Puumerkit ja riimut menneisyyden avaimina

Puumerkit ja riimut menneisyyden avaimina

P.O.Ekko Puumerkit ja riimut menneisyyden avaimina 1. Lounaissuomalainen puumerkki ja sen historialliset yhteydet 2. Kokemäenjokivarren riimupuumerkit Piirrokset tekijän OY PAINOMIES HELSINKI 1984

Lukijalle Rovasti P. 0. Ekko on noin viiden vuosikymmenen kuluessa koonnut runsaat 12.000 riimu- ja puumerkkiä ja kokoelma kasvaa,. Suomen vanhin säilynyt puumerkki lienee Ulvilan hautakivessä oleva 1200-luvun merkki. jatkuvasti. Puumerkkejä on meillä, ehkä muissakin Pohjoismaissa käytetty vielä tämän vuosisadan puolella. Esimerk-kinä siitä kertoisin, että tämän vuoden huhtikuussa allekirjoittanut otti valokopion v. 1931 tehdystä testamentista, jonka laatijat todistivat henkilöllisyytensä kahdella puumerkillä, ei nimensä alkukirjaimilla. Kaksi henkilöä on omalla nimikirjoituksellaan todistanut nämä puumerkit laillisiksi henkilötunnuksiksi. Yleensä puumerkin väärentäminen on katsottu yhtä rikolliseksi teoksi kuin nimikirjoituksen väärentäminen. Puumerkki on käytännössä vastannut aina omistajansa vaakunaa tai sinettiä, ja myöhemmin, kirjoitustaidon yleistyessä ne usein sijoitettiin sinettien ja vaakunoiden tunnuskuvioksi. Nämä seikat on syytä ottaa huomioon mm. sukututkimuksia tehtäessä, koska kokemuksia tämänlaatuisista tutkimustuloksista on jo olemassa. Puumerkkien historia liittyy läheisesti kirjoituksen historiaan. Siitä on eräänä todistuksena riimukirjainten käyttö puumerkkei-

nä. Miksipä menneiden vuosisatojen ihmiset Ie, jollaisesta on näytteenä Aabraham Johansson Soinia koskeva virheellinen kortti olisivat jättäneet käyttämättä nimensä alkuun viittaavaa riimua henkilöllisyytensä puumerkkeineen, vuosilukuineen ja muine merkkinä, kun yhä nykyaikanakin mielellään käytetään paitsi henkilötunnuksena myös liike- ja järjestömerkkinä nimikirjaimia. Tämä P. 0. Ekon kirja ei ole tieteellisesti tyhjentävä jos ajatellaan aineiston laajuutta ja monipuolisuutta, mutta kirjan tarkoitus onkin valottaa eri yhteyksia ja tutkimusmahdollisuuksia, joita sen perusteella voidaan tehdä. Tällaisen työn P. 0. Ekko jättää nuorempien tutkijoiden tehtäväksi. Hänen suostumuksellaan kerron, että riimu- ja puumerkkikokoelma on tutkijoiden käytettävissä: Kaikki merkit on lajiteltu IBM-reikäkorteil- tietoineen, kuten kuva osoittaa. Arvoisa Lukija voi tietoja tarvitessaan kir joittaa osoitteeseen: Rovasti P. 0. Ekko Otavankatu 15 B 28100 PORI 10 Myöhemmin tämä puumerkkikokoelma siirtyy osoitteeseen: Satakunnan Maakuntakirjasto Maisteri Greta Grundberg Gallen-Kallelan katu 12 28100 PORI 10 SUOMEN HERALDISEN SEURAN puolesta graafikko Salme Eriksson ItD IO 0 0 0 0 0 0 0 0 II.....,,,.,, 1111fllltll1111)flf.... 11111111111111111111 /Pe.i-t:l:.. 1121112112111111211-7. II J{_i 1111111111 V 11111111 \ j j jyut!5f 111111111-tllllllll J ::mm:m::::::: r11 t 9 111 s,,;,g /J

LOUNAIS-SUOMALAINEN PUUMERKKI 5 Johdanto Maaritelmia Puumerkki on oikeudellinen symbolikuvio, geometrinen viivojen yhdistelmä, jolla ilmaistaan omistusta, osuutta tai tunnustamista. Sen ei suinkaan tarvitse merkitä kirjoitustaidottomuutta, mutta se vastasi muiden säätyjen keskuudessa aatelisten kuvakilpiä. Suomalainen sana edellyttäisi, että merkki tehdään puuhun. Sanalla puumerkki on kielellisesti länsimaista juurta lähinnä ruotsinkielisessä muodossa "bomärke", asunto eli talomerkki. Norjassa ja Tanskassa käytetään muotoa "bumerke", Saksassa "die Hausmarke" ja "die Hofmarke" tai "das Eigentumszeichen". Englannissa tunnetaan vain "mark", Ranskassa "Ia marque", Islannissa "fangamark" ja latinan kielessä "signum" tai "signaculum". Samoinkuin nimi on ihmisen kielellinen tunnus, on puumerkki hänen näkyvä symbolinsa. Tutkijat ovat olleet hieman eri mieltä siitä, onko puumerkkiä pidettävä taloon vai henkilölle kuuluvana. Seuraava tutkimus osoittaa kummankin väitteen osittain oikeaksi ja vääräksi. Kuvio- tai riimuperäisten puumerkkien sijasta siirryttiin 1800-luvulla usein käyttämään latinalaisia kirjaimia tai niistä muodostettuja monogrammeja omistajan ilmaisemiseksi. Juridiset perusteet Puumerkkien käyttö perustuu ikivanhaan germaaniseen oikeudenkäyttöön. Pohjoismaissa tuli roomalainen oikeus tunnetuksi ilmeisesti vasta kristinuskon juurruttua. Taistelu germaanisen ja roomalaisen oikeuden välillä oli oikeastaan taistelua symbolin (puumerkki) ja todisteen (Urkunde) välillä. Puumerkki oli jo silloin merkki, jolla tunnistettiin omistajan oikeus. Puumerkit saatettiin veistää sauvaan (festuca notata), eikä yksityinen henkilö voinut ottaa merkkiä umpimähkään, vaan hänellä oli aina esikuva, riimu tai symboli (esim. Ruotsissa riimukivet), jonka muut kyläläiset saattoivat hyväksyä. '1 Puumerkkien juridisen tutkimuksen uranuurtaja on Kielin yliopiston oikeusopin professori A.L.J. Michelsen v. 1837. 21 Puumerkki on germaanisilla kansoilla, varsinkin saksalaisilla, suvun (Sippe) symboli eikä niin suuressa määrin persoonallinen merkki kuin Suomessa. Pakanuuden aikana seurasi kuollutta hautaan hänen varusteensa, aseensa, vaatteensa ja ratsunsa. Alkukristityt sitävastoin uhrasivat ne kirkolle. Myö-

6 hemmin vanhin poika sai sinetin, sinettisormuksen puumerkkeineen ja miekan (Schwertseite). Näitä ei Iuovutettu naispuolisille (Spindelseite) perillisille eikä pappispojille. '> Näin puumerkin periytyminen oli turvattu. Skandinaviassa ja Suomessa eivät puumerkin perimismenot olleet näin juhlallisia, vaan Norjassa saattoivat tuomarit käyttää edeltäjiensä sinettejä, jopa ostaa niitä. > Berlinin yliopiston germaanisen oikeuden professori Carl Gustaf Homeyer julkaisi ensimmäisenä puumerkkien periytymishavaintoja v.l852. Puumerkkejä on länsimaissa käytetty jo ainakin v. 500, kuten germaaniset lait todistavat. Jyllannin laki vuodelta 1241 sisältää määräyksiä puumerkin käyttämisestä. ll Ruotsin maanlaki vuosilta 1347-1442 pitää rakennuskaaressaan ankarasti rangaistavana tekona puumerkin väärinkäyttöä. > Tukholman ammattiasetuksessa vuodelta 1447 määrättiin, että talonpojan oli puumerkillään varustettava teuraseläimet, jotka tuotiin kaupunkiin myytäviksi. '> Suomessa seurataan yhä vielä v. 1798 Keisarillista oikeuskaaren asetusta, jossa määrätään, että puumerkillä varustetussa asiakirjassa tulee olla kahden todistajan nimet. Tällaista sattuu vielä joskus esimerkiksi postilaitoksessa. Vehmaan kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoissa kerrotaan esim. että eräs Kaiannin Männäisten talollinen oli tehnyt puumerkkinsä kahden naapurin aidaskasaan, joutuen siitä vastaamaan. Samanlainen tapaus sattui Taivassalon Inkerannassa, missä joku oli tehnyt puumerkkinsä toisen jauhotynnyriin > Puumerkki on siis lain suojaama omistusmerkki. Entiset tutkimukset Germaanien keskuudessa on puumerkkejä tutkittu jo sangen varhain. Vuosina 1588-1654 Olaus Vormius kiinnitti huomiota kirjassaan DANICORUM MONUMEN TORUM LIBRI VI siihen, että puumerkki muodostui käyttäjänsä nimen riimuista, (RUNAE FAMILIARES). Samalla kannalla olivat ruotsalainen Joh. E. Liljegren ja islantilainen Finn Magnussen viime vuosisadan alulla. > Mainitsimme jo edellä 1800-luvun saksalaiset tutkijat Michelsenin ja Homeyerin. Edelleen saksalainen Karl Konrad A. Ruppel julkaisi v. 1939 kirjan "Die Hausmarke, das Symbol der germanischen Sippe". Hänen

7 tutkimusperusteenaan on laaja historiallisjuridinen kirjallisuus ja hän tarkastelee puumerkkejä pääasiallisesti oikeudellisina todistuskappaleina. Kansallissosialismin vahvasti värittämä Walther Blachetta pitää v. 1941 ilmestyneessä kirjassaan "Das Buch der deutschen Sinnzeichen" puumerkkejä ikivanhoista germaanisista riimuista johtuneina. Jokaisella merkillä on hänen mielestään pakanallinen, usein sukupuolisuuteen viittaava symbolinen merkityksensä. Jumalaistarusto syrjäyttää kirkollisuuden tässä hänen tutkimuksessaan. Ruotsissa ei tietääksemme ole yhtenäistä tutkimusta, mutta Norjassa on vuosisadan alussa B. Wallem tutkinut puumerkkejä ja L. Strömme julkaissut arvokkaan kokoelman "Bumerke frå Sunnmöre". Suomessa ei kukaan tiedemies ole ryhtynyt tekemään perusteellista puumerkkitutkimusta. Eri julkaisuissa on kyllä ilmestynyt sangen vaihtelevia kirjoitelmia, jotka käsittelevät jotakin pitäjää tai sukuja ja taloja. Käytettävissä olevat kokoelmat ovat kuitenkin hajanaisia ja epätäsmällisiä. Ei ole myöskään uskaltauduttu vertailemaan meikäläisiä puumerkkejä ulkomaalaisiin saatikka osoittamaan ulkomaisia yhteyksiä. Kysymykseen ovat kiinnittäneet mainittavaa huomiota Kustaa Killinen, B. V. Granit, Jalmari Finne, U.T. Sirelius ym. Tämän kirjoittaja esitelmöi Vakka-Suomen puumerkeistä Turun Yliopistossa ja se julkaistiin 1948 Turun Hist. Arkistossa X. Mainittu esitys liikkui pääasiassa merkkien morfologian piirissä kuten Eva Mäkelä-Henrikssonin ansiokas v. 1955 Suomen Museossa ilmestynyt yleiskatsaus "Hausmarkenforschung in Finnland". Suomen Muinaismuistoyhdistys teki jo v. 1872 aloitteen koko maata käsittävän kokoelman hankkimiseksi. Mutta vastauksia tuli vain kahdestatoista pitäjästä. Nämä olivat: Finström, Petalax, Lokalahti, Tuulos, Rymättylä, Lappajärvi, Vöyri, Larsmo, Lemland, Kumlinge, Houtskär ja Kemi. Kokoelmasta esitelmöi 1879 Otto Donner. 101 Rii/Uiv(J aineskokoelma Huolimatta siitä, että eräät historiantutkijat kehottivat tämän kirjoittajaa kiinnittämään huomiota puumerkkeihin sukututkimuksen aputieteenä, oli selvää, että ilman laajaa kokoelmaa ei voi lausua mitään yleispätevää. Oli siis aluksi kohdistettava työ mahdollisimman suuren kokoelman hankkimiseen.

8 Se onkin toteutunut noin viidenkymmenen vuoden aikana kirkonarkistoihin ja Turun maakunta-arkiston asiakirjoihin tutustumisen kautta. Tänä aikana on tekijä julkaissut 23 kirjoitelmaa puumerkeistä. Mutta kokoelman yhä paisuessa kävi sangen vaikeaksi ja aikaavieväksi etsiä kulloinkin tarvittavaa materiaalia pitäjittäin järjestetyistä muistiinpanoliuskoista. Käsittihän kokoelma silloin jo yli 6500 suomalaista ja noin 1 000 ulkomaalaista puumerkkiä; jälkimmäiset kerättyinä pääasiassa ulkomaanmatkoilla. Ajatukset kääntyivät reikäkorttij ärjestelmään. Seurasi tämäntapaisten korttien koodijärjestelmän sovelluttaminen puumerkkien lajeihin, levinneisyyteen ja käyttöaikaan sekä käyttäjiin nähden. Vuonna 1961 myönsi Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto puumerkkikokoelman kortittamista varten apurahan ja sen varassa saatiin kokoelma koneellisesti lajiteitavaan kuntoon. Laskenta ja tutkimus suoritettiin v. 1962 myönnetyn jatkostipendin turvin. Vertaileva tutkimus Varsinkin v. 1951 Gotlannille tehty ikonografinen tutkimusmatka ja tutustuminen L. Strömmen suureen norjalaiseen julkaisuun, joka oli koottu Oslon, Bergenin ja Trondheimin arkistoista, aukaisivai näköalan huomaamaan niitä kulttuuriyhteyksiä, jotka heijastuen puumerkeistämme ilmaisivat suomalaisten yhteyksiä ulkomaille. Puumerkkien vertailu voi siis osaltaan selvitellä näitä kirjoittamauomia kulttuurikosketuksia. Oslossa ja Trondheimissa v. 1959 jatketut kirjasto- ja arkistotutkimukset auttoivat myös huomaamaan mitä siellä oli tehty. Samoin Hampurin kirjastoissa v. 1963 suoritettu tutkimus toi lisävalaistusta saksalaisen Itämeren rannikon puumerkkeihin. Voimme sanoa jo, että rannikkojemme talonpojat ja laivurit sekä kaupunkiemme porvarit ovat varhaiselta keskiajalta saakka saaneet merentakaisia vaikutteita puumerkkeihinsä, joita on myöhäisemmiltä ajoilta saatu talteen. Kirjalliset lähteet vaikenevat suureksi osaksi näistä matkoista. Kalevala ja muu muinaisrunoutemme, paikannimet ja maalöydöt johtavat toisia teitä varhaiskulttuurin tuntemiseen. Puumerkkitutkimus vahvistaa näitä tietoja.

AINEISTON KOKOAMINEN 9 Puumerkkien käyttöpaikat Puumerkkejä voidaan löytää sieltä, missä omaisuutta tai osuutta on merkitty. Arkistot tarjoavat tutkimukselle runsaimmat ja monipuolisimmat tulokset. Vanhimmat puumerkkimme ovat kuitenkin löydettävissä hautakivissä. Käyttöesineisiin tehdyt merkit ovat taas tutkimuksen kannalta arvoituksellisia, koska niiden yhteydessä ei ole omistajan nimiä eikä vuosilukuja. Hautakivet Meidänkin maassamme on säilynyt hakattuja hautakiviä jo ristiretkien jälkeiseltä aj alta saakka. Toisinsanoen heti sen jälkeen, kun polttohautaus lakkasi kristinuskon tultua valtauskonnoksi. Nämä vanhimmat hautamuistomerkkimme ovat suuria kalkkikivilaattoja, jotka ovat yleensä tuodut ulkomailta ja ovat kätkeneet usein kirkon lattian alle mahtimiesten ruumiin. Luettelemme seuraavassa huomattavimmat puumerkkiset hautakivet: Vuosiluvulla 1291 varustetussa lngigerdin kivessä Maariassa ei tosin ole puumerkkiä. Mutta Ulvilan seitsemän keskiaikaisen hautakiven joukossa on viisi puumerkillä varustettua. Näistä on Liikistöstä tuotu nimetön 1200-luvun kivi vanhin. Siinä on suuri, verrattain oudontyyppinen kaikesta päättäen friisiläisalueelta tullut puumerkki (taulu 1 kuva 1.) Tallella ovat myös Herbordus Wippe-

10 renworden kivi vuodelta 1313 (T. 1. 2) ja Annan kivi vuodelta 1380 (T. 1.3) sekä eräs neljäs 1300-luvun kivi ilman kirjoitusta (T.I.4). Vielä on kuorioven ulkokomeroon muuratussa kivessä ajoiltamaton N-kirjaimen kaltainen merkki (T.J.5). Huomautettakoon heti aluksi, että Wipperenwordea on pidetty friisinä (Leht. Lagströmin ym. mukaan) ja että Annan kivessä oleva puumerkki on Lyypekin Mariankirkon merkkiä muistuttava. Paitsi näitä vanhimpia kalkkikivestä valmistettuja ja ulkomailta tuotuja puumerkkihautakiviä, on samantyylisiä, kirkkoon muuratun haudan peitekiviä Nousiaisten monumenttaalihaudassa Brennerin kopioima 1300-luvun muotoisessa kilvessä oleva merkki. (T.J.6). Rymättylän hautakiven merkki (T.J.7) tavataan myös v. 1447 uskelalaisella maanomistaja Michel Starckella. II) Rauman hautakivi on vuodelta 1640 (T.J.8). Uudenkaupungin vanhassa kirkossa on peräti seitsemän kappaletta näitä puumerkillä varustettuja 1600-luvun hautapaasia. Vanhin niistä kuului v. 1646 Anna Personille ja Anna Mårtensdotterille (T.J.9). Seuraava Rasmus Olvfsonille ja Margareta Persdotterille v. 1651 (T.I.IO). Se on selvästi Hansa-merkkien muotoinen. Ja edelleen vuodelta 1653 Erich Sigfridhsonin ja Elisabeth Matisdoterin kivi. (T.J. II). Vuoden 1672 kivi kätki allensa saksalaisperäisen pastori Henricus Eichmanin (T.I.I2). Johan Isakson Bowek'illa oli kaksi vaimoa Walborg Nilsdotter ja sittemmin Marina Matisdotter (T.I.I3). Nikkari Matis Hindrichsonin ja vaimonsa Walborgh Erichsdotterin kivessäkin v. 1673 oli puumerkki (T.J. I4). Ja vihdoin on vielä eräs nimetön kivi, jossa puumerkin (T.I.I5) ympärillä on vain nimikirjaimet AF-SC-ASD. Maskussakin on nimetön puumerkkikivi (T.J.I6) ja samoin Turun tuomiokirkossa (T.1.17). Kaikkien näiden puumerkkien muodoissa on luettavissa ajan tyyli ja liittymäkohtia merentakaisiin yhteyksiin. Nämä maamme vanhimmat hautapaadet ovat suureksi osaksi Gotlannissa valmistettuja ja kauppalaivojen sieltä tuomia. Sikäläiset kivenveistämöi olivat 1200-1 300-luvuilla ahkerassa työssä. Yksin Visbyn tuomiokirkosta on luetteloitu 414 hautakiveä. Useimmissa niissä on puumerkkejä. Milloin näissä kivissä ei ole vuosilukua, voidaan ne ajoittaa tyylin mukaan. Esim. 1300-luvulla käytettiin majuskelikirjaimia, 1400-luvulla minuskeleja ja reformation ajalla tulivat käytäntöön

II kapiteelikirjasimet aina 1500-luvun lopulle asti. Tutkimusta vaikeuttaa se, että Gotlannin kriisiaikoina kansan köyhtyessä vallattiin autiokirkoista käytettyjä hautakiviä ja ne varustettiin uusilla puumerkeillä ja kirjoituksilla vanhojakaan poistamalla. Visbyssä siirrettiin 1800-luvun siivousinnossa hautakiviä kiviaidan tueksi ja 1890-luvulla rikottiin niitä lämmityslaitteiden tieltä. 121 Tämä tapa osoittaa toisinaan vallatonta vandalismia. Saksalaiset olivat huolellisempia kirkkohautojensa huollossa. Niinpä useissa kirkoissa pidettiin hautakirjoja (Steinbticher), joissa oli myös vainajien puumerkit. Esim. Lyypekin Jaakobin kirkosta on 62 merkkiä vuosina 1605-1655 pidetyssä kirjassa. '31 Asiakirjat Kirkkoherranvirastoissa säilytetyissä 1700-1800-lukujen kirkonkokousten pöytäkirjoissa ja 1600-luvulta alkavissa tilikirjoissa on lukuisasti puumerkkejä, jotka ilmaisevat tarkastajien hyväksymistä. Joissakin maalaista Joissa on säilytetty talon kauppakirjoja, jopa kuninkaan päätöksiäkin. Mutta monin paikoin ovat ne vaikeasti luettavina hävitetty. Maakunta-arkistoissa on suurehko määrä kuitteja, valituksia ja muita verifikaatteja, joista löytää paikoin runsaastikin puumerkkejä. Valtionarkisto on aarreaitta, jonka runsauteen on vaara hukkua ja joka vaatisi aivan eri tutkijan. Arkistojen puumerkeissä on se hyvä puoli, että niiden omistajien nimet ja käyttövuodet on aina mainittu. Sinetit ja vaakunat Jo varhaiselta keskiajalta tunnetaan aatelisten vaakunoita ja sinettejä. Mutta myös aateliton väestö alkoi kehystää puumerkkinsä kilvillä ja sijoittaa niitä sinetteihinsä. Reinhold Hausenin teos Finlands Medeltidssigill, J. W. Ruuthin tutkimus Suomen rälssimiesten sineteistä v. 1891 ja Jully Ramsayn Frälsesläkter i Finland v. 1909 tarjoavat esimerkkejä puumerkkisineteistä jopa niiden kehityksestä kuvista tai kuviksi. Varsinkin meidän 1500-1 600-lukujen papisto, joka oli noussut säätyynsä talonpoikaisista tai porvarillisista vanhemmista käytti sineteissään yleisesti puumerkkiä. Esimerkkinä mainittakoon vain Rauman kirkkoherra Michael Stephani vuosina 1577-1 597. (kuva 1.) Sama havainto koskee nimismiehiä koko Pohjolassa. Ihmeellinen vaakunan ja puu-

12 merkin yhdistelmä on profossi Jost. Småpeperillä v. 1565-1 577 Pernajan Smörlösassa (Kuva 2) 141 2. puumerkki. Esimerkiksi 1300-luvun kilpi oli vinossa, 1500-luvulla puumerkki sijoitettiin itse kilpeen, 1600-luvulla on merkin vieressä omistajan initiaalit ja 1700-luvulla on monogrammin ohella vuosiluku näkyvissä. "' Mitä erilaisimmat ammattimiehet käyttivät Suomessakin puumerkkisinettiä. Mainittakoon tässä vain kruunun tammojen vartija Simo Matinpoika Lakari Raumalla vuosina 1603-1 620 (kuva 3) ja oriinratsastaja Tapani Erkinpoika v. 1600 (kuva 4). Edellistä puumerkkiä voi mielikuvitus selittää vaikka hevoseksi, jonka selässä on mies. Sinettiasiakirjat ovat vanhempia kuin ne, joihin piirrettiin puumerkkejä allekirjoituksiksi. '" Mutta koska maalaisväestö oli jo kauan käyttänyt puumerkkejä, saattoi syntyä sellainenkin yhdistelmä, että miesten merkeillä varustetut puulaput ripustettiin sinettien asemasta asiakirjaan. 161 Vanhimpana aatelittoman miehen puumerkkisinettinä mainitaan Västeråsissa v. 1297 kauppias Johan Skulen käyttämää sinettiä.,., Sinetti ja vaakunakilven muoto ja asento seurasi tarkasti ajan muotivaihteluita. Näin on vuosiluvuittakin helppo ajoittaa

13 Ktiyttöesineet Kyläyhteiskunnassa, jossa työt suoritettiin osittain yhteisesti talkoovoimin oli työ- ja käyttöesineet sopivasti merkittävä, jotta kukin omistaja voi löytää omansa. Melkein jokaisessa museoihin talletetussa puulautasessa on puumerkki, samoin puusepän ja nahkurin työkaluissa, sirpeissä ja kalastusvälineissä. Juustonkehissä ja kaulauslaudoissa nähdään puumerkki tavallisesti taikamerkin yhteydessä. Esimerkkinä lemulainen juustokehä vuodelta 1769, jossa puumerkki on kaksinkertaisen Hannunvaakunan sisässä. 191 (kuva 5). Löytäessään merestä aj opuita, tekivät Säkkijärven kalastajat niihin puumerkkinsä valtauksensa varmistamiseksi. Säkylässä varasi- vat tervanpolttajat puumerkillään polteltavat puut. Ja Inarissa karhunkiertäjä piirsi kepin päässä olevaan tuohilappuun puumerkkinsä löydettyään karhun makuupaikan. ZOJ Maarian pappilan renkituvan rakennushirsiin olivat rakennusvelvolliset tehneet puumerkkinsä. "J Sama oli tapa Maarian kirkkomaan muurin lautakaton hoitovelvollisilla, "> sekä Hauholla jo v. 1615. "> Aitaosuuksien päissä oleviin aidaksiin oli yleensä tapana tehdä talon aitamerkki kirveellä. Aitamerkki oli puumerkkiä yksinkertaisempi. Jalommissa käyttöesineissä ei ollut omistajan, vaan tekijän merkki. Tähän ryhmään kuuluu kulta, hopea ja muut metallit sekä keramiikkituotteet. Nämä lähentelevä! jo

14 tehtaanmerkkejl, mutta saattavat usein olla varsinaisia puumerkkejl. Olivathan entisajan työpaja! enimmäkseen yksityisomistuksessa. (Näistä myöhemmin ammattimerkkien yhteydessä.) Vuonna 19SS levennettäessä Turun kirkkosiltaa, löydettiin mm. keskiaikaisia saaveja, joiden pohjassa oli puumerkki. Ainakin kaksi näistä olen voinut tunnistaa, nimittäin saksalaisperäisten kauppaporvarien Laurens Raatinv. l4 11 (T.I.I8ja 19) ja LaurensWatmalin v. 141 1 (T.I.20 ja 21) puumerkit. (N:o 18 ja 20 saaveissa). Niilo Valonen: Turun viemärikaivauslöydöistä. Turun Hist. Mus. 19S6-S7 s. 96-7. Watmal teki puumerkin kaarellisena piirtäessään sen asiakirjaan. Mecklenburgissa poltettiin omistajan merkki hevosen korvaan tai lautaseen, lampailla maalattiin se punamullalla villoihin ja hanhien ja ankkojen räpylään piirrettiin merkki, jotta ne olisi tunnettu syksyllä soilta luotaessa. Puumerkki saattoi olla myös talon oven päällä poltetussa tiililaatassa tai puuhun veistettyoli oven kamanaan. 2A) Tiedotusvalineet Entisaikaan käytettiin tiedotusvälineenä ns. oldermannin sauvaa, keppejä, "klappuja", tauluja ym. puuesineitä, joihin oli veistetty alueen, tavallisesti kylän talojen puumerkit. Näitä välineitä kuljetettiin talosta taloon sen mukaan kuin joku vuorotehtävä tuli talon osalle tai niiden edustajia kutsuttiin kokoukseen. Tuojalla oli suullinen viesti tai se tiedettiin muutenkin. 2" Myös milloin kutsuttiin käräjille, ottamaan vastaan vainolaista, ajamaan pahantekijöitä tai sammuttamaan kulovalkeaa, käytettiin tällaisia viestikapuloita. 26) Museoissa on näitä tiedotusvälineitä, joista ruotsinkielisillä alueillamme käytettiin nimityksiä rådkäpp, åldermansstav tai budkavle. Selvimpiä puumerkkejä tapaamme Lappajärven sauvassa (Kansallismuseo 7380:75), Björkön sauvoissa Raippaluodolla (Vaasan Museo N:o IS6) vuodelta 1843 ja Kodisjoen pyöreässä klapussa, jossa on myös seuraava teksti: "Misä taiosa on tämä taulu sen täyty menä Lajtilan kuulioksia kuulleman". Toisella puolen oli veistetty hevosen kuva. Samantapainen taulu kiersi Karinaisten taloissa. 271 Kaiannin Varhelassa oli lumiauran muotoinen esine osoittamassa tien auraamisvelvollisuutta. 281 Ehkä ihmeeliisin tiedotusväline on Ruskon Marttiiän kylässä yhä kiertävä kinkerikanto.

15 Siitä kertoo v. 1960 rovasti Viljo Hahta seuraavaa: "V. 1803 pidettiin Ison Piikkiön talossa kinkereitä, jolloin talon renki Matti, ehkä vähän iloisella tuulella, tempasi mukaansa talon pihalla olevasta kantoröykkiöstä yhden sekä lähti viemään sitä Vähän Piikkiön taloon saadakseen lisää ainetta. Harmistuneena moisesta tempusta aikoi isäntä polttaa kannon, mutta jätti sen tekemättä ja vei sen seuraavan vuoden lukustaloon. Vuodesta 1813 alkaen on kantoon piirretty vuosilukuja ja niiden alle myöskin puumerkkejä. Uskollisesti kertää kanto vielä kinkerijärjestystä." Pitäjäntukkiin merkittiin ainakin Maariassa 1758 rakennusaineiden tuonnista ja päivätöistä tekijän puumerkki. 291 Pirkoiksi sanotaan taas puulistoja, joihin merkittiin puumerkeillä kunkin velan suoritus tai päivätyöt. JO) Maarian kirkon asehuoneen ja kirkon välisessä ovessa on runsaasti veistettyjä puumerkkejä. "1 Hattulan kirkon asehuoneeseen, kirkon puoleiseen seinään on maalattu joukko puumerkkejä. Lajittelu Puumerkkien muodot Jotta tutkimusta voisi menestyksellisesti suo- *, Ål JB! 111 J 1\ I1 )0( rh " ' II 4? /J h" / II., ;1\,,, E13, X '" "' n - T\ Jl.u lj ft t +Jj" rittaa, oli merkit lajitellava ulkomuotonsa perusteella nimellä ja numeroilla varustettaviin ryhmiin reikäkorttien laskentavaihetta varten. Sitä ennen on kuitenkin syytä selvittää merkkien selittämisessä käytettäviä nimityksiä. "Runko" on puumerkin koossapitävä osa eli keskeisin vartalo, joka antaa sille määrätyn käsiteltävän muodon. Esim. tiimalasi ([. 1.22), kolmio tai joku!aikamerkki. "Kanta" on merkitty tyviosa, jolta muut viivat nousevat tai mihin ne ovat kiinnittyneet (T.l.l).

16 "Huippu" on merkin korkein osa kannan vastakkaisella eli yläpuolella (T.l.23). "Lisäkkeet" ovat vähäisempiä lisäviivoja tähtiä tai ristejä rungon reunoissa (T.I.24). "Liitteet" ovat rungosta irrallisia lisiä, useimmiten kirjaimia tai vuosilukuja, joskus tähtiä tai ristejä varsinkin sineteissä ja vaakunoissa (T.1.25). "Tyypiksi" sanomme tiettyjen rungon ominaisuuksien kokonaisuutta, jotka ominaisuudet kuuluvat jonkun ryhmän kaikille merkeille. Tyypit voivat olla alueellisia, kuten kolttasukujen puumerkit, joissa henkilöiden merkit erottaa suvun merkistä vain joku lisäke. (T.II.l). Tai sitten voivat tyypit olla aikahistoriallisia, kuten riimukirjaimista johtuneet merkit. (T.I1.2). Kuten sanottu, reikäkorttijärjestelmän tähden oli puumerkit ryhmiteltävä rungon muodon mukaan yksinkertaisiksi perustyypeiksi, jotka ilmenevät oheisesta luettelosta, mihin kuuluu vain 34 tyyppiä. Tietysti voisi merkkejä ryhmitellä toisinkin, ehkä eniten silloin, kun runko muodostuu kahdestakin tyypistä. Esim. Aabraham Soinin merkki Pomarkussa on sekä kirjain- että neliötyyppiin kuuluva. (T.II.3). Kortitustyön jälkeen ilmeni vielä joitakin merkkiryhmiä, jotka olisi ollut syytä asettaa omaan tyyppiryhmäänsä. Esim. tuulimyllytyyppi (T.I1.4), joka on käsitelty riimujen yhteydessä. Tyyppitaulukkoomme on lisätty myös merkkien lukumäärä ja prosenttimäärä koko suomalaisesta kokoelmasta. Tutkimuksessa lajitellut puumerkkityypit N:o 100 epämääräinen merkki 856 kpl 13,00 OJo '" 101 aitamerkki r H 102 joku riimukirjain 103 kirjain tai monogrammi 349.. 5,29 DJo 565.. 8,57 DJo 2381.. 62,00 DJo

17 104 triskele 19.. 0,29 Olo tf. 105 hakaristi 187.. 2,86 % 106 hannunvaakuna 7.. 0, 13 % * 107 viisikanta 34.. 0,53 % 108 kahdeksikko 35 s.. 0,53 % V 109 kolmikanta 4.. 0,07 % X 110 tiima1asi 196.. 2,98 % # 111 tarha 60 " 0,91 % + 112 risti 744.. 11,30 % 113 ympyrä 0 72.. 1,09 % EB 114 vihkimäristi 18.. 0,27 %.6 115 kolmio 274.. 4,16 % A 116 kirkollinen merkki 131.. 1,96 % 0 117 neliö 123.. 1,86 %

18 83 118 Pietarin vaakuna 14 " 0,21 OJo p 4 119 halstari 7 " 0, 10 OJo 120 Hansamerkki 109 " 0, 73 OJo 11\ 121 härän merkki 53 " 0,81 OJo J: rh 122 kalat 48 " 0,71 OJo 123 atrain 28 " 0,43 OJo 124 varstat 36 " 0,55 OJo t 125 keihäs II " 0, 17 OJo 126 ankkuri 23 " 0,35 OJo 127 jalkajousi 30 " 0,45 OJo Oi:J 128 avain 24 " 0,36 OJo 7\ 129 pukki t. palli JOO " 1,52 OJo 130 sakset 5 " 0,08 OJo 131 mutka 42 " 0,62 OJo <J<.

19 132 kirves 9 " 0,14 OJo 133 vene 1 " 134 sydän 1 " Merkkien lajittelua edistävät edelleen reikäkorteissa maiden ja kuntien numerotunnukset. Suomi 01 6580 korttia Gotlanti 02 386 " Ruotsi 03 75 " Norja 04 919 " (Borgund 391) Tanska 05 92 " Saksa 06 6 " ) Hollanti 07 9 " Englanti 08 12 " Ranska 09 1 " mattikoodi, jossa kahdella numerolla on ilmaistu puumerkin käyttäjän ammatti. Näitä on kootussa materiaalissa vain 41 ammattia. Naispuolta on merkitty 8:1la ja miestä 9:1lä. Nimeltä tuntematon henkilö on 0. ) Konelaskennan jälkeen saksalainen kokoelma karttunut noin 2000:1la puumerkillä. Tutkimuksessa on tämä lisä otettu huomioon. 8080 Kuntien numeroinnissa on käytetty kansaneläkelaitoksen kuntaluettelon numerointia niin, että kunta ilmaistaan kolmen numeron sarjana esim. Alhainen 001 ja Öja 997 mainitaksemme ensimmäisen ja viimeisen. Hyvin tärkeä on tutkimuksessa käytetty am-

20 Tutkimuksessa huomioituja ammatteja N:o 00 mlärittelemltön ammatti kpl O!o kpl 01 emanta 27 rusthollari 02 herrastuomari II 28 lukkari 5 03 islntl, talollinen 29 vuokraaja, lampuoti 13 04 kauppias 30 puuseppä 2 05 kirkonislntä, kirkkoväärtti 144 11,4 1 31 unilukkari, suntio 6 06 kultaseppä 5 32 karvari 1 07 kuudennusmies, seksmanni 390 20,71 33 kestikievari 2 08 leipuri 34 rakennusmestari 2 09 leski 35 kylänvanhin 5 10 lääkäri 36 uutisasukas 8 II muurari 37 loinen 2 I2 nimismies 8 38 merimies 13 pappi 13 1,03 39 metsästäjä I4 pormestari 8 40 kivenhakkaaja I5 porvari 24 16 raatimies 4 I7 rakuuna I,90 I8 renki I4 I, II I9 räätäli 8 20 seppä 7 21 siltavouti 22 sotilashenkilö 6 23 suutari 8 24 torppari 66 5,23 25 vouti 26 lautamies 49 3,88 4I maanmittari 43 O!o 3,41

TUTKIMUSTYÖ Tutkijan ajatukset ovat täynnä kysymyksiä, joihin hän etsii vastausta eri tavoilla ja pyrkii löytämään säännönmukaisuutta löytöihinsä. Jos joku oivallus tuntuisikin viehättäväitä on sille saatava eksaktinen pätevyys. Siihen tarjosi mahdollisuuden reikäkorttien koneellinen laskenta. Mutta sen lisäksi oli otettava huomioon summien lisäksi vastausten suhteellisuus prosenttilaskennan avulla. Sijoittamalla merkkien esiintyminen kartalle, on saatu havainnollinen kuva niiden levinneisyydestä. Hyvin monet tutkijat pitävät puumerkkejä esineiden yksinkertaitettuina kuvina, siis symboleina (esim. nuoli, linnunjalka, jalkajousi) "'. Niin ollen niitä olisi verrattava muinaisegyptiläiseen kuvakirjoitukseen. Tutkimustyössämme käytetään puumerkkien muodosta johtuneita nimityksiä, vaikka ei lopullisesti olisikaan voitu osoittaa niiden kehittymistä määrätyistä esineistä. Yritettäessä selittää puumerkin syntymistä jostain esineestä, ovat tutkijat saattaneet tulla sangen erilaisiinkin tuloksiin. Esimerkiksi Granit väittää, että kirkkoherra Simon Sigfridis v. 1575 olisi saanut aiheen puumerkkiinsä arkkidiakoni Sigfrid Olofssonilta v. 1485. Tämän sinetissä on säkkipilliä muistui- 21 tava kuvio. (Kuva 6). Kronqvist taas näkee esikuvana käytetyksi uhrilammasta Paraisilta tavatun saman Sigfrid Olofssonin vaakunakuvion perusteella. (Kuva 7) JJ>. Monet puumerkit ovatkin niin varhain muodostuneita, että on melko mahdoton löytää niille esikuvia. Sellaisia ovat lähinnä riimu-

22 kirjaimista ja taikamerkeistä johtuneet puumerkkikuviot. Ammatilliset vaikutteet Vaikka keskiajan ammattikunnat eivät omistaneet itselleen selvästi erotettavia ammatillisia puumerkkityyppejä, on syytä ottaa tämä kysymys tutkittavaksi. Tilastollinen laskenta on nimittäin tuonut esille joitakin varteenotettavia huomioita. Puumerkki, jonka aiheena on alunperin ollut joku ammattiväline, on saattanut periytyä seuraaville sukupolville, jotka eivät olleet enää alkuperäiseen ammattikuntaan kuuluvia. Tällaisista puumerkeistä voimme kuitenkin uumoilla niiden alkulähteitä, jotka ovat pulpahtaneet esille aikakautensa maaperästä ja sitten jääneet rudimentteina maaseudun taloihin. Aitamerkit Yksinkertaisimpia omistusmerkkejä ovat ns. aitamerkit, joita iskettiin kirveellä yhteismetsästä kaadettuihin tarvepuihin ja aitaosuuksiin. 34' Näitä suoraviivaisia merkkejä on kokoelmassa 348 kpl eli 5,29 OJo kaikista merkeistä. Niitä käyttivät kaikki maaseudun asukkaat, mutta kokoelman mukaan eniten pyhärantalaiset (23,70 OJo pitäjän muista merkeistä) ja laitilalaiset (13,21 OJo kaikista aitamerkeistä, mutta 13 OJo pitäjän muista merkeistä). Mynämäki on myös huomattava aitamerkkipitäjä (27 merkkiä). Esimerkkeinä mainittakoon Laitilan Salon Jakob Kudi v. 1751 (T.IJ.5) ja Kodisjoen Yli-Korron Johan Markusson v. 1835 (T.II.6). Aitamerkkejä ei muissa maissa tavata. Vain lappalaisilla on puumerkin ohella ns. pikkumerkit. 35' Olisivatko Lounais-Suomen aitamerkit lappalaisasutuksen jäänteitä? Edellä mainituissa pitäjissä aitamerkki oli myös asiakirjoissa käytetty puumerkki. Kalastus Kaksi ristikkäin olevaa ympyrän puolikehää muodostaa kuvion, jota nimitämme kaloiksi, koska tämä puumerkki on levinnyt matalavetisiin rannikko- ja järvipitäjiin. Kuvion muoto muistuttaa myös kaloja, jotka sätkyttelevät. Kokoelmassa on 48 tällaista merkkiä 25 pitäjästä eli 0, 71 OJo. Laitilassa on 6 kpl eli 12,76 117o kaikista ja 1, 70 OJo pitäjän merkeistä. Kalannissa ovat vastaavat luvut 10,65 OJo 5 kpl ja 3,54 OJo. Koko Vakka-Suomi, Kokemäenjoen alajuoksu ja Kankaanpää - Ikaalisten seudut ovat kala-merkin alueita. Esimerkkinä

23 Kaiannin Mannaisiltä Mennanderin sukutalosta Johan Mattsson Kauppila v. 1791-1806 (T.II.7). Saksalainen Blachetta väittää tämän merkin muodostuvaksi kahden henkilön selästä heidän sukupuolisessa yhdynnässään. 361 (T.II.8) Alkumuotona olisi silloin kaksi perättäistä vinoristiä. Toinen kalastukseen liittyvä puumerkkikuvio on atrain, jolla tuulastettiin kaloja pimeän aikaan. Näitä merkkejä on 28 eli 0,43 OJo kaikista, eniten Pyhämaassa (5 kpl). Sisämaassa ei ole tätä merkkiä löytynyt. Ulkomailla on vain yksityisiä tapauksia. Merkin norjalainen nimi on "jost". Esimerkkinä Pyhänmaan Edväisistä Johan Mattson Kleemola v. 1828. (T.II.9) Mets(Jstys Jalkajousi on yksi selvimpiä kuvapuumerkkejämme. Se tunnettiin Lounais-Suomessa aseena jo 1300-luvulla ja sen käyttö loppui 1600-luvlla. m Sen jälkeen käyttivät satakuntalaiset jalkajousta metsän pienriistan pyynnissä. Esim. Köyliössä, missä oli 24 piispan talollista, maksettiin kirkolle verona jäniksiä. ''' Aikaisemmin vietiin oravan ja muiden metsäneläinten nahkoja runsaasti ulkomail- Ie. Vaikka jousella metsästäminen jäi pois käytännöstä, säilyi jalkajousi puumerkkinä metsäseutujen taloissa. Tallessa on 18 pitäjästä 28 merkkiä, eli 0,45 OJo kaikista puumerkeistä. Köyliössä on 7 kpl eli 6,30 OJo pitäjän merkeistä. Huomaamme levinneisyyskartasta, että jalkajousipitäjät esiintyvät saarekkeina: Halikko - Sauvo - Kemiö; Kokemäenjoen suuseutu: Tyrvää - Suodenniemi - Hämeenkyrö. Esimerkkinä Köyliön Vinnarin Tuomas Lassenpoika v. 1646 (T.II.IO). Kokemäellä Ylistaron Ketalan Matti Yrjönpoika v. 1785 (T.II.Il) ja Erkki Antinpoika v. 1800 (T.II.I2) sekä Juha Matinpoika v. 1813 (T.II.I3) tekevät jalkajousen eri tavoin. Paulaharju selittää Kurikan Torkkoolan puumerkkiä: "Mies seisoo käret leviällä toinen polovi ylähällä koukus." '91 Tosiasiassa kysymys on jousesta, jonka kaari on jäänyt pois. (T.II.I4) Norjasta on kokoelmassa vain kaksi jalkajousipuumerkkiä. Kokoelmassamme on vain yksitoista keihästä kuvaavaa puumerkkiä. Osa on saattanut tulla rekisteröidyksi t-riimuna, mutta kyseessä saattaa olla karhukeihäs, joka on varustettu poikkitapilla. Seitsemässä pitäjässä on prosenuiluku 0, 17

1 -- ('J 1. '...

25 kaikista. Visbystä 7 ja Norjasta samoin 7. Esimerkkinä Eurajoen Saaren Mikko Junnila v. 1870 (T. II. 15). Maatalous Keskiajan talous oli yleensä omavaraista. Talonpoika ajoi härillä, pui varstoilla, valmisti ruokansa halstarilla ja lihtasi itse pellavansa. Niinpä voimme erottaa ainakin muutamia näiden toimien aiheuttamia puumerkkejä. HtJrtln merkiksi nimitämme puolitettua terävää kulmaa, jonka kärki on yleensä ylöspäin. Se on sukua foinikialaiskreikkalaiselle alfa (hepreaksi alef/härkä) kirjaimelle, joka on saanut muotonsa härän päästä ja sarvista. Selvitellessään härkien käyttämistä vetojuhtina, on Vilkuna esittänyt v. 1571 hopeaveroluettelon ja muiden tutkimusten perusteella härkäalueen Lounais-Suomessa. Se käsittää rannikon saaristopitäjät sekä Lounais Suomen pohjoisessa Kullaan, Kiikan ja Tyrvään rajoille sekä idässä Urjalan, Ypäjän, Someron ja Kiskoo rajoille. Tämän alueen ulkopuolellakin pidettiin joitakin härkiä, mutta hevonen oli siellä yleisjuhta. "'> Edellämainittu puumerkki on yleinen härkä- alueen sisäpuolella, mutta esiintyy muualla vain yksityisinä tapauksina. Esimerkkinä Lapin Kuolimaan Ollilasta Matti Rekonpoika v. 161 1 ja Mikko Erkinpoika v. 1787 (T.II.I6). Kolmessakymmenessä pitäjässä olen löytänyt 50 härkämerkkiä, mikä on 0,81 O?o kaikista. Näistä mainittakoon Laitila, jossa on 7 merkkiä, eli 10,40 O?o kaikista ja 1,98 O?o pitäjän merkeistä. Kokemäellä on myös 7 merkkiä, mikä vastaa 2 O?o pitäjän merkeistä. Norjasta on tallessa 6 merkkiä. Pohjois Ruotsi Tukholmaan saakka on härätöntä aluetta. Meille on härän merkin täytynyt siis tulla etelämpää. Sitä tavataan vain talonpoikaisväestöllä. Mutta vielä niinkin kaukana idässä kuin Espoossa ja litissä tapaamme tämän puumerkin. Ovatko nämä talot vanhoja härkätaloja, jää paikallistutkimuksen varaan. Halstaripuumerkin voimme ajatella johtuvaksi yleisesti käytetystä ruoanvalmistusvälineestä tai myös P. Laurentiuksen attribuutista. Jälkimmäistä väitettä voi tukea Laurentiuksen kirkon Mynämäen Korppisten Mats Mattilan puumerkki v. 1767-1 779 (T.II.17). Myös Sundin papilla Eskill Jönssonilla oli v. 1571 halstari sinettimerkeisslän. Kokemäen

/t\ Hö..,.ö-n merkki. '-...,,... \, / ':t;...

27 Ylistarosta ja Sonnilasta sekä Maskun Noopilassa on myös löytynyt tämä merkki, yhteensä 8 kappaletta. Ei ulkomailla. Riimusauvassa Laurin päivän 10. p. elokuuta kohdalla on halstarin kuva (T. II.I8). 411 Käytämme varsta-nimitystä puumerkistä, joka muistuttaa kahta ristissä olevaa keppiä, joiden päästä riippuu lyhyempi "klupu". 23 maanviljelyspitäjästä on näitä merkkejä koottu 36 kpl eli 0,55 llfo kaikista. Tanskasta ja Hollannista on kokoelmassa 2 kpl. Edelleen esim. Ikaalisten Matts Sipilä v. 1835-1 837 (T. II.I9) ja Caspar Ala-Rämi v. 1829 (T.II.20). Niinikään sisämaan viljelyspitäjille on ominainen pukkia tai rahia muistuttava puumerkki, jota on 105 kpl eli 1,60 llfo kaikista. Eniten näitä on Ikaalisissa, 10 kpl eli 9,52 llfo kaikista ja 3, 86 llfo pitäjän merkeistä. Seuraavalla sijalla on Kankaanpää, 9 kpl, 8,57 llfo ja 4,32 llfo. Esimerkkinä Ikaalisista Johan Sikuri v. 1824 (T.II.21) ja Carl Johansson Ryödi v. 1812 (T.II.22). Merkki on harvinainen ulkomailla. Myllynkuva on ulkomaalainen puumerkkituote. Havaitsimme sen vasta kortitustyön loppuvaiheessa, joten suurin osa tämän tyypin merkeistä on rekisteröity riimujen ryh- mässä, koska myllyn siivet muistuttavat riimu-h:ta (hagl). Saksalaisetkin tutkijat pitävät tätä myllymerkkinä. 421 Suomalaiset olivat jauhaneet jauhonsa aikaisemmin käsikivillä. Mutta keskiajalla alkoivat tuulimyllyt levitä maahamme Hollannista ja Saksasta. Lounais-suomalaiset tuulimyllymme ovatkin sikäläistä ns. mamsellimyllytyyppiä. Varsinaista saksalaista mallia, jossa koko myllylaitos kiertää pystyakselin varassa, sanotaan jalka- eli varvasmyllyksi. Tuulimyllyjä oli joka talolla, joten myllypuumerkin omistajan ei tarvinnut olla ammattimylläri. Esim. Kalannissa oli vielä 1930-luvulla 19 tuulimyllyä, jotka olen valokuvannut. Ulkomaalainen vaikutus näkyy selvästi myllypuumerkeissä. Asetamme rinnakkain muutamia suomalaisia ja saksalaisia merkkejä: Taivassalon Onnikmaan Landmätari v. 1564 (T.II.23) ja Hampurista Claves Stal v. 1452 (T.II.24). Turun pormestari Matias Scalen v. 1441-1452 (T.Ill.l) ja Hampurista Bertram Veltberch v. 1476 (T.III.2). Nakkilasta Tattaran Iso-Teiniiän Thomas Themasson v. 1799-1804 (T.III.3) ja Hampurista Titke von Hassele v. 1476 (T.III.4) 431 Myllymerkkejä on myös Ulvilassa, Noor-

28 markussa, Laitilassa, Kalannissa, Kökarissa ym. Kirkon vaikutus Keskiajan kirkko oli kaiken kulttuurielämän kehto. Kirkolla oli vaikutusta myös niihin puumerkkeihin, joita sen virkailijat käyttivät. Lisäksi kirkon miehet hoitivat mitä moninaisimpia yhteisen elämän tehtäviä. Mainittakoon esimerkkinä, että Smålannin oikeuden mukaan piti kirkolle annettu kymmenyseläin merkitä papin puumerkillä...,, Katselkaamme aluksi tutkimuksemme valossa kirkonmiesten osuutta puumerkeissä. Maanviljelijäväestön jälkeen on kokoelmassamme varsinainen ammatti ilmoitettu 1260 merkin yhteydessä, eli 19,15 OJo. Näistä ammattilaisten merkeistä oli kuudennusmiehillä 390 eli 20,7 1 o/o kirkonisännillä 144 " 11,41 OJo papeilla 13 " 1,03 OJo unilukkareilla 6 " 1ukkareilla 5.. Seurakunnan kuudennusmiehet eli sexmannit, joita nykyään sanotaan seurakunta eli kirkkoneuvostojen jäseniksi, olivat tavallista taitavampia. Siksipä 144 eli 36,92 OJo käytti puumerkkinään monogrammia tai initiaalia. Toisella sijalla on risti eri muodoissaan 45 kpl, eli 11,54 OJo ja kolmannella riimukirjainaiheiset puumerkit, 41 kpl, eli 11,02 OJo. Tämä tilasto vahvistaa kuudennusmiesten harrastusta kirjataitoon ja kirkollisuuteen. Taikamerkkejä tapaa harvoin kirkonmiesten puumerkkeinä. Kokemäenjokivarrella on tosin 18 kuudennusmiehellä hakaristi. Tämä kertoo miten pakanallinen traditio ei helposti väistynyt kristinuskon tieltä. Risti on siis puumerkin runkona tai lisäkkeenä sangen yleinen. Toisinaan sen tapaa huipussa tai kantaan liitettynä, jopa irrallisenakin. Kokoelmassamme on risti 728 tapauksessa hallitsevana eli 11,30 o/o kaikista merkeistä. Ristipuumerkkipitäjiä ovat: Laitila 39 merkkiä, 5,30 OJo kaikista risteistä ja 11,01 OJo pitäjän muista merkeistä; Kokemäki 36 kpl 3, 70 OJo ja 13,44 OJo; Mynämäki 27 kpl 3,63 OJo ja 7,82 OJo. Kaikki nämä ovat vanhoja emäpitäjiä, joissa kristinusko on ollut tunnettu jo ristiretkien ajoilta. Silloin eivät muut käyttäneetkään ristinmerkkiä kuin kristityt. Myöhäisemmässä puumerkkihistorian vaiheessa saattoi ristinmerkki olla kirjoitustaidotloman hätämerkki. Kun kokoelmassa aikaisemmilta vuosikymmeniltä on ristipuumerkkejä alle

1... Kirkon mteh.lll4

30 kymmenluvun, kohosi niiden määrä v. 1750-18 ja v. 1820 peräti - 111 ja v. 1860-66:een. Olisiko tässä myös vaikeiden aikojen uskonnollista turvautumista ristinmerkkiin? Kun maalaispojasta tuli pappi, liitti hän sinetissään mielellään ristin kotitalonsa puumerkkiin. Kolmiotyyppiset puumerkit ovat suureksi osaksi englantilaisperäisiä, mikäli on kysymys ns. kirkollisista puumerkeistä. Aluksi joku sana kolmion merkityksestä ja käytännöstä. Antiikin orientaalisilla kansoilla triangeli oli naissuvun, sittemmin naisjul l *3 6 1 t -1, w! ik "1' A 6o 9 /0 * LK '*' II lt. IS t,9 -* th, :tll 1c,, '1 EB )0( 11 u. r*t Tau.klii malan merkki. 411 1600-luvun englantilaiset maankiertäjät piirsivät tämän merkin taloihin, joissa oli naisia kotona. ""' Suomen vanhojen kirkkojen maalauksissa ja tekstiileissä tehtiin Pyhää Kolminaisuutta esittäviin kolmioihin Jumalan silmä. Kolmio tuli näin Jumalan symboliksi. On muuten huomattava, että kolmion huippu ei ole juuri koskaan alaspäin. Esimerkkeinä Hinnerjoen Kreulan talo v. 1614-1873 (T.III.5) Mynämäen Krouvilan Henric Henricsson sovittaa v. 1840-1 850 merkkiinsä kolme kolmiota (T.III.6). Varstan tapaisten lisäkkeiden sovittaminen kolmioon on tavallista, kuten Mietoisien Kumiruonan Johan Johanssoniila v. 1828 (T.II.20). Kolmiopuumerkkejä on 274 eli 4,16 Olo kaikista. Eniten merkkejä on Mynämäellä, nim. 17 kpl eli 6,20 % kaikista kolmioista, ja 4,89 % pitäjän merkeistä. Vastaavat luvut Laitilasta ovat 17 kpl, 6,20 % ja 4.80 %. Isossakyrössä on 15 kpl, 5,47 % ja 7,85 %. Norjasta on kokoelmassa 67 kolmiota, Gotlannista 24 ja Tanskasta 8. Erääksi mielenkiintoisimmista merkeistämme on osoittautunut kolmio, jonka huipussa on risti. Olen nimittänyt sitä kirkolliseksi kahdestakin syystä: ensiksi siksi, että kolmio

31 merkitsee jumaluutta ja risti uskoa ja toiseksi sen vuoksi, että tämä merkki näyttää meillä seuraavan kirkon paikkaa tai kirkon toimihenkilöitä. Toisinaan merkistä puuttuu kantaviiva. Saksassa tunnetaan tämä merkki nimellä Das Milnsterkreutz = tuomiokirkkoristi. 471 Ainakin Lyypekin Mariankirkon merkkinä on yhä vielä tämä puumerkki (T.lll.7). Olisiko sillä ollut vaikutusta myös Turun kaupungin vaakunaan? Samoin tapaamme merkin Stralsundin kaupungin omaisuudessa (T.lll.8) 481 ja Warnerniinden kirkkotuoleissa (T.lll.9). 491 Norjasta on meillä 39 tällaista puumerkkiä, Tanskasta 12, Gotlannista 10 ja Ruotsista 6. Norjalaiset nimittivät sitä P. Neitsyen mukaan "förkja" 501 Sanalla on nykynorjassa halveksiva merkitys, lähinnä "pimu". Lounais-Suomesta on talletettu 131 tämän tyyppistä puumerkkiä eli 1,9611Jo kaikista, 51 pitäjässä. Huittisista on 9 kpl, 6,86 % kaikista kirkollisista ja 4,32 % pitäjän muista merkeistä: Kokemäeltä 8 kpl, 6, 10 % ja 2,28 %; Eurajoelta 6 kpl, 4,50 % ja 1, 70 %. Levinnäisalue käsittää koko Lounais-Suomen, mutta kirkon miesten käyttämä vanhan rannikkolii- kenteen kirkkopitäjät. 1800-luvulla tapaa merkkiä myös tavallisella talonpoikaisväestölläkin. Riimusauvassa on Klemensin päivän kohdalla 23.XI kirkollista merkkiä muistuttava piirros (T.111.10). Esimerkkejä: Simon Ulla v. 1751, Ephraim v. 1828 ja Gustaf v. 1852. Näillä Laitilan Untamalan entisen pappilan isännillä oli tämä puumerkki (T.lll.ll). Sama merkki oli Kokemäen kappalaispappilassa, Johan Ryssällä v. 1831-1854. Kustavin Varisalan kappelin naapuri Eric Ericsson Mikola käytti v. 1828 kirkollista merkkiä (T.lll.l2). Matts Mattsson Poukka v. 1806-1 809, Henric Henricsson v. 1816 ja Gustaf v. 1880 olivat Laitilan kirkon naapureina (T.lll.l3). Eurajoen Irjanteen kirkonvartijasuku, ainakin Johan Korsman Mullila piirsi v. 1870 kirkollisen merkin (T.lll.l4). Samoin Kiukaisten kirkkoväärtti Michel Anttila v. 1822-1836 (T.lll.l5). Huomionarvoisia havaintoja voimme tehdä myös Turun tuomiokirkon prebendatilojen puumerkeistä, etsiessämme niitä Pirisen jul. kaiseman lampuotitilaluettelon mukaan. <ll Ensiksi emme ole löytäneet näillä tiloilla taikuuteen viittaavia puumerkkejä. Ja toiseksi

32 ns. kirkollisia merkkejä on löytynyt useita, nimittäin Maskun Kurittula (T.III.l6), Vehmaan Ylöjärvi (T.111.17), Perniön Yliskylä (T.III.8), Maskun liroinen (T.III.ll). Samoin kolmioita, ristejä ja joitakin Hansamerkkejä. Puumerkkejä on käytetty myös uskonnolliseen taikuuteen. (Emme tässä kohdassa tarkoita varsinaisia taikamerkkejä). Wallem kertoo, että Norjassa oli tapana sairaustapauksissa käydä tekemässä puumerkki kirkon seinään. Se oli eräänlainen uhri, jotta saisi takaisin terveytensä. Trondheimin tuomiokirkon seinäkivissä on tällaiseen kulttiin liittyviä merkkejä ja riimukirjoituksia. Esim.: "Gud og den hellige Kong Olaf hielpe den mand, som ristede disse runer.'' 12> (T.III.l8, 19, 20). Rukousmerkkejä kopioin Heddalin yhä käytännössä olevan sauvakirkon seiniltä kolmattakymmentä kappaletta (kuva 8,9). Ympyrtiti pidetään iäisyyden vertauskuvana. Huolimatta siitä, että se on vaikeasti veistettävissä, on kuitenkin ympyrä tai sen osa 72 puumerkkinä, eli l,09 07o kaikista. Norjasta kokoelmaani on talletettu 22 ympyräpuumerkkiä, Tanskasta 2 ja Englannista 2. Rengasristin eli vihkimäristin esiintymiselle 1707 h: maassamme ei tarvitse etsiä kristillis-sakraalisia syitä, vaikka sillä saattaisikin olla juurensa englantilaisissa ulkona seisovissa runsaskoristeisissa kiviristeissä. Meillä kahdestatoista pitäjästä löydetyistä yhdeksästätoista vihkimäristipuumerkistä ei uskalla myöskään mennä päättelemään mitä yhteyttä niillä voisi olla keskiaikaisten kirkkojemme seinille piirrettyihin vihkimäristeihin. Merkki ei myöskään ole millekään ammattikunnalle ominainen. Tuntuu kuitenkin siltä, että merkkien tulosuunta osoittaisi länteen, Ruotsiin ja Norjaan. Englannissa osoitti 1600-luvun kulkurien salakielessä rengasristi talonväen jumalisuutta. 46> Suojellakseen taloa pahoilta hengiltä piirrettiin Suomessa rengasristi joulunaikaan portteihin. (Jouko Hautala. Tervaristi, rautarengas. Kalevalaseuran vuosikirja 20-21 s. 69)

33 Germaaninen pakanuus tuntee jo kivikaudella rengasristin jumaluuden herruutta ilmaisevana merkkinä. Sen pystyviiva yhdistää luojan luotuunsa, vaakasuoraan viivaan. Ja ympyrä ilmaisee jumaluuden ikuisuutta. m Rengasristi oli varhaisen pronssikauden kulttilaivoissa palvonnan kohteena kuten kalliopiirrokset Ruotsissa osoittavat. 541 (Kuva 1 0). Rengasristi tunnetaan niinikään auringon symbolina. Ympyrän jakamisella neljään osaan on myös sangen vanha symboliikkansa. Vanhojen kaupunkien ja leirien nelijako on peräisin jo italialaisten augurien aj oilta. Torilta piti nähdä neljään ilmansuuntaan. "1 Ehkäpä sillä on jotain yhteyttä meidän pitäjiemme neljäskuntajakoon? Esimerkkinä Ikaalisten Läykkälän Jöran Anderssonin v. 1803 ja Korppoon Erik Thomassen Marsin v. 1823 puumerkit (T.III.21). Kirkonisäntien eli kirkkoväärttien puumer- 10 keistä tehty tutkimus kulkee samoja latuja kuin kuudennusmiestenkin. 144 kirkonisännällä, joka luku on 11,41 rijo ammattimerkeistä oli 54 monogrammimerkkiä eli 37,5 87o. Ristejä oli 21 eli 14,58 rijo ja riimuja 16 eli 11,1 rijo. Aitamerkkiin tyytyi 14 kirkkoväärttiä. Vaikka kolmio- ja kirkollisia merkkejä on rekisteröity vain 7, on niillä varteenotettava merkityksensä Lounais-Suomen vanhoilla kulttuuriseuduilla, kuten kirkonmiesten merkkikarlasia voi havaita. Pappien (13), lukkarien (5) ja unilukkarien (6) merkkejä on siksi vähän kortistossa, ettei niistä voi lausua mitään yhtenäistä. Suomalaisilla kirkonrakentajilla ei ollut yhtenäistä puumerkkiä, mutta useita heidän merkkejään on säilynyt. Esimerkkejä: Jaakko Suonperä Pulkkilasta v. 1768 (T.IIl.22). Antti Hakolalta v. 1750 on kolmekin merkkiä, kaikki alkeellisia kirkonkuvia (T.III.23, 24, 24). Anders Brofall Piippolasta v. 1768 (T. IV. I). Kirkon kivenhakkaaja! merkitsivät hakkaamansa kivet Pohjoismaissa, Englannissa ja Saksassa puumerkilläln. Esimerkiksi pari Trondheimin puumerkkiä (T.IV.2, 3). Norjasta on kokoelmassa Örskogin papin Laurits Knutssonin kirkkoaiheinen puumerkki v. 1586 (T.IV.4). Saksassa on pap-

pien merkkien osana usein risti, kuten vikaari, Peter Amelugk Stendalissa v. 1531 (T.IV.5) tai kirkkoherra lmseng Saasissa v. 1869 (T.IV.6). Talteen on saatu myös muutamia keskiaikaisten kirkkomaalarien puumerkkejä. Emme tässä tarkoita kalkkimaalausten votiivikilvissä olevien lahjoittajien merkkejä, vaan itse maalareita. Laitilan kirkon keskilaivan viidennessä hoivissa on iso puumerkki, jota on selitetty kuuluisimman kirkkomaalarimfe * 1 1 3 rll * X f f 1, '.,., fl', 83// r a;=o p-m ll /'( / n t,,. " A " lo V * X.u u Jl t±t me Pietari Henrikinpojan merkiksi v. 1480 vaiheilla (T.IV.7). Sama merkki on Perniössä ja samanlainen Trondheimissa (T.IV.S). Tekee mieli yhdistää samaan henkilöön. 561 Korppoon kirkon Lasarusta esittävässä öljyväritaulussa v. 1672 oleva C P-kirjaimilla varustettu puumerkki viittaa selvästi saksalaiseen alkuperään (T.IV.9). Peter Målaren merkki on Ösmon kirkon holvimaalauksissa Ruotsissa (T.IV. 10) muistuttaen Pietari Henrikinpojan merkkiä. Tanskan Vordingborgissa on Jeppe Murerin puumerkistä tehty hattu omistajan päähän v. 1470 (kuva II).

35 Sama puumerkki on Skuldelevin kirkossa ja Köyliön Tuiskulan Hyyryllä v. 1888. Neliörunkoisissa puumerkeissä olemme erottaneet kolme tyyppiä: tavallisen umpineliön, Pietarin vaakunan ja halstarin. Ensinmainittuja on kokoelmassa 123 kpl 50 pitäjästä, eniten Mynämäeltä 13 eli 10,56 f1/o kaikista neliöistä ja 3, 76 f1/o pitäjän merkeistä. Seuraavalla sijalla on Pomarkku 12 kpl, 9, 75 f1/o ja 13,48 f1/o ja kolmannella Kokemäki 8 kpl, 6,50 f1/o ja 2,28 f1/o. Norjasta on kortistossa 17 neliötä ja Visbystä 4. Pietarin vaakunassa on pystysuora neliön täyttävä latinalainen risti. Toisinaan liittyy ru nkoon pieni risti, kuten Kokemäen Peipohjan Isotalon Johan Johanssonilla v. 1805-1849 (T. IV. l l). Kuviota on otettu talteen 14 kpl eli 0,21 f1/o kaikista. Kuuluisan kirjurin Jaakko Teitin v. 1582 puumerkki kuuluu myös tähän tyyppiin (T. IV. I2). Emme kuitenkaan uskalla väittää, nimestä huolimatta, että Pietarin vaakuna olisi erikoisen kirkollinen merkki. Kirveenkuvaa voisimme ajatella joko ammattimerkkinä tai kultillisena P. Olavin attribuuttina. Jos selitys sopisi edellisiin, pitäisi monista metsäisistä pitäj istä löytyä kirveen merkkejä. Niin ei kuitenkaan ole, sillä met- sän hakkuu tuli varsinaiseksi elinkeinoksi vasta viime vuosisadan lopulla. Sitävastoin kirvespuumerkkejä on löytynyt vain suppealta alueelta vanhan Ulvilan ja Kokemäen seuduilta. Kirves on mieluummin sotakirves, tappara. Paitsi P. Olaviin, voi kirves viitata ainakin Köyliössä myös P. Henrikkiin, joka surmattiin kirveellä Köyliön järvellä. Siellä Kepolan Karl Hällän puumerkkinä oli v. 1861-1862 kirves (T.IV.I3). Kirvesmerkkejä on vain 9, eli 0, 14 f1/o kaikista. Avain on meillä puumerkkinä harvinainen ja ulkomailta löytymätön. 14 pitäjässä on 23 merkkiä eli 0,36 f1/o kaikista. Niistä 22,73 f1/o Maariassa, eli 5 kpl ja 8,06 pitäjän merkeistä. Niitä ei ole saaristopitäj issä, mutta kyllä vanhoissa sisämaan pitäjissä kuten Mynämäellä, Laitilassa, Harjavallassa, Kokemäellä, Tyrväässä, Suodenniemellä ja Ikaalisissa. Riimusauvoissa oli Pietarin päivän 29. VI kohdalla avaimen kuva (T.IV.I4). "' Ehkäpä tämä Pietarin attribuutti on tullutkin riimusauvan välityksellä puumerkiksi. Siltä näyttää ainakin Maarian Peltolalla (T.IV.15). Kokemäenjokilaaksossa on myös ollut enemmän keskiaikaisia kiltaveljeyksiä kuin muualla. Maassamme mainituista 15 killasta on 6 saksalaisten perustamia Kokemäen seu-