Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 8 27.01.2011 Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 17 17.02.2011 PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN VAALI Hyte 8 Oriveden kaupunginvaltuusto on päätöksellään 20.9.2010 perustanut 1.1.2011 alkaen palvelualuejohtajan viran. Viran pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 10 :n mukaan tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, tehtäväalueiden riittävä tuntemus sekä kokemusta esimiestehtävistä. Lisäksi arvostetaan kokemusta sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajatoiminnasta ja hankinnasta sekä palvelutoiminnan kehittämisestä. Palvelualuejohtajan tehtävänä on johtaa vanhus- ja vammaispalvelujen tulosaluetta. Tehtäviin kuuluu myös talous- ja henkilöstöjohtaminen sekä tulosalueiden toiminnan kehittäminen. Yhteistoiminta-alueen perusterveydenhuollon ja muiden palveluiden tilausten valmistelu ja seuranta sekä kaupungin yhteyshenkilönä toimiminen yhteistoiminta-alueelle. Tehtäväalueeseen kuuluu myös yhteistyö kaupungin eri tulosalueiden sekä eri toimijoiden ja yhteistyötahojen kanssa. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Palvelualuejohtajan virka on ollut uudelleen haettavana hyvinvointi- ja terveyslautakunnan päätöksellä 16.12.2010 ajalla 17.12.2010-17.1.2011. Hakuilmoituksessa on ilmoitettu, että aikaisemmin virkaa hakeneet huomioidaan hakuprosessissa. Uudella hakuajalla virkaa haki 10 henkilöä. Palvelualuejohtajan virkaa ovat hakeneet seuraavat henkilöt: Nimi, ikä, kotipaikka tutkinto, nykyinen/viimeisin tehtävä: Hietamäki Paula, 61, Tampere yhteiskuntatieteiden maisteri, terveydenhuollon opettaja Pirkanmaan koulutuskonserni, Aikuisopisto Kammonen Eliisa, 46, Kempele terveystieteiden maisteri, työsuojelupäällikkö/henkilöstökoordinaattori Condia Oy Oulu Kekäläinen Rauni, 57, Korpilahti yhteiskuntatieteiden maisteri, vs. sosiaalijohtaja Petäjäveden kunta Kipinä Markku, 53, Pielavesi yhteiskuntatieteiden maisteri, vanhus- ja vammaispalvelujohtaja Pielaveden kunta Kokko Virpi, 39, Tampere yhteiskuntatieteiden maisteri, suunnittelija Tampereen kaupunki
Korpula Riitta, 51, Juupajoki yhteiskuntatieteiden maisteri, vanhainkodin johtaja Juupajoen kunta Lahtinen Kaija- Riitta, 56, Mänttä-Vilppula terveystieteiden maisteri, palvelusuunnittelija työvapaalla/ylä-pirkanmaan peruspalvelukuntayhtymä, terveydenhuoltoaineiden opettajan sijaisuus 4.10.10-31.5.2011 Karstulan Evankelinen Opisto Luukkonen Tuula, 55, Kuopio yhteiskuntatieteiden maisteri ja hallintotieteiden maisteri, projektityöntekijä ja hankeassistentti Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Parto-Koski Marja-Leena, 54, Tampere terveydenhuollon maisteri, koti- ja laitospalveluiden johtaja Sastamalan perusturvakuntayhtymä Rinne Leena, 47, Tampere yhteiskuntatieteiden kandidaatti, sosionomi, kotihoidon johtaja Pirkkalan kunta Ripatti Päivi, 44, Nokia hallintotieteiden maisteri, projektisuunnittelija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Rissa Elina, 35, Ylöjärvi hallintotieteiden maisteri, sairaanhoitaja Lontoo Ruuhilehto Alli, 48, Mänttä -Vilppula yhteiskuntatieteiden maisteri, vanhuspalvelujohtaja Ylä-Pirkanmaan peruspalvelukuntayhtymä Salonen Elina, 31, Nokia fysioterapeutti AMK, fysioterapeutti, toimitusjohtaja Tmi Elina Salonen Ståhlström Anne-Marie, 50, Nakkila sosionomi (ylempiamk), vanhuspalveluiden johtaja Kokemäen kaupunki Syvänen Sirpa, 49, Orivesi hallintotieteiden tohtori, hallintotieteiden maisteri, kunnallistalouden, erityisesti henkilöstövoimavarojen dosentti, Tampereen Yliopisto kauppaja hallintotieteellinen tiedekunta Tiitta Asta, 57, Luhanka terveydenhuollon maisterin tutkinnosta osa, vanhainkodin esimies Luhangan kunta Välikangas Katariina, 41, Kangasala hallintotieteiden lisensiaatti, verkostokoordinaattori, tukija Suomen Kuntaliitto Liitteenä kokoukseen osallistuville hakijoiden hakemukset sekä ansioluettelot.
Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Hyvinvointi- ja terveyslautakunta päättää: 1. Todetaan palvelualuejohtajan virkaa hakeneet. Todetaan pätevyysvaatimukset täyttävät hakijat. 2. Valitaan haastatteluun kutsuttavat kokouksessa tehtävän ehdotuksen perusteella. 4. Haastattelut järjestetään kokouksessa sovittavan aikataulun mukaisesti. Alustavat haastattelupäivät 3.2. tai 4.2. Haastatteluun osallistuu koko hyvinvointi- ja terveyslautakunta, sosiaali- ja terveysjohtaja sekä vt. palvelualuejohtaja 5. Haastatteluryhmä käyttää ulkopuolista asiantuntijapalvelua hakuprosessissa. 6. Tavoitteena on, että lautakunta suorittaa palvelualuejohtajan vaalin seuraavassa kokouksessaan 17.02.2011. Päätös: 1. Todettiin, että palvelualuejohtajan virkaa ovat hakeneet Hietamäki Paula, Kammonen Eliisa, Kekäläinen Rauni, Kipinä Markku, Kokko Virpi, Korpula Riitta, Lahtinen Kaija-Riitta, Luukkonen Tuula, Parto-Koski Marja-Leena, Rinne Leena, Ripatti Päivi, Rissa Elina, Ruuhilehto Alli, Salonen Elina, Ståhlström Anne-Marie, Syvänen Sirpa, Tiitta Asta ja Välikangas Katariina. Todettiin, että Rissa Elina, Salonen Elina ja Tiitta Asta eivät täytä pätevyysvaatimuksia. 2. Valitiin haastatteluun kutsuttaviksi Kekäläinen Rauni, Kipinä Markku, Rinne Leena, Ståhlström Anne-Marie, Syvänen Sirpa sekä Välikangas Katariina. 4. Haastattelut järjestetään 3.2. klo 9.00 alkaen. Haastatteluun osallistuu koko hyvinvointi- ja terveyslautakunta, sosiaali- ja terveysjohtaja sekä vt. palvelualuejohtaja. 5. Haastatteluryhmä käyttää ulkopuolisena asiantuntijapalveluna hakuprosessissa psykologi/henkilöstökonsultti Tarja Kiiskistä HRV-palveluista. 6. Tavoitteena on, että lautakunta suorittaa palvelualuejohtajan vaalin seuraavassa kokouksessaan 17.02.2011. - - - - - - - Hyte 17 Palvelualuejohtajan viran haastattelut on pidetty 3.2.2011. Kaikki kutsutut oli vat lautakunnan haastateltavina. Haastatteluryhmä päätti valita haastattelujen perusteella soveltuvuuden arviointiin seuraavat hakijat: Rauni Kekäläinen, Leena Rinne ja Sirpa Syvä-
nen. Palvelualuejohtajan viran palkkaus määräytyy KVTER:n hinnoittelukohdan 04SOS030 sekä työn vaativuuden arvioinnin mukaan. Palvelualuejohtajan viran pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatil li sen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 10 :n mukaan teh tä vään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, tehtäväalueiden riittävä tun te mus sekä kokemusta esimiestehtävistä. Hakuilmoituksessa on todettu, että arvostetaan kokemusta sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajatoiminnasta sekä palvelutoiminnan kehittämisestä. Lisäksi valinnassa tulee ottaa huomioon yleiset virkanimi tysperusteet, joita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Viranhaltijan valinta perustuu kokonaisharkintaan siitä, kenellä pätevyysvaatimukset täyttävistä hakijoista on virkanimitysperusteet huomioon ottaen parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Koulutuksen ja työkokemuksen ohella ansioituneisuutta arvioitaessa on otettava huomioon hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen virkaan tulee valita ansioitunein hakija. Palvelualuejohtajan viran hakijoiden hakemusasiakirjat liitteineen ja niistä laadittu yhdistelmä on käytettävissä asian käsittelyssä. Viranhakijoista on kuusi haastateltu ja edelleen kolmelle heistä on suoritettu soveltuvuuden arviointi, jonka on suorittanut Tampereen työ- ja elinkeinotoimiston HRV-palvelut (sertifioitu henkilöarvioitsija). Edellä mainittu asiantuntija osallistui myös haastatte luun. Soveltuvuuden arvioinnin tulokset esitellään haastatteluryhmälle ke 16.2.2011 klo 15.00. Kaikki päätöksentekoon osallistuvat voivat tutustua tuloksiin, jotka ovat salassa pidettäviä. Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Ehdotus valittavasta tehdään kokouksessa. 1. Valitaan vanhus- ja vammaispalvelujen tulosalueen johtajaksi palvelualuejohtajan virkaan sosionomi, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Leena Rinne Tampereelta. Hän on virkaan ansioitunein ottaen huomioon koulutus ja ko kemus sekä haastatteluissa että henkilöarvioinnissa havaitut henkilökohtaiset ominaisuudet. Ensimmäiselle varasijalle valitaan Virpi Kokko Tampereelta ja toiselle varasijalle Rauni Kekäläinen Korpilahdelta. 2. Vaali on ehdollinen siihen asti, kun virkaan valittu on esittänyt hyväksyttä vän lääkärintodistuksen terveydentilastaan. 3. Vahvistetaan palkkaus. Tehtäväkohtainen palkka on 3 800 /kk. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että Heidi Jakara poistui kokoksesta asian käsittelyn ja päätök-
sen teon ajaksi. Varajäsen Elo Lepo oli paikalla asian kä sit telyn ja pää töksen teon ajan klo 17.05-17.15. - - - - - -