Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus ylitarkastaja Sari Virta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta"

Transkriptio

1 Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus ylitarkastaja Sari Virta

2 Arviointituloksia (VLN 2013) Hallituskaudella ( ) valtion liikuntatoimen resursointi kasvoi 100 milj. eurosta 140 milj. euroon (indeksikorjattu kasvuluku 30M ) Arviointi määrärahojen kohdentumisesta ja vaikutuksesta liikuntapolitiikan tavoitteiden mukaisesti oli haastavaa Liikuntapolitiikan tavoitteenasettelu on suhteellisen yleisluontoista Seuranta- ja arviointitiedossa on puutteita Tieto on hajanaista avustuspolitiikan ydinalueilta Arviointi suhteessa avustettavien tahojen toiminnan kehitykseen jää vähemmälle (keskitytään tuloksiin, esim. huippu-urheilumenestys) Valtaosa kasvaneista määrärahoista kohdennettiin liikuntajärjestöille (14M ) ja liikuntapaikkarakentamiseen (13M )

3 Lisää rahaa parempia tuloksia?

4 Miksi liikuntapolitiikan vaikutusten arviointi on hankalaa? Maailma on monimutkaisempi paikka kuin aiemmin Auktoriteetit ohjaavat yhä vähemmän. Ylhäältä annetut ohjeet eivät mene jakeluun. Ketju valtionapupäätöksestä yksittäisen ihmisen liikuntaan tai huippuurheilijaan on pitkä. Samalla kun tehdään liikuntaa edistäviä päätöksiä, voi joku tehdä toisaalla liikuntaa estävän päätöksen. Liikunta-alan toimijat ovat tottuneet toimimaan, eivät kuvaamaan toimintaansa tilastojen, tutkimusten ja arviointien valossa. Tavoitteenasettelu on yleisluonteista; luodaan edellytyksiä, kehitetään jne -> milloin epäonnistutaan? Liikuntapolitiikan toimiala operoi autonomisten toimijoiden kanssa: kunnat, järjestöt, yksilö -> ohjauspolitiikka haastavaa

5 Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omatoiminen liikunta Harrastaminen Liikkuminen

6 Kansalaistoiminnan nykytila Liikunta- ja urheiluseurojen määrä on 2000-luvulla kasvanut Yhdistysrekisteritiedot: laveasti ymmärtäen noin liikuntatoimintaan liittyvää yhdistystä Kunnallisten järjestelmien mukaan noin seuraa Kuntien viranhaltijoiden mukaan noin seuraa Vapaamuotoisten kaveriporukkaseurojen osuus ja määrä seurakentällä on kasvanut

7 Kansalaistoiminnan nykytila (2) Vapaaehtoistyön määrä pysynyt ennallaan 2000-luvulla * Tutkimustulosten mukaan 2000-luvulla vapaaehtoistyötä urheilun ja liikunnan parissa on tehnyt 7 17 % suomalaisista Miehet tekevät vapaaehtoistyötä naisia enemmän Vapaaehtoistyö on voimakkaasti yhteydessä oman lapsen harrastukseen Vertailukelpoista tietoa vähän saatavissa * Eurobarometri 2014: vapaaehtoistyöhön osallistuminen laskenut eniten Suomessa

8 Kansalaistoiminnan nykytila (3) Urheiluseurojen järjestämä liikunta kasvattanut tasaisesti suosiotaan alle 14-vuotiaiden lasten ja nuorten keskuudessa koko 2000-luvun Alle kouluikäisistä noin joka kolmas liikkuu urheiluseuran järjestämissä harjoituksissa ja 7 14-vuotiaista 55 prosenttia Pojat ovat tyypillisesti harrastaneet liikuntaa urheiluseuroissa tyttöjä enemmän Tyttöjen liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa on lisääntynyt melko tasaisesti 1990-luvulta lähtien

9 Kansalaistoiminnan nykytila (4) 7 29-vuotiaat: urheilu- tai liikuntaseurassa liikkuu viikoittain noin kolmannes (kunnalliset ja kaupalliset liikuntapalvelut: reilu neljännes) Omatoiminen liikkuminen muodostaa valtaosan kaikesta liikunnasta Suosituimpia liikuntamuotoja lenkkeily, kuntosalilla käyminen, pyöräily, kävely, salibandy, jalkapallo, juoksu, uinti ja hiihto Itsenäisesti harrastettavien liikuntamuotojen suosio kasvaa iän myötä Poikien harrastamia lajeja: jalkapallo, salibandy, jääkiekko; tyttöjen suosimia: lenkkeily, kävely, ratsastus, tanssi. Kasvu viimeisten 15 vuoden aikana on tullut pääosin joukkuepalloilulajeihin. Pojat suosivat joukkuelajeja tyttöjä enemmän. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013

10 Seura ja nuoret Liikuntaseurat kohtaavat valtaosan alle 15-v. lapsista ja nuorista (55%). Erityinen haaste on ylläpitää seuraharrastus ja ylipäätään muu liikunta-aktiivisuus murrosiän yli. (Drop out). Merkittävin muutos liikuntaharrastamisessa tapahtuu yli 15-vuotiaana. Tiettyjen lajien osalta v. harrastajista % lopettaa harrastamisen kokonaan ja vain alle 10 % siirtyy muihin lajeihin. Seuraharrastuksen lopettamisen syyt ovat moninaiset. Keskeisimpiä lopettamissyitä: muut asiat kiinnostavat enemmän tai harrastus vie liikaa aikaa. Seuratoiminnassa ei juuri ole tilaa nuorille, jotka eivät tähtää lajinsa huipulle, vaan haluavat vain harrastaa

11 Seura ja nuoret (2) Nuorten tarpeiden ja motiivien riittämätön huomioiminen seuratoiminnassa voi vaikuttaa lopettamiseen Valmentajan merkitys nuorten yksilöllisten tarpeiden huomioimisessa on erittäin merkittävä tekijä liikuntaharrastamisen jatkuvuuden kannalta

12 Seura ja aikuisväestö Aikuisväestöstä noin 15 % liikkuu urheiluseuran harjoituksissa (Ei muutoksia vuosien aikana.) Aikuisväestö siirtynyt yhä enemmän kaupallisen sektorin palveluiden pariin. Suosituimpia liikuntalajeja ovat kävely, pyöräily ja kuntosaliharjoittelu. Juoksu tekee uutta tulemista. Ikäihmisistä seuroissa liikkuu vain muutama prosentti. Ikäihmiset ovat monipuolisia liikkujia. Suosittuja liikkumismuotoja: kävely, pyöräily, uinti, hiihto; arkikävely muodostaa tärkeän päivittäisen liikkumisen kivijalan Kuntosaliharjoittelu lisää suosiotaan.

13 Harrastajamäärät seuroissa

14 100 Urheiluseuroissa liikkuvien määrä ikäryhmittäin 80 % < >64 Ikä

15 Tietopohjan vahvistaminen Edellytys kansalaistoiminnan kehittämiselle Tietoa kaivataan mm. - seurojen määristä, jäsenmääristä ja niiden kehityksestä - toimintaan osallistuvien määristä, vapaaehtoisista, - toiminnan laadusta - seuratoimijoiden koulutustasosta - tuloista ja menoista, harrastuksen hinnasta Tiedonkeruuta on vahvistettava seuratoimijoista valtakunnan tasolle asti. Myös valtakunnallisten liikuntajärjestöjen tietopohjaa omista jäsenseuroistaan ja jäsenseuroissa toimivista ja liikkuvista tulee oleellisesti vahvistaa. = Järjestötoiminnan indikaattorit

16 Tutkimustuloksia Puronaho 2013 Harrastamisen hinta noussut viimeisen 10 vuoden aikana; jopa 2-3- kertaiseksi Harrastusintensiteetti -> kustannusten nousu - harrastuskaudet pidentyneet - harrastekertojen määrä v. lisääntynyt paljon - sarja- ja/tai kilpailutoiminnan laajentuminen, leiritys lisääntyy Useiden lajien harrastaminen nuorena vaikeutuu koko ajan Vaatimukset kovenevat, kilpailu kiristyy Viihtyisyys voi kärsiä Kansalaistoiminta rappeutuu

17 PERUSTIETOJA TUTKIMUKSESTA Vuonna 2012: Pesäpallo, 177 vastaajaa Koripallo, 120 vastaajaa Ratsastus, 176 vastaajaa Salibandy, 424 vastaajaa Taitoluistelu, 693 vastaajaa Uintilajit, 306 vastaajaa

18 PERUSTIETOJA TUTKIMUKSESTA Vuonna 2013: Golf, 274 vastaajaa Hiihto, 123 vastaajaa Jalkapallo, 973 vastaajaa Jääkiekko, 1213 vastaajaa Tanssi, 74 vastaajaa Voimistelu, 362 vastaajaa Yleisurheilu, 472 vastaajaa KAIKKI YHTEENSÄ 5387

19 PERUSTIETOJA TUTKIMUKSESTA Tytöt 2.207* Pojat 3.037* Kilpa 1.872* Harraste 3.392* Tutkitut lajit vastaavat yli 80 % lasten ja nuorten seuratoiminnasta *) hiihtoa ei ole vielä eroteltu

20 TAULUKKO 1 Kokonaiskustannusten kehitys aikavälillä ja Keskimääräisten kokonaiskustannusten kehitys Kilpaurheilu Ikä kasvukerroin 6-10 vuotta , vuotta , vuotta ,79 Harrasteliikunta Ikä kasvukerroin 6-10 vuotta , vuotta , vuotta 828 http //sportbusinessschoolfinland.com 2,94

21 Harrastamisen hinta-laatusuhde - esimerkkejä Erittäin tyytyväinen Melko tyytyväinen Ei tyytyväinen/tyytymätön Melko tyytymätön Erittäin tyytymätön 55% 58% 55% 49% 48% 50% 44% 34% 30% 26% 16% 16% 12% 7% 2% 7% 1% 1% 12% 11% 5% 10% 3% 2% 9% 12% 4% 11% 4% 1% Koripallo Pesäpallo Ratsastus Salibandy Taitoluistelu Uintilajit

22 Harrastamisen kustannusten kehitys - esimerkkejä Kasvaneet erittäin paljon Kasvaneet jonkin verran Pysyneet ennallaan Vähentyneet jonkin verran Vähentyneet erittäin paljon 59% 55% 57% 52% 60% 58 % 48% 39% 38% 33% 30% 19% 22% 21% 17% 7% 12% 11% 9% 15% 1% 2% 1% 2% 1% Koripallo Pesäpallo Ratsastus Salibandy Taitoluistelu Uintilajit

23 Harrastamisesta aiheutuvat kustannukset - esimerkkejä Erittäin suuria Melko suuria Sopivia Melko pieniä Erittäin pieniä 54% 51,8 % 47% 42% 45% 44% 50% 40% 48% 36% 36% 32% 26% 14,9 % 12% 14% 11% 9% 9% 10% 14% 5% 3% 3% 2% 2% 5% 1% Koripallo Pesäpallo Ratsastus Salibandy Taitoluistelu Uintilajit

24 90% Tulisiko harrastamisesta aiheutuvia kustannuksia alentaa? 80% 70% 60% 58 % Kyllä 50% 40% 30% 20% 10% 0% Koripallo Pesäpallo Salibandy Ratsastus Taitoluistelu Uintilajit Kyllä Ei

25 Kustannuksia tulee alentaa (liitto/seura)? Sarja- ja kilpailujärjestelmät uusiksi (esim. 2 joukkuetta + 2 ottelua mahdolliseksi) Vähemmän matkustamista ja lyhyemmät peli- ja kilpailumatkat (matkat voivat olla jopa 50 % joukkueen kokonaiskuluista) Stipendit varattomille, lisenssimaksut alas

26 Yhteiskuntavastuu? Liikuntaseurat Kilpa- (5 krt/vko) ja harrastetoimintaa (2 krt/vko) mahdollisimman monelle ( seuratoiminnan tavoitteet ja säännöt ) Kunnat Avustusten vastineeksi toimintaa mahdollisimman monelle a 2 krt/viikko ( palveluja kuntalaisille ) Valtio Seuratuen vastineeksi toimintaa mahdollisimman monelle a 2 krt/viikko ( maailman liikkuvin kansa ) Yritykset Yhteistyösopimusten vastineeksi toimintaa mahdollisimman monelle a 2 krt/viikko ( yhteistyön kattavuus & good will ) Kotitaloudet toimintaa vapaaehtoistyön vastineeksi mahdollisimman monelle a 2 krt/viikko (vaatimus: kysyntään vastaaminen )

27 Kiitos mielenkiinnosta! ylitarkastaja Sari Virta

Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset. Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta

Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset. Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omatoiminen liikunta Harrastaminen

Lisätiedot

Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa. Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous ylitarkastaja Sari Virta

Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa. Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous ylitarkastaja Sari Virta Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous 9.-10.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omatoiminen liikunta Harrastaminen

Lisätiedot

Liikuntaseurojen tulevaisuuden näkymät Tulevaisuuden työ liikuntaseuroissa seminaari Työnuoli-projekti. ylitarkastaja Sari Virta

Liikuntaseurojen tulevaisuuden näkymät Tulevaisuuden työ liikuntaseuroissa seminaari Työnuoli-projekti. ylitarkastaja Sari Virta Liikuntaseurojen tulevaisuuden näkymät Tulevaisuuden työ liikuntaseuroissa seminaari 18.2.1016 Työnuoli-projekti ylitarkastaja Sari Virta Alustuksen rakenne Kansalaistoiminta tänään Mitä pitäisi ajatella,

Lisätiedot

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari 8.10.2016 ylitarkastaja Sari Virta Kansalaistoiminnan nykytila Yhdistysrekisteri: 20 000 liikuntatoimintaan liittyvää yhdistystä Kunnat: avustusjärjestelmissä

Lisätiedot

Valtion myöntämät seuratuet ennen ja nyt ylitarkastaja Sari Virta

Valtion myöntämät seuratuet ennen ja nyt ylitarkastaja Sari Virta Valtion myöntämät seuratuet ennen ja nyt ylitarkastaja Sari Virta Miniseminaari 28.11.2013 Tampere Kansalaistoiminnan nykytila Liikunta- ja urheiluseurojen määrä on kasvanut 2000-luvulla Yhdistysrekisteritiedot:

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Lasten liikunnan harrastamisen kohonneet kustannukset mitä kunta voi tehdä Siilinjärvi

Lasten liikunnan harrastamisen kohonneet kustannukset mitä kunta voi tehdä Siilinjärvi Lasten liikunnan harrastamisen kohonneet kustannukset mitä kunta voi tehdä Siilinjärvi 12.5.2016 ylitarkastaja Sari Virta Alustuksen rakenne Kansalaistoiminta tänään Mitä pitäisi ajatella, mihin suunnata?

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

ENNAKKOMATERIAALI 2015

ENNAKKOMATERIAALI 2015 ENNAKKOMATERIAALI 2015 TERVETULOA KANSALLISEEN LIIKUNTAFOORUMIIN! Graafinen suunnittelu: Pirita Tolvanen HARRASTAMISEN HINTA Ei 6% Ei 5% 6 547 vastaajaa EOS 11% 56 vaikuttajaa Kyllä 94% Kyllä 86% Ovatko

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

Seuratuki-info Seuratoiminnan kehittämistuen info- ja koulutustilaisuus

Seuratuki-info Seuratoiminnan kehittämistuen info- ja koulutustilaisuus Seuratuki-info Seuratoiminnan kehittämistuen info- ja koulutustilaisuus 9.11.2016 ylitarkastaja Sari Virta Kansalaistoiminnan nykytila Yhdistysrekisteri: 20 000 liikuntatoimintaan liittyvää yhdistystä

Lisätiedot

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011 Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.211 Pauliina Husu TtT, tutkija UKK-instituutti, Terveysliikuntayksikkö 16.5.211 1 Lasten ja nuorten vapaa-ajan liikunnan riittävyys. Suomalaisten

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Katja Anoschkin Helsingin yliopisto, Valtio-oppi, hallinnon ja organisaatioiden tutkimus, opiskelija

Katja Anoschkin Helsingin yliopisto, Valtio-oppi, hallinnon ja organisaatioiden tutkimus, opiskelija Vantaan seurakenttä Katja Anoschkin Helsingin yliopisto, Valtio-oppi, hallinnon ja organisaatioiden tutkimus, opiskelija TILANNEKUVA Liikuntapalveluiden toimijat ja toimintamuodot Toiminta-avustusta saavien

Lisätiedot

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS Nuoret Helsingissä 2011 -tutkimus on Helsingin kaupungin tietokeskuksen, opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteishanke. Tutkimuksella tuotetaan tietoa nuorten vapaa-ajasta

Lisätiedot

Harrastamisen hinta Seuratuki Valo-talo ylitarkastaja Sari Virta

Harrastamisen hinta Seuratuki Valo-talo ylitarkastaja Sari Virta Harrastamisen hinta Seuratuki Valo-talo 17.5.2016 ylitarkastaja Sari Virta Mitä liikunnan kustannuksista tiedetään? TUNNISTETTUJA SYITÄ HINTOJEN NOUSULLE Ohjattujen liikuntakertojen määrä on kasvanut

Lisätiedot

Liikuntatutkimus 2009 2010

Liikuntatutkimus 2009 2010 Liikuntatutkimus 2009 2010 Lapset ja nuoret Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n, Nuori Suomi ry:n, Suomen Kuntoliikuntaliiton, Suomen Olympiakomitean sekä Helsingin kaupungin teettämä liikuntatutkimus

Lisätiedot

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku 2015 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omaehtoinen liikunta

Lisätiedot

Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa

Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Lähde: Ennakkomateriaali, Kansallinen liikuntafoorumi 2013 1 Miten hyvin

Lisätiedot

Kainuun liikuntakysely

Kainuun liikuntakysely Kainuun liikuntakysely Kainuun liikuntakysely Liikuntakysely Kainuun koululaisille. Liikuntakyselyllä kartoitetaan lasten ja nuorten liikunnan harrastamista ja toiveita harrastamisen suhteen. Vastaajat

Lisätiedot

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.

Lisätiedot

Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Esityksen sisältö Tuorein tieto lasten ja nuorten liikunnan tilasta Havaintoja lasten ja nuorten liikunnan

Lisätiedot

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Sisältö Faktaa lasten/nuorten liikkumisesta? Liikunta Entä liikkumattomuus Ylipaino

Lisätiedot

277. Pelisääntökysely 26.3.2013

277. Pelisääntökysely 26.3.2013 277. Pelisääntökysely 26.3.2013 Kysely urheilevan lapsen vanhemmalle 1. Laji? Aikido Ammunta Autourheilu Hiihto ITF taekwondo Jääpallo Jousiammunta Karate Kaukalopallo Koripallo Lentopallo Lumilautailu

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

LIIKUNTATUTKIMUS SENIORILIIKUNTA. Seniori- 2007-2008. Liikuntatutkimus on ainoa säännöllinen liikunnan harrastamisen trenditutkimus Suomessa.

LIIKUNTATUTKIMUS SENIORILIIKUNTA. Seniori- 2007-2008. Liikuntatutkimus on ainoa säännöllinen liikunnan harrastamisen trenditutkimus Suomessa. Seniori- LIIKUNTATUTKIMUS 27-28 SENIORILIIKUNTA Liikuntatutkimus on ainoa säännöllinen liikunnan harrastamisen trenditutkimus Suomessa. Suomen Kuntoliikuntaliitto, Kunto ry Suomen Liikunta ja Urheilu TNS

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilu. Vierumäki 9.2.2013 Jarkko Finni, Valo ry

Lasten ja nuorten urheilu. Vierumäki 9.2.2013 Jarkko Finni, Valo ry Lasten ja nuorten urheilu Vierumäki 9.2.2013 Jarkko Finni, Valo ry Urheilun harrastaminen Urheiluseurassa harrastaminen iän mukaan Lähde: kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010 70 60 50 45 50 52 58 53

Lisätiedot

Liikuntatutkimus 2009 2010

Liikuntatutkimus 2009 2010 Liikuntatutkimus 2009 2010 Vapaaehtoistyö Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n, Nuori Suomi ry:n, Suomen Kuntoliikuntaliiton, Suomen Olympiakomitean sekä Helsingin kaupungin teettämä liikuntatutkimus 2009

Lisätiedot

Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien

Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien Ratsastuksen kasvulukuja Kansallisen liikuntatutkimuksen tulosten perusteella. Tämä artikkeli päivitetään, kun uusi tutkimus valmistuu. Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien Ratsastusharrastus

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1 KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014 Liikuntalautakunta 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.5.2014 klo 17.00, ryhmät klo 16.30 ryhmäkokousten tiloiksi on varattu kokoushuoneet 1 ja 5/5.krs sekä 4/6. krs KOKOUSPAIKKA

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Nuori urheilija - tutkimus

Nuori urheilija - tutkimus Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Nuori urheilija - tutkimus Nuorisourheilun verkostotapaaminen 24.5.2012 Helsinki Outi Aarresola www.kihu.fi Esityksen kulku Tutkimusprojektin tausta

Lisätiedot

Lajiliittoselvitys LAJILIITOILLE KEVÄÄLLÄ KOHDISTETUN KYSELYN SATOA

Lajiliittoselvitys LAJILIITOILLE KEVÄÄLLÄ KOHDISTETUN KYSELYN SATOA Lajiliittoselvitys LAJILIITOILLE KEVÄÄLLÄ KOHDISTETUN KYSELYN SATOA Miksi selvitys tehdään? Lajiliittojen valtionavustuspolitiikan kehittäminen Liittojen toiminnan nykytilan kuvaus talouden, liiton toiminnan

Lisätiedot

Seuratoiminnan kustannukset

Seuratoiminnan kustannukset Seuratoiminnan kustannukset Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari 8.10.2016 Helsinki ylitarkastaja Sari Virta TUNNISTETTUJA SYITÄ HINTOJEN NOUSULLE Ohjattujen liikuntakertojen määrä on kasvanut voimakkaasti.

Lisätiedot

Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo

Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo Työnjako: Yleisten edellytysten luominen ensisijassa valtion ja kuntien tehtävä. Toiminnasta

Lisätiedot

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT, LitL Sisältö Erilainen tapa ikääntyä hyvin: esimerkkeinä liikuntaa

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

JÄRJESTÖKYSELYJEN TULOKSET

JÄRJESTÖKYSELYJEN TULOKSET JÄRJESTÖKYSELYJEN TULOKSET www.slideproject.com Tj-aamukahvit 15.12.2015 Kati Lehtonen, LIKES Jarmo Mäkinen, KIHU Mäkinen, Lämsä, Aarresola, Frantsi, Vihinen, Laine, Lehtonen & Saari 2015. Liikuntajärjestöjen

Lisätiedot

LIIKUNTATUTKIMUS VAPAAEHTOISTYÖ

LIIKUNTATUTKIMUS VAPAAEHTOISTYÖ Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2005-2006 VAPAAEHTOISTYÖ Liikuntatutkimus on ainoa säännöllinen liikunnan harrastamisen trenditutkimus Suomessa. Suomen Liikunta ja Urheilu Suomen Kuntoliikuntaliitto Nuori

Lisätiedot

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu puh. 0500 316 904 e mail: www.tul lappi.fi PIIRIKIRJE 2015 toukokuu SISÄLTÖ: piiriorganisaatio esitykset piirijaostoihin esitykset piirin toimintaryhmiin kuvaukset jaostojen ja toimintaryhmien tehtävistä

Lisätiedot

Seuraposti Tiedote seurajohdolle 1/2014

Seuraposti Tiedote seurajohdolle 1/2014 Tiedote seurajohdolle 1/2014 Puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet Sukeltajaliiton syyskokous Jäsenmaksut ja jäsenmaksupalvelu SuperVOK-viikonloppu Joensuun aluetapaaminen Syksyn norpparalli Valo ja ebookers

Lisätiedot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Järjestöpäivä 26.5.2014 ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki 2014 Avustuksen tarkoitus: perustoiminnan kehittäminen - pois projektimaailmasta suunnitelmalliseen

Lisätiedot

Hiihtoladuilta trampoliineille Lasten ja nuorten liikunta 2010-luvulla

Hiihtoladuilta trampoliineille Lasten ja nuorten liikunta 2010-luvulla Hiihtoladuilta trampoliineille Lasten ja nuorten liikunta 2010-luvulla Seminaari: Liikunnan asema tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Jyväskylä 29.11.2016 Mikko Salasuo Talous- ja sosiaalihistorian

Lisätiedot

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Joukkuelajit suurin liikuttaja? Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä KIHU Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys Tietoja kerätty 6 joukkuelajilta

Lisätiedot

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke Asukkaita hiukan yli 15 000 9 alakoulua ja n. 1400 oppilasta 1 yläkoulu ja n. 600

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Joukkuelajit suurin liikuttaja? Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä Jukka Rautakorpi KIHU / OK HUY Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys

Lisätiedot

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen Valtakunnallinen Liikkuva Koulu seminaari 2017 Työpaja Case Salon kaupunki Olympiakomitea yhteistyössä Salon kaupungin toimijoiden ja LiikU:n kanssa

Lisätiedot

Kaikille avoin liikunta - ohjelma

Kaikille avoin liikunta - ohjelma Kaikille avoin liikunta - ohjelma Suomessa on jo kauan tehty nk. erityisryhmien, vammaisurheilun ja lajiliittojen välistä yhteistyötä: A. Perinteinen tiettyä vammaryhmää/ vammaisurheilulajia koskeva yhteistyö.

Lisätiedot

Kysely Helsingin liikuntaviraston liikuntaseurojen avustusuudistuksen toimivuudesta. Yhteenvetoraportti, N=200, Julkaistu: 19.9.

Kysely Helsingin liikuntaviraston liikuntaseurojen avustusuudistuksen toimivuudesta. Yhteenvetoraportti, N=200, Julkaistu: 19.9. Kysely Helsingin liikuntaviraston liikuntaseurojen avustusuudistuksen toimivuudesta. Yhteenvetoraportti, N=200, Julkaistu: 19.9.2016 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka paljon seurassanne on aktiivijäseniä?

Lisätiedot

Liikunta kokonaisvaltaista hyvinvointia tukemassa. Pekka Hämäläinen LitM rehtori Virpiniemen liikuntaopisto

Liikunta kokonaisvaltaista hyvinvointia tukemassa. Pekka Hämäläinen LitM rehtori Virpiniemen liikuntaopisto Liikunta kokonaisvaltaista hyvinvointia tukemassa Pekka Hämäläinen LitM rehtori Virpiniemen liikuntaopisto FYYSINEN AKTIIVISUUS = LIIKKUMINEN PERUSAKTIIVISUUS; ARKIAKTIIVISUUS selviytymiseen tarvittava

Lisätiedot

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatusikäisten lasten liikunta suomalaisten tutkimusten perusteella

Varhaiskasvatusikäisten lasten liikunta suomalaisten tutkimusten perusteella Varhaiskasvatusikäisten lasten liikunta suomalaisten tutkimusten perusteella Koonneet: Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen Jyväskylän yliopisto Katse kolme -vuotiaisiin

Lisätiedot

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakysely Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakyselyssä kartoitettiin Viitasaaren ja Pihtiputaan yli 16-vuotiaiden asukkaiden liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

KATSAUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIMUKSEEN

KATSAUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIMUKSEEN KATSAUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIMUKSEEN 3-18 -vuotiaiden liikunnan useus, intensiteetti, liikuntaan käytetty aika, liikuntamuodot sekä omatoimiseen ja ohjattuun liikuntaan osallistuminen

Lisätiedot

Nuoria liikkeellä! Nuorten liikkumista ja vapaa-aikaa tutkimassa

Nuoria liikkeellä! Nuorten liikkumista ja vapaa-aikaa tutkimassa Nuoria liikkeellä! Nuorten liikkumista ja vapaa-aikaa tutkimassa Tilastokeskuksen seminaari lasten ja lapsiperheiden elinoloista 26.2.2014 Päivi Berg Sami Myllyniemi Mikä Nuorisotutkimusseura? Monitieteinen

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /

Lisätiedot

Drop-out vai throw-out? Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista

Drop-out vai throw-out? Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista Opetus- ja kulttuuriministeriö Undervisnings- och kulturministeriet Drop-out vai throw-out? Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:5

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittäytymiset ja kuulumiset o Liikkujan polku -tilannekatsaus o Aikuisliikunnan

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN

URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN Urheiluakatemiatapaaminen 20..204 Mäkelänrinteen uintikeskus Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Timo Manninen SISÄLTÖ. Tarkoitus ja tavoitteet 2. Vastaajat akatemioittain

Lisätiedot

Seuratuen INFO-tilaisuus. Seurakehittäjä Tapio Saarni tapio.saarni@liiku.fi 040-9000843

Seuratuen INFO-tilaisuus. Seurakehittäjä Tapio Saarni tapio.saarni@liiku.fi 040-9000843 Seuratuen INFO-tilaisuus Seurakehittäjä Tapio Saarni tapio.saarni@liiku.fi 040-9000843 Seuratuki 2016 Jaossa on 4,0 miljoonaa euroa, 3 milj. euroa uusiin hankkeisiin Veikkauksen tulouttamaa rahaa jonka

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Liikuntatutkimus 2009 2010

Liikuntatutkimus 2009 2010 Liikuntatutkimus 2009 2010 Aikuiset 19-65-vuotiaat Suomen Kuntoliikuntaliitto ry:n, Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n, Nuori Suomi ry:n, Suomen Olympiakomitean sekä Helsingin kaupungin teettämä liikuntatutkimus

Lisätiedot

Lasten fyysinen aktiivisuus - tutkimustaustoja kehittämistyölle. Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen

Lasten fyysinen aktiivisuus - tutkimustaustoja kehittämistyölle. Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen Lasten fyysinen aktiivisuus - tutkimustaustoja kehittämistyölle Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen Lähteenä käytetyt tutkimusprojektit: STRIP, [Varhaislapsuudessa

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet Vaikuttavuustavoite 1 Liikuntaan ja urheiluun osallistuminen Vaikuttavuustavoite 2

Lisätiedot

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN KUOPION KAUPUNKI MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Hyväksytty ohjeellisena kaupunginhallituksessa 17.10.2011 Muutokset hyväksytty kaupunginhallituksessa 23.1.2012 Yleiset säännöt:

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015 VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet

Lisätiedot

Strategia 2015-2019 / työpaja 1

Strategia 2015-2019 / työpaja 1 MUISTIO 3.10.2014 Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto Strategia 2015-2019 / työpaja 1 Ensimmäisen työpajan päätavoitteet: a) Työn onnistunut käynnistäminen b) Nykytilan analyysin tekeminen TEHTÄVÄ 1:

Lisätiedot

Mikä on mielestäsi hyvä ja konkreettinen tavoite liikuntajärjestöjen ja koulujen väliselle yhteistyölle lapsen/nuoren näkökulmasta?

Mikä on mielestäsi hyvä ja konkreettinen tavoite liikuntajärjestöjen ja koulujen väliselle yhteistyölle lapsen/nuoren näkökulmasta? Mikä on mielestäsi hyvä ja konkreettinen tavoite liikuntajärjestöjen ja koulujen väliselle yhteistyölle lapsen/nuoren näkökulmasta? Tunti liikettä koulupäivään/lisää liikettä Monipuoliset liikuntamahdollisuudet

Lisätiedot

suhteessa suosituksiin?

suhteessa suosituksiin? Nuori Suomi liikunnasta syrjäytyneet asiantuntijaryhmä tij - työkokous k 1.12.200912 2009 Vantaa Miten lapset ja nuoret liikkuvat suhteessa suosituksiin? Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Ismo Uusi-Uola Opinnäytetyö, 2013 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma Drop out Urheiluharrastuksen äkillinen lopettaminen

Lisätiedot

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA 07.02.2017 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 07.02.2017 1 1.

Lisätiedot

Seurat, harrastajat ja valmentajat

Seurat, harrastajat ja valmentajat Valmentajan ammattitutkinto 8.3.2008 Vierumäki Seurat, harrastajat ja valmentajat Jari Lämsä jari.lamsa@kihu.fi Urheilu paikallistasolla Liikuntakulttuuri tarjoaa monia mahdollisuuksia: Oma liikuntaharrastus

Lisätiedot

SEURATUKI Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä. Janne Pyykönen

SEURATUKI Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä. Janne Pyykönen SEURATUKI 2015 Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä Janne Pyykönen LIKES-tutkimuskeskus Viitaniementie 15a, 40720 Jyväskylä www.likes.fi Seuratuen tavoitteet Päätavoite: Laadukasta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme

Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme välituntiliikuntaa Vaajakosken yhtenäiskoululla sekä Jyskän ja Tammirinteen kouluilla, iltapäivällä liikutaan ja

Lisätiedot

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia?

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia? 9. Monipuolisuus Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti Miksi monipuolisuutta Yksi vai monta lajia? Erilaisia toteuttamismalleja - Suunnittelen treenejä -palvelu - Alle 7-vuotiaiden monipuolinen

Lisätiedot

Lisää laatua, enemmän toimintaa

Lisää laatua, enemmän toimintaa Lisää laatua, enemmän toimintaa Seuratuen toimintavuoden tulokset 2014 2015 Johanna Hentunen Salla Turpeinen Janne Pyykönen LIKES-tutkimuskeskus Viitaniementie 15a, 40720 Jyväskylä www.likes.fi Lukijalle

Lisätiedot

LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELY 2014

LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELY 2014 1 LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELY 2014 Hyvä asia että tälläsiä järjestetään muuten en olis kokeillut mitään Hieno järjestelmä tehty nuorille! Huonoa palautetta ei ole. On vain hienoa, että meille nuorille

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu

Liikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu Liikuntapalvelujen toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille

Lisätiedot

Kunnanhallituksille ja liikunnasta vastaaville lautakunnille

Kunnanhallituksille ja liikunnasta vastaaville lautakunnille Kirje OKM/24/691/2014 10.11.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Ajankohtaista liikuntatoimen kentässä Kunnanhallituksille ja liikunnasta vastaaville lautakunnille 1. Liikunnan vastuualueen johtajan tervehdys

Lisätiedot

LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen

LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2013 5 9 luokat Vuokatti 30.5.2013 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot