OTTEITA POLIISILAISTA NRO 493-515 07.04.1995 5 LUKU Erinäiset säännökset 43 PYKÄLÄ Vaitiolovelvollisuus Poliisin henkilöstöön kuuluvan virkamiehen vaitiolovelvollisuudesta on voimassa, mitä valtion virkamieslain (750/94) 17 pykälässä säädetään. Sama vaitiolovelvollisuus on sillä, joka on työsuhteessa poliisiin, ja sillä, joka hänelle myönnettyjen poliisivaltuuksien nojalla tai muutoin suorittaa poliisitehtävää. Poliisin henkilöstöön kuuluva tai muu 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa tehtäviensä hoitoon kuulumattomalla tavalla käyttöön hyödykseen eikä luvatta muille ilmaista sellaisia henkilön yksityisyyteen kuuluvia seikkoja, jotka hän on saanut tässä tehtävässään tietoonsa ja joiden ilmitulo voi aiheuttaa henkilölle vahinkoa tai haittaa. Vaitiolovelvollisuus ei kuitenkaan estä asian ilmaisemista viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle yhteisölle, jolla säädetyn tehtävänsä vuoksi on tarve saada tieto muutoin salassa pidettävän seikasta taikka henkilön luotettavuudesta tai sopivuudesta. Tietoja turvallisuuden kannalta merkittävään tehtävään pyrkivän tai siinä olevan henkilön luotettavuuden varmistamiseksi voidaan tarpeellisessa laajuudessa luovuttaa myös yksityiselle yhteisölle tai henkilölle. Vaitiolovelvollisuus ei myöskään estä ilmaisemasta sellaisia tietoja, joiden ilmaiseminen on yksittäistapauksessa tarpeen hengelle tai terveydelle vaarallisen tapahtuman, vapauteen kohdistuvan rikoksen taikka huomattavan ympäristö- tai omaisuusvahingon välttämiseksi. Mitä 1, 2 ja 4 momentissa säädetään, on voimassa myös palvelusuhteen poliisissa päätyttyä. Poliisin henkilörekisteriin tallennettujen tietojen luovuttamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla muille kuin poliisille sekä henkilörekisterien käyttämisestä luotettavuuslausuntoja annettaessa säädetään poliisin henkilörekisteristä annetussa laissa. 45 PYKÄLÄ Auttamisvelvollisuus Jokainen paikallisen poliisiyksikön alueella oleva 18 ja enintään 54 vuotta täyttänyt henkilö on, jollei hänen terveydentilansa tai henkilökohtaiset olosuhteet huomioonottaen tai muusta erityisestä syystä ole kohtuutonta, velvollinen päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräyksestä avustamaan poliisia hengenvaarassa olevan kadonneen etsinnässä, ihmishengen pelastamisessa, loukkaantuneen auttamisessa sekä huomattavan omaisuusvahingon tai ympäristönhaitan torjumisessa. Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa samoin kuin hukkuneen etsimiseksi yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen on päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräyksestä annettava poliisin käyttöön täyttä korvausta vastaan kohtuullisessa määrin elintarvikkeita, viestintä-, kuljetus- ja työvälineitä sekä muita tarvittavia laitteita ja aineita. 1/9
46 PYKÄLÄ Poliisimiestä avustavan henkilön valtuudet Henkilöllä, joka poliisimiehen pyynnöstä avustaa tätä virkatehtävän suorittamisessa, on tällöin oikeus poliisimiehen ohjeiden mukaisesti käyttää sellaisia poliisimiehelle kuuluvia valtuuksia, jotka poliisimies toimintansa rajoissa osoittaa. Oikeudesta käyttää voimakeinoja on kuitenkin voimassa, mitä 27 pykälän 3. momentissa säädetään. 47 PYKÄLÄ Korvausten suorittaminen Edellä 45. pykälässä tarkoitetun avustustyön aiheuttamista välittömistä kustannuksista suoritetaan korvaus valtion varoista. Avustustyöhön määrätty on oikeutettu saamaan valtion varoista työhön käytetyn ajan mukaan lasketun kohtuullisen palkkion. Valtion varoista korvataan sellaiset välittömät kustannukset, jotka ovat aiheutuneet sivulliselle henkilölle poliisin suorittamassa pakkotoimenpiteessä. Korvausta voidaan sovitella tai se voidaan evätä, mikäli vahingon kärsinyt omalla toiminnallaan tai laiminlyönnillään olennaisesti vaikuttanut vahingon syntymiseen. Poliisin avustustyöhön 45. pykälän mukaisesti osallistuneelle sattuneesta tapaturmasta suoritetaan korvausta valtion varoista samojen perusteiden mukaan kuin työtapaturman korvaamisesta on säädetty, jollei vahingoittunut muutoin ole oikeutettu tapaturmalain (608/48) tai sotavammalain (404/48) mukaiseen korvaukseen. Tässä momentissa tarkoitettua korvausta koskevan asian käsittelee ensimmäisenä asteena valtionkonttori. Jos vahingoittuneen työnantaja tai kunta on tämän lain nojalla korvattavassa tapaturma-asiassa maksanut palkkaa, ennakkoa tai muita maksuja, on työnantajan ja kunnan oikeudesta voimassa, mitä tapaturmalain 26. pykälässä säädetään työnantajan oikeudesta. 48 PYKÄLÄ Teettämisoikeus Jos joku poliisin kehotuksesta huolimatta laiminlyö tehtävän, jonka hän lain, asetuksen tai asianmukaisen tai asianmukaisesti annetun määräyksen nojalla on velvollinen suorittamaan, ja jos laiminlyönnistä saattaa aiheutua huomattavaa haittaa liikenteelle taikka yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai terveydelle, poliisilla on oikeus asianomaisen kustannuksella huolehtia tehtävän suorittamisesta. Päätöksen toimenpiteeseen ryhtymisestä tekee päällystöön kuuluva poliisimies. Milloin omaisuuden suojaaminen onnettomuuden tai rikoksen jälkeen lisävahingoilta sitä edellyttää, poliisi voi omistajan lukuun tehdä tai teettää kiireelliset, välttämättä tarvittavat toimenpiteet, jollei omistaja tai haltija ole välittömästi tavoitettavissa. Kustannukset 1. ja 2. momentissa tarkoitetuista toimenpiteistä voidaan ennakolta suorittaa valtion varoista. Ne saadaan periä tehtävän laiminlyöneeltä taikka omaisuuden omistajalta ilman tuomiota tai päätöstä siten kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin on säädetty. 2/9
OTTEITA OHJEESTA KADONNEEN HENKILÖN ETSINTÄ JA POLIISITUTKINTA Dnro 20/011/96 antopäivä 01.11.1996, voimassa 01.11.96-31.10.2001 KOHTA 2.2 Poliisin toimivaltuudet Poliisimiehellä on oikeus poliisilain 15 pykälän mukaisesti henkilön auttamiseksi, kadonneen löytämiseksi tai kuoleman selvittämiseksi päästä asuntoon tai muuhun paikkaan ja suorittaa siellä tarvittava etsintä, jos on syytä epäillä henkilön olevan hengen tai terveyden vaarassa tai joutuneen rikoksen tai onnettomuuden uhriksi taikka hänen voidaan olettaa olevan välittömän avun tarpeessa tai kuolleena. Toimenpiteen suorittamiseksi poliisi saa saman lain 17 pykälän mukaan avata huoneen tai säilytyspaikan voimakeinoja käyttäen. Poliisilain 45 pykälän perusteella päällystöön kuuluva poliisimies voi määrätä jokaisen poliisiyksikön alueella olevan 18-54 -vuotiaan tehtävään kykenevän henkilön avustamaan mm. kadonneen etsinnässä ja ihmishengen pelastamisessa sekä määrätä annettavaksi poliisin käyttöön täyttä korvausta vastaan kohtuullisessa määrin tarpeellisia teknisiä välineitä ja muita tarvikkeita. Poliisia avustavan henkilön valtuudet määräytyvät tällöin poliisilain 46 pykälän mukaisesti. Avustamisesta ilman laillista syytä kieltäytynyt voidaan tuomita rangaistukseen poliisilain 51 pykälän 1 momentin 4- kohdan tai joissakin tapauksissa rikoslain 21 luvun 15 pykälän perusteella. Yleisradiolla on velvollisuus, siitä annetun asetuksen 3 pykälän perusteella, välittää poliisin pyytämiä viranomaistiedotuksia kaikkina vuorokauden aikoina, jolloin se on tarpeen muun muassa ihmisten pelastamiseksi tai suojaamiseksi. Jos poliisille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että kadonnut henkilö on joutunut rikoksen uhriksi on poliisilla edellä mainittujen toimivaltuuksien lisäksi asianmukaiset esitutkinta- ja pakkokeinolaista ilmenevät toimivaltuudet. Mikäli katoamisen selvittämiseksi tarpeellinen tutkinta toimitetaan poliisiasetuksen 14 pykälän 1 momentin perusteella määräytyvät tällaisessa poliisitutkinnassa käytettävät toimivaltuudet poliisilain 4 luvun mukaisesti sekä tiedon hankintaa koskevilta osin poliisilain 35 ja 36 pykälien mukaisesti, lisäksi poliisitutkinnassa on tällöin noudatettava sisäasiainministeriön poliisilain 54 pykälän 2 momentin valtuuttamana antamaa määräystä nro 8/95 (20.10.1995). KOHTA 2.3 Kustannukset Kustannukset eivät voi olla tarkoituksenmukaisen toiminnan esteenä silloin kun on kysymys ilmeisessä hengen tai terveyden vaarassa olevan henkilön pelastamisesta. Sisäasiainministeriö on tehnyt sopimukset lentopelastuspäivystyksistä ilmailualan liikenteenharjoittajien kanssa ja lisäksi ovat pelastustoimintaan käytettävissä lentopelastuskeskusten (Tampere, Rovaniemi) välittämät muut ilma-alukset. Pyydettäessä ilma-alus ja lämpökamera lentopelastuskeskuksesta, korvataan mm. kadonneen maastoetsintäkustannukset keskitetysti ministeriön varaamasta määrärahasta. Poliisilain 45 pykälän mukaiseen poliisin avustustehtävään osallistunut saa korvaukset saman lain 47 pykälän perusteella poliisiasetuksen 20 pykälän mukaisen menettelyn jälkeen. Poliisin pakkotoimenpiteistä aiheutuneet välittömät kustannukset voidaan tietyin edellytyksin korvata valtion varoista sivulliselle vahingonkärsijälle esimerkiksi taloyhtiölle. 3/9
KOHTA 2.4. Voimassa olevat muut ohjeet Tämän ohjeen lisäksi ovat edelleen voimassa: poliisiosaston ohje nro 334/402/17.1.1978 (sisävesien pelastuspalvelu) poliisiosaston ohje nro 286/601/28.1.1991 (ilma-alusten käytöstä etsintä- ja pelastuspalvelutehtävässä). Ohje on päivitettävänä. poliisiosaston ohje nro 3/011/96 (radiossa ja televisiossa luettavat viranomaistiedotteet) KOHTA 3 Johto ja toimintavastuu Poliisi vastaa kadonneen henkilön etsinnästä maa- ja sisävesialueilla. Rajavartiolaitos vastaa etsintä- ja pelastustehtävistä merialueilla ja ilmailulaitos kadoksissa olevan ilma-aluksen etsinnästä. Poliisi on velvollinen antamaan muille viranomaisille virka-apua poliisilain 40 pykälän mukaisesti ja sillä on oikeus saada virka-apua muilta viranomaisilta poliisilain 41 pykälän perusteella, puolustusvoimilta kuitenkin asianomaisen erityislain mukaisesti. Poliisi voi antaa sen toimintavastuulle kuuluvan maastoetsinnän tai sen osan rajavartiolaitoksen tai puolustuslaitoksen yksilön taikka koulutetun vapaaehtoisjärjestön suoritettavaksi etsinnän kokonaisvastuun säilyessä kuitenkin poliisilla. KOHTA 5 Etsinnän käynnistäminen Katoamistapausten moninaisuuden vuoksi ei ole mahdollista antaa yksiselitteisiä ohjeita siitä milloin ja miten tehokkaasti poliisin kussakin tapauksessa on etsintätoimenpiteet käynnistettävä. Selvää on kuitenkin, että etsittävän ollessa itsestään huolehtimaan kykenemätön lapsi, vanhus tai sairas henkilö on etsintätoimenpiteet aloitettava viipymättä. Mikäli etsittävän voidaan olettaa joutuneen avuttomaan tilaan ulkosalle aikana, jolloin hänellä on paleltumisvaara, on etsintä jokaisen osalta käynnistettävä ensi tilassa kaikkia tarkoituksenmukaisia keinoja käyttäen. Sama koskee tilanteita joissa etsittävän voidaan epäillä joutuneen vakavan henkilöön kohdistuvan rikoksen kohteeksi. Tehokkaan ja nopean etsinnän käynnistämiseksi tulee muille viranomaisille ja vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle antaa tarvittaessa välittömästi ennakkoilmoitus etsintään varautumisesta. OTTEITA POLIISIASETUKSESTA 1112 08.09.1995 20 PYKÄLÄ Poliisilain 47 pykälä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun palkkion ja korvauksen suorittamisesta päättää se paikallispoliisin yksikkö, jonka alueella työ tai toimenpide taikka pääosa siitä on suoritettu. Korvausta on haettava kirjallisesti, mikäli mahdollista, kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jolloin työ tai avustaminen suoritettiin, tarvikkeita tai välineitä käytettiin taikka korvaukseen oikeutettu sai tiedon vahingon tapahtumasta. Edellä 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta valittamalla lääninoikeuteen noudattaen, mitä muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään. 4/9
RIKOSLAKI 21 LUKU HENKEEN JA TERVEYTEEN KOHDISTUVISTA RIKOKSISTA (578/1995) 15 PYKÄLÄ Pelastustoimen laiminlyönti Joka tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voidaan häneltä edellyttää, on tuomittava pelastustoimen laiminlyönnistä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. VÄESTÖNSUOJELU ASETUS (237/1959) 22 PYKÄLÄ (14.9.1990/852) Valtion, kuntien ja kuntayhtymien viranomaiset sekä muut julkiset yhteisöt ovat velvollisia huolehtimaan niille soveltuvista väestönsuojelutehtävistä, niiden suunnittelusta ja valmistelusta seuraavasti: (18.12.1995/1533) 1. Palo- ja pelastustoimen viranomaiset sammutus- ja pelastustoiminnasta sekä osaltaan hälytystoiminnan, kaasu- ja säteilytiedustelun ja puhdistustoiminnan järjestämisestä; 2. Terveydenhuoltoviranomaiset ensiavusta ja -hoidosta, sairaankuljetuksesta sekä osaltaan terveysvalvonnan ja henkilöön kohdistuvan puhdistustoiminnan järjestämisestä tarvittaessa vapaaehtoisten järjestöjen avustamana; 3. Sosiaaliviranomaiset majoituksen, muonituksen ja muun sosiaalihuollon järjestämisestä väestölle ja väestönsuojeluhenkilöstölle tarvittaessa vapaaehtoisten järjestöjen avustamana; 4. Poliisi väestönsuojelun vaatimasta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä; 5. Kuntien teknisten alojen viranomaiset osaltaan raivaus- ja pelastustoiminnan järjestämisestä; 6. Tie-, vesi- ja ympäristöviranomaiset osallistumalla osaltaan raivaus- ja pelastustoiminnan sekä säteilyvalvonnan että puhdistustoiminnan järjestämiseen; 7. Asianomaiset valtion liikelaitokset ja toimilupalaitokset sekä sähköisen joukkoviestinnän harjoittajat, niiden tavanomaiseen toimintaan kuuluvassa laajuudessa, väestönsuojelun viestijärjestelyjen suunnittelusta sekä järjestelyjen teknillisestä toteuttamisesta ja ylläpidosta; 8. Opetustoimen viranomaiset väestönsuojeluopetuksen järjestämisestä kouluissa ja muissa oppilaitoksissa sekä opettajien kouluttamisesta näihin tehtäviin; 9. Säteilyturvakeskus säteilyn vahingollisten vaikutusten estämisestä ja rajoittamisesta, säteilyn ja ydinenergian käytön turvallisuusvalvontaan liittyvistä asioista sekä asianomaisen ministeriön vahvistamien tavoitteiden mukaisesti valtakunnallisen säteilyvalvonnan ylläpitotehtävistä sekä niihin liittyvistä käytännön yhteensovittamis- ja kehittämistehtävistä; (18.12.1995/1533) 10. Ilmatieteen laitos sääpalvelusta sekä radioaktiivisten ja vaarallisten aineiden ilmakehässä kulkeutumisen arvioimisessa; sekä 11. Maa- ja metsätalousviranomaiset maataloustuotantoon liittyvistä suojelujärjestelyistä. Muutkin kuin edellä mainitut viranomaiset ovat tarvittaessa velvolliset suorittamaan toimialaansa liittyviä tai siihen muutoin soveltuvia väestönsuojelutehtäviä. Tarkemmat määräykset viranomaisten väestönsuojeluvastuun ja -tehtävien jakautumisesta antaa tarvittaessa sisäasiainministeriö. 5/9
PELASTUSPALVELUA SÄÄTELEVÄT LAIT JA ASETUKSET SEKÄ VIRANOMAISMÄÄRÄYKSET: VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS JÄRJESTELYISTÄ PELASTUSPALVELUN KEHITTÄMISEKSI, 15.3.1973 RIKOSLAKI (RL 1889/39) - JOKAMIEHEN PELASTUSVELVOLLISUUS * 21 LUKU (henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista) LAKI PALO- JA PELASTUSTOIMESTA (1975/1089) - 5 LUKU (sammutus- ja pelastustoiminta) * 31 pykälä (henkilöiden otto-oikeus) * 32 pykälä (viesti- ja kuljetuskaluston otto-oikeus) - 6 LUKU (palkkiot, korvaukset ja kustannukset) * 34 pykälä (palkkio, turmeltuminen ja häviäminen) * 35 pykälä (tapaturmat) - 7 LUKU (pakkokeinot ja rangaistukset) * 48 pykälä (rangaistussäännös) POLIISILAKI (1995/493) - 5 LUKU (erinäiset säännökset) * 45 pykälä (avustamisvelvollisuus) * 46 pykälä (poliisimiestä avustavan henkilön valtuudet) * 27 pykälä (voimakeinojen käyttö) * 51 pykälä (rangaistussäännös) TAPATURMAVAKUUTUSLAKI (1972/66) - 4 LUKU (tapaturmakorvauksen hakeminen, määrääminen ja maksaminen) * 41 pykälä (korvauksen haku ja tapaturman ilmoittaminen) KANSANTERVEYSLAKI (1992/66) - 3 LUKU (kunnan kansanterveystyö) * 14 pykälä (kunnan velvollisuudet) LAKI MERIPELASTUSPALVELUSTA (1982/628) * 5 pykälä (auttamisvelvollisuus) * 6 pykälä (hätäviestin välitysvelvollisuus ja materiaalin ja poltto- ja voitelu aineiden luovuttamisvelvollisuus) VÄESTÖNSUOJELUASETUS (1990/852) * 22 pykälä (sosiaaliviranomaisten huolehtimisvelvollisuus) 6/9
KESKI-UUDENMAAN YT-ALUEEN JOHTOBUSSI K 10 Kartta yms. lokerikko Autonkulj. @ NMT 160 Mhz ilm. radio Kulkulupa vain johtoryhmältä. Viestikeskus 160 Mhz tukias. 160 Mhz liik. as. NMT ilm. radio @ Kiinteä väliseinä Neuvottelupöytä @ Kiinteä väliseinä Ryhmänjohtajat saavat tehtävänsä näillä main, HUOM. ULKONA! Poliisin radiohuone @ Magneettitaulu Kiinteä väliseinä S2 VJ2 Tästä ovesta EI KULKUA! Johtamispöytä @ Pelitaulukaappi S1 VJ1 Liukuovi Liukuovi Lyhenteiden selitykset: S4 Astiakaappi Ilmoittautumis pöytä S3 Sähkökeskus VJ1 = VAPEPAn varajohtaja 1 VJ2 = VAPEPAn varajohtaja 2 S1 = sihteeri 1 S2 = sihteeri 2 S3 = sihteeri 3 S4 = sihteeri 4 @ = sisäpuhelin Kuivauskaappi wc Ilmoittautuminen 7/9
JOHTOPAIKKA (JOPA) RAKENNUKSESSA V1 Viestikeskus VS1 Viestipäällikkö S1 VJ1 Johtopöytä S2 VJ2 V2 VS2 VAPEPAn johtaja * * Huoltopäällikkö Varusteiden luovutus * Ilmoittautuminen S4 S3 * * * = järjestysmies VJ1 = VAPEPAn varajohtaja1 VJ2 = VAPEPAn varajohtaja2 S1 = sihteeri 1 S2 = sihteeri 2 S3 = sihteeri 3 S4 = sihteeri 4 V1 = viestittäjä 1 V2 = viestittäjä 2 VS1 = viestin sihteeri 1 VS2 = viestin sihteeri 2 ulos sisään 8/9
TYÖASUJEN JA LIIVIEN VÄRISUOSITUKSET JOUKOT työasu liivi teksti,painatus JOHTAJAT liivi teksti, painatus YLEISJOHTO neon-keltainen musta PALO oranssi, sininen POLIISI sininen sini-keltainen LÄÄKINTÄ sininen sininen valkoinen sininen valkoinen VAPEPA oranssi oranssi musta punainen valkoinen EA-RYHMÄ punainen punainen valkoinen punainen valkoinen VAPEPAN keltainen valkoinen JOPAn sihteerit VAPEPAn liikenteen ohjaajat neon-keltainen Työasuihin tai liiveihin toivotaan selkäpuolelle tehtävää kuvaavaa nimikettä tai merkkiä ja vasemman rintataskun päälle henkilön nimilappua. Tekstin tulisi olla tehty helviticalla. VAPEPAn merkki (halk. 9 cm) tulisi sijoittaa joko vasempaan hihaan tai rintataskuun. Isoa VAPEPAn merkkiä asun selässä ei saa käyttää muut kuin VAPEPAn johtajat / johtoryhmään kuuluvat henkilöt, tällä taataan heidän erottumisensa muusta joukosta. Selässä voi lukea esim. järjestön nimi tms. Sponsoreiden nimet ja tunnukset eivät saa peittää tai vaikeuttaa varsinaisen tehtävänimikkeen ja henkilön nimen näkymistä / esille tulemista. Heijastinnauhan olisi hyvä olla 2,5 cm leveä ja se voi olla selkäpuolella ristissä (ts. heijastin kulkee kuin henkselit). Viestipääl. M. Meikä Viestipäällikkö VAPEPAn logo heijastinnauhaa edestä takaa 9/9