Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry"

Transkriptio

1 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Case: Monitoimijainen yhteistyö elintapamuutoksen tukena Tiina Pajula EMY ry

2 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Tavoite kohderyhmän yhdistämisessä ja aktivoimisessa, keinona vertaistukeen ja vapaaehtoisuuteen pohjaava kansalaistoiminta. Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistys. Kohderyhmänä mielenterveyskuntoutujat ja muut kiinnostuneet, noin 1500 eri henkilöä vuodessa. Emyn kohtaamispaikat ovat avoinna arkisin ympäri vuoden klo sekä useimmiten viikonloppuisin ja juhlapyhinä vapaaehtoisten ansiosta: Meriemy lauantaisin ja Lilla Karyll sunnuntaisin klo Emyyn voi tulla tapaamaan muita, osallistumaan monipuoliseen ja laajaan toimintaan tai halutessaan vain olemaan. Vuonna 2018 avataan uusi kohtaamispaikka Olariin! Arkea rytmittävää talkootoimintaa järjestetään päivittäin, ja talkootoimintaan osallistuville tarjotaan yhdessä valmistettu lounas kiitoksena työpanoksesta. Emyllä on yleisökahvio Jorvin sairaalan psykiatrian puolella. Kahvio mahdollistaa työn harjoittelua kuntoutumisen tueksi ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Emy ylläpitää Espoon kaupungin aikuissosiaalityön kanssa yhteistyönä Kauklahden puutarhapalstaa. Palstalla ollaan kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla, työkokeilussa, ryhmämuotoisen aikuissosiaalityön kautta ja vapaaehtoisina. Jorvin psykiatriasta käy palstalla toimintaterapeutin ryhmä. Päivä koostuu palstan töistä sekä yhteisestä lounaasta. Emy järjestää paljon ryhmätoimintaa: Liikunnallisia ryhmiä, keskusteluryhmiä ja monenlaisia toimintaryhmiä. Retket ja leirit luovat vaihtelua arkeen. Retkiä tehdään osallistujalähtöisesti lähes viikoittain niin lähialueille kuin vähän kauemmaskin. Useamman yön yli leirejä järjestetään eri tyyppisiä, 5-7 kpl vuoden aikana. Emy on yksi Kaikukorttien taustayhteisöistä ( Tapahtumat ja juhlat kuuluvat vuoden kiertoon. Yhdessä muiden toimijoiden kanssa järjestetään tapahtumia ja yhdistyksen piirissä vietetään niin syntymäpäiviä, puutarhajuhlia kuin joulua ja pääsiäistäkin. Tiedotus kulkee kuukausittaisen painetun EMY-tiedotteen, kotisivujen ja Facebookin kautta, silloin tällöin päästään lehteen (Länsiväylä, HS jne), ja toki lähes tärkeimmät kanavat ovat yhteistyökumppanit ja puskaradio! Kehittämishankkeita on meneillään kaksi, toinen työikäisten yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden vähentämiseksi sekä sektorirajat ylittävien yhteistyörakenteiden vahvistamiseksi, ja toinen inspiroivan tekemisen ja sosiaalisten kontaktien mahdollistamiseksi vaikeuksia kohdanneille nuorille aikuisille. emy.fi & facebook.com/emyespoo

3 Esimerkki 1 Painonhallintaa ja mielenterveyttä kurssit yhteistyössä Espoon kaupungin liikuntapalvelujen kanssa 1. Kehonkoostumus ja tutustuminen & Kävelylenkki 2. Proteiini, hiilarit ja kuidut (Ruokapäiväkirja) & Kävely, ulkoilukartat ja reittien suunnittelu 3. Rasvat, suola & Kuntosali, kuntosaliohjelmat 4. Lautasmalli & Kuntosali, kiertoharjoittelu 5. Ateriarytmi & vesijuoksu/uinti 6. Nesteytys, sokeri & vesijuoksu/uinti 7. Yhteenveto ja palautteet & toiveisiin pohjaava liikunta 8. Miten jatkan ryhmän jälkeen & toiveisiin pohjaava liikunta + lisäkerta kehonkoostumusmittaus Suunnittelu ja järjestäminen mielenterveysyhdistyksen ja Espoon kaupungin liikunnan ohjaajien yhteistyönä. Kursseissa 7 tai 8 kertaa, joissa kussakin omat teemansa. Kohderyhmänä selkeästi ylipainoiset (BMI +30 tai vyötärö yli 100cm) Emyn toiminnassa mukana olevat henkilöt, joilla ollut pitkä tauko liikkumisessa. Joka kerralla keskusteleva tietopuolinen osuus ja sen jälkeen mentiin yhdessä liikkumaan. Edulliset liikuntamuodot tutuiksi, elintapamuutoksen esteiden poistamista yhdessä. Tietoa terveellisestä ja edullisesta ruoasta. Joillakin kursseilla yhden kerran ohjasi Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvoja. Osallistujille pyrittiin löytämään oma tapa liikkua (huom. Emyn laaja liikuntaryhmätarjonta!). Kohti kuntoa rahoituksella hankittiin liikuntatarvikkeita osallistujille. Palautteissa satoi kiitosta ja sitoutuneisuus oli korkealla. Molemmat organisaatiot kokivat yhteistyön sujuvaksi ja hyväksi. Useita kursseja vuosien aikana, osa kursseista sekakursseja, osa miehille/naisille suunnattuja.

4 Esimerkki 2 Tutustumisryhmä yhteistyössä HUS Jorvin alueen aikuispsykiatria ja Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Kokoontuminen kerran viikossa mielenterveysyhdistyksen tiloissa (torstaisin klo 13.30) Tutustumista ihmisiin ja mielenterveysyhdistykseen toiminnan kautta. Madaltaa kynnystä osallistua omaehtoisesti sekä tekee yhdistystä tutuksi. Tutustumisryhmä yhteistyössä HYKS Jorvinalueen psykoosilinjan kanssa. Jorvista saapuu ryhmä yhdessä toimintaterapeutin kanssa yhdistyksen kohtaamispaikkaan, Lilla Karylliin. Ohjelmassa vaihtuvaa toimintaa. Ryhmä on kaikille avoin ja suunnattu kaikille kiinnostuneille, ei pelkästään toimintaterapeutin mukana tulleelle ryhmälle. Toiminut useamman vuoden. Ryhmän ohjaaja vaihtelee, välillä Jorvin toimintaterapeutti, välillä yhdistyksen työntekijä, vapaaehtoinen tai vaikka opiskelija. Säännöllisissä yhteistyötapaamisissa (Emy + Jorvin alueen aikuispsykiatria niin mielialalinja kuin psykoosilinjakin) kehitetään yhteistyötä edelleen.

5 Kiitos mielenkiinnostanne! Tervetuloa tutustumaan emy.fi & facebook.com/emyespoo

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden rakentaminen. 4v -hanke 2.6.2009 Helsinki Pirkko Sassi

Yhteisöllisyyden rakentaminen. 4v -hanke 2.6.2009 Helsinki Pirkko Sassi Yhteisöllisyyden rakentaminen 4v -hanke 2.6.2009 Helsinki Pirkko Sassi Esimerkkejä Espoosta Hyvä Arki ry arkielämän laadun parantaminen Toimivat Seniorit ry oma taloyhtiö senioreiden toimintakeskuksena

Lisätiedot

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Aikuisten startti Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Lähtökohtia: Kunnan vastuun kasvattaminen työllisyyden hoitamisessa (Kuntouttavan) työtoiminnan ohjaajien lisääminen

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Monimuotoinen vapaaehtoistyö

Monimuotoinen vapaaehtoistyö Monimuotoinen vapaaehtoistyö 2.8.2017 1 Mielikahvila Mielikahvila on auki torstaisin klo 17-21, osoitteessa Sorinkatu 4 C 1.krs Mielikahvila on sekä vapaaehtoistoiminnan keskus että avoin kohtaamispaikka

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Osallistavan sosiaaliturvanpilotointi. Varkaudessa KIRSI RYYNÄNEN-MARKKANEN JOENSUU

Osallistavan sosiaaliturvanpilotointi. Varkaudessa KIRSI RYYNÄNEN-MARKKANEN JOENSUU Osallistavan sosiaaliturvanpilotointi Varkaudessa KIRSI RYYNÄNEN-MARKKANEN JOENSUU 15.4.2015 Toteutettiin kuntalähtöisenä toimintana yhdessä eri verkostotoimijoiden kanssa - ViaDia Pohjois-Savo Ry (mukana

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö. Edunvalvomme suomalaisia

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat Ryhmätoiminnat Omaiset ja läheiset Päihdeja mielenterveysasiakkaat Kouvolan kaupunki Erityisryhmien asumispalvelut Tuettu asuminen / ryhmätoiminnat Tarkoitettu kouvolalaisille kotona asuville mielenterveys-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo Mentalhälsoförening EMF rf Pappilantie 7 02770 Espoo p. (09) 859 2057 espoonmielenterveys@emy.fi www.emy.fi TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Et tarvitse lähetettä tai diagnoosia

Lisätiedot

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Yleistä Järjestyksessä toinen elä ja asu seniorikeskus. Ensimmäinen avattu Kauklahdessa 2012 Sijainti Säterinkatu

Lisätiedot

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen. MYLLÄRIN PAJA Myllärin Paja Myllärin paja tarjoaa laadukasta, monipuolista ja kuntoutuksellista ryhmämuotoista päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille erityishuoltolain tai vammaispalvelulain

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kuntoavustaja valmennus

Kuntoavustaja valmennus Kuntoavustajan toimintamalli Kolarissa 2015-16 Kuntoavustaja valmennus Mistä valmennus sai alkunsa? Kaivattiin apukäsiä vanhusten ulkoiluttamiseen. Haluttiin antaa mahdollisuus työttömille tutustua hoiva-alaan

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS)

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS) 1 (31) LÄHETETTY 12:36 Tuloksellisuus- ja (TVS) Nimenkirjoittaja Järjestön nimi KAJ JANNE TAPANI JÄRVISALO RY Järjestönumero 1917 Kohdenumero Ak 3 Käyttötarkoitus Mielenterveyskuntoutujien kohtaamispaikkojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Kunnan keinot kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja Liisa Mikkola, oh, TtM, th, Seinäjoki Seinäjoki lyhyesti Väkiluku 61 491 asukasta (31.12.2015)

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo Mentalhälsoförening EMF rf Pappilantie 7 02770 Espoo p. (09) 859 2057 espoonmielenterveys@emy.fi www.emy.fi TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Et tarvitse lähetettä tai diagnoosia

Lisätiedot

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää Tavoitteena nuorten hyvinvointi sekä järjestö-kaupunki yhteistyö Tolokkua elämää toimintamallin avulla vahvistetaan ja lisätään työpajoilla

Lisätiedot

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE KENELLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE-TOIMINTA ON TARKOITETTU? Perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä työttömien terveystarkastuksen asiakkaille. Asiakkaille joiden muuten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo Mentalhälsoförening EMF rf Pappilantie 7 02770 Espoo p. (09) 859 2057 espoonmielenterveys@emy.fi www.emy.fi TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Et tarvitse lähetettä tai diagnoosia

Lisätiedot

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR 9.3.2018 HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR Talvikki-sali, Matarankatu 8:30-11:00 1. Kokouksen avaus - Toiveita aiheiksi: ohjausryhmän luominen, hankearviointi 2. Esittely- ja kuulumiskierros Yhdessä ei olla yksin

Lisätiedot

Imatran Kylpylä

Imatran Kylpylä 13.-14.10.2017 Imatran Kylpylä PERJANTAI klo 12.00 13.30 klo 13.45 16.30 klo 13.45 14.45 klo 14.45 klo 15.15 16.15 klo 16.30 klo 18.30 Avaus, kokoustila Ukonniemi - Mitä liikunta minulle merkitsee? Samuli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo Mentalhälsoförening EMF rf Pappilantie 7 02770 Espoo p. (09) 859 2057 espoonmielenterveys@emy.fi www.emy.fi TOIMINTAKERTOMUS 2015 Et tarvitse lähetettä tai diagnoosia

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut

LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA 5.9.2017 VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut Liikuntatoimen rooli elintapaohjauksessa Liikuntalaki määrittää kunnan tehtävät

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Juoksussa kaiken ikää

Juoksussa kaiken ikää Juoksussa kaiken ikää Liikunta on yksi mielenterveyden tukipilareista Yhdistyksemme haluaa tukea liikkumista ja sitä kautta myös mielenterveyttä Tavoitteena järjestää kaksi juoksukouluryhmää nuorille aikuisille

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo Mentalhälsoförening EMF rf Pappilantie 7 02770 Espoo p. (09) 859 2057 espoonmielenterveys@emy.fi www.emy.fi TOIMINTAKERTOMUS 2016 Emyyn et tarvitse lähetettä tai

Lisätiedot

Koulukatu 51 B, Vaasa

Koulukatu 51 B, Vaasa J Ä S E N K I R J E S Y K S Y 2 0 1 9 JÄSENYHTEISÖ MAHIS Y H D E S S Ä, E R I K S E E N, Y H T E I S Ö L L I S E S T I, Y K S I L Ö L L I S E S T I Koulukatu 51 B, 65100 Vaasa YHTEYSTIEDOT T O I M I N

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Valokuvasta voimaa. Ulla Viskari-Perttu. Humanistinen ammattikorkeakoulu 2012 (30.1.2012)

Projektisuunnitelma Valokuvasta voimaa. Ulla Viskari-Perttu. Humanistinen ammattikorkeakoulu 2012 (30.1.2012) Projektisuunnitelma Valokuvasta voimaa Ulla Viskari-Perttu Humanistinen ammattikorkeakoulu 2012 (30.1.2012) 1 Valokuvasta voimaa - työpaja Projektin kuvaus ja tavoitteet Projektin tavoittena on ehkäistä

Lisätiedot

Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö

Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö KOPPI - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita Yhteistyössä: Terveyden

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan liikuntapalvelut, Mänttä-Vilppulan vammaisneuvosto ja Erityisliikuntaa kuntiin 2013 2015 -hanke 1. ERITYISLIIKUNTA JA

Lisätiedot

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville Eedi Asumispalvelut Oy Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville ESPOON DIAKONIASÄÄTIÖ Yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja Palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V. 2017 / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 HAKIJAYHDISTYS KÄYTTÖTARKOITUS JÄSENMÄÄRÄ Myönnetty UMYÖNNETTY ANOMUS EHDOTUS MYÖNNETTY 31.12.2016,

Lisätiedot

Suosittu PAINONHALLINTA- pienryhmävalmennus käynnistyy taas tammikuussa.

Suosittu PAINONHALLINTA- pienryhmävalmennus käynnistyy taas tammikuussa. Painonhallinta pienryhmävalmennus Suosittu PAINONHALLINTA- pienryhmävalmennus käynnistyy taas tammikuussa. Valmennuksessa pudotat painoasi, edistät hyvinvointiasi ja muutat elintapojasi pysyvästi paremmaksi.

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Museolehtori Katri Leppisaari Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE Tampereen kaupunki Tampereen luotsitoiminta Toiminta

Lisätiedot

Ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskurssit parantavat ikääntyneiden ruokavalion laatua, ravinnonsaantia ja elämänlaatua

Ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskurssit parantavat ikääntyneiden ruokavalion laatua, ravinnonsaantia ja elämänlaatua Ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskurssit parantavat ikääntyneiden ruokavalion laatua, ravinnonsaantia ja elämänlaatua Satu Jyväkorpi Gerontologinen ravitsemus Gery ry satu.jyvakorpi@gery.fi Kurssien satoa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2018 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf Pappilantie 7 02770 Espoo p. (09) 859 2057 espoonmielenterveys@emy.fi www.emy.fi @emyespoo TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2018 Emyyn et tarvitse

Lisätiedot

Asumissosiaalisen työn teemapäivä

Asumissosiaalisen työn teemapäivä Asumissosiaalisen työn teemapäivä 28.3.2017 MEISTÄ Hanke käynnistyi vuonna 2014, näillä näkymin rahoitus vuoden 2018 loppuun Toiminta STEAn (ent. RAY) rahoittamaa, maksuton palvelu Taustalla yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 3/2016 Vielä on kesää jäljellä Takana alkaa olla ihana Suomen suvi. Valoisuus ja tuoreet kasvikset ja marjat antavat voimia pimeää talvea varten. Myös Mielenvireys antaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2017

TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2017 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf Pappilantie 7 02770 Espoo p. (09) 859 2057 espoonmielenterveys@emy.fi www.emy.fi TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2017 Emyyn et tarvitse lähetettä

Lisätiedot

5. KERTA 9.3. (TIISTAI) Maahanmuuttajien erityispiirteet / Anne Parisot ja Inga Ahtokari, Espoon kaupungin maahanmuuttajapalvelut

5. KERTA 9.3. (TIISTAI) Maahanmuuttajien erityispiirteet / Anne Parisot ja Inga Ahtokari, Espoon kaupungin maahanmuuttajapalvelut TUKIHENKILÖKOULUTUS 9.2 13.4.2010 1. KERTA 9.2. (TIISTAI) Tutustuminen / Vilja Vainio, Tiina Nurmenniemi koulutuksen sisältö pääpiirteittäin ja pelisäännöt mm. poissaoloista ja työnohjauksesta Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa päivystystilanteen haasteet ja mahdollisuudet sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta Järvenpään SOSKU-hankkeen seminaari 7.11.2017 Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Poimintoja syyskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

www.tukinet.net kriisikeskus netissä www.tukinet.net

www.tukinet.net kriisikeskus netissä www.tukinet.net kriisikeskus netissä Mikä Tukinet on? - Aina avoin tukikeskus netissä - Apua arjen murheiden keskellä ja elämän kriisitilanteissa - Yhteyttä voi ottaa nimettömästi ja kotikuntaansa ilmoittamatta - Toiminta

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 1/2018

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 1/2018 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 1/2018 Uusi vuosi on alkanut. Tässä vaiheessa on hyvä katsoa tulevaa. Mielenvireys lähtee tähän vuoteen teemalla "Uskalla puhua - tulet kuulluksi". Liian moni jättää avun

Lisätiedot

Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille

Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille Yhdistysten toteuttama toiminta lisää osallistujien hyvinvointia ja tuo mielekkyyttä arkeen. Päijät-Hämeessä on käynnistynyt Yhteinen Päijät-Häme hanke, joka antaa panoksensa

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Metsästä motivaatiota miesten painonhallintaan -tuloksia ja kokemuksia

Metsästä motivaatiota miesten painonhallintaan -tuloksia ja kokemuksia Metsästä motivaatiota miesten painonhallintaan -tuloksia ja kokemuksia Luonto Liikuttamaan 3/2014 9/2014 Tanja Tilles-Tirkkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Kuntoutuskoordinaattori Kuntoutumis-

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

NGSTIPARAATI. Kuka tahansa meistä voi sairastua. Tutustu tästä Angstiparaatin porukkaan. Yksin ei tarvitse jäädä - olet tervetullut mukaan!

NGSTIPARAATI. Kuka tahansa meistä voi sairastua. Tutustu tästä Angstiparaatin porukkaan. Yksin ei tarvitse jäädä - olet tervetullut mukaan! NGSTIPARAATI Kuka tahansa meistä voi sairastua. Tutustu tästä Angstiparaatin porukkaan. Yksin ei tarvitse jäädä - olet tervetullut mukaan! Angstiparaati Maailman mielenterveyspäivän kunniaksi Tänä vuonna

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakysely Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakyselyssä kartoitettiin Viitasaaren ja Pihtiputaan yli 16-vuotiaiden asukkaiden liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Etelän-SYLIn ohjelma 2018

Etelän-SYLIn ohjelma 2018 Avoimet vertaistukiryhmät sairastaville ja toipuville Sairastavien ja toipuvien vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjaston ryhmätyötila Elinassa (Leppävaarankatu 9), keskiviikkoisin klo 17.30-19.00: 17.1.,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä. Liikunnan palveluketju. Järvenpään kaupunki

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä. Liikunnan palveluketju. Järvenpään kaupunki Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä Liikunnan palveluketju Järvenpään kaupunki 5.1.2017 Liikunnan palveluketju Järvenpäässä Liikunta osana hoitopolkua -prosessi Asiakkaan ohjaus palveluketjussa

Lisätiedot

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA 29.9.2014 Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Monikulttuurisen työn tavoitteet: - Tukea ikääntyneiden maahanmuuttajien arkea, auttaa heitä löytämään mielekästä

Lisätiedot

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu

Lisätiedot

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019 LAPPILAISET.FI -JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI Lappilaiset.fi - järjestötietopalvelu on maksuton tiedotus- ja viestintäkanava Lapissa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille. Sivusto kokoaa

Lisätiedot

Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2015 KEVÄT 2016

Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Päivätoimintayksikkö Kotipääsky tarjoaa ohjattua ryhmätoimintaa alueen mielenterveyskuntoutujille.

Lisätiedot

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN Leikillisyyden ja pelillisyyden mahdollisuudet sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnissa CASE Maahanmuuttajamiesten sirkuskokeilu PRO

Lisätiedot

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely 9.2.2018 Kotka Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Al Yhdessä kotikulmilla -hanke (2017-2019) Tuo toimintaa ja iloa taloyhtiön arkeen, lisää

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA HYVINVOINTI JA LIIKUNTA 20.5.2016 liikuntavastaava Antti Anttonen 1.Yleistä UKK-instituutti tuottaa tutkittuja ja vaikuttavia käytäntöjä liikkumattomuuden vähentämiseen ja terveysliikunnan edistämiseen.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI SYKSY Uskalla puhua- tulet kuulluksi

TOIMINTAKALENTERI SYKSY Uskalla puhua- tulet kuulluksi TOIMINTAKALENTERI SYKSY 2018 Uskalla puhua- tulet kuulluksi MIELENVIREYS RY Kohtaamispaikka Isokatu 41 A 25, 5.kerros 90100 Oulu www.mielenvireys.fi Koulutus ja ryhmätila Isokatu 41 A 4, 2.kerros 90100

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

TEEMASEMINAARI 6 LIIKKEEN MIELEKKYYTTÄ JA MIELEN LIIKETTÄ

TEEMASEMINAARI 6 LIIKKEEN MIELEKKYYTTÄ JA MIELEN LIIKETTÄ TEEMASEMINAARI 6 LIIKKEEN MIELEKKYYTTÄ JA MIELEN LIIKETTÄ Teemaseminaarin ohjelma 10.15 Kuka olen, mistä tulen, miksi olen täällä? Näkymiä ja unelmia, Esa Nordling (THL) ja Satu Turhala(SMS) 10.45 Puhe,

Lisätiedot