Ojoinen Story Tämä on jatkuvasti uusiutuva käsikirjoitus Ojoisten asioista. Alkuperäiseen tekstiin tulee jatkuvasti lisää uusia muistikuvia itseltä ja muiltakin, joten käsikirjoitus elää elastisena tästä eteenpäinkin. Tarkoitus on julkaista täydellisempi juhlateos vuonna 2017, jolloin tulee kuluneeksi 70 vuotta Ojoisten alueen rakentamisen aloittamisesta. Samana vuonnahan Suomikin täyttää 100 vuotta itsenäisenä valtiona. Hämeenlinnan kaupunki on huomioinut työtäni kaupungin 375-vuotisjuhlarahaston apurahalla. Kirjana tämä historia on esillä kaupungin kirjastossa, maakunta-arkistossa, Keinukamarissa ja Ilves-kodissa. Tekijänoikeudet periytyvät jälkeeni Sanni Myllymaalle ja Vilma Lohistolle Uuteenkaupunkiin.
ii Wete Myllymaa
Ojoinen Story iii Wete Myllymaa OJOINEN STORY Muistitietoihin perustuva dokumentti Hämeenlinnan Ojoisten asuinalueen synnystä ja kehityksestä vuodesta 1945 uudelle vuosituhannelle 2000. Asioiden taustakulkuna seuraa perustietoja Suomen ja Hämeenlinnan aikaisemmasta kulttuuri-ja käyttäytymishistoriasta. Myös poliittisiakin
iv Wete Myllymaa asioita on kiinteytetty monien tapahtumien yhteyteen, koska niilläkin on oma syy-yhteytensä historian kulkuun.
Ojoinen Story v Omistus Tämä teos on omistettu kunnianosoituksena Karjalasta kotiseutunsa menettäneille siirtosuomalaisille ja rintamamiehille, jotka jaksoivat ponnistaa Ojoistenkin alueelta uuteen tulevaisuuteen sekä yleisesti kaikille vanhoille, nykyisille ja tuleville ojoislaisille. Tämä on samalla moniulotteinen sankaritarina siitä miten Suomi säilyi suomalaisilla ja miten uusi yhteiskunta selviytyi ankarien koettelemusten vitsauksistaan. Ojoislaiset ihmiset olkaa ylpeitä omista saavutuksistanne!
vi Wete Myllymaa Ojoinen 50-luvun alkupuolella
Ojoinen Story vii Sisällysluettelo Alkusanat...1 Nuoren Suomen taustapeili...3 Ojoisten alueen faktallista alkuhistoriaa...7 Ojoinen hiljainen viljelysalue, muttei täysin eloton...13 Saven salaisuudet...17 Perusasutus sai seuraa uudisasukkaista...19 Vanginvartijoiden Parkkimäki...25 Kettumäen ihmeellisyyksiä vankeineen...30 Koulumatkan varrelta...34 Uuden asukaspohjan sopeuttaminen onnistui...39 Omakotiunelma lähti liikkeelle...43 Ojoinen herää 1947...47 Työtä ja tarvikepulaa...50 Omaan kotiin elämän ahkeruudella...54 Juurtuminen Ojoisille alkaa...57 Elintila suurenee ja harrastukset monipuolistuvat...61 Kananlainausta ja muitakin vilppejä...65 Elämän aukeamista...71 Jäteongelmia ja niiden ratkaisuja...74 Ojoisten ihmisiä ja elintapoja...80 Väkeä virtaa Ojoisille...84 Mankeli Myllymaat ja Jierikan autopajan seutu...96 Elämän esittelyjä takapellolta ja Kettumäen reunamilta...106 Koirainmäki ja Lintumäki, sekä kirkollis-infoa...112 Teollistamishaaveita ja kaupunginpuisto...120 Juhlia ja yhteisyyden hakua...123 Apparanseutua ja elämiskiemuroita...126 Toimintojen avauksia ja vaarallisia hetkiä...130 Mielenkiintoisia vuosia...134 Olympia huumaa...140 Kettumäessä alkaa paukkua...143 Vasaroiden ja sahojen ääniä Kettumäessä...148 Poliittinen aika Suomessa heti sotavuosien jälkeen...154 Sodan hintalappuja...158 Ilman rahataloutta ei ole elämää...160 Rauhanaika politisoituu...162 Kiri-Veikot syntyi toimettomuudesta...166
viii Wete Myllymaa Kiri-Veikkojen toiminnan hiipuminen...180 Aikuistumisen aikaa...185 Kaupungin City, ojoislaisten Metropoli...189 Moottorien pauketta...192 Retkeilyä ja veneilyä...194 Suurten asioiden 50-luku...198 Toimintaa, virikkeitä ja mutkallisia asioita...202 Aikuistuminen valmista...207 Ajan ratas jättää uusia jälkiä...213 Vanginvartijat löysähuulista porukkaa...218 Teollisuutta ja työpaikkoja...220 Ajat muuttuvat ja matkailu avartaa...225 Arvostukset murroksessa...227 Elämän merkkejä ja muutosasioita...231 Väkivalta kasvaa kurjuudessa...235 Pilvenpiirtäjien aikakausi, Tetroitti alkaa nousta...237 Ojoistenkadun Ostarinseutu syntyy, palvelut paranevat...241 Härkäbaarista Pikku-Eeroksi...244 Peruspalvelut muutoksissa mukana...248 Uusi uljas koulurakennus lastentaloksi...250 Sosiaali-ja terveyspalvelut kohdallaan...251 Ojoisten ilme muuttuu...256 Muistojen perintö...258 Epilogi: Aateluus ansaittua ja vapaus elastista...261 Ojoisten uudisasutus täyttää vuonna 2017 kunniakkaat 70 vuotta, samana vuonna itsenäinen Suomi viettää 100-vuotisjuhliaan. Tarkoitus on täydentää tätäkin kertomusta edelleen ja julkaista tuona juhlavuonna ihan oikea Ojoisten juhlakirja, joten sisällysluetteloon mahtuu vielä paljon uusia asioitakin. Pitäkää yhteyksiä jos mielenkiintoista kerrottavaa Ojoisten alueelta on muisteissa tallessa. >wete.myllymaa@armas.fi<
Alkusanat Tämän kertomuksen on pääosin koonnut omista muistelmistaan allekirjoittanut Wete Myllymaa dokumenttitiedoksi ja muistohistoriaksi kaikille Ojoisilla jossain vaiheissa asuneille tai siellä eläneille ihmisille. Tämä monologi etenee yksinpuheluna asioissa vähän rönsyillenkin, eivätkä kaikki asiat ole kronologisessa järjestyksessä. Tarkoitus on kuitenkin tuoda esiin monipuolisesti Ojoisten alueen syntyhistoriaa ja siellä eläneiden ihmisten moni-ilmeistä elämää. Allekirjoittanut on itse muuttanut Ojoisille 16. 12. 1947 yhdeksänvuotiaana pojankloppina. Siitä päivästä alkaen olen yhtäjaksoisesti myös asunut alueella. Olen varmasti "virkaiältäni" vanhin henkilö, joka Ojoisten alueella on ajallisesti elämäänsä viettänyt. Tällä kertomuksella on tarkoitus valaista Ojoisten alueen lähihistoriaa, sen muuttumista asuinalueeksi ja alueen kehityskaarta nykyiseen elämismuotoonsa. Ojoistenkin lähihistoria on seurausta monista kansallisista ja kansainvälisistäkin tapahtumien juoksuista, joten kerronnassani on paljon viittauksia ja yhteyksiä näihinkin asioihin. Kaikki tässä dokumentissa esiintyvät asiat olen pääosin itse kohdannut tapahtumina ja niistä on sitten muodostunut se tietopohja, josta aion nyt kertoa. Tämä ei siis ole mikään historian toisto menneestä ajasta, vaan tosikertomus Ojoisten alueen syntymisestä ja siellä eläneiden ihmisten arjesta. Kerronnassa vilahtelee silloin tällöin erilaisia ammatteja ja niihin liittyviä elämäntehtäviä, siihen kirjoon olenkin ajatuksiani paljon kohdistanut. Näin syntyy ojoislaisuudesta hyvin monipuolinen asukaskuva monilta vuosikymmeniltä. Pääosiltaan näiden asioiden esittely koskee miespuolisia henkilöitä. Naisia ei kuitenkaan ole ollut tarkoitus mitenkään syrjiä, mutta Ojoisten alueen alkukymmeninä pääosa äideistä oli kotiäitiä ilman näkyviä uraputkia. Heidän kunniansa rakentuu lasten kasvatuksesta ja vastuusta hoitaa perheen toimeentulo vähäisin resurssein. Vasta toisessa sukupolvessa oppimisen ja opintojen kautta elämään asettautuminen alkaa näkyä naissukupuolenkin merkittävinä uravalintoina. Tämän dokumentin luomiseen ei myöskään liity mitään toimeksiantoa tai velvoitetta. Itse olen tarkoittanut tämän kertomuksen eräänlaiseksi kunniavelaksi ja muistoksi kaikille Ojoisten alueen historiaan liittyville ihmisille. Tarkkoja päivämääriä ei muistiini ole jäänyt, mutta eri asioiden omaperäisyys ja persoonalliset ihmiset ovat kaikkien asioiden
2 Wete Myllymaa perusolemuksena. Useilta ojoislaisilta ystäviltä olen saanut kallisarvoisia tarkennuksia teksteihini. Olen myös yrittänyt pelkistää tapahtumia vertailupohjalta nykypäiväänkin, mutta myöskin ojoislaisten eri ihmisten tekemisiin ja olemisiin. Vieläkin tuttuja nimiä ja asioita löytynee paljon nykyasukkaillekin. Joillekin tapahtumille ja kepposille en kuitenkaan anna tunnistettavia nimiä intimiteettisuojan vuoksi. Asianosaiset sieltä kyllä helposti tuttunsa tunnistavat. Kerrotut asiat eivät myöskään kulje täydellisesti loogisessa aikajanassa oikeassa rytmissä, koska olen pyrkinyt esille tuomaan asiayhteyksiä pidemmältäkin aikaväliltä. Toivottavasti lukija tämän tarkoitusperän ymmärtää ja pystyy hahmottamaan eri aikajaksot toisiinsa itse tapahtumien kautta.
Ojoinen Story 3 Nuoren Suomen taustapeili Kun tässä on kyseessä samalla myöskin Suomen itsenäisyysajan historian osioita, niin on ehkä paikallaan valaista Ojoinen storyn pohjaksi tätä Suomenkin historiaa tärkeimmiltä osiltaan eli katsoa itsenäisen Suomen alkukymmeniä taustapeilistä. Ojoisten nykyalueen sodanjälkeiset rakennustyöthän aloitettiin keväällä 1947. Suomen itsenäisyys oli tuolloin vasta 30 vuotias, mutta historiakin voi olla nopeaa ja suuria asioita täynnä, eikä niitä asioita ehkä enään kaikilta osin muisteta. Suomihan julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917 ja Neuvostoliitto tunnusti Suomen valtiollisen aseman varsin pian. Valtiolliset perusrakenteet olivat jo silloin toiminnallisessa kunnossa niin hallinnollisesti kuin sivistyksellisestikin ja kulkuyhteydetkin toiminnassa mm. rataverkkokin jo 3900 km pitkä. Silloin elettiin vielä kuitenkin raskasta maaorjuuden aikaa, eli torpparijärjestelmä oli maatalouden tukiranka. Torpparijärjestelmä lakkautettiin 1918 ja torppareille syntyi oikeus lunastaa viljelysalansa ja rakennukset itselleen. Tämä uusi ihmeellinen vapaus riistäytyi kuitenkin jo ennakkoon käsistä ja syntyi kansalais-sota vuoden 1918 alussa, jonka seuraukset olivat kammottavat. Jo kesällä 1917 olot oli varsin sekavat Suomessa, johtuen Venäjän vallankumouksen suurista heijastus odotuksista. Punakaarteja perustettiin ja suojeluskunnat järjestäytyivät yhteisen johdon alle. Yksikamarinen eduskunta tasoitteli maaperää kunnallisella äänioikeudella ja 8 tunnin työaikalailla, mutta muutoksen ja "vapauden" kaipuu aktivoitui siitä huolimatta väkivallaksi. Vielä syksyllä 1917 eduskunta äänesti monargian puolesta ja kuningaskin valittiin. Eduskunta aloitti itsenäisyyden valmistelut ja 6.12.1917 tuo itsenäisyysjulistus sitten annettiin, johon pian tunnustuksiakin alkoi tulla. Kuitenkin hallitusmuotoon alkoi liittyä paljon kritiikkiä ja niinpä uudeksi valtiomuodoksi esitettiinkin tasavaltaa ja kesällä 1919 eduskunta äänesti äänin 173-23 tasavaltalaisesta hallitusmuodosta. Presidentiksi valittiin K:J: Ståhlberg, joka voitti vastaehdokkaan C.G. Mannerheimin ääniluvuin 143-50. Heti olojen rauhoittuessa maahamme julistettiin alkoholin kieltolaki vuonna 1919, joka kesti aina vuoteen 1932. Noina vuosina laittoman alkoholin kulutus nousi vaarallisiin lukemiin ja salakuljetus ja salapoltto, sekä väkivalta rehoittivat hallitsemattomasti. Kieltolain loputtua olot rauhoittuivat varsin pian, mutta sen päälle koettiin vielä 1930- luvun suuri
4 Wete Myllymaa pörssiromahdus ja sitä seurannut maailmanlama. Tämä maailmanlaajuinen talouselämän halvaantuminen johti suurtyöttömyyksiin useissa maissa, myös Suomessa. Tärkeä itsenäisyysajan tapahtuma oli myös Tarton rauhansopimus 1920. Tämän rauhan Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimi taitavasti J.K.Paasikivi. Siinä rauhassahan sovittiin Suomen ja Baltian maiden asemasta, itsenäisyydestä ja koskemattomuudesta. Samassa rauhassa Suomeen liitettiin ns. Petsamon alue ja siihen kuuluva Liinahamarin sula jäämeren satama. Samalla turvattiin väyläoikeudet Laatokan Karjalan huoltokuljetuksille. Kaiken tämän takuumiehenä oli Neuvostoliiton hallitus päätöksineen ja allekirjoituksineen. Samana vuonna 1920 Suomi hyväksyttiin Kansainliiton (nyk. YK ) jäseneksi. Varsinaiseksi YK:n jäseneksi Suomi hyväksyttiin vasta 1955 Stalinin kuoltua 1953. Tämä johtui siitä, että Neuvostoliitto esti veeto-oikeudellaan kolme kertaa Suomen liittymisanomuksen hyväksymisen YK:n jäsenvaltioksi. Kuitenkin kaikkien kansainvälisten ja Kansainliiton sotia koskevien sopimusrikkomusten, sekä Suomeen hyökkäyksen myötä itse Neuvostoliitto oli erotettu Kansainliiton jäsenyydestä joulukuussa 1939. (YK perustettiin 1945) Petsamon alue satamineen säilyi Suomella vielä Talvisodan rauhassakin 1940, mutta jatkosodan aselevon jälkeisessä välirauhassa 19.9.1944 tuo alue ympärivuotisena käytössä olevana satamana Jäämerelle menetettiin. Lopullinen sinetti Suomen kaikille uusille rajanvedoille tapahtui Pariisin rauhassa 1947, jonka jälkeen alkoi ns. kylmäsota ja samalla syntyi käsite rautaesirippu poliittisine blokkeineen, jossa Suomikin sitten oppi maailmanpolitiikan kaikki ihmeelliset kiemurat kolmen sodan rasittamana.(talvisota, Jatkosota, Lapinsota) Unohtaa ei pidä sitäkään, että Suomi oli kaiken urheilun suurvalta 1920 ja 30-lukujen ajan. Olympiamitaleita ja maailmanmestaruuksia kertyi noina vuosikymmeninä hämmästyttävä määrä ja kaikessa kilpaurheilussa/ yleisurheilussa maailmanennätykset olivat jatkuvaa pärjäämisen herkkua. Paavo Nurmi oli näistä sankareista näkyvin, hän tehtaili parin vuosikymmenen aikana kymmenittäin maailmanennätyksiä. Noiden kahden vuosikymmenen aikana pidettiin myös viidet kesä- ja talviolympialaiset ja niissä Suomi saavutti erivärisiä mitaleita toistasataa, joista kultamitaleitakin kymmeniä. (Fokus-Urheilu) Tälläkin tavoin Suomi sinniteltiin näkyväksi kansakunnaksi. Raskaat sotavuodet tuli kohtaloksi monelle huippuurheilijallekin, kaksinkertaisina isänmaan sankareina heidätkin kotiseuduilleen haudattiin ja muistot uroteoista jäivät kunnioituksina elämään.
Ojoinen Story 5 Suuri jääpelien kummajainenkin saapui Suomeen 1920-luvun lopulla. Pelin nimihän on tietysti jääkiekko. Siihen innostuttiin monissa osissa Suomea ja sen otti lajivalikoimaan Suomen Luistinliitto 1927. Heti seuraavana vuonna pelattiin jääkiekossa Suomen mestaruudesta ja sen voitti Viipurin Reipas. Jääkiekkoliitto perustettiin 1929 (Fokus-urheilu). Hämeenlinnalle ja Ojoisille jääkiekolla on ollut suuri merkitys, sillä ansiokkaita pelaajia maajoukkueita myöden on asunut kaikkialla kaupungin alueella. Seuroina Hämeenlinnan Tarmo, Hämeenlinnan Pallo-Kerho, Hämeenlinnan Tiikerit ja Hämeenlinnan Kiri-Veikot. Luokkayhteiskunta jännitteet leijuivat vielä politiikan yllä 1930- luvullakin. Vuonna 1932 perustettiin näiltä pohjilta Lapuan liikkeen jatkoksi Isänmaallinen Kansanliike IKL (Vihtori Kosola), jonka toiminnalla piti ehkäistä kommunismin vaikutusvaltaa ja "tervehdyttää" politiikkaa. Neuvostoliiton aloitettua sotatoimet Suomea vastaan 1939 pelästytti kuitenkin kansalaiset nuoren valtion itsenäisyyden menettämiseen ja nämäkin poliittiset jännitteet murenivat yhteiseen maanpuolustustahtoon. 1944 kaikki patrioottiset järjestöt lakkautettiin rauhansopimuksella. Suuria kunnianosoituksiakin Suomelle myönnettiin noina vaikeina aikoina. Arvostettu kirjallisuus-nobel palkinto kirjailija F.E. Sillanpäälle 1939 ja kemian Nobel A.I. Virtaselle 1945. Silloin kun Suomi täytti vasta 30-vuotta maassa istui jo seitsemäs presidentti nimeltään J.K. Paasikivi. ( aikatiedot Fokus tietokirja) Näiden asioiden pohjalta vasta 30 vuotias Suomi aloitti uuden ajan elämisen uusilla haasteilla. Suomi lapio oli siis vain 30 vuotias kun se ensimmäisen kerran painui Ojoisten saviseen rakennusmaahan vappuna 1947. Näiltä pohjilta myös Ojoinen Story alkaa rakentua historian arkistoksi. Tätä kertomusta Ojoisista ei pidä kuitenkaan ymmärtää miksikään historian uusintapainokseksi, sillä tarkoituksena on vain valaista Ojoisten lähihistoriaa sellaisena kuin alueella on eletty ihmisineen ja tapoineen. Varsinainen virallinen ja ajallinen historia Ojoisten alueesta on jo julkaistu 1968. Tuolloin kirjailija Einar Palmunen julkaisi Hämeenlinnaseuran toimeksiannosta kirjan nimeltään Ojoisten latokartano ja virkatalo (arkistoitu HML:n kirjasto ja Hämeen maakunta-arkisto). Kirja on julkaistu/painettu Kariston kirjapainossa 157-sivuisena vuonna 1968, sisältäen lisäksi joitakin valokuvia ja pari karttaa. Einar Palmunen on käyttänyt kirjan luomisen hyväksi lukuisia merkittäviä arkistoja ja historian kirjoja mm. Ruotsin valtio- ja sota-arkistoa. Lisäksi useat historian asiantuntijat ovat auttaneet kirjan rakentelua omilla kirjoillaan tai lausunnoillaan. Kirja antaa hyvin tarkan ja perustellun kuvan Ojoisten alueen alkuhistoriasta aina 1300-luvulta alkaen, jolloin tavallaan
6 Wete Myllymaa Ojoisten arkistollinen historia alkaa. Ojoinen on siis tunnettuna alueena jo lähes 700 vuotta vanha ja seudun kolmen latokartanoiden väki (Ojoinen, Hätilä, Saarinen) ja lukuisat niiden torppariperheet rakensivat tuon tunnetun maamerkin vanhan Hämeen-linnan alusta loppuun asti. Ojoisten linnaa siitä ei silti tullut, mutta kyllä se se maakunnan linnanakin historian lehdille kelpaa. Wete Myllymaa
Ojoinen Story 7 Ojoisten alueen faktallista alkuhistoriaa Historiankirjojen mukaan tiedetään, että Hämeenlinnan seudulla on ollut järjestäytynyttä asutusta jo 800-luvulta alkaen (Varikonniemi). Jonkinlaisen kulkutienkin oletetaan jo silloin kulkeneen lounais-suomeen (varhainen Härkätien väylä). Ojoistenkin alueella (latokartano) oli jo kylä 1300-luvulla jolloin aloitettiin Hämeen linnan rakennustyöt Ruotsin kuningaskunnan toimesta ja myöskin sen valta-alueen suojaksi. Tuolloin seudulla oli jo muutamia pikku kyliä asuttuna, joiden työvoimaa sitten tarvittiin linnan rakentamiseen. Einar Palmusen kirja Ojoisten latokartano ja virkatalo käsittelee paljon linnan rakentamiseen liittyviä asioita ja kuvaa hyvinkin pikkutarkasti sen ajan ihmisten elämää ja alamaisuuksia. Kirjassa on myös paljon viljelyyn liittyvää tietoa, johon oleellisesti kuului myös isäntävaltio Ruotsin ankarat verotusrasitteet. Myös tilitykset ja kirjanpidot ovat hyvin tarkasti säilyneet arkistoissa, joista paljastuu myös monia veronkiertoasioita ja oikeudellisia julmuuksia. Verot, vuokrat, velvoitteet, perunkirjoitukset ja maaoikeudet on arkistoitu hyvinkin pikkutarkasti rajamerkintöineen. Kirjasta saa myös selkeän kuvan siitä, millainen Ojoisten alue oli käyttömuodoiltaan ja hallintomalleiltaan. Ensimmäiset arkistoidut merkinnät löytyvät Ojoisten kohdalta 1300-luvun alusta. Silloin koko alue oli pääosin luonnonniittyjä ja suoalueita, joiden metsäsaarekkeilla oli sitten pienimuotoista kyläasutusta. Itsenäiset talonpojat viljelivät lähialueita omaksi ravinnokseen, kunnes Ruotsin armollinen majesteetti otti väestön hellään huomaansa monenlaisin alamaisuuksin. Ojoisten, Saaristen ja Hätilän lato- ja karjakartanoiden synnyttyä alkoivat myös omistukselliset ja hallinnalliset asiat saada lainmukaisia sitovuuksia toimilleen. Hattulan käräjillä ratkottiin jo 1300-luvulla tavallisten rikosten lisäksi myös rajariitoja. Näiden asioiden yhteydestä tuleekin esiin ensimmäinen julkinen ojoislainen. Silloin vuonna 1329 lampuodiksi "päässyt" entinen talonpoika Ojoisten Matti pääsi käräjille todistamaan silloisen piispan ja erään tilallisen rajariita-asiaa. Ojoisten Matti on näin ollen ensimmäinen alueen kantaasukas, joka on nimellään arkistoihin päässyt. Silloinhan ei vielä Hämeenlinnaa kaupunkina ollut, vaan alue kuului Vanajan pitäjään ja sen seurakunnan väestörekisteriin. Silloinen Vanaja kuului taas oikeusalamaisuudeltaan Hattulan käräjäkuntaan. Kaiken
8 Wete Myllymaa yläpuolella oli kuitenkin Ruotsin kuningas, majesteetti, jonka armollisella suojelukirjeellä vältti jopa syytteitä ja rangaistuksia henkirikoksistakin. Hämeen linnan läheisyydessä oli kolme latokartanoa, jotka harjoittivat viljelyä ja karjanhoitoa kyläläisten ja linnan tarpeisiin. Nämä latokartanot olivat Ojoinen, Saarinen ja Hätilä. Näiden alaisuudessa olivat sitten talonpojat ja torpparit. Ojoisten kartanolla oli kymmenkunta torppaa erilaisine tuotantovelvoitteineen. Kartanon maita oli yli 200 hehtaaria niittyinä tai viljelysmaina. Metsääkin yli tuhat hehtaaria. Niin sanottuja takamaita oli Rengossa, Tammelassa, Hauholla, Koskella ja Hausjärvellä. Palmusen kirja kertoo 1500-luvun vuosista vielä, että Ruotsin kuninkaallisen majesteetin kirjeellä Ojoisten latokartanon oikeuksiin kuului kalastusalueita Anjalankoskella, Vääksynkoskella, Rautalammilla ja Tervon Äyskoskessakin Savon alueella. Näihin tehtiin vaivalloisia kalastusretkiä kesäisin ja tuotiin saaliina tynnyrikaupalla suolakalaa ravinnoksi ja osaksi verotusta. Itsenäiset talonpojat maksoivat veroa kruunulle, mutta lampuotisuhde oli suoran alamaisuuden lisäksi myös oikeuskelpoisuutta. Kun kartanot joutuivat maksamaan veroa ja vuokraa, olivat torpparit näiden velvoitteiden tärkein suorittaja. Hämeen voutikunnan keskuslinnan "alaisuudessa" toimi kolme latokartanoa, joiden torppareilla oli lähes kaksituhatta työpäivää vuodessa hevosineen taksvärkkinä kartanoille. Tämän lisäksi torpparien piti tulouttaa kartanolle noin puolet omastakin sadoistaan. Luonnonvaraisten niittyjenkin heinäsadot puolitettiin ns. talvikuormina. Talonpoikien ja torppareiden piti myös huolellisesti hoitaa tiluksiaan. Riukuaitojen ja avo-ojienkin piti olla tarpeellisessa kunnossa, muutoin tuli sakkoja tai lisätyöpäiviä. Ojoistenkin alueella oli paljon heinäniittyjä ja niille tarvittiin kymmenittäin riukurakenteisia latoja. Paimenten osuus työnsuorittajina oli hyvin tärkeää, koska suuria laidunmaita ei voinut kokonaan aidata. Karjaa oli tuolloin jo paljon ja sitä oli myös hoidettava hyvin. Lehmien ja lampaiden lisäksi myös lukuisat härät pureskelivat heinää laitumilla. Härkähän oli vielä 1700-luvulle asti tärkein vetojuhta maataloustöissä. Einar Palmusen Ojoisten latokartanon historiasta voi ammentaa loputtomasti mielenkiintoisia lukuja alkuvuosisatojen kirjanpidoista, inventaareista, oikeuden päätöksistä ja perunkirjoituksista. Myös väestön määrät, vuodenajat, sairaudet, hallintoasiat, käräjöinti, verot ja ihmisten elintavat on selkeästi tajuttavia. Myös elintarvikkeiden määristä on tarkkoja kirjauksia jo 1500-luvulta. Tarkoin on selvitetty mitä kulloinkin on ollut
Ojoinen Story 9 varastoitu tai teurastettu. Esillä ovat raavaan lihat, lampaanruhot, läskit, makkarat, viljamäärät, suolakalat ym. Samoin kateaineena olleet tuohiniput ja talikynttilät on luetteloitu. Eläinten määrät ovat hyvin tarkkoja ja niissä on huomioitu myös merkintöinä mittatappiot karhujen ja susien raateluista. Joskus salateurastusta peiteltiin sillä, että voudille menevässä kirjanpidossa oli maininta raatelumerkinnän lisäksi, että nahkaakaan ei jäänyt jäljelle. Vetojuhtia eli härkiä oli kirjanpidoissa enemmän kuin hevosia. Parhaimmillaan kolmessa latokartanossa oli vetohärkiä yhteensä yli sata. Sotilasratsut ja ns. matkahevoset taas kuuluivat lähinnä Hämeen linnan kirjanpitoihin. Matkahevosethan kuuluivat siihen kievarien väliseen liikennöintiin. Suurin osa linnan ja Ojoisten kartanon väestä sai palkkansa elintarvikkeina, joiden määrät oli pikkutarkasti kirjattu eri luetteloihin. Linnan pyövelikin sai palkkansa viljana ja lihoina. Teloitettavia rikollisia löytyi sopivin välein ja kuningasta vastaan vehkeilijöitäkin riitti pölkytettäväksi pyövelille hyvän elintason verran. Oikeus eläinten laiduntamiseen ja viljelemiseen oli hyvin säädeltyä ja kaikesta tuotosta piti maksaa verot latokartanon välityksellä Ruotsin kuninkaan kirstuun. Voudit valvoivat tarkkaan, että verot tulivat suoritetuiksi. Ojoisten latokartanon kohdalla kävi niinkin, että Hämeenlinnan kaupungin perustamisen aikoihin 1600-luvun lopulla Ruotsin kuningas vuokrasi Ojoisten kartanon maat uusille kaupunkilaisille peräti kymmeneksi vuodeksi. Kartanon päärakennus kuitenkin purettiin ja siirrettiin raatihuoneeksi vanhaan kaupunkiin v. 1650 (Linnankasarmin alue). Hämeen linnassa tapahtui räjähdys ja suuri tulipalo 1659, jolloin alettiin uumoilla kaupungille uutta paikkaa mm. Ojoisten latokartanon alueelta. Kaavoituspäätös kuitenkin johti siihen, että uusi kaupunkikeskus toteutettiin Saaristen latokartanon mäkikumpareelle eli siis nykyiseen keskustaan vuonna 1777. Latokartanon kylät on Palmusen teoksessa kirjattu omiksi alueikseen. Niitä olivat: Ojoinen, Paikkala, Niementausta, Saarinen (nyk. keskusta), Hätilä, Luhtiala, Kankaantaka, Lehijärvi, Katinala, Kirstula, Vuorentaka, Luolaja ja Renkovaha. Kaikilla alueilla ja niityilläkin oli omat nimensä. Ojoisten nykyisin asuttu pelto oli kaiketi Kuninkaanniitty ja se silloinen suuri suo eli moottoritien alusta Linnanniemelle asti oli nimeltään Selkäsuo. 1600-luvun lopulla latokartanoista alkoi muodostua ns. virkataloja. Ojoistenkin kartanosta tuli ylempien upseerien palkkiotila. Kenraalit ja everstit saivat Ruotsin kuninkailta palkkioksi ansioistaan näitä kartanoita tai suuria tiluksia. Osa kartanoista oli vuokrallakin, mutta yleensä näihin aatelisten sotaherrojen kartano isännyyksiin ei edes verotusta kohdistunut.
10 Wete Myllymaa Kartanot säilyivät virkataloina perinnöllisinä, vaikkakin isännän vaihdoksiakin eri sukuihin tapahtui. Näiltä pohjin lähes kaikki Suomen kartanot ovatkin vanhojen sotaupseeripohjaisten aatelissukujen hallinnassa. Palmusen kirjassa olevien karttojen mukaan Hämeen Härkätie on kulkenut Ojoisten kartanon läpi aina 1920-luvulle saakka, jolloin se omistajavaihdoksen myötä siirrettiin alkavaksi Kaupunginpuiston portilta Kurkkutietä pitkin nykyiselle paikalleen. Tiehän on aina alkanut Hämeen linnan pohjoisportilta kartanon alueelle. Tästä läpikulkutiestä oli aika ajoin riitaa kaupungin ja latokartanon kesken. Vanha pieni kaupunkihan on ennen sijainnut juuri sillä puolella linnaa. Kaupunkioikeudet v.1639 saanut Hämeenlinna oli tuolloin noin kolmenkymmenen hirsitalon kylä, jossa asukkaita oli kolmisen sataa, verorasitteisia vain satakunta. Nykyiset vanhan kaupungin alueella olevat kasarmirakennukset ovat 1800-luvulta peräisin eli Venäjänvallan ajoilta. Kaupungin siirtoa nykyiselle paikalle suunniteltiin jo 1700-luvun alussa, mutta vasta vuosikymmenten jälkeen 1700-luvun lopulla kaupunki siirrettiin Saaristen kartanon mäelle, jonne tehtiin jo oikea asemakaavakin ja rakennettiin vähän erikoisen muotoinen kirkkokin. Saaristen kartanon piti tämän vuoksi siirtyä toimiltaan Niementaustan mäelle ison vetisen Selkäsuon taakse. Tällöin saatiin myös parempi siltayhteys Mahlionniemeen eli nykyisten siltojen paikalle Keinusaareen. Alueen vanhin vesistön ylityspaikka oli nykyisen rautatiesillan paikkeilla jo 1300-luvulla. Palmusen kirja kuvailee myös monien vuosisatojen ajalta ihmisten jokapäiväistä arkea. Se oli kovaa työtä ja kovaa kurinalaisuutta. Kuninkaan solvaamisesta lähti pää, pienemmistä rikoksista taas tuli raippoja, sakkoja tai tyrmää. Ojoistenkin eräs lampuoti sai julkista raippakuritusta v. 1664 ryyppäiltyään ja räyhättyään jatkuvasti varoituksista huolimatta. Ojoisten seppä ja muuan lampuoti saivat taas samoihin aikoihin jalkapuuta huonoista elämäntavoistaan ja lampuotin lapsetkin joutuivat isänsä seuraksi kirkonmäelle, kun kirkkoherralle ei kelvannut lasten halukkuus kristinopin pääkirjojen ulkoa muistamiseen. Seppo Marttisen Hämeenlinnan vankikaupunki historia vuodelta 2012 kertoo näitä rangaistusmenetelmiä vieläkin kovempina seuraamuksina. Varsinaisessa Hämeen linnassahan oli jo perustamisajasta 1300-luvulta lähtien kolkot tyrmähuoneet linnan pohjakerroksissa, mutta varsinainen sellivankila valmistui vasta 1871. Silloin sinne mahdutettiin 66 selliin noin 400 vankia.
Ojoinen Story 11 Ankaria olivat rangaistukset Marttisen kirjan mukaan jo linnan perustamisesta alkaen. Vielä 1400-luvullakin naineena kihlautumisesta, väkisinmakaamisesta tai toisen vaimon vikittelemisestä itselleen sai kuolemantuomion. Varastamisesta ja petoksista seurasi ruoskintaa, raippoja, silpomista, häpeäpaalua ja jalkapuuta. Tämän rangaistuskulttuurin perintönä onkin Ojoisilla sitten vielä nykypäivinäkin eletty hyvin lainkuuliaista elämää. Näissä aviollisissa asioissa kuitenkin on uskallettu siirtyä nykyaikaan, joten aviovaimotkaan eivät enää ole lainsuojattuja miltään vehkeilyltä. Kansalaissodan kahta puolen Hämeenlinnan kaupunki havitteli Ojoisten kartanoa itselleen sen ollessa yksityisessä vuokrauksessa. Kartanoa piti silloin Blomstedin suvun Alma-rouva, joka oli Vanajan seurakunnan kirkkoherra Wegeliuksen tytär. Hän joutui siitä luopumaan ja viimeiseksi haltijaksi jäi Arvo Jalas, jonka toimesta kartanon alasajo sitten tehtiin laillisuusperiaattein. Samoin kaikki kartanon torpat 10 kpl itsenäistettiin virallisesti maaliskuussa v. 1925 jolloin Ojoisten kartano ja jäljelle jäänyt peltoala 122 hehtaaria siirtyi Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston haltuun. Ojoisten virallinen historia muuttui siis valtio-omisteiseksi 14.3.1925. Tällöin Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto saa haltuunsa koko yhtenäisen Ojoisten alueen. Kartanon alue uudistettiin maatalouskäyttöön ja uusi vankilarakennus sekä eläinsuojat viljamakasiineineen rakennettiin 1930-luvun taitteessa. Siellä sovittivat rangaistuksiaan lähinnä luottovangit ja sairaustoipilaat. Vielä sotienkin jälkeen Ojoisten kartanon maita viljeltiin vankityövoimalla aina 50-luvulle asti. Jo jatkosodan aikana Ojoisille suunniteltiin asevelikyläasutusta, mutta lopullinen asuttamisen alkulaukaus sai alkunsa maatalousministeriöstä lokakuussa 1945. Tällöin ministeriö pyysi lausuntoa Ojoisten virkatalon alueen kaavoittamiseksi asutuskäyttöön. Kaavoitusta tehtiin jo asian vielä ollessa vireillä ja ensimmäisiä rakennuksiakin alkoi ilmestyä Ojoisten asuinalueelle jo ennen lopullista ministeriön kaavoituspäätöstä v. 1947 alkaen. Arkkitehti Heimo Kautonen laati alueelle pysyvän kaavan ja lopullinen muoto kaavalle hyväksyttiin Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa elokuussa 1947. Tämän kaavan Hämeenlinnan kaupunki esitti hyväksyttäväksi sisäasiainministeriölle joulukuussa v. 1948, jonka sitten ministeriö hyväksyikin seuraavana keväänä v. 1949. Näin jo hyvään vauhtiin päässyt rakentaminen sai lopulta lainvoiman. Ensimmäinen väliaikaisen rakennustöiden alkamisluvan lähtökohta oli vappu v. 1947. Silloin Ojoisten maaperään painui ensimmäinen lapionpisto uuden asuttamisen
12 Wete Myllymaa alkuunpanijana. Alueelle lohkaistiin n. 600 tonttia, jotka jakautuivat lähes tasan rintamamiesten ja siirtokarjalaisten eli evakkojen kesken. Tämän otsikon alla olen yrittänyt valottaa Ojoisten varhaishistoriaa Einar Palmusen Ojoisten latokartano ja virkatila teoksen viestityksin. Tästä onkin oikeastaan hyvä aloittaa oma Ojoisten kertomukseni, joka alkaa muistelmissani juuri tuosta asuttamisajasta kaikkine siihen liittyvine asioineen. Eli siirrymme sodan jälkeiseen elämään Ojoisilla. Muistutan kuitenkin vielä siitä, että silloin tällöin tekstissäni vilahtelee Hämeen linnaan liittyviä asioita. Tämä johtuu siitä, että Ojoisten, Saaristen ja Hätilän latokartanoiden väestö eli hyvin tiiviissä yhteistyössä Ruotsin kuninkaan linnakaupungin kanssa. Ojoisten kartanon lisäksi alueella oli lukuisia torppareita, lampuoteja, mäkitupalaisia ja muuta palkollista työväkeä linnan ja kaupungin työvoimatarpeeseen. Vankilakulttuuri kytkeytyy myös paljon Ojoisten latokartanon ja virkatilan toimintaan. Tämän vuoksi Ojoisten alueella on asunut paljon vanginvartijaperheitä pitkältä aikaväliltä. Pahimmillaan Hämeenlinnan vankiloiden vankimäärä oli lähellä tuhatta "lusijaa" 50- ja 60-lukujen taitteessa. Tämän vankimäärän kaitsemiseen ja huoltoon tarvittiin vankeinhoitoväkeä lähes neljäsataa henkilöä.