Käytäntöjen evoluution näkökulma arkisten paperikäytäntöjen syntyyn, elämään ja kuolemaan

Transkriptio

1 Mika Pantzar- Sari Yli-Kauhaluoma (RAMI: RAdical Market Innovations, Tekes/Vectia/HSE) Käytäntöjen evoluution näkökulma arkisten paperikäytäntöjen syntyyn, elämään ja kuolemaan Tiivistelmä: Artikkelimme lähtökohta on yksinkertainen: Muutosta etsivän ja siihen sopeutuvan metsäteollisuuden kannattaa suunnata katseensa volyymeistä ja tonneista arjen näennäisen triviaaleihin valintoihin ja rutiineihin. Tämän ajatuksen motivoimana kirjoituksemme pureutuu paperituotteiden juurtumiseen kuluttajien arkeen. Pyrimme esimerkkien avulla tuomaan uudenlaisen käsitteellisen vaihtoehdon metsäteollisuudessa omaksuttuun varsin staattiseen asiakaskuvaan. Samalla tuotamme uudenlaisia tutkimuskysymyksiä. Suomen metsäklusterin uusimmassa tutkimusstrategiassa (Maailman johtavana metsäklusterina vuoteen 2030, 2006, 36) korostetaan aiheellisesti kuluttajaymmärryksen keskeisyyttä tulevaisuuden kilpailuympäristössä: Asiakaslähtöisyyden korostuminen vaatii kuluttajien tarpeiden entistä parempaa tunnistamista ja ennakoimista. Samoin on tärkeää ymmärtää tuotteiden käyttötapoja ja - tottumuksia. Kritisoimme mielestämme vanhakantaista determinististä näkemystä, jonka mukaan kuluttajat olisivat eräänlainen loppusijoituspaikka kaikelle tekniselle kehitykselle ja uutuustuotteille. Tällainen instituutiota ja tekniikkaa painottava näkökulma, jossa kuluttaja on lähinnä vastaanottajan roolissa, on ollut yleinen metsäteollisuudesta käytävälle keskustelulle. Artikkelimme on kriittinen myös metsäklusterin uusinta tutkimusstrategiaa kohtaan: Valmiit tarpeet eivät ole odottamassa kaupallisia toteuttajiaan, vaan innovaatioissa on pikemminkin kyse tuottajien ja kuluttajien historiallisesti muovautuvasta käytäntöjen vuoropuhelusta. Tuotteet löytävät käyttöyhteytensä vasta kuluttajien arkisissa käytäntöinnovaatioissa. Tästä syystä kuluttajien tarpeita ei voi eikä pidä lähestyä valmiina markkinoina. Kuluttajalla ei ole synnynnäistä paperituotteiden tarvetta. Haluamme myös korostaa paperin tarpeen kokemuksellista ja institutionaalista kehitysdynamiikkaa. Samalla tavalla kuin esimerkiksi hygieniatottumukset kehittyivät, normalisoituvat ja yleistyvät tiedollisten, emotionaalisten ja institutionaalisten kamppailuiden kautta 1900-luvun vaihteessa, samalla tavalla ja samoihin aikoihin esimerkiksi sanomalehti yleistyi yhtäältä erinäisten institutionaalisten ja psykologisten esteiden häviämisen myötä ja toisaalta uusien mahdollisuuksien ja ihanteiden myötä. Ennen valistuksen aikaa (1700-l) tiedon ei edes ajateltu kuuluvan kaikille. Lukutaito ja varsinkin kirjoitustaito oli harvojen etuoikeus. Historiantutkijat ovat korostaneet kirjapainotaidon ja paperin valmistuksen historiallista yhteen kytkeytymistä. Tässä artikkelissa nostamme keskinäisriippuvuuksien kehään myös 1

2 kuluttajien arkiset käytännöt. Ensisijainen tavoitteemme on tuoda uudenlaisia näkökulmia paperin tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. OSA 1: Johdantoa Elämää paperiyhteiskunnassa Suurkaupunki ja nykyaikainen yhteiskunta elää paperista. Näin väitti yksi 1900-luvun merkittävimpiä teknologian filosofeja Lewis Mumford jo yli puoli vuosisataa sitten. Hänen kirjansa Kaupunkikultttuuri (1938, 1949) tarjoaa kiinnostavia eväitä paperin itsestään selvän, näkymättömän ja unohdetun roolin ymmärtämiseksi. Kirjan mukaan nykyihmisen sanat ja teot painottuvat sen mukaan, minkä vaikutuksen ne tekevät paperilla tai miten ne voidaan ikuistaa jälkimaailmaa varten. Mumford kuitenkin toteaa kriittisesti - hyvin samalla tavalla kuin nyt on tapana puhua virtuaalimaailmasta - että erityisesti suurkaupungin ihminen ei enää elä todellisessa maailmassa, vaan varjojen maailmassa, mikä paperista ja selluloidista rakennettuna ympäröi häntä joka hetki. Kun suurkaupungin asukas elää intensiivisemmin, elää hän paperin maailmassa Paperien kahina onkin suurkaupungin perussävelmä, se on sen olemassaolon sisällölle vieläkin tärkeämpi kuin koneiden koliseva rytmi... Kaikki suurkaupungin tärkeimmät toimet ovat suoranaisessa yhteydessä paperin kanssa. Painaminen ja paketoiminen kuuluvat suurkaupungin tärkeimpiin toimiin. Toimistojen työ on paperityötä: laskukoneet, reskontratilit, pääkirjat, korttijärjestelmät, faktuurat, sopimukset, kuoletukset ja samoin katalogit, mainossuunnitelmat, sanoma- ja aikakauslehdet Nykyaikaiset monistusjärjestelmät eivät ole lievittäneet tätä sairautta (jota L.M. kutsuu valkoiseksi rutoksi ); entiset helpot, usein riittävän suuripiirteiset menetelmät on korvattu tarkalla rekisteröimisjärjestelmällä, joka taloudellisesti on aivan suhteeton rekisteröitävien asioiden arvoon nähden Teatterin, kirjallisuuden, musiikin ja liike-elämän maailmassa perustuu hyvä maine paperille. Tiedemies akateemisine oppiarvoineen ja painettuine julkaisuineen, näyttelijätär sanomalehtileikelmineen, rahamies osakkeineen ja äänestysvaltakirjoineen mittaavat valtansa ja tärkeytensä sen paperimäärän mukaan, joka on heidän käytettävissään. Ei ihme, että anarkistit kerran keksivät kirpeän iskulauseen: Polttakaa asiakirjat. Se saattaisi maailman perikatoon nopeammin kuin yleinen vedenpaisumus tai maanjäristys. (Mumford, 1938/1949, ). Nykypäivän cyberterroristi epäilemättä sanoisi: Tuhotkaa tiedostot. 2

3 Paperista on tullut nyky-yhteiskunnan polttoainetta ja sen uusiutumisen välttämätön edellytys luvun Euroopassa paperinen kirje oli yhtä seksikäs kuin ensimmäinen Internet-viesti 1990-luvun puolivälissä. Vuosisatojen myötä paperi on kuitenkin muuttunut kuin hengitettäväksi ilmaksi, jonka olemassaolon havaitsemme vain sen puuttuessa. Aamu ilman sanomalehteä, vessapaperin loppuminen tai printterin tukkeutuminen muistuttavat paperin olemassaolosta. Paperista on tullut hajuton ja mauton materiaali, johon ei kohdistu samanlaisia intohimoja kuin esimerkiksi muoviin tai öljyyn. Tämä artikkeli pyrkii nostamaan paperiin liittyvät historiallisesti muuttuvat arkiset käytännöt metsäpoliittisen ajattelun ja puheen keskiöön. Ymmärtääksemme paperin roolia ja merkitystä on hyödyllistä palata niihin historiallisiin hetkiin, jolloin paperi tuli osaksi elämänmuotoamme. Näiden havaintojen valottamana voimme yrittää ymmärtää paperin erityisroolia nykypäivässä ja myös tulevaisuudessa (osa 4). Mumford lienee oikeassa väittäessään, että paperi on oleellinen osa yhteiskunnallisia ja ajatuksellisia järjestelmiämme. Ennen kuin menemme artikkelimme rakenteeseen, muutama sana tutkimuksellisista kytkennöistämme on paikallaan. Artikkelin rakenne ja tietoteoreettiset juuret Akateeminen kiinnostus sekä arkisiin käytäntöihin että kulttuuriimme aineelliseen olemukseen on selkeästi kasvanut viime vuosina. Uudenlaisen arjen pieniä yksityiskohtia arvostavan puhetavan myötä yhteiskuntatietieteellisessä tutkimuksesta arjen trivialiteeteista on tullut keskeinen tutkimuskohde. Kuuluisin pienen pienten yksityiskohtien ja suurten kehityslinjojen keskinäisriippuvuuden tutkija lienee ranskalainen Fernand Braudel, joka on yksi niin sanotun Annales-koulukunnan (arjen historian) perustajista. Sittemmin Ranskassa löyhään arjen tutkijoiden yhteisöön kuului monia maailman maineen saavuttaneita tutkijoita (Braudel, 1981; de Certeau 1980/1984; Foucault, 1964/1994; Levebvre, 1992/2004). Suomalaisessa sosiologiassa arjen tutkimusta ovat edistäneet ja edustaneet muun muassa Matti Peltonen, Jukka Gronow ja Visa Heinonen. Englantilaiset Alan Warde ja Elizabeth Shove sekä ruotsalainen Orvar Löfgren kuuluvat samaan joukkon. 3

4 Myös tieteen ja teknologian tutkimuksessa materiaalisuudelle ja aineellisille objekteille on alettu antaa aikaisempaa suurempi rooli. Ranskalaiset Michael Callon ja Bruno Latour sekä englantilaiset John Law ja Steven Woolgar ovat tämän liikkeen kärjessä. Suomalaiset niin sanotun toiminnan teorian kehittäjät Yrjö Engeström, Reijo Miettinen ja myös Sampsa Hyysalo ovat lähellä tätä traditiota. Uudenlaisen työn ja kotien arjen tutkimuksen myötä kulttuurin aineellisuuden ymmärrys (materiality) on noussut yhteiskuntatieteen keskiöön (kts. Duguid, 2005; Knorr-Cetina, 1997; Preda, 1999; Reckwitz, 2002; Trentman, 2009). Tämä painotus voidaan nähdä osittain myös vastaliikkeenä niin sanotulle kulttuuriselle käänteelle ja konstruktivismille, joissa (1970-luvulta alkaen) ihmisten ja yhteiskuntien käyttäytyminen haluttiin palauttaa ensisijaisesti kulttuurisiin ja aineettomiin tekijöihin (kts. Löfgren, 1995; Trentman, 2009). Äärimmilleen uudessa radikaalissa materiaalitulkinnassa on menty toimijaverkostoteoriassa (actor network theory), jonka lähtökohtana on olettaa symmetrinen asetelma esineiden (materiaalin) ja inhimillisten toimijoiden välille ikään kuin esineet olisivat samanlaisia toimijoita kuin ihmiset (Callon, 1991, Latour, 1991; Law 1991). Teknologian historian ja innovaatioiden tutkimuksessa sama uudelleensuuntaus kohti arjen materiaalista esinekulttuuria näkyy ehkä selkeimmin Henry Petroskin (esim. 1983) monipuolisissa tutkimuksissa muun muassa lyijykynän, haarukan, klemmarin ja hammastikun varhaisvaiheista. Petroskin tulokset kertovat materiaalien keskeisyydessä yhtälailla arjen muutosten edistäjänä kuin myös niiden esteenä. Puu ja paperi löytyvät monien menetystarinoiden takaa. Erityisesti epäonnistuneet innovaatiot ja niistä oppiminen ovat usein vieneet kehitystä eteenpäin yhdessä yritteliäisyyden ja uteliaisuuden ohella. Mikä oleellisinta, kukin materia tarjoaa vain rajallisia edellytyksiä muuntua kulttuurin määrittämään suuntaan. Tämä rajallisuus ja niukkuus on kaiken luovan työn hedelmällinen lähtökohta. Paperituotteiden historian tutkimuksessa on painottunut painetun printin, kirjan ja lehdistön, historia (Levy, 2001). Paperi on nähty erityisesti kulttuuriperinteen kantajana 4

5 (esim. Häkli 2008) eikä ihme, että tutkijat haluavat korostaa juuri kirjan historiallista merkitystä (esim. Febre & Martin, 1958/1984). Tämä painotus on ehkä hallinnut liikaa käsitystämme paperin ja arjen suhteesta. Paperin näkymättömät, vähemmän silmiinpistävät käyttötarkoitukset ja muodot - artikkelimme pääasiallinen kohde - eivät ole tulleet esiin. Mahdollisesti tämä yksipuolinen printtimediaa korostava näkökulma ruokkii alalla vallitsevaa pessimismiä. Printtimedian haasteita tuskin kukaan kuitenkaan kiistää. Artikkelimme jakautuu neljään pääjaksoon. Ensimmäisessä jaksossa taustoitamme artikkelimme näkökulmaa (OSA 1). Seuraavan jakson historiallisen analyysin tapauskertomukset tuovat esiin paperin juurtumisen sekä makroskooppisiin (yhteiskunta) että mikroskooppisiin (arki) kehityskulkuihin (OSA 2). Kiinnitämme tarkoituksellisesti huomiota yhtäältä kaikkein vähiten intohimoa herättävään paperilajiin eli kodeissa käytettävään pehmopaperiin ja toisaalta nostamme esiin ehkä kaikkein arvostetuimman paperilajin seteleiden ja arvopapereiden ohella: tieteelliset paperit. Kolmas tutkimuksellisin jakso yleistää ja tiivistää historiallisen analyysin löydökset niin sanotun käytäntöjen näkökulman muotoon (OSA 3). Korostamme paperin kulutuksen toiminnallisia yhteyksiä ja sitä, kuinka tärkeää on ymmärtää pienen pienten arkisten hetkien ja merkittävien rakenteellisten kehityssuuntien linkittymistä toisiinsa. Neljäs jakso ennakoi paperin käytön tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja voimakenttiä aikaisempien jaksojen virittämänä 1 ja myös esittää mahdollista jatkotutkimusta varten yksinkertaisen tulevaisuutta ennakoivan käytäntö- ja kuluttajatypologian (OSA 4). Lähestymme paperin käyttöä ensisijaisesti kuluttajien näkökulmasta ja tietoisesti puhumme arkisin käsittein esimerkiksi vessapaperista eikä esimerkiksi WC-paperista tai pehmopaperista. Vältämme teknistä ja tuottajakeskeistä puhetapaa ja näkökulmaa emmekä esimerkiksi käsittele uusinta tutkimusta paperiteollisuuden innovaatioiden 1 Lyhyessä artikkelissa voimme ainoastaan sivuta kuluttajien muuttuvaa maailmaa. Tämän takia olemme liittäneet kirjoitukseen neljännen melko itsenäisen jakson kulutusskenaarioista käytäntöjen näkökulman virittämänä. Tarkemmin skenaarioita on kehitetty Pantzar (2000):ssa. 5

6 leviämisestä. Pienimuotoisessa hankkeessamme ja artikkelissamme kehitettyä näkökulmaa voi jatkossa laajentaa alan kannalta keskeisiin (ja tuttuihin) erityiskysymyksiin (esimerkiksi uusien hybridijalosteiden leviämisen edellytyksiin) (vrt. Haarla, 2003). Perussanomamme on kuitenkin yksinkertainen. Jos esimerkiksi paperin käyttö yleistyy vaatetuksessa ( viskoosi, tekosilkki ) sekä puuvillan että öljypohjaisten synteettisten materiaalien tuotannon muuttuessa yhä enemmän ympäristöriskeiksi, asiakaskeskeisyys merkitsee näkökulman radikaalia siirtämistä esimerkiksi pukeutumisen ja muodin käytäntöihin. Kysymys ei ole yksinkertaisesta markkinatutkimuksesta vaan täysin uudenlaisen liiketoimintaympäristön kuvaamisesta. Visiokeskustelu Tämän päivän visiokeskustelussa sellaiset käsitteet kuten paperiton toimisto, sähköinen laskutus, elektroninen kirja ja sähköinen lukulaite viittaavat paperin heikentyvään rooliin nyky-yhteiskunnassa osana itsestään selvää edistystä. Tällainen puhetapa on osa laajempaa länsimaista kehityksen ja modernismin retoriikkaa, jossa tuotteiden ja sitä kautta sivilisaatiomme nähdään kehittyvän ja täydellistyvän asteittain tuote- ja ihmissukupolvesta toiseen. Visiopuheessa paperi on tapana nähdä menneisyyden materiaalina, joka mutkattomasti ja lopullisesti korvautuu paremmilla materiaaleilla (kts. Duguid, 2005; Sellen, Harper 2003). Paperia koskevia teknologiavisioita (myös teollisuuden sisällä) näyttää vaivaavan epäsymmetrinen tutkimusasetelma, jossa paperin itsepintaisuutta ja sitkeyttä osana arkeamme ei edes haluta tunnistaa. Esimerkiksi paperittomasta toimistosta on kirjoitettu ainakin Alvin Tofflerin Tulevaisuusshokista (1970) alkaen, mutta toistaiseksi kehitys ei ole toteutunut, vaan pikemmin on käynyt päinvastoin. Esimerkiksi sähköpostin yleistyminen 1990-luvulla lisäsi kommunikaation määrää ja printteripaperin kysyntää radikaalisti (Sellen, Harper 2003). Kiinnostavasti ja oireellisesti monissa paperittoman toimiston visiossa tuodaan esiin yksinomaan sähköisen median vahvuuksia suhteessa paperiin pohtimatta lainkaan paperisen dokumentaation etuja, ja näin myös rajoitetaan innovatiivisuutta esimerkiksi 6

7 paperin ja digitaalisen median yhteisen evoluution suhteen (Levy, 2001; Sellen, Harper 2003, ). Nykypäivän teknologiavisionäärit 2 kertovat meille sähköisen tilaamisen, laskutuksen ja maksamisen olevan ensimmäisiä ja väistämättömiä evoluutioaskelia kohti reaaliaikaista taloutta ( real time economy ). Mittavat kustannussäästöt ovatkin ilmeisiä, mutta viittaaminen ainoastaan psykologiseen muutosvastarintaan (esim. Harald, 2009) puhuttaessa paperilaskutuksen itsepintaisuudesta johtaa harhaan. Hitausvoimat (inertia) voivat johtua vähintään yhtä paljon siitä, että elämme maailmassa, jossa työn käytännöt ovat muokkaantuneet yhdessä materiaalisten objektien kanssa. Arjen toiminnan näkökulmasta syyt vastustaa uutuuksia voivat olla hyvinkin järkeviä (kts.heiskanen jne. 2007). Paperittomuuteen siirtyminen voi merkitä vaikeasti hajotettavien järjestelmäkokonaisuuksien ja työtapojen uudelleen järjestämistä. Esimerkiksi tilintarkastuskäytännöissä täytyy tapahtua oleellisia muutoksia, jos tieto siirretään mapeista vain tietokoneiden kovalevyille. Erään tilintarkastajan mukaan (haastattelu. Maalikuu 2009/MP) (voisiko tiedot tästä haastattelusta lisätä paperin loppuun, jossa on mainittu myös muut haastattelut) tilintarkastukseen oleellisena osana kuuluu paperien selaaminen ja plärääminen. Ilman fyysistä tuntumaa kokonaiskuvaa on vaikea saavuttaa. Puolessa vuosituhannessa kehittyneiden kirjanpitojärjestelmien purkaminen vie enemmän kuin yhden yön. Ei liene sattumaa, että erilaisiin kirjanpidon dokumentteihin viitataan englannin kielessä yhä kirja-johdannaisilla sanoilla: billbook, waste book, letter book, cash book, sales book (Duguid, 2005). Nämä kirjat muodostavat keskinäisriippuvuuden verkoston ja tämän tiedollisen verkoston synty on mahdollistanut myös sen, että kaupankäynti on laajentunut yli erilaisten kulttuurien ja kansakuntien. Julkisuudessa esitettävissä paperittoman maailman visioissa (esim. Copeland, 2009) on usein varsin triviaali käsitys paperin heikkouksista ja vahvuuksista. Huomio kiinnitetään 2 Tieto Oy:n ja Tekesin tukema tutkimusohjelma Real time economy (Lempinen, 2009; Penttinen jne., 2009; Harald, 2009). 7

8 tekniikan kaikkein yksinkertaisimpiin edistysaskeliin esimerkiksi näyttölaitteiden parempaan resoluution tai suurempaan kokoon, vaikka oleellisempaa saattaisi olla kiinnittää huomio paljon mutkikkaampiin ilmiöihin, kuten esimerkiksi digitaalisen median heikkouksiin kuvata ja käsitellä samanaikaisesti ja moniaistillisesti erilaisia dokumentteja. Paperin erityinen fyysinen olemus, esimerkiksi käsin kosketeltavuus, käsiin sopivuus, muille helposti jaettavuus ja näytettävyys, ovat keskeisessä roolissa mietittäessä digitaalisen median yleistymistä. Ei liene sattumaa, että ajattelun korkeimpaan muotoon eli käsitteelliseen ajatteluun viitataan juuri kädellisyyden kautta (vrt. Dewey, 1910). Väite?) Keskeinen vitteemme on: Sisältöjen digitalisoitumista tai yleisemmin demateriaalisaatiota ei voi ennakoida ymmärtämättä paperin ominaislaatua, sen vahvuuksia ja heikkouksia erilaisissa arkisissa käytännöissä. Arkisilla käytännöillä viittaamme ihmisten, kansalaisten, kuluttajien ja työntekijöiden enemmän tai vähemmän vakiintuneisiin, enemmän tai vähemmän tietoisiin, enemmän tai vähemmän tavoitehakuisiin, enemmän tai vähemmän yksilöllisesti määräytyviin toimintatapoihin. Silloin kun valinnat ovat esimerkiksi hyvin rutiininomaisia ja ulkoapäin ohjautuvia, voidaan puhua kokonaisista elämäntavoista tai tyyleistä. Yksittäiselle käytännölle, esimerkiksi television katsominen tai kirjan lukeminen, on ominaista yhtäältä se, että käytännöissä aina yhdistyy erilaisia materiaalisia objekteja, ideoita (esim. käsitys tarpeesta) ja osaamista. Toisaalta käytännöille, arkisille ja yksittäisille toimintavoillemme, on ominaista niiden linkittyminen osaksi laajempia verkostomaisia käytäntökokonaisuuksia. Edellä Mumford puhui hyvin laajoista kokonaisuuksista, mutta yhtä hyvin voimme ajatella käytäntöjen sijoittuvan kunkin ihmisen oman elämäkerran verkostoon. Sosio-materiaaliset kompleksit voivat siis vaihdella kooltaan ja kestoltaan. 8

9 Kirjoituksemmesoveltavassa jaksossa (osa 3) käsittelemme paperin kulutusta edellä mainittujen kahden näkökulman virittämänä (yhtäältä käytäntöjä historiallisesti muokkaantuneen osaamisen, materiaalisten objektien ja ideoiden yhdistelmänä, ja toisaalta käytäntöjä osana laajempia käytäntöjen verkostoja.). Esimerkkeinä tarkastelemme lyhyesti elektronista kirjaa ja paperitonta toimistoa. Jätämme huolellisemman tutkimuksen jatkon varaan. Haluamme nostaa muuttuvan (ja pysyvän) arjen (kotona, työssä, matkoilla) pääosaan puhuttaessa paperin tulevaisuudesta. Teknis-taloudellinen tarkastelukulma, joka on tyypillinen monilla muillakin teollisuuden aloilla kuin paperiteollisuudessa, ei yleensä tunnista arjen monimuotoisuutta, rikkautta ja ristiriitoja. Kuvaavasti esimerkiksi suomalaisista paperitehtaista tehdyt lukuisat historiikit kertovat loppukuluttajien vähäisestä roolista institutionaalisessa puhetavassa 3. Historiikeistä voi päätellä, että metsäsektorilla kuluttajiin on yleensä suhtauduttu eräänlaisena jäännöseränä, jonka on ajateltu ottavan vastaan kaiken mitä sille tarjotaan, kunhan vain asiakkaat, esimerkiksi mediatalot ja vähittäismyymälät, saadaan ottamaan tuotteet jakeluunsa. Puhuttaessa asiakkaista puhutaan yleensä aina muista yrityksistä, ei ihmisistä tai loppukäyttäjistä. Metsäklusterin uusimmat tutkimuslinjaukset (esim. Maailman johtavana metsäklusterina vuoteen 2030, 2006) tosin kertovat viime vuosien muodikkaan asiakasherätyksen tulleen myös metsäteollisuuteen. Tällainen herätys on koettu monilla muillakin aikaisemmin vähemmän asiakaskeskeisillä toimialoilla (esim. julkiset palvelut, energiasektori, 3 Paperiteollisuuden historiikit kertovat tyypillisesti paitsi merkkihenkilöistä niin myös omistus- ja toimialajärjestelyistä sekä jatkuvasta pyrkimyksestä nostaa jalostusasetta. (Heikkinen, 2000; Salonen, 1996, Tervakoski Osakeyhtiö , ). Jalostusasteen kasvun myötä johdon painopisteen kerrotaan siirtyneen tuotantokeskeisestä vaiheesta ensiksi tuotekeskeiseen vaiheeseen ( ) ja sittemmin asiakaskeskeiseen vaiheeseen (1980). Loppukuluttajilla ei näytä olevan minkäänlaista roolia edes puhuttaessa esimerkiksi tuotedifferentioinnista tai asiakassegmentoinnista (Haarla, 2003). Ymmärrettävästi tuotantopanokset, kuten energia, puuraaka-aine, työvoima ja pääoma saavat historian kirjoissa vahvan roolin. Pullonkaulat näissä virroissa ja varannoissa epäilemättä selittävät kehitystä itse toimijoille. Voisi tosin kuvitella, että yhtä keskeistä olisi kysynnän vaihtelut tai loppukuluttajien muuttuvat tarpeet. Sota-aika muodostaa kiinnostavan poikkeuksen vallitsevaan puhetapaan. Esimerkiksi Lohjan Paperin historia (Salonen, 1996,143) kertoo, kuinka sota synnytti uusia tarpeita rintamalla. Saksan ja Neuvostoliiton sodan pitkittyminen talveen tarjosi uudenlaisia markkinoita paperista tehdyille lämmittäjille, joilla korvattiin Saksan armeijan talvivarusteiden puutteita. Lohjalta toimitettiin Saksaan päähuppuja, polvenlämmittäjiä, makuupusseja, jalkarättejä, alushousuja ja liivejä. Perinteisesti monien kuluttajainnovaatioiden lähteenä onkin usein ollut sodankäynti ja ylellisyyksien hamuaminen. Tänä päivänä innovaatioiden lähteet ovat muuttuneet. Urheilusta ja terveydenhoidosta on tullut kulutusvetoisen innovaatiotoiminnan tärkeitä areenoita. 9

10 telekommunikaatio jne.). Uudistuneen asiakaskeskeisen ajattelutavan riski on se, että samalla usein kuvitellaan kuluttajamarkkinoinnin ajattelutavan olevan sovellettavissa sellaisenaan alalle kuin alalle. On kaikkea muuta kuin itsestään selvää, että esimerkiksi runsaasti asiantuntijuutta ja järjestelmänäkemystä vaativilla toimialoilla vastuu innovaatioista tai ympäristön suojelusta pitäisi (tai voistaisiin) siirtää kuluttajille (Lammi. Pantzar, Öörni, 2010). Yhtälailla on kyseenalaista, haluavatko kuluttajat tulla yritysten innovaatiopartnereiksi (esim. Leadbeater, 2006, O Reilly, 2005), kuten muodikkaassa value co-creation ja open innovation liikkeenjohdon muodeissa halutaan toivoa. (Zwick jne. 2008) Jatkossa metsäsektorin menestys riippuu siitä, miten hyvin yritykset tuotteineen pystyvät integroitumaan pysyväksi elementiksi osaksi asiakkaidensa arkea ja kuinka myös epäonnistuneista kokeiluista otetaan oppia. Tällöin arjen tapahtumien ja rytmien ymmärtäminen ja soveltaminen sekä tutkiva/kokeellinen asenne liiketoiminnan kehityksessä voivat olla yrityksen ratkaisevaa ydinosaamista siinä missä esimerkiksi teknologian ymmärtäminen. Luultavasti ilman tuote- ja käytäntöhistorian tajua ei voi olla tulevaisuuden tajua. Yritysten kiinnostus kapeasti määriteltyyn tuotekehitykseen on ymmärrettävää: yritys voi itse vaikuttaa tuotekehitykseen, mutta ei niinkään ihmisten arjen rytmeihin. Kuten myöhemmin osoitamme, tämä on vain osittain totuus. Metsäteollisuus on tuottanut monia elämäämme oleellisesti vaikuttavia voimia. Aikoinaan sanomalehti levisi laajoihin kansan kerroksiin korostaen lukutaitoa ja demokratiakehitystä. Tänä päivänä paperimuotoiset laajan jakelun omaavat ja usein yhdessä luettavat dokumentit (kirjat, lehdet) saattavat vastaavasti toimia vastavoimana atomisoituvalle yhteiskunnalle, jossa juurettomuuden, kiireen ja yksinäisyyden tapaiset voimat ohjaavat yhä selvemmin kehitystä (Putnam, 2000). Paperisen formaatin yksi vahvuus on sen kyky sitoa ihmisiä sosiaalisesti yhteen niin työpaikoilla kuin kodeissakin (Levy, 2001; Sellen ja Harper, 2003; Duguid, 2005). Esimerkiksi asiantuntijaorganisaatiossa, jossa aamun sanomalehtien yhdessä lukemisesta luovutaan elektronisten lehtien omissa huoneissa 10

11 tapahtuvan lukemisen myötä, menetetään yksi tieto-organisaatioille oleellinen (ilmeinen ja lähes ilmainen) tiedon ja tutkimusintressien siirron ja sosiaalistamisen mahdollisuus. Seuraavassa konkretisoimme käytäntöjen näkökulmaa tarkastelemalla joitakin paperin arkisen käytön historiallisia vaiheita. Valitsemamme tuotteet, kodin pehmopaperit, ovat vähiten intohimoja herättäviä tuotteita. Näiden tuotteiden moninaiset yhteiskunnalliset kytkennät kertovat, että kaikkein mitättömimpinä pidettyjä paperituotteita voidaan lähestyä Mumfordin tavoin kokonaisten järjestelmien näkökulmasta. Toisaalta lyhyt katsaus arvostettujen tieteellisten papereiden historiasta kertoo samaa. Tällaisten havaintojen virittämänä siirrymme kirjoituksemme tärkeimpään jaksoon eli uudenlaisen tutkimuksellisen näkökulman kehittämiseen. Viimeisessä jaksossa palaamme paperiin ja tulevaisuuden kuluttajakuviin. OSA 2: Paperin normalisoituminen osaksi arkisia käytäntöjä historiallisia havaintoja Paperi keksittiin Kiinassa ajanlaskumme alussa. Eurooppaan paperi tuli noin tuhat vuotta keksimisen jälkeen, ja Pohjolaan uusi materiaali saapui vasta 1300-luvulla. Historiantutkijat kiistelevät täsmällisistä vuosiluvuista, mutta on selvää, että paperi juurtui varsin hitaasti osaksi tavallisten ihmisten arkea eikä ehkä ole oletettavissa, että se edes poistuisi nopeasti uusien materiaalien syrjäyttämänä. Paperi yleistyi ensiksi hallintokäytännöissä ja kirkollisessa käytössä. Ensimmäinen Pohjoismaista jäljitetty paperinen dokumentti, veroselvitys, on jäljitetty vuoteen Tämän vuosisadan jälkipuoliskolla kirjoituspaperi ja kirjeenvaihto yleistyi kaikkialla Skandinaviassa ja myös paikallishallinnossa. Ensimmäisenä Suomesta lähetettynä kirjeenä pidetään Turun linnavoudin kirjettä Tallinnan pormestarille vuonna Kirjeen pieni koko (8x20cm) saattaa olla osoitus paperin kalleudesta. (Kirjapainotaito ja paperi etenivät yhdessä ja vuonna 1642 Suomeen perustettiin ensimmäinen kirjapaino.) (Häkli, 2008) Pienten askelien merkityksestä paperin juurtumisessa osaksi arkisia käytäntöjä kertoo Charles Panatisin kirja extraordinary origin of everyday things (1987). 11

12 Yhdysvaltalaisittain painottunut arkisten keksintöjen kirja kertoo muun muassa nenäliinan, talous- ja vessapaperin, paperipussin sekä paperimukin varhaishistoriasta. Seuraavassa käymme lyhyesti läpi näiden tuotteiden historiaa kiinnittäen korostetusti huomioita siihen, kuinka uutuuksien menestys ja menestymättömyys perustui tuotteiden kykyyn juurtua osaksi isompia esineiden, käytäntöjen ja ajattelumuotojen ekosysteemiä. Vessapaperista talouspaperiin Vessapaperin juuret voidaan jäljittää jo 500-luvun Kiinaan (Häkli, 2008, ). Samaan aikaan Kiinassa alettiin paperia käyttää myös tapettina seinien kaunistamiseen ja ruokaliinoina. Tosin kritiikkiä esitettiin tällaista paperin tuhlaamista vastaan. Länsimaissa ensimmäisiä teollisia vessapapereita alettiin valmistaa 1800-luvun puolessa välissä Yhdysvalloissa, mutta tuolloin vielä tuote ei sytyttänyt asiakkaita. Amerikkalaisten kuluttajien mukaan oli tuhlausta käyttää puhdasta paperia takapuolen pyyhkimiseen, kun kodeissa oli muutakin tähän tarkoitukseen sopivaa. Vuonna 1879 englantilainen Walter Alcock sai ajatuksen myydä toisistaan irtoavia papereita rullamuodossa. Kymmenen vuotta kului ennen kuin tuote alkoi myydä. Saniteettitilojen ja -olojen nopea kehitys 1800-luvun loppupuolella oli ratkaisevaa kysynnän synnylle. Lääketieteessä oli havahduttu kansan puutteellisiin hygieniaoloihin ja todettu esimerkiksi julkisten kaivojen aiheuttavan koleraa. Tartuntavaarasta ja bakteerikammosta tuli yleinen hokema. Niinpä 1880-luvulta alkaen toimistoihin, hotelleihin, mutta myös yksityiskoteihin alettiin rakentaa vesijohtoja ja viemäreitä. Samalla kun huoneet, joita kutsuttiin talon pienimmiksi huoneiksi alkoivat yleistyä, myös vessapaperi astui koteihin. Heti alkuvaiheessa merkittäväksi myyntivaltiksi tuli vessapaperin pehmeys ja myös sosiaalinen erottautuminen kuten eräs vessapaperin mainosteksti niin kuvaavasti kertoo: They have a pretty house, Mother, but their bathroom paper hurts (Panatis, 1987, 206). Myös Suomessa alkoivat erilliset kylpyhuoneet ja vesivessat saada jalansijaa 1800-luvun lopussa, vaikka valtaosa kansalaisista pitikin näitä uutuuksia turhina ylellisyyksinä (Pantzar, 2000). 12

13 Ensimmäisenä Suomessa G.W. Serlachiuksen Mäntän tehtaat alkoivat valmistaa vessapaperia vuonna Teknologiahistoria kertoo, että suurin osa kotien arkisista hyödykkeistä on aina ensiksi levinnyt toimistoihin ja tehtaisiin. Tästä oli kyse myös talouspaperin historiassa. Erään legendan mukaan talouspaperi syntyi vahingossa vessapaperin tuotannossa tapahtuneen virheen tuloksena (Panatis, 1987). Yhdestä vessapaperierästä tuli liian paksua ja rypytettyä. Scott Brothers paperitehdas päätti kuitenkin myydä erän uudenlaisena talouspaperina. Vuodesta 1907 uutta talouspaperia ( Sani-Towel ) alettiin myydä hotelleihin, ravintoloihin ja rautatieasemille. Talouspaperi on sittemmin levinnyt kotitalouksien vaurastumisen myötä ja kuvaavasti nykypäivän kasvu on huipussaan ns. kehittyvissä maissa (Bric-maat). Suomessa, luvun kehitysmaassa, talouspaperimainoksessa todettiin: Muissa sivistysmaissa perheenemännät ovatkin miltei täysin siirtyneet käyttämään keittiörullia kangaspyyheliinojen asemasta (Uutta: Kätevä ja monikäyttöinen Serla keittiörulla, Kotiliesi, 1963, 8), Mainoksen mukaan keittiörulla säästää pyykinpesurahoja, aikaa ja vaivaa. Erityisen hienoa tuotteessa oli uudenaikainen v-i-i-v-a-l-ä-v-i-s-t-y-s joka irtoaa juuri sopivana arkkina. Mainoksen puhetapa heijasti nykyäänkin vakiintunutta innovaatioajattelua, jossa uutuuksien nähdään leviävän mutkattomasti keskuksista periferioihin ja yrityksistä kodin arkeen. Tällainen diffuusionistinen ajattelutapa on tullut tosin haastetuksi viimeaikaisessa innovaatiotutkimuksessa (von Hippel, 2005, Leadbeater, 2006). Luultavasti talouspaperin ja muiden pehmopapereiden tapauksessa voi olla syytä puhua maan kehitysasteen ja paperin käytön välisestä suhteesta. Eräs paperiteollisuuden edustaja rinnasti osuvasti kehityksen evoluutioon: Koteihin tuotavien sellupohjaisten tuotteiden evoluutio etenee selkälinjaisesti vaurastumisen myötä. Ensiksi tulee vessapaperi, sitten talouspaperi, sitten naisten kuukautissuojat (nyt Venäjällä), sitten lasten vaipat ja lopulta institutionaaliset hyödykkeet kuten sairaaloiden petisuojat ja inkontinenssisuojat. (haastattelu, /MP) 13

14 Yhä edelleenkin talouspaperi jakaa kansakuntia ja ihmisiä, eikä tuote ole täysin normalisoitunut edes Suomessa, jossa yhä on kuluttajia, jotka suhtautuvat samalla epäilyksellä paperin tuhlaukseen kuin vaikkapa 1950-luvulla. Syystä tai toisesta vessapaperi ei ole joutunut samanlaisen legitimaatiotaistelun kohteeksi. Paperin tulo koteihin ei kuitenkaan ole pelkästään menestystarina. Esimerkiksi 1960-luvun mainoksissa luvattiin paperilautasella olevan suuri tulevaisuus naisten vapauttajana tiskaamiselta. Astianpesukone oli tuolloin vielä harvinaisuus. Montrealin maailmannäyttelyssä vuonna 1968 ennakoitiin paperivaatteiden olevan jo lähitulevaisuutta 4. Voi olla että aika ei ollut tuolloin vielä kypsä ja esimerkiksi viskoosi saattaa yleistyä vaatteissa puuvillaan liittyvien ympäristöhaittojen tullessa suurempaan julkisuuteen. Jotkin paperituotteet ovat hävinneet tyystin luvulla myytiin voileipäpapereita työpaikkaeväsruokailua varten. Kunnollisille perheenäideille myytiin hyllypaperia, jolla suojattiin hyllyjä, oppikirjojen kansia, keittiöpöytiä, lasten hoitoalustoja ja pesulaitteiden taustoja: Äiti näin se kevät tulee - Mäntän hyllypaperit - äidin paras apu (Kotiliesi, 1953,9). Oleellista on se, että paperin tullakseen osaksi arkeamme, materiaalin piti kiinnittyä sekä olemassa oleviin ajattelun järjestelmiin (esim. sukupuolijärjestelmä) että teknisiin järjestelmiin (esim. talouspaperi tarvitsi talouspaperitelineen tai eväspaperi omaehtoisen lounasruokailumallin) 5. Nenäliinan esimerkki on kuvaava. Nykyaikaisen nenäliinan yhtä isää, kankaista nenäliinaa, alettiin käyttää niistämiseen vasta 1500-luvulta asti. Tätä ennen nenä niistettiin ilmaan ja räkä kuivattiin tavallisesti hihalla (Panatis, 1987, ). Eurooppaan nenäliinan toivat ranskalaiset merimiehet 1400-luvulla Kiinasta, jossa maatyöläisillä oli ollut tapana suojata päänsä liinalla. Sana handkerchief sai alkunsa päänsuojaimesta ( couvrechef ), jota alettiin kantaa myös kädessä (hand kerchief). 4 Isäni (MP) osti maailmannäyttelystä paperimekon äidilleni. 5 Teknologiavisionäärit eivät usein tunnista taustalla olevien ajattelun järjestelmien muuntumista. Esimerkiksi 1950-luvun tulevaisuuden keittiö -visiot ennakoivat naisten vastaavan keittiötöistä vielä luvulla: uudet tuotteet mutta vanhat ajattelumallit. 14

15 Paperiset kertakäyttönenäliinat saivat alkunsa ensimmäisen maailmansodan vaiheissa kun puuvillasta oli pulaa. Tässäkin tapauksessa esikuva (puuvillan korvaaminen) haettiin muualta eli ensimmäisen maailmansodan sairaaloista, joissa paperia alettiin käyttää sidontaan puuvillatarjonnan riittämättömyyden takia (Panatis, 1987, 206). (Kertakäyttöistä paperista nenäliinaa oli toki käytetty aikaisemmin jo esimerkiksi meikkien poistoon.) Nenäliinan esikuvana voidaan ajatella olevan myös ruokaliinan. Alun perin ruokaliinaa käytettiin lähinnä sormien puhdistamiseen eri ruokalajien välillä ja huulten pyyhkimiseen. Ruokaliinan vaihtoehtona oli pöytään kannettava pesuvati. Sormilla syöminen alkoi menettää suosioitaan 1600-luvulta alkaen, kun haarukka alkoi yleistyä. Aina 1600-luvulle asti teräväpäinen veitsi oli toiminut sekä veitsenä että ruuan suuhun siirtäjänä 6. Haarukan myötä ruokaliinat pienentyivät alkuperäisestä pyyheliinan koosta ja ruokaliinaa alettiin käyttää ensisijaisesti huulien pyyhkimiseen luvulla ruokaliinat muuttuivat paperisiksi kertakäyttötuotteiksi. Hygienia ja lialta suojaaminen ovat olleet alusta alkaen yksi paperin ja pahvin myyntivalteista. Esimerkiksi kertakäyttöiset pahvimukit olivat aikoinaan vastaus juuri puhtaushuoleen luvun vaihteessa kansalaiset oppivat pelkäämään bakteereita, joiden kerrottiin leviävän suurien ihmismassojen kohdatessa toisiaan rautatieasemilla, toreilla ja yhteisillä kaivoilla. Vielä tässä vaiheessa kaupunkien juomapisteistä oli tapana juoda yhteisillä kauhoilla. Paperikupin keksijän, yhdysvaltalaisen Hugh Moren, oli kuitenkin vaikea löytää rahoittajia uutuudelle (Panatis, 1987). Vasta löydettyään bakteerikammoisen miljonäärin More käynnisti yrityksen, joka vastasi tautien leviämisen huoleen yksilöllistämällä juomistilanteen. Yrityksen nimet kertovat liikeideasta: Individual drinking cup company ja Health Kups today. Myös kertakäyttöiset jäätelökupit saivat alkunsa tässä vaiheessa. Tämä oli tärkeä innovaatio 6 Haarukoiden yleistyminen 1600-luvulta alkaen mahdollisti sen, että veitsen kärjellä ei enää ollut vanhaa käyttötarkoitustaan ja kärki saattoi pyöristyä (Petroski 1993). Ruokailuvälineiden räjähdysmäisen variaation kasvun myötä 1800-luvun lopulla tarvittiin etikettikirjoja opastamaan tavallisia ihmisiä. Myös lusikan rooli muuttui. Lusikasta tuli banaali esine, jonka käyttöä sivistyneistö vältti. Etikettikirjojen mukaan esimerkiksi jäätelöä tuli syödä ainoastaan haarukalla (mt., 147). 15

16 jäätelöteollisuudelle, koska pahvikupeissa voitiin alkaa myydä jäätelöä aikaisempaa pienemmissä erissä. Paperin koetut hyödyt ja ominaisuudet kehittyvät arjessa ja arjen muokkaamana, tietenkin luonnontieteellisten ominaisuuksien rajoissa. Tulevaisuudessa kuluttaja saattaa puhua paperista vaikka kyseessä olisikin aivan jokin muu materiaali, jos kyseinen materiaali toteuttaa perinteisen paperin lupauksen. Eri käytännöissä paperin eri ominaisuudet ovat tärkeitä. Hygienia, kertakäyttöisyys, säilyvyys, sitkeys, kirjoitettavuus, pehmeys ja niin edelleen määrittävät sen, mitä paperi itse kullekin ihmiselle ja käytännölle merkitsee. Kuten edelliset varmasti osittain keksitytkin tarinat kertovat, paperituotteiden historia on yhä tänä päivänä relevantti tutkimuskohde: monet paperin lähes näkymättömäksi muuttuneet vaatimukset kumpuavat menneisyyden tarpeista. Toinen hyvä esimerkki paperin näkymättömäksi muuttuneesta vallasta löytyy tieteen kentältä Paperi nykyaikaisen tieteen merkkinä ja edellytyksenä On vaikea kuvitella tieteellisiä käytäntöjä ilman paperia. Ajatellaan esimerkiksi tieteellistä kokousta. Aamulla tarkastamme päiväohjelman vihosta, johon on painettu luentojen paikat ja ajat. Kokoustilaan kuljemme postereiden eli suurelle pahviarkille painettujen tutkimustiivistelmien ohi. Luentotila on merkitty paperilappusella luokan oveen. Luennon aluksi kaivamme esiin muistiinpanovälineet, paperin ja kynän. Luennoitsija jakaa tiivistelmät (hand-out) ja tämän jälkeen hän lukee paperista 16

17 esityksenä. Esityksessä viitataan lukuisiin aihetta käsitteleviin painettuihin tieteellisiin artikkeleihin. Tieteellisissä konferensseissa parhaat paperit usein jaetaan konferenssijulkaisussa (ns. distributed papers ). Osa papereista jaetaan joko tiivistelminä (hand-out) tai esitellään vain postereina. Paperiin törmää myös tauoilla. Erityisesti Yhdysvalloissa on tapana tarjota lounas paperipussissa ( brown bag lunch ). Pussissa on paperiin kääritty kinkkutai juustoleipä ja tetrapakkiin pakattua mehua. Kahvia voi täyttää pahvimukeihin suurista kanistereista koko konferenssin ajan. Pahvimukin ympärille voi laittaa paperisen suojan, joka vaimentaa kuuman kahvin tuntua sormissa. 17

18 Tällaiset satunnaiset havainnot tyypillisestä tieteellisestä seminaarista ovat tietenkin vain jäävuoren huippu mietittäessä paperin ja tieteen välistä suhdetta. Viime vuosikymmeninä paperi on suorastaan noussut pääosaan selitettäessä 1700-luvulla alkunsa saaneen nykyaikaisen tieteen läpimurtoa. Nykyaikaisen tieteen murrosta ovat kuvanneet eturivin tieteen ja teknologian tutkijat Bruno Latour ja Steven Woolgar (1979) kuuluisassa kirjassaan Laboratorioelämä. Heidän mukaansa merkittävimmän leiman koko nykyaikaiselle tieteenteolle antaa se, kuinka muutama sata vuotta sitten alettiin havaintojen maailmaa, yhtälailla rottia kuin kemiallisia reaktioitakin, siirtää kaksiulotteiselle paperille. Tämän vallankumouksellisen ajatuksen myötä tieteellisiä argumentteja voitiin jakaa, kopioida ja siirtää paikasta toiseen tulosten säilyessä kuitenkin samana. Latourin ja Woolgarin kirja mullisti tieteentutkimuksen kyseenalaistaessaan monia vakiintuneita näkemyksiä tieteenteosta. Heidän mukaansa tieteentekijöiden ajattelu ei poikkea oleellisesti tavallisten ihmisten ajattelusta. Oleellisempaa on osata ja haluta käyttää uudenlaisia tiedon jakamisen työkaluja: many aspects of laboratory practice could be ordered by looking not at scientists brains, at the cognitive structures, nor at the paradigms (the same for thirty years), but at the transformation of rats and chemical into paper (Latour, 1985, 3). Oleellinen ero tieteen ja muiden tietokäytäntöjen välillä on siinä, kuinka tieto kumuloituu jaetuksi ymmärrykseksi. Paperi antaa mahdollisuuden tiivistää ja stabiloida mutkikkaat ilmiöt kaksiulotteisiksi kuvioiksi, kaavioiksi ja tekstiksi: If scientists were looking at nature, at economies, at stars, at organs, they would not see anything Scientist start seeing something once they stop looking at the nature and look obsessively at prints and flat inscriptions. (Latour, 1985, 15). Latour kuvaa myöskin maantieteen roolia samalla tavalla ja toteaa, että pienikin mies muuttuu isoksi, jos hänellä on hyvä kartta The great man is a little man looking at a good map (Latour, 1985, 26) 18

19 Ennen 1700-lukua tieteen tradition siirto tapahtui ensisijaisesti samalla tavalla kuin muillakin elämän osa-alueilla. Tieto välittyi suullisesti henkilöltä henkilölle, oppimestarilta oppipojalle. Tämä asetti selkeän rajan tiedon kasvulle ja leviämiselle. Kirjallisia dokumentteja oli vähän, ja ne maksoivat omaisuuksia. Luostareiden kirjakauppojen tehtävä oli lainata mestarien kirjoituksia, jotka opiskelijat kopioivat käsin kirjoittaen. Uuden oppiminen oli hidasta, joskin ehkä myös hyvin perusteellista. Vielä 1700-luvulla tieteellisen tiedon jakoa leimasi aktiivinen kirjeenvaihto ja luentotilaisuudet. Hitaasti kirjeenvaihto kuitenkin institutionalisoitui tieteellisten aikakauskirjojen muotoon ja yhä suuremmat joukot pääsivät nauttimaan mestareiden teksteistä. Esimerkiksi vielä Darwinille 1800-luvun lopussa kirjeenvaihto vei valtaosan työajasta (hieman samalla tavalla kuin sähköpostit nykyään). Ilman paperin yleistymistä ja kirjapainotaitoa tällaista tiedon siirtonopeuden kasvua, jakelun laajentumista mutta myös tiedon kivettymistä ei olisi voinut tapahtua. Tänä päivänä myös suomalaiset tutkijat ovat omaksuneet anglo-amerikkalaisen käytännön puhua tieteellisistä papereista (tai jopa peipereistä). Näitä papereita tutkijat jakavat toinen toisilleen ja niitä kommentoidaan. Publish or perish eli julkaise tai kuole on myös suomalaisten tutkijoiden tuntema periaate. Murto-osa kaikista teksteistä saavuttaa tieteellisen artikkelin statuksen jossakin vertaisarvioidussa journaalissa. Sana journal tarkoittaa alun perin päiväkirjaa (latin. Diurnalis=päivittäin), mutta tieteessä se viittaa säännöllisesti ilmestyvään lehteen. Ennen valmista artikkelia kymmeniä paperiversioita on kirjoitettu, korjattu ja jaettu kommentoitavaksi. Myös sähköiset lehdet on tapana printata paperimuotoisiksi. Nykyään tieteelliset paperit ovat sisällöltään ja muodoiltaan moninaisia, mutta niitä yhdistää yhä muutama seikka. Bruno Latour (1985) kutsuu tieteellisiä papereita, joissa löydökset elävät, leviävät ja yleistyvät muuttumattomiksi mobiileiksi (immutable mobile). Moniulotteiset löydökset tiivistyvät kaksiulotteiselle paperille, joka voidaan kopioida muuttumattomana yhä uudelleen ja uudelleen löydösten siirtyessä kädestä toiseen. 19

20 Googlescholar on tämän päivän tärkein tieteellisen tiedon arkisto ja muuttumattomien mobiilien lähde. Printtereiden ja kopiokoneiden kautta tieto yhä edelleenkin materialisoituu paperimuotoiseksi, esitettäväksi, luettavaksi, liikkuvaksi ja silti se pysyy sisällöltään lähes muuttumattomana. Tämä onkin tärkeä tieteellisen paperin ominaisuus. Se voi kokea muodonmuutoksia mutta lähes aina lopulta tieteellinen paperi kohtaa ihmisen silmän ja käden paperin muodossa. Muuttumattomia mobiileja voi nähdä kaikessa asiantuntijatyössä kuten Sellen ja Harper (2003, 51-75) osoittavat tutkiessaan Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) teknisesti hyvin varustetun huippuasiantuntijoiden työntekoa. Asiantuntija- ja tietotyö on yhä edelleen paperikeskeistä. Samainen tutkimus kuitenkin kertoo, että avustavan ja hallintohenkilökunnan paperinkäytölle ei ole samanlaisia tarpeita ja kasvupaineita kuin esimerkiksi tutkijoiden työssä. Tutkijoille papereiden kierrätys, kommentointi, editointi, merkkaminen, alleviivaaminen ja yhä uudelleen kirjoittaminen oli IMF:ssä päivittäistä rutiinia. Tällainen papeririippuvuus ei kuitenkaan pätenyt avustavan henkilökunnan työssä (back office). Toisin sanoen tiedon materiaalinen muoto ja tiedon sisältö näyttäisivät olevan toisiinsa kytkeytyneitä. Hieman vastaavasta ilmiöstä on kyse eräässä suuressa suomalaisessa telealan yrityksessä, jossa oli havaittu paperin käytön vähentyneen sen myötä, kun tutkimustyö on pinnallistunut ja suorastaan muuttunut merkityksettömäksi (haastattelu /MP: Miksi printata merkityksettömiä PowerPoint esityksiä? ) (voisiko tiedot tästäkin haastattelusta lisätä loppuun, jossa mainitaan muutkin haastattelut). Yhtä kaikki, nämä tutkimukselliset havainnot kertovat, että minkäänlaista yksittäistä trendiä paperittomaan toimistoon ei tultane näkemään ainakaan runsaasti asiantuntijatyötä ja tutkimusta vaativissa tehtävissä 7. Asia voi olla 7 Vielä 1950-luvulla suomalaisen (eurooppalaisen) työläisen elämä sijoittui selkeästi kahteen eri paikkaan, työhön tai kotiin. Päivällä työpisteessä ja työpisteiden välillä liikuttiin vähän. Keskimääräinen päivämatka oli vajaa kymmenen kilometriä luvulle tultaessa päivämatkan pituus on kasvanut nelinkertaiseksi ja erityisesti tietotyöläisten työ on hajaantunut lukuisaan eri paikkaan. Empiiriset tutkimukset kertovat, että paranevat informaatioväylät ja -tekniikat eivät ole toistaiseksi tehneet yhtään turhemmaksi ihmisten fyysistä liikkumista, vaan ainakin toistaiseksi on käynyt päinvastoin. Tietoliikenteen parantuminen on lisännyt henkilöliikennettä (Grübler, 1990). Tulevaisuudessa etätyön yleistyminen saattaa johtaa aikaisempaa pidempiin työmatkoihin aikaisempaa harvemmin ja näin liikenteen nettomuutos jää vähäiseksi. Yhtälailla sähköisen kaupankäynnin myötä tavaran kuljetusmatkat saattavat pidentyä entisestään. Paperiton toimisto saattaa olla erityisen houkutteleva ajatus, jos toimisto sijaitsee kotona. 20