ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015"

Transkriptio

1 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun mennessä. Asiasta on tiedotettu Pogostan Sanomissa ja opiston nettisivuilla. Lisäksi kurssitoivomuslomakkeita on ollut jaossa kevätnäyttelyssä sekä opettajien kautta. 2. Opinto-oikeus Ilomantsin kansalaisopistossa opinto-oikeus määritellään seuraavasti: Opintoryhmään voivat osallistua kaikki opiskeltavasta aiheesta kiinnostuneet. Lasten ja nuorten opiskeluoikeutta voidaan rajoittaa, mikäli ryhmä ei ole vaatimustensa tai laitteidensa puolesta heille sopiva. Mikäli kaikki halukkaat eivät sovi ryhmään, aikuisilla on etuoikeus osallistumiseen. Rajoituksista ja ohjeista kerrotaan kurssikohtaisesti opinto-oppaassa. Yksilöopetuksessa opiskelija menettää opinto-oikeutensa kyseiselle työvuodelle, mikäli hän on poissa 2 kertaa ilmoittamatta ennakkoon asiasta opettajalle. 3. Ryhmäkoko Ryhmien minimikoot Ilomantsin kansalaisopistossa ovat seuraavat: 7 opiskelijaa kirkonkylässä 5 opiskelijaa sivukylillä ja kielten ryhmissä 3 opiskelijaa musiikin soitannollisissa pienryhmissä 1 opiskelija musiikin yksilöopetuksessa Erikoiskursseilla rehtori voi määritellä ryhmäkoon minimin suuremmaksi tai pienemmäksi. Ryhmän toiminta loppuu, mikäli ryhmäkoko jää alle minimin kaksi ensimmäistä kokoontumiskertaa. Opintoryhmän toiminta päättyy, mikäli sen toimintaedellytykset vähenevät kohtuuttomasti. Rehtori ratkaisee asian tapauskohtaisesti kurssin opettajan ja opiskelijoiden kanssa.

2 2 4. Opintomaksut Opintomaksuja korotetaan 3,5 %. Tavoitteena on, että hinnoittelussa otetaan huomioon maaseudun erityisolot. Maksuperusteet: Kurssin perushinta määräytyy kokonaistuntimäärän ja aineryhmän mukaan. teatteri 0,78 /tunti (ennen 0,75 ) tietotekniikka 1,76 /tunti (ennen 1,70 /tunti) muut aineet: 0,98 /tunti (ennen 0,95 /tunti) Rehtori voi tarkentaa hinnoittelua kurssikohtaisesti ylös- tai alaspäin. Hinta voi nousta, mikäli kurssiin kohdistuu lisäkustannuksia tiloista, laitteista tai opettajista (esim. atk, tekninen työ, liikunta). Huomioon voidaan ottaa myös paikkakunnan muiden tarjoajien hintataso. Hinta voi laskea, mikäli kurssiin saadaan lisärahoitusta valtiolta tai yhteistyökumppaneilta tai kurssi on suunnattu tietyille väestöryhmille tai yhteistyötahoille (esim. laitosryhmät, maahanmuuttajat, eläkeläiset). Työvuonna opetushallitus on myöntänyt Ilomantsin kansalaisopistolle :n lisäavustuksen erityisryhmien maksujen huojentamiseen. Kurssin hinta pyöristetään pyöristyssääntöjen mukaan kokonaisluvuksi. Jokainen kurssimaksu sisältää vähintään 1 :n suuruisen moniste-/tiedotusmaksun. Henkilökohtainen opintokortti 140 /työvuosi (ennen 135 ). Kortti on tilattavissa toimistolta mennessä. Korttiin ei sisälly musiikin yksilöopetus, avoin yliopisto, vesijump pa ja tavallista kalliimmat erikoiskurssit. Korttiin kuulumattomista kursseista mainitaan opetusohjelmassa. Musiikin yksilöopetus 98 /työvuosi = 22 min x 26 opetuskertaa (ennen 95 ). 1/3-tutkinnon jälkeen kesto voi olla 30 min, jolloin hinta on 129 (ennen 125 ). 2/3-tutkinnon jälkeen kesto 45 min, jolloin hinta on 181 (ennen 175 ). Opiskelija voi ostaa pidennetyn opetuskerran myös muilla perusteilla (esim. instrumentin vaatimukset). Kurssien pienin hinta on 10. Kertaluonteiset luennot ja kurssit voivat olla maksuttomia. Laitemaksuja peritään kurssikohtaisesti. Todistusmaksu 5 /todistus peritään kirjoitettaessa yli 5 vuotta vanhoja todistuksia. TIEKEn tietotekniikkatutkintojen tenttimaksut laskutetaan valtakunnallisten hintojen mukaan. Opiskelussa tarvittavat materiaalit ja oppikirjat jokainen opiskelija kustantaa itse. Kurssien hinnat näkyvät kurssikohtaisesti esitteessä ja ilmoituksissa. Opiskelijalla on oikeus käydä tutustumassa ryhmän toimintaan yhden kerran ennen lo pullista sitoutumista opintoihin. Kurssimaksu laskutetaan opiskelijan oman ilmoittautumisen perusteella kurssikohtaisesti. Syksyn kurssien laskutus tapahtuu loka-marraskuussa, koko talven kestävien kurssien laskutus tammi-helmikuussa, kevään kurssien laskutus maalis-toukokuussa. Mikäli henkilö on ilmoittautunut kurssille, eikä ole peruuttanut osallistumistaan ennen laskun lähettämistä, kansalaisopisto laskuttaa kurssimaksun täysimääräisenä. Osallistumista ei voi peruuttaa laskun lähettämisen jälkeen, vaan lasku erääntyy maksettavaksi täysimääräisenä.

3 3

4 4 5. Työttömän opintoseteli Opintosetelikäytännön avulla halutaan parantaa työttömien työelämäkelpoisuutta ja innostaa heitä aktiiviseen oman elämän suunnitteluun. Kansalaisopisto tarjoaa Työttömän opintosetelin ilomantsilaiselle työttömälle työnhaki joille. Setelin arvo on 60. Seteleitä on jaossa tarpeen mukaan. Vuosittain on käytetty seteliä. Työttömien opintosetelit rahoitetaan työvuonna opetushallituksen myöntämällä avustuksella. Seteli on henkilökohtainen. Setelin voi käyttää kerralla tai osissa, se käy kalliimpien maksujen osasuorituksena, siitä ei palauteta vaihtorahaa. Setelillä ei voi maksaa materiaalikuluja. Seteli on voimassa työvuoden Setelin jakelusta huolehtii Joensuun seudun työ- ja elinkeinotoimiston Ilomantsin toimipaikka kansalaisopiston antamien ohjeiden mukaan ajalla Tiedotuksesta vastaavat kansalaisopisto sekä työ- ja elinkeinotoimisto. 6. Toiminta-aika Syyskaudella toiminta-aika on taajamaryhmissä enintään 11 viikkoa, kylillä 10 viikkoa, musiikin yksilöopetuksessa 12 viikkoa. Toiminta käynnistyy kirkonkylällä viikolla 37 (8.9. alkaen) tai myöhemmin, kylillä viikolla 39 (22.9. alkaen) tai myöhemmin. Syysloma on viikko 42 ( ). Kevätkaudella toiminta-aika on enintään 13 viikkoa, musiikin yksilöopetuksessa 14 viikkoa. Toiminta käynnistyy viikolla 2 (ke 7.1. alkaen). Talviloma on viikko 10 ( ). Lyhytkursseja toteutetaan tarpeen mukaan ympäri vuoden eripituisina jaksoina. 7. Tuntimäärät Vuosikohtainen talousarvio määrittelee toteutettavien tuntien määrän. Työvuosi jakautuu kahdelle kalenterivuodelle. Kalenterivuosi Kevät arvio Syksy arvio Tunnit yhteensä arvio Tavoitteena on tuottaa työvuonna yhteensä n toteutunutta tuntia. Suunnitelma voi olla n. 100 tuntia suurempi.

5 5

6 6 Tuntien painotukset aineryhmittäin säilyvät edellisten vuosien mukaisina. Suurimmat aineryhmät ovat kädentaidot, musiikki, teatteri ja liikunta. Sivukylät ja erityisryhmät otetaan huomioon. Tuntiopettajien pitämien tuntien määrä on noin 95 % kokonaistuntimäärästä. Tuntiopettajia on yhteensä noin 70. Päätoimista henkilökuntaa on osa-aikainen rehtori ja teknisen työn opettaja sekä kokoaikainen toimistosihteeri. 8. Tiedotus Ilomantsin kansalaisopiston kurssiohjelma jaetaan Ilomantsin kunnan tiedotuslehden muodossa jokaiseen ilomantsilaiseen kotiin Ohjelma on nähtävissä alkaen Ilomantsin www-sivulla osoitteessa sekä netti-ilmoittautumisosoitteessa Ilmoittautuminen avautuu Opisto on myös Facebookissa. 9. Vakuutukset Ilomantsin kunta Ilomantsin kansalaisopiston ylläpitäjänä on vakuuttanut kaikki opiston ryhmiin ilmoittautuneet opiskelijat. Opiskelijoiden omaisuutta ei ole vakuutettu.

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Syyslukukausi 8.9. 7.12.2014 Syysloma on kaikissa ryhmissä viikolla 42 (13.10. 19.10.2014). Opetusta ei ole syyskaudella 1.11. ja 6.12.2014.

Syyslukukausi 8.9. 7.12.2014 Syysloma on kaikissa ryhmissä viikolla 42 (13.10. 19.10.2014). Opetusta ei ole syyskaudella 1.11. ja 6.12.2014. VIITASEUDUN OPISTO on Pihtiputaan kunnan omistama ja opetushallituksen valvoma, aikuisille, nuorille ja lapsille tarkoitettu oppilaitos, joka tarjoaa mahdollisuuden inhimilliseen kasvuun ja oppimiseen

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto. Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki

Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto. Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki Petäjän laaja toiminta-alue Karvia Kihniö Honkajoki Parkano Pomarkku Kankaanpää Lavia Saskyn ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2/22.08.2013. Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (- ) (x) (- ) (x) (x)

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2/22.08.2013. Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (- ) (x) (- ) (x) (x) KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2/22.08.2013 Kokousaika 22.08.2013 klo 15.00 16.43 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/03.09.2012 Kokousaika 03.09.2012 klo 16.00 16.35 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

KIVALO - OPISTO KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI

KIVALO - OPISTO KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI KIVALO - OPISTO 1.1.2014 KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI Kivalo-opisto on perustettu 1.1.2014 entisten Kemin työväenopiston sekä Kivalojen seutuopiston (Keminmaan, Tervolan ja Simon kansalaisopistot)

Lisätiedot

Kurssimaksuja ei palauteta.

Kurssimaksuja ei palauteta. Jokihelmen opiston johtokunta 6 15.03.2016 Jokihelmen opiston kurssimaksut ja soitinvuokrat 2016-2017 Jokhjoht 15.03.2016 6 Rehtorin ehdotus: Kurssimaksut Koko lukukauden kestävät kurssit hinnoitellaan

Lisätiedot

VIITASEUDUN OPISTO 292/402/2017

VIITASEUDUN OPISTO 292/402/2017 VIITASEUDUN OPISTO 292/402/2017 Siv. ltk. 9.5.2017 on Pihtiputaan kunnan omistama ja opetushallituksen valvoma, aikuisille, nuorille ja lapsille tarkoitettu oppilaitos, joka tarjoaa mahdollisuuden inhimilliseen

Lisätiedot

Opettajan opas Tehtävät Toimiston henkilöstö Ylitorniolla: Pellossa:

Opettajan opas Tehtävät Toimiston henkilöstö Ylitorniolla: Pellossa: Opettajan opas Tervetuloa Meän Opiston opettajaksi aktiiviseen ja osaavaan joukkoon. Meän Opisto on Ylitornion ja Pellon kuntien yhteinen seutuopisto. Meän Opistossa järjestetään n. 7300 tuntia vuodessa

Lisätiedot

NAANTALIN OPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI

NAANTALIN OPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI NAANTALIN OPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2017-2018 LUKUVUOSI Syyslukukausi 14.8. -22.12.2017 Syysloma 16.10. -22.10.2017, koko viikko kaikissa opintoryhmissä Kevätlukukausi 8.1. -31.5.2018 Talviloma

Lisätiedot

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4 M SIBELIUS-AKATEMIA I vararehtori 3.5.2012 Valtuutus: KS (25.1.2012) 64, 69 ja 71 ja rehtorin delegointi 5.3.2012 OPISKELU SIBELIUS-AKATEMIAN NUORISOKOULUTUKSESSA, AVOIMESSA YLIOPISTOSSA JA TÄYDENNYSKOULUTUKSESSA

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2016 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2016 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2016 1 Valkon kansalaisopiston johtokunta AIKA 15.06.2016 klo 17:30 PAIKKA Harjurinteen koulu LÄSNÄ Haverinen Katri puheenjohtaja Björkman-Nystén Nina varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016 JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS Työkausi 2015-2016 Kurssimaksut Muistakaa sanoa kurssien alussa, että peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon, jotta tiedetään ottaa asia huomioon laskutuksessa!

Lisätiedot

HELMIKUU Yhteiset asiat

HELMIKUU Yhteiset asiat Pirkan opiston toiminnan vuosikello TAMMIKUU Tilinpäätöksen valmistelu Kevään opinto-ohjelman tiedotus Seuraavan syksyn raamin valmistelu Tammiseminaari Kysely syksyn kuntapainotuksista jaostoon ja ohjausryhmälle

Lisätiedot

ENONTEKIÖ KITTILÄ SODANKYLÄ. Tuntiopettajan

ENONTEKIÖ KITTILÄ SODANKYLÄ. Tuntiopettajan ENONTEKIÖ KITTILÄ SODANKYLÄ Tuntiopettajan opas syksy 2013 OPPIMISEN ILOA KAIKILLE! toimistot Enontekiö Kittilä Kunnan virastotalo Vanha kunnanvirasto Ounastie 165 Valtatie 28 99400 Enontekiö 99100 Kittilä

Lisätiedot

Tuntiopettajan muistilista

Tuntiopettajan muistilista Tuntiopettajan muistilista Tervetuloa opettajaksi Huittisten seudun kansalaisopistoon! Opistomme palvelee Huittisten ja Harjavallan kaupungeissa sekä Punkalaitumen kunnassa. Opiskelijoita on vuosittain

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3 12.8.2015

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3 12.8.2015 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3 12.8.2015 Kokousaika Keskiviikko 12.8.2015 klo 17.00 18,14 Kokouspaikka Lestijärvi, Keskuskoulu fysiikan luokka Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Opettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto

Opettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto Opettajainkokous 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio 1 Tuntiopettaja on opiston kasvot! Tuntiopettajat tekevät opiston kannalta äärettömän merkittävää työtä. Tuntiopettajien työpanos on sitä, mistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 9-14 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan johtokunnan jäsenet Erkki Koskela ja

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 9-14 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan johtokunnan jäsenet Erkki Koskela ja KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2009 Kokousaika Torstai 27.8.2009 klo 19.00 19.54 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnula, valtuustosali Jäsenet Marketta Rouvinen,

Lisätiedot

Tervetuloa opettajaksi Revontuli-Opistoon!

Tervetuloa opettajaksi Revontuli-Opistoon! TUNTIOPETTAJAN OPAS syksy 2015 kevät 2016 0 Tervetuloa opettajaksi Revontuli-Opistoon! Revontuli-Opisto on Enontekiön, Kittilän ja Sodankylän kuntien yhteinen alueellinen kansalaisopisto, joka aloitti

Lisätiedot

ENONTEKIÖ KITTILÄ SODANKYLÄ. Tuntiopettajan. opas

ENONTEKIÖ KITTILÄ SODANKYLÄ. Tuntiopettajan. opas ENONTEKIÖ KITTILÄ SODANKYLÄ Tuntiopettajan opas kevät 2014 ENONTEKIÖ KITTILÄ SODANKYLÄ toimistot Enontekiö Kittilä Kunnan virastotalo Vanha kunnanvirasto Ounastie 165 Valtatie 28 99400 Enontekiö 99100

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys- kysely

Asiakastyytyväisyys- kysely Asiakastyytyväisyys- kysely Keski-Karjalan kansalaisopisto 5/2012 Kyselyn toteuttaminen Keski-Karjalan kansalaisopistossa toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely 1.-13.4.2012. Kyselyn saajat otettiin satunnaisotannalla

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1. Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1. Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1 Työväenopiston johtokunta 22.04.2008 AIKA 22.04.2008 klo 18:00-18:50 PAIKKA Opistotalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 13

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 26.8.2014

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 26.8.2014 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2 26.8.2014 Kokousaika Tiistai 26.8.2014 klo 19.00 20.34 Kokouspaikka Kinnula, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 5 /

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 5 / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5 /29.8.2011 Kokousaika 29.8.2011 klo 16.00 16.35 Kokouspaikka Lestijärven kunta, Keskuskoulu Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 24 23.04.2013. 24 Asianro 2263/02.05.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 24 23.04.2013. 24 Asianro 2263/02.05.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 24 Asianro 2263/02.05.00.00/2013 Kansalaisopiston opetussuunnitelman perusteet ja maksujen perusteet lukuvuonna 2013-2014 Kansalaisopiston rehtori Hannu Pulkkinen

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2017 2018 1 JOHDANTO Työkausi 2017 2018 Savitaipaleen kansalaisopistossa alkaa mukavien uudistusten merkeissä. Opistomme opinto-ohjelman ja nettisivujen ulkoasu on uudistunut.

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2 28.8.2017 Kokousaika Kinnula, maanantai 28.8.2017 klo 16.00 Kokouspaikka valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto 33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2015-2016 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää palvelualueensa

Lisätiedot

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON JA LOIMAAN TYÖVÄENOPISTON ASIAKASPALAUTEKYSELY

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON JA LOIMAAN TYÖVÄENOPISTON ASIAKASPALAUTEKYSELY AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON JA LOIMAAN TYÖVÄENOPISTON ASIAKASPALAUTEKYSELY 22.5.2017 PÖYTYÄ Asiakaspalautekysely toteutettiin kevään 2017 aikana osana Auranlaakson kansalaisopiston laatuja kehittämishanketta

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2015 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2015 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2015 1 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Aika 06.08.2015 klo 18:00-18:40 Paikka Rantapirtti, Kantosyrjäntie 3, 82500 Kitee Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Arovainio

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot

Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot 1(5) 7/2017 Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot Jäsenmaksu Jokaisen seuramme liikuntaharrastustoimintaan osallistuvan lapsen

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset FT Emilia Valkonen Hankkeen tarkoitus Selvittää: työväenopiston opetuksen tarve määritellä opetusresurssien jakamisessa käytetyt perusteet

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 18.11.2014 klo 17:00-18:45 Paikka Sastamalan Opiston rehtorin huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Teatteri-ilmaisun koulu

VALKEAKOSKI-OPISTO Teatteri-ilmaisun koulu VALKEAKOSKI-OPISTO Teatteri-ilmaisun koulu Pääkirja Lv. 2014-2015 VALKEAKOSKI Teatteri-ilmaisun koulu on osa Valkeakoskiopistoa. Valkeakoski-opiston ytimen muodostaa Valkeakosken kansalaisopisto, joka

Lisätiedot

Mäntyharjun kansalaisopisto

Mäntyharjun kansalaisopisto Mäntyharjun kansalaisopisto SISÄLLYSLUETTELO PÄÄTOIMINEN HENKILÖKUNTA... 3 ILMOITTAUTUMINEN... 4 KURSSIN VARAUSMAKSU -PERUMINEN... 5 MAKSUT OPINTOPIIREISSÄ... 4 OPINTOSETELIT... 7 KURSSIMAKSUEHDOT, MAKSUT

Lisätiedot

Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan!

Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan! Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan! Vapaan sivistystyön rakenteet ovat uusiutumassa, samalla myös ylläpitäjien valtionosuuksia tarkistetaan. Parin

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

KOSKELA TARJOAA MAHDOLLISUUDEN ELÄMÄNKESTÄVÄÄN OPPIMISEEN - KANSALAISOPISTOISTO

KOSKELA TARJOAA MAHDOLLISUUDEN ELÄMÄNKESTÄVÄÄN OPPIMISEEN - KANSALAISOPISTOISTO Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011,2010, 2009 Opinto- ja kulttuuritoiminta Äänekosken kansalaisopisto Päätavoite 3. jakautuu 7 osatavoitteeseen 1. Osatavoite: KOSKELA TARJOAA MAHDOLLISUUDEN

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5 25.8.2016 Kokousaika Kinnula, torstai 25.8.2016 klo 16.30 17.36 Kokouspaikka valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Teatteri-ilmaisun koulu

VALKEAKOSKI-OPISTO Teatteri-ilmaisun koulu VALKEAKOSKI-OPISTO Teatteri-ilmaisun koulu Pääkirja Lv. 2015-2016 VALKEAKOSKI Teatteri-ilmaisun koulu on osa Valkeakoski-opistoa. Valkeakoskiopiston ytimen muodostaa Valkeakosken kansalaisopisto, joka

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti: JOHTOSÄÄNTÖ / SIVISTYSPALVELUT Hyväksytty Kv 28.3.2013 6 Voimaantulo 1.1.2013 1 Luku SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUE 1 Organisaatio Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin

Lisätiedot

Porvoon kansalaisopisto. Tuntiopettajan opas

Porvoon kansalaisopisto. Tuntiopettajan opas Porvoon kansalaisopisto Tuntiopettajan opas 2014 2015 2 Porvoon kansalaisopisto Työvuosi 2014 2015 TUNTIOPETTAJAN OPAS Sisältö 1. Tervetuloa Porvoon kansalaisopistoon... 3 2. Kurssin laadunparantamissykli...

Lisätiedot

Tervetuloa opettajaksi Revontuli-Opistoon!

Tervetuloa opettajaksi Revontuli-Opistoon! TUNTIOPETTAJAN OPAS Syksy 2017 Kevät 2018 0 Tervetuloa opettajaksi Revontuli-Opistoon! Revontuli-Opisto on Enontekiön, Kittilän ja Sodankylän kuntien yhteinen alueellinen kansalaisopisto, joka aloitti

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 12.6.2014

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 12.6.2014 Kristiinankaupunki Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 12.6.2014 Esityslista KRISTIINANKAUPUNKI Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Kokouksen: Ajankohta 12.6.2014 klo 17.00 Paikka Högåsen; Lapväärtintie 163

Lisätiedot

Todistuksen saamiseksi teatteritaiteen yleisen oppimäärän suorittamisesta opinnot alkavat:

Todistuksen saamiseksi teatteritaiteen yleisen oppimäärän suorittamisesta opinnot alkavat: VALKEAKOSKI Teatteri-ilmaisun koulu on osa Valkeakoski-opistoa. Valkeakoski-opiston ytimen muodostaa Valkeakosken kansalaisopisto, joka on perustettu vuonna 1924. Opistoon kuuluvat: -kansalaisopisto -tilauskoulutus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 34 Asianro 1231/12.00.01.01/2016 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2016-2017 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto päättää palvelualueensa

Lisätiedot

Kansalaisopiston toimisto sijaitsee osoitteessa Puthaanrannantie 15, B-talo, toinen kerros.

Kansalaisopiston toimisto sijaitsee osoitteessa Puthaanrannantie 15, B-talo, toinen kerros. MUONION KANSALAISOPISTO OPINTO-OHJELMA 2016-2017 SYYSLUKUKAUSI 12.9.-25.11.2016 KEVÄTLUKUKAUSI 9.1.-21.4.2017 TALVILOMA VIIKKO 10 KEVÄTKONSERTTI JA NÄYTTELY TOUKOKUUSSA, tarkemmat tiedot myöhemmin KANSALAISOPISTON

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TUNTIOPETTAJAN OPAS 2015-2016

TUNTIOPETTAJAN OPAS 2015-2016 TUNTIOPETTAJAN OPAS 2015-2016 Rovalan Setlementti ry Rovala 5, 96100 ROVANIEMI puh. 040 487 3010, fax (016) 312 870 kansalaisopisto@rovala.fi www.facebook.com/rovaniemenkansalaisopisto Arvoisa tuntiopettajamme

Lisätiedot

TUNTIOPETTAJAN OPAS 2014-2015

TUNTIOPETTAJAN OPAS 2014-2015 TUNTIOPETTAJAN OPAS 2014-2015 Rovalan Setlementti ry Rovala 5, 96100 ROVANIEMI puh. 040 487 3010, fax (016) 312 870 kansalaisopisto@rovala.fi www.facebook.com/rovaniemenkansalaisopisto Arvoisa tuntiopettajamme

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

TUNTIOPETTAJAN OPAS 2013-2014

TUNTIOPETTAJAN OPAS 2013-2014 TUNTIOPETTAJAN OPAS 2013-2014 Rovalan Setlementti ry Rovala 5, 96100 ROVANIEMI puh. 040 487 3010, fax (016) 312 870 kansalaisopisto@rovala.fi www.facebook.com/rovaniemenkansalaisopisto Arvoisa tuntiopettajamme

Lisätiedot

kestävät käytännöt VAKKA-SUOMEN KANSALAISOPISTON KESTÄVÄN KEHITYKSEN KÄSIKIRJA Syksy 2015 KUVA: TIMO HÄMÄLÄISEN MAALAUS

kestävät käytännöt VAKKA-SUOMEN KANSALAISOPISTON KESTÄVÄN KEHITYKSEN KÄSIKIRJA Syksy 2015 KUVA: TIMO HÄMÄLÄISEN MAALAUS kestävät käytännöt VAKKA-SUOMEN KANSALAISOPISTON KESTÄVÄN KEHITYKSEN KÄSIKIRJA Syksy 2015 KUVA: TIMO HÄMÄLÄISEN MAALAUS Tämä vihkonen on tiivistelmä Vakka-Suomen kansalaisopiston Kestävän Kehityksen ohjelmasta.

Lisätiedot

Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT

Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Pertti Pitkänen 17.11.2010 Osaamisen ja sivistyksen asialla Taustaa Opintosetelikokeilu 2002, 2003 Laaja lisäselvitys 2003, Pentti Arajärvi (OPM 25:2003) - Aikuisten opintosetelin

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille

Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Työväen Akatemia Terhi Dahlman & Minna-Mari Roms Hyvät edellytykset yhteistyölle HUMAKin ja Työväen Akatemian

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Oripään kunta, Sosiaalilautakunta Koulutie 2 32500 Oripää puh. 02 7625 300 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Mäntyharjun kansalaisopisto POPULUS

Mäntyharjun kansalaisopisto POPULUS Mäntyharjun kansalaisopisto POPULUS Opettajan opas 2013-2014 SISÄLLYSLUETTELO PÄÄTOIMINEN HENKILÖKUNTA... 3 KANSALAISOPISTON KANSLIA... 3 ILMOITTAUTUMINEN... 4 MAKSUT OPINTOPIIREISSÄ... 4 OPETUS ALKAA...

Lisätiedot

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET OPISKELIJAKSI HAKEMINEN Kuinka pitkään saan opiskella? Opinto-oikeusaika on perusopintokokonaisuudessa kolme lukukautta, aineopintokokonaisuudessa neljä lukukautta

Lisätiedot

Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Länsi-Pohjan musiikkiopisto Länsi-Pohjan musiikkiopisto Oppilaan opas 2014-2015 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

TUNTIOPETTAJAN OPAS kevät 2014

TUNTIOPETTAJAN OPAS kevät 2014 TUNTIOPETTAJAN OPAS kevät 2014 Rovalan Setlementti ry Rovala 5, 96100 ROVANIEMI puh. 040 487 3010, fax (016) 312 870 kansalaisopisto@rovala.fi www.facebook.com/rovaniemenkansalaisopisto Arvoisa tuntiopettajamme

Lisätiedot

Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit

Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit Nilakan kuntarakenneselvitys: kansalaisopistotoiminnan järjestämisen vaihtoehtoiset mallit Malli A. Muodostetaan uusi Nilakan kansalaisopisto, jossa ovat mukana Pielavesi, Keitele, Tervo ja Vesanto tuntimäärä

Lisätiedot

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1. Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutuksen hankinta Pohjois-Pohjanmaalla. Opetushallitus 12.3.2012

Maahanmuuttajakoulutuksen hankinta Pohjois-Pohjanmaalla. Opetushallitus 12.3.2012 Maahanmuuttajakoulutuksen hankinta Pohjois-Pohjanmaalla Opetushallitus 12.3.2012 1 Työ- ja elinkeinotoimistot osana ELY-keskuksen palveluverkkoa Vuonna 2012 alueella 5 toimistoa, joissa yht. n. 210 työntekijää.

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 SIVISTYSTOIMEN ORGANISAATIO VALKEAKOSKI- OPISTO SIVISTYSTOIMEN KESKUS KIRJASTO- TOIMI KULTTUURI- TOIMI KANSALAIS- OPISTO TAITEEN PERUSOPETUS TILAUS- KOULUTUS KULTTUURI- TOIMISTO

Lisätiedot

Kokouspöytäkirja Sivu Nro

Kokouspöytäkirja Sivu Nro Kokouspöytäkirja Sivu Nro Koulutuslautakunta 26.4.2017 22 2 Kokousaika Keskiviikko 26.4.2017 klo 18.10-19.15 Kokouspaikka Wahren-keskus Forssa Saapuvilla olleet jäsenet Lundén Allan, puheenjohtaja (ja

Lisätiedot

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki Johdatus uusille opettajille Opettajankokous 27.8.2015 Olli Ruohomäki Petäjä on alueellinen kansalaisopisto Ennen kurssin alkua Poikkea toimistolla täyttämässä tuntiopettajalomake sekä pankkiyhteyslomake.

Lisätiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot 1 KIVALO-OPISTO Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi Yhteystiedot Kemin toimipiste: Käyntiosoite: Kemin kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi Puhelin: 0400 328 435, rehtori, 040-748 3672, toimisto

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2008 1. Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2008 1. Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2008 1 Työväenopiston johtokunta 19.08.2008 AIKA 19.08.2008 klo 17:30-18:05 PAIKKA Opistotalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 22

Lisätiedot

OPETTAJAN OPAS. lapinlahtelaisten yhteinen opisto!

OPETTAJAN OPAS. lapinlahtelaisten yhteinen opisto! OPETTAJAN OPAS 2015 2016 lapinlahtelaisten yhteinen opisto! KASKIKUUSEN KANSALAISOPISTO YHTEINEN OPISTOMME! YHTEYSTIEDOT Kaskikuusen kansalaisopisto Asematie 4, 73100 LAPINLAHTI puh. rehtori 040-488 3201

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA

V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA Virka/toimi Toimen/viran nimike /MA Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 0,4 toimistosihteeri T 0,5 toimistosihteeri V0033 1 koulukuraattori T 2 koulupsykologi Yhtenäiskoulu, ala-aste V0054 1 yhtenäiskoulun

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 4.10.2016 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2016 2017 SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen koulutus 76

Lisätiedot