Aurinkoenergiajärjestelmien hintayhteenveto v. 1.0 21.12.2014 Markku Tahkokorpi 1 JOHDANTO Finsolar-hankkeen osana on marras-joulukuussa 2014 selvitetty aurinkosähkö- ja aurinkolämpölaitteistojen toteutuneita hintatasoja Suomessa erityisesti vuonna 2014, mutta soveltuvin osin myös 2013 ja 2015. Työn on toteuttanut Markku Tahkokorpi Utuapu Oy:stä. Toteutuneita hintoja on tiedusteltu alan toimijoilta siten, että voimalat on kategorisoitu eri kokoluokkiin ja eri kokoluokkien ylimpiä ja alimpia nimellishintoja on pyydetty toimittajilta. Hintatietojen jatkokäsittelyä varten pyydettiin myös suuruusluokat siitä kuinka moneen myytyyn järjestelmän tiedot perustuvat. Aurinkosähkövoimaloiden nimellishintana on käytetty paneelitehosta laskettua /Wp tyyppihintaa ja aurinkolämpövoimaloista /keräinneliömetri hintaa. 2 TIEDONKERUUPROSESSI Tiedot kerättiin liitteenä 1 olevalla kyselykaavakkeella. Tiedon saanti toteutuneista hintatasoista oli odotetun haastavaa, mutta minimimäärä hintatietoja saatiin ainakin vuoden 2014 osalta. Hankeen alussa sovittiin, että hintatietoja julkistetaan vain, mikäli niitä saadaan kuhunkin kategoriaan kolmesta eri lähteestä. Lisäksi tiedot luvattiin olla julkistamatta siten että niistä voi ilmetä mistä lähteestä tarkkaan ottaen tieto oli peräisin. Toisaalta on tärkeää että yritykset, joilta hintatietoja on saatu, julkistetaan. Hintoja pyydettiin Finsolar-partnereiden lisäksi muutamilta muilta alan toimijoilta kattavan kuvan aikaansaamiseksi. Markku Tahkokorpi Utuapu Oy [1]
3 AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄT Aurinkosähköjärjestelmien toteutuneista hinnoista saatiin tietoja Areva Solar Oy:ltä, Ekolämmöx Oy:ltä, Finnwind Oy:ltä ja Solarvoima Oy:ltä. Alla olevassa taulukossa on esitetty yhteenveto toimittajilta saaduista ylimmistä ja alimmista toteutuneista hinnoista vuodelta 2014. Vuosille 2013 ja 2015 ei saatu riittävästi hintapisteitä jotta ne olisi voitu esitellä tässä julkisessa raportissa. Kommenttina hintakehityksestä voisi todeta että minimihinnat eivät joidenkin toimittajien ilmoitusten mukaan olleet muuttuneet juurikaan vuodesta 2013 vuoteen 2014 mutta sen sijaa maksimihinnat laskivat, joskaan ei selvästi. Yhden toimittajan hintataso oli laskenut noin 25 % mutta yrityksellä ei ollut kovin monia toimituksia. Verrattaessa vuoden 2014 aikana toteutettujen järjestelmien hintatasoa vanhempiin järjestelmiin on hintataso kuitenkin selkeästi alentunut. Alla olevassa taulukossa esitetyt hinnat perustuvat noin sataan toimitettuun järjestelmään ja ne on esitetty ilman arvonlisäveroa. Vuosi Järjestelmän koko [kwp] Alin hinta [ / Wp] Korkein hinta [ / Wp] 2014 2,5 7,5 1,21 1,66 2,12 2,2 7,5 22,5 1,21 1,5 2,0-2,30 22,5 37,5 1,21 1,4 1,60 1,8 37,5-1,26 1,3 100 Taulukko 1: Aurinkosähkövoimaloiden toteutuneita nimellishintoja vuonna 2014 Ilmoitetuissa hintatiedoissa ei ollut lainkaan hintoja vuodelle 2015. Tämä saattaa johtua siitä että järjestelmätoimittajat eivät ole erityisen innokkaita ennustamaan alenevia hintoja. Seuraavassa kaaviossa yllä olevan taulukon raakadata on esitetty graafisesti. Kaaviossa on lisäksi joukko toteutuneiden järjestelmien nimellishintoja jotka on kerätty loppukäyttäjien haastatteluilla. Nämä pisteet ovat oransseja. Yleisesti ottaen toteutuneet järjestelmähinnat mahtuvat ilmoitettujen maksimi- ja minimihintojen väliin. Minimihintojen vaihtelu tuntuu olevan selvästi pienempi kuin maksimihintojen vastaava. Tämä voi erityisesti suurempien voimaloiden osalta johtua siitä, että jotkut niistä ovat pidempikestoisina hankkeina mahdollisesti toteutuneet edellisten vuosien korkeammilla hintatasolla. Markku Tahkokorpi Utuapu Oy [2]
Nimellishinta [ /W p ] 3,00 Aurinkosähkövoimaloiden toteutuneita nimellishintoja 2014 (Sis alv) 2,50 2,00 2,27 1,92 2,18 2,07 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00 1 10 100 Voimalan koko kw p Markku Tahkokorpi Utuapu Oy [3]
4 AURINKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄT Aurinkolämpöjärjestelmien hintatietoja saatiin neljältä toimittajalta: Callidus Oy, Ekolämmöx Oy, Jodat Ympäristöenergia Oy ja Sundial Oy. Aurinkolämpöjärjestelmissä hintahajonta oli selvästi suurempi kuin aurinkosähköjärjestelmissä. Kaikkien toimijoiden osalta ylimpien ja alimpien hintojen alueet eivät edes menneet päällekkäin. Tämä osoittaa että joko aurinkolämpömarkkinassa on varsin erilaisia segmenttejä tai eri toimijoiden tulkinnat järjestelmään mukaan otettavista kustannuksista eivät olleet yhteneviä. Jälkimäinen on yleinen ongelma aurinkolämpöjärjestelmien osalta. Tämä johtuu siitä että aurinkolämpö liitetään yleensä johonkin muuhun lämmönlähteeseen ja mm. tarvittava varaajakapasiteetti saattaa toisissa tapauksissa olla olemassa, mutta toisissa sitä täytyy rakentaa lisää aurinkolämmön takia. Tämä vaikeuttaa järjestelmien rajausta ja siten nimellishinnan määrittämistä. Tavoitteena tässä hankkeessa oli että ainakaan varaajia ei laskettaisi tästä syystä nimellishintaan. Vuosi Järjestelmän koko [keräinneliömetriä] Alin hinta [ / m 2 ] Korkein hinta [ / m 2 ] 2014 5 15 310 605 365 1048 15 45 345 746 500-806 45 135 135 Taulukko 2: Aurinkolämpöjärjestelmien toteutuneita tyyppihintoja vuonna 2014 Ainoastaan näistä kahdesta kokoluokasta saatiin kattavat hintatiedot. Tämä osoittaa osaltaan sen, että suurempia järjestelmiä rakennetaan Suomessa vielä hyvin vähän. Toisaalta hintatiedot perustuvat yhteensä yli viiteen sataan vuosina 2013 2015 asennettuun tai asennettavaan järjestelmään joten pienempiä järjestelmiä asennetaan varsin merkittäviä määriä. Tässä hintatietoja antaneet yritykset eivät ilmeisesti vielä muodosta pääosaa Suomen aurinkolämpömarkkinasta sillä muita toimijoita on varsin paljon. Keskimääräisistä annetuista hintatiedoista laskettu hintatrendi vuodesta 2013 vuoteen 2014 osoitti 5-15 prosentin hintojen alenemista, mitä voi pitää merkkinä markkinan kehittymisestä tehokkaammaksi. Aurinkolämpöjärjestelmissä ei näkynyt ainakaan selvästi normaali trendi, eli että suuremmat järjestelmät olisivat nimellishinnaltaan halvempia kuin pienemmät järjestelmät, pikemminkin päinvastoin. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että suuremmat järjestelmät hankitaan raskaammilla prosesseilla tai siitä, että niitä toimitetaan niin harvoin että ne ovat aina prototyyppejä. Markku Tahkokorpi Utuapu Oy [4]
Tämän tiedonkeruuprosessin rinnalla läpi käydyissä tapaushaastatteluissa ei ole ainakaan toistaiseksi tullut mitään yllättävää esiin. Yhden 30 m 2 :n järjestelmän nimellishinta oli 660 /m 2 ja toisen suuremman 240 m 2 järjestelmän, joka sisälsi myös varaajat ja pienen aurinkosähkövoimalan järjestelmän pumppaussähkön tuottamiseksi, nimellishinta oli 1000 /m 2. Jälkimmäisessä siis varaajia ja sähkövoimalaa ei ollut eritelty hinnasta joten ne sisältyvät tuohon kokonaishintaan. 5 LÄHTEET Hintatiedot: Areva Solar Oy, Callidus Oy, Ekolämmöx Oy, Finnwind Oy, Jodat Ympäristöenergia Oy, Solarvoima Oy, Sundial Oy. Markku Tahkokorpi Utuapu Oy [5]