HIONEWS 3/2006 HIONEWS 3 / 06 Helsingin Insinöörioppilaat HIO ry Vuoden 3. numerossa mm. Uusi Insinööriliitto Testiryhmä Nasse jyrähtää jälleen! Kivat ja Kovat Aktiiviesittely Kesä 2006, mitä tapahtui... 1 Muistithan myös IAET-kassan?
Loppusuoralla Tervehdys kaikille taas pitkän ja kauniin kesän jälkeen! Jotain positiivistakin tässä ilmaston lämpenemisessä on selkeästi havaittavissa.:) Nyt syksyn alkaessa joutuu taas itse kukin palaaman sorvin ääreen ja keskittymään tuleviin haasteisiin. Itselleni tämä tarkoittaa opintojen viemistä loppusuoralle. Viimeinen vuosi lähtee käyntiin ja inssityö kolkuttelee ovella. Kokoajan voimistuen. PÄÄKIRJOITUS Opiskelujen pariin siirtyminen katkaisi myös kesätyöt, jotka tänä kesänä olivat varsin antoisat. Aiemmat sähköasennustehtävät muuttuivat urakoiden tarjouslaskentaan ja suunnitteluun. Tämän kesän jälkeen oman alan työkokemusta opiskelujen aikana on ehtinyt kertyä 20 kuukautta. Työkokemuksen merkitystä työmarkkinoilla ei voi väheksyä. Vaikka nykyisten koulutusohjelmien vaaditun työharjoittelun määrä on kuihtunut lähes olemattomiin, niin kannattaa hakeutua jatkuvasti eteenpäin ja hankkia oman alan työkokemusta joka kesä. Sillä on suuri vaikutus valmistumisen jälkeisiin työtehtäviin ja siitä saatuun palkkaan. Toisaalta, miten muuten saadaan niitä käytännöstä ymmärtäviä Insinöörejä? Varsinkin nyt opintojaan aloittavien Insinööriopiskelijoiden kannattaa pitää mielessään, että opiskeluaika ei ole pelkkää kirjojen lukemista ja labraselostusten tekemistä. Työkokemuksen lisäksi kannattaa pitää mieli avoimena kaikelle uudelle. Opiskelujen aikana kannattaa nauttia erilaisista tapahtumista ja verkostoitua muiden opiskelijoiden kanssa, hankkia elämänkokemusta esimerkiksi opiskelemalla ulkomailla ja vaikuttaa asioihin laajemmin toimimalla järjestötoiminnassa. Näillä avaimilla päästään pitkälle. Onnea ja menestystä syyslukukaudelle! Juha Kiviniemi päätoimittaja Takaisin kouluun 2
SISÄLLYSLUETTELO 2 Pääkirjoitus 3 Sisällysluettelo 4 Insinööriopiskelijaliiton jäsenedut 6 Uusi Insinööriliitto 10 Katugallup 12 Kesätöissä 14 Aktiivi esittäytyy 16 Tapahtumakalenteri 18 Tekun Haalarit 19 Imppulakki 20 Stobe Stobella 21 Oletko koskaan ajatellut 22 Tapahtuipa kesällä 2006 26 Testiryhmä 32 Kivat ja Kovat 34 Nassen Napinat 36 Yhteystiedot HIO RY INSINÖÖRIOPISKELIJAN ASIALLA JO VUODESTA 1982! HIONEWS Julkaisija: Helsingin Insinöörioppilat HIO ry Bulevardi 31 00180 HELSINKI p. / f. 09 277 166 hionews@hio.fi http://www.hio.fi Kansikuva: Dragonmelonnat 2006 Päätoimittaja: Juha Kiviniemi Tekninen toteutus Antti Leppänen Copyright: Helsingin Insinöörioppilaat HIO ry, ellein toisin mainita. Kaikkien käytettyjen kuvien on oletettu olevan vapaassa käytössä ja niiden käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ilman HIO ry:n kirjallista 3 suostumusta on kielletty. Levikki: 800 Paino: Copy-Set MV-mainosten hinnat 2005: 1/1 sivua 100 1/2 sivua 60 1/4 sivua 35 Muistithan myös IAET-kassan?
Takaisin kouluun HIONEWS 3/2006 Insinööriopiskelijaliiton jäseneduista Insinööriopiskelijaliitto IOL ry on yhdistys, joka ajaa ja valvoo insinööriopiskelijan ammatillista etua. IOL toimii suomenkielistä opetusta antavissa ammattikorkeakouluissa. Päätoiminta-alueita ovat insinöörikoulutus, insinööriopiskelija kulttuuri sekä työelämävalmiuksien kehittäminen. Liittymällä Insinööriopiskelijaliittoon heti opintojesi alettua, saat käyttöösi kaikki IOL:n sekä Insinööriliiton tarjoamat edut. Jäsenenä olet oikeutettu HIO ry:n, IOL ry: n, Helsingin Insinöörien, Insinööriliiton ja Akavan jäsenetuihin. Sijoittamalla 20 saat viisi vuotta kattavan jäsenyyden Insinööriopiskelijaliitossa! JÄSENEDUT VAKUUTUKSET Vapaa-ajan matkustaja-, matkatavara-, matkavastuu- ja oikeusturvavakuutukset sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Lisäksi saat alennuksia Sammon ryhmähenki- ja ryhmätapaturmavakuutuksista sekä Pohjolan useista eri vakuutuksista, kuten mm. edullisesta Insinöörikaskosta. TYÖTTÖMYYSKASSA IOL ry:n jäsenellä on oikeus liittyä IAET- kassaan jo opintojen aikana. Näin ollen työttömyyskassan työssäoloehdon voi täyttää jo neljän vuoden opintojen aikana. TYÖSUHDENEUVONTA Kuvitellaan että, Jutta Jäsenen työnantaja tarjoaa hieman epämääräistä työsopimusta. Jutalla on oikeus ottaa sopimus itselleen ja faksata se liiton lakimiehen tarkasteltavaksi. Lakimies tekee korjausehdotuksia, jos sellaisia löytyy. Tyytyväinen Jutta sai lakimiespalvelut vain kuulumalla liitoon. Jäsenille on lisäksi jäsenetuna oikeusturva- ja vastuuvakuutus, joka korvaa työsuhteesta johtuvissa riita- ja rikosasioissa oikeudenkäyntikulut ja asianajajapalkkiot tiettyyn rajaan asti. OPPAAT JA ESITTEET Liiton jäsen saa tilata itselleen ilmaiseksi erilaisia oppaita ja esitteitä. Laaja valikoima kattaa mm. seuraavat oppaat ja esitteet: Kotimainen työsuhdeopas, Johtajasopimusopas ja Ulkomaantyöopas. Oppaita voi myös ladata liiton jäsensivuilta PDF-muotoisena. PALKKASUOSITUKSET Joka kesä Insinööriopiskelijaliitto ja Insinööriliitto tekevät palkkasuositukset kesätöihin ja valmistuville insinööreille alkupalkaksi. Tämän lisäksi liiton jäsensivuilla on käytettävissä Interaktiivinen Palkkanosturi ja Palkkaneuvonta sekä luettavissa Valmiiden Insinöörien palkat. AMMATTIKUNNAN TUNNUKSET Insinööriopiskelijan päätunnus on näkyvä Insinöörilakki. Jokainen insinööriopiskelija saa hankkia itselleen Imppulakin 4
heti ensimmäisen opintovuoden Wapusta alkaen. Valmistuneelle insinöörille on suunniteltu Insinöörisormus. Sormuksessa on liiton tunnuksen, mittasuhdeviivaimen poikkileikkaus. Sormusta valmistetaan niin kelta- kuin valkokultaisena. Lisätietoja sormuksesta löydät osoitteesta www.insinooriliitto.fi. Jäsenelle toimitetaan myös joka vuosi jäsenkortti, johon on kytketty vakuutus. Saamiesi etujen ja palveluiden arvo yhteensä on enemmän kuin maksamasi jäsenmaksu! KALENTERI Jäsenelle postitetaan ennen vuodenvaihdetta kätevä taskukokoinen kalenteri, jonka kannessa on teksti Insinööriliitto. MUITA ALENNUKSIA Insinööriliitosta valmistumisen jälkeen noin 400 :n arvoiset alennukset mm. Insinöörisormuksesta-, lakista- ja rintamerkistä. Jo opiskeluaikana alennusta: Talentumin lehdistä -40 %, Teboililta -1,7 snt/l polttoaineista ja alennuksia voiteluaineista Herz:iltä 5-20 % Lisäksi alennusta mm A-lomista ja Lomaliitosta, Silja-, Viking- ja Eckerö-Linelta sekä useista hotelleista ja hostelleista. JÄSENETULEHDET Insinööri -lehti kerran kuussa, Tekniikka&Talous sekä Tietoviikko erillisestä tilauksesta joka torstai, ulkomailla työskenteleville Expatrium-lehti. Liittymällä jäseneksi avaat yhteyden Insinööriliittoon ja saat käyttöösi suuren määrän erilaisia palveluita! MELA HP48GII-LASKIN IOL on tehnyt sopimuksen HP:n laskinten maahantuojan kanssa. Lisätietoja saat HIO ry:n Officelta. DINERS CLUB Insinööriliiton opiskelijajäsenet voivat tilata itselleen Diners Club-kortin suoritettuaan 120 opintopistettä. LISÄKSI Yhteistyökumppanien tarjoamat edut Osuuspankilta, Nordea-järjestöpankilta sekä Aktia Säästöpankilta, Sammosta, IFvahinkovakuutusyhtiöltä ja Pohjolalta. 5 Muistithan myös IAET-kassan?
Uusi Insinööriliitto HIONEWS 3/2006 Kohti tekniikan suurliittoa? Myös Insinööriliitto IL ry ja KTK ry tekivät aiesopimuksen yhdentyminen tavoitteenaan. Tavoitteeseen pääsemiseksi IL ry:n sääntöjä piti muokata ja IL ry:n ylimääräinen edustajakokous hyväksyi Insinööriliiton uudet säännöt ensimmäisen kerran 21.6.2006 pidetyssä ylimääräisessä edustajakokouksessa. Voimaan tullakseen, vaativat uudet säännöt vielä toisen hyväksynnän syksyn 2006 edustajakokouksessa. Mitä sääntömuutos sitten tarkoittaa? UUDET TUULET PUHALTAVAT AM- MATTIJÄRJESTÖKENTÄLLÄ Viime keväänä Akavalainen Insinööriopiskelijaliitto IOL ry ja STTK:n jäsenjärjestö Kuntien Tekniset KTK ry solmivat aiesopimuksen, jonka tavoitteena oli tutkia järjestöjen yhteistyön tiivistämistä sekä Insinööriopiskelijaliiton mahdollista liittymistä KTK ry:n jäseneksi. Aiesopimuksen pohjalta IOL ry:n hallitus teki taustatyötä ja puntaroi etuja, joita IOL ry:n jäsenistö liittymisestä saisi. Tärkeimmäksi hallitus katsoi kunnallisen puolen edunvalvonnan, joka liittymisen myötä saataisiin opiskelijoille, jotka kesätöissä, harjoittelussa tai muissa projekteissa kunnallisella puolella ahertavat. Tämä edunvalvonnallisesti tärkeä asia koettiin tärkeäksi myös IOL ry:n paikallisyhdistyksien piirissä ja näin ollen IOL ry haki KTK ry:n jäsenyyttä. Takaisin kouluun Uusien sääntöjen mukaan Insinööriliitto ry:n nimi muuttuu Uusi Insinööriliitto UIL ry:ksi ja muutamia muitakin muutoksia tulee, jotka mahdollistavat Kuntien Tekniset KTK ry:n liittymisen Insinööriliiton jäseneksi ja saumattoman toiminnan laajemman edunvalvonnan piirissä. Yhdentymisen vaikutukset Miksi STTK:n jäsenjärjestö KTK ry ja Akavalainen IL ry sitten ovat loppujen lopuksi yhdentymässä? Yhä suurempi osa insinööreistä ja insinööriopiskelijoista tekee töitä kunnallisella puolella, jossa AKAVAlla ei ole niin hyvää tekniikan edunvalvontaa kuin KTK ry:llä on. KTK ry:n liittyessä AKAVAn piiriin, tuovat he mukanaan Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:n, joka vastaa AKAVAssa Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN ry:tä. Jos yhdentyminen tapahtuu, on AKAVAssa kolme suurta neuvottelu- 6
järjestöä: YTN, KTN ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO. Silloin AKAVAssa olisi maailman paras neuvotteluvalmius ammatillisen edunvalvonnan kantilta neuvottelujärjestöt käyvät työnantajapuolen kanssa neuvotteluja, joiden lopputuloksena solmitaan mm. työehtosopimuksia. Uskon, että Insinööriliitto IL ry tulee pysymään AKAVAlaisena järjestönä, kuten IOL ry:kin. Toiminnot eivät juurikaan tule muuttumaan, ainoastaan kunnallisen puolen edunvalvonta nivotaan jo olemassa oleviin toimintoihin ja IL ry:n toimistolla tapahtunee muutoksia väkimäärän lisääntyessä. Opiskelijapuolella yhdentyminen tulee vaikuttamaan vain kattavampana edunvalvontana. Hyvää syksyä ja voimia opiskeluun, Heikki Kaplas Puheenjohtaja Insinööriopiskelijaliitto IOL ry 7 Muistithan myös IAET-kassan?
Takaisin kouluun 8
Kun olet valmis... HIONEWS 3/2006 Helsingin Insinöörit HI ry www.helins.fi Helsingin Insinöörit HI ry:n toimisto uusiin tiloihin HI:n toimisto muuttaa lokakuun 1. päivään mennessä Espooseen. Osoite muuton jälkeen on Tietäjäntie 4, 02130 Espoo. Seuraa tilannetta verkkosivuilta sekä 2.10. ilmestyvästä Ins. lehden Jäsensivuilta. 9 Muistithan myös IAET-kassan?
Katugallup, ajatuksia insinööreistä vät insinöörejä sivistyneinä, hyvin koulutettuina. Kun taas toisille tulee ensimmäisenä mieleen kapeakatseiset ihmiset, opiskeleminen ja alkoholi. Mitähän tavalliset kadun tallaajat mahtavat ajatella insinööreistä? Insinööri tuo monenlaisia asioita mieleen. Toiset pitä- IHMISILTÄ KYSYTTIIN: 1. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen insinööristä? 2. Nimeä neljä (4) insinöörin työpaikkaa. 3. Tunnetko ketään insinööriä? Kuka, mitä tekee? Pari HIO ry:n hallitusaktiivia kävi pitämässä pienen katugallupin Helsingin keskustassa. Aiheena oli Ajatuksia insinööreistä. Muutama kävelty kilometri takana ja tusina haastateltuja ihmisiä. Otos oli varsin erilaisia ihmisiä, joukossa jopa pari ulkomaalaista. KERTTU 1. Ilmapallot, imppulakki ja tekniikka 2. TVO, Nokia, Tieliikennelaitos, Fujitsu 3. TVO:lta muutamia insinöörejä ja pari valmistunutta kaveria; Sisäänostaja ja toinen rakentaa taloa Atlantilla. VASTAUKSIA KYSYMYKSIIN JAAKKO 1. TKK, viina ja wappu 2. ABB, Kone, Kwaerner-Masa Yards, Nokia 3. Vanhoja lukiokavereita. Valmistuvat Tampereella. ASTA JA JENNA 1. Nörtti, Opiskeleminen, tuttuja, Diplomi-insinööri 2. ESAB, Kone, IT-alan yrityksiä yleisesti 3. Kummisetä on DI, johtoportaassa, jotain hitsaustöitä. Serkku, IT-alan insinööri Takaisin kouluun 10
KAKSI NIMETÖNTÄ HENKILÖÄ: 1. Machine, industry, technical 2. Nokia, Siemens, Mercedez 3. Friend sells elevators in Münich at Kone Industries HEIDI 1. Ystäväni Mikko, huonot vitsit 2. Stora Enso 3. Lapsuudenystävä ja neljä tuttua inssiä Stora Ensolla töissä 1. Worker in a factory 2. Car-industry, Mercedez, bridge-building 3. Not any VELI-MATTI 1. Tekniikka 2. Nokia, UPM, Fiskars, Metsäliitto 3. Sukulaisia Nokialla ja metsäteollisuuden alalla MUITA HYVIÄ VASTAUKSIA: - Tunnetko ketään insinööriä: Mies ei onneksi ole! - Yrityksiä: Fazer ja VR - Mieleen tulevia asioita: Jakkupuku, sivistynyt, hyvin koulutettu, silmälasit ja monimutkainen risteys, joka on varmasti insinöörin suunnittelema. 11 Muistithan myös IAET-kassan?
Kesätöissä HIONEWS 3/2006 vuorossa. Tutuksi tulivat niin tuskalliset viiden herätykset, koko päivän vievät iltavuorot kuin läpi yön valvomiset. Viikot kuluivat töissä, eikä aikaa jäänyt paljoa muuhun, etenkään kun työn ruumiillisuus vei oman veronsa jaksamisesta. Mukavat työkaverit tosin helpottivat arkea. Stadia oli osastollamme hienosti edustettuna neljän voimin kuudesta kesätyöläisestä. Keväällä tehty työnhaku tuotti lopulta tuloksen, työsopimus kesäksi oli allekirjoitettu. Työnantajana toimi teollisuusjätti ABB ja paikkana Helsingin Pitäjänmäki. Valko-vihreiden haalareiden sijasta vedin päälleni 15.5. siniset haalarit, joista luovuin töiden päätyttyä 18.8. Vaihto opiskelusta työhön sai näin pehmeän laskun, kuuluvathan haalarit sentään jokaisen insinööriopiskelijan vakiovarustukseen. Tulevana koneinsinöörinä työskenteleminen konetehtaassa tuntui onnistuneena valintana ensimmäisen kesän haalarihommaan. Pääsinpähän sentään näkemään kaikkea sitä todellisuudessa, mitä koulussa opiskellaan. Työskentelin suoritustason työssä sähkömoottoreiden valmistuksessa, vyyhdenvalmistuksessa. Koneita lähti kesän aikana jokaiseen maanosaan. Välillä tuntui omituiselta ajatella, että se työ mitä koko kesän tein, näkyy vielä vuosien päästä ympäri maailmaa. Töitä tein kolmessa Takaisin kouluun Vaikka työ tuntui välillä tuskalliselta, oli kuitenkin pidettävä mielessä sen tuoma etu tulevaisuudessa. Työkokemus on tärkeä pääoma työmarkkinoille siirryttäessä, samoin kun seuraavan kesän työpaikkaa haettaessa. Suhteiden luominen ja verkostoituminen on edellytys nousujohteiseen työuraan, alkaen jo harjoitteluista. Ensi vuotta ajatellen on paljon helpompaa lähteä työnhakuun, kun on saanut omalta alalta työtodistuksen ja jalan tunnetun yrityksen oven väliin. Yllättävintä, johon töissä törmäsin, oli huomata kuinka suuri osuus koneteollisuudessa käsitöiden määrä edelleen on. Koneet tekevät rungon, loppu on tarkkaa käsityötä. Koneteollisuudessa riittää siis varmasti suunnittelu ja tuotannonkehitystyötä jatkossakin. Töiden ohessa tuli itsekin mietittyä erilaisia parannusmahdollisuuksia tuotantoon, joista pääsin jopa kehitysinsinöörien kanssa keskustelemaan. Kaiken kaikkiaan tuli vietettyä mukava kesä. Eipähän tarvinnut enää siivota, vaan pääsi askeleen lähemmäs tulevaa insinööriuraa. Tuija Hyvättinen Hallituksen sihteeri 12
Hiusten leikkaus 16 vain miehille! Insinööriopiskelijaliiton jäsenkortilla saat Parturi-Kampaamo Pikku Kulkurista -10 % normaalihintaisista tuotteista Jei =) 13 Muistithan myös IAET-kassan?
Aktiivi esittäytyy: Harri Portin Harrastuksiini kuuluvat pyöräily sekä koirat. Koiramme eivät ole opiskelijalle perinteisiä villakoiria, vaan brasialianterrieri ja kääpiöpinseri. Pyöräilyä en harrasta joukkueessa, vaan teen sitä lähinnä omaksi ilokseni. Olen ollut muutaman kerran ystävieni kanssa ajamassa Lohjalla järjestettävässä hyväntekeväisyystapahtumassa, jossa kerätään rahaa lastensairaalalle. Sen eteen olen valmis ajamaan metsässä 24h. Hei, olen Harri ja autosähköinsinööriopiskelija. Ikää minulle on kertynyt 27 vuotta ja asun tällä hetkellä Espoon Leppävaarassa. Kotoisin olen Porvoosta, jossa olen asunut yli kymmenen vuotta. Koulunpenkillä istuin ennen insinöörinopintoja viimeksi vuonna 1999, jolloin kirjoitin ylioppilaaksi. Lukion jälkeen ajauduin työelämään ja ehdin toimia helpdesk-ylläpitäjänä, järjestelmäasiantuntijana sekä linja-autonkuljettajana. Eli jos naama näyttää tutulta, niin olen todennäköisesti se HKL:n bussikuski, joka tervehti sinua iloisesti ruuhkabussissa! Sanotaan, että musiikkimaku kertoo ihmisen sisäisestä elämästä paljon. Levylautasellani pyörivät David Bowien, Chemical Brothersin ja Norman Cookin levyt. Tästä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä. Takaisin kouluun Ajettuani pari vuotta linja-autoa olin jälleen valmis palaamaan koulunpenkille. Autot ovat aina olleet suuri mielenkiinnonkohteeni, joten autosähköinsinöörin opintojen valinta tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. Opiskelun lomassa on hyvä hieman rentoutua ja ihmetellä maailman menoa. Mielestäni paras paikka siihen koululla on HIOn toimisto. Sieltä löytyy lähes aina pehmeä sohva, kupponen kuumaa ja hyvää seuraa. Valoa loputtomalta tuntuvaan aherrukseen tuovat myös HIO:n tapahtumat aina haalarinkastajaisista vapputapahtumaan. Miten sitten päädyin HIO:n toimintaan mukaan? Antti Leppäsen pitämän infotilaisuuden jälkeen oli täysin vakuuttunut siitä, että HIO tarjoaa oivan mahdollisuuden päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Eikun nimi yhteyshenkilöpaperiin ja tulevaisuus alkoi heti näyttää valoisammalta! Eräs menneen lukuvuoden mieleenpainuvimmista hetkistä oli vappu, jolloin sain kunnian laskea päähäni yhden insinööri- 14
opiskelijoiden tärkeimmistä tunnuksista, imppulakin. Tämä hieno perinne oli pimennossa pitkän aikaan, mutta nyt se on jälleen herätetty henkiin. Perinteet ovatkin mielestäni yksi insinöörikulttuurin kantavista kulmakivistä. Näitä perinteisiä HIO:n tapahtumia ovat mm. munannostajaiset ja tontunkaatajaiset. Henkilökohtaisesti odotan suuresti Pälvin päivän pimausta, joka toivottavasti pystytään järjestämään ensi keväänä monen vuoden tauon jälkeen. Mikä tämä tapahtuma on - se selviää teille viimeistään ensi vappuna! Toivotan kaikille hauskaa alkanutta lukuvuotta ja nähdään HIOn tapahtumissa! Harri Portin Autosähköinisööriopiskelija Yhteyshenkilö, AS05 Matka jatkuu - älkää kysykö miten vaan miksi. Insinööriopiskelijapäivät Oulussa 14.-15.10.2006 15 Lisää tietoa... www.hio.fi Muistithan myös IAET-kassan?
Syksyn 2006 tapahtumat 14.9. Tursajaiset Perinteinen HTO ry:n järjestämä rastikierros Helsingissä. Vanhat opiskelijat pitävät huomattavan kosteita rasteja kaupungin ravitsemusliikkeissä. Kierroksen jälkeen järjestää HAMOK Turnajaiset Kaivohuoneella, jossa esiintymässä Kwan. 20.9. StadiaSport HAMOKin järjestämä megalomaaninen urheilutapahtuma Olympiastadionilla. Koko iltapäivän kestävän tapahtuman aikana ei järjestetä opetusta, joten osallistuminen on kaikille mahdollista. 4.10. Maljannostajaiset Helsingin Insinöörien ja EVIOn kanssa yhteistyössä järjestetyt perinteiset ja haalarikansan keskuudessa mainetta niittäneet bileet Kaarle XII:ssä. Tule juomaan The Malja, niin saat samalla haalarimerkin, jota et muualta löydä! 6.10. Yhteyshenkilöiden ilta, sauna HIO järjestää yhteyshenkilöilleen saunaillan, jossa tarjolla hengenravinnon lisäksi myös ruokaa ja juomaa. 8.-10.10. The Risteily HTO:n järjestämä perinteinen risteily Tukholmaan ja takaisin. Satoja opiskelijoita kirjaimellisesti samassa veneessä. Mainio reissu, jossa tutustuu helposti muidenkin koulumme koulutusalojen ihmisiin. Sukupuolijakauma on viimevuodet ollut suhteellisen mukavasti naiskauneuden puolelle jakautunut. 12.10. Hämeenkadun Appro Bileinsinöörit ry pyörittää opiskelijoita Tampereen kapakoissa rastikierroksen merkeissä. Käy hakemassa natsat haalariin tapahtumasta saatavan merkin muodossa. 14. 15.10. Insinööriopiskelijapäivät 2006 Tänä vuonna Oulussa järjestettävä IOP on koko Suomen inssiopiskelijoiden yhteinen kokoontuminen insinöörimäisen, kosteissa merkeissä järjestettävän, aktiviteetin parissa. Loppubileissä esiintymässä mm. Happoradio. Lähde mukaan, niin noin 1500 muutakin imppua lähtee! 1.11. HAMOKin cocktailtilaisuus ja leffailta Takaisin kouluun 16
10-vuotias HAMOK juhlistaa synttäreitään vapaamuotoisella cocktailtilaisuudella, jonka jälkeen on koulumme opiskelijoita varten varattu Kinopalatsista elokuvasali. Esitettävä leffa ilmoitetaan myöhemmin. 11.11. HAMOKin vuosijuhla ja tanssiaiset Kaivohuoneella kajahtaa, kun opiskelijakunnan juhlavuoden kunniaksi järjestetyt tanssiaiset pärähtävät käyntiin. Varaa itsellesi ja avecillesi paikka juhlahumuun! 24.11. Yhteyshenkilöiden ilta, Stand Up-komiikkaa HIO on yhteyshenkilöineen käynyt jo muutamana vuonna katsastamassa Studio Pasilan stand up illat. Lähde katsomaan maamme kärkinimet livenä! 5.12. HAMOKin glögit ja SexFest eli kuusijuhla HAMOKin toimistolla tarjolla glögiä ja pikkupurtavaa, josta matka jatkuu SexFestin merkeissä pikkujoulubileisiin. 13.12. Tontunkaatajaiset ja yhteyshenkilöiden pikkujoulusauna Joulun alla on HIO perinteisesti taas muistanut yhteyshenkilöitään saunaillan muodossa. Luvassa käymisteitse valmistettuja virvokkeita, ruokaa, saunomista ja uima-allaskin Myllypurosta löytyy. EVIOn kanssa järjestettävät Tontunkaatajaiset päättävät tämän bilevuoden Onnelaan. Tonttulakki päähän, haalarit niskaan ja kaatuilemaan! 17 Muistithan myös IAET-kassan?
Tekun Haalarit Tekniikan ja liikenteen toimialalla Stadiassa pidetään valko-vihreitä HIO-HTOopiskelijahaalareita. Vuoteen 1999 asti HIO ry:llä ja HTO ry:llä (entisellä HTOL- Oppilaskunnalla) oli omat haalarit. HIOn haalarit olivat valkoiset ja silloisen Oppilaskunnan bileasu oli vihreä. Vuonna 1999 yhdistykset sopivat yhteisten, kaksiväristen haalarien valmistamisesta. Yhteisissä haalareissa HIOn valkoinen sijoitettiin näkyvyytensä ansiosta yläosaan ja oppilaskunnan vihreä ei-likaantumisherkkyytensä puolesta alaosaan. Haalareihin hankitaan joka vuosi tekniikan alalla toimivien yritysten mainoksia. Niitä kannattaa siis kurkata myös harjoittelupaikkaa etsiessä. Jos sinä tiedät mielestäsi haalareihin sopivan mainoksen ja haluaisit nähdä sen tulevien insinööriopiskelijoiden haalareissa, tule kertomaan siitä yhdistyksemme toimistolle. Haalariprojekti aloitetaan joka vuoden tammikuussa ja uusia mainostajia etsitään aina kevään ajan. Haalarit kuuluvat mielestämme jokaisen insinööriopiskelijan olemukseen. Opiskelijahaalarit ovat olennainen osa ammattikorkeakouluopiskelijan identiteettiä ja takaavat varman näkyvyyden. Turhia kainostelematta, kaikki julkisuus on hyvästä. Opiskelijahaalarit luovat yhteenkuuluvuutta ja ovat oikeasti hyvännäköiset päällä. Niihin melkein harmittaa ommella haalarimerkkejä kiinni. Yhdistyksemme teettävät tekniikan opiskelijoille näitä jokaisen opiskelijan vipellysasuja jo monen vuoden kokemuksella. Haalareita myydään HIO ry:n Officelta käsin, mistä saat mukaasi myös haalarimerkit. Ennen bileitä tai muita haalaripitoisia tapahtumia kannattaa pyörähtää Officella, sillä useimmiten juuri silloin sieltä löytää opiskelijoita ompelemassa merkkejä haalareihinsa kiinni. Haalareita myydään HIO ry:n Officella heti syyslukukauden alusta. Haalarit kustantavat 30 Takaisin kouluun 18
Insinöörilakki HIONEWS 3/2006 Heikki Silván. Kahdeksankulmainen, mustalla silkkitupsulla varustettu violetti samettilakki on jokaisen insinöörin ja insinööriopiskelijan päätunnus ensimmäisen opintovuoden wapusta alkaen. Legendaarisen imppulakin ideoi vuonna 1969 Helsinkiläinen insinööriopiskelija Imppulakki kuului kauteen, jolloin Helsinkiläiset insinöörioppilaat pitivät elämää olemassaolostaan; pestiin Helsingin Mannerheimintietä, pidettiin yllä yksityistä mukavuuslaitosta, prässättiin katujyrällä pukuja ja vekkihameita sekä puettiin patsaita viittoihin. Helsingin Insinöörioppilaat ry:n mielestä perinteet velvoittavat nykypolveakin. Siis neljännesvuosisadan jälkeen tuotiin insinöörilakki takaisin, insinööriopiskelija ja HIO ry:n puheenjohtaja Vesa Järvinen keksi lakin uudelleen. Emmekä olleet mietteinemme yksin. Näkemyksemme sai Insinööriopiskelijaliiton, Helsingin Insinöörien ja Insinööriliiton tuen. Jatkossakin insinöörikulttuuriin tulee kuulumaan legendaarinen Insinöörilakki. Imppulakki on näkyvä osa insinööriopiskelijakulttuuria, rohkaisemme siis juuri Sinua hankkimaan oman lakin! Insinöörilakin voit käydä tilaamassa HIO ry:n toimistolta tai noutaa suoraan IOL:n toimistolta Pasilasta. Lisätietoja antaa tarvittaessa liiton toimistolla Anneli Lohva, p. 0201 801 866. Lakki kustantaa jäsenelle 72,50 ja ei-jäsenelle 117,50 Kannattaakin huomioida, että lakki + jäsenyysmaksu = 92,50, eli reippaasti alle lakin ei-jäsenhinta! 19 Muistithan myös IAET-kassan?
Stobe Stobella HIONEWS 3/2006 Suomen hukkumiskuolemat moninkertaistuisivat yhdessä yössä. Poliisilla olisi suuri homma soitella vaimoille: Teidän miehenne Uolevi on valitettavasti hukkunut. Miten kävi, oliko kivulias kuolema? Tuskin oli, rouva hyvä. Silminnäkijöiden mukaan miehenne kävi useampaa otteeseen kusella ja happeakin nousi haukkaamaan moneen otteeseen ennen vajoamistaan lopullisesti pohjaan onnellinen hmy naamallansa. Taas tuopin ääreen istahtaneena ajattelin jakaa teille hieman ajatuksia, humaltuneen mieleni saloja ja tapahtumavastaavan arkea. Toivottavasti jaksatte lukea ihan alusta loppuun asti, koska lopusta alkuun lukeminen on vielä huomattavasti rasittavampaa. Kovin moni varmaan kuvittelee bileiden ja muiden tapahtumien olevan suurimmaksi osaksi alkoholin nauttimista. Niin se onkin. Ja sitten siihen muuhun arkeen ja elämään. Lueskelin tuossa internetistä ja taisipa siitä lehdessäkin olla, että Puolassa oli jokin tehdas valuttanut niin paljon alkoholia paikalliseen järveen, että vesi oli ollut noin keskimäärin 30 volttista. Miettikääpä hetki, itse en enää kohta siihen kykene. Koko hemmetin järvi täynnä viinaa! Eihän elämästä tulisi enää yhtään mitään. Takaisin kouluun Juu, onneksi täällä sentään viinasta joutuu maksamaan. Niin kuin kaikesta muustakin. Ootteko esimerkiksi ikinä saaneet lehtimyyjiltä mitään ilmaiseksi? Vaikka jokainen niiden soitto alkaa sanoilla Nyt olis todella hyvä tarjous just sulle. Puolen vuoden lehdet ilmaiseksi!, tulee kuitenkin jostain syystä melko epäilevä olo. Pölinän vaan jatkuessa ja jatkuessa saa vasta noin puolen tunnin kuluttua puhelun aloittamisesta selville, eli siis kun ensimmäisen kerran saa itse puheenvuoron, että siitä toisesta puolesta vuodesta joutuu kuitenkin maksamaan. Olen melko varma, että puhelinmyyjät ammutaan vallankumouksen tullessa ensimmäisten joukossa. Kannattaa muuten joskus kysyä puhelinmyyjältä, että saako sitä turhien julkkisten kansoittamaa lehteä pistekirjoituksella kirjoitettuna versiona, kun tuossa muutama viikko sitten lähti onnettomuudessa näkö. Eivät meinaan soittele enää. 20 Tuomas Mattila Hallituksen tapahtumavastaava Kännitirehtööri
Oletko koskaan ajatellut Erottuaan tyttöystävästään suomenruotsalainen laskettelija meni baariin after-skibileisiin. Portugalin-Saksalainen gootahtava sanomalehti-toimittaja oli nimeltään Der Spiegelmann. Suomen kaikkien aikojen rock-uskottavin pääministeri on Matti Van-Halen. Kokoomuksen mieleisin trigonometrinen funktio on Sini. Oulun Kärpät innostuivat historiasta, koko joukkue siirtyikin pronssikaudelle. Apuvälinetekniikkaa ammattimaisille kädentaitajille ProTeeSi Tietokoneharrastajan koira ilmoittaa haun tuloksen. Suutarilla on paljon kanta-asiakkaita. Lukkoseppä on usein avainasemassa. Tupakoivat rokkarit lähtivät risteilylle Smoke On The Water. Propaganda-guru ja sen hengellinen johtaja on propa-gandhi. Sähköinsinöörin työt olivat pahasti vaiheessa. Mooses osallistui IOL:n kurssille, muistiinpanovälineet saatuaan hänellä ole edessään jälleen liiton arkki. 21 Optisen anatomian tutkija päätti ottaa silmän käteen ja katsoa. Ei-toivotulle kämppikselle pitää tarjota solumyrkkyä. Pahoillaan oleva rahoittava yhteistyökumppani on sponsorry. Vanhan koulukunnan atk-opettajat rankaisevat oppilaitaan karttakepillä, mutta suhteellisen modernilla kielellä, niinpä yleisesti kuultava toteamus onkin ojenna näppis Tiukan paikan tullen eko-hippi meni puihin. Vesa Lindroos Yhteyshenkilö Konetekniikka Muistithan myös IAET-kassan?
Tapahtuipa kesällä 2006 Tekulla kevään opetus päättyi 10.5.2006. Vaikka luennot ja labrat saivatkin jäädä kesäloman alkaessa taakse, ei sitä kuitenkaan ihan laakereilleen päässyt makaamaan. Suurella vaivalla, tai joidenkin kohdalla liiankin helposti hankittu kesätyöpaikka odotti haasteineen. Yhdistysaktiivin kesää värittivät lisäksi mitä monipuolisimmat tapahtumat joissa tietty oltiin mukana. PUHEENJOHTAJIEN SAUNAIL- TA 5.5.2006 Koska saunailtoja ei yksinkertaisesti koskaan voi olla liikaa, päätimme järjestää sellaisen yhdistyksen vanhoille puheenjohtajille. Olimme suunnitelleet tuota saunailtaa jo pitemmän aikaa ja sain itse kunnian olla saunaillan järjestäjänä. Eli, ensin jostain täytyi löytää sopiva sauna ja sitten löytää kaikki vanhat puheenjohtajat. tiloista kävi yhtä nopeasti kuin Pythagoraan lauseen toteaminen. Ja saunatiloissa ei ollut todellakaan mitään valittamista. Paitsi tietty se, ettei sieltä löytynyt langatonta verkkoa. Hieman vaikeampi asia oli löytää vanhat puheenjohtajat. Tunnen henkilökohtaisesti entisiä puheenjohtajia vuoteen 2003 saakka, ja muutaman aikaisemman puheenjohtajan numeron olin onneksi ottanut talteen. Se helpotti huomattavasti esimerkiksi vuoden 1996 puheenjohtajan tavoittamista. Jostain kumman syystä kaikki entiset aktiivimme ovat jollain tavalla hieman kadonneet. Vuoteen 1996 saakka puheenjohtajien saavuttaminen oli vielä helppoa ja puheenjohtajat samassa saunassa viimeisen 10 vuoden ajalta kuulosti aika hyvältä. 10 paikalle kutsutusta puheenjohtajasta saimme saunomaan 8. Läsnä olivat siis allekirjoittaneen lisäksi Vesa Järvinen (-96), Jani Haavisto (-97), Kimmo Lindberg (-00), Rasmus Järvinen (-01), Mikko Lundholm (-03), Juha Kiviniemi (-04) sekä Meri-Tuuli Myllylä (-06). Puheenjohtajien lisäksi paikalle kutsuttiin vuoden 2001 varapuheenjohtaja Harri Savolainen sekä yhdistyksen ainoa kunniajäsen ja Sähköinsinööriliitto SIL ry:n ansioitunut toiminnanjohtaja Heikki Silván. Yhdistyksen aktiiveista oli paikalla avittamassa Harri Portin. Saunan löysimme helposti. Hallituksesta Tuomaksen ja Juhon ollessa töissä Elma Oyj:llä saunan varaaminen tuon yrityksen Takaisin kouluun 22
osallistui Marssille jo seitsemättä kertaa. Kesäyön Marssin tarkoitus on siis marssia 15 tai 30 kilometrin pituinen reitti Tuusulanjärveä ympäröivässä maastossa. Reitti kulkee milloin luonnossa, milloin taas kaupungissa. HEVIOn porukka on sen verran rohkeaa ja suorastaan sporttista, että marssimme tietenkin tuon pitemmän reitin. Aikaa joukkueellamme kului tänä vuonna noin kuusi tuntia. Saunominen maistui kaikille kuten ruoka ja juomakin, iltaa vietettiin leppoisissa tunnelmissa. Myöhemmin jatkettiin Espoosta taksilla luonnollisesti Helsingin keskustaan Oluthuone Kaislan riittoisien hanojen ääreen. Saunaillasta jäi kaikille hyvät muistot, varsinkin kun niitä muistoja alettiin oikein kaivella ja kertomaan meille nuoremmille aktiiveille. Vastaavanlainen saunailta tullaan varmasti järjestämään uudelleen. Kesäyön Marssi on oikein mukava tempaus johon osallistua, jos vain yhtään löytyy peruskuntoa ja kestävyyttä. Marssilla ei ole tarkoitus rikkoa mitään ennätyksiä tai muutenkaan näyttää paremmuuttaan muille joukkueille. Itse olen ollut nyt kahdessa Marssissa mukana ja edelleen sitä mieltä, että ensi vuonna taas uudestaan. KESÄYÖNMARSSI 9.-10.6.2006 Perinteinen Kesäyön Marssi järjestettiin jälleen Tuusulassa Suomen Latu ry: n ja Puolustusvoimien toimesta nyt yhdeksättä kertaa. HIO ry:n ja EVIO ry:n hedelmällisen yhteistyön tulos, HEVIO HALLITUKSEN KESÄTAPAA- MINEN 14. 16.7.2006 Yhdistyksen hallitus pitää kesäisin vähän pitempää kaavaa noudattavan kesäkokouksen. Tänä vuonna olimme puheenjohtajamme porukoiden mökillä Kemiön 23 Muistithan myös IAET-kassan?
Västanfjärdissä. Niin, aivan eli siis missä? Onneksi arvoisa puheenjohtajamme oli laatinut meille hyvin selkeät ajo-ohjeet ihan perille saakka. Perille saavuttuamme olikin sitten yllätys melkoinen, sillä vastassa ei ollut mikään mökki, vaan enemmin huvila. Ensimmäinen ilta kului lähinnä paikalleen asettuessa ja rentoutuessa. Pian saimmekin paikan kotoisaksi hyvin helposti. Seuraavana päivänä aloitimme kokoustamisen iltapäivällä kello kahden jälkeen. Kokouksessa käytiin läpi kaikki syksyllä tulevat tapahtumat, suunniteltiin tulevia julkaisuja ja käytiin avointa keskustelua mm. tulevan kauden 2007 hallituksesta. Lisäksi päätimme kaikille hallituksen jäsenille toiset, hieman hienommat nimikkeet. Esimerkiksi rahastonhoitaja on kirstunvartija, varapuheenjohtaja on sisäministeri ja www-vastaava portaalipäällikkö. Kaiken kaikkiaan kokous sujui leppoisasti, kuten oli tarkoituskin. Omasta puolestani tuo reissu oli kyllä yksi kesän kohokohdista. Hallituksen porukka kuitenkin hajoaa omille teilleen heti kesäloman alettua ja ei siksi kovin paljoa näe toisiaan. Tuntui melkoisen kodikkaalta Takaisin kouluun olla tuon porukan kanssa reissussa. DRAGONMELONNAT 16. 18.8.2006 Loppukesän viimeinen rutistus ennen luentosaliin paluuta oli Dragonmelonnat. HIO ry osallistui jälleen Lohikäärmemelontaan omalla joukkueellaan. Yhdistyksen joukkuetta luotsasi tänä vuonna kokenut ja ahavoitunut Merikapteeni Juha Kiviniemi. Kiviniemi luotsasi joukkueensa tähän mennessä yhdistyksen historian parhaimpaan saavutukseen. Dragonjoukkue kävi salaharjoittelemassa ja hiomassa tekniikkaa Melontakeskuksessa kolme kertaa ennen varsinaista kilpailuviikkoa. Kahtena kertana mukana treeneissä olivat myös EVIO ry:n, HI ry ja TLK r.f:n joukkueet. Treenien jälkeen rentouduttiin saunassa ja saatettiin nauttia myös muutama huurteinenkin. Varsinainen kilpailupäivä olikin sitten jännityksen täyttämä. Ilmassa oli oikein suuren urheilutapahtuman tuntua, tai sit- 24
ten se oli vain ruokakojuista ja terasseilta leijaileva tuoksu. Ensimmäisessä lähdössä joukkue meloi 200 metrin radan ajassa 1:02:78. Näin hienolla suorituksella selvittiin välieriin, jossa eräs nimeltä mainitsematon Kalliosta tullut joukkue törmäili lähes kaikkien ratojen läpi loppujen lopuksi oman joukkueemme veneeseen. Dragonmelontojen sääntöjen mukaisesti muihin törmäillyt joukkue diskataan pelistä ja törmäyksen kohteena ollut joukkue saa uusintalähdön. Kolmannessa, eli uusintalähdössä joukkueemme paransi aikaa kahdella sekunnilla. Tästä hyvästä joukkue pääsi yhteisösarjan loppukilpailuun. Varsinaisessa loppukilpailussa oltiin kieli keskellä suuta. Joukkueiden asettuessa lähtölinjalle odottamaan lähtölaukausta tuntui siltä, kun kaikki muu olisi ollut turhaa. Joukkueet taistelivat vain ensimmäisestä sijoituksesta. Tässä kohtaa tekstiä olisi niin upeata kirjoittaa HIOn joukkueen voitosta, kunniasta ja glooriasta. Eräästä nimeltä mainitsemattomasta toisesta joukkueesta johtuen en sellaisesta kuitenkaan kirjoita. Yhdistyksen joukkueen veneeseen törmättiin toistamiseen ja kilpailu jäi käytännössä siihen. Jos veneeseemme ei olisi tärmätty, olisimme olleet kolmannella sijalla. Rehellisesti. Antti Leppänen Hallituksen varapuheenjohtaja Music Bar BootHill Lönnrotinkatu 25 Ma-Pe 10:30-02:00 La-Su 12:00-02:00 Puhelin 09 685 6685 25 Muistithan myös IAET-kassan?
Testiryhmä HIONEWS 3/2006 Kuinka monta insinööriopiskelijaa mahtuu... Tiesitkö, että puhelinkoppiin mahtuu 10 insinööriopiskelijaa? Minulle tämä ainakin oli täysin uusi ja mahdottomalta kuulostava asia. Mutta näin vaan on. HIO ry:n oma Testiryhmä oli taas vauhdissa. Tällä kertaa kokeiltiin, montako insinööriopiskelijaa mahtuu eri paikkoihin tietyn reitin varrella. Testikohteina oli mm. jo edellä mainittu puhelinkoppi, mäyräkoira, leikkitalo, karhu Illan aikana ahtautumisia tuli yhteensä jopa 15 kohteeseen. Tällä kertaa Testiryhmään kuului 14 imppua (insinööriopiskelija), yksi opto (optometriopiskelija) ja yksi kättäri (kätilöopiskelija). Kaikilla oli luonnollisesti opiskelijahaalarit päällä. Yksi ryhmäläisistä toimi valokuvaajana. Näitä ahtautumisia ei tietenkään kannata suorittaa, ellei mukana ole yksi vähintään lääkikseen haluava. Turvallisuus ennen kaikkea. Ryhmämme lähti liikkeelle Kallion Iltakoulusta kuuden aikaan illalla ja lopulta joskus keskellä yötä matka päättyi Kiasman läheisyyteen. Takaisin kouluun 26
LYHTYPYLVÄS Lyhtypylväs osoittautui hyvin vaikeaksi ahtautumiskohteeksi, johtunee sen vertikaalisesta suuntautumisesta. Haalarit vaan yksinkertaisesti luistivat liikaa. Tästäkin huolimatta lyhtypylvääseen saatiin 3,5 imppua samaan aikaan. PUISTOPENKKI Tässä vaiheessa iltaa, ryhmä ei ollut vielä täysilukuinen, meitä oli 13. Erään Kallion puiston penkille saimme siis ahdettua 12 imppua, kuvaajan piti jäädä pois. Enemmänkin olisi siis mahtunut. ja paljon pystysuuntaisia kaltereita, joista pitää kiinni. Porttiin mahtui roikkumaan kaikki ryhmän sillä hetkellä mukana olleet jäsenet, eli 12. KÖYSIRATA Karhupuistosta siirryimme kohti Hakaniemeä ja löysimme leikkikentän. Leikkikentältä löytyi Köysirata mallia rengasliuku. Renkaalle mahtui yhtä aikaa ja osittain päällekkäin 4 testaajaa. Siinä oli sitten mukava liukua nopeasti alas rataa pitkin. Köysiradan köydelle mahtui taas roikkumaan ainakin yhdeksän ryhmäläistä. ISO PORTTI Seuraava kohde oli Kalliossa sijaitseva Iso portti. Portissa oli kunnon jalansijat KIIPEILYTELINE Samaiselta leikkikentältä löytyi myös iso kiipeilyteline, johon ahtautui koko ryhmä kuvaajaa lukuun ottamatta. 27 Muistithan myös IAET-kassan?
HIONEWS 3/2006 SÄHKÖKAAPPI Mikä se on, jossa useat yön tallaajat käyvät hädän yllättäessä kokeilemassa onneaan ja ottamassa tuhansien volttien riskin. Se on tietenkin Sähkökaappi. Kalliostakin löytyy sellaisia, sellaisen päälle mahtui yhteensä seitsemän imppua. Vieressä jopa asuttiin ja ikkuna oli auki, joten aiheutimme samalla pientä pahennusta. PUHELINKOPPI Saimme siis ahdettua tavalliseen puhelinkoppiin kymmenen (10) insinööriopiskelijaa. Tyhjää tilaa ei paljoa jäänyt, ahtauduimme niin tiiviisti kuin pystyimme. Ensimmäinen kohteemme sai suurta suosiota, vastapäisen talon ikkunasta kuului Takaisin kouluun kannustushuutoja ja ulkopuoliset olivat hämillään. Testiryhmämme piti vielä pienen gallupin ulkopuolisilta kysyen, montako heidän mielestään mahtuu puhelinkoppiin. Vastaus oli keskimäärin kolme ihmistä. KARHU Emme tietenkään löytäneet oikeaa karhua, vaan kokeilimme Karhu-puiston Karhua. Yleisesti Karhu-patsaalle mahtui 12 testiryhmäläistä. Ja Karhun selkään jaksoi kiivetä viisi ryhmäläistä. Karhun jalkojen välistäkin ahtauduimme. Karhun jälkeen testiryhmämme oli täysilukuinen, eli 16 jäsentä. Kokoontumisen ja täysilukuisuuden iloitsemisen yhteydessä kokeilimme, monta pystyy ottamaan yhtä aikaa kiinni Vesan pikkurillistä ja tulos oli 11. 28
HIONEWS 3/2006 KARHUPUISTON KIVIPYLVÄS JA PUSKA Kivipylväs oli pienen jalkatilansa vuoksi vaikea. Siihen piti nousta aina vastakkaiset parit, joten se vaati tasapainoa. Lukuisista yrityksistä huolimatta emme saaneet pylvääseen mahtumaan enempää kuin kuusi ryhmäläistä. Olutta juodessa hätä yllätti, oluthan on pelkkää kusetusta. Siitä seurasi, että yhdeksän ryhmän jäsentä ahtautui lähimmän pusikon läheisyyteen ja tyhjensivät päänsä. PIENI PUNAINEN MÖKKI Leikkikentästä toiseen, saavuimme Kaisaniemen lahden rantaan ja löysimme pienen punaisen mökin, johon koostaan huolimatta ahtautui seitsemän ryhmäläistä. Jos mökki oli koosta päätellen lapsille tarkoitettu, miettikääpä monta lasta sinne mahtuisi yhtä aikaa? MÄYRÄKOIRA Tähän mainittakoon: Tässä testissä ei vahingoitettu yhtäkään elävää olentoa, paitsi Jekku teloi jalkansa. Emme myöskään yrittäneet fiksuja kun olimme oluisen mäyräkoiran päälle. Sen sijaan löysimme pienen koirapuiston, jossa oli puisia pitkiä mäyräkoira-koristeita. Aluksi saimme ahdettua mäyräkoiran 29 Muistithan myös IAET-kassan?
päälle seisten 8 ja sitten, kun kaikki istuivat alas, meitä oli sen päällä 12 testiryhmäläistä. Kunnes toisaalta kuului huuto: Olkaa ihan rauhas, me mennään tonne toiseen. Eli löytyi vielä isompi mäyräkoira, jonka päälle mahtui 13 ryhmäläistä seisomaan. OMENAPUU juomatauon kiipeilyn jälkeen, istuskelimme nurmikolla ja naureskelimme illan saavutuksille tähän mennessä. Kaisaniemestä lähdimme kohti Kiasmaa Rautatientorin kiertäen, matkalla ei oikeastaan kokeiltu mitään uutta. Jekkua jouduttiin kantamaan ja kuulemani mukaan allekirjoittanut kävi Kiasman kahluualtaassa. Matkalla kysyimme myös poliisiauton eli Maijan kyytiin. Konstaapelit kuitenkin uskalsivat väittää, ettemme kaikki mahtuisi kyytiin. Voi kyllä olla, että siinä olisi käynyt niin, että kun kaikki olisi ahdettu kyytiin takakoppiin, ovet olisi paiskattu lukkoon ja meidät olisi kyyditetty suoraan asemalle. Viimeiseksi Kaisaniemestä löytyi isohko omenapuu, johon kaikki innokkaat kiipeilivät. Lopulta puussa oli yhtä aikaa 9 ryhmäläistä. Kaikki pidimme pienen lepo- ja Mietimme illan päätteeksi vielä montako imppua menee seuraavana aamuna töihin? Luvuksi saatiin 11, rankkaa varmasti. Joona Haavisto Hallituksen tiedotusvastaava Tässä tekstissä esiintyy vain osa kuvista, loput löydät osoitteesta www.hio.fi Takaisin kouluun 30
31 Muistithan myös IAET-kassan?
Kiva Tytöille HIONEWS 3/2006 Takaisin kouluun 32
HIONEWS 3/2006 Kova Pojille 33 Muistithan myös IAET-kassan?
Takaisin kouluun HIONEWS 3/2006 Nassen Napinat Miksi ei virheistä opita? Yksi lukukausi on taas alussa ja samat tunaroinnit on taas suoritettu. Lukujärjestykset ja kurssiaikataulut saapuivat taas niin viime hetkellä että Stadian tekniikan opiskelijoilla tuli oikein iloinen mieli aloittaa uusi syyslukukausi. Kuusi päivää ei Nassen mielestä oikein riitä laittamaan HOPSejaan kuntoon. Olisi se mukava aloittaa asiat niin että olisi edes muutama viikko aikaa arvioida omaa lukukauden kulkua, jotta pystyisi sopimaan esimerkiksi työasiat kuntoon. Nyt kun pomot kyselevät milloin sitä opiskelija pääsisi koulun ohella töihin, pitää vastata tuttua ei voi tietää kun ei omista kurssiaikatauluista ja lukujärjestyksistä ole mitään tietoa ennen kuin se koulu oikeasti alkaa. Tällöin sitä huomaa että työpaikan johto palkkasikin jo toisen osatyöntekijän Stadian opiskelijan tilalle kun hänen opinahjonsa sentään tiesi kertoa aikataulut jo varhain. Onneksi koulumme johdossa sentään asiat muuttuvat. Nyt on Nassellakin turvallisempi olo kun koulun johto panee itseään viralta juuri kun suurien muutoksien huhut vellovat valtaisina. Onhan se paljon helpompaa seilata muutoksien tuulissa ilman kapteenia. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulukenttää ollaan uudistamassa kerta heitolla oikein kunnolla ja Stadia on tämän myllerryksen myrskynsilmässä. Huhut Stadian ja EVTEKin yhdistymisestä ovat käyneet kuumina jo jonkin aikaa. Päivä päivältä se näyttää Nassesta todennäköisemmältä. Nasse toivookin että tällä uudistuksella pystyttäisiin varmistamaan insinöörikoulutuksen laadukkuus pääkaupunkiseudulla. Nassea kuitenkin vähän hirvittää minkälaiseen valtataisteluun tästä vielä joudutaan kun koulujen johdot alkavat kinaamaan siitä kuka saa mitäkin ja mistä joudutaan luopumaan. Sellainen ajatus hirvittää että muutosmyllerryksessä unohtuisi itse opiskelija kokonaan. Että huomio siirtyisi pelkkään politiikan tekoon ja unohdettaisiin koulutuksen laadun varmistaminen sekä opiskelijan aseman turvaaminen. Nasse toivookin että ne yhdistykset ja järjestöt jotka ovat lupautuneet ajamaan opiskelijoiden etua ja asemaa, toimivat aktiivisina sekä periksiantamattomina kun uusia organisaatioita suunnitellaan. Koulun alku on täynnä kaikenlaisia infotilaisuuksia. Nasse ajatteli että perhana kun niissä ei kuitenkaan edelleenkään valvota kuka siellä istuu niin mennäämpä vähän kuuntelemaan mitä niissä kerrotaan. Taisi olla niitä ekoja infoja ihan koulun alkumetreillä kun heti alkoi särähtämään korvissa puhujan mielipiteet. Siis ensinnäkin kun nythän ei ole enää varsinaisesti HAMOK ry:tä vaan Helsingin ammattikorkeakoulun oppilaskunta - HAMOK. Taisivat jotan lakiin liittyviä juttuja saada itselleen tai jotian sinne päin. Mutta siis... tämän edellä mainitun järjestön edustaja kehtasi sekoittaa Nassen ja 34
muiden paikallaolijoiden ajatuksia puhumalla omista koulutusalajärjestöistään paikallisyhdistyksinä. EI EI EI! Insinööriopiskelijaliitolla on paikallisyhdistyksiä, ei Hamokilla. Yritä siinä nyt sitten ymmärtää kun tämä uusi organismikaavio on muutenkin niin sekava täällä imppijen kehdossa. Nasse päätti käydä myös kuuntelemassa mitä uutta HIOn pojilla ja tytöilläkin tänä vuonna on sanottavaa. Suoraan sanottuna alkoi vähän istumalihaksia pakottamaan, kun kaverit päättivät sitten puhua kaksi tuntia yhteen putkeen. Vanhana paperossimiehenä Nassella alkoi kädetkin tärisemään kuin milläkin Singerillä. Ihan hyvät jutut joo... mutta koittakaa nyt herran jumala vähän lyhentää seuraavalla kerralla! Nasse-setä on opinahjomme takapiru - ikiaikainen anonyymi henkilö ja Jumalan ruoska, joka ei sääli ketään! Tämä velho on tiettävästi majaillut koulumme lähiseuduilla jo vuodesta 1994. Beware - Nasse väijyy kaikkialla! WWW.HIO.FI 35 Muistithan myös IAET-kassan?
HIONEWS 3/2006 Helsingin Insinöörioppilaat HIO ry Tervetuloa HIO ry:n toimistolle! HIO RY HALLITUS 2006 Puheenjohtaja Meri-Tuuli Myllylä Rahastonhoitaja Tuomas Hara Sihteeri Tuija Hyvättinen Varapuheenjohtaja Antti Leppänen WWW-vastaava Juho Mäkinen Tiedotusvastaava Joona Haavisto Käyntiosoite: Bulevardi 31 00180 HELSINKI Postiosoite: Helsingin Insinöörioppilaat HIO ry PL 4020 00099 Helsingin Kaupunki http://www.hio.fi hio@hio.fi etunimi.sukunimi@hio.fi Takaisin kouluun Pääyhteyshenkilö Ville Välimäki 36 Tapahtumavastaava Tuomas Mattila