Vahingonkärsijän myötävaikutus ja vakuutuksenantajan takautumisoikeus liikennevakuutuslaissa

Vahingonkärsijän myötävaikutus ja vakuutuksenantajan takautumisoikeus liikennevakuutuslaissa Pro gradu -tutkielma Velvoiteoikeus Teemu Nikula (0231808) Oikeustieteiden tiedekunta Lapin yliopisto Kevät 2014

Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta Työn nimi: Vahingonkärsijän myötävaikutus ja vakuutuksenantajan takautumisoikeus liikennevakuutuslaissa Tekijä: Teemu Nikula Opetuskokonaisuus ja oppiaine: Velvoiteoikeus Työn laji: Tutkielma x Laudaturtyö Lisensiaatintyö Kirjallinen työ Sivumäärä: IX + 68 Vuosi: Kevät 2014 Tiivistelmä: Vahingonkorvausoikeuden piirissä on yleisesti omaksuttu periaate, jonka mukaan vahingonkorvausta voidaan alentaa tai se voidaan kokonaan evätä vahingonkärsineen oman myötävaikutuksen perusteella. Liikennevakuutuslaissa on oma säännöksensä vahingonkärsijän myötävaikutuksesta. Liikennevakuutuslain myötävaikutussääntelyssä on eritelty myötävaikutustilanteita, joista seuraa erilaisia oikeusseuraamuksia. Näiden oikeusseuraamusten väliset suhteet ovat alttiita kritiikille. Liikennevakuutuslain 7 :ssä on säädetty tahallisuuden, törkeän tuottamuksen, tuottamuksen, päihtymyksen, luvattomasti käyttöön otetun ajoneuvon sekä liikkumattoman ajoneuvon vaikutuksesta liikennevakuutuskorvaukseen. Liikennevakuutuslain myötävaikutussääntely on kiinteässä yhteydessä vakuutuksenantajan takautumisoikeutta koskevan sääntelyn kanssa. Vakuutuksenantajan takautumisoikeus aktualisoituu lähes samoin perustein kuin myötävaikutusalennus. Säännöksiä kehitetään rinnakkain, ja usein niitä sovelletaan yhtä aikaa liikennevahinkojen yhteydessä. Liikennevakuutuslain vakuutuksenantajan takautumisoikeuden sovittelua koskeva sääntely on epäselvää. Liikennevakuutuslain myötävaikutussääntelyä pitäisi kehittää enemmän vahingonkorvausoikeuden periaatteita vastaavaksi. Avainsanat: liikennevakuutus, liikennevahinko, myötävaikutus, takautumisoikeus, vahingonkorvaus Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi x

III Sisällys Sisällys... III Lähteet...V Oikeustapaukset... VIII Lyhenteet... IX 1 Johdanto... 1 2 Liikennevakuutusjärjestelmä... 4 2.2 Vastuuperusteena ankara eli objektiivinen vastuu... 4 2.3 Liikennevakuutuskeskus ja liikennevahinkolautakunta... 5 2.4 Liikennevakuutuksen historiaa... 6 2.5 Euroopan unionin lainsäädäntö... 8 3 Myötävaikutus lainsäädännössä... 10 3.1 Liikennevakuutuslain 7 :n rakenne... 11 3.2 Syy-yhteys liikennevakuutuslain 7 :ä sovellettaessa... 14 4 Henkilövahingot... 19 4.1 Tahallisesti aiheutetut vahingot... 19 4.1.1 Muut olosuhteet... 21 4.1.2 Muut olosuhteet ja soveltaminen... 23 4.2 Törkeä huolimattomuus... 26 4.2.1 Törkeän tuottamuksen arviointia... 28 4.2.2 Matkustajan myötävaikutus... 32 4.3 Luvaton käyttö... 35 4.4 Liikennejuopumus... 37 4.5 Huumausaineet... 40 4.6 Henkilövahinko ja liikkumaton ajoneuvo... 41 4.7 Omaisuusvahingot... 43 5 Ajoneuvojen väliset liikennevahingot... 44 6 Vakuutuksenantajan takautumisoikeus... 48 6.1 Liikennevakuutuslain 7 :n ja 20 :n välinen suhde... 49 6.2 Takautumisoikeuden sovittelusta... 52

7 Liikennevakuutusjärjestelmä vahingonkorvausoikeuden periaatteiden IV näkökulmasta... 58 7.1 Reilun haittajaon ja liiallisen riskinoton periaatteet... 58 7.2 Vakavien vahinkojen korvaamisen periaate... 61 8 Lopuksi... 63

V Lähteet Ahteensivu, Aarno: Myötävaikutus vakuutusjärjestelmien ominaisuutena. Teoksessa Kultalahti, Jukka Penttilä, Seppo (toim.): Oikeus- ja vakuutustiedettä. Tampereen yliopiston oikeustieteiden laitos 2006. s. 381 408. Ajo, Pentti: Liikennevakuutus ja muuttuva Eurooppa. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus OY. Helsinki 1994. Ajo, Pentti: European motor insurance and victim protection. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus OY. Helsinki 2002. Annola, Vesa Hemmo, Mika Karhu, Juha Kartio, Leena Saarnilehto, Ari Tammi Salminen, Eva Tolonen, Juha Tuomisto, Jarmo Viljanen, Mika: Varallisuusoikeus. Sanoma Pro Oy. Helsinki 2012. Antila, Jenny: Myötävaikutus ja vakuutuskorvaus. Oikeustieto 2/2009. s. 5 10. Eskuri, Seppo Jumppainen, Janne Nio, Asko Vihermaa, Kyösti: Liikennevakuutus. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy. Helsinki 2012. HE 147/1957, Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslaiksi. HE 294/1978, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikennevakuutuslain 7 ja 20 :n muuttamisesta. HE 114/1993, Hallituksen esitys Eduskunnalle vakuutussopimuslaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. HE 73/2002, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikennevakuutuslain 7 :n muuttamisesta. HE 90/2002, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 23 luvun, tieliikennelain 76 :n ja liikennevakuutuslain 7 ja 20 :n muuttamisesta.

VI HE 223/2002, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikennevakuutuslain 7 ja 20 :n muuttamisesta. HE 20/2007, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi liikennevakuutuslain ja vakuutusyhtiölain luvun 10 :n muuttamisesta. Hemmo, Mika: Vahingonkorvausoikeus. WSOYpro. Helsinki 2005. Hemmo, Mika Hoppu, Esko: Vakuutusoikeus. WSOYpro. Helsinki 2006. Kanniainen, Vesa Määttä, Kalle: Näkökulmia oikeustaloustieteeseen 3. Lakimiesliiton kustannus. Helsinki 1999. Lehtipuro, Katariina Luukkonen, Irene Mäntyniemi, Lea: Vakuutuslainsäädäntö. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy. Helsinki 2004. Mielityinen, Sampo: Vahingonkorvausoikeuden periaatteet. Edita. Helsinki 2006. Norio-Timonen, Jaana: Vakuutuksenottajan vastuu vakuutustapahtumasta. Talentum. Helsinki 2003. Pentikäinen, Teivo Rantala, Jukka: Vakuutusoppi. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy. Helsinki 2003. Rajalin, Sirpa: Tieliikenteen itsemurhat, sairauskohtaukset ja niiden tilastointi, 2011. Saatavilla www-muodossa: http://www.liikenneturva.fi/www/fi/tutkimus/erillisselvitykset/liitetiedostot/itsemurhatti eliikenteess.pdf/. (Luettu 20.5.2013.) Routamo, Eero: Liikennevahinko. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. Helsinki 1967. Routamo, Eero: Liikennevakuutuksen pääasiat. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. Porvoo 1970.

VII Routamo, Eero: Vakuutusehtojen tulkintavaikeuksia oikeuskäytännössä. Defensor Legis N:o 9-10 1986. s. 506 511. Routamo, Eero Ståhlberg, Pauli Karhu, Juha: Suomen vahingonkorvausoikeus. Talentum. Helsinki 2006. Saarikoski, Michael: EY oikeuden vaikutuksesta keskeiseen vahingonkorvaus- ja vakuutusoikeuteen esimerkkinä matkustajan myötävaikutus liikennevahinkoon. Defensor Legis 1/2007. s. 22 36. Saarnilehto, Ari: Vahingonkorvauslaki oikeuskäytännön valossa. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Turku 1996. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntoyhteenveto: Luonnokset hallituksen esityksiksi liikennevakuutuslaiksi, laiksi liikennevakuutuskeskuksesta ja laiksi liikenneturvallisuusmaksuista. 2011. Saatavilla www-muodossa: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderid=42736&name=dlfe-16069.pd f. (Luettu 25.11.2013.) Sosiaali- ja terveysministeriön liikennevakuutuslainsäädännön kokonaisuudistusta valmistelleen työryhmän mietintö. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:74. Helsinki 2008. Ståhlberg, Pauli Karhu, Juha: Suomen vahingonkorvausoikeus. Talentum. Helsinki 2013. Virtanen, Pertti: Vahingonkorvaus: laki ja käytännöt. Edita. Helsinki 2011.

VIII Oikeustapaukset Korkein oikeus 1972-II-37 1974-II-41 1982-II-103 1984:153 1985-II-30 1989:84 1990:159 1996:24 1997:163 1998:103 1999:93 2003:70 2005:99 2005:103 2005:115 2005:145 2007:34 2013:63 Liikennevahinkolautakunta LV 89/19 LV 90/95 LV 03/212 LV 03/1467 LV 04/1117 LV 05/1366 LV 05/1497 LV 10/1697

IX Lyhenteet ETA Euroopan talousalue HE Hallituksen esitys KKO Korkein oikeus LiikVL Liikennevakuutuslaki (279/59) LV Liikennevahinkolautakunta VahL Vahingonkorvauslaki (412/74) VSL Vakuutussopimuslaki (543/94) YhdL Yhdistyslaki (503/1989)

1 1 Johdanto Tutkielmani aiheena on vahingonkärsijän myötävaikutus ja vakuutuksenantajan takautumisoikeus liikennevakuutuslaissa (279/1959). Tarkoituksenani on selvittää, mikä on myötävaikutuksen sisältö liikennevakuutuslaissa ja mitä seuraamuksia vahingonkärsijän myötävaikutuksesta aiheutuu liikennevahinkoa koskevassa vastuunjaossa. Tutkielmani keskiössä on vahingonkärsijän myötävaikutuksen merkitys liikennevakuutuskorvaukseen. Käsittelen myös vahingonkärsijän myötävaikutusta laajemmin osana liikennevahinkoa suhteessa vahingonaiheuttajaan, vahingonkärsijään ja vakuutuksenantajaan. Tähän laajempaan katsantokantaan kuuluu esimerkiksi vakuutuksenantajan takautumisoikeus vahingonaiheuttajaa kohtaan. Tarkastelu ei rajoitu vain edellä mainitun vahingonkärsijän, vahingonaiheuttajan ja vakuutuksenantajan välisiin oikeussuhteisiin. Pyrin käsittelemään myötävaikutussäännöksiä ja liikennevakuutusjärjestelmää myös sääntelyn oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Teemaksi oikeudenmukaisuuden osalta muodostui sääntelyn suhteellisuus. Suhteellisuusperiaatteella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että myötävaikutuksen oikeusseuraamusten pitäisi olla oikeudenmukaisessa suhteessa myötävaikutuksen tason kanssa. Liikennevakuutuslain 7 :n eri myötävaikutustilanteista seuraa erilaisia oikeusseuraamuksia. Myötävaikutustilanteiden ja niitä seuraavien oikeusseuraamusten väliset suhteet ovat alttiina kritiikille. Tarkastelun kohteena tässä suhteessa on erityisesti LiikVL 7 :n 4 ja 5 momentit, jotka muodostavat liikennevakuutuslain niin sanotun alkoholiehdon. Liikennevakuutuslain myötävaikutussäännöksiä koskevalle yksityiskohtaiselle tutkielmalle on tarvetta. Myötävaikutusta on vahingonkorvausoikeudessa käsitelty jokseenkin vähän. Vahingonkorvausoikeuden yleisteoksissa myötävaikutusta käsitellään usein yleisellä tasolla ja lähinnä vahingonkorvauslain 6 luvun 1 :n näkökulmasta. Rikosoikeuden puolella on tutkittu rikoksen uhrin myötävaikutusta. Eri korvausjärjestelmiin ja niitä sääteleviin erityislakeihin sisältyvää myötävaikutusta koskevaa tutkimusta sen sijaan on erittäin vähän. Asiaa koskeva oikeuskirjallisuus rajoittuu kommentaariteoksiin, joissa myötävaikutusta on käsitelty pintapuolisesti muutaman sivun pituisissa artikkeleissa. Tässä tutkielmassa keskityn myötävaikutuksen yleisen tutkimisen sijasta nimenomaan liikennevakuutuslain myötävaikutussääntelyyn.

2 Vahinkojen korvaaminen ei perustu yleensä vahingonkorvauslain säännöksiin. Vahingot korvataan lähes aina jonkin korvausjärjestelmän kautta; yleensä kyseessä on vakuutus. 1 Eri vahinkotilanteita varten kehitetyt vakuutusperusteiset korvausjärjestelmät ovat läheisessä yhteydessä vahingonkorvausoikeuden kanssa, mutta näissä korvausjärjestelmissä sääntelyn kohteena on vakuutuksenantajan ja vahingonkärsijän välinen suhde. Erityisiä korvausjärjestelmiä sääntelevät esimerkiksi tapaturmavakuutuslaki (608/1948), potilasvahinkolaki (585/1986) ja tämän tutkielman keskiössä oleva liikennevakuutuslaki. 2 Korvausoikeuden todellisuudesta huolimatta nämä korvausjärjestelmät eivät ole herättäneet suurta kiinnostusta. Tutkielmani rakenteen muodostaa pääsääntöisesti liikennevakuutuslain 7 :n eri myötävaikutustilanteiden käsittely. Näihin myötävaikutustilanteisiin paneudun lyhyen liikennevakuutusjärjestelmää ja sen historiaa käsittelevän osuuden jälkeen. Lisäksi käsittelen lyhyesti yhteisöoikeuden sääntelyä. Oman osuutensa saavat myös liikennevakuutuslain 8, jossa säädetään vastuunjaosta kahden ajoneuvon välisissä liikennevahingoissa sekä 20, jossa säädetään vakuutuksenantajan takautumisoikeudesta. Vakuutuksenantajan takautumisoikeuden käsittely myötävaikutussäännösten yhteydessä on perusteltua, sillä liikennevakuutuslain 7 ja 20 :t ovat sanamuodoiltaan lähes identtiset ja muodostavat kokonaisuuden liikennevakuutusjärjestelmässä. Usein säännökset tulevat yhtä aikaa sovelletuiksi vakuutustapahtumissa tavalla, joka voi herättää kysymyksen sääntelyn kohtuullisuudesta vahingonaiheuttajan kannalta. Lisäksi näissä tilanteissa esiintyy myös lainsoveltamista koskevaa epäselvyyttä. Säännösten uudistus tapahtuu yleensä samassa yhteydessä siten, että uudistettaessa liikennevakuutuslain 7 :ää samat muutokset tehdään myös 20 :ään. Vakuutuksenantajan takautumisoikeus aktualisoituu siis lähes samoin perustein kuin myötävaikutusalennus. Tutkielmani kannalta tärkein laki on luonnollisesti liikennevakuutuslaki. Tutkimuksen asiasisällön osalta suuri rooli on lainvalmisteluasiakirjoilla; erityisesti asiaa koskevilla hallituksen esityksillä. Käytän myös vahingonkorvausoikeuden ja vakuutusoikeuden yleisteoksia sekä muita aihepiiriä koskevia artikkeleita. Tutkielmani rakenteen ja jäsentelyn kannalta olen käyttänyt esikuvana Eskurin, Jumppasen, Nion sekä Vihermaan teosta Liikennevakuutus, jolla on myös iso arvo lähdemateriaalina. Myötävaikutussään- 1 Routamo ym. 2006, s. 58. 2 Hemmo. 2005, s. 7.

3 nösten sisältöä selvennän korkeimman oikeuden ratkaisujen ja liikennevahinkolautakunnan lausuntojen avulla. Tutkielmani aiheen taustalla on yksinkertainen ajatus, jonka mukaan myötävaikutus on osa jokaista liikennevahinkoa; ilman myötävaikutusta ei olisi liikennevahinkojakaan. Tutkimusmetodini on oikeusdogmaattinen. Oikeuden sisällön tarkastelun lisäksi tietyiltä osin otin mukaan myös oikeushistoriallisen näkökulman. Tutkimuskysymyksikseni muodostuivat: 1. Mikä on myötävaikutuksen sisältö liikennevakuutuslaissa? 2. Mitkä ovat myötävaikutuksen seuraukset liikennevahinkoa koskevassa vastuunjaossa? 3. Miten myötävaikutusta koskeva sääntely on kehittynyt? 4. Miten yhteisöoikeus on vaikuttanut myötävaikutusta koskevaan sääntelyyn? 5. Miten myötävaikutussääntelyä voisi kehittää?

4 2 Liikennevakuutusjärjestelmä Liikennevakuutusjärjestelmässämme moottoriajoneuvojen liikenteeseen käyttämisestä aiheutuneet vahingot korvataan ajoneuvon liikennevakuutuksesta. Vahinko, josta kuljettaja on vahingonkorvauslain (412/1974) ja vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden nojalla vastuussa, korvataan ajoneuvon liikennevakuutuksesta. 3 Liikennevakuutuksesta säädetään liikennevakuutuslaissa. Liikennevakuutuslain 15 :ssä on säädetty liikennevakuutuksen ottaminen pakolliseksi kaikille liikenteessä käytettävien moottoriajoneuvojen omistajille lukuun ottamatta valtiota. Liikennevakuutuslain 2 :n mukaan moottoriajoneuvo ei ole liikennevakuutuslain tarkoittamassa liikenteessä, kun sitä käytetään liikenneväylistä erillään olevassa paikassa maatilatalouden työhön tai olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin henkilöiden tai tavaran kuljettamiseen. Moottoriajoneuvo ei ole myöskään liikenteessä, kun se on säilytettävänä tai korjattavana autovajassa, korjaamossa tai muussa liikenneväylistä erillään olevassa paikassa tai kun sitä käytetään liikenteestä eristetyllä alueella kilpailu-, harjoitus- tai kokeilutarkoituksiin. 2.2 Vastuuperusteena ankara eli objektiivinen vastuu Liikennevakuutuslain 4 :n mukaan liikennevahinko korvataan ajoneuvon liikennevakuutuksesta, vaikka kukaan ei ole henkilökohtaisesti vahingonkorvausvelvollinen ajoneuvon liikenteeseen käyttämisen perusteella. Tämä on korvaamisen pääsääntö. Henkilövahingot korvataan siis objektiivisen eli ankaran vastuun perusteella. Kenenkään ei tarvitse olla henkilökohtaisesti vastuussa vahingosta. Korvauksen kannalta on riittävää, että vahinko on syntynyt käytettäessä ajoneuvoa liikenteeseen. Liikennevakuutuslakia voidaankin kutsua eräänlaiseksi liikennetapaturmalaiksi. 4 Ankaran vastuun kehityksen voidaan katsoa liittyvän teolliseen ja tekniseen kehitykseen. Kehityksen myötä on syntynyt uudenlaisia vahinkoriskejä, joiden alueella ankara vastuu tuo enemmän turvaa vahingonkärsijöille. Tämä kehitys jatkuu yhä, ja sen myötä ankara vastuu sälytetään yleensä sille taholle, joka aiheuttaa poikkeuksellisen vahinkoriskin. Tieliikennettä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä sellaisesta toimintaympäristös- 3 HE 223/2002, s. 1. 4 Rantala & Pentikäinen. 2003, s. 346 349.

5 tä, jossa tekninen kehitys on luonut olosuhteet, joissa ankaran vastuun käyttö vastuuperusteena on tullut tarpeelliseksi. Näin on myös tarvetta vakuutukseen perustuvalle ankaran vastuun järjestelmälle, sillä ankara vastuu ei tuo lisäturvaa silloin, jos vastuussa oleva taho ei pysty suoriutumaan lisävastuustaan. 5 Ankaran vastuun käyttäminen nykyisen tieliikenteen yhteydessä on helposti ymmärrettävissä ottaen huomioon nykyaikaisten moottoriajoneuvojen suuret nopeudet, ajoneuvojen suuret lukumäärät, vahinkojen yleisyyden sekä liikenteen hektisyyden. Kun 1920-luvulla luotiin pohjaa nykyiselle liikennevakuutusjärjestelmälle 6, olivat ajoneuvojen nopeudet kaukana nykyisistä. Ajoneuvojen määrä liikenteessä oli myös murto-osa nykypäivään verrattuna. Mahdollisesti jo tuolloin liikenteen kehitys oli nähtävissä. Ankara vastuu otettiin vastuuperusteena käyttöön 1.1.1960 voimaan tulleen uuden liikennevakuutuslain myötä 7. Aiemmin liikennevakuutus oli voimassa sen korvausvelvollisuuden varalta, johon ajoneuvon kuljettaja tai omistaja joutui aiheutettuaan sivulliselle vahingon liikenteessä. Tämä vastuuperiaate on yhä voimassa omaisuusvahinkojen osalta. Esimerkiksi kahden ajoneuvon välisissä liikennevahingoissa syyttömän osapuolen omaisuusvahingot korvataan syyllisen osapuolen liikennevakuutuksesta, mutta syyllisen osapuolen omaisuusvahinkoja ei korvata. Syyllinen osapuoli voi mahdollisesti saada korvauksen vapaaehtoisesta autovakuutuksesta. 8 Suomi kuuluu eurooppalaiseen liikennevakuutusjärjestelmään, ja suomalainen liikennevakuutus on voimassa Euroopassa. Liikennevakuutus on pääsääntöisesti pakollinen myös muualla Euroopassa. Eri maiden välillä on eroja korvaustasoissa ja käytännöissä. Liikennevahingon sattuessa korvauskysymykset ratkaistaan yleensä liikennevahingon tapahtumamaan säännösten mukaisesti. 9 2.3 Liikennevakuutuskeskus ja liikennevahinkolautakunta Kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt ovat jäseninä liikennevakuutuskeskuksessa. Liikennevakuutuskeskuksen tehtäviin kuuluvat muun muassa vakuutusyhtiöiden yhteisten asioiden hoitaminen, tutkimuksien ja laskelmien tekeminen, vakuuttamattomien ja tuntemattomaksi jääneiden ajoneuvojen aiheuttamien vahinkojen korvaa- 5 Routamo. 2006, s. 146. 6 Eskuri ym. 2012, s. 12. 7 Eskuri ym. 2012, s. 11. 8 Rantala & Pentikäinen. 2003, s. 346. 9 Rantala & Pentikäinen. 2003, s. 355.

6 minen sekä kansainvälisestä yhteistyöstä huolehtiminen. Liikennevakuutuskeskus on myös 4. liikennevakuutusdirektiivin mukainen korvauselin, tietokeskus sekä tarvittaessa korvausedustaja. 10 Liikennevahinkolautakunnan tehtävänä on antaa suosituksia ja lausuntoja liikennevahinkoja koskevissa korvauskysymyksissä. Liikennevahinkolautakunnan kannanotoilla on merkittävä rooli korvauskäytännön yhtenäisyyden edistämisessä. Liikennevahinkolautakunta voi antaa yleisiä liikennevahinkoihin liittyviä soveltamisohjeita, jotka usein koskevat periaatteellisia kysymyksiä. Valtioneuvosto asettaa lautakunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. 11 Käytän tutkielmassani runsaasti liikennevahinkolautakunnan suosituksia osoituksena nykyisestä korvauskäytännöstä. Tämä on osittain pakon sanelemaa, sillä korkeimman oikeuden käytäntöä esimerkiksi tahallisuudesta, törkeästä huolimattomuudesta tai ajoneuvojen välisten liikennevahinkojen vastuunjaosta on vähänlaisesti. Liikennevahinkolautakunnan suositusten auktoriteetti voidaan kyseenalaistaa, mutta suosituksilla on todellista merkitystä, sillä vakuutusyhtiöt toimivat yleensä lautakunnan kannanottojen mukaisesti. Tässä tutkielmassa on lähtökohdaksi otettu se, että liikennevahinkolautakunnan lausunnot edustavat myötävaikutussäännösten soveltamiskäytäntöä esimerkiksi tahallisuuden ja törkeän huolimattomuuden osalta. 2.4 Liikennevakuutuksen historiaa Pakollisen liikennevakuutuksen suomalaiset juuret ovat 1.9.1925 voimaantulleessa moottoriajoneuvoliikenteestä johtuvan vahingon vastuusta annetussa laissa. Laki kattoi moottoriajoneuvon omistajan tai kuljettajan sivulliselle aiheuttaman vahingon johdosta syntyvän korvausvelvollisuuden. Vuoden 1925 laki oli luonteeltaan vastuuvakuutustyyppinen. Laki jäi puutteellisuuksistaan johtuen lyhytikäiseksi. Uusi autovastuulaki tuli voimaan 1.4.1938. Laki oli sellaisenaan voimassa vuoteen 1951 asti, jolloin siihen tehtiin eräitä korvausperusteiden laajennuksia. Lakia sovelletaan yhä sen voimassaoloaikana sattuneisiin vahinkoihin, joista maksetaan edelleen sairaanhoitokustannuksia tai elinkorkoa. 12 10 Rantala & Pentikäinen. 2003, s. 346 347. 11 Rantala & Pentikäinen. 2003, s. 354. 12 Eskuri ym. 2012, s. 11 12.

7 Vuonna 1951 alkoi valmistelu uuden autovastuulain aikaansaamiseksi. Valmistelun pohjalta syntyi nykyinen liikennevakuutuslaki, joka tuli voimaan 1.1.1960. Uudessa liikennevakuutuslaissa omaksuttiin ankaran vastuun periaate vastuuperusteeksi. Tämä tarkoitti sitä, että moottoriajoneuvon aiheuttama liikennevahinko korvataan liikennevakuutuksesta, vaikka ajoneuvon omistajan tai kuljettajan ei katsota aiheuttaneen vahinkoa tuottamuksellaan. Vuonna 1968 säädettiin pakolliseksi omistajan ja kuljettajan henkilövahinkojen suoja. Tämän tutkimuksen kannalta olennaiset myötävaikutussäännökset olivat uudistuksen kohteena vuonna 1980. Tuolloin vahingonkärsineen oman myötävaikutuksen merkitystä korvaukseen lievennettiin. 13 Vuonna 1994 liikennevakuutuslakia muutettiin vastaamaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen määräyksiä. Tuolloin liikennevakuutus tuli voimaan yhtenäisenä ETA-sopimusalueella ja mahdollistettiin liikennevakuutusten vapaa tarjonta yli rajojen. Vuonna 2002 tehdyillä muutoksilla parannettiin niiden asemaa, jotka olivat joutuneet liikennevahingon uhriksi toisessa ETA-valtiossa. 14 Myötävaikutussäännöksiä muutettiin 24.5.2002 liikennevakuutuslain 7 :n tehdyillä muutoksilla. Korvausjärjestelmää muutettiin tuolloin siten, että matkustajalla on oikeus korvaukseen henkilövahingostaan, vaikka matkustaja olisikin ollut tietoinen kuljettajan rattijuopumuksesta. Muutoksella sopeutettiin liikennevakuutuslain 7 vastaamaan Euroopan unionin liikennevakuutusta koskevien direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY ja 90/232/ETY sääntelyä. 15 Muutoksen arvioitiin johtavan korvauskulujen kasvuun ja sitä myötä aiheuttavan painetta vakuutusmaksujen korottamiselle. 16 Viimeisimmät muutokset liikennevakuutuslain 7 :än tehtiin 18.10.2002, jolloin poistettiin säännös, jonka perusteella liikennevakuutuskorvaus evättiin silloin, kun ajoneuvoa oli käytetty rikoksen tekemiseen. Muutoksen yhteydessä selkeytettiin myös 7 :n säännösten jäsentelyä. 17 Pientä tarkistusta pykälään tehtiin myös rikoslain (39/1889) liikennejuopumusta koskevien muutosten johdosta. 18 13 Eskuri ym. 2012, s. 11 12. 14 Eskuri ym. 2012, s. 13. 15 HE 73/2002, s. 1. 16 HE 73/2002, s. 5. 17 HE 223/2002, s. 1. 18 HE 90/2002, s. 1.

8 2.5 Euroopan unionin lainsäädäntö Ensimmäinen neuvoston liikennevakuutusta koskenut direktiivi 72/166/ETY moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annettiin 24.4.1972. Joulukuun 30. päivänä vuonna 1983 annettiin toinen liikennevakuutusdirektiivi eli neuvoston direktiivi 84/5/ETY moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. 19 Kahden ensimmäisen liikennevakuutusdirektiivin sisältö oli pääsääntöisesti toteutettu Suomessa jo ennen yhteisöön liittymistä. Vuonna 1973 oli solmittu sopimus muun muassa yhteisömaiden välillä. Sopimuksella ensimmäisen liikennevakuutusdirektiivin sisältö laajennettiin koskemaan näiden maiden välistä liikennettä. Sopimus koski myös Pohjoismaita. Direktiivin nojalla suomalainen liikennevakuutus oli voimassa kaikissa ETA-maissa. Lisäksi direktiivi kielsi järjestelmälliset liikennevakuutusten rajatarkastukset yhteisön alueella kotipaikan omaavilta ajoneuvoilta. Toisella liikennevakuutusdirektiivillä lisättiin kansallisten toimistojen vastuuta liittyen liikennevahinkojen vastuu- ja takaussuhteisiin ja poistettiin jäsenvaltioiden oikeus evätä korvausten maksaminen tietyillä perusteilla. 20 Ensimmäistä ja toista liikennevakuutusdirektiiviä kutsutaan niin sanotuiksi ensimmäisen polven direktiiveiksi. Ne laadittiinkin lähinnä Euroopan yhteisöjen Välimeren rannalla sijaitsevia laitavaltioita silmälläpitäen. Direktiivien myötä kyseisiin maihin luotiin tietty perusorganisaatio ja korvausten vähimmäistaso. 21 Toukokuun 14. päivänä vuonna 1990 annettiin kolmas liikennevakuutusdirektiivi eli neuvoston direktiivi 90/232/ETY moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. Direktiivillä varmistettiin se, että yhteisön alueella jokaisen liikennevahinkoon joutuneen ajoneuvon matkustajalle maksetaan korvaus pakollisen liikennevakuutuksen perusteella. 22 Kolmannen liikennevakuutusdirektiivin nojalla pakollinen liikennevakuutus kattoi joka tilanteessa vähintään vakuutetun ajoneuvon kotipaikan lainsäädännön mukaisen korvaustason. Korvausta määritettäessä verrataan vahingon tapahtumamaan ja ajoneuvon 19 HE 20/2007, s. 3. 20 Rantala & Pentikäinen. 2003, s. 356 357. 21 Ajo.1994, s. 12. 22 Ajo. 2002, s. 8.

9 kotivaltion mukaista korvaustasoa. Vahingonkärsijällä on oikeus sen maan enimmäismäärän mukaiseen korvaukseen, jossa on suurempi korvauskatto. 23 Toukokuun 16. päivänä vuonna 2000 annettiin neljäs Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/26/EY moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY ja 88/357ETY muuttamisesta. Neljännellä liikennevakuutusdirektiivillä taattiin vahingonkärsijälle oikeus asioida vahingon aiheuttaneen osapuolen vakuutusyhtiön kanssa omalla äidinkielellään. Vakuutusyhtiöiden oli nimettävä korvausedustaja tätä tehtävää varten jokaiseen jäsenvaltioon. 24 Kesäkuun 11. päivänä vuonna 2005 annettiin viides liikennevakuutusdirektiivi eli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta. 25 Euroopan unionin jäsenvaltioiden liikennevakuutusjärjestelmät ovat lähentyneet toisiaan näiden edellä mainittujen EU:n liikennevakuutusdirektiivien ansiosta. Kehitys on helpottanut vahinkoa kärsineiden asemaa sekä vakuutustoimintaa yleisemminkin EU:n alueella. Viidennellä liikennevakuutusdirektiivillä korjattiin aiempien direktiivien puutteita ja nykyaikaistettiin säännöksiä. 26 23 Rantala & Pentikäinen. 2003, s. 357. 24 Rantala & Pentikäinen. 2003, s. 357. 25 HE 20/2007, s. 3 4. 26 HE 20/2007, s. 3 4.

10 3 Myötävaikutus lainsäädännössä Vahingonkorvausoikeuden piirissä on yleisesti omaksuttu periaate, jonka mukaan vahingonkorvausta voidaan alentaa tai se voidaan kokonaan evätä vahingonkärsineen oman myötävaikutuksen perusteella. 27 Vahingonkärsijä voi saada vahingonaiheuttajalta korvauksen vain sellaisesta vahingosta, joka johtuu vahingonaiheuttajan tahallisesta tai huolimattomasta menettelystä. Jos vahinkoon on vaikuttanut jokin muu seikka, ei vahingonaiheuttajaa voida pitää tältä osin vastuullisena. 28 Vahingonkorvauslain (412/1974) 6 luvun 1 :ssä säädetään, että jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella. Vahingonkorvauslain 6 luvun 1 :ä voidaan pitää eräänlaisena myötävaikuttamisen yleissäännöksenä, jota sovelletaan muun muassa tilanteissa, joissa myötävaikutuksesta ei ole erillistä säännöstä. Tämä on vahvistettu myös korkeimman oikeuden käytännössä. Usein erityislaeissa on viittaus vahingonkorvauslain sovittelusäännöksiin. Alla olevassa ratkaisussa KKO 1982-II-103 vahingonkorvauslain periaatteita sovellettiin yhdistyslaissa säädettyyn vahingonkorvaukseen. Nykyään yhdistyslaissa (503/1989) on viittaussäännös vahingonkorvauslain sovittelusäännöksiin. KKO 1982- II-103 Yhdistykselle YhdL:n 19 :n mukaan tuomittavaa korvausta soviteltiin soveltaen vahingonkorvauslain 2 luvun 1 :n 2 mom:sta ilmenevää periaatetta. Yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajan, hallituksen kokouksen puheenjohtajana toimineen lakimiehen yhdistykselle maksettava korvaus määrättiin muiden hallituksen jäsenten suoritettavaa korvausmäärää suuremmaksi huomioon ottaen hänen asiantuntemuksensa ja asemaansa perustuneet erityiset velvollisuudet. Vahingonkärsijän myötävaikutus vaikuttaa vahingonkorvaukseen siten, että ensin lasketaan se korvausmäärä, jossa myötävaikutusta ei ole huomioitu. Tämän jälkeen laskettua määrää alennetaan enintään sen verran, kuinka paljon vahingonkärsijän oma myötävaikutus on vaikuttanut vahingon syntymiseen. Myötävaikutuksen pitää vaikuttaa adekvaatilla tavalla vahingon syntyyn tai laajuuteen. Korvausvaatimus voidaan myös kokonaan hylätä vahingonkärsijän myötävaikutuksen nojalla. 29 27 Eskuri ym. 2012, s. 131. 28 Saarnilehto. 1996, s. 116. 29 Routamo ym. 2006, s. 422.

11 Vakuutusoikeuden puolella vahingonkärsijän myötävaikutuksesta on oma säännöksensä vakuutussopimuslaissa, jota voidaan pitää vakuutusalan yleislakina. Vakuutussopimuslain 30 :n 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja on vastuusta vapaa vakuutettua kohtaan, joka on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. Saman pykälän 2 momentissa todetaan, että jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Vakuutussopimuslakia sovelletaan liikennevakuutukseen niiltä osin, kuin liikennevakuutuslaissa ei toisin säädetä. Vakuutusoikeudessa on omaksuttu sama periaate myötävaikutuksen suhteen kuin vahingonkorvausoikeudessa. Tämä koskee myös liikennevakuutusta. Liikennevakuutuksesta maksettavaa korvausta voidaan rajoittaa vahingonkärsineen oman myötävaikutuksen perusteella. 30 Liikennevahinkojen osalta myötävaikutuksesta säädetään liikennevakuutuslain 7 :ssä. 3.1 Liikennevakuutuslain 7 :n rakenne Vahingonkärsijän myötävaikutuksesta liikennevahingoissa säädetään liikennevakuutuslain 7 :ssä. Liikenteen erityisluonne ja korvaustilanteiden monimuotoisuus vaikuttavat osaltaan lainkohdan laajuuteen 31. LiikVL 7 :n 1 ja 2 momenttien sääntelyä voidaan pitää yleisluonteisena, mutta toisaalta LiikVL 7 sisältää myös yksityiskohtaisia käyttäytymisohjeita, kuten 7 :n 4 ja 5 momenteissa. 32 Sääntely on rakenteeltaan pitkälti yhteneväinen muiden Pohjoismaiden kanssa. Maiden välillä esiintyy kuitenkin joitakin eroavaisuuksia. Esimerkiksi Ruotsin trafikskadelag ja Norjan bilansvarslova sisältävät paremman mahdollisuuden myötävaikutuksen kohtuullisuusarvosteluun alkoholiehtojen osalta. Suomen alkoholiehto ei ole yhtä joustava, mutta toisaalta promillerajat ovat korkeammat. Alla on havainnollisuuden vuoksi LiikVL 7 kokonaisuudessaan. Jos joku on tahallisesti aiheuttanut itselleen henkilövahingon, korvausta suoritetaan ainoastaan siltä osin kuin muut olosuhteet ovat vaikuttaneet vahingon syntymiseen. Jos joku on törkeällä huolimattomuudella myötävaikuttanut kärsimänsä henkilövahingon syntymiseen, voidaan korvausta alentaa tai se evätä sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista. 30 Antila. 2009, s. 5. 31 Ahteensivu. 2007, s. 395. 32 Ståhlberg & Karhu. 2013, s. 456.