Mitä jos osaan jo? Ohje aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen. Korkeakoulutasoinen osaaminen voi syntyä monella tavalla. Luokkahuoneissa tapahtuvan oppimisen lisäksi esimerkiksi työpaikoilla ja harrastustoiminnassa hankitaan paljon sellaista osaamista, joka soveltuu osaksi korkeakouluopintoja. Haaga-Heliassa tämä on otettu huomioon kehittämällä yhä joustavampia tapoja tällaisen osaamisen tunnistamiseen ja näyttämiseen. Mikä on hyväksiluku? Mikä on näyttö? Jos sinulla on aiempia korkeakouluopintoja, ne hyväksiluetaan soveltuvin osin ko. ammattikorkeakoulututkintoon. Korvaavat opintojaksot käyt läpi opinto-ohjaajasi kanssa heti opintojen alussa. Jos osaamisesi perustuu muuhun kuin aiempiin korkeakouluopintoihin, sinun tulee osallistua näyttöön. Tällainen osaaminen voi olla hankittu esim. työkokemuksen, ammatillisten opintojen tai harrastustoiminnan kautta. Mitä tarkoittaa työn opinnollistaminen (Work & Study)? talousasiantuntijan koulutuksissa näytöt on keskitetty näyttöpäivien yhteyteen, joita järjestetään kuutena lauantaina lukuvuoden aikana. Huom. Lukuvuoden ensimmäinen näyttöpäivä järjestetään jo lauantaina 25.8.2018. Lisätietoa näyttöihin valmistautumisesta (ilmoittautuminen ja ohjeet) saat tämän kirjeen lopussa. Työn opinnollistamisessa (Haaga-Heliassa Work & Study) opiskelu viedään luokkahuoneista työpaikoille. Tutkinnossa edellytettävää osaamista hankitaan suunnitelman mukaisesti työtä tekemällä ja kytkemällä käytännön tekeminen aiheeseen liittyvään tietoperustaan. Mistä saan lisätietoa? Osaamisen tunnistamisen tavoista saat lisätietoa osallistumalla infotilaisuuteen (ks. starttiviikon ohjelma) ja omalta opinto-ohjaajaltasi. Tässä ohjeessa on tarkempia tietoja näyttöpäivä-toimintamallista ja näyttöön valmistautumisesta. Huom. ensimmäiseen näyttöpäivään (la 25.8.) ilmoittaudutaan keskiviikkoon 15.8. mennessä ja kyseisen näyttöpäivän ennakkotehtävät tulee palauttaa niin ikään 15.8.
Näyttöohje Liiketalouden yksikön näyttöpäivä-toimintamallissa voit osoittaa osaamisesi ennalta määriteltyjen opintokokonaisuuksien osalta keskitetysti kuutena lauantaina vuodessa. Näytöt järjestetään Pasilan toimipisteessä klo 9-17. Tarkempi opiskelijakohtainen aikataulu kellonaikoineen ja luokkatiloineen selviää viimeistään viikkoa ennen näyttöpäivää palautettujen ennakkotehtävien perusteella. Kevään näyttöaikataulu on: PVM MODUULI MODUULIN OSAT op NÄYTTÖPÄIVÄ I la 25.8.2018 MOD 1: Liiketoimintaosaaja Yrittäjyys ja yritystoiminta 5 NÄYTTÖPÄIVÄ II la 6.10.2018 ilm. ke 15.8. Yritysten toimintaympäristöt EXAM ei näyttöpäivässä5 mennessä Tietotekniset taidot 5 (ennakkotehtävät MOD 2: Työyhteisöosaaja Yhteistyöosaaminen 5 ke 15.8. mennessä) Viestintäosaaminen 5 Työsuhdeosaaminen EXAM ei näyttöpäivässä 5 SUUNTAUTUMISOPINNOT Esimiesosaaminen 15 MODUULIT 3-6 NÄYTTÖPÄIVÄ III la 1.12.2018 SUUNTAUTUMISOPINNOT Sijoituspalvelut 10 MODUULIT 1-3 SUUNTAUTUMISOPINNOT Esimiesosaaminen 15 Ennen näyttöä Lauantain 25.8.2018 näyttöpäivään voit ilmoittautua alla olevan linkin kautta ke 15.8. mennessä. Voit ilmoittautua kuhunkin moduulin osaan erikseen https://www.webropolsurveys.com/s/e36bd750726713a2.par Huomioithan, että moduulien 1 ja 2 näytöt tulee tehdä ensimmäisen lukuvuoden aikana. Tutustu opintokokonaisuuden (moduulin) sisältöön opinto-oppaan kautta. Peilaa omaa osaamistasi moduulin sisältöön ja tavoitteisiin. Näyttöpäivässä tapahtuvan työskentelyn lisäksi näyttöihin sisältyy ennakkotehtäviä ja sähköisessä tenttijärjestelmässä (Exam) tehtäviä kokeita. Exam-kokeita voit tehdä joustavasti koko lukuvuoden ajan
20.8.2018-20.5.2019. Ohjeet Examin käyttöön saat opintojen alussa. Lauantain 25.8. näyttöpäivää ja Exam-näyttöjä koskevat tarkemmat moduulikohtaiset ohjeet ja sisällöt löydät liitteistä 1 ja 2. Näyttöpäivän 25.8. ennakkotehtävät tulee palauttaa sähköiseen oppimisalusta Moodleen heti verkkotunnukset saatuasi ja viimeistään ke 15.8. Moodleen näyttöalustaan pääset joko hakutoiminnon tai tämän suoran linkin kautta: Liiketalouden näytöt (HELI, MYYNTI ja FINA). Kurssiavain on näyttö. Kaikkiin näyttöihin valmistautuessa kannattaa pitää mielessä onnistuneen näytön resepti: teorian, käytännön ja reflektion esiin tuominen. Onnistuneet näytön resepti: Optimaalisessa näytössä yhdistyy teorian soveltaminen käytäntöön ja omien toimintatapojen, vahvuuksien ja kehittämiskohteiden realistinen arviointi (=reflektointi). Näytön aikana Osallistu näyttöön ohjeen mukaisesti huomioiden ennakkotehtävät. Ole ajoissa näyttötilaisuudessa ja muista perua ilmoittautumisesi, mikäli et pääsekään paikalle. Ota mukaasi CV (myös LinkedIn tai vastaava on ok) ja tarvittaessa työtodistukset/-näytteet. Huomioithan, että näyttöön voi osallistua vain kerran. Jos näyttö ei mene läpi tai haluat korottaa arvosanaa, voit osallistua toteutukselle (verkko- tai lähiopiskelu). Näyttämisen tapoja voivat olla muun muassa presentaatio/esitys, tentti joko sähköisesti (Exam, non stop) tai luokassa, raportti, essee, oppimispäiväkirja, haastattelu, työnäytteet, videoinnit jne. Liiketalouden näyttöpäivissä eri menetelmiä pyritään hyödyntämään monipuolisesti. Arviointi tehdään asteikolla 1-5 tai hylätty. Arvioinnissa hyödynnetään opettaja-arvioinnin lisäksi vertais-, itse- ja työelämäarviointia. Työelämäarvioijina toimivat Haaga-Helian alumnit.
Näytön jälkeen Annathan palautetta näytöistä -keräämme sitä järjestelmällisesti mm. näyttöpäivien yhteydessä. Arvioi myös omaa onnistumistasi näytössä/näytöissä ja kehitä sen pohjalta tulevia näyttötilanteita. Huom. Kun olet saanut tunnukset ja ohjeistuksen koulun järjestelmiin, pääset tutustumaan näyttötoimintaan opiskelijan intran (Mynet > osaamisen tunnistaminen, Work & Study) ja sähköisen oppimisalustan Moodlen näyttö-sivuilta: Liiketalouden näytöt (HELI, MYYNTI ja FINA). Kurssiavain on näyttö. Jatkossa viestintä ym. tapahtuu Moodlen kautta. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA OPISKELEMAAN JA OSALLISTUMAAN NÄYTTÖIHIN! Näyttötiimin puolesta, Alisa Pettersson opintokoordinaattori alisa.pettersson@haaga-helia.fi p. 040 488 72 87
Liite 1 Liiketoimintaosaaja, moduuli 1 (15 op) NÄYTTÖOHJE Moduulin osat OSA I: Yrittäjyys ja yritystoiminta 5 op näyttöpäivä 25.8.2018 OSA II: Yritysten toimintaympäristöt 5 op Exam-tentti (juridiikka 2 op ja kansantalous 3 op) OSA III: Tietotekniset taidot 5 op näyttöpäivä 25.8.2018 ILMOITTAUTUMINEN ke 15.8. mennessä: https://www.webropolsurveys.com/s/e36bd750726713a2.par (Jos linkki ei aukea, kopioi se selaimeesi.) Tutustu Liiketoimintaosaaja-moduulin sisältöön ja tavoitteisiin opinto-oppaan kautta. Arvioi omaa osaamistasi näihin tavoitteisiin peilaten. Perehdy kirjallisuuteen ja muuhun tietoperusta-aineistoon. Ilmoittaudu kuhunkin kolmeen osaan erikseen. Huomaa myös, että Yrityksen toimintaympäristöt -osa koostuu kansantaloustieteestä ja juridiikasta, joista järjestetään sähköinen tentti Examissa (jatkuva näyttö, ei näyttöpäivässä). Ohjeet Examin käyttöön saat opintojesi alussa ja opiskelijan intran kautta. OSA I: Yrittäjyys ja yritystoiminta Vastuuopettaja: Tarja Jokinen Yrittäjyys ja yritystoiminta -osan näyttö koostuu ennakkotehtävästä ja näyttöpäivästä. Valmistaudu näyttöön tutustumalla ao. kirjallisuuteen ja lähteisiin. Päivitä ja täydennä sen avulla osaamistasi. Huomaa esim. kirjan lopussa oleva melko kattava sanasto. Arvioi kriittisesti omaa osaamistasi. Pitkäkään työ- ja/tai yrittäjäkokemus ei aina takaa tietoperustan ja käsitteistön hallintaa. Tutustu tässä lueteltujen ja mahdollisten itse löytämiesi lähteiden avulla liiketoimintamallin käsitteeseen, rakenteeseen ja soveltamiseen. Laadi ennakkoon paperille tai tiedostona jonkin hyvin tuntemasi yrityksen liiketoimintamalli. Huomaa, että pelkkä asiakkuus tai muu yleinen kiinnostus yritystä kohtaan riittää erittäin harvoin siihen, että pystyy kokoamaan riittävästi faktaa mallin laatimiseen. Noudata nimenomaan Business Model Canvas -mallia. Työsi ulkoasu on vapaa. Voit tehdä käsin tai tiedostona. Verkosta löytyy lisäksi myös ilmaisia työkaluja mallin kokoamiseen. Huomioi, että mallisi tulee olla selkeä A4-kokoon paperille mustavalkoiseksi tulostettuna. Sivulla tulee näkyä yrityksen ja mallin laatijan nimi. Kirjoita lisäksi noin yhden sivun mittainen saate, jossa perustelet yrittäjyyden ja yritystoiminnan osaamisesi työsi, työssäoppimisesi ja/tai työharjoittelusi ja jopa harrastustesi kautta. Kerro myös, miksi valitsit liiketoimintamallin laadintaan juuri kyseisen yrityksen ja miten voit sen avulla perustella osaamistasi. Liitä tähän tiedostoon mukaan ansioluettelosi. Palauta malli ja saate Moodleen (tiedostona tai skannattuna) viimeistään ke 15.8. ja ota mallisi mukaan myös näyttöpäivään. Varaudu esittelemään mallisi ja keskustelemaan siitä pienryhmässä.
Näyttökokeessa on kaksi vaihetta. Ensimmäinen vaihe on nopea, 30 minuutin kirjallinen koe. Toinen vaihe pidetään työpajana, jossa osallistujat harjoittelevat mallin käyttöä, vertaavat laatimiansa malleja keskenään ja keskustellen oppivat sekä mallin käyttöä että erilaisten yritysten strategisia valintoja ja operatiivisia ratkaisuja. Kirjallisuus ja muut lähteet: Viitala, Riitta & Jylhä, Eila: Liiketoimintaosaaminen. Menestyvän yritystoiminnan perusta. 2013 (tai uudempi) Edita Publishing. Osterwalder, Alexander & Pigneur Yves. Business Model Generation. Kirjasta löytyy varsin helposti verkosta näytteenä n. 60 sivua, jotka ovat aivan riittävät. Seuraavat linkit antavat osviittaa mallin sisällöstä ja soveltamisesta: Osterwalder selittää itse mallia (kesto 6 min.) https://www.youtube.com/watch?v=rpfil-1tvlw Esimerkkinä Zaran BMC (kesto n. 3 min.) https://www.youtube.com/watch?v=13zitq8r_g0 Animaatiovideot (6 kpl, kesto yhteensä n. 15 min) https://www.youtube.com/watch?v=wwshfssfb-y Arviointi: ennakkotehtävä 20 %, koe 20 % ja työskentely työpajassa 60 % OSA II: Yritysten toimintaympäristöt Vastuuopettajat: Christina Karlia-Palomäki (juridiikka) ja Seppo Suominen (kansantalous) Yritysten toimintaympäristöt osan näyttö tehdään kahtena sähköisenä tenttinä Examissä 20.8.2018-20.5.2019 välisenä aikana: kansantalouden ja juridiikan perusteet. Exam-tentit tulee varata näihin kahteen erikseen. Löydät tentit Examistä otsikoilla kansantalouden perusteet ja juridiikan perusteet. Molempiin tentteihin on käytettävissä kaksi tuntia ja voit tehdä ne joustavasti kevään aikana sinulle sopivina ajankohtina. Ohjeet Examin käyttöön saat starttiviikolla. Kirjallisuus: JURIDIIKKA: Kyläkallio, K. Yritysjuridiikka. s. 225-288, 342-347 Tutustu lisäksi Euroopan Unioni toimielimiin, niiden rooliin ja tehtäviin osoitteessa: www.europa.eu tai www.eurooppatiedotus.fi. Huomaa, että sivunumerot voivat eri painoksissa vaihdella. KANSANTALOUS: Matti Pohjola: Taloustieteen oppikirja, SanomaPro 2015 (vanhempikin painos käy). Huom. Kirjan lopussa olevat laskuharjoitukset kannattaa käydä läpi. Arviointi: kansantaloustiede 65% ja juridiikka 35 % (Exam-tentit 100%)
Osa III Tietotekniset taidot Vastuuopettaja: Raija Niemelä Tietotekniset taidot osan näyttö muodostuu ennakkotehtävistä ja näyttökokeesta (laitetentti 2 h) näyttöpäivässä. Opintojakson sisältö on: Word-tekstinkäsittely PowerPoint-esitysgrafiikkaohjelma Excel-taulukkolaskentaohjelma Skype for Business-viestintätyökalu tai Adobe Connect-verkkokokousjärjestelmä OneDrive-pilvipalvelu Ennakkotehtävät Tehtävä 1 Tehtävä 2 Tehtävä 3 Tehtävä 4 Tehtävä 5 Tehtävä 6 Asiakirjan laatiminen Suomen asiakirjastandardin mukaan Valmiin tekstin muokkaaminen raportiksi PowerPoint-esityksen laatiminen ohjeen mukaan Excel-tehtävät Skype for Business- tai Adobe Connect -järjestelmän käyttö Tallentaminen OneDriveen ja tiedostojen jakaminen HUOM. TEHTÄVÄT LÖYDÄT OSOITTEESTA https://www.dropbox.com/sh/srwbu7i79k5z5ac/aabwov5srukddxcw91c90wgwa?dl=0 (Jos linkki ei aukea, kopioi se selaimeesi.) Palauta tehtävät Moodleen viimeistään ke 15.8. Näyttöpäivä Näyttökoe näyttöpäivässä kestää 2 tuntia ja se tehdään englanninkielisillä ohjelmilla. Näyttökoe sisältää tehtäviä seuraavista aiheista: Word-tekstinkäsittely PowerPoint-esitysgrafiikka Excel-taulukkolaskenta Arviointi 50 % ennakkotehtävät, 50 % näyttökoe Jokaisesta ohjelmasta (Word, PowerPoint ja Excel) tulee saada puolet pisteistä sekä ennakkotehtävissä että näyttökokeesta.
Liite 2 Työyhteisöosaaja, moduuli 2 (15 op) NÄYTTÖOHJE Moduulin osat OSA I: Yhteistyöosaaminen 5 op -> näyttöpäivä 25.8.2018 OSA II: Viestintäosaaminen 5 op -> näyttöpäivä 25.8.2018 OSA III: Työsuhdeosaaminen 5 op -> Exam-tentti ILMOITTAUTUMINEN ke 15.8. mennessä: https://www.webropolsurveys.com/s/e36bd750726713a2.par (Jos linkki ei aukea, kopioi se selaimeesi.) Tutustu Työyhteisöosaaja-moduulin sisältöön ja tavoitteisiin opinto-oppaan kautta. Arvioi omaa osaamistasi näihin tavoitteisiin peilaten. Perehdy kirjallisuuteen ja muuhun tietoperusta-aineistoon. Ilmoittaudu kuhunkin kolmeen osaan erikseen. Suositus on, että teet osat I ja II samanaikaisesti. OSA I Yhteistyöosaaminen Vastuuopettaja: Auli Pekkala ENNEN NÄYTTÖPÄIVÄÄ: Kirjoita pohdintaraportti aiheesta hyvinvoiva ja tuloksellinen työyhteisö. Raportin tekstiosuuden pituus on viisi sivua. Käytä vastauksessasi kansilehdettömän raportin mallia (opiskelijan intrassa), jos se on saatavilla. Tutustu kirjallisuuteen. Poimi siitä keskeisiä yhteistyöosaamiseen, organisaatiokulttuuriin ja työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Perustele pohdintaasi lähteiden avulla ja käytä tekstiviitteitä. Havainnollista esimerkiksi omien kokemustesi avulla. Arvioi lopuksi omia yhteistyöosaamisen taitojasi ja mahdollisia kehittämiskohteita. Palauta raportti Moodleen viimeistään ke 15.8. NÄYTTÖPÄIVÄSSÄ: Kaksiosainen näyttö pidetään pienryhmässä. 1. Ensimmäisessä osassa järjestetään ryhmätehtävä, jossa kullekin ryhmälle annetaan yksi kysymys yhteistyöosaamiseen liittyvästä teemasta. Ryhmä kirjoittaa vastauksestaan yhteisen muistion. 2. Ks. toinen osa kohdasta Viestintäosaaminen.
Kirjallisuus: Lämsä, A. & Päivike, T. 2013. Organisaatiokäyttäytymisen perusteet. Edita Manka, M-L. 2013. Työnilo. Helsinki. SanomaPro Oy TAI Manka, M.-L, & Manka, M. 2016. Työhyvinvointi. Alma Talent. Arviointi: 1 5, ennakkotehtävä 70 %, näyttöpäivän Viestintäosaaminen-osion ryhmätehtävän muistio 30 % OSA II Viestintäosaaminen Vastuuopettaja: Kati Selvenius ENNEN NÄYTTÖPÄIVÄÄ: Laadi edellisen OSA I:ssa tekemäsi raportin pohjalta tiedote, jossa esittelet työyhteisöllesi yhden keskeisen osaamisteeman. Käytä hyväksesi kirjan ohjeita. Kiinnitä huomiota sekä kieleen että asetteluun. NÄYTTÖPÄIVÄSSÄ: Kaksiosainen näyttö pidetään pienryhmässä. 1 Ks. ensimmäinen osa kohdasta Yhteistyöosaaminen. 2 Toisessa osassa pidät Minä viestintäosaajana -esityksen. Valmistele sitä varten 2 minuutin havainnollistava hissipuhe ja myy osaamisesi kuulijoille. Valmistaudu vastaamaan kysymyksiin. Näyttöön kuuluu myös vertaispalautteen antaminen yksilöesityksestä. Tuo näyttötilaisuuteen mukanasi cv sekä mahdollisia aiheeseen liittyviä työnäytteitä arvioinnin tueksi. Kirjallisuus: Kortetjärvi-Nurmi, S. & Murtola K. 2015. Areena Yritysviestinnän käsikirja. Edita. Arviointi: tiedote 40 %, ryhmätehtävä ja hissipuhe 60 % OSA III Työsuhdeosaaminen Työsuhdeosaaminen osan näyttö tehdään sähköisenä tenttinä Examissä. Löydät tentin Examistä otsikolla työsuhdeosaaminen. Tenttiin on käytettävissä kaksi tuntia ja voit tehdä sen 20.8.2018-20.5.2019 välisenä aikana. Ohjeet Examin käyttöön saat starttiviikolla.
Kirjallisuus ja muut lähteet: TYÖOIKEUS Jaana Paanetoja: Työoikeus tutuksi, Edita 2014 (tai vanhempi) tai muu vastaava työoikeuden oppimateriaali. AIhepiirit, joihin kannattaa keskittyä ovat: 1. työsopimuslain soveltaminen ja työsopimukset 2. työmarkkinajärjestelmä 3. työntekijän oikeudet ja velvollisuudet 4. työsuhteen päättyminen ja päättäminen 5. yksityisyyden suoja Työsuhdeosaamisen kannalta keskeisiä lakeja ovat: *työsopimuslaki *yhdenvertaisuuslaki *laki yhteistoiminnasta *laki yksityisyyden suojasta *EU:n yleinen tietosuoja-asetus (25.5.2018 alkaen) SOPIMUSOIKEUS: Kyläkallio, K. Yritysjuridiikka. sivut 9-70. Huomaa, että sivunumerot voivat eri painoksissa vaihdella. Arviointi: tentti 100 %