LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN TULOSPERUSTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN TULOSPERUSTEET"

Transkriptio

1 LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN TULOSPERUSTEET

2 AVUSTUSKELPOISUUDEN EDELLYTYKSET Miten järjestö toteuttaa liikuntalain tavoitteita? 1) eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa; 2) väestön hyvinvointia ja terveyttä; 3) fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista; 4) lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä; 5) liikunnan kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta; 6) huippu-urheilua; 7) liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita; sekä 8) eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. 2

3 AVUSTUSKELPOISUUDEN EDELLYTYKSET liikuntaa edistävän järjestön valtionapukelpoiseksi hyväksymisen edellytyksenä on, että järjestöllä on vähintään 30 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä vähintään tuhat jäsentä tai harrastajaa. edellytyksestä voidaan poiketa, jos järjestön toiminta palvelee liikuntapoliittisesti ja toiminnallisesti merkittävää erityisryhmää tai sen kansainvälinen kilpailujärjestelmä on merkittävän laaja ja jos se ei saa liikuntaa edistävään toimintaansa valtionavustuslain (688/2001) 5 :n 2 momentissa tarkoitettua yleisavustusta toisen ministeriön hallinnonalalta. 3

4 JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionapukelpoisia liikuntaa edistäviä järjestöjä on tällä hetkellä yli 120 ja ne jakautuvat järjestöryhmittäin seuraavasti: Lajiliitot Liikuntaa edistävät järjestöt Liikuntaa edistävät erityisryhmät Koululais- ja opiskelijaliikuntajärjestöt Liikuntaa edistävät palvelujärjestöt Muut liikuntajärjestöt Alueelliset yhteisöt 4

5 Avustamisen reunaehdot Liikuntalaki ja - asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön yhteiset avustusperiaatteet Valtionavustuslaki Valtionavustuksen määrä suhteessa toiminnan valtionavustuskelpoisiin menoihin Valtionavustukseen hyväksyttävien menojen määrittely 5

6 JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN käyttötarkoituksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys valtionavustuksen perusteltavuus avustukselle asetettujen tavoitteiden kannalta suunnitellun ja toteutuneen toiminnan vertailtavuus vertailtavissa oltavat kriteerit muut avustusmuodot (seuratuki, huippu-urheilu, liikunta elämänkaarella. yhdenvertaisuus) ja niiden yhteensovittaminen päällekkäisyyksien välttämiseksi järjestön autonomia päättää toimintansa painopisteistä läpäisevät kriteerit 6

7 VAIHTOEHDOT VAIHTOEHTO 1. NYKYMALLIN EDELLEEN KEHITTÄMINEN arviointi koostuisi edelleen määrä- ja laatuarvioinnista, jolloin Lajiliittojen arviointiperusteiden painotukset olisivat edelleen suuntaa-antavasti: 1. Harrasteliikunta (55 %) 2. Huippu-urheilu (25 %) 3. Järjestö- ja seuratoiminta (20 %) Muiden liikuntaa edistävien järjestöjen osalta avustuskriteerit määriteltäisiin harrasteliikunnan ja järjestötoiminnan kriteereitä kehittämällä ensisijaisesti arvioimalla kansalaistoiminnan tuloksia. Palvelu- ja muiden liikuntaa edistävien järjestöjen arviointikriteerinä olisi ensisijaisesti se, miten toiminta palvelee: omaa jäsenistöä toiminnan tarkoituksen piirissä olevia muita toimijoita oman toimialan kehittämistä 7

8 VAHVUUDET JA HEIKKOUDET VE 1. VAHVUUDET Kriteereitä on ajettu sisään kaksi vuotta. Lajiliitot tuntevat nämä kolme painopistettä. Perussapluuna on olemassa ja kriteereitä tarkentamalla ja pisteyttämällä voidaan saada vertailtavaa tietoa tasolla toimintakertomus/toimintasuunnitelma. HEIKKOUDET Muille kuin lajiliitoille ei ole mahdollista näiden mukaisesti johtaa yhteismitallisia arviointiperusteita. Kriteerit pitävät sisällään liian paljon tulkinnanvaraisuutta ja yksinkertaisen pisteytyksen rakentaminen on hankalaa. Lajiliittojen osalta huippu-urheilun rahoittamisessa syntyy päällekkäisyyttä. Lisäksi toiminnan tuloksen arviointia ja vertailua lajien välillä ei pystytä objektiivisesti tekemään. Muuttujia (kv-kilpailun taso, osallistuvien määrä, lajitulosten keskinäinen vertailu ja arvottaminen jne) Pahimmillaan voi palkita vääristä tuloksista (hallinnon kasvu) Yhteys muihin avustuslajeihin (liikunta elämänkaarella, seuratuki) olematonta. Ja koska valtionavustus kattaa vain osan toiminnan menoista, myös tulosperusteiden tulkinta sekä niiden merkitys hämärtyy/vääristyy. Puutteellinen tilastointi 8

9 VAIHTOEHTO 2 TULOSPERUSTEPÄÄLUOKAT LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN MÄÄRITTELEMIEN LINJAUSTEN POHJALTA Arviointikriteerit rakennettaisiin liikuntajärjestöjen yhteisesti hyväksymien lähtökohtien pohjalta. Liikuntajärjestöt ovat yhteisesti hyväksyneet toiminnan rakentamisen kahdelle peruspilarille, jotka ovat: Liikkujan polku Urheilijan polku Arviointikriteerit määriteltäisiin ja liikuntaa edistävien järjestöjen toiminta arvioitaisiin näiden kahden kokonaisuuden alle luotavilla kriteereillä. Järjestöt arvioisivat toimintansa painopisteet näiden kahden toimintalinjan osalta ja järjestön toimintalinjauksia arvioitaisiin suunnittelun vs. toteutuneen toiminnan pohjalta 9

10 VAHVUUDET JA HEIKKOUDET VE 2. VAHVUUDET Yhteiset tavoitteet kansalaistoiminnan kanssa Kriteerejä on mahdollista yksinkertaistaa Palvelujärjestöille kriteerit olisivat helpommin määriteltävissä tämän jaottelun mukaisesti. HEIKKOUDET Yhdenmukaistaako liikuntajärjestöjen toimintaa liikaa. Onko löydettävissä toiminnan nyanssit? Ylhäältä Alas-ohjaus?? Suunnitellun ja toteutuksen arviointi tapahtuu kaksi vuotta jäljessä Vertailtavat mittarit Puutteellinen tilastointi 10

11 VAIHTOEHTO 3. AVUSTUSKRITEERIEN UUDISTUS Tulosperusteiden painotus suunnattaisiin ensisijaisesti lasten ja nuorten liikuntaan. Toissijaisesti aikuisliikkujien liikkumiseen liiton alaisessa toiminnassa/tapahtumissa Arvioinnin perustason muodostaa liiton/järjestön alaiset seurat/seurojen jäsenet/lajiliiton lisenssiurheilijat/liikkujat Jäsenten osalta painotetaan alle 19-vuotiaiden jäsenten määrää (seurat/liiton tai järjestön jäsenet) sekä liiton/piirin/seuran järjestämässä toiminnassa olevien määrän kautta (kilpailut, ottelut, tapahtumat, osallistujat, joukkueet). Niissä liikuntaa edistävissä järjestöissä, joissa järjestön jäseninä on ainoasta yhteisöjäseniä (seurat/tai piirit) painotetaan liiton/järjestön toiminnan toteutumista kokonaisuutena. Seurojen toiminnassa mukana olevat jäsenet otetaan huomioon ainoastaan lajeittain. Laatuarvioinnissa otetaan huomioon toimintaan tulevien ja siitä poislähtevien suhde (drop out) Valmentaja- ja ohjaajakoulutus sekä muu koulutus Lisäksi arvioidaan toimintaa ministeriön yhteisten linjausten (yhdenvertaisuus, tasa-arvo, kestävä kehitys) pohjalta Yhteiskunnallinen vaikuttavuus suhteessa järjestön kokoon Toiminnan taloudellisuus ja avustamisen tarve Valtionavustusjärjestelmässä lajiliittojen osalta luovutaan huippu-urheilun arvioinnista. Näin ollen arviointi kaikilla liikuntaa edistävillä järjestöillä (pl. liikuntaa edistävät erityisryhmät sekä palvelujärjestöt) pohjautuisi yhteisiin kriteereihin. Toiminnan arvioinnin lähtökohtana liiton järjestön omat toiminnalliset tavoitteet sekä niiden seuranta ja toiminnan onnistumisen arviointi. Liitot/järjestöt voivat tehdä omat valintansa autonomisesti. Ministeriö suuntaa yleisavustuksen kohdennetusti osaan toiminnasta Rahaa se ei avustusjärjestelmästä poistaisi se suunnattaisiin keskitetysti perustoimintaan. Taso määritellään useampivuotiseksi (eduskuntaedellytys) ja tuloksia arvioidaan 3 vuoden välein -> Tason tarkistus 11

12 VAIHTOEHTO 3. AVUSTUSKRITEERIEN UUDISTUS Tavoite tukisi hallituksen painopistettä eli avustusten suuntaamista lasten ja nuorten liikuntaan sekä vahvistaa keinoja harrastusten hintojen alentamiseen. Valtion tuki suunnattaisiin lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun edistämiseen ja kansalaistoiminnan; yhteisöllisyyden tukemiseen. Määrä on siinä relevantti pohjamittari ja liiton/seurojen toimenpiteet ratkaisevia. Huippu-urheilun tukeminen tapahtuisi strategisesti olympiakomitean huippu-urheiluyksikön kautta. Lajiliittojen rahoituksesta noin 30 % on valtionavustuksilla katettavaa. Se jättäisi liitoille täydet toimintavaltuudet rahoittaa huippu-urheilua omien tavoitteidensa mukaisesti. Huippuurheilumenestyksen arvottaminen lajeittain tai laaduntamalla valmennusosaaminen lajien välillä on äärimmäisen subjektiivista (painimitali vs. joukkuelajin maailmanmestaruus) Tulevaisuudessa voidaan harkita sitä, että lajeille annettaisiin oikeus delegoida avustusta edelleen seuroille laadullisten kriteerien täyttyessä ja mahdollisuuden harkita myös ministeriöstä myönnettävien eri avustusmuotojen yhdistämistä ja tällä tavoin vähentää hankkeiden määrää Palvelujärjestöjen kanssa tavoitekeskustelut Liikuntaa edistävät erityisryhmät (tavoitteiden asettaminen spesifisti toimialaa kehittäen) Liikunnan aluejärjestöt; arviointiperusteet pääosin samat. Lähtökohtana alueen toimintaympäristön väestöpohja, seura- ja kuntakattavuus) 12

13 VAHVUUDET VAHVUUDET JA HEIKKOUDET VE 3. Yksinkertaisemmat avustuskriteerit läpileikkaavasti lähes kaikkien keskeisten liikuntaa edistävien järjestöjen Kriteerejä on mahdollista yksinkertaistaa Yhteisöllisyyden kehittäminen Toiminnan keskinäinen arviointi helpompaa Tavoitteiden toteutumisen seuranta Lajeilla on mahdollisuus käyttää omaa varainhankintaansa huippu-urheilun kehittämiseen ja kun riittävän hyviä urheilijoita nousee esiin, huippu-urheilujärjestelmä poimii ne mukaan. Se myös antaisi liiton päättäville elimille autonomiaa päättää priorisoinneista ja omasta huippu-urheilun eetoksesta. Tämä osaltaan voisi nykyistä paremmin selkeyttä työnjakoon. Harrastustoimintaan sisältyisi myös kilpailutoimintaa kuten nykyisinkin, mutta sen rinnalle olisi luotavissa mahdollisuuksia nykyistä useammalle myös harrastaa. Uusia yhteistyömahdollisuuksia liikuntaa edistävien järjestöjen välillä HEIKKOUDET Puutteellinen tilastointi Järjestöjen harrastajatilastojen manipulointi? Voi alkuvaiheessa aiheuttaa poikkeuksellisen merkittäviä avustustason muutoksia (1. vaiheen porrastus/sopeuttaminen) 13

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset. - päälinjat ja periaatteet

Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset. - päälinjat ja periaatteet Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset - päälinjat ja periaatteet Keskeiset lähtökohdat Liikuntalain ja asetuksen tavoitteiden noudattaminen Yleisten arviointiperusteiden soveltaminen nykyistä

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

LIIKUNTAA EDISTÄVIEN VALTAKUNNALLISTEN JÄRJESTÖJEN AVUSTUSESITYS VUODELLE 2016

LIIKUNTAA EDISTÄVIEN VALTAKUNNALLISTEN JÄRJESTÖJEN AVUSTUSESITYS VUODELLE 2016 1 ESITYS 14.3.2016 Ylitarkastaja Hannu Tolonen LIIKUNTAA EDISTÄVIEN VALTAKUNNALLISTEN JÄRJESTÖJEN AVUSTUSESITYS VUODELLE 2016 LAKEIHIN PERUSTUVAT KRITEERIT Valtionavustuslain (688/2001) mukaan valtionavustukset

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvoston lausunto liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustuspolitiikan kehittämiseksi

Valtion liikuntaneuvoston lausunto liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustuspolitiikan kehittämiseksi 19.10.2016 Valtion liikuntaneuvoston lausunto liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustuspolitiikan kehittämiseksi Liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaan myönnettävät valtionavustukset ovat valtion

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1. Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Eduskunta on hyväksynyt uuden liikuntalain 3.2.2015. Tarkoitus on, että laki tulee voimaan 1.5.2015. Liikuntalain

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri 15.11.2011 Arviointi- ja avustustoimikunta 2011-2015 Tuomas Nurmela (pj) Heta Välimäki

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Esko Ranto

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Esko Ranto OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja 20.4.2015 Esko Ranto VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Uusi liikuntalaki (390/2015) tulee

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten. Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet strategiset tavoitteet jäsenistölle laadukasta kansalaistoimintaa tukevaa koulutusta seurojen toiminnan

Lisätiedot

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku 2015 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omaehtoinen liikunta

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta. Esko Ranto, ylijohtaja Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta. Esko Ranto, ylijohtaja Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta Esko Ranto, ylijohtaja Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu Liikunnalla on itseisarvoinen merkitys mielekkään elämän

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtion liikuntaneuvosto, Tutkimus- ja arviointijaosto 30.5.2018 Saku Rikala, Liikuntatieteellinen Seura ry Tehtävä: Valtionhallinnon toimenpiteiden

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Seuratuki 2013 haku ja arviointi

Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki vuonna 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston raportti (VTV 14/2012) OKM jakaa seuratuen eli vastaa koko prosessista Tuen suuruus 3 850 000 euroa (kasvu 2 350

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä

Lisätiedot

Olympiakomitean analyysi liikuntapoliittisesta selonteosta

Olympiakomitean analyysi liikuntapoliittisesta selonteosta Olympiakomitean analyysi liikuntapoliittisesta selonteosta Liikuntapoliittisessa selonteossa on hyviä lähtökohtia ja muutamia kehityskohtia kaikilla neljällä Olympiakomitean lausunnossaan keskeisiksi arvioimalla

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen. Keskustelutilaisuus 25.1.2011

Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen. Keskustelutilaisuus 25.1.2011 Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen Keskustelutilaisuus 25.1.2011 Keskustelutilaisuus 25.1.2011 OHJELMA 18.00 Avustustoiminnan kehittämistarve ja -suunnitelma - alustajana Oskari Auvinen, kansliapäällikkö

Lisätiedot

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Sivistystoimen johdon päivä Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marie Rautio-Sipilä 19.11.2013 1 Liikuntalain

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin: 1 (6) RAY:n avustuslajikohtaiset periaatteet ja avustuskriteerit Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 1 Yleisavustus (Ay)... 1 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)... 2 Investointiavustus (B)...

Lisätiedot

Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp

Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp Hallituksen esitys nuorisolaiksi sekä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä nuorisolaiksi

Lisätiedot

SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi! Käyttäjätunnus: seukehi Salasana: seukehi17.

SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi!  Käyttäjätunnus: seukehi Salasana: seukehi17. SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi! www.seuraverkko.fi/demo www.seuraverkko.fi/demo Käyttäjätunnus: seukehi Salasana: seukehi17 Seuratoiminta on suomalaisen liikunnan ja urheilun kulmakivi Seurojen päätehtävä

Lisätiedot

Ohjeet valtionapukelpoisuushakemuksesta sekä valtionavustuksen hakemisesta vuonna 2013

Ohjeet valtionapukelpoisuushakemuksesta sekä valtionavustuksen hakemisesta vuonna 2013 Liikuntajärjestöt 6.9.2012 257/625/2012 Viite: Liikuntalaki (1054/1998), muut. (662/2002) Liikunta-asetus (1055/1998), muut. (728/2002) Valtionavustuslaki (688/2001) Voimassa toistaiseksi Kumoaa: 11.7.2011;

Lisätiedot

VAPAA-AJAN PALVELUJEN AVUSTUSOHJEET

VAPAA-AJAN PALVELUJEN AVUSTUSOHJEET Sodankylän kunta AVUSTUSOHJEET VAPAA-AJAN PALVELUJEN AVUSTUSOHJEET Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut Sivistyslautakunta [18.3.2019] Sisällys 1 LIIKUNTA-AVUSTUKSET... 2 1.1 AVUSTUSOHJEET URHEILUN

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu

Liikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu Liikuntapalvelujen toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille

Lisätiedot

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Mikä on selonteko ja mitä sillä tavoitellaan? valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon hallintoa

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla haku vuodelle 2016

Kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla haku vuodelle 2016 Kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla haku vuodelle 2016 Ohje avustuksen hakijalle Lähtökohdat Kotoutumisella tarkoitetaan maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSTEN HAKEMINEN VUODELLE 2016

VALTIONAVUSTUSTEN HAKEMINEN VUODELLE 2016 Liikuntaa edistävät järjestöt 8.7.2015 317/625/2015 Viite: Liikuntalaki (390/2015) Liikunta-asetus (550/2015), Valtionavustuslaki (688/2001) Voimassa toistaiseksi Kumoaa: 9/600/2014, 25.9.2014 Ohjeet valtionapukelpoisuushakemuksesta

Lisätiedot

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT SISÄLLYSLUETTELO Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 3 Yleisavustus (Ay)... 3 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)...

Lisätiedot

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa

Lisätiedot

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Pyöreän pöydän keskustelu häirinnästä ja hyväksikäytöstä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa Lapsiasiavaltuutettu Säätytalo 25.4.2019 Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Satu Heikkinen Nuoriso- ja

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden avustusohje

Liikuntapalveluiden avustusohje Liikuntapalveluiden avustusohje 1 MIKKELIN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Voimaan 1.5.2016 Mikkelin kaupungin liikuntapalvelut edistää avustuksilla liikuntaa, kilpaurheilua ja niihin liittyvää

Lisätiedot

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta Kulttuurin toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu 1 Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Päävalmentaja, s (100 %) Päävalmentaja, hs (50 %) NOV / TRE (100 %) + toimintakulut NOV / TKU (100 %) + toimintakulut NOV / HKI (100 %) + toimintakulut

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN VALTIONAVUSTUSTEN HAKUOHJE VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö

LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN VALTIONAVUSTUSTEN HAKUOHJE VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN VALTIONAVUSTUSTEN HAKUOHJE VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö 12.11.2014 Viite: Laki vapaasta sivistystyöstä (632/1998) ja liikuntalaki (1054/1998) Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta

Lisätiedot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Järjestöpäivä 26.5.2014 ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki 2014 Avustuksen tarkoitus: perustoiminnan kehittäminen - pois projektimaailmasta suunnitelmalliseen

Lisätiedot

Seurakysely Liikunta-avustusten uudistaminen

Seurakysely Liikunta-avustusten uudistaminen Seurakysely 2015 Liikunta-avustusten uudistaminen Vastaajatyypit Vastaajia kaikkiaan 138 kpl 35 Seuran edustajana 59 Ryhmän/joukkueen edustajana Harrastaja 44 21.1.2015 2 Vastaajien taustaseurojen luokittelua

Lisätiedot

Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 2018 Kokonaisraportti

Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 2018 Kokonaisraportti Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 8 Kokonaisraportti SISÄLTÖ. JOHDANTO.... ANTIDOPINGOHJELMA.... KRITEERIEN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI... 5. PISTEYTYS KRITEERIEN TOTEUTTAMISELLE...

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan

Lisätiedot

Kansalaistoiminta ja yhteisöllinen varautuminen vanhuuteen. Vanhusneuvostopäivä

Kansalaistoiminta ja yhteisöllinen varautuminen vanhuuteen. Vanhusneuvostopäivä Kansalaistoiminta ja yhteisöllinen varautuminen vanhuuteen Vanhusneuvostopäivä 7.11.2018 1 Suomen Sydänliitto ry Tuija Brax, pääsihteeri Suomen Sydänliitto ry Sote- ja maku-uudistuksen vaikutuksista (STM

Lisätiedot

Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net

Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille www.salibandy.net Seuratuki: tarkoitus Liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille Liikunnallinen elämäntapa ohjatun seuratoiminnan kautta

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016

SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016 SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016 Pääpainotukset pysyneet samoina Tarkoituksena ja painopisteenä on - mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen - edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSTEN HAKEMINEN VUODELLE 2009

VALTIONAVUSTUSTEN HAKEMINEN VUODELLE 2009 Yleisavustus haetaan viimeistään lokakuun 3 päivänä 2008 Liikuntajärjestöjen kehittämistoimintaan, seurajoukkueille EuroCupkilpailuista sekä lajiliitoille ja muille liikuntajärjestöille arvokisoista aiheutuviin

Lisätiedot

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot