RAIJA KOURI Kurkistus Sallila Energian alkuvaiheisiin
50 vuotta taistelun teillä Sallilan alkutaivalta voi luonnehtia taisteluiden tieksi. Sähköä ei Suomessa mainittu maatalouden voimanlähteeksi vielä vuonna 1914, jolloin Alastaron isännät lähikuntien miesten tukemana päättivät perustaa sähkötehtaan. Koko hanke oli vähällä mennä mistiin, kun Koskenkylän koskista ei päästy sopuun ja jahkailuun kyllästynyt sähkötoimikunta sai Tyrvään Sähkölaitokselta tarjouksen, jossa luvattiin vetää pääjohto Alastarolle ja sieltä edelleen Loimaalle. Tarjous hyväksyttiin, mutta sähkön korkea hinta epäilytti. Asia sai kokonaan uuden käänteen, kun Vampulan Sallilan ja Tamareen koskivoima tuli ostettavaksi. Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt, kun sähköyhtiön perustava kokous kutsuttiin koolle 22. syyskuuta 1914. Osanottajia oli Alastarolta, Loimaalta, Metsämaalta ja Vampulasta. Edustajat ja heidän osakemääränsä on kirjattu: Eino Kivekäs 73 osaketta, Ivan Kuffschinoff 3 osaketta, Hannes Simula 2 osaketta, Erland Alaheikkilä 2 osaketta, Konstantin Nikolai Yli-Nissilä 1 osake, Juho Eskola 1 osake, Kojonjoen Osuusmeijeri (Juho Eskolan kautta) 10 osaketta, Heikki Jaakkola 1 osake, Eemil Kärki 2 osaketta, Frans Vuolle 2 osaketta, K. S. Jaspa 1 osake, Kaarlo Lyly 2 osaketta, Erland Sakkinen 2 osaketta, Oskari Kairus 1 osake, Paavo Rautala 1 osake, Kalle Kivimaa 2 osaketta ja Oskari Heikkilä 2 osaketta. Yhteensä oli edustettuna 108 osaketta, joista Kivekkään 73, Kojonjoen Osuusmeijerin 10 ja muiden yhteensä 25 osaketta. Koko osakepääoma oli täysin merkitty ja siitä viidesosa maksettu, ja niin perustettiin Sallilan Sähkölaitos Osakeyhtiö yksimielisesti. Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt, kun sähköyhtiön perustava kokous kutsuttiin koolle 22. syyskuuta 1914.
Kivitalo kohoaa komeana Alastaron kylänraitin oikealla puolella. Johtokuntaan valittiin agromomi Eino Kivekäs, tilalliset Oskari Anshelm Sjöstedt-Jussila, Erland Alaheikkilä, Hannes Simula ja Fabian Topi-Hulmi sekä varalle tilalliset Kalle Kivimaa, Ivan Kuffschinoff ja Oskar Lundén. Puheenjohtajaksi valittiin Eino Kivekäs, joka toimi myös sihteerinä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Erland Alaheikkilä, rahastonhoitajaksi Hannes Simula, joka samalla oli yhtiön toimitusjohtaja. Johtokunta päätti heti panna toimeen koskien punnituksen sekä perinpohjaisen tutkimuksen lisävaltuuksien saamiseksi koskiin. Puheenjohtaja otti vesihallituksen piirikonttorissa Tampereella selvää asianomaiselta insinööriltä kustannuksista ja muista asiaan liittyvistä seikoista. Päätettiin, että sähköntuottamisen ja -jakelun lisäksi yhtiön toimenkuvaan kuuluu asennustyö ja tarvikkeiden myynti. Osakemaksujen perimisessä oli vaikeuksia ja johtokunnalla oli puuhaa ja hankalaa selvitettävää, ennen kuin sopimukset kaikkien koskiosuuksien omistajien kanssa oli tehty. Maailmansodan jatkuttua pari vuotta Suomi julistautui itsenäiseksi ja puhkesi sisällissota, joka keskeytti yhtiön etenemisen. Sodan päätyttyä johtokunta esitti jopa koko yhtiön purkamista, koska sähkölaitoshanketta kohtaan ei ollut tarpeeksi harrastusta. Tämä herätti väen. Sähkötehtaan perustaminen vaati asiaan perehtymistä. Valokuvassa istuvat koko hankkeen voimamies Eino Kivekäs ja Fabian Topi-Hulmi Loimaan Karsatista Imatrankosken rantakivikossa kuohuja ihailemassa ja sähkön valmistuksen saloihin tutustumassa.
Taistelujen taival kuitenkin jatkui, 30-luvun alussa Suomi sukelsi syvään lamaan. Hintoja tutkittiin, ne kohosivat jatkuvasti. Rakennustoimet alkoivat 1919. Rahapulan ja yleisen epävakauden vuoksi yhtiö päätti hoitaa rakentamisen itse. Tämä ratkaisu koitui kalliiksi. Rakennusvirheet aiheuttivat sen, että jo parin vuoden päästä oli alettava laajamittaiset korjaustyöt. Rahat olivat lopussa, tariffeista riideltiin kiivaasti. Sama asiantila vallitsi muuallakin, Suomen pienet sähkölaitokset olivat tuolloin suurissa vaikeuksissa. Kun korkokanta aleni ja lainoja järjesteltiin uudestaan, Sallila pääsi vakaan kasvun tielle 1920-luvun loppupuolella. Sähkön käyttäjien määrä kasvoi, ja lisävoimaa päätettiin ostaa Äetsän vesivoima-asemalta. Tyrvään Sähkölaitos luovutti korvauksetta linjansa tähän käyttöön Huittisten Loimankylään saakka, mistä eteenpäin Sallilan piti rakentaa yhdyslinja. Vaurastumisesta todistaa myös Alastaron Vahvalaan vuonna 1929 valmistunut toimitalo, ns. kivitalo, jonka komeutta yleisesti ihmeteltiin ja paheksuttiin. Mutta talo osoittautui käyttökelpoiseksi, se oli aikaansa edellä ja palveli vielä pitkälti yhtiön toiminnan moninkertaistuttua. Taistelujen taival kuitenkin jatkui, 30-luvun alussa Suomi sukelsi syvään lamaan, levottomuus ja huoli huomi- Asentajat ahersivat, vanhoja linjoja korjattiin ja uusia rakennettiin.
Sallilan voimalaitos vanhassa asussaan. sesta levisi koko yhteiskuntaan, myös Sallilan osakkeenomistajiin. Syyte toimitusjohtajaa vastaan oli kipinä, joka sytytti roihun. Tarkastuksissa rikkeitä ei havaittu, mutta asia oli riistäytynyt käsistä eikä mielialoja saatu rauhoittumaan. Tilanne johti koko johtokunnan irtisanoutumiseen; myös Eino Kivekkään ansiokas puheenjohtajuus päättyi tähän. Kun pula valtakunnallisesti alkoi hellittää, Sallilan talous koheni. Vaikean ajan jälkiseurauksia olivat kuitenkin maksamattomat sähkölaskut, joita ei karhuamallakaan saatu perityksi. Melkoinen määrä tilisaatavia oli pakko poistaa. Sähkön myynnissä harjoitettiin joustavaa hinnoittelua, mikä aiheutti paljon vaivalloisia neuvotteluja. Vuosikymmenen lopulla Sallilan tilanne parani, kun sähkön hinta kohosi. Osakkeen omistajille yhtiö ei mikään kultakaivos ollut, sijoitetulle pääomalle saatiin vaatimaton 2 prosentin korko. Lokakuun 9. päivänä 1939 pidetyssä johtokunnan kokouksessa oli käsitelty 25 tärkeää asiaa, korjausten lisäksi yhtiössä suunniteltiin mittavia uudistuksia. Mutta jälleen maailmanpolitiikka puuttui maamme historian kulkuun: toinen maailmansota syttyi, suunnitelmat piti jättää, suurin osa yhtiön miehistä sai kutsun ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Sota-aikana Sallilan toiminta jatkui keskeytyksittä, sähköä riitti myös jälleenmyyjille Ypäjälle, Humppilaan, Punkalaitumen Jalasjoelle sekä Loimaalle Lylyn sahalle. Johtokunta teki kuitenkin isänmaallisuuttaan suuren virheratkaisun, kun se katsoi, että on maamme etujen vastaista tuhlausta ottaa virtaa Kolsingin linjasta, kun sitä on Loimijoen alueelta edelleen tarpeeksi saatavissa. Loimaan kauppalan teollisuusmiehet ajattelivat toisin, vuonna 1944 valmistui Loimaan Voimantuonti Oy ja Sallila oli menettänyt tämän teollistuvan alueen sähkönkulutuksen. Rauhanehdot olivat ankarat. Puolimiljoonainen siirtoväki piti asuttaa, rakentaa luvattuja koteja sotainvalideille ja rintamamiehille, huolehtia leskistä ja orvoista, kohentaa rappeutuneet viljelykset ja rakennukset, ke-
hittää uutta teollisuutta sotakorvausten täyttämiseksi. Kaikesta oli pulaa. Hinnat nousivat, palkat riistäytyivät käsistä, inflaatio riehui. Valtio säänteli sähkön hintaa. Materiaalipula haittasi. Pylvästöitä ei kaikin vuosin pystytty tekemään. Voimalaitoksen korjaukseen tarvittavat varaosat eivät ottaneet tullakseen. Yleinen tuskastuminen johti taas mielialojen kiihtymiseen ja toimitusjohtajan toimien arvosteluun. Osuuskunta jakautui kahtia, kannattajiin ja vastustajiin, jotka voittivat. Johdonmukainen seuraus oli toimitusjohtajan lähtö. Apulaisjohtaja Pentti Paatero hoiti toimitusjohtajan tehtäviä Paavo Vatkan tuloon asti vuonna 1951. Sallila osti tuolloin lisävirtaa Porin Voima Oy:ltä, Rutava Oy:ltä ja Loimaan Voimantuonti Oy:ltä. Vuonna 1949 Punkalaitumen Jalasjoen Sähköosuuskunnan verkko oli siirtynyt Sallilan omistukseen. Vuolteen voimalaitoksen rakentamishanke oli edennyt perin hitaasti ja vaikeasti lukuisien koskioikeuskiistojen vuoksi. Välillä koko asia oli unohdettu. Vihdoin vuonna 1950 oli viimeinen oikeudenkäynti saatu päätökseen, ja uusi toimitusjohtaja sai alkaa rakentaa voimalaitosta, joka valmistui vuonna 1955. Elettiin niukan rahan aikaa, mutta Sallila oli hyvässä nousukiidossa. Kaikki yksityiset linjat siirtyivät vähitellen Sallilan haltuun, kun ne oli ensin kunnostettu. Piiriteknikkojärjestelmä otettiin käyttöön. Suuren harppauksen yhtiö otti vuonna 1957 1958, jolloin se osti W. Rosenlew & Co Oy Porin Voiman omistamat sähköverkot Alastarolta, Huittisista ja Punkalaitumelta. Tämä merkitsi Sallilan asiakkaiden ja tariffiyksiköiden nousua kerralla lähes kaksinkertaiseksi. Linjojen kunnostaminen alkoi. Suuria muuntopiirejä jaettiin pie- nemmiksi, muuntamoita rakennettiin, johtimia vahvistettiin ja lisättiin laitteita varmistukseksi. Suurjännitelinjaa rakennettiin lisää, huolehdittiin pylväiden kyllästämisestä, mittarien tarkistusta tehostettiin, suoritettiin sisäjohtoasennuksia. Rakennuksia tuli osin kauppojen mukana, niitä ostettiin, myytiin ja vaihdettiin sekä rakennettiin. Toimitalo, korjaamo, varasto sekä kolme asuintaloa kohosivat Loimijoen rantaan. 1963 64. Koko suomalainen yhteiskunta eli toivorikasta rakennusvaihetta, myös Sallilan Sähkölaitos. Hallintoneuvoston perustamisella 1962 oli kirkastettu Sallilan suuria periaatteellisia linjoja: Hallintoneuvoston paikat jaettiin kunnittain käyttäjien määrällä jyvitettyinä. Omistajuudesta irrotettu hallinto edustaa näin sähkönkuluttajia. Vuolteen voimalaitos vihdoinkin toteutuneena monen vuosikymmenen viivästysten jälkeen.
Keväiset siivoustalkoot kuuluvat olennaisena osana Sallilan vuodenkiertoon. Sähkönkäyttö kasvaa - 50-vuotiaasta 100-vuotiaaksi Kasvun ja muutoksen vuodet S odan jälkeen voimakas vesivoimarakentaminen oli taannut Suomen sähköntuotannon. Nokia Oy oli vakiintunut Sallilan sähköntoimittajaksi. Vuolteen voimalaitos oli valmistunut. Aluelaajennus oli tuonut mukanaan linjojen uusimiset, sähköverkko oli kunnostettu. Alastaron pääkonttorin uudet toimitilat, työtilat, korjaamo-, varasto- ja asuinrakennukset, Huittisten piirin uusi toimitalo oli rakennettu. Oli aika ajatella myös virkistystä: yhtiö hankki Tyrvään Houhajärven kylästä maa-alueen rakentaakseen lomakylän työntekijöilleen, sinne nousi Lomasallila. Työntekijöitä Sallilassa oli tuohon aikaan seitsemisenkymmentä. Matkaa taitettiin polkupyörillä ja linjaautolla, tavarat kulkivat hevoskyydillä. Pylväät nostettiin ihmisvoimin kahden miehen porukalla, yleensä olkapäällä ja hangolla nostaen. Vain eväitä syödessä tuli vilu. Vaikka oli meneillään maaseudun suuri rakennemuutos ja väki väheni, sähkönkäyttö Sallilan alueella kasvoi. Sähköinen vallankumous toi uusia laitteita kotitalouksiin. Sähkölämmitykseen Sallilassa panostettiin voimakkaasti ja kehitettiin ns. yösähköjärjestelmä, jonka avulla öiseen aikaan varattiin lämpöä edulliseen hintaan. Öljyn hinta on suuresti heilunut. Sähkö on ollut varma lämmitysvaihtoehto, joka on antanut Sallilan väelle melkoisen määrän töitä vuosikymmeniksi, lisäksi se on oleellisesti vaikuttanut sähkön myyntiin, kasvuvauhti kun parhaina vuosina ylti 15 prosenttiin.
VATKA JA VARASTON MAAILMA Sallilan varasto oli tärkeä: kaikki tarvikkeet haettiin sieltä ja pantiin pikkutarkasti muistiin. Toimitusjohtaja Paavo Vatka oli ylin kortiston vartija, joka kamppaili alituiseen nousevien hintojen kirjaamisessa. Varaston kautta kulki myös rekrytointi. Siellä uudet työntekijät tutustuivat sähkön maailmaan, oppivat laitteiden ja tavaroiden nimet, tapasivat vanhoja konkareita ja saivat opastusta. Varastosta sitten siirtyivät muihin työtehtäviin aina taipumustensa ja kiinnostuksensa mukaan. Vatka oli oman aikansa voimahahmo, luotettava patruuna, jonka arvovaltaa kukaan ei kyseenalaistanut. Työntekijä toteaa: Ne olivat kovia miehiä, nämä sodan jälkeen tulleet toimitusjohtajat. Ne olivat ihan eri maailmasta. Tyhjästä ruvettiin rakentamaan, puutteesta tehtiin runsautta, siinä täytyi olla kova. Vatka oli edelläkävijä, edistyksellinen uudistaja ja rakentaja. Hänellä oli uusia ajatuksia varsin radikaalejakin. Hänen ympärillään kävi aina keskustelu. Jatkuva rakentaminen nieli rahaa. Sähkönkäyttö kasvoi, mutta rahoitusvajaus todettiin vuosittain suureksi. Vaikeudet jatkuivat pitkään. Raha oli tiukassa, vekselit pyörivät. Salli- la vastaanotti Ypäjän sähkölaitoksen vuonna 1974, ja sitä seurasivat suuret seitsemän miljoonan investoinnit. Kun rahaa ei ollut, täytyi kaikki hoitaa velaksi. Pitkäaikaista lainaa ei pankista saanut. Sallila oli jatkuvasti monta miljoonaa markkaa velkaa sähköntoimittajalle, Nokialle. Vasta 1980-luvulla tilanne vähitellen korjaantui. Vikojen hoidossa päivystys oli tärkeä. Työajan ulkopuolella vikapäivystyksiä hoitivat esimiehet, joiden kotiin puhelut ohjautuivat. Alkuaikoina häiriöitä sattui runsaasti, ja miesten kokoon saamisessa oli ongelmansa, kun puhelimia ei ollut. Mutta aina porukka kokoon saatiin ja lähdettiin vikoja korjaamaan. Asentajapäivystystä ei tuolloin ollut, se tehtiin vasta 1980-luvun lopussa. Laskutus kehittyi ajan mittaan sähkölamppu-, huoneluku-, peltohehtaarien määrä- tariffista sulakepohjaiseen. Sähkölaskut lähetettiin pitkään neljä kertaa vuodessa eri pitäjiin ja kyliin, niissä listojen kera pankkeihin tai kauppoihin maksettavaksi. Mittarinluku oli taitolaji. Mittarinlukupiireissä oli kirjat, niissä talot tarkassa järjestyksessä, samassa kuin kortit sähkölaitoksen konttorissa. Neljä lukukertaa vuodessa, kahvinjuonti lähes joka talossa, samalla Neuvottelutuokio toimitusjohtaja Vatkan huoneessa. Selin Mauri Törmä.
sai kuulla asiakkaan ilot ja surut, terveiset Sallilan suuntaan, välillä kiroamisetkin. Siirtyminen ennakkolaskutukseen muutti mittarinluvun 1974 yhteen kertaan vuodessa. Seuraavaksi tuli itseluenta, ja sähkölaitoksen tarkastaja kiersi parin vuoden välein katsomassa lukemat ja varmistamassa, että kaikki oli kunnossa. 2013 loppuun mennessä lähes kaikille asiakkaille oli asennettu etäluettava mittari. Asentajien koulutus sujui menetelmällä työ tekijäänsä opettaa. Varastosta siirryttiin vikareissuille ja eteenpäin linjatöihin, missä oppi saatiin kantapään kautta. Historiikissa miehet kertovat koskettavasti kokemuksistaan niin linjatöissä kuin asennus-, huolto- ja korjaustöissäkin, työn Tapaaminen tiellä, Pentti Paatero ja F. Välitalo syksyllä 1972
iloista ja suruista. Kertomukset vaaran paikoista ja läheltä piti -tilanteista muodostavat oman tärkeän ammattikuntaa yhteen sitovan perinteen lajin. HYVINVOINTIVALTIO RAKENTUU Työlainsäädäntö kuitenkin kehittyi ja alkoi muuttaa Sallilan käytänteitä: tulivat ammattiliitto, luottamusmiehet, työsuojelu, työterveys, koulutus. Muutos sujui sopuisasti, rakennettiin yhdessä hyvinvointivaltiota. Sallilan pystyttäessä Ypäjän linjoja saatiin työmaalle ensimmäistä kertaa kone, kaivuri kaivoi pylväskuopan ja nosti pylvään. Samaan aikaan 1970-luvun puolivälissä koitti yhtiössä siirty- Mauri Törmä, uusi toimitusjohtaja, talon omaa väkeä, kuvassa laskentapäällikkö Kalervo Honkasen kanssa
minen automaation aikaan, tilattiin kaukokäyttö-, verkkokäsky- ja radiopuhelinlaitteet. Työnjohtajilla oli jo autot käytössään, kulku työmailla ja tavaran siirto helpottui, kun joka piiriin saatiin työautot vuonna 1977. Sallilan Sähkölaitoksen toimitusjohtajaksi Vatkan jäätyä eläkkeelle tuli Mauri Törmä, joka jo muutaman vuoden oli palvellut talossa hyvässä opissa. Elettiin rauhallista aikaa, työhyvinvointiin panostettiin, verkkoon investoitiin ja toteutettiin suuri Sallilan voi- malaitoksen korjaus vuonna 1986; siinä koko voimalaitos rakennettiin käytännössä uudestaan. NURKANVALTAUKSIA JA SÄHKÖSOTAA 1980-luvun lopulla rahamaailma muuttui, rajoitukset poistettiin, niukkuuden ajasta siirryttiin rahan tarjonnan ja myymisen maailmaan, riskinottoon. Yrityksiä perustettiin ja hankintoja rahoitettiin lainavaroin, pörssikurssit kohosivat kuin raketit. Alkoivat yritysten nurkan- valtaukset. Sallilan naapurista, Vesikosken Sähkölaitoksesta, käytiin kauppaa. Sen osakkeita hankkivat sekä Lounais-Suomen Sähkö että Sallila. Vanhana omistajana Sallila käytti lunastusoikeutta Lounais-Suomen Sähkön ostamiin osakkeisiin, ja vuoden 1988 alussa se omisti jo 90 % Vesikosken osakkeista. Vesikosken Sähkön mukana Asentajien koulutus sujui menetelmällä työ tekijäänsä opettaa. Varastosta siirryttiin vikareissuille ja eteenpäin linjatöihin, missä oppi saatiin kantapään kautta.
Ei juuri jälkiä jää... Maakaapeliaurauksessa Pentti Kantonen (selin), Risto Kyllästinen (kuvassa takana) ja Jarmo Koivisto, kaivurissa Kari Sihvonen myös Loimaan Voimantuonti siirtyi Sallilan omistukseen. Osto merkitsi Sallilalle 43 miljoonan hintaa, mutta se kannatti. Mauri Törmän mukaan toinen vaihtoehto olisi merkinnyt myös Sallilan Sähkölaitoksen valtaamista, sen osakkeitten osto kun oli jo meneillään. Pitkäaikainen yhteistyökumppani, Nokia, pysäytti osakkeiden oston, se otti haltuunsa Lounais-Suomen Sähkön hankkimat Sallilan osakkeet, jotka myöhemmin ovat siirtyneet Fortumille. Keinottelu kostautui Suomessa 1990-luvun alussa. Sallilan toimintaa lama ei vaikeuttanut, teollisuuden osuus sen myynnistä oli vähäinen. Samanaikaisesti hiottiin uutta yhteistoiminnan muotoa, liittoutumista, yhteistyötä ja työnjakoa, jolla saavutettaisiin suuren sähkölaitoksen edut, mutta säilytettäisiin pienuudesta joh- tuvat myönteiset ominaisuudet asiakkaiden eduksi. Nelivoiman jälkeen muodostettiin Satapirkan Sähkö. Siihen rakennettiin suojaus valtaajia vastaan ostamalla puolet silloisten osakasyhtiöitten osakkeista. Satapirkkaan liittyi Sallilan lisäksi kahdeksan Satakunnan ja Pirkanmaan alueella toimivaa sähkölaitosta. Nämä yhtiöt säilyivät vammoitta vuoden 1994 ns. sähkösodassa. Kaappaussuojan lisäksi Satapirkka huolehti mm. sähkönhankinnasta sähköpörssin kautta, käyttö- ja vikapäivystyksestä. Peruskuvio on edelleen sama, mukana on myös muita yhteistyökumppaneita. MUUTOSTEN MAAILMA Viidenkymmenen viimeisen vuoden aikana on tapahtunut muutos toisensa jälkeen. Tekniikan ja tieteen saavutukset ovat muuttaneet maailmaamme. Suomen liittyminen EU:hun on tuonut mukanaan uudet haasteet ja vaatimukset. Sähkön oston vapauttaminen, sähkön myynnin ja siirron erottaminen EU-Suomessa johtivat yhtiöittämiseen: Sallila Energia sai tytäryhtiöt Sallila Sähkönsiirron ja Sallila Sähköasennuksen. Uusiutuva energia ja verkon käyttövarmuus kuuluvat tämän hetken sanastoon. Kasvu ei ole pysähtynyt: Sallila on hankkinut omistukseensa Forssan Energia Oy:n yhdessä Valkeakosken Energian kanssa. Monet kamppailut käyneen Mauri Törmän jäätyä eläkkeelle toimitusjohtajaksi on valittu Janne Vettervik. Sallila on aika ajoin purjehtinut melkoisessa myrskyssä. Historiikki osaltaan kertonee vankasta Sallilahengestä, joka on taannut ja edelleen takaa pinnalla pysymisen ja eteenpäin menon.