Puoluekokous 11. 12.6.2011 Kuopio
Puheenjohtajan tervehdys Rakas vihreä väki Olen ollut ylpeä siitä herkkyydestä, jolla eduskuntavaaliehdokkaamme ja aktiivimme ovat heti vaalien jälkeen aloittaneet tilanteen purkamisen ja antaneet itselleen myös luvan olla pettyneitä ja surullisiakin. Vaalien jälkeen meillä on ollut parempi tilaisuus kuin pitkään aikaan pohtia yhdessä vihreää tulevaisuutta ja puolueemme suuntaa. Emme saavuttaneet vaaleissa kaikkien niiden ihmisten luottamusta, jotka olivat meitä neljä vuotta sitten äänestäneet. Ihmiset löysivät vaihtoehtoja meille niin oikealta kuin vasemmalta. Se tarkoittaa sitä, että meidän Vihreiden oma linja kaipaa kirkastamista. Tähän työhön jäsenten ratkaisema puheenjohtajavaali antaa loistavan mahdollisuuden. Olemme vaalien jälkeen saaneet myös selkeän viestin siitä, että politiikkaamme kaivataan. Vihreisiin on vaalien jälkeen liittynyt yli 2000 uutta jäsentä. He haluavat, että olemme toivon ja muutoksen ääni myös vaalien jälkeen. Samaa totta kai odottavat myös kaikki ne äänestäjät, jotka antoivat meille vaaleissa äänensä ja luottamuksensa. Meidän odotetaan pelottelun sijaan esittävän vaihtoehtoja, jotka tekevät Suomesta hyvän maan asua. Kasvaneiden tuloerojen ja eriarvoisuuden maassa köyhyyden vähentäminen on nostettava politiikan ytimeen seuraavan neljän vuoden ajaksi. Köyhyyden vähentämiseksi perusturvaa on parannettava sen vähimmäismäärää on korotettava ja siitä on tehtävä turvaverkko sen sijaan, että se sitoisi ihmisiä työttömyyteen. Sosiaaliturvan parantamisen lisäksi ihmisille on raivattava reittejä töihin ja oman elämän rakentamiseen. Vihreät tarvitsee syvempää ymmärtämistä Suomessa elävien ihmisten köyhyydestä ja niistä elämäntilanteista, joissa ihmiset tuntevat itsensä lannistuneiksi ja epätoivoisiksi. Meidän on ajateltava ihmisiä prosessien, organisaatiouudistusten, aluepolitiikan ja järjestelmien sijasta. Toinen suuri asia on talous ja sen yhteys ympäristöön. Vihreä talous ei tee metsistä puupeltoja, joissa suorat männyt kasvavat suorissa riveissä ja joissa luontomme monimuotoisuus ei voi selviytyä. Vihreässä taloudessa Suomi ei polta soitaan ja tuhoa ilmastoa, vaan suojelee luontoa tuleville sukupolville, säästää energiaa ja luonnonvaroja. Vihreässä taloudessa Suomi irrottautuu vihdoin fossiilisista polttoaineista ja ydinvoimasta, sillä investoinnit uusiutuvaan energiaan luovat myös työpaikkoja Suomeen. Vihreiden Suomessa on 100 % uusiutuvia energiamuotoja ja 0 % köyhyyttä. Omien toimiemme tarkastelua ei kannata jättää taka-alalle, vaikka kitkerä muisto vaalitappiosta jossain vaiheessa helpottaakin. Meidän on rakennettava erilaisia vaikuttamis- ja keskustelukanavia, joissa kaikki voivat osallistua vihreän politiikan tekemiseen. Tarvitsemme ohjelmatyötä vapaampaa keskustelua, jossa ei ole välttämätöntä löytää konsensusta tietyille asioille, vaan joiden seurauksena syntyy uusia ideoita ja näkökulmia vanhan kehikon ulkopuolelta. Kiitos siitä antaumuksesta, joilla olette tehneet vaaleja ja vihreää politiikkaa. Vihreiden toimijoiden innostuneisuus ja rohkeus tekevät puolueestamme erityislaatuisen. Teidän vuoksenne uskon meihin täysillä. Anni Sinnemäki puheenjohtaja
Tiivistetty esityslista ja ohjeellinen aikataulu Lauantai 11.6. klo 11.00 1 Kokouksen avaus 2 Järjestäytyminen 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Esityslistan hyväksyminen 5 Ilmoitusasiat 6 Vaalivaliokunnan valitseminen 7 Ehdokkaiden toteaminen (noin klo 11.30) 8 Presidenttiehdokkaan asettaminen (noin klo 12.00) 9 Poliittinen keskustelu Alkupuheenvuorot: puheenjohtaja Anni Sinnemäki eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala lounastauko klo 13.15 14.15 9 jatkuu Sunnuntai 12.6. klo 10.00 kokous jatkuu 15 Aloitteiden käsittely (työryhmässä olleet) 16 Puoluesihteerin vaali 17 Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan vaali 18 Puoluehallituksen varapuheenjohtajien vaali "Kyselytunti": puoluejohto on vastaamassa kokousväen kysymyksiin. 19 Puoluehallituksen muiden jäsenten vaali lounastauko klo 12.30 13.30 20 Puoluevaltuuskunnan kahden varapuheenjohtajan vaali 21 Periaateohjelmakeskustelu 22 Puoluevaltuuskunnan muiden jäsenten vaali 23 Muut esille tulevat asiat 24 Kokouksen päättäminen (noin klo 15.00) 10 Ehdokkaiden linjapuheenvuorot 11 Puheenjohtajan vaali kahvitauko klo 16.15 16.45 12 Kannatuspuheenvuorot muille ehdokkaille (noin klo 17.45) 13 Aloitteiden käsittely 14 Jäsenmaksut 2012 viimeistään klo 19.00 kokous keskeytetään klo 19.15 (tai sopimuksen mukaan) vaalivaliokunta, aloitetyöryhmä ja järjestötyöryhmä hotelli Puijonsarven kokoustiloissa klo 20 alkaen illanvietto Ravintola Albatrossissa, Makasiininkatu 1 (ks. kartta, takasivu)
Tervetuloa puoluekokoukseen Kuopioon! Tämän vihon info ja tuoreimmat tiedot: www.vihreat.fi/puoluekokous Vihreiden oman kokoustoimiston puhelinnumero lauantaista klo 8.45 alkaen on 045 261 7447. Perille kokouspaikalle Kokouspaikka Kuopion musiikkikeskus sijaitsee keskustassa, Kuopionlahdenkatu 23, ja sinne on kävelymatka rautatieasemalta ja hotelli Puijonsarvesta. VR:n neuvontanumero on 0600 41 900. Matkahuollon neuvontanumero on 0200 4000. Kuopion taksin numero on 017 106 400, invataksi 0400 578 182. Omalla autolla tuleville on parkkitilaa Musiikkitalon vieressä. Musiikkitalon 1. kerroksessa on käytössä vartioitu narikka, maksu 1. Ilmoittautuminen Vastaanotto on avoinna ilmoittautumista varten lauantaiaamuna klo 10 lähtien. Jokaiselle puoluekokoukseen etukäteen ilmoittautuneelle on nimilappu aulassa sijaitsevalla pöydällä. Äänivaltaiset edustajat Jäsenyhdistyksiä on pyydetty toimittamaan valtakirjat Vihreän liiton toimistolle 15.5. mennessä. Valtakirjassa on oltava yhdistyksen virallinen allekirjoitus. Ruuhkan vähentämiseksi on äänivaltaisten edustajien ilmoittautuminen jaettu kokouksen alussa kolmeen jonoon sen mukaan, minkä piirin alueelta edustaja on. Tarkkaile kylttejä ilmoittautumistiskillä! Majoittautuminen Jokainen vieras varaa ja maksaa itse majoituksensa. Toukokuussa hotellit voivat olla jo melko täynnä, joten kannattaa toimia ripeästi. Hotellivaihtoehtoja löytyy puoluekokouksen nettisivuilta www.vihreat.fi/puoluekokous. Lattiamajoitus on järjestetty Haapaniemen koululla, Aseveljenkatu 8 (noin 1 km kokouspaikalta). Ota makuupussi sekä makuualusta, ilmapatja tms. mukaan. Lattiamajoitus on ilmainen. Ennakkoilmoittautuminen toimistolle on välttämätön. Ilmoittautumiset viimeistään 3. kesäkuuta: vihreat@vihreat.fi tai puh. 09 5860 4160. Lastenhoito Lastenhoito järjestetään kokouspaikalla, jos tarvetta ilmenee. Lastenhoitoon on lapset ilmoitettava viimeistään 3. kesäkuuta. Osallistuminen maksaa 10 / päivä, jonka voi maksaa paikan päällä. Sisaralennus: 5 / päivä. Ilmoittautumiset puh. 09 5860 4160. Mikäli hoitoon ilmoittautuneita ei tuohon päivään mennessä ole, ei lastenhoitoa järjestetä. Ilmoita mahdollisista lapsen erityistarpeista jo ilmoittautumisessa. Internet ja tulostus Kokoustiloissa ei ole tarjolla langatonta verkkoa. Aulatiloissa on kokousvieraiden käytössä tietokone, joista pääsee nettiin sekä tulostin.
Läppärinarikka Kokoustila on konserttisali, jossa ei ole tarjolla sähköpistokkeita. Läppärin tai kännykän voi tuoda viikonlopun aikana ladattavaksi (tuo oma laturi!) ilmoittautumistiskin yhteydessä olevaan "läppärinarikkaan". Kokousruokailu ja kahvio Musiikkikeskuksen ravintola palvelee molempina päivinä. Lounasta tarjoillaan sekä ala-aulan viereisessä valohallissa että kellarissa sijaitsevassa jazzklubissa, jonne käynti on ala-aulan kautta. Maksuvälineenä käyvät kortitkin, mutta käteismaksu nopeuttaa jonotusta. Lounaan hinta on kumpanakin päivänä 8. Lauantain lounas: hedelmäinen pinjasalaatti, soija-bolognesevuoka Sunnuntain lounas: keväinen värikäs vihersalaatti, kikherne-papupata, perunat Kaikkiin ruokiin sisältyy leivät ja levitteet ja ruokajuomana jäävesi. Vegaaniannoksia saa henkilökunnalta pyytämällä. Kokouksen aikana voi myös ostaa juomaa ja pikkupurtavaa kahviosta. Kokoontumismahdollisuudet Piiri- ja liittojärjestöille on varattu viikonlopun ajaksi kokoustilat. Koska tiloja pyritään tarjoamaan myös muiden ryhmien käyttöön, pyydetään kutakin järjestöä kuitenkin ilmoittamaan, minä aikoina ne käyttävät "nimikkotilaansa". Ilmoitukset Risto Kankaanpäälle. Etelä-Savo: huone 204 Helsinki: Jousisto, 3. krs Häme: Puhaltimet II, 3. krs Kaakkois-Suomi: Puhaltimet I, 3. krs Keski-Suomi: huone 202 Lappi: huone 212 Oulun piiri: huone 214 Pirkanmaa: huone 210 Pohjois-Karjala: huone 206 Pohjois-Savo: huone 203 Satakunta: toimiston neukkari, 2. krs Uusimaa: Kamarimusiikkisali, 2. krs Vaasan piiri: huone 213 Varsinais-Suomi: huone 310 Vino: Auditorio, 2. krs Vihreät Naiset: tutkintosali, 4. krs vaalivaliokunta: huone 205 Muilta osin kokousväellä on mahdollisuus pitää tapaamisia kokouspaikalla silloin, kun edellä mainitut tilat ovat vapaina. Musiikkikeskus on Vihreiden käytössä lauantaina klo 9 19 ja sunnuntaina klo 9 15. Tapaamiset on ilmoitettava 3.6. mennessä, jotta niille voidaan varata sopiva tila. Tapaamisten sijainnista saa paikan päällä tietoa kokoustoimistosta. Varaukset: risto.kankaanpaa@vihreat.fi tai p. 050 544 7510. Kokoustilakartta löytyy sisätakakannesta. www.vihreat.fi/puoluekokous/tapaamiset Tiedotusvälineet Tiedotusvälineiden käyttöön on varattu orkesterilämpiö kokoussalin takana. Käytännön kysymysten osalta voi ottaa yhteyttä viestintäpäällikkö Suvi Reijoseen, puh. 050 544 7508.
Esityslista Tervehdyspuheenvuorot: - Varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen - Kuopion Vihreiden puheenjohtaja Tero Kankaanperä - Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen 1 Kokouksen avaus Puolueen varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen avaa kokouksen. 2 Järjestäytyminen Esitykset: Valitaan kokouksen puheenjohtajiksi Tero Kankaanperä ja Sallamaari Repo. Valitaan kokouksen sihteereiksi Minna Heikka ja Tuomas Rinne. Valitaan kokouksen pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat. 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Sääntöjen 22 mukaan "Sääntömääräinen puoluekokous pidetään vuosittain kesäkuun loppuun mennessä. Puoluehallituksen on toimitettava kirjallinen kokouskutsu kaikille puolueen jäsenyhdistyksille ja kannatusjäsenille postittamalla se viimeistään kolme viikkoa ennen puoluekokousta. Puoluekokous on päätösvaltainen, kun se on laillisesti koolle kutsuttu." Virallinen kokouskutsu ja esityslista on postitettu jäsenyhdistyksille 4. toukokuuta 2011. Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Äänivaltaiset edustajat Puoluekokouksessa on 400 äänivaltaista kokousedustajaa. Jäsenyhdistyksen saama äänivaltaisten edustajien lukumäärä pohjautuu edellisenä kalenterivuonna maksettuihin jäsenmaksuihin ja jakautuu yhdistysten kesken sääntöjen 21 :n mukaisesti. On syytä huomata, että henkilö voi toimia vain yhden jäsenyhdistyksen äänivaltaisena edustajana. Puoluehallitus on vahvistanut jäsenyhdistysten jäsenmaksumäärät vuodelta 2010 kokouksessaan 25.2.2011. Jäsenyhdistyksen saama äänivaltaisten edustajien lukumäärä on ilmoitettu yhdistyksille 22.3.2011 postitetussa alustavassa kokouskutsussa. Äänivaltaisten edustajien lukumäärät yhdistyksittäin (listassa ei ole mainittu yhdistyksiä, jotka eivät saa edustajia) Etelä-Savon vihreät ry. 1 Kerimäen Vihreät ry 1 Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry 1 Rantasalmen vihreät ry 1 Savonlinnan Seudun Vihreät ry 1 Helsingin Vihreät ry 1 Arabian Vihreät ry 2 Etelä-Helsingin Vihreät ry 12 Helsingin seudun Ikivihreät ry 2 Helsingin Vihreä seura ry 7 Itä-Helsingin Vihreät ry 6 Kallion Seudun Vihreät ry 7 Koillis-Helsingin Vihreät ry 2 Käpylän seudun Vihreät ry 3 Länsi-Helsingin Vihreät ry 7 Pohjois-Helsingin Vihreät ry 2 Vallilan vihreät 0 Viikin-Pihlajamäen seudun vihreät ry 2 Vuosaaren Vihreät ry 2
Hämeen Vihreät ry 1 Asikkalan Vihreät ry 1 Heinolan Vihreät ry 1 Hollolan vihreät ry 1 Hämeenlinnan Vihreät ry 3 Janakkalan Vihreät ry 1 Lahden Vihreät ry 3 Lopen Vihreät ry 1 Lounais-Hämeen Vihreät ry 1 Orimattilan Vihreät ry 1 Padasjoen Vihreät ry 1 Riihimäen Vihreät ry 2 Keski-Suomen Vihreät ry 1 Jyväskylän Vihreät ry 5 Laukaan Vihreät ry 1 Saarijärven vihreät ry 1 Vihreä Jämsä ry 1 Vihreä Keurusseutu ry 1 Äänekosken Vihreät ry 1 Kaakkois-Suomen vihreät ry 1 Haminan seudun Vihreät ry 2 Imatran Seudun Vihreät ry 1 Kotkan vihreät ry 4 Lappeenrannan seudun vihreät ry 3 Pohjois-Kymenlaakson Vihreät ry 2 Pyhtään vihreät ry 1 Lapin Vihreät ry 1 Lapin vihreä seura ry 1 Lounais-Lapin Vihreät ry 1 Pohjois-Lapin Vihreät ry, Davvi-Lappi Ruonát rs 1 Rovaniemen seudun vihreät ry 2 Oulun vaalipiirin Vihreät ry 1 Haukiputaan vihreät ry 1 Kainuun Vihreät ry 2 Kalajoen Vihreät ry 1 Kempeleen Vihreät ry 1 Kiimingin Vihreät ry 1 Koillismaan vihreät ry 1 Oulun läänin vihreä seura ry 2 Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö - OVK ry 1 Oulun Vihreät - OVI ry 3 Vihreä Oulunsalo ry 1 Pirkanmaan Vihreä Liitto ry 1 Akaan Vihreät ry 1 Hämeenkyrön vihreät ry 1 Itä-Pirkanmaan vihreät ry 1 Kangasalan Vihreät ry 1 Lempäälän vihreät ry 2 Mänttä-Vilppulan Vihreät ry 1 Nokian Vihreät ry 3 Pirkanmaan vihreät yrittäjät ry 1 Tampereen Vihreät ry 11 Vesilahden Vihreät ry 1 Vihreä Pirkkala ry 2 Vihreä Sastamala ry 1 Vihreä Valkeakoski - ViVa ry 1 Ylöjärven vihreät ry 1 Pohjois-Karjalan Vihreät ry 1 Joensuun Vihreät ry 4 Vihreä Pohjois-Karjala ry 2 Pohjois-Savon vihreät ry 1 Kuopion vihreät ry 4 Leppävirran vihreät ry 1 Maaningan-Siilinjärven-Nilsiän (MaSiiNi) Vihreät ry 1 Vihreä Varkaus ry 1 Ylä-Savon vihreät ry 1 Satakunnan Vihreät ry 1 Huittisten Vihreät ry 1 Pohjois-Satakunnan Vihreät ry 1 Porin seudun vihreät ry 5 Rauman Vihreät ry 2 Uudenmaan Vihreät ry 1 Espoon Vihreät ry, ruotsiksi De Gröna i Esbo rf 2 Espoonlahden Vihreät - ELVI ry 4 Hakunilan ja Länsimäen Vihreät ry 1 Hangon Vihreät - Hangö Gröna ry 1 Hyvinkään Vihreät ry 2 Inkoon ja Siuntion Vihreät ry, De Gröna i Ingå och Sjundeå rf 2 Järvenpään Vihreät ry 3 Kanta-Espoon Vihreät ry 3 Karkkilan Vihreät ry 1 Kauniaisten Vihreät - De Gröna i Grankulla ry 1 Keravan Vihreät ry 3 Kirkkonummen Vihreät ry, De Gröna i Kyrkslätt rf 4 Korso-Koivukylän Vihreät ry 2 Korson Vihreät ry 1 Lohjanharjun Vihreät ry 2 Loviisan seudun vihreät ry, De gröna i Lovisanejden rf 2 Länsi-Vantaan Vihreät ry 3 Matinkylä-Olarin Vihreät ry 1 Nummi-Pusulan Vihreät ry 1 Nurmijärven vihreät ry 2 Olarin Vihreät ry 1 Porvoon seudun Vihreät ry, Borgånejdens Gröna rf 2 Raseborgs Gröna rf, Raaseporin Vihreät ry 1 Sipoon Vihreät - De Gröna i Sibbo ry 1 Suur-Leppävaaran Vihreät ry 4 Tapiolan seudun Vihreät ry 3 Tikkurilan Vihreät ry 2 Tuusulan vihreät ry 1 Vantaan Ikivihreät ry 1 Vantaan Vihreät ry 1 Vihdin Vihreät ry 1 Vihreä Aviapolis ry 1 Vihreä Verkko ry 1 Vaasan vaalipiirin vihreät ry 1 Etelä-Pohjanmaan Vihreät ry 1 Kokkolan seudun Vihreät ry 2 Suomenselän Vihreät (Suvi) ry 1 Vaasanseudun Vihreät ry, Vasanejdens Gröna rf 4 Vihreän liiton Varsinais-Suomen piiri ry 1 Auranmaan vihreät ry 1 Kaarinan Vihreät ry 2 Liedon Seudun Vihreät ry 1 Loimaan Seudun Vihreät ry 2 Naantalin seudun vihreät ry 1 Peimarin Vihreät ry 1 Raision ja Ruskon Vihreät - Reso och Rusko Gröna ry 1 Salon Seudun Vihreät ry 2
Skärgårdshavets Gröna rf, Saaristomeren Vihreät ry 1 Turun seudun vihreät ry, Åbonejdens Gröna ry 10 Turun vihreä kunnallisjärjestö ry 1 Vakka-Suomen vihreät ry 2 Vihreät Naiset ry, Gröna Kvinnorna rf 6 Espoon Vihreät Naiset ry 2 Etelä-Karjalan Vihreät Naiset ry 1 Helsingin Vihreät Naiset ry, Gröna Kvinnor i H:fors rf 9 Hämeen Vihreät Naiset ry 1 Keski-Suomen Vihreät Naiset ry 2 Lapin Vihreät Naiset ry 1 Oulun seudun Vihreät naiset ry 2 Pohjois-Karjalan Vihreät Naiset ry 1 Pohjois-Savon vihreät naiset ry 2 Satakunnan Vihreät Naiset ry 2 Savonlinnan Seudun Vihreät Naiset ry 1 Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry 3 Turun Seudun Vihreät Naiset ry, Åbonejdens Gröna Kvinnor rf 4 Vantaan Vihreät Naiset ry 2 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry 6 Aaltovihreät ry 2 Helsingin Vihreät Nuoret ry 15 Hämeenlinnan vihreät nuoret ja opiskelijat ry 2 Jyvioni - Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat ry 5 Kainuun vihreät nuoret ja opiskelijat ry 1 Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat ry 2 Lahden Vihreät Nuoret ry 1 Lapin vihreät nuoret ja opiskelijat, Lappi ruoná nuorat ja oahppit rs 1 Oulun vihreät nuoret ry 3 Pohjois-Karjalan Vihreät Nuoret ry 2 Porvoon vihreät nuoret ja opiskelijat ry 1 Satakunnan vihreät nuoret ja opiskelijat ry 1 Savonlinnan seudun vihreät nuoret ja opiskelijat ry 1 Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry 7 Turun vihreät nuoret ja opiskelijat ry 6 Turun vihreät nuoret ry 1 Vaasan vihreät nuoret ja opiskelijat ry 1 Vantaan vihreät nuoret ja opiskelijat ry 2 Vihannes - Vihreät nuoret Espoossa ry 2 Valtakunnalliset jäsenyhdistykset Ekovihreät ry 3 Finlands Svenska Gröna rf 2 JHL:n Vihreät ry 1 Tehyläiset Vihreät ry 1 Vihreä miesliike ry, Gröna mansrörelsen rf, Ruoná dievdolihkadus rs 4 Vihreät Vaivaiset ry 2 Vihreät Yrittäjät ry 2 Viite - Tieteen ja teknologian vihreät ry 6 4 Esityslistan hyväksyminen Hallitus on kokouksessaan 29.4.2011 päättänyt esittää esityslistan ja oheisen menettelytapajärjestyksen hyväksymistä. Esitykset: Hyväksytään kokouksen esityslista. Hyväksytään kokouksen menettelytapajärjestys Menettelytapajärjestys 1. Vihreän liiton puoluekokous hyväksyy tämän menettelytapajärjestyksen esityslistan hyväksymisen yhteydessä. 2. Ääni- ja esitysoikeus. Jäsenyhdistysten valtuuttamien äänivaltaisten kokousedustajien on ilmoittauduttava kokouksen vastaanottopisteessä saapuessaan ja poistuessaan kokouspaikalta. Äänioikeuden käyttäminen (kokousedustajan ja varaedustajan välillä) määräytyy näiden ilmoitusten mukaisesti. Kokouksessa esitysoikeus on äänivaltaisilla kokousedustajilla ja puoluehallituksella. Puheoikeus on muillakin läsnäolijoilla, mutta puheenjohtaja voi rajoittaa sitä aikataulu- tai muista syistä. 3. Puheenvuorot. Puheenvuoron voi pyytää vain käsittelyssä olevaan asiakohtaan. Asiapuheenvuorot on pyydettävä kirjallisesti ja pidettävä kokoussalin puhujapaikoilta. Työjärjestyspuheenvuoron voi pyytää suullisesti ja sen voi esittää salista. Kokousedustajien puheenvuorojen pituus on enintään kaksi minuuttia. Kommenttipuheenvuoron pituus on enintään yksi minuutti ja sen voi käyttää paikaltaan. 4. Käsiteltävät asiat. Kokous käsittelee asiat, jotka hallitus on sille sääntöjen vaatimusten mukaisesti esittänyt ja asiat, jotka kokous esityslistan hyväksymisen yhteydessä päättää ottaa käsiteltä-
väkseen. Kesken kokouksen ilmenevät asiat voi kokous päättää ottaa käsiteltäväkseen 4 / 5 enemmistöllä. 5. Esitykset. Esitykset on jätettävä kirjallisena kokouksen sihteeristölle. Esityksissä on oltava esittäjän nimi. Jos esitystä ei ole jätetty kirjallisena, sitä ei käsitellä. Esitykset on tehtävä ensimmäisen kokouspäivän keskustelussa tai asianomaisessa työryhmässä. Toisen kokouspäivänä tehtävistä muutosesityksistä kokous ottaa käsiteltäväkseen ne, jotka aiheutuvat työryhmien esityksistä. 6. Työryhmät. Kokous asettaa ensimmäisenä kokouspäivänä tarvittaessa seuraavat työryhmät, nimeää kullekin puheenjohtajan ja sihteerin sekä päättää työryhmän toimialasta: A. Vaalivaliokunta (vaalivuosina), joka käsittelee esitykset puoluevaltuuskunnan ja puoluehallituksen jäseniksi. B. Järjestötyöryhmä, joka käsittelee ne järjestöasioita koskevat aloitteet, joita ei hyväksytä lauantain kuluessa ja muut vastaavat järjestölliset asiat. C. Aloitetyöryhmä, joka käsittelee muut aloitteet, joita ei hyväksytä lauantain kuluessa. D. Muut mahdolliset työryhmät, joiden toimiala on tarkemmin määriteltävä. Vaalivaliokuntaan valitaan puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi yksi edustaja kustakin piirijärjestöstä ja sellaisesta liittojärjestöstä, jolla on kokousedustajia (liitto + jäsenyhdistykset) yhteensä vähintään yhtä paljon kuin pienimmällä piirijärjestöllä jäsenyhdistyksineen. Vaalivaliokunta myöntää tarvittavat läsnäolo- ja puheoikeudet. Työryhmien tehtävänä on tuoda kokoukselle päätösesitykset toisen kokouspäivän keskusteluun. Työryhmät käsittelevät kaikki ensimmäisenä kokouspäivänä tehdyt esitykset ja voivat käsitellä myös työskentelynsä aikana tulevia esityksiä. 5 Ilmoitusasiat 5.1 Kokousjärjestelyjen ilmoitusasiat, hallintopäällikkö Risto Kankaanpää Merkitään tiedoksi. 6 Vaalivaliokunnan valitseminen Esitykset: Valitaan menettelytapajärjestyksen 6. kohdan mukaisesti 16-jäseninen vaalivaliokunta valmistelemaan hallituksen ja valtuuskunnan jäsenten valintaa. Valiokuntaan tulee yksi edustaja kustakin piirijärjestöstä ja valtakunnallisesta liittomuotoisesta jäsenjärjestöstä. Valitaan vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Aki Korpela, sihteeriksi Maria Halonen ja jäseniksi seuraavat piirijärjestöjen ja liittojärjestöjen esittämät henkilöt: Etelä-Savo: Helsinki: Häme: Keski-Suomi: Kymen piiri: Lappi: Oulun piiri: Pirkanmaa: Heikki Härkönen Maaria Haikarainen Aleksi Mäntylä (vara Altti Moisala) Tuija Mäkinen Leena Griinari Matti Korteniemi Pasi Orava Antti Tomminen Pohjois-Karjala: Ville Elonheimo Pohjois-Savo: Harri Hölttä Satakunta: Reetta Hulmi Uusimaa: Sirkku Saarikoski (Outi Silfverberg) Vaasan piiri: (ehdokas valitaan 15.5.) Varsinais-Suomi: Anniina Lindqvist Vino: Minttu Massinen Vihreät Naiset: Sirpa Hertell
7 Ehdokkaiden toteaminen Todetaan luottamustehtäviin (ei presidenttiehdokas) ehdolle asetetut henkilöt: 1. Esittelyvihko (*) sisältää 17.5. mennessä saapuneet tiedot jäsenyhdistysten valitsemista ehdokkaista. 2. Kokouksessa on jaossa moniste, johon on kirjattu puoluetoimistolle myöhemmin saapuneet tiedot jäsenyhdistysten valitsemista ehdokkaista. 3. Mikäli jokin jäsenyhdistys on päättänyt uusista ehdokkaista vielä ennen kokousta, todetaan nämä. (*) Esittelyvihkon saa pdf-muodossa sivulta www.vihreat.fi/puoluekokous. Vihkoja on kustannussyistä tehty rajattu painos. Vihko on toimitettu vaalivaliokunnan jäsenille ja piiri- sekä liittojärjestöjen puheenjohtajille ja työntekijöille. Erillisiä kannatuspuheenvuoroja ei käytetä tässä kohdassa. Todetaan edellä listatut ehdokkaat ja että asiakohtien 11, 16 20 ja 22 valinnat tehdään näiden ehdokkaiden joukosta. (noin klo 11.30) 8 Presidenttiehdokkaan asettaminen Presidentinvaalit pidetään 22.1.2012 ja toinen kierros 5.2.2012. Puolueen sääntöjen 17 mukaan puoluevaltuuskunnan tehtävänä on muun muassa päättää osallistumisesta presidentinvaaleihin ja valita puolueen presidenttiehdokas, ellei puoluevaltuuskunta päätä siirtää näitä päätöksiä puoluekokoukselle. Valtuuskunta on kokouksessaan 3.4.2011 päättänyt siirtää presidenttiehdokkaan asettamisesta päättämisen puoluekokoukselle. Puoluehallitus on 29.4.2011 päättänyt esittää kokoukselle Pekka Haaviston valintaa ehdokkaaksi. Päätetään osallistua presidentinvaaleihin ja asettaa Pekka Haavisto presidenttiehdokkaaksi. (noin klo 12.00) 9 Poliittinen keskustelu Puheenvuorot: puheenjohtaja Anni Sinnemäki eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala Käydään muu poliittinen keskustelu. Puheenvuorojen pituus on menettelytapajärjestyksen mukaisesti enintään kaksi minuuttia. Kokouksen puheenjohtaja varoittaa soittomerkillä 10 sekuntia ennen ajan täyttymistä. Asiakohdan käsittely keskeytetään lounastauon ajaksi klo 13.15 14.15.
Merkitään käyty keskustelu tiedoksi. (noin klo 15.00) 10 Ehdokkaiden linjapuheenvuorot Eri luottamustehtäviin ehdolle asetetut käyttävät enintään kolmen minuutin puheenvuorot: puoluesihteeriehdokkaat hallituksen varapuheenjohtajaehdokkaat valtuuskunnan puheenjohtajaehdokkaat Kannatuspuheenvuoroja ehdokkaille voi käyttää asiakohdassa 12. Merkitään puheenvuorot tiedoksi. 11 Puheenjohtajan vaali Puolueen sääntöjen 19 mukaan puoluekokouksessa valitaan joka toinen vuosi, tässä järjestyksessä puolueen puheenjohtaja puoluesihteeri puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja puolueen kolme varapuheenjohtajaa puoluehallituksen 8 muuta jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet puoluevaltuuskunnan kaksi varapuheenjohtajaa puoluevaltuuskunnan muut 37 jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet Jäsenäänestys: Puoluehallitus on kokouksessaan 1.4.2011 päättänyt toteuttaa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen puheenjohtajasta, jos jäsenyhdistykset asettavat ehdokkaita määräaikaan 8.5. mennessä enemmän kuin yhden. Samalla asetettiin jäsenäänestyksen vaalilautakunta vastaamaan äänestyksen toimeenpanosta. Ehdokkaita esitettiin määräaikaan mennessä neljä: Outi Alanko-Kahiluoto, Mika Flöjt, Ville Niinistö ja Anni Sinnemäki. Jäsenäänestys on toteutettu 16.5. 3.6. postiäänestyksenä, johon saivat osallistua kaikki 2010 ja/tai 2011 jäsenmaksun maksaneet (kuluvan vuoden osalta 1.5. mennessä). Äänioikeutettuja oli 7116 henkilöä. Jos äänestysaktiivisuus ylittää vaalijärjestyksen vaatiman 50 %, sen tulos lasketaan. Jos alle 50 % äänestää, äänestyskuoret tuhotaan laskematta tulosta. Vaalilautakunnan puheenjohtaja Tuomas Viskari ilmoittaa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen tuloksen. Valitaan puolueen puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Kokous keskeytetään kahvitauon ajaksi klo 16.15 16.45.
12 Kannatuspuheenvuorot muille ehdokkaille Kokousedustajilla on mahdollisuus käyttää enintään kahden minuutin mittaisia kannatuspuheenvuoroja. Kokouksen puheenjohtaja varoittaa soittomerkillä 10 sekuntia ennen ajan täyttymistä. Merkitään kannatuspuheenvuorot tiedoksi. (noin klo 17.45) 13 Aloitteiden käsittely Vihreän liiton sääntöjen 24 mukaan: Aloitteita puoluekokoukselle voivat tehdä puolueen jäsenyhdistyksen henkilöjäsen, yksittäinen jäsenyhdistys, puoluehallitus, puoluehallituksen asettama työryhmä, puoluevaltuuskunta, Vihreän liiton eduskuntaryhmä ja Vihreän liiton valtuuskunta Euroopan parlamentissa. Kukin jäsenyhdistyksen henkilöjäsen voi tehdä vain yhden aloitteen. Puoluekokoukselle tarkoitetut aloitteet on toimitettava puoluehallitukselle 54 vuorokautta ennen puoluekokousta. Määräaikana saapuneista, puoluekokouksen esityslistalle otettavista aloitteista on puoluehallituksen annettava lausuntonsa, joihin tulee sisältyä esitykset aloitteiden johdosta tehtäviksi puoluekokouksen päätöksiksi. Puoluekokousaloitteet ja puoluehallituksen niistä antamat lausunnot lähetetään puoluekokoukseen ilmoitetuille äänivaltaisille edustajille ja puolueen jäsenyhdistyksille viimeistään kolme viikkoa ennen puoluekokouksen alkamista. Puoluekokouksen käsittelyyn haluttavia viime hetkellä ajankohtaisiksi tulleita aloitteita voi toimittaa tämän aikamäärän jälkeen vielä puoluehallitukselle, joka voi harkintansa mukaan tuoda esityksiä ja aloitteita suoraan kokoukseen. Puoluevaltuuskunnalla on oikeus myös antaa aloiteehdotuksia puoluehallituksen käsiteltäväksi puoluekokousta edeltävässä kokouksessaan määräajasta riippumatta. Määräaikana, 54 päivää ennen puoluekokousta aloitteita tuli yhteensä 36. Aloitteet sekä puoluehallituksen niihin antamat lausunnot ja päätösesitykset ovat sähköisessä muodossa saatavana sivulta www.vihreat.fi/puoluekokous. Aloitteet käsitellään järjestyksessä yksi kerrallaan. Muutosesitykset päätösesityksiin on tehtävä kirjallisena. Puheenvuoropyyntöihin on merkittävä sen aloitteen tai aloitteiden numero, jota puheenvuoro koskee. Esitykset: Hyväksytään puoluehallituksen päätösesitykset. Tarvittaessa perustetaan menettelytapajärjestyksen kohtien 6 B ja 6 C mukaiset työryhmät käsittelemään aloitteita, joiden osalta päätöstä ei hyväksytä tämän kohdan käsittelyn aikana. Kokousedustajat voivat osallistua työryhmiin ilman erillistä ilmoittautumista. Tarvittaessa valitaan aloitetyöryhmän puheenjohtajaksi Mari Puoskari ja sihteeriksi Jouni Vauhkonen. Tarvittaessa valitaan järjestötyöryhmän puheenjohtajaksi Jyrki Kasvi ja sihteeriksi Lasse Miettinen.
14 Jäsenmaksut 2012 Puolueen säännöt määräävät jäsenmaksuista: - - - - - - - 10 Jäsenmaksut ja muut maksut Jäsenyhdistysten jäsenmaksut puolueelle Jäsenyhdistyksiltä kannetaan jäsenmaksua kustakin yhdistyksen henkilöjäsenestä jäljempänä kuvatulla tavalla. Niiltä puolueen jäsenyhdistyksiltä, joilla ei ole henkilöjäseniä, ei kanneta jäsenmaksua. Henkilöjäsenten jäsenmaksut Jäsenyhdistyksen henkilöjäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, joka sisältää sekä henkilöjäsenen jäsenmaksun jäsenyhdistykselle että jäsenyhdistyksen jäsenmaksun puolueelle kyseisestä henkilöjäsenestä. Henkilöjäsenten maksamaa jäsenmaksua kutsutaan näissä säännöissä perusjäsenmaksuksi. Vähävaraisilta henkilöjäseniltä perittävää alennettua jäsenmaksua kutsutaan alennetuksi jäsenmaksuksi. Puoluekokous päättää vuosittain: - perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun suuruuden - perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun jakautumisesta jäsenyhdistykselle ja puolueelle tuleviin jäsenmaksuosuuksiin. Mikäli jäsenyhdistys ei ole säännöissään siirtänyt jäsenmaksuista päättämistä puoluekokouksen tehtäväksi, puoluekokous päättää vain yhdistykseltä puolueelle tulevan jäsenmaksuosuuden suuruuden. Kannatusjäsenmaksut Puolueen kannatusjäsenet maksavat vuosittain kannatusjäsenmaksun, jonka suuruuden päättää puoluekokous. - - - - - - - Puoluehallitus esittää jäsenmaksujen korotusta 5 ja 2,50 eurolla (normaali 25 30, alennettu 10 12.50). Kannatusjäsenmaksuksi esitetään entistä eli 1 000 euroa. Hallitus esittää myös jäsenmaksun jakautumista siten, että jäsenyhdistys saa 50 % ja puolue 50 % maksusta. Viime vuosina tämä on jakautunut siten, että yhdistys on saanut 40 %, puolue 40 % ja 20 % on osoitettu jäsenhankinnan kuluihin. Esitykset: 1) Päätetään, että vuonna 2012 perusjäsenmaksu on 30 euroa ja alennettu jäsenmaksu 12,50 euroa. 2) Päätetään, että kannatusjäsenmaksu on 1 000 euroa. 3) Päätetään, että jäsenmaksu jakautuu siten, että puolueelle tulee 50 % ja jäsenyhdistykselle 50 % maksusta. viimeistään klo 19.00 kokous keskeytetään Vaalivaliokunta, aloitetyöryhmä ja järjestötyöryhmä kokoontuvat illalla Sokos Hotel Puijonsarven kokoustiloissa (Minna Canthin katu 16). Kokoustilat selviävät hotellin aulan ilmoitustaululta. Aloite- ja järjestötyöryhmä aloittavat klo 19.15, vaalivaliokunta sopimuksen mukaan. klo 20 alkaen puoluekokouksen illanvietto Ravintola Albatrossissa, Makasiininkatu 1
Sunnuntai Klo 9.30 lähtien ilmoittautumistiskillä on jaossa työryhmien esitykset asiakirjoihin tehtyjen muutosesitysten suhteen. Klo 10.00 kokous jatkuu. Äänivaltaisten edustajien ei tarvitse ilmoittautua sunnuntaiaamuna uudelleen. 15 Aloitteiden käsittely (työryhmässä olleet) Käsitellään ne aloitteet, jotka ovat olleet aloite- ja/tai järjestötyöryhmän käsiteltävänä. Työryhmien puheenjohtajat Mari Puoskari ja Jyrki Kasvi esittelevät työryhmän esitykset. Tehdään aloitteita koskevat päätökset. 16 Puoluesihteerin vaali Puolueen sääntöjen 31 määrittelee vaalitavan: Silloin kun täytettäviä paikkoja on vain yksi, äänestetään ensimmäisellä kierroksella kaikkien ehdokkaiden kesken ja toisella kierroksella kahden eniten ääniä saaneen kesken, ellei kukaan ehdokkaista saa ensimmäisellä kierroksella ehdotonta enemmistöä äänistä. Äänestysmenettely vaaleissa: Puheenjohtaja ilmoittaa, mitä numeroitua äänestyslappua kussakin vaalissa käytetään. Aiemmista vuosista poiketen äänivaltaisia edustajia ei kutsuta äänestämään tietyssä järjestyksessä, vaan äänestäminen tapahtuu riveittäin. Ensin äänestämään tulee salin 1. rivi kokoussalista katsoen oikeasta laidasta alkaen ja kiertää takaisin paikalleen vasemman laidan kautta, sitten 2. rivi ja niin edelleen. Valitaan puoluesihteeri seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. 17 Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan vaali Vaali suoritetaan kuten puoluesihteerin vaali. Valitaan puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.
18 Puoluehallituksen varapuheenjohtajien vaali Vihreän liiton sääntöjen 31 (Puolueen sisäisissä vaaleissa käytettävä vaalitapa) 2. ja 3. momentti: Suhteellista vaalia käytetään silloin, kun täytettäviä paikkoja on enemmän kuin yksi. Vaalit toimitetaan suhteellisina ehdokaslistoja käyttämättä siten, että äänivaltainen henkilö voi vaalissa äänestää enintään niin monta ehdokasta kuin on täytettäviä paikkoja. Jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden kolmasosan ääntä ja niin edelleen. Valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä. Varapuheenjohtajia valitaan kolme. Äänestyksessä voi äänestää enintään kolmea ehdokasta, joista ensimmäiseksi asetettu saa kokonaisen äänen, toinen puoli ääntä ja kolmanneksi asetettu kolmasosaäänen. Valitaan kolme puolueen varapuheenjohtajaa seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Kokous keskeytetään ääntenlaskun ajaksi. Puoluejohdon kyselytunti: puoluejohto on vastaamassa kokousväen kysymyksiin. 19 Puoluehallituksen muiden jäsenten vaali Vihreän liiton puheenjohtajan ja kolmen varapuheenjohtajan lisäksi puoluehallitukseen valitaan kahdeksan jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Vaalivaliokunta tekee esityksen hallituksen muiksi jäseniksi (8 jäsentä ja näiden henkilökohtaiset varajäsenet). Valitaan muut Vihreän liiton hallituksen jäsenet seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Uuden puoluehallituksen ensimmäinen kokous pidetään perjantaina 19. elokuuta. klo 12.30 13.30 lounastauko 20 Puoluevaltuuskunnan kahden varapuheenjohtajan vaali Tarvittaessa äänestetään vastaavalla menettelyllä kuin puoluehallituksen varapuheenjohtajien vaalissa (asiakohta 18), kuitenkin sillä erotuksella, että valtuuskunnan varapuheenjohtajia valitaan kaksi. Äänestyksessä voi äänestää enintään kahta ehdokasta, joista ensimmäiseksi asetettu saa kokonaisen äänen ja toinen puoli ääntä. Asian käsittely keskeytetään ääntenlaskun ajaksi ja siirrytään käsittelemään seuraavaa asiaa. Valitaan puoluevaltuuskunnan kaksi varapuheenjohtajaa seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.
21 Periaateohjelmakeskustelu Vuoden 2009 puoluekokous hyväksyi Vihreiden strategia 2015 -asiakirjan. Poliittisesta valmistelusta ja ohjelmatyön kehittämisestä strategiassa linjataan seuraavasti: Luodaan kahdeksan vuoden sykliin perustuva ohjelmatyörakenne, jonka aikana kaikki ohjelmat käydään läpi. Jatkossa periaateohjelma hyväksytään joka kahdeksas vuosi ja se keskittyy aiempaa selkeämmin juuri puolueen arvojen ja periaatteiden kirjaamiseen. Joka neljäs vuosi, eduskuntavaaleja edeltävässä puoluekokouksessa, hyväksytään puolueen poliittinen ohjelma. Se on yleispoliittinen, konkreettisia tavoitteita esittelevä ohjelma seuraavalle eduskuntavaalikaudelle. Tämän mukaisesti poliittinen ohjelma hyväksyttiin puoluekokouksessa 2010 ja periaateohjelma hyväksytään puoluekokouksessa 2012. Puoluehallitus on 29.4.2011 asettanut työryhmän valmistelemaan periaateohjelmaa. Työryhmällä on kaksi puheenjohtajaa: puolueen uusi puheenjohtaja ja Sini Terävä. Muina jäseninä ovat Eekku Aromaa, Anne Bland, Heikki Hiilamo, Miikka Keränen, Samuli Lintula, Altti Moisala, Rosa Meriläinen, Jani Moliis, Marja Pulkkinen, Terho Pursiainen, Heikki Sairanen ja Outi Ugas. Työryhmän puheenjohtaja Sini Terävä esittelee ohjelmatyön valmistelua. Käydään evästyskeskustelu periaateohjelman sisällöstä ja ohjelman työstämisen prosessista. Merkitään keskustelu tiedoksi. 22 Puoluevaltuuskunnan muiden jäsenten vaali Vaalivaliokunta tekee esityksen valtuuskunnan jäseniksi (37) ja näiden henkilökohtaisiksi varajäseniksi. Valitaan puoluevaltuuskunnan muut jäsenet seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Uuden puoluevaltuuskunnan ensimmäinen kokous pidettäneen 26. 27. marraskuuta. 23 Muut esille tulevat asiat 24 Kokouksen päättäminen Jätä poistuessasi nimilappusi pöydälle käytämme samoja lappuja taas ensi vuonna!
Puhaltimet I: Kaakkois-Suomi Puhaltimet II: Häme Jousisto: Helsingin piiri 310: Varsinais- Suomi 214: Oulun piiri 213: Vaasan piiri 212: Lappi Toimiston neuvotteluh.: Satakunta 210: Pirkanmaa Auditorio: Vino 206: P-Karjala 205: vaalivaliok. 204: Etelä-Savo 203: Pohjois-Savo 202: Keski-Suomi Kamarimusiikki: Uusimaa Vihreät Naiset: Tutkintosali, 4. krs (ei tässä kaaviossa)
Lähettäjä: Vihreät Fredrikinkatu 33 A, 3. krs 00120 Helsinki Kuopio rautatieasema kauppatori Musiikkikeskus Hotelli Puijonsarvi Albatrossi Lattiamajoituspaikka Haapaniemen koulu ei mahdu kartalle. Se sijaitsee noin kilometrin kävelyn päässä Musiikkikeskuksesta lounaaseen. 1 km