Puunkorjuuta ontariolaiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puunkorjuuta ontariolaiseen"

Transkriptio

1 33

2 Kanadassa Puutavara-auto tuo arvokasta sorvitukkikuormaa. Kuvassa näkyy hyvin vallitseva metsätyyppi. Puunkorjuuta ontariolaiseen Metsäkone etenee verkkaisesti metsässä viiden metrin päässä tiestä. Sankan aluskasvillisuuden läpi on mahdotonta tunnistaa koneen merkkiä. Puiden kaataminen on vaivalloista tuhertamista, sillä koneen työajasta suurin osa kuluu aluskasvillisuuden hämmentämiseen. Metsä on lehtimetsää eli paikallisesti sanottuna kovapuu-metsää. Metsä-sana alueen hoitamattomuuden takia kuulostaa vähän ylevältä. Joku voisi kutsua aluetta risukoksikin. Jeff Beharriell on ollut metsäkonehommissa jo reilut 20 vuotta. Ollaan Kanadassa, Pohjois- järven selkä. vuotiaana. Tänä päivänä hänel- teemeistä. Ontariossa, vajaat 200 kilometriä Sudburystä länteen. Kaksikymmentä kilometriä etelämpänä siintää valtaisan Huron- Metsäkoneen omistaa läheisessä Iron Bridgen kylässä asuva yrittäjä Jeff Beharriell. Hän aloitti metsäkonehommat jo 19- lä on 23 vuotta kokemusta alasta. Jeff Beharriellin liikeidea poikkeaa täysin suomalaisista sys- Osta, hakkaa, myy Jeff ostaa metsäpalstoja. Hän rakentaa tiet metsään, kaataa 34

3 Puut kaadetaan Timbco TF 815 yhdistelmäkoneella, jonka nosturiin on istutettu KETO 500 harvesteripää, tarvittaessa sen tilalle laitetaan tavallinen kahmari kuormausta varten. Timbco on vm. 96 ja käyttötunteja siinä on , joten keskimäärin niitä on tullut vuodessa. Jeffillä kone on ollut kolmisen vuotta. Keto 500 harvesteripäähän Jeff on hyvin tyytyväinen, sillä hakataan nyt noin tuhat tuntia vuodessa. tapaan Metsätransin Seppo Ala-Kutsi jututtamassa Jeff Beharriellia. Oppaana oli Jukka Heikurinen, äskettäin eläkkeelle jäänyt metsänhoitaja. Kanadan metsät ovat vaarallisia paikkoja, siellä ollaan kypärät päässä. puut ja kuljettaa ne tienvarteen, josta aliurakoitsija vie ne tehtaille. Jeffin kalustona on yksi käytettynä hankittu motoketju. - Yleisin ja tietysti toivottavin tapa on kaataa palstalta kaikki puut pois ja sitten myydä maapohja. Bisneksen kannalta tärkeää on erottaa arvopuut erilleen kuten saha- ja sorvitukit ja arvokas tammi omiin kasoihinsa, kertoo Jeff työstään. Tukeista voi saada 2-3 kertaa paremman hinnan kuin sellupuusta. Jos ostettua, hakattavaa metsää ei ole Jeff hakkaa toisille metsänomistajille tai menee töihin valtiolta hakkuuoikeudet lunastaneelle. Alueella on vain 2 3 metsäkoneyrittäjää, joten töitä kyllä on sopivasti tarjolla. Hakkuuoikeuksien hankkiminen valtiolta on toinen tapa hankkia puuta. Valtiolle maksetaan kantoraha, joka määräytyy Chicagon puupörssissä. Oikeuksien hankkineen pitää rakentaa tiet ja hakkuiden jälkeen tiet pitää palauttaa luonnontilaan. Jälkihoitoon kuuluu myös puiden istutusvelvollisuus. Jeffin tämänkertaisen metsäpalstan etuna on, että sitä ei tarvitse istuttaa, sillä kovapuu- Jeffin 2,5 vuotta sitten hankkima kuormatraktori Fabtek 544C on vm USA:ssa, Michiganissa valmistetun koneen kuormankantokyky on tonnia metsä versoo kannoista. Oman tö. Jeffin isällä on sora-auto ja palstan saa hakata ilman lupia, hän hoitaa tiet kuntoon. Tällä mutta Etelä-Ontariossa on jo alueella on hyvin soraa saatavilla, joka paikassa se ei ole it- tietyillä alueilla rajoituksia, joiden pelätään tulevan pohjoisemmaksikin. Jeff kaatoi kaiken muun sestäänselvyys. puus- Tienteosta se lähtee Metsätrans vieraili syyskuussa Jeffin ostamalla, noin 60 hehtaarin palstalla. Palstaa perustaessa alueelle tarvittiin aluksi ties- ton paitsi tammipuut. Arvokkaan tammipuun hinta on nyt niin alhaalla, että kannattaa odottaa parempia suhdanteita. Tammesta ei saa nyt kunnon hintaa hintaa. Viisi vuotta 35

4 Jeffin isä on rakentanut tiet hakkuupalstalle. Soraa tarvitaan runsaasti, mutta sitä on tällä kertaa saatavilla läheltä. sitten oli hinta hyvä. Nyt pitää vain odotella, tosin tuuli saattaa kaataa yksinäisiä puita, miettii Jeff tilannetta. Vähän yksityismetsiä Ontariossa yksityismetsien osuus on vain seitsemän prosenttia kaikesta metsäalueesta. Tämän johdosta vapailta markkinoilta on vaikea löytää hakkuupalstoja. - Suurin ongelma on löytää riittävästi yksityistä maa-aluetta, josta voi hakata, ilmaisee Jeff huolensa. Vallitsevia puulajeja alueella ovat valko- ja keltakoivu, haapa ja tammi. Valkokoivu vastaa suomalaista koivua. - Kaikki haluaisivat kaataa isoja puita, mutta ongelma on se, ettei niitä löydy, toteaa Jeff realistisesti alueen metsävaroista. Softwoodista eli selluksi menevästä männystä saa huonon hinnan, joten siitä ei paljon välitetä. Yleensäkin metsään jää paljon polttopuuksi kelpaavaa puuta. Koska hakkuut ovat useimmi- ten kaukana asutuksesta, niin ketään ei kiinnosta kerätä niitä. Bioenergiaa olisi siis riittävästi tarjolla, mutta puuta käyttäviä energialaitoksia eikä toimivaa logistiikkaa ole niitä vasta suunnitellaan. Pitkät etäisyydet tietysti myös hankaloittavat asioiden edistymistä. Kehuja Kedolle ja Kukkoselle Pitkien etäisyyksien Kanadassa koneiden huolto nousee aivan omaan merkitykseensä. Omalta alueelta ei löydy metsäkoneen monimutkaista hydrauliikkaa osaavia henkilöitä, joten tarvittava apu pitää saada Arvokkaiden sorvi- ja sahatukkien halkeaminen estetään lyömällä muovinen jarrupala hiushalkeaman yli. Pitkät etäisyydet vaativat erityisjärjestelyjä polttoainehuoltoon. Jeff Beharriellin säiliöauto. Myös koneiden vararenkaat ovat paikalla. 36

5 muualta, sanoo Jeff. Hän osti 3,5 vuotta sitten muutama sata tuntia käytetyn Keto 500 -harvesteripään koneeseensa. Työtunteja harvesteripäähän tulee nyt noin tuhat vuodessa. Keto on loistava harvesteripää, olen ollut siihen oikein tyytyväinen. Se on hyvin suunniteltu ja tarvitsee erittäin vähän huoltoa. Voi mennä vuosiakin ilman mitään vaikeuksia. - Keto -harvestereita täällä edustavan Quadcon Erkki Kukkonen on ollut oiva apu. Vaikka Erkki on Quebecissä ja minä täällä, hän on auttanut minua tosi paljon, apu löytyy puhelimellakin. - Erkki on yksi harvoista, joka todella tuntee nämä koneet läpikotaisin. Kun hankin koneen, Erkki tuli tänne opastamaan. Hän ei tarvinnut ohjekirjoja, vaan tarvittava tietämys oli hä- 8-akselisen yhdistelmän kokonaispaino on 60 tonnia ja talvella 10 prosenttia enemmän. Jokainen nippu sidotaan kahdella liinalla/vaijerilla. Kiinteä nosturi poikkeaa eurooppalaisista lajitovereistaan. Pelkkä puomi kääntyy rungon yläosassa. nen päässään, vahvistaa Jeff tyytyväisyytensä. Kuljettajista pulaa Kanadassakin on kuljettajapula. Se johtuu Jeffin mukaan koulutuksen laiminlyönnistä. - Vasta aivan viime vuosina metsäkoneenkuljettajia on alettu kouluttaa järjestelmällisesti. Oman probleemansa tuo harvaan asutun alueen ongelmat: ammattitaitoisia kuljettajia ei välttämättä löydy lähistöltä eivätkä pitkien työmatkojen takana olevat savotat kiinnosta kuljettajia. Ongelmana on myös löytää kuljettaja, joka osaa tai haluaa tehdä yksinkertaisia remontteja. Jo letkunvaihtokin voi olla Haluatko olla edelläkävijä? Lähitulevaisuudessa koneellinen metsänraivaus tarjoaa lisääntyviä työmahdollisuuksia. MENSE RAIVAUSPÄÄ mahdollistaa kokonaisvaltaisemman urakointipalvelujen tarjonnan. Työllistyt myös silloin, kun varsinaisessa hakkuutyössä on hiljaisempaa. Patentoitu MenSe Raivauspää RP-80 taimistojen, linjakäytävien ja tienvarsien raivaukseen tutkitusti hyvä tehokkuus ja työnlaatu (Metla, Metsähallitus) tarkka ja valikoiva ajettavuus, ulottuvuus myös esteiden taakse MenSe Raivauspäällä tarkemmin, tehokkaammin, tuottavammin. MENSE OY VALMISTAA MYÖS: SYÖTTÖRULLAT EKOTANKKISÄILIÖJÄRJESTELMÄT KUNNOSTUS-, KUMITUS- JA METALLITYÖT Ota yhteyttä, autamme sinua asiaan liittyvissä kysymyksissä. MenSe Oy Hallikuja TAAVETTI Puh. (05) mense@mense.fi 37

6 ylipääsemätön juttu. Jeffin kuljettajat ovat saaneet oppinsa käytännön työn kautta. Jeff arvostaa lähellä asuvan harvesterikuljettajansa rauhallisuutta. - Hän on taitava ja varovainen. Koneet pysyvät ehjinä. Lähin iso kaupunki, Sudbury, on lähes 200 kilometrin päässä. Aikaisemmin edes Sudburyssä ei ollut osaavaa hydrauliikkaeksperttiä, nyt tilanne on jonkin verran parantanut, kiitos suomalaisten. Suomalaisen Tamrockin koneiden tullessa Sudburyn kaivoksiin, yleinen hydrauliikkatietämyksen taso on noussut, mutta metsäkonemaailma on vieläkin oma lukunsa. Jeff maksaa kuljettajalleen 20 dollaria (13 euroa) tunnissa sekä 100 dollaria viikossa matkakuluihin. Palkka on hyvää tasoa alueen palkkatasoon verrattuna. Maastoon jää hakkuiden jälkeen paljon puutavararaa. Polttopuutakin on yllin kyllin saatavilla lähempänä. Tammipuut jätetään pystyyn, arvokkaan puun hinta nyt alamaissa. Vapaat viikonloput Viikossa Jeff Beharriell hakkaa puuta rekkakuormallista. Työtunteja kertyy Perjantaina klo 14 aloitetaan viikonloppu ja se omistetaan perheelämälle. Jeff ajaa koneita itse puoli päivää. Yksi kaveri kaataa puut ja toinen ajaa puut pois metsästä. Keväisin ja syksyisin on märkiä kelejä, jolloin hakkuut keskeytyvät. Yleensä huonojen leimikoiden takia vuotuinen hakkuumäärä on vain reilut kuutiota. Tämä tietää sen suuruista liikevaihtoa, että uusilla, kalliilla koneilla korjuutyö ei kannata. Jeff Beharriell on mitoittanut konekantansa tilanteen mukaan. Koneet ovat noin kymmenen vuotta vanhoja ja ne ovat olleet Jeffin käytössä 2-3 vuotta. - Koneet tulevat maksetuksi tänä vuonna. Keväällä teen päätöksiä, miten jatketaan, tarvitaanko uusia koneita. Ongelmani on se, että hakkaamme eri puulajeja. On vaikea löytää yhtä konetta, joka sopii kaikille, miettii Jeff Beharriell tulevaisuuttaan. Konehankinnat tai edes vaihtokoneisiin tutustuminenkaan ei Kanadassa käy suomalaiseen tapaan olohuoneesta käsin. Pinta-alaltaan laajassa ja harvaanasutussa Kanadassa kommunikointi on erilaista kuin Suomessa. Käytettyihin koneisiin täytyy tutustua paikanpäällä käymällä, sillä netistä niitä ei voi surffailla. Emme käytä sähköpostia viestinvälitykseen ollenkaan, koska yhteydet ovat täällä hirveän hitaita, toteaa Jeff verkkoyhteyksien laadusta Pohjois- Ontariossa. GUNNEBOLLA KANTTI KESTÄÄ SR-Z-PP SR-BZ SR-BZ/BZ SR-PP SR HÄMEENLINNA JYVÄSKYLÄ ROVANIEMI JÄLLEENMYYJÄT: IMATRA: Niskan Hydrauliikka Oy JOENSUU: Porokka Forest Oy PERNAA: V-P Marketing MÄNTYHARJU: Rekkavaruste Oy PORI: Porin Auto-sale Oy VALKEALA: Aholan auto- ja hydrauliikka KAARINA: Perävaunu Ky Vuola

Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin

Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin ERILAISIA KONE Keski-Atlantin (Mid-Atlantic) puunkorjuu- ja

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enso Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä Maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

MenSe -raivauspää. sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen. Käyttöpäivä 9.10.2014. Marja-Leena Mentula MenSe Oy 9.10.2014 www.mense.

MenSe -raivauspää. sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen. Käyttöpäivä 9.10.2014. Marja-Leena Mentula MenSe Oy 9.10.2014 www.mense. MenSe -raivauspää sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen Käyttöpäivä 9.10.2014 MenSe Oy Perustettu 1996 Tuotantotilat Kaakkois-Suomessa Taavetissa. Suunnittelu,valmistus ja myynti. Konepaja

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa. Kemi. 27.10.2010 Jussi Kumpula

Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa. Kemi. 27.10.2010 Jussi Kumpula Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa Kemi 27.10.2010 Jussi Kumpula Metsähallitus - metsätalous Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha ei rajoituksia 2,9 milj. ha! Talousmetsien puustopääoma

Lisätiedot

Bioenergia nousi pääosaan Espanjan AsturForestassakin

Bioenergia nousi pääosaan Espanjan AsturForestassakin Bioenergia nousi pääosaan Espanjan AsturForestassakin Järjestyksessään seitsemännet ASTUR- FORESTA-metsämessut pidettiin Asturian maakunnassa, pohjois-espanjassa juhannuksena. Paikallisille ihmisille ajankohta

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät 28-29.1.2016 Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Avainluvut METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 800 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys

Lisätiedot

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat Kohti puukauppaa Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä 1 Hakkuutavat Päätehakkuu = uudistuskypsän metsän hakkuu. Avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Uudistamisvelvoite!

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen?

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen? Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 9 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen? Juha Hakkarainen Metsäjohtaja, MTK metsälinja juha.hakkarainen@mtk.fi PEFC/-44- Metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

Poimintahakkuiden puunkorjuu

Poimintahakkuiden puunkorjuu Poimintahakkuiden puunkorjuu Kommenttipuheenvuoro Kehittämispäällikkö Aku Mäkelä, Koneyrittäjät Metsätieteen päivä 2013, poimintahakkuiden puunkorjuu 1 Koneyrittäjien liitto ry Energia-, maarakennus- ja

Lisätiedot

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Mhy Etelä-Karjala Tervetuloa Etelä-Karjalaan, Luumäelle Kohteen teemana on metsien käsittely: Monipuolistuvat metsänkäsittely

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

Australian metsäteolli. Metsätrans Australiassa Seppo Ala-Kutsi

Australian metsäteolli. Metsätrans Australiassa Seppo Ala-Kutsi 49 Australian metsäteolli Australian istutusmetsien hakkuut lähes tuplaantuvat kahden - kolmen seuraavan vuoden aikana. Maassa oli vuosien 1998-2002 välillä voimakas istutusbuumi, jolloin uutta istutusmetsää

Lisätiedot

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät Metsien käytön aktiivisuudessa suurta alueellista vaihtelua vuonna 2013 Vuoden 2013 seurantatilastot osoittavat, että metsien käytön aktiivisuudessa oli huomattavia eroja eri osissa maata. Itäisessä Suomessa

Lisätiedot

Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö

Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Tehtävä A: Koneellinen puutavaran valmistus (uudistushakkuu) (John Deere E-sarjan käyttösimulaattori) Tavoitteet Tehtävässä tavoitellaan ammattimaista koneenkäsittelyä

Lisätiedot

Missä kunnossa metsätie on?

Missä kunnossa metsätie on? Esimerkin metsätie Missä kunnossa metsätie on? Merkkejä kunnostustarpeesta: Kuivatus ja kantavuus ei ole kunnossa Rummut eivät toimi tai ne puuttuvat kokonaan Sivu- ja laskuojat eivät toimi Ajoradan reunalla

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

Yli 12.000 metsänomistajan osuuskunta Coforet toimii jäsentensä parhaaksi

Yli 12.000 metsänomistajan osuuskunta Coforet toimii jäsentensä parhaaksi Konekauppias Tiina Kustula ja Coforetin johtaja Frederic Michon. Taustalla siintää Lyon, ollaan 850 metrin korkeudessa. Ranskalaisella metsäalalla vahvoja yhteenliitymia Yli 12.000 metsänomistajan osuuskunta

Lisätiedot

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Puun ostot ja hinnat heinäkuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 28.8.1998 448 Puukauppa vilkastui heinäkuussa Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Metsäteollisuus

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

UPM SILVESTA LINJANRAIVAUS- PALVELUT

UPM SILVESTA LINJANRAIVAUS- PALVELUT UPM SILVESTA LINJANRAIVAUS- PALVELUT UPM SILVESTA UUDENLAINEN TAPA HOITAA JOHTOKATUJA UPM Silvesta tarjoaa sähkö- ja vesijohtoyhtiöille täysin uudenlaisen tavan raivata ja hoitaa johtokatuja. Vuosien palvelukehitystyön

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Toimiva metsä hanke Kiiskilän kylän tilusrakenne ja tilusrakenteen vaikutus metsätalouteen Sievi

Toimiva metsä hanke Kiiskilän kylän tilusrakenne ja tilusrakenteen vaikutus metsätalouteen Sievi Toimiva metsä hanke Kiiskilän kylän tilusrakenne ja tilusrakenteen vaikutus metsätalouteen Sievi 31.10.2011 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke Hankkeen rahoitus Manner-Suomen

Lisätiedot

Suomi tuo TIETOTEKNIIKKAA. Metla/Erkki Oksanen. 28 Metsäntutkimus 1/2007

Suomi tuo TIETOTEKNIIKKAA. Metla/Erkki Oksanen. 28 Metsäntutkimus 1/2007 Suomi tuo TIETOTEKNIIKKAA 28 Metsäntutkimus 1/2007 Metsäntutkimus 1/2007 Metsäteknologian professori Antti Asikainen pitää metsäkoneiden automaation lisäämistä tärkeänä kehittämiskohteena, joka parantaisi

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015

Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015 Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015 Sisältö Stora Enso ja Stora Enso Metsä Puukauppa: Kauppamuodot ja hakkuutavat Puukaupan vaiheet Puukaupan hinnoittelutekijät Ennakkoraivaus Puukauppalomakkeen läpikäynti

Lisätiedot

40VUOTISJUHLARETKEILY

40VUOTISJUHLARETKEILY METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN 40VUOTISJUHLARETKEILY PUNKAHARJUN HEINÄKUUN KOKEILUALUEESSA 1 PÄIVÄNÄ 1958 RETKEILY OHJELMA klo 8.30 10.00 Kahviaamiainen T ervehdyssanat 10.00 12.00 Retkeilyä 12.00 13.15 Kenttälounas

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa

Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa Harri Hänninen Suomalais venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi 7.6.2011, Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsien merkitys Metsämaa, tilavuus ja kasvu ovat

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Keskipohjalaisen puun matka kannolta kattilaan

Keskipohjalaisen puun matka kannolta kattilaan Keskipohjalaisen puun matka kannolta kattilaan Keski-Pohjanmaan metsälogistiikka 30.10.2017 Kälviä Sivu 1 30.10.2017 Keski-Pohjanmaan metsälogistiikka -hanke Toteuttajat Suomen metsäkeskus ja Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.

Lisätiedot

Metsänomistusrakenteen muutos

Metsänomistusrakenteen muutos Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsänomistusrakenteen muutos Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa jussi.leppanen@metla.fi puh. 010 2112240 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Yksityismetsien alueellinen käyttöaste

Yksityismetsien alueellinen käyttöaste Yksityismetsien alueellinen käyttöaste Panu Pingoud, Jarmo Hämäläinen & Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy Heimo Karppinen, Helsingin yliopisto Harri Hänninen, Metsäntutkimuslaitos 13/2010 Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

Taimikonhoito kitkemällä

Taimikonhoito kitkemällä Taimikonhoito kitkemällä Taimikonhoitoa voi tehdä kitkemällä joko käsin tai koneellisesti. Kitkennässä siis vesakkoa poistetaan repimällä ne maasta juurineen, jolloin seuraavina vuosina ei tapahdu niin

Lisätiedot

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Raivaussahatyöskentelyn perusteet Varusteet taimikonhoitoon Raivaussaha, valjaat

Lisätiedot

STORAENSO: LOPPU AARNIOMETSÄPUUN KÄYTÖLLE!

STORAENSO: LOPPU AARNIOMETSÄPUUN KÄYTÖLLE! Tiistai 20.3.2001 STORAENSO: LOPPU AARNIOMETSÄPUUN KÄYTÖLLE! Hyvä Stora Enson osakkeenomistaja, ympäristöjärjestö Greenpeace osoittaa mieltään Stora Enson yhtiökokouspaikalla tänään. Vaadimme, että Stora

Lisätiedot

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN TOT-RAPORTTI Metsuri jäi puun alle 10/03 TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 56-vuotias metsuri NN oli kaatamassa suurta kuusta, joka oli kaatuessaan osunut lahoon koivuun. Koivu oli katkennut noin

Lisätiedot

Projekti - INFO. Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen. Yksinpuinkorjuu BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007

Projekti - INFO. Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen. Yksinpuinkorjuu BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 114 Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen Kehitys kohti lisääntyvää bioenergian käyttöä metsistä

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Ryhmähanke Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Kysely metsäpalveluyritysten toiminnasta Jouko Örn Jarmo Hämäläinen Arto Kariniemi Juha Rajamäki Metsätehon raportti 59 14.8.1998 Metsäpalveluyrittämisen

Lisätiedot

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Toimintaympäristö Väkiluku 1.1.2017 148 975 Etelä-Savon pinta-ala n. 19 130 km 2, josta maapinta-alaa n. 14 257 km 2 ja sisävesiä n. 4 874 km 2 Väestöntiheys/km

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö Metsä- ja puuala Hämeen alueellinen verkostopäivä 20.1.2016 Tapani Pöykkö Hämeen metsävarat Metsätalousmaata on Kanta- ja Päijät-Hämeessä kaikkiaan noin 620 000 hehtaaria, joista valtaosa on yksityisten

Lisätiedot

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta Metsä Groupin Polar King -projekti Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 * Huomioitu

Lisätiedot

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita.

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. METSÄKONEENKULJETTAJA Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. Metsäkoneita ovat mm. 1. harvesterit (kaato-, karsimis- ja

Lisätiedot

BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS. 27.10.2010. Kemi. Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry

BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS. 27.10.2010. Kemi. Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS 27.10.2010. Kemi Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ Työpaikat ja koulutusmäärät olleet liian pitkään epätasapainossa: - Maanteiden

Lisätiedot

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 37/2009 Puukauppa, elokuu 2009 10.9.2009 Martti Aarne Puukaupassa lieviä piristymisen merkkejä elokuussa Teollisuus osti elokuussa

Lisätiedot

Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa

Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa METKA-koulutus Systemaattisen energiapuuharvennuksen teemapäivä Heikki Ovaskainen Erikoistutkija Sisältö Taustaa työmalleista Uusien joukkokäsittelyn työmallien

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Kuva: Erkki Oksanen Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Harri Silvennoinen, Eeva Karjalainen ja Liisa Tyrväinen Metsätieteen päivä 2010 4.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa- Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78

Lisätiedot

PONSSE EH25 energiapuukoura

PONSSE EH25 energiapuukoura PONSSE EH25 energiapuukoura Ponsselta työkalu energiapuualalle RATKAISUNA UUSI EH25 ENERGIAPUUKOURA Energiapuun hankinnasta on muodostumassa pysyvä osa puunhankinnan kokonaiskuvaa. Valtion tukemana Suomeen

Lisätiedot

Alueelliset hakkuumahdollisuudet

Alueelliset hakkuumahdollisuudet Alueelliset hakkuumahdollisuudet 2006 2036 Tietolähde: VM10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen, K. 2007. Alueelliset hakkuumahdollisuudet valtakunnan metsien 10.

Lisätiedot

Yli. miljoonaa. vuodessa suomalaisille

Yli. miljoonaa. vuodessa suomalaisille Yli 100 miljoonaa vuodessa suomalaisille Monikäyttö hyvinvointia 55 milj. 55 miljoonaa euroa metsien monimuotoisuuden, virkistyskäytön, porotalouden, saamelaiskulttuurin sekä työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla

Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla Manne Viljamaa TAMK http://puuhuoltooppimispolku.projects.tamk.fi/path.p hp?show=31 1. Harvennushakkuun terminologiasta Käsitteet tuulee olla

Lisätiedot

Metsähallituksen metsätalous Lapissa

Metsähallituksen metsätalous Lapissa Bioenergian tuotanto valtion metsistä 9.10.2014 Samuli Myllymäki Metsähallituksen metsätalous Lapissa Metsähallituksen hallinnoimia maita 6,2 milj.ha Talousmetsiä 1,7 milj. ha, taloustoiminnan piirissä

Lisätiedot

HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT. Metsänomistajat

HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT. Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! SOITA MEILLE TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN PUUKAUPPA RAHAT TILILLESI

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla Puun ostot ja hinnat toukokuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Irma Kulju 17.6.1998 437 Puukaupan verkkainen tahti jatkui toukokuussa Yksityismetsien puukauppa kävi verkkaisesti kevään aikana, vaikka tukkipuun

Lisätiedot

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen, Teemu Kallio & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Projektin tavoitteet Kartoittaa, miten erilaiset

Lisätiedot

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE 25/1970 KOCKUM PR0 CE S S 0 R 7 8 ATK -MON ITOI MIKONE Huhtikuussa 1970 Kockum Söderhamn AB esitti uuden karsinta-katkontakoneen prototyypin, joka suorittaa myös puutavaran lajittelun ja kasauksen. Sitä

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT. Metsänomistajat

HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT. Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! ONNISTUNEEN PUUKAUPAN ASKELEET SOITA MEILLE HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu 2014 Karsitusta energiapuusta maksettiin alkuvuonna pystykaupoissa 5 euroa ja hankintakaupoissa

Lisätiedot

Tervetuloa Metsään peruskurssille!

Tervetuloa Metsään peruskurssille! Tervetuloa Metsään peruskurssille! 11.9.2013 Sonja Nurmi koulutusasiantuntija Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut, Pirkanmaa Metsäalan toimintaympäristö Metsätalouden tunnuslukuja Suomalainen metsänomistaja

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Pienaukkohakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla Puun ostot ja hinnat marraskuu 1998 Toimittajat: Mika Mustonen Kaarina Linna 16.12.1998 465 Marraskuun puukauppa 3,3 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista vilkkaammaan syys lokakuu

Lisätiedot

METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO. Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö

METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO. Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö Nuoren metsän kunnostus (NMK) hakelähteenä NMK:n on jouduttu, kun taimikonhoito on jäänyt tekemättä tai tehty puutteelisesti

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys

Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys R e u n a p u i d e n k ä s i t t e l y vo i m a j o h t o a l u e i l l a Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys Fingrid vastaa Suomen päävoimansiirtoverkosta. Huolehdimme siitä, että Suomi saa sähkönsä

Lisätiedot

Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita?

Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Metsäkeskus 2014 { 2 } Mene metsään - tarkastele etenkin vanhoja kuusikoitasi! Löydätkö pystyyn kuolleita yksittäisiä

Lisätiedot

Puutarhakalusteita tropiikista?

Puutarhakalusteita tropiikista? Puutarhakalusteita tropiikista? Tietoa kuluttajille Suomen luonnonsuojeluliitto ry Oletko aikeissa ostaa uudet puutarhakalusteet, ja viehättäkö sinua tummasta puusta tehdyt aurinkotuolit, joita mainoslehtiset

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2018: Maantiekuljetukset noususuhdanteessa Kuljettajapula torjuttava joustavilla koulutusratkaisuilla

SKAL Kuljetusbarometri 1/2018: Maantiekuljetukset noususuhdanteessa Kuljettajapula torjuttava joustavilla koulutusratkaisuilla : Maantiekuljetukset noususuhdanteessa Kuljettajapula torjuttava joustavilla koulutusratkaisuilla 2 3 Kuljetusmäärän kehitys jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne kuljettama tonnimäärä neljän edellisen

Lisätiedot

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2011 (746) BIOENERGIA Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Metsurin tekemään siirtelykaatoon

Lisätiedot

ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus

ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ Metka-koulutus 1 Kokeet Janakkalassa 2008 ja 2009 koivikon nmh-kohteilla Kokeissa käytetty korjuri Timberjack 810C. Hakkuulaitteena Nisula 280 2 Kokeet

Lisätiedot

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 11.6.2012 1 Eri ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts. avohakkuun

Lisätiedot

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne Metka-koulutus / Energiapuukauppa / Luontokeskus Haltia 4.10.2014 Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne Arto Kettunen TTS (Työtehoseura ry) 1. Energiapuun hintakehitys

Lisätiedot

METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET

METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET H.A. Forest Oy Heikki Ahola Lapin Metsätalouspäivät 6.2.2015 HISTORIAA Yritystoiminta 1995 kuormatraktorilla -99 uudistaminen äestämällä MH -01 yhtiömuodon muutos Oy -03

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Projekti: Koululaisenpolku. Kemi

Projekti: Koululaisenpolku. Kemi Projekti: Koululaisenpolku Kemi Sisältö Yritysesittely Koululaisenpolku Projektina Uusiomateriaalit Mitä opittiin? Muita kohteita Veljekset Toivanen Oy on perustettu vuonna 1989. Maanrakennusalan palveluista

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

IDSATIHO. 0 P I N T 0 ll A T K A ? U U N K 0 R J U U T A K 0 S K E V A. Rauhankatu 15 00170 Hel sinki 17 Puhelin 90-661281 .

IDSATIHO. 0 P I N T 0 ll A T K A ? U U N K 0 R J U U T A K 0 S K E V A. Rauhankatu 15 00170 Hel sinki 17 Puhelin 90-661281 . IDSATIHO Rauhankatu 15 00170 Hel sinki 17 Puhelin 90-661281.SELOSTE 10/1973? U U N K 0 R J U U T A K 0 S K E V A RUOTSIIN 1 9 7 3-0 5-1 5 1 7 0 P I N T 0 ll A T K A M a t k a k e r t o m u s Opintomatka

Lisätiedot

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla Paras puukauppatili Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla On monta tapaa korjata puuta. Meidän tapamme on maksimoida arvokkaan sahapuun määrä ja pitää kuitupuun osuus pienenä. K Keiteleen kanssa

Lisätiedot

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat maaliskuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 20.4.1998 431 Maaliskuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Yrityskohtaisten puukauppasopimusten odottelu näkyi maaliskuun

Lisätiedot

Monen vuoden kuivuus kiusaa jo Australian metsiä

Monen vuoden kuivuus kiusaa jo Australian metsiä Monen vuoden kuivuus kiusaa jo Australian metsiä Kuivuus näkyy konesavotallakin. Tigercat 630 C juontokone tuo puuta karsittavaksi, niin että tanner pölisee. 240 -heppainen Cummins kuljettaa 17.000 kg

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky

Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky Tuottava taimikko -seminaari Karri Uotila, METLA Koneellinen taimikonhoito Suomessa on käytössä muutamia koneellisen taimikonhoidon koneratkaisuja,

Lisätiedot