PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO"

Transkriptio

1 PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS

2 OPISTOSSA OPISKELU TUOTTAA HYVINVOINTIA ITSELLE JA LÄHEISILLE Viime aikoina on julkaistu paljon tutkimuksia ja selvityksiä hyvinvointia ihmisille tuottavista asioista. Lehdissä on jatkuvasti gallupeja ja kyselyitä hyvinvoinnin teemoista. Suomalaisia kiinnostaa enemmän kuin koskaan oma ja läheisten hyvä olo ja siihen ollaan valmiita myös satsaamaan. On tutkittu, että ennaltaehkäisevä toiminta kunnissa ja siihen panostaminen tuottaa euroja takaisin. Tästä tuoreena esimerkkinä Itä-Suomen yliopistossa valmistunut esitutkimus, Suomi nousuun sivistystyöllä? Tässä esitutkimuksessa käytetyn SROI-mallin perusteella arvioidaan, että yhden euron panostus kansalaisopistoihin näyttäisi tuottavan 3,4 5,6 hyödyt. Pieksämäellä on onneksi ymmärretty elinikäisen oppimisen merkitys ja säästöistä huolimatta opisto on voinut toimia kohtuullisesti kuntalaisille toimintoja kehittäen. Olemme olleet vahvoja verkostoitujia ja pyrimme joustavasti suunnittelemaan opetusta kuntalaisten toiveita huomioiden. Opisto toimii 112 toimitilassa eri puolella kaupunkia. Suuren tilamäärän myötä kaupungin muut tilapäätökset vaikuttavat usein myös opistoon. Niinpä tulevana lukuvuonna kudonnan ja kädentaitojen opetus siirtyy Lukion tiloista takaisin Opistotalolle, Laaksotielle. Kielten ja tietotekniikan päiväopetus puolestaan siirtyy Poleeniin ja illat jatkamme edelleen lukion tiloissa Keskuskadulla. Toivottavasti nämä meistä johtumattomat muutokset eivät vaikeuta osallistumistasi opiston kursseille! Uunituore opinto-ohjelma on jälleen valmistunut yhteistyössä pieksämäkeläisten kanssa! Tarjolla on satoja mielenkiintoisia ja hyvinvointia lisääviä kursseja. Opiskelu tekee hyvää muistin huoltamiselle ja yleiselle vireydelle. Pidä itsestäsi huolta ja tule monipuolisesti toimintakykyäsi tukevaan opiston toimintaan mukaan! Tule mukaan oppimaan ja viihtymään iloisessa seurassa! Päivi Majoinen rehtori

3 YHTEYSTIEDOT PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO Savontie PIEKSÄMÄKI sähköposti: Toimisto on avoinna ma-to klo ja perjantaisin suljettu OPISTON TYÖVUOSI Syyslukukausi pääosa opetuksesta Syysloma viikolla 43, Kevätlukukausi pääosa opetuksesta Talviloma viikolla 9, Pääsiäisloma Loma-aikoina, itsenäisyyspäivänä, vapunpäivänä ja helatorstaina ei anneta opetusta. HENKILÖSTÖ REHTORI TOIMISTO Päivi Majoinen puh Elise Loberg, puh tekstiilityön opettaja Irene Kalliokoski puh kielten suun.opettaja Satu Radcliffe puh teatteritaiteen suun.opettaja Jari Tuononen puh Kaija Nousiainen puh liikunnan suun.tuntiopettaja Miia Immonen puh Marjaana Matilainen puh tekstiilityön suun.tuntiopettaja Tiina Kerminen puh OPETTAJAT musiikin suun.opettaja Merja Jauhijärvi puh tietotekniikan suun.tuntiopettaja Tuomas Raatikainen, puh Kuvataidekoulu: Hannele Haatainen Susanna Tyrväinen Heli Laitinen Juha Lahtinen puh

4 SISÄLLYSLUETTELO Opistossa opiskelu tuottaa hyvinvointia itselle ja läheisille...2 Yhteystiedot...3 Henkilöstö...3 Ilmoittautuminen...5 Maksaminen...5 Tärkeää tietoa opiskelijoille...6 Yleisötilaisuudet...8 Taiteen perusopetus...10 Terveydenhuolto...12 Musiikki...13 Program for foreigners...22 Yleiset kielitutkinnot...24 Taitotasokuvaukset...25 Kielet...26 Tietotekniikka...32 Esittävä taide ja kirjallisuus...35 Maalaus ja grafiikka Käden taidot...40 Tanssi ja liikunta...48 Maa-, metsä- ja puutarhatalous...56 Kotitalous...57 Kirjastoauto...57 Erityisliikunta...58 Opetus kylillä...60 Syksyn 2016 tapahtumat Poleenissa...61 Pieksämäen Seutuopiskelijat ry...63 Julkaisija: Pieksämäen Seutuopisto Pidätämme oikeudet muutoksiin. Painopaikka: Pieksänprint Oy Taitto: Kaija Nousiainen 4

5 ILMOITTAUTUMINEN ILMOITTAUDU ENNAKKOON! Kaikille kursseille ilmoittaudutaan ennakkoon ennen kurssin alkamista viimeistään viikkoa ennen kurssin alkamista ellei kurssin kohdalla ole toisin mainittu. Kursseille ilmoittautuminen alkaa maanantaina klo internetissä: 2. toimistolla toimiston aukioloaikoina (Poleeni, Savontie 13) 3. puhelimitse, puh , , toimiston aukioloaikoina. Opiston toimisto on suljettuna HUOM! tekstiviestillä emme ota ilmoittautumisia vastaan. Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tee kursseille ilmoittautumisesi mahdollisimman pian. Näin varmistat itsellesi opiskelupaikan ja kurssin toteutumisen. Turvataksesi opiskelupaikkasi, ilmoittaudu viimeistään klo mennessä. Ilmoittautuminen on aina sitovaa ja velvoittaa maksamaan kurssimaksun! Mahdollinen peruminen tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua ilmoittamalla siitä opiston toimistoon. Perumista ei voi tehdä kurssin opettajalle. MAKSAMINEN Opetus opistossa on maksullista. Kurssimaksu on kurssikohtainen. Maksun suuruus vaihtelee opintoryhmien tuntimäärien ja opetuksen järjestämiseen liittyvien kustannusten mukaan. Kurssimaksu on mainittu kunkin kurssin kohdalla. Kurssimaksuun ei yleensä sisälly materiaalia. Mikäli kurssimaksuun sisältyy tarvikkeita, siitä on maininta kurssin kohdalla. Ilmoittautumisen yhteydessä voit maksaa kurssimaksun verkkopankin kautta tai ottamalla viitenumeron ja summan ylös myöhempää maksamista varten. Lähetämme erillisen laskun vain pyydettäessä. Kurssimaksut maksetaan Pieksämäen kaupungin tilille: Suur-Savon Osuuspankki: FI Nordea: FI Danske Bank: FI

6 TÄRKEÄÄ TIETOA OPISKELIJOILLE KULTTUURI - JA LIIKUNTASETELIT Voit maksaa kurssimaksusi myös Smartum kulttuuri- ja liikuntaseteleillä ja Smartum -kortilla, Tyky-kuntoseteleillä, superseteleillä ja SporttiPassilla. Seteleillä voit maksaa kurssimaksusi Poleenin kirjastoon kirjaston aukioloaikoina. Ota mukaan kurssimaksulaskusi. Tarvittaessa saat laskun myös opiston toimistosta. OPINTOSETELIAVUSTUS Opetushallituksen myöntämällä opintoseteliavustuksella voimme tarjota yhden maksuttoman kurssin (maksuttomien kurssien luettelo alla) tai vaihtoehtoisesti yhden henkilökohtaisen 20 :n alennuksen kurssimaksusta 63 vuotta täyttäneille kokoaikaisella eläkkeellä oleville maahanmuuttaneille. HUOM! 20 :n avustuksia on jaossa rajallinen määrä ja ne eivät riitä kaikille kohderyhmään kuuluville. Setelit jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. HUOM! Opintoseteliavustusta ei voi saada erityisliikunnan ryhmiin. KAUSIKORTTI, 210 Jos haluat kausikortin, ilmoittaudu myös kausikorttiopiskelijaksi kurssinumerolla KAUSIKORTTI ja maksa kausikorttimaksu 210 saamallasi viitteellä. Jos olet oikeutettu alennuksiin (opintoseteli, työttömän alennus) ota yhteyttä opiston toimistoon ennen kurssimaksun maksamista. Kausikortilla voi opiskella rajoituksetta kaikilla kursseilla lukuunottamatta joitakin kursseja, joissa on maininta ei kausikortilla ko. kurssin kohdalla. HUOM! Erityisliikunnan ryhmiin ei käy kausikortti eikä opintosetelialennus. TYÖTTÖMÄN ALENNUS Pieksämäen Seutuopiston toiminta-alueen työttömillä on mahdollisuus saada 35 :n alennus opintoihinsa Seutuopiston kursseilla. alennuksen saa todistamalla työttömyytensä opiston toimistossa alennus on henkilökohtainen alennusta ei voi saada työllisyyskoulutuksessa oleva henkilö alennusta jaetaan 50 työttömälle hakujärjestyksessä. Opintoseteliavustuksia voi hakea ma klo 9.00 alkaen sähköpostilla: seutuopisto@pieksamaki.fi tai soittamalla opiston toimistoon tai käymällä opistossa. HUOM! Ennen haettuja ja tekstiviestillä haettuja seteliavustuksia emme huomioi. MAKSUTTOMAT OPINTOSETELIKURSSIT Alla olevat kurssit ovat maksuttomia opintoseteliavustuksen kohderyhmään kuuluville SUOMEN KIELEN ALKEET - FINNISH FOR BEGINNERS Начальный курс финского языка SUOMEN ALKEIDEN JATKOKURSSI- MORE FINNISH- Продвинутый курс финского языка SUOMI SUJUVAKSI IMPROA AIKUISILLE RUSKATEATTERI VANHASTA UUTTA, PALTANEN TAITOPAJA E, JÄPPILÄ SYKSYN MUISTITREENIT - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA KEVÄÄN MUISTITREENIT - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA 9- kortti JAPANIN ALKEET NIHONGO - JAPANIN JATKOKURSSI 6

7 KURSSIPAIKAN PERUMINEN Jos et pääse tulemaan kurssille, tee peruutusilmoitus väittömästi opiston toimistoon tai viimeistään ennen kurssin ilmoittautumisajan päättymistä. Ellei päättymisaikaa ole määritelty, on peruutus tehtävä 7 päivää ennen kurssin alkamista opiston toimistoon joko puhelimitse tai sähköpostilla. Kurssin opettajalle peruutuksesta ilmoittaminen ei riitä. peruutus 7 päivää ennen kurssin alkua - ei kurssimaksua! peruutus 6-1 päivää ennen kurssin alkua -maksat 50 % kurssimaksuista ja mahdolliset materiaalimaksut peruutus kurssin alettua - maksat koko kurssimaksun sekä mahdolliset materiaalimaksut Kurssimaksun maksamatta jättäminen tai kurssilta pois jääminen eivät riitä peruutukseksi. Myös kausikortin lunastaneen tulee tehdä peruutusilmoitus. Ellei tee peruutusta, joutuu maksamaan mahdolliset yhteisesti hankitut tarvikkeet. Opistolla on oikeus peruttaa kurssi, jos alkavan kurssin opiskelijamäärä jää alle kurssille asetetun minimiopiskelijamärän. Peruutuksista ilmoitetaan aina tekstiviesteillä. Huolehdithan että yhteystietosi on ajantasalla. Opistolla on myös oikeus tehdä muutoksia opintoohjelmassa ilmoitettuihin kurssitietoihin. Opiston peruuttaman kurssin maksettu kurssimaksu palautetaan tai hyvitetään jonkun toisen kurssin hinnasta. Kurssimaksun palautusta varten tarvitaan pankkitilinumero. Kurssin keskeytyminen opiskelijamäärän vähenemisen takia ei ole peruste kurssimaksun palauttamiselle. HUOM! Opintoryhmä voi peruuntua yhden kerran lukukauden aikana esim. opettajan sairastumisen vuoksi ilman korvattavaa kertaa. Jos opettajan poissaolokertoja tulee enemmän, opisto hankkii sijaisen tai puuttuvat kerrat pidetään myöhemmin. Opisto ei vastaa sali- tai muiden tilojen peruutuksista, jotka johtuvat opistosta riippumattomista syistä. OPPITUNTI Yksi oppitunti on 45 min. VAKUUTUKSET Opisto ei vakuuta opiskelijoita TARVIKE- JA MATERIAALIMAKSUT Oppikirjat sekä opiskelu- ja työtarvikkeet opiskelija maksaa itse. TODISTUKSET Kurssille säännöllisesti (3/4) osallistunut opiskelija saa pyynnöstä todistuksen. Todistukset tulee pyytää heti kurssin loputtua tai kuluvan työkauden aikana. Edellisten työkausien todistuksista laskutetaan 10,00. TIEDOTTAMINEN Ajankohtaista tietoa opiston kurssitarjonnasta ja ohjelman painatuksen jälkeen tapahtuvista muutoksista saa Pieksämäen Lehden opistopalstalta sekä opiston kotisivuilta sekä erillisistä tiedotteista ja pylväsilmoituksista. Löydät opiston myös facebookista. VALOKUVAAMINEN JA VIDEOINTI Opisto valokuvaa ja videoi opiston toimintaa opintoryhmissä ja eri tilaisuuksissa. Valokuvia ja videoita käytetään opiston kotisivuilla, opinto-oppaissa sekä opiston mainonnassa ja markkinoinnissa. KUKA VOI OPISKELLA Opisto on pääasiassa yleissivistävää koulutusta tarjoava aikuisoppilaitos, mutta opintoryhmissä ei ole varsinaisia ikärajoja. Opiston kurssit ovat avoimia kaikille asuinpaikasta ja iästä riippumatta. Alle kouluikäiset lapset toivotaan noudettavan kurssipaikalta heti opetuksen päätyttyä. 7

8 YLEISÖLUENNOT POLEENIN SALISSA, Savontie 13, vapaa pääsy! to klo Uutuus! KOTISEUTURAKKAUTTA JA KANSAINVÄLISTÄ VAKOILUA, Asko Hankilanoja to klo Uutuus! PIEKSÄMÄEN SEUDUN ESIHISTORIA, Asko Hankilanoja ke klo Uutuus! VELJESSODAN TAPAHTUMAT, Asko Hankilanoja to klo Uutuus! SUOMI 100V. NIMISTÖ PIEKSÄMÄEN SEUDULLA Asko Hankilanoja ti klo Uutuus! SUOMI 100V. PIEKSÄMÄEN KOTIRINTAMANAISET JA LOTAT Asko Hankilanoja to klo SUOMI 100V. VANHAT KARTAT Asko Hankilanoja Uutuus! to klo Uutuus! SUOMI 100V. LUONTOKOHTEET JA HISTORIALLISET PAIKAT PIEKSÄMÄELLÄ Asko Hankilanoja ti klo AIVOT JA IKÄÄNTYMINEN Juhani Wikström Luento ikääntymisen vaikutuksista aivoihin ja kuinka ikääntymisen mukanaan tuomiin muutoksiin kannattaa suhtautua itselle edullisella tavalla. KINO POLEENI - elokuvakerho aikuisille, vapaa pääsy! ma klo 14 Toivo Särkkä ja Yrjö Nortia: TULITIKKUJA LAINAAMASSA Kesto 1 h 12 min. ma klo 14 Klaus Härö: MIEKKAILIJA Kesto 1 h 39 min. ma klo 14 Jafar Panahi: TAXI TEHERAN Kesto 1 h 22 min. Elokuvien jälkeen keskustelua. Kevään 2017 elokuvat ilmoitetaan myöhemmin. KIRJALLISUUSMATINEA, vapaa pääsy! ti klo Kirjallisuusmatinean vieraana on tunnettu tv-kasvo, norppauimari ja luontovalokuvaaja Kimmo Ohtonen, joka on tänä vuonna julkaissut kirjan voimaeläimestä, karhusta. Haastattelijana toimii Ahti Väisänen. Matinean järjestävät yhteistyössä Pieksämäen Kamerat, kirjastotoimi ja Seutuopisto. to klo KIRJALLISUUSMATINEA 8

9 LAUANTAITANSSIT POLEENISSA LUONTOLIIKKUJA Uutuus! la klo la klo la klo Tule verestämään tanssitaitojasi perinteisen tanssimusiikin tahdissa Poleenin aulaan. Musiikista vastaavat opiston laulun ja soiton opiskelijat. Vapaa pääsy! HISTORIA MUISTISTA TALLENNUKSEEN -HISTORIAKURSSI Uutuus! Poleeni, Savontie 13 ti , 10 oppituntia , 14 oppituntia Asko Hankilanoja Kurssimaksu 30,00 Kurssin tavoitteena on lisätä paikallishistorian tuntemusta ja kartuttaa kotiseutuarkiston aineistoa. Kurssilla kerätään ja taltioidaan muistoja, muistelmia ja menneitä tapahtumia. Tehdään paikallishistorian tutkimustyötä, jonka pääpaino erityisesti sotavuosien jälkeinen aikakausi. Sisältö: Lähdemateriaalin etsiminen, valokuvien, karttojen, kirjeiden, päiväkirjojen yms. käyttö. Historiallisten teosten, elämänkertojen ja tietoteosten käyttö. Haastattelujen ja arkistomateriaalien faktatietojen käyttö. YHTEISLAULUT Poleenissa YHTEISLAULUA POLEENISSA joka toinen tiistai klo syksy: 20.9., 4.10., , ja sekä ma yhteislaulut aulassa joulukauden avajaisten yhteydessä. Kevät: 17.1., 31,1,, 14.2., 28.2., 14.3., 28.3., Laulattajana Kristiina Reinikainen-Alanko. LASTEN YHTEISLAULUTILAISUUDET POLEENISSA ma Syksy: 12.9., , Kevät: 16.1., 20.2., ja Laulattajana Piia Säpyskä-Hietala Laulutoiveita voi esittää etukäteen Piialle p Kaikki ikään katsomatta tervetuloa mukaan! Kurssilla tutustutaan Pieksämäen seudun luontoreitteihin ja luontokohteisiin. Kuljetut polut kertovat omia tarinoitaan ja tarjoavat luonnon tuntemusta ja luonnon rauhaa. Patikoinnin ohessa tulee tutuksi metsien kulttuuriperintö, ihmisten metsiin jättämät jäljet kivikaudelta aina tähän päivään saakka. Asko Hankilanoja. Kurssimaksu 20,00 ti klo Poleenissa Joka miehen oikeudet. Pieksämäen luontoreitit ja luontokohteet -esitelmä. ti klo Vehkalampi-Kirkkojoki-Nuuvinmaja luontoreitti, 5 km. Kokoontuminen Vangasharjun hautausmaan parkkipaikalla. ti klo Tahinniemen polku, 5 km. Kokoontuminen Tahintien päässä parkkipaikalla. ti klo Tuopunkankaan luontoreitti, 6 km. Kokoontuminen Tuopunvuoren infotaululla Tuopunkankaalla. ti klo Naarajärven esihistorialliset asuinpaikat, 3 km. Kokoontuminen Lomatriolla. MUISTITREENIT - MUISTIKOULUT Tule mukaan ylläpitämään muistisi vireää toimintaa leppoisassa tunnelmassa. Kurssilla tutustutaan muistin toimintaan, opetellaan helppoja muistiniksejä ja kutitellaan aivoja erilaisten pelien ja muistipähkinöiden avulla. Muistelua eri aiheista SYKSYN MUISTITREENIT - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ti , 10,64 oppituntia Päivi Majoinen ja Satu Radcliffe KEVÄÄN MUISTITREENIT - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ti , 10,64 oppituntia Päivi Majoinen ja Satu Radcliffe 9

10 TAITEEN PERUSOPETUS Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta, joka perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta (633/1998) sekä sitä täydentävään asetukseen (813/1989). Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävänä on luoda perustaa emitionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää ja säilyttää kansallista kulttuuria sekä tukea opiskelijan kykyä arvostaa eri kulttuureja ja toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa. TEATTERI-ILMAISU TEATTERI-ILMAISU, 7-9 vuotiaat Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Katriina Poso Kurssimaksu 65, TEATTERI-ILMAISU, vuotiaat Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Katriina Poso Kurssimaksu 65,00 KUVATAIDEKOULU Pieksämäen kuvataidekoulu toimii Pieksämäen Seutuopiston yhteydessä. Opetusta annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaisesti piirustuksessa, maalauksessa, grafiikassa, kuvanveistossa, keramiikassa ja taidekäsityössä. Opinnot antavat valmiuksia jatko-opinnoille kuvataiteessa. Lukukausimaksu on 75. Sisarmaksu 65 Materiaalimaksu 20 /lukukausi. Kausikortti ei käy maksuksi KUVATAIDE 5 vuotiaat/sylvin Syli Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ke , 20 oppituntia , 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Taiteen perusopetukseen valmentavaa koulutusta. Syyslukukausi 40 ja kevätlukukausi 40 Sisältävät materiaalimaksun KUVATAIDE 6 vuotiaat I/Sylvin Syli Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to , 20 oppituntia , 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Taiteen perusopetukseen valmentavaa koulutusta. Syyslukukausi 40 ja kevätlukukausi 40 Sisältävät materiaalimaksun KUVATAIDE, 6-12 vuotiaat, Naarajärvi Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Syyslukukausi 40 ja kevätlukukausi 40 Sisältävät materiaalimaksun. 10

11 KUVATAIDEKOULU, 5-6 vuotiaat (maanantai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ma , 30 oppituntia , 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, 7-9 vuotiaat, (tiistai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ti , 30 oppituntia , 30 oppituntia Heli Laitinen, Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, 7-9 vuotiaat, (perjantai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 pe , 30 oppituntia , 28 oppituntia Heli Laitinen, Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, vuotiaat, (tiistai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ti , 30 oppituntia , 30 oppituntia Heli Laitinen, Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, vuotiaat, (keskiviikko) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ke , 60 oppituntia , 60 oppituntia Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen, Heli Laitinen, Juha Lahtinen KUVATAIDEKOULU, vuotiaat (torstai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to , 60 oppituntia , 56 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen, Hannele Haatainen, Juha Lahtinen KUVATAIDEKOULU, vuotiaat (tiistai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ti , 60 oppituntia , 60 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen, Hannele Haatainen, Juha Lahtinen KUVATAIDEKOULU, 5-6 vuotiaat, Jäppilä Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C to , 30 oppituntia , 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, 7-15 vuotiaat, Jäppilä Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C to , 30 oppituntia , 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen KUVATAIDEKOULU, vuotiaat, (perjantai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 pe , 30 oppituntia , 28 oppituntia Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen, Heli Laitinen, Juha Lahtinen 11

12 TERVEYDENHUOLTO ENSIAPUKURSSI I Keskuskatu 32, luokka 206 ti , 16 oppituntia Marja-Liisa Tamminen Kurssimaksu 50, ENSIAPUKURSSI II Keskuskatu 32, luokka 206 ti , 16 oppituntia Marja-Liisa Tamminen Kurssimaksu 50, PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ Uutuus! -painonhallintakurssi, syksy Poleeni, kokoustila, Ruohola, Savontie 13 ti , 15 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30,00 Kurssi on Diabetes- ja Sydänliiton kehittämä malli, jossa tavoitteena on pysyvä painonhallinta ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Se perustuu pitkäjännitteiseen muutosprosessiin kurssin aikana. Kurssilla käydään läpi ravintoon, terveyteen ja liikuntaan liittyviä tottumuksia, opitaan tiedostamaan omat tottumukset sekä muuttamaan niitä painonhallinnan ja terveyden edistämiseksi PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ Uutuus! -painonhallintakurssi, kevät Poleeni, kokoustila, Ruohola, Savontie 13 ti , 15 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30,00 Kurssi on Diabetes- ja Sydänliiton kehittämä malli, jossa tavoitteena on pysyvä painonhallinta ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Se perustuu pitkäjännitteiseen muutosprosessiin kurssin aikana. Kurssilla käydään läpi ravintoon, terveyteen ja liikuntaan liittyviä tottumuksia, opitaan tiedostamaan omat tottumukset sekä muuttamaan niitä painonhallinnan ja terveyden edistämiseksi SATUHIERONTA Uutuus! Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 ma , 3,33 oppituntia Niina Korhonen Kurssimaksu 20,00 Satuhieronta on rentoutumista, voimaantumista, iloa ja läsnäoloa sadunhohtoisissa hetkissä lapsille (ikä n. 3 vuotiaasta ylöspäin) ja heidän vanhemmilleen/kasvattajilleen. Satuhierontakurssilla perehdyt helppoon ja lapsilähtöiseen tapaan tukea perheen hyvinvointia monin tavoin. Samalla vahvistat sinun ja lapsesi luottamussuhdetta ja myönteistä vuorovaikutusta. Kurssilla tutustut myös satuhieronnan käytäntöön ja teoriaan. Käydään läpi seuraavia teemoja: läsnäoleva vanhemmuus, satujen ja myönteisen kosketuksen hyödyntäminen perheen arjen voimavarana sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot. Enintään 12 aikuinen-lapsi-paria. Mukaan jumppa-alusta, viltti tai vast. pehmuste kerta vain vanhemmille klo , seuraavat ja lapsi +vanhempi klo

13 MUSIIKKI MUSKARIT Varhaisiän musiikinopetus eli musiikkileikkikoulu on tavoitteellista musiikinopetusta. Pienten lasten opetuksessa on kuitenkin aina enemmän kyse lapsen kokonaispersoonallisuuden kasvun ohjaamisesta kuin esim. korkeatasoisen taiteen tekemisestä. Musiikkileikkikoulua järjestetään seuraaville ikäryhmille: vauvat 3-11kk, nappulat 1-2v, perheryhmät (1-3 lasta aikuista), leikkiryhmät 3v, 4-5v. sekä soittoryhmä 6-7v. Lisäksi periodimaisesti syksyllä ja keväällä on masuvauvaryhmä vauvaa odottaville perheille. Alle 3-vuotiaiden mukana musiikkileikkikoulussa on vanhempi / muu aikuinen. Lisätietoja varhaisiän musiikinopetuksesta p / piia.sapyska-hietala@pieksamaki.fi Facebook: Pieksämäen Seutuopiston muskarit ja pikkupelimannit MASUVAUVA ryhmä Uutuus! Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 la , 4 oppituntia , 4 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Raskausviikoilla vauvaa odottaville perheille suunnattu kurssi, jonka sisältönä ovat kehtolaulut, rentouttava äänenkäyttö synnytyksessä sekä yksinkertainen musisointi ja laululeikit. Toiminta vahvistaa äidin ja sikiön välistä vuorovaikutusta sekä antaa ideoita vauvaarkeen. Mukana voi olla myös isä/tukihenkilö VAUVAMUSKARI 3-6 kk Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! VAUVAMUSKARI 3-6 kk KEVÄT 2017 Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 30,00 Ei kausikortilla! Kuva: Helena Nyman/Pieksämäen Lehti Piia on muskariopena positiivinen ja kannustava, hän selvästi järjestää ilolla tapahtumia koko perheelle ja lapsille myös muskarin ulkopuolella. Hän välittää työllään että yhdessä tekeminen tuottaa elämyksiä ja musiikin ilo on tärkeä meille kaikille. Hän on aidosti positiivinen ihminen, aina hymy huulilla, tykkää hurjasti työstään ja vie sitä kautta Pieksämäkeä eteenpäin ja positiivisuuden sanomaa levittäen samalla. Hän on aina iloinen, positiivisella mielellä ja tuo auringon mukanaan minne ikinä meneekään. Hänestä jokaisen tulisi ottaa mallia. Aina hyväntuulinen ja positiivisuutta ympärilleen säteilevä, lasten ja musiikin kanssa touhuava aktiivinen ihminen. Tekee arvokasta työtä lastenkulttuurin hyväksi. Valloittava persoona ja rautainen ammattitaito musiikkikasvattajana saa todella monet pieksämäkeläisperheet innostumaan musiikista. Mukaansa tempaava, iloinen, energinen, taitava lasten kanssa VAUVAMUSKARI 7-11 kk Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala MUSKARI 1-2 vuotiaat Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! 13

14 MUSKARI 3-vuotiaat Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! MUSKARI 4-5-vuotiaat Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! VUOTIAIDEN SOITINMUSKARI Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! PIEKSÄMÄEN PIKKUPELIMANNIT Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 la , 5,32 oppituntia , 6,65 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Syksy: 17.9., 8.10., Kevät: 14.1.,11.2., ja PERHEMUSKARI, A Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! PERHEMUSKARI, B Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! KYLÄMUSKARI/TILHIN PIENET alle 3-v Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12 pe , 7,26 oppituntia , 8,58 oppituntia 14 Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! TILHIN MUSKARI 3-5 v Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12 pe , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! VIRTASALMEN ESKARIMUSKARI Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12 pe , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala PIANONSOITTO Pianonsoiton perus- ja jatkotason opetusta kaiken ikäisille opiskelijan lähtötaso huomioiden. Samalla opitaan musiikin perusteita ja vapaan säestyksen alkeita. Ohjelmisto suunnitellaan opiskelijalähtöisesti yksilö- tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua PIANONSOITTO, Poleeni Poleeni, Savontie 13 to alkaen Jyrki Haatainen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTO, Keskusta Keskuskatu 32, musiikkiluokka ke

15 Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTO, Kontiopuisto Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ma Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTO, Naarajärvi Maaselän koulu, musiikkiluokka, Seunalantie 8 ti Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTOA SENIOREILLE Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ma Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! PIANONSOITTO Jäppilä Uutuus! Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C pe Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! SOOLO- JA BÄNDISOITTIMET HARMONIKANSOITON ALKEET LAPSILLE Poleeni, Savontie 13 ti Visa Wirén Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Harmonikansoiton alkeisopetusta ensisijaisesti lapsille, pariopetus. Oma soitin välttämätön, opettaja auttaa mielellään sopivan harmonikan hankinnassa. Tied. Visa Wirén puh HARMONIKANSOITTO, yhteissoitto Poleeni, Savontie 13 ti Visa Wirén Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Soitamme ryhmässä harmonikkaohjelmistoa monipuolisesti, yksi- ja useampiäänisinä sovituksina. Tied. Visa Wirén puh VIULUNSOITTO, Poleeni Uutuus! Poleeni, Savontie 13 ti Suvi Lehtoranta-Ståhl Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Viulunsoiton opetusta yksilö ja pariopetuksena. Voit olla vasta-alkaja tai jo pidemmälle soittotaidoissa edennyt musikantti. Opetus etenee yksilölliseen tahtiin ja ohjelmisto valitaan jokaisen oppilaan oman kiinnostuksen mukaan. Soittoaika ja -päivä sovitaan erikseen kunkin oppilaan kanssa ennen lukukauden alkua SAKSOFONIN-JA KLARINETIN SOITTO Poleeni, Savontie 13 Uutuus! ke Aki Saira Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Saksofonin ja klarinetin soiton opetusta pari- tai yksilöopetuksena aina klassisesta pop/jazziin. Opetuspäivä keskiviikko, henkilökohtainen soittoaika sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua. 15

16 KIELISEN KANTELEEN SOITTO Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Tutustutaan kansallissoittimeen pitäen rimaa matalalla. Oppimistakuu: kaikki oppivat soittamaan! Osallistua voit, olitpa sitten 7v tai 100 v. Oma soitin välttämätön - opettaja voi auttaa tarvittaessa soittimen hankinnassa. Muutama kantele on lainattavissa. KITARANSOITTO/SOIVAT KIELET Soittimenasi voi olla kitara tai sähkökitara (Kitara tutuksi-kurssi) ja edellisten lisäksi sähköbasso tai ukulele (Soivat kielet-kurssi). Kurssit on tarkoitettu kaikenikäisille ja tasoisille soittajille; oppilas pystyy itse vaikuttamaan soitettavaan ohjelmistoon. Opetus tapahtuu yksilö- tai pariopetuksena ja henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan ennen kurssin alkua - opettaja ottaa yhteyttä KITARA TUTUKSI, Keskusta Keskuskatu 32, musiikkiluokka ti Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! SOIVAT KIELET, Keskusta Keskuskatu 32, musiikkiluokka to Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! SOIVAT KIELET, Naarajärvi Maaselän koulu, musiikkiluokka, Seunalantie 8 ma Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! KUVIONUOTTI Uutuus! -MUSISOINTIA AIKUISILLE (alkeet) Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 70,00 Kurssilla opitaan soittamaan kuvionuottien avulla. Soittimina käytetään pianoa ja laattasoittimia (ksylofoni yms.) sekä rytmisoittimia. Tule mukaan kokemaan yhteissoiton riemu! Oppimistakuu - jokainen voi oppia musisoimaan. Kurssi tarkoitettu aikuisille v MusaSoi-PAJA, VIRTASALMI Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12 pe Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Viulun, pianon, nokkahuilun ja 5-kielisen kanteleen soitonopiskelua pienryhmissä. Oppilaalla on oltava oma soitin; opettaja voi tarvittaessa opastaa sen hankinnassa. Kurssi on tarkoitettu sekä vasta-alkajille että hieman soittaneille. RUMMUNSOITTO, perustaso Peruskomppien opiskelua pienryhmissä. Oppikirja: Tommi Rautiainen, Groove in. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen kurssin alkua RUMMUNSOITTO Alkeet, Siili Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ti Tommi Relander Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! 16

17 RUMMUNSOITTO Alkeet, Jäppilä Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C ke Tommi Relander Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! RUMMUNSOITTO Alkeet, Kontiopuiston koulu Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46 ma Tommi Relander Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! RUMMUNSOITTO, jatkotaso Rummunsoiton opiskelua pariopetuksena. Aiemmat opinnot/taidot suotavia. T.Rautiainen: Groove in, Dave Weckl: Play along. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen kurssin alkua RUMMUNSOITTO Jatko I, Kontiopuisto Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46 ma Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! RUMMUNSOITTO Jatko II, Kontiopuisto Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ke Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! RUMMUNSOITTO Jatko, Siili Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 to Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! RUMMUNSOITTO Jatko, Jäppilä Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C ke Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! YKSINLAULU, ILOA LAULUSTA Yksilöopetus 30 min. Yksinlaulutunneilla perehdytään laulun perustekniikkaan, hengitykseen ja laulujen tulkintaan. Lauluohjelmisto valitaan opiskelijoiden toiveet huomioiden kevyestä klassiseen. Kurssi on tarkoitettu yli 16 -vuotiaille. Opettaja ottaa yhteyttä henkilökohtaisten opetusaikojen sopimiseksi ennen opetuksen alkua YKSINLAULU A Alanko, Hämeenkatu 9 ma Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! 17

18 YKSINLAULU B Alanko, Hämeenkatu 9 ke Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! YKSINLAULU C Alanko, Hämeenkatu 9 to Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! ILOA LAULUSTA 3 Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 to Aki Hietala Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! KUOROT JA LAULURYHMÄT Seutuopistosta löytyy kuoroja ja lauluryhmiä monen ikäisille ja tasoisille laulajille. Valitse omasi ja tule rohkeasti mukaan virkistymään kuorolaulusta NUORTEN LAULURYHMÄ Uutuus! Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma , 11 oppituntia , 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Aki Hietala laulaja, musiikinopettaja FM ÄÄNENHUOLTOKURSSI Kiristääkö kurkkua tai käheytyykö ääni laulaessa tai puhuessa? Tule hakemaan tietoa ja taitoa terveen äänenkäytön perusasioista ÄÄNENHUOLTOKURSSI A Opistotalo, kuorotila, Laaksotie 47 la-su Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! ÄÄNENHUOLTOKURSSI B Opistotalo, kuorotila, Laaksotie 47 la-su Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! NAISKUORO IHANNAISET Harjun koulu, ruokala ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Elsi Kinnunen Ei kausikortilla! Lisätietoa kuoron fb-sivulla: Naiskuoro IhanNaiset ILONPISARAT Järjestötalo, diskotila, Tasakatu 4-6 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Ei kausikortilla!

19 KAMARIKUORO, VOX FERRUM Harjun koulu, ruokala ke , 29,26 oppituntia , 34,58 oppituntia Heikki Ritvanen Ei kausikortilla! Yhteyshenkilö: Marjaleena Kääriäinen, puh Tervetuloa mukaan kuoron toimintaan! IKÄIHMISTEN KUORO, Jäppilä Jäppilä kk, seurakuntatalo ti , 26,66 oppituntia , 26,66 oppituntia Heikki Reijonen Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! KARAOKET PIEKSÄMÄEN MIESLAULAJAT Harjun koulu, ruokala to , 33 oppituntia , 39 oppituntia Ari Norontaus Ei kausikortilla! LÄNTISTEN KYLIEN KUORO LÄNSITUULI Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 Joka toinen viikko ke , 12 oppituntia , 14 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko, Maarit Nykänen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! VANAJAN SEKAKUORO Vanaja, Kirsti Kärkkäinen, Alakyläntie 275 Joka toinen viikko pe , 12 oppituntia , 16 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Pienryhmäopetusta. Karaokekursseilla lauletaan yksin ja yhdessä tuttuja ja tuntemattomia lauluja. Samalla opiskellaan laulamiseen liittyviä perusasioita kannustavassa ilmapiirissä. Esiintymäänkin pääsee kevätlukukaudella Poleenin aulassa järjestettävissä lauantaitansseissa KARAOKEA ALOITTELIJOILLE Opistotalo, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Parittomilla viikoilla KARAOKE A Opistotalo, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Parittomilla viikoilla. 19

20 KARAOKE B Opistotalo, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to , 12 oppituntia , 12 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Parillisilla viikoilla KARAOKE, jatko Opistotalo, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to , 12 oppituntia , 12 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Parillisilla viikoilla PALTASEN KYLÄKARAOKE Uutuus! Paltanen, Paltasen Pysäkki, Syrjätie 2 pe Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30,00 Ei kausikortilla! Tule rohkeasti mukaan laulamaan karaokea; ryhmässä opiskellaan samalla laulamiseen liittyviä peruasioita. Laulaa voi yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Syyslukukausi: 16.9., , , Kevätlukukausi: 13.1., 10.2., ja PIEKSÄMÄEN NUORISO-ORKESTERI Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ma , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Kai Lahtinen Ei kausikortilla! Jatkotaso POLEENIN ORKESTERI Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 Aloitus su klo Syksyn muut kokoontumiskerrat sovitaan ensimmäisissä harjoituksissa; päivä pääsääntöisesti sunnuntai tai lauantai. Kevään kokoontumiset sovitaan myöhemmin. Opettajana Risto Sojakka Jos omaat vähintään musiikkikoulun 3-peruskurssin soittotaidot, tule soittamaan monipuolista klassista ja vähän viihteellisempääkin musiikkia Poleenin omaan orkesteriin. Soittajia etsitään etenkin kaikkiin jousisoittimiin, oboeen, klarinettiin, fagottiin ja käyrätorveen. BÄNDIT JA ORKESTERIT Valitse omasi opiston monipuolisesta orkesterikattauksesta ja tule rohkeasti mukaan soittamaan PUHALLINORKESTERI VR, konepajan ruokala, Vanha Jäppiläntie pe , 29,26 oppituntia , 34,58 oppituntia Janne Juutilainen Kurssimaksu 60,00 Ei kausikortilla! Oma soitin välttämätön. 20

21 YHTEISSOITTOA JOUSILLA Keskuskatu 32, musiikkiluokka Joka toinen viikko pe , 12 oppituntia , 14 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Oma soitin välttämätön BÄNDIKURSSI Uutuus! Keskuskatu 32, musiikkiluokka to , 33 oppituntia , 39 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Myös laulajat tervetuloa! MUU MUSIIKINOPETUS STUDIO- JA ÄÄNITYSTYÖN PERUSTEET Siilin koulu, luokkatila, Siilinkankaantie 5 pe la , 16 oppituntia Teemu Nykänen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Kurssilla käydään läpi studiotyön perusteet mikittämisestä äänittämiseen ja miksaamisesta masterointiin. Kurssi sisältää hyvin käytännön läheistä teoriaa, sekä oikeaa tekemistä mm. äänitystyön parissa. Kurssi sopii vasta-alkajille tai jo jonkin verran äänityksiä tehneille. Kurssilla käytetään opetukseen Cubase -sekvensseriä. Kokoontumiset ja PELIMANNIPIIRI Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Asko Hankilanoja, Veikko Konttinen Ei kausikortilla! SENIORIYHTYE Opistotalo, kuorotila, Laaksotie 47 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 0,00 Ei kausikortilla! Mukaan otetaan uusia soittajia; kaikille löytyy soittamista. 21

22 SUOMEN KIELEN ALKEET - FINNISH FOR BEGINNERS Начальный курс финского языка Keskuskatu 32 ma , luokka 206 ke , luokka , 44 oppituntia , 52 oppituntia Jaana Järvisalo Opintoseteli-kurssi! Suomea aivan alusta. Oppikirja: Oma suomi 1, suomea aikuisille. We start Finnish from the beginning. The study book: Oma Suomi 1, suomea aikuisille. Изучаем финский язык с самых азов. Учебник: Oma Suomi 1, suomea aikuisille SUOMEN ALKEIDEN JATKOKURSSI- MORE FINNISH- Продвинутый курс финского языка Keskuskatu 32, luokka 302 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Jaana Järvisalo Opintoseteli-kurssi! Sinulle, joka osaat jo vähän suomea. Jatkamme peruskielitaidon kehittämistä. Oppikirja valitaan kurssin alussa. Taitotaso 1-2 This is for you who know some Finnish. We learn to speak about everyday matters and write short texts. We will choose the study book at the beginning of the course. Level 1-2 Для вас, уже немного знающих финский язык. Продолжим развитие основных языковых навыков. Уровень SUOMI SUJUVAKSI Keskuskatu 32, luokka 202 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Opintoseteli-kurssi! Suomen jatkokurssi. Harjoitetaan kaikkia kielen osa-alueita. Tavoitteena yleisten kielikokeiden keskitason koe. Oppikirja: Suomen mestari 3. Taitotaso: 3 PROGRAM FOR FOREIGNERS REHVITUPA - MONIKULTTUURINEN KAHVILA - MULTICULTURAL MEETING PLACE Keskuskatu 32, ruokala ti , 29,37 oppituntia , 34,71 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Ei kurssimaksua! Löydät meidät myös Facebookista Kielten opettajien ajatuksia opistosta: Yhteenkuuluvuuden tunnetta, hyvää mieltä, kollegojen tukea, ymmärrys maailman ja kielten kulttuurien erilaisuudesta lisääntyy. Iloa oppilaiden oppimisesta! Opin opettaessa, opettamalla. Ainutlaatuisia kohtaamisia. Työkaverit huipputyyppejä.

23 FINNISH HELPDESK - MAAHANMUUTTAJIEN APU JA TUKI Poleeni, Seutuopiston toimisto to , 14,63 oppituntia , 17,29 oppituntia Satu Radcliffe Opintoseteli-kurssi! Autamme sinua kotoutumaan uuteen maahan. Tule, jos sinulla on kysymyksiä asumisesta Pieksämäellä tai haluat tietää kaupungin palveluista. Voimme myös harjoitella suomen kieltä henkilökohtaisesti oppituntien lisäksi. We help you settle down in your new town. Come to get help for living in Pieksämäki or if you want to know about the services in town. We also support your learning Finnish. Приходите, если у Вас есть вопросы по поводу проживания в Пиексямяки или Вы хотите узнать больше об услугах, представленных в городе. Мы также можем оказать Вам поддержку в изучении финского языка KIELIKAVERI - LANGUAGE FRIEND Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 Satu Radcliffe Muodostetaan pareja, joissa kummallakin on eri äidinkieli. Parit opiskelevat toistensa kieltä. Muutama yhteinen kokoontuminen. Ilmoita, mitä kieltä haluat opiskella: satu.radcliffe@edu.pieksamaki.fi, Ensimmäinen tapaaminen ja infotilaisuus Poleenin kahvilassa tiistaina klo KIELIKAHVILA Poleeni, Savontie 13 ti ja Satu Radcliffe Kielikahvila on kansainvälinen ja avoin kaikille. Vapaata jutustelua. Kielikahvilassa muodostetaan joka kielelle oma pöytä, jossa kieltä voi harjoitella syntyperäisen puhujan kanssa. Kahvila kokoontuu ja Poleenin kahvilassa. Halukkaat voivat ostaa kahvia yms kahvilasta. Tule rohkeasti mukaan. Tarvitsemme myös vapaaehtoisia. Jos haluat auttaa muita harjoittelemaan äidinkieltäsi, ota yhteyttä satu.radcliffe@edu.pieksamaki. fi, An informal language café is open for all. You can choose a language table according to the language you want to practise and meet and chat with Finns and native speakers. We will also need volunteers representing various languages. If you like to help others learn your language, please contact us in advance. Contact info: satu.radcliffe@edu.pieksamaki.fi, KIELET KIELET VUONNA Opiston kielitarjonnasta löytyy kursseja niin vasta-alkajille kuin jo pidemmälle ehtineille ja kielivalikoimaan kuuluu myös joitakin harvinaisempia kieliä. Kursseilla pääpaino on käytännössä tarvittavan kielitaidon opettelu ja harjoittelu ja usein harjoittelussa keskitytäänkin puhumisen taitoihin, vaikka kursseilla ei unohdeta kielen muitakaan osa-alueita. Tavoitteena on oppia arkielämässä tarvittavaa kieltä ja ylläpitää saavutettua kielitaitoa. Ryhmässä opiskelu on tehokasta ja hauskaa ja kannustaa puhumaan. Yleensä jatkokurssit alkavat kertauksella. Kurssilla käytetty oppikirja hankitaan yleensä itse. Joskus oppikirjasta päätetään kurssin alussa yhdessä. Älä kuitenkaan hanki kirjaa ennen kuin kurssin alkaminen on varmistunut. Ensimmäisellä tunnilla pärjää ilman kirjaakin. Halutessasi voit osallistua yleisiin kielitutkintoihin, joita opistomme järjestää. Osallistumalla tutkintoon saat tarkan kuvan kielitaidostasi. Lisätietoja tutkinnosta löytyy tästä esitteestä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tai jatkaa kielenopiskelua. Tule löytämään kielten oppimisen ilo. KIELTEN OPINTO-OHJAUS JA KURSSIEN ESITTELY Kielten tasoryhmittely on suuntaa antavaa. Ryhmän valintaan vaikuttaa, kuinka paljon olet opiskellut kieltä, kuinka kauan opiskelusta on ja kuinka paljon olet käyttänyt kieltä sen jälkeen. Kurssien yhteydessä käytetyt tasot viittaavat yleisten kielitutkintojen taitotasoasteikkoon. Kurssien tason valinnassa saat apua kielteopettaja Satu Radcliffelta, puh KIELEN YKSILÖ- JA PARIOPETUS Yksilöopetus 210 /10 oppituntia. Ei kausikortilla! Jos et pääse osallistumaan kurssille, yksilö- ja pariopetusta voi kysyä suomen, englannin, ruotsin, viron, saksan, ranskan, italian, espanjan, venäjän ja thai-kielessä. Yksilö- ja pariopetus keskittyy peruskielitaidon opetukseen. Voit valita itse tason. Tunneista sovitaan yhdessä opettajan kanssa ja opetus tapahtuu seutuopiston tiloissa. Kysy myös mahdollisuutta yksilöopetukseen Skypen avulla. 23

24 YLEISET KIELITUTKINNOT PIEKSÄMÄELLÄ Syksy 2016 Testipäivä Kieli Tutkinnon tasot Ilm. aika englanti keskitaso suomi keskitaso espanja perus- ja keskitaso Tammikuu suomi keskitaso Kevät englanti keskitaso venäjä perus- ja keskitaso suomi keskitaso Elokuu suomi keskitaso ILMOITTAUTUMINEN Ota yhteyttä tutkintopaikkaan puhelimitse tai sähköpostilla ja varmista, että tutkintopaikassa on tilaa. Lähetä ilmoittautumislomake vasta yhteydenoton jälkeen. Erityisesti suomen kielen keskitason paikat täyttyvät erittäin nopeasti, joten ilmoittautuminen kannattaa tehdä ajoissa. Ilmoittautumislomakkeen saa Pieksämäen seutuopiston toimistosta, os. Savontie 13 tai tulostamalla Opetushallituksen sivuilta: ja tutkinnot/kielitutkinnot TUTKINTOMAKSUT - perustaso keskitaso 123 HUOM! Jos perut kielitutkintoon tulosi ilmoittautumisajan jälkeen, peruutusmaksu on 10. Jos perut ilmoittautumisen viikkoa ennen koetta, peruutusmaksu on 60,00. Jos olet ilmoittautunut, mutta et saavu kokeeseen, tutkintomaksua ei palauteta. Maksamalla tutkintomaksun, varmistat paikan kokeeseen. 24

25 TAITOTASOKUVAUKSET KESKITASO 4 -taso Ymmärtää normaalitempoista puhetta yleisistä aihepiireistä, mutta joitakin yksityiskohtia saattaa jäädä ymmärtämättä. Nopea puhekieli ja murteellisuudet tuottavat kuitenkin vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta yleisiä aihepiirejä käsitteleviä tekstejä, joskin muutamat tekstin välittämät sävyerot voivat jäädä epäselviksi. Selviää melko hyvin erilaisissa sekä virallisissa että epävirallisissa puhetilanteissa. Pystyy kirjoittamaan sekä yksityisiä että puolivirallisia tekstejä ja esittämään ajatuksiaan yhtenäisinä kokonaisuuksina. B 2 3 -taso Ymmärtää pidempää yhtäjaksoista puhetta ja keskeisen ajatuksen monista televisio- ja radio-ohjelmista, jos aihepiiri on tuttu ja puhetempo normaali. Ymmärtää tavallisia jokapäiväisen elämän tekstejä, mutta vaativammat tekstit, joiden aihepiiri on vieras, saattavat tuottaa vaikeuksia. Selviää tavallisimmissa käytännön puhetilanteissa ja pystyy kirjoittamaan yksinkertaista, yhtenäistä tekstiä tavallisista aiheista, vaikkakin kieliopilliset ja sanastolliset puutteet toisinaan vaikeuttavat ymmärtämistä. B 1 PERUSTASO 2-taso Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja tuttuja asioita. Ymmärtää helposti lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä ja saa selville pääasiat jokapäiväisen elämän aihepiirejä käsittelevistä teksteistä. Selviää rutiininomaisissa yksinkertaista tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa, vaikka ääntäminen tai kielen hallinta voi olla vielä puutteellista. Pystyy kirjoittamaan suppeita, yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä asioista, mutta teksti voi olla hajanaista. A 2 1-taso Ymmärtää hitaasta ja selkeästä puheesta yksinkertaisia perustason ilmauksia, jotka liittyvät suoraan omaan elämään tai jotka koskevat välitöntä konkreettista ympäristöä. Pystyy ymmärtämään joitakin asioita helppotajuisista ja lyhyistä teksteistä. Selviää kaikkein yksinkertaisimmissa puhetilanteissa, mutta puhe on hidasta ja hyvin katkonaista ja ääntämisessä ja/tai kielen hallinnassa voi olla puutteita. Pystyy kirjoittamaan erittäin lyhyitä tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita. A 1 25

26 KIELET RUOTSI DAGS FÖR SVENSKA Keskuskatu 32, luokka 202 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Vilhelm Lönnberg Vapaamuotoista jutustelua ruotsiksi eri aiheiden ja tehtävien parissa. Musiikkia ja videoita. Rentoa ja mukavaa kielenharjoittelua. Rohkeasti mukaan! Taitotaso 2-4 ENGLANTI Kielten opettajia selviytymään yksinkertaisissa tilanteissa esim. matkalla. Pääpaino puheharjoittelussa. Kurssi sopii myös kertaajille. Oppikirja: Steps into English 1: viimeinen kappale (tarvittaessa kopioidaan). Siirrymme syksyllä uuteen kirjaan. Taitotaso MORNING ENGLISH Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Käytännönläheinen materiaali sekä arkipäivässä ja matkailussa tarvittavia aiheita. Paljon leppoisaa puheharjoittelua. Alussa kertausta. Oppikirja Steps into English 2. Taitotaso STEP BY STEP Keskuskatu 32, luokka 206 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Jaana Järvisalo Käytännön sanasto ja rakenteita sekä tilanneharjoituksia. Pääpaino puheharjoittelussa. Alussa kertausta. Oppikirja Steps into English 2, kpl 8/10. Taitotaso NEW START Keskuskatu 32, luokka 206 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Jaana Järvisalo Kerrataan ja jatketaan englannin alkeiden opiskelua käytännönläheisesti. Pääpaino yksinkertaisissa arkielämän tilanteissa ja suullisessa ilmauksessa. Kurssi sopii myös niille, jotka ovat lukeneet alkeita aiemmin ja haluavat aktivoida opitun. Oppimateriaali: Destinations 1, kpl THURSDAY MORNING ENGLISH Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Englannin perusteiden harjoittelemista leppoisaan tahtiin. Opit kertomaan itseä lähellä olevista aiheista ja EVENING ENGLISH Keskuskatu 32, luokka 206 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Jaana Järvisalo Mukavaa ja innostavaa englannin opiskelua kiireettömästi. Harjoitellaan puhumista, syvennetään ja pidetään englannin kieltä yllä. Uusi materiaali valitaan yhdessä kurssin alkaessa. Taitotaso WEDNESDAY CLUB Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Vaihdamme kuulumisia, aktivoimme sanavarastoamme ja tutustumme englantilaiseen elämäntapaan. Pääpaino puheharjoituksissa. Leppoisa opiskeluvauhti. Alussa kertausta. Oppikirja Pat and Polly 2, chapter 3. Taitotaso 3

27 ACTI IT OUT - ENGLANTIA NÄYTELLEN Keskuskatu 32, luokka 201 la Uutuus! su , 6 oppituntia Emmi Seppälä Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Viikonlopun aikana englantia opitaan erilaisilla draamaharjoituksilla. Harjoitusten tilanteisiin voi osallistua, jos kielitaitosi riittää lyhyisiin keskusteluihin englanniksi. Omasta kielitaidosta ei tarvitse olla huolissaan, sillä kurssilla tärkeintä on se, että tarina välittyy. Tervetuloa heittäytymään englannin kieleen! Taitotaso HAVE A NICE TIME IN ENGLISH Keskuskatu 32, luokka 206 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Kristina Juvonen Puheharjoittelua ja sanavaraston syventämistä ja ylläpitoa kannustavassa ilmapiirissä. Oppikirja Pat and Polly 2. kpl 6. Taitotaso AFTERNOON ENGLISH Maaselän koulu, luokkatila, Seunalantie 8 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Tavoitteena kehittää suullista kielitaitoa ja laajentaa sanavarastoa. Puheharjoittelua pienryhmissä ja yhdessä. Oppikirjasta päätetään kurssin alussa. Taitotaso TOP STORIES Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Keskustelua, kuuntelua ja ajatuksien vaihtoa eri aiheiden parissa mm. harrastukset, työ, matkailu, ajankohtaiset aiheet, kirjallisuus. Syvennetään kielitaitoa ja saadaan varmuutta puhumiseen. Uusi materiaali Catching Up: English for conversation classes. Taitotaso GOLDEN MEMORIES Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Satu Radcliffe Tule ylläpitämään englannin taitojasi sekä oppimaan samalla uutta. Kuulumisia, juttelua ja eri aiheita kiireettömästi. Pääpaino puheharjoittelussa unohtamatta muita kielen osa-alueita. Oppikirja Pat and Polly 2, jakso 7/7 (tarvittaessa monistetaan), jonka jälkeen uusi materiaali. Taitotaso MUSIC TIME - GOLDEN OLDIES Keskuskatu 32, luokka 202, Joka toinen viikko to , 6 oppituntia , 7 oppituntia Margaretha Zidani Kurssimaksu 25,00 Nostalgiamatka 60- ja 70-luvun englanninkieliseen musiikkimaailmaan. Käännetään laulujen sanoja suomeksi ja katsotaan videoita. Kokoontumiset 15.9, 29.9, 13.10, 3.11, 17.11, 1.12 ja 12.1, 26.1, 9.2, 23.2, 9.3, 23.3, ENGLISH CULTURE CLUB Uutuus! Keskuskatu 32, luokka 202 pe la su , 11 oppituntia Aleks Kääriäinen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Would you like to spend an intensive weekend speaking, listening and practising English with a native English speaker? We will cover various themes on British culture and life. Taitotaso

28 SAKSA AUSFLUG IN DIE WELT DER DEUTSCHEN SPRACHE - Retki saksan kielen maailmaan Keskuskatu 32, luokka 301 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Soveltuu vähintään 2 vuotta tai aiemmin saksaa opiskelleille. Opiskellaan arkielämän saksaa. Alussa kertausta. Oppikirja: Einverstanden 2, kpl 3. Taitotaso DEUTSCH AKTUELL - Ajankohtainen Saksa Keskuskatu 32, luokka 301 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi kaikenikäisille, joilla on kiinnostusta puhua Saksan ajankohtaisista aiheista saksaksi. Tavoitteena kehittää saksan kielen monipuolista käyttöä. Oppimateriaali sovitaan kurssin alussa. Taitotaso RANSKAN JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 202 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Juvonen Kristina Kurssi hiukan ranskaa opiskelleille sekä niille, jotka haluavat aktivoida unohtuneita taitojaan. Painopiste suullisessa ilmaisussa ja käytännön tilanteissa. Alussa kertausta. Oppimateriaali Parfait 1, kpl ja Parfait! 2 Taitotaso MATKAILURANSKAA Uutuus! Keskuskatu 32, luokka 302 pe la , 10 oppituntia Elina Lannoy Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Tutustu ranskan kieleen ja paranna taitojasi matkailuteemaisella kurssilla! Opettajan oma materiaali RANSKAN KIELI - CUISINE EN FRANCAIS Keskuskatu 32, luokka 206 Uutuus! to , 10 oppituntia Kristina Juvonen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Tutustu ranskan kieleen ja paranna taitojasi ruokailuteemaisella kurssilla! Tutustutaan yhdessä resepteihin ja ruokalajeihin sekä tapakulttuuriin. Opettajan oma materiaali. VENÄJÄ RANSKA RANSKAN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 202 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Juvonen Kristina Helppoa, hauskaa ja havainnollista. Ranskaa aivan alusta. Oppikirja: Chez Olivier 1, ranskaa aikuisille VENÄJÄN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 302 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Ekaterina Povalkina Venäjää aivan alusta. Opetellaan kyrilliset kirjaimet ja harjoitellaan lukemista ja kielen perusasioita kuten itsestä kertomista ja matkalla tarvittavia asioita sekä tutustutaan venäläiseen kulttuuriin. Pääpaino puhumistilanteissa. Oppikirja Pora! 1 28

29 VENÄJÄN ALKEIDEN JATKO Keskuskatu 32, luokka 302 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Ekaterina Povalkina Jatketaan venäjän alkeisiin tutustumista ja vahvistetaan keskeistä sanastoa sekä tutustutaan venäläiseen kulttuuriin. Harjoitellaan arkipäivän tilanteita ja matkustamisessa tarvittavia asioita. Pääpaino puhumisessa. Alussa kertausta. Oppikirja: Pora 1 ESPANJA ESPANJAN ALKEITA LEPPOISASTI Keskuskatu 32, luokka 301 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi kaikille, jotka haluavat oppia espanjan perusteita. Pääpaino matkailussa ja arkipäivän tilanteissa ja sanastossa. Oppikirja: Fantastico ESPANJAN ALKEITA LEPPOISASTI JATKO Keskuskatu 32, luokka 301 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi kaikille, jotka haluavat kerrata ja syventää espanjan perusteita. Pääpaino matkailussa ja arkipäivän tilanteissa ja niiden sanastossa. Oppikirja: Fantastico 1, kpl 8, Taitotaso ESPANJAN JATKO 3 Keskuskatu 32, luokka 201 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Irina Harjunheimo Soveltuu vähintään pari vuotta opiskelleille. Oppikirja: Fantástico 2,kappaleesta 4. Taitotaso ESPANJAN JATKO 5 Keskuskatu 32, luokka 201 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Irina Harjunheimo Soveltuu vähintään 3 vuotta opiskelleille. Oppikirja :Fantástico 3, kappaleesta 6. Taitotaso ESPANJAN JATKO 6 Keskuskatu 32, luokka 201 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Irina Harjunheimo Soveltuu vähintään 5 vuotta opiskelleille. Oppikirja : Acción 2 alusta. Taitotaso ESPANJAA MATKAILIJOILLE JATKO Keskuskatu 32, luokka 301 Joka toinen viikko ma , 10 oppituntia , 10 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssimaksu 35,00 Selviytymiskurssi Espanjan matkailijoille. Harjoitellaan matkoilla tarvittavia fraaseja ja tilanteita espanjaksi. Kurssi ei edellytä aikaisempia opintoja espanjan kielessä. Joka toinen viikko. Oppimateriaali: Espanjaa matkailijoille ja opettajan oma materiaali. Syksy: 26.9, 10.10, 31.10, 14.11, Kevät: 9.1, 23.1, 6.2, 20.2, ITALIA ITALIA 2-3 Keskuskatu 32, luokka 201 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Elina Lannoy Jatketaan italian opintoja tavoitteellisesti ja reippaasti, benvenuti. Oppikirja In Piazza 1, kpl 15. Taitotaso PARLIAMO ITALIANO Keskuskatu 32, luokka 201 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia 29

30 Elina Lannoy Puhuminen italiaksi on etusijalla. Kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä ajankohtaisia aiheita. Myös opettajan ja opiskelijoiden omia materiaaleja. Oppikirja In Piazza 2, kpl 8. Taitotaso L ITALIANO CANTATO, LAULETAAN ITALIAKSI Uutuus! Keskuskatu 32, luokka 302 la , 4 oppituntia Elina Lannoy Kurssimaksu 10,00 Ei kausikortilla! Tutustutaan muutamien suomeksikin tunnettujen laulujen alkuperäisversioihin, kuten Hopeinen kuu ja Olen suomalainen. Kurssi sopii myös alkeisopiskelijalle. MUUT KIELET Viron alkeita mukavassa ilmapiirissä. Pääpaino oppia puhumaan arkipäivässä tarvittavaa viroa. Tutustumme myös virolaisiin tapoihin ja elämään. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että viroa jo vähän osaaville. Alussa kertausta. Tule virkistäytymään viron kielen parissa. Oppimateriaalit Keelesild ja Jänes: Viroa matkailijoille RÄÄGIME JÄLLE EESTI KEELES - VIRON JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 206 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Andra Kaus Harjoittelemme puhumista kannustavassa ilmapiirissä. Syvennämme kielitaitoa ja sanavarastoa erilaisten aiheiden ja ajankohtaisten asioiden parissa. Oppikirjan T nagu Tallinn, valitut teemat (tarvittaessa kopioidaan), jonka jälkeen uusi oppimateriaali. Taitotaso OPI OPPIMAAN KIELIÄ AIKUISENA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ke , 2 oppituntia Satu Radcliffe Haluaisitko aloittaa kielten opiskelun ensimmäistä kertaa elämässäsi? Onko opiskelustasi vierähtänyt useampi vuosi? Tule tutustumaan, keskustelemaan kyselemään: Miten aikuinen oppii? Miten kieltä opitaan? Mitä eri tapoja on opiskella? Sopii myös jo opintonsa aloittaneille, jotka haluavat parantaa opiskelutekniikkaansa VIITTOMIEN KURSSI Keskuskatu 32, luokka 308 to , 20 oppituntia Emmi Lemmetty-Garcia Kurssimaksu 40,00 Kerrataan kattavasti arkipäivän tilanteisiin liittyviä tukiviittomia. Sopii kaikille, jotka tarvitsevat viittomia perhe-elämässään, työssään sekä kaikille viittomakommunikaatiosta kiinnostuneille. Sopii sekä aloittelijoille että viittomia jo osaaville. Kurssimaksu sisältää kopiointimaksun VIRON KIELEN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 206 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Andra Kaus JAPANIN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 201, Joka toinen viikko la Emmi Seppälä Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Opiskelemme japanin kielen perusteita ja helpoimpia kirjoitusmerkkejä. Tutustumme myös japanilaiseen elämäntapaan ja kokeilemme muun muassa origamien taittelua ja kalligrafiaa. Oppikirja Japanin kielen alkeet 1. 9-korttikurssi. Syksy: 24.9., 8.10., , , ja Kevät: 14.1., 28.1., 11.2., 25.2., 18.3., 1.4., 22.4., 6.5. ja 13.5.

31 HEPREAN AAKKOSKURSSI Uutuus! Poleeni, Savontie Lea Lyytikäinen Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Opiskele heprean aakkoset nettikurssin avulla. Tarvitset vain tietokoneen ja nettiyhteyden. Kurssi on ajasta ja paikasta riippumaton. Ilmoittauduttuasi saat ohjeet osallistumista varten NIHONGO - JAPANIN JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 201 Joka toinen viikko la , 30 oppituntia Emmi Seppälä Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Jatketaan japanin opintoja. Tutustumme paremmin Japanin kulttuuriin opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Halukkaat saavat opetusta joulukuun japanin taitotasokoetta (JLPT) varten. Oppikirjat Japanin kielen alkeet 1 ja Basic Kanji Book. 9-korttikurssi. Syksy: 24.9., 8.10., , , ja Kevät: 14.1., 28.1., 11.2., 25.2., 18.3., 1.4., 22.4., 6.5. ja KREIKAN ALKEIDEN JATKO Keskuskatu 32, luokka 206 Joka toinen viikko la , 15 oppituntia , 15 oppituntia Thomas Chatzitolios Ei kausikortilla! Kerrataan ja jatketaan kreikan perusteiden opiskelua. Opetellaan arkipäivän sanastoa ja matkalla tarvittavia tilanteita kreikaksi. Sopii sekä vasta-alkajille että kreikkaa jo vähän osaaville. Syksy: 17.9.; 1.10.; ; ; Kevät: 14.1.; 28.1.; 11.2.; 11.3.; THAI KIELEN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 202 ke , 20 oppituntia Jenny Daroonrat-Vauhkonen Kurssimaksu 35,00 Opimme puhekielen perustilanteita ja matkailusanastoa: ostoksilla, ravintolassa yms. sekä Thaimaan kulttuuria, maantuntemusta ja tapatietoutta NYKYHEPREA 1 Keskuskatu 32, luokka 201 Joka toinen viikko ma , 18 oppituntia , 12 oppituntia Lea Lyytikäinen Opitaan heprean perusrakenteita ja -sanastoa ja tutustutaan hepreankieliseen kulttuuriin mm. lauluin. Pääpaino on suullisessa kielitaidossa, joten opiskelu on mahdollista myös ilman heprean kirjoitusmerkkien tuntemusta. Merkit voi opiskella itsenäisesti nettikurssilla. Syksy: 12.9.; 26.9.; ; ; ; Kevät: 9.1.; 23.1.; 6.2.; Oppimateriaalista sovitaan kurssin alussa ARABIAN AAMUPÄIVÄ Uutuus! Keskuskatu 32, luokka 206 la , 4 oppituntia Elina Tuononen Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Tule maistelemaan Egyptin arabian puhekielen alkeita ja tapa- ja ruokakulttuuria. Käymme läpi mm. tervehdyksiä, itsestä kertomista sekä tärkeimpiä kysymyksiä ja numeroita TUTUSTUMISMATKA KIINAN KIELEEN Keskuskatu 32, luokka 302 la Uutuus! , 8 oppituntia Ekaterina Povalkina Kurssimaksu 20,00 Ei kausikortilla! Tule tutustumaan kiinan alkeisiin. Opetellaan kertomaan perusasiat itsestä ja harjoitellaan numeroita ja joitakin keskeisiä asiakaspalvelutilanteita sekä saadaan katsaus Kiinan kulttuuriin ja kirjoituksen avainmerkkeihin. 31

32 TIETOTEKNIIKKA PERUS- JA JATKOKURSSIT WINDOWS 10 UUDET OMINAISUUDET, Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ke , 21 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 35,00 HUOM! Voit ottaa tietotekniikan kursseille mukaasi myös oman kannettavan tietokoneesi ja tabletin WINDOWS 10 PERUSTEET Uutuus! SENIOREILLE, syksy Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ti , 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Windows 10 perusteet alkeista lähtien. Sopii esim. henkilöille, jotka ovat äskettäin hankkineet kannettavan koneen, jossa on Windows SENIOREIDEN ATK-PERUSKURSSI, syksy Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 pe , 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Käymme rauhallisesti läpi tietokoneen ja ohjelmien käynnistämisen, hiiren käytön, tallentamisen, tulostamisen, tekstinkäsittelyn, internetin, pankkipalvelut sekä sähköpostin. Aikaisempaa tietokoneen käyttötaitoa ei tarvitse olla SENIOREIDEN ATK-JATKOKURSSI, kevät Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 pe , 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Tällä jatkokurssilla syvennämme ATK-taitoja kerraten aiemmin opittua sekä tutustuen tarkemmin tietokoneenkäytön osa-alueisiin, Internettiin, sähköpostiin, tekstinkäsittelyyn, tiedostonhallintaan ja varmuuskopiointiin ATK, seniorit & juniorit, Maaselän koulu Maaselän koulu, atk-luokka, Seunalantie 8 ti , 26 oppituntia Tuomas Raatikainen. Ei kurssimaksua! TIETOTUPA, Poleenissa ke Jos tarvitset apua internetin käytössä, sähköisissä pankkipalveluissa tai digikuvien siirtämisessä tietokoneelle jne. Auttamassa vertaisohjaajat ja mediapajan nuoret. Tervetuloa mukaan tietoyhteiskuntaan! Max. osallistujamäärä 10 henkilöä/kerta ATK, Peiposjärvi, syksy Peiposjärvi, Seurantalo, Peiposjärventie 1671 ma , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen. Kurssimaksu 30, ATK, Syvänsi, syksy Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen. Kurssimaksu 30, ATK, Jäppilä, syksy Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 pe , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen. Kurssimaksu 30, ATK, Peiposjärvi, kevät Peiposjärvi, Seurantalo, Peiposjärventie 1671 ma , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen. Kurssimaksu 30, ATK, Syvänsi, kevät Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30,00

33 ATK, Jäppilä, kevät Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 pe , 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30,00 SOVELLUSKURSSIT SENIORIT SOSIAALISESSA MEDIASSA Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to , 12 oppituntia Uutuus! Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Lyhytkurssi, jossa tutustutaan suosituimpiin sosiaalisen median palveluihin seniorikäyttäjän näkökulmasta. Saat vinkkejä ja ohjeita mm. Facebookin, Twitterin, Pinterestin ja Instagrammin käyttöön KOTISIVUT ILMAISELLA WORDPRESS -OHJELMALLA, syksy Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma , 18 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 30,00 WordPress on ilmainen julkaisualusta, jota voit käyttää omien Internet- ja blogisivujen tekemiseen. Kurssilla perehdymme WordPressin perusominaisuuksiin ja -käyttöön KANNETTAVAN TIETOKONEEN SIIVOUS JA HUOLTO, syksy Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma , 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 15,00 Siivotaan käyttöjärjestelmä käyttämällä Windowsin toimintoja sekä ilmaisohjelmia. Kurssilla käytetään Windows 10-käyttöjärjestelmää, mutta kurssi soveltuu myös vanhempien Windows 7 ja 8-versioiden käyttäjille TIETOKONEEN KUNTOKOULU JA VUOSIHUOLTO Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ti , 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 15,00 Kurssilla opetellaan muutamia kikkoja koneen ylläpitoon kotioloissa ja siivotaan käyttöjärjestelmä turhista ohjelmista ja väliaikaisista tiedostoista. 33 MOBIILILAITTEET JA TABLETIT SENIORIN ÄLYKÄNNYKKÄKURSSI (WINDOWS PHONE), syksy Uutuus! Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to , 12 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Älykännykkä on paljon enemmän kuin puhelin - se on oikeastaan tietokone. Tule ottamaan selvää mihin kaikkeen puhelimesi taipuu ja osaatko hyödyntää kaikkia ominaisuuksia. Oma älykännykkä (Windows Phone, Lumiat ym.) mukaan kurssille OPI KUVAAMAAN ÄLYPUHELIMELLA, syksy Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to , 6 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu Miten älypuhelimen kamera toimii? Mikä on selfie? Saat perustietoa kuvaamisesta ja kuvien siirrosta puhelimesta tietokoneelle ja verkkoon TABLET-PERUSTEET (ios ja Android käyttöjärjestelmille) Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to , 8 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 15,00 Kurssilla käydään ios ja Android käyttöjärjestelmillä varustettujen tablet-tietokoneiden (ipad, Samsung Galaxy, Huawei jne.) perusteet. Eli jos olet vasta hankkinut tai aikeissa hankkia tabletin, niin tämä kurssi on sinulle!

34 VALOKUVAUS JA KUVANKÄSITTELY DIGIKUVAUSTA JÄRJESTELMÄKAMERALLA, syksy Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ke , 24 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 40,00 Kuvataan kameralla, tehdään erilaisia harjoituksia samalla tutustuen kameran ominaisuuksiin ja keskustellaan otetuista kuvista. Tutkitaan myös mitä kuville voi tehdä tietokoneella DIGIKUVAUKSEN JATKOKURSSI, kevät Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to , 18 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 30,00 Aluksi kertaamme lyhyesti peruskurssin asioita. Tutustumme valokuvaajan välineistöön, eri polttoväleihin ja objektiivin luoman terävyysalueen käyttöön. Teemme kuvausharjoituksia ja kuvausretken (viikonloppuna) johonkin lähiseudun kohteeseen. Paneudumme valaistukseen ja sommitteluun VALOMAALAUS Uutuus! -VALOKUVAAMINEN, kevät Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma , 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 15,00 Kameran pitkää valotusaikaa käyttäen piirretään kuvaa erilaisilla valoilla. Käydään läpi tekniikkaa teoriassa ja käytännössä. Pääset kokeilemaan valolla piirtämistä, maalaamista, valosapluunoiden ja muiden välineiden käyttöä. Kurssille mukaan oma järjestelmäkamera ja mielellään myös jalusta. Omia valonlähteitä voi ottaa mukaan kurssille HELPPOA VALOKUVIEN MUOKKAUSTA JA HALLINTAA ADOBE LIGHTROOMILLA, kevät Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma , 12 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Maksullisen Adobe Lightroom -ohjelmiston avulla saat esiin valokuviesi parhaat puolet. Ohjelmisto sopii niin yksittäisten kuvien viimeistelyyn kuin suurten kuvamäärien hakuun, käsittelyyn ja hallinnointiin. Ohjelmistossa on runsaasti digitaalisen valokuvan käsittelyyn tarkoitettuja työkaluja. Kurssille osallistujalta vaaditaan hyvää tietokoneen peruskäytön hallintaa DIGIKUVAUKSEN PERUSKURSSI, kevät Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to , 12 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Kurssilla tutustutaan digikameroiden ominaisuuksiin ja kameran perusasetuksiin. Opettelemme valottamaan kuvan oikein tarkistamalla sen histogrammikäyrästä. Avainsanoja ovat suljinaika, himmenninaukko ja ISO -herkkyys. Kuvien tallennus tietokoneelle ja perusvinkkejä sommittelusta. Oma kamera ja käyttöohje mukaan. 34

35 ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS NÄYTTÄMÖTAITEET Teatterimuskari on tarkoitettu 5-6 vuotiaille lapsille. Teatterimuskarissa pääset leikkimään teatterileikkejä ja laululeikkejä. Poleenin teatterin tuottaja Jari Tuononen puh , sähköposti Poleenin Teatteri on Pieksämäen kaupungin kulttuuritoimen sekä Pieksämäen Seutuopiston yhteinen ammattijohtoinen harrastajateatteri. Teatterin tuotannot ovat osa Seutuopiston teatteri-ilmaisun opetusta ja opetuksesta vastaavat niin paikkakuntalaiset teatterialan ammattilaiset kuin ulkopaikkakuntalaiset ohjaajatkin. Vuosittain teatterilla on 2-3 omaa ensi-iltaa. Omien tuotantojen lisäksi nähdään kausittain 4-5 laatuvierailuesitystä. Tuotantoja nähdään teatterin kahdella näyttämöllä: intiimissä 50-paikkaisessa kellariteatterissa sekä keskisuuressa Poleenin salissa, johon mahtuu 342 katsojaa. ohjaus Jari Tuononen, koreografia Marjo Vartela musiikin sävellys Erkki Räsänen musiikin sovitus Merja Jauhijärvi Kaksi isäntämiestä Liperistä lähtee tulitikkuja lainaamaan, päätyy kosioreissulle ja putkaankin Joen kaupungissa. Luvassa on musiikkipitoinen vaelluskertomus, jossa huhut ja juorut muuttuvat tositarinoiksi. Ensi-ilta la klo Kesto noin 2 h, väliaika. Liput 20/ TEATTERIMUSKARI Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 la , ja , 9 oppituntia , ja , 9 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 30,00 Teatterimuskariin ovat tervetulleita kaikki musiikista ja ilmaisusta kiinnostuneet 5-6 vuotiaat lapset. Ryhmässä harjoitellaan esiintymistaitojen alkeita ja tehdään oma pieni esitys joka kauden päätteeksi ja esitetään vanhemmille. Saatamme olla mukana Poleenin muissakin tuotannoissa Nuorisoteatteri PUNTTI, yli 13-vuotiaille Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 ti , 33 oppituntia , 39 oppituntia Julia Vatanen ja apuopet Kurssimaksu 10,00 Kurssin aluksi on teatterileiri la-su klo Teatterileirin paikka ilmoitetaan myöhemmin. Leirin järjestää Pieksämäen uusi nuorisoteatteri ry. Lisätietoja leiristä ja ilmoittautuminen ajalla sähköpostitse osoitteeseen: nuorisoteatteripuntti@gmail.com Leirin hinta on 10, jonka yhdistys laskuttaa ilmoittautumisen jälkeen. Osallistujamaksimi 20 Esitykset viikoilla STAND UP Uutuus! Keskuskatu 32, luokka 401 ti-ke klo ti ja , 12 oppituntia Sampsa Simpanen Kurssimaksu Kaikille koomikon urasta haaveileville suunnattu stand up -kurssi! Kurssilla opit kuinka jutut käsikirjoitetaan ja kuinka oma setti kasataan esityskuntoon. Stand upin perusteita ja historiaakin tulet oppimaan. Intensiivinen kahden viikon kurssi huipentuu yhteiseen esitykseen Poleenin kahvilassa

36 LAUSUNTAKURSSI Poleeni, sali, Savontie 13 to , 12 oppituntia , 14 oppituntia Jari Tuononen Kurssimaksu 35,00 Kurssi on suunnattu kaikille lausunnasta ja esiintymisestä kiinnostuneille. Syksyllä etsitään itselle sopivia tekstejä ja runoja ja harjoitellaan ne esityskuntoon keväälle Suomi 100 vuotta juhlaan liittyväksi esitykseksi KESÄTEATTERIT IMPROA AIKUISILLE Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 la -su ja , 16 oppituntia ja , 16 oppituntia Jari Tuononen Kurssilla pääset tutustumaan improvisaation ihmeelliseen maailmaan ja saat varmuutta erilaisiin esiintymistilanteisiin. Kurssi on tarkoitettu kaikille aikuisille, joita teatterin tekeminen kiinnostaa. Kurssi on suunniteltu selkokieliseksi, joten toivomme erityisesti maahanmuuttajien tulevan mukaan. Suomen kielen perusteet on hallittava. Maahanmuuttajille opintosetelikurssi RUSKATEATTERI Poleeni, sali to , 22 oppituntia , 34 oppituntia Jari Tuononen Opintosetelikurssi Ruskateatterissa valmistetaan lukuvuoden aikana esitys, josta pidetään esityskausi keväällä, Poleenin salissa. Ainoa vaatimuksesi ryhmään tulosta on, että et ole enää aivan tytön hupakko tahi pojan kloppi! Seutuopiston KESÄTEATTEREIDEN FESTIVAALI POLEENIN SALISSA la klo Pappilan pihan kesäteatteri: LIISA IHMEMAASSA Näytelmän sovitus Lewis Carrollin kirjasta Kunnaksen ja Mannerin suomennosten pohjalta: Jarmo Lintunen Ohjaus Marja-Liisa Lintunen musiikki Elsi Kinnunen. su klo Halkokummun kesäteatteri: AINA OON VELJEÄ TOIVONU Käsikirjoitus: Markku Hyvönen, Ohjaus: Maiju Pohjonen su klo Partaharjun kesäteatteri: HAVUKKA-AHON AJATTELIJA Veikko Huovisen kirjasta dramatisoinut: Kaarina Perola Ohjaus: Annikki Saha Liput: 15 / PARTAHARJUN KESÄTEATTERI HALKOKUMMUN KESÄTEATTERI PAPPILAN PIHAN KESÄTEATTERI HÄLLINMÄEN KESÄTEATTERI VANAJAN NÄYTELMÄKURSSI JÄPPILÄN NÄYTELMÄKURSSI KULTTUURI JA KIRJALLISUUS KIRJOITUSPIIRI MUISTOJEN POLUILLE Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 Joka toinen viikko Uutuus! ti Margaretha Zidani Kurssimaksu 40,00 Omaelämäkerrallista tekstityöskentelyä erilaisten harjoitusten myötä. Kirjoittaminen avaa polkuja menneeseen. Matkaamme luovuuden siivillä Syksy: 13.9., 27.9., , 1.11., , Kevät: 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3., LUOVAN KIRJOITTAMISEN PIIRI Keskuskatu 32, luokka 202, Keskuskatu 32 la-su Juhani Joensuu Ei kausikortilla! Kirjoitamme erilaisia tekstejä luovassa ja rennossa ilmapiirissä viikonloppuisin. Välillä myös kirjoitamme erilaisia etätehtäviä, josta annamme toisillemme palautetta kannustavassa hengessä ja hiomme rivejä yhdessä. Syksy: , , , ja Kevät: , , , , , ja

37 KIRJALLISUUSPIIRI Poleeni, kokoustila, Ruohola, Savontie 13 Joka toinen viikko ma Marja-Liisa Lintunen Tutustumme runoihin ja proosaan vapaasti keskustellen. Erilaisia teemapäiviä. Lukuvuoden aikana muutama yhteinen lukuromaani/novelli. Piiriläisten kirjaesittelyjä ja lukuvinkkejä. Syksy: 19.9., 3.10., , , ja Kevät: 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 6.3., ja FILOSOFIAKAHVILA - ANTIIKISTA EKSISTENTIALISMIIN! Uutuus! Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 Joka toinen viikko ma Vilhelm Lönnberg Kurssimaksu 40,00 Antiikista eksistentialismiin! Filosofiasta on keskusteltu ja kiistelty yli 2000 vuotta; nyt sinulla on tilaisuus tutustua tähän värikkääseen historiaan. Suurin osa modernin yhteiskunnan ajatuksista, hallitusmalleista, tieteistä sekä arvoista on saanut alkunsa filosofiasta. Filosofian tuntemus on paitsi paluu tiedon alkuperäislähteille, mutta myös tapa oppia ajattelemaan. Syksyllä käymme luentomaisesti läpi filosofian suuria virtauksia sekä henkilöitä kun taas keväällä paneudumme filosofian keskeisiin ongelmiin ja suuriin ismeihin dialogin avulla. Kurssi ei vaadi ennakkotietoa. Syksy: 12.9.; 26.9.; ; ; 7.11.; Kevät: 16.1.; 30.1.; 13.2.; 6.3.; 13.3.; 27.3.; NOVELLIKOUKKU Uutuus! Poleeni, kirjasto, Savontie 13 ma Vapaaehtoiset lukijat Ei kurssimaksua! Novellikoukku on tilaisuus jossa lukija lukee yhdessä valittua novellia ja kuulijat voivat tehdä mieluisaa käsityötään ja nauttia luetusta novellista. Lukuhetken jälkeen on mahdollisuus keskustella novellin herättämistä ajatuksista. Syksy: 12.9., , ja Kevät: 9.1., 6.2., 6.3. ja MAALAUS JA GRAFIIKKA KUVATAITEET LAPSEN JA AIKUISEN Uutuus! IKONIMAALAUSKURSSI Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma , 33 oppituntia , 21 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 60,00 Kurssilla maalataan Kristus Kaikkivaltias tai Jumalanäiti-ikonit. Ohjaajalta voi ostaa tarvikkeita ja valmiiksi piirretyn laudan. Kurssin alussa jokainen maksaa 15 opettajalle pientarvikkeista. Kurssi kokoontuu syyslukukaudella joka viikko ja kevätlukukaudella joka toinen viikko. Kurssille mahtuu 4 lasta ja 4 aikuista (lapsen vanhempi tai muu läheinen aikuinen). Lapsen oltava väh. 12 v IKONIMAALAUS, ALKEET Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ke , 40 oppituntia , 28 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 65,00 Ensimmäinen työ kaikilla sama, Kristus- tai Jumalanäitiikoni. Opettajalta voi ostaa tarvikkeita. Kurssin alussa jokainen maksaa 15 pientarvikkeista opettajalle. Kurssi kokoontuu syyslukukaudella joka viikko ja kevätlukukaudella joka toinen viikko. 37

38 IKONIMAALAUS, JATKO Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to , 40 oppituntia , 28 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 65,00 Jatkokurssi tarkoitettu ikonimaalauksen alkeet hallitsevalle. Maalattava ikoni on vapaavalintainen. Jokainen maksaa kurssin alussa opettajalle 15 pientarvikkeista. Kurssi kokoontuu syyslukukaudella joka viikko ja kevätlukukaudella joka toinen viikko MAALAUS JA PIIRUSTUS A Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70, MAALAUS JA PIIRUSTUS B Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to , 40 oppituntia , 44 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70, MAALAUS JA PIIRUSTUS C Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 pe , 40 oppituntia , 44 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70, MAALAUS JA PIIRUSTUS D Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 Joka toinen viikko su Hannele Haatainen Kurssimaksu 65,00 Ei kausikortilla! Syksy: 25.9., 9.10., , 6.11., , Kevät: 15.1., 29.1., 12.2., 26.2.,12.3., 26.3., MUOTOKUVAMAALAUS, aiheena eläin Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la-su ja , 20 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Kurssilla piirretään ja maalataan eläinaiheita eri tekniikoita käyttäen MAALAA MAISEMASI! Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la su , 16 oppituntia Haatainen Hannele Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Maalaa mielimaisemasi! Ota valokuva mukaan vaikka mökkimaisemastasi tai jostain muusta kohteesta. Metalligrafiikan kurssit viikonloppukurssina Iso-Pappilassa, Sylvinkuja 5. Kokoontumiset la-su klo Kurssimaksu 35 /kurssi. Ei kausikortilla. Opettajana Hannele Haatainen. Metalligrafiikka on oma kiehtova taiteenlajinsa. Valmistamme grafiikan laattoja kuivaneula- viivasyövytys- ja akvatintatekniikoilla ja vedostamme laatat prässin avulla paperille METALLIGRAFIIKKA A , 16 oppituntia METALLIGRAFIIKKA B , 16 oppituntia METALLIGRAFIIKKA C , 16 oppituntia METALLIGRAFIIKKA D , 16 oppituntia TAIDEPAJA Keskuskatu 32, kuvataideluokka la Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Ei kausikortilla! Kurssilla kokeillaan erilaisia tekniikoita: nestemäinen tussi, kankaanmaalaus ja -painanta, kankaan kuviointi metallifoliolla, keramiikka, grafiikka (puupiirros pehmeälle adigraf-levylle), huovutus ja emalikoru. Materiaaleista maksetaan käytön mukaan. Sopii kaikille. Ei vaadi erityistaitoja. Syksy: 24.9., 8.10., , ja Kevät: 21.1., 28.1., 4.2., ja

39 KERAMIIKKA KERAMIIKKA E, perhekurssi Keskuskatu 32, kuvataideluokka la , 4,66 oppituntia , 4,66 oppituntia Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Muovailemme savesta erilaisia koriste- ja käyttöesineitä lapsi-vanhempi työparina. Toisena päivänä koristelemme esineet enkopeilla ja/tai lasitteilla. Materiaalimaksu käytön mukaan. Töiden hausta ilmoitetaan erikseen. Keramiikkakursseille voivat osallistua sekä aloittelijat että pidempään harrastaneet aikuiset ja nuoret Kursseilla opitaan perustekniikat, lasitus, polttoprosessi sekä erilaisia koristelutapoja. Materiaalit laskutetaan käytön mukaan KERAMIIKKA A, aikuisten aamuryhmä Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Tarja Vatanen Kurssimaksu 70,00 POSLIININMAALAUS POSLIININMAALAUS Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ti , 33 oppituntia , 39 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 70,00 Posliinin polttomaksut maksetaan suoraan opettajalle. LASI Lasikursseilla valmistetaan lasitöitä eri tekniikoilla. Esim. sulatus, tiffany- ja lyijylasi KERAMIIKKA B, aikuisten päiväryhmä Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ma , 33 oppituntia , 39 oppituntia Tarja Vatanen Kurssimaksu 70, KERAMIIKKA C Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ke , 33 oppituntia , 39 oppituntia Merja Nykänen-Naukkarinen Kurssimaksu 70, KERAMIIKKA D Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 to , 33 oppituntia , 39 oppituntia Sari Tidenberg Kurssimaksu 70, TIFFANYTEKNIIKKA Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la-su Irja Hachmann Kurssimaksu 120,00 Ei kausikortilla! Materiaalit voit ostaa opettajalta. Syksy: , , , ja Kevät: , , , ja LASIN LUMOISSA A Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ti , 33 oppituntia , 39 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 70,00 Kurssi sopii myös aloittelijoille LASIN LUMOISSA B, Jäppilä Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 la Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Lisäksi mahdollisuus tehdä pienimuotoista keramiikkaa. Syksy: 24.9., , ja Kevät: 14.1., 11.2., ja

40 KÄDEN TAIDOT TEKSTIILITYÖ Ompelukursseilla opitaan ompelun perustaitoja. Samalla opit käyttämään valmiskaavoja, ompelukonetta ja saumuria. Voit valmistaa yksilöllisiä vaatteita ja kodintekstiilejä arkeen ja juhlaan sekä aikuisille että lapsille. Mahdollisuus myös tuunata vanhoista kangasaarteista uusia persoonallisia kokonaisuuksia OMPELUN ILOA A Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma , 30 oppituntia , 36 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 65, OMPELUN ILOA B, Naarajärvi Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ti , 30 oppituntia , 36 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 65, OMPELUN ILOA C, Jäppilä Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 Joka toinen viikko to , 20 oppituntia , 28 oppituntia Tiina Kerminen TUUNAUSTYÖPAJA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ma , 15 oppituntia , 18 oppituntia Tiina Kerminen Kurssin aikana tuunataan vanhasta uutta hyödyntäen vanhoja vaatteita ja tekstiilejä sekä kirpparilöytöjä. Perehdytään myös erilaisiin kankaan kuviointimahdollisuuksiin. Opiskelijoilla on kurssipäivinä mahdollisuus jatkaa omatoimisesti työskentelyä tekstiililuokassa klo TILKKUJEN TAIKAA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ke , 24 oppituntia , 28 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 60,00 Kurssilla opitaan erilaisia tilkkutyötekniikoita. Toteutettavat työt voivat olla vaatimustasoltaan ja kooltaan erilaisia sisustustekstiilejä ja käyttöesineitä. Materiaaleiksi käyvät sekä uudet että kierrätyskankaat. Opistolla on tarvittavat välineet. Kurssi sopii niin vasta-alkajille kuin kokeneelle tilkkuilijallekin FARKUT FINAALISSA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ke , 12 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 35,00 Kokoonnutaan valmistamaan vanhoista farkuista erilaisia tuotteita käyttöön ja koristeeksi. Kokoontumispäivät: 15.3., ja

41 SAUMURIN KÄYTÖN SALAT Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti , 16 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Kurssilla opetellaan kotisaumurin käytön niksejä ja mahdollisuuksia. Ota mukaan oma saumurisi PIPOT, HATUT, KASSIT JA PUSSUKAT Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti , 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Tule tekemään talven tuiskuihin lämpimät päähineet ja kangaskassit sekä pukinkonttiin pienet pussit ja pussukat. KUDONTA Kudonnan opetuksessa opetellaan kankaanrakentamisen työvaiheet ja kankaan suunnitteluun liittyvät laskutoimitukset. Lisäksi opastetaan materiaalivalinnoissa ja mahdollisissa kierrätysmateriaalien käytössä. Tarkemmat kurssikohtaiset tiedot opiston nettisivuilla KUDONTAA ALOITTELIJOILLE JA HIUKAN HARRASTANEILLE B Laaksotien kudontaluokka, Laaksotie 47 to , 44 oppituntia , 52 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 90, KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ, JÄPPILÄ Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 ke , 27 oppituntia , 18 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssilla on mahdollisuus kutoa kangaspuilla sekä tehdä erilaisia muita käsitöitä. Syksyllä suunnitellaan yhdessä sekä kudontatyöt että muut käsityöt opiskelijoiden valinnan mukaan. Kurssi kokoontuu syyslomaan asti joka viikko, huom. poikkeus to Syysloman jälkeen 2.11., ja Kevät: 18.1., 1.2., 15.2., 15.3., ja KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ, Montola Montola, Kurikkalan kauppa, Niittylammentie 13 ma Irene Kalliokoski Kurssimaksu 60,00 Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. Kurssilla kudotaan kangaspuilla ja tehdään ryhmän yhdessä sopiman työjärjestyksen mukaisia muita askartelu-ja käsitöitä. Kahdella ensimmäisellä kokoontumiskerralla suunnitellaan kurssin sisältö muiden tehtävien töiden paitsi kudonnan osalta. Syksy: 19.9., 3.10., ,31.10., , ( viimeiset syksyn kerrat peräkkäisillä viikoilla). Kevät: 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 6.3., 20.3., KUDONTAA ALOITTELIJOILLE JA HIUKAN HARRASTANEILLE A Laaksotien kudontaluokka, Laaksotie 47 ti , 44 oppituntia , 52 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 90,00 41

42 ERITYISTEKNIIKAT Erityistöissä tutustutaan ehkä itselle vieraisiin materiaaleihin ja niiden käyttöön, sekä opetellaan uusia tekniikoita. Kokeillaan perinteisiä työtapoja uudesta näkökulmasta ja uuteen tarkoitukseen. Tarkemmat kurssikohtaiset tiedot opiston nettisivuilla NYPLÄYSPAJA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma , 50 oppituntia , 50 oppituntia Katri Miettinen Kurssimaksu 90,00 Ryhmä ei kokoonnu syksyllä viikoilla 42 ja 43 eikä keväällä viikoilla 9 ja PUNONTAA JA PITSIMÄISTÄ PINTAA LUONNONMATERIAALEILLA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 Uutuus! la-su ja , 32 oppituntia Laura Rosenberg Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Innostu punonnasta luonnonmateriaaleilla. Kurssilla valmistetaan punontatöitä sisä- ja ulkokäyttöön. Kurssilla on mahdollisuus kokeilla nypläystä ja yhdistää sitä punontaan. Voit tuoda omat materiaalit tai ostaa opettajalta (kaisla, paju ja pajunkuori). Viimeinen ilmoittautumispäivä KIRJOMALLA KAUNISTA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti , 30 oppituntia Katri Miettinen Tutustutaan perinteiseen villalankakirjontaan. Tarkempi kurssin sisältö suunnitellaan kurssin alussa. Kurssi ei kokoonnu viikoilla 42 ja MAKRAMEE-SOLMEILU JA PUNONTA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti Uutuus! , 30 oppituntia Katri Miettinen Kurssimaksu 40,00 Kurssilla voit kokeilla erilaisia solmeilu- ja punontatekniikoita erilaisista materiaaleista tehtävillä harjoitustöillä. Ryhmä ei kokoonnu keväällä 2017 viikoilla 9 ja VILLI JA VAPAA KIRJONTA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 to , 36 oppituntia Tiina Kerminen Kurssilla kirjotaan villisti ja vapaasti lankoja laskematta sekä koneella että käsin. Kankaita ja lankoja käsitellään mm. maalaamalla, painamalla ja värjäämällä. Lopputuloksena upeita kolmiulotteisia tekstiilejä käyttöön ja koristeeksi. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista KORUNYPLÄYS Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 Uutuus! la-su ja , 32 oppituntia Laura Rosenberg Ei kausikortilla! Kurssilla nyplätään koruja eri materiaaleista opiskelijoiden toiveet huomioiden. Mahdollisuus kokeilla nypläystä myös hopealangalla. Suunnittele itse tai käytä valmista mallia ja tee koru vaikka kevään juhliin. Viimeinen ilmoittautumispäivä on

43 AURINKOMAALAUSTA KANKAALLE Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 su , 8 oppituntia Heli Laitinen Kurssimaksu 25,00. Ei kausikortilla! Aurinkomaalauksella toteutetaan värikkäitä kankaita omien kasvi- ja sabluunakuvioiden avulla. Kiehtovaa ja kaunista! Kurssilaisille lähetetään työväline- ja tarvikeluettelo KEHRUUKURSSI Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 pe la Katri Ahonen Ei kausikortilla! Kurssilla kehrätään villaa, karvoja, kasvikuituja ja muita materiaaleja kokeillen. Mukaan niin aloittelijat kuin jo aiemmin kehränneet. Tarvikkeita voi tuoda itse, villaa ja pellavaa voi ostaa opettajalta. Työvälineitä hankitaan tarpeen mukaan, rukit kunnostetaan ja huolletaan. Syksy: ja , , Kevät: , , SILKKIMAALAUS Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 pe la-su , 20 oppituntia Irina Orlova Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Perjantaina tutustuminen silkkimaalaustekniikoihin ja suunnitellaan maalattavaa työtä. Lauantaina maalataan suunniteltu työ esim. tyynyliina ja sunnuntaina tehdään isoja silkkihuiveja. Ilmoittautuneille lähetetään lista mukaan otettavista omista välineitä. Tarvikemaksu / opiskelija MAALAUS TILKUISTA - KANGASKOLLAASIKURSSI Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti , 44 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu Kurssilla tehdään maalaus tekstiilimateriaaleista. Pohjapahville liimataan tilkkuja, kangassilppua, lankoja yms. Ei vaadi erikoistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista KALLIGRAFIA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti , 15 oppituntia Pirjo Riipinen Kurssimaksu 25,00 Haluatko oppia kalligrafian eli kauniin kirjoittamisen taitoja? Tai tekeekö mieli verestää tekstaustaitoja? Haluatko tehdä kortteja vaikkapa jouluksi tai merkkipäiviä varten? Kalligrafian perusteissa käymme läpi muutaman keskeisen tekstityylin ja tutustumme välineisiin ja harjoittelemme ja teemme tuotoksia runsaasti. Ota mukaan cm:n viivain, lyijykynä ja kumi ja mahdollisia tekstausvälineitä EMALIKORUJA Keskuskatu 32, kuvataideluokka la , 10 oppituntia Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Valmistetaan emalikoruja tai magneetteja valmispohjien päälle. Ensimmäisenä päivänä tehdään emaloinnit ja tilataan korujen osat. Toisena päivänä kootaan korut ja valmistetaan lahjarasiat koruille. Mahdollisuus tehdä lisää yksittäisiä koruja. Materiaalimaksu käytön mukaan. 43

44 HULLAANNU HUOVASTA, VILLIINNY VILLASTA Laaksotien tekstiilityöluokka 1 ja 2, Laaksotie 47 pe la-su pe tutustutaan tekniikkaan ja tarvikkeisiin. Varsinainen kurssi la-su ja Tiina Kerminen Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Kurssilla huovutetaan uniikkeja tekstiilejä käyttöön ja koristeeksi. Käytämme hyväksi villan ja silkin lukuisia eri sävyjä. Lopputulos voi olla esim. sisustustekstiili, käyttövaate tai vaikka paksu villamatto ROJUN JA ROMUN UUSI ELÄMÄ Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 to Uutuus! , 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Kurssilla rojut ja romut saavat uuden mahdollisuuden. Lopputuloksena upeita kolmiulotteisia esineitä käyttöön ja koristeeksi. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista ALTERED BOOKS ELI MUUNNELLUT KIRJAT Uutuus! Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 to , 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Altered books eli altsut ovat vanhoista käytetyistä kirjoista muokattuja uusia uniikkeja taidekirjoja ja -teoksia. Altsujen teossa vain mielikuvitus on rajana. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista MAALAUS- JA NEULAHUOVUTUSKURSSI Jäppilä, Mäntylän lammastila, Maavedentie 2 la-su , 16 oppituntia Heli Laitinen ja Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Tervetuloa viikonloppukurssille inspiroivaan ympäristöön Mäntylän lammastilalle Jäppilään. Lauantaina maalataan ympäröivää maisemaa akryyliöljy- tai akvarellitekniikoilla, opettajana Hannele Haatainen. Sunnuntaina neulahuovutetaan pieni sisustustaulu esihuovalle, opettajana Heli Laitinen. Omat maalaustarvikkeet mukaan, neulahuovutustarvikkeet voit ostaa paikan päällä. Sateen sattuessa työskennellään sisällä. Tilalta voit varata keittolounaan + kahvin 10,-/päivä. Varaukset ja tiedustelut Heli Laitinen VANHASTA UUTTA Paltanen, Paltasen pysäkki pe klo tutustutaan eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Varsinainen kurssi: la-su klo Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Tuunataan ja viritellään vanhasta uutta pukin konttiin. Kankaat, kirjat, romut ja romppeet saavat uuden mahdollisuuden KANKAAN KUVIOINNIN UUDET TUULET Paltanen, Paltasen pysäkki pe klo la-su klo Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00. Ei kausikortilla! Kankaita käsitellään värjäämällä, etsaamalla, ruostuttamalla, polttamalla jne. Lopputuloksena upeita yksilöllisiä tekstiilejä KORISTEITA JOULUKSI Peiposjärvi, Seurantalo, Peiposjärventie 1671 su , 8 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Styroxpohjat (pallot, tähdet, kranssit tms.) päällystetään kankailla ja koristellaan nauhoilla, helmillä, paljeteilla jne. Tuloksena loisteliaita joulukoristeita. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista BETONIA JA KIERRÄTYSMOSAIIKKIA Peiposjärvi, Seurantalo, Peiposjärventie 1671 pe la , 18 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Valmistetaan rikkoontuneista astioista ja kaakelinpaloista uusia ehjiä kokonaisuuksia kodin ja pihan koristeiksi. Kurssilla voi valmistaa myös betonista kolmiulotteisia veistoksia ja koristeita kodin ja pihan kaunistukseksi. Kurssipäivät pe-la ja la Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. 44

45 TAITOPAJAT Kunkin taitopajan teemat ja tarvittavat hankinnat sovitaan ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Suunnittelun lomassa voi viimeistellä keskeneräisiä töitä TAITOPAJA A Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma , joka toinen viikko Tiina Kerminen Opiskelijoilla on kurssipäivinä mahdollisuus jatkaa omatoimisesti työskentelyä tekstiililuokassa Syksy: 12.9.,26.9.,10.10., ja Kevät: 16.1., 30.1.,13.2., 13.3., ja TAITOPAJA B, Virtasalmi Virtasalmi kk, seurakuntakoti, Kirkkopolku 3 ke , joka toinen viikko Tiina Kerminen Ensimmäisellä kerralla tehdään betonivalutöitä ja suunnitellaan tulevaa kautta. Syksy: 14.9., 28.9., , ja Kevät: 18.1.,1.2., 15.2., 15.3., ja TEKNINEN TYÖ Puu- ja metallitöissä opitaan erilaisia liitostapoja, puuntyöstökoneiden turvallista käyttöä ja viimeistelytapoja. Opiskelija hankkii itse käyttämänsä materiaalin ja liiman. Tarkemmat kurssikohtaiset tiedot opiston nettisivuilla PUUKKOKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma , 40 oppituntia , 48 oppituntia Sauli Kröger Kurssimaksu 90,00 Tarvikkeet opiskelija hankkii itse, opettaja opastaa tarvikehankinnoissa. Ei alle 15-vuotiaita TAITOPAJA C, Niskamäki Niskamäki, Seija Kohvakka, Etelä-Niskamäentie 665 to , joka toinen viikko Tiina Kerminen Ensimmäisellä kerralla tehdään betonivalutöitä ja suunnitellaan tulevaa kautta. Syksy: 15.9., 29.9., , ja Kevät: 19.1., 2.2., 16.2., ja TAITOPAJA D, Halkokumpu Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 ke Tiina Kerminen Kurssimaksu 40,00 Ensimmäisellä kerralla kierrätetään kirjoja ja suunnitellaan tulevaa kautta. Syksy: 14.9., ja Kevät: 18.1., 15.2., ja TAITOPAJA E, Jäppilä Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 ke Tiina Kerminen Opintosetelikurssi Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan tulevan talven ohjelmaa ja viimeistellään omia keskeneräisiä töitä. Syksy: 7.9., ja Kevät: 11.1., 8.2., 8.3. ja PUUTÖITÄ, METALLITÖITÄ JA PUUKON VALMISTUSTA Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ti , 40 oppituntia , 48 oppituntia Tapio Laakso ja Sauli Kröger Kurssimaksu 100,00 Töissä käytettävät tarvikkeet opiskelija hankkii itse, opettaja ohjaa hankinnoissa. Ei alle 15-vuotiaita PUUTÖITÄ VAPAALLA OLEVILLE A Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma , 40 oppituntia , 48 oppituntia Tapio Laakso Kurssimaksu 90,00 Liimat, hionta- ja kiinnitystarvikkeet kurssilaiset hankkivat itse. Ei alle 15-vuotiaita.

46 PUUTÖITÄ VAPAALLA OLEVILLE B Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ti , 40 oppituntia , 48 oppituntia Tapio Laakso Kurssimaksu 90,00 Liimat, hionta- ja kiinnitystarvikkeet opiskelija hankkii itse. Ei alle 15-vuotiaita PUUTYÖN JATKOKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 to , 40 oppituntia , 48 oppituntia Paulus Holster Kurssimaksu 90,00 Materiaalit ja liiman opiskelija hankkii itse. Ei alle 15-vuotiaita KORISTEVEISTO A Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ke , 40 oppituntia , 48 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 70,00 Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Ei alle 15-vuotiaita KORISTEVEISTO B Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ke , 40 oppituntia , 48 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 70,00 Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Kurssi suunnattu vasta-alkajille ja hyvin vähän koristeveistoa harrastaneille! Ei alle 15-vuotiaita KORISTEVEISTO C Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 to , 60 oppituntia , 72 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 105,00 Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Kurssi suunnattu jo aiemmin koristeveistoa harrastaneille. Ei alle 15-vuotiaita KIRSTUKURSSI Uutuus! Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la Infotilaisuus info klo , Poleeni, opiston toimistossa Paulus Holster Kurssimaksu 65,00 Ei kausikortilla! Kirstukurssilla voit tehdä arkun itselle, läheisellesi tai vaikka lemmikille. Info jossa käydään läpi kirstun mittoja, valmistukseen liittyviä erityisseikkoja, materiaalivaihtoehtoja ja viimeistelykäsittelyjä. Ei alle 15-vuotiaita. Syksy: : 24.9., , ja klo Kevät: 14.1., 18.2., ja 8.4. klo NUKKEKOTI-, PUULELU- JA SOITINRAKENNUSKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 su Tommi Relander Kurssimaksu 65,00 Ei kausikortilla! Kurssilla voit tehdä puuleluja, rakentaa nukkekodin tai valmistaa soittimia, mm. sähkökitaran. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan tehtäviä töitä ja kartoitetaan tarvikehankinnat: yhdessä hankittavat ja kunkin itse hankkimat. Alle 15-vuotias vanhemman mukana. Syksy: 25.9., , ja Kevät: 15.1., 19.2., ja

47 HUONEKALUJEN KORJAUS, ENTISÖINTI JA VERHOILU Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma , 40 oppituntia , 48 oppituntia Päivi Kuronen ja Paulus Holster Kurssimaksu 100,00 Kurssilla korjataan, entisöidään ja verhoillaan erilaisia huonekaluja. Entisöinnin ja verhoilun opettajat ovat kurssilla yhtäaikaa opettamassa, jolloin työn ongelmakohtaan saa heti opetusta. Osan verhoilutarvikkeista voi ostaa opistolta ja osan mm. liiman, opiskelija hankkii itse. Korjaus-ja entisöintitarvikkeet opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta VERHOILU Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la Raimo Heikkinen Kurssimaksu 80,00 Ei kausikortilla! Kurssilla verhoillaan vanhoja huonekaluja esineen historiaa kunnioittaen. Syksy: 27.8.,17.9., ,12.11., Kevät: 14.1., 4.2.,18.3., 8.4., Osan verhoilutarvikkeista voi ostaa opistolta ja osan, mm. liiman opiskelija hankkii itse. ERITYISRYHMILLE SUUNNATUT KURSSIT TOIMINTAA KEHITYSVAMMAISILLE Virtasalmi kk, seurakuntakoti, Kirkkopolku 3 ke Tiina Kerminen, Piia Säpyskä-Hietala ja Miia Immonen Kurssimaksu 60,00 Kurssilla askarrellaan, musisoidaan ja liikutaan. Kurssimaksu sisältää askartelutarvikkeet ja päiväkahvin. Syksy: 7.9., 21.9., 5.10., ja Kevät: 25.1., 8.2., 8.3., ja MUUT KÄDEN TAIDOT SISUSTUKSEN TRENDIT Uutuus! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to , 6 oppituntia Birgitta Laurikainen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Tutustumme Trendi-käsitteeseen, tämän hetken eri trendi-ilmiöihin ja niiden taustatekijöihin. Käymme Habitare -messuilla kurkistamassa uusimpia sisustuksen tuulia. Habitare on uudistunut. Samaan aikaan siellä on myös Showroom, Valolight, HifiExpo, ArtHelsinki ja Antiikkimessut. Matkan jälkeen käymme läpi Habitaren annin ja pohdimme miten tulevia trendejä voi ennakoida. Kulut matkasta ja Habitare -lipusta peritään erikseen Trendikäsite ja tämän hetken trendit Matka Habitareen Trendit nyt, trendien ennakointi SISUSTUKSEN PERUSTEET Uutuus! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 la , 18 oppituntia Birgitta Laurikainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Sisutus on kokonaisuus, tutustumme sisustuksen perusteisiin ja tilaan vaikuttaviin tekijöihin. Miten muutan tilaa eri sommitelmilla, väriyhdistelmillä ja materiaalivalinnoilla? Kokoontumispäivät: 8.10., ja OMAN SISUSTUKSEN MUUTOS Uutuus! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 la , 24 oppituntia Birgitta Laurikainen Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Haemme kodin ongelmakohtiin erilaisia ideoita ja ratkaisuvaihtoehtoja. Kokoontumispäivät: 4.2., 11.2., ja

48 LASTEN TANSSI JA LIIKUNTA Lasten liikunta ja tanssi tukee lasten monipuolista kehittymistä niin liikunnan, tunne-elämän kuin sosiaalisuudenkin alueella sekä antaa elämyksiä ja liikunnan iloa. TANSSI JA LIIKUNTA MUSAJUMPPA A, 3-4 vuotiaille Uutuus! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to , 11 oppituntia , 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 40,00 Musajumpassa jumpataan musiikin tahtiin. Kehittää lapsen motoriikkaa, tasapainoa ja rytmitajua. Mukaan mukavat, liikkumiseen soveltuvat vaatteet SATUBALETTI A, 4-5 vuotiaat Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 40,00 Tunnilla tanssitaan, leikitään ja liikutaan musiikin tahtiin oppien samalla tanssin alkeita. Päälle mukavat, liikkumiseen sopivat vaatteet SATUBALETTI B, 6-7 vuotiaat Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti , 11 oppituntia , 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 40,00 Tunnilla opitaan tanssin alkeita, tehdään pieniä tansseja ja luovia harjoituksia. Päälle mukavat liikkumiseen sopivat vaatteet LASTEN TANSSI - DANCEMIX, alakouluikäisille, Harjun koulu Harjun koulu, liikuntasali, Kuopiontie 22 ke , , 11 oppituntia , 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 40, SIRKUS Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 ti , 29,37 oppituntia , 34,7 oppituntia Mohamed Hamed LIIKUNTAKERHO alakouluikäisille, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Kirkkotie 9 ke , 11 oppituntia , 13 oppituntia Leena Kolehmainen Monipuolista liikuntaa eri välineillä ja telineitä käyttäen 48

49 ZUMBA ZUMBA GOLD - zumbaa mummoille Järjestötalo, diskotila, Tasakatu 4-6 ke , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Mira Laasonen Zumba gold sopii sekä ikäihmisille että liikuntarajoitteisille ja liikuntaa aloitteleville. Askeleita opetellaan rauhassa ja nautitaan yhdessä latinomusiikista (mm. salsa, cumpia, flamenco, tango). Tunnit kehittävät kunnon lisäksi myös tasapainoa ja muistiakin ZUMBA, Siilin koulu Siilin koulu, liikuntasali, Siilinkankaantie 5 ti , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Mira Laasonen ZUMBA, Toikkala Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 to , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Mia Kääriäinen ITÄMAINEN TANSSI ITÄMAINEN TANSSI, alkeet Uimahalli, alasali, Opintie 2 su , 22 oppituntia , 26 oppituntia Anne Zarour Tutustu itämaisen tanssin maailmaan. Tanssi on tehokasta ja rentouttavaa liikettä koko selkärangalle, samalla vahvistaen keskivartalon lihaksia. Aloitamme perusliikkeistä ja helpoista askelsarjoista. Sopii vasta-alkajille ja niille, jotka haluavat kerrata tanssin perusteita. Huom! Tunteja ei ole eikä ITÄMAINEN TANSSI, jatko Uimahalli, alasali, Opintie 2 su , 22 oppituntia , 26 oppituntia Anne Zarour Itämaisen tanssin tekniikkaa, koreografioita ja ilmaisua. Tutustumme uusiin tansseihin ja rytmeihin. Sopii vähintään 3-4 vuotta tanssineille. Huom! Tunteja ei ole eikä PARITANSSI PARITANSSI, alkeet, syksy Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 pe , 13,3 oppituntia Tommi Ratilainen/Tanssikoulu Ratilainen Kurssimaksu 40,00 /hlö Ilmoittautuminen pareittain PARITANSSI, jatko, syksy Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 pe , 13,3 oppituntia Tommi Ratilainen/Tanssikoulu Ratilainen Kurssimaksu 40,00 /hlö Ilmoittautuminen pareittain PARITANSSI, alkeet, kevät Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 pe , 13,3 oppituntia Tommi Ratilainen/Tanssikoulu Ratilainen Kurssimaksu 40,00 /hlö Ilmoittautuminen pareittan PARITANSSI, jatko, kevät Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 pe , 13,3 oppituntia Tommi Ratilainen/Tanssikoulu Ratilainen Kurssimaksu 40,00 /hlö Ilmoittautuminen pareittan. 49

50 LAVATANSSIT, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 su , 16,7 oppituntia , 16,7 oppituntia Riitta Kauhanen ja Seppo Viinikainen Kurssimaksu 40,00 /hlö Harjoitellaan tavallisia lavoilla tanssittavia tansseja. Mm. foksi, tango, valssi, fusku, jenkka jne. Ilmoittautuminen pareittain. MUUT TANSSIT SHOWTANSSI, alle 16 vuotiaat Laaksotie Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ke , 11 oppituntia , 13 oppituntia Mira Laasonen Kurssimaksu 40, SHOWTANSSI, Laaksotie Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Mira Laasonen Showtanssi on suunnattu yli 12 -vuotiaille ja aikuisille RIVITANSSI Järjestötalo, diskotila, Tasakatu 4-6 Joka toinen viikko ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Anne Jokimäki Ryhmä kokoontuu parittomilla viikoilla STREETDANCE, alkeet Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 pe , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Oskari Suhonen Breakdance perusteet ja jatko. Boogie/Robot dance, Poppin Lockin, Hiphop. Koreografinen STREETDANCE, jatko Järjestötalo, diskotila, Tasakatu 4-6 pe , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Oskari Suhonen Breakdance perusteet ja jatko. Boogie/Robot dance, Poppin Lockin, Hiphop. Koreografinen LYYRINEN TANSSI AIKUISILLE Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti Uutuus! , 14,67 oppituntia , 17,29 oppituntia Terhi Fullwood Tanssissa yhdistellään mm. modernin tanssin ja jazztanssin tekniikoita. Kehoa avaavan alkulämmittelyn jälkeen tanssitaan helppoja liikesarjoja, joissa eläydytään musiikin sanomaan. Sisältää kehonhuollollisen venyttelyosuuden. Sopii hyvin aloittelijoille, jotka haluavat oppia ilmaisemaan itseään tanssien TANSSIA ERITYISRYHMÄLLE Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to , 11 oppituntia , 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 40,00 Tunnilla etsitään erilaisia tapoja ilmaista ja luoda liikettä. Innostutaan ja iloitaan liikunnasta erilaisten musiikkien saattelemana TUTUSTU FLAMENCOTANSSIIN Poleeni, Savontie 13 Uutuus! la , 3,33 oppituntia Eerika Alajärvi Kurssimaksu 25,00 Sisältäen 60min puhetta flamencosta + rytmiikkaa ja 90min tanssityöpaja. Sopii kaikille. 50

51 VESILIIKUNTA Ohjatuilla allasvuoroilla kaikkien vesijumppien hinta on 2,50 /kerta + uintimaksu. Maksut maksetaan etukäteen uimahallin kassalle. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen AQUAPOP A Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ma Miia Immonen Reipastempoista vesijumppaa nuorekkaan musiikin tahtiin. LAVIS - LAVATANSSIJUMPPA Lavatanssijumppa on uusi, hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa että kukaan talloo varpaille. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja kuten humppa, jenkka, rock/jive, cha cha ja samba. Tunnilla jopa opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella LAVATANSSIJUMPPA, LAVIS, maanantai Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Sari Härkönen LAVATANSSIJUMPPA, LAVIS, sunnuntai Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 su , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Sari Härkönen LAVATANSSIJUMPPA, LAVIS, Halkokumpu Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 ti , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Sari Härkönen AQUAPOP B Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ti Emilia Siitari Reipastempoista vesijumppaa nuorekkaan musiikin tahtiin VEDESSÄ VETREÄKSI Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ti Emilia Siitari Kaikille soveltuvaa vesijumppaa SYVÄN VEDEN VESIJUMPPA Uimahalli, iso allas, Opintie 2 to Miia Immonen Reipasta vesijumppaa syvässä altaassa vesijuoksuvyötä (oma/lainavyö ohjaajalta) ja välineitä käyttäen. Uimataito vaaditaan! ÄIJÄVESI Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 to Eila-Sinikka Niemeläinen Reipastempoista vesijumppaa nuorekkaan musiikin tahtiin. 51

52 JOOGA, ASAHI, PILATES JA RENTOUTUS Suomen Joogaliiton (SJL) joogaa naisille ja miehille. Ota alusta mukaan. HUOM! Vasta-alkajat! Joogatunnin ensimmäinen tunti on erityisen tärkeä. Ole silloin paikalla JOOGA, seniorit A Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Virpi Eskelinen Helpotettu ohjelma, joka lähtee opiskelijan yksilöllisistä lähtökohdista ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa ja rajoituksensa. Ohjelma sisältää lihaskunto-, jooga- ja rentoutumisharjoituksia JOOGA, seniorit B Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Virpi Eskelinen Helpotettu ohjelma, joka sisältää lihaskunto-, jooga- ja rentoutusharjoituksia AAMUJOOGA Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 pe , 22 oppituntia , 26 oppituntia Virpi Eskelinen Aamujoogalla elinvoimaa ja hyvää oloa päivään. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille JOOGA, Kontiopuisto Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Virpi Eskelinen Opetus etenee ryhmän valmiuksien mukaisesti. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille JOOGA, Paltanen Paltanen, Paltasen Pysäkki, Syrjätie 2 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Anja Pietiläinen NAISTEN JOOGA, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 ma , 22 oppituntia , 26 oppituntia Tarja Naukkarinen Ryhmä sopii kaikille naisille ikään tai kuntoon katsomatta ÄIJÄJOOGA Seurakuntaopiston sali, Huvilakatu 31 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Tarja Naukkarinen Ryhmä sopii kaikille miehille ikään tai kuntoon katsomatta ÄIJÄJOOGA, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 ti , 22 oppituntia , 26 oppituntia Tarja Naukkarinen Ryhmä sopii kaikille miehille ikään tai kuntoon katsomatta ASAHI + JOOGA, Virtasalmi Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 pe , 22 oppituntia , 26 oppituntia Anja Pietiläinen Rentouttaviin, venyttäviin ja mieltä hiljentäviin joogaharjoituksiin yhdistämme Asahi-terveysliikunnan harjoituksia, joilla hoidamme selkää, vahvistamme jalkalihaksia, parannamme tasapainoa ja hengityksen laatua. Yhteisenä tavoitteena on kehon ja mielen tasapaino. Tarvitset joustavan asun ja oman alustan. 52

53 RENTOUDU JOOGAN AVULLA -joogaviikonloppu Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 pe klo la klo su klo Virpi Eskelinen Kurssimaksu 20,00 Tarvitsetko tauon arkeesi. Anna joogaharjoitusten rentouttaa kehoa ja mieltä. Teemme joogaharjoituksia, jotka sopivat kaikille. Lisäksi alustus aiheeseen ja keskustelua TUTUSTU JOOGAAN Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 pe klo la klo su klo Virpi Eskelinen Kurssimaksu 25,00 Viikonlopun ohjelma sisältää joogan fyysiä harjoituksia ja rentoutumista sekä tietoa harjoituksista, rentoutumisesta ja joogasta. Asahi, suomalaisten asiantuntijoiden kehittämä asahi-terveysliikunta on kaikenikäisille ja kuntoisille sopivaa liikuntaa, joka on suunniteltu ennaltaehkäisemään ja hoitamaan tyypillisiä terveysongelmiamme ASAHI Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Sari Härkönen AAMUASAHI Järjestötalo, diskotila, Tasakatu 4-6 pe , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Sari Härkönen FYSIOPILATES, alkeet Uutuus! Uimahalli, alasali to , 14,63 oppituntia , 14,63 oppituntia Ritva Seppä Tunnilla opetellaan käyttämään kehon lihaksia ja niveliä tasapuolisesti, jolloin liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon ryhtiä tukevat lihakset vahvistuvat. Ei tarvitse aiempaa kokemusta lajista VAHVISTU JA RENTOUDU Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Sari Härkönen Kurssilla keskitytään kehon huoltoon vahvistavin ja venyttävin liikkein, huomioiden keskivartalo ja syvät asentoa tukevat lihakset. Lopuksi ohjattu rentoutuminen. Kurssi sopii naisille ja miehille OLE TIETOISESTI LÄSNÄ Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 pe , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Sari Härkönen Erilaisin harjoituksin pyritään vahvistamaan tietoista läsnäoloa tässä hetkessä. Läsnäolon vahvistumisen myötä on mahdollista löytää omia voimavaroja; stressi hellittää, keskittymiskyky voimistuu, löytyy iloa oloon ja unen laatukin paranee. Menetelminä mm: rentoutus-, kehomeditaatio- ja mindfulness -harjoituksia. Kurssi antaa omaan arkeen työkaluja, joilla voi itsenäisesti huoltaa niin kehoa kuin mieltäkin.

54 KEVYT LIIKUNTA JA KEHONHUOLTO SENIORIJUMPPA, Naarajärvi Naarajärvi, Kerttula, Seunalantie ti , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Sari Härkönen Jumppaa ryhmäläisten toimintakyky huomioiden. Myös erilaisin välinein, esim. keppi, kuminauha, pallo, käsipaino. Tavoitteena lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden kehittyminen, sekä liikunnan ilo LIIKUNTAA SENIOREILLE, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 to , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Leena Kolehmainen Lempeää liikuntaa senioreille liikkuvuuden, tasapainoharjoittelun, lihaskunnon ja venyttelyn merkeissä iloisen musiikin siivittämänä liikuntarajoitteet huomioiden KEVENNETTY LIIKUNTA, Virtasalmi Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 to , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Pasi Julkunen Tasapainoharjoittelua, lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyä. KUNTOLIIKUNTA JA KEHONHUOLTO RVP -REISIVATSAPEPPUJUMPPA Uimahalli, alasali, Opintie 2 ti , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Emilia Siitari HIIT-intervallitreeni (high-intensity interval training) Uimahalli, alasali, Opintie 2 ke , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Emilia Siitari Kovatehoinen intervalliharjoitus HARJUN JUMPPA Harjun koulu, liikuntasali, Kuopiontie 22 ti , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Emilia Siitari BODYJUMPPA Maaselän koulu, liikuntasali, Seunalantie 8 to , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Päivi Tikka KUNTONYRKKEILYÄ NAISILLE JA MIEHILLE Taekwondosali, Myllykatu 1, 3 krs. ti , 24 oppituntia , 26 oppituntia Mira Laasonen JÄÄLIIKUNTA K-60 Pieksämäen OP-areena (jäähalli), Karjalankatu 27 to , 14,67 oppituntia , 16 oppituntia Kurssimaksu 80,00 Kurssilla pelataan myös kaukalopalloa. Lajin vaatimat varusteet mukaan KUNTOLIIKUNTA, Haapakoski Haapakoski, seurantalo, Haapakoskentie 474 ma , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Eila-Sinikka Niemeläinen MONIPUOLINEN LIIKUNTA, Peiposjärvi Peiposjärvi, Seurantalo, Peiposjärventie 1671 pe , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Leena Kolehmainen Aloitamme iloisella latinobicillä tai muulla tanssilla, jonka jälkeen monipuolinen lihaskunto-osuus mm. eri välinein. Loppuvenyttely ja liikkuvuusharjoitukset. 54

55 KUNTOJUMPPA, Vehmaskylä Vehmaskylä, koulu, Vehmaskyläntie 420 ma , 18,37 oppituntia , 21,71 oppituntia Miia Immonen Monipuolista kuntojumppaa ja liikuntaa miehille sekä naisille, lopuksi rentoutus/venyttely BODYJUMPPA/KUNTOSALI NAISILLE, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 to , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Leena Kolehmainen Kuntoliikuntaa naisille. Kiinnitämme huomiota vartaloa tukeviin syviin lihaksiin, selän ja niskan neutraaliasentoon, lihaskuntoon ja liikkuvuuteen. Lopuksi venyttely LIHASKUNTOA MIEHILLE, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo,jäppilän Kirkkotie 9 to , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Leena Kolehmainen Miehet, vatsa sisään, selkä suoraksi ja menoksi äijämäiseen kuntoliikuntaan. Huomaat, että mieskin notkistuu KUNTOJUMPPAA NAISILLE, Virtasalmi Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 to , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Pasi Julkunen Monipuolista kuntoliikuntaa ja lihasharjoituksia koko keholle MIESTEN KUNTOLIIKUNTA, Virtasalmi Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Pasi Julkunen KUNTOSALI NAISTEN KUNTOSALI Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 ke , 22 oppituntia , 26 oppituntia Emilia Siitari Kurssimaksu 70,00 Kurssimaksu sisältää kuntosalimaksun ja ohjauksen. Kuntopiirimäisesti suoritettavaa kuntosaliharjoittelua. Harjoitteen painopiste eri lihasryhmien välillä vaihtelee harjoituskerroittain NAISTEN KUNTOSALI, TEHOTUNTI Uimahalli, kuntosali, Opintie 2 ke , 14,67 oppituntia , 17,33 oppituntia Emilia Siitari Kurssimaksu 65,00 Tunti sisältää alkuverryttelyn, tehokkaan kuntosaliharjoituksen ja loppujäähdyttelyn. Tunti ei sisällä pitkäkestoista venyttelyä. Kokoonnutaan uimahallin yläaulaan klo liikuntavaatteet vaihdettuna MIESTEN KUNTOSALI Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 to , 22 oppituntia , 26 oppituntia Eila-Sinikka Niemeläinen Kurssimaksu 70,00 Kurssimaksu sisältää kuntosalimaksun ja ohjauksen. Kuntopiirimäisesti suoritettavaa kuntosaliharjoittelua. Harjoitteen painopiste eri lihasryhmien välillä vaihtelee harjoituskerroittain KUNTOSALI SENIOREILLE, Jäppilä Jäppilän terveysasema, kuntosali, Jäppilän Kirkkotie 16 ma , 18,37 oppituntia , 21,7 oppituntia Leena Kolehmainen Tule monipuoliseen kuntosaliin kohentamaan toimintakyvylle tärkeää lihaskuntoa. Liikuntarajoitteet ja sairaudet huomioidaan. Alku- ja loppuvenyttelyt. 55

56 MAA-, METSÄ- JA PUUTARHATALOUS KOTIKANALAKURSSI -uusille harrastajille ja jo kanoihin tutustuneille Uutuus Keskuskatu 32, luokka 201, Keskuskatu 32 ke , 16 oppituntia Ira Honkonen Kurssimaksu 30,00 Oletko haaveillut omista kanoista tuoreista, itse tuotetuista kananmunista, mutta et oikein tiedä kuinka pääsisit harrastuksessa alkuun? Kotikanalakurssi sopii niin vasta kanoista haaveileville, kanalaa suunnitteleville kuin jo kanoihin tutustuneille. Kurssilla opit kanojen hoidon perusteet ruokinnasta ja peruslääkinnästä aina hyvän kanalan rakenteisiin. Jotta jokainen löytäisi itselleen sopivan kanan, tutustumme eri kanarotuihin. Jos haaveilun kohteena ei ole vain mahdollisimman paljon muniva kana, on kanamaailmassa monen kokoisia, näköisiä ja muun muassa eri värisiä munia munivia kanoja. Kanat ovat tulleet myös kaupunkiin. Pienen taajamakanalan voisivat perustaa vaikka naapurukset, jolloin kanojen loma-ajan hoito järjestyisi helpommin. Kurssilla paneudumme myös siihen mitä viranomaiset velvoittavat kanojen omistajilta. Tule mukaan kananmieliseen joukkoon ja tee haaveista totta! Kurssin vetäjänä toimii Ira Honkonen, joka on 18 vuoden ajan pitänyt harrastekanalaa Haapakoskella SIENIKURSSI Keskuskatu 32, Keskuskatu 32 pe la Päivi Saikkonen Kurssimaksu 15,00 Pe klo teoriaa La klo sienimetsässä. Opettelemme tunnistamaan, keräämään ja käsittelemään ajankohtaisia ruokasieniämme. Tutustumme sienten ravintoarvoihin, eri lajien kasvuympäristöihin sekä erilaisiin käyttö-ja säilöntätapoihin. Maastoretkellä opettelemme käytännössä tunnistamaan ruokasienet näköislajeistaan ja tutustumme myös myrkyllisiin lajeihin LUONNONYRTTI- JA Uutuus! VILLIVIHANNESKURSSI Keskuskatu 32, Keskuskatu 32 ma ti Päivi Saikkonen Kurssimaksu 15,00 Ma klo teoriaa Ti klo maastossa. Opettelemme tunnistamaan ja keräämään lähiympäristömme syötäviä luonnonkasveja. Tutustumme niiden erilaisiin käsittely- ja käyttötapoihin, ravintoarvoihin sekä rohdosvaikutuksiin. Maastossa kerääme, haistelemme, maistelemme sekä opettelemme yrttien hiostamisen käytännössä. Tutustumme myös luonnosta löytyviin myrkyllisiin kasveihin. 56

57 MUKULOIDEN MAUKKAT KUPPIKAKUT Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su klo Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Leivontakurssi lapsille ja lapsenmielisille vuotiaille. Leivotaan kuohkeita kuppikakkuja ja koristellaan ne helposti kauniiksi KAKKUTIKKARIT Uutuus! Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su klo Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Leivontakurssi lapsille ja lapsenmielisille vuotiaille. Cake popsien tekoa alusta loppuun mielikuvituksen laukatessa viimeistään koristeluvaiheessa SOKERIMASSAKORISTEET, lapset Uutuus Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su klo Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Leivontakurssi lapsille, 7-16v. Helppoja ja hyviä ohjeita sekä vinkkejä sokerimassakoristeiden taiteiluun esim. täytekakkuja tai kuppikakkuja koristeltaessa SOKERIMASSAKORISTEET, aikuiset Uutuus Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 ke klo Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Leivontakurssi aikuisille. Helppoja ja hyviä ohjeita sekä vinkkejä sokerimassakoristeiden taiteiluun esim. täytekakkuja tai kuppikakkuja koristeltaessa LAPSET KOKKAA Uutuus! Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 ke Miia Immonen Kurssimaksu 35,00 Kurssilla opetellaan ruoanvalmistusta. Kurssi on tarkoitettu 10-16v. Ota mukaan oma essu ja sisäkengät. Ilmoitathan mahdollisista ruoka-aineallergioista ilmoittauduttuasi kurssille sähköpostilla Syksy: 9.11, 23.11, 7.12, ja KOTITALOUS MIEHET KOKKAA Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 ke la Miia Immonen Miehet, tervetuloa tutustumaan ruoanlaiton ihmeelliseen maailmaan! Opettajana toimii Miia Immonen Syksy: 14.9., klo ja lauantaina klo Kevät: 1.2., klo ja lauantaina klo KOKKIKERHO, Vehmaskylä Vehmaskylä, koulu, Vehmaskyläntie 420 la su Miia Immonen Kurssimaksu 30,00 Syksy: ja sunnuntaina Kevät: ja Kokataan hyvänmielen ruokaa. KIRJASTOAUTO KIRJASTOAUTO Lamminmäki-Längelmäki-Siikamäki/Peiposjärvi Pysähdykset: Lamminmäen asema klo Längelmäen entinen kauppa klo Siikamäen entinen asema, klo Turvallisia vuosia - tapaturmien ennaltaehkäisy kotioloissa, terveydenhoitaja Sari Matilainen Tuolijumppaa kehoa huoltaen, Terhi Fullwood Pienpedot ja niiden pyynti, Pieksämäen riistanhoitoyhdistys Matti Hartikka Joululaulujen merkeissä, Piia Säpyskä-Hietala Tietoa ja taitoa painonhallintaan, Kriistiina Reinikainen-Alanko Pysy ajantasalla liikenteessäkin! Autokoulu Haavisto Vähennä jätettä, kierrätä enemmän! Hanna Kakriainen Pääsiäisaskartelua, Tiina Kerminen

58 Tanssi PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN ERITYISLIIKUNNAN RYHMÄT syksy kevät 2017 ( ja ) maanantai istai keskiviikko torstai perjantai Senioritanssi , Järjestötalo kokous ja juhlasali Sari Härkönen/Erkki Huupponen Kuntosaliharjoi elu Kuntosaliharjoi elu 10-11, uimahalli, kuntosali Sari Härkönen Sydänvesijumppa Nivelvesijumppa XS-vesijumppa Vesijumpat/Uimahalli 14:00-14:45 14:00-14:45 12:15-13:00 Miia Immonen Emilia Siitari Jaana Ruuskanen Nivelvesijumppa Selkävesijumppa Selkävesijumppa 15:00-15:45 15:00-15:45 13:15-14:00 Miia Immonen Emilia Siitari Jaana Ruuskanen Vesijumppa liikuntarajoi eisille 15:15-16:00 Miia Immonen Kuntojumppa Sovelle u kuntojumppa Kuntojumppa 10:30-11:30 Salijumppa 12:30-13:30, ,uimahallin alasali Laakso en liikunta ja Miia Immonen Sari Härkönen tanssisali Uuden kirkon liikuntasali Sari Härkönen Tuolijumppa, Järjestötalo Tuolijumppa 16:00-16:45, monitoimi la Eila-Sinikka Niemeläinen Voimaa ja tasapainoa/abeli Voimaa ja tasapainoa/abeli 12:30-13:45 15:15-16:30 Sari Härkönen Sari Härkönen Voimaa ja tasapainoa/ Voimaa ja tasapainoa/ Järjestötalo Järjestötalo, monitoimi la Voimaa ja tasapainoa 14:00-15:15, monitoimi la 8:45-10:00 Sari Härkönen Miia Immonen Voimaa ja tasapainoa/ker ula 12:00-13:15, 13:30-14:45 Miia Immonen

59 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi eivät voi käyttää yleisiä liikuntapalveluja tai joille liikunnalla on terveydellinen tai kuntouttava merkitys. Erityisliikunnan tavoitteena on kunnon ylläpitäminen, rentoutuminen sekä ilon ja virkistyksen tuottaminen. Liikuntaryhmiin ovat tervetulleita sekä miehet että naiset. Vastuu liikuntaryhmiin osallistumisestasi ja terveydestäsi on sinulla itselläsi. Ota huomioon ohjaajan antamat ohjeet välttäen kipua tuottavia tai epämiellyttäviä liikkeitä. Tee liikkeet oman kuntosi ja suorituskykysi mukaan. Erilaiset liikuntarajoitteet huomioidaan liikunnanohjauksessa. Vesivoimistelua suositellaan erityisesti nivelja selkäoireisille sekä ylipainoisille. Uimataidottomuus ei ole este vesivoimisteluun osallistumiselle. Liikuntaryhmiä on mm. uimahallilla, Abelissa ja Järjestötalolla. Jumppakaudella erityisliikunnan ohjaajina toimivat Miia Immonen, Sari Härkönen, Eila-Sinikka Niemeläinen, Emilia Siitari ja Jaana Ruuskanen. Ohjaajat auttavat sinua löytämään itsellesi sopivan liikuntamuodon. Erityisliikunnan kaikki ryhmät ovat maksullisia. Kysy osallistumismaksuista ohjaajilta. Osallistumismaksu 20 /syys- tai kevätkausi, jos osallistut vain yhteen ohjattuun ryhmään. Liikuntaryhmä on salijumpparyhmät, tasapainoryhmät, tai tuolijumppa. Ohjausmaksu 30 /syys- tai kevätkausi, vesijumpan ja uimahallin kuntosalin ohjauksesta. Ohjausmaksun lisäksi tulee maksaa allasosaston ja kuntosalin käyntimaksu uimahallin hinnaston mukaisesti. SENIORIKORTTI (SK=seniorikortti, 65-vuotta täyttäneelle) Seniorikortti käy vain erityisliikunnan ryhmiin. Opiston kausikortti ja opintosetelialennus ei käy erityisliikuntaan. SK 30 voimassa syksy- tai kevätkauden. Sis. osallistumisen kerran viikossa kokoontuviin seuraaviin ryhmiin: tuolijumpparyhmä, kuntovoimisteluryhmä, voimaa- ja tasapainoryhmät. SK 55 voimassa syksy- tai kevätkauden. Sis. osallistumisen kerran viikossa kokoontuviin seuraaviin ryhmiin: kuntovoimisteluryhmä, tuolijumpparyhmä, voimaa- ja tasapainoryhmät. Lisäksi kortti sisältää rajattoman allasosaston käytön ja vesijumpan ohjausmaksun. ERITYISLIIKUNTARYHMIEN MAKSUT SK 110 voimassa lukuvuoden (syys- ja kevätkauden). Sis. osallistumisen kerran viikossa kokoontuviin seuraaviin ryhmiin: kuntovoimisteluryhmä, tuolijumpparyhmä, voimaa- ja tasapainoryhmät. Lisäksi kortti sisältää rajattoman allasosaston käytön ja vesijumpan ohjausmaksun. Rajattoman allasosaston käytön sisältäviin uusiin kortteihin lisätään uimahallin korttimaksu 5. Mikäli uimahallikortti rikkoontuu tai katoaa, peritään uudesta kortista uusi korttimaksu. Uimahallin allasosaston sisältävä seniorikortti, uimahallin kuntosalin käyntimaksu ja uintimaksu maksetaan uimahallin kassaan. Muut erityisliikunnan maksut laskutetaan. RYHMIIN ILMOITTAUTUMINEN ON TIISTAINA KLO 9-12 UIMAHALLILLA Ryhmiin voi ilmoittautua myös myöhemmin puhelimitse tai sähköpostilla. Samalla voi ilmoittautua Seutuopiston muihin ryhmiin. Seniorikortti 55 ja 110 lunastetaan ilmoittautumisen yhteydessä uimahallin lipunmyynnistä. Uimahallin kahvio palvelee klo 9 alkaen. Seniorikortti 30, osallistumismaksu ja ohjausmaksu laskutetaan. Uimahallin kuntosali- ja uintimaksut maksetaan uimahallin kassalle. miia.immonen@pieksamaki.fi p jaana.ruuskanen@pieksamaki.fi p HUOM! Ei puhelinilmoittautumisia klo 9-12.

60 OPETUS KYLILLÄ Naarajärvi KUVATAIDE, 6-12 vuotiaat PIANONSOITTO SOIVAT KIELET RUMMUNSOITTO Alkeet, Siili RUMMUNSOITTO Jatko, Siili PELIMANNIPIIRI STUDIO- JA ÄÄNITYSTYÖN PERUSTEET AFTERNOON ENGLISH ATK, seniorit & juniorit, Maaselän koulu TIFFANYTEKNIIKKA OMPELUN ILOA B KUDONTAA ALOITTELIJOILLE JA HIUKAN HARRASTANEILLE B AURINKOMAALAUSTA KANKAALLE PUUKKOKURSSI PUUTÖITÄ, METALLITÖITÄ JA PUUKON VALMISTUSTA PUUTÖITÄ VAPAALLA OLEVILLE A PUUTÖITÄ VAPAALLA OLEVILLE B PUUTYÖN JATKOKURSSI KORISTEVEISTO A KORISTEVEISTO B KORISTEVEISTO C KIRSTUKURSSI NUKKEKOTI-, PUULELU- JA SOITINRAKENNUS HUONEKALUJEN KORJAUS, ENTISÖINTI JA VERHOILU VERHOILU ZUMBA, Siilin koulu SENIORIJUMPPA BODYJUMPPA Haapakoski KUNTOLIIKUNTA Halkokumpu LÄNTISTEN KYLIEN KUORO LÄNSITUULI TAITOPAJA D ZUMBA LAVATANSSIJUMPPA, LAVIS Lamminmäki-Lägelmäki KIRJASTOAUTO Niskamäki TAITOPAJA C Paltanen PALTASEN KYLÄKARAOKE VANHASTA UUTTA KANKAAN KUVIOINNIN UUDET TUULET JOOGA Peiposjärvi ATK, Peiposjärvi, syksy ATK, Peiposjärvi, kevät KORISTEITA JOULUKSI BETONIA JA KIERRÄTYSMOSAIIKKIA MONIPUOLINEN LIIKUNTA Siikamäki-Peiposjärvi KIRJASTOAUTO Vanaja VANAJAN SEKAKUORO Vehmaskylä KUNTOJUMPPA KOKKIKERHO Jäppilä kk KUVATAIDEKOULU, 5-6 vuotiaat KUVATAIDEKOULU, 7-15 vuotiaat PIANONSOITTO RUMMUNSOITTO Alkeet RUMMUNSOITTO Jatko IKÄIHMISTEN KUORO ATK, Jäppilä, syksy ATK, Jäppilä, kevät LASIN LUMOISSA B OMPELUN ILOA C KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ MAALAUS- JA NEULAHUOVUTUSKURSSI TAITOPAJA F LAVATANSSIT LIIKUNTAKERHO ALA-ASTE IKÄISILLE NAISTEN JOOGA ÄIJÄJOOGA LIIKUNTAA SENIOREILLE BODYJUMPPA/KUNTOSALI NAISILLE LIHASKUNTOA MIEHILLE KUNTOSALI SENIOREILLE Syvänsi ATK, Syvänsi, syksy ATK, Syvänsi, kevät Virtasalmi KYLÄMUSKARI/TILHIN PIENET alle 3v TILHIN MUSKARI 3-5 v VIRTASALMEN ESKARIMUSKARI TAITOPAJA B TOIMINTAA KEHITYSVAMMAISILLE ASAHI + JOOGA KEVENNETTY LIIKUNTA KUNTOJUMPPAA NAISILLE MIESTEN KUNTOLIIKUNTA 60 Montola KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ

61 SYKSYN 2016 TAPAHTUMAT POLEENISSA ELOKUU pe su la su la klo su klo klo SYYSKUU to 1.9. klo pe 2.9. klo la 3.9 klo su 4.9. klo ti 6.9. klo 9.30 la klo su klo ma klo 9.15 su klo ti klo 9.30 klo ke klo to klo pe su la klo su klo ma klo ti klo ke klo pe klo LOKAKUU su klo ti klo 9.30 klo ke klo 9.00 to klo pe klo la klo ti klo 9.30 klo la klo klo ma klo 9.15 ti klo 9.30 klo to klo 8.00 klo pe klo la klo klo su klo to klo Näyttely: Myllyn taiteilijat; Arki Seutuopiston kesäteattereiden festivaali Pappilan pihan kesäteatteri: Liisa Ihmemaassa Halkokummun kesäteatteri: Aina oon veljeä toivonu Partaharjun kesäteatteri: Havukka-ahon ajattelija Alakoululaisten disko Konsertti: miljoonasade Sylvi Symposiumi Sylvi Symposiumi Satutuokio Teatterivierailu: Herra Hakkarainen harrastaa Konsertti: The Miracle - A night with Queen Lasten yhteislaulutilaisuus Spr:n hyväntekeväisyyskonsertti Satutuokio Yhteislaulua Teatterivierailu: Terapian tarpeessa Yleisöluento: Kotiseuturakkautta ja kansainvälistä vakoilua Näyttely: Iisalmen seudun kuvataideseuran vuosinäyttely; Lähellä Satutuokio Pieksämäen Reserviupseerikerhon 80-vuotisjuhla Kino Poleeni: Tulitikkuja lainaamassa Kirjallisuusmatinea: Kimmo Ohtonen Klassinen konsertti: Väinö Jalkasen pianokonsertti konsertti: Honey B & T-bones Vanhusten viikon pääjuhla Satutuokio Yhteislaulua Lasten kirjallisuusmatinea Alakoululaisten disko Flamenco-konsertti: Décadas Konsertti: Reckless Love Satutuokio Soisalo-musiikkiopisto: Syksyn säveliä Satutuokio Ensi-ilta Poleenin Teatteri: Tulitikkuja lainaamassa Lasten yhteislaulutilaisuus Satutuokio Yhteislaulua Lasten maaseutuparlamentti-istunto Yleisöluento: Pieksämäen seudun esihistoria Poleenin Teatteri: Tulitikkuja lainaamassa Mieslaulajien 80-vuotisjuhlakonsertti Konsertti: Pepe Willberg Harmonikkakerhon 45-vuotisjuhlakonsertti Konsertti: Kuterma pe su la klo su klo ma klo klo Näyttely: Hannele Haatainen; Lumottuja tunnelmia Jokeri Pokeri Box Simon Super Taika Show Konsertti: Ina Forsman Kino Poleeni: Miekkailija Soisalo-musiikkiopisto: Halloween-konsertti MARRASKUU ti klo 9.30 Satutuokio klo Yhteislaulua pe klo Konsertti: Anneli Sari la klo Poleenin teatteri: Tulitikkuja lainaamassa su klo Konsertti: Kenttäharmaa ti klo 9.30 Satutuokio to klo Kirjallisuusmatinea pe klo Poleenin teatteri: Tulitikkuja lainaamassa la klo Teatterivierailu: Palvelija ma klo 9.15 Lasten yhteislaulutilaisuus ti klo Yhteislaulua ke klo Teatterivierailu: Albatrossi ja Heiskanen to klo Teatterivierailu: Puluboi ja Poni pe klo 9.00 Konsertti: Lapsen oikeuksien päivän juhla klo Poleenin teatteri: Tulitikkuja lainaamassa la klo Poleenin teatteri: Tulitikkuja lainaamassa klo Lauantaitanssit ti klo 9.30 Satutuokio klo Yhteislaulua to klo Jazzkonsertti: Teddy s West Coasters pe klo Poleenin Teatteri: Tulitikkuja lainaamassa la klo Poleenin teatteri: Tulitikkuja lainaamassa su klo Teatterivierailu: Wieniläisverta ma klo Kino Poleeni: Taxi Teheran ma klo Poleenin joulukauden avaus ti klo 9.30 Satutuokio ke klo Yleisöluento: Veljessodan tapahtumat JOULUKUU to klo Alakoululaisten disko pe su Pieksämäen Kuvataideseuran 50. juhlavuosinäyttely pe klo Konsertti: Lauri Tähkä- kiertue la klo Poleenin teatteri: Tulitikkuja lainaamassa ti klo Itsenäisyysjuhla to klo Sydämeeni joulun teen: Vesa-Matti Loiri pe klo Poleenin teatteri: Tulitikkuja lainaamassa ti klo 9.30 Satutuokio pe klo Stand up: Kuka pelkää mustaa huumoria? ti klo Soisalo-musiikkiopisto: Joulukonsertti la klo Poleenin teatteri: Tulitikkuja lainaamassa TAMMIKUU 2017 pe klo Konsertti: Pauli Hanhiniemi yhtyeineen 61

62 VANHUSTEN VIIKKO TAPAHTUMIA ERI PUOLELLA PIEKSÄMÄKEÄ Ohjelmassa monenmoista kivaa eri toimijoiden järjestämänä. Seuraa ilmoittelua lähempänä ajan kohtaa. PÄÄJUHLA su klo Poleenissa Kahvitus klo 12 Vapaa pääsy! Tiesithän, että Poleenin kirjastossa toimii kotipalvelu? Jos et jaksa itse lähteä kirjastoon, kirjastovirkailija Tiina Strengell tuo kirjat kotiisi. Käytössäsi on kaikki kirjastosta lainattava aineisto. Palvelu on maksuton! Ota rohkeasti yhteyttä! puh , POLEENIN JOULUKAUDEN AVAUS maanantaina klo Perinteinen Seutuopiston syyskauden päätösjuhla on samalla joulun juhlinnan aloitus! Luvassa esityksiä, laulua, rutkasti joulumieltä! Joulupukkikin piipahtaa. Vapaa pääsy! KULTTUURIA KAIKILLE Musiikkimaanantai Tanssitiistai Kuorokeskiviikko Teatteritorstai Perjantai Suomi 100v juhlallisuuksia 62Vapaa pääsy!

63 PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISKELIJAT RY Pieksämäen Seutuopistolaiset ry on yhdistänyt opiskelijoita ja opistoa vuodesta Jäsenten käytössä korvauksetta on Rantalehto kesämaja Pyhityn uimakelpoisella rannalla. Yhdistyksenä Seutuopistolaiset: huolehtii Rantalehdosta järjestää tilaisuuksia, matkoja, teatterivierailuja ja kotiseuturetkiä jäsenet ovat tervetulleita syys- ja kevätkokouksiin päättämään toiminnasta yhteistyötä lähiseudun opistolaisyhdistysten kanssa kehitetään uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan uusine ideoineen keväällä 2017 yhdistys täyttää 70 vuotta Seutuopistolaisten kotisivut löytyvät osoitteesta:

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS 2017-2018 SEUTUOPISTO - ELÄMÄSSÄ MUKANA Uusi opintokausi käynnistyy ja jälleen tarjoamme mahdollisuuden osallistua, oppia ja kokeilla uutta. Seutuopisto on jo vuosikymmeniä

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS 2018-2019 JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN KESTÄVÄÄ Uusi lukuvuosi on jälleen käsillä ja valittavanasi koko joukko uutuuksia sekä kestosuosikkeja. Ohjelmaa on rakennettu

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS 2019-2020 SEUTUOPISTO VAHVISTAA HYVINVOINTIA JA OSAAMISTA Se on nyt tutkittua tietoa! Opiskelijat ovat aina asian tienneet ja antaneet myös palautetta seutuopiston opiskelijapalautteissa.

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык KUOPION KANSALAISOPISTO KEVÄT 2016 Suomen kieli / Finnish language, Финский язык UUDET RYHMÄT Suomi aloittelijoille UUSI, Finnish for beginners NEW Puistokartano, C128 Valokuvaus, Puistokatu 20, Elina

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

OPINTOJEN AARREARKKU

OPINTOJEN AARREARKKU Pieksämäen Seutuopisto OPINTOJEN AARREARKKU OPINTO-OPAS 2014-2015 1 LUKIJALLE Pieksämäen Seutuopisto Oppimisen iloa ja osaamista meidän kaikkien omasta opistosta! Kädessäsi on jälleen palkitun seutuopiston

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen HakuTIEDOTE 2009 Kirkkonummen musiikkiopisto Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille.

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Toimintaamme

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Lämpimästi tervetuloa Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015. Tästä tiedotteesta löydät: opetusaineet hinnaston

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 14.4. 18.5.2012 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Testipäivät Keskustassa ti to 29.5. 31.5.2012 Veikkolassa ma 28.5.2012

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon Ilmoittautuminen musiikkiopistoon 7.4. 18.5.2018 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5-vuotiaille lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Painotettu musiikin opetusyhteistyötä Painotetun musiikin opetuksen soiton ryhmäopetus käsitetään

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1. Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

HEI VALMENNUSOPPILAAT!

HEI VALMENNUSOPPILAAT! HEI VALMENNUSOPPILAAT! Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät opiskeluun ja lukuvuoden kulkuun liittyvää tarpeellista tietoa. OPETUS Lukuvuoden opetus järjestetään 19.8.2013 28.5.2014 välisenä

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Ilmoittautuminen lukuvuodelle Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2017-2018 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on nyt ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa olevalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen merkitään

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS 2015-2016 Opinto-opas 2015-2016 OPISTOSTA OPPIA JA ILOA JO 70 VUODEN AJAN Maisterit Kaarlo Haakama ja Vilho Siikanen sekä kamreeri K.J. Lehtiö jättivät valtuustolle muistion

Lisätiedot

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Ilmoittautuminen lukuvuodelle Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2018-2019 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on nyt ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa olevalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen merkitään

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon Ilmoittautuminen musiikkiopistoon 27.4. 17.5.2019 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5-vuotiaille lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa

Lisätiedot

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan SISÄLLYS 1.8.2016 MUSIIKKILEIKKIKOULU 1 Musiikkileikkikoulu 2 2 Kuvismuskari yhteistyössä Taidekoulun kanssa 2 VALMENTAVA SOITONOPETUS..2 3 Soitinvuokra 2 4 Oppimateriaalimaksu 2 5 Soitinryhmät 2 6 Koulupajat

Lisätiedot

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2019 Hakuaika 11. 21.1.2019 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille Lahden kaupungin koulujen A1-kielitarjonta sekä painotetun

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/03.09.2012 Kokousaika 03.09.2012 klo 16.00 16.35 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 Luokanopettaja Muutos22.10.2015 Muutos 04.11.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 Yleisiä valmiuksia

Lisätiedot

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Ilmoittautuminen lukuvuodelle Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2016-2017 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on nyt ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa olevalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen merkitään

Lisätiedot

Kurssimaksuja ei palauteta.

Kurssimaksuja ei palauteta. Jokihelmen opiston johtokunta 6 15.03.2016 Jokihelmen opiston kurssimaksut ja soitinvuokrat 2016-2017 Jokhjoht 15.03.2016 6 Rehtorin ehdotus: Kurssimaksut Koko lukukauden kestävät kurssit hinnoitellaan

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Opintoryhmä Kokoontumispaikka slk klk yht

Opintoryhmä Kokoontumispaikka slk klk yht PURUVESI-OPISTO EHDOTUS OPETUSSUUNNITELMAKSI 2014-2015 OPISTON TYÖKAUSI: Syyslukukausi 15.9.-20.12.2014 Syysloma 20.-26.10.2014 Kevätlukukausi 12.1.-30.5.2015 Talviloma 23.2.-1.3.2015 Pääsiäisloma 3.-6.4.2015

Lisätiedot

Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut. Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015

Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut. Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015 Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut Opas Valmennusoppilaalle 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO OPETUS 2 TUNTIEN SOPIMINEN 2 LOMA-AJAT 2 POISSAOLOT 3 OPETTAJAN POISSAOLO 3 OPPILAAN POISSAOLO

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019 KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen

Lisätiedot

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki Johdatus uusille opettajille Opettajankokous 27.8.2015 Olli Ruohomäki Petäjä on alueellinen kansalaisopisto Ennen kurssin alkua Poikkea toimistolla täyttämässä tuntiopettajalomake sekä pankkiyhteyslomake.

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA Info uusille opettajille Wellamo opisto 29.8.2016 Päivikki Tapiola VAPAA SIVISTYSTYÖ: villiä ja vapaata? Laki vapaasta sivistystyöstä (932 / 1998) Vapaan sivistystyön tarkoituksena

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2016-2017 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot