta 70

71 PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTOLAISET RY on yhdistänyt opiskelijoita ja opistoa vuodesta Jäsenten käytössä korvauksetta on kesämaja Pyhityn uimakelpoisella rannalla. huolehtii Rantalehdosta järjestää tilaisuuksia, matkoja, teatterivierailuja ja kotiseuturetkiä jäsenet ovat tervetulleita syys- ja kevätkokouksiin päättämään toiminnasta yhteistyötä lähiseudun opistolaisyhdistysten kanssa kehitetään uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan uusine ideoineen keväällä 2017 yhdistys täytti 70 vuotta Seutuopistolaisten kotisivut löytyvät osoitteesta: 71

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS 2019-2020 SEUTUOPISTO VAHVISTAA HYVINVOINTIA JA OSAAMISTA Se on nyt tutkittua tietoa! Opiskelijat ovat aina asian tienneet ja antaneet myös palautetta seutuopiston opiskelijapalautteissa.

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS 2017-2018 SEUTUOPISTO - ELÄMÄSSÄ MUKANA Uusi opintokausi käynnistyy ja jälleen tarjoamme mahdollisuuden osallistua, oppia ja kokeilla uutta. Seutuopisto on jo vuosikymmeniä

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS 2016-2017 OPISTOSSA OPISKELU TUOTTAA HYVINVOINTIA ITSELLE JA LÄHEISILLE Viime aikoina on julkaistu paljon tutkimuksia ja selvityksiä hyvinvointia ihmisille tuottavista

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Painotettu musiikin opetusyhteistyötä Painotetun musiikin opetuksen soiton ryhmäopetus käsitetään

Lisätiedot

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon Ilmoittautuminen musiikkiopistoon 7.4. 18.5.2018 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5-vuotiaille lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Lämpimästi tervetuloa Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015. Tästä tiedotteesta löydät: opetusaineet hinnaston

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen HakuTIEDOTE 2009 Kirkkonummen musiikkiopisto Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille.

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Toimintaamme

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Harjun koululla: MOTO KERHOT ( monitoimikerhot, sis. mm liikuntaa,

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 14.4. 18.5.2012 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Testipäivät Keskustassa ti to 29.5. 31.5.2012 Veikkolassa ma 28.5.2012

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Ilmoittautuminen lukuvuodelle Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2017-2018 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on nyt ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa olevalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen merkitään

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon Ilmoittautuminen musiikkiopistoon 27.4. 17.5.2019 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5-vuotiaille lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

HEI VALMENNUSOPPILAAT!

HEI VALMENNUSOPPILAAT! HEI VALMENNUSOPPILAAT! Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät opiskeluun ja lukuvuoden kulkuun liittyvää tarpeellista tietoa. OPETUS Lukuvuoden opetus järjestetään 19.8.2013 28.5.2014 välisenä

Lisätiedot

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1. Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Ilmoittautuminen lukuvuodelle Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2018-2019 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on nyt ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa olevalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen merkitään

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja

Lisätiedot

Meri-Lapin musiikkiopisto

Meri-Lapin musiikkiopisto Meri-Lapin musiikkiopisto Oppilaan opas 2018-2019 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2017 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon 2.4. 6.5.2016 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5v lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa ke 25.5.2016

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut. Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015

Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut. Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015 Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO OPETUS 2 TUNTIEN SOPIMINEN 2 LOMA-AJAT 2 POISSAOLOT 3 OPETTAJAN POISSAOLO 3 OPPILAAN POISSAOLO

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki Johdatus uusille opettajille Opettajankokous 27.8.2015 Olli Ruohomäki Petäjä on alueellinen kansalaisopisto Ennen kurssin alkua Poikkea toimistolla täyttämässä tuntiopettajalomake sekä pankkiyhteyslomake.

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan SISÄLLYS 1.8.2016 MUSIIKKILEIKKIKOULU 1 Musiikkileikkikoulu 2 2 Kuvismuskari yhteistyössä Taidekoulun kanssa 2 VALMENTAVA SOITONOPETUS..2 3 Soitinvuokra 2 4 Oppimateriaalimaksu 2 5 Soitinryhmät 2 6 Koulupajat

Lisätiedot

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen Miksi IHMU koulu? Ainoa koulu, jossa musiikkipainotteinen linja alkaa 1. luokalta Kaikki soittavat

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Ilmoittautuminen lukuvuodelle Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2016-2017 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on nyt ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa olevalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen merkitään

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

OPINTOJEN AARREARKKU

OPINTOJEN AARREARKKU Pieksämäen Seutuopisto OPINTOJEN AARREARKKU OPINTO-OPAS 2014-2015 1 LUKIJALLE Pieksämäen Seutuopisto Oppimisen iloa ja osaamista meidän kaikkien omasta opistosta! Kädessäsi on jälleen palkitun seutuopiston

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/03.09.2012 Kokousaika 03.09.2012 klo 16.00 16.35 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas 2016-2017 KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-ikäisille tanssijoille tarjotaan

Lisätiedot

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS Yhteystiedot Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen,

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO Kysely huoltajille, muskarit ja karuselli RTF Report - luotu 27.05.2015 15:49 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä muskarit ja karuselliopetus 74 54 42 Yhteensä 74 54 42 Perustiedot 1. Lapseni

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Kurssimaksuja ei palauteta.

Kurssimaksuja ei palauteta. Jokihelmen opiston johtokunta 6 15.03.2016 Jokihelmen opiston kurssimaksut ja soitinvuokrat 2016-2017 Jokhjoht 15.03.2016 6 Rehtorin ehdotus: Kurssimaksut Koko lukukauden kestävät kurssit hinnoitellaan

Lisätiedot

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå Taiteen perusopetus asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Lempäälä-opisto, Nokian Työväenopiston, Pirkkala-opisto

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan lukuvuodeksi 2019 2020 eli 6. luokan ajaksi. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa. Valintaa tehtäessä kannattaa miettiä mm. omia harrastuksia:

Lisätiedot

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019 KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen

Lisätiedot