Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi

Samankaltaiset tiedostot
SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajankoulutus Suomessa

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1998 N:o Asetus. N:o 986. opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista

Valtioneuvoston asetus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Valtioneuvoston asetus

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS Oppivelvollisille tarkoitetun perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004

Päätös muuttaa edellä mainittua määräystä seuraavasti:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

OPETTAJAKSI SUOMESSA ULKOMAISEN KOULUTUKSEN PERUSTEELLA ULKOMAILLA SUORITETUN OPETTAJANKOULUTUKSEN TUNNUSTAMINEN

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

ULKOMAILLA HANKITUN OPETTAJAKELPOISUUDEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki.

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) KASVATUS JA KOULUTUS

A B C Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o Asetus Heinolan kurssikeskuksesta annetun asetuksen muuttamisesta

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu

Minna Koskinen Yanzu-seminaari

SISÄLLYS. N:o 693. Valtioneuvoston asetus. opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen muuttamisesta

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnon perusteet

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) nojalla:

SISÄLLYS. N:o 322. Laki. tilintarkastuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2000

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009

TIEDOTE 16/ (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien

PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN

Tampereen kaupungin taiteen perusopetuksen ohjausperiaatteet

OPETTAJAKELPOISUUS SUOMESSA

Valtioneuvoston asetus

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selitys hallinto-oikeudelle opettajan määräaikaisia virkasuhteita koskevassa asiassa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5)

530 Oikaisuvaatimus sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämättä jättämisestä. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/

OAJ:n näkemyksiä yhtenäisestä perusopetuksesta 2006

Opettajan pedagogisten opintojen info

Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojen tallentaminen KOSKI-tietovarantoon

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

Mikä ihmeen laaja-alainen erityisopettaja? Työpaja AEO-päivät Lappeenranta

Yhteiset tutkinnon osat ja asiantuntijaryhmä

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma

SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) lukien

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.

Opettajan pedagogisten opintojen info

Eduskunnan puhemiehelle

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Luonnos

LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA

Opettajan pedagogisten opintojen info

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta NAL/

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta /2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO

Koulutus- ja kehittämiskeskus. Palmenia

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 3 :N MUUTTAMISESTA

PIETARSAAREN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA vuosiluokille 1 9, 2005

Perusopetuslain muutos

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Transkriptio:

LAUSUNTO 30.3.2015 1(1) Opetus-ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö OKM 15/010/2015 Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi Lausunnon keskeinen sisältö Steinerpedagogisen varhaiskasvattajanja päiväkodin johtajan kelpoisuuteen liittyen pyytää Opetus-ja kulttuuriministeriötä ystävällisesti ottamaan huomioon varhaiskasvatuslain valmistelussa steinerpedagogisten varhaiskasvattajien ja päiväkodin johtajan kelpoisuudet. Pyydämme, että varhaiskasvatuslakiin tulee valtuutus, jossa voi tarvittaessa antaa asetuksen säännöksiä täydentäviä määräyksiä, kuten nykyisessä perusopetuslain kohdassa 37 henkilöstö valtuutetaan. Liite l: Perusopetuslaki (628/1998) 37, lukiolaki (629/1998) 30 ja opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annettu asetus (986/1998) 21 7 luku erinäiset säännökset. Liite 2: Opetushallituksen määräys 40/011/2010 Rehtorin ja opettajan kelpoisuuden tuottavat opinnot steinerpedagogisessa opetuksessa, kohta 2 Steinerpedagogisen esiopettajan ja kohta 3.3 esiopetuksen erityisopettajan kelpoisuudet. Kunnioittaen,. / L.L ^^ C -^ Mikael Hakkarainen Rehtori mikael.hakkajaineniasnellman-korkeakoulu.ij,-v-v -.^ Tiina Ristolainen Vastaava opettaja Steinerpedagogisetvarhaiskasvattajaopinnot tiina.ristolainen(5»snellman-korkeakoulu.fi p. 044 2185578 Puuskakuja 14 00850 Helsinki info@snellman-korkeakoulu.fi www.snelhnan-korkeakoulu.fi

LAUSUNTO 30.3.2015 LIITE l Perusopetuslaki (628/1998) 37, lukiolaki (629/1998) 30 ja opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annettu asetus (986/1998) 21 7 luku erinäiset säännökset Erinäiset säännökset 21 (21.6.2000/592) Vieraskielistä opetusta, ulkomailla järjestettävää opetusta sekä erityiseen kasvatusopilliseen järjestelmään perustuvaa opetusta koskevat erityissäännökset Perusopetuslain 10 :n 4 momentissa ja lukiolain 6 :n 3 momentissa tarkoitettua opetusta, steinerpedagogiikkaan perustuvaa opetusta sekä montessoripedagogiikkaan perustuvaa esiopetusta on sen lisäksi, mitä tässä asetuksessa säädetään, kelpoinen antamaan myös se, joka on suorittanut opetushallituksen riittäviksi katsomat opinnot. Opetushallituksen päätös riittävistä opinnoista voi koskea myös yksittäistä henkilöä. Edellä l momentissa tarkoitetuiksi riittäviksi opinnoiksi voidaan hyväksyä osaksi tai kokonaan vieraskielisessä opetuksessa myös asianomaiseen kieliryhmään kuuluvassa maassa opettajankoulutuksessa suoritetut opinnot, steinerpedagogiikkaan perustuvassa opetuksessa steinerpedagogisten koulujen opettajankoulutuksessa suoritetut opinnot sekä montessoripedagogiikkaan perustuvassa esiopetuksessa montessoriopettajan tai -ohjaajan opinnot. Mitä l ja 2 momentissa säädetään steinerpedagogiikkaan perustuvaa opetusta antavan kelpoisuusvaatimuksista, koskee myös steinerpedagogiikkaan perustuvaa perusopetusta ja lukiokoututusta järjestävän koulun tai oppilaitoksen rehtoria Puuskakuja 14 info@snellman-korkeakoulu.fi 00850 Helsinki mvw.snellman-korkeakoulu.fi

^^S^. OPETUSHALHTU5 UTBILDNINGSSTYRELSEN MÄÄRÄYS Liite 2 24.8.2010 40/011/2010 Steiner-koulut Steineipedagogiset erityislcoulut SneBman-korkeatoulu Voimassaoloaika; 1,9,2010 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu; Perusopetuslald (628/1998) 37, luldolaki (629/1998) 30 ja opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annettu asetus (986/1998) 21 Kumoaa Opetushallituksen päätökset kelpoisuuteen vaadittavista riittävistä opinnoista Steiaeq)edagogii}ckaan perustuvassa opetuksessa 43/011/1999, ja 19/011/2001 K HTORINJA OPETTAJAN KELPOISUUDEN TUOTTAVAT OPINNOT STEENTERPEDAGOGISESSA OPETUKSESSA on päättänyt antaa määräyksen rehtoria ja opettajan tehtävään kelpoisuuden tuottavista riittävistä opinnoista steinerpedagogiikkaan perustuvassa opetuksessa. Sen Usäksi, mitä opetustoimen henlulöstön kelpoisuusvaaritnnksista annetussa asetuksessa (986/1998) säädetään, steuierpedagogiikkaan'perustuvaa opetusta antavaa koulun rehtoriksi ja opettajaksi on kelpoinen myös henkilö, joka on suorittanut jäljempänä tässä määräyksessä mainitut opianot. Rehtcudlta ja opettajalta vaadittavasta kielitaidosta on voimassa, mitä mainitun asetuksen 3, 9 ja 12 ;ssä säädetään. l. Rehtori Steinerpedagogiikkaan perustuvaa opetusta antavan koulun esiopetuksesta ja perusopetuksesta vastaavaksi rehtoriksi on opetustoimea henkilöstön kelpoisuusvaadmuksista annetun asetuksen 2 :n l momentin l kohdan estämättä kelpoinen henkilö, jolla on tämän määtäyksen mukainen opettajan kelpoisuus. 2. Esiopetus Esiopetusta on kelpoinen aatamaaa henkilö, joka on kohdan 3.1 perusteella kelpoinen antamaan luokanopetusta steinerpedagogiikkaan perustuvassa opetuksessa. Esiopetusta opetusiyhtnälle, johon ei kuulu perusopetuksen oppilaita, on myös kelpoinen antamaan henldlö, joka on. suodttanut laajuudeltaan 240 opintopisteen laajuisen Snellmaakorkeakoulun tutkintovaatimusten mukaisen varhaiskasvattajatutktnnon (tutkintovaatimukset 14.2.2008). Hakaniemenranta 6, PL 380, 00531 Helsinki, puhelin 040 348 7555, faksi 040 348 7865, ctunimi.sulmnami@oph.fi, www.oph.fl UtbUdningssiyrekcn Hagnäslea.ien 6, PB 380, 00531 Helsingfors, telc-fon 040 348 7555, fax 040 34S 7865, fömamn.eftemamn@oph-{i, mmv.oph.ri

3. Perusopetus 3.1 Luokanopetus Luokanopetusta on kelpoinen antamaan henldlö, joka on suorittanut Sndlmaa-korbeakoulun steinerpedagogisen opintosuunnan mukaisen 280 opintopisteen laajuisen luokanopettajan tutkinnon (tutkintovaatimukset 14.2.2008) sekä lisäksi joko tutkintoon kuuluvina tai eriuisinä opinnot kahdessa perusopetuksen oppimäärään sisältyvässä yhteisessä aiaeessa, joista toisen on oltava muu kuin taito- ja taideaine. Kummassakin aineessa opintojen tulee oua yliopiston opettajankoulutuksen mukaiset tai niitä vastaavat laajuudeltaan vähintään 25 opiatopistettä tai vähintään 15 opintoviikkoa. 3.2 Aineenopetus 3.2.1 Aineeaopetusta on kelpoinen antatnaaa henkilö, joka on suorittanut SneUmankorkeakoulussa 280 opintopisteen laajuisen luokanopettajatutkinnon (tutkmtovaatimukset 14.2.2008) tai joka on kohdan 6 mukaan kelpoinen luokanopettajaksi, sekä on sen lisäksi suorittanut kussakin opetettavassa aineessa vähintään 60 opiatopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset yliopiston tutkintovaatimusten toukaiset aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot, jotka ovat oppiaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden perusopinnot ja aineopinnot. 3,2.2 Kuvataiteen aiaeenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut SneUraan-korkeakoulussa 300 opintopisteen laajuisen aiaeenopettajakonlutuksen (tutkintovaatimukset 14.2.2008), joka sisältää joko tutkiutooa kuuluvina tai erillisinä yliopiston tutkintovaatimusten mukaiset tai niitä vastaavat vähiataän 60 opintopisteen tai vähintään 35 opmtoviikon laajuiset aineenopettajaa koulutukseen biuluvat kuvataiteen opinnot, sekä vähintään 60 opmtopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajaa pedagogiset opinnot taikka niitä vastaavat steiaerpedagogiset opettajaa pedagogiset opinnot. 3.2.3 Euiyttnian aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut SaeUman-korkeakoulussa 240 oputopisteen laajuisen aineeaopettajakoulutuksea (tutkintovaatimukset 14.2.2008), joka sisältää vähiatään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset eurytmian opinnot sekä vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot tailcka niitä vastaavat steinerpedagogiset opettajan pedagogiset opinnot. 3.3 Erityisopetus Erityisopetusta perusopetuksessa on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on tämän määräyksen kohdassa 3.1 tai 6 tarkoitettu taikka opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukainen perusopetuksen luokanopettajaa kelpoisuus, ja joka lisäksi on suorittanut l. laajuudeltaan vähintään 60 opintopisteea tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset steinetpedagogiset erityispedagogiikan opinnot SneUtnaa-korkeakoulussa tai 2. opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 8 a :n (865/2005) mukaiset erityisopettajan opinnot tai erityisopettajien lcoulutuksea. Erityisopetusta esiopetuksessa opetusryhmälle, johon ei kuulu perusopemksen oppilaita, on myös kelpoinen antamaan henkilö, joua on tämän määräyksen kohdassa 2 tarkoitettu tai opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukainen esiopetuksen opettajan kelpoisuus ja, joka lisäksi on suorittanut Hakaniememanra 6, PL 380,00531 Helsinki, puhelin 040 348 7555, faksi 040 348 7865, etummi.sukunimi@oph.fi, mmv.oph.fi Utbildningsstyrelsen Hagnäskajcn 6, PB 380,00531 Helsingfors, tdefon 040 348 7555, fa-\ 040 348 7865, fomanm.cftemimn@opti.fi, mwv.oph.fi

l. laajuudeltaan vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset steinerpedagogiset erityispedagogiikan opinnot Snellmaa-kcttkealcoulussa (tutkiatovaaämukset 14.2.2008) tai 2. opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 8 a :n (865/2005) mukaiset erityisopettajan opinnot tai erityisopettajien koulutuksen. 4. Lukio 4.1 Kuvataiteen alneenopetusta on kelpoinen antatnaaa henldlö, joka on suorittanut SnelLman-korkeakoulussa 300 opiatopisteen kajuisen aineenopettajakoulutuksea (tutkmtovaatimukset 14.2.2008), joka sisältää joko tutkintoon kuuluvina tai eriuisinä yliopiston tutkintovaatunusten mukaiset tai niitä vastaavat vähintään 120 opintopisteea tai vähintään 55 opintoviikon laajuiset aineenopettajaa koulutukseen kuuluvat kuvataiteen opmaot, sekä vähintään 60 opintopisteen tai vähiataän 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot taildca niitä vastaavat steiaeipedagogiset opettajan pedagogiset opimiot, 4.2 Eurytmian auieeaopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut SneUman-korkeakoulussa 240 opintopisteen laajuisen aineenopettajakoulutuksen (tutkintovaatimukset 14.2.2008), joka sisältää vähintään 120 opintopisteen tai vähintään 55 opintoviikon laajuiset eurytmian opinnot sekä vähintään 60 opintopisteen tai vähiatääa 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot taikka aätä vastaavat steineipedagogiset opettajan pedagogiset opinnot. 5. Ulkomailla suoritetut stemeipedagogiset opinnot päättää hakemuksesta ulkomailla suoritettujen steinetpedagogisten opintojen tuottatnasta kelpoisuudesta. Ulkomailla opintoja suorittaneen henldlön tulee osoittaa suorittanuensa opintojen vastaavuus. Ulkomailla suoritetut opinnot voidaan hyväksyä myös vaadittavia opintoja osittain vastaaviksi ja niitä voidaan täydentää Suomessa suoritetuilla opinnoilla. 6. Voimaantulo ja kumottujen määräysten soveltaminen Tämä määräys tulee voimaan 1.9.2010 ja sillä kumotaan kelpoisuuteen vaadittavista riittävistä opinnoista stemerpedagogiikkaan perustuvassa opetuksessa annetut Opetushallituksen määräykset 43/011/1999 ja 19/011/2001. Henkilö, joka tämän määräyksen voimaan tullessa on tällä määräyksellä kumottujen määräysten mukaan kelpoinen antamaan steineipedagogiikkaän perustuvaa opetusta, on edelleen kelpomen. antamaan tässä määräyksessä tarkoitettua vastaavaa opetusta. Henkilö, joka on ennen tämän määräyksen voimaantuloa valittu opiskelemaan tämän määräyksen voimaan tullessa voimassa olleissa määräyksissä tarkoitettuja opintoja niissä tarkoitetun kelpoisuuden saavuttamiseksi, on koulutuksen suoritettuaan kelpoinen tässä Hakaniemenranta 6, PL 380,00531 Hekinb", puhelin 040 348 7555, faksi 040 348 7865, etummi.siaununi@oph.fi, mnv.oph.fi Utbildningsstyrelsen l hgnäskajen 6, PB 380, 00531 Helsingfors, tclefon 040 348 7555, fax 040 348 7865, fomamn.eftemamn@oph.fi, www.oph.fi

määräyksessä tarkoitettuun vastaavaan opettajan tehtävään, vaikkei hän täytä tässä määräyksessä asetettuja kelpoisuusvaatimuksia. Tämän määräyksen mukaiset kuvataiteen aineenopettajan opinnot tulee kuitenkia aloittaa vuoden 2010 loppuun mennessä. ^6^ <fl-j ^ Pääjohtaja Timo Lankinen Kouluaeuvos / Matti LVhdnen Tiedoksi Opetus- ja kulttuuriministeriö Aluehalluitovirastot Suomen Kuntaliitto Opetusalan Atomatdjärjestö OAJ Stemerkasvatuksen liitto Hakaniemeruanta 6, PL 380, 00531 Helsinki, puhelin 040 348 7555, faksi 040 348 78C5, etunin-ii.sukunuru@oph.fi, mnv.oph.fi Vtbildningsstyrelsen Hsignäskajcn 6, PB 380, OOS31 Helsingfors, tclcibn 040 348 7555, fa.\ 040 348 7865, fomamn.cftcmamn@oph.fi, mnv.oph.fi