Ja vielä: Suomea pidettiin 15 vuotta sitten vapaaehtoistoiminnan mallimaana, mutta nyt useat maat ovat kirineet Suomen edelle.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ja vielä: Suomea pidettiin 15 vuotta sitten vapaaehtoistoiminnan mallimaana, mutta nyt useat maat ovat kirineet Suomen edelle."

Transkriptio

1 Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Jan Vapaavuori SLU:n ja OKM:n järjestöpäivät MUUTOKSET PUHUTTAESSA MAHDOLLISIA SUOMALAINEN LIIKUNTAKENTTÄ MURROKSESSA Hyvä sporttiväki, arvoisat kuulijat, ystävät, Olemme Suomen suurimman kansanliikkeen merkittävimmissä, vuosittaisissa kokoontumisajoissa. Haluan omalta osaltani kiittää järjestäjiä mittavan tilaisuuden kokoonjuoksemisesta! Liikunnan kansalaistoimintaa on juhlapuheissa kunnioitettu ylevillä kuvauksilla: lippulaiva, kivijalka, moottori, peruspilari happi, jota liikuntakulttuuri hengittää. Liikunnan ja urheilun merkitystä paikallisten yhteisöjen ja identiteettien näkökulmasta ei voi liioin ylikorostaa. Viimeaikainen kehityskulku ei kuitenkaan anna urheiluliikkeelle syytä suurempaan tyytyväisyyteen. Keskeiset liikuntaa koskevat indikaattorit osoittavat negatiiviseen suuntaan on sitten kyse huippu urheilumenestyksestä, eri ikäryhmien todellisesta liikunnan määrästä, lihavuuden tai diabeteksen esiintyvyydestä, varusmiesten kuntotestien tuloksista ja niin edespäin. Näiden, tälle salille tuttujen havaintojen lisäksi taivaalle on alkanut kerääntyä uudenlaisia synkkiä pilviä. Kansainväliset vertailut osoittavat, että Suomessa murrosikäisillä nuorilla liikunnan määrä putoaa dramaattisesti ja muita kanssamaita enemmän. Vain puolet urheiluseuroissa liikkuvista lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Ja vielä: Suomea pidettiin 15 vuotta sitten vapaaehtoistoiminnan mallimaana, mutta nyt useat maat ovat kirineet Suomen edelle. Liikuntamäärärahat kasvoivat viime vaalikaudella huimasti. Verrattaessa vuosien 2007 ja 2011 budjetteja määrärahat kasvoivat peräti 42 %. Kiitos tästä kuuluu Veikkaukselle ja sen hyvin kehittyneelle voitolle. Liikunta kuten muutkin edunsaajat voivat todella olla tyytyväisiä. Mutta mitä tällä määrärahojen lisäyksellä saatiin aikaan? Kehittyikö huippu urheilumme ja saimmeko lisää arvokisamitaleja? Paraniko aikuisväestön kunto? Lisääntyikö liikunta? Miten lasten ja nuorten liikkuminen kehittyi? Mitä seuratoiminnassa saatiin aikaan? Kehittyivätkö rakennuspaikat?

2 On positiivista huomata, että urheilusektori laajasti on asettanut toimintatapansa kriittiseen läpivalaisuun. Narina resurssien puutteesta on syytä lopettaa ja kiinnittää huomio toimintatapojen muutokseen. Kansallisen liikuntapolitiikan kannalta yhä olennaisemmaksi muodostuu jatkossa kun lisävaroja ei ole odotettavissa entiseen malliin se, mitä rahoilla saadaan aikaiseksi se, mikä on määrärahojen vaikuttavuus. Muodostuuko vaikuttavuus erilaisilla hanke ja kehittämistuilla? Vaikuttamalla ihmisten asennoitumiseen? Vaikuttamalla yhteiskunnan instituutioihin? Jokainen voi asettaa ja jokaisen tulisi asettaa oma kotipesänsä kriittisen arvioinnin kohteeksi: tehdäänkö oikeita asioita ja miten niitä tehdään. Parhaillaan käynnissä olevissa liikunnan järjestökentän remontissa ja huippu urheilun muutostyössä keskustellaan siitä, miten saataisiin koottua pirstaleinen liikunnan ja urheilun toimijakenttä tekemään yhteistyötä selkeällä työnjaolla. Järjestökentän muutoksessa päällekkäisyyksiä pyritään karsimaan ja resurssit kohdentamaan tehokkaammin ruohonjuuritasolle. Järjestöhistorian analysointi muuten osoittaa, että saman ongelman ääreen on palattu säännöllisesti läpi vuosikymmenten. Valtion liikuntaneuvosto julkaisi kesän korvalla raportin liikuntajärjestöjen valtionavustuspolitiikasta. Raportista nousee esille monenlaisia huomioita, joista toivon näillä järjestöpäivillä keskusteltavan avoimesti ja kriittisesti. Liikuntapolitiikka on viimeisten vuosikymmenten aikana perustunut lasten ja nuorten liikunnan edistämisen, kilpa ja huippu urheilun ja terveyttä edistävän liikunnan kolmikannalle. Nämä painopisteet siirrettiin myös järjestöjen tulosohjaukseen 1990 luvulla. Tulosohjausta perusteltiin sillä, että avustusten myöntäjänä valtionhallinnon on voitava asettaa avustettavalle toiminnalle konkreettisia tavoitteita. Toimialojen perustamisen ajatuksena oli avata lajiputkiajattelu. Käytännössä tavoitteena oli kaikkia lajeja koskeva yhteinen toimintamalli ja ajatus siitä, ettei kaikkien lajien kannata tehdä erikseen kehitystyötä. Silti edelleen todistamme ainakin osin todellisuutta, jossa eri lajit pyrkivät tekemään kaiken itse. Keskinäistä kyräilyä ja kinailua on nähty riittävästi. Urheilun pyramidin huippu on paisunut ja yhteys seura ja aluetasolta valtakunnalliseen urheilujärjestelmään on heikentynyt. Raportin tulokset osoittavat, että rakenteet ovat monimutkaistuneet, järjestöjen henkilöstö on päällikköistynyt ja yhtenäinen urheiluliike antaa edelleen odottaa itseään.

3 Kansalaisjärjestöjen autonomia ja liikuntajärjestöjen monimuotoinen, eri lajien ja toimintahistorioiden erityispiirteillä väritetty mosaiikkimainen kokonaisuutensa tekevät valtionavustuspolitiikasta taitolajin. Ohjauspolitiikkaan vaikuttaa luonnollisesti myös se, miten suuren osuuden järjestön toiminnan tuloista saadaan valtiolta. Samanaikaisesti odotukset siitä, että ministeriö jakaa järjestöavustukset läpinäkyvästi ja oikeudenmukaisesti, ovat järjestökentällä suuret. Ministeriö on asettanut liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmän viisi kertaa. Mietintöjä on vuosilta 1995, 1996, 2000, 2004 ja Selkeitä, järjestöjen toimintaa tasapuolisesti mittaavia kriteerejä ei tästä huolimatta ole kyetty luomaan tai ainakaan ne eivät tällä hetkellä tunnu palvelevan vallitsevaa todellisuutta. Selvityksen mukaan avustuspolitiikkaa värittävät harkintavallan runsas käyttö ja valtionavustusten kulkeminen samaa latua toiminnan tuloksista riippumatta. Erityisesti pienten järjestöjen osalta harkintaa on tarvittu, mutta pääsääntöisesti tulosohjauksen nykytilaa ei koeta järjestöissä mielekkäänä ja kannustavana sitä ei myöskään noudateta toivotulla tavalla. Selvityksessä haastatellut järjestöjohtajat toteavat ykskantaan, että lajiliittojen toimintaa ohjaavat niiden itse määrittämät tavoitteet, ei valtion tulosohjaus. Tulosohjauksen suuntaista muutosta järjestöjen toiminnassa eivät tutkijat kyenneet havaitsemaan. Pikemminkin päinvastoin. Huippuurheilu on edelleen suurin toimiala kattaen kolmanneksen lajiliittojen kustannuksista. Järjestötehtävissä sekä lasten ja nuorten liikunnan parissa työskentelevien osuus on puolestaan laskenut kehityssuunta, joka on vastoin avustusten painopistekriteerejä. Selvityksen perusteella liikuntajärjestöjen talous on hyvässä tasapainossa ja järjestöjen taseet ovat pääsääntöisesti tervehtyneet 2000 luvun aikana. Tämä on ilahduttava asia! Suomessa suuri haaste liikunnan järjestökentälle on ulkopuolinen varainhankinta, joka on supistunut. Jatkossa suomalaiset yritykset ja yksityinen sektori tulisi saada vahvemmin mukaan toiminnan rahoittamiseen, erityisesti huippu urheiluun. Muissa Pohjoismaissa tilanne on merkittävästi Suomea parempi. Heikko tulosohjaus voi osittain olla synnyttänyt tilanteen, jossa valtio on joutunut erillismäärärahoilla vauhdittamaan haluttua kehitystä muun muassa terveyttä edistävän ja lasten

4 ja nuorten liikunnan sekä seuratoiminnan parissa toisin sanoen alueilla, joista liikuntalain mukaisesti kuntien ja järjestöjen tulisi lähtökohtaisesti huolehtia perustoimintojen yhteydessä. Kohdennetut määrärahat mahdollistavat avustusten käytön systemaattisemman seurannan, mutta samalla toimintamalli johtaa liikuntakulttuurin hankkeistumiseen, päällekkäisiin avustuksiin ja raskaaseen hallintoon. Olennainen kysymys kuuluu: Mitä hankkeista jää jäljelle rahoituksen päätyttyä? Itse asiassa te tiedätte paremmin vastauksen siihen. Selvitykseen haastatellut järjestöjohtajat eivät kuitenkaan pitäneet hankerahoitusta toivottavana resurssiohjauksen muotona. Hallitusohjelmaan kirjattu liikuntalain uudistaminen tuo keskusteluun myös järjestökriteereiden uudistamisen. Keskustelua tullaan varmasti käymään sen kysymyksen ympärillä, kuinka laajalti valtio voi tuloskriteereillä ohjata autonomisten kansalaisjärjestöjen toimintaa. Otollisen maaperän muutokselle luo toki viesti siitä, että liikuntajärjestöt itse odottavat, että avustusten jakoperusteet olisivat nykyistä faktisempia, läpinäkyvämpiä ja siirtyisivät saavutettujen tulosten suunnassa myös avustusten määriin. Järjestökentän moninaisuus tulee kuitenkin varmasti jatkossakin jättämään harkinnanvaraisuudelle elintilaa. Pelkät kriteerit eivät yksinään auta. Keskeisenä ongelmana näen sen, että liikuntajärjestöjen toimintaa arvioiva tietotuotanto on retuperällä. Jatkossa järjestöjen toimintaa tulee seurata, tutkia ja analysoida nykyistä kattavammin. Päätöksentekijältä puuttuu luotettava tieto muun muassa siitä, mitkä ovat eri lajien harrastajamäärät, miten eri ikäiset liikkuvat ja toimivat kansalaistoiminnan parissa ja mitä loppukäyttäjä kansalaiset ajattelevat liikuntajärjestöjen toiminnasta. Toivon, että uusi kattojärjestö miettii näitä kysymyksiä omaa toimintaansa suunnitellessaan. Olennaista on, että myös valtio tarkastaa toimintatapojaan. Valtionavustuslaissa todetaan, että valtionapuviranomaisen on sopivalla tavalla seurattava myöntämiensä valtionavustusten käytön tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Havainnot osoittavat, että petrattavaa löytyy. Silti ei todellakaan ole tarkoituksenmukaista, että valtiovalta rupeaisi kaikkea mahdollista seuraamaan ja syynäämään.

5 Valtion liikuntaneuvoston lakisääteisenä tehtävänä on arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella. Tulemme tällä vaalikaudella poikkeuksellisesti ottamaan tämän meille annetun tehtävän tosissamme. Tarkoituksemme on toteuttaa kaksi erillistä arviointia, ensinnäkin arvioinnin edellisen hallituskauden 42 %:lla kasvaneiden liikuntamäärärahojen keskeisistä tuloksista sekä toiseksi laajemman arvioinnin koko valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksista liikunnan edistämiseen. Näistä ensimmäistä käsittelin jo aiemmin. Jälkimmäinen, laajempi arviointi tarkoittaa käytännössä astumista täysin uudelle maaperälle kaikkien ministeriöiden toiminnan syynäämistä liikunnan edistämisen näkökulmasta. Miten liikennepolitiikka, sosiaali ja terveyssektori, koulutusjärjestelmä tai puolustusvoimat todellisuudessa edistävät liikuntaa? Näppituntumalla paljonkin, mutta työsarkaa on vielä paljon edessä jo sen suhteen, miten nämä sektorit liikunnan merkityksen omassa arjessaan mieltävät. Arviointi on tärkeää. Todellinen kysymys kuitenkin on, mikä on vaikuttavuuden arvioinnin vaikuttavuus. Liikuntaneuvosto tulee lähestymään myös teitä järjestöväkeä arvioinnin parissa. Toivon myönteistä suhtautumista ja apuanne tässä tärkeässä tehtävässä! Liikunnan puutteen yhteiskunnallinen painoarvo lyö läpi mediassa päivittäin. Muun muassa arvostettu lääketieteen julkaisu The Lancet arvioi kesällä, että passiivinen elämäntapa aiheuttaa maailman laajuisesti yli viisi miljoona kuolemaa vuosittain. Liikkumattomuus rinnastetaan vaarallisuudessaan tupakointiin ja lihavuuteen. Tutkimukset osoittavat, että edes liikuntaharrastus ei auta poistamaan luontaisen liikunnan puutetta tai runsasta istumista. Liikuntakulttuurin mittarit ovat julmia. Urheiluliikkeen onnistumista mitataan pitkälti asioilla, joiden kehityksen muuttamiseen sen eväät ovat vähäiset. Liikuntasektori on hoitanut hommansa hyvin niiden parissa jotka se tavoittaa: Liikuntaharrastaminen on pysynyt tasollaan ja osittain jopa lisääntynyt. Silti se ei enää riitä. Tarvitaan täysin uudenlaista ajattelua ja ratkaisuja siltoja kansalaisjärjestöjen, koulujärjestelmän, päivähoidon, puolustusvoimien, sosiaali ja terveystoimijoiden ja liikennepolitiikan välille. Näin liikunnan kokonaisresursointia voidaan

6 vaikuttavalla tavalla kasvattaa. Hyödyt palautuvat koko väestöön aina liikkumattomista huippuurheiluun asti. Kuten jokainen tässä salissa istuva huomaa, enää ei puhuta pelkästään liikunnasta ja sportista, vaan myös liikkumisesta, fyysisestä aktiivisuudesta, hyötyliikunnasta, arkiliikunnasta. On tullut tarve käydä keskustelua myös siitä, mikä on liikuntaa? Mikä on liikuntaa, mikä ylipäänsä kuuluu liikuntapolitiikan vastuulle ja mikä on liikkumista edistävää terveys ja hyvinvointipolitiikkaa. Missä ovat eri tahojen vastuut ja kenelle fyysisen aktiivisuuden edistämisen vastuu kuuluu? Paljon on kyse myös asenteista ja ihmisten omasta tahdosta huolehtia hyvinvoinnistaan. Lait, säädökset ja normit ovat yksi keino vaikuttaa ihmisten asenteisiin, toimintatapoihin ja käyttäytymiseen, mutta ne eivät itsessään takaa mitään. Mikä on teidän liikuntajärjestöjen vastaus liikkumattomuuden haasteeseen? Ainakin paperilla SLU yhteisön viisi valintaa ovat askel kohti liikunnan laaja alaista ymmärrystä. 1) vaikuttaminen vanhempiin, 2) koulupäivässä tunti liikuntaa, 3) seuratoiminnan laadun kehittäminen, 4) ratkaisut urheilijan polulla sekä 5) edellytykset ja olosuhteet kunnossa. Ehkä suurin liikuntapoliittinen kysymys jatkon kannalta on, pystyykö nykyinen liikuntajärjestelmä vastaamaan liikkumattomuuden haasteeseen, samalla kun on aihetta kysyä pitääkö sen pystyä siihen? Oli vastaus mikä tahansa, hommia varmasti riittää. Esimerkiksi aikuisväestöstä ainoastaan noin 15 % liikkuu urheiluseurassa, ikäihmisistä enää kuusi prosenttia. Olennainen kysymys on, miten lapsiin ja nuoriin kasvatetaan liikunnallinen sivistys. Mitä vähemmän lapset liikkuvat, sitä vaikeampi heitä on tavoittaa myöskään aikuisiällä. Toisaalta käännettäessä katsanto positiivisiin asioihin liikunta on edelleen lasten ja nuorten suosituin harrastus, urheiluseuroihin on tulijoita ja liikunnan vaikutukset ihmisten hyvinvoinnille tunnistetaan paitsi terveyden, myös muun hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Tulevaisuutta ajatellen, hyvinvointipalvelujen tarve kasvaa väestön ikääntymisen ja elintapasairauksien kasvun, mutta myös lisääntyvän terveystietoisuuden ja elintason myötä.

7 Tarvitaan selkeämpää työnjakoa: kenellä on resurssit ja osaaminen liikuttaa mitäkin väestöryhmää. Eri toimijoiden päällekkäinen ja epäkoordinoitu työ samalla sektorilla voi johtaa siihen, että esimerkiksi lajiliitoissa ja urheiluseuroissa tehdään vähän kaikkea, mutta ei mitään hyvin. Urheilumaailman toimintamallit eivät voi jämähtää menneisyyteen, vaan nyt vaaditaan uudenlaista herkkyyttä, myös mm. liikunnan ja urheilun eettisten asioiden tarkastelussa. Liikuntakulttuurin arvomaailman tulee noudattaa yhteiskunnassa muutoin vallitsevia pelisääntöjä. Urheiluliikkeessä kysymykset eettisyydestä ovat pitkälti pyörineet dopingin ympärillä. Tulokulmaa eettisiin asioihin tulee laventaa. Tästä kertovat viimeaikaiset tapahtumat urheiluväkivallan, vedonlyöntivilppien ja vähemmistöjen kokeman syrjinnän saralla. On huomattavasti todennäköisempää, että muu yhteiskunta seuraa ja puuttuu jatkossa urheilun eettisiin lieveilmiöihin hanakammin kuin että kehitys kulkisi toiseen suuntaan. Samalla urheiluyhteisön oma vastuu vain kasvaa. Mitä paremmin oma kurinpitojärjestelmä niin ennakollisesti kuin jälkeenpäinkin toimii, sitä autonomisemmin urheiluliikkeen annetaan toimia. Eri puolilta kantautuu huolta seuratoiminnan nykytilasta. Kysymyksiä on monta vastauksia vähemmän. Liikuntalain mukaisesti liikuntaseurojen tukeminen kuuluu kunnille. Samanaikaisesti valtio on käynnistänyt suoran tukikanavan urheiluseuroille. Valtion seuratukihankkeen tavoitteena on ollut mm. seuratoiminnan laadun parantaminen ja uusien jäsenten ja vapaaehtoistoimijoiden rekrytoiminen. Tukisumma on ollut mittava, yhteensä noin 10 miljoonaa euroa. Tuella on käynnistetty noin hanketta ja rekrytoitu 300 henkilöä. Liikuntaneuvoston puheenjohtajana peräänkuulutan avointa keskustelua siitä, miten nämä avustusmuodot ovat vaikuttaneet toisiinsa? Ovatko rahat siirtyneet oikeasta taskusta vasempaan? Ovatko kunnat lisänneet tai vähentäneet seuroille menevää tukea? Onko suora seuratuki lisännyt ihmisten kiinnostusta vapaaehtoistoimintaan? Onko liikkujien määrä lisääntynyt? Ovatko liikunnan kustannukset laskeneet? Muutoinkin seurakenttä joutuu käymään taistelua ihmisten sitouttamisessa. Nuorten vapaaaikatutkimuksen (2009) mukaan nuorten kiinnostus järjestötoimintaan on laskenut 2000 luvulla. Alle 15 vuotiaat ovat yhä useammin sitä mieltä, että järjestötoiminta on vanhanaikaista.

8 Olen vakuuttunut siitä, että liikunnan yhteiskunnallinen merkitys tulee lähiaikoina olennaisesti kasvamaan. Yksistään liikkumattomuus on niin merkittävä kansallinen ongelma, että tämä on suorastaan väistämätöntä. Samalla niin liikunta käsitteenä kuin liikuntakenttä, sen eri toimijat ja koko käsityksemme liikuntakulttuurista tullee monella tapaa muuttumaan. Olemme parhaillaan todistamassa kahta suurta liikuntakentän muutosta. Huippu urheilun monivuotinen uudistustyö on siirtymässä suunnitteluvaiheesta toteutusvaiheeseen. Samaan aikaan SLU:n, Kunnon ja Nuoren Suomen järjestöfuusio luo käyttöömme kokonaan uuden liikunnan kattojärjestön. Muutokset tapahtuvat hyvin otolliseen aikaan. Haasteita on kosolti, mutta niin on myös mahdollisuuksia. Meillä on monella tapaa käynnissä todellinen urheilusektorin etsikkoaika! Olennaista on tiedostaa, että kyse on toimintakulttuurin muutoksista, joita ei voi toteuttaa laatikkoleikeillä ja norsunluutorneissa eikä ylipäänsä käskyttämällä. Elämme ihmisten maailmassa, jossa aito muutos syntyy vain yhteisellä tahdonmuutoksella ja kaikkien asianmukaisella sitouttamisella. Suunnan on kuitenkin oltava selvä ja suunnannäyttäjien vahvoja ja määrätietoisia. Valtion liikuntaneuvostolla on lakisääteinen tehtävä käsitellä periaatteellisesti tärkeitä liikuntaa koskevia asioita. Liikuntaneuvostolla on oiva mahdollisuus myös herättää yhteiskunnallista keskustelua, myös yli hallinnonrajojen. Liikuntaneuvosto on viimeisen vuoden aikana muun muassa käynnistänyt oman julkaisusarjan, internetsivut ja ottanut kantaa eri sektorirajat ylittäviin liikuntakysymyksiin. Tätä työtä aiomme jatkaa, yhä tiivistyvällä tahdilla. Omalta osaltani haluan toivottaa mitä kiehtovimmalle koko suomalaista liikuntakulttuuria koskevalle muutostyölle mitä suurinta menestystä ja tarjota neuvoston kumppanuutta ja apua sen eteenpäinviemisessä.

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo

Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo Työnjako: Yleisten edellytysten luominen ensisijassa valtion ja kuntien tehtävä. Toiminnasta

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Mikä on selonteko ja mitä sillä tavoitellaan? valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon hallintoa

Lisätiedot

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtion liikuntaneuvosto, Tutkimus- ja arviointijaosto 30.5.2018 Saku Rikala, Liikuntatieteellinen Seura ry Tehtävä: Valtionhallinnon toimenpiteiden

Lisätiedot

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia Yhteinen työstö Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia STARTTI Yhteinen työstö Yhteinen ääni puuttuu? Urheiluyhteisön yhteiset linjaukset ja tavoitteet kansainväliseen vaikuttamiseen? Tavoittelemme

Lisätiedot

Suomalaisen liikuntapolitiikan koko kuva. pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto

Suomalaisen liikuntapolitiikan koko kuva. pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto Suomalaisen liikuntapolitiikan koko kuva pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto OKM: Liikuntalain (1998) tarkoituksena on edistää liikuntaa, kilpa ja huippu urheilua sekä niihin liittyvää

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta. Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta. Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Linjaukset Laaditaan liikuntatutkimuksen Suunta-asiakirjan sijaan liikunnan tiedolla

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä

Lisätiedot

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Sivistystoimen johdon päivä Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marie Rautio-Sipilä 19.11.2013 1 Liikuntalain

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Timo Ritakallio Suomen Olympiakomitea Urheilun ja liikunnan tulevaisuusfoorumi Kokkola 12.9.2017 Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike.

Lisätiedot

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta. Esko Ranto, ylijohtaja Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta. Esko Ranto, ylijohtaja Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta Esko Ranto, ylijohtaja Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu Liikunnalla on itseisarvoinen merkitys mielekkään elämän

Lisätiedot

Liikkuja polku verkostotapaaminen

Liikkuja polku verkostotapaaminen Liikkuja polku verkostotapaaminen 29.11.2018 Antti Pelto-Huikko Juha Heikkala Järjestön strateginen johtaminen Vaikuttavuuden arviointi Järjestöjen vaikuttavuus Vaikuttavuusketjut Vaikuttavuusketju on

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä

Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä Liikunnan edistämisen kenttä Liikuntamahdollisuudet LIIKKUJA Liikuntamahdollisuudet Vapaaehtoistoiminta KUNTIEN LIIKUNTATOIMI Edellytykset paikallisella

Lisätiedot

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin 2018 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Sisällys Dian nro Taustoja tutkimukselle Tutkimuksen toteuttaminen

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu

Lisätiedot

SLU:N NÄKEMYKSET KUNTA- JA PALVELURAKENTEESEEN

SLU:N NÄKEMYKSET KUNTA- JA PALVELURAKENTEESEEN 1 SLU:N NÄKEMYKSET KUNTA- JA PALVELURAKENTEESEEN Timo Laitinen Puheenjohtaja Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 6.-7.9.2006, Hyvinkää 2 Liikunta kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa Kehyslakiluonnos (poliittinen

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

Valon strategia 2013 2015

Valon strategia 2013 2015 Valon strategia 2013 2015 yhteinen tekeminen on kilpailuetumme rytminvaihdos innostava tulevaisuus kumppanuus yhdessä tekeminen Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry Sisällys 1. Rytminvaihdoksella

Lisätiedot

Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset. - päälinjat ja periaatteet

Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset. - päälinjat ja periaatteet Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset - päälinjat ja periaatteet Keskeiset lähtökohdat Liikuntalain ja asetuksen tavoitteiden noudattaminen Yleisten arviointiperusteiden soveltaminen nykyistä

Lisätiedot

Hallitusohjelman maininnat

Hallitusohjelman maininnat Hallitusohjelman maininnat Esa Halme Mitä hallitusohjelma kertoo? Tulkintani mukaan 3 viestiä. Maailmalle: Suomi laittaa asiansa kuntoon Kotimaisille johtajille: Investoikaa parikymmentä ylimääräistä miljardia

Lisätiedot

LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN TULOSPERUSTEET

LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN TULOSPERUSTEET LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN TULOSPERUSTEET AVUSTUSKELPOISUUDEN EDELLYTYKSET Miten järjestö toteuttaa liikuntalain tavoitteita? 1) eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa;

Lisätiedot

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Liikunnan merkitys osallisuudessa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 4.-5.6.2019 Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Rakenne henkilökohtaisia havaintoja 8 valtakunnallista havaintoa Toiminnallinen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta

Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta Arviointituloksia (VLN 2013) Hallituskaudella (2007-2011) valtion liikuntatoimen resursointi kasvoi 100 milj. eurosta 140

Lisätiedot

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007 Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007 Liikuntakulttuurin kokonaisarviointi: valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutusten arviointi liikunnan alueella (Liikuntal. 4, 2 mom.) arvioitu muutamia keskeisiä

Lisätiedot

Arvokasvatus urheilujärjestöissä ja -seuroissa: Uuden tutkimusprojektin ensiaskeleet ja esittely. Lauri Keskinen lokesk[ät] utu.fi

Arvokasvatus urheilujärjestöissä ja -seuroissa: Uuden tutkimusprojektin ensiaskeleet ja esittely. Lauri Keskinen lokesk[ät] utu.fi Arvokasvatus urheilujärjestöissä ja -seuroissa: Uuden tutkimusprojektin ensiaskeleet ja esittely Lauri Keskinen lokesk[ät] utu.fi 24.11. TUL:n Seurapäivät Aluksi: seurahengestä ja kasvatuksesta Seurahenki

Lisätiedot

Liikkuva lapsuus. Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015

Liikkuva lapsuus. Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015 2015 Liikkuva lapsuus Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015 Sisällys Hankkeen alkuidea... 2 Hankkeen tavoitteet... 3 Hankkeen toimenpiteet... 4 Hankkeen toteutuminen... 5 Hankkeen

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17 J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät

Lisätiedot

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA 29.9.2014 Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Monikulttuurisen työn tavoitteet: - Tukea ikääntyneiden maahanmuuttajien arkea, auttaa heitä löytämään mielekästä

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen

Lisätiedot

Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Esityksen sisältö Tuorein tieto lasten ja nuorten liikunnan tilasta Havaintoja lasten ja nuorten liikunnan

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

KESKI-SUOMI LIIKUNNAN JA URHEILUN HUIPPUMAAKUNNAKSI

KESKI-SUOMI LIIKUNNAN JA URHEILUN HUIPPUMAAKUNNAKSI KESKI-SUOMI LIIKUNNAN JA URHEILUN HUIPPUMAAKUNNAKSI Hiljainen päivä toimistolla. KOP KOP! Hmph. Kuka siellä koputtelee? Vaikket varmaan ihan heti usko, niin meiltä keskisuomalaisilta loppuu tätä menoa

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

Olympiakomitean analyysi liikuntapoliittisesta selonteosta

Olympiakomitean analyysi liikuntapoliittisesta selonteosta Olympiakomitean analyysi liikuntapoliittisesta selonteosta Liikuntapoliittisessa selonteossa on hyviä lähtökohtia ja muutamia kehityskohtia kaikilla neljällä Olympiakomitean lausunnossaan keskeisiksi arvioimalla

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävän liikunnan kehittämislinjoista

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävän liikunnan kehittämislinjoista 18.4.2002 Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävän liikunnan kehittämislinjoista Hallitusohjelman mukaan tuetaan etenkin terveyttä edistävää ja lasten ja nuorten tervettä kasvua tukevaa liikuntaa.

Lisätiedot

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ LIIKUNTA (TEHYLI) LIIKUNTA- JA URHEILUJÄRJESTÖKENTÄSSÄ

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ LIIKUNTA (TEHYLI) LIIKUNTA- JA URHEILUJÄRJESTÖKENTÄSSÄ TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ LIIKUNTA (TEHYLI) LIIKUNTA- JA URHEILUJÄRJESTÖKENTÄSSÄ Erikoissuunnittelija Kati Kauravaara Liikuntajärjestöjen toiminnanjohtajien aamukahvit 21.10.2015 LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä

Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä Riikka Taavetti @rtaavetti vetovoimablog.com #vetovoimahanke Vetovoima-tutkimus: mitä tutkittiin ja miten? nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Sisältö Faktaa lasten/nuorten liikkumisesta? Liikunta Entä liikkumattomuus Ylipaino

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Urheiluseurojen yhteiskunnallinen tehtävä lasten ja nuorten toimintakenttänä

Urheiluseurojen yhteiskunnallinen tehtävä lasten ja nuorten toimintakenttänä Urheiluseurojen yhteiskunnallinen tehtävä lasten ja nuorten toimintakenttänä Outi Aarresola, LitT, Tutkija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Uimaliitto Areena Helsinki 11.11.2017 Jaa-a, tämä ajatus

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Liikkuva koulu , havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3.

Liikkuva koulu , havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3. Liikkuva koulu 2012-2014, havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3.2015 Kati Lehtonen, LIKES-tutkimuskeskus, Kirsi Räty, Liikkuva

Lisätiedot

OLYMPIAKOMITEAN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET. Hallituksen esitys syyskokoukselle

OLYMPIAKOMITEAN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET. Hallituksen esitys syyskokoukselle OLYMPIAKOMITEAN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET Hallituksen esitys syyskokoukselle 24.11.2018 LIIKUNTA LÄHTÖKOHTIA Vain viidesosa suomalaisista liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Liikkumattomuuden kustannukset

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni

Lisätiedot

Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari

Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 22.-23.9.2016 ylitarkastaja Sari Virta Alustuksen rakenne Tiedolla johtaminen Hyvinvoinnin edistäminen

Lisätiedot

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6.

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6. YHTEENVETO Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Päivän aikana nousseita asioita liikunta liittyy hyvinvointiin kaikkinensa,

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä Viherseminaari 1.11.2012 Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Liikkuminen on luonnollista Leikki-ikäinen lapsi liikkuu luonnostaan, kuitenkin

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013 LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS)

Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS) Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS) Kehittämislinjaukset 2/15 27.8.2015 3 Helsingin rautatieasemalla oli meneillään

Lisätiedot

SOTE-järjestöjen alueverkosto

SOTE-järjestöjen alueverkosto SOTE-järjestöjen alueverkosto 19.2.2019 STEAn strategia ARVOT TEHTÄVÄMME STEA vastaa osaltaan siitä, että Veikkauksen tuottoja käytetään tulokselliseen kansalaisjärjestöjen toimintaan. OIKEUDENMUKAISUUS

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot