SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015"

Transkriptio

1 SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015

2 Sisältö 1 Yleistä Tuutorointi Tapahtumat: bileet ja huvi, kulttuuri, ulkosuhteet, liikunta Koulutuspoliittinen toiminta Tiedotus Kv-toiminta Ammattijärjestö Talentia ja sen alajärjestöt Hyvinvointisektori ja sosiaalipoliittinen toiminta Ympäristö Ainejärjestötila Sossula Varainhankinta Alumnitoiminta Järjestötoiminnan jatkuvuus, avoimuus ja taloudellinen suunnittelu Palautteenkeruu järjestön toiminnasta Lopuksi Liite: Tapahtumakalenteriluonnos

3 1 Yleistä SOS ry on Tampereen yliopiston sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö. SOS ry:n keskeisimpiä tehtäviä ovat opetukseen ja opiskeluun vaikuttaminen opiskelijoiden etujen mukaisesti sosiaalityön tutkintoohjelmassa ja laajemmin tieteenalayksikössä sekä opiskelijoiden tukeminen opiskeluissa ja integroitumisessa yliopistoyhteisöön. SOS ry:n tavoitteena on tarjota jäsenilleen luonteva väylä osallistua ja vaikuttaa sosiaalityön tutkinto-ohjelman ja yliopiston toimintaan. Lisäksi ainejärjestön tarkoitus on tarjota opiskelijoilleen vapaa-ajanviettomahdollisuuksia sekä monipuolista virkistys- ja kulttuuritoimintaa. SOS ry on perustettu vuonna Aiemmin järjestöön kuului myös sosiaalipolitiikan oppiaine, mutta Tampereen yliopiston tutkintouudistuksesta johtuen SOS ry on ollut Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä vain sosiaalityön ainejärjestö lokakuusta 2012 lähtien. Tutkintouudistuksen myötä vuonna 2014 SOS ry:n toimintaa on pyritty edelleen vakiinnuttamaan nimenomaan sosiaalityön opiskelijoita palvelevaksi luomalla perinteitä ja hakemalla linjaa siihen, millainen toiminta on järjestön koko ja jäsenmäärän heterogeenisyys huomioon ottaen mahdollista. Haasteena vuonna 2014 on ollut aiempia vuosia suurempi opiskelijoiden sisäänottomäärä: opiskelijoita valittiin 45 yhteisvalinnassa ja 43 erillisvalinnassa. Vuonna 2015 SOS ry:n toiminnan yleiset tavoitteet liittyvät vakaan, hyvätasoisen toiminnan ylläpitämiseen ja sen monipuolisuuden edelleen kehittämiseen. Vuonna 2015 toiminnan arvioiminen ja kehittäminen jatkuu siitä näkökulmasta, mihin nykyisen kokoisella ainejärjestöllä riittää resursseja ja millaista toimintaa opiskelijat haluavat ainejärjestön heille tarjoavan. Vuonna 2015 tavoitteena on tuoda SOS ry:tä näkyvämmäksi ja toiminta avoimemmaksi kaikille jäsenille. On tärkeää pyrkiä pitämään toiminta sellaisena, että sillä onnistuttaisiin edistämään yhteisöllisyyttä ja luomaan yhteistä ainejärjestöidentiteettiä eri vuosikurssien opiskelijoiden kesken. On kuitenkin muistettava myös se, ettei ainejärjestötoiminta ole kaikille opiskelijoille ominaisin kiinnittymistaho yliopistoon. Tältä osin SOS ry:ssä jatketaan toiminnan avoimuuden, lähestyttävyyden ja monipuolisuuden reflektointia. Vuonna 2015 SOS ry:ssä käynnistetään lisäksi kokeiluluonteisesti alumnitoiminta, jolla pyritään luomaan toimintamuotoja myös jo valmistuneiden opiskelijoiden saavutettaviin. Käytäntöjen vakiinnuttamisen ja nykyisen toimintatason ylläpitämisen ohella vuonna 2015 konkreettisen toiminnan tavoitteita ja painopisteitä ovat: toiminnan avoimuuden ja ainejärjestön näkyvyyden lisääminen tuutoroinnin hyvän tason ylläpitäminen, hienosäätäminen ja dokumentoinnin systemointi 3

4 tapahtumien järjestämisessä suunnitelmallisuus, jatkuvuus ja tasapaino liittyen tapahtumien ajankohtaan ja kohdentamiseen kaikille vuosikursseille palautteenkeruukeinojen vahvistaminen varapuheenjohtajan sitä ohjaten yhteistyön ylläpitäminen Tamyn ja Talentian kanssa uusien yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen muiden opiskelijajärjestöjen kanssa tiedotuksen ajankohtaisuuden varmistaminen ja aktiivisuuden ylläpitäminen ulkomaan ekskursion suunnittelu lukuvuodelle Tuutorointi Tuutorointi on yksi SOS ry:n tärkeimmistä tehtävistä, johon halutaan käyttää paljon resursseja. Tuutorointi on joka vuosi yhtä tärkeä panostamisen kohde, sillä hyvällä tuutoroinnilla edistetään uusien opiskelijoiden sopeutumista yliopistoyhteisöön ja kannustetaan uusia toimijoita mukaan SOS ry:n toimintaan. Tuutoroinnin kautta saatavat myönteiset kokemukset ainejärjestötoiminnasta ovat elintärkeitä ainejärjestötoiminnan jatkuvuuden kannalta. Vuonna 2014 lisähaastetta tuutorointiin on tuonut se, että sosiaalityön tutkinto-ohjelmaan valittiin aiempaa suurempi määrä opiskelijoita. Vuonna 2015 sisäänottomäärä on edellisvuotta pienempi, ja se tulee ottaa huomioon tuutoroinnin suunnittelussa. Vuonna 2015 jatketaan hyväksi havaittujen tuutorointimenetelmien hyödyntämistä ja hienosäädetään niitä tarvittaessa edellisen vuoden palautteen perusteella sekä panostetaan edelleen dokumentointiin. Myös mahdollisia uusia innovaatioita tuutoroinnin yhteistyötahoiksi on syytä pohtia vuonna SOS ry:n tuutorivastaavat ovat tuutoroinnin pääasiallisia suunnittelijoita ja rekrytoivat tuutorit kevätlukukaudella. Vuonna 2015 tuutorivastaavien on syytä pohtia, että tulisiko tuutorivastaavien keskinäisiä rooleja jakaa esimerkiki tehtävä- ja tapahtumakohtaisesti: vastuuhenkilöt voidaan jakaa esimerkiksi tehtäväkokonaisuusksien mukaan (tilavaraukset, kirjeiden lähettämisen organisointi, orientaatioviikon aikataulun suunnittelu) ja suurien tapahtumien (fuksiaiset, fuksisitsit) osalta. Tuutoroinnin suunnittelu aloitetaan jo ajoissa helmi-maaliskuussa. Tuutoreita pyritään ajoissa perehdyttämään tehtäväänsä, ryhmäyttämään ja kasvattamaan heidän yhteishenkeään esimerkiksi yhteisissä illanvietoissa. Kaikki tuutorit osallistuvat Tamyn järjestämään tuutorikoulutukseen kevätlukukaudella. Tuutoroinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa pyritään panostamaan tuutoreiden keskinäisen tiedonkulun sujuvuuteen ja avoimuuteen esimerkiksi tuutoreiden oman sähköpostilistan ja Facebook-ryhmän kautta. 4

5 Tuutoroinnin suunnittelussa on tärkeä jatkaa yhteistyötä opettajatuutoroinnissa ja orientaatioviikon suunnittelusta vastaavien henkilöiden kanssa. Orientaatioviikon ja opettajatuutoroinnin suunnittelu pitää muistaa aloittaa jo kevätlukukauden puolella. Yhteistyö henkilökunnan kanssa on lisääntynyt ja edelleen voidaan kehittää toimivaa tiedonkulkua henkilökunnan ja tuutorien välillä. Tuutoroinnin kannalta on tärkeää suunnitella orientaatioviikon ohjelma huolellisesti siten, että ainejärjestön tuutorointi- ja infotapahtumat, yksikön orientoivat opinnot, tutkinto-ohjelman omat orientaatioluennot ja opettajatuutorointitilaisuudet jakautuisivat tasaisesti ensimmäisille opiskeluviikoille. Vuonna 2015 pyritään edellisvuosien tapaan toteuttamaan tuutoreiden ja fuksien vapaaehtoinen tapaaminen orientaatioviikkoa edeltävän perjantaina. Tuutoroinnissa jatketaan yhteistyötä muiden ainejärjestöjen kanssa. Yhteistyötä on tehty jo pitkään Interaktion kanssa esimerkiksi ensimmäisten viikkojen yhteisen kaupunkiseikkailun ja koulutuspoliittisen infon sekä syyskuisten fuksiaisten ja lokakuisten fuksisitsien osalta. Myös vuonna 2015 yhteistyötä on hyvä jatkaa Interaktion kanssa ja kartoittaa ajoissa kevätlukukaudella mahdollisuuksia myös muuhun ainejärjestöyhteistyöhön. Yhteistapahtumissa tulee kiinnittää huomiota siihen, että eri ainejärjestöjen opiskelijat voivat helposti tutustua toisiinsa. Yhteistyö syksyn tapahtumien osalta kannattaa aloittaa jo ennen lukukauden alkua. Tuutoroinnin haasteena vuosittain on taata sen jatkuvuus. Vuonna 2015 on olennaista kerätä fukseilta aiheesta palautetta ja kartoittaa tuutoroinnin keston tarvetta. Vuonna 2015 ylläpidetään hyväksi todettuja tuutoroinnin jatkuvuuden keinoja kuten tuutorilounaita, Sossulassa järjestettäviä tuutorikahveja ja muita matalan kynnyksen tapahtumia pitkälle syksyyn. Jatkuvuutta voidaan edistää myös rytmittämällä tuutorointitapahtumat ja muut fukseja houkuttelevat tapahtumat tasaisesti pitkin syksyä. Tämä mahdollistuu siten, että tuutorivastaavat tekevät yhteistyötä tapahtumavastaavien kanssa tapahtumakalenterin suunnittelussa. Suunnittelussa on tärkeää muistaa myös kartoittaa tarkemmin erillisvalinnan kautta hyväksyttyjen ja perheellisten opiskelijoiden tuutorointitarpeita ja niihin vastaamisen keinoja. Tuutorointi on ollut pitkään SOS ry:n toiminnan painopisteenä, ja sen ansiosta uusia hyviä käytäntöjä on kehitetty paljon. Vuonna 2015 pidetään yllä tuutoroinnin hyvää tasoa: käytetään hyväksi aiempien vuosien kokemuksia ja dokumentteja, vakiinnutetaan entisestään hyväksi havaittuja työskentelytapoja, panostetaan tuutoreiden perehdyttämiseen ja pyritään toteuttamaan tuutorointi mahdollisimman menestyksekkäästi. Olennaista vuonna 2015 on panostaa edelleen systemaattiseen tuutoroinnin dokumentointiiin sekä kehittää vuonna 2014 luotua tuutorivastaavien perehdytysopasta (ks. tarkemmat 5

6 tuutoroinnin ohjeet). Jatkuvuuden edistämiseksi jatketaan kirjallisten tapahtumaraporttien tekemistä tuutorointitapahtumista. Lisäksi tehostetaan yhä tuutorointipalautteen keräämistä esimerkiksi tuutorikahvien yhteydessä ja yksittäisistä isommista fuksitapahtumista. Palautetta on hyvä kerätä hyvissä ajoin ennen syyslukukauden loppua, jotta siitä saisi hyödyllisiä ideoita seuraavan vuoden tuutoroinnin kehittämiseen. 3 Tapahtumat: bileet ja huvi, kulttuuri, ulkosuhteet, liikunta SOS ry:ssä tapahtumien järjestämisestä vastaa tapahtumavastaavien ryhmä. Tapahtumavastaaviksi valitaan vuosittain ainakin viisi henkilöä, jotka kaikki toimivat saman nimikkeen alla. Vastuu tehtävistä jaetaan siten, että kukin vastaava keskittyy erityisesti jonkin sektorin toiminnan suunnitteluun (bileet ja huvi, kulttuuri, ulkosuhteet, liikunta/muu vapaa-aika). Tällä pyritään takaamaan jäsenistölle mahdollisimman laaja variaatio erilaisia tapahtumia. Edelleen vuonna 2015 ulkosuhdevastaavuus kohdennetaan edelleen yhdelle tapahtumavastaavalle. Tapahtumavastaavat toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään ja suunnittelevat tapahtumakalenterin sisällön niin, että kevät- ja syyslukukauden aikana järjestetään mahdollisimman tasapuolisesti tapahtumia niin ajankohdallisesti kuin sisällöllisestikin. Kullekin järjestettävälle tapahtumalle suositellaan nimeämään vastuuhenkilö, joka on päävastuussa esimerkiksi tapahtuman tiedottamisesta, raportin laatimisesta ja budjetissa pysymisestä. Suunnitelmallisuus tapahtumien järjestämisessä on ollut SOS ry:n kehityskohde jo muutaman vuoden ajan. Suunnitelmallisuuden takaamiseksi tapahtumavastaavien on hyvä kokoontua säännöllisesti (noin kerran kuussa) suunnittelemaan tulevia tapahtumia, vaihtamaan ideoita ja sopimaan järjestelyvastuista. Uusien ja väistyvien vastaavien on hyvä kokoontua jo syyskokouksen jälkeen luonnostelemaan tulevan vuoden ensimmäisten viikkojen ja kuukausien tapahtumakalenteria. Tapahtumakalenteria kehittäessä tulee ottaa rungoksi toimintasuunnitelman yhteydessä esitetty tapahtumakalenteriluonnos, jonka tarkoituksena on ohjata tapahtumien suunnittelua tasapuolisen tapahtumatarjonnan takaamiseksi. Luonnos ei sulje pois uusia tapahtumaideoita eikä se ole ehdoton, vaan tapahtumakalenterin muodostamisessa voi käyttää mielikuvitusta. Jatkuvuutta tapahtumien järjestämisessä edistetään huolellisen dokumentoinnin avulla. Tapahtumavastaavien tehtävä on kirjoittaa kaikista tapahtumista valmiille raporttipohjalle tapahtumaraportit ja toimittaa ne puheenjohtajalle koko vuoden dokumentointia varten. Raportit kevään tapahtumien osalta tulee toimittaa kevätlukukauden loppuun mennessä ja syyslukukauden dokumentit vastaavasti syyslukukauden loppuun mennessä. Dokumentoinnista on tapahtumasektorilla hyötyä, jotta 6

7 hyvistä ja huonoista kokemuksista voidaan oppia vastaisuuden varalle. Tapahtumia järjestettäessä on oleellista seurata kuluvan vuoden budjettia: edelleen vuonna 2015 panostetaan budjetin seuraamiseen tapahtumia suunniteltaessa. Tapahtumavastaavilla onkin hyvä olla palavereissa mukana senhetkinen välibudjetti ja mahdolliset aiemmat tapahtumaraportit. Tapahtumaperinteiden vakiinnuttaminen tulee edellisvuoden tapaan olemaan vuonna 2015 yksi SOS ry:n toiminnan tavoitteista. Aiempina vuosina on kokeiltu erilaisia tapahtumakonsepteja ja dokumentoitu niiden järjestämisen tapoja. Tapahtumavastaavien tehtävä helpottuu, kun on olemassa toimiviksi todettuja tapahtumaideoita (ks. tapahtumakalenteri liitteenä). Tapahtumat ovat SOS ry:n budjetissa yksi suurimmista menoeristä tuutoroinnin ohella. Perinteiden vakiinnuttaminen ja jatkuvuus edesauttavat täsmällisemmän budjetin luomista, joka taas ohjaa konkreettisemmin tapahtumien suunnittelua. 3.1 Bileet ja huvi. Tarkempi rakenne löytyy tapahtumakalenteriluonnoksesta, tässä joitakin olennaisia huomioita vuonna 2015 järjestettävistä yksittäisistä ja erityistä huomiota vaativista tapahtumista: Haalarikastajaiset. Jotta uusien vastaavien olisi helpompi orientoitua tehtäväänsä, järjestävät uudet ja väistyvät tapahtumavastaavat vuoden ensimmäisen suuremman tapahtuman yhdessä lukukauden ensimmäisillä viikoilla. Vapputapahtuma. Vuoden 2013 vapputapahtuma järjestettiin vähän panoksia vaatineena kokeiluna, kun taas vuonna 2014 tapahtuma toteutettiin laajamittaisessa yhteistyössä Interaktion kanssa. Vuonna 2015 järjestetään edelleen SOS ry:n oma vapputapahtuma, sillä palautteen perusteella sellaiselle on tilausta. Tapahtumaa kannattaa kuitenkin harkita järjestettäväksi oman järjestön kesken käytännön järjestelyjen helpottamiseksi sekä muistaa tilavaraus ajoissa tapahtuman suositun ajankohdan vuoksi. Hämeenkadun appro. Vuonna 2014 SOS ry ei saanut tapahtumaan yhtään lippua myytäväksi kovan kysynnän ja lippujen rajallisen määrän vuoksi, joten vuonna 2015 tavoitteena on saada lippuja myytäväksi mahdollisuuksien mukaan. Lippujen hinnassa tulee näkyä SOS ry:n jäsenyyden hyödyt, eli lippuja myydään edullisemmin jäsenille kuin ei-jäsenille kuitenkin voittoa tavoittelematta. 7

8 Risteily. Myös vuonna 2015 kartoitetaan vuoden 2014 tapaan mahdollisuutta järjestää omakustanteinen SOS ry:n koordinoima risteily ulkopaikkakunnan työelämäekskursion yhteydessä. SOS ry:n kesätapaaminen. Vuonna 2014 järjestettiin SOS ry:n ensimmäinen mökkiviikonloppumuotoinen kesätapaaminen elokuun alussa erään hallituslaisen mökillä. Myös vuonna 2015 pyritään toteuttamaan kesätapaaminen SOS ry:n koordinoimana, mutta osin osallistujien omakustanteisesti. Vuosijuhlasitsit. Vuoden 2014 SOS ry:n 40-vuotisvuosijuhlien innoittamana pyritään vuonna 2015 aloittamaan vuosijuhlasitsiperinne, eli järjestämään sitsit järjestön syntymäpäivän teemalla sopivaan aikaan suhteessa muihin sitseihin. 3.2 Kulttuuri- ja liikuntatapahtumat. Kulttuuri- ja liikuntatapahtumiin on aiemmin ollut hankaluuksia houkutella jäsenistöä. Tämän vuoksi myös vuonna 2015 toteutetaan jäsenistäön toiveiden kuulemiseksi kysely siitä, millaista vapaa-ajan liikunta- ja kulttuuritoimintaa he toivovat toteutettavan. Tavoitteena on, että järjestettävät tapahtumat ovat täten toivottuja ja keräävät suurempaa suosiota. Lisäksi vuonna 2015 jatketaan vuonna 2013 alkanutta lenkkipiiriperinnettä, sillä se tuo jatkuvuutta liikuntasektorille ja etenkin retkityyppisten tempausten myötä näyttäisi keräävän osallistujia. Lisäksi SOS ry osallistuu Akateemisen Kyykän MM-kilpailuihin, mihin valmistaudutaan ostamalla lippuja tapahtumaan jo vuoden 2014 puolella. Lisäksi hyödynnetään muita keinoja kulttuuri- ja liikuntasektorin osallistumisaktiivisuuden nostamiseksi esimerkiksi järjestämällä aiemien vuosien tapaan hyvinvointiviikko hyvinvointivastaavan ja tapahtumavastaavien yhteistyönä. Päihteettömien tapahtumien tarjoaminen on myös muistettava toiminnassa pitkin vuotta, ja SOS ry:n kulttuuri- ja liikuntatapahtumissa painotetaankin päihteettömyyttä. 3.3 Perheellisten opiskelijoiden tapahtumat Tapahtumien järjestämisessä pitää edelleen vuonna 2015 muistaa ottaa huomioon perheellisten opiskelijoiden tarpeet. Vuonna 2015 SOS ry:ssä pyritään tavoitteeseen järjestämällä perheellisille opiskelijoille kysely siitä, millaista toimintaa he toivovat SOS ry:ltä ja järjestää toimintaa näiden toiveiden perusteella. 3.4 Ulkosuhteet. Ulkosuhteet yhdistettiin vuonna 2014 tapahtumavastaavuuteen. Tällä pyritään päällekkäisen työskentelyn välttämisen lisäksi integroimaan ulkosuhdetoimintaa tiiviimmin muuhun ydintoimintaan kuten esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen ulkosuhdetoiminnan systemoittamiseksi. 8

9 Yhteistyö Globaali sosiaalityö ry:n kuuluu edelleen vuonna 2015 kv-vastaavalle ja loput ulkosuhteisiin liittyvät tehtävät tapahtumavastaavalle. SOS ry toteutti vuonna 2014 yhteislounaan Helsingin yliopiston sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö Stydi ry:n kanssa sekä Turun yliopiston Sosiaalitutkimuksen klubi Kompleksin ry:n kanssa. Yhteistyömahdollisuuksia näiden ja muidenkin sosiaalialan opiskelijajärjestöjen kanssa on hyvä viritellä myös ensi vuonna. Tavoitteena on järjestää vuonna 2015 yksi sisarainejärjestötapaaminen sekä syksyllä että keväällä. Ulkosuhteisiin kuuluu myös yhteistyö Tampereen yliopiston muiden ainejärjestöjen ja Tampereen teknillisen yliopiston kiltojen kanssa. Vuonna 2015 pyritään järjestämään valkohaalarisitsien lisäksi yhdet yhteisbileet yhden tai useamman muun ainejärjestön tai/ja killan kanssa sekä keväällä että syksyllä. Mikäli yhteinen tapahtumien järjestäminen tuottaa hankaluutta voi SOS ry toimia myös sisarjärjestön omaan tapahtumaansa kutsujana, mikä voi toimia matalan kynnyksen eleenä yhteisen toiminnan toteutumiselle jatkossa. Ulkosuhdetoimintaa tulee myös vuonna 2015 pyrkiä laajentamaan bileiden ulkopuolelle, kuten toimittiin vuonna 2014 hyvinvointiviikon ja työelämäekskursion osalta. 4 Koulutuspoliittinen toiminta SOS ry:n koulutuspoliittinen toiminta, eli kopotoiminta, keskittyy erityisesti Tampereen yliopistoon, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköön (eli YKY:yn), Tamyyn ja sosiaalityön tutkinto-ohjelmaan unohtamatta kuitenkaan valtakunnan tason koulutuspoliittisten uutisten seuraamista. Kopotoimintaan sisältyy tiedottamista, YKY:n yhteiseen ainejärjestötoimintaan (KYKY) osallistumista, lähiedunvalvontaa ja vaikuttamista sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa. Tärkeitä osa-alueita ovat myös opintoihin ja työelämään liittyvien tapahtumien järjestäminen, yhteydenpito SOS ry:n opiskelijaedustajiin eri hallintoelimissä ja työryhmissä sekä matalan kynnyksen opiskelijayhteyshenkilönä toimiminen sosiaalityön opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Vuonna 2015 pyritään edelleen käyttämään kaikki mahdollisuudet osallistua erilaisiin työryhmiin ja päätöksentekoelimiin niin sosiaalityön kuin yksikönkin tasolla. Kopovastaavia valitaan kaksi kappaletta. Keskeisenä muutoksena edellisvuosien toimintaan on, että vuonna 2015 kopovastaavien tulisi alkuvuodesta sopia, kumpi heistä toimii OPSU-ryhmässä ja kumpi osallistuu Tamyn ja KYKYn kopotapahtumiin. Keskeinen osa koposektorin toimintaa on myös palautteen kerääminen sosiaalityön opiskelijoilta opiskeluun ja koulutuspoliittiseen toimintaan liittyen. Palautetta kerätään oppiainekahvien muodossa sekä kehottamalla opiskelijoita osallistumaan heille järjestettäviin palautetilaisuuksiin. Lisäksi palautetta 9

10 opetuksesta ja opinnoista kerätään esimerkiksi Google Docs -lomakkein tarpeen mukaan yhteistyössä sosiaalityön tutkinto-ohjelman henkilökunnan kanssa. 4.1 Sosiaalityön OPSU-ryhmä. Vuonna 2015 varmistetaan, että opiskelijajäsenten paikat sosiaalityön opetussuunnitelmatyöryhmässä eli OPSU-ryhmässä tulevat täytetyiksi. OPSU-työskentelystä tiedottamista tulee aktivoida ja systemoittaa entisestään vuonna OPSU-ryhmän toimintaa tulee tehdä näkyvämmäksi ja miettiä tapoja, joilla edistettäisiin opiskelijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa sen kautta sosiaalityön opetukseen. 4.2 Lähiedunvalvonta ja opiskelijoiden äänen kuuluminen etenkin sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa. SOS ry:ssä halutaan säilyttää läheiset välit sosiaalityön henkilökunnan kanssa. Vuonna 2015 jatketaan oppiainekahviperinnettä järjestämällä yhteinen kahvittelutilaisuus rennossa hengessä kevät- ja syyslukukaudella. Tapahtuman järjestäminen on tärkeää henkilökunnan ja opiskelijoiden tutustumisen, palautteen antamisen ja tutkinto-ohjelman sisältöön vaikuttamisen kannalta. Palautetta kerätään opiskelijoilta myös epävirallisten keskustelujen kautta ja mainostaen opiskelijaedustajien matalan kynnyksen lähestymistavoista. Vuonna 2015 jatketaan vuoden opettaja -palkinnon jakamista sosiaalityön opetushenkilökunnalle, sillä palkinto toimii omalta osaltaan kannanottona hyvän opetuksen puolesta. 4.3 Tapahtumat: opinto- ja työelämätapahtumat. Vuonna 2015 koposektori tulee säilyttää toiminnallisena työelämäekskursioiden ja työelämäaiheisten tapahtumien kautta. Vuonna 2015 ekskursioita järjestetään kaksi kertaa lukukaudessa, joista osa voidaan toteuttaa ainejärjestöyhteistyönä. Yksi ekskursioista toteutetaan SOS ry:n risteilyn yhteydessä kevätlukukaudella. Vuonna 2015 SOS ry:n perustettavan alumnivastaavuuden ja Talentia-vastaavuuden myötä yhteistyötä koposektorin kanssa on hyvä kehittää esimerkiksi yhteisen tapahtuman kautta. Näiden tapahtumien kautta pyritään luomaan siltaa opinnoista työelämään ja tuomaan valmistuneiden kokemuksia opiskelijoiden kuuluviin. 4.4 Yksikkötoiminta ja KYKY. YKY:ssä toimii johtokunnan opiskelijaedustajien johtama ainejärjestöjen yhteenliittymä KYKY. SOS ry:n kopovastaava osallistuu KYKYn toimintaan tai hankkii paikalle SOS ry:n edustajan, jos on itse estynyt pääsemään paikalle. Hänen vastuullaan on myös KYKYn toiminnasta tiedottaminen. Vastaavien tulee olla oma-aloitteisia KYKYyn liittyvässä yhteydenpidossa, mikäli yksikköjärjestön tapaamisia järjestetään harvoin. Jatkossakin SOS ry kutsuu KYKY:n kummihallopedin vierailemaan SOS ry:n kokouksissa ainakin kerran lukuvuodessa. Kummihallopedin kanssa olisi myös hyvä kehittää tapoja, joilla yksikön koulutuspolitiikkaa saataisiin tuotua lähemmäksi jäseniä. Vuonna 10

11 2015 SOS ry:stä on opiskelijaedustaja ainakin YKY:n tutkinto-ohjelmatoimikunnassa, mistä toivotaan välitettävän yksikkötason koulutuspoliittisia kuulumisia. 4.5 Tamy. Kopovastaavat välittävät tietoa opiskelijoille pääasiallisesti Tamyn sähköpostilistan kautta ja käy Tamyn koposektorin tapaamisissa, esimerkiksi K-illoissa. Yksi SOS ry:n kopotoiminnan yleisistä tavoitteista vuonna 2014 oli lisätä yhteydenpitoa ylioppilaskuntaan. Tätä jatketaan vuonna 2015 olemalla säännöllisesti yhteydessä omaan ainejärjestökummiin, mainostamalla Tamyn tapahtumia aktiivisesti sähköpostissa ja Facebookissa sekä hyödyntämällä heidän tilojaan entistä enemmän (Vanha Domus, Tamyn uusi kokoushuone). Lisäksi Tamya pyritään jatkossakin tuomaan lähemmäs uusia opiskelijoita järjestämällä orientaatioviikoilla Tamy-esittely ja opintotuki-info yhdessä Interaktion kanssa. 5 Tiedotus SOS ry:n tärkeimmät tiedotuskanavat ovat sähköpostilistat, Facebook, nettisivut, blogi ja ilmoitustaulu Linnassa. Spsos-sähköpostilista on SOS ry:n tärkein tiedonvälityksen kanava, jonka ylläpidosta vastaa tiedotusvastaava. Kaikki vastaavat suodattavat yhteistyötahojen kontaktisähköpostilistojen viesteistä relevanteimmat ja lähettävät niitä spsos-listan kautta jäsenistölle. Lista pidetään jatkossakin avoimena, koska näin saamme alaamme koskevaa tärkeää informaatiota myös yliopiston ulkopuolelta, esimerkiksi työelämästä. Toinen tärkeä tiedotuskanava on opiskelijoiden ja sosiaalityön tutkinto-ohjelman henkilökunnan yhteinen spkaikki2-lista, jonka ylläpidosta vastaa tutkinto-ohjelman atk-tuki. Tuutorit ja tiedotusvastaava huolehtivat, että uudet opiskelijat liittyvät edellä mainituille sähköpostilistoille. SOS ry:n hallituksella ja vastaavilla on oma sosaktiivit-sähköpostilista, jonka kautta tiedotetaan hallituksen sisäisistä asioista. Vaikka SOS ry:llä on nimettynä tiedotusvastaava, kukin sektori vastaa oman alueensa tiedottamisesta itse. Tämä on mahdollistettu esimerkiksi sillä, että kaikilla vastaavilla on käyttöoikeudet sekä Facebooksivuille että blogiin. Tavoitteena on, että kaikki jäsenistölle osoitettu tiedotus tapahtuu ensisijaisesti sähköpostin kautta, minkä lisäksi Facebookin ja nettisivujen kautta. Tavoitteena vuonna 2015 on pitää Facebook-tiedotusta edelleen aktiivisena, mutta myös pohtia sitä, miten yksityiskohtaista tietoa Facebookin kaltaisessa julkisessa viestintävälineessä kannattaa julkaista. Nettisivut. Tiedotusvastaava huolehtii SOS ry:n nettisivujen sisällöstä, ajankohtaisuudesta ja aktiivisesta päivityksestä. Vuonna 2015 tulee huolehtia nettisivujen ajankohtaisuudesta eikä päästää tietoa vanhentumaan etenkin kun sivut on vuonna 2013 uusittu perusteellisesti. Nettisivut tulee käydä vuosittain 11

12 kokonaan läpi, ja esimerkiksi tapahtumakalenterin päivityksestä tulee huolehtia aktiivisesti kuukausittain. Lisäksi tavoitteena on hienosäätää sivuja ja tehdä niistä entistä helppokäyttöisemmät esimerkiksi alalinkkien avulla. Vuonna 2014 luotiin tiedotusvastaavan ohjeet, joiden pohjalta siirretään tietoa tiedotusvastaavuudesta ja helpotetaan uuden vastaavan työskentelyä. Edelleen vuonna 2015 tiedotusvastaava jatkaa SOS ry:n tenttiarkiston päivittämistä ja yhdessä pyritään keksimään uusia keinoja tenttiarkiston laajentamiselle. Blogi. Vuonna 2013 ainejärjestölehti Residumin tilalle perustettiin SOS ry:n oma blogspot-pohjainen blogi. Tavoitteena on päivittää blogia säännöllisesti kerran kuukaudessa. Päivitysvuorot jaetaan vastaavien kesken, jotta päivittäminen ei jäisi yhden ihmisen vastuulle. Myös vuonna 2015 blogiin pyydetään päivityksiä SOS ry:n yhteistyötahoilta, kuten henkilökunnan tai muiden opiskelijajärjestöjen edustajilta. Tiedotusvastaava vastaa blogin toiminnasta kokonaisuudessaan yhdessä puheenjohtajan kanssa. Ilmoitustaulu. SOS ry:llä on ilmoitustaulu Linnan ala-aulassa. Tiedotusvastaavan ja puheenjohtajan tehtävänä on huolehtia, että ilmoitustaululle tehdään ensimmäisessä hallituksen iltakoulussa kuvakollaasi hallituksesta ja vastaavista, jossa on näkyvissä toimijoiden tehtävät ja yhteystiedot. Ilmoitustaululla julkaistaan lisäksi lukukausien alussa SOS ry:n tapahtumakalenteri ja yleiskokousten kokouskutsut. Ilmoitustaulun lisäksi epävirallisia tiedotteita voi julkaista myös Sossulassa. 6 Kv-toiminta Sosiaalityön vaihto-opiskelijoiden tuutoroinnin järjestäminen Tamyn ja yliopiston kv-toimiston kanssa kuuluu kansainvälisyys- eli kv-vastaavan tehtäviin. Kv-vastaava tiedottaa SOS ry:n toiminnasta vaihtoopiskelijoita esimerkiksi sähköpostitse englanniksi ja kutsuu tai varmistaa, että kv-tuutorit kutsuvat heitä mukaan SOS ry:n tapahtumiin. Aiemmin yhteistyö Globaali sosiaalityö ry:n kanssa on kuulunut ulkosuhdevastaavalle, mutta vuonna 2014 se siirtyi kv-vastaavuuteen. Myös vuonna 2015 järjestetään kansainvälisyysteemainen tapahtuma suomalaisille opiskelijoille yhdessä Globaali sosiaalityö ry:n kanssa. Yliopistouudistuksen myötä vaihto-opiskelijat hakevat opiskelemaan suoraan tutkinto-ohjelmiin. Tästä johtuen SOS ry:n tuutoroitavien vaihto-opiskelijoiden määrä on vähentynyt, minkä vuoksi kvtuutoroinnissa ja tapahtumien järjestämisessä yhteistyötä on tehty laajalti Interaktion kanssa. Tavoitteena on kehittää yhteistyötä Interaktion ja mahdollisesti muiden ainejärjestöjen kanssa. Vuonna 2015 jatketaan 12

13 samaa linjaa kuin aiempina vuosina: SOS ry:n kv-tuutorit auttavat tarvittaessa ja omien mahdollisuuksiensa mukaan sosiaalitieteiden vaihto-oppilaiden tuutoroinnissa. Vuonna 2015 toteutetaan palautekysely kv-tuutoreille ja sen hetkisille vaihto-opiskelijoille tuutoroinnin kulusta ja yleisesti vaihtoopiskelukokemuksista. Palautteen kerääminen mahdollistaa SOS ry:n kv-toiminnan kehittämisen jatkossa ja vastaa kv-toimiston toiveeseen vaihto-opiskelijoiden kokemuksien raportoinnista. SOS ry:ssä on perinteisesti järjestetty ulkomaan ekskursio noin joka toinen vuosi. Vuonna 2015 kansainvälisyyteen liittyen kartoitetaan mahdollisuuksia toteuttaa ulkomaan ekskursio syyslukukaudella 2015 tai kevätlukukaudella Ekskursion suunnittelun ja varainkeruun ovat toteuttaneet matkalle lähdössä olleet opiskelijat itse, eikä SOS ry:n taholta ole laitettu toteutustyöhön juurikaan voimavaroja. SOS ry kuitenkin tukee tarvittaessa matkaa taloudellisesti avustuksella. 7 Ammattijärjestö Talentia ja sen alajärjestöt Talentia on SOS ry:n tärkeä yhteistyökumppani, minkä vuoksi on hallituksessa oma vastaava Talentiaasioille. Vastaavan tärkeimpinä tehtävinä ovat tiedonvälitys Talentian opiskelijatoimijoiden sähköpostilistalta, ammattijärjestön mainostaminen ja tapahtumien järjestäminen yhdessä Talentian toimijoiden kanssa. Niitä ovat Talentian opiskelija-asiamiehet, Pirkanmaan Talentia ry (alueyhdistys), TaSO ry (Talentian sosiaalialan opiskelijat) ja Tampereen ammattikorkeakoulun Talentia-yhteyshenkilö. Vuonna 2015 Talentiaan on mahdollista saada entistäkin läheisempi kontakti, kun SOS ry:stä on edustajia sekä TaSO ry:n että Pirkanmaan Talentia ry:n hallituksessa. Tämän myötä pyritäänkin mahdollistamaan tiedon välittäminen opiskelijoilta Talentian suuntaan. Lisäksi vuonna 2015 Talentia-vastaava pyrkii tiiviiseen yhteistyöhön SOS ry:n kopo- ja alumnivastaavien kanssa esimerkiksi perinteisen työelämätapahtuman merkeissä. SOS ry on perinteisesti järjestänyt Talentian opiskelija-asiamiehen kanssa opiskelijoille Talentia-kahveja, ja myös vuonna 2015 tarkoituksena on pitää ainakin yhdet kahvit lukuvuodessa. Myös Pirkanmaan Talentian kanssa pyritään järjestämään yksi tapahtuma lukukaudessa, mikä tosin riippuu vahvasti alueyhdistyksen opiskelijatoiminnan aktiivisuudesta. Vuonna 2015 on tärkeää keskittyä siihen, ettei Talentia-tapahtumia järjestettäisi liian tiiviisti tai väljästi, vaan niitä on tarjolla tasaisin väliajoin. SOS ry:n vuoden yhdeksi isoksi kohokohdaksi ovat muodostuneet TaSO ry:n järjestämät TaSO-päivät, joiden yhteydessä päästään nauttimaan koulutusviikonlopusta ja risteilystä muiden sosiaalialan opiskelijoiden kanssa. TaSO-päivät on nähty mainiona tapana edistää SOS ry:n jäsenten yhteisöllisyyttä, joten niiden mainostamiseen panostetaan myös vuonna

14 Talentia on saanut suuren roolin SOS ry:n toiminnassa tutkinto-ohjelmauudistuksen ja aktiivisten talentialaisten opiskelijoiden myötä. Edelleen tulee kuitenkin säilyä avoimena ammattijärjestön aseman suhteen osana SOS ry:n toimintaa: ammattijärjestötoiminnan ei lähtökohtaisesti tarvitse olla osa ainejärjestötoimintaa, vaan pikemminkin ammattijärjestötoimintaa tulee esitellä opiskelijoille sen edunvalvonnallisten ja vaikuttamiseen liittyvien selkeiden hyötyjen kautta. Ammattijärjestötoiminnan merkityksen mainostamisella voidaan vaikuttaa sosiaalityön opiskelijoiden ammatti-identiteetin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen identiteetin rakentamiseen. 8 Hyvinvointisektori ja sosiaalipoliittinen toiminta Sosiaalipoliittisista ja tasa-arvoasioista SOS ry:ssä vastaa hyvinvointivastaava, jonka pääasiallisena tehtävänä on välittää jäsenille ajankohtaista tietoa opiskelijoiden tasa-arvoon, hyvinvointiin ja terveyteen liittyvistä asioista ylioppilaskunnan asiaankuuluvilta sähköpostilistoilta sekä järjestää hyvinvointiteemaisia tapahtumia. Vastaava valvoo ainejärjestön toimintaa edellä mainittujen asioiden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Hyvinvointisektorin toiminta on aiempina vuosina liittynyt SOS ry:ssä vahvasti tiedottamiseen ja yleiseen edunvalvontaan, mutta jatkossa sektorilla pyritään kehittämään myös konkreettisia tapahtumia. Jo kahtena perättäisenä vuotena on järjestetty hyvinvointivastaavan koordinoima hyvinvointiviikko yhdessä kulttuuri-, liikunta- ja koposektorin kanssa, mikä toteutetaan myös vuonna Hyvinvointiviikko on aiemmin toteutettu marraskuussa, mikä on todettu haastavaksi ajankohdaksi. Jatkossa tulee pohtia teemaviikon aikaistamista esimerkiksi lokakuulle. Lisäksi hyvinvointisektorilla on järjestetty aiemmin yhteinen verenluovutuskerta ja toteutettu hyväntekeväisyysteemaista toimintaa esimerkiksi Hope-vaatekeräyksen ja Hyvä joulumieli -keräyksen merkeissä. Hyvinvointivastaavan tehtävänä on vuonna 2015 jatkaa hyväntekeväisyysperinnettä sekä kartoittaa jäsenistön mielenkiinnon kohteita toiminnan kehittämiseksi. 9 Ympäristö Ympäristövastaava pitää huolta ainejärjestön ympäristöystävällisestä toiminnasta ja välittää ympäristötietoa ainejärjestön kokouksissa ja sähköpostilistalla. SOS ry on sitoutunut reilun kaupan edistämiseen osana Tampereen yliopiston Reilun kaupan korkeakoulu -hanketta, ja käytämme Reilun kaupan tuotteita ja viestimme Reilun kaupan periaatteista. Ympäristövastaava valvoo ekolupauksiemme toteutumista: kokousten esityslistat tulostetaan pienennettyinä, ainejärjestötilassa kierrätetään ja 14

15 kertakäyttöastioiden käyttöä tapahtumissamme vältetään. Esimerkiksi ainejärjestötilassa järjestettävissä kahvituksissa ei käytetä kertakäyttöastioita. Lisäksi hyödynnämme ainejärjestötila Sossulasta valmiiksi löytyvää tai aiemmissa tapahtumissa käytettyä materiaalia teemojen mukaisesti uudelleen, emmekä hanki jokaiseen tapahtumaan kokonaan uusia koristelu- ja muita välineitä. Vuonna 2015 ympäristösektorin toimintaa konkretisoidaan edellisvuoden tapaan järjestämällä ainakin kerran ympäristöteemainen tapahtuma, esimerkiksi kirpputorikierros. 10 Ainejärjestötila Sossula Ympäristövastaavuuden kanssa yhdessä on pitkään ollut Sossula-vastaavan pesti, jossa vastuualueena on ainejärjestötila Sossula. Mikäli eri toimijat ovat jatkossa kiinnostuneita ympäristö- ja Sossulavastaavuudesta, ovat vastaavuudet myös erotettavissa toisistaan. Sossulavastaava on vastuussa ainejärjestötilan yleisestä siisteydestä, vastaa tilaan tehtävistä hankinnoista ja SOS ry:n postin tarkistamisesta. Vuonna 2015 keskitytään lisäksi Sossulan viihtyvyyden kehittämiseen, mihin panostetaan toteuttamalla jäsenille kysely heidän toiveistaan. Vuonna 2014 Sossulassa otettiin käyttöön kahvimaksukäytäntö, jonka mukaan opiskelija maksaa kahvikassaan tietyn summan lunastaaksen oikeuden nauttia SOS ry:n hankkimaa kahvia tai teetä tilassa. Sossulavastaavan tehtävänä on huolehtia kahvimaksukäytännön jatkuvuudesta ja toimivuudesta vuonna Rahastonhoitajan tehtävänä on tyhjentää aika ajoin kahvimaksukassa sekä pitää yllä kirjaa siitä, ketkä maksun ovat maksaneet. Lisäksi aiempien vuosien tapaan jatketaan Sossula-kahvien pitämistä esimerkiksi eri teemojen merkeissä 2-3 kertaa lukukaudessa. Sossula on käytössä kaikille sosiaalityön opiskelijoille, mutta kulkuluvat sinne voivat saada vain SOS ry:n jäsenet. Vuonna 2015 luodaan toimintamalli siihen, miten kulkulupien aktivoiminen käytännössä tapahtuu ainejärjestön ja yliopiston tilapalveluiden välillä. Vastuun tästä ottavat yhdessä Sossula-vastaava ja rahastonhoitaja, sillä jälkimmäisellä on päivitetty tieto jäsenmaksun maksaneista. 11 Varainhankinta SOS ry on jo vuosia toiminut yhtenä yliopiston narikkapalveluja järjestävistä ainejärjestöistä. Tästä saadut tulot ovat olennainen osa ainejärjestömme taloutta, ja narikkatoimintaa jatketaan myös vuonna Narikkatoimintaa organisoi varainhankintavastaava, jonka tehtävänä on pysyä perillä narikkaringin toiminnasta ja varmistaa, että narikkatoiminta säilyy kannattavana ja tuottavana. Narikkatulot ovat SOS 15

16 ry:n tärkeimpiä tuloja, mutta niiden määrä vaihtelee merkittävästi vuosittain, joten varainhankintaan pitää olla suunniteltuna myös muita vaihtoehtoja. Muiksi varainhankinnan hyviksi keinoiksi on todettu vuonna 2014 inventaarioihin osallistuminen vuoden vaihteen tienoilla sekä Tamyn lehden Aviisin kaupunkijakoon osallistuminen, joita jatketaan mahdollisuuksien mukaan myös vuonna Lisäksi vuoden 2015 aikana käynnistetään ja luodaan toimintamalli sosiaalityön tutkinto-ohjelman henkilökunnan kahvitustilaisuuksien tarjoilujen järjestämisestä. Tavoitteena on saada kahvitustoiminta pyörimään rutiininomaisesti ja kannattavasti. Jäsenmaksut ovat tärkeä SOS ry:n tulonlähde. Vuonna 2015 jatketaan hyväksi havaittuja keinoja mainostaa aktiivisesti jäsenyyttä ja sen etuja. Jäsenyyttä mainostetaan sen periaatteellisuudella sekä rahallisilla eduilla liittyen tapahtumien lippuhintoihin ja Sossulan kulkuoikeuksiin ja kahvimaksuun. Mainostamiseen ja jäsenrekrytointiin tulee panostaa etenkin fuksien keskuudessa. Rekrytoinnista on vastuussa koko hallitus, mutta erityisesti puheenjohtajan ja tuutorivastaavien on muistettava jäsenrekrytointi tuutoroinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa. Jäsenrekisteriä ylläpitää rahastonhoitaja, joka tiedottaa hallitusta uusista jäsenistä. Edellä mainittujen lisäksi muita ainejärjestömme tulonlähteitä ovat Tamyn ainejärjestöavustus, satunnaiset tapahtuma- ja lipputuotot sekä haalarimerkkien myynti. Vuonna 2015 varainhankintavastaavan tehtävänä on järjestää uuden haalarimerkin suunnittelukilpailu, jonka myötä tilataan noin 100 kpl:n erä uusia haalarimerkkejä. Merkin suunnittelussa on syytä pohtia sitä, että merkki houkuttelee eri alojen opiskelijoita ja toisaalta sosiaalialan opiskelijoita valtakunnallisesti, jotta merkille on varmasti kysyntää. 12 Alumnitoiminta SOS ry:hyn perustetaan vuonna 2015 alumnivastaavuus. Alumnivastaavan tehtävänä on käynnistää ja suunnitella sosiaalityön tutkinto-ohjelmasta tai pääaineesta valmistuneille opiskelijoille, eli alumneille, tarkoitettua toimintaa. Tavoitteena vuoden aikana on kartoittaa muiden ainejärjestön alumnitoimintaa hyvien käytäntöjen löytämiseksi sekä luoda yhteydenpitoväylä SOS ry:n alumnien tiedottamiseksi. Lisäksi tavoitteena on pyrkiä järjestämään mahdollisuuksien mukaan yksi alumnitapahtuma syyslukukaudella, mikä voidaan toteuttaa yhteistyössä esimerkiksi kopovastaavien ja tutkinto-ohjelman henkilökunnan kanssa. Alumnitoimintaan ei ole budjetissa ohjattu erillistä rahoitusta, vaan toimintaa pyritään käynnistämään kevyin liikkein ja tarvittaessa tapahtumabudjettia hyödyntäen. 16

17 13 Järjestötoiminnan jatkuvuus, avoimuus ja taloudellinen suunnittelu Viime vuosina SOS ry:n hallituksen toimintaa on pyritty luomaan jatkuvammaksi ja jäsentyneemmäksi konkreettisilla toimilla. Esimerkiksi dokumentointia ja toimijoiden perehdyttämistä on kehitetty sekä budjetin seuraamista lisätty. Toiminnan systemoinnin myötä tilaa on avautunut myös uusille innovaatioille ja tapahtumaideoille. SOS ry:n toiminnan ohjenuoraksi on luotu johtosääntö, jossa kuvataan hallituksen toimintaa ja tavoitteita. Johtosääntö yhdessä yhdistyksen sääntöjen kanssa kuuluu jokaisen toimintasektorin perehdytyspakettiin, ja sen avulla pystytään avaamaan uudelle hallitukselle järjestötoiminnan ydintä ja käytäntöjä sekä nopeuttamaan toiminnan käynnistymistä toimijoiden vaihtumisen jälkeen. Johtosääntöä päivitetään vuosittain kunkin toimikauden päätteeksi sen ajankohtaisuuden varmistamiseksi Sektorikohtaiset ohjeet. Vastaavien työskentelyn helpottamiseksi ja jatkuvuuden varmistamiseksi SOS ry on tehnyt eri sektoreille ohjeita siitä, miten kullakin osa-alueella tulee toimia. Näiden dokumenttien on todettu olevan erittäin hyödyllisiä erityisesti uusia vastaavia perehdytettäessä ja perinteiden jatkamisessa. SOS ry:ssä on luotu perehdytysohjeet puheenjohtajalle, sihteerille, rahastonhoitajalle, tiedotusvastaavalle, tapahtumavastaaville sekä Talentia-, tuutori- ja kopovastaaville ja OPSU-työskentelyyn. Jokainen sektori on toimikautensa lopuksi vastuussa omien toimintaohjeidensa päivittämisestä ja vuonna 2015 keskitytään erityisesti tapahtumasektorin ohjeiden päivittämiseen. Vuonna 2015 tuotetaan myös ohjeet varapuheenjohtajalle ja alumnitoimintaan. Kaikki hallitukselle ja vastaaville tarpeelliset dokumentit laitetaan myös vuonna 2015 näkyville Sossulan paperiversioiden lisäksi verkkoon Google Driven kautta saataville Taloudellinen suunnittelu. Talousarvion rakennetta on aiemmin kehitetty siten, että yksittäisiin tapahtumiin osoitetaan konkreettisesti varoja. Vuonna 2015 jatketaan tapahtumakohtaisten varojen merkitsemistä. Budjettia seurataan tarkasti, ja vuonna 2015 tehdäänkin ainakin kolme välibudjettia: yksi kevätlukukaudella ja kaksi syyslukukaudella. Lisäksi on suotavaa, että rahaa vaativaa toimintaa suunniteltaessa budjetti otetaan entistä tiiviimmin mukaan suunnitteluun. Vuoden 2015 budjetoinnissa tuottoja on maltillisesti nostettu, koska aiempien vuosien talousarviot ovat osoittaneet tulojen kasvaneen, ja sen tulee näkyä myös budjetissa. Myös tapahtumiin käytettävien varojen määrä on viime vuosista kasvanut. Rahallisten resurssien rajoitteet on jatkossakin pidettävä mielessä toimintaa suunnitellessa, ja siksi taloutta on seurattava tarkasti. Vuonna 2015 on pyrittävä uusien varainhankinnan tapojen toimivaan järjestämiseen ja tarvittaessa uusien kehittelemiseen, jotta laajentunut toiminta on taloudellisesti mahdollista. 17

18 Vuonna 2015 seurataan edelleen uuteen pankkiin siirtymisen myötä palvelumaksujen suuruutta, sillä vaihdon taustalla oli edullisempien pankkipalvelujen löytäminen. Taloudenhoitoa on aiemmin helpotettu paremman tilivihon hankkimisella, minkä lisäksi vuonna 2015 rahastonhoitaja kartoittaa mahdollisuuksia sähköiseen kirjanpitoon siirtymisestä tulevaisuudessa Jäsenrekrytointi ja järjestön näkyvyys. Aiempin vuosina on panostettu paljon jäsenrekrytointiin ja jäsenmaksun maksamista mainostettu etenkin aloittaville opiskelijoille. Vuonna 2015 pyritään edelleen mainostamaan jäsenmaksun maksamista ja vakiinnuttamaan hyviä käytäntöjä jäsenrekrytoinnissa. Jäsenyyttä pitää mainostaa uusien opiskelijoiden infokirjeessä, tuutorointitapahtumissa ja pitkin vuotta Facebookissa ja sähköpostilistoilla. Myös erillisvalinnan kautta valitut opiskelijat tulee huomioida jäsenrekrytoinnissa. Kasvanut jäsenmäärä ei ole pelkästään jäsenmaksun mainostamisen ansiota, vaan myös toiminnan sisällöllä ja avoimuudella on merkitystä sille, haluavatko opiskelijat maksaa jäsenmaksun ja lähteä mukaan toimintaan. Myös vuonna 2015 järjestön toiminnan avoimuutta jatketaan laittamalla nettisivuille kokousten pöytäkirjat, toimintasuunnitelma ja -kertomus, toimijoiden vastaavakuvaukset ja kuvat sekä muutakin kuvamateriaalia järjestön tapahtumista. Ainejärjestön konkreettista näkyvyyttä voi lisätä yksinkertaisin keinoin: viljelemällä ainejärjestölogoa mainospapereissa, tekemällä järjestettävistä tapahtumista myös Facebook-tapahtumia, kiinnittämällä tapahtumakalenterin ainejärjestötilan seinälle ja tietysti mainostamalla tapahtumia suullisesti SOS ry:n aktiivitoiminnan jatkuvuus ja toiminnan avoimuus. Vapaa-ajanviettotapahtumien lisäksi SOS ry pyrkii järjestämään ainejärjestötoimintaan liittyviä tapahtumia, joilla tuodaan SOS ry:tä lähemmäs jäseniä ja aktivoidaan uusia ainejärjestötoimijoita. Vuonna 2015 jatketaan ainejärjestötoimintaan innostavien tapahtumien pitämistä, esimerkiksi ainejärjestöinfo syksyn orientaatioviikolla, hallituksen kyselytunti lokakuussa ja touhuyö marraskuun alussa. Kahden viimeisen tarkoituksena on erityisesti markkinoida ainejärjestötoimintaa, pyrkiä kasaamaan tulevaa hallitusta ja kartoittaa ihmisten kiinnostusta ainejärjestön vastuutehtäviin. Mainostus ei rajoitu pelkästään näihin tapahtumiin, vaan hallitustoimintaa pyritään markkinoimaan mahdollisimman monissa tapahtumissa ja aloittamaan se heti uusien opiskelijoiden saavuttua. Jäsenistöä osallistetaan myös SOS ry:n toiminnan suunnitteluun järjestämällä syksyllä vuoden 2014 tapaan toiminnansuunnitteluiltamat, joiden tarkoituksena on kerätä mielipiteitä ja toiveita suoraan jäsenistöltä tulevan vuoden toimintasuunnitelmaa varten. Lisäksi ehdotuksia toimintasuunnitelmaa kerätään sähköpostitse spsos-listan kautta. 18

19 Vuonna 2015 jatketaan hallituksen iltakoulujen ja -joulujen pitämistä (2-3 kertaa lukukaudessa). Iltakoulut ovat rentoja tapahtumia, joissa linjataan ja suunnitellaan toimintaa ja alustetaan asioita hallituksen kokouksiin. Iltakoulut toimivat myös hallitusta ryhmäyttävinä tapahtumina, jonka vuoksi kaikkia aktiivitoimijoita on hyvä motivoida mukaan iltakouluihin. Vuosien 2014 ja 2015 vaihteessa kartoitetaan myös mahdollisuuksia toteuttaa aloittavan hallituksen ryhmäyttämistapahtuma tammikuussa iltakoulua laajempana tapahtumana. Toimintavuoden lopussa joulukuussa järjestettävät iltajoulut toimivat hallituksenvaihtotapahtumana vanhan ja uuden hallituksen välillä, jolloin perehdytystoimet vanhan ja uuden hallituksen välillä saadaan käyntiin. SOS ry:n hallituksen kokoukset pidetään edelleen pääsääntöisesti kaikille jäsenille avoimina. Kokouksia tullaan pitämään noin kolmen viikon välein lukukausien aikana ja kesällä tarpeen vaatiessa. 14 Palautteenkeruu järjestön toiminnasta Ainejärjestöjen tehtävä on järjestää toimintaa jäsenilleen heidän toiveidensa mukaisesti. SOS ry:ssä on kehitetty erilaisia palautteenkeruutapoja, joita on syytä vakiinnuttaa vuonna Käytännössä palautteen keräämisestä vastaa kukin sektori oman toimintansa osalta, mutta vuonna 2015 palautteenkeruussa valvovan otteen ottaa järjestön varapuheenjohtaja. Tehtävään kuuluu palautteenkeruusta muistuttaminen pitkin vuotta sekä SOS ry:n Google Drive -tilin ylläpitäminen. Palautetta ei ole tarpeellista kerätä jokaisesta tapahtumasta, mutta systemaattisesti tietyistä toistuvista ja toisaalta aivan uusista tapahtumista (esim. kohta 3.1). Palautetta voi antaa Sossulan palautelaatikon, tapahtumien jälkeen lähetettävien Google Driven palautelomakkeiden kautta, erillisissä palautetilaisuuksissa, SOS ry:n nettisivujen kautta sekä tilaisuuden tullen aina suullisesti. Palautteen keräämisessä tulee varmistaa mahdollisuus antaa palaute nimettömänä. Palautteen saamisella tavoitellaan tietoa siitä, millaista toimintaa halutaan tulevaisuudessa järjestää ja sitä, miten toteutuneet tapahtumat ovat onnistuneet. Palautteenkeruun tarkoituksena on toiminnan kehittäminen jäsenistön toivomaan suuntaan sekä hyväksi havaittujen tapahtumien kehittämiseksi edelleen. 15 Lopuksi Tämä toimintasuunnitelma toimii ohjeistuksena vuoden 2015 hallitukselle ja sen alaisille toimijoille. Toimintasuunnitelmaan on pyritty kirjaamaan sopivassa suhteessa sitovia tavoitteita ja väljemmin 19

20 ilmaistuja ohjeita, mutta jättämään tilaa myös uusille ajatuksille ja toimintamuodoille. Toimintasuunnitelmassa ei ole kuvailtu yksityiskohtaisesti sektoreiden toimintaa, vaan kullakin sektorilla tapahtuu erikseen tiedon ja kokemuksen siirtämistä sekä toimijoiden perehdyttämistä tehtäviinsä. Toimintasuunnitelma on yleisen tason dokumentti, jossa kuvataan kunkin sektorin yleistavoitteita ja toiminnan erityisiä kehittämiskohteita tai painopisteitä. Viime vuosina SOS ry:n toiminnassa on tapahtunut paljon uudistuksia etenkin ainejärjestömuutoksen vuoksi. Vaikka sen aiheuttamia seurauksia aluksi pelättiin, voi kahden edellisen vuoden tarkastelun perusteella sanoa ainejärjestömuutoksen tuoneen SOS ry:n toimintaan paljon hyvää. Toiminnan suunnittelua helpottaa, kun voidaan keskittyä vain yhden oppiaineen tarpeisiin ja odotuksiin. Yhden alan opiskelijoista koostuvan järjestön on tuntunut olevan melko helppoa luoda piiriinsä yhteisöllisyyden tunnetta. Vuoden 2015 yleisenä tavoitteena onkin panostaa yhteisöllisyyttä edistävän toiminnan järjestämiseen jokaisella SOS ry:n sektorilla. SOS ry:llä on jatkossakin mahdollisuus rakentaa omanlaistaan ainejärjestöidentiteettiä entistä vahvemmaksi pelkästään yhden oppiaineen, vahvan ammattiidentiteetin omaavan sosiaalityön kautta. On vuosittaisten aktiivitoimijoiden käsissä, mihin suuntaan ainejärjestötoimintaa kehitetään, mutta on olemassa muutamia toiminta-alueita ja tavoitteita, jotka vuodesta toiseen kannattaa pitää mielessä ja johon kannattaa panostaa. SOS ry:n kohdalla tällaisia ovat erityisesti tuutorointi ja jäsenrekrytointi, hallituksen toiminnan ja tapahtumien jatkuvuuden edistäminen sekä ainejärjestön tehtävän muistaminen yhteisöllisyyden ja ryhmähengen rakentajana. Ainejärjestötoiminnassa pitää kuitenkin osata reflektoida ja tutkistella toimintaa myös kriittisesti. Tulevina vuosina kannattaa aktiivisesti tarkastella toiminnan painopisteiden suhteita ja reflektoida sitä, mikä ainejärjestössä toimii ja missä on parannettavaa. Välillä on tarpeen arvioida eri toimintasektoreiden vahvuuksia ja heikkouksia ja tältä pohjalta kehittää toimintaa. Vuonna 2015 keskitytään yhä toimintatapojen vakiinnuttamiseen. Jatkuva muutos ei ole tarpeen, ja välillä on suotavaa tarkastella tähän saakka tapahtuneiden uudistusten onnistumista ja nauttia niiden positiivisista seurauksista. 20

21 Liite: Tapahtumakalenteriluonnos 2015 Tämä tapahtumakalenteriluonnos koskee bile- ja huvi-, kulttuuri-, liikunta- ja ulkosuhdetapahtumia, isoja tuutorointitapahtumia ja muita vapaa-ajan tapahtumia. Luonnoksessa ei ole arvioitu tarkempia ajankohtia esimerkiksi koposektorin (opinto- ja työelämätapahtumat, paikallisexcursiot), hyvinvointisektorin, Talentia-sektorin tapahtumille tai pienille tuutorointitapahtumile tai Sossula-kahveille. Luonnoksen on tarkoitus toimia vastaaville yleisen tason suunnitelmana ja runkona tapahtumien suunnittelussa, jotta tapahtumia järjestettäisiin vuoden kuluessa tasapuolisesti niin ajallisesti kuin sisällöllisestikin. Luonnos ei missään tapauksessa sulje pois uusia tapahtumaideoita eikä se ole ehdoton, vaan mielikuvitusta saa tapahtumakalenterin täyttämisessä käyttää! KEVÄTLUKUKAUSI: tammikuu kevään aikana: Pubirundi Haalarikastajaiset (Domus-bileet) * lenkkipiirin jatkuminen + ainakin yksi liikuntapahtuma (Kyykkä, avantouinti, retkiluistelu, keilaus,..) * Ykyystä yksille tapahtuma jatkuminen kuun 1./2. maanantai * ainakin kaksi teatteri-, museo-, stand up- tai elokuva käyntiä * ainakin yksi Talentia- tai yksi PirTatapahtuma * ainakin kahdet Sossula-teemakahvit * ainakin kaksi työelämäekskursiota * ainakin kerran verenluovutus * yhdet oppiainekahvit * yksi työelämäteemainen tapahtuma (Talentia- ja kopovastaavat yhdessä) helmikuu Leffa- tai peli-ilta/muu vapaa-ajan päihteetön tapahtuma Valkohaalarisitsit (alustava pvm-ehdotus ) maaliskuu Juusto- ja viini-ilta Yhteisbileet toisen opiskelijajärjestön kanssa (esim. Lavatanssibileet) 21

22 huhtikuu Vapputapahtuma (piknik + bileet) Vuosijuhlasitsit? toukokuu Lukuvuoden päätöstatapahtuma (Domus/ulkotapahtuma) Risteily SYYSLUKUKAUSI: syyskuu syksyn aikana: Tutustumisbileet kaikille opiskelijoille Fuksiaiset * kaksi teatteri-, museo-, stand uptai elokuvakäyntiä *lenkkipiirin jatkuminen ja ainakin yksi liikuntatapahtuma *ainakin yksi Talentia- tai PirTatapahtuma * yhdet oppiainekahvit * ainakin kahdetsossula-teemakahvit * ainakin kaksi työelämäekskursiota * yksi opintoteemainen tapahtuma (kopo- ja alumnivastaavat yhdessä) * toiminnansuunnitteluiltamat * tuutorikahveja lokakuu Vapaa-ajan tapahtuma/rento illanvietto (kuun alussa) Fuksisitsit Hyvinvointiviikko? Juusto- ja viini-ilta marraskuu Pubirundi Yhteisbileet toisen opiskelijajärjestön kanssa Domus-teemabileet joulukuu Pikkujoulut 22

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Sisältö 1 Yleisesti... 2 2 Tuutorointi... 3 3 Tapahtumat: bileet, kulttuuri, liikunta, ulkosuhteet... 5 4 Koulutuspoliittinen toiminta... 8 5 Tiedotus... 10 6

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,

Lisätiedot

SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016

SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 SOS ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Tuutorointi... 4 3. Tapahtumat: bileet, huvi, kulttuuri ja liikunta... 5 Bileet ja huvi.... 7 Kulttuuri- ja liikuntataphtumat... 8

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Esitys yhdistyksen kokoukselle 19.11.2013 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4.11.2013

Lisätiedot

SOS ry:n toimintakertomus 2013

SOS ry:n toimintakertomus 2013 SOS ry:n toimintakertomus 2013 Sisällys Yleistä... 2 Tuutorointi... 2 Tapahtumat: bileet, kulttuuri, liikunta... 6 Koulutuspoliittinen toiminta... 10 Ulkosuhteet ja ammattijärjestö Talentia... 14 Tiedotus...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä 1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Yhdistyksen ja hallituksen toiminta... 2 3 Koulutus- ja työmarkkinapolitiikka... 3 4 Tiedotus... 4 5 Alueellinen opiskelijatoiminta... 5 6 Vuoden 2014

Lisätiedot

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus TUUTOROINTI Järjestökoulutus 11.2.2014 SESSION KUVAUS Mitä tuutorointi on? Miksi tuutorointiin ja tuutoreihin kannattaa panostaa? Miten tuutorointi liittyy ainejärjestöihin? Mitä tuutorivastaavien tulee

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINTIA JA MYÖTÄTUNTOA OPISKELIJAYHTEISÖIHIN

MIELEN HYVINVOINTIA JA MYÖTÄTUNTOA OPISKELIJAYHTEISÖIHIN MIELEN HYVINVOINTIA JA MYÖTÄTUNTOA OPISKELIJAYHTEISÖIHIN - NYYTI RY:N VAPAAEHTOISTOIMINTA Yksinäisyys Argumenta-hankkeessa -työpaja, 8. 9.5.2017 Leena Tuuttila/ Nyyti ry Nyyti ry perustettiin 22.11.1984

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON LÄNTISEN TEOLOGIAN OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ FIDES OSTIENSIS RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2.

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014

Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Ainejärjestöjen tiedotus ja viestintä Ainejärjestö yhdistää opiskelijoita ja välittää tietoa eri suuntiin. Sen kautta opiskelijat saavat tärkeää tietoa ja ainejärjestö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

Edunvalvonnan suunnittelu

Edunvalvonnan suunnittelu Edunvalvonnan suunnittelu - eli mitä ihmettä sitä tekis tulevina vuosina? 10.9.2018 Sini Saarinen ja Joni Kajander Koulutuksen rakenne Miksi? - eli johdanto aiheeseen Toiminnallinen osuus (15-20 min) Kalvosulkeiset

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Kuopion kampusvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 26.2.2018 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 22.01.2017 klo 17.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Heidi Hämäläinen ISYY, Kuopion kampuspuheenjohtaja x Hanna Saarelainen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajan viettoon

Lisätiedot

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Kv-opiskelijat yliopistossamme Toukokuussa 2012 JY:ssa opiskeli 1117 ulkomaalaista opiskelijaa 92 eri maasta

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä.

Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä. TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajan viettoon

Lisätiedot

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017 Konstruktio ry Toimintasuunnitelma 2017 Yleistä Vuonna 2017 yliopiston koulutusuudistusten myötä perustettu uusi sosiaalitieteiden ainejärjestö Konstruktio ry (tästä eteenpäin Konstruktio) keskittyy uuden

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tampereen yliopisto 31.1.2014 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen sihteeri Tampereen yliopiston ylioppilaskunta

Tampereen yliopisto 31.1.2014 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen sihteeri Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tampereen yliopisto 31.1.2014 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen sihteeri Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Ainejärjestöt opiskelijoiden edunvalvojina: - Ensisijaisesti oma yksikkö, yhteistyössä

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012)

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimassa alkaen 23.2.2015. Condus ry:n hallinto-ohjesääntö täydentää yhdistyksen sääntöjä. Siinä määritellään hallituksen, hallituksen jäsenten sekä jaostojen ja työryhmien

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt

Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt Hyväksytty Helsingin Jyryn johtokunnan kokouksessa 22.10.2014 Asiakirjan tarkoitus Tämä asiakirja kuvaa Helsingin Jyryn

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011)

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 (hallituksen pohjaesitys, laadittu 7.11. -kokouksessa) Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Ainejärjestöt Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2016

Ainejärjestöt Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2016 Ainejärjestöt Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2016 1. Ainejärjestön jäsenet Kukin järjestö, jolla on ajantasainen ja säännöllisesti päivittyvä jäsenrekisteri, saa siitä yhden pisteen. Jäsenrekisterin

Lisätiedot

Sporticus ry. Toimintasuunnitelma 2015. Sporticus Hallitus 2015

Sporticus ry. Toimintasuunnitelma 2015. Sporticus Hallitus 2015 Sporticus ry Toimintasuunnitelma 2015 Sporticus Hallitus 2015 TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUHENKILÖ - Kokousten järjestäminen - Valmistelu Puheenjohtaja: - Hallituksen hitsaaminen yhteen - Esityslistojen

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 Aika: 21.1.2015 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

REMPAN JÄSENKYSELY- TULOKSET JA HALLITUKSEN KOMMENTIT

REMPAN JÄSENKYSELY- TULOKSET JA HALLITUKSEN KOMMENTIT REMPAN JÄSENKYSELY- TULOKSET JA HALLITUKSEN KOMMENTIT Hallitus käsitellyt kyselyn tulokset iltakoulussaan su 3.. VASTANNEITA YHTEENSÄ 7, JOISTA 9 hallintotieteiden julkisoikeuden 9 soveltavan psykologian

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 LIITE 1 TOKYO ry Toimintasuunnitelma 2010 Yleistä Yhdistyksen nimi on Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys käyttää nimestään lyhennettä TOKYO. Yhdistyksen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset VETURI V Ryhmätöiden tuotokset Tuotettu Kurussa 7.-8.4.2006 Teema 1: Callidus-tuutorointi Vetäjät: tutorsihteeri Heidi Kerbs, HAMOK ja tutorvastaava Jari Nurmi, RANKA 1.1 AMK:N ROOLI (rahoitus? yhteistyökumppanit?

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013 Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Liikuntatoiminta JYYssä Liikuntavastaavan tehtävät

Lisätiedot

Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu Turku

Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu Turku Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu 5 20500 Turku Hallituksen kokous 01/17, Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 11.1.2017 klo 16:04 18:11 Paikka: Maunon edusta,

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Edunvalvonta

Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Edunvalvonta Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018 1 Edunvalvonta Pisteitä annetaan opiskelijoiden edunvalvonnasta tiedekunnassa ja tutkinto-ohjelmassa, yhteydenpidosta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta MaA103 1.12.2015 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallinnon opiskelijaedustaja (halloped). Kaikkien kausi alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017 Jokaisella

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret

Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret 2 Sisällys 1. Verkoston tarkoitus ja tavoitteet 2. Verkoston kehittäminen Verkostoituminen Vetovoimaisuus 3. Viestintä 4. Tapahtumat 5. Sidosryhmät 3 1. Verkoston tarkoitus ja tavoitteet Konsulttinuorten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry

Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 26.11.2013 klo 18.00 Paikka: Ravintola Proffan kellari, iso kabinetti (Rehtorinpellonkatu 4,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Katri (lähti 17.00), Veera, Eetu V., Tinja, Saara, Eetu A., Charlotte, Elina, Enni E. (lähti 16.46),

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 24.1.2017 klo:15:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen(pj),

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 6/2019 Opintoasiat 26 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p. Max. pisteet

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 6/2019 Opintoasiat 26 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p. Max. pisteet HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA /20 Opintoasiat 2 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p Max. pisteet Järjestö on edustettuna yliopiston, tiedekunnan tai oppiaineen hallinnossa 2 Järjestö pitää yhteyttä

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot