Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU"

Transkriptio

1 Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU

2 Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi on ehkä tehty uudesta näkökulmasta. Itse huippu-urheilun kehittämisen perusasiat ja ongelmat ovat itse asiassa lähes ennallaan. Huippuurheilua luotaavien aikaisempien työryhmien perusteltuja parannusehdotuksia, joissa käytännöllisesti katsoen kaikissa on oma hintalappunsa, on kuitenkin vain rajoitetusti sovellettu käyttöön. Strategisia avauksia, keskustelua ei konkreettisia ehdotuksia!

3 Huippu-urheiluun ei voi vain hypätä mukaan 16 -vuotiaana Kehitys Valinta- ja panostusvaihe Huippuvaihe Siirtymä normaalilämään Lasten ja nuorten urheilun vaihe Ikä

4 Visiot LAPSET VALINTA Lahjakkuusreservi on huippuurheilun perusta. Huippu-urheilu on mielekäs ja arvostettu valinta Suomalaiset lapset ja nuoret liikkuvat paljon ja monipuolisesti. Lasten valmennus tapahtuu hyvässä ilmapiirissä se tuottaa iloa ja aikaansaa innostuksen urheilla. Huippu-urheilu on mielekäs valinta lahjakkaalle ja motivoituneelle urheilijalle. Urheilujärjestelmä tukee ja kannustaa urheilijaa sekä hänen lähipiiriään siten, että urheilijaa pystyy omistautumaan huippu-urheilulle oman suorituskykynsä äärirajat tavoittaakseen.

5 LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA Suurin osa lapsista ja nuorista liikkuu huippuurheilun näkökulmasta riittävästi vähintää 18 tuntia viikossa.

6 Suuri osa seuroista on edelleen huippuurheilun kasvualustoja

7 Lasten ja nuorten ohjaajien ja valmentajien osaamistaso mahdollistaa yksilöllisen lahjakkuuden kehittämisen Huippu-urheilu huomioidaan lasten ja nuorten ohjaaja- ja valmentajakoulutuksessa Kehitetään tutor- ja mentor toimintaa hiljaisen tiedon ja kokemuksen siirtämiseksi Rekrytoidaan ammattitaitoisia valmentajia seuratasolle Ratkotaan aikaista erikoistumista vaativien lajien valmennuksen erityiskysymyksiä

8 Koululaitos tukee lasten ja nuorten urheiluharrastusta Urheilu ja opiskelu limittyvät entistä Paremmin urheiluakatemioiden ja Urheiluoppilaitosten avulla Urheilu kantaa vastuuta urheilijan Ammattiin valmistumisessa Lisää liikuntaaja urheilua koulupäivään Hyödynnetään koulujen urheilu- ja liikuntaosaamista kilpa- ja huippu-urheilun tukemiseksi Koulujen liikuntatilojen tehokas hyödyntäminen Urheiluakatemia- ja urheiluoppilaitostoiminnan kehittäminen Liikunta-alan oppilaitosten hyödyntäminen huippu-urheilijoiden kouluttamisessa Valmennusosaamisen jalkauttaminen oppilaitoksiin Omien koulutusohjelmien räätälöiminen esim. Ammattiurheilijoille uran jälkeen

9 Yksilön kehitys ja mahdollisuus harrastaa monipuolisesti ovat urheilutoiminnan ohjenuoria Harrastamisen olosuhteet kehittyvät Alle 10-vuotiaiden yleislisenssi Kustannusten kurissa pitäminen Kehitetään urheiluseurojen ja kuntien yhteispeliä kattavan perusurheilutarjonnan varmistamiseksi

10 Lahjakkaan urheilijan on mahdollista omistautua unelmalleen. Urheilija nousee keskiöön valmennus ja tukitoimet urheilijalähtöisesti. Valintavaihe Lajiliitot tekevät pitkäjänteiset kilpa- ja huippu-urheilun kehittämissuunnitelmat Urheilijoiden roolia huippu-urheilun kehitystyössä vahvistetaan Kehitetään ja tarjotaan koordinoituja valmennus- ja tukipalveluja lahjakkaille urheilijoille Toimintamallien kehitystyötä arvioidaan Huomioidaan sukupuolten välinen tasa-arvo huippu-urheilun kehittämisessä

11 Kokonaisvaltainen lähestymiskulma valmentamiseen henkinen valmennus! Suomalaisen valmennuskulttuurin kehitystyön (tiedon, taidon ja kokemuksen) Yhteensulauttaminen kokonaisvaltaiseksi valmennukseksi. Valmentajakoulutuksen kehittäminen

12 Yhteinen sisällöllinen tavoite ja selvät roolit kaikille toimijoille. Urheiluseurat Urheiluoppilaitokset Lukiot Ammatillinen Urheilu-akatemiat (15) TUL CIF OK Lajiliitot 74 SLU KU Alueet Liikunnan koulutuskeskukset (11+3) Urheilukoulu, puolustusvoi mat Valmennus keskukset (4+2) Toimialat NS KO EL Liikuntalääketieteen keskukset (6) Opetus- ja kulttuuriministeriö KIHU UKK

13 Athlete centred - Coach driven administration, sport science and sponsor supported LTAD

14 Soveltuuko malli Suomeen?

15 Johtopäätökset Työryhmä ei usko että suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuuteen voitaisiin merkittävästi vaikuttaa yksittäisin toimenpitein ja/tai nykyresursseja keskittämällä. Ilman muutosta urheilumenestys on tulevaisuudessa yhä selvemmin sidoksissa enemmän tai vähemmän satunnaiseen yksilöiden onnistumiseen valmennus- ja kilpailutilanteissa. Kunnianhimoinen siirtyminen uudelle tasolle edellyttää toimintatavan muutosta. Kuten edellä on kuvattu, toimintatavan muutos koskee kaikkea huippu-urheilun johtamista urheilun lajiliitoissa, Olympiakomiteassa sekä huippu-urheilua tukevissa organisaatioissa.

16 Huippu-urheilun uusi toimintatapa a) Lajiliitoilla on yhä vastuu oman lajinsa huippuurheilusta. kuitenkin niin, että valmennus- ja valmentautumisen tukijärjestelmät rakennetaan urheilijan ja hänen lähipiirinsä ympärille ja ehdoilla. b) Urheilun lajiliitot ja urheiluseurat pystyvät käyttämään tehokkaasti suomalaista huippuvalmennusosaamista, jota kootaan, kehitetään ja jaetaan systemaattisesti, kunnianhimoisesti ja tehokkaasti valmennuskeskuksiin ja urheiluakatemioihin; c) Lasten ja nuorten liikkumisen ohjausta ja valmennusta kehitetään ohjaamalla ammattitaitoisia henkilöresursseja suoraan urheiluseurojen käyttöön esimerkiksi paikallisten urheiluakatemioiden avulla; d) toiminta perustuu pitkälle vietyyn horisontaaliseen yhteistyöhön huippu-urheilun ehdoilla lajisiiloissa tapahtuvan toiminnan sijasta, urheiluliitoilla ja kaikilla huippu-urheilun toimijoilla on vahva yhteinen johtamisjärjestelmä, rikastava, vuorovaikutteinen ja osaava toimintakulttuuri; e) Huippu-urheilu kykenee uskottavasti osoittamaan haluamiensa resurssilisäysten kohdistuvan suoraan huippu-urheilun kehittämiseen siten, että huippu-urheilija ja hänen valmentajansa voivat omistautua valmentautumiseen otollisissa olosuhteissa ja taloudellisesti turvatusti ja että huippu-urheilija ja hänen lähipiirinsä urheilulajista riippumatta - voi luottaa siihen, että käytettävissä on aina paras osaaminen ja tietous; f) Lajiliitot hakevat jatkuvassa strategisessa yhteistyössä, jo aloitettujen kehittämisprojektienkin puitteissa, oman toimintansa tehostamista, kansalaistoiminnan, vapaaehtoistyön ja operatiivisen toiminnan hedelmällistä työnjakoa g) Suomen Olympiakomitealla on vastuu suomalaisen huippu-urheilun valmennusosaamisen, resurssien ja muiden edellytysten koordinoinnista ja toimintatavan seurannasta ja kehittämisestä, tämä edellyttää ensimmäisessä vaiheessa myös Olympiakomitean oman toimintamallin ja toiminnan sisällön uudistamista;

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ILMAN ARVIOINTIA EI OLE URHEILUA Arviointi on tarkasteltavan kohteen tai toiminnan arvon määrittämistä,

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Teemat 1. Nexus seurannan ja arvioinnin verkosto 2. Menestyvän huippu-urheilun strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Huippu- urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN

Lisätiedot

Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015. Valmennusosaamisen työpaja

Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015. Valmennusosaamisen työpaja Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015 Valmennusosaamisen työpaja Osaamisohjelma Osaamisohjelmaa johtaa KIHU yhteistyössä HUY kanssa valmennusosaaminen osallistuva asiantuntijatoiminta tutkimus- kehittämis-

Lisätiedot

Urheilulukioiden seuranta: vertailua vuosilta 2006 ja 2011. Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Urheilulukioiden seuranta: vertailua vuosilta 2006 ja 2011. Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Urheilulukioiden seuranta: vertailua vuosilta 2006 ja 2011 Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Seuranta Valtakunnallisesti urheiluoppilaitosten toimintaa on koordinoinut seurantaryhmä,

Lisätiedot

SPORT PÄIJÄT-HÄME Visiona on tehdä maakunnasta urheilijan polun edelläkävijä Suomessa. Simo Tarvonen

SPORT PÄIJÄT-HÄME Visiona on tehdä maakunnasta urheilijan polun edelläkävijä Suomessa. Simo Tarvonen SPORT PÄIJÄT-HÄME Visiona on tehdä maakunnasta urheilijan polun edelläkävijä Suomessa Simo Tarvonen 01.09.16 HUY:n toimenpiteet vuodelle 2016 Urheiluakatemiaohjelma 1. Tehostamme urheilijan päivittäisharjoittelun

Lisätiedot

Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa. Tavoitteet. Urheiluvalmennus ja ammatillinen perustutkinto

Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa. Tavoitteet. Urheiluvalmennus ja ammatillinen perustutkinto Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa Urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen erityisen tehtävän saaneissa oppilaitoksissa urheiluvalmentautuminen on integroitu yhtenäiseksi

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Huippu-urheilutoiminta Suomessa

Huippu-urheilutoiminta Suomessa Huippu-urheilutoiminta Suomessa Kansainvälinen menestys Korkeatasoinen osaaminen Arvostettu urheilu Toimintatavat: 1. Urheilija on keskiössä ilon ja intohimon ilmapiirissä 2. Urheilijan polkua tarkastellaan

Lisätiedot

Urheilu yhteiskunnassa

Urheilu yhteiskunnassa Valmentajan ammattitutkinto 8.3.2008 Vierumäki Urheilu yhteiskunnassa Jari Lämsä jari.lamsa@kihu.fi Rakenne Inhimillinen toiminta, esim. golfin pelaaminen, kohtaa aina rakenteita: Fyysiset rakenteet: kenttä,

Lisätiedot

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN URHEILUAKATEMIA STRATEGIA 2013-2016

KESKI-SUOMEN URHEILUAKATEMIA STRATEGIA 2013-2016 KESKI-SUOMEN URHEILUAKATEMIA STRATEGIA 2013-2016 Keski-Suomen Urheiluakatemia on huippupaikka! 2 SISÄLTÖ: 1. KESKI-SUOMEN URHEILUAKATEMIAN UUSI STRATEGIA 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3. VISIO, MISSIO, STRATEGISET

Lisätiedot

Menestyvä huippu-urheilu

Menestyvä huippu-urheilu Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu Huippu-urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN OSAAMINEN ARVOSTETTU URHEILU Yhdessä urheilijan polulla KANSAINVÄLINEN MENESTYS Toimintaympäristö Tavoitteellisuus

Lisätiedot

Suomalaisen Liikunnan ja urheilun rakenteet

Suomalaisen Liikunnan ja urheilun rakenteet SLU Olympia komitea SLU - alueet Valtio Suomen Valmentajat ry Urheilu opistot Lajiliitot Kunnat KIHU Nuori Suomi Urheiluseurat Urheiluakatemiat Suomalaisen Liikunnan ja urheilun rakenteet Jari Lämsä Rakenteet

Lisätiedot

Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa. Sinettiseuraseminaari Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea

Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa. Sinettiseuraseminaari Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa Sinettiseuraseminaari 8-9.10.2016 Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea Osaamisen kehittäminen Osaamisen kehittäminen Voimisteluliitossa XXX otsikko Toimintaympäristöjen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2014. Johtoryhmän esitys Urhean vuosikokoukselle / hyväksytty 8.10.2013

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2014. Johtoryhmän esitys Urhean vuosikokoukselle / hyväksytty 8.10.2013 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2014 Johtoryhmän esitys Urhean vuosikokoukselle / hyväksytty 8.10.2013 Sisällys 1. Valmentautuminen 2. Opiskelu- ja urasuunnittelu 3. Tuki- ja asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Urheilijan opintopolku Korkea-aste Yliopistot Ammattikorkeakoulut Toinen aste Lukiot Ammattioppilaitokset Peruskoulu Yläkoulut Alakoulut Alakoulut Monipuolinen ja laadukas

Lisätiedot

Liikkuva Suomi. Sanoista. teoiksi. Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippuurheilun. Huippu-urheilu. Kilpaurheilu.

Liikkuva Suomi. Sanoista. teoiksi. Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippuurheilun. Huippu-urheilu. Kilpaurheilu. Liikkuva Suomi Sanoista teoiksi Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippuurheilun kehittämiseksi Huippu-urheilu Kilpaurheilu Liikkuva lapsuus SISÄLTÖ Työryhmän tehtävä...3 Huippu-urheilun strategiatyöryhmän

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 PÄÄKAUPUNKISEUDUN URHEILUAKATEMIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 2 2. HALLINTO 2 2.1 Hallintomalli 2.1.1 Johtoryhmä 2 2.1.2 Työvaliokunta 2 2.1.3 Vuosikokous 2 2.2 Toiminnan koordinointi

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN URHEILUAKATEMIA Johtoryhmän kokous 3.3 2008 klo 14-16 Mäkelänrinteen Uintikeskus, Terassi Pöytäkirja 1/08

PÄÄKAUPUNKISEUDUN URHEILUAKATEMIA Johtoryhmän kokous 3.3 2008 klo 14-16 Mäkelänrinteen Uintikeskus, Terassi Pöytäkirja 1/08 1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN URHEILUAKATEMIA Johtoryhmän kokous 3.3 2008 klo 14-16 Mäkelänrinteen Uintikeskus, Terassi Pöytäkirja 1/08 Läsnä; Seppo Pitkänen, puheenjohtaja Timo Luopajärvi Jyrki Heliskoski Riitta

Lisätiedot

Huippuvaiheen ohjelman toimintamalli

Huippuvaiheen ohjelman toimintamalli Huippuvaiheen ohjelman toimintamalli Johdanto Huippuvaiheen ohjelman tavoitteena on parantaa suomalaisen huippu-urheilun välitöntä menestystä yhdessä lajien ja huippu-urheilijoiden kanssa. Ohjelma kokoaa,

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015 Ohjelma 13:00 Tilaisuuden avaus 13:10 Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Kaksoisura maailmalla. Jari Lämsä & Tuuli Merikoski

Kaksoisura maailmalla. Jari Lämsä & Tuuli Merikoski Kaksoisura maailmalla Jari Lämsä & Tuuli Merikoski Kaksoisura Kaksoisura (dual career) = henkilö tavoittelee menestystä/edistymistä kahdella eri alalla tai ammatissa yhtä aikaa. 1) naiset, jotka hoitavat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3 3. Opiskelu... 5 3. Valmennus... 7 4. Tukipalvelut... 7 5. Hallinto ja talous.. 8 6. Tiedottaminen.. 8 2 1.

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

Osaamisohjelman asiantuntijatoimintamalli huippuurheilijoiden. Ari Nummela Valmennusosaamisen työpaja Jyväskylä 4.11.2014

Osaamisohjelman asiantuntijatoimintamalli huippuurheilijoiden. Ari Nummela Valmennusosaamisen työpaja Jyväskylä 4.11.2014 Osaamisohjelman asiantuntijatoimintamalli huippuurheilijoiden tukemiseksi Ari Nummela Valmennusosaamisen työpaja Jyväskylä 4.11.2014 Asiantuntijatoiminnan perusajatukset Tavoitteen on osaamisen lisääminen

Lisätiedot

Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016

Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016 Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016 1. KIHUn rooli suomalaisessa huippu-urheilussa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi Urheiluakatemiakiertue 2012 Kiertueaikataulu Kotka 25.1. Lappeenranta 26.1. Turku 30-31.1. Tampere 2-3.2. Savonlinna 7-8.2. Joensuu 8-9.2. Kuopio 9-10.2. Kouvola 15-16.2. Lahti 16-17.2. Helsinki 27-28.2.

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Selvityksen mukaan 5-12 vuotiaana 86 % urheilijoista harrasti 3-6 eri urheilulajia. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilun muutosryhmän kartoitus huippuurheilumenestykseen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma Hyväksytty vuosikokouksessa

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma Hyväksytty vuosikokouksessa Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2013 Hyväksytty vuosikokouksessa 10.12.2012 Sisällys 1. Valmentautuminen 2. Opiskelu 3. Tuki- ja asiantuntijapalvelut 4. Hallinto 5. Tehostamishanke

Lisätiedot

Huippu-urheilun arviointi:

Huippu-urheilun arviointi: Huippu-urheilun arviointi: Urheilija- ja verkostokyselyt Jari Lämsä, Maija Puska, Kaisu Mononen & Jarmo Mäkinen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Sisäinen arviointi Arviointikysymys: Miten

Lisätiedot

Sanoista teoiksi Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseksi

Sanoista teoiksi Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseksi Opetusministeriö Koulutus Liikunta Nuoriso Undervisningsministeriet Sanoista teoiksi Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseksi Opetusministeriön työryhmämuistioita ja

Lisätiedot

Kansainvälinen menestys. Korkeatasoinen osaaminen. Arvostettu urheilu

Kansainvälinen menestys. Korkeatasoinen osaaminen. Arvostettu urheilu Kansainvälinen menestys Korkeatasoinen osaaminen Arvostettu urheilu Toimintatavat: 1. Urheilija on keskiössä ilon ja intohimon ilmapiirissä 2. Urheilijan polkua tarkastellaan koko sen matkalta 3. Osaamista

Lisätiedot

VALMENTAJAKYSELY 2009

VALMENTAJAKYSELY 2009 Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä VALMENTAJAKYSELY 2009 kuvaus urheilijan polun eri vaiheissa toimivista suomalaisvalmentajista Minna Blomqvist www.kihu.fi Tarkoitus Kuvata suomalaista

Lisätiedot

Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla

Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikuntalääketieteen päivät 10.11.2011 Leena Paavolainen, LitT Huippu urheilun muutosryhmä HUMU 0400 229 652 www.huippu urheilunmuutos.fi EXCELLENCE

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Sanoista teoiksi EXCELLENCE Pyrkimys erinomaisuuteen Yhdessä tekeminen yhteisössä RESPECT Arvostus Ilo ja innostus 5v 15v 25v URHEILEVA IHMINEN Intohimo

Lisätiedot

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA - Kysely seuroille - Kysely valmentajille Seurojen kysely Vastauksia 17 seurasta (kokonaisjäsen määrä 64 seuraa) Budokwai Taekwondo,

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia. 27.2.2012 Simo Tarvonen

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia. 27.2.2012 Simo Tarvonen Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia 27.2.2012 Simo Tarvonen Mikä urheiluakatemia? Urheilijan opinto- ja elämänura Päivittäisvalmennus Tuki- ja asiantuntijapalvelut Urheilijan polku 16 -v 566 urheilijaa 73

Lisätiedot

Akatemioiden asema ja rooli suomalaisessa urheilussa kaikuja auditoinnista. Jari Lämsä KIHU

Akatemioiden asema ja rooli suomalaisessa urheilussa kaikuja auditoinnista. Jari Lämsä KIHU Akatemioiden asema ja rooli suomalaisessa urheilussa kaikuja auditoinnista Jari Lämsä KIHU Taustaa akatemiatoiminnalle 1. Suomalainen urheilujärjestelmä Koostuu monista itsenäisistä, perinteisistä, oman

Lisätiedot

LAJILIITOT JA TIEDOLLA JOHTAMINEN Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

LAJILIITOT JA TIEDOLLA JOHTAMINEN Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus LAJILIITOT JA TIEDOLLA JOHTAMINEN Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus HUIPPU-URHEILUN ARVIOINNIN ASEMOINTI VLN VALO-OK OKM HUY Ulkoinen arviointi Päätöksenteko Kontrolloiva arviointi

Lisätiedot

RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN. SRL / Urheilufoorumi Helsinki Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014

RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN. SRL / Urheilufoorumi Helsinki Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014 RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN SRL / Urheilufoorumi Helsinki 22.11.2014 Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014 Tavoite: Ratsastusurheilun kehitystyö 2014 -tavoitteet ja suuntaviivat Tehdä analyysi

Lisätiedot

Huippu- urheiluverkoston tapaaminen Kuortane PARHAAT PARHAIDEN KANSSA

Huippu- urheiluverkoston tapaaminen Kuortane PARHAAT PARHAIDEN KANSSA Huippu- urheiluverkoston tapaaminen 5.- 6.10.2015 Kuortane PARHAAT PARHAIDEN KANSSA Tänään ja huomenna käymme yhdessä läpi/työstämme suomalaista mallia: 1. Suomalaisen urheilun ja liikunnan yhteinen menestyssuunnitelma

Lisätiedot

Huippu-urheiluverkoston rakentuminen 2013 3.4.2013

Huippu-urheiluverkoston rakentuminen 2013 3.4.2013 Huippu-urheiluverkoston rakentuminen 2013 3.4.2013 Taustaksi Lentopallon lajina otettava johtavan lajin roolia paikallisesti, seudullisesti ja valtakunnallisesti terve itsetunto omassa tekemisessä Jo

Lisätiedot

Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015

Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015 Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015 Kansainvälinen menestys Korkeatasoinen osaaminen Arvostettu urheilu Yhteiset toimintatavat: 1. Urheilija on keskiössä ilon ja intohimon ilmapiirissä

Lisätiedot

Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Oulun seudun ammattiopisto. Antti Puotiniemi Antti Hara

Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Oulun seudun ammattiopisto. Antti Puotiniemi Antti Hara Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Oulun seudun ammattiopisto Antti Puotiniemi Antti Hara Urheilu OSAOn arjessa OSAO, 12 yksikköä, 11 600 opiskelijaa, henkilökuntaa n. 1000 OSAO on ollut aktiivisesti mukana

Lisätiedot

Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013. Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013. Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013 Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Tukiurheilijakysely Tarkoitus: Kerätä säännöllisesti tietoa OK:n ja PARA:n tukiurheilijoiden

Lisätiedot

Valmennuskeskusarviointi

Valmennuskeskusarviointi Valmennuskeskusarviointi Jari Lämsä & Ari Nummela 16.3.2012 Arviointitehtävä Urheiluopistojen valmennuskeskusten arviointihankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa suomalaisesta valmennuskeskustoiminnasta

Lisätiedot

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila Maastohiihdon ajankohtaiset Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö Sisällys 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen rakenne Liikunnan alejärjestöjen VOK-1 koulutus noudattaa

Lisätiedot

Suomen Olympiakomitean Huippu- urheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippu- urheilun tehostamistukipäätökset 2016

Suomen Olympiakomitean Huippu- urheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippu- urheilun tehostamistukipäätökset 2016 10.12.2015 Suomen Olympiakomitean Huippuurheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippuurheilun tehostamistukipäätökset 2016 Yleiset lähtökohdat: Kesäolympiadilla 2013 2016 käytössä olevat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 127 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto koskien Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kutsua Urhea-säätiön perustajaksi HEL 2012-008331 T 00 01 06 Päätös

Lisätiedot

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Visio 2016... 2 3 Huippu-urheilustrategia... 3 3.1 Yleistä... 3 3.2 Toiminnan tavoitteet... 3 3.3 Huippu-urheilustrategian arviointi...

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN

Lisätiedot

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia SVNL:n hallituksen kokous 14.9.2016 Asiakirjan Voimanosto 2021 tarkoitus Luoda yhteinen näkemys Suomen Voimanostoliiton tulevaisuuden suunnasta

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Nuorten olympiavalmentajan toimenkuva: sisältö Taustaa Suunnistuksen nuorten olympiavalmentaja NO-valmennus: tehtäväkenttä NO-valmennus: raportointi Case

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan aikakaudet ja urheilu

Suomalaisen yhteiskunnan aikakaudet ja urheilu Suomalaisen yhteiskunnan aikakaudet ja urheilu Tietoyhteiskunta Viihdeurheilu Teollisuusyhteiskunta Ammattimainen joukkueurheilu Maatalousyhteiskunta Aatteellinen yksilöurheilu Kv. katto-organisaation

Lisätiedot

Urheiluakatemiaohjelma YLÄKOULUTOIMINTA. Helsingin seudun kehyskuntien ja yläkoulujen tapaaminen

Urheiluakatemiaohjelma YLÄKOULUTOIMINTA. Helsingin seudun kehyskuntien ja yläkoulujen tapaaminen Urheiluakatemiaohjelma YLÄKOULUTOIMINTA Helsingin seudun kehyskuntien ja yläkoulujen tapaaminen 31.3.2017 Tapaamisen kulku Aloitus ja esittelyt / Laura Tast (15 min) Olympiakomitean ja urheiluakatemiaohjelman

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Lasten- ja nuorten seuratoiminnan kehittäminen Konkreettisia ehdotuksia, mistä liikkeelle:

Lasten- ja nuorten seuratoiminnan kehittäminen Konkreettisia ehdotuksia, mistä liikkeelle: Lasten- ja nuorten seuratoiminnan kehittäminen Konkreettisia ehdotuksia, mistä liikkeelle: Keskeiset haasteet lasten ja nuorten seuratoiminnalle? - Soveltuva kalusto? - Puitteet ja Olosuhteet? - Laji ei

Lisätiedot

Huippu-urheilujärjestelmien kv. viitekehys. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Huippu-urheilujärjestelmien kv. viitekehys. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Huippu-urheilujärjestelmien kv. viitekehys Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Strateginen huippu-urheilu Huippu-urheilu on kaupallistunut, mutta myös valtiot panostavat entistä enemmän

Lisätiedot

VALMENTAJUUS SEURASSA ITSEARVIOINTITYÖKALU Valmentajuus seurassa työpajan ohjeet

VALMENTAJUUS SEURASSA ITSEARVIOINTITYÖKALU Valmentajuus seurassa työpajan ohjeet VALMENTAJUUS SEURASSA ITSEARVIOINTITYÖKALU Valmentajuus seurassa työpajan ohjeet Työpajan tavoitteena on 1) pohtia kyselyanalyysin kautta valmentajuuden nykytilaa seurassanne, 2) hahmottaa tiivis aihio

Lisätiedot

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta

Lisätiedot

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Ryhmien yhteenvedot Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Mitä osaamista suomalaisessa urheilussa tulisi kehittää? Vanhempien osaaminen koulujen-seurojen-lajien yhteistyö Valmennusosaaminen Valmennusosaaminen

Lisätiedot

Draft Suomalaisen urheilun ja liikunnan menestyssuunnitelma Huippu-urheilun Toimintasuunnitelma 2016

Draft Suomalaisen urheilun ja liikunnan menestyssuunnitelma Huippu-urheilun Toimintasuunnitelma 2016 Draft 27.8.2015 Suomalaisen urheilun ja liikunnan menestyssuunnitelma 2020 Huippu-urheilun Toimintasuunnitelma 2016 Suomalaisen urheilun ja liikunnan menestyssuunnitelma 2020 Rohkeasti yhdessä Ilo Kunnioitus

Lisätiedot

Valmennuskeskusten yhteishanke 2013-2015. Valmennuksen osaamisen ja menetelmien kehittäminen

Valmennuskeskusten yhteishanke 2013-2015. Valmennuksen osaamisen ja menetelmien kehittäminen Valmennuskeskusten yhteishanke 2013-2015 Valmennuksen osaamisen ja menetelmien kehittäminen Erityiset koulutustehtävät/okm 1. Kuortaneen valtakunnallinen huippu-urheilun erityinen kehittämistehtävä on

Lisätiedot

VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009

VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009 VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry Koulutusstrategia 2009 TAVOITTEET Missio: Järvenpään Kehäkarhut ry:n Valmentaja Akatemia toimii aktiivisena kamppailulajien valmentajien, tuomarien ja muiden

Lisätiedot

Ouluseutu Urheiluakatemian Huippu-urheilija ammattiin -hanke. Koulussa ja kentällä

Ouluseutu Urheiluakatemian Huippu-urheilija ammattiin -hanke. Koulussa ja kentällä Ouluseutu Urheiluakatemian Huippu-urheilija ammattiin -hanke Koulussa ja kentällä Kestävän kehityksen huippu-urheilumalli Huippu-urheilija ammattiin -hankkeen kohderyhmä on Ouluseutu Urheiluakatemiaan

Lisätiedot

Suomen Uimaliiton HuimaSeura-kriteerit

Suomen Uimaliiton HuimaSeura-kriteerit Suomen Uimaliiton HuimaSeura-kriteerit Kansainvälisesti kilpailukykyistä laatua suomalaisen huippu-uinnin arkeen! Oman seuratoiminnan kehittäminen kohti laadukasta seuratoimintaa Vesitaituriksi Uimaseurassa.

Lisätiedot

Haukilahden lukion urheiluvalmennus

Haukilahden lukion urheiluvalmennus Haukilahden lukion urheiluvalmennus Urheilulinjalle haku Urheilijastatus Heikki Taskinen / 22.11.2015 Urheiluvalmennuksen koordinaattori Haukilahden lukio Suunnitelmallista ja joustavaa lukio-opiskelun

Lisätiedot

Tervetuloa Kisakallioon!

Tervetuloa Kisakallioon! Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Alppihiihdon valmennusjärjestelmä 2010-2014

Alppihiihdon valmennusjärjestelmä 2010-2014 Alppihiihdon valmennusjärjestelmä 2010-2014 2 Lähtötilanne Sukupolvenvaihdos käynnissä, 2-4 vuoden näkymä miesten osalta hyvä, naisissa kapeampi pohja. Uudet päävalmentajat luovat uutta kulttuuria, positiivista!

Lisätiedot

Urheiluakatemiaohjelma paikallisen kehittämisen tukena / arviointi. Jari Lämsä

Urheiluakatemiaohjelma paikallisen kehittämisen tukena / arviointi. Jari Lämsä Urheiluakatemiaohjelma paikallisen kehittämisen tukena / arviointi Jari Lämsä 5.2.2014 Akatemioiden tunnusluvut 2012 LÄHDE: Valtionavustushakemukset 2012 URHEILIJAT KPL 1. TASO 221 2. TASO 1373 3. TASO

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja santasport.fi Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat pakollisista tutkinnon osista 105 osp, valinnaisista tutkinnon osista 30 osp, yhteisistä tutkinnon osista 35 osp sekä vapaasti valittavista tutkinnon

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

Työryhmän ensimmäinen tapaaminen klo

Työryhmän ensimmäinen tapaaminen klo Työryhmän ensimmäinen tapaaminen 14.11.2016 klo 12.00-14.30 Työryhmän jäsenet: Juuso Toivola, pj Jukka Ikäläinen Reijo Jylhä Pekka Tiitinen Vesa Tauriainen Eero Hietanen Pirjo Muranen (este / ei paikalla)

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2 1. Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen menestyssuunnitelma 2020 2. Suomalaisen huippu-urheiluverkoston yhteiset tulostavoitteet 2016 2020 ONE MISSION ONE TEAM

Lisätiedot

Suomalainen valmentajakoulutus ja valmennusosaaminen

Suomalainen valmentajakoulutus ja valmennusosaaminen Suomalainen valmentajakoulutus ja valmennusosaaminen Minna Blomqvist, Tutkija, KIHU Kirsi Hämäläinen, Valmentajakoulutuksen asiantuntija, Suomen Olympiakomitea SUOMALAINEN VALMENTAJAKOULUTUS Valmentajakoulutuksen

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

PELAAJAKEHITYKSEN PÄÄVALINTA: PELAAJAN LAADUKAS ARKI. Palloliiton uusi strategia ja valmennuslinja vaikutus pelaajakehitykseen

PELAAJAKEHITYKSEN PÄÄVALINTA: PELAAJAN LAADUKAS ARKI. Palloliiton uusi strategia ja valmennuslinja vaikutus pelaajakehitykseen PELAAJAKEHITYKSEN PÄÄVALINTA: PELAAJAN LAADUKAS ARKI Palloliiton uusi strategia ja valmennuslinja vaikutus pelaajakehitykseen PELAAJAN LAADUKAS ARKI PELAAJAKEHITYS ja VALMENTAJAKOULUTUS ORGANISAATION,

Lisätiedot

Huippu-urheilun ajankohtaiset

Huippu-urheilun ajankohtaiset Huippu-urheilun ajankohtaiset Olympiakomitea VALO yhdistyminen ja yhdistymisen vaikutukset alueelliseen toimintaan Lajien kehittämisprosessit ja HUY:n huippuurheilutukijärjestelmän päivittäminen Lajiryhmävastaavatyö

Lisätiedot

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA URHEILUAKATEMIAOHJELMAN YLÄKOULUSEMINAARI 12.-13.3.2015 #urheiluakatemia #yläkoulu Torstai 12.3.2015 11:30 Lounas + ilmoittautuminen, Varalan Urheiluopisto Tampere

Lisätiedot

Huippu-urheilijoiden näkemyksiä psyykkisestä valmennuksesta

Huippu-urheilijoiden näkemyksiä psyykkisestä valmennuksesta Huippu-urheilijoiden näkemyksiä psyykkisestä valmennuksesta Suomen psykologiliiton psyykkisen valmennuksen toimikunnan selvitys keväällä 2010 Psykologia 2010 - Tuumasta toimeen! 18-20.8.2010 Jyväskylän

Lisätiedot

Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa. Yläkouluseminaari , Jyväskylä

Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa. Yläkouluseminaari , Jyväskylä Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa Yläkouluseminaari 17.3.2016, Jyväskylä HUY:n toimenpiteet vuodelle 2016 Urheiluakatemiaohjelma 1. Tehostamme urheilijan päivittäisharjoittelun valmennusprosesseja

Lisätiedot

Valmentajakoulutus-, valmennusja kilpailujärjestelmät. Jari Lämsä KIHU

Valmentajakoulutus-, valmennusja kilpailujärjestelmät. Jari Lämsä KIHU Valmentajakoulutus-, valmennusja kilpailujärjestelmät Jari Lämsä KIHU Suomalainen valmentajakoulutus 1970-luku: SVUL CBA / TUL 321 Jyväskylän yliopisto 1980-luku: Kansallinen valmentajatutkinto (KVT) 1990-luku:

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot