MOBILE MCCHIN KNKN PIIURNT MOBILE MCCHIN, SELOSTUS LUEEN SUUNNITELM lueen rakennukset jakautuvat tiiliverhoiltuihin pistetaloihin ja niitä kehystäviin vaaleisiin lamellitaloihin. aaleat lamellitalot yhdistyvät alueen keskellä olevaan pysäköintilaitokseen. Teemakartan osa-alueella 1 tiiliverhoiltujen pistetalojen taustalle jää vanha tehdasrakennus. Osa-alueen 2 eteläpäässä sama aihe toistuu eri mittakaavaisina pistetaloina. Osa-alueelle 4 sijoittuvat aukio ja sitä reunustava puisto. Puisto jatkuu toiminnallisesti pysäköintilaitoksen katolle sijoittuvalle viheroleskelualueelle. suinrakennusten tonteilla hulevedet viivytetään piha-alueilla ohjaamalla ne siellä viheralueille. LOITUSKORTTELIN RKENNUKS loituskorttelin kolme rakennusta ovat perusratkaisuiltaan keskenään samanlaisia. Julkisivutiilen sävy vaihtelee rakennuksittain. Rakennusten lämmöneristetyn vaipan muoto on kompakti ja lämpötaloudellinen suorakulmainen särmiö. Rakennusten lounaan ja kaakon puoleisilla sivuilla parvekkeita suojaa verkkomainen tiiliverhous. Suojaava rakenne varjostaa parvekkeita ja estää niiden kesäaikaisen ylilämpenemisen tekemättä niistä kuitenkaan pimeitä. Nämä parvekkeet on lasitettu täyskorkeilla lasituksilla. Luoteen ja koillisen puoleisilla sivuilla on ulokeparvekkeet, jotka liittyvät pienempiin asuntoihin. Näistä parvekkeista osa on lasitettu. Maantasokerroksessa on asumista palvelevat yhteis- ja varastotilat. Seitsemän asuinkerrosta sijoittuvat maantasokerroksen yläpuolelle. Iv-konehuone ja aurinkosähköjärjestelmän vaatimat tekniset tilat ovat ullakolla. Kullakin asuinkerroksen porrastasanteella on viisi asuntoa. Huoneistotyypit ovat h+kt, 3h+kt ja 4h+kt. Suurimmissa asunnoissa on huoneistosauna, joka on mahdollista toteuttaa myös vaatehuoneena. Pienimmissä asunnoissa keittotila - kylpyhuone -vyöhyke voidaan erottaa tarvittaessa muusta asuintilasta liukuovella. Huoneistojen ikkunat ovat täyskorkeita parvekkeiden ikkunoita sekä pienempiä kippi-ikkunoita eli DK-ikkunoita. Kippi-ikkunat voidaan avata tuuletus- eli kippiasentoon tai normaalisti sivulle sisäänpäin, joten erillistä ikkunan tuuletusosaa ei tarvita. Kunkin rakennuksen päälappeen kattokulma on 20 astetta, ja se on suunnattu etelään. Päälape verhoillaan aurinkopaneeleilla. LOITUSKORTTELIN LJUUSTIEDOT / TLO BRUTTOL: KERROSL: TILUUS: 2952 brm² 2800 kem² 10 632 m³ HUONEISTOLUTELO: huoneistotyyppi huoneistoala 3 3 4 40,0 61,0 64,0 9,0 lkm 14 35 yht. HUONEISTOL YHTEENSÄ: 1988 htm² LUELEIKKUS C - C 1:800 LUEJULKISIU LOUNST 1:800 LUESUUNNITELM 1:800 III +85,0 2800 III +86,0 2800 UKIO C III +8,0 2800 PUISTO +84,0 ri:,8 Kella os: +8,0 rr e 1.k os: +91,2 2.kerr os: +94,4 rr e 3.k os: +9,6 0 4.kerr : +10 i: s Kan +86,0 +8,0 III 2285 B III I 4450 C III 5150 +90, I 150 III III +90,2 III 1950 III 5500 B III 360 150
4 80 m² 2 3 3 MOBILE MCCHIN K N K N P I I P P U R N T +85,0 IHE 1 LUELEIKKUS - 1:400 IHE 2 R. / R. / +86,0 55 m² LUELEIKKUS - 1:800 2 2 IHE 3 +8,0 2 2 4 80 m² 3 3 R., 3 84 m² 5 135 m²,,,,,,,, IRT.R. IRT.R., OS-LUE 1 J 2 1:400
TOLYHDYT MOBILE MCCHIN K N K N P I I P P U R N T +110,0 HISSIT I- KONEHUONE +100,6 R. / R. / I- KONEHUONE R. / I- KONEHUONE R. / IRT. R. +110,0 R. / IRT. R. 20 m² 2 +109,0 +109,0 2 48 m² 20 m² 2 65 m² +106,0 2 2 2 35 m² 35 m² 25 m² 2 +106,0 2 48 m² 28 m² +95,0 24 ap 11 ap 150 ap 14 ap IRT. R. +95,0 +94,2 PLELUSUNTOYKSIKKÖ LUELEIKKUS B - B 1:800, YHT. TILT +8,0 +8,8 24 ap 24 ap R. 11 ap 150 ap 14 ap 11 ap 148 ap 14 ap R. YHT. TILT, PLELUSUNTOYKSIKKÖ, OS-LUE 3 1:400
MOBILE MCCHIN KNKN PIIURNT PREKE H HISSI 40,0 m2 H/(LH) OH 3 61,0 m2 PRH PREKE KHH PREKE 40,0 m2 H KHH 3 64,0 m2 WC KHH OH LH LH/(H) OH H 4 9,0 m2 PREKE PREKE POHJPIIRUSTUS, TYYPILLINEN KERROSTSOPOHJ 1:100 6 TIILI RUS JULKISIULEY MLLI LSI URINKOPNEELI TIILI, ERKKOLIMITYS 1 2 1 2 3 4 5 6 5 4 3 2 3 JULKISIU LOUNSEEN 1:100 JULKISIU LUOTEESEEN 1:100 4
MOBILE MCCHIN KNKN PIIURNT URINKOPNEELIT, TOKULM 20 STT 82,0 m2 18,5 m2 HISSI TEKNINEN TIL URINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄLLE PRH I-KONEHUONE KUIUSH. 10,0 m2 PESUL 24,0 m2 TERSSILSITUS SII. 3,0 m2 KIINT.R. 5,0 m2 IRT.R. 80,0 m2 20,5 m2 PINNKIDE PREKE SUNTO TIILI, ERKKOLIMITYS PREKE SUNTO IRT.R. 31,5 m2 POLKUPYÖRIEN SÄILYTYS POHJPIIRUSTUS, MNTSOKERROS 1:100 OSLEIKKUS 1:50 TIILEN ERKKOLIMITYSMLLEJ
MOBILE MCCHIN, SELOSTUS LUEEN SUUNNITELM lueen rakennukset jakautuvat tiiliverhoiltuihin pistetaloihin ja niitä kehystäviin vaaleisiin lamellitaloihin. aaleat lamellitalot yhdistyvät alueen keskellä olevaan pysäköintilaitokseen. Teemakartan osa-alueella 1 tiiliverhoiltujen pistetalojen taustalle jää vanha tehdasrakennus. Osa-alueen 2 eteläpäässä sama aihe toistuu eri mittakaavaisina pistetaloina. Osa-alueelle 4 sijoittuvat aukio ja sitä reunustava puisto. Puisto jatkuu toiminnallisesti pysäköintilaitoksen katolle sijoittuvalle viheroleskelualueelle. suinrakennusten tonteilla hulevedet viivytetään piha-alueilla ohjaamalla ne siellä viheralueille. LOITUSKORTTELIN RKENNUKS loituskorttelin kolme rakennusta ovat perusratkaisuiltaan keskenään samanlaisia. Julkisivutiilen sävy vaihtelee rakennuksittain. Rakennusten lämmöneristetyn vaipan muoto on kompakti ja lämpötaloudellinen suorakulmainen särmiö. Rakennusten lounaan ja kaakon puoleisilla sivuilla parvekkeita suojaa verkkomainen tiiliverhous. Suojaava rakenne varjostaa parvekkeita ja estää niiden kesäaikaisen ylilämpenemisen tekemättä niistä kuitenkaan pimeitä. Nämä parvekkeet on lasitettu täyskorkeilla lasituksilla. Luoteen ja koillisen puoleisilla sivuilla on ulokeparvekkeet, jotka liittyvät pienempiin asuntoihin. Näistä parvekkeista osa on lasitettu. Maantasokerroksessa on asumista palvelevat yhteis- ja varastotilat. Seitsemän asuinkerrosta sijoittuvat maantasokerroksen yläpuolelle. Iv-konehuone ja aurinkosähköjärjestelmän vaatimat tekniset tilat ovat ullakolla. Kullakin asuinkerroksen porrastasanteella on viisi asuntoa. Huoneistotyypit ovat h+kt, 3h+kt ja 4h+kt. Suurimmissa asunnoissa on huoneistosauna, joka on mahdollista toteuttaa myös vaatehuoneena. Pienimmissä asunnoissa keittotila - kylpyhuone -vyöhyke voidaan erottaa tarvittaessa muusta asuintilasta liukuovella. Huoneistojen ikkunat ovat täyskorkeita parvekkeiden ikkunoita sekä pienempiä kippi-ikkunoita eli DK-ikkunoita. Kippi-ikkunat voidaan avata tuuletus- eli kippiasentoon tai normaalisti sivulle sisäänpäin, joten erillistä ikkunan tuuletusosaa ei tarvita. Kunkin rakennuksen päälappeen kattokulma on 20 astetta, ja se on suunnattu etelään. Päälape verhoillaan aurinkopaneeleilla. LOITUSKORTTELIN LJUUSTIEDOT / TLO BRUTTOL: 2952 brm² KERROSL: 2800 kem² TILUUS: 10 632 m³ HUONEISTOLUTELO: huoneistotyyppi huoneistoala lkm 40,0 14 3 61,0 3 64,0 4 9,0 35 yht. HUONEISTOL YHTEENSÄ: 1988 htm²