1 26. syyskuuta 2013 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2013 Aika: Lauantai 19.10.2013 klo 10.00 Paikka: Ravintola Finlaysonin Palatsi, Kuninkaankatu 1, 33210 TAMPERE ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus ja valtakirjojen tarkistus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3. Esitykset läsnäolo- ja puheoikeudesta 4. Todetaan, että kokous on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu 5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 6. Jäsenyhdistysten puheenvuorot 7. Toimikuntien puheenvuorot 8. Suomen Kissaliiton puheenvuoro 9. Valitaan sääntöjen 4 :n mukaan liittohallitus (s.4) 10. Valitaan tilintarkastusyhteisö 11. Valitaan jäsenet liiton toimikuntiin sekä heille varahenkilöt (s.4)) 12. Esitetään liiton tulo- ja menoarvio, jonka yhteydessä päätetään yhdistysten liitolle maksettavista jäsenmaksuista sekä liiton toimihenkilöilleen maksamista korvauksista ja palkkioista. Hyväksytään tulo- ja menoarvio. (s.8) Omakissa budjetti vuodelle 2013-2014 (s.14) TKT:n ehdotus, apurahat (s.18) 13. Omakissa: Pääkäyttäjä 1.1.2014 31.12.2015 Järjestelmän kehitysvastaava 1.1.2014 31.12.2014 Järjestelmän kehitystyöryhmä ( 3 henkilöä) 1.1.2014 31.12.2014 14. ERY-SYD sääntömuutosehdotus Suomen Kissaliiton sääntöjen kohtaan 7 (s.19) 15. SUROKin sääntömuutosehdotus Suomen Kissaliiton sääntöjen kohtaan 3 (s.21) 16. Käsitellään FIFe:lle esitettävät asiat ja valitaan edustajat FIFe:n yleiskokoukseen Hallituksen esitys FIFen toimihenkilöiden palkkioista (s.22)
2 17. Satakissa ry anoo Suomen Kissaliiton jäsenyyttä (s.23) 18. YkkösKissat ry anoo Suomen Kissaliiton jäsenyyttä (s.33) 19. Käsitellään Suomen Kissaliiton hallituksen, toimikuntien, jäsenyhdistysten ja Suomen Kissaliiton kanssa yhteistyösopimuksen solmineiden rotuyhdistysten esitykset Hallitus: Toimintasuunnitelma 2014 (s.42) Hallitus 1: KPT:n lakkauttaminen + sääntömuutokset Rekisteröintisäännöt 17.5 ja ohjesääntö (s.43) Hallitus 2: Näyttelysäännöt 1.12 (s.45) KPT esitys 1: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt. 16.4 -> 2.3.3 (s.47) KPT esitys 2: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 14.7 (s.47) KPT esitys 3: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 16.1 (s.48) RTK esitys 1: Näyttelysäännöt 5..4 (s.49) RTK esitys 2: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 14.2 (s.50) RTK esitys 3: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 14.11 (s.51) NTK esitys 1: Näyttelysäännöt 1.10 (s.52) NTK esitys 2: Näyttelysäännöt 1.12 (s.53) NTK esitys 3: Näyttelysäännöt 1.17 (s.55) NTK esitys 4: Näyttelysäännöt 3.9 (s.56) NTK esitys 5: Näyttelysäännöt (lisäluokat) (s.58) NTK esitys 6: Näyttelysäännöt 6.7.2 (s.60) NTK esitys 7: Näyttelysäännöt liite 4 (s.61) ERY-SYD esitys 2: Näyttelysäännöt 1.8 (s.66) PIROK esitys 1: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 3.6.2 (s.67) SUROK: Persialaiskissat ry (s.69) 20. Ilmoitusasiat 21. Kokouksen päättäminen Kokousmateriaali löytyy myös osoitteesta www.kissaliitto.fi Mikäli haluat paperiversion kokouspapereista ota yhteyttä toimistoon toimisto@kissaliitto.fi Jäsenyhdistyksiä pyydetään ilmoittamaan osallistuvien liittokokousedustajien määrä sihteerille 15.10.2013 mennessä ruokailun järjestämiseksi, sihteeri@kissaliitto.fi Rotuyhdistysten edustajille ja muille kuin virallisille edustajille, ruokailu maksaa 26,00 / hlö (hintaan sisältyy myös aamukahvi + suolainen). Muista myös ilmoittaa osallistujat. Maksu paikanpäällä. Ilmoitus osallistujista on sitova, mikäli ilmoitettu määrä henkilöitä (yhdistykset, rotuyhdistykset) ei saavu paikalle laskutetaan asianomaisilta ruokailun hinta (mikäli ilmoittanut ruokailevansa). Savulohifileetä Marinoituja kasviksia ja herkkusieniä Vihreäsalaatti Kreikkalainen salaatti Leipä ja voi * * * Lihapataa ja riisiä Kasviswokki
3 * * * Kahvi / tee + konvehti Valtuutetuilla jäsenyhdistysten liittokokousedustajilla on puhe- ja äänioikeus. Kissaliiton hallituksella on läsnäolo- ja puheoikeus. Kissaliiton toimikuntien jäsenillä on läsnäolo-oikeus ja puheoikeus toimialaansa koskevissa kysymyksissä. Suomen Kissaliiton kanssa yhteistyösopimuksen tehneiden rotuyhdistysten edustajilla on läsnäolo- ja puheoikeus omaa rotua koskevissa asioissa. Jäsenyhdistysten jäsenillä on läsnäolo-oikeus. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, paitsi 8, 15 ja 16 mukaisissa asioissa, joissa päätökset tehdään ¾ määräenemmistöllä. Henkilövaalit suoritetaan suljetulla lippuäänestyksellä. Pöytäkirja kirjoitetaan päätöspöytäkirjana. Päätökset astuvat voimaan seuraavan vuoden 1. päivänä, ellei kokous toisin päätä. Finlaysonin Palatsi Kuninkaankatu 1 Tampere
4 HALLITUS JA TOIMIKUNNAT 2013 4 Liiton asioita hoitaa ja sen toimintaa johtaa syyskokouksen valitsema liittohallitus, johon valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja. Puheenjohtaja sekä rahastonhoitaja ovat erovuorossa samana vuonna ja seuraavana vuonna varapuheenjohtaja sekä sihteeri. Kahdeksi vuodeksi valitaan vähintään yksi ja enintään neljä varsinaista sekä kaksi varajäsentä. Varsinaisista ja varajäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Hallitus Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja mukaanluettuna vähintään 2/3 hallituksen jäsenistä on saapuvilla. Varajäsen on äänivaltainen varsinaisen jäsenen puuttuessa. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa arpa. Liittokokous voi nimetä hallituksen avuksi toimikuntia ja toimihenkilöitä. Puheenjohtaja Veikko Saarela (PIROK) Varapuheenjohtaja Jaana Jyrkinen (RUROK) 1 v. Sihteeri Merja Lindgren (PIROK) 1 v. Rahastonhoitaja Tellervo Kass (RUROK) (käytettävissä) Varsinaiset jäsenet Outi Jalo (TUROK) Sinikka Laine (RUROK) 1 v. Tanja Salo (RUROK) 1 v Suvi Viertola (URK) (EI käytettävissä) Varajäsenet Eeva Lindblom (SUROK) Kaisa Savolainen (ISROK) 1 v Tilintarkastusyhteisö BDO FinnPartners Oy FIFe edustaja Avustaja Veikko Saarela Kristiina Rautio Näyttelytoimikunta 3. NTK koostuu neljästä (4) jäsenestä, jotka liittokokous valitsee kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että puolet heistä on vuosittain erovuorossa. Lisäksi Kissaliiton hallitus voi nimetä keskuudestaan toimikuntaan jäsenen vuosittain. Mikäli joku NTK:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, valitsee SRK:n hallitus seuraavaan liittokokoukseen asti uuden jäsenen. 4. Liittokokous nimittää toimikunnan koollekutsujan Hanna Kekkonen (ERY-SYD) (EI käytettävissä) Pasi Urpiola (POH-KIS) (EI käytettävissä) Nina Roikonen (SUROK) 1 v. Katja Kinnunen (TUROK) 1 v
5 Rotutoimikunta 3. RTK koostuu Suomen Kissaliiton palkkaamasta rotukirjaajasta / rotukirjaajista sekä kuudesta (6) jäsenestä, jotka edustavat mahdollisimman laajasti eri roturyhmiä. Lisäksi Kissaliiton hallitus voi nimetä keskuudestaan toimikuntaan jäsenen vuosittain. Mikäli joku RTK:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, valitsee SRK:n hallitus seuraavaan liittokokoukseen asti uuden jäsenen. 4. Liittokokous nimeää RTK:n jäsenet kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan, joista puolet on vuosittain erovuorossa. Rotutoimikunnan jäseneltä vaaditaan perehtyneisyys kissan kasvatukseen, yleisiin geneettisiin lainalaisuuksiin sekä erityisesti kissan genetiikkaan. Lisäksi edellytetään sääntöjen tuntemusta. Rotutoimikunnan jäseneltä vaaditaan perehtyneisyys kissan kasvatukseen, yleisiin geneettisiin lainalaisuuksiin sekä erityisesti kissan genetiikkaan. Lisäksi edellytetään sääntöjen tuntemusta. rotukirjaaja Miila Lehessaari Eija Välipirtti (PIROK) (käytettävissä) Anna Honkanen (SUROK) (käytettävissä). Outi Jalo (TUROK) Eeva Jokipelto (TUROK) 1 v Liudmila Koskinen (PIROK) 1 v Tanja Luoma (PIROK) 1 v. Tiedotustoimikunta 3. Liittokokous valitsee TTK:n jäsenet, joihin kuuluvat Kissa-lehden toimituskunta päätoimittaja, toimitussihteeri, taittaja ja ilmoitushankkija sekä lisäksi kolme (3) jäsentä, jotka ovat perehtyneitä tiedotustoimintaan. Toimituskunnan toimikausi on kaksi vuotta. Toimituskunta ja jäsenet valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että puolet heistä on erovuorossa. Lisäksi Kissaliiton hallitus voi nimetä keskuudestaan toimikuntaan jäsenen vuosittain. Mikäli joku TTK:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, valitsee Suomen Kissaliiton hallitus seuraavaan liittokokoukseen asti uuden jäsenen. 4. Kokouksen koollekutsujana ja puheenjohtajana toimii Kissa-lehden päätoimittaja. Aija Harmaakari (SUROK) Pia Tukkinen (INCAT) Annukka Seppävuori (SUROK) 1 v (EI käytettävissä) 1 v Kissa-lehti Päätoimittaja Milla Talja (TUROK) 1 v Taittaja Heli Ranta (URK) 1 v. Toimitussihteeri Pirjo Syväsalo (TUROK) (käytettävissä). Ilmoitusmyyjä Sinikka Laine (RUROK) (käytettävissä) Kurinpitotoimikunta 3. KPT koostuu viidestä (5) jäsenestä, jotka liittokokous valitsee kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että puolet heistä on vuosittain erovuorossa. Jäseniltä edellytetään perehtyneisyyttä Suomen Kissaliiton ja FIFen toimintaan ja sääntöihin. Mikäli joku KPT:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, Suomen Kissaliiton hallitus voi nimetä uuden jäsenen seuraavaan liittokokoukseen asti. 4. Liittokokous nimittää toimikunnan koollekutsujan.
6 Anne Paloluoma-Sundholm (SUROK) (EI käytettävissä) Leena Vessman (PIROK) 1 v. Kaija-Leena Laakso (PIROK) 1 v Arja Martikainen (SUROK) (EI käytettävissä). Pirjo Teräsalmi (INCAT) 1 v Terveys- ja koulutustoimikunta 3. Toimikunta koostuu yhdestä erikseen valittavasta koulutusvastaavasta sekä kolmesta seitsemään (3-7) jäsenestä. Liittokokous valitsee toimikunnan jäsenet kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että puolet jäsenistä on kerrallaan erovuorossa. Lisäksi Suomen Kissaliiton hallitus voi nimetä keskuudestaan toimikuntaan jäsenen vuosittain. Mikäli joku TKT:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, valitsee Suomen Kissaliiton hallitus seuraavaan liittokokoukseen asti uuden jäsenen 4. Liittokokous nimittää toimikunnan koollekutsujan. Jaana Tähtinen (SUROK) (käytettävissä) Kati Holmsten (POH-KIS) 1 v Tanja Salo (RUROK) (käytettävissä) Carin Sahlberg (SUROK) 1 v. Saila Savolainen (URK) eronnut toimikunnasta 31.5.2013 Sanna Hietala (POROK) (EI käytettävissä) Heli Tepponen (TUROK) 1 v. koulutusvastaava 1 v. = toimikausi päättyy 31.12.2014 HALLITUKSEN JA TOIMIKUNTIEN KOKOUKSIIN OSALLISTUMINEN 2013 HALLITUS 1 2 3sk 4 5sk 6 7 8 9sk 10 11 12 Veikko Saarela 11 e x x x x x x x x x x x Jaana Jyrkinen 12 x x x x x x x x x x x x Merja Lindgren 12 x x x x x x x x x x x x Tellervo Kass 10 e x x x e x x x x x x s x Outi Jalo 11 x x x x x x s x s x x x e x Sinikka Laine 11 x x x x x x x e x x x x Tanja Salo 12 x x x x x x x x x x x x Suvi Viertola 11 x x x e x x x s x x x x x Eeva Lindblom (vj) 11 x x x e x x x x x x x x Kaisa Savolainen (vj) 12 x s x s x x s x x s x s x s x x x s x s Hallituksen kokous 3, 5 ja 9 skype kokous NTK 1 2sk 3sk 4sk 5sk 6sk 7sk 8sk 9sk Hanna Kekkonen 9 x x x x x x x x x Pasi Urpiola 9 x x x x x x x x x Nina Roikonen 7 x x x x x x p x e
7 Katja Kinnunen 9 x x x x x x x x x Kokoukset 2-9 skype kokous = sk RTK 1 2 3 4 5 6 7 8 Miila Lehessaari 8 x x x x x x x x Eija Välipirtti 8 x x x x x x x x Outi Jalo 8 x x x x x x x x Eeva Jokipelto 5 x e e e x x x x Anna Honkanen 6 e x x x x x x e Liudmila Koskinen 4 x e e x e e x x Tanja Luoma 6 x x x x x x e x e* hallituksen pyynnöstä TTK 1 2 3 4 Milla Talja 4 x x x x Heli Ranta 3 x e x x Pirjo Syväsalo 0 e e e e Sinikka Laine 1 x e e e Aija Harmaakari 4 x x x x Annukka Seppävuori 4 x x x x Pia Tukkinen 1 x e e e KPT 1 2 3 4 5sp Anne Paloluoma 5 x x x x x Leena Vessman 5 x x x x x Kaija-Leena Laakso 5 x x x x x Arja Martikainen 2 x e x e e Pirjo Teräsalmi 2 e x x e e sp = sähköpostikokous TKT 1 2 3sk 4 Jaana Tähtinen x x x x Tanja Salo x x x x Kati Holmsten x s x s x x Carin Sahlberg x e x x Sanna Hietala x s x s p e Saila Savolainen x p p - Heli Tepponen x x s p x s x = läsnä, x s = läsnä skypen välityksellä, e = estynyt, p = poissa
18 Terveys- ja koulutustoimikunta TKT TERVEYS- JA KOULUTUSTOIMIKUNTA 30.8.2013 LIITTOKOKOUSEHDOTUS Syksy 2013 Suomen Kissaliiton tutkimusapuraha Suomen Kissaliitto ry:n tarkoituksena on edistää rotukissojen kasvatustoimintaa sekä laajentaa kissaharrastusta. Tätä toimintaa tukemaan on liittokokous mahdollistanut vuosittaisen apurahan hakemisen. Apurahaa myönnetään kissojen terveyttä, hyvinvointia ja perinnöllisiä ominaisuusia koskeviin tutkimuksiin. TKT ehdottaa vuoden 2014 tutkimusapurahan suuruudeksi 3000 euroa. SUOMEN KISSALIITON TUTKIMUSAPURAHAT Apurahoja myönnetty tähän mennessä mm. seuraaviin tutkimuksiin: Ragdoll-yhdistys: Refluksi nefropatia, EVIRA yhteistyössä Seppo Saari: Sikaripunkki Hannes Lohi: MHC kompleksin tutkimus Anu Näreaho: Kissojen suolistoloiset Pikka Jokelainen: Toksoplasmaloinen Kahila Päivi: Kissojen alempien virtsateiden oireille altistavat tekijät suomalaisessa kissapopulaatiossa Hannes Lohi: Kissojen rintakehän kehityshäiriötutkimus: lattarintaisuuden fenotyyppi ja esiintyvyys Mari Vainionpää: Väitöskirjatutkimus lämpökameran käytöstä pieneläimillä Anja Kipar: Functional studies to elucidate the pathogenesis of feline eosinophilic granuloma Sari Rytkönen: Ruokinnan ja muiden ympäristötekijöiden vaikutus kissan kilpirauhasen liikatoiminnan syntymiselle Suomessa Minna Haataja: Suomalaisten rotukissojen lonkkadysplasia Saija Ahonen: Kissojen sekvesterin geenitutkimus Sonja Fonfara: Cardiac remodelling in cats with hypertrophic cardiomyopath
19 Eteläinen Rotukissayhdistys ry 31.8.2013 Raskattföreningen SYD rf Suomen Kissaliitto ry LIITTOKOKOUSEHDOTUS Liitteenä Eteläisen Rotukissayhdistyksen sääntömuutosehdotukset Suomen Kissaliiton syksyn liittokokoukselle. Vantaalla 31.8.2013 Viivi Viuha puheenjohtaja Karviaiskaari 5 E 01690 Vantaa 044 044 2298 puheenjohtaja@ery-syd.net
20 Eteläinen Rotukissayhdistys ry 31.8.2013 Raskattföreningen SYD rf ERY-SYD RY:N EHDOTUS 1 Ehdotus 1: Muutos Suomen Kissaliiton sääntöihin 7 Perustelut: 7 Päätösvalta liitossa kuuluu liittokokoukselle. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, paitsi 8, 15 ja 16 mukaisissa asioissa. Yhdistysten äänimäärä liittokokouksessa lasketaan jäsenluettelossa olevien äänivaltaisten jäsenten määrästä, eli jäsenluettelosta poistetaan alle 15-vuotiaat ja ei-henkilöjäsenet. Henkilö voidaan laskea vain yhden jäsenyhdistyksen jäseneksi laskettaessa liittokokouksessa käytettäviä äänimääriä. Henkilön, joka on kahden tai useamman jäsenyhdistyksen jäsen, on kunkin kalenterivuoden loppuun mennessä kirjallisesti ilmoitettava äänivaltansa käyttämisestä sille yhdistykselle, jonka jäsenmäärään hän haluaa tulla lasketuksi. Yhdistykset ilmoittavat liiton sihteerille kirjallisesti tammikuun loppuun mennessä jäsenet, jotka ovat ilmoittaneet äänivaltansa käyttämisestä yhdistykselle. Ilmoituksessa on oltava lista äänivaltansa antaneista jäsenistä sekä kopiot jäsenten tekemistä ilmoituksista. Mikäli ilmoitusta ei määräpäivään mennessä tehdä, jäsentä ei huomioida yhdenkään jäsenyhdistyksen äänivallassa. Jos sama jäsen kuuluu kahden yhdistyksen jäsenmäärään, hänet lasketaan kummankin hyväksi puolikkaana jäsenenä. Kolmeen yhdistykseen kuuluva jäsen lasketaan kunkin hyväksi 1/3-jäsenenä, neljään kuuluva 1/4-jäsenenä jne. Saadut äänimäärät pyöristetään alaspäin täysiksi ääniksi. Poistettava kohta yliviivattuna kursiivilla, lisäys lihavoituna. Säännön ehdotetaan tulevan voimaan heti, kun PRH on hyväksynyt sääntömuutoksen. Jäsenillä tulee olla oikeus valita mihin yhdistyksiin haluaa kuulua ja sitä kautta päättää minkä yhdistyksen toimintaa haluaa tukea. Kahteen tai useampaan yhdistykseen kuuluva jäsen maksaa jokaiselle yhdistykselle täyden jäsenmaksun ja on siten yhdistyksen täysivaltainen jäsen. Jokaisesta jäsenestä maksetaan Kissaliitolle jäsenkohtainen maksu, myös niistä, joita ei nykyisen säännön mukaan lasketa yhdistyksen jäsenmäärään. Lisäksi paljon tuplajäseniä jää vuosittain ääntenlaskun ulkopuolelle, kun jäsen ei ole ilmoittanut minkä yhdistyksen jäsenmäärään haluaa tulla lasketuksi mukaan. Kyseinen ääntenlaskumalli on PRH:n hyväksymä ja käytössä mm. Vihreän liiton säännöissä liittoäänten laskussa.
21 Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n syyskokoukseen 2013 Ehdottaja: Suomen Rotukissayhdistys ry Säännön voimaantulo: 1.1.2014 Voimassa oleva sääntö: Kissaliiton säännöt 3 Rekisteröity rotukissayhdistys voi anomuksesta päästä liiton jäseneksi. Jäsenyyttä haetaan liittohallitukselle osoitetulla kirjatulla kirjeellä. Yhdistys sitoutuu noudattamaan Suomen Kissaliiton sääntöjä ja tätä kautta FIFen sääntöjä ja rotumääritelmiä. Liittokokous päättää jäseneksi hyväksymisestä. Liitto voi myös anomuksen perusteella solmia yhteistyösopimuksen rekisteröidyn, joitain kissarotuja tai kissoihin liittyvää toimintaa edustavan yhdistyksen kanssa. Yhteistyösopimuksen solmii liittohallitus käyttäen liittokokouksen hyväksymää sopimuspohjaa Muutosehdotus: 3 Rekisteröity rotukissayhdistys voi anomuksesta päästä liiton jäseneksi. Jäsenyyttä haetaan liittohallitukselle osoitetulla kirjatulla kirjeellä. Yhdistys sitoutuu noudattamaan Suomen Kissaliiton sääntöjä ja tätä kautta FIFen sääntöjä ja rotumääritelmiä. Liittokokous päättää jäseneksi hyväksymisestä. Liitto voi myös anomuksen perusteella solmia yhteistyösopimuksen rekisteröidyn, joitain kissarotuja tai kissoihin liittyvää toimintaa edustavan yhdistyksen kanssa. Liittokokous päättää yhteistyösopimuksista. Yhteistyösopimuksen solmii liittohallitus käyttäen liittokokouksen hyväksymää sopimuspohjaa Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Haluamme yhteistyösopimusten käsittelyn avoimeksi ja tasapuoliseksi, ja lopulliset päätökset Kissaliiton piiriin otettavista rotu- ja harrasteyhdistyksistä tulee tehdä liittokokouksessa. Pia Nyman Puheenjohtajan allekirjoitus ja nimenselvennös Sihteerin allekirjoitus ja nimenselvennös
22 HALLITUKSEN FIFe EHDOTUS Suomen Kissaliitto ehdottaa syksyn 2013 liittokokoukselle ja sitä kautta kevään 2014 FIFekokoukselle, että FIFen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 500 / kk ja FIFe:n rahastonhoitajalle 300 / kk. Perustelu: FIFe on kasvava järjestö ja sen avaintehtävissä olevilla henkilöillä kuuluu kaikilla olla muodollinen korvaus työstä, jota he tekevät FIFe:lle. Nykyisin toimihenkilöistä vain FIFe:n sihteerillä on tällä hetkellä palkkio (1 400 e /kk).
23
Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat PÄÄTÖS 14.03.2013 24 1(1) Dnro 2013/000002Y Satakissa ry Kalliomäki Raia Sirpa-Liisa Lemminkäisentie 5 B 15 28330 Pori ILMOITUKSEN REKISTERÖINTI IImoittaja: Rekisterinumero: Satakissa ry 209.698 Ilmoitus: Rekisteröity: Perusilmoitus 14.03.2013 yhdistysrekisteriin Päätöksen liitteenä on maksuton rekisteriote ja säännöt. PA TENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Riitta Lae Apulaisjohtaja jaoston esimiehenä 09-6939 5286 lakimiehet.yhdistysasiat@prh.fi Patentti- ja rekisterihallituksen paperille tulostettuna asiakirja on alkuperäinen ilman allekirjoitusta. Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat Arkadiankatu 6A PL 1190 00101 Helsinki puhelin 029 509 5900 faksi 029 509 5328 W'NW.prh.fi
Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat REKISTERIOTE 25 1(2) 14.03.2013 Rekisterinumero: 209.698 OTE YHDISTYSREKISTERISTÄ Ote annettu: 14.03.2013 NIMI Satakissa ry KOTIPAIKKA Pori OSOITE Kalliomäki Raia Sirpa-Liisa Lemminkäisentie 5 B 15 28330 Pori REKISTERINUMERO 209.698 MERKITTY 14.03.2013 REKISTERIIN NIMENKIRJOITUSTAPA (Rekisteröity 14.03.2013) Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET NIMENKIRJOITTAJAT (Rekisteröity 14.03.2013) Puheenjohtaja, Kalliomäki Raia Sirpa-Liisa, Pori Varapuheenjohtaja, Peltonen Elina Irmeli, Pori Rahastonhoitaja, Klankki Marjo Hannele, Pori Sihteeri, Packalen Sanna-Maria, Harjavalta Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat Arkadiankatu 6A PL 1190 00101 Helsinki puhelin 029 509 5900 www.prh.fi faksi 029 509 5328
Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat REKISTERIOTE 2(2) 26 14.03.2013 NIMIHISTORIA 14.03.2013 - Satakissa ry HENKILÖTIEDOT Kalliomäki Raia Sirpa-Liisa, Lemminkäisentie 5 B 15,28330 Pori Klankki Marjo Hannele, Kulmalantie 4,28130 Pori Packalen Sanna-Maria, Sampsankatu 2 C 21,29200 Harjavalta Peltonen Elina Irmeli, Hillervontie 3 B 34, 28370 Pori Nimenkirjoittajien osoitetiedot on tulostettu väestötietojärjestelmästä. Tiedot on tulostettu koneellisesti yhdistysrekisterijärjestelmästä. Patenttija rekisterihallituksen paperille tulostettuna asiakirja on alkuperäinen ilman allekirjoitusta. Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat Arkadiankatu 6A PL 1190 00101 Helsinki puhelin 029 509 5900 faksi 029 509 5328 www.prh.fi
Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat JÄLJENNÖS 271(5) 14.03.2013 Rekisterinumero: 209.698 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Satakissa ry Pori Kalliomäki Raia Sirpa-Liisa Lemminkäisentie 5 B 15 28330 Pori 209.698 14.03.2013 14.03.2013 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sata kissa ry. Yhdistyksen kotipaikka on Pori ja toimialue on koko Suomi. Yhdistyksen kieli on suomen kieli. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on - edistää ja ylläpitää kissaharrastustoimintaa ja parantaa kissojen arvostusta ja asemaa lemmikkieläimenä Suomessa. - ylläpitää yhteistyötä muiden kissa- sekä eläinsuojelujärjestöjen kanssa. - ylläpitää kissoihin ja kissaharrastukseen liittyvää tiedotusta - ohjata ja edistää rodunjalostus- ja kasvatustoimintaa sekä toimia kissoista kiinnostuneiden ihmisten yhdyssiteenä - toimia Suomen Kissaliitto ry:n sääntöjen mukaisena rotukissayhdistyksenä. Yhdistys sitoutuu noudattamaan Suomen Kissaliiton ja sen kautta Federation Internationale Feline (FIFe):n, sääntöjä ja rotumäärityksiä, joista jäljempänä käytetään liitto nimeä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys - ylläpitää yhteyksiä muihin kissajärjestöihin sekä tekee yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kanssa, joiden toiminta läheisesti liittyy lemmikkieläinten pitoon ja hoitoon. - harjoittaa tiedotus-, neuvonta-, kokous- ja kustannustoimintaa. - ylläpitää yhdistyksen koti sivuja yhtenä virallisena tiedotuskanavana sekä olemalla mukana sosiaalisessa mediassa. - järjestää tilaisuuksia, kuten valistus-, tiedotus-, keskustelu-, huvi- tai juhlatilaisuuksia. Patentti- ja rekisteri hallitus Yhdistys- ja säätiöasiat Arkadiankatu 6A PL 1190 00101 Helsinki puhelin 029 509 5900 faksi 029 509 5328 www.prh.fi
Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat JÄLJENNÖS 282(5) 14.03.2013 Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi - ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja - tehdä sponsorisopimuksia yritysten ja yhteisöjen kanssa - järjestää keräyksiä ja arpajaisia hankittuaan ensin asianomaisen luvan - järjestää maksullisia yleisö- ja jäsentilaisuuksia 3. Jäsenet Yhdistykseen jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, joka toiminnallaan haluaa edistää yhdistyksen tarkoituksen toteutumista, hyväksyy yhdistyksen toimintatavat ja periaatteet sekä sitoutuu noudattamaan yhdistyksen ja liiton, johon yhdistys kuuluu jäsenenä, sääntöjä ja jonka lemmikkieläinten pito ja hoito on hyvän tavan mukaista. Jäseneksi liittymisen vahvistaa hallitus. Yhdistyksen jäsenet ovat varsinaisia-, perhe- tai kunniajäseniä. Perheenjäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, jonka perheen muu jäsen on varsinainen jäsen. Äänioikeus on kaikilla 15-vuotta täyttäneillä jäsenillä. Kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, joka merkittävällä tavalla tai pitkäaikaisella mallikelpoisella toiminnallaan on edistänyt kissat yötä. Kunniajäseneksi kutsumista voi ehdottaa kuka tahansa yhdistyksen jäsenistä. Ehdotus raukeaa ellei kolme neljäsosaa 3/4 läsnäolevista jäsenistä sitä kannata. Varsinaiset- ja perhejäsenet suorittavat vuosittain syyskokouksessa erikseen kummallekin jäsenryhmälle määrättävän jäsenmaksun kunakin vuonna tammikuun loppuun mennessä. Kunniajäsenen ei tarvitse suorittaa jäsenmaksua. 4. Liittymis- ja jäsenmaksut Yhdistys tai keskusliitto yhdistyksen kautta voi tarjota jäsenilleen toimintaansa liittyviä maksullisia palveluja. Jäsenmaksujen ja palveluista perittävien maksujen suuruudesta päätetään yhdistyksen syyskokouksessa. 5. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Jäsen, joka on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta 31.1. mennessä, katsotaan yhdistyksestä eronneeksi. Hän voi kuitenkin päästä takaisin jäseneksi suorittamalla jäsenmaksunsa. Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, tulee siitä ilmoittaa kirjallisesti hallitukselle, sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroaminen kokouksessa merkittäväksi yhdistyksen pöytäkirjaan. Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan kaikki erääntyneet jäsenmaksut eroamispäivään saakka. Jäsen, joka käyttäytymisellään vaikeuttaa yhdistyksen toimintaa tai toimii vastoin yhdistyksen sääntöjä, voidaan hallituksen päätöksellä ehdottaa erotettavaksi. Erottamisehdotus tehdään vasta sen jälkeen, kun asianomaiselle henkilölle on annettu kirjallinen varoitus ja vain siinä tapauksessa, että varoituksesta ei ole apua. Hallituksen tekemästä erottamisehdotuksesta ilmoitetaan asianomaiselle kirjallisesti ja hän voi tiedon saatuaan hallitukselle osoitetussa kirjeessä valittaa päätöksestä. Erottamisesta päätetään kevät- tai syyskokouksessa tai erikseen sitä varten kutsutussa kokouksessa erotettavan mahdollisen valituksen käsittelyn jälkeen, mikäli kolme neljäsosaa 3/4 Patentti- ja rekisteri hallitus Yhdistys- ja säätiöasiat Arkadiankatu 6A PL 1190 00101 Helsinki puhelin 029 509 5900 faksi 0295095328 www.prh.fi
Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat JÄLJENNÖS 293(5) 14.03.2013 läsnäolevista jäsenistä sitä kannattaa. Erotetulla tai eronneella jäsenellä ei ole mitään oikeutta yhdistyksen omaisuuteen tai jäsenmaksujen takaisin saamiseen. 6. Hallitus Hallitus, edustaa yhdistystä ja käyttää toimeenpanovaltaa yhdistyksen syyskokousten välisenä aikana. Hallitukseen kuuluu syyskokouksessa vuodeksi (1) valittu puheenjohtaja sekä kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittuna vähintään viisi (5) enintään kahdeksan (8) muuta jäsentä, joista puolet on vuosittain erovuorossa. Erovuorossa oleva jäsen voidaan valita uudelleen. Hallituksen jäsenten toimikausi alkaa vaalikokouksesta seuraavan tammikuun 1. päivänä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan, sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt, joiden tulee olla yhdistyksen jäseniä. Yhdistyksen muut toimihenkilöt toimivat hallituksen valvonnassa ja alaisina. Hallituksen ja toimihenkilöiden tulee noudattaa yhdistyksen kokouksen päätöksiä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään kolme (3) hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kolme (3) hallituksen jäsenistä on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, jolloin hallituksen kokouksissa on kullakin jäsenellä yksi (1) ääni. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi henkilövaaleissa, jossa asia ratkaistaan arvalla. Hallituksen jäsen voi erota tehtävästään kesken toimikauden tai hallituksen jäsen, voidaan erottaa tehtävästään kesken toimikauden. Eronneen tai erotetun tilalle valitaan uusi jäsen yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. 7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. 8. Tilikausi ja toiminnantarkistus Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajalie viimeistään kuukausi ennen yhdistyksen kevätkokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta. 9. Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen 1.3. - 31.5. välisenä aikana pidettävässä kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat 1. kokouksen avaus 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajan lausunto Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat Arkadiankatu 6A PL 1190 00101 Helsinki puhelin 029 509 5900 faksi 029 509 5328 www.prh.fi
Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat 30 JÄLJENNÖS 4(5) 14.03.2013 6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat Yhdistyksen 1.8. - 30.11. välisenä aikana pidettävässä syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat 1. kokouksen avaus 2. valitaan kokouksen puheenhohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio ja liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus 6. valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet sääntöjen kohdan 6 mukaisesti 7. valitaan yksi (1) toiminnantarkastaja ja yksi (1) varatoiminnantarkastaja 8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin ennen kokousta, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous tai hallitus niin päättää tai kun vähintään 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta pyytää erikseen ilmoittamansa asian käsittelemiseksi. Kokous on pidettävä yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun vaatimus kokouksen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Äänioikeus on jokaisella yhdistyksen yli 15-vuotiaalla jäsenellä. Alle 15-vuotiasta jäsentä ei lasketa äänivaltaiseksi jäseneksi Keskusliiton äänivaltaisia jäsenmääriä laskettaessa. Äänioikeuden käyttämisen ja äänivaltaiseksi jäseneksi laskemisen edellytyksenä on että jäsenmaksu on maksettu. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, henkilövaaleissa valinta kuitenkin suoritetaan arvalla äänten mennessä tasan. 10. Kokousten koollekutsuminen ja valmistelu Yhdistyksen kokousten ajankohdasta ja paikasta päättää hallitus. Hallituksen tehtävänä on valmistella ja kutsua koolle yhdistyksen kokoukset. Yhdistyksen kokoukseen kokouskutsut tulee toimittaa viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta lähetetyllä kirjallisella kutsuila (postileima ratkaisee) tai julkaisemalla kutsu paikkakunnan pääsanomalehdessä tai yhdistyksen omassa julkaisussa. 11. Sääntöjen muuttaminen Päätös sääntöjen muuttamisesta tehdään yhdistyksen kevät- tai syyskokouksessa tai ylimääräisessä kokouksessa edellyttäen, että kokouskutsussa on mainittu sääntöjen muuttamisesta. Sääntömuutokset voidaan hyväksyä 3/4 äänten enemmistöllä annetuista äänistä. Patentti- ja rekisteri hallitus Yhdistys- ja säätiöasiat Arkadiankatu 6A PL 1190 00101 Helsinki puhelin 029 509 5900 faksi 029 509 5328 WWVI/. prh. fi
Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat JÄLJENNÖS 31 5(5) 14.03.2013 12. Yhdistyksen purkaminen Päätös yhdistyksen purkamisesta tehdään yhdistyksen kevät- tai syyskokouksessa tai ylimääräisessä kokouksessa edellyttäen, että kokouskutsussa mainitaan yhdistyksen purkamisesityksestä. Yhdistyksen purkaminen voidaan hyväksyä 3/4 äänten enemmistöllä annetuista äänistä. Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan yhdistyksen varat purkamista päättäneen kokouksen päättämälle rekisteröidylle kissajärjestölle tai eläinsuojelutoimintaan. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi, varat käytetään samaan tarkoitukseen. Tiedot on tulostettu koneellisesti yhdistysrekisterijärjestelmästä. Patenttija rekisterihallituksen paperille tulostettuna asiakirja on alkuperäinen ilman allekirjoitusta. Patentti- ja rekisterihallitus Yhdistys- ja säätiöasiat Arkadiankatu 6A PL 1190 00101 Helsinki puhelin 029 509 5900 taksi 029 509 5328 www.prh.fi
32 Satakissa ry hallitus 2013 toimenkuvineen Puheenjohtaja & valmistumisilmoitukset Raia Kalliomäki Lemminkäisentie 5 B 15 28330 Pori Puh. 0400 590892 pj (at )satakissa.fi Varapuheenjohtaja & kahvitusvastaava Elina Peltonen Hillervontie 3 B 34 28370 Pori Puh. 050-592 0159 vpj( at )satakissa.fi Sihteeri Sanna Packalén Sampsankatu 2 c 21 29200 Harjavalta sihteeri( at )satakissa.fi Rahastonhoitaja Marjo Klankki Kulmalantie 4 28130 Pori puh. 044 5410071 rahat (at)satakissa.fi Jäsenet Minna Turu turuminna ( at ) gmail.com Mila Koskinen fintreselles (at) gmail.com Susan Kivistö susan.kivisto( at) gmail.com Kati Seppä kati.seppa( at )hotmail.fi Myyntipöytävastaava Mila Koskinen Kotomäentie 1 28400 Ulvila Puh. 050-590 9272 myyntip (at) satakissa.fi Satakissa-lehti: Päätoimittaja Minna Turu toimitus (at) satakissa.fi Taittaja Kati Seppä Nakkila Puh. 040-5192085 lehti (at) satakissa.fi Toimituskunta : Kati Seppä, Mila Koskinen, Elina Peltonen ja Minna Turu Lehden tekijöiden yhteinen sähköposti toimitus (at) satakissa.fi Satakissa nettisivuvastaava & päivitykset Susan Kivistö paivitys (at) satakissa.fi Facebook ryhmänvastaava Minna Turu turuminna ( at ) gmail.com
33
34
35
36
37
38
39
40
41 YKKÖSKISSAT RY TOIMIHENKILÖT VUODELLE 2013 PUHEENJOHTAJA VARAPUHEENJOHTAJA SIHTEERI RAHASTONHOITAJA JÄSEN VARAJÄSEN Jaana Jyrkinen Pohjolantie 1, 19620 Pohela 0500 615293, mail@castlemoors.com Auli Inkala Kylmäläntie 99, 91800 Tyrnävä 040 5410557, auli.inkala@hotmail.com Marja Heiskanen Latvatie 3, 18120 Heinola 044 5531144, marjaheisk@gmail.com Merja Lindgren Killerinkuja 1, 33330 Tampere 050 3021731, sinihuiskan@kolumbus.fi Mikko Ihonen Vanhatalontie 37 G, 15870 Hollola 040 5940993, mikko.ihonen@phnet.fi Saila Niskanen Kalliotie 1576, 34300 Kuru 0400 217 257, sailaniskanen@hotmail.com
42 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Suomen Kissaliitto ry:n tarkoituksena on yhdistää, edistää ja valvoa rotukissojen kasvatustoimintaa, pitää yhtenäistä koko maata käsittävää kissarekisteriä sekä toimia kissojen arvostamisen ja tasavertaisuuden aikaansaamiseksi muiden lemmikkieläinten rinnalla ja laajentaa kissaharrastusta. Tarkoitustaan Suomen Kissaliitto toteuttaa tekemällä valistustyötä, valvomalla ja ohjaamalla rotukissojen kasvatustoimintaa, järjestämällä kissanäyttelyitä, valistustilaisuuksia ja kokouksia. Sääntöjen määräämät asiat Pidetään Suomen Kissaliiton sääntöjen määräämät liittokokoukset sekä tarvittaessa ylimääräinen yleiskokous Suomen Kissaliiton hallitus johtaa ja ohjaa toimintaa toimikuntiensa avulla Kansainvälinen yhteistyö Suomen Kissaliitto osallistuu edustajiensa välityksellä FIFe:n vuosikokoukseen Latvian Riiassa toukokuussa 2014. Lisäksi Kissaliitto osallistuu kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin sekä pohjoismaiseen yhteistyöhön. Jäsenien palveleminen Suomen Kissaliiton toimihenkilöt, hallitus, toimikunnat ja toimistotiimi palvelevat jäsenyhdistyksiä ja niiden henkilöjäseniä sovitulla tavalla. Huolehditaan Kissaliittoon rekisteröitävien kissojen rekisteröintiprosessista sekä pidetään yllä mikrosirurekisteriä Tiedottaminen ja julkaisutoiminta Suomen Kissaliitto julkaisee rotukissayhdistysten jäsenille postitettavaa Kissa-lehteä ja lähettää yhdistyksille hallituksen ja toimikuntien tiedotteita tarpeen mukaan. Suomen Kissaliitto ylläpitää kotisivua internetissä osoitteessa www.kissaliitto.fi Suomen Kissaliiton tiedottaja aktiivisesti tiedottaa ajankohtaisista asioista medialle Kissaliiton Facebook-sivua käytetään tiedotus- ja tiedonvälityskanavana Kissojen terveys ja eläinsuojelutyö Edistetään kissojen terveyttä tiedottamalla jäsenistöä terveyteen ja jalostukseen liittyvistä säännöistä, määräyksistä ja ohjeista 2014 järjestetään kaksi rotujen terveyspäivää Suomen Kissaliitto tukee eläinsuojelutyötä mahdollisuuksien mukaan Kehittäminen Suomen Kissaliitto järjestää vuosittain kehittämisseminaarin, jossa suunniteltuja asioita viedään eteenpäin siellä sovitulla tavalla. Suomen Kissaliitto jatkaa tietojärjestelmän ylläpitoa ja edelleen kehittämistä järjestelmäkehitysvastaavan, pääkäyttäjän ja kehitystyöryhmän avulla, Vuonna 2014 käytössä on jäsen-, näyttely- ja rekisteröintiohjelma sekä kasvattajille tarjottavat erilaiset palvelut PR- ja sponsoritoiminta sekä näkyvyys Suomen Kissaliitto palkitsee vuoden parhaat kissat jossakin alkuvuoden näyttelyssä. Kolmelle parhaimmalle kissalle ja kasvattajalle annetaan diplomit ja voittajille myös pokaalit sekä muita tuotepalkintoja Suomen Kissaliiton yhteistyökumppanina jatkaa 2014 Royal Canin sekä vuoden kissoihin liittyvässä palkinnassa myös Cumulus ja Viking Line Suomen Kissaliiton hallitus
43 HALLITUKSEN EHDOTUS SYYSLIITTOKOKOUKSELLE 2013 Ehdotus1: Suomen Kissaliiton hallitus ehdottaa Kurinpitotoimikunnan (KPT) lakkauttamista 31.3.2014 mennessä. Perustelu: Kissaliiton organisaatio kaipaa keventämistä ja toiminnan tehostamista. Kurinpidolliset asiat ovat pieni, toki tärkeä asia kissaliiton toiminnassa, mutta erillinen toimikunta on jäänne menneistä asenteista ja ajoista. Kissaliiton tulee tehdä jatkuvasti työtä asenneilmapiirin muuttamiseksi positiivisemmaksi, ohjata ja neuvoa väsymättä kasvattajiaan ja siirtyä päättäväisesti pois rangaistuskulttuurista. Kurinpitotoimikunta on ollut vuodesta 2008 Kissaliiton toiminnassa mukana ja sinne on ohjattu ohjesäännön mukaisesti hallituksen toimeksiantona erilaisia lähinnä kasvattajien välisiä riita- tai sääntörikkomus-asioita käsiteltäväksi. KPT on käsitellyt ohjesääntönsä mukaisesti myös muutamia valituksia, joita tehdyistä päätöksistä on tullut ja joista lopullisen päätöksen on tehnyt hallitus. Kissaliiton hallitus katsoo, ettei tarvetta ole erilliselle Kurinpitotoimikunnalle organisaatiossa, jossa on muitakin keventämistarpeita. Kasvattajille laadittavat valvotulle siitos- ja kasvatustoiminnalle vaihtoehtoiset tentit hoitaa tulevaisuudessa kissaliiton hallituksen määräämä taho, esimerkiksi asiasta tulevaisuudessa vastaava Rotutoimikunnan tai Kissaliiton hallituksen jäsen. Hallitus joutuu nykyäänkin tarkasti perehtymään jokaiseen KPT:llä olevaan riita-asiaan ja valitukseen toimikunnan päätöstä vahvistaessaan, silloin se voi tehdä heti myös asiasta tarvittavat päätöksetkin. Jos päätökseen tyytymätön henkilö haluaa valittaa, valitus ohjataan hallitukselle (nykykäytännössä valitus menee KPT:lle, jonka jälkeen hallitus päättää asian lopullisesti). KPT hoitaa keskeneräiset asiat päätökseen, ennen toiminnan lopettamista maaliskuuhun 2014 mennessä.
44 Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n syyskokoukseen 2013 Ehdottaja: Suomen Kissaliiton hallitus Säännön voimaantulo: 1.4.2014 Voimassa oleva sääntö: Rekisteröintisäännöt 17.5 Kissaliiton hallitus voi päätöksellään asettaa Kissaliiton alaiseen jäsenyhdistykseen kuuluvan kasvattajan valvottuun kasvatus- ja siitostoimintaan määrätyksi ajaksi kasvatuksessa tai kissojen hoidossa tehtyjen laiminlyöntien vuoksi. Enintään kuuden kuukauden valvottuun kasvatus- ja siitostoimintaan määrätty henkilö voi vaihtoehtoisesti suorittaa Kurinpitotoimikunnan laatiman kirjallisen tentin FIFen ja Suomen Kissaliiton säännöistä. Toimikunta huolehtii vastausten tarkistamisesta ja raportoinnista hallitukselle. Sanktio raukeaa, kun tentti on suoritettu vähintään 80 % hyväksytysti. Tenttiä ei ole mahdollista uusia. I Toimikuntien ohjesäännöt yleinen osa 2. Toimikuntien kokoukset kutsutaan koolle vähintään kaksi viikkoa ja RTK, THT sekä KPT yksi viikko ennen kokousta. VI Kurinpitotoimikunnan (KPT) ohjesääntö Muutosehdotus: (KPT:n lakkauttamisesta aiheutuvat sääntömuutokset) Rekisteröintisäännöt 17.5 Kissaliiton hallitus voi päätöksellään asettaa Kissaliiton alaiseen jäsenyhdistykseen kuuluvan kasvattajan valvottuun kasvatus- ja siitostoimintaan määrätyksi ajaksi kasvatuksessa tai kissojen hoidossa tehtyjen laiminlyöntien vuoksi. Enintään kuuden kuukauden valvottuun kasvatus- ja siitostoimintaan määrätty henkilö voi vaihtoehtoisesti suorittaa Kurinpitotoimikunnan laatiman kirjallisen tentin FIFen ja Suomen Kissaliiton säännöistä. Toimikunta huolehtii vastausten tarkistamisesta ja raportoinnista hallitukselle. Sanktio raukeaa, kun tentti on suoritettu vähintään 80 % hyväksytysti. Tenttiä ei ole mahdollista uusia. I Toimikuntien ohjesäännöt yleinen osa 2. Toimikuntien kokoukset kutsutaan koolle vähintään kaksi viikkoa ja RTK, THT sekä KPT yksi viikko ennen VI Kurinpitotoimikunnan (KPT) ohjesääntö Koko KPT:n ohjesääntö poistetaan ja nykyinen kohta VII(TKT) siirretään kohdaksi VI. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Kasvattajille laadittavat valvotulle siitos- ja kasvatustoiminnalle vaihtoehtoiset tentit hoitaa tulevaisuudessa kissaliiton hallituksen määräämä taho, esimerkiksi asiasta tulevaisuudessa vastaava Rotutoimikunnan tai Kissaliiton hallituksen jäsen.
45 Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n syyskokoukseen 2013 Ehdottaja: Suomen Kissaliiton HALLITUS Säännön voimaantulo: 1.1.2014 Ehdotus 2: Voimassa oleva sääntö: 1.12 Näyttelymaksujen maksaminen. Kissaliitto Määräykset näytteilleasettajille Kissasta ja näyttelyhäkin siisteydestä vastaa kissan omistaja koko näyttelyn ajan. Näyttelyhäkki ja sen ympäristö on jätettävä siistiksi näyttelyn päätyttyä.. Kissalla on oltava osallistumisnumero ennen arvostelun alkamista. Omistaja on vastuussa siitä, että osallistumisnumero on kissan mukana, kun se viedään arvosteltavaksi. Näytteilleasettajan on luovutettava kissa assistentin tultua sitä noutamaan. Jos näytteilleasettaja pyytää assistenttia tulemaan myöhemmin uudestaan, katsotaan näytteilleasettajan vetäneen kissan pois arvostelusta tai paneelista. Jos omistaja haluaa vetää kissansa pois luokka-arvostelusta, on hänen tehtävä tämä sihteeristössä ennen kyseisen luokan arvostelun alkua. Sama pätee värin paras- ja tuomarin parasvalintoihin. Muutosehdotus: 1.12 Näyttelymaksujen maksaminen. Kissaliitto Määräykset näytteilleasettajille Kissasta ja näyttelyhäkin siisteydestä vastaa kissan omistaja koko näyttelyn ajan. Näyttelyhäkki ja sen ympäristö on jätettävä siistiksi näyttelyn päätyttyä. Näyttelyhäkin yleisöön päin olevaa sivua ei saa peittää. Kissalla on oltava osallistumisnumero ennen arvostelun alkamista. Omistaja on vastuussa siitä, että osallistumisnumero on kissan mukana, kun se viedään arvosteltavaksi. Näytteilleasettajan on luovutettava kissa assistentin tultua sitä noutamaan. Jos näytteilleasettaja pyytää assistenttia tulemaan myöhemmin uudestaan, katsotaan näytteilleasettajan vetäneen kissan pois arvostelusta tai paneelista. Jos omistaja haluaa vetää kissansa pois luokka-arvostelusta, on hänen tehtävä tämä sihteeristössä ennen kyseisen luokan arvostelun alkua. Sama pätee värin paras- ja tuomarin parasvalintoihin.
46 Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Yleisön pitää nähdä kissat joita tulevat katsomaan maksamalla pääsymaksun. Omien häkkien myötä kissoista näkyy yhä vähemmän, koska monissa kangashäkeissä on umpinainen tai lähes umpinainen toinen puoli, myös yhdistyksen häkkejä näkee peitettyinä.
47 KURINPITOTOIMIKUNNAN (KPT) LIITTOKOKOUSEHDOTUKSET syksy 2013 Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 16.03.2013 1. 16.4 poistetaan ja yhdistetään kohtaan 2.3.3 Pennut. 16.4 Luovutettavan pennun tulee olla vähintään kilon (1 kg) painoinen. 2.3.3 Pennut Pentuja ei saa luovuttaa uudelle omistajalle tai uuteen kotiin ennen kuin ne ovat 12 viikon ikäisiä ja niillä on täydellinen rokotussuoja kissaruttoa (feline panleucopenia) ja kissaflunssia (feline calici -virus & feline herpes-virus) vastaan, mikäli eläinlääkäri ei ole toisin opastanut. Kissaliitto: Luovutettavan pennun tulee olla vähintään kilon (1 kg) painoinen. Perustelut: Pennun painovaatimus pitää olla samassa kohdassa kuin muutkin pentujen luovutukseen liittyvät asiat. 2. 14.7. Muutettu 16.03.2013, sovelletaan järjestelmän käyttöönottopäivämäärästä alkaen. Kasvattajan on tehtävä pentuerekisteröinti viimeistään pentujen täyttäessä 2 kuukautta kohdan 14.5 mukaisesti. Rekisteröintimaksujen pitää olla maksettu 2 kuukauden aikarajan puitteissa. Mikäli kasvattaja ei pysty tekemään pentuerekisteröintiä kaikkine liitteineen määräajassa, on rotukirjaajalle toimitettava anomus pentueen rekisteröimisestä myöhemmin. Rekisteröintimaksujen pitää olla maksettu 2 kuukauden aikarajan puitteissa. Rotutoimikunta käsittelee anomuksen ja määrittelee aikarajan, mihin mennessä kaikki vaadittavat tiedot/dokumentit on toimitettava. Pennun rodun, värin tai sukupuolen voi ennen luovutusikää täydentää ilman RTK:n käsittelyä. Mikäli kysymyksessä on jälkikäteen anottu erikoislupa (ks.15.4 ja 15.5) tai pentueen rekisteröintikelpoisuus muutoin käsitellään rotutoimikunnassa, voidaan kasvattajalta periä peritään korotettu kaksin- tai kolminkertainen rekisteröintimaksu. Kasvattajan on kuitenkin maksettava normaali rekisteröintimaksu 2 kuukauden aikarajan puitteissa. Mikäli pentuetta ei rekisteröidä, rekisteröintimaksu palautetaan. Mikäli pentueelle määrätään korotettu rekisteröintimaksu, kasvattajan on toimitettava maksukuitti puuttuvasta osuudesta ennen rekisterikirjojen toimittamista, kuitenkin viimeistään 1 kk kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli kasvattaja ei maksa rekisteröintimaksuja vaaditussa ajassa, pentuetta ei rekisteröidä ja kasvattajalle voidaan määrätä toimintarajoituksia näiden sääntöjen mukaisesti. Perustelu: Kappaleessa 1 on punaisella merkitty lisäys. Ohjeistus löytyy tällä hetkellä ainoastaan Kissaliiton kotisivuilla. Korotettu maksu tarkennetaan niin, että on kaksin- tai kolminkertainen maksu. Kasvattajan tulee tietää, mikä on korotetun maksun suuruus, joka on kaikille sama, ei harkinnanvarainen. Liittokokous päättää vuosittain rekisteröintimaksun suuruuden.
48 3. 16.1 Muutettu 16.03.2013.sovelletaan järjestelmän käyttöönottopäivämäärästä alkaen. Kissan omistajuuden siirtyessä uudelle omistajalle kasvattaja / omistaja täyttää myyntiilmoituksen ja lähettää sen Kissaliiton toimistolle. Myynti-ilmoituksesta on täytettävä pakolliset kohdat. Mikäli myyntiilmoitus on puutteellisesti täytetty, se palautetaan lähettäjälle täydentämistä varten. Myynti-ilmoitus lähetetään kuukauden kuluessa omistajuuden siirtymisestä rotukirjaajalle Suomen Kissaliiton toimistoon. Luovutuspäiväksi merkitään se päivä, kun kissa on muuttanut uuteen kotiin. Vaihtoehtoisesti omistajanmuutoksen voi tehdä käyttäen sähköistä rekisteröintijärjestelmää. Perustelut: Kuukauden aikaraja myynti-ilmoituksen toimittamiseen puuttuu säännöistä.
49 Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n syyskokoukseen 2013 Ehdottaja: RTK Säännön voimaantulo: 1.1.2014 Voimassa oleva sääntö: Muutosehdotus: Näyttelysäännöt 5.4 Viralliset näyttelyluokat Luokka 13a.Noviisiluokka LUOKKA 13a: NOVIISILUOKKA Kissaliitto Noviisin arvostelusetelissä pitää olla tuomarin kirjoittama kissan rotu ja värinumero, jonka mukaan kissa rekisteröidään. Asian tarkistaa näyttelyn järjestävän yhdistyksen tuloslaskenta. Noviisiluokkaan voidaan ilmoittaa eurooppalainen, manx ja cymric sekä sokoke, siperian kissa että kuriilien bobtail standardissa mainituin edellytyksin. Noviisin omistajan on ennen näyttelyyn ilmoittautumista haettava lupa RTK:lta. Näyttelyn järjestäjä huolehtii taustatietolomakkeen antamisesta tuomareille sekä mahdollisesta käännöksestä. Noviiseista näyttelyn järjestäjä lähettää Kissaliiton rotukirjaajalle tuomarien allekirjoittaman alkuperäisen arvostelulomakkeen sekä taustatietolomakkeet. Näyttelysäännöt 5.4 Viralliset näyttelyluokat Luokka 13a.Noviisiluokka LUOKKA 13a: NOVIISILUOKKA Kissaliitto Noviisin arvostelusetelissä pitää olla tuomarin kirjoittama kissan FIFe-standardin mukainen EMS-koodi rotu ja värinumero, jonka mukaan kissa rekisteröidään. Asian tarkistaa näyttelyn järjestävän yhdistyksen tuloslaskenta. Noviisiluokkaan voidaan ilmoittaa eurooppalainen, manx ja cymric sekä sokoke, siperian kissa että kuriilien bobtail standardissa mainituin edellytyksin. Noviisin omistajan on ennen näyttelyyn ilmoittautumista haettava lupa RTK:lta. Ennen näyttelyyn ilmoittautumista omistajan pitää tarkistaa rotukirjaajalta onko noviisin nimi käytettävissä. Omistajan pitää täyttää noviisilomakkeen kaikki taustatietokohdat FIFen virallisella kielellä Näyttelyn järjestäjä huolehtii taustatietolomakkeen antamisesta tuomareille sekä mahdollisesta käännöksestä. Noviiseista näyttelyn järjestäjä lähettää Kissaliiton rotukirjaajalle tuomarien allekirjoittaman alkuperäisen arvostelusetelin ja taustatietolomakkeen. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Sääntöä päivitetty ja selvennetty käytäntöä.
50 Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n syyskokoukseen 2013 Ehdottaja: RTK Säännön voimaantulo: 1.1.2014 Voimassa oleva sääntö: 14.2 Kun ulkomaisen yhdistyksen rekisteröimää kissaa käytetään siitoksessa: tulee siitosuroksen omistajan tehdä astutustodistus viralliselle astutustodistuslomakkeelle. Astutustodistuksen mukaan tulee liittää kopio ulkomaisen partnerin virallisesta sukutaulusta. Ulkomaiselta urokselta vaaditaan seuraavat rekisteröintisääntöjen mukaiset todistukset: kivesten laskeutumistodistus napatyrättömyystodistus valkoisilta kissoilta kuulotodistus tarvittavat selvennykset FIFe-kielellä tai suomeksi toimittaa kasvattaja FIFe-kissoilta tunnistusmerkintätodistus rotukohtaiset pakolliset terveystodistukset Kissaliiton ulkopuolisen yhdistyksen rekisteröimältä urokselta ei vaadita avoimen luokan ex-arvostelua. Muutosehdotus: 14.2 Kun ulkomaisen yhdistyksen rekisteröimää kissaa käytetään siitoksessa: tulee siitosuroksen omistajan tehdä astutustodistus viralliselle astutustodistuslomakkeelle. Astutustodistuksen mukaan tulee liittää kopio ulkomaisen partnerin virallisesta sukutaulusta. Ulkomaiselta urokselta vaaditaan seuraavat rekisteröintisääntöjen mukaiset todistukset: kivesten laskeutumistodistus napatyrättömyystodistus valkoisilta kissoilta kuulotodistus tarvittavat selvennykset FIFe-kielellä tai suomeksi toimittaa kasvattaja FIFe-kissoilta tunnistusmerkintätodistus rotukohtaiset pakolliset terveystodistukset Kissaliiton ulkopuolisen yhdistyksen rekisteröimältä urokselta ei vaadita avoimen luokan ex-arvostelua. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Yliviivattu poistettu, koska ex-sääntö poistettu kevään liittokokouksessa.