VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS 2014

VUOSIKERTOMUS VUODELTA vuotta Toivon tekoja ja Valmistunut oppisopimus

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 Verkostoitumista ja hyvinvointia Yhteiskristillinen päihde- ja mielenterveyspäiväkeskus Vaajakoskella

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2009

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Järjestöjen yhteistyötä asiakkaan hyväksi

Vaajakosken Suvanto ry. Vuosikertomus 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2016

Vuodelle 2016 nimesimme toimintasuunnitelmassa Suvannon painopistealueiksi tarjota 1) Matalan kynnyksen lähipalvelua sekä 2) Osallistavaa toimintaa

Nuorisotakuu. Timo Mulari

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

PÄIVÄKESKUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN, Tornio: Uudistetun päiväkeskuksen avaaminen, toiminnan käynnistäminen ja toiminnan sisältöjen

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

LÄNSI-LAPPI KUTY TUIKKUUN MIESTYÖN ESITTELU TUETTU- JA INTERVALLIASUMIS- PROSESSI UUDISTETTU PÄIVÄKESKUS TUIKKU VOIMAVARAKESKEINEN HYVINVOINTIRYHMÄ

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Varikko Pohjois-Karjala projekti (ESR)

LÄNSI-LAPPI MIESTYÖN KUTY PÄIVÄKESKUKSEEN TUETTU- JA INTERVALLIASUMIS- PROSESSI UUDISTETTU PÄIVÄKESKUS VOIMAVARA- KESKEINEN HYVINVOINTI- RYHMÄ

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

TE-palveluja alueellisesti

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Nuorisotakuu määritelmä

KOULUMÄEN PÄIVÄKESKUS. Viidankatu TORNIO

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry

Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

3.1 Turvataidot Turvataidot ja media Turvataitokasvatus ja sen tavoitteet Turvataitokasvatuksen toteuttaminen 64

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Toimintakeskus Mielenmaja on Mikkelin kaupungin psykososiaalisten palveluiden yksikkö, joka tukee mielenterveyskuntoutujien

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Keravan Reserviläiset ry

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 (Päivitys laajempaan toimintasuunnitelmaan)

Turun Ohjaamo

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma Diakonia-ammattikorkeakoulu

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä

Kirkkovaltuusto

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

KOKEMUSASIANTUNTIJA VALMENNUS

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus Sivu 1 / 5

TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ. VALTUUSKUNTA 18 jäsentä. HALLITUS 7 jäsentä. TILITOIMISTO - palkanlaskenta - kirjanpito TOIMITUSJOHTAJA

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

PALOMA- projekti

Kokouksen esityslista

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Pohjois-Suomen A-killat

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke Sanna Rautio

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

PESÄPUU ry Säännöt

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Transkriptio:

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013 Nuoria aikuisia ja päihdetyön murrosta Yhteiskristillinen päiväkeskus päihde- ja mielenterveystyön kentässä Vaajakoskella www.suvanto.fi 1

Vaajakosken Suvanto ry Vuonna 1997 perustettu Vaajakosken Suvanto ry. järjestää aktivoivaa toimintaa päihde- ja mielenterveystyön kentässä Vaajakoskella ja sen lähiympäristössä. Perustehtävänä on tukea vaikeuksiin joutuneita henkilöitä kokonaisvaltaisesti sosiaalisin, toiminnallisin, fyysisin, henkisin ja hengellisin keinoin. Toiminta on yhteistyöhakuista ja perustuu yhteiskristilliselle arvopohjalle. 2

Ilmiönä nuoria aikuisia ja päihdetyön murrosta Aikaisempien asiakasryhmien lisäksi Suvannon toimintaan on usean vuoden ajan kiinnittynyt nuoria aikuisia, joilla ei ole opiskelu-, harjoittelu- tai työpaikkaa. Kuntouttavan työtoiminnan ja työkokeilujen kautta heille on järjestetty mahdollisuus arkirytmin sekä työtaitojen harjoitteluun ja ylläpitämiseen. Vaikeaksi heidän kohdallaan tilanteen tekee se, että työmarkkinoilla on rajatusti vapaita paikkoja, joista käydään kiivasta kilpailua. Työpaikkakehitys on yleensäkin ollut vaikeaa Jyväskylän alueella vuonna 2013. Perustason julkinen päihdetyö Vaajakosken alueella on kokenut kolauksen, terveysaseman päihdetyöntekijän vastaanoton siirryttyä sisäilmaongelmista aiheutuvien työtilajärjestelyjen vuoksi ns. kantakaupunkiin Jyväskylässä. Lisäksi terveysaseman päihdetyöntekijöiden toimenkuvat näyttävät muuttuneen ennaltaehkäisevän työn suuntaan, mikä on hyvä asia. Muutoksesta seuraa kuitenkin se, että runsaasti päihteitä käyttävien henkilöiden tilanteet ja hoitoon pääsy pitkittyy ja asiat ajautuvat syvempiin kriiseihin. Tämä on inhimillisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkasteltuna kielteinen kehityksen suunta. Muun muassa nämä muutokset näkyvät päihdeongelmista kärsivien henkilöiden arjessa Vaajakosken Suvannon toimialueella ja päiväkeskustyössä. Vaajakosken Suvannon päiväkeskustoiminta on voinut tarjota ympäristön Kokoontumisen, yhteisöllisyyden, vertaistuen ja tekemisen muodossa Suvanto tarjoaa vakiintuneen paikan, joka on tullut tärkeäksi suurelle ihmisryhmälle. Päivittäisessä toiminnoissa kohtaamme 40-45 henkilöä ja vuositasolla toimintaan osallistuu eri tavoin n.200 henkilöä. Toiminnan piiriin hakeutuminen kertoo siitä, että ihmiset hakevat ja etsivät apua päihteiden, mielenterveyden, yksinäisyyden, työttömyyden ja jopa toimeentulon kysymyksiin tämäntyyppisistä toiminnoista. On hieno nähdä myös ikääntyneitä ihmisiä, jotka käyvät päiväkeskuksessa osallistuen toimintaan, tekemiseen tai muuten vaan tutustumassa paikkaan. Opiskelijoiden kenttäjaksot tuovat väriä, piristystä ja uutta tietoa sekä toimintatapoja päiväkeskuksen arkeen ja elämään. Työ rikosseuraamusten suorituspaikkana on jatkunut edelleen. 3

Mitä toimintoja on tarjottu: - Päiväkeskuksessa on toimintaan osallistuville suunnattu edullinen aamupala, kahvi- ja ruokailumahdollisuus lounasaikaan. - Päiväkeskus tarjoaa mahdollisuuden pyykinpesuun, vaatehuoltoon, saunaan ja henkilökohtaisen hygienian hoitoon. - Internet ja lehdet ovat kävijöiden käytettävissä. - Liikuntaan on sisältynyt salibandyä, pehmolentopalloa, keilausta, ratsastusta, uintia, vesijumppaa ja kuntosalikäyntejä. Liikunta on toiminut säännöllisten viikkovuorojen muodossa ja lisäksi on osallistuttu turnauksiin. Musiikin ja liikunnan toiminnoissa on tehty hyvää yhteistyötä mielenterveysyhdistys Kellon kanssa. - Harrastusmahdollisuudet tekstiili- ja puukäsitöiden muodossa. - Työntekijöiden antama ohjaus päihdehoitoon ja palveluohjaus muihin pulmatilanteisiin liittyen. - Vahva vertaistuellinen ilmapiiri. - Monimuotoinen vapaaehtoistyö. - Kuntouttava työtoiminta. - Työllistymistä tukevat harjoittelut, valmennukset ja kokeilut. - Tukityöllistäminen. - Yhdyskuntapalvelu. - Vankien valvottu koevapausjärjestelmä. - Retket, leirit ja ulkoilupäivät, joko Suvannon toimesta tai yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. - Teemalliset saunaillat erikseen naisille ja miehille. - Keskustelut ja hengellinen ohjaus. 4

Toimintaa tilastojen valossa v. 2013 Käyntikertoja Suvannossa n. 9500 Eri henkilöitä n. 200 Ruokailuja vuoden aikana 6300 Aamupaloja n. 2000 Retkiä ja tapahtumia 10 Naisten- ja miesten iltoja yht. n. 40 n. 30 eri henkilöä Liikuntaryhmät 3 viikottaista n. 30 eri henkilöä Vapaaehtoistyöpäiviä n. 2000 n. 20 eri henkilöä Työkokeilut 6 henkilöä 271 päivää Kuntouttava työtoiminta 10 henkilöä 884 päivää Kunt.tt. Kuntakokeilun kautta 1 henkilöä 68 päivää Koevapaus Yhdyskuntapalvelu 1 henkilö Opiskelijoiden kenttäjaksot 15 henkilöä 468 päivää Tapahtumia vuodelta 2013 - Suvannon naistenleiri 5 pv. järjestettiin Kesärannan leirikeskuksessa elokuussa. Osallistujia leirillä 15. - Miestenleirejä oli kaksi. Humalajärven leirikeskuksessa maaliskuussa ja Kesärannan leirikeskuksessa elokuussa. Leirit järjestettiin yhteistyössä baptisti-, helluntai- ja vapaaseurakunnan sekä Jyväskylän Katulähetyksen kanssa. - Ulkoilu- ja retkipäiviä oli 6. - Vaajakosken kylätapahtumassa nimeltä Kohinat olimme mukana omalla myyntipöydällä sekä elokuussa, että maaliskuussa talvikohinoilla. - Toukokuussa teimme koulutus ja virkistysmatkan Viron Saarenmaalle. Matkalla oli mukana asiakkaita, vapaaehtoistyöntekijöitä, yhteistyötahojen edustajia ja henkilökuntaa, yhteensä 28 henkilöä. - Joulunpyhinä aikaan Suvanto oli auki n. 2 tuntia päivittäin vapaaehtoisvoimin. - Jouluaattoiltana vapaaehtoiset järjestivät jouluruokailun ja hartauden Suvannossa. 5

Kirpputori valmentaa ja kierrättää Kirpputorin toiminta jatkui edellisten vuosien tapaan. Harjoittelijoita oli vuoden aikana useita, ja vapaaehtoistyöntekijät ovat edelleen erittäin tärkeitä kirpputorin sujuvan toiminnan kannalta. Keväällä hankittiin käyttöön uusi peräkärry. Talvikohinoiden aikaan sekä kevään korvalla pidettiin erikoistarjouksia, syksyllä tarjottiin asiakkaille täytekakkukahvit. Pikkujouluhengessä pidettiin Jouluhulinat, jolloin tarjottiin glögit ja piparit ja järjestettiin arvonta. Facebook-sivut tehtiin loppuvuodesta, ja suunniteltiin myös uudet kyltit seuraavana vuonna toteutettavaksi. Mainoksia jaettiin lähialueilla koteihin sekä ilmoitustauluille, ja mainostettiin myös Wessmanni-lehdessä. Karjala-keräykseen lahjoitettiin tekstiilejä täysi peräkärryllinen. Ostoksien ja kierrätysmahdollisuuden lisäksi kirpputori on edelleen monelle tärkeä pysähtymispaikka juttuseuran ja kahvikupposen merkeissä. Keskeiset yhteistyötahot ja yhteistyön muoto vuonna 2013 Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Vaajakosken terveysasema SOVATEK-säätiö Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö KAN ry Kuiville Pyrkivien Tuki ry Jyväskylän Katulähetys ry Sininauhaliitto Asiakaspohjainen yhteistyö ja toiminnan taloudellinen tuki yhdistyksen toimintaan. Päihde- ja mielenterveystyön kehittäminen jatkui Arjen-mieli (Kaste-hanke) yhteistyöverkostossa ka koulutuksessa. Päihdehoitajan ja perusterveydenhuollon kanssa tehtävä asiakaspohjainen yhteistyö. Jäsenyys, osallistuminen hallintotyöskentelyyn hallituksessa ja valtuuskunnassa sekä asiakaspohjainen yhteistyö. Asiakaspohjainen yhteistyö mm. koevapaudet, ruokailutoiminnat, liikunta- ja retkitoiminnat. Asiakkaiden asuntoasiat ja hallinnollinen yhteistyö. Asiakaspohjainen yhteistyö. Hallintopalveluiden ostosopimus ja koulutuksiin liittyvä yhteistyö. Liitolta saatavat koulutuspalvelut ja 6

Raha-automaattiyhdistys Työ- ja elinkeinotoimisto Rikosseuraamuslaitos Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Jyväskylän aikuisopisto ao Jyväskylän ammattikorkeakoulu Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus KOSKE Toiminnan taustaseurakunnat: Jkl: seurakunta, Jkl:n Helluntaiseurakunta, Jkl:n Ortodoksinen seurakunta, Jkl:n Vapaaseurakunta ja Vaajakosken Baptistiseurakunta. Kiinteistöosakeyhtiö Vaajakosken Keskuskulma Jyväskylän oppisopimuskeskus Mielenterveysyhdistys Kello ry. osallistuminen asiantuntijaryhmiin. Rahoitus ja koulutus. Työkokeilut ja tukityöllistäminen. Yhdyskuntapalvelu ja valvottu koevapaus. Kuntouttava työtoiminta. Opiskelijoiden kenttäjaksot ja tutkintotilaisuudet. Opiskelijoiden tutustumiskäynnit, kenttäjaksot ja tutkintotilaisuudet. Koulutustilaisuudet, jäsenyys, osallistuminen hallintoon valtuuskunnassa ja hallituksessa varajäsenenä. Yhteistyö tilaisuuksien, ryhmien ja tapahtumien järjestelyissä. Molemminpuolinen tilojen käyttö. Taloudellinen tuki. Vuokranantaja ja kiinteistön ylläpitoon kuuluva yhteistyö. Oppisopimusyhteistyö. Liikunnat, retket ja musiikki Suvannon jäsenyydet: - Sininauhaliitto ry. - Sovatek-säätiö. - Sosiaalialan työnantaja- ja toimialaliitto ry / EK. - Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus KOSKE. - Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki KYT ry. Henkilöstötapahtumat 2013: Oppisopimus: Tiina Kingelinin kanssa tehtiin työkokeilujakson jatkeeksi oppisopimus. Opiskelu tähtää lähihoitajan tutkintoon. Oppisopimus solmittiin 1.3.2013-30.9.2015 väliselle ajalle. Palkattu henkilöstö: Vaajakosken Suvanto ry:ssä palkattuina ovat vuonna 2013 työskennelleet: Kari Lahti Toiminnanjohtaja 12 kk. Jukka Hilpinen Kirpputorityöntekijä 6 kk. 7

Seija Pulkkinen Keittiötyöntekijä 3 kk. Matti Glad Tiina Kingelin Päiväkeskustyöntekijä 6 kk. Päiväkeskustyöntekijä 9 kk. Tiia Liimatainen keittiötyöntekijä 6 kk. Marja-Leena Tietäväinen Keittiötyöntekijä 4 kk. Piia Ilppola kirpputorityöntekijä 4 kk. Koulutus - Henkilöstö on osallistunut mm. Sininauhaliiton järjestämiin järjestötyön teemoihin liittyviin koulutuksiin ja naisten päihdetyön päiville. Työterveyshuolto - Palkatulle henkilöstölle on järjestetty perustason työterveyshuolto Jyväskylän työterveysliikelaitos Aallossa. Yhdistyksen hallinto Vaajakosken Suvanto ry:n hallitus vuonna 2013 Jäsen: Varajäsen Armas Laatinen, puheenjohtaja Kirsti Liukko, Kerttu Savela Mirja Parkkila Matti Taalas Aimo Asikainen Pasi Toivola Margit Hujanen Seppo Riikonen, varapuheenjohtaja Juhani Eriksson (edesmennyt huhtikuussa 2013) Heli Aittoniemi Risto Huttunen 8

Hallitus kokoontui kahdeksan kertaa. Esittelijänä ja sihteerinä kokouksissa toimi Kari Lahti. Yhdistyksen jäsenkokouksia oli kaksi. Yhdistyksen jäsenmäärä 28 maksanutta henkilöä. Talous ja taloushallinto Talouden kannalta on säilytty tasapainossa joskaan toiminnan kehittämiseen ei tältä osin ole voitu tarpeeksi panostaa. Vastuut on pystytty hoitamaan hyvin ja ajallaan käytettävissä olevin taloudellisin voimavaroin. Vuoden 2013 tilinpäätöksessä kulut olivat 131 672,02 euroa. Tilikauden alijäämä oli 306,06 euroa ja taseen loppusumma 32 920,90 euroa. Kirjanpito- ja palkanlaskentapalvelut on hankittu Jyväskylän katulähetyksen taloushallinnolta. Taloudesta tarkempi selvitys talousosassa, vuosikertomuksen lopussa. Tilintarkastajana on toiminut Aarno Malin HTM Varatilintarkastajana on toiminut Seppo Lindholm HTM, JHTT Lopuksi Kiitokset asiakkaille, yhteistyökumppaneille, vapaaehtoistyöntekijöille ja henkilöstölle. Vapaaehtoistyön merkitys toiminnassa on suuri ja siihen osallistuu eri tavoin n. 40 henkilöä, jota voimme pitää hyvänä saavutuksena. Tästä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen ja vastaamaan uusiin ympäristön mukanaan tuomiin haasteisiin. Tulevaisuus tuo myös mukanaan uuden toiminta-alueen vapautuvien vankien keskuudessa. Saimme yhdessä neljän muun järjestön kanssa kolmivuotisen Rahaautomaattiyhdistyksen rahoituksen VaHa-hankkeelle. Vahvasti luotamme siihen, että toiminnallamme on hengellinen tuki, turva ja siunaus myös jatkossa. Vaajakoskella 8. huhtikuuta 2014 Vaajakosken Suvanto ry:n hallitus 9

Vaajakosken Suvanto ry:n yhteystiedot: Päiväkeskus Vaajakoskentie 123 E 2 40800 VAAJAKOSKI. P. 014 611 180. S-posti toimist(at)suvanto.fi kotisivut www.suvanto.fi Suvantokirppis Vaajakosken Urheilutalolla Savonmäentie 9. 40800 VAAJAKOSKI P. 050 4087091 10

Talousosa: 11

12

13