METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014"

Transkriptio

1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu 2014 Karsitusta energiapuusta maksettiin alkuvuonna pystykaupoissa 5 euroa ja hankintakaupoissa 22 euroa Jukka Torvelainen Muutettu Korjaukset merkitty punaisella. Metlan kokoaman tilaston mukaan karsitusta rankapuusta maksettiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä metsänomistajille pystykaupoissa keskimäärin noin 5 ja hankintakaupoissa 22 euroa kuutiometriltä. Karsimattoman kokopuun vastaavat hinnat olivat vajaa 2 ja yli 20 euroa. Hintojen alueelliset erot olivat kuitenkin suuria, esimerkiksi rankapuun tuettomat hinnat vaihtelivat pystykaupoissa hinta-alueittain nollasta eurosta lähes 8 euroon. Uusi tilasto tarjoaa energiapuulajien alueelliset hintatiedot tasapuolisesti sekä myyjien että ostajien käyttöön. Tilasto koskee lämpö- ja voimalaitoksien metsähakkeen raaka-aineeksi ostettua puuta. Metsänomistajille maksetut hinnat tilastoidaan ilman valtion tukia. Energiapuun hinnat Karsittu rankapuu oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kallein energiapuulaji. Pystykaupoissa metsänomistajille maksettiin karsitusta rankapuusta keskimäärin 4,9 euroa ja karsimattomasta kokopuusta 1,7 euroa kiintokuutiometriltä. elliset erot olivat kuitenkin suuret. Rankapuun keskimääräinen hinta oli lähes 8 euroa Keski-Suomen hinta-alueella, mutta sille ei jäänyt kantohintaa lainkaan n alueella. Kokopuun pystykaupoissa keskihinta ylitti 3 euroa Etelä-Suomen ja n alueilla, mutta jäi muutamaan kymmeneen senttiin Keski-Suomen alueella. Kokopuun ostomäärät olivat kuitenkin pieniä, eikä tietoja pystytty edes julkaisemaan kaikilla alueilla. Latvusmassan korjuuoikeudesta maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 3,2 euroa ja kannoista 1,4 euroa kuutiometriltä. Näillä energiapuulajeilla alueellinen vaihtelu oli hieman pienempää kuin ranka- ja kokopuulla. Kaikki energiapuulajit ja alueet huomioiden energiapuun keskihinta oli pystykaupoissa 3,5 euroa kuutiometriltä. Hankintakaupoissa rangan hinta oli koko maassa 22,0 euroa kuutiometriltä ja vaihteli Lapin hinta-alueen 18,8 eurosta Etelä-Suomen 24,2 euroon. Kokopuusta maksettiin koko maassa noin 20, latvusmassasta 16 ja kannoista 14 euroa. Kaiken energiapuun keskimääräinen hankintahinta oli lähes 21 euroa kuutiometriltä. Energiapuuksi ostetun ranka- ja kokopuun hintoja voidaan verrata metsäteollisuuden ostaman kuitupuun hintoihin, vaikka etenkin energiapuulla hintojen alueelliset erot ovat huomattavat ja keskiarvoilla tehdyt laskelmat jäävät muutenkin karkeiksi. Rankapuusta maksettiin vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana metsänomistajille pystykaupoissa ilman tukea keskimäärin runsas kolmasosa ja kokopuusta noin kahdeksasosa ensiharvennusten kuitupuun keskihinnasta (14,2 ). Hankintakaupoissa rankapuusta maksettiin noin kolme neljäsosaa kuitupuun hinnasta (29,6 ). Tässä vertailussa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että energiapuun hinnat tilastoidaan ilman nuoren metsän hoidon pinta-alatukea ja energiapuun korjuun tukea. Suuressa osassa nuoren metsän energiapuuleimikoista puulle on saatu korjuutukea 7 euroa kiintokuutiometrille. Näissä tukikohteissa se voi nostaa rankapuun pysty- ja hankintahinnat tietyillä alueilla hyvin lähelle vastaavia kuitupuun hintoja. Pystykauppojen koko- ja rankapuun hintoja on korjattu Osassa koko- ja rankapuun pystykaupoista energiapuuta koskeva valtion tuki ohjataan valtakirjalla ostajalle, jolloin tuen saamista koskeva odotus nostaa puukaupassa sovittuja hintoja. Näillä ostajilla tuen osuus vähennetään tilastoitavista hinnoista laskennallisesti ostajan ilmoittamien lähimenneisyyden tukitietojen perusteella. Myös ensimmäisen vuosineljänneksen tilastolukuja on korjattu takautuvasti. Lisätietoja: Jukka Torvelainen, puh , Laatuseloste:

2 Puumäärät Tilastoon kertyi vuoden ensimmäiseltä neljänneksellä yhteensä 1,1 miljoonaa kuutiometriä puuta, minkä Metla arvioi edustavan noin kahta kolmasosaa jakson koko maan energiapuun kaupasta. Puolet tilastoidusta energiapuusta koostui latvusmassasta (37 %) ja kannoista (12 %). Eri energiapuulajeista ostettiin eniten karsittua rankaa (42 %) ja vähiten kokopuuta (8 %). Kaikesta energiapuusta ostettiin pystykaupoilla neljä viidesosaa (0,8 milj. m³) ja hankintakaupoilla viidesosa (0,2 milj. m³). Kannoilla ja latvusmassalla pystykauppojen osuus puumäärästä oli yli 90 prosenttia; ranka- ja kokopuulla hieman alle kaksi kolmasosaa m³ m³ Kannot Latvusmassa Kokopuu Rankapuu Yhteensä 0 Kannot Latvusmassa Kokopuu Rankapuu Yhteensä Tilasto kattaa noin kaksi kolmasosaa koko maan energiapuun kaupasta. Tilasto kattaa noin kaksi kolmasosaa koko maan energiapuun kaupasta. Kuva 1. Pystykauppojen energiapuumäärät tammi maaliskuussa 2014 Kuva 2. Hankintakauppojen energiapuumäärät tammi maaliskuussa Metsätilastotiedote 25/2014

3 Kannot Latvusmassa Kokopuu Rankapuu Energiapuu keskimäärin Kuvassa 3 esitettävät hinnat: Kantohinta Hankintahinta Hintaa ei ole ilmoitettu, koska tiedontoimittajia on vähemmän kuin kolme. Ei tilastoituja kauppoja. et ovat puukaupan hinta-alueita Tilasto kattaa noin kaksi kolmasosaa koko maan energiapuun kaupasta. Kuvaa muutettu , korjatut kohdat punaisella taulukossa 1. Kuva 3. Energiapuun kanto- ja hankintahinnat hinta-alueittain tammi maaliskuussa 2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu

4 1. Energiapuun kantohinnat tammi maaliskuussa 2014 Muutettu , korjaukset punaisella Energiapuulaji Kannot Latvusmassa Kokopuu Rankapuu Keskimäärin 1,42 3,25 1,69 4,94 3,47 Hinta-alue 1,26 4,15 3,09 5,45 4,21 1,68 3,16 0,15 7,82 4,62 1,01 2, ,12 1,93 1,00 3,10 0,63 2,14 2,51 1,86 2,68 3,43 5,03 3,14 2,88 1,47 2,81 2,53-4,17 2,49 2,00 Hintaa ei ole ilmoitettu, koska tiedontoimittajia on vähemmän kuin kolme. Energiapuun kaupan tilasto kattaa noin kaksi kolmasosaa koko maan energiapuun kaupasta. 2. Energiapuun hankintahinnat tammi maaliskuussa 2014 Energiapuulaji Kannot Latvusmassa Kokopuu Rankapuu Keskimäärin 13,63 15,80 20,41 22,00 20,61 Hinta-alue 12,94 16,92 21,51 24,25 21,90 17,46 15,18 21,40 20,22 15,46 15,54 20,55 18,78 6,76 15,37 19,56 20,92 19,98 12,62 20,05 22,63 20,76 8,07 16,47 18,10 21,02 20,24-18,77 19,21.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska tiedontoimittajia on vähemmän kuin kolme. Energiapuun kaupan tilasto kattaa noin kaksi kolmasosaa koko maan energiapuun kaupasta. 4 Metsätilastotiedote 25/2014

5 3. Energiapuun puukauppamäärät tammi maaliskuussa 2014 Energiapuulaji ja kauppamuoto Kannot Latvusmassa Kokopuu Rankapuu Yhteensä m³ Pystykaupat Hankintakaupat Pysty- ja hankintakaupat yhteensä Hinta-alue Määrä ei ole ilmoitettu, koska tiedontoimittajia on vähemmän kuin kolme. Energiapuun kaupan tilasto kattaa noin kaksi kolmasosaa koko maan energiapuun kaupasta. Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu

6 Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: Puhelin ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)

METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2014 Energiapuun kauppa, huhti kesäkuu 2014 16.10.2014 Jukka Torvelainen Ostetusta energiapuusta puolet karsittua rankaa Metlan

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 51/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 51/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 51/214 Energiapuun kauppa, heinäsyyskuu 214 12.12.214 Jukka Torvelainen Energiapuuksi ostetun karsitun rangan osuus ja hinta nousivat

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2010 Puukauppa, kesäkuu 2010 14.7.2010 Aarre Peltola Puukauppa vauhdissa kesäkuussa Vaisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2009 Puukauppa, toukokuu 2009 8.6.2009 Martti Aarne Toukokuun puukauppa 0,35 miljoonaa kuutiometriä Puukaupan hiljaiselo jatkui

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, heinäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 33/2009 Puukauppa, heinäkuu 2009 11.8.2009 Mika Mustonen Puukauppa vähäistä heinäkuussa Metsäteollisuus osti heinäkuussa 0,4 miljoonaa

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 28 43/28 2.12.28 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut, miljoonaa kuutiometriä Puukaupan

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, marraskuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, helmikuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2010 Puukauppa, helmikuu 2010 11.3.2010 Yrjö Sevola Helmikuun puukauppa vain 1,2 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa mataa, vaikka

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, syyskuu 214 4/214 4.11.214 Elina Mäki-Simola Syyskuun hakkuut,3 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut ennätysvauhdissa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 10/2012 7.3.2012 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 9/2011 9.3.2011 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2009 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 24.4.2009 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2008 reaalinen kantohintataso 14 prosenttia

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2012

Puukauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 2/2013 Puukauppa, joulukuu 2012 16.1.2013 Yrjö Sevola Vuoden 2012 puukauppa 28 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus osti joulukuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, joulukuu 21 5/211 2.2.211 Elina Mäki-Simola Joulukuun hakkuut 4,5 miljoonaa kuutiometriä Joulukuussa markkinahakkuiden

Lisätiedot

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Puun ostot ja hinnat heinäkuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 28.8.1998 448 Puukauppa vilkastui heinäkuussa Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Metsäteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, helmikuu 214 12/214 2.4.214 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuvat

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, lokakuu 213 46/213 2.12.213 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut,6 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 8/2014 10.3.2014 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 5,6 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat joulukuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 19.1.2001 561 Yksityismetsien puukaupassa 12 prosentin kasvu Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla vuonna 2000. Metsäteollisuuden puun

Lisätiedot

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat maaliskuu 1999 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 6.5.1999 480 Maaliskuun puukauppa 1,8 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuuden ja puun myyjien erilaiset näkemykset puun tulevasta

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007 13/2008 18.4.2008 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2007 kantohintataso 24 prosenttia edellisvuotta

Lisätiedot

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla Puun ostot ja hinnat toukokuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Irma Kulju 17.6.1998 437 Puukaupan verkkainen tahti jatkui toukokuussa Yksityismetsien puukauppa kävi verkkaisesti kevään aikana, vaikka tukkipuun

Lisätiedot

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887 A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Syyskuu 2007 Toimittaja: Mika Mustonen 16.10.2007 887 Tukkipuun hinnat loivassa laskussa Puukauppa

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 9.6.2006 825 Puukauppa piristyi toukokuussa kuusitukki ennätyshinnoissa

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 214 37/214 3.9.214 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, helmikuu 11 1/11..11 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,8 miljoonaa kuutiometriä Helmikuu oli harvinaisen kylmä koko

Lisätiedot

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla Puun ostot ja hinnat marraskuu 1998 Toimittajat: Mika Mustonen Kaarina Linna 16.12.1998 465 Marraskuun puukauppa 3,3 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista vilkkaammaan syys lokakuu

Lisätiedot

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat maaliskuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 20.4.1998 431 Maaliskuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Yrityskohtaisten puukauppasopimusten odottelu näkyi maaliskuun

Lisätiedot

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus

Lisätiedot

Energiapuukaupan tilastointi

Energiapuukaupan tilastointi Energiapuukaupan tilastointi Lämpöyrittäjäpäivä 5.4.2013, Tuupovaara Jukka Torvelainen & Antti Mutanen Metsätilastollinen tietopalvelu, Metla Sisältö 1. Taustaa 2. Tiedon toimittajat ja tilaston kattavuus

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa maaliskuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 16.4.2004 717 Kuitupuun hinnat ennätyksellisen alhaalla

Lisätiedot

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa heinäkuu 2005 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 17.8.2005 785 Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat syyskuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 22.10.1997 410 Metsäteollisuus osti syyskuussa lähes 6 miljoonaa kuutiometriä puuta Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana.

Lisätiedot

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina.

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina. A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa helmikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 16.3.2006 811 Puukauppa vähentynyt 40 prosenttia alkuvuonna

Lisätiedot

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa marraskuu 2004 Toimittaja: Mika Mustonen 17.12.2004 751 Hintojen nousu piristi puukauppaa Puun

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2007

Metsä sijoituskohteena 1983 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsä sijoituskohteena 198327 3/28 21.8.28 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto pysyi korkeana vuonna 27 Yksityismetsien hakkuut

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat lokakuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Irma Kulju 18.11.1997 413 Puukaupassa ennätysvauhti lokakuussa Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui

Lisätiedot

noin kymmenesosa. Koko vuoden kertymää painoi alkuvuoden hiljainen puukauppa, ja huonoista korjuukeleistä

noin kymmenesosa. Koko vuoden kertymää painoi alkuvuoden hiljainen puukauppa, ja huonoista korjuukeleistä A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa Joulukuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 15.1.2006 850 Vuoden 2006 puukauppa 32,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 19/2014 Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus 16.5.2014 Jukka Torvelainen Martti Aarne Metsäteollisuuden raakapuun käyttö nousi 64,5

Lisätiedot

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne Metka-koulutus / Energiapuukauppa / Luontokeskus Haltia 4.10.2014 Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne Arto Kettunen TTS (Työtehoseura ry) 1. Energiapuun hintakehitys

Lisätiedot

Puukauppoja tehtiin vuoden alkuneljänneksellä

Puukauppoja tehtiin vuoden alkuneljänneksellä A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa maaliskuu 2003 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 23.4.2003 669 Puukauppa hieman viimevuotista vilkkaampaa

Lisätiedot

Puukauppa. Lokakuu Puukauppa. hiljenemässä Puukaupan hiljeneminen näkyi lokakuussa kantohintojen 0 4 prosentin

Puukauppa. Lokakuu Puukauppa. hiljenemässä Puukaupan hiljeneminen näkyi lokakuussa kantohintojen 0 4 prosentin A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Lokakuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 20.11.2007 890 Puukauppa hiljenemässä Metsäteollisuus osti

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 18.2.2005 760 Reaalisten

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena

Metsä sijoituskohteena Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2012 Metsä sijoituskohteena 1983 2011 31.8.2012 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto jäi alle 2 prosentin vuonna 2011 Vuonna

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta. Puun ostot ja hinnat huhtikuu 2000 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 24.5.2000 529 Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa Puukaupan tahti on hiljenemässä kesää kohti mentäessä. Huhtikuussa metsäteollisuus

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Puun energiakäyttö 2013 8.7.2014 Jukka Torvelainen Esa Ylitalo Paul Nouro Metsähaketta käytettiin 8,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2008

Metsä sijoituskohteena 1983 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 38/29 Metsä sijoituskohteena 198328 1.1.29 Esa Uotila Antrei Lausti Taantuma painoi puuntuotannon sijoitustuoton miinukselle vuonna

Lisätiedot

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006 PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006 Samuli Hujo 1 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2006 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2006 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2003 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 2.2.2004 708 Reaalinen

Lisätiedot

Puumarkkinatyöryhmä Martti Aarne & Co. Metla, Metsätilastollinen tietopalvelu

Puumarkkinatyöryhmä Martti Aarne & Co. Metla, Metsätilastollinen tietopalvelu Metlan tilannekatsaus tilastoinnista Puumarkkinatyöryhmä 16.10.2014 Martti Aarne & Co. Metla, Metsätilastollinen tietopalvelu Näillä spekseillä mennään: Energiapuun kauppa Teollisuuspuun kauppa Metsänhoito-ja

Lisätiedot

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten, mutta ei

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten, mutta ei A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa lokakuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Yrjö Sevola 17.11.2004 747 Puukauppa vieläkin vaisua Metsäteollisuus osti

Lisätiedot

Puukauppa Heinäkuu Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa

Puukauppa Heinäkuu Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Heinäkuu 2007 Toimittaja: Martti Aarne 10.8.2007 880 Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa Puukauppaa

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2009

Metsä sijoituskohteena 1983 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 34/21 Metsä sijoituskohteena 198329 11.8.21 Esa Uotila Antrei Lausti Puuntuotannon sijoitustuotto vuonna 29 edelleen miinuksella

Lisätiedot

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2002 Toimittaja: Esa Ylitalo 25.4.2003 670 Metsähakkeen

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU

ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Avaus Urpo Hassinen Biomas-hanke 9.15 Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset Mikko Korhonen ja hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma

Lisätiedot

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat tammikuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 20.2.2001 564 Ennätysvilkas tammikuu puukaupassa Vuosi on puumarkkinoilla alkanut erittäin vilkkaasti. Tammikuun 2001 puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan

Lisätiedot

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2005 Toimittaja: Esa Uotila 12.4.2006 816 Bruttokantorahatulot 1,6

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2007

Puun energiakäyttö 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puun energiakäyttö 2007 15/2008 7.5.2008 Esa Ylitalo Puun energiakäyttö väheni vuonna 2007 myös metsähakkeen käyttö notkahti Lämpö-

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsä sijoituskohteena 1983 2013 15.12.2014 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 4 prosenttia vuonna 2013 Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Teollisuuden ostot yksityismetsistä

Teollisuuden ostot yksityismetsistä A JI Puukauppa veromuodoittain 2003 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Jukka Torvelainen 19.3.2004 715 Myyntituloverotukseen siirtyneiden

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu Heinäkuun hakkuut 3 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu Heinäkuun hakkuut 3 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 29.8.2007 882 Heinäkuun hakkuut 3

Lisätiedot

Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä

Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2012 Piensahat 2010 3.5.2012 Jukka Torvelainen Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä

Lisätiedot

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA Samuli Hujo

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA Samuli Hujo PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2003 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2003 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2003 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Energiapuun korjuu ja kasvatus

Energiapuun korjuu ja kasvatus Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:

Lisätiedot

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2012

Metsä sijoituskohteena 1983 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 35/2013 Metsä sijoituskohteena 1983 2012 27.8.2013 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 2 prosenttia vuonna 2012 Yksityismetsien

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 30.10.2007 888 Syyskuun hakkuut miljoonaa

Lisätiedot

Metsämaan omistus

Metsämaan omistus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2010 Metsämaan omistus 2006 2008 17.6.2010 Harri Hänninen Aarre Peltola Sekä suurten että pienten metsätilojen määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

4 Puukauppa. Kantohinnat

4 Puukauppa. Kantohinnat 4 Puukauppa Vuonna 2011 yksityismetsissä käytiin puukauppaa tavanomaista hiljaisemmin. Raakapuun kanto- ja hankintahinnat olivat edellisvuotta alemmalla tasolla, ja kantohinnoissa pudotus oli suurempi

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Puukauppa alueittain 2013

Puukauppa alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 11/2014 Puukauppa alueittain 2013 1.4.2014 Martti Aarne Vuoden 2013 reaalinen kantohintataso 2 prosenttia edellisvuotta korkeampi

Lisätiedot